LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA"

Transkriptio

1 LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä, perusopetuksen jälkeisiin opintoihin ulottuva jatkumo. Oppilaanohjauksella edistetään oppilaiden koulutyön onnistumista, opintojen sujumista sekä koulutuksen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Oppilaanohjauksen tehtävänä on edistää oppilaiden kasvua ja kehitystä siten, että jokainen oppilas pystyy kehittämään opiskeluvalmiuksiaan ja vuorovaikutustaitojaan sekä oppimaan elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Oppilaanohjaus tukee oppilaita tekemään omiin valmiuksiinsa, arvoihinsa ja lähtökohtiinsa sekä kiinnostukseensa perustuvia arkielämää, opiskelua, jatko-opintoja sekä tulevaisuutta koskevia päätöksiä ja valintoja. Ohjauksen avulla oppilaat oppivat tiedostamaan mahdollisuutensa vaikuttaa oman elämänsä suunnitteluun ja päätöksentekoon. Oppilaita kannustetaan pohtimaan ja kyseenalaistamaan koulutukseen ja ammatteihin liittyviä ennakkokäsityksiä ja tekemään valintansa omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan vastaten. Oppilaanohjausta toteutetaan yhteistyössä huoltajien kanssa. Koulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako sekä monialaiset verkostot, joita tarvitaan ohjauksen tavoitteiden toteutumiseksi. Suunnitelmassa kuvataan myös kodin ja koulun ohjausyhteistyö, koulun työelämäyhteistyö sekä työelämään tutustumisen järjestelyt. Ohjaussuunnitelman tavoitteiden toteutumista arvioidaan systemaattisesti. Oppilaiden opintojen sujuvuutta nivelvaiheissa edistetään perusopetuksen aikana ja jatko-opintoihin siirryttäessä opettajien välisellä ja opinto-ohjaajien keskinäisellä sekä tarvittaessa moniammatillisella yhteistyöllä. Opettajat hyödyntävät työssään ajantasaista tietoa jatkoopinnoista, työelämästä ja työtehtävistä sekä niissä tapahtuvista muutoksista. Oppilaanohjaus yhdistää koulua yhteiskuntaan ja työelämään. Sen avulla edistetään oikeuden-mukaisuuden, yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja osallisuuden toteutumista sekä ehkäistään syrjäytymistä koulutuksesta ja työelämästä. Oppilaanohjauksessa kehittyvät tiedot ja taidot edistävät osaltaan osaavan työvoiman saatavuutta sekä osaamisen kysynnän ja tarjonnan yhteensovittamista tulevaisuuden työelämässä. Vuosiluokilla 1-2 oppilaanohjaus toteutuu kiinteänä osana muuta opetusta ja koulun toimintaa. Oppilaanohjauksesta vastaa luokanopettaja yhdessä muiden opettajien kanssa. Ohjauksella edistetään oppilaiden opiskeluvalmiuksien ja -taitojen kehittymistä sekä tuetaan vähitellen kasvavaa vastuunottoa koulutyöstä sekä omista tehtävistä ja tavaroista. Oppilaiden tulee saada ohjausta tavoitteiden asettamisessa sekä kannustavaa ja ohjaavaa palautetta tavoitteiden saavuttamisesta siten, että oppimaan oppimisen taidot vahvistuvat. Oppilaanohjauksen tavoitteiden kannalta on tärkeä valita työtapoja ja palautteen antamisen tapoja, jotka mahdollistavat oppilaiden myönteisen käsityksen muodostumisen itsestään oppijoina ja ryhmän jäseninä. Oppilaita ohjataan vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen ja ryhmässä toimimiseen. Heitä kannustetaan myös osallisuuteen omassa lähiympäristössään. Perusopetuksen alkuvaiheessa luodaan pohja kodin ja koulun yhteistyölle oppilaan ohjauksessa. Oppilaanohjauksella tuetaan oppilaita ja huoltajia tekemään ensimmäisiä

