HISTORIAN AIKAKAUDET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HISTORIAN AIKAKAUDET"

Transkriptio

1 HISTORIAN AIKAKAUDET

2 2 AJANLASKU eli kronologia ihmisen tapa mitata tapahtumien etäisyyttä menneisyydessä käytettävä järjestelmä on kalenteri vasta maanviljelyyn siirtyminen ja pysyvät kyläyhteisöt (noin 9000 vuotta sitten) loivat tarpeen ajan laskemiselle aluksi aikaa laskettiin kasvukauden mukaan kaikissa kulttuureissa on jonkinlainen tapa mitata aikaa ajanlaskun nollahetki on eri kulttuureissa yleensä määritelty jonkin kyseisen yhteiskunnan merkittävän historiallisen tapahtuman mukaan

3 3 Erilaisia ajanlaskuja juutalainen ajanlasku alkaa Talmudin mukaisesta maailman luomisen ajankohdasta islamilainen kalenteri alkaa siitä päivästä, kun profeetta Muhammed pakeni Mekasta Medinaan kristillinen ajanlasku alkaa oletetusta Jeesuksen Kristuksen syntymävuodesta kutsutaan nykyään länsimaiseksi ajanlaskuksi 1900-luvulla käyttöön laajalti myös muualla maailmassa tämä päivä kalentereissa ja laskuri: Convert a date

4 4 AIKAVYÖHYKKEET jokaisella paikkakunnalla aluksi oma aikansa ja saman kaupunginkin kellot saattoivat lyödä eri tahtiin säännöllinen ja nopea rautatieliikenne tarvitsi aikataulun: ajat piti yhdenmukaistaa samoin syntyivät aikavyöhykkeet: ensin USA 1883, laajennettiin koko maailman kattavaksi 1884 nykyinen yleisaika, Greenwichin keskiaurinkoaika, on ollut maailmanlaajuisessa käytössä vuodesta 1928 aikavyöhykekartta

5 5 Historian aikakausijako historia on tapana jakaa aikakausiin, periodeihin juuret 1500-luvun humanismin ja reformaation ajassa vuosiluvut ovat aina suuntaa antavia tärkein jakolinja erottaa esihistoriallisen ja historiallisen ajan toisistaan aikakausilla on myös alaperiodeja on tapahtunut niin suuria poliittisia tai henkisiä murroksia, että voidaan puhua kahdesta eri aikakaudesta

6 6 Esihistoriallinen aika aika ennen kirjoitustaidon käyttöönottoa yli 99 % ihmiskunnan olemassaolon ajasta tutkitaan arkeologian avulla: tutkii ihmisen toiminnan jättämiä jälkiä rakennuksia, esineitä, hautoja

7 7 Historiallinen aika aika kirjoitustaidon käyttöönoton jälkeen ensimmäinen historialliseen aikaan siirtynyt kulttuuri syntyi noin ekr. Eufratin ja Tigrisin suistoon, kun sumerit kehittivät ensimmäisen toimivan kirjoitusjärjestelmän siirtyminen historialliseen aikaan tapahtui pitkän ajan kuluessa: Välimeren alue n ekr. (= ennen Kristusta) Länsi-Eurooppa n. 500 ekr. Keski-Eurooppa n. 300 jkr. (= jälkeen Kristuksen) Pohjois- ja Itä-Eurooppa n jkr.

8 8 Esinelöytöjen ajoittaminen - kolmiperiodijärjestelmä kehittäjä tanskalainen Christian Jűrgensen Thomsen vuonna 1816 esineen muoto, käyttötapa ja valmistusmateriaali kivikausi pronssikausi rautakausi

9 9 Kivikausi pisin ihmisen kulttuurikehityksen ajanjakso alkaa seitsemän miljoonaa vuotta sitten kivestä valmistetut työkalut elinkeinoina keräily, metsästys ja kalastus kaikkialla vielä esihistoriallista aikaa jaetaan paleoliittiseen mesoliittiseen ja neoliittiseen kivikauteen

10 10 Uusi elinkeino - maanviljely aloitettiin eri puolilla Lähi-itää noin vuotta sitten siirtymävaihe kesti tuhansia vuosia yksi ihmisen historian merkittävimpiä tapahtumia nimitys neoliittinen vallankumous 1. alkoi syntyä ravinnon ylijäämää 2. syntyi yhteiskunnallinen työnjako 3. syntyi pysyvä asutus: kylät, kaupungit, valtiot

11 11 Pronssikausi pronssi on tinan ja kuparin seos pronssin valmistus keksittiin Lähi-idässä noin ekr. Mesopotamiassa ja Egyptissä jo historiallista aikaa pronssi ei ollut koko kansan metalli vaan melko harvinainen edelleen käytettiin myös kivestä valmistettuja työkaluja

12 12 Rautakausi raudan merkittävä käyttö alkoi nykyisen Turkin alueella noin ekr. raudan käyttö oli yleisempää kuin pronssin käyttö, sillä rautamalmia esiintyy luonnossa yleisesti, ja raudan valmistus on helpompaa kuin pronssin Pohjois- ja Keski-Euroopassa vielä esihistoriallista aikaa, muualla kirjoitustaito oli jo keksitty

13 HISTORIALLINEN AIKA

14 14 Vanha aika ekr. 400 / 500 jkr. n ekr. Kaksoisvirtainmaan (Mesopotamian) korkeakulttuuri syntyy n ekr. alkaen Egypti antiikki: Välimeren piirissä noin vuosien 800 ekr. ja 400 jkr. välisenä aikana vaikuttaneet kreikan- ja latinankieliset kulttuurit kreikkalainen kulttuuri hellenistinen kulttuuri roomalainen kulttuuri

15 15 Antiikin ja keskiajan taiteilmiöt kristinuskosta Rooman imperiumin valtionuskonto vuonna 380 Rooman imperiumi jakaantui kahtia vuonna 395: Länsi-Rooma ja Itä-Rooma eli Bysantti kansainvaellukset hunnien hyökkäys länteen vuonna 375 germaanien ja slaavien liikehdintä kohti Rooman valtakuntaa Länsi-Rooman viimeinen keisari syrjäytetään vuonna 476: valtiollinen yhtenäisyys Länsi-Euroopasta häviää

16 16 KESKIAIKA noin 400 / / 1500 uuden ajan alun oppineiden antama nimitys: halusivat korostaa oman aikakautensa ja ihailemansa antiikin merkitystä varhaiskeskiaika 400 / sydänkeskiaika myöhäiskeskiaika

17 17 Varhaiskeskiaika 400 / Länsi-Rooman tilalle syntyneet uudet germaanivaltakunnat heikkoja ja lyhytikäisiä kristinusko yhdisti kulttuuri ja talous taantuivat feodalismi (läänityslaitos) syntyy 800-luvulla samoin syntyy sääty-yhteiskunta: aatelisto, papisto ja talonpojat, 1100-luvulla vielä porvaristo islamin synty 600-luvun alussa taiteessa romaaninen tyyli 900-luvulta 1200-luvun alkuun

18 18 Sydänkeskiaika olot alkoivat rauhoittua, kauppa ja kaupungit elpyivät kristillinen kirkko jakaantui lopullisesti kahtia: lännen katolinen ja idän ortodoksinen kirkko ristiretket: paavin tukemia sotaretkiä aluksi tavoitteena vallata Jerusalem takaisin kristityille myöhemmin myös ei-kristillisten alueiden liittämiseksi kirkkoon Länsi-Euroopassa katolinen yhtenäiskulttuuri ja kirkko auktoriteettina taiteessa goottilainen tyyli, gotiikka 1100-luvun puolivälistä 1500-luvun alkuun

19 19 Myöhäiskeskiaika katolisen kirkon luoma yhtenäisyys alkaa rakoilla kansallisvaltiokehitys alkaa taustalla kuninkaiden vallan kasvu valtiolle pysyvät rajat ja hallinto ruttoepidemia musta surma turkkilaiset valtaavat Konstantinopolin 1453: Itä- Rooman (Bysantin) historia päättyy

20 20 Keskiajan ja uuden ajan murros: luvut ehkä tunnetuin aikakausien välinen taitekohta keskiajan maailmankuvan murtuminen ihminen alkoi ajatella uudella tavalla humanismi renessanssi löytöretket reformaatio

21 21 Humanismi antiikin kirjallisuutta alettiin tutkia laajasti ohjelma ad fontes, takaisin alkuperäisiin lähteisiin yksityiset kirjastot kirkon ylläpitämien rinnalle ihminen uudella tavalla mielenkiinnon kohteeksi yksilöllisyys, luovuus auktoriteettiusko alkoi horjua juuri keksitty kirjapainotaito auttoi uusien ajatusten leviämistä

22 22 Renessanssi kaksi merkitystä: 1. aikakausi: keski- ja uuden ajan taite kokonaisuutena 2. aikakauden taidetyyli taiteessa esikuvat saatiin antiikista maalaustaiteessa käyttöön keskeisperspektiivi ja öljyvärit

23 23 Löytöretket eurooppalaiset löytöretkeilijät purjehtivat ympäri maapalloa kartoittaen Euroopalle aiemmin tuntemattomia alueita taustalla karttojen, navigaatiomenetelmien ja laivanrakennustaidon kehittyminen meritie Intiaan, Amerikan ja Australian löytäminen

24 24 Reformaatio (uskonpuhdistus) läntinen Eurooppa jakautui kulttuurillisesti kahtia, kun katolinen yhtenäiskulttuuri ja katolisen kirkon valtaasema murtui roomalaiskatolisen kirkon alue protestanttisten kirkkojen alue: luterilainen, reformoitu ja anglikaaninen kirkko

25 25 UUSI AIKA itsevaltiuden aika 1500-luvun lopulta Ranskan suureen vallankumoukseen 1789 valistus 1700-luvun aatesuuntana teollinen vallankumous alkaa Englannissa ja luvuilla Ranskan suuri vallankumous 1789

26 26 Itsevaltiuden eli absolutismin aika (1500-luvun loppu 1789) hallitsijoiden valta alkoi kasvaa niin, että heistä tuli yksinvaltiaita taustalla kirkon vallan väheneminen ( reformaatio) aateliston vallan väheneminen ( feodalismin loppu) kuninkaan vallan tukipilarit: 1. keskitetty hallinto ja paljon virkamiehiä 2. vakituinen palkka-armeija 3. säännölliset verotulot

27 27 itsevaltiuden mallimaa oli Ranska ja siellä erityisesti aurinkokuningas Ludvig XIV:n ( ) hovi aikakauden taidetyylit barokki ( l.) rokokoo ( l.)

28 28 Valistus eurooppalainen aatevirtaus 1700-luvulla korosti järkeä ja tietoa vaati perusteellisia uudistuksia yhteiskuntaan ja kulttuuriin esitti kritiikkiä yksinvaltiutta, säätyjärjestelmää ja katolista kirkkoa kohtaan vaatimukset: sananvapaus, uskonnonvapaus, vapaa markkinatalous

29 29 Teollinen vallankumous alkoi Englannissa ja 1760-luvuilla miksi alkoi juuri Englannissa? 1. raaka-aineita: rautaa ja kivihiiltä, siirtomaista esim. puuvillaa 2. teknologiaa: tekninen kehitys 3. pääomia: ulkomaankauppa suurta, siirtomaakauppaa 4. energiaa: kivihiili 5. suotuisa lainsäädäntö: joustavuus, taloudellinen vapaus 6. työvoimaa: voimakas väestönkasvu, maatalouden kehitys 7. hyvät kuljetusyhteydet: pitkä rantaviiva, joet, kanavat, tiet 8. markkinoita: paljon kaupunkiväestöä, kysyntää ulkomailla

30 30 1. vaihe: raudan ja hiilen aika ( ) kutomateollisuuden synty raudanvalmistuksen tehostuminen höyrykoneen kehitys Iso-Britannia 2. vaihe: terästä ja sähköä (n ) teräksen massatuotanto, sähkö-, kemian- ja öljyteollisuus teollistuminen levisi koko Eurooppaan Saksa ja Yhdysvallat johtaviksi teollisuusmaiksi

31 31 Ranskan suuri vallankumous 1789 taustalla valistuksen aatteet ja vaatimukset tunnuslause vapaus, veljeys ja tasa-arvo aateliston ja papiston erioikeudet poistettiin naapurimaat arvostelivat vallankumousta sota 1792 Ranska julistettiin tasavallaksi tappiot sodassa ja puolueriidat: terrorin aika v:teen 1794

32 32 Ranskassa vallankumous söi niin sanotusti omat lapsensa: vallanpitäjät vaihtuivat, mutta lupauksista huolimatta monet yhteiskunnan epäkohdat säilyivät vallankumousaika päättyi 1799, kun Napoleon Bonaparte otti vallan käsiinsä Ranskan tapahtumat jättivät Euroopalla pysyvän perinnön: v:n 1789 ihmisoikeuksien julistusta pidetään demokratiaan kuuluvien kansalaisoikeuksien esikuvana

33 33 UUSIN AIKA luku: aatteiden, tekniikan ja porvariston vuosisata imperialismi ensimmäinen maailmansota toinen maailmansota kylmä sota

34 luku: aatteiden vuosisata nykyiset Euroopan poliittisen keskustelun ainekset hahmottuvat taustalla Ranskan suuri vallankumous ja alkava teollistuminen konservatismi vanhoillisuus, taantumus korostaa perinteisiä yhteiskunnallisia arvoja vastustaa kumouksellista toimintaa

35 35 liberalismi vapaamielisyys sekä poliittinen että taloudellinen aatesuunta vapauksia yksilöille nationalismi kansallisuusaate jokaiselle kansalle oma valtio korostaa oman kansan ja valtion paremmuutta muihin verrattuna

36 36 sosialismi työläisten aseman parantaminen esim. tehtaat työläisten omistukseen kommunismi: tavoitteet saavutetaan vallankumouksen avulla sosiaalidemokratia: tavoitteet saavutetaan parlamentin säätämien lakien avulla, hylkää vallankumouksen

37 luku: tekniikan ja porvariston vuosisata porvari: ihminen, joka ei tehnyt ruumiillista työtä yhteiskunnallinen kehitys vahvisti porvariston asemaa: teollistuminen, kaupungistuminen, imperialismi, aateliston ja papiston vallan väheneminen tieteen ja tekniikan nopea kehitys aikakauden taidetyylit: uusklassismi, empire ( ) romantiikka ( ) realismi ( ) impressionismi ( )

38 38 Imperialismin aika ( ) imperialismi: poliittisen, sotilaallisen ja taloudellisen vallan vahvistaminen toisia kansoja alistamalla ja riistämällä Afrikka: jäi kaksi itsenäistä valtiota, Abessinia ja Liberia Aasia: myös kaksi itsenäistä valtiota, Siam ja Japani, Kiinan talous ulkomaalaisten hallussa eurooppalaisten hallitsemien alueiden määrä moninkertaistui: ennen ensimmäistä maailmansotaa 2/3:a maapallon pinta-alasta

39 39 Ensimmäinen maailmansota ( ) eurooppalainen sisällissota, joka levisi Euroopan ulkopuolelle, sillä osa sotaan osallistuvista maista oli siirtomaavaltoja vastakkain: keskusvallat: Saksa, Itävalta-Unkari, Italia (erosi 1915), Turkki 1914, Bulgaria 1915 ympärysvallat: mm. Ranska, Iso-Britannia, Venäjä (erillisrauha Saksan kanssa 1918), Italia 1915, Yhdysvallat 1917

40 40 sota päättyi keskusvaltojen tappioon, kun Saksa myöntyi aselepoon marraskuussa 1918 jokaisen keskusvallan kanssa solmittiin oma rauhansopimus sodan tärkein rauhansopimus on Saksan kanssa kesäkuussa 1919 solmittu Versailles n rauha

41 41 Toinen maailmansota ( ) käytännössä ensimmäinen maailmansota jatkui vastakkain akselivallat: Saksa, Italia, Japani liittoutuneet: Yhdysvallat, Iso-Britannia, Neuvostoliitto yhteensä noin 50 valtiota Suomessa talvisota ja jatkosota Neuvostoliittoa vastaan

42 42 oli totaalinen sota koski kokonaisia kansakuntia, ei vain sotivia armeijoita mukana olleet maat joutuivat käyttämään kaikkia voimavarojaan sodankäyntiin naiset työskentelivät tehtaissa tiedemiehet kehittivät uusia aseita, kuten atomipommin kansalaiset joutuivat tinkimään elintasostaan tiedotusvälineet työskentelivät oman maan sotapäämäärien hyväksi sotatoimet kohdistuivat myös siviileihin ja sodassa kuoli lähes yhtä paljon siviileitä kuin sotilaita

43 43 Kylmä sota ( ) kahden ideologian, länsimaisen demokratian ja kommunismin, vastakkainasettelu Yhdysvallat ja Neuvostoliitto eivät joutuneet keskenään sotaan, mutta niiden johtamien blokkien välille syntyi kilpailu monilla aloilla asevarustelu, erityisesti ydinasekilpailu avaruuskilpailu talouskilpailu propaganda: taide, kulttuuri, elokuva, urheilu

44 44 Kylmän sodan kriisejä Berliinin saarto Korean sota Unkarin kansannousun kukistaminen 1956 Berliinin jakaminen muurilla 1961 Kuuban kriisi 1962 Vietnamin sota Tšekkoslovakian Prahan kevään kukistaminen 1968 Afganistanin sota

45 45 Kylmän sodan päättyminen Neuvostoliiton talouden romahtaminen Itä-Euroopan maiden siirtyminen demokraattiseen järjestelmään edelläkävijänä Puola kesällä 1989 Saksojen yhdistyminen Neuvostoliitto lakkasi olemasta

Pakolliset kurssit. ,KPLQHQ\PSlULVW MDNXOWWXXUL+,

Pakolliset kurssit. ,KPLQHQ\PSlULVW MDNXOWWXXUL+, Pakolliset kurssit,kplqhq\pslulvw MDNXOWWXXUL+, Kurssi tarkastelee ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä tämän tuloksena tapahtunutta kulttuuriympäristön rakentumista ja kehittymistä esihistoriasta nykyaikaan.

Lisätiedot

Historia. Pakolliset kurssit. 1. Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (HI1)

Historia. Pakolliset kurssit. 1. Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (HI1) Historia Pakolliset kurssit 1. Ihminen, ympäristö ja kulttuuri (HI1) Kurssi tarkastelee ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä tämän tuloksena tapahtunutta kulttuuriympäristön rakentumista ja kehittymistä

Lisätiedot

Historia ja yhteiskuntaoppi

Historia ja yhteiskuntaoppi Historia ja yhteiskuntaoppi Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään,

Lisätiedot

Historia /vuosiluokat 5-9

Historia /vuosiluokat 5-9 Historia /vuosiluokat 5-9 OPPIAINEEN KUVAUS Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. Oppilasta

Lisätiedot

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria

SUOMEN ESIHISTORIA. Esihistoria Suomen esihistoria / Ulla-Riitta Mikkonen 1 SUOMEN ESIHISTORIA Suomen historia jaetaan esihistoriaan ja historiaan. Esihistoria tarkoittaa sitä aikaa, kun Suomessa ei vielä ollut kristinuskoa. Esihistorian

Lisätiedot

ISLAMILAINEN TERRORISMI. Monday, January 19, 15

ISLAMILAINEN TERRORISMI. Monday, January 19, 15 ISLAMILAINEN TERRORISMI WAHHABIITIT 1700-luvulla syntynyt islamilainen herätysliike Ihannoi ja pyrkii kohti profeetta Muhammadin aikaista elämää Saudi-arabialainen suuntaus Pyrkimys kehittää katolista

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103

SISÄLLYSLUETTELOON. KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 KYLMÄN SODAN SYTTYMINEN Luku 3, s. 103 1. Määrittele käsitteet a) kylmä sota b) kaksinapainen kansainvälinen järjestelmä c) Trumanin oppi. a) kylmä sota Kahden supervallan (Usa ja Neuvostoliitto) taistelu

Lisätiedot

Oma suku ja kotiseutu Kaupunki- ja maalaiselämää Mahdollisesti vierailu Turkansaaressa tai Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa

Oma suku ja kotiseutu Kaupunki- ja maalaiselämää Mahdollisesti vierailu Turkansaaressa tai Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa Vuosiluokka 5 Sisältötavoitteet Yleinen Suomen Oulun seudun Omat juuret ja llinen tieto oman perheen tai kotiseudun muistelujen, kirjoitusten, esineiden, kuvien ja rakennetun ympäristön merkityksien tulkitseminen

Lisätiedot

7.13 Historia. Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta 6. luokan päättyessä

7.13 Historia. Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta 6. luokan päättyessä 7.13 Historia Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään, että oma

Lisätiedot

Suomesta tulee itsenäinen valtio

Suomesta tulee itsenäinen valtio Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa

Lisätiedot

HISTORIAN TAITAJA uusi sarja yläkoulun historiaan! Historian opetuksen tavoitteet. Historian taitaja 7 ja 8

HISTORIAN TAITAJA uusi sarja yläkoulun historiaan! Historian opetuksen tavoitteet. Historian taitaja 7 ja 8 HISTORIAN TAITAJA uusi sarja yläkoulun historiaan! Historian opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet T1 vahvistaa oppilaan kiinnostusta historiasta tiedonalana ja identiteettiä rakentavana oppiaineena

Lisätiedot

5.14 Historia. Opetuksen tavoitteet

5.14 Historia. Opetuksen tavoitteet 5.14 Historia Lukion historian opetus luo opiskelijalle edellytyksiä ymmärtää eri aikakausien luonnetta, oman aikansa ongelmia ja muutosprosesseja sekä auttaa häntä hahmottamaan kansainvälistä maailmaa.

Lisätiedot

MAAILMAN- KULTTUURIN SYNTY

MAAILMAN- KULTTUURIN SYNTY MAAILMAN- KULTTUURIN SYNTY Toimittanut Eero Kuparinen Turun^yliopisto * Yleinen historia Turku 1996 Sisällys Esipuhe 9 1. Maailma ilman kirjoitustaitoa - ihmiskunnan ensiaskeleet (Reino Kero) 11 1.1. Eläimestä

Lisätiedot

6. Ortodoksinen kirkko

6. Ortodoksinen kirkko 6. Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko syntyi kristinuskon jakautuessa vuonna 1054. Johtaja on patriarkka. Siihen kuuluu noin 270 miljoonaa kannattajaa. Suurin osa maailman ortodoksisista paikalliskirkoista

Lisätiedot

HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten.

HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry Lukion opetussuunnitelma / historia Tammikuu 2015 HYOL:n lukioryhmä on laatinut oheisen ehdotuksen lukion historian opetussuunnitelmatyötä varten.

Lisätiedot

7.13. Historia. HI1 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri. pakollinen

7.13. Historia. HI1 Ihminen, ympäristö ja kulttuuri. pakollinen 1 7.13. Historia Lukion historian opetus luo opiskelijalle edellytyksiä ymmärtää eri aikakausien luonnetta, oman aikansa ongelmia ja muutosprosesseja sekä auttaa häntä hahmottamaan kansainvälistä maailmaa.

Lisätiedot

HI2. Yo-kysymyksiä ja piste-ehdotuksia

HI2. Yo-kysymyksiä ja piste-ehdotuksia HI2 Yo-kysymyksiä ja piste-ehdotuksia ANTIIKKI K2014/2; uskonto Kreikassa ja Roomassa S2014/5; antiikin elinympäristö KESKIAIKA K2012/5; renessanssin luonne S2015/2; renessanssin ihanteet ITSEVALTIUS K2014/3

Lisätiedot

Historian 1. kurssin sanastoa Ihminen, ympäristö ja kulttuuri

Historian 1. kurssin sanastoa Ihminen, ympäristö ja kulttuuri Sanasto - IK Historian 1. kurssin sanastoa Ihminen, ympäristö ja kulttuuri alkukoti Alkukodiksi sanotaan aluetta, jossa ensimmäiset pystyihmiset (Homo Erectus) ja nykyihmiset (Homo Sapiens) elivät. Evoluutiotutkimuksen

Lisätiedot

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45

TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 TOINEN MAAILMANSOTA 1939-45 Kertausta 1.Kirjoita viivoille, mitä kyseisenä maailmansodan vuotena tapahtui (pyri keräämään viivoille vain tärkeimmät asiat 1939 Saksa ja NL hyökkäämättömyyssopimus Saksa

Lisätiedot

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä?

I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Sisällys I johdanto voiko venäjää ymmärtää järjellä? Kysymyksenasettelut ja lähteet 12 Venäjän-tutkimuksen vaiheita meillä ja muualla 21 Suomalainen Venäjä-tieto 24 Tapaus Aleksanteri-instituutti 32 Entä

Lisätiedot

Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla

Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla Sota, valtio ja kansainvälinen oikeus uudella ajalla VII: Eurooppalaisten vuosisata Risto Marjomaa https://alma.helsinki.fi/doclink/16989 Alma: Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen

Lisätiedot

Kansakuntien sota. Ranskan suuri vallankumous 1789

Kansakuntien sota. Ranskan suuri vallankumous 1789 Kansakuntien sota janne.malkki@gmail.com Ranskan suuri vallankumous 1789 Liberté, égalité, fraternité alamaisista tulee kansalaisia vallankumouksen esimerkki uhka monarkeille ympäri Eurooppaa vallankumoukselliset

Lisätiedot

5.14 HISTORIA OPETUKSEN TAVOITTEET

5.14 HISTORIA OPETUKSEN TAVOITTEET 5.14 HISTORIA Lukion historian opetus luo opiskelijalle edellytyksiä ymmärtää eri aikakausien luonnetta, oman aikansa ongelmia ja muutosprosesseja sekä auttaa häntä hahmottamaan kansainvälistä maailmaa.

Lisätiedot

9.2.13 Historia. Aihekokonaisuudet

9.2.13 Historia. Aihekokonaisuudet 9.2.13 Historia Aihekokonaisuudet 1. Ihmisenä kasvaminen : oppii ymmärtämään omaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvuaan sekä omaa ainutkertaisuuttaan arvioimaan toimintansa eettisyyttä ja tunnistamaan

Lisätiedot

HISTORIA VUOSILUOKAT 5-6

HISTORIA VUOSILUOKAT 5-6 HISTORIA VUOSILUOKAT 5-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 historian opetuksen tehtävänä on perehdyttää oppilaat historiallisen tiedon luonteeseen, tiedon hankkimiseen sekä peruskäsitteisiin.

Lisätiedot

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei

Merkki siitä mitä tuleman pitää 81 Herätetty ja korotettu 85 Ylösnousemus ja me? 89 Kaste uuden elämän signaali 93 Aamun ihmiseksi 97 Se valo ei Sisällys Merkillinen johdatus 9 Uskomaton varjelus 14 Tunnelien kulttuuri 17 Alussa oli romahdus 21 Eiköhän se ole siinä 24 Pilkkaaminen 27 Kadotuksen tie 31 Mies rohkaisi mielensä 34 Isä kertoi perheelleen

Lisätiedot

7.2.9. HISTORIA LUOKAT 5-6

7.2.9. HISTORIA LUOKAT 5-6 7.2.9. HISTORIA 193 Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuullisesti toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään,

Lisätiedot

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 )

Suomen historia. Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) 2009-2013 Suomen historia Esihistoria ( 1300) Ruotsin vallan aika (1300 1809) Venäjän vallan aika (1809 1917) Itsenäinen Suomi (1917 ) Sotien jälkeinen aika (1945 ) Nykyaika Esihistoria ( 1300) Suomi

Lisätiedot

HISTORIA. Oppiaineen tehtävä

HISTORIA. Oppiaineen tehtävä 14.4.8 HISTORIA Oppiaineen tehtävä Historian opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden historiatietoisuutta ja kulttuurien tuntemusta sekä kannustaa heitä omaksumaan vastuullisen kansalaisuuden periaatteet.

Lisätiedot

Historia. Luokat LUOKKA. Tavoitteet. Oppilas oppii

Historia. Luokat LUOKKA. Tavoitteet. Oppilas oppii Historia Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään, että oma kulttuuri

Lisätiedot

Historian sanastoa. Sanasto - IK

Historian sanastoa. Sanasto - IK Sanasto - IK Historian sanastoa abbasidit Abbasidit olivat muslimeja, jotka polveutuivat al-abbass:sta, joka oli profeetta Muhammedin setä. He syrjäyttivät omaijadilaiset 750 ja alkoivat hallita islamilaista

Lisätiedot

KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA

KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA KOHTI ENSIMMÄISTÄ MAAILMANSOTAA KAUNAISET SUURVALLAT Saksa noussut Manner-Euroopan johtavaksi suurvallaksi yhdistynyt Otto von Bismarckin johdolla (Bismarck pyrki rauhoittamaan Euroopan asiat Saksan yhdistämissotien

Lisätiedot

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen

Siirtolaisuus ennen ja nyt. Tuomas Martikainen Siirtolaisuus ennen ja nyt Tuomas Martikainen Siirtolaisuusinstituutti Siirtolaisuusinstituuttisäätiö perustettu vuonna 1974 Juuret Turun yliopiston kaukosiirtolaisuustutkimuksessa Ainoa muuttoliikkeiden

Lisätiedot

HISTORIA. Vuosiluokat 5 ja 6 Historian tavoitteet ja sisällöt. Arviointi. v l. Tavoite Sisällöt Sisältöjen tarkennus Laajaalainen.

HISTORIA. Vuosiluokat 5 ja 6 Historian tavoitteet ja sisällöt. Arviointi. v l. Tavoite Sisällöt Sisältöjen tarkennus Laajaalainen. HISTORIA Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 historian opetuksen tehtävänä on perehdyttää oppilaat historiallisen tiedon luonteeseen, tiedon hankkimiseen sekä peruskäsitteisiin.

Lisätiedot

2. Vainot Milloin, miksi kristittyjä vainottiin? Mitä vainoista seurasi?

2. Vainot Milloin, miksi kristittyjä vainottiin? Mitä vainoista seurasi? UE2 kurssin kertaus Vastaa seuraaviin kysymyksiin. Voit tehdä itsellesi aikajanan samalla, kun kertaat. Se helpottaa tapahtumien hahmottamista. I Antiikin aika 1. Kristinuskon synty Milloin, missä ja miten

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Fysiikan historia Luento 2

Fysiikan historia Luento 2 Fysiikan historia Luento 2 Ibn al- Haytham (Alhazen), ensimmäinen tiedemies Keskiajan tiede Kiinnostus =iloso=iaa ja luonnontiedettä kohtaan alkoi laantua Rooman vallan kasvaessa Osa vanhasta tiedosta

Lisätiedot

6.11 Historia. Opetuksen tavoitteet

6.11 Historia. Opetuksen tavoitteet 6.11 Historia Historian opetus vahvistaa opiskelijan yleissivistystä ja edellytyksiä ymmärtää oman aikansa maailmaa sekä sen muutosprosesseja. Se antaa välineitä nykyisyyden ymmärtämiseen ja avaa näkökulmia

Lisätiedot

Opetuslapset pelkäsivät ylösnousemuksesta huolimatta. Kristityt eivät palvoneet Rooman jumalia ja heitä syytettiin myös Rooman palosta.

Opetuslapset pelkäsivät ylösnousemuksesta huolimatta. Kristityt eivät palvoneet Rooman jumalia ja heitä syytettiin myös Rooman palosta. KIRKON HISTORIA KRISTINUSKON SYNTY Kastetut kristityt kokoontuivat koteihin ehtoollisen viettoa varten. Jeesus kuoli pitkänäperjantaina v. 30 jkr. Paavali ja monet muut levittivät Jumalan sanaa Rooman

Lisätiedot

KIRKON HISTORIA KRISTINUSKON SYNTY. Jeesus kuoli pitkänäperjantaina v. 30 jkr. Opetuslapset pelkäsivät ylösnousemuksesta huolimatta.

KIRKON HISTORIA KRISTINUSKON SYNTY. Jeesus kuoli pitkänäperjantaina v. 30 jkr. Opetuslapset pelkäsivät ylösnousemuksesta huolimatta. KIRKON HISTORIA KRISTINUSKON SYNTY Jeesus kuoli pitkänäperjantaina v. 30 jkr. Opetuslapset pelkäsivät ylösnousemuksesta huolimatta. Helluntaina Pyhä Henki antoi opetuslapsille rohkeuden. Pietari julisti

Lisätiedot

Eurooppalainen ihminen - historian kakkoskurssin sanastoa

Eurooppalainen ihminen - historian kakkoskurssin sanastoa Sanasto - IK Eurooppalainen ihminen - historian kakkoskurssin sanastoa abbasidit akselivallat Abbasidit olivat muslimeja, jotka polveutuivat al-abbass:sta, joka oli profeetta Muhammedin setä. He syrjäyttivät

Lisätiedot

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen

Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Rising from the Ruins - Euroopan jälleenrakennus toisen maailmansodan jälkeen Näytös 1: Eurooppa, 1945 1. Luen näytelmän ensimmäinen sivu. Korostetut sanat kuvaavat Euroopan tilaa toisen maailmansodan

Lisätiedot

5.13 Historia. Opetuksen tavoitteet

5.13 Historia. Opetuksen tavoitteet 5.13 Historia Historian opetus vahvistaa opiskelijan yleissivistystä ja edellytyksiä ymmärtää oman aikansa maailmaa sekä sen muutosprosesseja. Se antaa välineitä nykyisyyden ymmärtämiseen ja avaa näkökulmia

Lisätiedot

KRISTINUSKON HISTORIA

KRISTINUSKON HISTORIA KRISTINUSKON HISTORIA KRISTINUSKON SYNTY Jeesus kuoli pitkänäperjantaina v. 30 jkr. Opetuslapset pelkäsivät ylösnousemuksesta huolimatta. Helluntaina Pyhä Henki antoi opetuslapsille rohkeuden. Pietari

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO?

MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? MIKÄ TAI MITÄ ON USKONTO? Uskonto voidaan määritellä monella eri tavalla... Mitkä asiat tekevät jostain ilmiöstä uskonnon? Onko jotain asiaa, joka olisi yhteinen kaikille uskonnoille? Uskontoja voidaan

Lisätiedot

Seija Jalagin Historia, Oulun yliopisto 2015

Seija Jalagin Historia, Oulun yliopisto 2015 Seija Jalagin Historia, Oulun yliopisto 2015 Ei merkittäviä omistuksia mantereella ennen 1800-l. loppua Ennen 1800-l. epäsuora vaikutus Jesuiitat Kiinan hovissa Elintarvikkeet Amerikoista: maissi, bataatti,

Lisätiedot

Yhdysvaltain vallankumous

Yhdysvaltain vallankumous Yhdysvaltain vallankumous 1775 1776 1789 Kiista veronmaksusta kärjistyi aseelliseksi taisteluksi Brittien siirtokunnissa 1775. Siirtokunnat kieltäytyivät veronmaksusta ilman edustusta Britannian parlamentissa.

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN

Lisätiedot

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA

HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA HISTORIA 5: RYHMÄTEHTÄVÄT SUOMEN ESIHISTORIASTA TEEMAT 4. Pronssikausi JONI, TITTA, TUULI, JUTTA 5. Esiroomalainen rautakausi (ennen ajanlaskun alkua) MILJA, ANITRA, VENLJA 6. Roomalainen rautakausi ATTE,

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Pakolliset kurssit 1. Ihminen ympäristön ja yhteiskuntien muutoksessa (HI01) Tavoitteet Keskeiset sisällöt 2. Kansainväliset suhteet (HI02)

Pakolliset kurssit 1. Ihminen ympäristön ja yhteiskuntien muutoksessa (HI01) Tavoitteet Keskeiset sisällöt 2. Kansainväliset suhteet (HI02) Pakolliset kurssit 1. Ihminen ympäristön ja yhteiskuntien muutoksessa (HI01) Kurssi tarkastelee yksilön, yhteiskunnan ja luonnon välistä vuorovaikutusta eurooppalaisessa ja globaalissa kulttuuriympäristössä.

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015

Lisätiedot

MARTTI LUTHER JA LUTERILAINEN USKONPUHDISTUS SAKSA, 1500-LUKU

MARTTI LUTHER JA LUTERILAINEN USKONPUHDISTUS SAKSA, 1500-LUKU MARTTI LUTHER JA LUTERILAINEN USKONPUHDISTUS SAKSA, 1500-LUKU Paavit ja piispat myivät aneita, joilla sai anteeksi syntien hyvitystyöt. Munkki Martti Luther kauhistui aneiden myyntiä. Luther hakkasi aneita

Lisätiedot

monitulkintaisuuden, suhteellisuuden ja syy-yhteyksien monisäikeisyyden

monitulkintaisuuden, suhteellisuuden ja syy-yhteyksien monisäikeisyyden HISTORIA Lukion historian opetus luo opiskelijalle edellytyksiä ymmärtää eri aikakausien luonnetta, oman aikansa ongelmia ja muutosprosesseja sekä auttaa häntä hahmottamaan kansain-välistä maailmaa. Historia

Lisätiedot

Historiallisia tosiasioita Lähi-idässä. Israel

Historiallisia tosiasioita Lähi-idässä. Israel Luvattu Maa Israel Pala monumentista, jonka Damaskuksen kuningas pystytti 800-luvulla ekr. (noin 250 vuotta Kuningas Daavidin jälkeen). Monumenttiin kaiverrettu kirjoitus mainitsee taistelut ja voitot

Lisätiedot

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta

Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809. Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät ja Haminan Rauha 1809 Suomen liittäminen Venäjän keisarikuntaan venäläisestä ja suomalaisesta näkökulmasta Porvoon valtiopäivät Suomen säätyjen uskollisuudenvala keisarille Aleksanteri

Lisätiedot

Aineisto on vapaasti muokattavissa. Sen jakaminen eteenpäin on kielletty. ISLAMIN JA LÄNNEN KOHTAAMINEN - LÄNSIMAALAISTUMISEN UHKA

Aineisto on vapaasti muokattavissa. Sen jakaminen eteenpäin on kielletty. ISLAMIN JA LÄNNEN KOHTAAMINEN - LÄNSIMAALAISTUMISEN UHKA ISLAMIN JA LÄNNEN KOHTAAMINEN - LÄNSIMAALAISTUMISEN UHKA Islamilaisen maailman laajeneminen Aineisto on vapaasti muokattavissa. Islamilaiset valloittajat uskonnollisen ja poliittisen vallan sidos (kalifit)

Lisätiedot

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA

SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA SUOMALAISEN LUTERILAISEN LÄHETYSTYÖN AIKAJANA JUURET 1695 Hallen laitosten perustaminen merkitsi luterilaisen pietismin parissa syntyneelle lähetysherätykselle voimakasta tukikohtaa. Lähetystyöhön johtaneet

Lisätiedot

Historia. Opetuksen tavoitteet

Historia. Opetuksen tavoitteet Historia Lukion historian opetus luo opiskelijalle edellytyksiä ymmärtää eri aikakausien luonnetta, oman aikansa ongelmia ja muutosprosesseja sekä auttaa häntä hahmottamaan kansainvälistä maailmaa. Historia

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö

Teknologiateollisuuden henkilöstö Henkilöstö Teknologiateollisuuden henkilöstö 35 3 25 2 15 1 5 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 (31.3) Henkilöstö Suomessa Henkilöstö tytäryrityksissä ulkomailla 2 Lähde:

Lisätiedot

YRITTÄJYYDEN HISTORIA

YRITTÄJYYDEN HISTORIA YRITTÄJYYDEN HISTORIA Kuka on yrittäjä? Mitä on yrittäjyys? Mikä on yrittäjäuran polku? (omavaraistaloudesta vaihdantatalouteen) Entrepreneur = yrittäjä Entrepreneur on ranskaa ja tarkoittaa: toimija,

Lisätiedot

Taidehistoria. Minä, kuva ja kulttuuri KU 1

Taidehistoria. Minä, kuva ja kulttuuri KU 1 Taidehistoria Minä, kuva ja kulttuuri KU 1 Willendorffin Venus, naista esittävä pienoisveistos n. 30 000-25 000 ekr. korkeus 11,5 cm, Naturhistorisches museum, Wien, Itävalta Ihmiskunnan historiaan liittyy

Lisätiedot

Ydinvoima ja ydinaseet Markku Anttila Erikoistutkija, VTT

Ydinvoima ja ydinaseet Markku Anttila Erikoistutkija, VTT Ydinvoima ja ydinaseet Markku Anttila Erikoistutkija, VTT Energia - turvallisuus - terveys -seminaari Helsinki 18.11.2006 Järjestäjät: Lääkärin sosiaalinen vastuu ry ja Greenpeace 2 Sisältö Ydinvoima -

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Millainen on tämänhetkinen suhteenne Suomeen yleisellä tasolla? Hyvä Huono En osaa sanoa

Millainen on tämänhetkinen suhteenne Suomeen yleisellä tasolla? Hyvä Huono En osaa sanoa LIITE 1: Taulukot Millainen on tämänhetkinen suhteenne Suomeen yleisellä tasolla? 6 22 Hyvä Huono Miten luonnehtisitte Venäjän ja Suomen välisiä suhteita tällä hetkellä? Normaalit, rauhalliset 2 Hyvät,

Lisätiedot

Väestönkasvu. Paljonko meitä on Maapallolla? Netistä löytyy paljon laskureita (joiden lukemat eroavat toisistaan jopa sadoilla miljoonilla)

Väestönkasvu. Paljonko meitä on Maapallolla? Netistä löytyy paljon laskureita (joiden lukemat eroavat toisistaan jopa sadoilla miljoonilla) Väestönkasvu Paljonko meitä on Maapallolla? Netistä löytyy paljon laskureita (joiden lukemat eroavat toisistaan jopa sadoilla miljoonilla) Väestönkasvun taitekohdat 1. Maatalouden vallankumous (n. 10 000

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 1/2018 4.4.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa

Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa Suomen mahdollisuudet innovaatiovetoisessa kasvussa 1. Mitkä ovat kasvun tyylilajit yleensä? 2. Globalisaatio haastaa rikkaat maat; olemme siis hyvässä seurassa 3. Kasvu tulee tuottavuudesta; mistä tuottavuus

Lisätiedot

ARVOT JA TOIMINTA-AJATUS

ARVOT JA TOIMINTA-AJATUS Arvot ja toiminta-ajatus Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen.

Lisätiedot

Maailman valutuotanto

Maailman valutuotanto Maailman valutuotanto Yhteenveto Modern Castings-lehden ja American Foundry Society (AFS) - yhdistyksen tilastoimista luvuista vuosilta 2004, 2006, 2008, 2010 ja 2012 Tuula Höök 9.9.2014 Tilastoinnissa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2018 4.12.2018 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2018 28.2.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 10/2018 2.1.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2019 30.4.2019 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tulli Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015

Globaalin talouden murros. Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros Leena Mörttinen 22.1.2015 Globaalin talouden murros: kolme näkökulmaa 1. Teollisuuden murros: uudet teknologiat sekä tuhoavat että luovat uutta 2. Politiikan murros: poliittiset

Lisätiedot

Kirjallisuudenhistoriaa pikakelauksella

Kirjallisuudenhistoriaa pikakelauksella Kirjallisuudenhistoriaa pikakelauksella Länsimaisen kirjallisuuden aika- ja tyylikaudet antiikista postmodernismiin julkeaa yleistämistä ja yksinkertaistusta Antiikki (600 ekr. 400 jkr.) Kreikan ja Roman

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 2/2017 3.5.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 12/2016 6.3.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 5/2017 31.7.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 9/2017 4.12.2017 Tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain Lähde: Tullihallitus Talouden arviointi www.teknologiateollisuus.fi

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto 4/2016 30.6.2016 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta päätoimialoittain *) Pl. henkilöautojen

Lisätiedot

EGYPTIN KLEOPATRAN AJASTA ARABIKEVÄÄSEEN HISTORIA

EGYPTIN KLEOPATRAN AJASTA ARABIKEVÄÄSEEN HISTORIA Andrei Sergejeff EGYPTIN KLEOPATRAN AJASTA ARABIKEVÄÄSEEN HISTORIA Copyright 2019 Kirjoittaja & Gaudeamus Gaudeamus Oy www.gaudeamus.fi Kansi: Jukka Aalto / Armadillo Graphics Kartat: Hannu Linkola KL:

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Teollistuva maailma Liukuhihna syntyy teurastamot Chicagossa: Barrow Steelworksin tehdas Englannissa: Bowmanin tiilikaivos, USA Aineistoja teollistumisesta: Selkeä lyhyt dokumentti I-B:n teollistumisesta

Lisätiedot