LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI. JÄSENTIEDOTE 5 Maaliskuu huhtikuu 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI. JÄSENTIEDOTE 5 Maaliskuu huhtikuu 2010"

Transkriptio

1 LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE 5 Maaliskuu huhtikuu 2010

2 LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI Viikkokokoukset 33. kokous Lempäälän kirkon korjaus 1980-luvulla, rovasti Heikki Miettinen Paikalla 19 jäsentä, kunniajäsen Martti Pakkanen ja 2 rouvaa sekä vaihto-oppilas Jon Holm. Pekka Mäenpää avasi kokouksen. Viikon kysymys oli, mihinkä on viety aikanaan Vesilahden kirkon rakentamiseen tarkoitetut kivet. Kivet vietiin hyvin lähelle, nimittäin kirkon aitaan. Oikean vastauksen tiesivät Veikko Viljanen ja Aarno Torikka. Jaakko Nurmesniemi kertoi tiedusteluretkestään Italiaan. Berlusconi antoi klubin jäsenille luvan saapua Italiaan toukokuussa, kunhan ei oteta omia eväitä mukaan. Lempäälän kirkon korjaus 1980-luvulla, rovasti Heikki Miettinen Kirkko on rakennettu Epävarmaa on, onko Lempäälässä ollut aiemmin kirkkoa. Merkittävin ulkomuotoon vaikuttanut muutos on tehty 1830-luvulla, jolloin kirkko muutettiin ristikirkoksi. Pilattiinko silloin kirkon alkuperäinen muoto ja arvo? Kirkot vaativat yleensä suuremman korjauksen 50-vuoden välein luvulla tehtiin edellinen korjaus ja silloin maalattiin mm. kirkkoon tähtitaivas, joka ei välttämättä sopinut sen ilmapiiriin. Viimeiseen suureen korjaukseen alettiin 1980-luvun alussa, jolloin kirkko oli todella huonossa kunnossa. Kirkon kuntoon vaikuttivat suuresti lämpötilan vaihtelut ja tuuletusaukkojen sulkeminen kirkon alta. Kirkkoahan lämmitettiin vain tilaisuuksia varten, jolloin lämpötila vaihteli suuresti ja alkoi kirkon happaneminen. Esim. saarnastuoli oli korjauksen alkaessa jo lahoamispisteessä. Työn arkkitehdiksi valittiin Eila Piironen-Havas. Museovirasto valvoi työtä hyvin tiiviisti.. Työn aikana tehtiin ns. kulttuurikaivaus kirkon lattian alle, josta löytyi mm. hopeariipus ja vanhoja rahoja. Kirkkoon haudattiin vainajia aina 1850-luvulle asti, joten korjauksen aikana löydettiin paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Sähkösuunnitelma ja uudet laitetut valaisimet olivat huono ratkaisu ja valaisinpylväät poistettiin luvulla ja hankittiin uusi valaistus. Kirkon katon tervaus väärällä tervalla pilasi kattoa, joka tulee nykyisin tervata lähes joka vuosi. Korjaustyön aikana mm. korjausta tehnyt urakoitsija meni konkurssiin ja arkkitehti sai turhaa arvostelua. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta kirkon korjaus valmistui 1984.

3 34. Kokous Veteraanien kertomaa, toimittaja Ritva Mäkelä Paikalla oli 17 veljeä, vaihto-oppilas Jan Holm, kolme rouvaa ja Ritva Mäkelä Presidentti esitti viikon kysymyksen: 70 vuotta sitten päätettiin talvisodan jälkeisestä rauhasta Neuvostoliiton kanssa. Asiasta päätti ulkoasiainvaliokunta, jossa asiasta äänestettiin. Rauhansopimuksen puoltavat voittivat äänin Päätöstä vastustivat edustajat Kares, Kämäräinen ja Kosunen. Kuka oli neljäs rauhansopimusta vastustanut edustaja? Oikea vastaus on Urho Kekkonen, jonka tiesi 5 vastaajaa. Ritva Mäkelän kertomaa: Ritva Mäkelä keräsi kahden viime vuoden aikana haastatteluja kaikkiaan 64 henkilöltä eri puolilta Lempäälää, jotka olivat osallistuneet talvi- ja jatkosotaan vuosina Näistä haastatteluista syntyi kirja, jossa nämä haastattelut on esitetty. Kirja julkaistiin talvisodan aloituspäivänä marraskuussa Ritva kävi läpi osan näistä kertomuksista kronologisessa järjestyksessä alkaen kertomuksista talvisodasta ja päätyen Lapin sotaan. Mielenkiintoisesti esitetyt kertomukset aiheuttivat useita kysymyksiä, joihin saatiin vastaus.

4 35. kokous Namibian itsenäisyys 20 vuotta Kehitysjohtaja Timo Palander Paikalla 18 jäsentä. Timo Palanderin perhe vietti lukujen taitteessa Namibiassa kolme vuotta, josta ajasta jäi pysyvä muisto koko perheelle. Tänä päivänä Lempäälän ja Kangasalan kunnat kehittävät yhteistyötä Namibian valtion kanssa. Tavoitteena on hankkia kaupallista yhteistyötä, mm. lihan ja kalan tuontia. Tavoitteena on ollut tuoda tavaraa Namibiasta suoraan ilman perinteisiä välikäsiä Etelä-Afrikassa, Englannissa tai Hollannissa. Yksi tärkeä aihe maassa on demokratia, jonka kehittämiseen haetaan erilaisia keinoja. Varsinkin vaalien aikana on ollut jonkin verran väkivaltaisia yhteenottoja, joista halutaan eroon. Suvaitsevaisuus sekä politiikassa kuin uskonnollisissakin asioissa on sana, johon pyritään. Suomen kaltaiseen demokratiaan ei Namibiassa ole kulttuurierojen takia mahdollisuutta, mutta kehitys on oikeansuuntaista. 36. kokous Lukutaito paremmaksi Paikalla 19 veljeä, vaihto-oppilas Jan Holm ja rouvista Heini Mäenpää Esitelmöitsijät: Sivistysjohtaja Nina Lehtinen ja erityisopetuksen aluekoordinaattori Sirpa Ritoniemi Kokouksen avaus Pekka Mäenpää avasi kokouksen. Kilpailukysymyksenä: kokeiltiin käytäntöä, jonka jatkamisesta silloin saatujen kokemusten pohjalta luovittiin, mutta josta tuli toistaiseksi pysyvä käytäntö 40 v. myöhemmin. Mikä? Vastaus: Kesäaika. Sitä kokeiltiin yhtenä kesänä Ei tullut yhtään oikeaa vastausta. Nina lehtisen ja Sirpa Ritoniemen aiheena oli Lukutaito paremmaksi Reading OCI-projekti Sirpa Ritoniemi kertoi, että lukihäiriö on iso ongelma koululaisten keskuudessa. Rivit hyppivät, sanat vaihtavat paikkaa jne. Energia menee asian tankkaamiseen ja luetun ymmärtäminen vaikeutuu. Kotona lukuläksyt ovat vaikeita. Sanavarasto kehittyy lukemisen kautta. Oikein kuuleminen vaikeutuu.