2 koulutukseen liittyviä valintoja ja näkemään valintojen merkityksen tulevien opintojen kannalta. Ammatteihin ja työelämään tutustuminen aloitetaan luokan tai koulun sisäisistä tehtävistä sekä oppilaan lähipiirin ammateista. Vuosiluokilla 3-6 oppilaanohjaus toteutuu pääasiassa eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Oppilaanohjaukseen voidaan myös varata oppitunteja opetussuunnitelmassa päätettävällä tavalla. Oppilaanohjauksesta vastaa luokanopettaja yhdessä muiden opettajien kanssa. Oppimisympäristönä oman kouluyhteisön ja lähiympäristön lisäksi voivat toimia lähiseudun yritykset ja muut yhteistyötahot. Oppilaanohjauksella tuetaan oppilaita opiskelustrategioidensa tunnistamisessa ja kehittämisessä, vahvistetaan kykyä asettaa itselle tavoitteita ja arvioida tavoitteiden saavuttamista sekä edistetään oppimaan oppimisen taitojen kehittymistä. Ohjaus auttaa oppilaita omaksumaan erilaisia opiskelussa tarvittavia oppimisen, työskentelyn, tiedon omaksumisen sekä tiedonhallinnan taitoja ja menetelmiä, tunnistamaan oppiaineiden ominaispiirteitä sekä valitsemaan kuhunkin oppiaineeseen soveltuvia opiskelumenetelmiä. Ohjauksella tuetaan sosiaalisten taitojen ja ryhmässä toimimisen taitojen kehittymistä. Oppilaanohjauksen tuella oppilaat kehittävät elämässä tarvittavia taitoja ja vahvistavat myönteistä käsitystä itsestään oppijana. Oppilaita ohjataan tunnistamaan ja arvostamaan sekä omia että toisten vahvuuksia, kykyjä ja taitoja. Heitä tuetaan ottamaan vastuuta elämästään, opiskelustaan, valinnoistaan sekä toiminnastaan ryhmän ja lähiyhteisönsä aktiivisena jäsenenä ja toimijana. Oppilaille tarjotaan mahdollisuuksia osallisuuteen ja vaikuttamiseen omassa kouluyhteisössä ja lähiympäristössä, jolloin heidän käsityksensä yhteiskunnallisista vaikutusmahdollisuuksista alkaa muotoutua. Oppilaanohjauksen kautta oppilaat tutustuvat lähiseudun ammatteihin, työpaikkoihin ja elinkeinoelämään. Mahdollisten tutustumiskäyntien ja vierailujen yhtenä tehtävänä on esitellä oppilaille työelämää, yrittäjyyttä ja erilaisia ammatteja. Niillä myös edistetään oppilaiden ammatillisen kiinnostuksen heräämistä. Oppilaanohjaus tukee oppilaita ja huoltajia opiskeluun liittyvässä tiedonsaannissa ja valinnoissa. Heille järjestetään mahdollisuuksia henkilökohtaiseen ohjauskeskusteluun oppilaan opiskelun ja valintojen tukemiseksi sekä erilaisissa oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyvissä kysymyksissä. Vuosiluokilla 7-9 oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaiden siirtymistä vuosiluokkien 7-9 oppimisympäristöön ja työskentelytapoihin. Vuosiluokkien 7-9 aikana jokaista oppilasta ohjataan edelleen kehittämään oppimaan oppimisen taitojaan ja opiskeluvalmiuksiaan. Oppilaita autetaan hahmottamaan valintojen vaikutusta opintoihin ja tulevaisuuteen. Oppilaanohjauksen tehtävänä yhdessä muiden oppiaineiden kanssa on selkeyttää opiskeltavien oppiaineiden merkitystä jatko-opintojen ja työelämätaitojen kannalta sekä laajentaa oppilaiden käsityksiä työelämästä, työtehtävistä, yrittäjyydestä ja tulevaisuuden osaamistarpeista. Päävastuu oppilaanohjauksen toteuttamisesta on opintoohjaajalla. Oppilaanohjauksen tehtävänä on kehittää oppilaiden valmiuksia selviytyä muuttuvissa elämäntilanteissa, opintojen nivelvaiheissa sekä työuran siirtymissä. Oppilaat oppivat käyttämään ja hyödyntämään erilaisia tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita. Ohjauksella vahvistetaan oppilaiden toimijuutta ja oma-aloitteisuutta koulutus- ja uravalintojaan koskevassa päätöksenteossa. Oppilaanohjaus tarjoaa oppilaille tietoa ja tutustumismahdollisuuksia peruskoulun jälkeisiin koulutus- ja opiskeluvaihtoehtoihin yhteistyössä vastaanottavan oppilaitoksen sekä huoltajien kanssa. Ohjauksen tehtävänä

