FYYSIKKOKILTA Vuosiohjelma
|
|
- Päivi Tuominen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vuosiohjelma FYYSIKKOKILTA 2014 VUOSIJUHLA on killan suurin ja arvostetuin juhla, jota vietetään taatusti hyvillä mielin ja tyylillä. Se on oiva paikka näkyä taatusti hyvässä sekä arvokkaassa valossa ja seurassa. FUKSIMATRIKKELI on fuksien itsestään tekemä lehti, jossa kuvaillaan jokaista fuksia pilke silmäkulmassa ja joka sisältää pari artikkeliakin. Matrikkeli levittää sanomaansa tehokkaasti erityisesti fuksien piirissä. FYYSIKKOSPEKSI on virkistävä tuulahdus fyysikoiden luovalta puolelta. Speksi jatkaa edeltäjiensä menestyksekkäitä perinteitä, ja tapahtuma on erilaisuutensakin myötä varmasti muistettava. HAALARIT ovat asuste, jota kannetaan suurella ylpeydellä, mutta sellaisenaan ne ovat silti hieman värittömät. Siispä tarjoamme teille tilaisuutta tuoda niihin väriä yrityksenne mainoksen muodossa. Haalarit ovat pitkäaikainen mainospaikka, jotka tuovat taatusti näkyvyyttä yrityksellenne. EXCURSIOILLA opiskelijat tulevat teidän luoksenne. Näin saatte annettua yrityksestänne parhaan mahdollisen kuvan, ja voitte tarjota mieleenpainuvia kokemuksia niin nuorille kuin vanhemmillekin fyysikoille. KILTAHUONE on fyysikoiden suosima opiskelu-, kokoontumis- ja rentoutumistila. Yrityksellänne on mahdollisuus parantaa kiltahuoneemme viihtyvyyttä ja saada näin nimensä näkyviin. KVANTTI on perinteikäs kiltalehtemme, jonka sivuilla mainokset leviävät kattavasti fyysikoiden keskuuteen. Sen avulla saatte esille ajankohtaiset tapahtumanne ja työnhakunne. Kvantti on suosittua kahvihuonelukemistoa myös korkeakoulumme eri osastojen tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden parissa.
2 Esipuhe Keitä olemme TFM:n opiskelijat ovat teknillisen ajattelun parasta antia. Tutkinto-ohjelma on haastavimpia Teknillisessä korkeakoulussa ja pääsyvaatimukset sen mukaisia. Alalle pyrkivät vaativasta fysiikasta ja matematiikasta kiinnostuneet ihmiset, joista kasvaa laaja-alaisen ongelmanratkaisun ammattilaisia. Tutkinto-ohjelma jakaantuu kolmeen opintosuuntaan: fysiikkaan, matematiikkaan ja systeemianalyysiin. Fysiikka jakaantuu edelleen lääketieteelliseen tekniikkaan, energiatieteisiin, nanotekniikkaan, optiikkaan ja teknilliseen fysiikkan. Matematiikassa on puolestaan matematiikan ja mekaniikan pääaineet. TFM virallinen sivusto: into.aalto.fi/display/fitfm/ Mitä osaamme Fysiikan opintosuunta antaa opiskelijalle rautaisen osaamisen omassa opintosuunnassaan ja fyysikot pyrkivätkin erikoistumaan tiettyihin aiheisiin. Fyysikoista valmistuu tutkijoita, konsultteja, julkisen hallinnon toimijoita, yrityksen tuotekehitys- ja markkinointipäälliköitä ja osa perustaa myös oman yrityksen. Matemaatikot saavat läpikotaisen klassisen ja modernin matematiikan koulutuksen. Matemaatikot oppivat näkemään kokonaisuuden, erottamaan tarpeellisen tiedon tarpeettomasta. Puhtaista matemaatikoista tulee usein johtajia ja konsultteja, mekaniikan opiskelijoista puolestaan tutkijoita ja tuotekehittäjiä mm. numeerisiin menetelmiin liittyen. Systeemianalyytikko oppii tuntemaan erityyppiset järjestelmät ja niiden mallintamis- ja optimointimenetelmät. Systeemitieteitä sovelletaan erityisesti investoinnissa, riskianalyysissä, päätöksenteossa ja tuotantoprosessien optimoinnissa. Systeemi-insinöörit ovat töissä konsultteina, tutkijoina ja johtajina erittäin monipuolisesti, sillä systeemiajattelua voidaan soveltaa erittäin laajasti. Yhteistyökumppaniksi ryhtyminen Opiskelijat tarvitsevat Teidän tukeanne. Keräämällään rahalla kilta järjestääkin erinäisiä tapahtumia, joissa opiskelijoilla on mahdollisuus keskustella, verkostoitua ja rentoutua. Tapahtumissa yhteistyöyritykset saavat näkyvyyttä eri tavoin tapahtuman luonteesta riippuen. Usein on molemmille osapuolille helpointa ja nopeinta sopia koko vuoden tapahtumista kerralla. Suurimpien tapahtumien ajankohdat tiedetään ennalta ja osaan, kuten kiltalehden julkaisuihin, yritysten on mahdollista vaikuttaa esimerkiksi pyytämällä ne ajoitettavaksi ennen rekrytointeja. Pakettisopimuksissa voidaan antaa pieni alennus. Kannattaa olla yhteydessä yrityssuhdevastaavaan, jos saa hyviä ideoita. Esitteessä olevien tapahtumien lisäksi on muita tapahtumia, joihin on sovittu hyvien yhteistyökumppanien kanssa erikoisjärjestelyt. Vuoden alussa voidaan jutella, miten yritys haluaa näkyä fyysikkokillassa ja millainen sen brändi on, jolloin on helpompi koota järkevä kokonaisuus. Yrityssuhdevastaava Elias Jäämeri Päivitetyn version esitteestä on tehnyt Elias Jäämeri. Alkuperäisen esitteen ovat tuottaneet Martti Sutinen (toimitus), Vesa Riekkinen (taitto) ja Patrik Laiho (valokuvaus). Julkaistu
3 Urapaja tammikuussa 2015 Urapaja on tilaisuus, jossa yritykset voivat esitellä vanhemmille opiskelijoille työpaikkamahdollisuuksia. Päivän aikana yritys selvittää mitä se tekee, mihin töihin se haluaa opiskelijoita sekä valmistuneita diplomi-insinöörejä, mitä se vaatii työntekijöiltään ja minkälaisen uran se voi tarjota. Urapajassa voi esitellä erikois-, kesä- ja diplomityöpaikkoja sekä varsinaisia työpaikkoja, mutta nimensä mukaisesti tapahtumassa on tarkoitus luoda pidempiaikaisia työsuhteita. Vanhemmilla opiskelijoilla on jo enemmän ammattitaitoa ja sen pitää näkyä myös työtehtävissä. Uraa yrityksessä yritetään kehittää tekemällä töitä opiskelun ohessa ja kesäisin. Toisaalta yritykset voivat luottaa saavansa motivoituneita ja pysyviä työntekijöitä, kun niillä on tarpeeksi annettavaa. Opiskelijat haluavat tietää nimenomaan yrityksen suomista mahdollisuuksista. On siis vältettävä esitelmää, joka kertoo pelkästään yhden työntekijän tutkimuksesta. Esitelmän olisi hyvä sisältää yleisesittely yrityksestä, niin että saadaan hyvä kuva eri työtehtävien sisällöstä ja niiden kestosta sekä etenemisestä yrityksen sisällä. Jokainen projekti päättyy joskus, mitä tulee sen jälkeen? Tilaisuus koostuu 6-8 yrityksen pitämistä 15 minuutin esitelmistä, kahvitauosta ja ruokailusta. Ytimekkäällä ja virkeällä esitelmällä yritykset herättävät yleisön kiinnostuksen, joten kysymyksille kannattaa jättää hieman aikaa. Erityisesti pari avointa työpaikkaa luo varmasti innostusta. Tunnin jälkeen on lyhyt kahvitauko ja sitten pidetään loput esitelmät. Viereisessä kahviossa on lopuksi ruokatarjoilu, josta kannattaa jäädä nauttimaan. Ruoan aikana on loistava mahdollisuus jutella opiskelijoiden kanssa kahdenkesken. Urapaja Esitys Urapajassa (yhteensä 15 min) 500 Vuosijuhla Jo ammoisista ajoista lähtien Teknillisen korkeakoulun fyysikot ovat juhlistaneet vuosipäiväänsä maaliskuussa, Einsteinin syntymäpäivää lähimpänä lauantaina. Kilta juhlii tänä vuonna syntymäpäiväänsä, ja sen kunniaksi on syytä arvokkaaseen juhlaan, maljojen nostoon, puheiden pitoon ja ansioituneiden muistamiseen. Vuosijuhlia sponsoroimalla saatte yrityksenne näkymään lukuisille huippuosaajille keskellä teknologian huippujuhlaa. Vieraita odotetaan saapuvaksi noin 100, joukossaan myös muiden alojen opiskelijoita ja jo valmistuneita. Nyt on teillä oiva tilaisuus assosioida juhlaan jälkikäteen liittyvät hyvät muistot omaan yritykseenne, ja saada näkyvyyttä ehdottoman positiivisella tavalla osana tyylikästä ja juhlavaa vuosijuhlaamme. Alussa pidettävässä cocktail-tilaisuudessa nautitaan kimalluksen keskellä kuohuvaa sekä pikku- Kevätlukukausi
4 purtavaa ja kuunnellaan muiden kiltojen pitämiä lahjapuheita. Myös yhdelle tai kahdelle yritykselle löytyy aikaa puheeseen. Seuraavaksi siirrytään pääjuhlapaikalle, jossa pöytä on katettu koreaksi toinen toistaan herkullisemmilla ruokalajeilla. Syömisen ohessa pidetään lisää mainioita esityksiä ja kuunnellaan puheita kunniavierailta ja vuosijuhlan pääyhteistyökumppanilta, minkä jälkeen on kuljetus jatkopaikalle. Vuosijuhla Logo painettuun ja sähköiseen materiaaliin 600 Cocktail-tilaisuuden yhteistyökumppani: 1200 puhe cocktail-tilaisuudessa (10 min), logopaketti Pääyhteistyökumppani: paras näkyvyys, 1600 puhe pääjuhlassa (10 min), yri- tyksen omat roll-upit pääjuhlapaikalla, logopaketti Kevätlukukausi Fuksimatrikkeli Fuksimatrikkeli on ensimmäisen vuoden opiskelijoiden tekemä kollaasi fuksivuodesta ja sen tapahtumista. Matrikkelin tekeminen on fukseille yksi vuoden suurimmista projekteista, ja artikkelien kirjoittamiseen nähdäänkin paljon aikaa ja vaivaa. Jokaisesta fuksimatrikkelista muotoutuu vuosikurssinsa näköinen, mutta perinteisesti se sisältää ainakin lyhyen esittelyn jokaisesta fuksista sekä fuksikyselyn, jossa tilastoidaan fuksien kokemuksia ensimmäisestä opiskeluvuodestaan. Ilmestyttyään keväällä fuksimatrikkeli toimitetaan killan kaikille fukseille sekä lukuisiin laitoksiin Aalto-yliopistolla, joissa ne usein päätyvät kaikkien luettavaksi odotussaleihin ja vastaaviin julkisiin tiloihin arkea ilahduttamaan. Fuksimatrikkeli A5-mainos sisäsivulle 150 A4-mainos sisäsivulle 200 Täysivärinen A4-mainos takakanteen 500
5 Fyysikkospeksi Speksi on ainutlaatuista, paljon musiikkia sisältävää humoristista teatteria, jossa yleisönkään ei tarvitse istua toimettomana. Joka toinen vuosi Fyysikkokilta järjestää Fyysikkospeksinä tunnetun oman speksinsä, ja joka toinen vuosi vieraaksi saapuu Tukholman Kungliga Tekniska högskolanin fysiikan opiskelijoiden Fysikalen-speksi. Tänä vuonna on Fysikalen-speksin vuoro näyttämöllä. Luovan työn raatajien spektaakkeli tarjoaa mainioita yhteistyömahdollisuuksia. Speksikään ei kangistu kaavoihin vaan löytää uusia ratkaisuja. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuksia todella pidetyssä ja erilaisessa tapahtumassa. Kuva on vuoden 2013 Fyysikkospeksistä Limbo. Fysikalen Logo painettuun ja sähköiseen materiaaliin 700 Pääyhteistyökumppani: yrityksen omat 1400 roll-upit teatterilla, brändätty kuohuviinitarjoilu väliajalla Haalarit Teekkarit ovat jo yli vuosisadan ajan piristäneet niin pääkaupunkiseutua kuin koko maatakin tempauksillaan, jäynillään ja muilla tapahtumillaan. Jo parinkymmenen vuoden ajan perinteeseen on kuulunut esiintyä haalareissa, ja niistähän teekkarit lakkinsa lisäksi tunnetaan. Fyysikkokillalla on perinteen mukaisesti valkoiset haalarit, ja nyt sellaiset ollaan hankkimassa uudelle vuosikurssille. Haalareittemme selkään tulee killan tunnus, kreikkalainen fii-kirjain, ja vasempaan etutaskuun hankkivat fuksit killan oman haalarimerkin. Sellaisenaan haalarit ovat kuitenkin hiukan värittömät. Sen vuoksi tarjoammekin teille mahdollisuutta kannattaa uusia fyysikko-opiskelijoita ja hankkia mainostilaa haalareissamme. Sijoitus on varmasti kannattava, sillä fyysikot näkyvät aktiivisesti sekä katukuvassa että myöhemmin yritysmaailmassa. Haalareita käytetään vuosia, ja niissä olevat mainokset kyllä huomataan. Haalari on juhliessa käytännöllinen ja excursiolla edustusasu, jota kannetaan ennen kaikkea suurella ylpeydellä. Täten valkoisella pohjalla kirkkaasti loistavat mainokset ovatkin oiva tapa näkyä ympäri Suomea, missä ikinä fyysikot nyt haalarit päällä keksivätkään liikkua. Tapahtumilla on myös tapana olla hilpeitä ja positiivishenkisiä, joten teillä on oiva mahdollisuus levittää yrityksenne nimeä iloisten fyysikoiden seurassa muuallakin kuin vain Otaniemessä. Haalarit Rintatasku 800 Takatasku/reisitasku 800 Hihat 1000 Pohje/sääri 1300 Alaselkä 1500 Etureisi 1300 Takareisi 1300 Syyslukukausi
6 Ympärivuotiset Excursiot Excursiolla opiskelijat tulevat paikan päälle kuuntelemaan, mitä yrityksellänne on heille tarjota. Excujen tarjonta on usein ollut laaja, mutta hyvän konseptin tarjoavat yritykset ovat saaneet vuodesta toiseen vastaanottaa täyden paikkamäärän innokkaita fyysikoita. Excut ovat mitä loistavin tilaisuus kertoa omasta yrityksestään ja sen toiminnasta näyttäen paikan päällä missä ja miten toimitaan. Niiden yhteydessä onkin varmasti paras mahdollisuus herättää opiskelijan aito kiinnostus yritystä ja alaa kohtaan. Fyysikot eivät usein kaikkia tapahtumia käy läpi, joten ne missä tulee vierailtua jäävät usein myös mieleen. Koska excu on tapahtuma, jonka yritys järjestää paikalle tuleville opiskelijoille, kannattaa siitä tehdä omanlaisensa ja mahdollisimman kiinnostava. Vaikka onkin tärkeää esitellä yritys myös asiapuolisesti, niin tarjoilut ja muu oheisviihde on kuitenkin monesti se, mistä jää mieleen se kaivattu positiivinen mielikuva. Eivät lähtijät toki mitään gourmet illallista varmastikaan odota, mutta lienee parasta tarjota muutakin kuin kuivat kalvosulkeiset. Excun voi hyvin sijoittaa keskelle viikkoa, mutta sitä ei yleensä kannata aloittaa ennen kello viittä. Hyväksi havaittu kombinaatio on usein ollut yhdistää jonkun aiemmin mainitun sponsoroinnin kylkeen yritysvierailu. Näin välittyy kuva yrityksen kiinnostuksesta fyysikoita kohtaan, ja toivon mukaan syttyy mielenkiinto myös toiseen suuntaan. Molemmista saa jo yksinään paljon positiivista näkyvyyttä, mutta tunnetusti kaksi on enemmän kuin yksi. Kiltahuone Fyysikkokillan kiltahuone on fyysikoiden oma rentoutumispaikka korkeakoululla, keidas rankan päivän keskellä. Kiltahuone eli Kiltis tarjoaa fyysikoille keittiön kahvinkeittovälineineen, olohuoneen sohvineen ja kirjaston lukemistoineen. Kiltiksen yhteydessä on myös opiskelutila, joka on tarkoitettu hiljaiseen työskentelyyn. Opiskelutilassa on tietokoneita nettiyhteydellä ja kirjallisuutta opiskelutarkoituksiin. Kiltiksellä pyörii paljon fysiikan opiskelijoita päivittäin opiskelemassa ja sen eteisen läpi kulkee fysiikan laitoksen henkilökuntaa hakemassa kahvia. Niin ikään erilaiset suuremmat tapahtumat ja excursiot aloitetaan yleensä kiltiksellä. Killan raati ja eri toimikunnat kokoontuvat usein kiltahuoneella, ja eteisen ilmoitustaulu on ahkerassa käytössä. Näkyvyyttä yrityksillekin siis löytyy. Osallistumalla kiltahuoneemme viihtyvyyden parantamiseen yrityksenne jäisi erityisen positiivisesti kiltalaisten mieliin. Lahjoittajia kunnioitetaan kaiverretulla messinkilaatalla kiltahuoneemme seinällä tai kaiverruksina lahjoitettuihin huonekaluihin.
7 Ympärivuotiset Kvantti Kvantti on Fyysikkokillan rakas kiltalehti, joka sekoittaa sopivassa suhteessa killan kuulumisia ja huumoripitoista kontekstia. Lehti oli pitkään hieman jäissä, mutta heräsi 2008 jälleen kunnolla henkiin voittaen parhaan kiltalehden palkinnon ja tarjoaa nykyään laatujournalismia neljä kertaa vuodessa. Ensi vuodelle on jo turvattu aktiivinen toimitus ja painokset ovat entistäkin laadukkaampia. Kvantin sivut kirjoittavat, piirtävät ja kuvaavat vuosittain vaihtuvat toimittajat sekä muut vapaaehtoiset. Näin taataan elävät ja vaihtelevat tarinat toimituksen toki seuloessa parhaat päältä. Kvantissa mainostamalla tavoittaa hyvän joukon tulevia ja nykyisiäkin fyysikoita. Vanhoilla lehdillä on myös tapana jäädä kiltahuoneelle lojumaan, joten mainokset tulevat näkymään uusille fyysikoille vuosienkin päästä. 300 kappaleen painokset haetaan suurella prosentuaalilla kiltahuoneelta, ja epäilemättä juttujemme laatua valvovat muutkin killat. Levinneisyys on näin laaja, ja näkyvyys taattu. Lisäksi Kvantti on tavanomainen näky TFM-laitoksen tutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden kahvipöydissä, joten myös jo korkeakoulututkinnon suorittaneiden joukossa yrityksenne näkyvyys paranee. Alla olevista hinnoista on mahdollista tinkiä ostamalla yhdellä kertaa monen mainoksen sarja. Kvantti A5-mainos sisäsivulle (värillinen) 150 A4-mainos sisäsivulle (värillinen) 200 A4-mainos takakanteen (värillinen) 250
Hyvä yrityksen päättäjä!
03.09.2013 Espoo Hyvä yrityksen päättäjä! Nyt Teillä on erinomainen tilaisuus osallistua näkyvästi, sillä me tuotantotalouden opiskelijat Metropolia Ammattikorkeakoulusta, tarjoamme yrityksellenne mainostilaa
Orientaatioviikon aikataulu
Aalto yliopisto Perustieteiden korkeakoulu Fuksit 2013 Orientaatioviikon aikataulu 2. 6. syyskuuta 2013 Hyvä uusi opiskelija, kädessäsi on orientaatioviikon ohjelmaesite, josta löydät tiedot orientaatioviikon
Tervetuloa selkoryhmään!
Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko
Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti
2 4. 1 1. 2 0 1 6 Tulevaisuuden sisällöt ja joustava printtikonsepti Hanna Repo, Asiakkuusjohtaja Risto Laine, Myyntijohtaja Otavamedia OMA Autamme asiakkaitamme luomaan merkityksellistä vuorovaikutusta
OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely
OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.
JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018!
Kausiesite 2018 2 JOEN LIITOKIEKON KILPAILUTOIMINNAN HUIPPUKESÄ 2018! Mastereiden frisbeegolfin SM-kilpailut Joensuussa 24.-26.8.2018 Lykynlammen frisbeegolfradalla käytävään kolmipäiväiseen kilpailuun
TET työelämä tutuksi. Juniori kohtaa seniorin
TET työelämä tutuksi Juniori kohtaa seniorin Työelämä tutuksi TET eli työelämään tutustuminen on yläasteen ja lukion oppilaille järjestettävä opetussuunnitelman mukainen työelämään tutustumisjakso. Sen
MYYDÄÄN Sisustamisesta Rakentamisesta ja remontoinnista Pihasta ja puutarhanhoidosta KIINNOSTUNEITA. Asumisen mediat 2014
MYYDÄÄN Sisustamisesta Rakentamisesta ja remontoinnista Pihasta ja puutarhanhoidosta KIINNOSTUNEITA Asumisen mediat 2014 MONIA MAHDOLLISUUKSIA YHDEN KATON ALTA Otavamedian avulla tavoitat sisustamisesta,
TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen
TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas
Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja Elina Honkanen varapuheenjohtaja poistui klo 19:58 Tyko Viertiö fuksipäällikkö Juhani Heimo fuksipäällikkö
Prosessiteekkarit ry Hallituksen kokous, pöytäkirja 19/2014 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuorimiehentie 2 02150 Espoo Aika: 26.8.2014 klo 18.00 Paikka: Learning Hub Läsnä: Mikko Laine puheenjohtaja
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana
Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy
Kohtaamisen silta vapaaehtoistoimintaa Espoossa Tarkoitus Kohtaamisen Silta tapahtuman tarkoituksena on tarjota vapaaehtoistoiminnasta kiinnostuneille mahdollisuus ryhtyä vapaaehtoiseksi ja kiittää jo
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa
Näin syntyy Ulkopolitiikka. Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia
Näin syntyy Ulkopolitiikka Yhteistyötä, hiljaisia signaaleja ja sinnikästä editointia Joonas Pörsti / UP / 17.9.2014 Ulkopolitiikka on sitoutumaton kansainvälisiin suhteisiin erikoistunut aikakauslehti.
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry.
Toimintasuunnitelma 2014 Prosessiteekkarit ry. 1. Johdanto Prosessiteekkarit (myöh. yhdistys) on vuonna 2012 perustettu teekkariyhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää Kemian tekniikan korkeakoulun opiskelijoita,
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014
Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.
KESÄTYÖ. Avoimet kesätyöpaikat
KESÄTYÖ 22.02.2016 Kesko on todettu kansainvälisessä Global 100 -listauksessa maailman vastuullisimmaksi kaupan alan yritykseksi. Pistä hakemus vetämään niin käsissäsi voi olla kesätyöpaikka, josta jää
Teknologia ja digiajan yhteisöt mahdollistajina
Teknologia ja digiajan yhteisöt mahdollistajina Mikko Lampi Tutkimuspäällikkö, Mamk + digiaktivisti twitter @jotudin Minä, digitalisti Tutkimuspäällikkö Data, tiedonhallinta, sähköinen arkistointi Käyttäjäkokemus,
PUUPÄIVÄ 27.10.2011. Wanha Satama, Katajanokka Pikku Satamakatu 3-5, 00160 Helsinki
PUUPÄIVÄ 27.10.2011 Wanha Satama, Katajanokka Pikku Satamakatu 3-5, 00160 Helsinki Puupäivän lisänäkyvyys yrityksille Puuinfo tarjoaa yrityksille mahdollisuutta näkyä puupäivässä. Näkymisvaihtoehtoja alla
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
FYSIIKKA. Henri Sulo
FYSIIKKA Henri Sulo Stereotypia? MATEMAATIKKO FYYSIKKO Diplomi-insinööri Fyysikko -Vakaa, turvallinen työpaikka -Kykenee kilpailemaan tutkijan paikoista fyysikoiden kanssa, muttei ensisijaisesti -Erityisesti
TYÖHAASTATTELU- OPAS
TYÖHAASTATTELU- OPAS Työhaastattelu Työhaastattelu on työnhakijan ja rekrytoivan tahon vuorovaikutteinen kohtaaminen. Haastattelussa käydään yleensä läpi sekä työnhakijan persoonaan että ammattitaitoon
Professori Esa Saarinen & Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio
Professori Esa Saarinen & Systeemiäly Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio Systeemitieteet Systeemi- ja operaatiotutkimus Paremmaksi tekemisen tiede Ongelmanratkaisua monimutkaisissa
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus
1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat
VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11.
VETY-hanke Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen Jenni Sademies, 12.11.2013!"#$%&%!'('')*+,-.+/0%/1)-.*/02/11-.)..3%/*+)-.0..3%4%5336'7(786-.)7278%9-)::3+/.6).67.%;/%4%
SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus
SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 2/14 PUHEENJOHTAJA JA YLEISTÄ Mikä meni hyvin? ELECarnival sujui kaikin puolin hyvin Koulutusohjelmien yhdistymiseen saatiin lisäaikaa Palautekeskutelut
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Koulumaailman tehtäväpaketti. alakoululaisille
Koulumaailman tehtäväpaketti alakoululaisille TEHTÄVÄ 1 Miltä sanomalehti tuntuu? Tuleeko kotiisi sanomalehti? Mihin se laitetaan lukemisen jälkeen? 1 Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2 Miltä
ZA4880. Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland
ZA4880 Flash Eurobarometer 239 (Young people and science) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 239 YOUNG PEOPLE AND SCIENCE D1. Sukupuoli [ÄLÄ KYSY - MERKITSE SOPIVIN] Mies...1 Nainen...2 D2. Minkä
Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste
Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely
HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ. I luku KURAATTORI
HELSINGIN YLIOPISTON ETELÄSUOMALAISEN OSAKUNNAN VIRKAILIJA- JA TOIMIKUNTAOHJESÄÄNTÖ I luku KURAATTORI 1 Kuraattorin tehtävänä on, sen lisäksi mitä osakunnan säännöissä ja muissa ohjesäännöissä on määrätty:
Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen.
JOHDANTO Tämä osallistumista ja vahvuuksia edistävä toimintamalli on toteutettu opinnäytetyö projektina Pirilän toimintakeskukseen. Mallin tarkoituksena on antaa seuraaville toimintapäivän tekijöille ideoita
Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle
Vinkkejä virastosi työnantajakuvan vahvistamistyölle Niina Turumäki, Valtiokonttori Marjaana Laine, valtiovarainministeriö Valtiokonttori Työnantajakuvateoriaa Matkan varrella opittua Tavoitteet ja todellisuus
Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille
Lahjan Päivä 2006: Lahjoita iloa kaikille aisteille Kerro kokemuksia ja mielipiteitä Lahjan Päivästä. Tänä vuonna kampanjaa vietetään uudella konseptilla ja senkin vuoksi on tärkeää kuulla sinun mielipiteesi
Toimintasuunnitelma 2016
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston
Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?
Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä
#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
Tuotantotalous. - Menestyjän valinta
Tuotantotalous - Menestyjän valinta Sisältö Oulun yliopisto ja tekniikan opiskelu Mikä ihmeen tuotantotalous? Tutalainen työelämässä Opiskelu tutalla Opiskelun ohessa Miten haen? Yhteystiedot Oulun yliopisto
LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET
LUKION JÄLKEISET JATKO-OPINTOMAHDOLLISUUDET Lukion jälkeen vaihtoehtoina Ammatilliset perustutkinnot Ammattikorkeakoulut Yliopistot sekä tiede- ja taidekorkeakoulut Opiskelu ulkomailla AMMATILLISET Tarjoavat
Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit
Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset
Oppimalla ammattiin. Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta. Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy
Oppimalla ammattiin Nuorten näkemyksiä oppisopimuksesta Harri Leinikka Toimitusjohtaja T-Media Oy 1 Kyselyn toteuttaminen Oppimalla ammattiin kyselyn kohderyhmänä olivat 16-29 - vuotiaat nuoret. Vastaajia
Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö
Aalto-yliopiston Arkkitehtikilta ry:n perinneohjesääntö (viimeiset hyväksytyt päivitykset vaalikokouksessa 25.11.2016) 1 Ohjesäännön käytöstä Tämä perinneohjesääntö täydentää ja tarkentaa Aalto-yliopiston
DSII. Teollisuuden tohtorikoulu Doctoral School of Industry Innovations. Seppo Tikkanen Tampere University of Technology
DSII Teollisuuden tohtorikoulu Doctoral School of Industry Innovations Seppo Tikkanen Tampere University of Technology DSII on TTY:n tohtorikoulu joka yhdistää teollisuuden tarpeet ja akateemisen tutkimuksen
Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 2005
Naisten osuus teknillistieteellisen alan ylemmässä koulutuksessa kasvanut vuosina 1995 25 Erika Sassi ja Piia Simpanen Tinataan-verkostohanke 26 Suomessa naisten osuus tekniikan alalla on ollut kasvussa
Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija
Hankeviestintää - miksi ja miten? Ilmari Nokkonen Viestinnän asiantuntija Ilmari.nokkonen@oph.fi Aiheita Euroopan unionin ja Erasmus+ -ohjelman näkyvyys Miksi viestintä on tärkeää? Viestintäsuunnitelma
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012
LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme
OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio
OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät
Aina mun pitää. Muutama sananen viestimisestä
Aina mun pitää Muutama sananen viestimisestä Annmari Salmela Savon Sanomat, Helsingin Sanomat, Kotimaa, Blogi, Some Vapaaehtoistyo.fi, Kotimaanapu.fi KÄÄK! HÄSÄT #vapaaehtoistyo #vapaaehtoistyofi #vetfi
ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014
KUNNON TYÖMIEHIÄ» WWW.BRIKO.FI 1 ASIAKAS- TYYTYVÄISYYS- TUTKIMUS 2014 ASIAKKAAT ARVIOIVAT BRIKON PARHAAKSI RAKENNUSALAN HENKILÖSTÖVUOKRAAJAKSI JO TOISENA VUONNA PERÄKKÄIN Lue, mitä mieltä asiakkaat olivat
Dialogin missiona on parempi työelämä
VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)
Nuorisotutkimus 2007
Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia
Ohjelmassa. Kemijoki on näkyvä osa elämää jokivarressa. Toivomme että mahdollisimman moni ryhmä innostuu kertomaan, millä tavoin joki on tärkeä.
1 Ohjelmassa Kilpailu pähkinänkuoressa Ketkä voivat osallistua Ilmoittautuminen Sitten luodaan! Kilpailu huipentuu! Kisatunnelmat jakoon Instagramissa Olemme apunasi kilpailun aikana Kemijoki on näkyvä
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E
D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus
Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille
Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5-4v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien
PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014
PiRIL-Nuoret ja TTS Nuorisojaosto Ensiasunnon osto ilta 18.11.2014 17:00 Tilaisuus alkaa Tervetuloa! Stina Hyyrynen, PiRIL-Nuoret & Maija Mustonen, TTS Nuorisojaosto 17:10 Vinkit ensiasunnon ostoon rakennusalan
Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät. Nina Törhönen, Fazer
Fazer nuorten arvostamana yrityksenä case Elämän Eväät Nina Törhönen, Fazer Mitä on Elämän Eväät? Ohjelma luotiin vuonna 2007 herättämään nuorten tulevaisuuden työntekijöiden mielenkiintoa uudella tavalla.
Ilmailu ja nuoret. Suomen Ilmailuliitto
Ilmailu ja nuoret Suomen Ilmailuliitto Ilmailun ammatteja Ilmailu tarjoaa suuren joukon kiehtovia ja tavoiteltavia ammatteja. Ilmailu on luonteeltaan kansainvälistä. Teknologiaa, haastavia ja palkitsevia
MEIDÄN MERIKARVIA. -kehittämispeli, syksy 2016
MEIDÄN MERIKARVIA -kehittämispeli, syksy 2016 Sosiaalinen media vaikuttaa meihin kaikkiin ja haastaa sukupolvien eri tavat viestiä! Meidän Merikarvia areena Osallistimme kuntalaisia ja muita sidosryhmiä
Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä
Työnhaun haasteet uusia tapoja hakea työtä Työelämän muutostuulet Työelämä muuttuu, oletko valmis? - Millainen tulevaisuus sinun kohdallasi on? Otatko vastaan sen mitä tulee vai voisitko mahdollisesti
3. Pöytäkirjantarkastajien valinta Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Antti Nupponen ja Emmi Peltonen. Saaja Summa Perustelu Päätös
Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 8/2015 Aika: 26.2.2015, 16.15 Paikka: T-Talo, B122 Paikalla: Aleksi Pyykkönen, Helinä Hakala, Emmi Peltonen, Reetta Arokoski, Lauri Lavanti, Antti
Silmänliike kertoo totuuden. Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi
Silmänliike kertoo totuuden Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi Silmänliiketutkimus Ruudulla, lukulaitteella tai älypuhelimella näytetään tutkittava
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto
Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti
Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014
Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014 Miksi tiedottaa median kautta? Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti laajan yleisön tietoisuuteen
Vinkkejä hankeviestintään
Vinkkejä hankeviestintään Viestintä vs. tiedottaminen Tiedon siirto ja vaihdanta kokonaisuutena Kanavina esim. nettisivut, intrat, uutiskirjeet, esitteet ja logot, kokoukset ja tilaisuudet, sosiaalinen
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt
Sosiaalisen median mahdollisuudet & hyödyt 2018 WWW.PITKOSPUU.FI Sosiaalisen median mahdollisuudet Sosiaalinen media eli some, on tuonut tulleessaan muutoksen markkinointiin niin suunnittelussa kuin toteutuksessa.
Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza
Viremittari osana Innokkaan kasvutarinaa Sonja Heiskanen, Henry Foorumi 9.11.2010, Hotel Crowne Plaza Medical- brändien taustalla vuodesta 1994 Innokas Medical Oy 20 000 Perustettu Oulussa vuonna 1994
Seinäjoen opetustoimi. Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa)
Seinäjoen opetustoimi Henkilöstön kehittäminen 28.4 9.5.2008 Vastausprosentti 66,3% (222 vastaajaa) Yhteistulos, henkilöstön kehittäminen Henkilöstön kehittäminen 5 4 3 2 1 Ka 1 Miten suunnitelmallista
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE. KeTeKin phukseille 2015 2016
KÄYTTÖTURVALLISUUSTIEDOTE KeTeKin phukseille 2015 2016 ONNEA UUDELLE PHUKSILLE! Onnittelut oikeasta valinnasta ja opiskelupaikasta lappeen Rannan kemiantekniikan koulutusohjelmassa. Tässä lärpäkkeessä
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?
Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015
Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015
Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 2015 Miksi tiedottaa (median kautta)? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti
VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY
VASTUULLINEN KESÄDUUNI 20 -KYSELY TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.5.20 kesäduuni 20 - kysely / T-Media Oy 2 TAUSTAMUUTTUJAT Mukana vastuullinen kesäduuni 20 -kampanjassa Työnantajan tyyppi Työnantajan koko
Oikeat eväät lisäkäsiin. Susanna Rantanen, Emine Oy
Oikeat eväät lisäkäsiin Susanna Rantanen, Emine Oy Työntekijä, alihankkija vai vuokravoimaa? Miten löydän ja sitoutan parhaat tyypit? Mistä syntyy hyvä työnantajamielikuva? Työntekijä, alihankkija vai
Tiedotejakelun trendit 2014!
Tiedotejakelun trendit 2014 Riina Vasala Toimitusjohtaja epressi.com epressi.com epressi.com on kotimainen yksityisesti omistettu yritys. Tarjoaa yritysviestinnän ammattilaisille työkalun mediajulkisuuden
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki
Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.9.2012 Seinäjoki 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Seinäjoen raportissa käsitellään sekä Tamperelaisten että Seinäjokelaisten nuorten vastauksia.
Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet
Parempi työelämä Akavan opiskelijoiden eduskuntavaalitavoitteet Maistraatinportti 2 puh. 020 7489 400 00240 Helsinki www.akava.fi/opiskelijat Sisällys 1. Sosiaaliturvajärjestelmän on oltava yhtenäinen
Lataa Wellness - Patrik Borg. Lataa
Lataa Wellness - Patrik Borg Lataa Kirjailija: Patrik Borg ISBN: 9789526621395 Sivumäärä: 112 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 32.46 Mb Terveellinen ja ravitseva ruoka on hyvän olon avain, samoin myös itselle
Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2011 19.11.2010 Oulun Hammaslääketieteen Kilta ry Toimintasuunnitelma toimintavuodelle 1.1.2011-31.12.2011 2 Sisällysluettelo: 1. Yleistä... 2 2. Juhlat... 2 2.1 Sitsit... 2 2.2 Markuksen
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?
How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.
Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012
Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään
Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen
Vinkkejä hankeviestintään Sykettä-hanke Jenni Tiainen Sivu 1 8.3.2016 Tiedottaminen Hankerahoituksen pelisääntöihin kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet ovat julkisia sen jälkeen, kun
TTY:n palvelut yrityksille. Opiskelijayhteistyön mahdollisuudet
TTY:n palvelut yrityksille Opiskelijayhteistyön mahdollisuudet Miksi yhteistyöhön? Yhteistyö opiskelijoiden kanssa on yrityksille ainutlaatuinen tilaisuus hyödyntää tuoreinta asiantuntemusta ja ratkaista
Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5. x x x, saapui 9:ssä. x, poistui 7:ssä x x x. x, saapui 7:ssä. x, saapui 7:ssä
Ynnä ry, hallituksen kokous 27/2015 1/5 Hallituksen kokous 27/2015 Aika: 13.10.2015 16.01 Paikka: Ynnän ainejärjestötila MaD242 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu
Auroran päivän tapahtuma lauantaina 10.3.2012 klo 12-14
Auroran päivän tapahtuma lauantaina 10.3.2012 klo 12-14 Käsiohjelma 1 2 Maksettu ilmoitus Auroran päivän tempauksen osanottajille Koivupirtin palvelukodin yhteisö on paljon asukkaitaan ja henkilökuntaansa
Valmistautuminen väitöspäivään
Väitökseen valmistautuminen ja väitösviestintä, Joensuun kampuksella 6.11.2013 Amanuenssi Merja Sagulin, Filosofinen tiedekunta; diat Kaisu Kortelainen Valmistautuminen väitöspäivään Väittelylupa on myönnetty,
Jäsenistön tyytyväisyyskysely - Perusraportti
Jäsenistön tyytyväisyyskysely - Perusraportti 1. Vuosikurssi 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 1 2 3 4 5 N 2. Oletko toiminut/toimitko kilta-aktiivina? Kyllä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 En 3. Oletko
MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN
MONITIETEINEN YLIOPISTO MUUTTAA KOKO ELÄMÄN Valitse viisaasti valitse oikea tekniikka MIKSI OULUN YLIOPISTO Laajasti vaihtoehtoja Itsesi näköinen kokonaisuus Tiedeyhteisön jäseneksi heti Huippuopetusta
Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010
Sisällys 1. Tarkoitus 2. Yleistä Suomen Tanssipelaajat ry - 2010 Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 3. Vastuuhenkilöroolit 2010 4. Kilpailut 2010 4.1. Suomen kilpailut 4.2. Ulkomaiden
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15
Kuinkas sitten kävikään? Hallituksen selonteko valtuustolle 3/15 Puheenjohtaja ja yleistä Mitä on tullut tehtyä? Killan kesäpäivät Toimarisitsit Kaikkien aikojen hallitussitsit Dekaanin vaihdon keskeyttämät
ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN
1 ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN Mari Katvala Oulun yliopiston kirjasto Oulun yliopiston kirjasto/ Mari Katvala 2 TOIMEKSIANTO Kuinka löytää aineiston, kun julkaiseminen hajaantuu aitoon
KANSAINVÄLISYYS KPEDU:N OSASTRATEGIANA
KANSAINVÄLISYYS KPEDU:N OSASTRATEGIANA 2012 1 STRATEGIA Koulutusyhtymän kansainvälisen toiminnan tarkoituksena on, että opiskelijalla on meiltä valmistuessaan oikea asenne erilaisia kulttuureita, eri kieliä
Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? Laura Höijer
Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? 15.5.2017 Laura Höijer Miten tutkimustieto saataisiin paremmin päätöksenteon käyttöön? - Maailmanpankin selvitys: n 3. osaa heidän raporteistaan
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5. x x. x x x x x. x x
Ynnä ry, hallituksen kokous 24/2015 1/5 Hallituksen kokous 24/2015 Aika: Maanantai 21.9.2015 16.15 Paikka: MaD259 Hallitus: Juho Siitari Teemu Vasama Janne Arkke Miikka Harju Tuomo Huttu Magnus Jyrkkänen
Ohjaus Oulun yliopistossa
Ohjaus Oulun yliopistossa Lähinnä sinua: oman tiedekuntasi lähipalvelut ja omaopettaja O Opintojen suunnittelu ja aikatauluttaminen Kaikille yhteisissä palveluissa: opintopsykologi ja suunnittelijat O
Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO
Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti
LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO
LUOVA ETELÄ-KARJALA LOGO Luova Etelä-Karjala logon lähtökohtana on maantieteellisen alueen muoto liitettynä Saimaaseen ja eteläkarjalaisten kädentaitoihin ja luovuuteen, monipuoliseen taito-tieto-osaamiseen.