29. Urheilu- ja ulkoiluvirasto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "29. Urheilu- ja ulkoiluvirasto"

Transkriptio

1 29. Urheilu- ja ulkoiluvirasto Kansliatoimiston henkilökunta ym. Kertomusvuoden päättyessä oli toimistossa 9 vakinaista viranhaltijaa sekä 2 työsuhteessa olevaa kuukausipalkkaista toimihenkilöä. Kansliatoimiston pitämään viraston diaariin kirjattiin kertomusvuonna saapunutta ja 410 lähtenyttä kirjettä. Toimistossa pidetyn viraston sairauslomakortiston mukaan myönnettiin 17 viranhaltijalle sairauslomaa yhteensä 410 päivää ja 121 työntekijälle yhteensä päivää. Kertomusvuoden aikana sattui 36 tapaturmaa, joista aiheutuneet 641 lomapäivää sisältyivät em. lukuihin. Kansliatoimistossa tarkastettujen ajokirjojen mukaan ajoivat viraston 9 autoa yhteensä km ja ne 9 viranhaltijaa tai työntekijää, joille oli myönnetty oikeus oman auton käyttämiseen virkatehtävissä, virka-ajoa km. Ohjaustoimistossa oli kertomusvuoden päättyessä 2 vakinaista viranhaltijaa ja yksi työsopimussuhteinen, kuukausipalkkainen voimistelunopettaja. Lisäksi hoiti välisenä aikana toimistossa ohj austoimitsij a- tehtäviä yksi voimistelunopettaja. Kausiluontoisia, työsopimussuhteisia voimistelunopettajia ja ohjaajia oli vuoden aikana yhteensä 152 henkilöä. Toimintaryhmät, Käytännön ohjaustoiminta on vuoden kuluessa tarjonnut kaupunkilaisille monia mahdollisuuksia osallistua ohjattuun kuntoliikunta- ja ulkoilutoimintaan. Eri vuodenaikoina tapahtuva ja eri harrastusmuotoihin liittyvä toiminta on antanut kaupungin asukkaille tilaisuuden hakeutua tarpeittensa mukaisesti liikunta- ja ulkoilutoiminnan piiriin henkilökohtaisen kunnon ja virkistyksen ylläpitämiseksi ja lisäämiseksi. Kertomusvuonna järjestettiin seuraavanlaista toimintaa: kuntoliikuntatoiminta aikuisille harjoitussaleissa ja maastossa syksystä kevääseen; talvikauden ulkourheilutoiminta luistinradoilla, laduilla, hyppyrimäissä ja pujottelurinteillä; kesäkauden ulkourheilutoiminta kentillä; uimakoulu- ja hengenpelastustoiminta; opastetut retket ja vaellukset ympärivuotisena toimintana sekä kuntourheilun ja -ulkoilun joukko toiniin ta, Kuntoharjoittelu. Sisätoimintakauden ohjattu kuntoharjoittelu jatkui pääasiallisesti kaupungin omissa harjoitussaleissa Stadionilla, Ruskeasuolla, Pirkkolassa ja Kumpulan uimalan harjoitustiloissa, joista ohjattujen vuorojen lisäksi oli varattu vapaata harjoittelua varten 34 viikottaista harjoitusvuoroa ensisijaisesti voimailua varten. Naisille järjestettiin kuntovoimistelun aamupäivävuorot kahdesti viikossa klo 1011 Stadionilla. Uutena toimintamuotona aloitettiin syyskuun alussa Stadionilla miesten kuntoryhmätoiminta, mikä jatkui menestyksellisesti vuoden loppuun asti. Toiminta käsitti johdetun kuntovoimistelun, maastolenkkeilyn, palloilun, voimailun ja kunnon testaamisen. Osanottajat jaettiin vasta-alkajien ja peruskuntoilijain ryhmiin kuntotason ja iän perusteella. Uimakoulutyö. Kesäkautena ohjaustoiminta keskittyi 27 uimalaan ja uimarantaan, 172

2 joissa sen piiriin kuului n lasta. Uimaopetus-, hengenpelastus-, urheilunohjaus- ja rantavalvontatehtäviä hoiti eri kohteissa 61 opettajaa kokopäiväisinä työntekijöinä kahden kuukauden ajan. Uimaloissa kävi kesän kuluessa n henkilöä. Uimakauden päätösjuhlana järjestetyssä uimapromootiossa Uimastadionilla seppelöitiin uimamaisteria ja -kandidaattia. Promoottorina toimi Suomen Uimaliiton puh.joht. Jorma Soiro. Ohjattu ulkoilu ja retkeily. Kertomusvuoden kuluessa on saatettu havaita entistä laajempaa kiinnostusta ulkoilutoimintaan. Ohjaustoimisto jatkoi kiinteää yhteistoimintaansa kaupungissa toimivien ulkoiluj ärj estojen kanssa ja ohjelmoi näiden kanssa ympärivuotisen ohjattujen retkien sarjan, mikä käsitti talvikauden hiihto-, kevään ja syksyn patikka- sekä kesän marja- ja sieniretket, yht. 17 retkeä. Kullakin retkellä oli osanottajaa. Opastuksesta huolehtivat vuorottalsesti Helsingin Latu -niminen yhdistys ja Helsingin Yleisen Matkailijayhdistyksen retkeilytoimikunta. Retkiin osallistui yht henkilöä. Perinteelliset vaellukset kuten Tahkon hiihto, Seitsemän veljeksen hiihto ja syksyn polkuretki ovat kuuluneet kokonaisohjelmaan. Ohj austoimisto hoiti kaupungin edustuksen näiden osalta järjestelytoimikunnissa. Kertomusvuoden alussa avattiin Luukkaan ja Salmen ulkoilualueilla ns. Muksulat, joihin ulkoilevilla perheillä oh mahdollisuus jättää leikki-ikäiset lapsensa tätien valvontaan sunnuntaisin klo Yleisö tervehti kiitollisena uutta palvelumuotoa, jonka ansiosta perheiden vanhemmalle väelle tarjoutui mahdollisuus ulkoiluretkiin ja pujotteluun. Muksulat olivat auki sunnuntaisin välisenä aikana ja niihin kertyi 3060 kertakävijää pyhää kohden. Tantsut. Kesäkauden ulkoilutilaisuuksina toimeenpantiin seitsemät tantsut jatkaen edelleen yhteistoimintaa Seurasaarisäätiön ja seitsemän helsinkiläisen kansantanssi] ärj eston kanssa. Entisten paikkojen lisäksi järjestettiin tantsut myös Pirkkolan urheilupuistossa ja Kansallismuseon pihapuistossa, missä vm. paikassa oli yli helsinkiläistä mukana. Leirien tarkastus. Kesäkauden aikana järjesti 25 helsinkiläistä voimistelu- ja urheiluseuraa nuorten kesäleirin, jota varten ne saivat urheilu- ja ulkoilulautakunnan myöntämän yht mk:n suuruisen avustuksen. Ohj austoimiston taholta suoritettiin kesän kuluessa 13 seuran kesäleirin tarkastus. Leireille osallistui yhteensä 525 nuorta. Tiedotus- ja suhdetoiminta. Kaupungin urheilu- ja ulkoilupaikkojen käytön sekä niillä tapahtuvan ohj austoiminnan tunnetuksi tekemistä tarkoittavista ohj austoimiston toimenpiteistä mainittakoon mm. seuraavat: sanomalehdille jakeluna toimitettu uutis- ja kuvapalvelu ja lehdlstöinformaatiotilaisuudet; TV:n ja radion välityksellä suoritetut haastattelut ja kuvaukset; maksulliset sanomalehti-ilmoitukset; eri ohj austoimintamuotoja selvittelevät uiko julisteet, kartat, monisteet ja opasteet; urheilu- ja ulkoiluseuroille, kouluille, laitoksille, virastoille ja yhteisöille suoritettu tiedotuspalvelu; osallistuminen kartoin ja julistein, esittelylehtisin ja valokuvin Stockmannin tavaratalossa järjestettyyn talviurheilunäyttelyyn; osallistuminen vastaavasti yhdessä kaupungin nuorisotoimiston kanssa Lahdessa järjestetyn seminaarin Lisääntyvä vapaaaika yhteiskuntasuunnittelu ohessa järjestettyyn näyttelyyn; Kallion virastotalosta alkaen vuoden loppuun lähteneen kaupungin postin frankkeeraaminen leimalla Liikkuen vireäksi konditionarbetsglädj e; Tantsut kesällä esittelylehtisen valmistaminen kpl:n painoksena; kaupungin urheilu- ja ulkoilupaikkojen ja laitosten käytöstä suoritettavia maksuja selostavan vihkosen valmistaminen kpl:n painoksena; ohj austoimiston virkailijain luentoja selostustilaisuudet järjestöjen, laitosten, koulujen ja kurssien järjestämissä tilaisuuk- 173