3 on edistää opintojen loppuun saattamista sekä yhteishaun yhteydessä tehtävän jatkosuunnittelun avulla tukea siirtymistä perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Ohjaus nivelvaiheissa on kuvattu kunkin oppiaineen vuosiluokkakokonaisuuden kuvauksessa. Koulun ohjaussuunnitelma esitetään ja vahvistetaan vuosittain lukuvuosisuunnitelmassa. KOULUN OHJAUSSUUNNITELMA LUKUVUODELLE Koulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako sekä monialaiset verkostot, joita tarvitaan ohjauksen tavoitteiden toteutumiseksi. Suunnitelmassa kuvataan myös kodin ja koulun ohjausyhteistyö, koulun työelämäyhteistyö sekä työelämään tutustumisen järjestelyt OHJAUKSEN JÄRJESTÄMINEN Ohjaus on koulun koko henkilöstön tehtävä. Jokaisen opettajan ohjaustehtävänä oman oppiaineensa ja oman opetusryhmänsä opettamisen yhteydessä on - tukea oppilaan vahvuuksia ja persoonallisuuden kasvua kokonaisvaltaisesti yli oppiainerajojen - auttaa ja neuvoa oppilasta kehittämään oppimisen taitoja - antaa monipuolista ja ohjaavaa palautetta - ennaltaehkäistä ja tunnistaa oppimiseen liittyviä ongelmia - tukea oppilaita, joilla on oppimiseen liittyviä vaikeuksia - osallistua tarvittaessa neuvotteluihin huoltajien kanssa opiskeluun liittyvissä asioissa - liittää oman aineensa tiedot ja taidot työelämän vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin. Vuosiluokilla 1-6 oppilaanohjaus toteutetaan kasvatuksellisesti päivittäisen työskentelyn yhteydessä eri oppiaineissa ja yhteistyössä huoltajien kanssa. Päävastuu ohjauksen suunnittelusta ja toteutuksesta on luokanopettajalla. Yhteistyötä tehdään myös rehtorin, erityisopettajien, muiden opettajien, oppilashuoltohenkilöstön sekä muiden asiantuntijoiden kanssa. Koulutuksen nivelvaiheissa tehdään yhteistyötä esiopetuksen sekä 7-9 luokkien ohjauksesta vastaavien kanssa. Ensimmäisiä koulutukseen liittyviä valintoja ovat kielivalinnat, painotetun opetuksen valinnat ja valinnaisainevalinnat. Lahden kaupungin kieliohjelmasta ja painotetusta opetuksesta tiedotetaan oppilaita ja huoltajia kaupunkitasoisesti, luokanopettaja ohjaa ja tukee oppilaita ja huoltajia valintojen tekemisessä.

4 Ohjaus Tiirismaan koulussa vuosiluokilla 1-6: Nivelvaihe esikoulusta alakouluun - vanhempien ja esiopettajien tapaaminen toukokuussa - esikoululaiset tutustuvat alakoulun opiskeluun ja vanhemmat tulevaan opettajaan (tiedonsiirto) - keskustan alueen esiopettajien ja ensimmäisen luokan opettajien tapaamiset Nivelvaihe alakoulusta yläkouluun - opinto-ohjaajat vierailevat syksyllä 6. luokkien vanhempainillassa kertomassa jo alustavasti yläkouluun siirtymisestä ja tulevasta nivelprosessista - opinto-ohjaajat käyvät tukioppilaiden kanssa tapaamassa tulevia 7. luokkalaisia joulukuussa - 6. luokkalaiset tulevat tutustumaan muutamaksi tunniksi yläkoulun opiskeluun ja kouluun 6. luokan talven aikana - rehtori, opinto-ohjaajat ja erityisopettajat tapaavat 6. luokkien luokanopettajia - toukokuussa järjestetään tulevien 7. luokkalaisten huoltajille vanhempainilta Vuosiluokilla 7-9 päävastuu ohjauksen suunnittelusta ja toteutuksesta on oppilaanohjaajilla. Yhteistyötä tehdään myös rehtorin, erityisopettajien, muiden opettajien, oppilashuoltohenkilöstön sekä muiden asiantuntijoiden kanssa. Erityisen tuen luokkien ja JOPO-luokkien oppilaiden ohjauksesta vastaa pääsääntöisesti erityisluokanopettaja ja JOPO-opettaja oppilaanohjaajan toimiessa konsultoivana asiantuntijana. Siirtymävaiheessa toiselle asteelle ohjauksen toimintakenttä laajenee. Perusasteen oppilaanohjaaja, erityisopettaja, erityisluokanopettaja ja muut toimijat tekevät yhteistyötä toisen asteen opinto-ohjaajien ja opettajien kanssa. Toisen asteen oppilaitoksiin voidaan tehdä vierailuja, joiden tavoitteena on tutustuttaa oppilaat eri koulutusaloihin. Vierailuissa pyritään hyödyntämään erityisesti oppilaitosten avointen ovien päiviä ja kohdennettuja koulutukseen tutustumispäiviä. Vierailujen tavoitteena on myös ajantasaisen tiedon välittyminen koulutuksen ja työelämän muutoksista koulumaailmaan ja oppilaanohjaajalle. Nivelvaiheessa tavoitteena on ohjauksen ja tukitoimenpiteiden jatkuvuus. Erityisen tuen ja tarvittaessa tehostetun tuen oppilaiden tiedot tuen tarpeista välitetään toiselle asteelle yhteistyössä huoltajien kanssa. (Opiskelutiedot perusopetuksesta toiselle asteelle lomake. Lomake täytetään yhdessä oppilaan, luokanohjaajan, erityisopettajan, oppilaanohjaajan ja huoltajan kanssa ja lähetetään jatko-opintopaikkaan huoltajan luvalla). Nivelvaiheyhteistyötä tehdään toisen asteen oppilaitosten ja Lahden nuorisopalvelujen

5 Psykososiaalisen tuen yksikkö Dominon kanssa. Oppilaiden sijoittumista jatko-opintoihin seurataan ja ilman opiskelupaikkaa jääneitä nuoria ohjataan peruskoulun jälkeisenä kesänä. Ilman opiskelupaikkaa jääneistä oppilaista tehdään Nuorisolain mukainen ilmoitus oppilaan oman kunnan Etsivään työhön. Ohjaus Tiirismaan koulussa vuosiluokilla Oppilaanohjaajat koordinoivat oppilaanohjausta, mutta ohjaustyöhön osallistuu koko koulun henkilökunta. Ohjaus sisältää oppimisen ja opiskelun ohjausta, jatko-opintoihin ohjausta sekä työelämään tutustumista luokkaisille järjestetään yhteistyössä nuorisotyöntekijän kanssa ryhmäytystä syys- ja kevätlukukaudella. Tarpeen vaatiessa ryhmäytymistä voidaan järjestää myös muilla vuosiluokilla. Nivelvaiheen yhteistyö toisen asteen oppilaitosten kanssa - Lukion tutor-opiskelijat ja opinto-ohjaaja käyvät kertomassa 9. luokkalaisille lukio-opiskelusta ja lukioon hakemisesta. Lisäksi käymme Tiirismaan lukiolla seuraamassa oppitunteja. - Oppilaat saavat käydä tutustumassa lukioihin ja ammatillisiin koulutuksiin avoimien ovien päivinä. - Oppilaille voidaan järjestää myös alakohtaisia tutustumispäiviä ammatillisen koulutuksen eri aloille. - Erityisen tuen ja tarvittaessa tehostetun tuen oppilaiden tiedot tuen tarpeista välitetään toiselle asteelle yhteistyössä huoltajien kanssa. TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ JA TET Perusopetuksessa tehdään työ- ja elinkeinoelämän sekä koulun välistä yhteistyötä. Yhteistyön muotoja voivat olla oppilaiden vierailukäynnit yrityksiin eri oppiaineiden tunneilla, asiantuntijavierailut koululla, TET-jaksot, kummiyritystoiminta, työelämään liittyvät messut ja tapahtumat sekä myös koulun henkilökunnalle tarjottavat elinkeinoelämään liittyvät opintoretket sekä mahdollisuus osallistua opettajien TET-jaksoon (Ope-TET). Tavoitteena on, että oppilas saa oppilaanohjauksen tuntien lisäksi myös eri oppiaineiden yhteydessä monipuolisen kuvan alueen työ- ja elinkeinoelämästä ja yrittäjyydestä sekä tietoa ammattialoista, ammateista ja työelämän pelisäännöistä. Lisäksi tavoitteena on omakohtaisen kokemuksen hankkiminen työnteosta. Työelämään tutustuminen aloitetaan peruskoulun vuosiluokilla 1-6 luokanopettajan ohjauksessa. Tähän voi sisältyä työelämään ja yrittäjyyteen liittyvien asioiden käsittelyä eri