5 Työmuisti on alentunut. Puhe-, keskittymis-, motoriikkaongelmia esiintyy (esim. rappusissa kulkeminen vaikeaa). Pyörällä ajossa, luistelussa, hiihdossa on vaikeuksia. Lukeminen on hyvin keskeinen asia itsetunnon kehittymisessä. Tampere Kalevan Rotaryklubi otti yhteyttä Lempäälään lukihäiriön asentohoito projektin tiimoilta. Dos. Tapani Rahko on tutkinut yli potilasta ja yli 3000 lukihäiriö potilasta. Lempäälässä koulutettiin diagnostiikkaan ja asentohoitoon henkilökuntaa. Projektista on tarkoitus tehdä Opetushallituksen avulla kouluterveydenhuoltoon kuuluva hoitomenetelmä. Tarkoituksena on saada menetelmä myös kansainväliseen levitykseen. Kun projekti käynnistettiin Lempäälässä, vanhempien kiinnostus asiaan oli valtavan suurta. Helmikuussa 2010 on koulutettu kouluterveydenhoitajat ja myös tk-lääkärit. Projektin kautta tulee jatkuva tuki opettajille ja kouluterveydenhoitajille. Sirpa Ritoniemi kertoi niistä kriteereistä, joilla oppilaat valittiin mukaan. Mukana oli kysymyksiä oireista ja erityisopettajat kehittivät myös oman testinsä. Projektin tiimoilta on pidetty jo lukuisia tilaisuuksia. Varsinainen hoito tapahtuu kotona asentohoitoina, joita voi olla 1-3. Hoitoprosessi olisi hyvä aina aloittaa syyslukukaudella. Kodin ja koulun yhteistyö tärkeää. Lopullisen hoitotuloksen ratkaisee kotona tehtävä itsehoito. Oppilaat ovat kertoneet hyvistä hoitotuloksista: lukeminen sujuu, olo rennompi, liikkuminen helpottunut Palautteena esim. Sääksjärven koululta on tullut, että menetelmä on hyvä lisä yhtenä keinona muiden joukossa. Projektista on tehty myös postimerkki. Aiheesta keskusteltiin ja mm. Jorma Lehtinen kertoi hieman aiheen lääketieteellisestä puolesta lisää. Jouko Konsala kertoi asian taustasta Kalevan klubissa. 37. kokous Rotarylehdistä poimittua Lempäälän Ehtookoto Paikalla 19 jäsentä, kunniajäsen Martti Pakkanen ja Jan Holm. Paikkaukset Matti Sinisalo (kaksi paikkausta: Sotkamo ja Lempäälä-Havas) Viikon kysymys: Monesko Rotary Norden lehti on Rotarien maailmanlaajuisessa rankingissa jakelumäärässä. Vinkkinä sijaluku on sijalla Vastaus on kolmas. Oikeita vastauksia oli 4 kpl. Painosmäärä on n kpl. Matti Mäkilä: Matti kertoi Rotarian-lehdestä, joka ilmestyy kuukausittain ja sen painosmäärä on yli Lehti on perustettu 1911 ja se tulee Lempäälän klubissa 6 jäsenelle. Rotary Norden ilmestyy 7 kertaa vuodessa ja tulee kaikille Rotareille Suomessa.

6 Rotarian lehdessä n:o 7 kerrotaan mm. organisaatioista, mutta ne ovat vain puitteet, joilla toimitaan. Tärkeintä on kuitenkin jokaisen rotarin oma toiminta, johon koko toiminta perustuu. Matti esitteli sarjakuvan, joka kertoi Paul Harrisista ja hänen elämästään Chicagossa, jonne Harris muutti lakiopiskelun jälkeen. Tätä ennen hän kävi eri puolilla Amerikkaa eri töissä. Chicagossa hän perusti lakiasiaintoimiston, jonka päätyö oli vaikeuksiin joutuneiden yritysten auttaminen. Pikkuhiljaa hänellä alkoi kehittyä ajatus klubista, joka alkoi laajeta jo muutaman vuoden kuluttua jo eri puolille Amerikkaa. Jorma Lehtinen esitteli Rotary Norden lehdestä terveysaiheisen artikkelin: Intiassa 150 milj. työpäivää menetetään joka vuosi ripulin takia. N lasta kuolee joka päivä ripuliin Intiassa. Puhtaalla vedellä on suuri merkitys ripulin leviämisen estämiseen, joten rotarit ovat avustaneet puhtaan veden saannissa Intiassa. Ainoastaan 3 % maailman vedestä on käytettävissä, muu vesi on suolaista merivettä. Puhtaasta vedestä n. 70 % on jäätä, joten kaikkiaan vain n. 1 % on käytössä. Markku Kalliomäki: Rotary Nordenia suurempia lehtiä ovat The Rotarian, joka on suurin. Suomeenkin yritettiin omaa lehteä muutamia vuosia sitten, mutta se hanke kaatui. Ensimmäinen Rotarien lähettämä televisiolähetys oli 1940, joka oli samalla ensimmäinen televisiolähetys maailmassa. Aihe oli Rotarykokous. 38. Kokous Vesilahden koululla Paikalla oli 16 veljeä, vaihto-oppilas Jon Holm ja 7 rouvaa Presidentti Pekka Mäenpää toivotti kaikki tervetulleeksi Vesilahden koululle katsomaan Veikko Viljasen kuvaamaa filmiä vuoden 2009 Kuokkalankosken markkinoista. Kokouksen alussa pidettiin hetken hiljaisuus kunniajäsenemme Juho Lintusaaren muistoksi. Veli Yrjö Lehtonen muisteli muutamalla sanalla Jussia. Viikon kysymyksenä oli vuosia Vesilahdessa entisellä Korpiniemen koululla asuneen ja myös ympäristössä eri elokuviinsa filmanneen Rauni Mollbergin tuotanto. Pisteen sai, kun tiesi nimeltä yhdenkin Mollbergin elokuvan. Oikeita vastauksia tuli useita ja muutamat kertoivat olleensa myös mukana näissä elokuvissa, kuten Jorma Lehtinen, joka oli mukana Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa antaen elokuvalle alkurepliikin sanalla: seuraava. Jorma esitti lääkäriä, joka tarkasti kutsunnoissa olevia nuoria miehiä. Kohtaa oli kuulemma harjoiteltu useita kertoja eri äänenpainoilla. Joku niistä sitten valittiin elokuvaan aloitukseksi. Veikon filmi oli kiintoisa ja antoi hyvän kuvan koko markkinoista valmistelusta loppuun asti. Esitys oli lyhyempi versio - n. 17 minuuttia yli tunnin mittaisesta pidemmästä koosteesta. Lopuksi koulun rehtori ja samalla myös kokkimme Tapani Pietilä esitteli koulun laajennusta, joka oli saatu sulautumaan hienosti vanhempaan koulurakennukseen.

7 39. Kokous Paikka: Tampereen Aluetaksi Oy Tutustumistilaisuuteen osallistui 14 jäsentä. Toimitusjohtaja Ismo Lehtinen kertoi taksien tilausvälityksestä ja tutustutti tilausvälityskeskukseen sen toimintaa esittelemällä. Aluetaksi toimii Tampereen, Lempäälän, Nokian, Kangasalan, Ylöjärven ja Pirkkalan alueella. Kaikkiaan tällä alueella on n. 520 taksia, jotka toimivat välityksen piirissä. Välityskeskus on auki 24 tuntia vuorokaudessa, joten henkilökuntaakin tarvitaan paljon. Tällä hetkellä yhtiössä on työssä 25 vakituista työntekijää ja 5 vuorottajaa. 40. Kokous Klubi vietti Vapputilaisuuden Lempäälän Työväentalolla. Pressan palsta Kesä on täällä! Aurinko viipyilee horisontin yläpuolella aina vain pidempään (pilvien takanakin) ja ehkä uimavedetkin vähitellen lämpiävät. Kesän edetessä myös klubin kausi lähenee loppuaan, enää on pari kokousta jäljellä ja voimme aloittaa uuden kauden täynnä intoa. Vaihtokokous on tiistaina 22. kesäkuuta klo 18 Ehtookodon juhlasalissa toivottavasti mahdollisimman monet pääsevät sinne mukaan! Ennen vaihtokokousta kokoonnumme vielä pari kertaa viikkokokouksiin: toimittaja Antero Korhonen tulee kertomaan meille Lempäälän puista. Ehkä saamme tietää esimerkiksi, missä kasvaa itsenäisyyden mänty, miksi Myllyrannassa kasvava tammi on Maailman tammi, minkä takia kuusi valtasi Lempäälän metsät tai missä ovat Lempäälän korkeimmat, paksuimmat ja vanhimmat puut? aiheena on sosiaalinen media. Sähköinen viestintä, käsipuhelimet ja Internet ovat mahdollistaneet erilaisten yhteydenpitomuotojen kehittämisen ja näistä muodoista meille on luvannut tulla kertomaan Pauliina Mäkelä, joka on perustamassa Lempäälään sosiaaliseen mediaan liittyvää yritystä. Nyt on tilaisuus päästä kuulemaan tuoretta tietoa aiheesta ja esittämään kysymyksiäkin. Klubikin on kehittänyt toimintaansa Internetissä: Klubin uudet kotisivut on avattu. Ne löytyvät osoitteesta: ja varmasti myös hakukoneilla tai Suomen Rotaryn sivujen kautta. Käykääpä tutustumassa! Älkääkä unohtako, että kesäaikana viikkokokouksemme alkavat jo klo 17! Aurinkoista ja virkistävää kesää teille kaikille! Pressa

8 Kuvernöörin kuukausikirjeistä poimittua Arvoisat Piirimme 1390 rotarit Huhtikuu on rotarylehtien kuukausi Jokaisen rotarin täytyy tilata jokin rotarylehti. Keskustelimme klubivierailujeni yhteydessä rotarylehdistäkin. Suomessa meidän osaksemme on tullut Rotary Norden tuo tunteitakin herättävä lehti. Suomenkielisten artikkelien osuus lehdessä on ollut kovin pieni, edustammehan vähemmistöä. Moni suomen kielinen ymmärtää kyllä ruotsiakin, mutta muut skandinaaviset kielet voivat olla enemmän tai vähemmän hakusissa. Lehti jaetaan myöskin virolaisille rotareille. He edustavat myös vähemmistöä. Heitä lehti ei hyödytä kovinkaan paljon kielten takia. Lehden tilannetta ja asemaa on käsitelty ja käsittelyä jatketaan myöskin SR:n hallituksessa. Asia ei kuitenkaan ratkea hetkessä. PDG Kari Tallberg on kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin viimeiseen Rotary Nordenin numeroon lehden asemasta Suomessa. Suomenkielisiä artikkeleita oli viimeksi ilmestyneessä lehdessä enemmänkin. Kritiikin takiako vai onko toimitus terästäytynyt? Käykääpä lukemassa. Mutta voimme lukea myös muita rotarylehtiä, joita edustavat the Rotarian ja Rotary News. Molemmat ovat englanninkielisiä. Lehdet ovat keskittyneet rotaryn kansainvälisiin asioihin ja projekteihin. Jokainen rotari voi halutessaan tilata itselleen englanninkieliset lehdet. Mutta tässä vaiheessa ne eivät korvaa Rotary Nordenia. Lopullinen päätös lehden tilaamisesta täytyy olla yhteinen. Katsotaan, mitä tuleman pitää? GETS ja Rotary Instituutti Tanskassa Alueen 15 tulevien kuvernöörien koulutustilaisuus pidetään Aalborgissa Tanskassa. Samassa yhteydessä pidetään myös Rotary Instituutti, joka on avoin kaikille rotareille. Yksityiskohtaiset tiedot löytyvät Piirin sivuilta ja osoitteesta Suomen Rotary Golf SM Rotarygolfin SM kilpailut pidetään tulevan kesänä Pirkkalan kentällä Tampereen kupeessa. Järjestäjänä toimii Tampere Jussikylän RK. SOS lapsikylä etsii tukijoita Pirkanmaalta SOS Lapsikylä laajentaa lastensuojelupalveluitaan kaupunkeihin. Yhdistys alkaa rakentaa uutta, kaupunkimiljööseen hajautettavaa kotien verkostoa. Korttelikodeiksi nimetyllä toimintamuodolla tuodaan lastensuojelun sijoitus sekä avohuollon palveluita lähemmäksi asiakkaita. Tavoitteena on, että vuosina avataan Korttelikodit Tampereen Vuorekseen. Tätä projektia viedään eteenpäin läheisessä yhteistyössä Tampereen kaupungin sosiaalitoimen kanssa. Vuorekseen on tarkoitus perustaa 8 kotia joissa kussakin on tilaa 6 7 lapselle. Korttelikotien läheisyyteen perustetaan palvelukeskus SOStari. Se antaa monipuolista tukea, kuten konsultaatio, koulutus ja terapiapalveluita, sekä korttelikodeille että muille lapsiperheille. SOS lapsikylä etsii nyt tukijoita tälle merkittävälle lastensuojeluhankkeelle Pirkanmaan talousalueelta. Yhdistyksestä tullaan mielellään kertomaan henkilökohtaisesti järjestön toiminnasta, sekä tulevaisuuden haasteista esimerkiksi klubin syyskauden viikkokokouksessa. Mahdollista toiminnan esittelyä varten voitte ottaa yhteyttä keskustoimistoomme. Yhteyshenkilö on varainhankintapäällikkö Kei Heikkilä, albinkeskus@sos lapsikyla.fi.

9 Mikä on mukavin luannon ääni kevähällä? Linnunlaulu, kolomosturpon pörinä öisellä pellolla, lumiauran kolina maantiällä huhtikuus, naapurin lehemien pihalle pääsyn aikahan siältä: Ristuksen perkelehen! Totta mä tapan teirän jokahitten jon sei te perkelet pysy airoos helevetti!!! Toukokuu on harrastus ja ammattiryhmien kuukausi Toveruus oli Paul Harrisin tärkein tavoite. Mutta toveruutta voi harrastaa klubin ulkopuolellakin. Rotarit voivat tavata toisiaan yhteisten harrastusten parissa. Tässäkin kk kirjeessä mainostetaan neljää eri urheilutapahtumaa, jotka yhdistävät rotareita. Tämäkin osoittaa, että rotarius on iloinen asia. Harrastumuotoja on useita, joihin voimme osallistua. On maratoonareita, motoristeja, lentäjiä, purjehtijoita, ratsastajia, jne. Jos olet kiinnostunut, niin löydät 54:n harrastusryhmän ohjelmat RI:n nettisivuilla kohdasta Service and Fellowship ja edelleen otsikon Globsal Networks alta. Hyvää harrastusintoa! Piirikonferenssi Valkeakoskella Saimme viettää viikonlopun iloisissa tunnelmissa. Haluan esittää parhaimmat kiitokset mukana olleille rotareille, puolisoille, esiintyjille, puhujille ja kaikille järjestelyissä mukana olleille. John Kennyn edustajat Meiron ja Jasmine Morris pääsivät viimeisellä koneella Lontoosta Helsinkiin. Ilmatila suljettiin sen jälkeen tuhkapilvien takia. Paluumatka kestikin sitten 4 päivää. Emme ole nyt tohkeissamme, olemme tohkaisissamme. Vielä kerran parhaimmat onnittelut kaikille piirikonferenssissa huomionosoituksen saaneille! Istanbul kulttuuripääkaupunki 2010 Istanbul on valittu Essenin ja Pecsin ohella tämän vuotiseksi kulttuuripääkaupungiksi. Paikallinen kuvernööri kutsuu kaikkia rotareita vierailemaan historiallisessa kaupungissa, joka sijaitsee lännen ja idän välissä. RCTI klubi aloittaa toimintansa Nykyisillä rotareilla voisi olla Tampereen ulkopuolellakin kansainvälisiä tuttuja, jotka asuvat Tampereella ja jotka voisivat olla potentiaalisia jäseniä. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Veli Matti Heinijokeen tai Minttu Lampiseen, veli.heinijoki@flywell.fi, minttu.lampinen@marketingflow.fi. Klubi kokoontuu keskiviikkoisin ravintola Plevnassa, klo (Finnlaysoinin alue). Facebookista löytyy lisää tietoa googlaamalla RCTI. Perustietoa Rotarysta 2009 julkaisu Rotary Basics Suomen Rotarytoimistolla on painosta jäljellä vielä kappaletta. 8 sivuinen julkaisu on tilattavissa Rotarytoimistosta pelkästään postimaksulla käyttämällä SR:n sivuilla olevaa tilauslomaketta. Sama julkaisu on sähköisessä muodossa SR:n koulutussivuillakin. Julkaisu on hyvä antaa sekä uusille jäsenille että jäsenehdokkaille. PolioPlus Afganistanissa toteutuu Lasten rokottaminen Afganistanissa toteutetaan vielä tänä vuonna. Suomen Ulkoministeriö on antanut euron tuen hankkeelle. Yhdessä rotarien osuuden kanssa rahamäärä on euroa ja hanke toteutetaan tänä vuonna. Hyvä rotarit!

10 Rotaryn SM suunnistus Lahdessa Rotaryn SM suunnistus järjestetään elokuussa Lahdessa. Järjestäjänä toimii Lahti Joutjärven klubi. International Tennis Fellowship of Rotarians ITFR 1:st Midnight Sun Tennis Tournament Finnish Open Championship in Raahe, Finland Rotarytennistä pelataan kesällä Raahessa. Tarkoituksena on kilpailun ohella toteuttaa järjestömme perustavoitteita. Tuemme Polio Plus ohjelmaa ja nautimme hyvästä seurasta. Rotaryn lentopallon SM kisat Jurvassa Rotaryn SM lentopallo järjestetään Jurvassa. Järjestelyvastuun kantaa Jurvan rotaryklubi, jonka sivuilta löytyvät yksityiskohtaisemmat tiedot myöhemmin kesällä. Haitin katastrofin keräys on päättynyt Piirimme sai kerättyä ,50, josta klubit keräsivät ,50 (43 klubia) ja yksityiset rotarit (49 henkilöä). Piiri haluaa kiittää kaikkia keräykseen osallistuneita. Tulos oli menestys koko Suomen osalta. Kunnia kuuluu myös DG Virpi Honkalalle. Virpi hoiti ja me pojat (loput kuvernöörit) seurasimme katseella. Montrealin konventio Vielä ehtii ilmoittautua RI:n konventioon Montrealiin. Usein sanotaan, että jokaisen rotarin tulisi osallistua kerran elämässään yhteen konventioon. Konventio voisi vastata meidän Piirikokoustamme. Konvention yhteydessä pidetään myöskin RI:n vuosikokous, jossa valitaan mm. RI:n presidentti ja piirikuvernöörit. Äänioikeutettuja ovat piirimme klubit, jotka voivat lähettää vuosikokoukseen valtuutetun edustajan tai antaa valtakirjan jollekin toiselle rotarille. Itse olen menossa Montrealiin. Piirimme klubit, jotka haluavat äänensä kuuluvan vuosikokouksessa, mutta eivät halua lähettää edustajaa, voivat lähettää valtakirjan minulle mennessä. Rotaryn tulevaisuus on edelleen sinun käsissäsi! Eero Pohjanmaallakin parasta kevähäs on ku Ilimat lämpenöö ja kesä tuloo, aurinko paistaa ja kuumottaa, saa nauraa ku naapuri jää raktorilla jumihin ja sarattaa ja kiruaa kovahan äänehen ja saa täyttää EU tukipaperia.

Rotaryjärjestön organisaatio. 05/2016 / MKa

Rotaryjärjestön organisaatio. 05/2016 / MKa 05/2016 / MKa Rotaryjärjestön perusorganisaatio ja eri yksikköjen keskinäiset suhteet Rotaryklubi Kuvernööri ja piiriorganisaatio Suomen Rotary Rotary International 2 Rotaryklubi Suomen Rotary ry Rotarytoimisto

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Heinäkuu 2014 Heinäkuun läsnäoloprosentti 69,92 03.07. Ei kokousta 10.07. Kevätkokous o Alkaneen kauden ohjelma ja talousarvio 18.07. pe Kuokkalankosken markkinoiden

Lisätiedot

Tampere- Kalevan Rotaryklubi. Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja Tapani Rahko, menetelmän kehittäjä

Tampere- Kalevan Rotaryklubi. Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja Tapani Rahko, menetelmän kehittäjä Tampere- Kalevan Rotaryklubi Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja Tapani Rahko, menetelmän kehittäjä 1 Maapallolla on 680 miljoonaa luki-ja oppimishäiriöistä ihmistä. Dos. Tapani Rahko on yli 10 vuoden

Lisätiedot

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017)

Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Äänekosken Rotaryklubin vuosikymmenet 1947 2007 (2017) Rotary tänään jäseniä 1.22 milj./ 34 000 klubissa mukana 200 maassa ja maantieteellisellä alueella palvelee, auttaa ja kehittää jäsenistöään noudattaa

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Syyskuu 2014 Syyskuun läsnäoloprosentti 82,95 to 04.09. Klubikokous o Markku Kalliomäki, ystävyyttä yli rajojen / saksal. ystävyysklubin vierailu 02.10. to 11.09. Järjestelyt

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI. JÄSENTIEDOTE 6 Touko-kesäkuu 2010

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI. JÄSENTIEDOTE 6 Touko-kesäkuu 2010 LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE 6 Touko-kesäkuu 2010 LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI 42. VIIKKOKOKOUS 6.5.2010 Ehtookoto Paikalla oli 15 veljeä Aiheena GSE-ryhmän vierailu Viikon kysymys oli : Mitä lyhenne RFE

Lisätiedot

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO

PRESIDENTIN VUODEN KIERTO PRESIDENTIN VUODEN KIERTO V e s a M a r t i k k a l a A s s i s t a n t G o v e r n o r P E T S 1 6. 3. 2 0 1 3 L a p p e e n r a n t a Presidenttikautta edeltävä syksy Perehdy matrikkeliin: rotaryn tavoite,

Lisätiedot

Suomen Rotary 2012. NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards

Suomen Rotary 2012. NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards Suomen Rotary 2012 NUORISO ON YHTEISKUNNAN TÄRKEIN VOIMAVARA - Rotary Youth Leadership Awards RYLA palvelee nuorten kasvua RYLA on Rotaryn toimintamuoto jo yli 40 v. ajan Jokaisen rotarin tulee osallistua

Lisätiedot

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016

Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 KUVERNÖÖRIPOSTI Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Huhtikuu 2016 Hyvät vastaanottajat! Äidin ja lapsen terveys Suomessa on äidin ja lapsen terveys hyvällä tasolla. Lastensuojelun Keskusliiton

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2010 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2010 2011 KUNNIAJÄSENET Aune Piippo, Raimo Helminen, Veikko Kivelä, Martti Pakkanen, Martti Siren ja Jukka- Pekka Toivonen HALLITUS Presidentti Asko Lepola past presidentti Pekka Mäenpää

Lisätiedot

Pietari Brahen Rotaryklubi

Pietari Brahen Rotaryklubi Pöytäkirja 1 (5) Lassi Myllykoski 2.9.2013, 2013-2014 Aika 20.8.2013 klo 11:45 13:00 Paikka Läsnä Raahen seurakuntakoti, Kirkokatu 10, pienempi Sali Jäsenet Juha Grekula puheenjohtaja, Pekka Heikkinen,

Lisätiedot

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle

Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubin toimintasuunnitelma kaudelle 2019-2020 Lappeenranta-Saimaa Rotaryklubi Yhteystiedot Lappeenrannan Upseerikerho Upseeritie 2 53850 Lappeenranta Rotaryklubi Lappeenranta

Lisätiedot

ReadingOCI - projekti

ReadingOCI - projekti Tampere- Kaleva rotaryklubi ReadingOCI - projekti Tapani Rahko, menetelmän kehittäjä Seppo Laalo, projektiryhmän puheenjohtaja Taustaa } Aistipohjainen luki- ja oppimishäiriö voidaan todeta yksinkertaisilla

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS

VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS SANOMA PALAUTE SANOMA LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö) KANAVA - häiriöt - no-signal VASTAANOTTAJA - tulkinta - taustat (kohdennettu/yleisö)

Lisätiedot

Rotaryn tietojärjestelmät piirihallinnon tukena

Rotaryn tietojärjestelmät piirihallinnon tukena Rotaryn tietojärjestelmät piirihallinnon tukena DGE-info Tampereella 23.-24.8.2014 2005 2014 Markku Kalliomäki 1 Miten hallitset piirisi tietovirtoja? Näinkö.. vai näin? 2 Rotaryn tietojärjestelmät Suomen

Lisätiedot

Taustatiedot - Kaikki -

Taustatiedot - Kaikki - Lapin yleisten kirjastojen asiakastyytyväisyyskysely 2014 RTF Report - luotu 01.12.2014 12:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Vastaajat 2014 52 52 47 Yhteensä 52 52 47 Vastausprosentti 100 Lopettaneet

Lisätiedot

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008

RI Oulun Tulli ohjelma 2007-2008 2.7.2007 1. peruttu kokous 9.7.2007 Hallituksen kokous 16.30 Pohjois-Suomen Messut RY, Ojakatu 2 12.7.2007 Kesäteatteri Hupisaari "Raksilan iloiset rouvat" 19.00 19.7.2007 16.30, kauden 2007-2008 toimintasuunnitelma

Lisätiedot

DGE-INFO Kokkola T E R V E T U L O A!

DGE-INFO Kokkola T E R V E T U L O A! DGE-INFO 27. 28.8.2011 Kokkola T E R V E T U L O A! Hyvät tulevien kuvernöörien puolisot, Me kaikki IPDG ja PDG- seuralaiset toivotamme teidät tervetulleeksi! Piirit Suomessa Piiri 1400 Pohjois-Suomi Pohjanmaa

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona?

Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kuinka tasa-arvoinen ruotsinsuomalainen nainen/mies on kotona? Kyselyä koskevia ohjeita Lähettäjä. Tämän kyselyn tekevät Ruotsinsuomalaisten Keskusliitto ja Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumi. Rahoittajana

Lisätiedot

VIESTINTÄ TAPAHTUMA SANOMA SANOMA PALAUTE. LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö)

VIESTINTÄ TAPAHTUMA SANOMA SANOMA PALAUTE. LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö) VIESTINTÄ TAPAHTUMA VUOROVAIKUTUS SANOMA YHTEINEN KOODISTO JA KIELI PALAUTE SANOMA LÄHETTÄJÄ - ilmaisukyky - esitystapa - taustat (media/yksilö) KANAVA - häiriöt - no-signal VASTAANOTTAJA - tulkinta -

Lisätiedot

Leila Risteli, PDG, DRFC. Johtajuus rotaryjärjestössä

Leila Risteli, PDG, DRFC. Johtajuus rotaryjärjestössä Leila Risteli, PDG, DRFC Johtajuus rotaryjärjestössä Mitä tiedät Rotarysta? yli 1,2 miljoonaa rotaria noin 35 000 rotaryklubissa noin 200 maassa/itsehallintoalueella ensimmäinen klubi Chicagoon 1905, Suomeen

Lisätiedot

Tietotekniikka klubihallinnon ja viestinnän tukena

Tietotekniikka klubihallinnon ja viestinnän tukena D 1390 PETS 2010 Tietotekniikka klubihallinnon ja viestinnän tukena 2010 / MKa Suomen Rotary 2009-2010 1 Klubin tietovirtoja Kirjeet ja laskut RI SR Klubipressa / kuvernööri Sihteeri Jäsenistö Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit

Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit Piirin johtamiskoulutustilaisuus/ Ryhmätyöt: presidentit Erja Vihervaara, Olli Pihlava Suomen Rotary 2015 Sisällysluettelo 1. Presidentin odotukset ja tavoitteet s. 2 2. Tavoitteet s. 6 3. Johtaminen s.

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009

Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009 Pasilan Rotaryklubi - Fredriksbergs Rotaryklubb 17.5.2011 Teksti ja kuvat perustuvat klubin verkkosivulla aiemmin julkaistuun aineistoon Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009

Lisätiedot

Klubihallinto Corporate Governance Hyvä hallintotapa

Klubihallinto Corporate Governance Hyvä hallintotapa Klubihallinto Corporate Governance Hyvä hallintotapa 2013 / MKa 1 Klubihallinto Asianmukaisesti hoidettu klubihallinto on perusta ja edellytys sujuvalle toiminnalle Kun hallinto on kunnossa voi keskittyä

Lisätiedot

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2011-2012

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2011-2012 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 19.03.2011/KI Piiri 1390 piiriorganisaatio 2011-2012 1/5 Kuvernööri (DG) Nimi/klubi Kari Itkonen, Jyväskylä-Interlux Taloustutkimus Tikantie 10, 40520 Jyväskylä

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Vesa Martikkala Governor 2018-2019 Sisällys PIIRINEUVOSTO/PIIRIHALLITUS... 3 PIIRIN STRATEGISET TAVOITTEET... 3 PIIRIN TOIMINNAN AIKATAULU VUONNA 2018-2019... 4 Kokoukset...

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys

Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014. Sisällys 1 Suomen Kliinisen Fysiologian Yhdistys r.y. Jäsenkirje 1/2014 Sisällys 1. Puheenjohtajan palsta 2. Tulevia koulutustilaisuuksia 3. Yhteistyökumppanin tiedotus, Spira Oy Hallituksen kokouksen esityslistalle

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson

JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson JÄSENTUTKIMUS 214 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson Jäsenkyselyn lähettäminen Kysely lähetettiin 14.1.214 LION-viestinä 19.863 vastaanottajalle Uudelleen muistutuksena LION-viestin yhteydessä 1.11.214

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

TRF. Markku Kalliomäki

TRF. Markku Kalliomäki TRF Markku Kalliomäki 12.11.2015 3 Marraskuu on Rotarysäätiön teemakuukausi ROTARYSÄÄTIÖ (The Rotary Foundation of Rotary International) on Rotary Internationalin vuonna 1917 perustama stipendi- ja avustusrahasto

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -KLUBIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 KLUBIN NIMI... 2 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU... 2 3 HALLITUS... 2 4 PRESIDENTTI... 2 5 VARAPRESIDENTTI... 3 6 SIHTEERI... 3

Lisätiedot

Rotarysäätiö. PETS 2016 Helena Piispa-Perälä Ari Jussila

Rotarysäätiö. PETS 2016 Helena Piispa-Perälä Ari Jussila Rotarysäätiö PETS Helena Piispa-Perälä Ari Jussila Vuosisata hyvän tekemistä Rotaryn presidentti Arch Klumph aloite säätiön perustamiseksi Atlantan konventiossa 1917 ensimmäinen lahjoitus säätiölle 26,50

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU

NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU NUORISOTOIMINNTOJEN HAASTEET KLUBIEN JOHDOLLE UUDET SUKUPOLVET -PALVELU Miksi viides palveluväylä (uudet sukupolvet palvelu) - Mahdollistaa tehokkaan väylän paikkakunnan nuorten tukemiseen - Tarvitaan

Lisätiedot

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset

Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Rotaryvuoden 2009-2010 teema ja linjaukset Jorma Nykänen, Presidentti, Jyväskylä Päijänne rk 23.7.2009 Presidentin esitelmä klubin kokouksessa (Lähde pääosin: DG Eero Piipponen) Rotaryn tulevaisuus on

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA...

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA... 1 Nuorisovaltuuston kokous ESITYSLISTA AIKA ma 7.1.2019 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT AS IAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3 2 KOKOUKSEN AVAUS... 3 3 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Rotaryn tietojärjestelmät

Rotaryn tietojärjestelmät Rotaryn tietojärjestelmät piirihallinnon tukena DGE-info Tampereella 24.-25.8.2013 2005 2013 Markku Kalliomäki Suomen Rotary 2013 1 Tietovirtoja piireissä ja klubeissa Kirjeet, laskut, raportit RI SR Klubipressa

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS 2009-2010

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS 2009-2010 LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI TOIMINTAKERTOMUS 2009-2010 Rotaryvuoden teema: ARS LONGA VITA BREVIS KUNNIAJÄSENET Aune Piippo, Veikko Kivelä, Martti Pakkanen, Raimo Helminen, Martti Siren ja Juho Lintusaari HALLITUS

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä:

Koulussamme opetetaan näppäilytaitoa seuraavan oppiaineen yhteydessä: TypingMaster Online asiakaskyselyn tulokset Järjestimme toukokuussa asiakkaillemme asiakaskyselyn. Vastauksia tuli yhteensä 12 kappaletta, ja saimme paljon arvokasta lisätietoa ohjelman käytöstä. Kiitämme

Lisätiedot

Osallistujan palautelomake

Osallistujan palautelomake Kokonaisvastaajamäärä: 45 Osallistujan palautelomake 1. Ikäni Kysymykseen vastanneet: 42 (ka: 4,9) (1.1) Alle 7 v 9,5% 4 (1.2) 7 v 14,3% 6 (1.3) 8 v 9,5% 4 (1.4) 9 v 9,5% 4 (1.5) 10 v 14,3% 6 (1.6) 11

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

rotary tätä on rotary

rotary tätä on rotary rotary tätä on rotary Yhteystietoja RI:n keskushallinto One Rotary Center 1560 Sherman Avenue Evanston, IL 60201-3698 USA Puhelin +1 847 866 3000 Faksi +1 847 328 8554 tai +1 847 328 8281 www.rotary.org

Lisätiedot

DGE-INFO Raahe T E R V E T U L O A!

DGE-INFO Raahe T E R V E T U L O A! DGE-INFO 25. 26.8.2012 Raahe T E R V E T U L O A! Hyvät tulevien kuvernöörien puolisot, Me kaikki IPDG ja PDG- seuralaiset toivotamme teidät tervetulleeksi! Piirit Suomessa Piiri 1400 Pohjois-Suomi Pohjanmaa

Lisätiedot

Asiakasraati. Muistio

Asiakasraati. Muistio Asiakasraati Aika: Torstai 21.11.2013 klo 14-16 Paikka: Hatanpään pirtti, Hatanpään puistokuja 10 Paikalla: Projektityöntekijät Samuli Pietilä ja Mia Mäki- Fränti Muistio 1. Kokoontuminen ja kahvit - Samuli

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Pietari Brahen Rotaryklubi. Viikkokokous 22.11.2011

Pietari Brahen Rotaryklubi. Viikkokokous 22.11.2011 Pietari Brahen Rotaryklubi Viikkokokous 22.11.2011 Rotaryvisailu Ensimmäisen kokouksen kutsui koolle Paul Harris. Mikä oli hänen ammattinsa? Mitä ammatteja muut perustajajäsenet edustivat? Lakimies Hiilikauppias

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara

Sinut ry:n lehti Testaa tietosi Sinuista. Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Sinut ry:n lehti 2014 Testaa tietosi Sinuista Nuoren kertomus: Sijoitustausta on ollut minulle voimavara Mikä tää on? Hyppysissäsi oleva lehti on sijaisperheiden nuorille suunnattu Sinutlehti. Suomen Sijaiskotinuorten

Lisätiedot

ROTARYKLUBIN JULKISUUSKUVA. Julkisuuskuvakomitean pj. Johanna Talikainen Julkisuuskuvakoulutus Mynämäen Rotaryklubi

ROTARYKLUBIN JULKISUUSKUVA. Julkisuuskuvakomitean pj. Johanna Talikainen Julkisuuskuvakoulutus Mynämäen Rotaryklubi ROTARYKLUBIN JULKISUUSKUVA Julkisuuskuvakomitean pj. Johanna Talikainen Julkisuuskuvakoulutus 17.11.2015 Mynämäen Rotaryklubi JULKISUUSKUVA Näy julkisuudessa tai kuole Jos puu kaatuu metsässä, eikä sitä

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen Viestintä on mahdollisuus Auvo Mäkinen Sisäinen viestintä, visio Jäsenistö tietää toimintamme tavoitteet Jäsenistö saa aktiivisesti tietoa yhteisistä hankkeista Jäsenistö pystyy vaikuttamaan asioihin Syntyy

Lisätiedot

Sosiaalinen media Lions-toiminnassa. Thorleif Johansson

Sosiaalinen media Lions-toiminnassa. Thorleif Johansson Sosiaalinen media Lions-toiminnassa Thorleif Johansson Lionit sosiaalisessa mediassa Google: http://www.google.com/profiles/lionsclubsorg Voimmeko jatkaa menemättä sinne? YouTube: http://www.youtube.com/...

Lisätiedot

Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world. Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja 14-15 & Piirin Rotarysääätiön varapj.

Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world. Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja 14-15 & Piirin Rotarysääätiön varapj. Rotary tekee hyvää! - Doing good in the world Minttu Lampinen, RK Tammer Nova Piirin kouluttaja 14-15 & Piirin Rotarysääätiön varapj. Sisältö Rotarit ja rauha Polio Lääkäripankki Action groups Säätiö Painopistealueet

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ 10.2.2016 KAUNIAINEN 16.2.2016 HELSINKI 18.2.2016 Rotaryklubin vuosikello 2016 TITLE 2 ROTARYKLUBIN VUOSIKELLO Vitjojen vaihto kesäkuu Kesätauko max 3 peräkk. kokousta RI:n klubilasku

Lisätiedot

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran

Ole lahja maailmalle. Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Ole lahja maailmalle Rotary Internationaalin Presidentti 2015-2016 K.R.Ravindran Pre-PETS / Post-PETS käsiteltyjä asioita: Vuosikello: mitä presidentin, sihteerin ja rahastonhoitajan pitää tehdä tiettyinä

Lisätiedot

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus

Pikatreffit. Pikatreffien kuvaus 1 (9) Pikatreffit Materiaalipaketti sisältää: - mainoskirjepohjat opiskelijoille ja työnantajille - ohjeet opiskelijoille ja työnantajille - matchmaking-viestipohjat treffien jälkeen lähetettäväksi - treffikorttipohjat

Lisätiedot

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus Finland Inner Wheel Unique&United Ainutlaatuiset Yhdessä Vuosikertomus 1.7.2015-30.6.2016 Kansallisen neuvoston toiminta käynnistyi huomaamattomasti, koska sama henkilö jatkoi vielä presidenttinä ja kansallisena

Lisätiedot

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2010-2011

Piiri 1390 piiriorganisaatio 2010-2011 ROTARY INTERNATIONAL DISTRICT 1390 FINLAND 01.12.20097TH Piiri 1390 piiriorganisaatio 2010-2011 1/5 Kuvernööri (DG) Timo Hänninen / Sysmä Kiinteistönvälitys Vääksyntie 217, 19700 Sysmä GSM 0400 468 772

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29

Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT. Vastaajien kokonaismäärä: 29 Yhteenvetoa NUORISOPALVELUT Vastaajien kokonaismäärä: 29 1. MITÄ KOULUA KÄYT? 5.-6.LK 7.-9. LK. LUKIO/ REDU MUU: Missä? 3% 97% 3. ASUINALUEELLANI ON PAIKKOJA HENGAILUUN, PELAAMISEEN JA LIIKUNTAAN. KYLLÄ.

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

Rotaryn tietojärjestelmät

Rotaryn tietojärjestelmät Rotaryn tietojärjestelmät klubi- ja piirihallinnon tukena Markku Kalliomäki Suomen Rotary 2012 1 Tietovirtoja piireissä klubeissa Kirjeet, laskut, raportit RI SR Klubipressa / kuvernööri Sihteeri Jäsenistö

Lisätiedot

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja

YSRG. Rotaryn Nuorisotoiminnot. (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Youth Service Resource Group ja YSRG Youth Service Resource Group ja Rotaryn Nuorisotoiminnot (Interact, Roraract, Ryla, Nuorisovaihto) Interact 14 18 v Tarkoitus: Antaa nuorille tilaisuus toimia yhdessä maailmanlaajuisessa toveripiirissä,

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

TIEDOTTAA /

TIEDOTTAA / Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 3 29.01.09 POLE tiedottaa 2008-2009 / 3 29.01.09 1(4) Tiedottajan palsta Helmikuun kk-kisa käydään Talissa la 21.2. klo 13:30 alkaen, ohjeet tarkemmin tässä tiedotteessa.

Lisätiedot

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017

JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 JANAKKALA-SEURA RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 Hyväksytty vuosikokouksessa 23.3.2016 1 Janakkala-Seura ry. tekee paikallista Janakkalan mielikuvaa tukevaa kotiseututyötä. Tavoitteena on 1. Lisätä täällä

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari

Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Kiina on POP! Yanzu- ja POP kiinaa -hankkeiden yhteisseminaari Hotel Arthur 9.5.2014 Vaskivuoren lukion rehtori Eira Kasper Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki YANZU 言 祖 Kiinan kieltä lukioissa Kansainvälistymisen

Lisätiedot

Säätiön toiminta alkaen 1.7.2013 Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FV) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? Mikä muuttuu, mikä pysyy?

Säätiön toiminta alkaen 1.7.2013 Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FV) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? Mikä muuttuu, mikä pysyy? Säätiön toiminta alkaen 1.7.2013 Rotarysäätiö siirtyy toteuttamaan uutta strategiaansa (FV) 1.7.2013 Olemmeko valmiita? Mikä muuttuu, mikä pysyy? RRFC Matti Wall, Rengastie 24 A 1, 37630 Valkeakoski puh:

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

KUVERNÖÖRIPOSTI. Hyvät vastaanottajat! Sisältö. Vesi ja saniteettihuolto - maailma tarvitsee meitä!

KUVERNÖÖRIPOSTI. Hyvät vastaanottajat! Sisältö. Vesi ja saniteettihuolto - maailma tarvitsee meitä! KUVERNÖÖRIPOSTI Raili Töntsi, piirikuvernööri 2015-2016, piiri 1390 Maaliskuu 2016 Hyvät vastaanottajat! Vesi ja saniteettihuolto - maailma tarvitsee meitä! Vesi ja saniteetti ovat meille itsestään selvyyksiä.

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot