MUOTOILUALAN MÄÄRITELMÄT

Transkriptio

1 MUOTOILUALAN MÄÄRITELMÄT MUOTOILUN TUNNUSPIIRTEITÄ Merkittävä taidehistoriallinen murros muotoilun näkökulmasta Keski- ja Pohjois-Euroopassa on ollut taideakatemioiden suuri aikakausi 1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla. Tuona kautena kuvataide jakautui maalaus- ja kuvanveistotaiteeseen sekä sovellettuun taiteeseen kuten käsi- ja taideteollisuuteen. Ajalle oli tyypillistä erotella korkeamman asteen taide eli vapaa kuvataide soveltavista taiteen muodoista. Pohjoismaissa taulumaalaus, stafliamaalaus, tuli muotiin romantiikan ajalla ja siinä yhteydessä erottautuivat kuvataiteilijat ja koristemaalarit eli käsityöläiset omiksi ammattikunnikseen luvun lopulla taiteilijoiden kiinnostus kokonaistaideteoksista johti taideteollisuuden, taiteen ja arkkitehtuurin lähentymiseen, klassisismin hengessä. Seuraavan vuosisadan alkaessa oli maahamme rantautunut uusi taideteollisuustyyli, l art nouveau, joka sai kotikutoisen versionsa karelianismin hengessä. Taiteilijan, käsityöläisen ja arkkitehdin roolit sekoittuivat renessanssihenkisessä taiteilija heroksessa, luotiin kokonaisteoksia. i Vuosisadan alussa kaupunkirakenteen murros teollistumisen kautta johti kulutustavaratuotannon voimakkaaseen kasvuun ja muotoilutarpeen lisääntymiseen. Ongelmana kuitenkin oli uusien tuotanto-menetelmien tarjoama monistettavuus ja toisaalta teollisen suunnittelun kypsymättömyys. Kitschiä vastaan nousi ideologisia liikkeitä kuten William Morrisin ja John Ruskinin perustama Art and Craft liike. ii Morrisin ajatuksena oli, että soveltavan taiteen tavoitteena oli tarjota kuluttajalle laadukasta ja esteettisesti kestävää kansantaiteeseen pohjautuvaa käsityötä. iii 1919 Bauhausin perustamisen yhteydessä kirjattiin ylös myös käsityön, taiteen ja arkkitehtuurin kolmiyhteys, joka vaikutti voimakkaasti Suomenkin taideteollisuuden muotoutumiseen sotien välisenä aikana. Käsityön ja taiteen liitosta siirryttiin vähitellen käsityön ja teollisuuden liittoon, joka sittemmin peilautui taideteollisuuden ja taidekäsityön dualismina luvulla nousi esille arkitavaran ja uniikkisuutta painottavan taidekäsityön välinen suhde. Tahto yhtenäisyyteen iv nousi muotoilustrategiaksi ja sen avulla pyrittiin karsimaan individualistista hajaannusta ja kulttuurillista fragmentoitumista. Tavoitteena oli hyvä ja yhtenäinen muoto. v

2 Perinteisesti muotoilun arvioinnissa on eroteltu ongelma ja siihen kehitetty ratkaisu. Laadunmäärittelyyn on tarvittu kolmen tekijän: taiteen, teknologian ja tieteen työkalut. Näiden työkalujen keskinäinen suhde ja soveltuminen suunnittelukohteeseen ovat määränneet toteutuksen onnistumisen. Näiden instrumenttien toimivuutta voidaan hahmottaa mm. muotoiluhistorian kolmessa ajanjaksossa, joissa kussakin painotukset ovat merkinneet sekä arviointityökalujen luonnetta että muotoilupedagogiikan suuntaa: vi Suomessa 1950 ja 1960-luvuille oli tyypillistä termien hajanaisuus ja epätarkkuus. Käytössä oli käsitteitä, jotka liittyivät taiteen ja käsityön liittoon kuten koristetaide, taidetyö ja termejä, jotka yhdistivät käsitteet taide teollisuus: käyttötaide ja esinetaide. Samoin 1950-luvun loppupuolen teollisuuden painotus näkyi termeissä: hyötytaide, tehdastaide ja teollisuustaide. vii Taidekäsityön yksilöllisyys ja kiinnostavuus mahdollisti teollisten tuotteiden ja uniikkiesineiden yhteisesiintymiset kansainvälisillä areenoilla. Suomessa taidekäsityön lähestyminen kohti soveltavia taiteen lajeja käynnistyi voimakkaasti 1960-luvulla luvulta lähtien taidekäsityön käsitteistöstä käyty debatti on keskittynyt vastakohtaistamaan taiteellisuuden ja käytännöllisyyden sekä materiaalisuuden ja arvon käsitteet. viii Samassa yhteydessä teoksen ja tuotteen käsitteet ovat kytkeytyneet toisiinsa synnyttäen tarkoituksellistakin epätarkkuutta esineiden peruslähtökohdista.

3 Suomalaisen esinemuotoilun puhdaslinjaisuus saavutti huippunsa 1900-luvun puolivälissä. Tuotantotekniikan kehittyminen yhdessä käyttökelpoisuutta ja rationaalisuutta korostavan muotoiluihanteen kanssa puhdistivat esineet ornamentaalisista kliseistä. Modernismin hengessä muotoilijat riisuivat esineet taiteen emotionaalisista, käyttöä halveksivista, piirteistä. Ajanhenkeen kuului korostaa niukkuuden estetiikkaa ja muotoilijan sosiaalista vastuuta. Tänä aikana funktionaalisuudesta kehittyi funktionalismin tyyli, joka alkuvaiheiden muotoilija keskeisyyden jälkeen kehittyi anonyymiseksi teolliseksi muotoiluksi. Sosiaalinen rationaalisuus yhdistettynä tuotantoteknologian ja muotoilun rationaalisuuteen saavutti huippunsa 1970-luvulla luvusta lähtien on esineympäristö voimakkaasti teknistynyt ja käsitteellistynyt. Jokapäiväisiä toimintoja ohjaavat elektroniset laitteet. Koneiden sisältämät komponentit pystyvät suoriutumaan yhä vaikeammista tehtävistä korvaten ihmisen omaehtoisen toiminnan. Käyttäjän ja esineen suhde kiteytyy laitteen kuoreen, joka kätkee sisäänsä toimintoja, joita kantaja ei useinkaan voi tai ei saa nostaa esiin. Muotoilijan tehtäväksi on tullut käyttöliittymän suunnittelu: miten käyttää esineitä oikein ja helposti. Ammattikunnan keskeisiksi osaamisen alueiksi ovat nousseet virtuaalisten mallinnusohjelmien soveltaminen muotoiluun sekä uusien tuotanto-, myynti- ja kulutusstrategioiden laadinta. Muotoilutyö on varsinkin, 1990-luvulta lähtien, laajentunut käsittämään muotoilujohtamisen (design managementin) ja yritysidentiteetin suunnittelun ( brand managementin) kentät luvun alussa muotoiluun on kohdistettu suuria, kansantalouttakin vahvistavia, odotuksia ja se on haluttu nähdä eräänä merkittävänä kansainvälisenä kilpailuvalttina. Muotoilu on liitetty uusiin teollisuuden aloihin kuten kulttuuriteollisuus ja tekijänoikeusteollisuus. Muotoilun osa-alueet Yleisesti termiä esinekulttuuri käytetään yläkäsitteenä, joka sisältää visuaalisten taiteiden, soveltavien taiteiden ja arkkitehtuurin osa-alueet. Muotoilua (rinnakkaisena terminä design) pidetään yhtenä soveltavien taiteiden alueista. Muotoiluun puolestaan kuuluu taidekäsityö, taideteollisuus ja teollinen muotoilu. ix

4 Käsityö puolestaan kuuluu taidolliseen perustaan, johon jokainen esinekulttuurin alalaji nojaa. Käsityön peruselementit ovat luova ideointikyky, kädentaito ja kokonaiskuvan hallinta, alakohtaisten työkalujen ja tekniikkojen hallinta sekä materiaalituntemus. x Taidekäsityö on muotoilun alalaji ja sisältää aloja kuten tekstiilitaide, keramiikkataide, metallitaide, lasitaide ja korutaide. Lähtökohtina taidekäsityössä ovat teoksen

5 käsityötaidon innovatiivinen ja uudistava ote, sekä töiden ainutkertaisuus ja korkea taiteellinen status. Taideteollisuus käsittää alat, joiden yhteys sarjavalmisteisuuteen on määräävä suunnittelun lähtökohta, lisäksi prosessi sisältää käsityövaltaisia työvaiheita. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi keramiikka- ja lasimuotoilu, tekstiili- ja vaatetusmuotoilu, huonekalusuunnittelu sekä korumuotoilu. Teollinen muotoilu sisältää teollista tuotantoa tukevat suunnittelualat sekä palvelumuodot, jotka tukevat teollista valmistettavuutta. Teollisen muotoilijan ammattikuvaan kuuluu yhtä hyvin sarjavalmisteisen kulutushyödykkeen suunnittelu kuin yrityksen tulevaisuuden muotoilustrategian laadinta. Kirjallisuus: Findeli, Alain. 1995, Design History or Design Studies: Methodological, Epistemological and Pedagogical Inquiry. Design Issue: Volume 11, No 1 Spring Greenberg, Clement Avantgarde ja kitsch. Suom. Leevi Lehto. Teoksessa Jaakko Lintinen (toim.): Modernin ulottuvuuksia. Taide, Helsinki 1989, Ihatsu, Anna-Marja Craft, Art-craft or Craft-design? In pursuit of the British equivalent for the Finnish Consept käsityö. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia N:o 69. Joensuu Kalha, Harri Muotopuolen merenneidon pauloissa. Suomen taideteollisuuden kultakausi: mielikuvat, markkinointi, diskurssit. Apeiron, Helsinki Kruskopf, Erik Suomalaisen muotoilun vaiheita. WSOY, Helsinki Maldonado, Thomas Max Bill. Nueva Vision, Buenos Aires Periäinen, Tapio Metropoleista muotoiluun Rakennusalan kustantajat, Helsinki Takala-Schreib, Vuokko Suomi muotoilee. Unelmien kuvajaisia diskurssien vallassa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisu A 23, Helsinki i Kruskopf (S.58 69) sekä Periäinen (luku 1) ii Artikkelissaan Avantgarde ja kitch Clement Greenberg käsittelee mainiosti roinan luonnetta ja syntymää. (Greenberg

6 1989). iii Morris (1901 s.38 39). Aiheen piiriin ohjasi Vuokko Takala-Schreibin lisensiaattityö. (Takala-Schreib 1995, s.67-68). iv Termi on Maldonadolta. (Maldonado 1955). v Takala-Schreib 1995 (s.155) Samoin aiheesta on kirjoittanut Erik Kruskopf (Kruskopf s.212). vi Findeli. vii Kalha (s. 14) viii Kruskopf (s.61) ix Sovellettu Opetushallituksen kehittämisohjelmasta vuodelta x Jaottelun pohjana on käytetty Anna-Marja Ihatsun tekemää käsityön määrittelyä. (Ihatsu S.37 44).