3 sissa; ohjaaja-, opas-, asiantuntija- ja luennoitsijapal velu eri yhteisöille urheilu- ja ulkoilutoiminnan alalta; toimiston välitön yleisöpalvelu urheilu- ja ulkoilukysymyksissä sekä ohjaajien kurssit ja opastus. Ohjaustoimiston tehtävissä eri toimintapisteissä käytännöllisiä ohjaustehtäviä hoitaville ohjaajille on järjestetty kurssineuvonta- ja tiedotustilaisuuksia. Näistä mainittakoon mm. uimaopettajille järjestetyt opintopäivät, joihin osallistui 66 opettajaa. Ohjaustoiminnan laajuus kertomusvuonna selviää seuraavasta: Kohteiden Ohjaajien Toimintamuoto ja kohteet luku- lukumäärä Talviurheilu määrä Kaunoluistelu Kaisaniemi, Lauttasaari, Vartiokylä, Käpylä, Munkkiniemi, Pihlajamäki, Pukinmäki, Kaiho, Maunula, Etelä- Haaga, Herttoniemi Pikaluistelu Eläintarha Jääkiekko Pukinmäki Mäenlasku Aarnika, Toukola, Pohjois-Haaga, Käpylä, Lauttasaari, Maunula, Meilahti, Munkkivuori, Ruskeasuo, Vartiokylä, Herttoniemi, Pallokenttä, Roihuvuori, Kaivopuisto Pujottelu Herttoniemi, Meilahti, Pihlajamäki, Salmi Hiihtokurssit Väinämöinen, Roihuvuori, Munkkivuori, Vartiokylä, Oulunkylä, Taivaskallio, Pakila, Kaivopuisto, Maunula, Laajasalo, Pitäjänmäki, Herttoniemi, Myllypuro, Pihlajamäki, Pohjois-Haaga Ohjaus- Osankertojen ottajien luku- lukumäärä määrä Kesäurheilu Urheilun kenttäneuvonta Vartiokylä, Laajasalo, Pukinmäki, Tapanila, Etelä-Haaga, Oulunkylä, Herttoniemi, Pihlajamäki Jalkapallo Töölön pallokenttä, Oulunkylä, Lauttasaari, Vartiokylä, Käpylä, Stansvik, Kivitorppa, Pakila

4 29. Urheilu- ja ulkoiluvirasto Toimintamuoto ja kohteet Ohjaajien luku- määrä Kohteiden lukumäärä Ohjauskertojen lukumäärä Osanottajien lukumäärä Naisvoimistelu Stadion (2 ryhmää) Uimakoulut yö Uimastadion, Kumpula, Laajasalo, Hevossalmi, Jollas, Vartiokylä, Vuosaari, Marjaniemi, Pirkkola, Pakila, Malmi, Pikkukoski, Seurasaari, Lauttasaari, Munkkiniemi, Mustikkamaa, Suomenlinna, Vallisaari, Isosaari, Varsasaari, Pohj ois-haaga, Pihlaj asaari, Uunisaari, Roihuvuori, Kivinokka, Santahamina, Stansvik (pv) Uimahypyt Uimastadion, Kumpula Kuntoliikunnan sisätoiminta Perheenemäntien voimistelu Stadion, Kumpula, Kaikukatu Naisten kuntovoimistelu Stadion, Kumpula, Pihlajamäki Tyttöjen telinevoimistelu Stadion Lasten ryhtivoimistelu Stadion, Kumpula Miesten kuntovoimistelu Stadion, Kumpula, Pihlajamäki 3 3 Miesten kuntoryhmätoiminta Stadion (4 ryhmää) 4 2 Kuntovoimailu Ruskeasuo Retket ja ulkoilut Opastetut hiihtoretket Viitoitetut reitit retkeä kohden Opastetut s u n n u n t a i h i i h d o t Salmi, Luukkaa 2 20 Muksulat (lasten valvottu ulkoilu) Salmi, Luukkaa 2 20 Opastetut patlkkaretket Viitoitetut reitit retkeä kohden

5 Ohjaus Osankertojen ottajiei ottajien Toimintamuoto ja kohteet Kohteiden Ohjaajien J luku- luku- luku- lukumäärä määrä määrä määrä Opastetut marja- ja sieniretket Salmi, Luukkaa, Pirttimäki, Nuuksio retkeä kohden T a n t s u t (Ohjatut kansantanssi-, leikki- ja ulkoilmakonserttitilaisuudet) Seurasaari, Pikkukoski, Pirkkola, Mustikkamaa, Taivaskallio, Kaivopuisto, Kansallismuseon pihapuisto Tiedotus- ja koulutustilaisuudet Uimakoulut Uimastadion Uimaopettajien opintopäivät Luento- j a tiedotustilaisuudet... Radio- ja televisiohaastattelut... (yleisöä) (tutkinnon suorittaneita) Yhdistelmä: Ohjauskohteiden ja -ryhmien kokonaismäärä Ohjaajien kokonaismäärä Ohjauskertojen kokonaismäärä Osanottajien kokonaismäärä Uimakoulutoiminnasta mainittakoon lisäksi, että suorituksia uimamaisteritutkintoa varten oli 491 ja uimakandidaattitutkintoa varten Uimakouluoppilaiden määrä oli Aikuisia uimakoululaisia oli 223. Kansanuinteja suoritettiin kaikkiaan Teknillisen toimiston tehtävänä on mm. hoitaa lautakunnan hallinnossa olevien alueiden, rakennusten, laitosten ja laitteiden kunnossapito- sekä perusparannustöiden rakennuttajatehtävien teknillisluonteiset asiat. Toimiston henkilökuntana oli insinööri ja kaksi rakennusmestaria. Urheiluosaston tehtävänä on mm. hoitaa lautakunnan hallinnossa olevien eri urheilumuotojen harjoitus- ja kilpailukäyttöön varattujen alueiden sekä laitosten hallintoa ja toimintaa. Osastossa oli kertomusvuoden lopussa 13 viranhaltijaa. Työsuhteisen henkilökunnan määrä oh korkeimmillaan heinäkuussa, eli 200 henkilöä ja alimmillaan marraskuussa, eli 106 henkilöä. Urheiluosaston alkaen kunnostamia ja kertomusvuoden aikana valmistuneita kohteita oli seuraavasti: 176

6 29, Urheilu- ja ulkoiluvirasto Urheilupaikat määrä Yleisurheilukenttiä Jalkapallo (ruohopint.)... Jalkapallo (hiekkapint.)... Koksikuona... Pesäpallo?> Koripallo... Lentopallo... Sulkapallo... Tennis (massapint.)... Tennis (asfalttipint.)... Koululais... Ratsastus... Pyöräilyratoja... Jousiammuntaratoja... Hyppyrimäkiä... Pujottelurinteitä... Luistinratoja... Maauimaloita Uimarantoja ,... Urheilulaji Kilpailujen lukumäärä TT Yleisurheilu Jalkapalloilu Pesäpalloilu Koripalloilu Käsipalloilu Lentopalloilu Uinti Pyöräily Jalkapallo (talvella) Kaukalopallo Jääkiekko Jääpallo Pikaluistelu... Muut urheilulajit Sisäharj oitustilat ovat olleet käyttötunneittani seuraavasti; C-Messuhalli: varattuina K ä yj t t ö - f % t t Ö ~.a t u n t e ] a t,u n t,e J golf 108.o jousiammunta o koripallo lentopallo pesäpallo sulkapallo Valvottuja urheilu- ja palloilukenttiä käytti kesäkauden aikana harjoituksiln j a virkistäytymiseen arviolta henkilöä sekä uimarantoja ja uimaloita henkilöä. Talvikauden aikana käytti luistinratoja henkilöä j a kaupunkialueella olevia hiihtolatuja, pujottelurinteitä ym, henkilöä. Luistinratoja oh rakennusviraston kunnostamat mukaan lukien yht. 72 ja niiden yhteinen pinta-ala oli kaikkiaan m 2. Viitoitettuja hiihtolatuja oli 280 km sekä uikoiluteitä 24 km. Kentät ovat olleet varattuina kilpailutila!suuksia varten urheilulajelttain seuraavasti: 12 - Hels. kaup. virastot j a laitokset Kumpulan uimala: Voimistelusali nyrkkeily ja voimistelu.. Kerhosali pöytätennis, kerhot ja tanhu Voimailusali Ruskeasuon urheiluhalli: koripallo käsipallo (ylä- ja alahalli) nyrkkeily ratsastus... sulkapallo tennis voimailu yhteensä o o o

7 Stadionin harjoitussalit: itäsivu: palloilu, voimistelu ym. pohjoiskaarre: balettikoulu, tanhu, voimistelu pöytätennis , o hieromakoulu o vartioimiskurssit o Pirkkolan kuntosali... Käyttötunteja Käyttötunteja yhteensä o Kilpailutilaisuudet, varatut harjoitustunnit, kilpailuissa käynyt yleisömäärä sekä harjoituksissa kävijät kenttä- ja paikkakohteittain: Pääsy- Pääsy- Harjoimaksulliset Yleisöä maksuttomat tuksissa Yleisurheilu: kilpailut kilpailut kävijöitä Eläintarha Lauttasaari Kaisaniemi... i 200 Kallio Käpvlän urheilupuisto Käpylän urheilukenttä Vartiokylä Herttoniemi Oulunkylä Tapanila Pukinmäki Etelä-Haaga Munkkiniemi Pitäjänmäki Pakila Jalkapalloilu: Töölön pallokenttä Väinämöinen Lauttasaari Meilahti Munkkiniemi Tali Taivalniemi Pasila Kivitorppa Käpylän urheilupuisto Kaiho Käpylän urheilukenttä

8 Pääsv- Pääsy- Harjoimaksulliset Yleisöä maksuttomat tuksissa kilpailut kilpailut kävijöitä Herttoniemi Vallila ) 000 Laajasalo Kulosaari Pitäjänmäki Paloheinä Etelä-Haaga Pukinmäki Oulunkylä Pihlajamäki Pirkkola Pesäpalloilu: Käpylän urheilupuisto Kaisaniemi Hesperia Meilahti Väinämöinen Ruskeasuo Roihuvuori Herttonieini Koripalloilu: Herttoniemi 500 Käpylän urheilupuisto Käpylä Meilahti Soutustadion Kaisaniemi Munkkiniemi Käsipalloilu: Käpylän urheilupuisto

9 Pääsy- Pääsy- Harjoimaksulliset Yleisöä maksuttomat tuksissa Lentopalloilu: kilpailut kilpailut kävijöitä Käpylän urheilupuisto Eläintarha Arkadia Kivitorppa Munkkiniemi Etelä-Haaga Haapaniemi Herttoniemi Hesperia Hietaranta Kaisaniemi Pihlajamäki Sepänpuisto... - H 400 Taivaskallio... ^ Paini: Kaisaniemi Uinti: Uimastadion Kumpula Uunisaari Marjaniemi Lauttasaari Vartiokylä Mustikkamaa Seurasaari Pukinmäki Pakila Malmi... ~ 8000 Santahamina 500 Pkkkola Hevossalmi Jollas Hietaranta Munkkiniemi Pikkukoski Reposalmi... " Suomenlinna i) Vapaa- ja alennuskortit mukaan luettuina.

