Toimintakertomus 2015 KLUBITOIMIKUNTA LIITE 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2015 KLUBITOIMIKUNTA LIITE 1"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2015 KLUBITOIMIKUNTA LIITE 1 Kokoonpano Kimmo Lempinen (pj), Anna Ristkari, Velipekka Keskiväli (kilpailutoimikunta), Mari Heino (naistoimikunta), Jarmo Paasio (senioritoimikunta), Hannu Lehdeskoski (junioritoimikunta) Kokoontuminen Klubitoimikunta ei kokoontunut kertaakaan kaudella 2016, mutta pienempiä palavereita pidettiin kyllä. Toiminta To klo Klubin siivoustalkoot jäsenille, jossa klubin ympäristö haravoitiin ja puutarhakalusteet nostettiin esiin sekä haketeettiin rangen takaosa. Talkoolaisille tarjottiin sämpylöitä ja testasimme uutta grilliä. Talkoihin osallistui reilusti jäseniä, jotka olivat kyllä ahkeria. Ke 1.5. klo Vappubrunssi klubilla, jossa lipunnoston, avauslyöntien ja palkitsemisseremonioiden jälkeen nautittiin maistuva Vappubrunssi. Musiikista vastasi Miikka Kallio. Brunssista, hyvän sään vallitessa, nautti liki 150 henkeä. Brunssi oli maksullinen (jäsenet 10e ja vieraat 30e). To klo Mid Night Sun by GolfPoint kilpailu, pidettiin hauskin hattu- teemalla. Kilpailumuotona 2h greensome ja mukana oli 35 paria. Kilpailu pelattiin yhteislähtönä. Kilpailu päättyi grilliruokailuun ja palkintojenjakoon. Kilpailumaksua kerättiin 20e La klo Päätöskilpailu (Carnevale di Messilä), pelattiin 2h joukkuekisana karnevaaliasuin (joukkueilla sai olla kaksi mailaa ja yhteinen putteri). Lipunlasku suoritettiin ennen yhteislähtöä. Kilpailu päättyi grilliruokailuun ja palkintojenjakoon. Kilpailumaksu oli 15e. Kulubudjetti Klubitoimikunta alitti budjettinsa reilusti, johtuen säästäväisestä savolaisesta joka toimii klubitoimikunnan puheenjohtajana. Klubitoimikunnan puolesta Kimmo Lempinen

2 Toimintakertomus 2015 KAPTEENI LIITE 2 Kapteenin toimintakertomus kaudesta 2015 Koulutukset Greencard-kurssilaisille pidettiin yhteensä kuusi koulutustilaisuutta etiketti- ja sääntöasioista. Koulutukset pidettiin niin, että ensimmäinen tunti käytiin läpi teoriaa koulutustilassa ja toinen tunti soveltavaa osuutta kentällä. Lisäksi kilpajunnuille pidettiin kertaalleen sääntökierros kentällä. Seuraottelut Niitväljen seuraottelu järjestettiin tällä kertaa Virossa. Tuloksena tiukan kisan jälkeen 8 8 tasapeli. Vuoden 2014 voiton turvin pokaali jäi kuitenkin Niitväljeen. Tawastin seuraotteluun Messilällä oli kasvojen pesun paikka viime vuonna Hämeenlinnassa koetun murskatappion jälkeen. Kovatasoisten joukkueiden mittelön jälkeen pokaali saatiin kuin saatiinkin takaisin Messilään 10 6 voittolukemin. Molemmissa seuraotteluissa oli mukana ensikertalaisia ja joukkuehenki tapahtumissa oli loistava. Kiitokset siis kaikille mukanaolleille! Budjetti Kaudelle asetettu budjetti alitettiin. Jarkko Kella Kapteeni

3 Toimintakertomus 2015 KILPAILUTOIMIKUNTA LIITE 3 Kokoonpano Olli Selin (pj), Jarkko Kella, Mohamed El-Ghaoui, Erkki Kortelainen, Velipekka Keskiväli, Pertti Sallila ja Jukka Lajunen Toimikunta kokoontui kauden aikana kaksi kertaa sekä piti lukuisan määrän neuvonpitoja sähköpostin välityksellä. Kilpailutoiminta Kuluneella kaudella 2015 saavutimme SM-kisoissa kaikkiaan viisi mitalia. 14-vuotiden tyttöjen sarjassa Emilia Torvinen sai hopeaa ja naissenioreissa Eija Kettunen (N50) sai pronssia reikäpelissä ja Ulla Pirhonen (N60) pronssia lyöntipelissä. Joukkuekilpailussa sekä mies- että naisseniorit voittivat SM-hopeaa. Seniorinaisten joukkueessa pelasivat Eija Kettunen, Ulla Pirhonen sekä Susanna Keskikylä ja seniorimiesten joukkueessa Markku Utti, Erkki Kortelainen ja Pekka Laine. Mitalisteista Eija Kettunen oli mukana seniorimaajoukkeessa EM-kisoissa. Avoimet kilpailut Avoimia kilpailuiluja kaudella 2015 pelattiin kahdeksan. Osallistujia oli saman verrakuin edellisenä vuonna. Järjestelyistä vastasi kilpailutoimikunta yhdessä sponsoreiden kanssa. Jäsen kilpailut Viikkokilpailut (Members Tour) pelattiin yhdessä Skoda-Suomi Golf tapahtumien kanssa. Kilpailuja oli kaikkiaan kahdeksan sekä 18 reikäisenä lp hcp/pb -kilpailuna pelattu loppukilpailu. Tasoitus- ja sääntötoimikunnat Kumpikaan toimikunnista ei kokoontunut kaudella 2015 Kentän kehittämistoimikunta Kentän kehittämistoimikuntaan kilpailutoimikunnasta osallistui puheenjohtaja. Kulubudjetti kaudella 2015 Kilpailutoimikunta alitti sille varatun budjetin n. 700 eurolla. Korvauskäytäntö Seurassamme kaksi vuotta voimassa ollut korvauskäytäntö perustuu edustuspelaaja sopimukseen ja korvausten maksaminen edellyttää pelaajalta sijoittumista kilpailutoimikunnan kanssa ennalta sovitun sijoitusvaatimusten mukaisesti. Kilpailutoimikunnan puolesta Olli Selin

4 Toimintakertomus 2015 TIEDOTUSTOIMIKUNTA LIITE 4 Kokoonpano Juha Taskinen (pj), Ilkka Varmavuo ja Arja Byman Yleistä Kaudella 2015 ei Messilässä pelattu varsinaisia arvokilpailuja, joten kilpailutiedottaminen keskittyi Messilän edustuspelaajien edesottamuksiin kansallisissa kilpailuissa. Tiedotustoimikunta toimitti/tuotti markkinointimateriaalin myös heinä-elokuun vaihteessa Lahden Torilla pidetyn Tori Sport - tapahtuman Messilä Golfin isännöimään golfosuuteen, jossa Messilän Golf markkinoi golfia junioreille. Golffari Bulletin - Uutiskirje Aiempien suunnitelmien mukaisesti Golffari Bulletin ilmestyi kaudella 2015 sähköisenä uutiskirjeenä. Uutiskirjeitä lähetettiin kauden aikana kaikkiaan viisi, joista yksi oli suunnattu pelkästään naisille ja yksi junioreille. Internet sivusto Messilä Golfin kotisivujen päivitystä jatkettiin aiempien vuosien tapaan. Kuvagalleriaan lisättiin kuvia kauden aikana eri tapahtumista ja verkkosivuilla uutisoitiin aiempien vuosien tapaan seuramme pelaajien kansallisesta ja kansainvälisestä menestyksestä. Seuran www-sivujen ylläpito ja niiden päivitys tilattiin aiempien vuosien tapaan Messilä Golf Oy:ltä. Ilmoitustaulut Tiedotustoimikunta jatkoi edellisvuosien tapaan ilmoitustaulujen ylläpitoa ja huolehti osaltaan niiden siisteydestä sekä ajan tasalla pitämisestä. Uutisointi paikallisesti ja valtakunnallisesti Etelä-Suomen Sanomissa ja sen sähköisissä medioissa julkaistiin kuluneella kaudella lähes 50 juttua Messilä Golfin edustuspelaajien menestyksestä eri-ikäluokkien suomenmestaruuskilpailuissa ja muissa kansallisen tason kilpailuissa. Messilä Golf sai paikallisesti näkyvyyttä myös GKS-kenttien yhteisellä Greeniä Koko Seutu -sivustolla, jossa uutisoitiin pelaajiemme menestyksestä eri ikäluokkien SM-kilpailussa ja muissa valtakunnallisissa kilpailusarjoissa. Tiedotustoimikunnan puolesta Juha Taskinen

5 1 (4) Toimintakertomus 2015 JUNIORITOIMIKUNTA LIITE 5 Kokoonpano Suvi-Päivi Torvinen (pj), Marko Kumm, Hannu Lehdeskoski, Kirsi Liukkonen, Juha Ranivaara, Veli-Pekka Colliander. Junioritoimikunnan kokoontuminen ja ohjaajat Toimikunta on kokoontunut kauden aikana 6 kertaa. Kaikkiin toimikunnan kokouksiin ovat olleet tervetulleita kaikki junnuohjaajat. Toimikunnan tehtävänä on ollut varmistaa toiminnan sujuvuus ja ryhmien harjoitusten toteutus. Päävastuu valmentamisesta on ollut pro Marko Kummilla. Ohjaajia oli koko kauden aikana kahdeksan; pro Marko Kumm sekä ohjaajat Kirsi Liukkonen, Jari Leppänen, Hannu Lehdeskoski, Juha Ranivaara, Veli-Pekka Colliander ja Seppo Kouvonen sekä talven fysiikkaharkoista vastannut Petri Torvinen. Ohjaajista 5 kpl sekä puheenjohtaja osallistuivat Golfliiton I-tason peruskurssille. Ennen kauden alkua järjestettiin ohjaajille kolme ohjaajatreeniä pro Marko Kummin vetämänä. Ohjaajille ja kilparyhmäläisille järjestettiin yksi yhteinen pelimatka Nurmijärvi Golfiin. Ohjaajien päättäjäisiä vietettiin kauden päätöskokouksen merkeissä Toiminta la ma la to Liikuntatapahtumassa mukana Kauppakeskus Valossa Junnukauden avajaistapahtuma ja avoimet ovet rangella Golfkauden yksipäiväinen starttileiri Messilä Golf Torisport-perhetapahtumassa mukana Lahden torilla h junnugolfin hyväksi/pekka Kilpeläinen ja Jari-Pekka Vatanen. Tuloksena 2700 euroa juniorigolfin hyväksi Messilässä Golfkoulun junnuleiri 2015, sponsored by Mikko Ilonen. Osallistujina lähes 40 lähiseudun 6 12 vuotiasta golfjunioria. to Kauden päättäjäiset lähipeli-ohjelmalla. Mukana 26 junioria. Kilparyhmän sisägolftreenit alkavat marraskuussa Kauppakeskus Valossa. Peliryhmän golftreenit alkavat tammikuussa 2016 Kauppakeskus Valossa.

6 2 (4) Fysiikkatreenit Fysiikkatreenit jatkuivat alkuvuonna maaliskuun loppuun asti Anttilanmäen koululla vastuuvetäjänä Petri Torvinen. Marraskuusta 2015 fysiikkatreenit aloitettiin Länsiharjun koululla, jonka lisäksi kerran viikossa fysiikkatreenit Seibukan Lahti tiloissa liikunnan ohjaaja Jani Järvisen vetämina. Ryhmät Kesäkauden aikana osallistui ohjattuihin harjoituksiin 36 junioria, joista aktiivisia oli kilparyhmässä 6, peliryhmässä 13 ja rookieryhmässä 17. Rookie Ohjattuja harjoituksia maanantaisin,1 krt/viikko, yhteensä 18 kertaa. Rookie ryhmästä 9 suoritti green cardin kesän aikana. Rookieryhmän vetäjät: Juha Ranivaara, Veli-Pekka Colliander, sekä avustajina Nea Teerijoki ja Sara Voutilainen. Peli Ohjattuja harjoituksia tiistaisin ja torstaisin, eli 2 krt/viikko yhteensä 35 kertaa. Peliryhmän vetäjät: Kirsi Liukkonen, Hannu Lehdeskoski, Jari Leppänen ja Seppo Kouvonen Kilpa Ohjattuja harjoituksia on maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin sekä yhdet omatoimiset eli neljä harjoitusta viikossa. Lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluu vähintään kaksi pelikierrosta. Lähtökohtana on, että kilparyhmässä harjoitellaan golftekniikkaa vähintään 10 tuntia viikossa. Jokainen pitää omaa harjoittelu päiväkirjaa, jotta heidän on mahdollista seurata mitä on viikon aikana tehnyt ja onko tehnyt riittävästi. Kilparyhmäläiset osallistuivat kesällä mm. GKS Junnutourille, Tsemppi Tour ja AlueTour -kisoihin, sekä FJT- ja SM-kisoihin. Kilpajunnujen ystävyysottelu Vierumäen junnutoimikunnan kutsumina Vierumäelle 30.8 (osallistujina Kalle, Olivia, Tuuli, Emilia, Petter, Henkka, Kirsi ja S-P). Kilparyhmän vetäjä: pro Marko Kumm Kilpailutoiminta Peli- ja kilparyhmäläisistä yhteensä 12 junioria osallistui kesän aikana kisoihin. Greenia Koko Seutu-kisaan osallistui 9 messiläläistä (Olivia, Kalle, Emilia, Petter, Saaga, Roni, Mikael, Anna ja Roosa). Junnutour voitto meni toistamiseen Vierumäki Golfiin. Messilä oli tiukasti kakkonen. Tänä vuonna henkilökohtaisen voiton otti Vilho Simola Vierumäeltä, Messilästä Olivia Niskanen oli toinen ja Kalle Hinneri oli 4. Kolmas sija meni myös Vierumäkeen Topi Pajukolle. Tsemppitouriin (6 osakilpailua + finaali) osallistui 4 messilän junioria (Emilia, Olivia, Kalle ja Mikael). Emilia otti ykkössijan omassa Tsemppitour -sarjassaan Etelä-Itä alueen T15 tytöissä ja kaikkien alueiden finaalissa sijan 3. Kalle sijoittui P12 sarjassa sijalle 4. ja finaalissa sijalle 9.

7 3 (4) AlueTour kisoihin (6 osakilpailua) osallistui neljä messilän junioria: Konsta, Henkka, Tuuli ja Emilia. Koululiikuntaliiton kisat järjestettiin jo kolmatta kertaa Vierumäellä ja Messilästä osallistui kahdeksan junioria. Tänä vuonna seurastamme oli edustus myös junioreiden SM-kisoissa, jotka pelattiin kansainvälisen Finnish International Junior Championchip -kilpailun yhteydessä Vierumäellä. Siellä 14-vuotiaiden sarjassa pelannut Emilia Torvinen sijoittui kansainvälisessä kilpailussa neljänneksi ja SM-kisassa hopealle heti kilpailun voittaneen Katri Bakkerin jälkeen. Emilia, joka oli mukana Suomen Golfliiton talenttiryhmässä jo kaudella 2015, valittiin mukaan Finnish International Junior Championchip -sijoituksensa perusteella myös vuoden 2016 talenttiryhmään. Ensi vuoden kalenterissa on 14 viikonloppuleiriä Vierumäellä sekä reilun viikon pituinen ulkomaanleiri maaliskuussa Espanjan Costa Ballenassa. Talenttiryhmään pyrkivien valintaleirille osallistui Messilästä myös Kalle Hinneri, joka ei kuitenkaan päässyt 26 valitun joukkoon. Emilia pääsi kesällä myös edustamaan Suomea Ranskassa, The Evian Championchipin yhteydessä pelatussa kansainvälisessä alle 14-vuotiaiden turnauksessa. Joukkueita oli mukana 17 eri maasta. Kokemus oli hieno vaikka suomalaiset eivät ihan kärkisijoille yltäneetkään. Joukkuekisan voitti tällä kertaa Korea. Suomen joukkueeseen kuuluivat Emilian lisäksi Eetu Taivainen, Saku Tuusa ja Kerttu Hiltunen (kaikki Golfliiton talenttiryhmästä). Emilia oli mukana Suomen joukuueessa myös lokakuussa Belgiassa pelatussa alle 16-vuotiaden nelimaaottelussa, The Junior International Quadrangular Tournamentissa. Golfliiton junioritoiminnan laatumerkki Messilä on mukana Suomen Golfliiton junioritoiminnan laatuseurajärjestelmässä. Laatuseurajärjestelmän Laatumerkki-kriteeristö antaa mukana oleville seuroille ohjeistusta toiminnan kehittämiseen sekä tukee kehittämisen suuntaviivojen asettamisessa kolmelle seuraavalle vuodelle. Viestintä Tiedottaminen tapahtui omilla Messilä Golfin junnusivuilla ja sähköpostilla. Tarvittaessa jokaisen ryhmän vastuuvetäjä vastasi oman ryhmänsä tiedottamisesta. Kauden avajaistapahtumaa mainostettiin 6.5. Uudessa Lahdessa ja Seutunelosissa, sekä sähköisenä jakeluna kouluihin, että jakeluna eri harrasteryhmiin. Junnupostauksia tehtiin sekä Messilän Facebookissa että instagramissa. Messilä golf on toista vuotta mukana lasten ja nuorten Osallistu ja harrasta Hollolassa esitteessä. Esite on luettavissa ja tulostettavissa tai

8 4 (4) Kauden palkitut Päättäjäisissä palkittiin kaudelta seuraavat onnistujat: Rookieryhmässä - Kauden kehittyjä: Tuomas Örn - Naistoimikunnan stipendi: Claudia Rippon - Mukava golfkaveri: Reko Törö Peliryhmässä - Kauden kehittyjälle Vuoden Tulokas pysti: Eetu Nieminen - Naistoimikunnan stipendi: Saaga Nurmi - Mukava golfkaveri: Roni Kauto Kilparyhmässä - Kauden menestyjälle Antin Malja: Emilia Torvinen - Naistoimikunnan stipendi: Olivia Niskanen - Vuoden kehittyjä: Kalle Hinneri - Suurin tasoituksen pudottaja: Olivia Niskanen Junioritoimikunnan puolesta Suvi-Päivi Torvinen

9 1 (2) Toimintakertomus 2015 SENIORITOIMIKUNTA LIITE 6 Kokoonpano Kari Rantanen (pj), Airi Kankaanpää, Helena Koivula, Eeva Kolehmainen, Marja-Leena Rautakorpi, Raija Saviniemi, Anneli Torstila, Olli Lehtinen, Jarmo Paasio, Veli-Pekka Pyrhönen, Jukka Torstila ja Seppo Vehka-aho. Kilpailutoiminta Seuran huippuseniorit kilpailivat niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin sekä yksilö-, että joukkuekilpailuissa. Tutut nimet: Eija Kettunen, Ulla Pirhonen, Erkki Kortelainen, Pekka Laine, Pertti Sallila, ja Markku Utti esiintyvät valtakunnallisilla tuloslistoilla. Osanotto Aluetourin kilpailuihin voisi olla vilkkaampaakin, eikä mainittavaa menestystä ole siten tullut. Neljättä kertaa järjestetyn Sikspäkin suosio sen sijaan jatkaa kasvamistaan. Pelisuorituksia kauden aikana kertyi yli 600, eli osakilpailua kohti yli sata. Seurojen kilpailun voitti KanavaGolf, toiseksi sijoittui Iitti ja kolmanneksi Messilä. Naisten sekä miesten sarjojen parhaat pelaajat olivat Iitistä. Senioreiden viikkokilpailut pyörähtivät käyntiin parilla lämmittelyllä. Niitä seurasi seitsemän osakilpailua, käsittäen eri pelimuotoja ja sarja päätettiin jäähdyttelyihin. Kauden päätöksenä pelattiin kutsukilpailuna Shoot-Out kisa. Keskimäärin osallistujia oli noin 75 pelaajaa kilpailua kohti ja kokonaisuudessaan kilpailusuorituksia kertyi noin 700. Kaikki tulokset löytyvät seuran seniorisivuilta. Seuran mestaruuskisoihin osallistuttiin suurella joukolla ja niiden, samoinkuin reikäpelien, tulokset ovat seuran kotisivuilla. Elokuussa Messilä isännöi Golfliiton M65 Tourin yhtä osakilpailua. Seniorit olivat jälleen järjestelytehtävissä vanhalla koetulla rutiinilla. Ystävyysottelut Seuraotteluja oli perinteiset kolme: Hartola, Talma ja Sarfvik. Joukkueen kokoonpanoksi on vakiintunut 10 mies- ja 6 naispelaajaa. Vierasotteluissa sekä Hartolaa, että Sarfvikia vastaan kärsittiin tappiot. Sen sijaan Talman käydessä Messilässä, se sai jättää kiertopalkinnon vuodeksi meidän haltuun. On usein havaittu, että kotijoukkueella on etua kotikentästään. Niin nytkin. Kuluarvio Kauden toimintasuunnitelmaan laadittu kuluarvio on osoittautunut varsin hyvin paikkansa pitäväksi, eikä ylityksiä ole tullut.

10 2 (2) Muut harrasteet Torstaikahvit ovat pysyneet kilpailukauden ulkopuolella ohjelmassa, ja osanottajia on aina riittänyt. Vastaavasti talvikaudella on kuntosali vetänyt väkeä treenaamaan joka perjantaiaamu. Laskiaisrieha eli rokkapileet katkaisi talvikauden, pienten kilpailujen ja hernesopan merkeissä. Huhtikuussa keräännyttiin info-tilaisuuteen Osuuspankin kerhohuoneelle ja julkaistiin tulevan kauden tapahtumat. Koossa oli yli 50 henkeä. Keväällä sekä myös syksyllä järjestettiin retki Lapakiston luonnonpuistoon, jossa vaellettiin sopiva lenkki ja paistettiin makkarat. Juhannuksen jälkeen käytiin perinteiseen tapaan Heinolassa kesäteatterissa. Teatterinharrastajia oli tuttu linja-autolastillinen. Seuraavan teatteriretken liput on jo tilattu. Vuoden senioriksi valittiin ansaitusti Eeva Kolehmainen. Varsinaisen pelikauden jälkeen on vielä ollut kaksi tapahtumaa, joista ensimmäinen, kuuhullut eli valopallokisa, pelattiin lokakuussa täydenkuun aikaan. Perinteiset makkarat grillattiin ja tietysti ihailtiin myös täysikuuta. Toinen tapahtuma, lihanhimo eli kinkkukisa, pelattiin hyvissä olosuhteissa ja yli 40 osanottajan voimin lokakuun lopussa ja kinkut voittajille luovutettiin vajaa viikko ennen joulua. Senioritoimikunnan puolesta Kari Rantanen

11 1 (4) Toimintakertomus 2015 NAISTOIMIKUNTA LIITE 7 Kokoonpano Katariina Martikainen (pj), Mari Heino, Pirjo Hämäläinen, Satu Kilpinen, Mervi Lehtinen, Elina Ottela, Sari Vatanen ja Tiina Väätäinen Naistoimikunta kokoontui kauden aikana 6 kertaa. Kausi 2015 Naisten toiminnan painopiste oli naispelaajien aktivoinnissa ja tutustuttamisessa seuran toimintaan. Kaudella 2015 panostettiin erityisesti seuran uusien naispelaajien aktivointiin ja pyrittiin toteuttamaan toiminnassa Golfliiton kauden 2015 teemaa 55+ pelaajat. 16. golfseurojen Ladykapteenien kokoukseen Helsingissä osallistuivat Mari Heino ja Katariina Martikainen. Tapahtumassa kuultiin mm. Suomen Golfliiton hallituksen uuden puheenjohtajan Timo Laitisen puheenvuoro Golfliiton ja golfin tulevaisuudesta, Timo Huvisen sääntökatsaus sekä Golf Pirkkalan ja Golf Porrassalmen ladykapteenien katsaukset seuransa naistoiminnasta. Klubitoimikuntaan naisia edustamaan valittiin Mari Heino. Kauden 2015 tapahtumia Liikuntatapahtuma kauppakeskus Valossa Naistoimikunta osallistui huhtikuussa kauppakeskus Valossa järjestettyyn liikuntatapahtumaan. Tapahtuman tarkoitus oli markkinoida golfia harrastuksena ja Messilä Golfin palveluita. Tapahtuman ohjelma ja toteutus suunniteltiin yhdessä GolfPointin ja Messilän muiden toimikuntien kanssa. Messilä Golf oli hyvin esillä Kauppakeskus Valon liikuntatapahtumassa ja muutamia potentiaalisia uusia pelaajia tavoitettiin tapahtuman aikana. Naisten kauden avajaiset klubilla Naisten kauden avajaiset pidettiin klubilla maanantaina Tapahtuman teema oli golffarin hyvinvointi. Naistoimikunnan puheenjohtajan avauspuheenvuoron jälkeen vuorossa olivat bm Day Span edustajien puheenvuoro golffarin kauneudenhoidosta, GolfPointin muotinäytös, Fazerin ravintoasiantuntija Sanna-Maria Hongiston puheenvuoro ravinnon merkityksestä jaksamisessa ja lopuksi fysioterapeutti Sari Vatasen vinkit golffarin kehonhuoltoon. Tapahtuman aikana Messilän naisilla oli mahdollisuus myös mini-manikyyriin ja kulmien kestovärjäykseen. Kotiin viemisiksi kaikille osanottajille jaettiin vielä Fazerin tuotenäytteet. Tapahtumassa järjestettyjen arpajaisten tuotto, 158,00 euroa, ohjattiin lyhentämättömänä tyttöjunioreiden stipendirahastoon.

12 2 (4) Naisten sääntöilta klubilla ja kentällä Naisten oma sääntöilta järjestettiin tiistaina Kolmatta kertaa järjestetyn tapahtuman osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi. Iltapalan ja Satu Suihkon alustuksen jälkeen sääntöjä käytiin kenttäolosuhteissa läpi Juha Sillmanin johdolla. Opetusta naisille Seuran pro Marko Kumm piti kauden alussa kaksi naisille suunnattua kurssia naisten pelitaitojen kohentamiseksi. Opetus sisälsi kaksi 1,5 tunnin opetuskertaa, joista toinen toteutettiin lähipelialueella ja toinen rangella. Molempiin ryhmiin mahtui 10 seuran naisjäsentä ja ryhmät täyttyivät nopeasti. Puolet naisten opetustuntien kustannuksista katettiin Naistoimikunnan budjetista ja osallistujat maksoivat omavastuuosuuden 10 eur/opetuskerta. Picadilly Fashions naisten avoin kilpailu Kaikkiaan 34 paria osallistui aurinkoisena sunnuntaina naisten avoimeen Picadilly Fashions -parikilpailuun. Kilpailumuotona oli best ball PB. Päivä aloitettiin runsaalla aamupalalla klubilla ja kisakierroksen jälkeen nautittiin lounaan lisäksi muotinäytöksestä, jossa malleina olivat Miss Suomi 2015 Rosa-Maria Ryyti, 1. perintöprinsessa 2015 Carola Miller, yleisöäänestyksen 2015 voittanut Rita Jokinen, 1. perintöprinsessa 2013 Maija Kerisalmi sekä Sirpa Rydman. Tasokkaisiin kisajärjestelyihin kuuluivat myös kierroksen aikaiset väliaikatarjoilut ja erittäin hyvät palkinnot. Kolmen parhaan parin lisäksi palkittiin myös erikoiskilpailuissa (lähimmäs lippua ja pisin draivi) parin molemmat pelaajat. Lisäksi kaikkien palkintojenjaossa mukana olleiden kesken arvottiin Picadilly Fashions -lahjakortti. Torisport-tapahtuma Messilä Golf osallistui Torisport-tapahtumaan Lahden torilla torstaina Kuten Kauppakeskus Valon huhtikuisessa tapahtumassa, tarkoitus oli markkinoida golfia harrastuksena ja Messilä Golfin palveluita. Kapteeni Jarkko Kellan koordinoimaan lajiesittelyyn osallistui kaksi naistoimikunnan jäsentä. Naisten kesäretki KoskiGolfiin Lauantaina tehtiin jo perinteinen naisten kesäretki. Retken kohteena oli tällä kertaa KoskiGolf Kuusankoskella. 17 Messilän naispelaajaa osallistui edulliselle koko päivän retkelle ja pääsi pelaamaan KoskiGolfin naisten kanssa aurinkoisessa säässä leikkimielisiä erikoiskilpailuja. Apumieskisa Perjantaille varattu Apumieskisa (joukkueessa kaksi naista ja yksi mies, pelimuoto Texas scramble) jouduttiin perumaan ilmoittautuneiden vähäisen määrän takia (kolme joukkuetta). Aulangon naisten vierailu Messilän naiset tekivät kesäretken Aulangon Hugo-kentälle kaudella Aulangon naiset tulivat vastavierailulle Messilään ladykapteeni Seija Aallon johdolla sunnuntaina Omakustanteisen tapahtuman Messilän emännät olivat kaudella 2014 kesäretkeen osallistuneita sekä naistoimikunnan jäseniä.

13 3 (4) Naisten päätöskisa Naisten kauden päättäjäiset järjestettiin lauantaina Kaksikymmentä naista pelasi aurinkoisessa säässä 18 väylän parikilpailun arvotuin parein. Kisan jälkeiselle iltapalalle osallistui lisäksi muutama aktiivinen, jolla ei ollut mahdollisuutta osallistua itse kisaan. Tapahtumassa palkittiin päätöskisan kolme parasta paria, kauden Eclectic-voittajat sekä arvottiin palkintoja. Palkintojen jaossa oli mukana myös Messilän kapteeni Jarkko Kella. Vuoden Lady 2014 Tuulikki Kurvinen julkisti Messilän Vuoden Ladyksi Satu Suihkon. Eclectic Naiset pelasivat kesä-, heinä- ja elokuun ajan Eclectic-kisaa, jossa pelaaja pyrki saavuttamaan mahdollisimman hyvän kertymätuloksen (jokaisella yksittäisellä reiällä pelaajan paras sillä reiällä sovitun jakson aikana saavuttama tulos). Kertymätulokseen hyväksyttiin täyden kierroksen tulokset täysin tasoituksin. Kierrosten määrä oli rajoittamaton, aktiivisuuteen yllyttävä. Kisan parhaan tasoituksellinen tuloksen (52 lyöntiä) pelasi Stiina Jaakkola ja parhaan scratchkertymätuloksen (77 lyöntiä) kolmen kuukauden aikana saavutti Airi Kankaanpää. Eclectic-kisan tuotto 120 euroa ohjattiin lyhentämättömänä Päijät-Hämeen keskussairaalan lastenosastolle. Viis Leideistä -kiertue Kauden aikana pelattiin perinteistä naisten Viis Leideistä -kiertuetta. Osakilpailuja oli kaikkiaan kuusi, sillä Vierumäki osallistui muutaman vuoden tauon jälkeen taas kiertueeseen. Messilän naiset osallistuivat aktiivisesti kiertueen osakilpailuihin ja Messilä sai jokaiseen osakilpailuun hyvissä ajoin ennen tapahtumaa täyden joukkueen. Kiertuetta uudistettiin lisäämällä henkilökohtaiseen kiertuekilpailuun sekä jokaiseen osakilpailuun parhaan scrach-tuloksen palkitseminen. Kiertue sai myös uuden sponsorin, Hellimön Orimattilasta, joka palkitsi jokaisessa osakilpailussa erikoiskilpailun Lähimmäs Hellimöä -voittajan. Joukkuekilpailun yhteistulokseen laskettiin jokaisen seuran viiden parhaan pelaajan pb-pisteet viidestä eniten pisteitä kerryttäneestä osakilpailusta. Kaudella 2015 joukkuekilpailun voiton vei Messilä Golf, toiseksi sijoittui KanavaGolf ja kolmanneksi Lahden Golf. Henkilökohtaisessa kilpailussa tulokseen laskettiin kiertueen kuudesta osakilpailusta neljän parhaan osakilpailun tulos. Henkilökohtaisessa pb-kilpailussa käytiin tiukka kisa ja voiton vei matalammalla tasoituksella Laura Majuri, IGS (139 pistettä). Arja Autio-Ikonen, KanG sijoittui samalla pistemäärällä toiseksi ja kolmanneksi tuli Riitta Rygh, LG (136 pistettä). Parhaan scratch-tuloksen saavutti Riitta Jutila (KanG). Kaikkien osakilpailujen tulokset ja Lähimmäs Hellimöä -erikoiskilpailujen voittajat löytyvät Greeniä Koko Seutu -sivustolta.

14 4 (4) Tiedottaminen Kauden tapahtumista tiedotettiin naisten painetun esitteen, naisten oman sähköisen uutiskirjeen ja caddiemaster-pisteessä olevan kansion kautta. Tietoa välitettiin myös seuran kotisivuilla olevan tapahtumakalenterin, Nexgolf-varausjärjestelmän ja tekstiviestien avulla sekä puhelimitse. Naistoimikunnan jäsenet ottivat henkilökohtaisesti yhteyttä kauden aikana seuraan liittyneisiin uusiin jäseniin sekä puhelimitse että kirjeitse. Talous Naistoimikunnan budjetti kaudelle 2015 oli euroa. Toimikunnan kauden aikana syntyneet kulut alittivat budjetin. Naistoimikunnan puolesta Katariina Martikainen

15 Toimintakertomus 2015 SÄÄNTÖTOIMIKUNTA LIITE 8 Kokoonpano Erkki Kortelainen (pj), Jarkko Kela (kapteeni), Katariina Martikainen (naiskapteeni) ja Olli Selin (kilpailu toimikunnan pj.) Kokoontuminen Sääntötoimikunta ei pitänyt erillisiä kokouksia vuoden aikana. Yleistä Vuoden vaihteen jälkeen jäsenistön tasoitukset tarkistettiin tietojärjestelmässä liiton ohjeistuksen mukaisesti. Kentän HCP-luvut Väylien HCP-luvut päivitettiin yhdessä kapteenin kanssa. Käytössä olevat HCP-arvot perustuvat puhtaasti matemaattiseen laskentaan ja eri tasoitusryhmiä (ilman tasoitusryhmiä 5 ja 6) painottaen. Määrityksessä huomioitiin yhteensä n kpl kilpailukierrosta. Säännöt ja tuomaritoiminta kilpailuissa Jäsenistöltä tuli kesän aikana joitain sääntöihin liittyviä kysymyksiä, joihin vastattiin. Kilpailut sujuivat sääntöihin ja tulkintoihin liittyen ilman suuria ongelmia. Yhdessä kilpailuista ei ollut tuomaria paikalla, mutta siitäkin selvittiin kun satuin olemaan puhelimen päässä tavoitettavissa. Jatkossa on pyrittävä siihen, että kilpailuissa on aina tuomari paikalla. Kauden ainoa sääntökoulutus pidettiin naisten avajaisillassa. Kauden aikana ei pidetty muita koulutuksia Sääntötoimikunnan puolesta Ekki Kortelainen

TERVETULOA NAISTEN KAUDEN 2016 AVAJAISIIN

TERVETULOA NAISTEN KAUDEN 2016 AVAJAISIIN TERVETULOA NAISTEN KAUDEN 2016 AVAJAISIIN Naisten kauden 2016 avajaiset Kauden 2016 info Arpajaiset o tuotto tyttöjunioreiden stipendeihin 9 väylän pb-kisa neljän hengen joukkueilla o ryhmät arvotaan infon

Lisätiedot

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut

Kaikki juniori-ikäiset golfarit ja golfarin alut Junioritoimikunta Tavoitteena on tarjota laadukasta, iloista, mielekästä, motivoivaa ja monipuolista opetusta. Treeniryhmät ja treenien sisältö suunnitellaan ikä- ja osaamistason mukaan. Lisäksi tavoitteena

Lisätiedot

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA

HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA Sivu 1 / 6 HARTOLAN GOLFKLUBIN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 1.11.2016-31.10.2017 JÄSENET Seuran jäsenmäärä kauden 2017 lopussa oli 591. Edellisen kauden päättyessä jäseniä oli 578. Kasvua kaudesta 2016 siis

Lisätiedot

Yhdistyksen säännön mukainen toimintakertomus kaudelta 2017

Yhdistyksen säännön mukainen toimintakertomus kaudelta 2017 Yhdistyksen säännön mukainen toimintakertomus kaudelta 2017 MESSILÄN GOLF RY Yleistä Yhdistyksen nimi on Messilän Golf Ry ja sen kotipaikka on Hollola. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää golfpelin harrastamista

Lisätiedot

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN

1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN S E N I O R I T O I M I K U N T A 10.10.2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. SENIORITOIMIKUNNAN TAVOITTEET & TOTEUTUMINEN o järjestää senioreille toimintaa klubilla & kentällä Tätä hyvää oli enemmän

Lisätiedot

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toiminta 2016 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avajaistapahtuma: kauden toiminnan esittely,, hyvä tilaisuus tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa uusille jäsenille 34 Kisat Avauskisa Naisten

Lisätiedot

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS

Golf Talma ry. HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS Golf Talma ry HAUSKAA KUNTOILUA MUKAVASSA SEURASSA Tavoitteena yhteisöllisyys, monipuolisuus ja golfharrastuksen tukeminen YHTEISÖLLISYYS TOIMINTAA KAIKILLE JÄSENILLE Laadukas junioritoiminta Omat tapahtumat

Lisätiedot

Harjoittelumahdollisuuksia tarjotaan talvikaudella Valon/Golf Pointin tiloissa. Jäsenmäärä on 1080 jäsentä, josta alle 22-vuotiaiden osuus on 94.

Harjoittelumahdollisuuksia tarjotaan talvikaudella Valon/Golf Pointin tiloissa. Jäsenmäärä on 1080 jäsentä, josta alle 22-vuotiaiden osuus on 94. MESSILÄ 1988 2018 GOLF Yhdistyksen säännön mukainen toimintasuunnitelma ja talousarvio tilikaudelle 2018 MESSILÄN GOLF RY Yleistä Yhdistyksen nimi on Messilän Golf Ry ja sen kotipaikka on Hollola. Yhdistyksen

Lisätiedot

MESSILÄN GOLF RY Yhdistyksen säännön mukainen toimintakertomus kaudelta 2018

MESSILÄN GOLF RY Yhdistyksen säännön mukainen toimintakertomus kaudelta 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2018 MESSILÄN GOLF RY Yhdistyksen säännön mukainen toimintakertomus kaudelta 2018 Yleistä Yhdistyksen nimi on Messilän Golf Ry ja sen kotipaikka on Hollola. Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 KLUBITOIMIKUNTA LIITE 1

Toimintasuunnitelma 2016 KLUBITOIMIKUNTA LIITE 1 Toimintasuunnitelma 2016 KLUBITOIMIKUNTA LIITE 1 Kokoonpano Kimmo Lempinen (pj), Anna Ristkari, Velipekka Keskiväli (kilpailutoimikunta), Mari Heino (naistoimikunta), Jarmo Paasio (senioritoimikunta),

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintasuunnitelma 2019 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (mm. kauden 2019 säännöt, Golf Talman kuulumiset)

Lisätiedot

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä.

Miesseniorien ikäraja laski vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. SENIORIT Miesseniorien ikäraja laski 1.1.2017 50 vuoteen. Hartola Golfin jäsenistä oli 31.10.2017 seniori-ikäisiä 430, mikä on 73 % koko jäsenistöstä. Senioreista 134

Lisätiedot

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Naistoimikunnan toimintakertomus 2018 Kohderyhmä Osallistujat Kauden avaustapahtuma: kauden toiminnan esittely, tutustuminen, golfiin liittyvää ohjelmaa (golfjooga ja kauden golfvaatetrendit) Golfjooga

Lisätiedot

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat

Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Erikoisprojekti - Liikkuva Koulu Spin Off 2018 Kohderyhmä Osallistujat Koulutus Toukokuun alkupuoliskolla koululaisten tutustuminen golfiin 13 Sipoon koulua (kaikki koulut mukana) 3-4 luokkalaiset 551

Lisätiedot

GKS kenttien kesken järjestetään naisten ja senioreiden alueelliset kilpailusarjat.

GKS kenttien kesken järjestetään naisten ja senioreiden alueelliset kilpailusarjat. TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Yhdistyksen säännön mukainen toimintasuunnitelma ja talousarvio tilikaudelle 2019 MESSILÄN GOLF RY Yleistä Yhdistyksen nimi on Messilän Golf Ry ja sen kotipaikka on Hollola. Yhdistyksen

Lisätiedot

2015 Senioritapahtumat

2015 Senioritapahtumat 2015 Senioritapahtumat Viikkokilpailut - maanantaisin klo 10 1/10 Kaikki pelaamaan mukavassa seurassa - kilpailit tai et! Kilpailusäännöt: Naisilla pelimuotona on pb ja miehillä pelimuoto vaihtelee pb

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan- Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang

Uusien jäsenten perehdyttäminen. Seuran kapteeni Hanno Strang 1 Uusien jäsenten perehdyttäminen Seuran kapteeni Hanno Strang 5.7.2011 Espoo Ringside Golf Oy Espoo Ringside Golf Ry Golfyhteisö 2 Muut toimijat Ringside Golf Klubiravintola Merja ja Harry Wegelius Pro-shop

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 SGR Senioritoimikunta / Elias Huotari 15.02.2016 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2016 Toimikunta Puheenjohtaja Elias Huotari Yhteyshenkilö hallitus / tiedottaminen Jäsenet Eki Stenberg Seuraottelut Tuula Merentie

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Kesäkuu 2017 kuukausitiedote

Kesäkuu 2017 kuukausitiedote Kesäkuu 2017 kuukausitiedote Puheenjohtajan kesäkuun terveiset jäsenistölle, Tämän kuukausitiedotteen puheenjohtajan osuudessa haluan luoda selkeän painopisteen seuran viestintään ja uusien verkkosivujen

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTASUUNNITELMA V LÄHTÖTILANNE 2. TAVOITTEET 3. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT 15.4.2019 TOIMINTASUUNNITELMA V. 2019 1. LÄHTÖTILANNE Viime vuonna Hartola Golfin tavoitteena oli olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä!

Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen. Golf on siistiä! Tervetuloa kauden 2011 avajaistilaisuuteen Naistoimikunta Sari Sarahonka Ladykapteeni ja naistoimikunnan puheenjohtaja Karita Ahlstrand Airi Kilpiäinen Riitta Kouhia Anne Mäntylä Sirpa Oksanen Naisten

Lisätiedot

AURINKO GOLF RY

AURINKO GOLF RY AURINKO GOLF RY 21.2.2017 JOHTOKUNNAN KÄSIKIRJA Käsikirja on tarkoitettu seuran johtokunnan ja toimikuntien jäsenille luomaan yhteiselle toiminnalle suuntaviivat ja toimintamallit. Johtokunnan toiminta

Lisätiedot

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015

VUOSIKOKOUSMATERIAALI. Kevätkokous 2015 Espoo Ringside Golf ERG ry Nurmikartanontie 5 02920 Espoo VUOSIKOKOUSMATERIAALI Kevätkokous 2015 26.4.2015 Espoo Ringside Golf klubitalo, osoitteessa Nurmikartanontie 5, 02920 Espoo Sisältää: Kokouskutsu

Lisätiedot

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3.

Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä 2. Kanavagolfin yhteisön strategia Toiminnan ohjaus 3. Kanavagolf Vääksy ry Toimintasuunnitelma kaudelle 2016 1. Yleistä Kanavagolf Vääksy ry toimii Suomen Golfliiton alaisena jäsenseurana, noudattaen liiton ja seuran omia toimintasääntöjä. Seuran kotikenttänä

Lisätiedot

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Tapiola Golf ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JOHTOKUNTA Peter Mattson (pj.), Eeppo Haukka, Matti Haukka, Peter Immonen, Petri Kansi, Jari Mieskonen, Jan-Erik Sarparanta ja Mikko Heinonen. Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

KILPAILUKALENTERI 2008

KILPAILUKALENTERI 2008 KILPAILUKALENTERI 2008 Kilpailut alkavat klo 09.00, ellei toisin mainita toukokuu - kesäkuu TOUKOKUU 03.05. La Avauslyönti Seuran kapteeni Ole Johansson lyö pelikauden avauslyönnin klo 10.00 24.05. La

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(6) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011

St. Laurence Golf ry. Ladytoiminta 2011 St. Laurence Golf ry Ladytoiminta 2011 TAPAHTUMAKALENTERI Toukokuu: ti 3.5. Kauden avajaiset klo 18 klubitalon yläkerrassa to 26.5. Peli-ilta, 18r. pb/rumble, Kalkki-Petteri ma 30.5. Seuraottelu NGK-StLG

Lisätiedot

SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO

SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN 2. TOIMIKUNNAN KOOSTUMUS JA TYÖNJAKO SENIORIT TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. TAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN Hartola Golfin tavoitteena on olla Pelaaja ensin -asiakasarvioissa paras senioriseura Suomessa vuonna 2018. Pelaaja ensin kyselyyn vastasi

Lisätiedot

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt

KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt KGM - Juniorien ja kilpapelaajien ohjesäännöt Ryhmiin pääseminen edellyttää Kankaisten Golfin jäsenyyttä ja seuran edustamista kilpailuissa sekä pelaamista ja harjoittelua Kankaisten Golfissa. Haastaja-,

Lisätiedot

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup

Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Suomen Golfliitto Ladygolf Gloria LadyCup Gloria LadyCup 19. vuosi Taustaa Gloria LadyCup aloitettiin nimellä NiceCup vuonna 2000 ja esikuvana on ollut Ryder Cup joukkuekilpailu. Vastakkain asettuvat Itä-Suomen

Lisätiedot

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kotojärven Kartanogolf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Talousarvio 2015 Tulot Kpl Yks.hinta sis. alv10% Yhteensä alv0% Jäsenmaksut aikuiset 320 75 21818 Jäsenmaksut nuoret 5 45 205 Jäsenmaksut

Lisätiedot

Merkittäviä tapahtumia 2009

Merkittäviä tapahtumia 2009 18.-19.4. Golfohjaajan peruskurssi Merkittäviä tapahtumia 2009 Golfliiton järjestämä koulutus jossa annetaan perusteet golfohjaamiseen. Tarkemmat tiedot ja aikataulu ilmoitetaan lähempänä nettisivuilla.

Lisätiedot

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012

SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 SGR Senioritoimikunta / Jami Ihalainen 14.4.2012 SENIORIEN VUOSIOHJELMA 2012 Toimikunta Puheenjohtaja o Jami Ihalainen Yhteyshenkilö hallitus / piiri / UAS-seniorit Jäsenet o Eki Stenberg Ystävyysottelut

Lisätiedot

Tapiola Golf ry. Toimintasuunnitelma 2019

Tapiola Golf ry. Toimintasuunnitelma 2019 Tapiola Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 JOHTOKUNNAN JÄSENET Erovuoroiset johtokunnan jäsenet Hanna Heikkilä Mikko Heinonen Peter Immonen Jari Mieskonen Jatkavat johtokunnan jäseninä Peter Mattsson Osmo

Lisätiedot

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa.

Sotilasurheiluliiton mestaruuskilpailuissa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa. 1(5) GOLF 1 YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan Suomen Golfliiton (SGL) sääntöjä näissä säännöissä mainituin poikkeuksin ja lisäyksin. Sääntökirjoja saa golfkentiltä ja niitä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry

Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Toimintasuunnitelma 2015 Wiurila Golf & Country Club ry Setälä Kari xx.xx.2015 WG&CC: Toimintasuunnitelma 2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA...

Lisätiedot

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kotojärvi Golf ry TALOUSARVIO & TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Talousarvio 2013 Tulot Kpl Yks.hinta Yhteensä Jäsenmaksut aikuiset 630 60 37800 Jäsenmaksut nuoret 25 36 900 Jäsenmaksut juniorit 60 24 1440 Liittymismaksut

Lisätiedot

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017

VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 VG:n SENIORIEN KAUSI 2017 YLEISTÄ - SENIORI-IKÄISIÄ ry:ssä 882 HENKILÖÄ (tammikuu 2017) - UUSIA SENIORI-IKÄISIÄ TÄNÄ VUONNA 12 (7) NAISTA JA 128 (29) MIESTÄ (suluissa v.2016) eli yhteensä 140 uutta seniori-ikäistä

Lisätiedot

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011

SEA GOLF RÖNNÄS. Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN. Toimintakausi 2011 SEA GOLF RÖNNÄS Jami Ihalainen SENIORITOIMIKUNNAN Toimintakausi 2011 Senioritoimikunta v 2011 Vastuualueet Puheenjohtaja: Jami Ihalainen - Yhteyshenkilö hallitus / piiri ja UAS-seniorit Jäsenet: Eki Stenberg

Lisätiedot

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma

5 Valitaan johtokunnan puheenjohtaja ja klubin kapteeni sekä naisten kapteeni. 8 Vahvistetaan vuoden 2018 talousarvio ja toimintasuunnitelma TUUSULAN GOLFKLUBI RY Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen Esityslista Aika 27.11.2017 klo 18.00 Paikka Tuusulan Golfklubi Rantatie 2, 04310 Tuusula 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

KANKAISTEN GOLF ry Masku

KANKAISTEN GOLF ry Masku KANKAISTEN GOLF ry Masku 27.01.2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Seuran toiminta tapahtuu toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät ovat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annetaan omat

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2016 Hyvää kesää 2016 seniorit Tervetuloa mukaan senioritoimintaan ja nauttimaan golfista. Tänä vuonna saadaan Aulanko golfiin uudet kotisivut, joista löytyy senioreille

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2014 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja, ohjaus: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO, Golf-opetus: Miikka

Lisätiedot

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit:

1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: Juniori- ja valmennustoimikunta Juniori- ja Valmennustoiminnan jakautuminen eri tasoryhmiin ja toiminnan yleisperiaatteet vuodelle 2013: 1. Tasoryhmät ja valintakriteerit: 1.1. Ryhmä 1, Valiopelaajat 1.1.1.

Lisätiedot

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 VIERUMÄEN GOLFSEURA RY 08.12.2012 Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Sisällysluettelo sivu 1. Hallituksen yleiskatsaus 1 2. Jäsenistö 2 3. Nuorisotoimikunta 2 4. Naistoimikunta 4 5. Senioritoimikunta 5

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 ALUSTAVA TOIMINTASUUNNITELMA 1 (5) Toimintasuunnitelma 2017 Tehtävä Kilpailutoimikunta vastuulla on kilpailujen järjestäminen ja avustajien hankkiminen kilpailujen erilaisiin toimitsijatehtäviin. Myös

Lisätiedot

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa

Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Ladytoiminta 2012 TAPAHTUMAKALENTERI Huhtikuu ti 24.4. Naisten kauden avajaiset klo 18 klubitalon ravintolasalissa Toukokuu: to 24.5. to 31.5. Seuraottelu NGK-StLG, Pyhä Lauri Peli-ilta, 18r. rumble (hcp/pb),

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018

JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2018 JYVÄS-GOLFIN SENIOREIDEN Senioritoimikunta 2 (5) Seuramme 40 vuotisjuhlapelikausi on saatu kunniakkaasti päätökseen myös senioritoiminnan osalta ja on jälleen lyhyen yhteenvedon aika. SENIORITOIMIKUNTA

Lisätiedot

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7)

Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Lahden Golf ry KILPAILUTOIMIKUNTA 1(7) Johdanto... 2 1. Tavoitteet... 2 a. Ote Lahden Golf ry:n strategiasta:... 2 b. Toimenpiteet määrätään vuosittain normaalin vuosisuunnittelun yhteydessä, esimerkkejä

Lisätiedot

Elokuu 2017 kuukausitiedote

Elokuu 2017 kuukausitiedote Elokuu 2017 kuukausitiedote Arvoisa jäsen, Challenge Tour on jälleen pelattu ja voittajaksi selviytyi Paul Howard -17 (68-65-66). Valitettavasti sama ongelma esiintyi kilpailun aikana kuin mikä on kiusannut

Lisätiedot

HUIPPURYHMÄ. Kansainväliset kilpailut, FT, FJT, Collegegolf Karina Kukkonen Valmentajat Hannu Kukkonen, Harri Thil

HUIPPURYHMÄ. Kansainväliset kilpailut, FT, FJT, Collegegolf Karina Kukkonen Valmentajat Hannu Kukkonen, Harri Thil OGK JUNNUKAUSI 2016 HUIPPURYHMÄ Kansainväliset kilpailut, FT, FJT, Collegegolf Karina Kukkonen Valmentajat Hannu Kukkonen, Harri Thil KILPARYHMÄ FT, FJT, Aluetourjunnut Eemeli Anttonen, Atte Kandelberg,

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2013 Hyvää golfkautta 2013 seniorit Tänäkin vuonna senioritoiminta jatkuu tuttuun, totuttuun tapaan. Viikkokilpailut pelataan samoin kuin vuosikymmenet on totuttu.

Lisätiedot

# Pelaaja Seura Yhteensä

# Pelaaja Seura Yhteensä Teerenpeli Tour 2015 kokonaistilanne - 3 parasta tulosta lasketaan mukaan SCR # Pelaaja Seura 1 2 3 4 5 6 Yhteensä 1 El- Ghaoui Mohamed MeG 79 86 80 84 243 2 Lehtikangas Jari LG 85 76 85 85 246 3 Lindqvist

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Golfyhteisön strategiaa vuosille 2016-2020 on valmisteltu vuoden 2015 aikana seuran ja kenttäyhtiön hallitusten sekä toimihenkilöiden muodostamalla

Lisätiedot

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010

KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 KAUPUNKIOTTELU LAPPEENRANTA 2010 Tervetuloa 26. kaupunkiotteluun 3.-4.9.2010 Lappeenrantaan Itä-Suomen kaikki golfseurat ja lisäksi kaksi aikaisemmin mukana ollutta golfseuraa on kutsuttu 26:een golfseurojen

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE Loka-/Marraskuu 2012 SEURATIEDOTE LOKA-/MARRASKUU 2012 Tässä seuratiedotteessa: Green Card suoritukset liittoon IT- ja Viestintäseminaari Golfseurojen seuratuki Juniorigolfohjelman

Lisätiedot

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT

YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT YLIVIESKAN KEILAILULIITON MESTARUUSKILPAILUT Kilpailut järjestetään toimintavuosittain. Osallistumisoikeus on liiton jäsenseurojen rekisteröimillä keilaajilla. Kilpailujen järjestämisessä noudatetaan tässä

Lisätiedot

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista

Oulun Golfkerho ry Kevätkokous. Esityslista Oulun Golfkerho ry Kevätkokous Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja 3. Valitaan kokoukselle sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 4. Todetaan kokouksen

Lisätiedot

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON

SEURATIEDOTE SUOMEN GOLFLIITON SUOMEN GOLFLIITON SEURATIEDOTE TAMMI-/HELMIKUU 2013 TAMMI-/HELMIKUU 2013 TÄSSÄ SEURATIEDOTTEESSA: Uusi henkilö Golfliiton toimistolla Golflehden Kansallinen Golfviikko 3-9.6.2013 Jäsenkortin käyttöohje

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2018 KILPAILUISTA. Vihtagolf

PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2018 KILPAILUISTA. Vihtagolf PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2018 KILPAILUISTA Vihtagolf Järjestyksessään kahdestoista Vihtamaljakilpailu pelattiin Yyterin kentällä su 26.8. aikalähdöin klo 11.00 alkaen.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus

Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry. Hallitus Toimintasuunnitelma 2017 Wiurila Golf & Country Club ry Hallitus 18.1.201 7 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. HALLINTO... 3 3. TALOUS... 3 4. TASOITUSTOIMIKUNTA... 3 5. TIEDOTUSTOIMIKUNTA... 3 6. KLUBITOIMIKUNTA...

Lisätiedot

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri

Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri Mikkelin Golf ry 2017 tapahtuma / kilpailukalenteri 8.5.2017 pvm. kello kilpailu/sponsori kilpailumuoto (alustavia, kilpailunjohtaja palkinnot Huom! Kenttä varattu täsmennetään kilpailuohjeessa) TOUKOKUU

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI

UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI UUDENKAUPUNGIN GOLFKLUBI Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Vuoden 2014 toiminnan teemana on ollut juniori ja nuorisotoiminnan kehittäminen ja erityisesti tämän kohderyhmän jäsenmäärän kasvattaminen. Lisäksi

Lisätiedot

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta

Wiurila Golf & Country Club ry. Nuorisotoimikunta Wiurila Golf & Country Club ry Nuorisotoimikunta 2013 Nuorisotoimikunta ja ohjaajat: (yhteystiedot) Puheenjohtaja: Pasi Kuhalainen pasi.kuhalainen(at)wgcc.fi 040 823 8781 PRO: Miikka Heinonen miikka.heinonen(at)wgcc.fi

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

Tiiaa Ähtärissä nyt 18 väyläisenä. Tervetuloa uudet haasteet!

Tiiaa Ähtärissä nyt 18 väyläisenä. Tervetuloa uudet haasteet! Putteri 2014 Tervetuloa uudet haasteet! Kuluneena talvena luonto on näyttäytynyt taas uudella tavalla. Seuramme 25. pelikausi näyttäisi pääsevän alkamaan tavallista aikaisemmin lumettoman ja lauhan talven

Lisätiedot

ViGS toimintakertomus 2016

ViGS toimintakertomus 2016 ViGS toimintakertomus 2016 Vierumäen Golfseura ry TOIMINTAKERTOMUS Kaskelantie 10 19120 Vierumäki 17.3.2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. YLEISTÄ Vuosi 2016 oli seuran 28. toimintavuosi. Tilinpäätös osoittaa

Lisätiedot

1 Seuratoiminta. 2 Talous

1 Seuratoiminta. 2 Talous Katinkulta Golf ry Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Seuratoiminta Seurassamme oli jäseniä 1 198 (edellisenä vuonna 1 192) edellisenä SGL:n jäsenmäärän ilmoituspäivänä 31.8.2018. Uusia jäseniä on liittynyt

Lisätiedot

Toukokuu 2017 kuukausitiedote

Toukokuu 2017 kuukausitiedote Toukokuu 2017 kuukausitiedote Arvon ViGSiläinen, Golfkausi 2017 on vihdoin täällä. Valitettavasti säät eivät ole suosineet parhaalla mahdollisella tavalla kauden aloittamista. Kylmät kelit eivät ole mahdollistaneet

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

20. NAISTEN JUHLAVUOSI

20. NAISTEN JUHLAVUOSI www.ladygolf.fi Facebook sglladygolf 20. NAISTEN JUHLAVUOSI Sari Lönn #muntapapelata-teema Ø 20. Naisten juhlavuosi - Ladygolf Ø Seurat järjestävät tapahtumia #MUNTAPAPELATA- teemalla Ø Jo 142 372 tapaa

Lisätiedot

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI

AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI AULANGON GOLFKLUBI ry SENIORIEN GOLFKAUSI 2010 Senioritoimikunnan jäsenet Nimi Puhelin Sähköposti Irene Kuusela 050 3420786 irene1.kuusela@aina.net Leena Rekonen 050 5425175 leena.rekonen@gmail.com Markku

Lisätiedot

Kohti uusia seikkailuja

Kohti uusia seikkailuja PORIN LYSEON SENIORIT RY. Golftoimikunta YHTEENVETO VUODEN 2017 KILPAILUISTA Vihtagolf Järjestyksessään yhdestoista Vihtamaljakilpailu pelattiin Kalafornian kentällä 13.8. yhteislähtönä klo 9.00 alkaen.

Lisätiedot

SEURAOTTELUT

SEURAOTTELUT SEURAOTTELUT 2014-1995 Kuusankosken Ampujien ja Inkeroisten Ampujien kesken käytiin Ojakorven ampumaradalla seuraottelu, maanantaina 19.05.2014. Laji: Ruotsalainen pika-ampumakilpailu. tulokset: Seura

Lisätiedot

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki)

JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) JUNIOREIDEN REIKÄPELIN SM-KILPAILU 2019 YLEISET KILPAILUMÄÄRÄYKSET JA SÄÄNNÖT Suur-Helsingin Golf (Luukki) 23.-25.7.2019 1. Säännöt Kilpailu pelataan R&A:n julkaiseman Rules of Golf (voimassa tammikuu

Lisätiedot

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU

Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU VUOSIKOKOUS 2018 Kankaisten Golf ry VUOSIKOKOUSKUTSU Kankaisten Golf ry:n sääntömääräinen varsinainen vuosikokous pidetään tiistaina 27. helmikuuta 2018 klo 18:00 Kiisan-Pirtissä, Kiisankuja 2, Masku.

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö

Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö TAWAST GOLF RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Visio: 30-vuotias Tawast Golf on Tiilaakson halutuin golfyhteisö Aktiivista seuratoimintaa upealla golfkentällä ja golfklubilla. Tilat golfin harjoittelemiseen

Lisätiedot

Ladyjen tapahtumat 2015

Ladyjen tapahtumat 2015 Ladyjen tapahtumat 2015 Toukokuu La 9.5. klo 12.00 alkaen Naisten kauden avajaiset Nautitaan aluksi virvokkeita ja pientä suolaista, saadaan katsaus uuteen golfmuotiin, pelataan joukkuekilpa puttikierroksena

Lisätiedot

PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016

PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 Peuramaa Golfin valmennuskategorioita on päivitetty kaudelle 2016 aiempien vuosien kokemusten sekä tehdyn kyselyn perusteella.

Lisätiedot

LPG ry junioreiden säännöt

LPG ry junioreiden säännöt LPG ry junioreiden säännöt Yleiset Laukaan Peurunkagolfin junioritoiminnan tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mahdollisuus harrastaa golfia haluamallaan tavalla. Ryhmiä pyritään tarjoamaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 Lakeside Golf Vammala ry 1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YLEISTÄ Lakeside Golf Vammala ry:n johtokuntaan ovat kuuluneet Puheenjohtaja Tuomo Pälviranta Jäsenet Heikki Ahola Irene Eino Jani Haukka Jorma Salovaara

Lisätiedot

Klubi- ja miestoimikunnan vetäjänä jatkaa Hannu Kankarjärvi. Hallitukseen uudeksi jäseneksi valittiin kilpailutoimikunnan vetäjäksi Marko Asell..

Klubi- ja miestoimikunnan vetäjänä jatkaa Hannu Kankarjärvi. Hallitukseen uudeksi jäseneksi valittiin kilpailutoimikunnan vetäjäksi Marko Asell.. KANKAISTEN GOLF ry Masku 10.01.2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Seuran toiminta tapahtui toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien vetäjät olivat hallituksen jäseniä. Toimikunnille annettiin omat

Lisätiedot

NAISTEN SUNNUNTAI #MUNTAPAPELATA ja TASA-ARVOTEKO

NAISTEN SUNNUNTAI #MUNTAPAPELATA ja TASA-ARVOTEKO NAISTEN SUNNUNTAI 9.6.2019 #MUNTAPAPELATA ja TASA-ARVOTEKO Naisten Sunnuntai 9.6.2019 Ø Mahdollisimman moni seura mukaan järjestämään tapahtumia #MUNTAPAPELATA teemalla Kaveri/Perhe mukaan golf tutuksi!

Lisätiedot

HARRASTEJUNNUJEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2014

HARRASTEJUNNUJEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2014 HARRASTEJUNNUJEN KILPAILU- JA TAPAHTUMAKALENTERI 2014 GKS- kiertue Tsemppitour Seuran avoimet ja sisäiset kilpailut Treenit Junnujen viikkokilpailun tuloskortin viimeinen palautuspäivä Muut tapahtumat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2014. Yleistä

Toimintasuunnitelma kaudelle 2014. Yleistä VIIPURINGOLF RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Sivu 1/5 Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 Yleistä Toiminta Toimintasuunnitelma kaudelle 2014 pohjautuu VG ry:lle lähivuosiksi tehtyyn strategiaan sekä hallituksen

Lisätiedot

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009

TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 TAMPEREEN SQUASHKERHO RY. 14.1.2009 Kilpailutoiminta Liigajoukkueet Naisten ykkösjoukkueen tavoitteena on voittaa tänäkin keväänä kultaa. Sama tavoite on myös vuodelle 2010. Naisten II-joukkue pelaa ykkösdivisioonassa

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta.

Seuran talous on hyvässä kunnossa kahden aiemman vuoden voitollisen tuloksen ansiosta. KANKAISTEN GOLF ry Masku 25.01.2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Seuran toiminta tapahtuu hallituksen koordinoimana toimikuntien toiminnan kautta. Toimikuntien puheenjohtajat ovat hallituksen jäseniä.

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI)

XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) Satakunnan Lennosto Ohjeistus 1 (5) Ilmavoimien Golf pelaajat XIV ILMAVOIMIEN PETEN PYTTY GOLFKILPAILUT 7-8.8.2015 (VIERUMÄKI) 1 YLEISTÄ Satakunnan Lennoston urheiluseura Saturnus järjestää PETEN PYTTY

Lisätiedot

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT

SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT SUOMEN SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT JA NIIDEN LAJIKOHTAISET KILPAILUSÄÄNNÖT GOLF YLEISTÄ Sotilasurheiluliiton golfmestaruuskilpailuissa noudatetaan R&A Rules Limited ja The United States Golf

Lisätiedot

KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016

KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 PEURAMAA GOLF HJORTLANDET RY. KILPA- JA VALMENNUSKATEGORIAT KAUDELLA 2016 Peuramaa Golfin valmennuskategorioita on päivitetty kaudelle 2016 aiempien vuosien kokemusten sekä tehdyn kyselyn perusteella.

Lisätiedot