Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Pakolaisten vastaanottaminen Lohjalle 978/ /2013 KH Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on lähettänyt alueensa kunnille pyynnön käsitellä kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden vastaanottoa kuntaan mennessä. ELY-keskuksen arvion mukaan Uudeltamaalta tarvitaan yhteensä kuntapaikkaa kansainvälistä suojelua saaville. Vuonna 2015 Suomeen saapui turvapaikanhakijaa, joista arviolta 35 % eli noin henkilöä saa oleskeluluvan. Tästä Uudenmaan osuus vastaanottokeskuksissa olevien turvapaikanhakijoiden määrän mukaisesti on henkeä. Tämä luku on puolestaan suhteutettu Uudenmaan alueen kuntiin väestöpohjan mukaisesti siten, että on huomioitu pääkaupunkiseudulle suuntautuva muita alueita suurempi muutto. Lohjan kaupungin laskennallinen vastaanotto-osuus on 113 henkilöä. Erityisesti Uudenmaan ELYkeskus vetoaa kuntiin, jotta alueelle saataisiin riittävä määrä perheryhmäkoteja ja tukiasuntoja oleskeluluvan saaneisiin alaikäisenä tulleiden turvapaikanhakijoiden tarpeisiin. Samoin ELY-keskus korostaa, että Uudenmaan kuntien tulisi yhdessä kantaa vastuuta pakolaisten asuttamisessa, sillä ei ole oikeudenmukaista, että kuorma kaatuu nyt vain muutaman Uudenmaan kunnan kannettavaksi. Vuonna 2015 turvapaikkahakemusten määrä kansalaisuuksittain tarkasteltuna oli seuraava: irakilaisia , afgaaneja ja somalialaisia sekä syyrialaisia 877. Tammikuussa 2016 vireille tuli yhteensä turvapaikkahakemusta jakaantuen kansalaisuuksittain tarkasteltuna seuraavasti: afgaaneja 259, irakilaisia 219, intialaisia 73 ja syyrialaisia 66 sekä iranilaisia 41. ELY-keskuksen yhteenvedon mukaan viime vuonna turvapaikka hakeneista 80 % oli työikäisiä miehiä. Hakijoiden koulutusprofiili oli hyvin vaihteleva ja osa oli myös luku- ja kirjoitustaidottomia. Alaikäisten ilman huoltajaa tulleiden hakijoiden määrä oli Heistä noin 90 % oli poikia ja valtaosa vuotiaita. Nuorempia 0-15-vuotiaita oli yhteensä Kiintiöpakolaisten vastaanoton osalta vuoden 2016 tilanne on seuraava: Edellisiltä vuosilta kuntapaikkaa odottaa 3 22 henkilöä, joista suurimmat ryhmä ovat afgaaneja, syyrialaisia ja kongolaisia. Myös hätätapausten vastaanotto on viivästynyt. Vuoden 2016 kiintiö kohdistuu ainoastaan syyrialaisiin, joita otetaan vastaan 750 ja joista hätätapauksia on 100. Lukuun sisältyy jo aiemmin hyväksytyt 147 henkilöä, jotka päätettiin ottaa vastaan EU:n taakanjaon perusteella. Valtio maksaa kunnalle korvauksia pakolalaisista, kun kunnalla on voimassaolevan lain mukainen kotouttamisohjelma sekä sopimus ELY-keskuksen kanssa pakolaisten vastaanotosta. Korvausta maksetaan sekä kuntapaikan kautta tulleista, että itsenäisesti kuntaan siirtyneistä (korvausten piiriin kuuluvat oleskeluluvan saaneet turvapaikan-

2 hakijat). Kunnan ja ELY-keskuksen välisessä sopimuksessa sovitaan kuntapaikkojen määrä (kunta järjestää palvelujen lisäksi myös asunnon). Sopimuksen perusteella kuntapaikat voidaan kohdentaa oleskeluluvan saaneisiin turvapaikanhakijoihin. Valtion priorisointi kuntapaikkojen myöntämisen osalta on seuraava: 1. kiintiöpakolaiset 2. alaikäiset ilman huoltajaa tulleet turvapaikanhakijat, jotka saaneet oleskeluluvan 3. haavoittuvassa asemassa olevat luvan saaneet turvapaikanhakijat (yksihuoltajaäidit lapsineen, erityisiä terveyspalveluja tarvitsevat, muut haavoittuneessa asemassa olevat) Valtio maksa laskennallista korvausta kiintiöpakolaisista 4 vuoden ajalta ja muista 3 vuoden ajalta. Laskennallisten korvausten määrät ovat vuonna 2016: alle 7-vuotiaat yli 7-vuotiaat /henkilö/v /henkilö/v Lisäksi täysmääräisesti korvataan toimeentulotuen kustannukset 3 vuoden ajalta ja ilman aikarajaa korvaus tulkkipalveluista. Vamman tai sairauden edellyttämät pitkäaikaiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut korvataan 10 vuodelta. Alaikäisten osalta korvataan erityispäivähoidon kustannuksia, lastensuojelun kustannuksia ja ilman huoltajaa alaikäisinä tulleiden jälkihuolto 21 ikävuoteen asti. Alaikäisten perheryhmäkotitoiminnan järjestämisestä kunnalle maksetaan 100 %:n korvaus. Koululaisten osalta kunnalle maksetaan normaalit valtionosuudet, minkä lisäksi kunta saa kaksinkertaisen valtionosuuden perusopetukseen valmistavasta opetuksesta. Valtionavustusta myönnetään myös suomi/ruotsi toisena kielenä opetukseen sekä oman äidinkielen opetukseen. Lohjan kaupungin ja Uudenmaan ELY-keskuksen kesken on määräaikainen sopimus pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. Sopimukseen perustuen Lohja vastaanotti 30 kiintiö- pakolaista syys-marraskuun 2015 aikana. Vastaanotetut olivat syyrialaisia lapsiperheitä. Alkuvuoden 2016 aikana Lohjalle on muuttanut kaksi turvapaikkaoikeuden saanutta henkilöä itsenäisesti ja on todennäköistä, että itsenäisesti siirtyvien määrä kasvaa jatkossa. Kiintiöpakolaisten vastaanotosta esitetään erillinen yhteenveto. Lohjalla pakolaisten vastaanoton edellyttämä organisaatio ja palveluverkosto rakennettiin kesän ja syksyn aikana Perusturvassa erityistyöntekijöitä on kaksi: maahanmuuttajakoordinaattori ja maahanmuuttajaohjaaja. Alkuvaiheen terveydenhoitajan ja lääkärin tekemät tarkastukset suoritetaan keskitetysti. Moniammatillinen toimijaverkosto mukaan lukien kolmas sektori ja vapaaehtoiset osallistuvat myös kotouttamistyöhön. Erityisen ilahduttavaa on ollut tavallisten lohjalaisten aktiivinen ja omaehtoinen osallistuminen pakolaisten kotouttamistoimintaan.

3 Toistaiseksi pakolaisten kotiuttaminen Lohjalle on sujunut hyvin ilman erityisiä ongelmia.toimintamallin vakiintuessa pakolaisten vastaanottamista Lohjan asukkaiksi voidaan jatkaa. Organisaation sisäisessä kartoituksessa ei ole tullut esille erityisiä ongelmia, jotka estäisivät pakolaisten vastaanottamisen. Lohjan perusturvassa pakolaisten vastaanottamiseen liittyviä palveluja voidaan jatkaa samalla konseptilla, kuin mikä nyt on kehitetty vuosien aikana. Varhaiskasvatuksessa tilanne on sellainen, että lasten lukumäärä on useita vuosia laskenut. Vuodesta 2012 lukien on Lohjalla lakkautettu kaikkiaan 170 päivähoitopaikkaa. Tässä tilanteessa 5-10 pakolaislapsen ottaminen mukaan päivähoitoon vuosittain ei tuota Lohjan varhaiskasvatukselle erityisiä ongelmia. Lohjan perusopetuksen puolella on syyrialaisten pakolaisten saapumisen yhteydessä käynnistetty oppivelvollisuusikäisiä varten valmistava opetus. Lapsi tai nuori on valmistavassa opetuksessa korkeintaan vuoden ja siirtyy sitten normaaliin perusopetukseen. Valmistavan opetuksen ylläpitämisen kannalta olisi tärkeää, että tätä opetusta tarvitsevia oppilaita tulisi tasaisena virtana, jotta vältytään tämän toiminnan toistuvalta alasja ylösajamiselta. Tässä tilanteessa ulkomailta tulleen koululaisen vastaanottaminen vuosittain Lohjan perusopetukseen ei tuota erityisiä ongelmia. Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n käytössä on 1623 asuntoa eri puolilla Lohjaa. Kuntaan jo saapuneille syyrialaisille perheille on järjestetty tavanomaiset vuokra-asunnot tästä asuntokannasta. Vuokraasuntojen kysyntä Lohjalla on jo pitkään keskittynyt pienimpiin asuntoihin ja erityisesti kaupungin ydinkeskustaan. Sen sijaan kysyntä on ollut yllättävän vähäistä suurten perheasuntojen kohdalta. Mikäli jatkossa pakolaisia saapuu Lohjalle asukkaiksi tasaisena, kohtuullisen pienenä virtana, pystyy Lohjan Vuokra-asunnot Oy hyvällä etukäteissuunnittelulla järjestämään uusille perheille tavanomaiset vuokra-asunnot ilman että se vaikeuttaa kantalohjalaisten asunnon saantia. Yleisesti voidaan todeta, että Lohjan asukasluku laski viime vuonna 263 hengellä ja vuonna 2014 lasku oli 79 henkeä. Syynä ovat jo yli 10 vuotta jatkunut syntyneiden lasten lukumäärän lasku sekä muuttotappio. Tähän suhteutettuna ELY-keskuksen ehdottama runsaan sadan pakolaisen asuttaminen Lohjalle ei olisi ylivoimainen tehtävä. Lohjan kaupungin ja ELY-keskuksen välinen määräaikainen sopimus pakolaisten vastaanottamisesta päättyy vuoden 2016 lopussa. Valtionkorvausten saaminen jatkossa alkaen edellyttää sopimuksen uusimista. Tämä koskee myös 2015 vastaanotetuista kiintiöpakolaisista maksettavaa korvausta sekä kuluvan vuoden aikana itsenäisesti Lohjalle muuttaneista turvapaikka- oikeuden saaneista henkilöistä maksettavaa korvausta. ELY-keskus edellyttää, että sopimuksessa määritellään tulevan vastaanoton määrä ja ajankohta. Sopimuksella turvataan osa siitä rahoituksesta, joka tarvitaan pakolaistyön ja maahanmuuttajatyön välttämättömään ylläpitoon ja kehittämiseen nykytilanteessa.

4 Esitys Kj Lohjan kaupungin kannalta on tarkoituksenmukaista, että jatkovastaanotto kohdistuisi ensisijaisesti syyrialaisiin pakolaisperheisiin tai syyrialaisiin turvapaikkaoikeuden saaneisiin perheisiin, jotta nykyistä palvelujärjestelmää mukaan lukien koulujärjestelyt pystyttäisiin hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti. Vastaanoton määrä ja useus on arvioitava suhteessa nykyiseen vastaanoton järjestämiseen varattuun henkilöstöresurssiin. Tässä tilanteessa ei ole perusteltua, että Lohja sitoutuisi kerralla vastaanottamaan oleskeluluvan saavia turvapaikan hakijoita. Sen sijaan Lohja voi sitoutua pitkäaikaisempaan ja jatkuvaan syyrialaisten kiintiöpakolaisperheiden vastaanottamiseen. Tämä liittyy myös siihen mahdollisuuteen, että EU:n ja Turkin välinen sopimus pakolaisasioitten järjestelemistä alkaa toimimaan. Tällöin EU-maiden tulisi vastaanottaa syyrialaisia pakolaisia suoraan Turkissa sijaitsevilta pakolaisleireiltä. (Heli Ranta-Salonen, Eero Soinio) Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle seuraavaa: Lohjan kaupunki ilmoittaa Uudenmaan ELY-keskukselle, että Lohja ei sitoudu vastaanottamaan asukkaikseen ELY-keskuksen ehdottamalla tavalla oleskeluluvan lähiaikoina saavia turvapaikan hakijoita. Sen sijaan Lohja on valmis muuttamaan ja uudistamaan kunnan ja ELY-keskuksen välisen pakolaisten vastaanottamista koskevan sopimuksen siten, että Lohja sitoutuu vastaanottamaan vuosittain 5-8 ensisijaisesti syyrialaista kiintiöpakolaisperhettä vuosina Lisäksi Lohja huolehtii itsenäisesti kuntaan muuttaneista pakolaisista siinä laajuudessa kuin lainsäädäntö edellyttää. Käsittely Vastaesitys Äänestys Keskustelun aikana Merja Nevalainen teki seuraavanlaisen vastaesityksen: Lohjan kaupunki ilmoittaa ELY-keskukselle, ettei Lohja sitoudu vastaanottamaan ehdotettuja turvapaikanhakijoita. Vastaesitystä kannatti Jukka Sassi ja Toni Hägg. Koska oli tehty esittelijän päätösesityksestä poikkeava kannatettu vastaesitys, totesi puheenjohtaja, että on suoritettava äänestys. Äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä siten, että ne, jotka kannattavat esittelijän päätösesitystä, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Nevalaisen vastaesitystä äänestävät EI. Äänestyksessä annettiin 10 JAA-ääntä (Päivi Alanne, Hannele Maittila, Aslak Palenius, Tuija Piekka, Leo Rintanen, Petteri Åström, Nina Virtanen, Irene Äyräväinen, Pekka Luoma ja Sari Huttu) ja 3 EI-ääntä (Toni Hägg, Jukka Sassi ja Merja Nevalainen). Puheenjohtaja totesi esittelijän päätösehdotuksen voittaneen äänestyksen äänin Päätös Hyväksyttiin esittelijän päätösesitys

5 KV Esitys V a l t u u s t o p ä ä t t ä ä seuraavaa: Lohjan kaupunki ilmoittaa Uudenmaan ELY-keskukselle, että Lohja ei sitoudu vastaanottamaan asukkaikseen ELY-keskuksen ehdottamalla tavalla oleskeluluvan lähiaikoina saavia turvapaikan hakijoita. Sen sijaan Lohja on valmis muuttamaan ja uudistamaan kunnan ja ELY-keskuksen välisen pakolaisten vastaanottamista koskevan sopimuksen siten, että Lohja sitoutuu vastaanottamaan vuosittain 5-8 ensisijaisesti syyrialaista kiintiöpakolaisperhettä vuosina Lisäksi Lohja huolehtii itsenäisesti kuntaan muuttaneista pakolaisista siinä laajuudessa kuin lainsäädäntö edellyttää. Käsittely Muutosesitys 1 Muutosesitys 2 Keskustelun aikana valtuutettu Jukka Sassi esitti, että Lohjan kaupunki ilmoittaa ELY-keskukselle, ettei Lohja sitoudu vastaanottamaan ehdotettuja turvapaikanhakijoita. Kunta varautuu vastaanottamaan kuntaan omatoimisesti muuttavia, oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita. Kunnalla on oikeus hakea heistä valtion korvaukset. Valtuutettu Jorma Lausteela kannatti Sassin tekemää muutosesitystä. Valtuutettu Birgit Aittakumpu esitti, että Lohja sitoutuu ottamaan ELY-keskuksen ehdotettuja oleskeluluvan saaneita turvapaikanhakijoita. Valtuutettu Birgit Silvennoinen kannatti Aittakummun tekemää muutosesitystä. Koska oli tehty kaksi kaupunginhallituksen pohjaesityksestä poikkeavaa kannatettua muutosesitystä, totesi puheenjohtaja, että on suoritettava äänestys. Puheenjohtajan ehdotuksesta valtuusto hyväksyi äänestyksen suoritettavaksi nimenhuudolla. Äänestys 1 Ensimmäinen äänestys Ensimmäisessä äänestyksessä on vastakkain valtuutettu Jukka Sassin ja valtuutettu Birgit Aittakummun muutosesitykset. Ne, jotka kannattavat Jukka Sassin muutosesitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Birgit Aittakummun muutosesitystä äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä Sassin muutosesitys sai 9 ääntä ja Aittakummun muutosesitys 25 ääntä, 17 äänestäessä tyhjää. Puheenjohtaja totesi valtuutettu Aittakummun muutosesityksen voittaneen äänestyksen äänin 25-9/17 tyhjää. Äänestys 2 Toinen äänestys Nimenhuudolla suoritettavassa äänestyksessä on vastakkain kaupunginhallituksen pohjaesitys ja valtuutettu Birgit Aittakummun muutosesitys. Ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen pohjaesitystä äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat valtuutettu Aittakummun muutosesitystä äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä kaupunginhallituksen pohjaesitys sai 46 ääntä ja valtuutettu Aittakummun muutosesitys 5 ääntä.

6 Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen pohjaehdotuksen voittaneen äänestyksen äänin Täten kaupunginhallituksen pohjaehdotus tuli valtuuston päätökseksi. Päätös V a l t u u s t o p ä ä t t i seuraavaa: Liite 4-5/kv Äänestysluettelot Lohjan kaupunki ilmoittaa Uudenmaan ELY-keskukselle, että Lohja ei sitoudu vastaanottamaan asukkaikseen ELY-keskuksen ehdottamalla tavalla oleskeluluvan lähiaikoina saavia turvapaikan hakijoita. Sen sijaan Lohja on valmis muuttamaan ja uudistamaan kunnan ja ELY-keskuksen välisen pakolaisten vastaanottamista koskevan sopimuksen siten, että Lohja sitoutuu vastaanottamaan vuosittain 5-8 ensisijaisesti syyrialaista kiintiöpakolaisperhettä vuosina Lisäksi Lohja huolehtii itsenäisesti kuntaan muuttaneista pakolaisista siinä laajuudessa kuin lainsäädäntö edellyttää.

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015

Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015. Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla 557/042/2015 Kunnanhallitus 187 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 73 26.10.2015 Kiintiöpakolaisten vastanottaminen Pihtiputaalla Kunnanhallitus 19.10.2015 187 557/042/2015 Sisäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Suomen

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa

ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa ELY-keskuksen aluetapaaminen Porvoossa 3.3.2016 2 Ennen tulijoiden määrän kasvua: Ensimmäiset oleskeluluvat ja EU-oleskeluoikeuden rekisteröinnit 2014 Oleskeluluvat vuonna 2015 Yhteensä 20 709 oleskelulupaa

Lisätiedot

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.

Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1. Kotouttamisen sopimukset ja kuntakorvaukset (Laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010) Keski-Suomen ELY-keskus, Sari Jokinen, 12.1.2016 Turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset (Laki kotoutumisen edistämisestä,

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina

Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina Sosiaali- ja terveyslautakunta 15 30.01.2017 Kaupunginhallitus 61 27.03.2017 Kiintiöpakolaisten ja oleskeluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen vuosina 2017-2018 47/05.02.24/2017 Sosiaali-

Lisätiedot

Kotouttamisen ajankohtaiskatsaus Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus. Rovaniemen MAKO-verkoston kokous 27.8.2015

Kotouttamisen ajankohtaiskatsaus Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus. Rovaniemen MAKO-verkoston kokous 27.8.2015 Kotouttamisen ajankohtaiskatsaus Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Rovaniemen MAKO-verkoston kokous 27.8.2015 Hallitusohjelma keskeiset maahanmuuttopolitiikan linjaukset Hallitus kannustaa avoimeen

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Varsinais- Suomessa vuonna 2016 Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Rusko Kalle Myllymäki 21.3.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ X:n elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Sopimus SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Kauhavan kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? KAUPUNGINHALLITUS 14.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan. Suomeen arvioidaan tulevan

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN?

HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? HENKILÖSTÖN INFO- JA KESKUSTELUTILAISUUS 25.9.2015 VASTAANOTTOKESKUS PORVOOSEEN? TURVAPAIKANHAKIJOIDEN MÄÄRÄ KASVAA NOPEASTI Euroopassa on meneillään suurin pakolaiskriisi sitten toisen maailmansodan.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (6) 4 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi Pöydälle 09.01.2017 HEL 2016-009812 T 00 01 06 Päätösehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista

Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista Kaupunginhallitus 110 14.03.2016 Kaupunginvaltuusto 35 29.03.2016 Vastaus Lalli Partisen valtuustoaloitteeseen pakolaisten kustannuksista ja valtion tuista 1204/00.02.04.00/2015 KH 110 Valmistelija/lisätiedot:

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto

Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Turvapaikanhakijat ja pakolaisten vastaanotto Kempele 22.8.2016 Sisäministeriö Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Työ- ja elinkeinoministeriö Migri Kiintiöpakolaiset ELY-keskus OLE Kunnat Kotouttaminen

Lisätiedot

KUINKA KUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄN NOSTAMINEN VAIKUTTAA PORVOON KAUPUNGIN PALVELUIHIN?

KUINKA KUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄN NOSTAMINEN VAIKUTTAA PORVOON KAUPUNGIN PALVELUIHIN? KUINKA KUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄN NOSTAMINEN VAIKUTTAA PORVOON KAUPUNGIN PALVELUIHIN? KAUPUNGINVALTUUSTON PÄÄTÖS 26.5.2016 Kuntapaikkojen tarve on suuri, jopa kriittinen alaikäisten turvapaikanhakijoiden osalta.

Lisätiedot

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset

Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset Kunnille pakolaisten vastaanotosta maksettavat korvaukset 1. Laskennallinen korvaus Alle 7-vuotiaat 6 845 / hlö / vuosi 7 -vuotta täyttäneet 2 300 / hlö / vuosi Maksetaan kolmen vuoden ajan 2. Korvaus

Lisätiedot

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto

Maahanmuutto Pirkanmaalla Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, Pirkanmaan ELY-keskus / Tampereen yliopisto Maahanmuutto Pirkanmaalla 4.2.2016 Ahjolan kansalaisopisto, yleisluento Paula Kuusipalo, / Tampereen yliopisto Turvapaikanhakijat 31.12.2015 Ulkomaan kansalaiset ja kotouttaminen Kunnan ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä

Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä Valtuutettu Ismo Soukolan valtuustoaloite maahanmuuton Hämeenlinnan kaupungille aiheuttamien kokonaiskustannusten selvittämisestä KV 11.10.2010 18 Valtuutettu Ismo Soukola jätti valtuustolle, siitä ennen

Lisätiedot

Hankerahoituksesta potkua miltä näyttää maahanmuutto Varsinais-Suomessa?

Hankerahoituksesta potkua miltä näyttää maahanmuutto Varsinais-Suomessa? Hankerahoituksesta potkua miltä näyttää maahanmuutto Varsinais-Suomessa? Kalle Myllymäki 18.1.2016 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 1. Maahanmuuton tilanne Suomessa ja Varsinais-Suomessa

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja kunta/kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain 2 :n 2 ja 3 momentissa

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Luonnos/Malli POPELYXXXXXXXX SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja ---- kunta/kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016 Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Jouni Vataja, Satakunnan ELY-keskus 4.3.2016 1 Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu

Lisätiedot

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ):

ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE. Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin ): Kunnanhallitus 264 22.08.2016 Valtuusto 52 29.08.2016 ELY-KESKUS - ESITYS PAKOLAISTEN VASTAANOTTAMISESTA KUNTAPAIKOILLE Khall 22.08.2016 264 Sosiaali- ja terveysjohtaja Merja Honkanen (puhelin 044 497

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/2016 1 (6) 815 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi ja alaikäisten ilman huoltajaa saapuneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (7) 14 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi HEL 2016-009812 T 00 01 06 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa

ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa ELY-keskuksen rooli laajamittaisessa maahantulossa ja pakolaisten kuntiin sijoittamisessa 9.11.2015 Suomeen saapunut 27 070 turvapaikanhakijaa viime vuonna 3651 tulijaa Alaikäisenä yksin tulleita 2028

Lisätiedot

Valtuustoaloitteessa esitetään seuraavaa:

Valtuustoaloitteessa esitetään seuraavaa: Valtuustoaloite: Kiintiöpakolaisille apua myös Riihimäeltä Kaupunginhallitus on pyytänyt sosiaali- ja terveystoimen lausuntoa Riihimäen Kristillisdemokraattien ja Riihimäen Vihreitten valtuustoryhmien

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilanne ja kuntapaikkatarve 2016

Lapin maahanmuuttotilanne ja kuntapaikkatarve 2016 Lapin maahanmuuttotilanne ja kuntapaikkatarve 2016 Rovaniemen kaupungin valtuustoinfo 14.1.2015 Lapin ELY-keskus/Anne-Mari Suopajärvi Ulkomaan kansalaisten määrä Lapissa 2001-2014 4000 3500 3000 2500 2000

Lisätiedot

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013.

Kauniaisten kaupungin kotouttamisohjelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.10.2013. SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kauniaisten kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kemin kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN

PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN PÄÄTÖS OLESKELULUVAN SAANEIDEN TURVAPAIKANHAKIJOIDEN VASTAANOTTAMISESTA HAMINAAN Sosiaali- ja terveyslautakunta 14.12.2016 116 Haminassa ei ole vielä tehty päätöstä oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella

Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella Valtuusto 17 11.04.2016 Kunta-paikkojen tarjoaminen kansainvälistä suojelua saaville vuonna 2016, ELY-keskuksen esityksen perusteella 431/05.11.00/2013, 1420/05.11.00/2016 SOSTEVLK 13 Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 19/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 19/2017 1 (5) 10 Helsingin kaupungin linjaus kansainvälistä suojelua saavien vastaanoton täsmentämiseksi ja lapsiperheiden kuntapaikkakiintiöksi Pöydälle 08.05.2017 HEL 2016-009812

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ [Diaarinumero] SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kouvolan kaupunki (jäljempänä kaupunki) sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ LUONNOS SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Salon kaupunki (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 336/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 336/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Lapin MAKO-verkosto/ Pakolaisten kuntaan ohjaamisen yhteistyöryhmä Kemi Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin MAKO-verkosto/ Pakolaisten kuntaan ohjaamisen yhteistyöryhmä Kemi Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin MAKO-verkosto/ Pakolaisten kuntaan ohjaamisen yhteistyöryhmä Kemi 28.2.2017 Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin alueellinen pakolaisten kuntaan ohjaamisen yhteistyöryhmä Lapin ELY-keskus

Lisätiedot

PAKOLAISTEN VASTAANOTTO KUNNISSA

PAKOLAISTEN VASTAANOTTO KUNNISSA PAKOLAISTEN VASTAANOTTO KUNNISSA Helsinki, 7.1.2016 Sisältö PAKOLAISTEN VASTAANOTTO KUNNISSA...3 Uusien vastaanottokeskusten perustaminen... 3 Turvapaikanhakijalasten opetuksen järjestäminen... 4 Oleskeluluvan

Lisätiedot

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 146/04.03.01/2016 SOPIMUS PAKOLAISTEN KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kirkkonummen kunta (jäljempänä kunta/kaupunki)

Lisätiedot

Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus

Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Maahanmuuttajat Hämeessä Kotoutuminen ja koulutus Anita Salonen Hämeen ELY-keskus Hämeen ELY-keskus 20.4.2016 1 Maahanmuutto Maahantulosyiden perusteella: Työperusteiset muuttajat Perheperusteiset muuttajat

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut

KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA. Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut KUNNAN ROOLI ALKUVAIHEEN KOTOUTTAMISESSA Jenni Lemercier Johtava sosiaalityöntekijä Espoon maahanmuuttajapalvelut Organisaatiokaavio (toiminnot) Maahanmuuttajapalvelut InEspoo Monikulttuurinen neuvonta

Lisätiedot

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv)

Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) Perusturvalautakunta 31 17.03.2016 Kunnanhallitus 103 11.04.2016 Uudenmaan ELY-keskuksen esitys pakolaisten vastaanottamisesta Uudenmaan alueen kunnille (kv) 146/04.03.01/2016 Perusturvalautakunta 17.03.2016

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Mynämäen kunta SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä

Lisätiedot

Lapin turvapaikanhakijatilanne ja kuntapaikkatarve

Lapin turvapaikanhakijatilanne ja kuntapaikkatarve Lapin turvapaikanhakijatilanne ja kuntapaikkatarve Kuntainfo 17.12.2015 Lapin ELY-keskus/Anne-Mari Suopajärvi Ulkomaan kansalaisten määrä Lapissa 2001-2014 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1783 1863 2033

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ KASELY 1306/05.13.05/2013 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Luumäen kunta (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ 1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA HAMELY/195/05.13.05/2010 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Heinolan kaupunki sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen

HE 49/11 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen HE 49/11 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä annetun lain 45 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kotoutumisen edistämisestä annettua lakia. Ehdotettu

Lisätiedot

Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012

Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012 Maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut Viveca Arrhenius Kuntatalo Helsinki 3.2.2012 Maahanmuuton tilannekuva (1) Ennätysmäärä kansainvälistä suojelua hakevia; 32 400 saapui 2015 Valtaosa Irakista

Lisätiedot

Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen

Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen Katsaus pakolaisten kuntapaikkojen tilanteeseen 9.5.2016 Jouni Vataja 1.1. 31.12.2015 Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu 32 476 turvapaikanhakijaa, joista Irakilaisia 63 % 20 485 Afganistanilaisia 16 %

Lisätiedot

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto)

Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat. Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, vastaanottokeskukset ja kuntapaikat Pohjanmaan ELY-keskus (Lähteet ELY-keskus ja Maahanmuuttovirasto) Käsitteitä Turvapaikanhakija Henkilö joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS Etelä-Savo xxpv xxkk 2014 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja :n kunta/kaupunki (jäljempänä kunta)

Lisätiedot

Kauhava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Kauhava Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Kauhava 2.11.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Mauno Salmela Ylitarkastaja Mauno Salmela 18.12.2015 1 Säädöspohja Kotolaki (1386/2010) astui voimaan 1.9.2011 Valtioneuvoston asetus (1393/2011) kunnan kustannusten

Lisätiedot

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina

Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 36 Liite 6, Rovaniemen kaupungin saamat pakolaiskorvaukset vuosina 2008-2012 Korvaus 2012 2011 2010 2009 2008 Laskennallinen 649 645 816 519 841 709 630 813 480 158 korvaus Toimeentulotuki 522 620 917

Lisätiedot

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa

Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ajankohtaista kotimaan kotouttamispolitiikassa Ylitarkastaja Tiina Pesonen SM/MMO/Kotouttamisyksikkö Oulu 18.3.2010 18.3.2010 Kotouttamislain kokonaisuudistus - soveltamisala Soveltamisala koskisi kaikkia

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kittilän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Vuoden 2015 veroprosentit

Vuoden 2015 veroprosentit Kaupunginhallitus 450 03.11.2014 Kaupunginvaltuusto 121 12.11.2014 Vuoden 2015 veroprosentit 160/02.02.00/2014 KH 450 Kuntalain 66 :n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Ylivieskan kaupunki (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2016 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2016 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 240 /2016 24 PAKOLAISTEN VASTAANOTTO - PYYNTÖ KUNTAPAIKKOJEN KÄSITTELYSTÄ KUNNANHALLITUKSISSA JA VALTUUSTOISSA KUUMA-komissio 29.2.2016 / 8 9.3.2016 / 24 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 8 Kuntapaikkoja

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Pakolaisten kuntiin sijoittaminen 5.10.2016 Jouni Vataja Satakunnan ELY-keskus 1 Satakunnassa vakinaisesti asuvat ulkomaan kansalaiset 31.12.2015 Kunta Asukasmäärä Ulkomaan kansalaiset yht. Miehet Naiset

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Lapuan kaupunki jäljempänä kaupunki) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Lausunto itsehallintoalueista ja SOTE-uudistuksesta

Lausunto itsehallintoalueista ja SOTE-uudistuksesta Kaupunginhallitus 4 11.01.2016 Lausunto itsehallintoalueista ja SOTE-uudistuksesta 578/05.00/2015 KH 11.01.2016 4 Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt kaikkiin Suomen kuntiin, kuntayhtymiin ja

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Pyhäjoen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja Kempeleen kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumisen

Lisätiedot

ENNAKKOARVIOINTI (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, IVA) pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kiintiöstä

ENNAKKOARVIOINTI (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, IVA) pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kiintiöstä ENNAKKOARVIOINTI (Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi, IVA) pakolaisten vastaanottoon liittyvästä kiintiöstä Asia: Pakolaisten vastaanottoa koskevan sopimuksen tekeminen ELY-keskuksen kanssa Päätöksentekijä:

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY -keskus) ja Pöytyän kunta (jäljempänä kunta) sopivat kotoutumislain

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset Oulun kaupungille, valtuustoaloite. Dno OUKA: 1411 /020/2010

Maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset Oulun kaupungille, valtuustoaloite. Dno OUKA: 1411 /020/2010 Maahanmuuton aiheuttamat kokonaiskustannukset Oulun kaupungille, valtuustoaloite Dno OUKA: 1411 /020/2010 Valtuutettu Olli Immonen on kaupunginvaltuuston kokouksessa 15.3.2010 jättänyt seuraavan valtuustoaloitteen:

Lisätiedot

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella

SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella SPR:n vastaanottokeskustoiminta ja kunnan kotouttamistoiminta Punkalaitumella Tilannekatsaus 1/2 Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskustoimintaa ollut kunnassa vuodesta 1992. Keskus toimii nyt neljättä

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 6.2.2017 alkaen kello 19.30. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Alaikäisille, ilman huoltajaa Suomeen saapuneille pakolaisille tarkoitetun perheryhmäkotipalvelun järjestäminen.

Alaikäisille, ilman huoltajaa Suomeen saapuneille pakolaisille tarkoitetun perheryhmäkotipalvelun järjestäminen. SOPIMUS Alaikäisille, ilman huoltajaa Suomeen saapuneille pakolaisille tarkoitetun perheryhmäkotipalvelun järjestäminen. 1. Sopijaosapuolet Palvelun ostaja: Palvelun tuottaja: Sopimuksen hyväksyjä: Kontiolahden

Lisätiedot

Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä

Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä Valtuusto 85 14.12.2015 Sopimuksen tarkistaminen pakolaisten kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä 431/05.11.00/2013 SOSTEVLK 83 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 18.11.2013 Valmistelija:Sosiaali-

Lisätiedot

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita Perusturvalautakunta 83 15.09.2015 Kaupunginhallitus 228 05.10.2015 Kaupunginvaltuusto 101 14.10.2015 Loviisan kaupungin kyky vastaanottaa kiintiöpakolaisia ja oleskeluluvan saaneita turvapaikan hakijoita

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Valmistelija: kehittämispäällikkö Riitta Topelius

Kaupunginhallitus Valmistelija: kehittämispäällikkö Riitta Topelius Kiintiöpakolaisten vastaanotto Iisalmen (Ylä-Savoon) Kaupunginhallitus 28.5.2012 197 Valmistelija: kehittämispäällikkö Riitta Topelius Suomen valtio on sitoutunut ottamaan vuosittain vastaan 750 kiintiöpakolaista

Lisätiedot

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ

SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ POPELYxxx/2015 SOPIMUS KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) ja Utajärven kunta (jäljempänä kunta) sopivat

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan valituksen johdosta

Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan valituksen johdosta Kasvatus- ja opetuslautakunta 125 04.11.2015 Kaupunginhallitus 432 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 165 09.12.2015 Kaupunginhallitus 67 22.02.2016 Lausunnon antaminen Nummi-Pusulan lukion lakkauttamista koskevan

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä

Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 419/05.11.00/2013 56 Valtuutettu Mika Koiviston ym. Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite koskien maahanmuuton kustannusselvitystä historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kiintiöpakolaisten vastaanotto Sonkajärvelle ja Ylä-Savoon

Kiintiöpakolaisten vastaanotto Sonkajärvelle ja Ylä-Savoon Kunnanhallitus 126 11.06.2012 Kunnanvaltuusto 32 25.06.2012 Kiintiöpakolaisten vastaanotto Sonkajärvelle ja Ylä-Savoon Kunnanhallitus Valmistelija: kunnansihteeri Pirjo Vatanen Suomen valtio on sitoutunut

Lisätiedot

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa

Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Maahanmuutto Varsinais- Suomessa Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? seminaari Raisiossa 25.8.2015 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esityksen rakenne 1. Maahanmuutto - Suomeen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Kaupunginhallitus 135 16.05.2016 Kaupunginvaltuusto 25 23.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.01/2015

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Koulu- ja varhaiskasvatuspalveluverkkotyöryhmän perustaminen 489/40.400/2017 KH 498 Selostus: Sivistyslautakunta on 5.10.2017 154 päättänyt, että sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle koulu-

Lisätiedot

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus

Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla. Pirkanmaa ELY-keskus Maahanmuuttotilanne Pirkanmaalla Pirkanmaa ELY-keskus 1.11.2016 Maahanmuuttajat Pirkanmaalla Pirkanmaalla asui vuoden 2015 lopussa yhteensä 506 114 asukasta, joista 21 485 oli vieraskielisiä (4,2 %). Vieraskielisillä

Lisätiedot

SELVITYS KIINTIÖPAKOLAISTEN VASTAANOTOSTA 9.2.2014

SELVITYS KIINTIÖPAKOLAISTEN VASTAANOTOSTA 9.2.2014 SELVITYS KIINTIÖPAKOLAISTEN VASTAANOTOSTA 9.2.2014 Siilinjärvi päätti 1990-luvun alussa ottaa vastaan noin 10 pakolaista vuoden 1992 aikana (kv 22.10.1990 68). Siilinjärvellä asuu edelleen yksi pakolaisperhe

Lisätiedot

Lausunto maakuntauudistusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta koskevista hallituksen esitysluonnoksista

Lausunto maakuntauudistusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta koskevista hallituksen esitysluonnoksista Kaupunginhallitus 334 31.10.2016 Kaupunginvaltuusto 91 09.11.2016 Lausunto maakuntauudistusta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistusta koskevista hallituksen esitysluonnoksista 956/05.00/2013

Lisätiedot

Turvapaikanhakijat Kuntaliiton näkökulmasta

Turvapaikanhakijat Kuntaliiton näkökulmasta Turvapaikanhakijat Kuntaliiton näkökulmasta Hannele Häkkinen Erityisasiantuntija STM:n valmiusseminaari Haikon kartano, Porvoo 26.5.2016 Turvapaikanhakijat vastaanottokeskuksissa Vastaanottovaiheen palvelut

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 220 6.11.2013 Kaupunginhallitus 412 18.11.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 62

Lisätiedot

Katsaus maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Lapissa

Katsaus maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Lapissa Katsaus maahanmuuton ja turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Lapissa MYR 5.10.2015 Anne-Mari Suopajärvi/Lapin ELY-keskus Ulkomaan kansalaisten määrä kasvaa Lapissa 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500

Lisätiedot

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 106 10.6.2013 Asianro 679/05.11.00/2013 220 Valtuutettu Mika Koiviston ym. valtuutettujen aloite seudullisen kotouttamisohjelman kustannusseurannasta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke

Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke Uusi kotoutumislaki ja Osallisena Suomessa-hanke Kuntamarkkinat 14.9.2011 Ylitarkastaja Peter Kariuki 14.9.2011 14.9.2011 Maahanmuuton Suomen kartta Ulkomaalaisten osuus (%) kunnan asukasluvusta 31.12.2009

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset)

Yleistä maahanmuutosta. suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt. (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Yleistä maahanmuutosta suurimmat Suomeen muuton syyt: rakkaus työ tai opiskelu humanitaariset syyt (turvapaikanhakijat, kiintiöpakolaiset) Suomen väestöstä ulkomaalaisia vuonna 2012 oli n.4 % (195 511henk.)

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03. Kaupunginhallitus 50 22.02.2016 Kaupunginhallitus 119 02.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä 923/04.03.01/2015 Kh 22.02.2016 50 Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala,

Lisätiedot

Linnavirta Heikki Jäsen. Lemberg Monica Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen

Linnavirta Heikki Jäsen. Lemberg Monica Jäsen. Puistosalo Pekka Jäsen Perämäki Pasi. Partanen Henri Jäsen PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 02.12.2014 AIKA 02.12.2014 klo 17:00-19:16 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT LÄSNÄ Äyräväinen Irene Puheenjohtaja Räsänen Joona Pajuoja Matti Virtanen Nina Rintanen

Lisätiedot