Päijät-Hämeen liitto on pyytänyt lausuntoa maakuntakaavaehdotuksesta mennessä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päijät-Hämeen liitto on pyytänyt lausuntoa maakuntakaavaehdotuksesta mennessä."

Transkriptio

1 Hollolan kunta Kunnanhallitus Lausunto maakuntakaavaehdotuksesta HOL 125/2013 Tekninen lautakunta Päijät-Hämeen liitto on pyytänyt lausuntoa maakuntakaavaehdotuksesta mennessä. Maakuntakaavan roolina on sovittaa yhteen valtakunnantason ja maakunnan omat tarpeet sekä useampaa kuntaa yhteisesti koskevia maankäytön asioita ja tuoda ne poliittiseen päätöksentekoon. Päijät-Hämeen nykyinen maakuntakaava Päijät-Hämeen maakuntakaava 2006 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa ja se vahvistettiin ympäristöministeriössä Se sai lopullisesti lainvoiman Maakunnan omat tavoitteet kaavatyölle on esitetty maakuntavaltuuston hyväksymässä maakuntasuunnitelmassa. Nyt lausunnolla olevan maakuntakaavaehdotuksen pohjana on ollut Päijät-Hämeen maakuntakaava Merkittävimmät muutokset maakuntakaavan laadinnassa ovat olleet kaupan kaavoitus, tuulivoimatuotantoalueiden merkitseminen, taajamatoimintojen alueiden laajentaminen sekä joidenkin virkistysalueiden poisjäänti. Hälvälän harjoitusalueen eteläosa on osoitettu merkinnällä, joka mahdollistaa alueen ottamisen taajamatoimintojen käyttöön puolustusvoimien toiminnan lakattua alueella. Hollolan kunnan elinvoima on sidoksissa pitkälle kunnan maankäytön kehittämismahdollisuuksiin. Maankäytön tulee valtakunnallisten linjausten pohjalta vahvistaa ehyttä yhdyskuntarakennetta. Tähän liittyen alueiden tulee kytkeytyä olemassa oleviin infra- ja palvelurakenteisiin. Koska kuntakeskus sijaitsee tulevan valtatien 12, Lahden rajan, Tiirismaa- Messilä virkistysalue luonnonsuojelualueineen sekä valtakunnallisesti arvokas maisemanalueen puristuksissa, ainoa yhdyskuntarakenteeseen sidottavissa oleva laajenemissuunta on pohjoiseen. Ampumatoimintojen ylläpitäminen yhdyskuntarakenteen välittömässä läheisyydessä on ristiriidassa lainsäädännön ja asumiseen liittyvien rajoitteiden kanssa mm. meluun liittyen. Kirjauksella mahdollistetaan pitkä siirtymäaika sekä jatkovaihtoehtojen pohdinta. Kirjaus on tärkeä myös siksi, että uusia, kalliita investointeja Hälvälän alueeseen ei ryhdytä tekemään aikajänteellä, mikä ei mahdollista investointien kuolettamista. Liite: Kooste pääasiallisista Hollolan kunnan aluetta koskevista maakuntakaavan muutoksista Esitys: Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta esittää, että maakuntakaavaehdotuksesta tulee poistaa siinä esitetyt Hollolan tuulivoimatuotannon alueet. Tuulivoimatuotannon alueeksi tulee merkitä alue, joka sijaitsee Kukonkoivun moottoriurheilualueen tuntumassa. Alueen tulee olla kahden kilometrin etäisyydellä asutuksesta. Messilän lomarakentamisen aluevaraukset tulee olla yhtenevät Hollolan kunnan valtuuston hyväksymän Messilän osayleiskaavan kanssa. Lausuntonaan maakuntakaavaehdotuksesta Hollolan kunta toteaa, että tehdyt muutokset ja lisäykset voimassa olevaan maakuntakaavaan ovat muilta osin hyväksyttävissä ja edesauttavat Hollolan kunnan maankäytön tarkoituksenmukaista suunnittelua ja mahdollistavat kunnan strategian toteuttamisen. Lisäksi Hollolan kunta pitää erityisen tärkeänä esitetyn kaavamerkintää ep/a Hälvälän alueen osalta. Kehittämisalueen aluerajaus oli myös syytä merkitä selvemmin. Aluerajauksen on hyvä noudatella vihervyöhykettä. Merkinnän tärkeyttä korostaa se, että Hälvälän alueen merkintä perustuu Päijät-Hämeen maakuntaliiton, Puolustusvoimain, Hollolan kunnan, Padasjoen kunnan sekä Metsähallituksen yhteisesti toteuttamaan loppuraporttiin ( ) ja sen yhteisesti hyväksyttyihin jatkotoimenpiteisiin.

2 Hollolan kunta Kunnanhallitus Päätös: Tekninen lautakunta: Esitys hyväksyttiin. Täytäntöönpano: muutoksenhakukielto Kunnanhallitus Liitteet: - Kooste pääasiallisista Hollolan kunnan aluetta koskevista maakuntakaavan muutoksista - Hämeenkosken kunnanhallituksen pöytäkirjanote Esitys: Päätös: K u n n a n j o h t a j a: Kunnanhallitus antaa maakuntakaavasta teknisen lautakunnan esityksen mukaisen lausunnon. K u n n a n ha l l i t u s: Keskustelun kuluessa Kari Sulonen esitti Kristiina Hämäläisen kannattamana, että lisätään lausuntoon viides kappale: Joko maakuntakaavassa tai Hollolan yleiskaavassa on Hollolasta selvitettävä ampumarata-alue metsästäjien ja ammunnan harrastajien ampumatoiminnan mahdollistamiseksi. Kunnanhallitus Kunnanhallitus hyväksyi lausunnon ko. lisäyksellä. Kunnanjohtaja yhtyi päätökseen Päijät-Hämeen maakuntaliitto pyytää liitteenä olevalla kirjelmällä lausuntoa Päijät-Hämeen korjatusta maakuntakaavaehdotuksesta. Uutta lausuntoa ei ole tarpeen antaa, jos kunta katsoo, että kevät-kesällä 2015 annettu lausunto on edelleen kunnan näkemyksen mukainen. Päijät-Hämeen maakuntaliitto tulee lisäämään nyt saadut lausunnot ja myöhemmin julkisesti nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta saadut muistutukset aiemmin laadittuun yhteenvetoon, jolloin ne käsitellään uudelleen vastineista päätettäessä. Kaava-asiakirjat ovat nähtävissä Päijät-Hämeen liiton kotisivuilla Liitteenä yhteenveto muutoksista. Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotus oli nähtävillä kevät-kesällä Saadun palautteen perusteella laaditut vastineet ja toimenpiteet niiden johdosta hyväksyttiin maakuntahallituksessa Samalla maakuntahallitus päätti, että kaava on tarpeen laittaa uudelleen korjattuna nähtäville, koska korjauksia oli useita ja erityisesti eräiden tie- ja sähköverkon uusien ratkaisujen vuoksi sitä pidettiin tärkeänä. Lausuntopyynnön liitteenä on yhteenveto tehdyistä merkittävimmistä muutoksista. Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014 on kokonaismaakuntakaava. Maakuntakaavassa on keskitytty ratkaisemaan maakunnan vastuullinen yhdyskuntarakenne sovittamalla maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinoelämän ratkaisut entistä paremmin yhteen. Kaavassa on paneuduttu myös pohjavesiin ja ympäristöhäiriöitä tuottaviin maakunnallisiin maankäytön ratkaisuihin kuten seudullista merkitystä omaavat ampumarata- ja moottoriurheilualueet. Vähittäiskaupan suuryksikköjen sijoittumisen lisäksi esitetään määräyksiä kaupan enimmäismäärille ja seudullisesti merkittävän kaupan alarajalle. Kaavassa esitetään myös alarajat merkitykseltään seudulliselle tuulivoimatuotannolle ja rajaukset alueille, jotka soveltuvat laajamittaisempaan tuulivoiman tuotantoon. Erilaisia kehittämisen kohdealueita on myös uudistettu. Muilta osin nykyisen kaavan ratkaisut on siirretty uutteen kaavaan, mutta niihin on tehty viranomaisten edellyttämiä ja työn aikana esille tulleita tarpeellisia korjauksia ja päivityksiä. Muutetussa ehdotuksessa Hollolan alueelle tehdyt muutokset ovat:

3 Hollolan kunta Kunnanhallitus vähittäiskaupan laskennalliset mitoitukset on tarkistettu ottamalla huomioon Lahden ja Nastolan sekä Hollolan ja Hämeenkosken kuntaliitokset sekä vähittäiskaupan ostovoiman siirtymä kaupan laskennallisen mitoituksen määrittelyssä kehittämisen kohdealueiden kk3 Nostava vt12 eteläpuoli ja kk6 Lahden radanvarsi suunnittelumääräykset on tarkennettu liikenneviraston esityksen mukaisesti valtatien 24 nykyinen linjaus esitetään kokonaisuudessaan merkittävästi parannettavana valtatien 24 Paimelan eteläpuoleinen uusi linjaus esitetään ohjeellisena Kukonkoivuun lisättiin voimalinjan yhteystarve -merkintä ampumaratojen ja moottoriurheilukeskusten merkintöihin lisättiin suunnittelumääräys haittojen lieventämisestä kaavakartalle lisättiin Hälvälän ampumarata ja sen melualue ja merkinöille annettiin niiden voimassa-oloa koskeva määräys Hälvälän ampumatoimintojen ja muun harjoitustoiminnan lakkaamisen ajankohtia täsmennettiin kaavaselostukseen tuulivoima-alueiden suunnittelumääräyksiin tehtiin useita muutoksia ja lisäyksiä Hälvälän maa-ainesten ottoaluetta eo9 laajennettiin puolustusvoimien alueelle Messilän aluevarausta R26 on muutettu yleispiirteisesti Messilä-Tiirismaan osayleiskaavan mukaiseksi Lausunnot maakuntakaavaehdotuksesta pyydetään jakelussa mainituilta tahoilta mennessä. Kesäkuun 2015 maakuntakaavalausunnon jälkeen: Lahden seudun ympäristölautakunta on myöntänyt Lahden ampumaseuralle ympäristöluvan määräaikaisena. Määräaikaisuus perustuu siihen, että vuokrasopimus on määräaikainen. Luvassa on annettu mm. määräykset niin pohjaveden kuin maaperän pilaantumisen estämiseen sekä meluntorjuntaan. Luvasta on valitettu hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Puolustusvoimain harjoitusaluetta koskevan ympäristöluvan myöntää ja sitä valvoo ELYkeskus. Valtuustoseminaarissa strategisen yleiskaavan käsittelyn yhteydessä valtuustoryhmät ovat ottaneet kantaa myös Hälvälän ampuma-alueeseen. Linjauksessaan valtuustoryhmät haluavat mahdollistaa valtakunnallisen ampumaradan olemassaolon. Samalla kuitenkin korostettiin asumisen laajentamismahdollisuuksia. Ympäristölainsäädännön pohjalta ampumistoimintaa voidaan jatkaa vain sillä edellytyksellä, että häiriö- ja riskitekijät kyetään hallitsemaan valtakunnallisten linjausten mukaisesti. Mikäli asumista halutaan laajentaa, se edellyttää häiriötekijöiden rajaamista ja vähentämistä. Linjauspäätöksellään maan hallitus on päättänyt infrarahoituksesta Lahden eteläiselle kehätielle Kesällä 2015 valtio edellytti yhteistyösopimusta, missä kunnat (Lahti ja Hollola) sitoutuivat 72 milj. euron rahoitukseen kehätien toteuttamisen osalta. Hollolan kunnan merkittävä panostus kehätiehen edellyttää kehätien laajamittaista hyödyntämistä. Tähän liittyen Nostavan liittymään kytkeytyvää rakentamisoikeutta tulee nostaa k-m 2 :stä.

4 Hollolan kunta Kunnanhallitus Esitys Kunnanjohtaja: Lausuntonaan maakuntakaavaehdotuksesta kunnanhallitus toteaa: 1. Ampumatoiminnan jatkuminen myös puolustusvoiman poistuttua alueelta tulee olla mahdollista siltä osin, kuin toiminnan aiheuttama maaperän pilaantuminen ja ympäristöhäiriöt voidaan hallita ja rajata ja Tiilikankaan luoteispuolta voidaan kehittää asumisen alueena. 2. Nostavan liittymään kytkeytyvän kaupan rakentamisoikeus tulee osoittaa k-m 2 :ksi. 3. Muilta osin hallituksella ei ole huomautettavaa. Päätös: K u n n a n h a l l i t u s: Esitys hyväksyttiin. täytäntöönpano muutoksenhakukielto ote: P-H liitto, tekninen toimiala Kunnanhallitus Maakuntahallitus on käsitellyt maakuntakaavasta annettuja lausuntoja kokouksessaan Hollolan kunnanhallituksen lausunto asumisalueen kehittämisestä on maakuntakaavan asiantuntijavalmistelussa johtamassa melurajaukseen, mikä estänee ampumatoiminnan harjoittamisen nykyisessä laajuudessa. Tässä vaiheessa kunnalla ei ole riittävää tietoa arvioida Hälvälän alueen nykykäyttöön liittyviä, useiden eri tekijöiden yhteisvaikutusta tai niihin liittyviä ampumatoiminnan tulevaisuuteen kohdistuvia rajoitteita, mutta toisaalta ei myöskään tietoa siitä, onko toiminnan jatkaminen rajoitteista huolimatta mahdollista. Tähän liittyen on tarkoituksenmukaista tarkentaa kunnanhallituksen antamaa lausuntoa ja mahdollistaa ampumatoiminnan jatkuminen nykyisessä laajuudessa, mutta samanaikaisesti selvittää ulkopuolisella asiantuntijaselvityksellä ampumatoiminnan jatkumisen edellytyksiä ja riskejä. Kunta on hankkinut usealla kaupalla viime aikoina maata Kukonkankaan alueelta asumistoiminnan tarkoituksiin. Kaava on valmistelussa. Melutekijöiden ei tulisi estää kunnan maaomaisuuden hyödyntämistä.

5 Hollolan kunta Kunnanhallitus Esitys Kunnanjohtaja: Lausuntonaan maakuntakaavaehdotuksesta kunnanhallitus tarkentaa seuraavaa: Ampumatoiminnan jatkuminen myös puolustusvoiman poistuttua alueelta tulee olla mahdollista siltä osin, kuin toiminnan aiheuttama maaperän pilaantuminen ja ympäristöhäiriöt voidaan hallita ja rajata. Kukonkankaan alueen asuminen tulee voida toteuttaa nykyisen yleiskaavan osoittamassa laajuudessa. Samalla kunnanhallitus antaa teknisen toimialan tehtäväksi selvittää ulkopuolisella konsulttitoimeksiannolla ampumatoiminnan jatkamiseen liittyviä rajoitteita, riskejä ja mahdollisuuksia Hälvälän alueen tulevan kehityksen ennakoimiseksi. Selvityksen kate osoitetaan yhdistymisavustuksesta. Päätös: K u n n a n h a l l i t u s: Esitys hyväksyttiin. täytäntöönpano muutoksenhakukielto ote: P-H liitto, tekninen toimiala Pöytäkirjanotteen oikeaksi todistaa Hollola Johanna Jaakkola, toimistosihteeri Hollolan kunnan kirjaamo

6 Muutoksenhakukielto Päivämäärä Pykälä Kunnanhallitus Muutoksenhakukielto ja sen peruste X Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (vuoden 1995 kuntalaki). Muu peruste, mikä Liitetään pöytäkirjanotteeseen

7 Hollolan kunta Kunnanhallitus Lausunto maakuntakaavaehdotuksesta HOL 125/2013 Tekninen lautakunta Päijät-Hämeen liitto on pyytänyt lausuntoa maakuntakaavaehdotuksesta mennessä. Maakuntakaavan roolina on sovittaa yhteen valtakunnantason ja maakunnan omat tarpeet sekä useampaa kuntaa yhteisesti koskevia maankäytön asioita ja tuoda ne poliittiseen päätöksentekoon. Päijät-Hämeen nykyinen maakuntakaava Päijät-Hämeen maakuntakaava 2006 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa ja se vahvistettiin ympäristöministeriössä Se sai lopullisesti lainvoiman Maakunnan omat tavoitteet kaavatyölle on esitetty maakuntavaltuuston hyväksymässä maakuntasuunnitelmassa. Nyt lausunnolla olevan maakuntakaavaehdotuksen pohjana on ollut Päijät-Hämeen maakuntakaava Merkittävimmät muutokset maakuntakaavan laadinnassa ovat olleet kaupan kaavoitus, tuulivoimatuotantoalueiden merkitseminen, taajamatoimintojen alueiden laajentaminen sekä joidenkin virkistysalueiden poisjäänti. Hälvälän harjoitusalueen eteläosa on osoitettu merkinnällä, joka mahdollistaa alueen ottamisen taajamatoimintojen käyttöön puolustusvoimien toiminnan lakattua alueella. Hollolan kunnan elinvoima on sidoksissa pitkälle kunnan maankäytön kehittämismahdollisuuksiin. Maankäytön tulee valtakunnallisten linjausten pohjalta vahvistaa ehyttä yhdyskuntarakennetta. Tähän liittyen alueiden tulee kytkeytyä olemassa oleviin infra- ja palvelurakenteisiin. Koska kuntakeskus sijaitsee tulevan valtatien 12, Lahden rajan, Tiirismaa- Messilä virkistysalue luonnonsuojelualueineen sekä valtakunnallisesti arvokas maisemanalueen puristuksissa, ainoa yhdyskuntarakenteeseen sidottavissa oleva laajenemissuunta on pohjoiseen. Ampumatoimintojen ylläpitäminen yhdyskuntarakenteen välittömässä läheisyydessä on ristiriidassa lainsäädännön ja asumiseen liittyvien rajoitteiden kanssa mm. meluun liittyen. Kirjauksella mahdollistetaan pitkä siirtymäaika sekä jatkovaihtoehtojen pohdinta. Kirjaus on tärkeä myös siksi, että uusia, kalliita investointeja Hälvälän alueeseen ei ryhdytä tekemään aikajänteellä, mikä ei mahdollista investointien kuolettamista. Liite: Kooste pääasiallisista Hollolan kunnan aluetta koskevista maakuntakaavan muutoksista Esitys: Tekninen johtaja: Tekninen lautakunta esittää, että maakuntakaavaehdotuksesta tulee poistaa siinä esitetyt Hollolan tuulivoimatuotannon alueet. Tuulivoimatuotannon alueeksi tulee merkitä alue, joka sijaitsee Kukonkoivun moottoriurheilualueen tuntumassa. Alueen tulee olla kahden kilometrin etäisyydellä asutuksesta. Messilän lomarakentamisen aluevaraukset tulee olla yhtenevät Hollolan kunnan valtuuston hyväksymän Messilän osayleiskaavan kanssa. Lausuntonaan maakuntakaavaehdotuksesta Hollolan kunta toteaa, että tehdyt muutokset ja lisäykset voimassa olevaan maakuntakaavaan ovat muilta osin hyväksyttävissä ja edesauttavat Hollolan kunnan maankäytön tarkoituksenmukaista suunnittelua ja mahdollistavat kunnan strategian toteuttamisen. Lisäksi Hollolan kunta pitää erityisen tärkeänä esitetyn kaavamerkintää ep/a Hälvälän alueen osalta. Kehittämisalueen aluerajaus oli myös syytä merkitä selvemmin. Aluerajauksen on hyvä noudatella vihervyöhykettä. Merkinnän tärkeyttä korostaa se, että Hälvälän alueen merkintä perustuu Päijät-Hämeen maakuntaliiton, Puolustusvoimain, Hollolan kunnan, Padasjoen kunnan sekä Metsähallituksen yhteisesti toteuttamaan loppuraporttiin ( ) ja sen yhteisesti hyväksyttyihin jatkotoimenpiteisiin.

8 Hollolan kunta Kunnanhallitus Päätös: Tekninen lautakunta: Esitys hyväksyttiin. Täytäntöönpano: muutoksenhakukielto Kunnanhallitus Liitteet: - Kooste pääasiallisista Hollolan kunnan aluetta koskevista maakuntakaavan muutoksista - Hämeenkosken kunnanhallituksen pöytäkirjanote Esitys: Päätös: K u n n a n j o h t a j a: Kunnanhallitus antaa maakuntakaavasta teknisen lautakunnan esityksen mukaisen lausunnon. K u n n a n ha l l i t u s: Keskustelun kuluessa Kari Sulonen esitti Kristiina Hämäläisen kannattamana, että lisätään lausuntoon viides kappale: Joko maakuntakaavassa tai Hollolan yleiskaavassa on Hollolasta selvitettävä ampumarata-alue metsästäjien ja ammunnan harrastajien ampumatoiminnan mahdollistamiseksi. Kunnanhallitus Kunnanhallitus hyväksyi lausunnon ko. lisäyksellä. Kunnanjohtaja yhtyi päätökseen Päijät-Hämeen maakuntaliitto pyytää liitteenä olevalla kirjelmällä lausuntoa Päijät-Hämeen korjatusta maakuntakaavaehdotuksesta. Uutta lausuntoa ei ole tarpeen antaa, jos kunta katsoo, että kevät-kesällä 2015 annettu lausunto on edelleen kunnan näkemyksen mukainen. Päijät-Hämeen maakuntaliitto tulee lisäämään nyt saadut lausunnot ja myöhemmin julkisesti nähtävillä olevasta kaavaehdotuksesta saadut muistutukset aiemmin laadittuun yhteenvetoon, jolloin ne käsitellään uudelleen vastineista päätettäessä. Kaava-asiakirjat ovat nähtävissä Päijät-Hämeen liiton kotisivuilla Liitteenä yhteenveto muutoksista. Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotus oli nähtävillä kevät-kesällä Saadun palautteen perusteella laaditut vastineet ja toimenpiteet niiden johdosta hyväksyttiin maakuntahallituksessa Samalla maakuntahallitus päätti, että kaava on tarpeen laittaa uudelleen korjattuna nähtäville, koska korjauksia oli useita ja erityisesti eräiden tie- ja sähköverkon uusien ratkaisujen vuoksi sitä pidettiin tärkeänä. Lausuntopyynnön liitteenä on yhteenveto tehdyistä merkittävimmistä muutoksista. Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014 on kokonaismaakuntakaava. Maakuntakaavassa on keskitytty ratkaisemaan maakunnan vastuullinen yhdyskuntarakenne sovittamalla maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinoelämän ratkaisut entistä paremmin yhteen. Kaavassa on paneuduttu myös pohjavesiin ja ympäristöhäiriöitä tuottaviin maakunnallisiin maankäytön ratkaisuihin kuten seudullista merkitystä omaavat ampumarata- ja moottoriurheilualueet. Vähittäiskaupan suuryksikköjen sijoittumisen lisäksi esitetään määräyksiä kaupan enimmäismäärille ja seudullisesti merkittävän kaupan alarajalle. Kaavassa esitetään myös alarajat merkitykseltään seudulliselle tuulivoimatuotannolle ja rajaukset alueille, jotka soveltuvat laajamittaisempaan tuulivoiman tuotantoon. Erilaisia kehittämisen kohdealueita on myös uudistettu. Muilta osin nykyisen kaavan ratkaisut on siirretty uutteen kaavaan, mutta niihin on tehty viranomaisten edellyttämiä ja työn aikana esille tulleita tarpeellisia korjauksia ja päivityksiä. Muutetussa ehdotuksessa Hollolan alueelle tehdyt muutokset ovat:

9 Hollolan kunta Kunnanhallitus vähittäiskaupan laskennalliset mitoitukset on tarkistettu ottamalla huomioon Lahden ja Nastolan sekä Hollolan ja Hämeenkosken kuntaliitokset sekä vähittäiskaupan ostovoiman siirtymä kaupan laskennallisen mitoituksen määrittelyssä kehittämisen kohdealueiden kk3 Nostava vt12 eteläpuoli ja kk6 Lahden radanvarsi suunnittelumääräykset on tarkennettu liikenneviraston esityksen mukaisesti valtatien 24 nykyinen linjaus esitetään kokonaisuudessaan merkittävästi parannettavana valtatien 24 Paimelan eteläpuoleinen uusi linjaus esitetään ohjeellisena Kukonkoivuun lisättiin voimalinjan yhteystarve -merkintä ampumaratojen ja moottoriurheilukeskusten merkintöihin lisättiin suunnittelumääräys haittojen lieventämisestä kaavakartalle lisättiin Hälvälän ampumarata ja sen melualue ja merkinöille annettiin niiden voimassa-oloa koskeva määräys Hälvälän ampumatoimintojen ja muun harjoitustoiminnan lakkaamisen ajankohtia täsmennettiin kaavaselostukseen tuulivoima-alueiden suunnittelumääräyksiin tehtiin useita muutoksia ja lisäyksiä Hälvälän maa-ainesten ottoaluetta eo9 laajennettiin puolustusvoimien alueelle Messilän aluevarausta R26 on muutettu yleispiirteisesti Messilä-Tiirismaan osayleiskaavan mukaiseksi Lausunnot maakuntakaavaehdotuksesta pyydetään jakelussa mainituilta tahoilta mennessä. Kesäkuun 2015 maakuntakaavalausunnon jälkeen: Lahden seudun ympäristölautakunta on myöntänyt Lahden ampumaseuralle ympäristöluvan määräaikaisena. Määräaikaisuus perustuu siihen, että vuokrasopimus on määräaikainen. Luvassa on annettu mm. määräykset niin pohjaveden kuin maaperän pilaantumisen estämiseen sekä meluntorjuntaan. Luvasta on valitettu hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Puolustusvoimain harjoitusaluetta koskevan ympäristöluvan myöntää ja sitä valvoo ELYkeskus. Valtuustoseminaarissa strategisen yleiskaavan käsittelyn yhteydessä valtuustoryhmät ovat ottaneet kantaa myös Hälvälän ampuma-alueeseen. Linjauksessaan valtuustoryhmät haluavat mahdollistaa valtakunnallisen ampumaradan olemassaolon. Samalla kuitenkin korostettiin asumisen laajentamismahdollisuuksia. Ympäristölainsäädännön pohjalta ampumistoimintaa voidaan jatkaa vain sillä edellytyksellä, että häiriö- ja riskitekijät kyetään hallitsemaan valtakunnallisten linjausten mukaisesti. Mikäli asumista halutaan laajentaa, se edellyttää häiriötekijöiden rajaamista ja vähentämistä. Linjauspäätöksellään maan hallitus on päättänyt infrarahoituksesta Lahden eteläiselle kehätielle Kesällä 2015 valtio edellytti yhteistyösopimusta, missä kunnat (Lahti ja Hollola) sitoutuivat 72 milj. euron rahoitukseen kehätien toteuttamisen osalta. Hollolan kunnan merkittävä panostus kehätiehen edellyttää kehätien laajamittaista hyödyntämistä. Tähän liittyen Nostavan liittymään kytkeytyvää rakentamisoikeutta tulee nostaa k-m 2 :stä.

10 Hollolan kunta Kunnanhallitus Esitys Kunnanjohtaja: Lausuntonaan maakuntakaavaehdotuksesta kunnanhallitus toteaa: 1. Ampumatoiminnan jatkuminen myös puolustusvoiman poistuttua alueelta tulee olla mahdollista siltä osin, kuin toiminnan aiheuttama maaperän pilaantuminen ja ympäristöhäiriöt voidaan hallita ja rajata ja Tiilikankaan luoteispuolta voidaan kehittää asumisen alueena. 2. Nostavan liittymään kytkeytyvän kaupan rakentamisoikeus tulee osoittaa k-m 2 :ksi. 3. Muilta osin hallituksella ei ole huomautettavaa. Päätös: K u n n a n h a l l i t u s: Esitys hyväksyttiin. täytäntöönpano muutoksenhakukielto ote: P-H liitto, tekninen toimiala Pöytäkirjanotteen oikeaksi todistaa Hollola Johanna Jaakkola, toimistosihteeri Hollolan kunnan kirjaamo

11 Muutoksenhakukielto Päivämäärä Pykälä Kunnanhallitus Muutoksenhakukielto ja sen peruste X Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (vuoden 1995 kuntalaki). Muu peruste, mikä Liitetään pöytäkirjanotteeseen

12 Hämeenkosken kunta Kunnanhallitus Lausunto Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotuksesta Tekninen lautakunta Maakuntahallitus päätti hyväksyä maakuntakaavaehdotuksen asetettavaksi nähtäville maakäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja asetuksen 12 :n mukaisesti. Vahvistuessaan maakuntakaava kumoaa vahvistetun Päijät-Hämeen maakuntakaavan. Päijät-Hämeen maakuntakaava 2014 on kokonaismaakuntakaava. Uudessa maakuntakaavassa on keskitytty ratkaisemaan maakunnan vastuullinen yhdyskuntarakenne sovittamalla maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinoelämän ratkaisut entistä paremmin yhteen. Tälle antoi mahdollisuuden kaavatyön kanssa yhtä aikaa toteutettu Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen. Kaavassa on paneuduttu myös pohjavesiin liittyviin ja muihin ympäristöhäiriöitä tuottaviin maakunnallisiin maankäytön ratkaisuihin. Muilta osin nykyisen kaavan ratkaisut on siirretty uuteen kaavaan, mutta niihin on tehty viranomaisten edellyttämiä ja työn aikana esille tulleita tarpeellisia korjauksia ja päivityksiä. Maakuntakaavalta edellytetään aiempaa tarkempaa ohjausta merkitykseltään seudullisen kaupan ohjauksessa. Uudessa maakuntakaavassa esitetään vähittäiskaupan suuryksikköjen sijoittumisen lisäksi määräyksiä kaupan enimmäismäärille ja seudullisesti merkittävän kaupan alarajalle. Uutena asiana kaavassa esitetään myös alarajat merkitykseltään seudulliselle tuulivoimatuotannolle ja rajaukset alueille, jotka soveltuvat laajamittaisempaa tuulivoiman tuotantoon. Uusia asioita ovat myös seudullista merkitystä omaavaa ampumarata- ja moottoriurheilualueet sekä uudistetut erilaiset kehittämisen kohdealueet. Maakuntakaavaehdotus on nähtävillä välisen ajan Päijät-Hämeen liiton virastossa, liiton jäsenkuntien virastoissa ja liiton kotisivuilla Lausunnot maakuntaehdotuksesta on pyydetty mennessä. Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä ja se on ohjeena kunnille laadittaessa ja muutettaessa yleis- ja asemakaavoja. Maakuntakaava ei ole voimassa oikeusvaikutteisen yleis- tai asemakaavan alueella. Hämeenkoskella on maakuntaehdotuksen kanssa yhtäaikaisesti valmisteilla koko kuntaa koskeva strateginen yleiskaava yhdessä Hollolan kunnan kanssa. Samoin on valmisteilla Hämeenkosken keskustan ja sen ympäristön oikeusvaikutteinen osayleiskaava, Heikkilän alueen asemakaava sekä Ojastenmäen teollisuusalueen vanhan palstoitussuunnitelmaalueen asemakaavan laatiminen. Asemakaavojen kaavamerkinnät ja kaavojen tavoitteet eivät ole ristiriidassa maakuntakaavaehdotuksen kanssa. Myöskään koko kuntaa koskevan strategisen yleiskaavan tavoitteet eivät ole ristiriidassa maakuntakaavaehdotuksen kanssa. Hämeenkosken keskusta-alueen ja sen ympäristön osayleiskaavan luonnosvaihe on ollut nähtävillä ja siitä saadun palautteen perusteella kaavatyön ohjausryhmä on tehnyt joistakin muutoksista, jotka tulevat ehdotusvaiheessa nähtäville. Näitä ovat mm. kaavamerkinnällä MU ( maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolle on erityistä ulkoilun ohjaamistarvetta) ja MA ( maisemallisesti arvokas pelto tai niitty ). Näiden kohdalla alueiden rajausmerkintöjä halutaan supistaa. Samoin joitakin asumisen reservialueita on katsottu järkeväksi pienentää. Kuntalaisilta saadun palautteen perusteella ohjausryhmä on päättänyt, että ehdotusvaiheessa tullaan poistamaan Kukonharjun alueen tuulivoimaloiden selvitysalue.

13 Hämeenkosken kunta Kunnanhallitus Tältä osin maakuntakaavaehdotus ja tuleva osayleiskaava luonnos ovat ristiriitaisia. Valmistelija tekninen johtaja Juha Sipilä Päätösehdotus (tekninen johtaja) Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että se antaa Päijät-Hämeen maakuntaehdotuksesta kunnan lausuntona seuraavan: Hämeenkosken kunnalla ei huomautettavaa maakuntaehdotuksen lähtökohtiin ja yleisiin periaatteisiin. Maakuntakaavaehdotus ja kunnan valmisteilla olevien strategisen yleiskaavan ja keskusta-alueen osayleiskaavan päälinjat eivät ole ristiriitaisia. Kukonharjun tuulivoima-alue ollaan kansalaispalautteen johdosta poistamassa ehdotusvaiheeseen menevästä keskusta-alueen osayleiskaavasta, joten Hämeenkosken kunta esittää, että maakuntakaavasta poistetaan Kukonharjun tuulivoiman selvitysalue. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Lisätiedot tekninen johtaja Juha Sipilä juha.sipila@hameenkoski.fi Muutoksenhaku ei muutoksenhakua Täytäntöönpano kunnanhallitus Kunnanhallitus Päätösehdotus (kj) Kunnanhallitus päättää antaa teknisen lautakunnan esityksen mukaisen lausunnon maakuntakaavaehdotuksesta: Hämeenkosken kunnalla ei ole huomautettavaa maakuntakaavaehdotuksen lähtökohtiin ja yleisiin periaatteisiin. Maakuntakaavaehdotus ja kunnan valmisteilla olevien strategisen yleiskaavan ja keskusta-alueen osayleiskaavan päälinjat eivät ole ristiriitaisia. Kukonharjun tuulivoima-alue ollaan kansalaispalautteen johdosta poistamassa ehdotusvaiheeseen menevästä keskusta-alueen osayleiskaavasta, joten Hämeenkosken kunta esittää, että maakuntakaavasta poistetaan Kukonharjun tuulivoiman selvitysalue. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto Täytäntöönpano Ote: Päijät-Hämeen liitto

14 Hämeenkosken kunta Kunnanhallitus Asianmukaisesti tarkastetusta pöytäkirjasta otetun otteen oikeaksi todistaa Hämeenkoski pöytäkirjanpitäjä Leila Tupasela toimistonhoitaja

15 MUUTOKSENHAKUKIELTO Hämeenkosken kunta Päivämäärä Pykälä Kunnanhallitus Muutoksenhakukielto ja sen peruste Koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa, kuntalain 91 :n nojalla tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Muu peruste, mikä Liitetään pöytäkirjanotteeseen

16 LIITE 1 Maakuntakaavaehdotuksen pääasiallisimmat muutokset toiminnoittain Hollolan alueella TAAJAMATOIMINTOJEN ALUEET, A Merkinnällä osoitetaan asumiseen ja muille taajamatoiminnoille, kuten keskustatoiminnoille, palveluille ja teollisuudelle rakentamisalueita, pääväyliä pienempiä liikennealueita, virkistys- ja puistoalueita sekä yhdyskuntateknisen huollon alueita sekä näiden tarvitsemia laajentumisalueita. Taajamatoimintojen alueet sisältävät sekä tiiviitä kaupunkimaisesti rakennettuja kaupunkien tai suurempien kuntakeskusten alueita että väljemmin rakennettuja pientalovaltaisia alueita. Hollolan alueella maakuntakaavaehdotuksessa on joitakin muutoksia voimassa olevaan maakuntakaavaan. Kukonkoivussa taajamatoimintojen aluetta on jonkin verran laajennettu pohjoisen ja etelän suuntaan. Lisäksi alue on laajentunut Untilan taajamatoimintojen alueella A59, joka on osittain toteutunut. Untilan taajamatoimintojen alueelle on myös maakunnallisia maisema-arvoja. Pyhäniemen ja Hersalan välisellä alueella on myös merkittävä taajamatoimintojen laajennus. Lisäksi Kirkonkylän taajamatoimintojen alueet ovat jonkin verran laajentuneet. Nostavan ja Herralan alueilla kylien välinen alue kuuluu taajamatoimintojen alueeseen liittäen kylät yhtenäiseksi taajama-alueeksi Nostavantien ja radan varressa. Alue tukeutuu liikenteellisesti raideliikenteen ja valtatien 12 Nostavan eritasoristeykseen. Heinlammille on maakuntakaavaan merkitty taajamatoimintojen alue, joka on myös osin toteutunut. Muuton Vesikansassa taajamatoiminnoille merkityt alueet ovat samat kuin voimassa olevassa maakuntakaavassa jossa valtatien 24 länsipuoli on kokonaan taajamatoimintojen aluetta Kukkilassa, Kalliolassa ja Paimelassa. KESKUSVERKKO JA KESKUSTATOIMINTOJEN ALUEET Keskustatoimintojen alueet ja alakeskukset ovat tiiviin asumisen, elinkeinoelämän sekä julkisten ja kaupallisten palveluiden alueita. Aluemerkinnällä on osoitettu kuntakeskuksen keskusta-alue. Maakuntakaavaehdotuksessa keskustatoimintojen aluetta on Hollolan kuntakeskuksessa hieman laajennettu alueen itäosassa pohjoiseen päin. Ko. alueella teollinen toiminta on väistymässä ja tilalle on tullut pääosin kaupallista toimintaa. Hollolan kuntakeskuksen enimmäismitoitus vähittäiskaupan osalta on k-m². Keskustatoimintojen alakeskuksien enimmäismitoitus riippuu siitä, mille kaupunkimaaseutuvyöhykkeelle ne sijoittuvat. Ulommalla kaupunkialueella enimmäismäärä on k-m2 ja muualla k-m2.

17 KAUPPA Seudullisesti merkittävän kaupan sijoittuminen Maakuntakaavassa on osoitettava vähittäiskaupan suuryksiköiden enimmäismitoitus riittävällä tarkkuudella (MRL 71 b ). Mitoituksen osoittamisen tavoitteena on varmistaa keskusverkon ja kaupan palvelurakenteen tasapainoinen kehitys. Lisäksi mitoituksen osoittaminen mahdollistaa sen, että alueelle sijoittuvien kaupallisten palveluiden vaikutukset voidaan arvioida riittävällä tavalla. Velvoite enimmäismitoituksen osoittamiseen maakuntakaavassa erityisellä merkinnällä koskee sekä keskustatoimintojen alueiden ulkopuolelle mahdollisesti osoitettavia vähittäiskaupan suuryksikköjä että soveltuvin osin myös näissä kaavoissa osoitettavia keskustatoimintojen alueita. Keskustatoimintojen alueelle Hollolan kuntakeskukseen on mahdollista sijoittaa k-m2 kaupan suuryksiköiden kerrosalaa. Vähittäiskaupan suuryksikköjen ensisijainen sijaintipaikka on keskusta-alue (C), ellei muu sijainti kaupan laatu huomioon ottaen ole perusteltu (MRL 71 c ). Vähittäiskaupan suuryksikköjen sijoittumisessa keskusta-alueiden ulko-puolelle on huomioitava kohdissa erityiset sisältövaatimukset (ei mm. saa haitata keskusta-alueiden palveluja merkittävästi) ja kestävän kehityksen periaate. Maakuntakaavassa on katkoviivamerkintä ka, kaupunkialueet. Merkinnällä osoitetaan kaupunkija taajama-alueet, joita eheytetään. Merkintä rajaa ne alueet, joille on lisäksi osoitettu yleismääräyksestä poikkeava merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön koon alaraja. Merkitykseltään seudullisen erikoiskaupan alarajat: erikoistavarakauppa, joka voi perustellusta syystä sijoittua myös keskusta-alueen ulkopuolelle kuten auto-, rauta-, huonekalu-, puutarha- ja maatalouskauppa / muu erikoistavarakauppa (k-m²). Enimmäismitoitus Lahden, Hollolan ja Nastolan kaupunkialue ka3, / Keskustatoimintojen kohde merkintä, ca Herralan ja Nostavan taajamatoimintojen alueet ovat laajentuneet ja yhdistyneet. Lisäksi alueella on keskustatoimintojen kohde merkintä ca. Vastaava kohde merkintä ca on Kirkonseutu - Pyhäniemenalueelle, Kukkilassa ja Kalliolassa. Merkintä mahdollistaa vähittäiskaupan 2000 k-m² kerrosneliömetrin ja sen ylittävän suuryksiköiden yhteenlaskettu enimmäiskerrosala saa olla enintään 8000 k-m². Vähittäiskaupan suuryksikkö (kohdemerkintä) km Merkintää käytetään osoittamaan vähintään seudullisesti merkittäviä, vähittäiskaupan suuryksiköitä tai myymäläkeskittymiä. Vähittäiskaupan suuryksiköiden toteuttamisen ajoittamisessa on otettava huomioon kaupunkiseudun palvelurakenteen tasapainoinen kehittäminen siten, ettei heikennetä keskusta-alueiden palveluita eikä palvelutarjonnassa aiheudu alueellisia tai väestöryhmittäisiä palvelujen saavutettavuuteen haitallisesti vaikuttavia muutoksia. Vähittäiskaupan enimmäismitoitus (k-m2): yhteensä / päivittäistavarakauppaa / erikoistavarakauppaa, joka voi perustellusta syystä sijoittua myös keskusta-alueen ulkopuolelle kuten auto-, rauta-, huonekalu-, puutarha ja maatalouskauppa / muuta erikoistavarakauppaa

18 Kukonkoivun osittain toteutunut vähittäiskaupan suuryksikön tai myymäläkeskittymän alue on merkitty km2 merkinnällä. Kukonkoivussa km2 vähittäiskaupan enimmäismitoitus on / 0 / / 0. Vähittäiskaupan kehittämisen kohdealue kma Merkintää käytetään osoittamaan alueita, joille yhdyskuntarakenteellisen sijaintinsa puolesta voidaan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa sijoittaa seudullisesti merkittäviä vähittäiskaupan suuryksiköitä tai myymäläkeskittymiä. Vähittäiskaupan enimmäismitoitus (k-m2): yhteensä / päivittäistavarakauppaa / erikoistavarakauppa, joka voi perustellusta syystä sijoittua myös keskustaalueen ulkopuolelle kuten auto-, rauta-, huonekalu-, puutarha ja maatalouskauppa / muuta erikoistavarakauppaa. Salpakankaan teollisuus alueen pohjoisosa kma4-alue on merkitty alueeksi joka aseittain muuttuu työpaikka-alueeksi ja jolla on vähittäiskaupan kehittämismahdollisuuksia. Rakennusoikeus / 0 / / Kantatien 54 ja valtatien 12 risteysalueelle on rajattu kma5-alue, vähittäiskaupan kehittämisen kohdealue. Aluekohtainen suunnittelumääräys: Nostavan kma5-alueen toteuttamisen ajoittaminen on suunniteltava siten, ettei vähittäiskaupan suuryksikköä tai myymäläkeskittymää toteuteta ennen kuin viereiselle moottoriväylälle suunniteltu eritasoliittymä on rakennettu. Alueen kaupan rakennusoikeus on / 0 / / ELINKEINOELÄMÄN SUURET KESKITTYMÄT; T, TP, P Maakuntakaavaehdotuksessa on elinkeinojen suuret keskittymät osoitettu merkinnöillä palvelujen alueet P, työpaikka-alueet TP ja teollisuus- ja varastoalueet T. Merkintää T teollisuus- ja varastoalue käytetään osoittamaan seudullisesti merkittäviä teollisuustai varastotoimintojen alueita. Merkinnällä TP työpaikka-alueet osoitetaan monipuoliset työpaikkaalueet, joissa voi olla toimisto- ja palvelutyöpaikkoja, asumista sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamatonta teollisuutta ja varastointia. Riihimäentien ja valtatien 12 risteysalueen yritysalueet ovat teollisuusaluetta T. Salpakankaan ja Kukonkoivun yritysalueet on merkitty työpaikka-alueiksi TP. Lisäksi Nostavan eritasoliittymän eteläpuoli on työpaikka-aluetta, joka liittyy Nostavan logistiikka-alueeseen. Nostavan logistiikka-aluetta merkinnällä LM on laajennettu asemakaavan mukaisesti radan varressa. LUONNONVARALOGISTIIKAN KOHDEALUE, llk Merkinnällä osoitetaan alueet, joita voidaan kehittää luonnonvarojen, kuten energiapuun, maaainesten ja kierrätysmateriaalien, kuljetuksiin, lajitteluun, varastointiin, kierrätykseen ja jalostukseen liittyvää toimintaa varten. Hollolassa on kaksi luonnonvaralogistiikan aluetta, Aikkalan ja korkeamäen Tuohijärvenkallion alueet.

19 MOOTTORIURHEILUKESKUS, me Kukonkoivun moottoriurheilurata MELUALUE, me Kukonkoivun moottoriurheiluradan melualue. KEHITTÄMISEN KOHDEALUE, kk Kehittämisen kohdealue merkinnällä kk osoitetaan kaupunki ja kuntavyöhykkeitä, joihin kohdistuu maakunnallisesti tai seudullisesti tärkeitä alueidenkäytöllisiä kehittämistarpeita. Hollolassa kehittämisen kohdealueeksi on merkitty Hälvälän Puolustusvoimien käytöstä asteittain vapautuva alue. Alue on asteittain kehitettävissä taajamatoimintoja varten. Hälvälän Puolustusvoimien käytössä oleva alue on merkitty pohjoisosastaan puolustusvoimien alueeksi EP ja eteläosasta puolustusvoimien alueeksi jonka myöhempi käyttötarkoitus on taajamatoiminnot. EP/A määräyksellä. Alueen halki itä-länsisuunnassa on viheryhteystarve merkintä. Liikenteeseen liittyvissä merkinnöissä ei ole Hollolan alueella muutoksia voimassa olevasta maakuntakaavasta. Selostusosassa on teksti että nykyinen kantatie 54 Lahdesta Riihimäen suuntaan esitetään muutettavaksi valtatieksi. Kantatie 54on pitkämatkaisen liikenteen kannalta parempi ja helpommin kehitettävä yhteys kuin Hämeenlinnan kaupunkirakenteen läpi kulkeva nykyinen valtatie 10. Näiden teiden rooleja on vertailtu Uudenmaan ELYkeskuksen teettämässä Valtatien 10/12 ja kantatien 54 roolit -selvityksessä Valtatiet ja kantatiet on maakuntakaavassa samalla merkinnällä. Valtatie 24 Lahdesta Paimelaan on linjattu osittain uudelleen yleissuunnitelman ja vuonna 2008 vahvistetun maakuntakaavan mukaisesti. Uuden linjauksen toteuttaminen on ajankohtaista, kun alueen maankäyttö ja paikallisliikenne lisääntyvät eivätkä anna enää riittäviä edellytyksiä tien kehittämiselle nykyisellä paikallaan. Uuden linjauksen tavoitteena on paikallisliikenteen ja pitkämatkaisen liikenteen erottaminen toisistaan ja liikenneturvallisuuden parantaminen. Maakuntakaavassa valtatiet ja kantatiet ovat samalla merkinnällä, Kauko- ja seudulliselle moottoriajoneuvoliikenteelle osoitettu korkealuokkainen väylä. TUULIVOIMA-ALUEET, tv Maakuntakaavassa osoitetaan tuulivoiman hyödyntämiseen parhaiten soveltuvat laajat alueet. Tuulivoima-alueet on merkitty maakuntakaavaan osa-aluemerkinnöillä varsinaisen aluevarausmerkinnän päälle. Näillä alueilla voidaan tuulivoimatuotannon ohella yleensä harjoittaa esimerkiksi maa- ja metsätaloutta tai virkistäytymistä. Esiselvityksen mukaisista maakunnan parhaista alueista tehtiin Päijät-Hämeen potentiaalisten tuulivoima-alueiden jatkoselvitys (2012). Tämän jälkeen on tehty kaksi muuta selvitystä, Päijät-Hämeen potentiaalisten tuulivoimala-alueiden linnustovaikutuksista (2012) sekä Tuulivoimatuotantoon soveltuviksi osoitettavien alueiden maisema- ja luontovaikutusten arviointi (2014). Hollolaan on osoitettu Haukkakallion sekä Tornikallio-Leikkolankallion tuulivoima-alueet. Haukkakallion tuulivoima-alue sijoittuu Tennilän ja Korpikylän väliselle metsä-

20 alueelle. Tuulivoimala näkyy hyvin molempiin kyliin joka ovat myös osa maakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita, Tennilä Voistion kulttuurimaisema ja Vesalan Korpikylän kulttuurimaisemaalue. Tornikallion Leikkolankallion tuulivoima-alue rajoittuu Riihimäentiehän sijaiten sen kaakkoispuolella. Alueen tuulivoimalat näkyisivät myös maakunnallisesti arvokkaaseen Vesalan, Nokkolan, Untilan ja Utulan kylien kulttuurimaisemaan. Muutaman kilometrin päässä molemmista tuulivoimaalueista sijaitsee myös valtakunnallisesti arvokkaat Vesalan, Nokkolan, Untilan ja Utulan kylien kulttuurimaisema sekä Voistion kulttuurimaisema-alue. Asutukseen kohdistuvia vaikutuksia ei pidetty maakuntakaavoituksessa tuulivoima-alueita poissulkevana tekijänä, koska niihin voidaan vaikuttaa merkittävästi yksittäisten tuulivoimaloiden sijoittelulla alueen sisällä ja muilla tarkemman suunnittelun ratkaisuilla. Maakuntakaavan tuulivoima-alueilla on etäisyyttä lähimpään asutukseen vähintään 500 metriä. Merkitykseltään seudulliset tuulivoima-alueet ratkaistaan maakuntakaavassa ja tätä pienemmät alueet kuntakaavoituksessa tai viranomaisten lupaharkinnassa. Kaupunkiseudulla, jossa tuulivoima-alueiden yhteensovittamisen tarve muun alueidenkäytön kanssa on merkittävämpi, alaraja on kuusi tuulivoimalaa. LOMA- JA MATKAILUALUE, R Merkinnällä osoitetaan loma-asumiselle ja matkailua palveleville toiminnoille varatut seudullisesti tai maakunnallisesti merkittävät alueet. Lähtökohtaisesti on esitetty ja olemassa olevia matkailukeskuksia ja -alueita. Messilän loma- ja matkailu-alue joka käsittää Messilän loma-asumiseen tarkoitetut alueet, laskettelurinteet ja golfkentän. Alueeseen rajoittuu matkailukeskusta palveleva vieras- ja kotivenesatamaan ja laivalaituri. Hollolan kunnanvaltuuston hyväksymässä, vielä vahvistamattomassa, osayleiskaavassa loma- ja matkailualueiksi (RA) kaavoitetut alueet tulisi vastaisten ristiriitojen välttämiseksi myös maakuntakaavassa merkitä loma- ja matkailualueiksi (R). Nyt osa alueesta on esitetty maakuntakaavaehdotuksessa osayleiskaavasta poiketen virkistys- (V) ja osa maaseutumaiseksi alueeksi. Eli R 26-aluetta tulee hieman laajentaa. Loma-asumiseen alueeksi on merkitty alueet, joilla on merkittävämäärä loma-asutusta, ja alueet jotka on tarkoitus säilyä pääkäyttötarkoitukseltaan loma-asuntoalueina. Näitä alueita Hollolassa on Arkiomaanjärven pohjois- ja itärannat sekä ja kirkonkylän Särkän loma-asutus. MESSILÄN-PYHÄNIEME-KIRKONSEUTU, mv Aluetta kehitetään matkailun eri muotojen, virkistyksen, asumisen ja vapaa-ajan vieton ja asumisen lähtökohdista ottaen huomioon kohdealueeseen liittyvät kulttuuri-, maisema ja luontoympäristön arvot.

86 Hollolan ja Hämeenkosken kuntien lausunnot maakuntakaavasta

86 Hollolan ja Hämeenkosken kuntien lausunnot maakuntakaavasta Hollolan kunta Hollola-Hämeenkoski yhdistymishallitus 17.8.2015 86 Hollolan ja Hämeenkosken kuntien lausunnot maakuntakaavasta HOL 125/2013 Päijät-Hämeen liitto on pyytänyt lausuntoa maakuntakaavaehdotuksesta

Lisätiedot

Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnanhallitus Tekninen lautakunta, 18, Kunnanhallitus, 56,

Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/ (5) Kunnanhallitus Tekninen lautakunta, 18, Kunnanhallitus, 56, Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tekninen lautakunta, 18, 16.06.2015 Kunnanhallitus, 56, 22.06.2015 56 Lausuntopyyntö Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotuksesta MjuDno-2015-275 Tekninen lautakunta,

Lisätiedot

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA

OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän

Lisätiedot

Maakuntakaavaehdotus 2014

Maakuntakaavaehdotus 2014 Maakuntakaavaehdotus 2014 Täytä paikallisyhdistyksen huomiot maakuntakaavaehdotuksesta kommenttikenttään! Maakuntakaavaehdotuksen linjaukset: Lisätiedot: Paikallisyhdistyksen kommentit: Taajama-alueet

Lisätiedot

Kärkölän kunta Kunnanhallitus Lausunnon antaminen Päijät-Hämeen liitolle maakuntakaavaehdotuksesta

Kärkölän kunta Kunnanhallitus Lausunnon antaminen Päijät-Hämeen liitolle maakuntakaavaehdotuksesta Kunnanhallitus 10.8.2015 252 Lausunnon antaminen Päijät-Hämeen liitolle maakuntakaavaehdotuksesta KH 95 10.8.2015 Maakuntahallitus päätti 13.4.2015 hyväksyä maakuntakaavaehdotuksen asetettavaksi nähtäville

Lisätiedot

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B

Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan

Lisätiedot

Vähittäiskaupan ohjaus

Vähittäiskaupan ohjaus Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Päijät-Hämeen korjattu maakuntakaavaehdotus 2014

PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Päijät-Hämeen korjattu maakuntakaavaehdotus 2014 PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO Päijät-Hämeen korjattu maakuntakaavaehdotus 2014 Arvoisa vastaanottaja LAUSUNTOPYYNTÖ PÄIJÄT-HÄMEEN KORJATUSTA MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA Pyydämme lausuntoanne Päijät-Hämeen korjatusta

Lisätiedot

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )

LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark ) LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten

Lisätiedot

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ

MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ MAAKUNTAKAAVAN KAUPANRYHMÄ 29.8.2013 Aluesuunnittelupäällikkö Riitta Väänänen ASIAKOHTA 4. Maakuntakaavatyön tilannekatsaus Periaatelinjaukset ovat tarpeellisia: Ehdotuksen laatimisen takia Tarvittavat

Lisätiedot

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn

Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Touko Linjama / 21.9.2017 MRL 1.5.2017 saakka MRL 9 a luku: Vähittäiskauppaa koskevat

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 3/2015 63 Kaavoitustoimikunta 10.08.2015 Aika 10.08.2015 klo 18:00-18:52 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

KOOSTE SAAPUNEESTA PALAUTTEESTA JA LAADITUT VASTINEET

KOOSTE SAAPUNEESTA PALAUTTEESTA JA LAADITUT VASTINEET HEIKKILÄN ALUEEN ASEMAKAAVA KAAVAEHDOTUS NÄHTÄVILLÄ 14.8. 14.9.2015 KOOSTE SAAPUNEESTA PALAUTTEESTA JA LAADITUT VASTINEET EHDOTUSVAIHEEN NÄHTÄVILLÄOLOAINEISTO LAUSUNNOT 2 Ympäristölautakunta, 1.9.2015

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava

Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset 19.1.2015 Kaavaehdotus Hyväksytty maakuntahallituksessa 3.11.2014 1 Rakentamisrajoitus Maakuntakaavan MRL

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014. Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015

PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014. Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015 PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUS 2014 Yleisötilaisuus Fellmannia 12.5.2015 Maakuntakaava Valtuustokausi 2009-2012 Valtuustokausi 2013-2016 Valtuustokausi 2017-2020 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015

Lisätiedot

Kaavamerkinnät ja -määräykset

Kaavamerkinnät ja -määräykset SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet

SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA

22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Jussi Jääoja, Tuomo Sirkiä KÄSITTELYVERSIO 10042012 18 (33) LAUSUNNOT 1. Rakennuslautakunta 16.3.2012 Dnro HAMINA: 393 /2011 22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6

AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset

Lisätiedot

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HOLLOLA ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vanhatalon (07) ja Vesalan (08) kunnanosat, osia tiloista 409-6-17 ja 895-2-6. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle. Suunnittelualue Kaavoitettava

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:

Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa: LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS EURAKOSKEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 8.10.2015 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Eurakoski 428 KIINTEISTÖT 6:40, 6:84 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija

Lisätiedot

LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA

LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA Päijät-Hämeen liitto PL 50 15111 LAHTI LAUSUNTO PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA Päijät-Hämeen Yrittäjät painottaa lausunnossaan elinkeinoelämän näkökulmaa, mihin maakuntakaavaehdotuksessa on kiinnitetty

Lisätiedot

Jämijärven kunta 8-1. Kauppa

Jämijärven kunta 8-1. Kauppa 7. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 ehdotusvaiheen 1 aineisto (MH 22.1.2018) lausunnoilla 29.3.2018 asti KAUPPA / lausuntojen lyhennelmät ja laaditut vastineet Lyhenne lausunnon aiheesta 8 8-1 Jämijärven

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen

Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa

Lisätiedot

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 24.3.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kirjaamo@kainuu.fi

Lisätiedot

Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta

Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta Maakuntahallitus 138 25.09.2017 Lausunto Raaseporin kaupungille Horsbäck-Läppin osayleiskaavan ehdotuksesta 391/05.01/2017 MHS 25.09.2017 138 Tiivistelmä Kaavaehdotusvaiheessa Karjaan läntisen taajaman

Lisätiedot

KAAVAEHDOTUKSESSA TUULIVOIMALATUOTANTOON SOVELTUVAKSI ESITETYN ALUEEN POISTAMINEN LOPULLISESTI MAAKUNTAKAAVASTA

KAAVAEHDOTUKSESSA TUULIVOIMALATUOTANTOON SOVELTUVAKSI ESITETYN ALUEEN POISTAMINEN LOPULLISESTI MAAKUNTAKAAVASTA Viite: Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotus 2014 KAAVAEHDOTUKSESSA TUULIVOIMALATUOTANTOON SOVELTUVAKSI ESITETYN ALUEEN POISTAMINEN LOPULLISESTI MAAKUNTAKAAVASTA 1 VAATIMUS Vaatimuksenamme on, että Päijät-Hämeen

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus

HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,

Lisätiedot

Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto

Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto Lausunto UUDELY/12124/2017 02.04.2019 Julkinen Lohjan kaupunki kaavapalaute/a)lohja.fi Viite: lausuntopyyntö 15.1.2019 Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto Lohjan kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA

Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA 308/10.02.02/2014 KHALL 198 Limingan kunta on lähettänyt

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat

Lisätiedot

Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä

Päijät-Hämeen liitto. Maakuntakaavan kaupanryhmä Päijät-Hämeen liitto Maakuntakaavan kaupanryhmä 29.1.2014 TARKISTETTU LIIKETILANTARVE TARKISTUKSET: MITOITUSVÄKI, VAPAA-AJAN ASUMINEN JA VENÄLÄISET MATKAILIJAT VÄHITTÄISKAU 2012 2010 2010 2025 2025 2035

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke.

Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Asumisen ja vapaaajanasumisen vetovoima-alue sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Suunnittelumääräys: Kehittämisvyöhykkeellä on mahdollista

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus YKSYKKÖSEN YRITYSALUE ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 15.09.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola

Kauppa ja kaavoitus. Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä Klaus Metsä-Simola Kauppa ja kaavoitus Suomen Ympäristöoikeustieteen Seuran ympäristöoikeuspäivä 8.9.2011 OTL 2 Kauppa ja kaavoitus Esityksen sisältö Johdanto Maankäyttö- ja rakennuslain muutos 15.4.2011 Uusi 9 a luku Tausta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää

Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KESKIKANKAANTIE 2, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KESKIKANKAANTIE 2, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 KESKIKANKAANTIE 2, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tiirismaan (11) kunnanosa, korttelin 114 tonttia 9 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on merkitty kartalle

Lisätiedot

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376

FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376 FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) ja Vesalan (08) kunnanosat, tiloja 1:59, 3:27, 7:825, 15:74 ja 23:0 koskeva asemakaava. Päivitetty

Lisätiedot

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221

RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO KH, 22.6.2015 17:00, Pöytäkirja

SISÄLLYSLUETTELO KH, 22.6.2015 17:00, Pöytäkirja i SISÄLLYSLUETTELO KH, 22.6.2015 17:00, Pöytäkirja -2 Läsnäolijat... 1 121 Valtuuston päätösten laillisuuden toteaminen ja täytäntöönpano... 2 122 Hollolan Asuntotalot Oy:n hallituksen jäsenen ja varajäsenen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti

Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Kauppa Yleisötilaisuus Karviassa 8.2.2017 Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Satakunnan kokonaismaakuntakaava - Hyväksyttiin 2009 - YM vahvistuspäätöksellä voimaan 30.11.2011 - KHO: 13.3.2013 -kaupan

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) kunnanosat, tiloja 3:27, 7:825 ja 15:74 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Kempeleen asemakaavan muutos ja laajennus / Zatelliitin poikittaisyhteys 2. ehdotusvaihe

Kempeleen asemakaavan muutos ja laajennus / Zatelliitin poikittaisyhteys 2. ehdotusvaihe YMPÄRISTÖPALVELUT Kaavoitus 2. ehdotusvaiheen palaute Kempeleen asemakaavan muutos ja laajennus / Zatelliitin poikittaisyhteys 2. ehdotusvaihe KESKUSTA / RISTISUO (101 / 003) LINNAKANGAS / LINNAKANGAS

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2015 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (6) Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11. kaupunginosa Jylppy, osa Soravuorenpuistoa

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11. kaupunginosa Jylppy, osa Soravuorenpuistoa OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11. kaupunginosa Jylppy, osa Soravuorenpuistoa Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 775 KAAVA NRO 0619 Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava 5.7.2016 Osayleiskaava 21. kaupunginosa Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava Kuva 1.

Lisätiedot

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI

TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Lahden kaupungin lausunto Päijät-Hämeen korjatusta maakuntakaavaehdotuksesta 2014

Lahden kaupungin lausunto Päijät-Hämeen korjatusta maakuntakaavaehdotuksesta 2014 OTE PÖYTÄKIRJASTA Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristölautakunta 13.04.2016 45 Lahden kaupungin lausunto Päijät-Hämeen korjatusta maakuntakaavaehdotuksesta 2014 D/3050/10.02.02.00.05/2012 Perusteluosa

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset:

Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: LAUKAAN KUNTA Keski-Laukaan yleiskaavan pohjoisosa Osa-alue I Piilopohja-Kuukkala Kaavaehdotus 20.11.2017 1:10 000 Merkintöjen selitykset ja kaavamääräykset: AP-1 PIENTALOVALTAINEN ASUNTOALUE. Alueen rakentamisesta

Lisätiedot

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori)

Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula) moottoriurheilualuetta koskevan asemakaavan hyväksyminen (Palovuori) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 40 17.3.2015 Tekninen lautakunta 98 7.6.2016 Kaupunginhallitus 252 19.9.2016 Asianro 955/10.02.03/2014 80 Raision kaupungin 4. kaupunginosan (Mahittula)

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

1. SUUNNITTELUALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 3.11.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VT 4:N JA KOTAKENNÄÄNTIEN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kuva 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Ylitornio. Alkkulan asemakaavan muutos Kortteli 32a OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Ylitornio Alkkulan asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.6.2016 YLITORNIO KUNTA SEITAP OY 2016 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty

Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava Liikenne ja logistiikka Kaavaehdotus Julkisesti nähtävillä 21.11.-30.12.2011 Asukastilaisuudet: ti 22.11.11 Ylöjärvi,

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan 4. vaihemaakuntakaava. Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset

Pohjois-Karjalan 4. vaihemaakuntakaava. Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Pohjois-Karjalan 4. vaihemaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset 2015 Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset TAAJAMATOIMINTOJEN ALUEET (A) Aluevarausmerkinnällä osoitetaan taajamatoimintojen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaiheen tilannekatsaus. MAL työpaja Joensuu Pasi Pitkänen, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaiheen tilannekatsaus. MAL työpaja Joensuu Pasi Pitkänen, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaiheen tilannekatsaus MAL työpaja Joensuu 29.09.2014 Pasi Pitkänen, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Maakuntakaavan 4. vaihe eteneminen MKH päätti käynnistää mk 4. vaiheen

Lisätiedot