6 oppiaineiden ja myyjäisten yhteydessä, vanhempien ammatteihin tutustumista ja luokanopettajan johdolla tehtäviä työpaikkakäyntejä ja esimerkiksi vierailu Yrityskylässä. Vuosiluokilla 7-9 työelämään liittyvien asioiden käsittelyä jatketaan eri oppiaineiden yhteydessä ja oppilaanohjauksen tunneilla. Työelämään tutustumisjaksoja järjestetään seuraavasti: - 7. luokilla tutustutaan koulun ammatteihin - 7. luokilla voidaan tutustua myös vanhempien ammatteihin - 8. luokilla järjestetään yhden viikon mittainen TET-jakso - 9. luokalla järjestetään kahden viikon mittainen TET-jakso - työelämään tutustumista voidaan tarvittaessa lisätä oppilas- ja koulukohtaisesti - Oppilaat hankkivat koulun ulkopuoliset työelämään tutustumispaikkansa pääsääntöisesti itse harjoitellen samalla työnhakua ja tarvittaessa hyödyntävät Päijät-Hämeen TET-torin paikkatarjontaa. Lahden kaupungissa noudatetaan yhtenäisiä TET-käytäntöjä (linkki: TET-ohjeistus) TET-käytännöt Tiirismaan koulussa: - 7. luokalla tutustumispäivä huoltajien työpaikoille ma luokalla on viikon tet-jakso luokalla on kahden viikon tet-jakso pienluokan oppilaille voidaan järjestää useampia tet-jaksoja

7 KODIN JA KOULUN OHJAUSYHTEISTYÖ Kodin ja koulun ohjausyhteistyöhön kuuluu mm. tiedottaminen kielivalinnoista, painotettuun opetukseen hakeutumisesta, valinnaisainevalinnoista, työelämään tutustumisesta, jatko-opinnoista ja yhteishausta tiedotteilla, Wilma-viesteillä, koulun nettisivuilla sekä vanhempainilloissa. Koulussa järjestetään yhteisiä tapaamisia huoltajan ja oppilaan kanssa. Oppilaille ja huoltajille varataan mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjaukseen oppilaan opiskelun ja valintojen tukemiseksi erityisesti opintojen päättövaiheessa. Kodin ja koulun ohjausyhteistyö Tiirismaan koulussa Vanhempainillat - ti vanhempainilta 7. luokkien huoltajille - ti vanhempainilta 9. luokkien huoltajille - ke valinnaisaineilta 7. luokkien huoltajille - viikoilla järjestetään luokkakohtaiset vanhempainillat 8. luokkien oppilaille ja huoltajille - ke vanhempainilta tulevien 7. luokkalaisten huoltajille 7. luokkien luokanohjaajat pitävät vanhempainvartit syyslukukauden aikana. Oppilaanohjaajat käyvät oppilaiden kanssa henkilökohtaisissa ohjauskeskusteluissa läpi ajankohtaisia koulunkäyntiin ja jatko-opintoihin liittyviä asioita. Tarpeen vaatiessa ohjauskeskusteluun voivat osallistua myös oppilaan huoltajat. Yhteishausta ja koulunkäyntiin liittyvistä valinnoista tiedotetaan huoltajia wilman kautta sekä vanhempainilloissa.

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6. 1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2. Oppiaineen tehtävä

OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2. Oppiaineen tehtävä 13.4.12 OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2 Oppiaineen tehtävä Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Johdanto Kouluilla tulee olla yhteinen käsitys oppilaanohjauksesta, jotta ne pystyvät tekemään työtä tavoitteellisesti. Oppilaanohjaussuunnitelma

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA Jyväskylän Normaalikoulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilaanohjauksen ja lukion opinto-ohjauksen järjestämisen rakenteet,

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Oppilaanohjaus vuosiluokat 1-6 Rauman normaalikoulun oppilaanohjauksen

Lisätiedot

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma 1. Ohjauksen järjestäminen Ohjaustoiminta muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävän jatkumon, jonka toteutuminen taataan siten, että ohjaustyöhön osallistuvat

Lisätiedot

Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Anu Japisson

Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Anu Japisson Opinto-ohjaus lisäopetuksessa 17.3.2015 Anu Japisson Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Opiskelijoiden kokonaisvaltainen ohjaus on kaikkien lisäopetuksen opiskelijoiden kanssa työskentelevien yhteinen tehtävä.

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 SISÄLLYS 1. OHJAUSTYÖN TAVOITTEET 1.1. Mitä ohjaus on? 1.2. Hyvän ohjauksen kriteerit 1.3. Ohjaustyön tavoitteet vuosiluokilla 1-2: Koululaiseksi kasvaminen

Lisätiedot

Perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Perusopetuksen ohjaussuunnitelma Perusopetuksen ohjaussuunnitelma 1 SISÄLTÖ Johdanto 1. Ohjausmuodot ja ohjauksen sisällöt 3 1.1 Ohjausmuodot 3 1.2 Ohjauksen sisällöt 6 1.3 Opinto-ohjaajan työn vuosikierto 7 2. Tiedotus 9 3. Kodin ja

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä ja

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma LUONNOS Oppilaanohjaus (Huom! Mahdolliset päivitykset tehdään eperusteisiin)

Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma LUONNOS Oppilaanohjaus (Huom! Mahdolliset päivitykset tehdään eperusteisiin) Lukuohjeistus: - Maakunnallinen osuus pohjautuu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. - LUE AINA ENSIN opetussuunnitelman perusteiden osuus ko. aineessa: http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Lisätiedot

1. OPPILAANOHJAUKSEN JÄRJESTÄMISEN RAKENTEET JA TOIMINTATAVAT

1. OPPILAANOHJAUKSEN JÄRJESTÄMISEN RAKENTEET JA TOIMINTATAVAT Siikalatvan peruskoulut OHJAUSSUUNNITELMA 16.8.2016/mLe vers 2.1 Siikalatvan kunnan peruskoulujen ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako

Lisätiedot

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Sisällys 1. Hyvän ohjauksen kriteerien tehtävä... 3 2. Hyvän ohjauksen kriteerien käyttö

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 3-6

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 3-6 OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 3-6 Vuosiluokkien 2 ja 3 välinen siirtymävaihe Siirtymävaiheessa on tärkeä varmistaa opiskelun edellyttämien perustaitojen hallinta ja tukea kunkin oppilaan itseluottamusta koululaisena.

Lisätiedot

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 2017 Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 9.5.2017 Sisällys 1. Ohjauksen tavoitteet, tehtävät ja keskeiset sisällöt... 2 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 1-2... 3 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 3-6...

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus 1.8.2016 2 Sisällysluettelo 1 Oppilaanohjaus... 3 2 Oppilaanohjauksen eettiset periaatteet... 3 Itsemääräämisoikeus... 3 Totuudellisuus... 3 Luottamuksellisuus...

Lisätiedot

OHJAUSSUUNNITELMA SISÄLLYS

OHJAUSSUUNNITELMA SISÄLLYS SISÄLLYS 1. Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat... 3 1.1 Hyvän ohjaustoiminnan teemat... 3 1.2 Vuorovaikutteinen yhteistyö ohjauksen tukena... 4 1.3 Yhteinen vastuu ohjaustoiminnasta...

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja viitekehys... 1 3. Ohjauksen järjestämisen toimintatavat... 1 Luokkamuotoinen ohjaus...

Lisätiedot

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9

LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 15 VUOSILUOKAT 7-9 15.3 Vuosiluokkien 7-9 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 15.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Oppilaanohjaus. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004

Oppilaanohjaus. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään

Lisätiedot

alkaen. Ohjaussuunnitelma.

alkaen. Ohjaussuunnitelma. 1.8.2016 alkaen Ohjaussuunnitelma www.nurmijarvi.fi SISÄLLYS Ohjaus... 4 Ohjaussuunnitelma... 4 Ohjaus perusopetuksessa... 5 Ohjaus esi- ja perusopetuksen siirtymävaiheessa ja vuosiluokilla 1 6... 6 Siirtyminen

Lisätiedot

Ohjaus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksessa

Ohjaus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksessa Ohjaus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksessa Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 2014 Aija Rinkinen Anu Japisson OPS 2016 - Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: Laatutavoitteet Espoossa:

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: Laatutavoitteet Espoossa: ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 1-2

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 1-2 OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 1-2 Siirtymä esiopetuksesta perusopetukseen Lapsen siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen edellyttää suunnitelmallista yhteistyötä esiopetuksen ja alkuopetuksen henkilöstön

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset LIITE 1

Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset LIITE 1 Aarnivalkean koulun opetussuunitelmamuutokset 1.8.2018- LIITE 1 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti 9.4.18 ylimääräisessä kokouksessaan, että varhennettu kieli aloitetaan kaikissa Espoon kouluissa

Lisätiedot

Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta

Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen kehittämispäivä 20.4.2011 Katri Kalske Lohjan sivistysjohtaja Tiivis verkostoyhteistyö Säännölliset

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS

OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS 2013-2014 7.21 Oppilaanohjaus OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee

Lisätiedot

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä Ohjaus esiopetuksessa Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Koulumaiseen toimintaan perehtyminen Erityisen tuen tarpeiden kartoitus Yhteistyö

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Perusopetuslaki 15 2 mom. (477/2003) mukaan Jokaisella oppilaalla on oikeus saada opetuksen lisäksi ohjausta. 1.8.2016 voimaan tulevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

-oppilas osaa arvioida toimintaansa -oppilas tutustuu monipuolisiin työtapoihin -oppilas saa tietoa eri ammateista

-oppilas osaa arvioida toimintaansa -oppilas tutustuu monipuolisiin työtapoihin -oppilas saa tietoa eri ammateista Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään sekä kehittämään elämänsuunnittelun

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS. Oppiaineen tehtävä

OPPILAANOHJAUS. Oppiaineen tehtävä OPPILAANOHJAUS Oppiaineen tehtävä Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaan, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä, perusopetuksen

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS Tämä suunnitelma on tehty käytettäväksi ohjauksen työvälineenä koko perusasteella 1-9 luokilla. Suunnitelmassa kuvataan ohjauksen periaatteet, tavoitteet

Lisätiedot

Lahnuksen koulun ohjaussuunnitelma

Lahnuksen koulun ohjaussuunnitelma ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen malli

Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Kuntakohtainen oppilaanohjaussuunnitelma

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Kuntakohtainen oppilaanohjaussuunnitelma ' HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Kuntakohtainen oppilaanohjaussuunnitelma 1 Sisällys Oppiaineen tehtävä... 2 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn- ja vastuunjako sekä monialaiset verkostot...

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa 1.4 (s 15) Painotettu opetus kuvataan painotetun opetuksen tuntijako

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

ryhmäytymisharjoitteita yhteistyössä seurakunnan ja/tai nuorisopalvelujen kanssa

ryhmäytymisharjoitteita yhteistyössä seurakunnan ja/tai nuorisopalvelujen kanssa Vuosiluokat 7-9 TAVOITEET SISÄLLÖT SISÄLTÖJEN AVAAMINEN JA TARKENTAMINEN: VUOSILUOKITTAISET TARKENNUKSET Osallisuus ja aktiivinen toiminta auttaa oppilasta muodostamaan kokonaiskäsitys vuosiluokkien 7-9

Lisätiedot

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Nivelvaiheet Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Pontuksen päiväkotikoulu pähkinänkuoressa 2017 toimintansa aloittanut solumallin koulu - pian kaksivuotias! Eri-ikäiset lapset soluissa

Lisätiedot

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus 9.12.2016 Kauhava Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO, VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Kuukausi Mitä tehdään/toimenpiteet Vastuuhenkilö/taho Tammikuu Helmikuu Tiedotetaan

Lisätiedot

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6

LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 14 VUOSILUOKAT 3-6 14.3 Vuosiluokkien 3-6 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 14.3.1 Siirtyminen kuudennelta luokalta

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Luku Sivunro Turun opsissa 1.4 (s 9) Koulun tasaarvosuunnitelma Otsikko Asiat Koulun opetussuunnitelmassa laaditaan erilliseksi liitteeksi.

Lisätiedot

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma Ohjaus on jatkuvaa, vuorovaikutteista ja tavoitteellista toimintaa oppilaan oppimisen, kasvun ja kehityksen tueksi. Ohjaus on kaikkien koulussa työskentelevien yhteistä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen oppilaanohjaus

Lisätiedot

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Ohjauksen vuosikello kuudennelta luokalta seitsemännelle luokalle

Ohjauksen vuosikello kuudennelta luokalta seitsemännelle luokalle Ohjauksen vuosikello kuudennelta luokalta seitsemännelle luokalle AIKA OHJAUSPROSESSI / MITÄ TEHDÄÄN VASTUUTOIMIJA / MUUT TOIMIJAT 6. lk syyslukukau si 6. lk kevätlukuka usi 7. lk syyslukukau si Nivelvaiheen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Monikulttuurinen ohjaus Ohjauksen päivät

Monikulttuurinen ohjaus Ohjauksen päivät Monikulttuurinen ohjaus Ohjauksen päivät 8.5.2019 Katri Kuukka Sisältöä Mitä ymmärrämme/ymmärrätte monikulttuurisella ohjauksella? OPH:n ohjauskyselystä noussutta > keskustelu Näkökulmia monikulttuuriseen

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUS -Mihin suuntaan ohjausta kehitetään? Konsultoiva oppilaanohjaaja Anneli Alatalo, Espoon kaupunki

PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUS -Mihin suuntaan ohjausta kehitetään? Konsultoiva oppilaanohjaaja Anneli Alatalo, Espoon kaupunki PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUS -Mihin suuntaan ohjausta kehitetään? Konsultoiva oppilaanohjaaja Anneli Alatalo, Espoon kaupunki OHJAUKSEN UUDET HAASTEET Syrjäytyminen Toisen asteen koulutuksen keskeyttäminen

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma

Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjausta opintoihin integroituneena! Hankkeen tavoitteena on luoda Pohjois-Savon alueen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen yhteinen koulutusprosessiin

Lisätiedot

Inarin kunnan perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Inarin kunnan perusopetuksen ohjaussuunnitelma Inarin kunta Inarin kunnan perusopetuksen ohjaussuunnitelma Ivalon ala-asteen koulu, Ivalon yläasteen koulu, Inarin koulu ja Sevettijärven koulu sivistyslautakunta [14.12.2016] 2 OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä:

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelma laaditaan opetussuunnitelman perusteiden ja kunnan opetussuunnitelman sisälle siten, että koulukohtaisia

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmälle 27.1.2010 Helena Kasurinen Osaamisen ja sivistyksen asialla OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OHJAUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma

Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma Ohjaussuunnitelma 1 (16) Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA

HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA Työryhmä Vesa Anttila, Anne Järvelä, Seppo Rantahalvari, Sirkka Riepula, Päivi Salmela (2010) Ohjaus ennen peruskoulun alkua Esioppilaan

Lisätiedot

Hyvän ohjauksen kriteerityö

Hyvän ohjauksen kriteerityö Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Laatutavoitteet Espoossa:

Laatutavoitteet Espoossa: ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Perusopetus 1. Henkilökohtainen ohjaus o oppilaan kasvun ja kehityksen tukemiseen liittyvä ohjaus o oppimaan oppimisen, tavoitteellisuuden

Lisätiedot

Liperin kunnan nivelvaihesuunnitelma alkaen Lukuvuosi /Liperin Koulu

Liperin kunnan nivelvaihesuunnitelma alkaen Lukuvuosi /Liperin Koulu Liperin kunnan nivelvaihesuunnitelma 1.8.2016 alkaen Lukuvuosi 2018-19/Liperin Koulu Liperin kunta Virpi Eronen, oppilashuollon ohjausryhmän pj 1 Sisällys Nivelvaiheiden tiedonsiirto... 2 Varhaiskasvatuksesta

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet

7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet 7.1 Tuen järjestämistä ohjaavat periaatteet Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Perusopetuslaissa

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Hyvinkää Järvenpää Kerava Riihimäki Tuusula Sisällysluettelo 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat 3 2. Perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 7-9

OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 7-9 OPPILAANOHJAUS VUOSILUOKAT 7-9 Vuosiluokkien 6 ja 7 välinen siirtymävaihe Siirtyminen kuudennelta seitsemännelle luokalle edellyttää koulun tai koulujen henkilöstön suunnitelmallista yhteistyötä, opetuksen

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelma laaditaan opetussuunnitelman perusteiden ja kunnan opetussuunnitelman sisälle siten, että koulukohtaisia

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat

Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelmassa ja koulun vuosisuunnitelmassa kuvattavat asiat Koulun opetussuunnitelma laaditaan opetussuunnitelman perusteiden ja kunnan opetussuunnitelman sisälle siten, että koulukohtaisia

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

Oulun kaupungin perusopetus OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA OHJAUKSEN POLKU PERUSOPETUKSESSA

Oulun kaupungin perusopetus OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA OHJAUKSEN POLKU PERUSOPETUKSESSA Oulun kaupungin perusopetus OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA OHJAUKSEN POLKU PERUSOPETUKSESSA 1.8.2017 LIITE 5 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA OHJAUKSEN POLKU PERUSOPETUKSESSA Sisällys 1 OHJAUSSUUNNITELMAN

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot