OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS"

Transkriptio

1 OPS OPPIMISTAVOITTEET JA OPETUKSEN KESKEISET SISÄLLÖT OPPILAANOHJAUS

2 7.21 Oppilaanohjaus OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään sekä kehittämään elämänsuunnittelun kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja. Ohjauksen tuella oppilas tekee omiin kykyihinsä ja kiinnostuksiinsa perustuvia opiskelua, koulutusta, arkielämää ja elämänuraa koskevia ratkaisuja. Oppilaanohjauksen tarkoituksena on edistää koulutyön tuloksellisuutta, lisätä hyvinvointia koulussa sekä ehkäistä syrjäytymistä. Sen avulla edistetään myös koulutuksellista, etnistä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa. Ohjauksellisina menetelminä ovat luokkamuotoinen ohjaus, henkilökohtainen ohjaus, pienryhmäohjaus ja työelämään tutustuminen. Vuosiluokat 1-2 Oppilaanohjauksen tavoitteena on edistää oppilaan opiskeluvalmiuksien kehittymistä ja tukea hänen sosiaalista kasvuaan sekä osaltaan estää oppimisvaikeuksien syntymistä. Sujuvan opiskelun turvaamiseksi ohjauksen on tuettava oppilasta opiskelutaitojen kehittämisessä. Oppilasta tulee ohjata suhtautumaan vastuullisesti koulutyöhön ja tehtäviin, käyttämään monipuolisia työtapoja ja hankkimaan tietoa erilaisista tietolähteistä. Oppilaan tulee saada henkilökohtaista ohjausta opiskelunsa ja valintojensa tueksi sekä erilaisissa arkielämän kysymyksissä. Ohjausta voidaan antaa myös arviointikeskustelujen aikana. Oppilaanohjausta toteutetaan vuosiluokkien 1-2 aikana eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Kaikki koulun opettajat vastaavat oppilaiden ohjaamisesta. Vuosiluokat 3-6 Vuosiluokkien 3-6 aikana oppilaanohjauksen tehtävänä on ohjata oppilasta itsenäistymiseen ja vastuullisuuteen koulutyössä ja tehtävien tekemisessä. Oppilasta tulee ohjata myös hänen tehdessään ainevalintoja perusopetuksen aikana ja nivelvaiheissa. Vuosiluokkien 3-6 aikana aloitetaan tutustuminen ammatteihin ja työelämään koulun ja oppilaiden lähipiiristä käsin. Kunnan palveluihin voidaan tutustua kehitystason mukaisella tavalla, esim. pankki-, kirjasto- ja poliisivierailujen kautta. Ohjauksen tehtävänä on lisäksi ohjata oppilaita kehittämään tiedonhankinnan valmiuksia ja käyttämään monipuolisia työtapoja. Oppilasta tulee ohjata myös yhteistoiminnallisuuteen ja toisten ihmisten huomioon ottamiseen. Myös vuosiluokkien 3-6 oppilaiden tulee saada henkilökohtaista ohjausta opiskelunsa ja valintojensa tukemiseksi sekä erilaisissa arkielämän kysymyksissä. Luokanopettajat ja oppilaanohjaajat tekevät yhteistyötä kielivalintojen kohdalla. Ohjausta voidaan antaa myös arviointikeskustelujen aikana. Oppilaanohjausta toteutetaan vuosiluokkien 3-6 aikana pääasiassa eri oppiaineiden opetuksen ja koulun muun toiminnan yhteydessä. Ohjauksesta huolehtivat opettajat ja oppilaanohjaaja sekä koulun muu henkilöstö, jotka toimivat yhteistyössä oppilaan koko perusopetuksen ajan ja eri nivelvaiheissa. Nivelvaiheen yhteistyö Yhteiskoulusta erityisopettaja ja opinto-ohjaajat käyvät läpi kaikki tulevat 7-luokkalaiset luokanopettajien kanssa. Tilaisuuksissa oppilaille kerrotaan yhteiskoulun toiminnasta ja luokanopettajat informoivat oman oppilasryhmänsä oppimistaitoja vastaanottavalle koululle.

3 Pienten koulujen opettajat vierailevat yhteiskoululla oppilaiden kanssa ja suurempiin kouluihin vieraillaan yhteiskoulusta päin. Erityisopettajat vaihtavat omissa tapaamisissaan tietoja erityistä tukea saaneista oppilaista. Saatujen tietojen perusteella suunnitellaan tulevat opetusjärjestelyt ja luokat. Toukokuussa vanhemmat tulevat lastensa kanssa yhteiskoululle vanhempainiltaan. Luokat julkistetaan ja oppilaat pääsevät tutustumaan uuteen luokkaansa. Vanhemmille kerrotaan koulun toimintakulttuurista ja siitä, miten kotona tulevia 7-luokkalaisia voi ohjata koulunkäyntiin. Toukokuun lopussa tuleville 7-luokkalaisille järjestetään koulussa tutustumispäivä, jossa totutellaan uuden koulun tapoihin ja toimintaan uuden luokan kanssa, lisäksi syksyllä ensimmäisellä kouluviikolla järjestetään uusille 7-luokkalaisille ryhmäytymistapahtuma varsinaisen koulutilan ulkopuolella. Luokkamuotoisen ohjauksen sisällöt 7. lk. Kouluyhteisössä toimiminen Perusopetuksen rakenne ja eteneminen sekä oppilaan arviointi Oppimisen merkitys ja oppimistekniikka Itsetuntemus ja vuorovaikutustaidot Valinnaisuus Työelämään tutustuminen 8. lk. Suomen koulutusjärjestelmä Koulutus- ja opintoalat Kotiseudun koulutustarjonta Nuori työelämässä ja työelämään tutustuminen Valinnaisuus 9. lk. Jatko-opintomahdollisuudet peruskoulun jälkeen ja hakeutuminen jatko-opintoihin Koulutusvalintaan vaikuttavat tekijät Ohjaus-, neuvonta- ja tiedotuspalvelut Tutustumiskäynnit ja vierailijat toisen asteen oppilaitoksista Työelämätietous, tasa-arvo yhteiskunnassa ja työelämässä sekä työelämään tutustuminen Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatiminen Yhteishaku Henkilökohtainen ohjaus ja pienryhmäohjaus Oppilaalle järjestetään henkilökohtaista ohjausta, jolloin oppilaalla on mahdollisuus keskustella opintoihinsa, koulutus- ja ammatinvalintoihinsa sekä elämäntilanteeseensa liittyvistä kysymyksistä. Ohjauksen lähtökohtina ovat ohjauksellinen tarve ja oppilaan omat tavoitteet. Oppilaalle järjestetään pienryhmäohjausta, jossa käsitellään kaikille yhteisiä tai kunkin ryhmään osallistuvan opiskelijan henkilökohtaisia, muiden oppilaiden kanssa jaettavissa olevia ohjauksellisia kysymyksiä.

4 Työelämään tutustuminen Työelämään tutustumisen keskeisiä toteuttamismuotoja ovat työelämän ja yhteiskunnan eri osa-alueiden edustajien vierailut oppitunneilla, työpaikkakäynnit, erilaiset yhteistyöprojektit, eri alojen tiedotusmateriaalin käyttö opetuksessa sekä työelämään tutustumisjaksot (TET) tai työpaikalla tapahtuva opiskelu. Eri oppiaineiden ja aihekokonaisuuksien opetukseen tulee sisällyttää ainesta, joka liittää opiskelun tuottamat tiedot ja taidot työelämän vaatimuksiin ja mahdollisuuksiin. Työelämään tutustumisjaksojen (TET) järjestäminen Hämeenkyrön Yhteiskoulussa Oppilaalle järjestetään työelämään tutustumisen jaksoja koulutus- ja ammatinvalintojen perustaksi ja työn arvostuksen lisäämiseksi. Oppilas voi siten hankkia omakohtaisia kokemuksia työelämästä ja ammateista aidoissa työympäristöissä. Oppilaanohjaaja on vastuussa TET:n käytännön järjestelyistä. 7. lk. 7. Luokan oppilailla on kaksi yhden päivän mittaista työhön tutustumista oman koulun ruokalassa ja siivoustoimessa, yksi päivä syksyllä ja yksi päivä keväällä kello Viimeinen tunti on lukujärjestyksen mukainen. Päivän aikana oppilas osallistuu luokkansa kokeisiin ja voi hoitaa muut pakolliset menot (esim. lääkärissäkäynti). Oppilas on vastuussa työskentelystään ruokalassa emännälle ja siivoustoimessa häntä ohjaavalle siivoojalle. 8. lk. 8. luokan oppilailla on yksi viikon mittainen työelämään tutustumisjakso loppukeväällä. Oppilaat hankkivat itse työpaikkansa. Työviikon aikana oppilaat täyttävät TET -oppimispäiväkirjan. Viimeisenä työpäivänä oppilaat arvioivat työsuorituksensa yhdessä työnantajansa kanssa. Koulussa järjestetään palautekeskustelu, jossa oppilaat pienryhmissä jakavat työkokemuksiaan ja mitä ovat oppineet itsestään työntekijöinä. 9. lk. 9. luokalla on kaksi viikon mittaista työelämään tutustumisjaksoa lukuvuoden aikana. Oppilaat hankkivat itse työpaikkansa pääosin oman kunnan alueelta, mutta myös muilta paikkakunnilta voi TET -paikan hankkia. Tarkoituksena on hakeutua oppilasta itseään kiinnostavalla ammattialalle. Tällöin myös työ- ja elinkeinoelämän sekä koulun välisen yhteistyön tavoitteena on, että oppilas hankkii tietoa ammattialoista, ammateista ja työelämästä sekä saa virikkeitä yrittäjyydestä. Työviikon aikana oppilaat tekevät itsearviointia TET -päiväkirjoihin ja viikon lopuksi arvioivat työsuorituksensa yhdessä työnantajansa kanssa. Koulun palautekeskustelussa oppilaat oppivat toisiltaan ja jakavat omia työhön liittyviä kokemuksiaan. Yhteistyö toisen asteen kanssa Oppilaille järjestettävät tutustumis- ja infotilaisuudet toiselle asteelle sovitaan koulukohtaisesti ja oppilaita ohjataan vierailemaan omatoimisesti koulujen järjestämissä avoimissa tilaisuuksissa. Oppilaat tekevät opo-tunneilla 9-luokalla omat henkilökohtaiset jatko-opiskelusuunnitelmansa. Suunnitelmat on laadittu yhteistyössä F.E. Sillanpään lukion ja Ammatti-instituutti Iisakin opinto-ohjaajien kanssa. Opiskelusuunnitelman tarkoituksena on vahvistaa oppilaan jatko-opiskelupaikan valintaa ja viestittää vastaanottavalle oppilaitokselle oppilaan itse määrittelevää henkilökuvaa heille siirtyvästä opiskelijasta. Vastaanottavat oppilaitokset käytävät suunnitelmaa ryhmänohjaajien ja opinto-ohjaajien haastatteluissa.

5 Jälkiohjaus Kesällä yhteishakutulosten selvittyä listataan ilman opiskelupaikkaa jääneet oppilaat ja otetaan yhteys oppilaisiin. Tarpeen mukaan oppilaat ohjataan mahdolliselle lisäopetusluokalle tai etsitään muita oppilaalle sopivia koulutusmahdollisuuksia. Yhteistyö kodin kanssa Koulun henkilöstö tiedottaa kaikilla luokka-asteilla ajankohtaisista oppilasta koskettavista asioista kotiin tiedottein. Tarpeen vaatiessa asioista järjestetään teemallisia vanhempainiltoja. Luokanopettajat/luokanohjaajat järjestävät myös vanhempainvartteja ynnä muita henkilökohtaisia tai moniammatillisia tapaamisia tarpeen vaatiessa. Kuntamme yläkoulun puolella oppilaanohjaajan toimenkenttään kuuluvat seuraavat ohjaukselliset toimenpiteet: nivelvaiheen ohjaus, TET -jaksojen organisointi, valinnaisaineasiat, yhteishaku sekä jälkiohjaus. Ohjaus yleisen, tehostetun ja erityisen tuen aikana Ohjaus yleisen tuen aikana Jokaisen opettajan tehtävänä on ohjata oppilasta koulunkäynnissä ja eri oppiaineiden opiskelussa. Opettajan tehtävänä on oppilaiden persoonallisen kasvun kehityksen ja osallisuuden tukeminen. Ohjaus liittyy kaikkiin opetustilanteisiin, oppiaineisiin ja oppilaalle annettavaan arviointipalautteeseen. Monipuolista palautetta käytettään suunnitelmallisesti oppilaiden kannustamiseen ja ohjaamiseen. Ohjaus tehostetun tuen aikana

6 Liite Opinto-ohjaajan työn eettiset periaatteet (Suomen opinto-ohjaajat ry) Johdanto Ohjauksen tavoitteena on tukea oppilasta ja opiskelijaa koulutukseen, opiskeluun sekä elämään ja tulevaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Ohjauksen perusperiaatteena on ohjattavan ihmisarvon kunnioittaminen, hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistäminen. Opinto-ohjaajan keskeinen työväline on hänen oma persoonansa. Omien, ammattikuntansa ja yhteiskunnassa yleisesti hyväksyttyjen arvojen tiedostaminen ja niiden mukaan toimiminen on ohjaustyön perusta. Eettiset periaatteet Itsemääräämisoikeus Ohjaaja kunnioittaa ohjattavan itsemääräämisoikeutta. Ohjaaja tuo monipuolisesti esille vaihtoehtoja ohjattavan oman valinnan tueksi. Luottamuksellisuus Ohjaus on luottamuksellista. Mikäli ohjattavan oman edun kannalta on välttämätöntä, tietoja voidaan antaa viranomaisille, joilla on oikeus niitä saada. Asiasta on ensin pyrittävä keskustelemaan ohjattavan kanssa. Luottamuksellisuus tulee säilyä myös uusissa ohjausympäristöissä. Totuudellisuus Ohjaaja toimii rehellisesti. Ohjaustiedon tulee olla ajankohtaista, monipuolista ja tiedon kriittiseen arviointiin ohjaavaa. Riippumattomuus Ohjaaja tiedostaa omien, työyhteisönsä ja muun yhteiskunnan odotuksien ja arvojen vaikutuksen työhönsä. Ohjausmateriaalin tekijä on tuotava esille. Ammattitaidon kehittäminen Ohjaaja arvioi ja kehittää työtään. Hän huolehtii ammattitaitonsa ylläpitämisestä ja täydennyskoulutuksestaan. Ohjaaja toimii yhteistyössä muiden ohjaajien kanssa. Ohjaajana toimiminen edellyttää yhteistyötä myös oman työyhteisön ja muun yhteiskunnan kanssa. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on perusedellytys hyvän ammattitaidon ylläpitämiselle.

Oppilaanohjaus. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004

Oppilaanohjaus. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

-oppilas osaa arvioida toimintaansa -oppilas tutustuu monipuolisiin työtapoihin -oppilas saa tietoa eri ammateista

-oppilas osaa arvioida toimintaansa -oppilas tutustuu monipuolisiin työtapoihin -oppilas saa tietoa eri ammateista Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja kehitystä siten, että oppilas kykenee edistämään opiskeluvalmiuksiaan ja sosiaalista kypsymistään sekä kehittämään elämänsuunnittelun

Lisätiedot

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma Kyyjärven perusopetuksen ohjaussuunnitelma 1. Ohjauksen järjestäminen Ohjaustoiminta muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävän jatkumon, jonka toteutuminen taataan siten, että ohjaustyöhön osallistuvat

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus

Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus Ohjaussuunnitelma Esi- ja perusopetus 1.8.2016 2 Sisällysluettelo 1 Oppilaanohjaus... 3 2 Oppilaanohjauksen eettiset periaatteet... 3 Itsemääräämisoikeus... 3 Totuudellisuus... 3 Luottamuksellisuus...

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA

OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistustyöryhmälle 27.1.2010 Helena Kasurinen Osaamisen ja sivistyksen asialla OPPILAANOHJAUS PERUSOPETUKSESSA OHJAUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA ILMAJOEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Suunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet - ohjauksen eettiset periaatteet toimintatavat -vuosikellot alakoulu ja yläkoulu työn

Lisätiedot

ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ

ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ ETIIKKA OHJAUS- JA NEUVONTATYÖSSÄ Opin Ovi-hanke Kotka Mervi Friman 11.12.2012 Mervi Friman 2012 1 AMMATTIETIIKKA Ammattikunnan reflektiota yhteiskuntamoraalin raameissa, oman ammattikunnan lähtökohdista

Lisätiedot

6.3.18 Oppilaanohjaus

6.3.18 Oppilaanohjaus 6.3.18 Oppilaanohjaus Oppilaanohjauksella tuetaan oppilaan persoonallista kasvua ja kehitystä siten, että oppilaan opiskeluvalmiudet ja sosiaaliset taidot kehittyvät ja elämänhallintataidot lisääntyvät.

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen malli

Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Elina Palosaari 2015 Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen

Lisätiedot

KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana

KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana 1. OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan

Lisätiedot

KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana

KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana KAUHAVAN PERUSOPETUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA, VUOSILUOKAT 6-9 - Ohjaussuunnitelma on työkalu, joka kehittyy vuosittain oppilaanohjauksen mukana 1. OPPILAANOHJAUS Oppilaanohjauksen tehtävänä on tukea oppilaan

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma

Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Kemiönsaaren kunnan perusopetuksen oppilaanohjaussuunnitelma Johdanto Kouluilla tulee olla yhteinen käsitys oppilaanohjauksesta, jotta ne pystyvät tekemään työtä tavoitteellisesti. Oppilaanohjaussuunnitelma

Lisätiedot

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma

Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset

Lisätiedot

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma

Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 2017 Korpitien koulun ohjaussuunnitelma 9.5.2017 Sisällys 1. Ohjauksen tavoitteet, tehtävät ja keskeiset sisällöt... 2 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 1-2... 3 Keskeiset sisällöt vuosiluokilla 3-6...

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Anu Japisson

Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Anu Japisson Opinto-ohjaus lisäopetuksessa 17.3.2015 Anu Japisson Opinto-ohjaus lisäopetuksessa Opiskelijoiden kokonaisvaltainen ohjaus on kaikkien lisäopetuksen opiskelijoiden kanssa työskentelevien yhteinen tehtävä.

Lisätiedot

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli

Espoon kristillinen koulu. Oppilaanohjauksen malli Espoon kristillinen koulu Oppilaanohjauksen malli Sisällys Espoon kristillisen koulun oppilaanohjauksen malli 1. Ohjauksen toteutuminen käytännössä Henkilökohtainen ohjaus Luokkamuotoinen oppilaanohjaus

Lisätiedot

alkaen. Ohjaussuunnitelma.

alkaen. Ohjaussuunnitelma. 1.8.2016 alkaen Ohjaussuunnitelma www.nurmijarvi.fi SISÄLLYS Ohjaus... 4 Ohjaussuunnitelma... 4 Ohjaus perusopetuksessa... 5 Ohjaus esi- ja perusopetuksen siirtymävaiheessa ja vuosiluokilla 1 6... 6 Siirtyminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA Jyväskylän Normaalikoulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilaanohjauksen ja lukion opinto-ohjauksen järjestämisen rakenteet,

Lisätiedot

LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA LAHDEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee

Lisätiedot

7.3.17 Valinnaiset aineet. 7.3.18 Oppilaanohjaus

7.3.17 Valinnaiset aineet. 7.3.18 Oppilaanohjaus kokee onnistumista käytännön työskentelyssä ja innostuu kotitaloustöiden harrastamiseen käyttää luovuuttaan ja mielikuvitustaan kehittää arjen hallinnan taitojaan tunnistaa omat tarpeensa ja arvostuksensa

Lisätiedot

PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUS -Mihin suuntaan ohjausta kehitetään? Konsultoiva oppilaanohjaaja Anneli Alatalo, Espoon kaupunki

PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUS -Mihin suuntaan ohjausta kehitetään? Konsultoiva oppilaanohjaaja Anneli Alatalo, Espoon kaupunki PERUSKOULUN OPPILAANOHJAUS -Mihin suuntaan ohjausta kehitetään? Konsultoiva oppilaanohjaaja Anneli Alatalo, Espoon kaupunki OHJAUKSEN UUDET HAASTEET Syrjäytyminen Toisen asteen koulutuksen keskeyttäminen

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS

JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS JUVAN KUNNAN OHJAUSSUUNNITELMA YHTENÄINEN PERUSOPETUS Tämä suunnitelma on tehty käytettäväksi ohjauksen työvälineenä koko perusasteella 1-9 luokilla. Suunnitelmassa kuvataan ohjauksen periaatteet, tavoitteet

Lisätiedot

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta

OPO-ops T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta OPO-ops 7.11.2015 T Tavoitealue 7. lk sisältöalueet 8. lk sisältöalueet T1 auttaa oppilasta Osallisuus ja S1: Oppiminen ja opiskelu muodostamaan kokonaiskäsitys aktiivinen toiinta vuosiluokkien 7-9 -Nivelvaihe

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä ja

Lisätiedot

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Vantaan kaupungin perusopetuksen ohjaussuunnitelma Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja viitekehys... 1 3. Ohjauksen järjestämisen toimintatavat... 1 Luokkamuotoinen ohjaus...

Lisätiedot

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma

TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma TURUN NORMAALIKOULUN ohjaussuunnitelma Ohjaus on jatkuvaa, vuorovaikutteista ja tavoitteellista toimintaa oppilaan oppimisen, kasvun ja kehityksen tueksi. Ohjaus on kaikkien koulussa työskentelevien yhteistä

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma 2016 Oppilaanohjaus oppiaineena vuosiluokat 7-9 Oppilaanohjaus vuosiluokilla 1-6 ja ohjaussuunnitelma Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Oppilaanohjaus vuosiluokat 1-6 Rauman normaalikoulun oppilaanohjauksen

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.

KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6. 1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Laadukkaan ohjauksen malli. Espoon perusopetuksessa

Laadukkaan ohjauksen malli. Espoon perusopetuksessa Laadukkaan ohjauksen malli Espoon perusopetuksessa Sisältö Ohjaus Espoon perusopetuksessa...3 Ohjaus Espoon perusopetuksessa Laadukkaan ohjauksen kriteerit...4 Ohjauksen toteutuminen käytännössä...6 Henkilökohtainen

Lisätiedot

Vuosiluokkien 0-6 ohjaustoimia

Vuosiluokkien 0-6 ohjaustoimia MAahMUut Sos. toimi NUor.toimi PSykologi Lääkäri TervHoit Kuraattori KKohjaaja PeErOpe LuokOpe EsiOpettaja RehtJoht. KOODI. OHJAUSTOIMI 0- Siirtopalaverit (mm. esi/alkuopetus) B C D G H I 0- Työskentelytaitojen

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2. Oppiaineen tehtävä

OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2. Oppiaineen tehtävä 13.4.12 OPPILAANOHJAUS LUOKILLA 1 2 Oppiaineen tehtävä Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaiden, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla

Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Suomen opinto-ohjaajat ry: opinto-ohjaajan työtehtävät eri kouluasteilla Perusopetus 1. Henkilökohtainen ohjaus o oppilaan kasvun ja kehityksen tukemiseen liittyvä ohjaus o oppimaan oppimisen, tavoitteellisuuden

Lisätiedot

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso

1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä

Lisätiedot

Perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Perusopetuksen ohjaussuunnitelma Perusopetuksen ohjaussuunnitelma 1 SISÄLTÖ Johdanto 1. Ohjausmuodot ja ohjauksen sisällöt 3 1.1 Ohjausmuodot 3 1.2 Ohjauksen sisällöt 6 1.3 Opinto-ohjaajan työn vuosikierto 7 2. Tiedotus 9 3. Kodin ja

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585

Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla. Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki oppilaan koulupolulla Eija Häyrynen KM, erityisopettaja Tervaväylän koulu, Oulu 040 7404585 Perusopetusta ohjaava kokonaisuus Perusopetuslaki1998/628 ja 2010/642 Perusopetusasetus

Lisätiedot

Lisäopetus Perusopetuksen päättäneille nuorille

Lisäopetus Perusopetuksen päättäneille nuorille Lisäopetus Perusopetuksen päättäneille nuorille Oppimis- ja ohjauskeskus mäntykangas Mitä on lisäopetus Mäntykankaalla? Mäntykankaan koulun lisäopetuksen tavoitteet tukevat jatko-opintoihin siirtymistä

Lisätiedot

1. Kolmiportainen tuki

1. Kolmiportainen tuki 1 1. Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Suunnataan pedagogiseen selvitykseen perustuen, opetuspäällikön päätöksellä oppilaalle, jonka selviytyminen perusopetuksesta edellyttää yksilöllisiä opetusjärjestelyjä.

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma

Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Hankasalmen kunnan ohjaussuunnitelma Perusopetuslaki 15 2 mom. (477/2003) mukaan Jokaisella oppilaalla on oikeus saada opetuksen lisäksi ohjausta. 1.8.2016 voimaan tulevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma LUONNOS Oppilaanohjaus (Huom! Mahdolliset päivitykset tehdään eperusteisiin)

Eteläpohjalainen perusopetuksen opetussuunnitelma LUONNOS Oppilaanohjaus (Huom! Mahdolliset päivitykset tehdään eperusteisiin) Lukuohjeistus: - Maakunnallinen osuus pohjautuu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin. - LUE AINA ENSIN opetussuunnitelman perusteiden osuus ko. aineessa: http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Lisätiedot

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta 12.6.2013 Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2013 Sivistyslautakunta 12.6.2013 Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 2 2 Opetuksen järjestäminen...

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS. Oppiaineen tehtävä

OPPILAANOHJAUS. Oppiaineen tehtävä OPPILAANOHJAUS Oppiaineen tehtävä Oppilaanohjauksella on keskeinen merkitys sekä oppilaan, koulun että yhteiskunnan näkökulmasta. Ohjaustoiminnan tulee muodostaa koko perusopetuksen ajan kestävä, perusopetuksen

Lisätiedot

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ

4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ 4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja

Lisätiedot

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2010 Hyvinkää Järvenpää Kerava Riihimäki Tuusula Sisällysluettelo 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat 3 2. Perusopetukseen valmistavan

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua

Muuta (materiaalit) Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä. Ohjaus esiopetuksessa. Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Opintojen vaihe Tehtävä Tehtävän sisältö ja ajoitus Vastuut tehtävässä Ohjaus esiopetuksessa Ohjaus ennen alkuopetuksen alkua Koulumaiseen toimintaan perehtyminen Erityisen tuen tarpeiden kartoitus Yhteistyö

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Opinto-ohjaus ja työelämätaidot Aikuisten perusopetus 2018 Lisää ohjausta luku- ja kirjoitustaidon koulutus, aikuisten perusopetukseen valmistava koulutus, nykyinen aikuisten perusopetus yhdistyvät oppivelvollisuusiän

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA

1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA 1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

OHJAUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄT. Ohjaustyö peruskoulussa Petri Niemi ja Anu Japisson

OHJAUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄT. Ohjaustyö peruskoulussa Petri Niemi ja Anu Japisson OHJAUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄT Ohjaustyö peruskoulussa Petri Niemi ja Anu Japisson OHJAUSTYÖ PERUSKOULUSSA 1. Miten perusopetuksen opetussuunnitelma rajaa ohjauksen ja oppilaanohjauksen tavoitteet? 2. Mikä

Lisätiedot

Kaija Virrankari Oppilaanohjaus oppilaan tukena Simon yläkoulun oppilaanohjaussuunnitelma

Kaija Virrankari Oppilaanohjaus oppilaan tukena Simon yläkoulun oppilaanohjaussuunnitelma 1 Kaija Virrankari Oppilaanohjaus oppilaan tukena Simon yläkoulun oppilaanohjaussuunnitelma Kokoan tässä artikkelissa oppilaitoksemme oppilaanohjaussuunnitelman pääkohdat. Oppilaanohjaus perustuu opetussuunnitelmaan,

Lisätiedot

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9

AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 AKAAN KAUPUNGIN OHJAUSSUUNNITELMA VUOSILUOKILLE 1-9 SISÄLLYS 1. OHJAUSTYÖN TAVOITTEET 1.1. Mitä ohjaus on? 1.2. Hyvän ohjauksen kriteerit 1.3. Ohjaustyön tavoitteet vuosiluokilla 1-2: Koululaiseksi kasvaminen

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA

HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA HAUKIPUTAAN KUNNAN OPETUSTOIMEN LUOKKIEN 1-9 OPPILAANOHJAUKSEN SUUNNITELMA Työryhmä Vesa Anttila, Anne Järvelä, Seppo Rantahalvari, Sirkka Riepula, Päivi Salmela (2010) Ohjaus ennen peruskoulun alkua Esioppilaan

Lisätiedot

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi)

Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tet-muistiinpanolomake: oma työskentely ja ammatin esittely (kaksipuolinen paperi) Oppilaan nimi Luokka: Ohjeet tet-jaksolle Tässä nipussa ohjeita sekä kaksi paperia, jotka palautat opolle: Tiedote sinulle ja huoltajalle: ei tarvitse palauttaa kenellekään. Tet-muistiinpanolomake: oma

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

ryhmäytymisharjoitteita yhteistyössä seurakunnan ja/tai nuorisopalvelujen kanssa

ryhmäytymisharjoitteita yhteistyössä seurakunnan ja/tai nuorisopalvelujen kanssa Vuosiluokat 7-9 TAVOITEET SISÄLLÖT SISÄLTÖJEN AVAAMINEN JA TARKENTAMINEN: VUOSILUOKITTAISET TARKENNUKSET Osallisuus ja aktiivinen toiminta auttaa oppilasta muodostamaan kokonaiskäsitys vuosiluokkien 7-9

Lisätiedot

Jatko-opintosuunnitelman ohjaaminen

Jatko-opintosuunnitelman ohjaaminen Jatko-opintosuunnitelman ohjaaminen 19.4.2013 Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Anu Turunen Lyseonpuiston lukio Taustaa Syksyllä 2010 OKM myönsi rahoituksen lukioiden opintoohjauksen

Lisätiedot

Puropellon koulun oppilaanohjauksen vaiheet, teemat ja projektit

Puropellon koulun oppilaanohjauksen vaiheet, teemat ja projektit Puropellon koulun oppilaanohjauksen vaiheet, teemat ja projektit Ohjaustyön vaiheet Teemat Projektit Yhteishaku Päätöksenteko Vaihtoehtojen yhdistäminen päätöksenteon perusteisiin 9.lk Turkulaiset toisen

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto

Lisätiedot

Ohjaus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksessa

Ohjaus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksessa Ohjaus perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksessa Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 2014 Aija Rinkinen Anu Japisson OPS 2016 - Esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen

HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Sisällys 1. Hyvän ohjauksen kriteerien tehtävä... 3 2. Hyvän ohjauksen kriteerien käyttö

Lisätiedot

3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako

3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako 3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN 3.1 Yhteistyö kotien kanssa Koti ja koulu ovat yhdessä vastuussa nuoren kasvusta hyvään aikuisuuteen. Molemmat tukevat opiskelijoita sekä opiskelua että hyvinvointia

Lisätiedot

Inarin kunnan perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Inarin kunnan perusopetuksen ohjaussuunnitelma Inarin kunta Inarin kunnan perusopetuksen ohjaussuunnitelma Ivalon ala-asteen koulu, Ivalon yläasteen koulu, Inarin koulu ja Sevettijärven koulu sivistyslautakunta [14.12.2016] 2 OPPILAANOHJAUKSEN OHJAUSSUUNNITELMA

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma

Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma Ohjaussuunnitelma 1 (16) Järvenperän koulun ohjaussuunnitelma Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako

Lisätiedot

ILOMANTSIN LUKION OHJAUSSUUNNITELMA

ILOMANTSIN LUKION OHJAUSSUUNNITELMA 1 ILOMANTSIN LUKION OHJAUSSUUNNITELMA Liite opetussuunnitelmaan 2016 2 Ohjauksen ja sen suunnittelun perusta Ilomantsin lukion ohjaustoiminta perustuu keskeisiin ohjauksen ja oppimisen näkökulmiin. Ensimmäinen

Lisätiedot

Luokanohjaajan ohjauksellinen työnkuva 7.-9.-luokilla

Luokanohjaajan ohjauksellinen työnkuva 7.-9.-luokilla Osa B Luokanohjaajan ohjauksellinen työnkuva 7.-9.-luokilla Opintopolun nivelvaihe alaluokilta yläluokille on erityisen tärkeä. Yläkoulun erityisopettaja ja oppilaanohjaaja ovat yhteydessä 6. luokkalaisten

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin JOPOt

Kouvolan kaupungin JOPOt Kouvola Kouvolan kaupungin JOPOt Kaupungissa toimii viisi JOPO-ryhmää Eskolanmäen koulu (kaksi ryhmää), Myllykosken yhteiskoulu, Urheilupuiston koulu ja Valkealan yläkoulu Kouvola on ollut mukana kehittämishankkeessa

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUS VL.7-9

OPPILAANOHJAUS VL.7-9 OPPILAANOHJAUS VL.7-9 7.LUOKKA Oppimaan oppimisen taidot T2 kannustaa ja ohjata oppilaita kehittämään opiskelutaitojaan sekä oppimaan oppimisen taitojaan S1,, L7 S1 L1 S1, L1 Oppilaanohjauksen tavoitteisiin

Lisätiedot

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: Laatutavoitteet Espoossa:

Ohjaussuunnitelma on käsitelty/käsitellään opettajakunnan kanssa: yhteisöllisessä opiskelijahuoltotyöryhmässä: Laatutavoitteet Espoossa: ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013

NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 NUKO Yleiskysely ja sijoittumiskysely 2013 1. Y1 OPPILAITOS -Toimiala / yksikkö 2. Y2. Ikä 3. S0 Valmistutko tänä kevään? 4. S 1a Millaisen arvioit elämäntilanteesi olevan 4 kuukauden kuluttua valmistumisesi

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

Emmi Klink Mainingin koulu

Emmi Klink Mainingin koulu Oppilaanohjaajana peruskoulussa ja monikulttuuristen nuorten ohjaus Emmi Klink Mainingin koulu 22.11.2018 OPPILAANOHJAUS PERUSKOULUSSA Oppilaanohjaaja työskentelee peruskoulussa vuosityöajassa n. 32 tuntia

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren

Lisätiedot

Oppilaanohjauksen tila Turun yläkouluissa 2009. Petri Niemi Jyväskylässä 14.5.2009

Oppilaanohjauksen tila Turun yläkouluissa 2009. Petri Niemi Jyväskylässä 14.5.2009 Oppilaanohjauksen tila Turun yläkouluissa 2009 Petri Niemi Jyväskylässä 14.5.2009 Arvioinnin tavoitteet Tukea koulun ohjauksen kehittämistyötä Arvioida opetussuunnitelman rajaamien tavoitteiden toteutumista

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA 1659/12.00.01.00/2017 SALON KAUPUNGIN LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Salon kaupungin lisäopetuksen opetussuunnitelma (OPS) laaditaan opetushallituksen 22.12.2014 hyväksymän lisäopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Lahnuksen koulun ohjaussuunnitelma

Lahnuksen koulun ohjaussuunnitelma ESPOON ALAKOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Opetussuunnitelman perusteiden mukaan ohjaussuunnitelmassa kuvataan oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet, toimintatavat, työn ja vastuunjako sekä työskentely monialaisissa

Lisätiedot