Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla"

Transkriptio

1 Liitteenä edelleen Ajo Motorsportin molempien tiimien kuljettajien profiilit, sekä tänään Japanin GP:n osalta muutoksen kokenut MM-sarjan kilpailukalenteri Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla Ratamoottoripyöräilyn 125-kuutioisten luokan maailmanmestaruutta puolustava suomalaistalli Ajo Motorsport on noussut kuljettajien määrässä mitaten MotoGPsarjan suurimmaksi talliksi espanjalaisen Asparin rinnalla. Molemmat tallit ajattavat viittä kuljettajaa ensi viikonvaihteessa Qatarissa käynnistyvällä MM-kaudella. Aki Ajon johtaman tallin viisikko kilpailee kokonaisuudessaan 125-kuutioisissa ja Jorge Martinezin Aspar-kuljettajat on ripoteltu sarjan kolmeen eri luokkaan. - MotoGP-sarjassa kaikki kolme luokkaa ovat lähellä toisiaan, joten siinä mielessä meidän toimintaamme ei voi vertailla autourheiluun. Meilläkin on operatiivisesti täysin valmis paketti siirtyä luokasta toiseen aina MotoGP-luokkaa myöten, vahvistaa tallipäällikkönä jo kymmenenteen täysipainoiseen MM-kauteensa lähtevä Ajo. Ajo Motorsportin toiminta laajeni täksi kaudeksi mittavasti viiden kuljettajan ja kahden toisistaan erillään toimivan tiimin, eli Ezfren Vazquezia, Johann Zarcoa ja Zulfahmi Khairuddinia Derbi-pyörillä ajattavan Avant-AirAsia-Ajon ja Jonas Folgerin sekä Danny Kentin Aprilia-pyörillä valjastaman Red Bull Ajo Motorsportin myötä. - Systeemi on kasvanut miltei kolminkertaiseksi aiempaan verrattuna. Se on tuonut tietenkin tullessaan lisää haasteita, mutta samalla myös uusia mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen, visioi Ajo. 125-kuutioiset tarjoaa kuljettajien ohella myös talleille otollisen ponnahduslaudan suurempiin luokkiin. - Pitää muistaa, että piikkiluokan arvostus on lajin mahtimaissa todella korkealla. Esimerkiksi viime vuoden maailmanmestarimme Marc Marquez on rankattu Espanjan suosituimpana moottoriurheilijana jo F1-kuljettaja Fernando Alonson ohi, kertoo Ajo. Mestaruuden puolustaminen on aina vaikeaa Ajo Motorsport juhli ensimmäistä maailmanmestaruuttaan vuonna 2008 ranskalainen Mike Di Meglio kuljettajanaan. Viime vuonna tittelin vei siis Marquez, jota on tituleerattu erityisesti Etelä-Euroopassa lajin uudeksi Valentino Rossiksi. - Mestaruuden puolustaminen on aina vaikeaa, mutta kyllähän me puremme siihen alusta lähtien täysillä kiinni, lupaa Ajo. Ajo tähdentää, että hänellä ja suomalaistallin entistä mittavammalla henkilökunnalla on takanaan tähän mennessä kaikkien aikojen raskain talvikausi. - Kyllähän tämä laajennus jännitti, mutta testikausi sujui jopa yli odotusten ja kaikki ovat vahvasti sitoutuneita tekemään hyvää tulosta. Tilanne vaikuttaa kauteen lähdettäessä kaikin puolin hyvältä. Ajon ykkösnyrkiksi on nostettu aiemman kokemuksen ja menetyksen nojalla viime vuonna MM-sarjassa viidenneksi ajanut espanjalainen Vazquez, 24. Myös ranskalaisella Zarcolla, 20, ja saksalaisella Folgerilla, 17, on onnistuessaan mahdollisuudet vaikka mihin. - Vazquez lukeutuu luokan kärkinimiin ja Zarco sekä Folger tulevat yllättämään vielä monet. Koko kolmikko ajoi vahvan testikauden RSA-pyörillä. RSW-pyörillä kilpailevat britti Kent, 17, ja malesialainen Khairuddin, 19, ovat tässä vaiheessa enemmänkin tulevaisuuden nimiä. - Molemmat kaipaavat lisää kokemusta. MM-sarjan tulokaskuljettaja Kent ajoi viime kaudella Red Bull Rookies cupia ja Khairuddin kaksi vuotta sitten vielä

2 skootterilla katukisoja kotimaassaan. Danny ja kokonaan uutta ajotyyliä sisäistävä Fahmi ovat kuitenkin nopeita oppimaan, minkä jo testikausikin osoitti, toteaa Ajo. Piikkiluokka on viime vuotta tasaisempi Derbin ja Aprilian RSA-tehdaspyörillä ajavat kilpailijat valloittavat varmuudella ja pitkässä juoksussa piikkiluokan kärkisijat, mutta RSW-kilvanajolaitteet tarjoavat nekin aivan riittävän kyydin. - RSW-pyörä on varsinkin nuorille ja vähän kokemattomimmille kuljettajille ihan hyvä vaihtoehto. Sitä kautta on hyvä lähteä tutustumaan sarjaan ja kehittyä kuljettajana teknisiä asioita vielä liikaa pohtimatta. MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokalla on edessään viimeinen kausi lajin parrasvaloissa. Vuonna 2012 sen korvaajaksi tulee Moto3-luokka, jossa kilpaillaan 250-kuutioisilla ja nelitahtisilla voimanlähteillä. Tallipäällikkö Ajo odottaa piikkiluokan MM-historian viimeisestä kaudesta varsin tasaista. Tasossa löytyy edelleen, vaikka viime vuonna kirkkaimmin tuikkinut tähti Marquez siirtyikin Moto2-luokkaan. - Luokka on ihan selkeästi tasaisempi ja sen taso laajempi. Koko klaani on kärjen takana entistä tasaisempaa myös jossain sijoilla ajettaessa.

3 AJO MOTORSPORT Press release Avant-AirAsia-Ajo: # 7 Efren Vazquez Espanja Pyörä: Derbi Syntymäaika: Pituus:160 cm Paino: 55 kg # 5 Johann Zarco Ranska Pyörä: Derbi Syntymäaika: Pituus: 170 cm Paino: 59 kg # 63 Zulfahmi Khairuddin Malesia Pyörä: Derbi Syntymäaika: Pituus: 164 cm Paino: 56 kg * MotoGP-sarjan kauden 2011 kilpailukalenteri: Losail, Qatar * Jerez, Espanja Estoril, Portugali Le Mans, Ranska Barcelona, Espanja Silverstone, Iso-Britannia Assen, Hollanti ** Mugello, Italia Sachsenring, Saksa Laguna Seca, USA *** Brno, Tshekki Indianapolis, USA Misano, San Marino Aragon, Espanja Motegi, Japani **** Phillip Island, Australia Sepang, Malesia Valencia, Espanja * Iltakilpailu ** Lauantaikisa *** Vain MotoGP-luokka

4 **** Siirretty huhtikuulta * Qatarin GP:n 125-kuutioisten luokan ohjelma (Suomen aika): Torstai 17.3.: 1. vapaat harjoitukset klo vapaat harjoitukset klo Perjantai 18.3.: 3. vapaat harjoitukset klo Lauantai 19.3.: Aika-ajot klo Warmup klo Sunnuntai 20.3.: MM-osakilpailu 1/17 klo

5 AJO MOTORSPORT Press release Red Bull Ajo Motorsport: # 52 Danny Kent Iso-Britannia Pyörä: Aprilia Syntymäaika: Pituus: 175 cm Paino: 57 kg # 94 Jonas Folger Saksa Pyörä: Aprilia Syntymäaika: Pituus: 173 cm Paino: 58 kg * MotoGP-sarjan kauden 2011 kilpailukalenteri: Losail, Qatar * Jerez, Espanja Estoril, Portugali Le Mans, Ranska Barcelona, Espanja Silverstone, Iso-Britannia Assen, Hollanti ** Mugello, Italia Sachsenring, Saksa Laguna Seca, USA *** Brno, Tshekki Indianapolis, USA Misano, San Marino Aragon, Espanja Motegi, Japani **** Phillip Island, Australia Sepang, Malesia Valencia, Espanja * Iltakilpailu ** Lauantaikisa *** Vain MotoGP-luokka **** Siirretty huhtikuulta * Qatarin GP:n 125-kuutioisten luokan ohjelma (Suomen aika): Torstai 17.3.: 1. vapaat harjoitukset klo vapaat harjoitukset klo

6 Perjantai 18.3.: 3. vapaat harjoitukset klo Lauantai 19.3.: Aika-ajot klo Warmup klo Sunnuntai 20.3.: MM-osakilpailu 1/17 klo

Niklas Ajolle MM-uran paras sijoitus kauden päätöskisassa

Niklas Ajolle MM-uran paras sijoitus kauden päätöskisassa Press release 2011-11-06 Niklas Ajolle MM-uran paras sijoitus kauden päätöskisassa Niklas Ajo, 17, ajoi komeasti MM-uransa toistaiseksi parhaan sijoituksen leikkaamalla 125-kuutioisten luokan kauden ja

Lisätiedot

Red Bull KTM Ajo Factory Racing kovalla kolmikolla MM-sarjaan

Red Bull KTM Ajo Factory Racing kovalla kolmikolla MM-sarjaan AJO MOTORSPORT Press release 2012-04-03 Red Bull KTM Ajo Factory Racing kovalla kolmikolla MM-sarjaan Qatarissa sunnuntaina iltakilpailulla käynnistyvä MotoGP-sarjan Moto3-luokka merkitsee Red Bull KTM

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

Zarcolle uran ensimmäinen voitto

Zarcolle uran ensimmäinen voitto AJO MOTORSPORT Press release 2011-10-027 Zarcolle uran ensimmäinen voitto Aki Ajon johtama MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan kaksinkertainen mestaritalli Ajo Motorsport palasi vakuuttavalla tavalla

Lisätiedot

Ajon räväkkä kulku päättyi Indyn hiekoille

Ajon räväkkä kulku päättyi Indyn hiekoille Press release 2011-08-28 Ajon räväkkä kulku päättyi Indyn hiekoille Amerikan mantereella ensimmäistä kertaa kilpailleen Niklas Ajon räväkästi käynnistynyt matkanteko päättyi kaatumiseen sijalta 12, kun

Lisätiedot

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Press release 2012-10-27 Niklas Ajo lähtee luottavaisin mielin Phillip Islandin radalla Australiassa sunnuntaina ajettavaan Moto3-luokan kauden toiseksi viimeiseen

Lisätiedot

Niklas Ajo ajaa ensimmäisen kympin täyteen MM-sarjassa

Niklas Ajo ajaa ensimmäisen kympin täyteen MM-sarjassa Press release 2011-07-14 Niklas Ajo ajaa ensimmäisen kympin täyteen MM-sarjassa MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan suomalaistulokas Niklas Ajo ajaa uransa kymmenennen MM-osakilpailun, kun kausi saavuttaa

Lisätiedot

Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon

Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon Press release 2011-09-01 Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon Vauhdin puolesta hyvän tason saavuttaneen Niklas Ajon tuloskäyrä piirtyy molempiin suuntiin kolmen viimeisimmän, eli Sachsenringin,

Lisätiedot

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Press release 2011-07-03 Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Niklas Ajo, 16, näytti todellisen taistelijan luonteensa 125-kuutioisten luokan kauden kahdeksannessa MM-osakilpailussa Mugellon

Lisätiedot

Ajo janoaa kovia kuivan kelin kierroksia Mugellossa

Ajo janoaa kovia kuivan kelin kierroksia Mugellossa Press release 2011-06-30 Ajo janoaa kovia kuivan kelin kierroksia Mugellossa Reilun viikon kuluttua 17 vuotta täyttävällä Niklas Ajolla on edessään jälleen uudet haasteet, kun 125-kuutioisten luokan tiivistempoinen

Lisätiedot

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Press release 2011-20-03 Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Niklas Ajon pistetili jäi vielä avaamatta 125-kuutioisten luokan MMsarjan käynnistäneessä Qatarin kisassa. Vasta 16-vuotias Ajo leikkasi Losailin

Lisätiedot

Niklas Ajo taisteli tuskista huolimatta hienosti yhdeksänneksi Malesiassa

Niklas Ajo taisteli tuskista huolimatta hienosti yhdeksänneksi Malesiassa Press release 2012-10-21 Niklas Ajo taisteli tuskista huolimatta hienosti yhdeksänneksi Malesiassa Niklas Ajo ei antanut vasemmassa jalkapöydässä olevan murtuman haitata suuremmin tahtia Sepangin helteisellä

Lisätiedot

Niklas Ajo nousi komeasti MM-pisteille Barcelonassa

Niklas Ajo nousi komeasti MM-pisteille Barcelonassa Press release 2011-06-05 Niklas Ajo nousi komeasti MM-pisteille Barcelonassa Niklas Ajo, 16, teki komean nousun MM-pisteille 125-kuutioisten luokan kauden viidennessä osakilpailussa Barcelonassa. Ruudusta

Lisätiedot

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Press release 2011-10-16 Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Niklas Ajon jo varmalta vaikuttanut seitsemäs sija päättyi kivuliaasti Phillip Islandin tuulisella radalla Australiassa

Lisätiedot

Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi

Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi Press release 2011-06-25 Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi Niklas Ajon kilvanajo jäi juhannuspäivänä harmittavan lyhyeen 92 000 katsojan silmien edessä Hollannin Assenissa. Saksalaistiimin

Lisätiedot

Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon

Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon AJO MOTORSPORT Press release 2012-11-11 Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon Moto3-luokan historiallisen maailmanmestaruuden jo aiemmin varmistanut Red Bull KTM Ajotehdastiimi päätti

Lisätiedot

Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä

Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä Press release 2012-05-29 Niklas Ajo ei ole mukana ensi viikonvaihteessa Estorilin radalla Portugalissa ajettavassa Moto3-luokan kauden kolmannessa MM-osakilpailussa.

Lisätiedot

Red Bull KTM Ajo-tiimi haluaa kruunata mestaruuskauden voitolla Valenciassa

Red Bull KTM Ajo-tiimi haluaa kruunata mestaruuskauden voitolla Valenciassa AJO MOTORSPORT Press release 2012-11-07 Red Bull KTM Ajo-tiimi haluaa kruunata mestaruuskauden voitolla Valenciassa Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi on hallinnut Moto3-luokan ensimmäistä MM-kautta. Tiimi lähtee

Lisätiedot

ENERGIALIIGA TIISTAI kellonaika kenttä sarja

ENERGIALIIGA TIISTAI kellonaika kenttä sarja ENERGIALIIGA TIISTAI 9.8.2016 17:30 Belgia v Saksa 1 C 17:30 Portugali v Italia 2 C 17:30 Hollanti v Ranska 3 C 17:30 Ruotsi v Irlanti 4 C 17:30 Sveitsi v Espanja 5 C 17:30 Englanti v Kroatia 6 C 18:00

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Coloplastin paikallistoimistot

Coloplastin paikallistoimistot Afrikka Aasia Australia Eurooppa Pohjois-Amerikka Etelä-Amerikka Afrikka Algeria (ranska, arabia) (maksuton*) +213 0560 16 50 18, +213 0560 16 59 59 sunnuntai torstai, 9.00 17.00 dzconsumerservice@coloplast.com

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Eurokolikot Päivitetty 18.4.2010 Vuosi Arvo Maa Miljoonaa Variantti Huomioitavaa Kuntoluokka Hinta Linkki BELGIA 1999 1snt BEL 235,2000 Isot tähdet

Eurokolikot Päivitetty 18.4.2010 Vuosi Arvo Maa Miljoonaa Variantti Huomioitavaa Kuntoluokka Hinta Linkki BELGIA 1999 1snt BEL 235,2000 Isot tähdet Eurokolikot Päivitetty 18.4.2010 Vuosi Arvo Maa Miljoonaa Variantti Huomioitavaa Kuntoluokka Hinta Linkki BELGIA 1999 1snt BEL 235,2000 Isot tähdet BELGIA 1999 1 snt BEL sis.ed Pienet tähdet ESPANJA 1999

Lisätiedot

Motor racing. Kuvat: Curly ry

Motor racing. Kuvat: Curly ry Motor racing Lehdessä haastatellaan sebastian vetteliä ja tutustutaan räikkösen uraan sekä monzan f1rataan ja kuljettajien palkkoihin. Kuvat: Curly ry Nyt haastattelemme Sebastian vetteliä Monta kilpailua

Lisätiedot

Osallistujalta edellytetään lisenssin ohella rataleimatutkintoa. Tutkinnon voimassaolo on pystyttävä todistamaan kilpailupaikalla.

Osallistujalta edellytetään lisenssin ohella rataleimatutkintoa. Tutkinnon voimassaolo on pystyttävä todistamaan kilpailupaikalla. Sarjasäännöt 2014 Legends Trophy, Master, Pro ja Semi Pro Legends Cars Finland ry pidättää oikeuden muuttaa sarjasääntöjä kesken kauden. Luokkaa varten on laadittu tekniset säännöt piirustuksineen. Säännöt

Lisätiedot

[Otc list] Seuravaatetilaus 2015

[Otc list] Seuravaatetilaus 2015 [Otc list] Seuravaatetilaus 2015 1 viesti OTC Oulu 10. tammikuuta 2015 22.45 Vast. ott.: otc list@kompassi.com Huomio Huomio seuraväki. Lue huolella loppuun saakka, että osaat toimia

Lisätiedot

Mestari Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi

Mestari Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi Juha Salmisen tiedote 2.10.2011 Mestari Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi Enduron pienimmän luokan mestaruuden jo lauantaina Ranskan Mendessa nimiinsä vienyt Juha Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi.

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 olivat historian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut ja toiset miesten MM kisat. Ne järjeste4in Tšekissä

Lisätiedot

Moottoripyörämuseon ja Ace Cornerin kauden 2015 tapahtumat Kaikki tapahtumat yleisölle avoimia!

Moottoripyörämuseon ja Ace Cornerin kauden 2015 tapahtumat Kaikki tapahtumat yleisölle avoimia! Moottoripyörämuseon ja Ace Cornerin kauden 2015 tapahtumat Kaikki tapahtumat yleisölle avoimia! Pe 24.4. Moottoripyörämuseon ja Ace Cornerin avajaiset klo: 9.00. To 30.4. Vappu Cruising Ace Corner klo:

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Taekwon-Do SM-kilpailut ja Helmicup 2013

Taekwon-Do SM-kilpailut ja Helmicup 2013 Lauantai 2.2.2013 Sarja Kehä 1 Liikesarjat miehet 1.Dan 10:00 Liikesarjat naiset 5-1 gup 11:16 Erikoistekniikka miehet 12:46 Erikoistekniikka naiset 13:50 Tauko 14:08 Ottelu miehet 5-1 gup, -78kg 14:43

Lisätiedot

SM-kilpailut ja SuomiCUP

SM-kilpailut ja SuomiCUP SM-kilpailut ja SuomiCUP SISÄLTÖ 1. Kilpailut 1.1 SM-kilpailut 1.2 SuomiCup 1.3 Kilpailumuodot 2. Tulokset 2.1 Pistelasku SuomiCupissa 2.2 Kilpailukohtaiset pisteet 3. Vakuutus 4. Kilpailukausi 5. Anti-doping

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty )

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty ) KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty 31.1.2019) SISÄLLYSLUETTELO 1. SÄÄNNÖT 1.1. Luokan organisaatio 1.2. The Gran Turismo ryhmäjako 1.3. Osanottajat 1.4. Sarjan pistelaskenta 1.5. Palkinnot 1.6. Tiedotus-

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä

Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu & Markkinointiyhteistyötä Maaseutumatkailun suhdanteet ja kehittäminen Tuloksia yrittäjäkysely helmi-maaliskuu 2018 & Markkinointiyhteistyötä Kimmo Aalto, MTK ry kimmo.aalto@mtk.fi p. 040 1791618 Matkailijamäärät syys-joulukuussa

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Road Racing Uutiset HOMMAT HOITUU 24H 1-2012 NOSTOPALVELUT- KULJETUKSET- TRUKKITYÖT. Ari Tikkanen 040 543 7125 Ajonvälitys 0400 434 221

Road Racing Uutiset HOMMAT HOITUU 24H 1-2012 NOSTOPALVELUT- KULJETUKSET- TRUKKITYÖT. Ari Tikkanen 040 543 7125 Ajonvälitys 0400 434 221 Road Racing Uutiset 1-2012 Kuva Marc VDS Mika Kallio Pekka Päivärinta Aki Ajo Niklas Ajo Timo Paavilainen Erkka Korpiaho Valter Patronen Niki Tuuli Marko Aarnio NOSTOPALVELUT- KULJETUKSET- TRUKKITYÖT Ari

Lisätiedot

KLO MAANANTAI 9.9 KLO TIISTAI 10.9 KLO KESKIVIIKKO 11.9 KLO TORSTAI koulut varaa koulut varaa koulut varaa koulut varaa

KLO MAANANTAI 9.9 KLO TIISTAI 10.9 KLO KESKIVIIKKO 11.9 KLO TORSTAI koulut varaa koulut varaa koulut varaa koulut varaa JÄÄHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2019-2020 vko 37 Omatalo ICE pvm 9.9-15.9 KLO MAANANTAI 9.9 KLO TIISTAI 10.9 KLO KESKIVIIKKO 11.9 KLO TORSTAI 12.9 15.00-16.15 Yleisö/mailaton (2) 15.30-16.30 IITA (5,6) 15.00-16.15

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

koulutuksesta kuvaajia

koulutuksesta kuvaajia 3 25 2 15 1 5 22. Teknillisten korkeakoulujen ja tiedekuntien opiskelijamäärät opettajaa kohti (1981, 199 ja 2) Lähde: Opetusministeriön KOTA-tietokanta. TKK TTKK LTKK OY ÅA Perus- ja jatko-opiskelija/opetuksen

Lisätiedot

Ajo: Peiliin katsomisen paikka

Ajo: Peiliin katsomisen paikka Ajo: Peiliin katsomisen paikka Niklas Ajo päätyi 17:nneksi Jerezin radalla Espanjassa ajetussa Moto3-luokan kauden neljännessä MM-osakilpailussa. Kierrosajat lupailivat paljon parempaa, mutta yksi ratkaiseva

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014 Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Käyttötilastot www.vaalit.fi - maaliskuussa 2007

Käyttötilastot www.vaalit.fi - maaliskuussa 2007 Käyttötilastot www.vaalit.fi Yhteenveto ajalta: maaliskuussa 2007 Luotu 01-Apr-2007 03:12 EEST [Päivätilastot] [Tuntitilastot] [URL:t] [Sisääntulosivut] [Ulosmenosivut] [Koneet] [Hakupalvelimet] [Hakusanat]

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden

Lisätiedot

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1

LähiTapiola Varainhoito Oy 28.3.2014 1 Avain Suomen velkaongelmien ratkaisuun: uskottava kasvustrategia Sijoitusmessut 2014, Tampere-Talo Ekonomisti Timo Vesala, YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteiden (PRI) allekirjoittaja 28.3.2014

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2017 23.2.2017 Horse Show osallistumisoikeudet jaetaan kilpailukalenterin mukaisessa aikajärjestyksessä. Mikäli ratsukko on saavuttanut osallistumisoikeuden

Lisätiedot

Matkailun kehitys 2016

Matkailun kehitys 2016 Matkailun kehitys 2016 3.5.2017 Lähde: Tilastokeskus. Luvut perustuvat ennakkotietoihin. Kiina jatkoi vahvaan kasvuaan myös piristyi loppuvuotta kohden Suomessa kirjattiin 5 768 000 ulkomaista yöpymistä

Lisätiedot

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015

Sarjasäännöt. Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 Sarjasäännöt Rallin Suomen Juniorimestaruussarja 2015 1. Yleistä Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (myöhemmin Sarja), kaikki oikeudet ovat AKK- Motorsport ry:n (myöhemmin Liitto) omaisuutta. Sarjassa

Lisätiedot

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008 Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas Vaihtotase Yhdysvalloissa % bkt:sta 1 0-1 -2-3 -4-5 -6-7 85 90 95 00 05

Lisätiedot

36 SUOMEN KUVALEHTI 12/2006

36 SUOMEN KUVALEHTI 12/2006 Pä 36 SUOMEN KUVALEHTI 12/2006 MotoGP:n kilpailukauden alkaminen 26. maaliskuuta merkitsee Mika Kalliolle seitsemän kuukauden leirielämää. äivän nopein Mika Kallio on pieni ja kevyt, mutta nopea. Sitä

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa.

HUOM: yhteiskunnallisilla palveluilla on myös tärkeä osuus tulojen uudelleenjaossa. 1 2. JULKISEN SEKTORIN MENOT SUOMESSA JA ERÄISSÄ MUISSA MAISSA (NÄMÄ TIEDOT OVAT TUOMALAN UUDESTA JULKAISEMATTOMASTA KÄSIKIRJOITUKSESTA) EI SAA LEVITTÄÄ ULKOPUIOLELLE LUENTOJEN! Tässä luvussa tarkastelemme

Lisätiedot

järjestys järjestys matkustajia osuus matkustajia osuus 2014 2013 2014 2013

järjestys järjestys matkustajia osuus matkustajia osuus 2014 2013 2014 2013 Suomen matkatoimistoalan liitto ry - SMAL Association of Finnish Travel Agents - AFTA TOP TEN MATKAKOHDEALUEET SUOMESTA VUOSINA 2014 ja 2013 perustuu SMALin vuositilastoon; lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

Vauhdin Maailma. Simo Laaksonen. seinällä on listattuna vuodesta 1993 ajetun Ranskan Formula Renault -sarjan

Vauhdin Maailma. Simo Laaksonen. seinällä on listattuna vuodesta 1993 ajetun Ranskan Formula Renault -sarjan R anskan autourheiluliiton FFSA:n ylläpitämän Auto Sport Academyn koulutuskeskuksen ovelta näkee puiden katveesta pilkottavan legendaarisen Dunlopin ylikulkusillan Le Mansin moottoriradan huipulla. Vaikka