10 Pyöräily: Kallio... Velodromi Pääsymaksulliset kilpailut Yleisöä Pääsymaksuttomat kilpailut Harjoituksissa kävijöitä Tahi jalkapalloilu: Käpylän urheilupuisto J,. Taivalniemi ~ 4UU Kaukalopalloilu: Käpylän urheilupuisto Lauttasaari... - ^ Väinämöinen Jääkiekkoilu: Lauttasaari... Väinämöinen Kaisaniemi Stadionin etukenttä... Kivitorppa... Herttoniemi Kallio Käpylän urheilupuisto... Vartiokylä Pirkkolan urheilupuisto... Pitäjänmäki Etelä-Kaarela... Paloheinä... Pohjois-Haaga... Pukinmäki Kulosaari Pääsymaksulliset kilpailut Yleisöä Pääsymaksuttomat kilpailut Harjoituksissa kävijöitä Varatti harjoitu tunte j:

11 Jääpalloilu: Lauttasaari... Ruskeasuo... Kaisaniemi... Väinämöinen... Käpylän urheilupuisto Velodromi... Vallila... Herttoniemi... Kulosaari Kallio... Etelä-Haaga... Jokihaara... Maunula... Metsälä Oulunkylä... Pajamäki... Pakila Paloheinä Pihlaj amäki Pirkkola Pitäjänmäki Pohjois-Haaga... Pukinmäki Puistola... Tapanila Torpparinmäki... Etelä-Kaarela... Annala Käpylä Vartiokylä Pääsymaksulliset kilpailut Yleisöä Pääsvmaksuttomat kilpailut Harjoituksissa, kävijöitä Varattuja harjoitustunteja i) , Pikaluistelu: Eläintarha Kaiho... Pirkkola ) 2 TV-ottelua. a ) Lions Club'in jääjuhla. 182

12 29, Urheilu- ja ulkoiluvirasto Pääsymaksulliset Kaunoluistelu: kilpailut Yleisöä Pääsymaksuttomat kilpailut Harjoituksissa kävijöitä Varattuja harjoitustunteja Kaisaniemi... Lauttasaari... Meilahti Munkkiniemi Herttoniemi Kallio... Käpylän urheilupuisto... Vartiokylä... Etelä-Haaga... Maunula Pihlajamäki Pirkkolan urheilupuisto... Pukinmäki x ) , Yhteenvetoja: Kesäkäyttö Yleisurheilu... Jalkapalloilu Pesäpalloilu... Koripalloilu Käsipalloilu... Lentopalloilu Uinti..... Pyöräily Talvikäyttö Jalkapallo... Kaukalopallo... Jääkiekko Jääpallo ja luistelu Pikaluistelu... Kaunoluistelu > 1) Uimastadion ja Kumpula

13 Perusparannustyöt Vuoden letuista perusparannustöistä mainittakoon: vaulidinottolavojen rakentaminen Herttoniemen ja Pihlajamäen pujottelumäkiin, Uunisaaren annan ranta-alueen peruskesävesijohtojen vetäminen Vartiokylän ja Marjaniemen uimarannoille, koripallokentän asfaltoiminen Soutustadionilla ja Plkkukosken uimarannalla, Uimastadionin parvekkeen kosteuseristvksen parantaminen sekä pilareiden peruskorjaus, puistoistutukset Töölön pallokentällä sekä Käpylän ja Lauttasaaren urheilupuistoissa, Vallilan ja Haapaniemen kenttien suoja-aitojen rakentaminen, Töölön pallokentän pukusuojara- KennuKsen ovien uusiminen, valaistuslaitteiden rakentaminen Tapanilan urheilupuiston olevan poliisilaitoksen hevosten tallin peruskorjaus, maavallin rakentaminen Taivaskallion kelkkamäkeen, Etelä-Haagan urheilukentän eteläpään painuneen osan nostaminen, Puistolan kentän pohjoispäässä olevan avoojan putkittaminen sekä kahden jääkiekkokaukalon rakentaminen. ja käymälän. uimarannan, pukusuojan Myllypuron kort- 138 henkilöä, ja vähiten Ulkoilualueet ja -puistot. Osaston hoidossa olivat v:n 1966 aikana Karjakaivon (ent. Latukallio-Suonpää), Kauha- Nuuksionpään, Pirttimäen, Rastilan, Salmen (ent. Salmenkartano) ja Uutelan ulkoilualueet sekä Kivinokan, Lauttasaaren (Särkijä Ulkoilupuistoista Seurasaari, Mustikkamaa ja Läntinen Pihlajasaari ovat olleet käytettä-, ympäri vuoden päivittäisen aukioloajan kun taas muut ovat tarjonneet kesäisin mahdollisuuden oleskeluun yöpymisen tapahtuessa tai teltoissa. Seurasaaren kävijämäärä kohosi kertomusvuoden aikana :een (ed. v ), Mustikkamaan :een ( ) ja Läntisen Pihlajasaaren :een (40 000) henkeen. Muissa ulkoilupuistoissa oleskelleiden yhteensä 1 520:n (1 528) vakinaisen kesämajaperheen lisäksi on telttailua varten varatuilla alueilla harrastettu runsaasti kausi- ja tilapäistelttailua sekä varsinkin alueiden uimarannoilla myös kertakäyntejä. Esimervans- ja Jrit&a-. Varsasaaren ulkoilupuistot. Vuoden lopussa oli ulkoilualueiden yhteenlaskettu pinta-ala ha ja ulkoilupuistojen 207 ha eli vht ha. Lisäys kertomusvuoden aikana oli kaikkiaan 253 ha. Kertomusvuoden runsasluminen talvi ja olivat omiaan lisäämään heluikoiluharrastusta. Suosituimvasu. raivittam suoritetun on eri ulkoilualueilla ollut vuoden ansana Kävijöitä V V Kar j akaivo Kauhala Kaunissaari Luukkaa Nuuksionpää Pirttimäki Rastila Salmi Uutela telttoja päivittäin 184

14 29, Urheilu- ja ulkoiluvirasto Kaunis- toukokuu (15.5. alkaen) kesäkuu... heinäkuu... elokuu... syyskuu (15.9. saakka) Itäinen Pihlajasaari Malkasaari Ulkoilupuistojen yhteenlasketun kävijämäärän noustessa vuoden aikana n :een (n ) kävi kaupungin kaikilla varsinaisilla ulkoilutarkoituksiin varatuilla alueilla (Keskuspuistoa lukuun ottamatta) n (n ) henkilöä. Ulkoilualueilla käyneiden kulkuneuvojen Kaunissaari tammikuu... helmikuu... maaliskuu... huhtikuu'... toukokuu kesäkuu heinäkuu... elokuu syyskuu lokakuu... marraskuu joulukuu Autoja Veneitä 1 Luukkaalla )... Nuuksionpäässä Pirttimäessä Rastilassa Salmessa... Uutelassa... Kaunissaaressa Pihlaj asaaressa Luukkaa Rastilan saunan käyttäjien määrä jäi kesäkuukausina normaalia pienemmäksi siltä syystä että saunaa jouduttiin vesipulan takia pitämään aika-ajoin suljettuna. Viikonloppu- ja l o m a m a j a t. Yksityisten omistamia kesämajoja oli vuosittain tehtävän telttailusopimuksen perusteella eri ulkoilupuistoissa kertomusvuoden päättyessä seuraavasti: Pirttimäki Nuuksionpää U l k o i l u m a j a t j a s a u n a t. Pirttimäen ulkoilumajassa tapahtuneiden yöpymisten määrä oli 971 (996) ja Rastilan ulkoilumajassa (1 545). Eri ulkoilualueilla olevissa yleisösaunoissa oli kylpijöitä seuraavasti: Kaikkiaan määrät vuoden aikana olivat (linja-autoliikennettä ei ole laskettu mukaan): Rastila V V Kivinokka... Lauttasaaren Särkiniemi Länsiulapanniemi Satamasaari Varsasaari Itäinen Pihlajasaari Varis - Pitkäsääri Ulkoilumajalla , Kaitalammella ja Halkolammella

15 Rastilan ulkoilualueella oli 20 kaupungin omistamaa 24 -hengen lomamajaa, jotka vuokrattiin kesäkauden aikana yht. 123 (116) helsinkiläisperlieelie kahden viikon ajaksi kullekin. Rakennus- ja korjaustyöt. Ulkoilualueilla ja -puistoissa suoritetuista uudisrakennus- ja perusparannustöistä mainittakoon: Kaunissaaren aallonmurtaj atyön jatkaminen; Seurasaaren ja Kivinokan tievalaistuksen lisääminen; Käärmeluodon keit-, tokatoksen ja käymälän rakentaminen; Luukkaan Halkolammen ja Kaitalammen keittokatoksen, kaivon ja käymälän rakentaminen sekä uuden tien rakentaminen Kaitalammen itäpuolella olevalle pysäköintialueelle; Mustikkamaan pysäköintialueen ja kisakentän rakentaminen; Nuuksionpään retkireitin jatkaminen; Pirttimäen kisakentän salaojitus ja pintatyöt; Salmen pujottelurinteen levennys ja tasaus, kahden hiihtohissin hankkiminen, Yksityiset... V eneyhteisöt Vuokraaja ulkoilumajan korjaus ja pysäköintialueen rakentaminen sekä Lauttasaaren, Pihlajasaaren ja Tullisaaren Isäntien asuntojen korjaukset. Venesatamat. Laiturimestarinkäyttöön hankittiin hinaajamoottorivene kuljettajineen. Kertomusvuoden aikana valmistui Munkkiniemen Ramsaynrantaan siltojen väliselle alueelle 134-paikkainen venelaituri sekä pienemmät laiturit Tammisalon Airorantaan ja Kulosaaren itärantaan. Betonisia laituriponttoneja valmistui yht. 25 eri puolilla kaupunkia oleviin venesatamiin. Pornaistenniemessä sij aitseva n. 3.5 ha:n suuruinen maa-alue siirrettiin lukien urheilu- ja ulkoilulautakunnan hallintoon käytettäväksi veneiden talvitelakointiin. Yksityisille veneenomistajille ja venekerhoille vuokratut venepaikat jakaantuivat seuraavasti (suluissa edellisen vuoden luvut): Peräkiinnikkeiset paikat 957 ( 919) (1 344) Peräkiin liikkeettömät paikat 603 (548) 315 (138) (1 467) (1 482) (2 263) 918 (686) (2 949) Eri veneyliteisöille vuokratut venepaikat jakaantuivat puolestaan seuraavasti: Perä- Veneyhteisöt kiinnikkeiset kiinnikkeettömät paikat paikat Brändö Seglare 20 ( 16 ( ) 36 ( -) Hakaniemen Moottorivenekerho 128 ( 75) ( ) 128 ( 75) Helsingfors Segelsällskap ( ) 106 ( 32) 106 ( 32) Helsingin Moottorivenekerho 383 ( 408) ( ) 383 ( 408) Helsingin Työväen Pursiseura ( -) 36 ( ) 36 ( -) Humallahden Venekerho 238 ( 239) 12 ( ) 250 ( 239) Merenkävijät ( -) 36 ( 32) 36 ( 32) Munkan Venekerho 130 ( -). ( ) 130 ( -) Puotilan Venekerho 228 ( 70) ( ) 228 ( 70) Suomalainen Pursiseura ( -) 72 ( 32) 72 ( 32) Suomen Moottoriveneklubi 152 ( 108) 16 ( 16) 168 ( 124) Taivallahden Venekerho 193 ( 184) 21 ( 26) 214 ( 210) Tammisalon Moottorivenekerho 56 ( -) ( ) 56 ( -) Vallilan Venekerho 262 ( 260) ( ) 262 ( 260) 186 Perä (1 344) 315 (138) (1 482)

16 Kalastus ja merilinnustus, Kertomusvuoden aikana myytiin kaupungin vesillä kalastamiseen oikeuttavia lupia ylit (9 439) kpl. Näistä oli uistelulupia (4 729), lupia verkkokalastukseen (2 826), koukkujen käyttämiseen 800 (1 050), pitkänsiiman käyttämiseen 499 (578), pikkurysällä kalastamiseen 36 (49), isolla rysällä kalastamiseen 16 (23) sekä katiskan käyttämiseen 265 (184). Kaupungin läheisyydessä olevalle merialueelle istutettiin ( ) hauenpoikasta, mistä määrästä kaupunki kustansi kpl ja Helsingin kalamiespiiri sekä kalastusseurat yht kpl. Kuhien kutuolosuhteiden parantamiseksi sijoitettiin kaupungin vesialueelle yht. 80 kututuroa. Seurasaaressa olevaan lampeen ja Luukkaan ulkoilualueella sijaitsevaan Halkolainpeen Istutettiin lohikaloja kalastusta harrastavien ulkoihj öiden pyydystettäväksi. Merilintujen syysmetsästysoikeus kaupungin edustalla olevilla eräillä saarilla ja luodoilla vuokrattiin yhdeksälle helsinkiläiselle metsästysseuralle. Urheilu- ja ulkoiluvirasto on suorittanut kalastusalan neuvonta- ja valistustoimintaa lehdistön, yleisradion, kiertokirjeiden ja eri tilaisuuksissa pidettyjen esitelmien avulla. Kalastuksen j a merilinnustuksen valvontaa suoritettaessa tarkastettiin mm. 540 kalastatajan ja linnustajan luvat. Tarkastuksen yhteydessä takavarikoitiin 26 erilaista pyydystä ja 2 henkilöä asetettiin syytteeseen luvattomasta metsästyksestä. Matkailij apalvelu. Koti- ja ulkomaisia matkailijoita varten ylläpidettiin leirintäalueita Lauttasaaren ja Tullisaaren ulkoilupuistoissa. Näitä alueita käyttäneiden henkilöiden määrät ilmenevät seuraavasta (suluissa edellisen vuoden vastaavat luvut): Leirintäalue Suomalaisia Ulkomaalaisia Lauttasaari (3 437) 4109 (3 987) ( 7 424) Tullisaari 4565 (2701) 3686 (2 885) 8251 ( 5 586) (6 138) (6 872) (13 010) Kotimaisten matkailijoiden yöpymistä tapahtui Lauttasaaressa ja Tullisaaressa sekä ulkomaalaisten yöpymisiä Lauttasaaressa ja Tullisaaressa eli yht. yöpymisiä (n ). Ulkomaalaisten osuus leirintäalueilla yöpyneistä oli 46.6 % ja yöpymisistä 50.8 %. Ulkomaalaiset edustivat 42 eri kansallisuutta. Suurimpana ryhmänä olivat saksalaiset, joita oli (2 683) henkeä. Seuraavina olivat ruotsalaiset (1 401), ranskalaiset 634 (549) ja englantilaiset 395 (345) henkeä. Kulku- ja yöpymisvälineiden määrät olivat seuraavat: Leirintäalue Autoja Lauttasaari (2 210) Tullisaari (1 840) 36 ( 86) 34 ( 35) Moottoripyöriä Asuntovaunuja 128 ( 53) 111 (106) Telttoja (3 560) (2 287) (4 050) 70 (121) 239 (159) (5 847) 187

17 29, Urheilu- ja ulkoiluvirasto Stadionin retkeilymaja oli edelleen Suomen Retkeitymajajärj eston hoidossa. Majassa yöpyi yht (14 139) vierasta, joista suomalaisia oli (7 727) ja ulkomaalaisia (6 412). Yöpyjät olivat kotoisin 66 eri maasta. Yöpymiskertoja kertyi kaikkiaan (30 562), joista kotimaisten vierailijoiden osalle tuli (15 407) ja ulkomaalaisten (15 155) yöpymistä. Ulkomaalaisista yöpyjistä olivat lukumääräisesti ensimmäisellä sijalla saksalaiset, joita oli (2 042) henkeä. Toisella sijalla olivat ruotsalaiset eli (1 239) henkeä. Talousarviossa tarkoitukseen varatun määrärahan turvin sai 221 (185) suurperheistä ja vähävaraista helsinkiläisäitiä sekä 216 (180) heidän nuorimpiinsa kuuluvaa lastaan anomusten perusteella ilmaisen 14 vrk:n pituisen oleskelun Lomaliiton, Virkamiesliiton, Svenska Semesterförbundetin ja Lasten Kesä -nimisen yhdistyksen lomakodeissa. Viihdytystoiminta. Juhannusaattona järjestettiin Hietarannassa ja Kaivopuiston rannassa kokonpolttamistilaisuudet, joihin yleisöllä oh vapaa pääsy. Kesäkuukausina pidettiin kaupungin eri puistoissa yht. 74 ulkoilmakonserttia. Näistä 24 oh kolmen eri soittokunnan pitämää 50:n ollessa kahdentoista eri laulukuoron pitämää. Kaupungissa toimineissa neljässä kesäteatterissa järjestettiin kussakin yksi vapaanäytäntö. L u o n n o n s u o j e l u ja riistanh o i t o. Kaunissaaressa ja Mustikkamaalla käytettiin kertomusvuoden aikana 600 kg rehukaalia riistan ruokintaan. Eri ulkoilualueilla kaadettiin lisäksi haapoja jänisten talviruoaksi ja käytettiin 200 kg viljaa pikkulintujen ja fasaanien ruokintaan. Useilla alueilla hävitettiin variksia ja kulkukissoja. T u t k i m u s t o i m i n t a. Uutelan ulkoilualueen käytön ja vastaisten kehittämistarpeiden selvillesaamiseksi suoritettiin torstaina sekä sunnuntaina alueella ulkoilevan yleisön haastatteluun perustuva 188 tutkimus, joka kohdistui yli tuhanteen henkilöön. Tutkimuksessa selvitettiin mm. haastateltujen henkilöiden ikä- ja sukupuolijakautuma, sosiaaliryhm.itys, asuinpaikka, kulkuneuvo, jolla he olivat saapuneet alueelle, heidän ulkoiluharrastuksensa sekä oliko kysymyksessä kesäloma vaiko muun vapaa-ajan viettäminen. T i e d o t u s - ja j ulkaisutoimint a. Helsinkiläisille tarjoutuvia ulkoilumahdollisuuksia selostettiin mm. eri tilaisuuksissa pidetyissä esitelmissä sekä lehdistön, radion ja TV:n välityksellä samoin kuin ulkoilualueita esittelevien, yleisölle vapaasti jaettavien lehtistenkin avulla. Kaupunginvaltuustolle ja lautakuntien jäsenille järjestettiin tutustumisretki Kaunissaareen sekä Luukkaan ja Pirttimäen alueille. Pääkaupungin asukkaiden ulkoiluharrastusta on pyritty lisäämään niin talvisin kuin kesäisinkin eri ulkoilualueille suunnattujen ohjattujen kaupungin retkien avulla. Ulkoiluosaston toimesta julkaistiin kertomusvuoden aikana seuraavat yleisölle jaettavat esittelylehtiset: Lehtisen nimi Metsiin-merille-maanteille... Helsinkiläiset kalavesillä Luukin ulkoilualue... Pirttimäen ulkoilualue.. Salmenkartanon ulkoilualue kieliset kpl Ruotsinkieliset kpl Eläintarhaosaston henkilökuntaan kuului kertomusvuoden aikana 9 vakinaista viranhaltijaa ja 39 pysyvästi palkattua työntekijää. Tilapäisen henkilökunnan määrä oh korkeimmillaan 38 henkeä. Eläintarhassa kävi kertomusvuoden ai-

18 Aikuisia Lapsia YM. Korkeasaaren lautalla Maksullisilla moottoriveneillä Maksullisissa kohteissa kävi: Kissalaaksossa Apinatalossa Karhulinnassa Karhulinnan käymälässä Kertomusvuoden päättyessä oli saaren kokoelmissa noin 220 eri eläinlajia ja noin eläinyksilöä. Mainittakoon, että saaressa oli edustettuna 7 eri karhulajia, 18 kissaeläinlajia, 7 hirvieläinlajia, 12 apinalajia, 25 petolintulajia ja 22 papukaijalajia sekä runsaasti edustajia useista muista eläinryhmistä. Uusia eläinlajeja ei hankittu vuoden aikana kovinkaan runsaasti, koska Kissalaakson kokoelma oh jo saatu varsin edustavaksi Uusista hankituista eläinlajeista mainittakoon 2 puuleopardia sekä joukko eksoottisia lintuja. Kertomusvuoden aikana myytiin tai vaihdettiin uusiin eläimiin 40 nisäkästä ja lintua, joista mainittakoon mm. puuma, 2 ahmaa, visentti, 2 jakkihärkää, hirvi, poro, 3 alppikaurista ja seepra. Korkeasaaressa syntyi kertomusvuoden aikana yhteensä noin eläintä, joista kuitenkin hieman yli oh petoeläinten ruokintaan käytettyjä kaniineja ja marsuja. Syntyneistä eläimistä mainittakoon kultakissa, 2 suoilvestä, 2 vlsenttiä, jakkihärkä, 2 alppikaurista, 4 poroa, 2 saksanhirveä, 4 vapitia, 6 kuusipeuraa ja 5 harjalammasta. Kertomusvuoden aikana ei kuollut arvokkaita eläimiä. Kertomusvuoden aikana valmistui uusi rantapaviljonki. Muista rakennustöistä mainittakoon uudet tallit ja tarhat harjalampaille, laamoille ja kameleille sekä jakkihärille. Lisäksi valmistui uusi pikkulintutalo. Kissalaaksoon rakennettiin ulkohäkit Siperian tiikereille, puumille ja ilveksille. Menot ja tulot. Käyttömenot olivat kokonaisuudessaan mk, josta mk tuli lautakunnan ja viraston, mk urheiluosaston, mk ulkoiluosaston, mk eläintarhaosaston ja mk avustusten osalle. Menoista oli mk kiinteän käyttöomaisuuden korkoja ja poistoja, mk rakennusten ja venelaiturien kunnossapitoa ja mk muuta kunnossapitoa. Urheilutoimen uudisrakennustöihin käytettiin mk, josta mk urheilun, mk ulkoilun ja mk Korkeasaaren eläintarhan osalle. Perusparannustöihin käytettiin mk, josta mk urheilun, mk ulkoilun ja mk Korkeasaaren eläintarhan osalle. Tulot olivat kokonaisuudessaan mk, josta urheilulaitoksista mk, ulkoilusta mk ja Korkeasaaren eläintarhasta mk. 189

harjoitus- kilpai- harjoittelijoita tunteja luja ja kilpailijoita 1 090 102 12 020 2 203-11 854

harjoitus- kilpai- harjoittelijoita tunteja luja ja kilpailijoita 1 090 102 12 020 2 203-11 854 443 Eri tiloja käytettiin seuraavasti: harjoitus- kilpai- harjoittelijoita tunteja luja ja kilpailijoita C-messuhalli Kumpulan uimala Pirkkolan urheilupuisto jäähalli pallohalli uimahalli voimailusali

Lisätiedot

30 Urheilu- ja ulkoiluvirasto

30 Urheilu- ja ulkoiluvirasto 30 Urheilu- ja ulkoiluvirasto Kansliatoimiston henkilökunta ym. Vnoden 1969 päättyessä oli toimistossa yhdeksän vakinaista viranhaltijaa sekä kolme työsuhteessa olevaa kuukausipalkkaista toimihenkilöä,

Lisätiedot

28. Urheilu- ja ulkoiluvirasto

28. Urheilu- ja ulkoiluvirasto Kansliatoimiston henkilökunta ym. Kertomusvuoden päättyessä oli toimistossa 9 vakinaista viranhaltijaa sekä 2 työsuhteessa olevaa kuukausipalkkaista toimihenkilöä. Kansliatoimiston pitämään viraston diaariin

Lisätiedot

29. Urheilu- ja ulkoiluvirasto

29. Urheilu- ja ulkoiluvirasto 29. Urheilu- ja ulkoiluvirasto 11 512 päivää ja 90 1 888 päivää. Kertoi sattui 47 tapaturmaa, jois- uneet 253 lomapäivää sisältyvät em. ta utta ja 414 lähtenyttä kirjettä. Toimistossa pidetyn oli toimistossa

Lisätiedot

30. Urheilu- ja ulkoiluvirasto

30. Urheilu- ja ulkoiluvirasto Kansliatoimiston henkilökunta ym. Vuoden 1971 päättyessä oli toimistossa 13 vakinaista viranhaltijaa sekä viisi työsuhteessa olevaa kuukausipalkkaista toimihenkilöä. Kansliatoimiston pitämään viraston

Lisätiedot

30. Urheilu- ja ulkoiluvirasto

30. Urheilu- ja ulkoiluvirasto Kansliatoimiston henkilökunta ym. Vuoden 1970 päättyessä oli toimistossa yhdeksän vakinaista viranhaltijaa sekä kolme työsuhteessa olevaa kuukausipalkkaista toimihenkilöä. Kansliatoimiston pitämään viraston

Lisätiedot

29. Urheilu- ja ulkoiluvirasto

29. Urheilu- ja ulkoiluvirasto Kansliatoimiston henkilökunta ym. Vuoden 1968 päättyessä oli toimistossa 9 vakinaista viranhaltijaa sekä 3 'työsuhteessa olevaa kuukausipalkkaista toimihenkilöä. Kanshatoimiston pitämään viraston diaariin

Lisätiedot

Liikuntatoimen investointien tarveohjelma 2014 ja TSE

Liikuntatoimen investointien tarveohjelma 2014 ja TSE 1 (5) UUDISRAKENTAMINEN URHEILULAITOKSET JA -KENTÄT (01) 3000 1 *Jätkäsaaren liikuntapuisto 2,000 1,000 1,000 3000 1 *Tehtaanpuiston kenttä, tekojäärata ja huoltorakennus 1,500 0,500 1,000 4000 3 Kalasatama,

Lisätiedot

31. Urheilu- ja retkeilytoiminta

31. Urheilu- ja retkeilytoiminta Urheilu- ja retkeilylautakunta Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Lautakunnan kokoonpano v. 1963 oli sama kuin edellisenä vuonna. Lautakunnalla oli vuoden aikana 24 kokousta, joiden pöytäkirjojen pykäläluku

Lisätiedot

Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2000 2012

Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2000 2012 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 22 213 Osakeasuntojen keskihinnat 212 Paloheinä Tapanila Osakeasuntojen postinumeroalueittaiset hinnat Helsingissä 2 212 Lassila Länsi-Pakila Pihlajamäki Kontula

Lisätiedot

Virastopäällikkönä toimi v voim.opett. Esko Paimio saakka ja lukien voim.- opett. Esko Numminen.

Virastopäällikkönä toimi v voim.opett. Esko Paimio saakka ja lukien voim.- opett. Esko Numminen. 437 40. Urheilu ja ulkoiluvirasto Virastopäällikkönä toimi v. 1974 voim.opett. Esko Paimio 30.11. saakka ja 1.12. lukien voim.- opett. Esko Numminen. Kansliatoimisto Toimiston päällikkönä toimi siht. varat.

Lisätiedot

29. Urheilu- ja ulkoilulautakunta

29. Urheilu- ja ulkoilulautakunta Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Urheilu- ja ulkoilulautakunnan kokoonpano v. 1967 oli muuten sama kuin edellisenä vuonna, paitsi että jäseneksi yliopett. Börje Mattssonin tilalle valittiin dipl.ins.

Lisätiedot

Asuntojen keskihinnat Helsingin postinumeroalueilla vuosina 2000 2010

Asuntojen keskihinnat Helsingin postinumeroalueilla vuosina 2000 2010 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 3 211 Asunnot yhteensä 21 Asuntojen keskihinnat Helsingin postinumeroalueilla vuosina 2 21 /neliö 1 95-2 699 2 7-3 699 3 7-4 699 4 7-6 vähän kauppoja/ tieto epävarma

Lisätiedot

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe 1 Soveltuvuuskokeilla valitut vuosiluokkien 1-6 oppilasmäärät 20.9.2013 1 7 Aurinkolahden peruskoulu 451 0 0,0 1 6 Herttoniemen ala-asteen koulu 211 0 0,0 1 6 Herttoniemenrannan ala-asteen koulu 492 0

Lisätiedot

40. Urheilu- ja ulkoiluvirasto

40. Urheilu- ja ulkoiluvirasto Kansliatoimisto. Vuoden 1972 päättyessä toimistossa oli 10 vakinaista viranhaltijaa sekä neljä työsuhteessa olevaa kuukausipalkkaista toimihenkilöä. Toimiston päällikkönä toimi sihteeri, lakit.lis. Pentti

Lisätiedot

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2010 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2010/2011

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2010 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2010/2011 7 2011 Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2010 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2010/2011 Väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingissä vuonna 2010 Vuodenvaihteessa 2010/2011 Helsingissä asui

Lisätiedot

24. Nuorisotoimisto. valvoja, kerhotoiminnan ohjaaja, kanslisti, kolme toimistoapulaista ja vahtimestari-mekaanikko

24. Nuorisotoimisto. valvoja, kerhotoiminnan ohjaaja, kanslisti, kolme toimistoapulaista ja vahtimestari-mekaanikko Henkilökunta. Toimiston henkilökuntaan kuului v. 1972 vakinaisina viranhaltijoina nuorisoasiamies, apulaisnuorisoasiamies, hallinnollinen sihteeri, nuorisoneuvoja, kerhokeskusten valvoja, kerhotoiminnan

Lisätiedot

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2011 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2011/2012

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2011 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2011/2012 7 2012 Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2011 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2011/2012 Väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingissä vuonna 2011 Vuodenvaihteessa 2011/2012 Helsingissä asui

Lisätiedot

Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002

Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2002 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Mika Lappalainen Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-389-7 Painettuna

Lisätiedot

28* Nuorisotoimisto. Kertomusvuonna jouduttiin luopumaan Johanneshovin huoneistosta, Runebergink.

28* Nuorisotoimisto. Kertomusvuonna jouduttiin luopumaan Johanneshovin huoneistosta, Runebergink. 28* Nuorisotoimisto Henkilökunta. Toimiston henkilökuntaan kuuluivat v. 1969 vakinaisina virkailijoina: nuorisoasiamies, apulaisnuorisoasiamies, nuorisoneuvoja, kerhokeskusten valvoja, kerhotoiminnan ohjaaja,

Lisätiedot

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 22 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2003 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-325-0 Painettuna ISSN 1455-7231

Lisätiedot

Ulkoilmatapahtumien maksut

Ulkoilmatapahtumien maksut Ulkoilmatapahtumien maksut maksut alk. 1.4.2015 6 (14) Yleisölle maksuton on avoin, joka rajoittaa alueen yleistä käyttöä. Yleisölle maksullinen on, jossa alue on rajattu pois yleisestä käytöstä ja johon

Lisätiedot

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2012 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2012/2013

Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2012 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2012/2013 7 2013 Ennakkotietoja Helsingin väestönmuutoksista vuonna 2012 ja väkiluvusta vuodenvaihteessa 2012/2013 Väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingissä vuonna 2012 Vuodenvaihteessa 2012/2013 Helsingissä asui

Lisätiedot

Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003

Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 43 Helsinkiläisten asuntokuntien tulot 2003 Helsingin kaupungin kuvapankki/matti Tirri Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-616-0 LISÄTIETOJA

Lisätiedot

6 Kuninkaantammentie Niskalan pysäköintialue ULOS. 7 Haltialan aarnimetsä Mombergintie Liikuntaviraston omavalmiste Rekki 1

6 Kuninkaantammentie Niskalan pysäköintialue ULOS. 7 Haltialan aarnimetsä Mombergintie Liikuntaviraston omavalmiste Rekki 1 1 Pirkkolan liikuntapuisto pohjoinen pysäköintialue ULOS Liikuntaviraston omavalmiste Riipuntatikkaat 2 Liikuntaviraston omavalmiste Vatsalauta 4 Liikuntaviraston omavalmiste Vatsa ja selkäteline 1 Liikuntaviraston

Lisätiedot

Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.2006

Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.2006 Asuntokunnat hallintaperusteen ja kielen mukaan 31.12.26 Helsinki Espoo Vantaa Muu Hgin seutu Hgin seutu Helsinki Espoo Vantaa Muu Hgin seutu Hgin seutu % % Omistus Arava Korkotuki Muu vuokra Asumisoikeus

Lisätiedot

Presidentinvaalit Helsingissä, 2. kierros

Presidentinvaalit Helsingissä, 2. kierros HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2006 5 MARKKU LANKINEN Presidentinvaalit Helsingissä, 2. kierros Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-632-2 LISÄTIETOJA markku.lankinen@hel.fi

Lisätiedot

Lähipalvelut ovat kestävää kehitystä

Lähipalvelut ovat kestävää kehitystä Lähipalvelut ovat kestävää kehitystä EU:n kestävän kaupunkikehityksen indikaattorit Euroopan unioni on esittänyt kaupunkipolitiikan indikaattorit, joiden avulla kunnat voivat seurata kestävää kehitystä

Lisätiedot

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT n Aleksis Kiven peruskoulu 4 413 3 3 Alppilan yläasteen koulu 3 230 1 1 Arabian peruskoulu 4 615 2 2 Aurinkolahden peruskoulu 1 753 2 4 6 Brahenpuiston koulu 89 11 11 Eläintarhan ala-asteen koulu 4 209

Lisätiedot

Helsinki liikuntakaupunki

Helsinki liikuntakaupunki Helsinki liikuntakaupunki Helsingin liikuntapalvelut Helsingin lukuisat liikuntapalvelut tarjoavat rajattomat mahdollisuudet harrastaa liikuntaa ympäri vuoden sekä sisällä että ulkona. Helsinkiläiset ovat

Lisätiedot

Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Helsingissä 2018

Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Helsingissä 2018 Osakeasuntojen hinnat postinumeroalueittain Helsingissä 2018 Oskari Harjunen Tilastoja 2019:12 Tiedustelut Oskari Harjunen, p. 09 310 36398 etunimi.sukunimi(at)hel.fi Julkaisija Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia,

Lisätiedot

Asuntokuntien tulot, verot ja velat Helsingissä 2008

Asuntokuntien tulot, verot ja velat Helsingissä 2008 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2010 tilastoja 40 Asuntokuntien tulot, verot ja velat Helsingissä 2008 TIEDUSTELUT Leena Hietaniemi E-mail etunimi.sukunimi@hel.fi Osoite PL 5500, 00099 Helsingin kaupunki

Lisätiedot

22. Urheilu- ja retkeilytoiminta

22. Urheilu- ja retkeilytoiminta 22. Urheilu- ja retkeilytoiminta Urheilu- ja retkeilylautakunnan ja sen jaostojen kokoonpano t kokoukset ym. Lautakunnan puheenjohtajana v. 1958 oli liikennetarkast. Väinö Soininen, varapuheenjohtajana

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2009 20 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2008 Käänne työttömyyden kehityksessä Helsingin työttömyysaste

Lisätiedot

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 26 31 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.25 Helsingin kaupungin kuvapankki/ Paul Williams Verkkojulkaisu ISSN 1458-577 ISBN

Lisätiedot

Koulu. aloituspaikoista paikat, paikat, minimi

Koulu. aloituspaikoista paikat, paikat, minimi 3.10.17 3.10.17 Facta.9.17, lv 17-18 16,3 u %.9.16 eet Alueella asuvat koulutulokkaat eli kouluun 83,7 % v. 11 Aurinkolahden peruskoulu Itäkeskuksen peruskoulu Keinutien ala-asteen koulu Kontulan ala-asteen

Lisätiedot

starttiluokat ALUEELLISET ERITYISLUOKAT Suurpiiri 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus koulun ylläpitäjä tuetut

starttiluokat ALUEELLISET ERITYISLUOKAT Suurpiiri 10-vuotinen oppivelvollisuus pidennetty oppivelvollisuus koulun ylläpitäjä tuetut peruslinja TAD ja lukuvuonna 2012-2013 30.5.2012 - ETELÄINEN Elias-koulu s 0 Helsingin normaalilyseo v 0 Kaisaniemen aa k 0 Kruunuhaan yläaste k 0 Lauttasaaren aa s 0 Lauttasaaren yk s 0 Ressun pk k 0

Lisätiedot

Eduskuntavaalit Helsingissä 2003

Eduskuntavaalit Helsingissä 2003 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 23 8 Markku Lankinen Eduskuntavaalit Helsingissä 23 Verkkojulkaisu ISSN 148-77 ISBN 92-473-3-7 Painettu ISSN 14-7231 LISÄTIETOJA Markku Lankinen Helsingin

Lisätiedot

HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä Helsingissä vuonna Suutarila Puistola.

HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä Helsingissä vuonna Suutarila Puistola. TILASTOJA 40 2011 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2010 Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä Helsingissä vuonna 2010 Tuomarinkylä Suutarila Puistola Jakomäki

Lisätiedot

XXIV. Urheilulautakunta

XXIV. Urheilulautakunta XXIV. Urheilulautakunta Urheilulautakunnan kertomus v:lta 1939 oli seuraava: Urheilulautakuntaan kuuluivat v. 1939 puheenjohtajana lääketieteenlisensiaatti U. Tötterman, varapuheenjohtajana kamreeri T.

Lisätiedot

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S

t i l a s t o j a HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S H E L S I N G I N K A U P U N G I N T I E T O K E S K U S t i l a s t o j a 2010 35 HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2009 Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste peruspiireittäin Helsingissä 2009. Nuorten

Lisätiedot

40. Urheilu- ja ulkoiluvirasto

40. Urheilu- ja ulkoiluvirasto Viraston päällikkönä toimi v. 1973 voimistelunopettaja Esko Paimio. Kansliatoimisto. Kertomusvuoden päättyessä toimiston henkilökuntaan kuului kymmenen vakinaista viranhaltijaa sekä neljä työsuhteessa

Lisätiedot

tilastoja HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS

tilastoja HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2009 tilastoja TIEDUSTELUT Harri Taponen, Nuorisoasiainkeskus, puh. 09 310 89036 Annikki Suihkonen, puh. 09 310 36403 E-mail: etunimi.sukunimi@hel.fi Julkaisija Helsingin

Lisätiedot

28. Urheilu- ja ulkoilulautakunta

28. Urheilu- ja ulkoilulautakunta Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Urheilu- ja ulkoilulautakunnan kokoonpano v. 1971 oli muuten sama kuin edellisenä vuonna, paitsi että jäseniksi toiminnanjoht. Jaakko Tuomisen tilalle tuli opett.

Lisätiedot

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain

Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2005 30 Helsingin työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys alueittain 31.12.2004 Helsingin kaupunki, kaupunkimittausosasto 030/2004 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia. 27.2.2012 Simo Tarvonen

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia. 27.2.2012 Simo Tarvonen Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia 27.2.2012 Simo Tarvonen Mikä urheiluakatemia? Urheilijan opinto- ja elämänura Päivittäisvalmennus Tuki- ja asiantuntijapalvelut Urheilijan polku 16 -v 566 urheilijaa 73

Lisätiedot

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta

(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06

Lisätiedot

Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2007

Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 20 2008 Tapaninvainio Suurmetsä 2007 1700-2599 2600-3199 3200-3999 4000-4999 As.kauppoja alle 5 Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2007 Malmi Länsi- Pakila Kontula

Lisätiedot

Eduskuntavaalit Helsingissä 2007

Eduskuntavaalit Helsingissä 2007 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS Tilastoja 27 11 Eduskuntavaalit Helsingissä 27 Verkossa ISSN 1796-721X Painettu ISSN 14-7231 LISÄTIETOJA Markku Lankinen Puh. 9 31 3636 etunimi.sukunimi@hel.fi Eduskuntavaalit

Lisätiedot

NUORET ALUEITTAIN TILASTOJA Nuorisoasiainkeskus ja Tietokeskus Helsingin kaupunki Syyskuu 2011

NUORET ALUEITTAIN TILASTOJA Nuorisoasiainkeskus ja Tietokeskus Helsingin kaupunki Syyskuu 2011 NUORET ALUEITTAIN TILASTOJA 2011 26 Nuorisoasiainkeskus ja Tietokeskus Helsingin kaupunki Syyskuu 2011 TIEDUSTELUT FÖRFÄGNINGAR INQUIRIES Harri Taponen, Nuorisoasiankeskus, p. 09 310 89036 Annikki Suihkonen,

Lisätiedot

22. Urheilu- ja retkeilytoiminta

22. Urheilu- ja retkeilytoiminta 22. Urheilu- ja retkeilytoiminta Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Urheilu- ja retkeilylautakunnan puheenjohtajana toimi v. 1952 liikennetarkastaja V. Soininen sekä jäseninä sihteeri G-.V. Rajala-Rinne,

Lisätiedot

22. Urheilu- ja retkeilytoiminta

22. Urheilu- ja retkeilytoiminta 22. Urheilu- ja retkeilytoiminta Lautakunnan kokoonpano, päätökset ym. Kaupunginvaltuuston valitsemana urheilu- ja retkeilylautakunnan puheenjohtajana toimi kertomusvuonna liikennetarkastaja V. Soininen

Lisätiedot

Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2005

Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2005 Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 23 2006 Malminkartano Paloheinä Siltamäki Tapanila Malmi Suurmetsä Asuntojen keskihinta, /m2 1 600-2 200 2 201-2 749 Keskihinta 2 750 /m2 2 751-3 290

Lisätiedot

ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste

ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste Soveltuvuusluokkaverkko 1.8.2016 alkaen ALUE 1 Koulun nimi Nykyinen painotettu oppiaine luokkaaste oppilas määrä Ehdotus 1.8.2016 luokka-aste oppilasmäärä Aurinkolahden pk, 7-9 Teknologia 7.-9. 32 Teknologia

Lisätiedot

että Helsingissä on helppo asua

että Helsingissä on helppo asua Hyvä kaupunki Hyvä kaupunki Me haluamme, että Helsingissä on helppo asua Me haluamme, että ihmiset voivat asua lähellä terveysasemaa ja koulua. Haluamme myös, että lääkärissä ja koulussa on mukava käydä.

Lisätiedot

Kaupunginosien kehittäjäverkon kokous Kaupunginosien aika kaupunginosien tulevaisuuden pohdintaa

Kaupunginosien kehittäjäverkon kokous Kaupunginosien aika kaupunginosien tulevaisuuden pohdintaa Kaupunginosien kehittäjäverkon kokous 18.1.2017 Kaupunginosien aika kaupunginosien tulevaisuuden pohdintaa HS 8.10.2016 sivu A6 Yleiskaava 2016 kaavaehdotuksen kartta PATOLA Kustaankartano OULUNKYLÄ Tutustu

Lisätiedot

Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta. Kuntamarkkinat Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä

Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta. Kuntamarkkinat Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä Helsingin kaupunginosien turvallisuudesta ja turvallisuuden seurannasta Kuntamarkkinat 13.9.2018 Vesa Keskinen & Eija Pyyhtiä Miksi turvallisuustutkimus? Kaupunkitasoisia vertailuja tehdään Suomessa ja

Lisätiedot

29. Urheilu- ja retkeilytoiminta

29. Urheilu- ja retkeilytoiminta Urheilu- ja retkeilylautakunta Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Lautakunnan puheenjohtajana v. 1962 toimi liikennetark. Väinö Soininen, varapuheenjohtajana ins. Bertil Oljelund sekä jäseninä valtiot.maist.

Lisätiedot

Kartat VANTAA ESPOO HELSINKI. Maps. LAAJASALO Sarvastonkaari 23, 00840 HELSINKI LEPPÄVAARA Vanha maantie, 02650 ESPOO

Kartat VANTAA ESPOO HELSINKI. Maps. LAAJASALO Sarvastonkaari 23, 00840 HELSINKI LEPPÄVAARA Vanha maantie, 02650 ESPOO Kartat Maps ALA-MALMI Lallintie 12, 00700 HELSINKI CITY / NARINKKATORI Narinkka, 00100 HELSINKI TÖÖLÖ Urheilukatu 7, 00250 HELSINKI KALLIO Helsinginkatu 23, 00510 HELSINKI KONTULA Rintinpolku, 00940 HELSINKI

Lisätiedot

Asuntojen hinnat Helsingissä. vuonna 2003. Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja. Vanhojen asuntojen keskineliöhinta 2 425 /m 2

Asuntojen hinnat Helsingissä. vuonna 2003. Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja. Vanhojen asuntojen keskineliöhinta 2 425 /m 2 555555555 Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 15 2004 Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2003 Vanhojen asuntojen keskineliöhinta 2 425 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 2 468 ja rivitaloasunnoissa

Lisätiedot

tilastoja Ennakkotietoja Helsingin väkiluvusta vuodenvaihteessa 2009/2010 ja väestönmuutoksista vuonna 2009

tilastoja Ennakkotietoja Helsingin väkiluvusta vuodenvaihteessa 2009/2010 ja väestönmuutoksista vuonna 2009 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2010 tilastoja 7 Ennakkotietoja Helsingin väkiluvusta vuodenvaihteessa 2009/2010 ja väestönmuutoksista vuonna 2009 Förhandsuppgifter om Helsingfors folkmängd vid årsskiftet

Lisätiedot

24. Nuorisotoimisto. valvoja, kerhotoiminnan ohjaaja, yksi kanslisti, kolme toimistoapulaista, vahtimestari-mekaanikko,

24. Nuorisotoimisto. valvoja, kerhotoiminnan ohjaaja, yksi kanslisti, kolme toimistoapulaista, vahtimestari-mekaanikko, Henkilökunta. Toimiston henkilökuntaan kuuluivat v. 1973 vakinaisina viranhaltijoina nuorisoasiamies, apulaisnuorisoasiamies, hallinnollinen sihteeri, nuorisoneuvoja, kerhokeskusten valvoja, kerhotoiminnan

Lisätiedot

ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti

ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti ALEPA Toimipaikka Myymäläpäällikkö Sähköposti Hämeentie 010 76 69000 0222012mp@sok.fi Asematunneli 010 76 69010 0222018mp@sok.fi Laajasalo 010 76 69030 0222020mp@sok.fi Forum 010 76 69910 0222023mp@sok.fi

Lisätiedot

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn)

Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) Liite, Esitys koulujen kieliohjelmaksi 1.8.2016 alkaen alueittain( sisältää vieraskielisen opetuksen ja kielikylvyn) A1: Itäinen ja kaakkoinen alue Nykyinen kielitarjonat Ehdotus kieliohjelmaksi 1.8.16/

Lisätiedot

Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2004

Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2004 Helsingin kaupungin tietokeskuksen verkkojulkaisuja 24 2005 Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2004 Vanhojen asuntojen keskineliöhinta 2 675 /m 2 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 2 694 /m 2 ja rivitaloasunnoissa

Lisätiedot

Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja

Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 41 2008 Kuvio 1. Työttömien määrä Helsingissä vuoden lopussa 2000 2007, indeksi 2000=100 130 Helsingin työttömyys ja pitkäaikastyöttömyys alueittain 31.12.2007

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset

NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY 07 Tulokset TAUSTATIEDOT Kyselyyn vastanneet seurat Seuratyyppi Klaukkalan Kiri Ry Klaukkalan NMKY ry Kurra Hockey ry Nurmijärven Hiihtoseura ry Nurmijärven Jalkapalloseura

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN VUODEN 2012 LOPUSSA. Työttömyysaste (%) Helsingissä peruspiireittäin Suutarila Puistola.

HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN VUODEN 2012 LOPUSSA. Työttömyysaste (%) Helsingissä peruspiireittäin Suutarila Puistola. TILASTOJA 30 2013 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN VUODEN 2012 LOPUSSA Työttömyysaste (%) Helsingissä peruspiireittäin 31.12.2012 Suutarila Puistola Tuomarinky lä Jakomäki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Liikuntalautakunta PJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Liikuntalautakunta PJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (5) 1 Liikuntavirastossa tehtyjen päätösten ottaminen lautakunnan käsiteltäväksi Päätösehdotus päättää, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä

Lisätiedot

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma

Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Koillis-Helsingin linjastosuunnitelma Liite 1 - Linjakortit LUONNOS 4.2.2015 HSL Helsingin seudun liikenne Sisällys KOILLIS-HELSINGIN LINJASTO... 3 Linja 57... 4 Linja 68... 5 Linja 69... 6 Linja 70...

Lisätiedot

VUOSITILASTO 2013. Helsingin. seurakuntayhtymä

VUOSITILASTO 2013. Helsingin. seurakuntayhtymä VUOSITILASTO 2013 Helsingin seurakuntayhtymä Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Vuoden 2013 väestömuutosten yhteenveto... 3 3. Läsnä oleva väestö (väkiluku) 31.12.2013... 4 4. Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN

TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN TILASTOJA 22 2012 Helsingin kaupunki Tietokeskus HELSINGIN TYÖTTÖMYYS ALUEITTAIN 31.12.2011 Työttömyysaste % ja työttömien lukumäärä Helsingissä osa-alueittain 31.12.2011 Työttömien lukumäärä Helsingin

Lisätiedot

Asuminen ja Helsingin alueet

Asuminen ja Helsingin alueet HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2003 20 Asuminen ja Helsingin alueet Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-194-0 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA Maija Vihavainen, puh. 169

Lisätiedot

22. Urheilu- ja retkeilytoiminta

22. Urheilu- ja retkeilytoiminta Urheilu- ja retkeilylautakunnan ja sen jaostojen kokoonpano v. 1959, kokoukset ym. Lautakunnan samoin kuin eläintarhajaoston ja retkeilyjaoston kokoonpano oli sama kuin edellisenä vuonna. Lautakunnalla

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen

Lisätiedot

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014

SINETTISEURATOIMINNAN POHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA 21.8.2014 SINETTISEURATIMINNAN PHDINTAA Sinettiseurakriteerien vertaaminen lasten ja nuorten urheilun selvitystöihin Sinettiauditoinnit tarkastelussa Lajiliittojen ja Valon

Lisätiedot

29. Urheilu- ja ulkoilulautakunta

29. Urheilu- ja ulkoilulautakunta Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Urheilu- ja ulkoilulautakunnan kokoonpano oli v. 1970 muuten sama kuin edellisenä vuonna, paitsi että jäseneksi toiminnanjoht. Jorma Maskulinin tilalle valittiin majuri

Lisätiedot

0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 %

0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 % Tutkijakoulutusaste Ylempi korkeakouluaste Alempi korkeakouluaste Alin korkea-aste Ammatillinen keskiaste Helsinki Helsingin seutu pl Helsinki Suomi pl Helsingin seutu Lukiokoulutus Perusaste tai tuntematon

Lisätiedot

ESIMIEHET KULTTUURIN JA VAPAA-AJAN TOIMIALALLA TASO 2 Palvelukokonaisuus. TASO 3 Palvelu. Kulttuuripalvelukokonaisuus

ESIMIEHET KULTTUURIN JA VAPAA-AJAN TOIMIALALLA TASO 2 Palvelukokonaisuus. TASO 3 Palvelu. Kulttuuripalvelukokonaisuus ESIMIEHET KULTTUURIN JA VAPAA-AJAN TOIMIALALLA 30.5.2017 Taso Nimike TASO 2 Palvelukokonaisuus Toimialan hallinto kulttuurijohtaja liikuntajohtaja nuorisoasiainjohtaja hallintojohtaja TASO 3 Palvelu Kaupunginmuseo

Lisätiedot

tilastoja Ennakkotietoja Helsingin väkiluvusta vuodenvaihteessa 2008/2009 ja väestönmuutoksista vuonna 2008

tilastoja Ennakkotietoja Helsingin väkiluvusta vuodenvaihteessa 2008/2009 ja väestönmuutoksista vuonna 2008 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS 2009 tilastoja 7 Ennakkotietoja Helsingin väkiluvusta vuodenvaihteessa 2008/2009 ja väestönmuutoksista vuonna 2008 Förhandsuppgifter om Helsingfors folkmängd vid årsskiftet

Lisätiedot

Kunnallisvaalit Helsingissä vuonna 2004

Kunnallisvaalit Helsingissä vuonna 2004 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2004 29 Valokuvat: Olga Vishnjakova. Kunnallisvaalit Helsingissä vuonna 2004 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-354-4 LISÄTIETOJA Markku Lankinen

Lisätiedot

ASUMINEN ALUEITTAIN HELSINGISSÄ 2010

ASUMINEN ALUEITTAIN HELSINGISSÄ 2010 ASUMINEN ALUEITTAIN HELSINGISSÄ 2010 1 TILASTOJA 2012 TIEDUSTELUT FÖRFÄGNINGAR INQUIRIES Eija Rauniomaa, p. tel. 09 310 36302 etunimi.sukunimi@hel.fi JULKAISIJA UTGIVARE PUBLISHER Helsingin kaupungin tietokeskus

Lisätiedot

Lähiö projekti Helsingin kaupunki

Lähiö projekti Helsingin kaupunki Lähiö projekti Helsingin kaupunki www.hel.fi/lahioprojekti Pihlajamäki Yhdessä parempi kaupunki jo vuodesta 1996 Lähiöprojektin keskeiset tavoitteet ja tehtävät määritellään kunkin toimintakauden alussa.

Lisätiedot

Tuottavuuden mittaus Helsingin kaupunginkirjastossa Toimintolaskennan testailua. Keskuskirjastokokous Jouni Juntumaa

Tuottavuuden mittaus Helsingin kaupunginkirjastossa Toimintolaskennan testailua. Keskuskirjastokokous Jouni Juntumaa Tuottavuuden mittaus Helsingin kaupunginkirjastossa -------------- Toimintolaskennan testailua Keskuskirjastokokous 30.1.2014 Jouni Juntumaa Helsingin kaupunginjohtajan päätöksen 30.11.2011 mukaan virastojen

Lisätiedot

Tilavaraukset. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016

Tilavaraukset. Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016 Tilavaraukset Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 27.4.2016 Tiloja, alueita ja paikkoja vapaa-ajan käyttöön Vapaasti käytettäviä tiloja - Maksutta esim. lähiliikuntapaikat ja monitoimikentät (jalkapallo,

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN MUKAISET TYÖPAIKAT

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN MUKAISET TYÖPAIKAT SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTON YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN MUKAISET TYÖPAIKAT 5.11.2015 Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys Lapsiperheiden hyvinvointi ja terveys, johto Kouluterveydenhuolto

Lisätiedot

20. Urheilu- ja retkeilytoiminta

20. Urheilu- ja retkeilytoiminta Urheilu- ja retkeilylautakunta Lautakunnan kokoonpano, kokoukset ym. Lautakunnan puheenjohtajana v. 1961 toimi liikennetark. Väinö Soininen, varapuheenjohtajana ins. Bertil Oljelund sekä jäseninä valtiot,

Lisätiedot

Palveluverkko Ehdotukset

Palveluverkko Ehdotukset Palveluverkko Ehdotukset Kaikki virastot (luonnos) 25.11.2009 Tulosteen koko: A2 Maatullin ala-aste Tapulikaupungin kirjasto Puistolan terveysasema Töyrynummen ala-aste Siltamäen ala-aste Puistolan kirjasto

Lisätiedot

JÄSENTIETOJEN VUOSITILASTO 2018 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

JÄSENTIETOJEN VUOSITILASTO 2018 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ JÄSENTIETOJEN VUOSITILASTO 2018 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Käsitteitä ja määritelmiä... 2 3. Jäsentietojen yhteenveto 2017 ja 2018... 3 4. Kirkkoon kuuluminen suomenkielisten

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUOSITILASTO 2006

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUOSITILASTO 2006 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUOSITILASTO 2006 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Vuositilasto 2006 Keskusrekisteri Johdanto... 3 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2006 väestömuutosten yhteenveto...4 Helsingin

Lisätiedot

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia. N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia. N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Er; r;sn', ESPOON KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaisija: Espoon kaupungin kanslia,nkis-rc,?.,c1v N:o 66 ESPOON KAUPUNGIN LIIKUNTAVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 10.11.1982 hyväksymä YLEISET MÄÄRÄYKSET

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2018

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 2018 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI VUOSIKERTOMUS 218 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 216 22 hyväksyttiin liittokokouksessa Tampereella huhtikuussa 216 Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen

Lisätiedot

21. Urheilu- ja retkeilytoiminta

21. Urheilu- ja retkeilytoiminta 21. Urheilu- ja retkeilytoiminta Lautakunnan ja jaostojen kokoonpano, kokoukset ym. Lautakunnan puheenjohtajana v. 1956 oli liikennetark. Väinö Soininen, varapuheenjohtajana sosiaalineuvos Aaro Tynell

Lisätiedot

Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2005 väestömuutosten yhteenveto

Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2005 väestömuutosten yhteenveto Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2005 väestömuutosten yhteenveto 2005 (2004) 2005 (2004) MUUTTOLIIKE HELSINKIIN HELSINGISTÄ EROTUS Suom. srk:t 20380 (19897) 21298 (21880) - 918 -(1983) Ruots. srk:t 1315

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA 2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 5 Liikuntatilojen maksuttoman ja tuetun käytön perusteet vuonna 2014 HEL 2013-016072 T 02 05 01 00 Päätös päätti, että avustettaville seuroille ositetaan liikuntatilojen

Lisätiedot

8 06 PUISTORAKENTAMINEN

8 06 PUISTORAKENTAMINEN 1 1.1 1.1.1 1.1.1.1 1.1.1.1.1 1.1.1.1.1.1 1.1.1.1.2 +1.1.1.1.2.1 +1.1.1.1.3 1.1.1.2 1.1.1.2.1 1.1.1.2.1.1 1.1.1.2.2 1.1.1.2.2.1 1.1.1.2.3 1.1.1.2.3.1 +1.1.1.2.4 1.1.1.3 1.1.1.3.1 1.1.1.3.1.1 1.1.1.3.2

Lisätiedot