KUNNANVALTUUSTO 7/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNNANVALTUUSTO 7/2015"

Transkriptio

1 KUNNANVALTUUSTO 7/2015 Aika Maanantai klo Paikka Karvian kunnantalo, Valtuustosali Läsnä Paikalla 21 valtuutettua Ervelä Mari Halmela Kari Hietaluoma Jaakko Hietanen Toni Holkko Merja Huhtaluoma Heikki Kangas Kaija Kannisto Jari Kaskimäki Veijo Laitila Sami Louhisuo Jori Mustajärvi Marko, esteellinen 70 ajan Mustakoski Risto Niemenmaa Jaana Ohrankämmen Jukka Otava Antti Raita-aho Voitto Suominen Päivi Vainionpää Joni Välimäki Aarre Niskala Jorma varajäsen Poissa Pukkila Esa Muut saapuvilla olleet Hosiasluoma Tarja Honkanen Arja kunnanjohtaja palkanlaskija-arkistonhoitaja Pöytäkirja tarkastettu Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä kunnantalolla klo

2 SISÄLLYSLUETTELO: KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN 3 TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE KAAVAMUUTOKSEN HYVÄKSYMINEN KORTTELISSA 11 9 YHTENÄISKOULU 14 KUNTASTRATEGIA LISÄMÄÄRÄRAHA POSAN PALVELUSOPIMUKSEN YLITYSTÄ VARTEN 24 YLEIS- JA TALOUSHALLINNON PÄÄVASTUUALUESÄÄNTÖ 25 VESIHUOLTOLAITOKSEN TASEYKSIKÖN PERUSTAMINEN 27 MUUT ASIAT 29 ILMOITUSASIAT 30 OIKAISUVAATIMUSOHJE JA VALITUSOSOITUS 31

3 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KV 67 Kuntalain 94 :n mukaan kokouskutsu on lähetettävä ja kokouksesta on annettava yleisesti tieto vähintään neljä päivää ennen kokousta. Karvian kunnanvaltuuston työjärjestyksen mukaan kokouskutsu on lähetettävä valtuutetuille seitsemän päivää ennen kokousta, postitus- ja kokouspäivä mukaan lukien. Kokouksesta on ilmoitettava kunnan ilmoitustaululla sekä Ylä-Satakunta ja Kankaanpään Seutu lehdissä sekä kunnan nettisivuilla. Kuntalain 103 :n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN KV 68 PÄÄTÖSEHDOTUS: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kari Halmela ja Jaakko Hietaluoma.

4 TALOUSARVIO VUODELLE 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE KH Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuusto hyväksyy myös kolmea tai useampaa vuotta koskevan taloussuunnitelman, jonka ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi. Talousarviossa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja suunnitelmassa tai niiden hyväksymisen yhteydessä on päätettävä toimenpiteistä, joilla edellisen vuoden taseen osoittama alijäämä ja talousarvion laatimisvuonna kertyväksi arvioitu alijäämä suunnittelukaudella katetaan (alijäämän kattamisvelvollisuus). Talousarvio ja suunnitelma toimivat toiminnan ohjauksen välineinä. Niiden tulee antaa oikea kuva kunnan taloudesta, osoittaa kunnan taloudellisen tuloksen muodostuminen sekä keinot kokonaistalouden tasapainottamiseksi ja rahoitustarpeen kattamiseksi. Kunnanhallitus on antanut hallintokunnille talousarvion laadintaohjeet Ohjeissa palkkakustannusten kasvuprosentiksi on annettu 0,6. Keskushallinto on antanut ohjeet palkkojen sivukulujen prosenttiosuuksista. Määrärahat ovat Karvian kunnassa bruttomääräisesti sitovia. Liitteet: talousarvioesitysten käyttötalousosa talousarvioesityksen investointiosa (teknisen ltk:n investoinnit puuttuvat) rahoituslaskelma (toimitetaan investointien tarkennuttua) tuloslaskelma (poistot puuttuvat vielä) KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus aloittaa talousarvion käsittelyn. Kunnanhallituksen sekä kasvatus- ja opetuslautakunnan viranhaltijat esittelevät oman hallinnonalansa talousarvioehdotukset. Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys on: käyttötalous-, investointi- ja rahoitusosa ja sen jälkeen muut talousarvion osat. Kunnanhallitus aloitti talousarvion käsittelyn. Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma esitteli talousarviota yleisellä tasolla. Nyt tehty talousarvio on negatiivinen, mutta se

5 on tehty kaikki ylimääräinen karsien. Verotulot ovat vuonna 2016 poikkeuksellisen alhaalla, mutta nousevat sitten taas. Hanna Vainionpää esitteli kunnanhallituksen sekä kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarvioehdotukset. Poistoihin kirjataan euroa. Korkotuotot myyntisaamisista poistetaan 7000 euroa. Viivästyskorkotuotoista siirretään 250 euroa vesilaitokselle. Tuloslaskelma näyttää tässä vaiheessa noin euron alijäämää. Talousarvion käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa, johon kutsutaan kunnanrakennusmestari Jaakko Kallioniemi esittelemään teknisen toimen talousarvioita investointeineen. KH KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus jatkaa talousarvion käsittelyä. Kunnanrakennusmestari Jaakko Kallioniemi tulee esittelemään teknisen toimen talousarvion ja investoinnit. Kunnanrakennusmestari Jaakko Kallioniemi esitteli kunnanhallitukselle teknisen lautakunnan käyttötalouden ja investoinnit. Käsittelyn yhteydessä tehtiin seuraavat muutokset: Tekninen toimi: Kaava-aluiden kuntotutkimus euroa siirretään käyttötalouteen momentille Viheraluiden hoidon kalusto euroa siirretään käyttötalouteen momentille Vesi- ja viemärijohtojen kartoitus, siirto uuteen ohjelmaan euroa siirretään käyttötalouteen momentille (5000 ) ja (5000 ) Kunnanhallitus jatkaa talousarvion käsittelyä seuraavassa kokouksessaan, jossa käsitellään elinkeinotoimen, maaseututoimen, sekä vapaa-aikatoimen talousarviot. Viranhaltijoista kutsutaan liikuntasihteeri Sirpa Ala-Rämi. KH KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus käsittelee elinkeinotoimen, maaseututoimen sekä vapaa-aikatoimen talousarviot. Kunnanhallitus päättää talousarviokäsittelyn ja esittää Karvian kunnan talousarvion vuodelle 2016 sekä taloussuunnitelman vuosille kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. Liikuntasihteeri Sirpa Ala-Rämi esitteli kunnanhallitukselle liikuntatoimen talousarvion ollen paikalla klo

6 Kunnanjohtaja esitteli elinkeinotoimen talousarvion ja esitti tarvittavat muutokset talousarvioon, jotka hyväksyttiin seuraavasti: Elinkeinotoimi: Lisätään kohtaan Maaseutumatkailun edistäminen: 4740, Geoparkki 4800 euroa. Kunnanhallitus: Lisätään Kunnan 150-vuotisjuhlavuoteen liittyen kohtaan: Muu toiminta: 3153 myyntituotot, 6000 euroa 4340 Asiantuntijapalkkioihin, (taitto yms) 4000 euroa 4350 Painatukset, euroa 4470 Muut palvelut, (valokuvat yms.) 1000 euroa Investoinnit osaan kunnanjohtaja esitti seuraavat muutokset: Teatterikatsomon suunnitteluun varataan euron määräraha. Vanhainkodin ja Anna-kodin välille hoitajakutsujärjestelmää varten varataan euron määräraha. Maaseututoimi sekä nuoriso- ja kulttuuritoimen talousarviot hyväksyttiin. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma vuosille hyväksyttiin kunnanjohtajan esittämillä muutoksilla. Kunnanhallitus päätti talousarvion käsittelyn ja esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy talousarvion vuodelle 2016 sekä taloussuunnitelman vuosille KV 69 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Voitto Raita-aho antoi ensimmäisen puheenvuoron kunnanjohtajalle. Kunnanjohtaja selosti talousarviota ja muutoksia edellisvuoteen. Osittain talousarvio noudattelee samaa linjaa edellisvuoteen verrattuna. Kuitenkin erikoissairaanhoidon kustannuksissa on tulossa nousua. Yrittäjien tukemiseen varattiin euroa enemmän kuin viime vuoden budjetissa. Metsähallituksen Geoparkki hanke sekä kunnan 150-vuotisjuhlavuosi ja historiikin teko näkyvät talousarviossa. Samoin menoja lisää Karvian kunnasta tehtävä kuntadokumentti. Verotulot laskevat, samoin valtionosuudet. Vuosikate on euroa. Budjetti näyttää alijäämää euroa. Valtionosuuden laskussa pohja on saavutettu, mutta valtionosuudet jäävät alhaiselle tasolle tulevinakin vuosina. Tulojen kasvu tulee lähinnä verotulojen noususta. Tästä

7 johtuen elinkeinotoiminnan edellytysten parantamiseen tulee tulevaisuudessa panostaa voimakkaasti. Kunnan menoja tarkastellaan ja selvitetään, mistä voidaan löytää vielä säästöjä. Varsinaiset oman kunnan hallinnassa olevat menot eivät ole nousseet vuosikausiin, mutta sosiaali- ja terveysmenot sen sijaan ovat. Verotulot ovat vuositasolla aina jonkin verran nousseet, mutta ensi vuonna nekin laskevat. Tuulipuistot tuovat pienen kertymän verotuloihin. Investointipuolella koulupuolen investoinneissa 1,6 miljoonaa on koulun osuus. Tällä hetkellä kunnan kassatilanne on vielä hyvä. Pieniä investointeja on tulossa, kuten Repo-Västilän alueen kaavan kakkosvaihe, Vanhainkoti-Annatalon kutsujärjestelmän kehittäminen. Infraa on ylläpidetty ja siitä on huolehdittava, että korjausvelkaa ei pääse muodostumaan. Puheenjohtaja, Voitto Raita-aho teki esityksen käsittelyjärjestyksestä. Kunnanjohtajan puheenvuoron jälkeen käydään yleiskeskustelu; valtuustoryhmien puheenvuorot ja sen jälkeen yksittäisten valtuutettujen puheenvuorot. Tämän jälkeen käsitellään talousarvio ja toimintasuunnitelma sivukokonaisuuksina; käyttötalous tulosalueittain, investointiosa, tuloslaskelma, rahoituslaskelma sekä tavoitteet tytäryhtiöille. Puheenjohtajan esittämä käsittelyjärjestys hyväksyttiin. Puheenjohtaja muistutti, että vaikka viime vuonna laadittu talousarvio oli yli euro miinuksella, niin tänä vuonna on pystytty kirimään niin, että tämän vuoden tulos tulee olemaan positiivinen ehkä jopa tuhatta euroa plussalla. Veroprosentti on valtakunnan tasoa. Karvian lainakanta on nollassa. Vuosikate on putoamassa, mutta vuosien varrella pystymme varmasti saamaan säästöjä käyttötaloudessa. Antti Otava Keskustan valtuustoryhmästä totesi, että käyttötalous on hyvin kurissa. Valtionosuudet ovat saavuttaneet nyt pohjan. Kun uusi sote tulee voimaan niin valtion osuudet niiltä osin poistuvat kunnalta. erikoissairaanhoidon tarve, verotulot, kunnan strategia, rohkaistaan yrittäjyyttä. Investointien puolella suurin investointi on koulu-uudistus. Kunnassa on lisätty viihtyvyyttä, kouluasiaan satsataan. Näin saadaan nuoria ihmisiä paikkakunnalle, mikä on verotuloja lisäävä tekijä. Laadittu budjetti on ns. harmaa budjetti. Jatketaan samaa linjaa. Nyt on kymmenen voitollista tilinpäätöstä takana. Talous on hyvällä pohjalla, vaikkakin haasteet ovat kovat. Hallintokunnille annettiin kiitokset siitä, että säästöjä löytynyt. Ihan hyvä budjetti. Veijo Kaskimäki Perussuomalaisten valtuustoryhmästä kertoi olevansa huolestunut tulevaisuudesta. Pieneksi kunnaksi talous on hyvä, kun lainakantakin on nollassa. Kassatilanne on hyvä n. miljoona kassassa. Investoinneista Kaskimäki painotti, että nuoriin pitää panostaa. Siihen satsaaminen tulee pitkässä juoksussa takaisin.

8 Hallintokunnat ovat hyvin hoitaneet budjetin teon. Pahoja epäkohtia ei ole. Ryhmän puolesta kiitokset viranhaltijoille hyvästä budjetista tällaisena aikana. Jari Kannisto käytti SDP / Vasemmistoryhmän puheenvuoron. Budjettia oli käyty ryhmässä lävitse. Se on hyvin samankaltainen viimevuotisen kanssa verotuloja ja valtionosuutta lukuun ottamatta, joissa on laskua. Budjetoitu tilikauden tulos on miinuksella. Kate pysyy kuitenkin plussan puolella. Jaakko Hietaluoma käytti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron. Ryhmässä on käyty talousarviota lävitse. Hyvästä lopputuloksesta voi antaa kiitokset viranhaltijoille. Meillä on kassassa 2,7 miljoonaa. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin tämä n euron alijäämä voi kääntyä vielä plussalle. Maataloudessa tuottajahinnat ovat alhaalla, joka vaikuttaa talouteen. Koulua sivuttiin, ja se rasittaa parina vuotena, mutta se kannattaa ja vaikuttaa positiivisesti kunnan toimintaan. Ankeutta ja kurjuutta on luvattu, mutta eiköhän tästä selvitä. Valtuutettu Kaija Kangas käytti myös puheenvuoron. Suunnitteluvuosille kannattaa suunnitella asioita. Syreenin tilanne huolettaa. Jos haluamme, että vanhukset hoidetaan paikkakunnalla, niin siihen tulee varautua. Laskelmat tulee tulevaisuudessa tehdä todella tarkkaan. Limiittiin koskettiin, kun valokuitu hankittiin. Hyvin on vielä mennyt, mutta koskaan ei voi olla varma, sillä myrsky voi yltyä, Kangas painotti. Puheenjohtaja Voitto Raita-aho päätti yleiskeskustelun, minkä jälkeen talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma vuosille käytiin lävitse seuraavasti: Käyttötalous tulosalueittain, sivut 1 25 Hyväksyttiin Investointiosa sivut 1 8 Hyväksyttiin Kunnan tuloslaskelma sivut 1 Hyväksyttiin Rahoituslaskelma sivut 1 Hyväksyttiin Tavoitteet tytäryhtiöille sivut, viimeinen sivu Hyväksyttiin Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman suunnitelmavuodet hyväksyttiin. Puheenjohtaja totesi Karvian kunnan talousarvion vuodelle 2016 ja taloussuunnitelman suunnitelmavuosineen tulleen näin yksimielisesti hyväksytyksi.

9 KAAVAMUUTOKSEN HYVÄKSYMINEN KORTTELISSA 11 KH Marko Mustajärvi Oy:llä on suunnitelmissa rakentaa osittain kolmikerroksinen asuin- ja liikerakennus rinneratkaisuna omistamalleen tontille, joka sijaitsee kunnantalon ja säästöpankin välisellä alueella, Kylä-Karviantien varrella, korttelissa nro 11. Rakennuksen keskikerros tulisi päätien tasolle ja pohjakerros länteen viettävään rinteeseen. Marko Mustajärvi on pyytänyt, että kaavaa muutetaan siten, että se mahdollistaa suunnitellun rakentamisen kyseiselle tontille. Asiassa on kuultu aluearkkitehti Ilmari Mattilaa, jonka mukaan suunnitelmien mukainen rakentaminen on mahdollista, mikäli kaavaa muutetaan seuraavasti: 1. Rakennusoikeuden muutos Tontin pinta-ala 1280 m2 Rakennusoikeus on kaavassa tehokkuuslukuna (e) 0,30, joka mahdollistaa 384 kerrosneliön rakentamisen. Hankkeessa kerrosalaan luettavia neliötä 905 k-m2. Uuden kaavan rakennusoikeus/tehokkuus (e) tulisi nostaa vähintään arvoon 0,71 2. Kerrosluku Kaavassa on kerroslukuna 2. Rakennus on osittain 3-kerroksinen. Uuden kaavan kerrosluvuksi tulisi 3/4k II (kaksi kerroksinen rakennus, jonka kellarikerrokseen saa sijoittaa 3/4 kerrosalaan laskettavia tiloja ylemmän kerroksen pinta-alasta. 3. Rakennusala Uudessa kaavassa rakennusalan rajaa tulisi laajentaa. Kaavamuutokset ovat näkemykseni mukaan mahdolliset toteuttaa, koska nyt tehdyissä suunnitelmissa on osoitettu toimivat pysäköinti ja pihajärjestelyt. Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti Ilmari Mattila Liitteet: Asemapiirros Julkisivut ja pohjapiirrokset Korkeudet ympäröiviin rakennuksiin verrattuna KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus keskustelee kaavamuutoksen käynnistämisestä.

10 Antti Otava puolsi kaavamuutoksen käynnistämistä. Kunnanhallitus päätti Sami Laitilan kannattamana käynnistää kaavamuutoksen korttelissa 11. Rakltk Kunta-palstalla, paikallislehdissä on ollut kuulutus KARVIAN KESKUSTAN ASEMAKAAVAMUUTOS Kunnantalon eteläpuolella, korttelissa 11 on asuin-, liike- ja toimistorakentamiseen osoitettu tontti. Tontille on vireillä rakennushanke, joka edellyttäisi suurempaa rakennusoikeutta, kerrosmäärän muutosta ja muita pieniä muutoksia. Rakennushankkeen soveltuvuutta tontille on arvioitu ja todettu sen siihen soveltuvan. Kunnanhallituksessa tehtiin päätös kaavamuutoksen käynnistämisestä. Hankkeiden osallistumis- ja arviointisuunnitelma MRL 63, ja muu valmisteluaineisto on virallisesti nähtävillä maanomistajia ja kaikkia osallisia varten kunnan ilmoitustaululla päivän ajan tutustumista ja huomautuksia varten. Huomautukset toimitetaan rakennustarkastajalle viimeistään Huomautuksia ei ole annettu. RT:N PÄÄTÖSEHDOTUS: Rakennuslautakunta esittää kunnanhallitukselle asemakaavaehdotuksen asettamista nähtäville muistutusten tekoa varten. Kaavaehdotus on nähtävillä kunnantalolla 30 päivän ajan. Nähtävillä olosta julkaistaan kuulutus paikallislehdissä. Kunnan perustellut vastineet lausuntoihin ja muistutuksiin. Asemakaavaehdotus on yleiskaavan mukainen, viranomaisten lausuntoja ei tarvita. Hyväksymiskäsittely Hallitus Valtuusto Hyväksymispäätöksestä tiedottaminen Kunnan jäsenillä, rekisteröidyillä yhdistyksillä ja määritellyillä viranomaisilla on toimialaansa koskien mahdollisuus tehdä perusteltu valitus hyväksymispäätöksestä Turun hallinto-oikeuteen ja edelleen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti KH

11 134 KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus päättää asettaa asemakaavaehdotuksen rakennuslautakunnan esityksen mukaisesti nähtäville muistutusten tekoa varten. Asemakaavaehdotus on yleiskaavan mukainen, joten viranomaisten lausuntoja ei tarvita. Kaavamuutos on vaikutuksiltaan vähäinen, joten kaavaehdotus on nähtävillä kunnantalolla 14 päivän ajan (MRA 275). Nähtävillä olosta julkaistaan kuulutus paikallislehdissä, kunnantalon ilmoitustaululla sekä kunnan nettisivuilla. Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen päättäen asettaa asemakaavaehdotuksen rakennuslautakunnan esityksen mukaisesti nähtäville muistutusten tekoa varten. Asemakaavaehdotus on yleiskaavan mukainen, joten viranomaisten lausuntoja ei tarvita. Kaavamuutos on vaikutuksiltaan vähäinen, joten kaavaehdotus on nähtävillä kunnantalolla 14 päivän ajan (MRA 275). Nähtävillä olosta julkaistaan kuulutus paikallislehdissä, kunnantalon ilmoitustaululla sekä kunnan nettisivuilla. KH Kunnanhallitus on julkaissut kaavaehdotuksesta kuulutuksen paikallislehdissä , jossa on ilmoitettu, että asemakaava on nähtävillä kunnan ilmoitustaululla 14 päivän ajan muistutusten tekoa varten. Nähtävillä oloaikana ei jätetty yhtäkään muistutusta. Liitteet: asemakaavan muutosehdotus KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy asemakaavamuutoksen korttelissa 11. Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että hyväksytty kaava asetetaan nähtäväksi kunnan ilmoitustaululle 14 päivän ajaksi ja että ilmoitus kaavan hyväksymisestä julkaistaan paikallislehdessä sekä kunnan nettisivuilla. Nähtäville asettamisesta alkaa valitusaika, joka on 30 päivää. Marko Mustajärvi poistui esteellisenä tämän pykälän käsittelyn ajaksi klo Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy asemakaavamuutoksen korttelissa 11. Lisäksi kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että hyväksytty kaava asetetaan nähtäväksi kunnan ilmoitustaululle 14 päivän ajaksi ja että ilmoitus kaavan hyväksymisestä julkaistaan paikallislehdessä sekä kunnan nettisivuilla. Nähtäville asettamisesta alkaa valitusaika, joka on 30 päivää.

12 KV Valtuutettu Marko Mustajärvi ilmoitti esteellisyytensä ja poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo Kunnanvaltuusto hyväksyi asemakaavamuutoksen korttelissa 11. Lisäksi kunnanvaltuusto päätti asettaa asemakaavamuutoksen nähtäväksi kunnan ilmoitustaululle 14 päivän ajaksi. Ilmoitus kaavan hyväksymisestä julkaistaan paikallislehdessä sekä kunnan nettisivuilla. Nähtäville asettamisesta alkaa valitusaika, joka on 30 päivää. KH Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus on kehottanut Karvian kunnanvaltuustoa maankäyttö- ja rakennuslain 195 :n mukaisesti käsittelemään uudelleen asemakaavamuutoksen hyväksymistä koskevan päätöksen Asemakaavan muutos on laadittu ottamatta huomioon keskustaajaman yleiskaavan mukaista suojelumerkintää sr-1/46. Vuonna 1937 rakennettu rakennus pankki kiinteistöllä 9:257 on yleiskaavan rakennusinventoinnin mukainen A-luokkaan kuuluva kohde, joka tulee myös asemakaavassa osoittaa asianmukaisella suojelumerkinnällä. Asemakaavaan on tehty kehotuksen mukainen täydennys suojelumerkinnästä. Kiinteistön omistajan asema ei muutu, koska suojelu on jo yleiskaavassa. Kiinteistön omistaja on hyväksynyt muutoksen. Kaavan asettaminen uudelleen nähtäväksi ei ole tarpeen. Liitteet: Varsinais-Suomen ELY-keskuksen oikaisukehotus Diaarinumero VARELY/4682/2015 Asemakaavan muutosehdotus KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy asemakaavamuutoksen korttelissa 11. Marko Mustajärvi ilmoitti jääviytensä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy asemakaavamuutoksen korttelissa 11. Kunnanjohtaja antaa selvityksen asiasta valtuuston kokouksessa.

13 KV 70 Marko Mustajärvi ilmoitti esteellisyytensä poistuen asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo Kunnanjohtaja selvitti valtuustolle ja paikalla olijoille kortteli 11 kaava-asian tuontia valtuustolle vasta nyt. Asia oli aikanaan jo viimeistä valtuustokäsittelyä vaille valmis, mutta se juuttui byrokratian rattaisiin. Valituksia ei ollut asiasta valitusaikana jätetty. Asia huomattiin ja kaavamuutos tuotiin valtuuston hyväksyttäväksi. Valtuuston päätöksestä ei tehty ainoatakaan valitusta. ELY-keskus antoi kaava-aineistoon korjauskehotuksen, koska kaavakartasta puuttui viereisen rakennuksen suojelumerkintä. Suojelumerkinnän lisäyksen jälkeen kaavamuutos korttelissa 11 tuotiin nyt uudelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi. Kunnanjohtaja korosti sisäisen valvonnan merkitystä, jotta asiat menevät ajallaan eteenpäin. Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kaavamuutoksen korttelissa 11 ELYkeskuksen edellyttämin korjauksin.

14 YHTENÄISKOULU KH Kunnanhallituksen nimeämä yhtenäiskoulutyöryhmä on kokoontunut kevään 2015 aikana seitsemän kertaa. Työryhmä on selvittänyt asioita monipuolisesti ja laajaalaisesti kuullen opettajia, huoltajia ja oppilaita, tutustuen useisiin eri kohteisiin sekä viranhaltijoiden valmistelutyöllä. Työryhmän näkemykset on esitelty kunnanvaltuustolle valtuustoseminaarissa , jolloin valtuusto antoi raameja suunnittelulle. Seitsemännessä kokoontumisessa valmisteltiin hankesuunnitelma valtuuston linjausten mukaisesti sekä kilpailutuksen perusteet. Työryhmän kokoustyöskentely ja valmistelun tulokset viedään kasvatus- ja opetuslautakunnalle tiedoksi kokouksessa Liitteet: Työryhmän kokousmuistiot hankesuunnitelma KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi yhtenäiskoulutyöryhmän tähänastisen valmistelun tulokset ja laaditun hankesuunnitelman. Kunnanrakennusmestari Jaakko Kallioniemi selvitti kunnanhallitukselle yhtenäiskoulun tähänastista valmistelua ja hankesuunnitelmaa. Lisäksi kunnanrakennusmestari valotti käytettävän arkkitehtisuunnittelun pisteytystä. Jaakko Kallioniemi oli kokouksessa tämän asiakohdan ajan klo Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi tähänastisen työryhmän valmistelun tulokset ja laaditun hankesuunnitelman ja hyväksyi arkkitehtisuunnittelukilpailutuksen käynnistämisen oheisen hankesuunnitelman mukaan. KH Yhtenäiskoulun suunnittelutyöryhmä sai määräaikaan mennessä viisi tarjousta arkkitehtisuunnittelusta. Työryhmä pisteytti tarjoukset ja Tekninen lautakunta hyväksyi kokouksessaan eniten pisteitä saaneen arkkitehtuuritoimisto Jaakko Nieminen Oy:n tarjouksen. Hankintapäätös on saanut lainvoiman ja tekninen lautakunta tekee suunnittelijan kanssa sopimuksen. Ensimmäinen luonnos piirustuksista on tarkoitus valmistua viikolla 39 ja on esillä kunnanhallituksen kokouksessa.

15 Suunnittelua jatketaan työryhmän johdolla yhteistyössä henkilöstön kanssa siten, että keittiöhenkilöstön edustusta on kuultu , opettajien kanssa suunnitelmia käydään läpi ja suunnittelutyöryhmä jatkaa suunnitelmien työstämistä ainakin kahdessa kokouksessaan lokakuun aikana. Marraskuussa työryhmällä tulisi olla suunnitelma sellaisessa vaiheessa, että sen perusteella tekninen lautakunta kilpailuttamaan rakenne- sekä LVIS-suunnittelut. Valtuusto hyväksyy lopulliset piirustukset ja päättää rakentamisesta marraskuussa ja valitsee samalla rakennuttajatyöryhmän. Tekninen lautakunta varaa vuoden 2016 talousarvioon sekä vuoden 2017 taloussuunnitelmaan riittävän määrärahan tarkentuvan kustannusarvion mukaisesti. KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus merkitsee arkkitehtisuunnittelun etenemisen tiedoksi. Kunnanhallitus merkitsi arkkitehtisuunnittelun etenemisen tiedoksi. Kunnanhallitus totesi, että valtuusto hyväksyy lopulliset piirustukset arkkitehtisuunnittelun valmistuttua ja päättää hankkeen aikataulun ja kustannusarvion. Valtuusto valitsee myös rakennuttajatyöryhmän. Lisäksi kunnanhallitus päätti käynnistää rakennusaikaisen valvojan hankkimisen. KH Suunnittelutyöryhmä on työstänyt arkkitehtipiirustuksia arkkitehtitoimiston sekä henkilöstön kanssa. Rakentamisesta on pyydetty kustannusarvio arkkitehtipiirustusten pohjalta Insinööritoimisto LaRa Oy:ltä. Kustannukset tarkentuvat vasta kun rakentaminen ja kalustus on kilpailutettu. Kustannukset jakautuvat vuosille 2016 ja Hanke pyritään toteuttamaan hankesuunnitelmassa olevan aikataulun mukaisesti. Liitteet: Arkkitehtipiirustus (pohjakuva) Kustannusarvio (valmistuu kokoukseen mennessä) hankeaikataulu KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy laaditut piirustukset, alustavan aikataulun sekä kustannusarvion ja että valtuusto varaa talousarvioon 2016 ja 2017 tarvittavan määrärahan yhtenäiskoulun rakentamiseen ja

16 kalustamiseen. Piirustuksiin voidaan tarvittaessa tehdä teknisiä vähämerkityksellisiä muutoksia. Kunnanhallitus esittää myös, että valtuusto valitsee rakennuttajatyöryhmän. Kunnanhallitus päätti valtuuttaa kunnanjohtajan pyytämään tarjouksia rakennusaikaisesta valvojasta. Kunnanhallitus päätti, että tekninen lautakunta kilpailuttaa muut hankkeeseen liittyvät suunnittelijat liitteenä olevien arkkitehtipiirustusten pohjalta. Hankintapäätökset suunnittelijoiden valinnasta tehdään valtuuston tehtyä rakentamispäätöksen. Kunnanhallitus edellyttää tarkempaa kustannusarviota, jossa on eriteltynä kaikki yhtenäiskoulurakentamisen kustannukset sekä yksityiskohtaisempaa rakentamisaikataulua. KH Viranhaltijat ovat tarkentaneet yhtenäiskoulun kustannusarviota ja sitä käsitellään suunnittelutyöryhmän kokouksessa Liitteet: Arkkitehtipiirustus (pohjakuva) Yhteenveto kustannusarviosta hankeaikataulu KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy laaditut piirustukset, alustavan aikataulun sekä kustannusarvion ja että valtuusto päättää yhtenäiskoulun rakentamisesta sekä varaa talousarvioon 2016 ja 2017 tarvittavan määrärahan yhtenäiskoulun rakentamiseen ja kalustamiseen. Piirustuksiin voidaan tarvittaessa tehdä teknisiä vähämerkityksellisiä muutoksia. Kunnanhallitus esittää myös, että valtuusto valitsee rakennuttajatyöryhmän. Kunnanhallitus piti tauon tämän pykälän käsittelyn aikana klo Kunnanhallitus jätti asian pöydälle lisäselvitysten hankkimiseksi. Marko Mustajärvi ja Jaakko Kallioniemi poistuivat tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo KH Asian valmistelua on jatkettu valtuustoseminaarissa

17 Kunnanjohtaja ja kunnanrakennusmestari ovat pyytäneet tarjoukset rakennusaikaisesta valvojasta mennessä. Saapuneet kuusi tarjousta on avattu tilaisuudessa, jossa on ollut läsnä kunnanjohtaja, kunnanrakennusmestari, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Ohrankämmen sekä teknisen lautakunnan puheenjohtaja Veijo Kaskimäki. Tekninen lautakunta tekee hankintapäätöksen rakennusaikaisesta valvojasta. Liitteet: Arkkitehtipiirustus (pohjakuva) Yhteenveto kustannusarviosta hankeaikataulu KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy laaditut piirustukset, alustavan aikataulun sekä kustannusarvion ja että valtuusto päättää yhtenäiskoulun rakentamisesta sekä varaa talousarvioon 2016 ja 2017 tarvittavan määrärahan yhtenäiskoulun rakentamiseen ja kalustamiseen. Piirustuksiin voidaan tarvittaessa tehdä teknisiä vähämerkityksellisiä muutoksia. Kunnanhallitus esittää myös, että valtuusto nimeää rakennuttajatyöryhmän, johon kuuluu kaksi edustajaa keskustan valtuustoryhmästä ja yksi edustaja kustakin muusta valtuustoryhmästä, kunnanrakennusmestari ja koulutoimenjohtaja sekä osallistumisoikeudella kunnanjohtaja ja yläkoulun rehtori ja tarvittaessa arkkitehti. Työryhmän esittelijänä ja sihteerinä toimii hankkeen rakennusaikainen valvoja. Työryhmälle nimetään puheenjohtaja. Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy laaditut piirustukset, alustavan aikataulun sekä kustannusarvion ja että valtuusto päättää yhtenäiskoulun rakentamisesta sekä varaa talousarvioon 2016 ja 2017 tarvittavan määrärahan yhtenäiskoulun rakentamiseen ja kalustamiseen. Piirustuksiin voidaan tarvittaessa tehdä teknisiä vähämerkityksellisiä muutoksia. Kunnanhallitus esittää myös, että valtuusto nimeää rakennuttajatyöryhmän, johon kuuluu kaksi edustajaa keskustan valtuustoryhmästä ja yksi edustaja kustakin muusta valtuustoryhmästä, kunnanrakennusmestari ja koulutoimenjohtaja sekä osallistumisoikeudella kunnanjohtaja ja yläkoulun rehtori ja tarvittaessa arkkitehti. Työryhmän esittelijänä ja sihteerinä toimii hankkeen rakennusaikainen valvoja. Työryhmälle nimetään puheenjohtaja. KV 71 Kunnanjohtaja selvitti, että yhtenäiskouluhanke on meille iso hanke, mutta sille tulee muutakin käyttöä. Piha-aluetta voidaan käyttää laajemminkin. Lapsiperheiltä on

18 puuttunut tällainen paikka, jossa voi liikkua koulupäivän ulkopuolella. Kouluruokala rakennetaan ja saadaan asianmukaiset tilat. Alussa ei riittävästi ajateltu sitä, että vanhatkin tilat tulee huomioida. Myös piha-alueeseen tulee panostaa. Yhtenäiskoulutyöryhmän puheenjohtaja, valtuutettu Päivi Suominen käytti puheenvuoron, jossa selvitti valtuutetuille työryhmälle annettua tehtävää ja tavoitteita, joita sille oli asetettu. Työryhmän tavoitteena oli saada hyvä yhtenäiskoulu. Kyse ei ole vain pelkästä rakennuksesta vaan paikasta, jossa oppilaat viihtyvät. Hanketta on kyseenalaistettukin, mutta sen avulla on tullut vielä paremmin varmistettua, että tulee otettua kaikki huomioon. Huomioon on otettu myös rakennuksen käyttäjät. Taloudellisuus on huomioitu ja tehty sen vuoksi kompromisseja. Kun suunnitellaan yhdessä, niin saadaan aikaan hyvää henkeä. Toiminnallisuuteen on kiinnitetty huomiota, samoin viihtyisyyteen. Uusia toimintamalleja mietitty siten, että koko koulu tulisi käyttöön iltakäyttöä myöten. Piha-alueesta tehdään sellainen, että se kannustaa liikkumaan ja se olisi kaikkien kuntalaisten käytössä. Autoalue ja oleskelualue erotetaan omiksi alueikseen. Kaunis koulu perinteisesti Karviassa on rakennettu kauniisti. Tällä suunnitelmalla saadaan hyvä ja toiminnallinen koulu säästöt tulevat käyttökustannuksista. Suunnitelman mukaisesti yhtenäiskoulun on tarkoitus aloittaa vuonna Työryhmä on toiminut niin tehokkaasti kuin mahdollista. Henkilöstön on hyvä tietää jo hyvissä ajoin aikataulu, milloin yhtenäiskoulun on määrä aloittaa toimintansa. Muita puheenvuoroja käyttivät valtuutetut, Marko Mustajärvi, Risto Mustakoski, Sami Laitila, Merja Holkko, Jari Kannisto, Toni Hietanen, Kaija Kangas, Joni Vainionpää, Mari Ervelä, Heikki Huhtaluoma, Antti Otava, Kari Halmela, Veijo Kaskimäki, Aarre Välimäki sekä puheenjohtaja Voitto Raita-aho. Puheenvuoroissa muun muassa kiiteltiin työryhmän perusteellista työtä, mutta toisaalta olisi haluttu nähdä vielä toinenkin vaihtoehto työryhmän esityksen rinnalle. Kritiikkiä sai kustannusten kohoaminen alkuvaiheen suunnitelmiin verrattuna, jolloin pohdittiin ainoastaan lisärakentamista. Asioiden edetessä kuntalaisia kuullen ja käyttäjien toiveita huomioiden haluttiin rakentaa kerralla kuntoon koulukokonaisuus piha-alueineen ja vanhan osan peruskorjauksineen, mikä nosti kustannuksia. Puheenvuoroissa pelättiin riskiä vanhan osan peruskorjauksen kustannuksien kasvamisesta, mikäli siinä yhteydessä tulee yllätyksiä. Pohdittiin, olisiko toiminnallisuus kärsinyt jos olisi rakennettu ainoastaan yhteen suuntaan entä mitkä olisivat olleet lisäkustannukset, jotta olisi saatu täysin uusi koulu. Aikataulun todettiin olleen kireän, mutta toisaalta työn viivästyminen maksaa myös rahaa. Hanke lähentelee nyt neljää miljoonaa, mikä on lähes kolminkertainen alkusuunnitelmiin nähden. Valtuutettujen todettiin saaneen informaatiota työryhmältä suunnittelutyön edetessä. Osa puheenvuoron käyttäjistä oli tyytyväisiä siihen, että yhtenäiskoulu tehdään kerralla kuntoon myös vanha osa peruskorjaten, sillä uusi keittiö olisi joka tapauksessa pitänyt tehdä. Työryhmän todettiin tehneen perusteellista työtä, mistä sitä kiiteltiinkin. Säästöistä keskusteltiin ja niitä todettiin olevan odotettavissa vasta tulevaisuudessa. Todettiin myös, että nyt toteutettava hanke on ensimmäinen suuri hanke, joka tehdään ilman ulkopuolista tukea. Hanke on siksi harkittava tarkoin, koska siihen käytetään verovaroja. Puheenvuoroissa todettiin, että nyt hyväksyttävä investointi tulee olemaan kunnalle raskas. Samalla

19 toivottiin yhtä myönteistä suhtautumista myös silloin, kun kysymykseen tulee vanhusten asiat. Työryhmän puheenjohtajan yhteenvetoa työryhmän tehtävästä ja sen lopputuloksesta kiiteltiin ja toivottiin, että selvitys tulisi myös paikallislehtien kautta kuntalaisten tietoisuuteen. Vaikkakin puheenvuoroissa hankkeen todettiin olevan kalliin, niin kustannusten todettiin kaikesta huolimatta olevan linjassa isojen investointien kanssa. Yksikään valtuutettu ei kuitenkaan vastustanut hanketta vaikka hintaa pidettiinkin kovana. Kun yksisarjaiseen kouluun mennään, niin tuntikehyksistä tulee säästöjä ja samoin myös henkilöstömäärän vähetessä. Yhtenäiskouluun siirtymisestä oltiin kaikesta huolimatta yhtä mieltä ja toivottiin, että esitetyissä kustannuksissa pysytään. Valtuuston puheenjohtaja esitti rakennuttajatyöryhmän kokoonpanoon lisättäväksi myös varapuheenjohtajan. Valtuusto hyväksyi puheenjohtajan esityksen varapuheenjohtajan lisäämisestä. Keskustelun yhteydessä valtuutetut valtuustoryhmittäin esittivät jäseniä rakennuttajatyöryhmään seuraavasti: Jari Kannisto (SDP) esitti jäseneksi Pirkko Välimäkeä. Kari Halmela (KOK) esitti työryhmään jäseneksi Jaakko Hietaluomaa. Sami Laitila (KESK) esitti puheenjohtajaksi Antti Otavaa ja jäseneksi Mari Ervelää. Risto Mustakoski (PS) esitti varapuheenjohtajaksi Veijo Kaskimäkeä. Rakennuttajatyöryhmän kokoonpano: Antti Otava, puheenjohtaja Veijo Kaskimäki, varapuheenjohtaja Pirkko Välimäki, jäsen Mari Ervelä, jäsen Jaakko Hietaluoma, jäsen Muut työryhmään kuuluvat: Kunnanrakennusmestari Koulutoimenjohtaja Esittelijänä ja sihteerinä toimii rakennusaikainen valvoja Työryhmän kokouksiin osallistuvat osallistumisoikeuksin Kunnanjohtaja Yläkoulun rehtori sekä tarvittaessa arkkitehti Kunnanjohtaja esitti käsittelyn alussa kunnanhallituksen esitykseen täsmennystä, joka käsittelyn päätteeksi valtuutettu Antti Otavan ehdottamin muutoksin ja Jukka Ohrankämmenen kannattamana kirjattiin päätökseen seuraavasti: Rakennuttajatyöryhmän tehtävänä ja vastuina kokouksissaan on valvoa kunnan etua rakennushankkeen suunnittelussa ja toteutumisessa, valvoa ja hyväksyä kustannuksia

20 ja hankintoja sekä lisä- ja muutostöitä. Työryhmän tehtävänä on myös toimia rakennusaikaisen valvojan tukena. Kunnanhallitus antaa tarkemmat evästykset työryhmälle. Puheenjohtaja totesi valtuuston yksimielisesti hyväksyneen yhtenäiskoulua koskevan asian kunnanhallituksen esityksen kunnanjohtajan esittämin täsmennyksin ja Antti Otavan ehdottamin muutoksin. Samalla valtuusto hyväksyi tehdyt esitykset rakennuttajatyöryhmän kokoonpanoksi.

21 KUNTASTRATEGIA KH Kuntalain 2015 pykälässä 37 säädetään, että kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, palveluiden järjestäminen ja tuottaminen, kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet, elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen. Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa tulee määritellä myös sen toteutumisen arviointi ja seuranta. Kuntastrategia tarkistetaan vähintään kerran valtuuston toimikaudessa. Kuntastrategian laadinta aloitettiin valtuustoseminaarilla Strategiatyön pohjaksi oli järjestetty kuntalaiskysely heinä-elokuussa, johon saattoi vastata kunnan verkkosivuilla tai kunnantalolla. Seminaarin jälkeen on laadittu luonnos strategiasta valtuutettujen, viranhaltijoiden ja lautakuntien kommentoitavaksi. Liitteet: Kuntastrategia KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan kuntastrategian vuosille Antti Otava piti liian aikaisena asian käsittelyä tässä vaiheessa, koska kaikki lautakunnat eivät ole kuntastrategiaa käsitelleet. Kaija Kangas kannatti Antti Otavan esitystä. Asian ehtii vielä viedä joulukuun valtuustoon. Päivi Suominen kannatti asian viemistä lautakuntien käsittelyn kautta valtuustolle. Kunnanjohtaja muutti päätösehdotustaan. Muutetun päätösehdotuksen mukaan kunnanhallitus päätti lähettää kuntastrategian lautakuntien käsiteltäväksi, jonka jälkeen kunnanhallitus lähettää sen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi. KH

22 224 Lautakunnat ovat käsitelleet kuntastrategialuonnosta ja kuntastrategiaan on tehty lautakuntien esittämiä lisäyksiä ja tarkennuksia. Liitteet: Kuntastrategia KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan kuntastrategian vuosille Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan kuntastrategian vuosille KV 72 Kunnanjohtaja käytti puheenvuoron, jossa kertoi, että kuntastrategiaa on tehty hartaudella. Sen valmisteluun on otettu mukaan niin kuntalaiset, viranhaltijat kuin hallintokunnatkin. Yrittäjyyden tukeminen on koettu tärkeäksi mikä lähtee jo yrittäjyyskasvatuksesta. Myös lapsen itsetunnon vahvistaminen ja omien vahvuuksien tunnistaminen on otettu huomioon kuntastrategiassa. Yrittäjien ja koulun välinen yhteistyö ei ole vielä sellaisella tasolla kuin millä sen pitäisi olla. Kuntalaisten viihtyvyyden lisäämiseen tullaan jatkossakin panostamaan. Onnistuneella kouluratkaisulla tulee olemaan iso vaikutus lapsiperheiden viihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Kunnan siisteydestä on saatu paljon positiivista palautetta. Jatkossa myös kuntalaisia haastetaan mukaan kunnan yleisilmeen parantamiseen. Uusi kuntalaki velvoittaa kuulemaan kuntalaisia nykyistä enemmän yhteisissä asioissa. Kuntalaisia on kuultu muun muassa kouluratkaisussa ja kuntastrategian laadinnassa. Kunnassa toimii vanhusneuvosto ja nuorisovaltuusto on suunnitteilla. Myös ennalta ehkäisevä työ on mukana kuntastrategiassa. Ennalta ehkäisevää toimintaa on toteutettu liikuntapuolella ja perhetyössä. Molempia hyväksi havaittuja malleja tullaan jatkamaan myös tulevalla strategiakaudella. Uutena osa-alueena strategiassa on huomioitu ennaltaehkäisevä päihdetyö. Asiallinen tiedottaminen on paras tapa ohjata päihteiden käytön vähentämiseen. Valistusta tuotiin tässä asiassa äskettäin mm. koululaisille. Tärkeintä on kaikkien osapuolien sitoutuminen kuntastrategian noudattamiseen. Päivi Suominen kertoi, että parasta se, että vaikka me olemme pieni kunta, niin me emme ole alistuneet. Meillä on hyvät päivähoitopaikat, hyvät liikuntapaikat ja hyvät asumisolosuhteet. Voi olla, että Karvia valitaan asuinpaikaksi juuri hyvien asumisolosuhteiden perusteella.

23 Merja Holkko muistutti, että kuntastrategia on päätöksenteon väline. Veroeurojen käyttö on helpompaa, kun on selkeä strategia, mitä toteutetaan. Sami Laitila tämä on Karvian kunnalla jo toinen laadittu kuntastrategia. Strategia on hyvin tehty. Elinkeinotoimessa kunnanjohtajan roolia on kasvatettu, mikä on hyvä asia. Sillä saadaan vahvistettua hyvää yhteistyötä yrittäjien kanssa. Laitilan mielestä laadittu strategia on hyvä. Kaija Kangas oli hyvillään siitä, että on saatu yhdessä paneutua strategian tekoon. Hallitus ja valtuusto käyttivät tähän kokonaisen päivän. Lautakunnat ovat käyneet tämän lävitse. Suunnittelu kannattaa ja lausuntojen antaminen asioihin. Hyvä strategia. Puheenjohtaja Voitto Raita-aho totesi kuntastrategian toteuttamisella olleen myös vaikutusta siihen, että Karvian kunta sai viime vuoden lopulla Vuoden yrittäjyysaktiivisin kunta -palkinnon. Laadittu kuntastrategia on toteuttamiskelpoinen. Kunnanhallituksen puheenjohtaja, valtuutettu Jukka Ohrankämmen kertoi, että kuntastrategiasta on tehty meidän kunnan näköiseksi. Sitä tarkastellaan vuosittain mm. kuntajohtajasopimuskeskusteluissa. Hyvin toteutettuna kuntastrategia on hyvä ohjekirja. Keskustelun jälkeen kunnanvaltuusto hyväksyi liitteenä olevan kuntastrategian vuosille

24 LISÄMÄÄRÄRAHA POSAN PALVELUSOPIMUKSEN YLITYSTÄ VARTEN KH PoSan syyskuun toteuman perusteella laatiman tilinpäätösennusteen mukaan Karvian kunnan vuoden 2015 talousarvioon varaama määräraha ei tule riittämään kustannuksiin. Toteuman pohjalta laaditun arvion mukaan PoSan menoihin menee euroa. Talousarviossa PoSan menoihin varattiin euroa. Kustannusten lisäys on ennakoitua suurempaa etenkin toistaiseksi voimassaolevien vammaispalveluiden osalta. Asiakasmäärät/suorat kustannukset ovat nousseet. Nousua on myös erityispalveluissa lääkäriajanvarausvastaanoton osalta. KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntäisi euron lisämäärärahan sosiaali- ja terveyspalveluihin menokohdalle 4302, asiakaspalveluiden ostot omilta kuntayhtymiltä. Lisämäärärahan määrä perustuu PoSan tilinpäätösarvioon Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää euron lisämäärärahan sosiaali- ja terveyspalveluihin menokohdalle 4302, asiakaspalveluiden ostot omilta kuntayhtymiltä. Lisämäärärahan määrä perustuu PoSan tilinpäätösarvioon. KV 73 Kunnanjohtaja selvitti kunnanvaltuustolle lisämäärärahan tarvetta, minkä jälkeen kunnanvaltuusto päätti myöntää euron lisämäärärahan sosiaali- ja terveyspalveluihin menokohdalle 4302, asiakaspalveluiden ostot omilta kuntayhtymiltä. Lisämäärärahan määrä perustuu PoSan tilinpäätösarvioon.

25 YLEIS- JA TALOUSHALLINNON PÄÄVASTUUALUESÄÄNTÖ KH Yleis- ja taloushallinnon päävastuualuesääntö on vahvistettu vuonna 2003, eikä se ole enää kaikilta osin ajantasainen. Elinkeinotoimen kehittämiseen liittyen on kuitenkin tullut esille tarve määritellä uudelleen päävastuualuesäännössä määritellyt elinkeinolautakunnan esittelijän tehtävät (10 ). Nykyisessä päävastuualueäännössä esittelijäksi on määritelty elinkeinoasiamies-suunnittelusihteeri. Karvian kunnassa ollut elinkeinoasiamies on kuitenkin siirtynyt Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n palvelukseen, eikä hänen sopimuksen mukaisiin työtehtäviinsä enää kuulu lautakunnan esittelijänä toimiminen. Esittelijän tehtävät on kunnan elinkeinojen kehittämisen kannalta perusteltua siirtää kunnanjohtajalle lähtien. Uudessa, voimaan tulleessa, kuntalaissa määritellään hallintosäännön sisältö uudella tavalla. Uudessa kuntalaissa lähtökohtana on, että kaikki johtosäännöllä määrättävät asiat kootaan hallintosääntöön, jolloin ei tarvita muita johtosääntöjä. Hallintosääntöön otetaan määräykset, jotka aiemmin usein olivat toimielinten johtosäännöissä, valtuuston työjärjestyksessä, taloussäännössä ja tarkastussäännössä. Hallintosääntömallin määräykset tulevat koskemaan hallinnon ja toiminnan järjestämistä, taloutta ja tarkastusta, päätöksenteko- ja hallintomenettelyä, valtuuston toimintaa sekä luottamushenkilöiden palkkio- ja korvausperusteita. Hallintosääntöä koskevaa lainsäädäntöä tulee soveltaa viimeistään lähtien. Karvian kunnan on kuitenkin tarkoitus päivittää hallintosääntönsä mahdollisimman pian sen jälkeen kuin Kuntaliitto on julkaissut mallin uudelle hallintosäännölle keväällä Tästä syystä yleis- ja taloushallinnon päävastuualuesäännön kokonaisuudistus tässä vaiheessa ei ole perusteltua, vaan sääntöön tehtäisiin ainoastaan esittelijää koskeva tekstimuutos. Liitteet: Yleis- ja taloushallinnon päävastuualuesääntö lukien KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy yleis- ja taloushallinnon päävastuualuesäännön muutoksen lukien. Muutoksen palkkaukseen vaikutuksesta päättää palkkatoimikunta. Kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy yleis- ja taloushallinnon päävastuualuesäännön muutoksen lukien. Muutoksen palkkaukseen vaikutuksesta päättää palkkatoimikunta.

26 KV 74 Kunnanjohtaja poistui esteellisenä klo tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kunnanvaltuusto hyväksyi yleis- ja taloushallinnon päävastuualuesäännön muutoksen lukien. Muutoksen palkkaukseen vaikutuksesta päättää palkkatoimikunta.

27 VESIHUOLTOLAITOKSEN TASEYKSIKÖN PERUSTAMINEN Tekn. ltk tase, Vesihuoltolain 681/ mom. Kunnan tai yrityksen tulee kirjanpidossaan eriyttää vesihuolto muista toiminnoista. Vesihuollolle on tilikausittain laadittava tuloslaskelma ja rahoituslaskelma sekä esitettävä niiden liitteenä olevat tiedot. Tase ja tuloslaskelma on laadittava kirjanpitolain (1336/1997) säännösten mukaisesti. Karvian kunnan vesihuoltolaitos on ollut kunnan kirjanpidossa laskennallinen taseyksikkö. Tähän asti kunnallisen vesihuoltolaitoksen toimintojen eriyttäminen on voitu Suomen Kuntaliiton Kunnallisen liiketoiminnan eriyttämistä koskevan suosituksen (2001) mukaan tehdä laskennallisesti, muuna taseyksikkönä tai kunnallisena liikelaitoksena. Suosituksen mukaiset laskennallisesti eriytetyn liiketoiminnan tilinpäätöslaskelmakaavat eivät ole vertailukelpoisia osakeyhtiöiden laskelmien kanssa erityisesti tasejatkuvuuden osalta. Suosituksen mukaisessa laskennallisesti eriytetyn liiketoiminnan tilinpäätöslaskelmakaavoissa ei esitetä myöskään kunnalta/kuntayhtymältä saatuja tukia ja avustuksia, kunnalle/kuntayhtymälle maksettuja korkokuluja, pitkä- ja lyhytaikaisia saamisia tai lainoja kunnalta, rahoja ja pankkisaamisia eikä peruspääomaa. Peruspääoman sijasta kunnan sijoitusta kuvaa jäännöspääoma, jolla ei ole tasejatkuvuutta. Vesihuoltolaki edellyttää kirjanpidon eriyttämistä ja siten myös tilinpäätöksen johdettavuutta kirjanpidosta. Edellä mainituista syistä kuntajaosto katsoo, että vesihuoltolaitos kokonaisuus (vesihuolto ja huleveden viemäröinti) tulee eriyttää kirjanpidollisesti joko kunnallisena liikelaitoksena tai taseyksikkönä. Sen sijaan huleveden viemäröinti voidaan eriyttää muusta vesihuoltolaitoksen toiminnasta laskennallisesti. Erityisesti sekaviemäröidyillä alueilla huleveden viemäröinnille ei käytännössä ole mahdollista laatia tuloslaskelmaa, tasetta ja rahoituslaskelmaa muulla tavoin kuin laskennallisesti. Liitteet: Vesihuoltolaitoksen avaava tase PÄÄTÖSEHDOTUS: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle kirjanpidollisen taseyksikön perustamista alkaen Karvian kunnan vesihuoltolaitokselle ja liitteenä olevan vesihuoltolaitoksen avaavan taseen hyväksymistä. Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti

28 KH KUNNANJOHTAJAN PÄÄTÖSEHDOTUS: Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti kirjanpidollisen taseyksikön perustamista alkaen Karvian kunnan vesihuoltolaitokselle ja liitteenä olevan vesihuoltolaitoksen avaavan taseen hyväksymistä Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti kirjanpidollisen taseyksikön perustamista alkaen Karvian kunnan vesihuoltolaitokselle ja liitteenä olevan vesihuoltolaitoksen avaavan taseen hyväksymistä. KV 75 Kunnanvaltuusto hyväksyi teknisen lautakunnan ja kunnanhallituksen esityksen mukaisesti kirjanpidollisen taseyksikön perustamisen alkaen Karvian kunnan vesihuoltolaitokselle ja liitteenä olevan vesihuoltolaitoksen avaavan taseen

29 MUUT ASIAT KV Jani Vainionpää kysyi uuden asuinalueen tilanteesta. Onko sinne asennettu valokuituverkko? Puheenjohtaja esitti, että asia selvitetään seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa. 2. Antti Otava kysyi tieasiaan pyydetyistä lausunnoista, joista kunnanjohtaja oli ollut yhteydessä. Kunnanjohtaja toi julki, että lausuntoja tien kunnosta ovat antaneet UPM, Metsä ja Satamaito ja lausunnot on toimitettu eteenpäin. Jukka Ohrankämmen täsmensi, että lausunnot koskivat tietä numero 273, Karvian keskustasta Niinisaloon. 3. Jari Kannisto toi valtuustolle tiedoksi vaihemaakuntakaava 2:n tilanteen. Asiasta on tulossa seminaari, johon on mahdollista viedä kannanottoja. Maisema-alueita on selvitelty. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan se, että maaseudun rakentaminen tyrehtyy. Suoalueiden tuotantokäyttöä selvitetään.

30 ILMOITUSASIAT KV 77 Ilmoitusasioita ei ollut. Kokouksen päätteeksi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Voitto Raita-aho kiitti kunnanvaltuustoa, kunnanhallitusta ja viranhaltijoita kuluneesta vuodesta ja toivotti kaikille hyvää joulua.

31 OIKAISUVAATIMUSOHJE JA VALITUSOSOITUS KV 78 Pöytäkirjaan ja pöytäkirjasta annettaviin otteisiin liitetään oikaisuvaatimusohje ja valitusosoitus kuntalain mukaisesti.

KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 5/2015. Torstai 1.10.2015 klo 19.00. Kahvitarjoilu klo 18:45

KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 5/2015. Torstai 1.10.2015 klo 19.00. Kahvitarjoilu klo 18:45 Kunnanhallitus 23.10.2006 I KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 5/2015 KOKOUSPAIKKA JA -AIKA: Karvian kunnantalo, valtuustosali Torstai 1.10.2015 klo 19.00 Käsitellään kokouskutsussa luetellut asiat. Kahvitarjoilu

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 6/2013

KUNNANVALTUUSTO 6/2013 KUNNANVALTUUSTO 6/2013 Aika Maanantai 14.10.2013 klo 19.00 20.25 Paikka Karvian kunnantalo, Valtuustosali Läsnä Paikalla 21 valtuutettua Ervelä Mari Halmela Kari Hietaluoma Jaakko Hietanen Toni Huhtaluoma

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 16/2014

KUNNANHALLITUS 16/2014 KUNNANHALLITUS 16/2014 Aika Maanantai 15.12.2014 klo 21.41 22.20 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Huhtaluoma Heikki Järvinen Tiina Kangas Kaija Mustajärvi Marko Mustakoski Risto Niemenmaa Jaana

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 7/2016. Torstai klo Tervetuloa! Kahvitarjoilu klo 18:45

KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 7/2016. Torstai klo Tervetuloa! Kahvitarjoilu klo 18:45 KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 7/2016 I KOKOUSPAIKKA JA -AIKA: Karvian kunnantalo, valtuustosali Torstai 15.12.2016 klo 19.00 Käsitellään kokouskutsussa luetellut asiat. Kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 1/2015

KUNNANVALTUUSTO 1/2015 KUNNANVALTUUSTO 1/2015 Aika Keskiviikkona 28.1.2015 klo 19.00 19.30 Paikka Karvian kunnantalo, Valtuustosali Läsnä Paikalla 21 valtuutettua Ervelä Mari Halmela Kari Hietaluoma Jaakko Hietanen Toni Holkko

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 2/2017

KUNNANVALTUUSTO 2/2017 KUNNANVALTUUSTO 2/2017 Aika Torstai 20.4.2017 klo 19.00 19.23 Paikka Karvian kunnantalo, Valtuustosali Läsnä Paikalla 20 valtuutettua Ervelä Mari Halmela Kari Hietaluoma Jaakko Hietanen Toni Huhtaluoma

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 Aika 1.10.2018 klo 8.37 11.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone. Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja, alk.

Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone. Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja, alk. Elinvoimalautakunta 2/2018 Kokousaika Torstai 13.3.2018 klo 18.30-19.55 Kokouspaikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Laitila Sami puheenjohtaja Hautakorpi Esko varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019 1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja

Lisätiedot

Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone

Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone Elinkeinolautakunta 5/2016 Kokousaika Tiistai 20.12.2016 klo 18.30 20.10 Kokouspaikka Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Ruokola Jori Louhisuo Sari Vaholuoto Mari Ervelä

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 2/2015

KUNNANVALTUUSTO 2/2015 KUNNANVALTUUSTO 2/2015 Aika Torstai 16.4.2015 klo 19.15-19.45 Paikka Karvian kunnantalo, Valtuustosali Läsnä Paikalla 21 valtuutettua Ervelä Mari Halmela Kari Hietaluoma Jaakko Hietanen Toni Holkko Merja

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2019 Aika Torstai 19.9.2019 klo 18.00 21.15 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Muut saapuvilla olleet

Muut saapuvilla olleet Elinkeinolautakunta 2/2016 Kokousaika Torstai 31.3.2016 klo 18.30 19.35 Kokouspaikka Karvian kunta, lautakuntien kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Ruokola Jori Louhisuo Sari Vaholuoto Mari Ervelä

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 2/2016

KUNNANVALTUUSTO 2/2016 KUNNANVALTUUSTO 2/2016 Aika Keskiviikko 30.3.2016 klo 19.02 19.35 Paikka Karvian kunnantalo, Valtuustosali Läsnä Paikalla 21 valtuutettua Ervelä Mari Halmela Kari Hietaluoma Jaakko Hietanen Toni Holkko

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone 1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 15/2014

KUNNANHALLITUS 15/2014 KUNNANHALLITUS 15/2014 Aika Perjantai 12.12.2014 klo 18.30 20.38 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Huhtaluoma Heikki Järvinen Tiina Kangas Kaija Mustajärvi Marko Mustakoski Risto Ohrankämmen Jukka

Lisätiedot

KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017

KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017 KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2017 Aika 23.2.2017 klo 18.01-18.22 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja Halmela

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 9/2017 Aika 16.11.2017 klo 18.35-19.50 Paikka Jokipirtti Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 / 2015

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 / 2015 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 / 2015 Aika 12.10.2015 klo 18.10-19.36 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja

Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2010 Aika Torstai 14.10.2010 klo 17.00 18.15 Paikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Riina Tallberg varapuheenjohtaja Jari Kannisto

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 15/2015

KUNNANHALLITUS 15/2015 KUNNANHALLITUS 15/2015 Aika Maanantai 30.11.2015 klo 18.00 21.43, tauko klo 20.28 20.36 Paikka Kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Hietaluoma Jaakko jäsen Huhtaluoma Heikki jäsen Järvinen Tiina jäsen Kangas

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 5/2015

KUNNANVALTUUSTO 5/2015 KUNNANVALTUUSTO 5/2015 Aika Torstai 1.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Karvian kunnantalo, Valtuustosali Läsnä Paikalla 21 valtuutettua Ervelä Mari Halmela Kari Hietaluoma Jaakko Hietanen Toni Holkko Merja

Lisätiedot

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 3/2012 Aika Torstai 11.10.2012 klo 18.00 19.05 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Päivi Haapaniemi-Kokko Jaana Vähäsavo

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan

Lisätiedot

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat

Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10. Sivistyslautakunta Aika klo 16:30. Toivakan kirjasto. Käsiteltävät asiat Toivakan kunta Esityslista 3/2017 1/10 Aika 24.10.2017 klo 16:30 Paikka Toivakan kirjasto Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 29 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 30 Esityslistan hyväksyminen 4 31 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42 4

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18 VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

kunnanhallituksen edustaja

kunnanhallituksen edustaja I TEKNINEN LAUTAKUNTA 4/2010 Aika: Torstaina 02.09.2010 klo 19.00-20.05 Paikka: Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Eija Mahlamäki

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2016

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2016 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2016 Aika 1.8.2016 klo 15.00 15.16 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen;

Kuntalain 37 määrittää kuntastrategiasta seuraavaa: 1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen; 2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen; Kunnanhallitus 176 28.06.2017 Kunnanhallitus 328 13.12.2017 Kunnanhallitus 6 10.01.2018 Kunnanhallitus 26 31.01.2018 Kunnanhallitus 96 28.03.2018 Kunnanhallitus 159 06.06.2018 KUNTASTRATEGIAN LAATIMINEN

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.11.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Lahti Tapani,

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, Lappeenranta

Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, Lappeenranta AIKA 17.10.2018 15:00 PAIKKA Lappeenrannan Upseerikerho, Upseeritie 2, 53900 Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2013

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2013 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2013 Aika 13.6.2013 klo 19.00 19.40 Paikka Karvian kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2017

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2017 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2017 Aika 29.8.2017 klo 18.02 19.47 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012

Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012 salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä Irja Keskinen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 5/2018. Kahvitarjoilu klo 18:45

KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 5/2018. Kahvitarjoilu klo 18:45 KOKOUSKUTSU KARVIAN KUNNANVALTUUSTO 5/2018 I KOKOUSPAIKKA JA -AIKA: Karvian kunnantalo, valtuustosali Keskiviikkona 12.12.2018 klo 19.00 Käsitellään kokouskutsussa luetellut asiat. Kahvitarjoilu klo 18:45

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015

KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 79 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 5/2015 KOKOUSAIKA 17.12.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 37 38 39 1 40 2 41 3 42

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018 Aika 3.4.2018 klo 18.01-21.44 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista / 3/

Muonion kunta Esityslista / 3/ Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla. Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 4/2018. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone. tilintarkastaja, JHTT 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 7.9.2018 klo 9.00 13.25 KOKOUSPAIKKA Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone LÄSNÄ Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Aarre Välimäki varapuheenjohtaja Marita

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KARVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN VUORIJÄRVEN KYLÄN TILOJA RUISNIEMI 230-408-24-8 JA HONKARINNE 230-408-24-1 19.3.2014 Pohjois-Satakunnan aluearkkitehti

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/2017 80 Kokousaika 13.11.2017 kello 18.00 18.18 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2015

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2015 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 4 / 2015 Aika 31.8.2015 klo 19.10 20.07 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30)

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA. Kirkkovaltuusto Aika: klo (kokouskahvit alk. klo 18.30) Aika: klo 19.00 (kokouskahvit alk. klo 18.30) 20.45. Paikka: Seurakuntatalo Allekirjoitukset: Seppo Parkkila puheenjohtaja Harri Henttinen pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus: Vesilahti 31/5. 2016

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5/2018 Aika 6.9.2018 klo 18.54 20.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire jäsen Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 1.10.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 1.10.2018 klo 8.30 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho

Lisätiedot

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS

SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS SALLAN KUNTA RAKENNUSJÄRJESTYKSEN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Luonnos 13.12.2016 EY 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan rakennusjärjestystä

Lisätiedot

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta

Auran kunta Pöytäkirja 3/ ( 10) Tarkastuslautakunta Auran kunta Pöytäkirja 3/2018 1 ( 10) Aika 11.09.2018, klo 08:41-14:43 Paikka Käsitellyt asiat Kunnanvirasto, valtuustosali 12 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 13 Pöytäkirjantarkastajat 14 Kunnan taloudellisen

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018 Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018 Kokousaika ja paikka: Keskiviikko 26.9.2018 klo 18.00 Kunnantalo, kunnanhallituksen huone ------------------------------------------------------------- LIITTEET:

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa

ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013. Saapuvilla: läsnä poissa ELINKEINOLAUTAKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2013 Aika: Maanantaina 11.3.2013 kello 18.00 Paikka: Kosken Tl kunnantalo. Saapuvilla: läsnä poissa Puheenjohtaja Pertti Kujala Varapuheenjohtaja Matti Tausa Jäsenet

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010. Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010. Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55. Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone I TEKNINEN LAUTAKUNTA 3/2010 Aika: Torstaina 06.05.2010 klo 19.00-19.55 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Eija

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012 1 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3 / 2012 Aika 29.5.2012 klo 19.18 20.29 Paikka Saran koulu Läsnä Niskala Jorma puheenjohtaja Mustasilta Timo varapuheenjohtaja Haavisto Jonna jäsen Hietikko

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3/2019

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3/2019 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3/2019 Aika 16.5.2019 klo 18.08 20.30 Paikka Karvian kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela

Lisätiedot

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.

Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 / 2013

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 / 2013 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 5 / 2013 Aika 11.11.2013 klo 19.00 21.20 Paikka Karvian kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Holkko Merja puheenjohtaja Haavisto Jonna varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 3/2018 Aika 15.5.2018 klo 18.55-19.47 Paikka Jokipirtti Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja Huhdanmäki Tuire jäsen Koivuniemi Tanja

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/ Kokousaika kello ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 1/2018 1 Kokousaika 19.3.2018 kello 18.00 18.20 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,

Lisätiedot

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta

HIRVENSALMEN KUNTA Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 6/2017 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 31.08.2017 klo 15.00 17.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto SAAPUVILLA OLLEET Gynther Timo puh.johtaja JÄSENET Manninen Juhani varapuh.johtaja Salenius Leila

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Ritva Lill-Smeds, jäsen Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja

Lisätiedot

kunnanhallituksen edustaja Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla

kunnanhallituksen edustaja Pöytäkirja on tarkastettu kunnantalolla VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2/2010 Aika Perjantai 16.4.2010 klo 17.30 19.10 Paikka Karvian kunta, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Paavo Tuuliniemi puheenjohtaja Jari Kannisto Jaakko Viitala Johanna Välimäki

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (10) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2018 1 (10) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-17:20 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka

Lisätiedot

KUNNANVALTUUSTO 7/2016

KUNNANVALTUUSTO 7/2016 KUNNANVALTUUSTO 7/2016 Aika Torstaina 15.12.2016 klo 19.02 20.09 Paikka Karvian kunnantalo, Valtuustosali Läsnä Paikalla 20 valtuutettua Ervelä Mari Halmela Kari Hietaluoma Jaakko Hietanen Toni Holkko

Lisätiedot