Lisätiedot

Pisterajat 2006-2015 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016

Pisterajat 2006-2015 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 Pisterajat 2006-2015 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 86. E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 72 72 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 70. M Kevät

Lisätiedot

Pisterajat 2006-2014 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Pisterajat 2006-2014 1. Vuosi 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Pisterajat 2006-2014 1 Äidinkieli, suomi L Kevät 92 90 88 86 87 87 86 87 87 Syksy 92 90 88 85 87 87 86 87 86 E Kevät 87 77 75 72 73 73 71 73 73 Syksy 87 77 75 73 73 73 72 71 71 M Kevät 80 62 60 60 61 62

Lisätiedot

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019 CSN- luokat (5- taso) Tervetuloa kilpailemaan Helsinki International Horse Show:n kiehtovaan kansainväliseen ympäristöön Helsingin Jäähalliin

Lisätiedot

HARJOITUSOHJELMA LEPOVIIKON OHJELMA

HARJOITUSOHJELMA LEPOVIIKON OHJELMA HARJOITUSOHJELMA Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai PK1 Voima tai K/N PK1 Ajo tai PK2 tai PK3 LEPOVIIKON OHJELMA Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Työaika Suomessa ja muissa maissa Elinkeinoelämän keskusliitto EK Joulukuu 2012 Suomessa työaika on lyhyt työtunteja tarvitaan lisää Lain ja sopimusten mukainen vuosityöaika on Suomessa maailman lyhimpiä

Lisätiedot

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10.

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10. 1. Luokassa enintään 10 kuljettajaa Tässä tapauksessa luokassa ajetaan kaksi (2) lähtöä, yksi (1) alkuerä ja yksi (1) finaali. 1.1. Alkuerä 1.1.1. Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön,

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2018 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen Henri Niskanen & Kalle Jokinen Ajoasento ja penkin paikka Peruslähtökohtana tehtaan antamat mitat, unohtamatta sitä että kuskilla on hyvä ja luonnollinen ajoasento,

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko

Hangon Bridgeviikko Hangon Bridgeviikko 21. 30.7.2017 Perinteinen Hangon Bridgeviikko järjestetään heinäkuun viimeisellä viikolla. Kilpailuohjelma on sama kuin vuonna 2016. Hanko Cup -kilpailuun on ilmoittauduttava torstaihin

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015

Markkinakatsaus. Toukokuu 2015 Markkinakatsaus Toukokuu 2015 Talouskehitys IMF ennustaa maailmantalouden kasvavan kuluvana vuonna 3,5 prosenttia ja ensi vuonna 3,8 prosenttia IMF:n mukaan euroalueen talous on piristymässä vähitellen,

Lisätiedot

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä Team Manninen Bros Honda juniorit Tatu Junnola ja Emil Weckman vakuuttivat ajollaan Honda Europen Espanjan leirillä. Tiedote ohessa. Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuva: Team Manninen

Lisätiedot

Liite I. Luettelo nimistä, lääkemuoto, lääkevalmisteen vahvuudet, antoreitti, hakija jäsenvaltioissa

Liite I. Luettelo nimistä, lääkemuoto, lääkevalmisteen vahvuudet, antoreitti, hakija jäsenvaltioissa Liite I Luettelo nimistä, lääkemuoto, lääkevalmisteen vahvuudet, antoreitti, hakija jäsenvaltioissa 1 Itävalta 20 mg/5 ml Suspension zum Einnehmen Itävalta 40 mg/5 ml Suspension zum Einnehmen Tanska Tanska

Lisätiedot

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009

menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Rakennusaineet Lisää tähän otsikkonousuun ja yritysten menestykseen Sakari Tamminen 31.3.2009 Maailmantalouden kriisi leviää aaltoina Suomeen Suhdannekuva yhä synkkä Maailmantalouden kriisi jatkuu Raju

Lisätiedot

18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015. Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO

18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015. Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO 18. AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT 26.-29.3.2015 Kontiolahti, Pohjois-Karjala Kontiolahden Urheilijat ry INFORMAATIO 1 AMPUMAHIIHDON VETERAANIEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT

Lisätiedot

Rotax BRP. Gunskirchen, Itävalta. Perustettu 1920 Työntekijöitä 1200

Rotax BRP. Gunskirchen, Itävalta. Perustettu 1920 Työntekijöitä 1200 Rotax BRP Gunskirchen, Itävalta Perustettu 1920 Työntekijöitä 1200 Rotax karting moottorit Ski-Doo ja Lynx moottorikelkat ja vesijetit Evinrude perämoottorit Can-Am mönkijät Can-Am Spider roadsterit Moottoripyörät

Lisätiedot

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry

2.10.2014. Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry 2.10.2014 Business metsässä Hämeenlinnan Verkatehdas 02.10.2014 Sahateollisuuden kehitysnäkymät Kai Merivuori, Suomen Sahat ry Kaikki asiakkaastasi! Sen lisäksi, että sahat tuottavat trendikästä tuotetta,

Lisätiedot

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa

Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa Saavutettavuuden rooli Lapin matkailun menestystarinassa 17.11.2017 Sanna Kärkkäinen Toimitusjohtaja VisitRovaniemi #visitrovaniemi #rovaniemi @visitrovaniemi @SannaRovaniemi Visit Rovaniemi DMO, Destination

Lisätiedot

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015

Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Ferratum-ryhmän Euroopan ja Kansainyhteisön maiden Joulubarometri 2015 Sivu 2 Joulun rahankulutus suhteessa kotitalouden käytössä oleviin tuloihin Euroopan ja kansainyhteisön maiden kulutus jouluna 2015:

Lisätiedot

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille!

SÄHKÖISTYS Varikkoalueella on saatavissa rajoitetusti sähköä, alueelle järjestetyn sähkön on riitettävä kaikille! Kilpailijainfo Tervehrys Seinäjoelta! Tervetuloa kilpailijaksi Vauhtiajoihin. Ohessa tietoa tapahtumasta. EPUAn sivustolla voit tutustua rataalueen karttaan, Seinäjoen kaupungin sivustolla on laajempi

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus

Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Visitor Survey VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2014 2 3 Tuo$aa perustunnusluvut (mm. kävijämäärät) Täydentää 9lasto9etoa VAKIOKYSYMYKSET Asuinpaikka Liikennemuoto

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2011 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Suomen metsäteollisuusvienti ja tuonti v. 2004-2011(1-3) 13 12 11 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Mrd. e 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2010

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019

HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2019 CSN- luokat (5- taso) Tervetuloa kilpailemaan Helsinki International Horse Show:n kiehtovaan kansainväliseen ympäristöön Helsingin Jäähalliin

Lisätiedot

Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi. Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset

Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi. Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset Luonnos Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin vuoden 2017 kilpailukalenteriksi 2017 Sivu 1 Valtakunnalliset kilpailut Piirin cupit ja PM-kilpailut Yleiset,Seurojen ottelut ja jäsentenväliset uusi vuosi

Lisätiedot

Ydinvoima ja ydinaseet Markku Anttila Erikoistutkija, VTT

Ydinvoima ja ydinaseet Markku Anttila Erikoistutkija, VTT Ydinvoima ja ydinaseet Markku Anttila Erikoistutkija, VTT Energia - turvallisuus - terveys -seminaari Helsinki 18.11.2006 Järjestäjät: Lääkärin sosiaalinen vastuu ry ja Greenpeace 2 Sisältö Ydinvoima -

Lisätiedot

Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2012 ja 2011 (sisältää räätälöidyt matkapaketit)

Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2012 ja 2011 (sisältää räätälöidyt matkapaketit) Suomen matkatoimistoalan liitto ry Association of Finnish Travel Agents Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2012 ja 2011 (sisältää räätälöidyt matkapaketit) Ero toteutumassa 2012 2011 2012 /

Lisätiedot

Käyttötilastot www.vaalit.fi - toukokuussa 2007

Käyttötilastot www.vaalit.fi - toukokuussa 2007 Käyttötilastot www.vaalit.fi Yhteenveto ajalta: toukokuussa 2007 Luotu 01-Jun-2007 03:54 EEST [Päivätilastot] [Tuntitilastot] [URL:t] [Sisääntulosivut] [Ulosmenosivut] [Koneet] [Hakupalvelimet] [Hakusanat]

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8.2014

Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8.2014 Savonlinnan AJO Kesäohjelma NO: 1 1.6-3.8. Viikko:23 Kova Maanantai 2.6 Tiistai 3.6 Keskiviikko4.6 Torstai 5.6 Perjantai 6.6 Lauantai 7.6 Sunnuntai 8.6 Pihlis 16.30 18.30 POWER POWER POWER POWER POWER

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 Kansainvälinen palkkaverovertailu 11 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot