Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 337/2011 vp Opintotuen takaisinperintäsopimuksen sitovuus osapuolten kannalta Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitos on ryhtynyt ulosmittaamaan opintotukia opiskelijoiden veronpalautuksista. Kela ulosmittaa takaisinperittäviä tukia, vaikka se on tehnyt opiskelijan kanssa takaisinmaksusuunnitelman ja vaikka opiskelija on noudattanut suunnitelmaa ja maksanut erät sovitussa ajassa takaisin. Tämä tarkoittaa sitä, että allekirjoitettukin takaisinmaksusuunnitelma on vain yhteen suuntaan sitova: maksuvelvollisen on suoritettava takaisinmaksu aikataulussa, mutta sovitun aikataulun noudattaminen ei estä Kelaa viemästä saatavia perintään. Takaisinperittävään tukeen lisätään aina 15 prosenttia korotusta. Ulosoton yhteydessä kulut kasvavat entisestään, koska 15 prosentin korotuksen päälle tulevat ulosottomaksut, perintämaksut ja korot. Takaisinperittävä summa on ilman korotusta ja ulosotosta aiheutuvia kuluja keskimäärin euroa. Takaisinperintään joutuvat ovat vastavalmistuneita ja juuri työelämään päässeitä nuoria. Suomessa veronpalautuksia pidetään yleisesti tervetulleena "joululahjana", vaikka kyse on verovelivelvollisen etukäteen maksamista veroista, jotka palautetaan verovelvolliselle. Tämä on joka tapauksessa raha, jolla moni perhe mahdollistaa oikean joulun perinneruokineen ja lasten lahjoineen. Näin varsinkin nuorten vastavalmistuneiden ja -työllistyneiden nuorten kohdalla. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miksi Kelan ja opiskelijan yhteisesti sopima ja allekirjoittama opintotuen takaisinmaksusuunnitelma sitoo vain opiskelijaa, mutta ei Kelaa? Helsingissä 24 päivänä marraskuuta 2011 Maria Tolppanen /ps Versio 2.0

2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Maria Tolppasen /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 337/2011 vp: Miksi Kelan ja opiskelijan yhteisesti sopima ja allekirjoittama opintotuen takaisinmaksusuunnitelma sitoo vain opiskelijaa, mutta ei Kelaa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Muiden etuuslakien tapaan myös opintotukilain (65/1994) 27 :n mukaan aiheetta maksettu tai määrältään liian suurena maksettu etuus on perittävä takaisin. Opintotukisaatava on myös ulosottokelpoinen ja voidaan ulosmitata ulosottokaaren (705/2007) sekä verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain (706/2007) säännösten mukaisesti. Edellä mainittuihin lakeihin nojaten Kansaneläkelaitos on ottanut tänä vuonna käyttöön veronpalautusten ulosmittauksen osana osamaksusuunnitelmaa. Veronpalautusten ulosotto koskee kaikkien etuuksien perintää ja toteutetaan niissä tapauksissa, joissa takaisinperittävä etuus on erääntynyt ja maksamatta. Veronpalautuksen ulosmittauksesta ilmoitetaan velalliselle Kansaneläkelaitoksen perintäyksikön ja velallisen kanssa sovitussa kirjallisessa osamaksusuunnitelmassa. Veronpalautuksen ulosottoperintä ei aiheuta asiakkaalle maksuhäiriömerkintää tai luottotietomerkintää, mutta ulosotosta jää kahdeksi vuodeksi merkintä ulosottorekisteriin. Merkintä voi vaikeuttaa esimerkiksi vuokraasunnon saamista. Uuden menettelyn tarkoituksena on ollut tehostaa takaisinperintää. Kansaneläkelaitoksen uusi menettelytapa ulosmitata osamaksusuunnitelman tehneeltä henkilöltä takaisinperittävä etuus veronpalautuksesta on osoittautunut kohtuuttomaksi opintotuen saajien näkökulmasta. Menettelyä käyttöönotettaessa ei ole otettu huomioon sitä, että opintotuen takaisinperintään johtavat syyt ovat osittain opintotukijärjestelmästä johtuvia ja opintotuen takaisinperintään sisältyy jo nykyisellään sanktioita. Opintotuen liikamaksut tulojen vuoksi johtuvat pääasiassa siitä, että tuloja ei tutkita tukea myönnettäessä, vaan Kansaneläkelaitos tekee sen jälkikäteen verotuksen valmistuttua. Vastuu tulojen arvioimisesta ja seurannasta on opiskelijalla itsellään. Käytännössä tukea voi hakea vain tietyille kuukausille tai tuen maksun voi peruuttaa tai tukea voi palauttaa, jos työtulot ylittävät tukeen oikeuttavan vuositulorajan. Liikaa saatu tuki tulee palauttaa tukivuotta seuraavan kalenterivuoden maaliskuun loppuun mennessä, jotta tukikuukausi palautuu uudelleen käytettäväksi ja opiskelija välttyy takaisinperinnältä ja takaisinperittävälle summalle määrätyltä korotukselta. Menettelyn tarkoituksena on ohjata opiskelijaa tulojensa seurantaan ja ehkäistä samalla epätarkoituksenmukainen "opintotuen lainaaminen". Mutta näistä ehdoista huolimatta opiskelija voi nostaa tukea tietämättä, että tulorajat ylittyvät. Omien tulojen seuranta voi olla opiskelijalle vaikeaa esimerkiksi, jos hänellä on kalenterivuoden aikana useita lyhytaikaisia työsuhteita tai pääomatuloja. Myös opintojen aloitus- tai päättymisvuonna ansaitut merkittävät tulot saattavat johtaa tuen takaisinperintään, vaikka mukaan ei lasketa sitä osuutta, joka ylittää keskimäärin euroa kuukaudessa. Verotuksen valmistuttua Kansaneläkelaitos tekee tuloseurannan, jonka seurauksena opiskelija voi joutua maksamaan liikaa maksetun opintorahan tai asumislisän takaisin. Lisäksi takaisin- 2

3 Ministerin vastaus KK 337/2011 vp Maria Tolppanen /ps perittävälle summalle määrätään 15 prosentin korotus ja opiskelija menettää tukikuukautensa. Opintotuen takaisinperintään sisältyy siis jo nykyisellään varsin vakavia sanktioita, joiden lisäksi Kansaneläkelaitoksen uusi menettely tuo uusia sanktioita ja kustannuksia asiakkaalle. Menettely voi vaikeuttaa kohtuuttomasti opiskelijan toimeentuloa tilanteessa, jossa toimeentulo on mitoitettu osamaksusuunnitelman mukaisesti ja veronpalautus on suunniteltu käytettävän toimeentuloon pidemmälle ajalle tai jonkin välttämättömän menon rahoittamiseen. Nuorten ihmisten toimeentulo ei ole useinkaan vakiintunut, jonka vuoksi uusi menettely voi vaikeuttaa toimeentuloa jopa enemmän kuin muilla menettelyn piiriin kuuluneilla asiakasryhmillä. Lisäksi asiakas joutuu maksamaan ulosottomaksun, joka voi korottaa jopa 10 prosenttia perittävää etuutta. Monelle opiskelijalle veronpalautuksesta ulosmittaaminen tuli yllätyksenä, vaikka Kelan ja opiskelijan välisessä maksusuunnitelmassa on maininta, että suunnitelman tekeminen ei estä mahdollisten veronpalautusten ulosmittaamista. On hyvin ilmeistä, että tämä maininta ei ole ollut riittävän informatiivinen, tarkkarajainen ja asianmukainen. Takaisinmaksettavan etuuden ulosmittaaminen osamaksusuunnitelman tehneeltä opintotuen saajalta veronpalautuksista on kohtuutonta ja siitä olisi edellä mainituin syihin perustuen luovuttava. Ministeriöllä ei kuitenkaan ole toimivaltaa puuttua Kansaneläkelaitoksen tekemiin ratkaisuihin tai toimintaan. Kansaneläkelaitos on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, jonka hallintoa ja toimintaa valvovat eduskunnan valitsemat valtuutetut. Mielestäni Kelan valtuutettujen tulisi puuttua tähän kohtuuttomaan menettelyyn. Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2011 Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki 3

4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 337/2011 rd undertecknat av riksdagsledamot Maria Tolppanen /saf: Varför är återbetalningsplanen för studiestödet som FPA och den studerande gemensamt avtalar om och undertecknar bindande endast för den studerande men inte för FPA? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Liksom andra förmånslagar förutsätter även studiestödslagen (65/1994) i 27 att en förmån som betalts utan grund eller till ett för stort belopp ska återkrävas. Studiestödsfordringar är också utmätningsbara och kan utsökas enligt bestämmelserna i utsökningsbalken (705/2007) och lagen om verkställighet av skatter och avgifter (706/2007). Med stöd av ovan nämnda lagar har Folkpensionsanstalten i år infört utmätning av skatteåterbäring som en del av återbetalningsplanen. Utmätningen av skatteåterbäringar gäller indrivningen av alla förmåner och genomförs i situationer där en återkrävd förmån förfallit och är obetald. Gäldenären meddelas om utmätning av skatteåterbäring i en skriftlig återbetalningsplan som Folkpensionsanstaltens indrivningsenhet och gäldenären överenskommer om. Utmätning av skatteåterbäringen förorsakar inte någon anteckning om betalningsstörning eller kreditupplysningsanteckning för klienten, men utmätningen antecknas för två år i utmätningsregistret. Anteckningen kan försvåra exempelvis erhållandet av en hyreslägenhet. Syftet med det nya förfarandet har varit att effektivisera indrivningen. Folkpensionsanstaltens nya förfarande enligt vilket en förmån som återkrävs av en person som uppgjort en återbetalningsplan utmäts ur skatteåterbäringen har visat sig vara orimligt ur studiestödstagarnas synpunkt. När förfarandet infördes har man inte beaktat att orsakerna som leder till att studiestödet återkrävs delvis beror på studiestödssystemet och att återkravet av studiestödet redan innefattar sanktioner. När studiestöd överbetalas på grund av inkomster beror detta främst på att inkomsterna inte granskas när stödet beviljas, eftersom Folkpensionsanstalten gör uppföljningen i efterskott när beskattningen färdigställts. Den studerande ansvarar själv för att uppskatta och uppfölja sina inkomster. Om förvärvsinkomsterna överskrider årsinkomstgränsen som berättigar till stöd kan man i praktiken söka stöd endast för vissa månader, inställa utbetalningen av stödet eller återbetala stödet. Det överbetalda stödet ska återbetalas före utgången av mars månad året efter stödåret för att stödmånaden ska kunna användas på nytt och den studerande ska undvika återkrav samt den höjning som påförs det återkrävda beloppet. Syftet med förfaranden är att sporra den studerande till uppföljning av sina inkomster och att samtidigt förhindra oändamålsenligt "lån av studiestöd". Men trots dessa villkor kan den studerande lyfta stöd utan att veta att inkomstgränserna överskrids. Uppföljningen av de egna inkomsterna kan vara svårt för den studerande till exempel om han eller hon under kalenderåret har flera kortvariga arbetsförhållanden eller kapitalinkomster. Även avsevärda inkomster som förtjänats under det år studierna inleddes eller avslutades kan leda till att stödet återkrävs, trots att man inte räknar med den andel som överskrider i genomsnitt 1970 euro per månad. 4

5 Ministerns svar KK 337/2011 vp Maria Tolppanen /ps När beskattningen färdigställts genomför Folkpensionsanstalten en inkomstuppföljning till följd av vilken den studerande kan vara tvungen att återbetala överbetalda studiepenningar eller bostadstillägg. Därtill påförs det återkrävda beloppet en höjning på 15 procent och den studerande mister stödmånaden. Med andra ord innefattar återkravet av studiestödet redan för närvarande kraftiga sanktioner, och Folkpensionsanstaltens nya förfarande medför nya sanktioner och kostnader för klienten. Detta förfarande kan på ett orimligt sätt försvåra den studerandes utkomst i ett läge där han eller hon dimensionerat utkomsten enligt återbetalningsplanen och planerat att använda skatteåterbäringen för utkomsten under en längre tid eller för någon oundviklig utgift. Det är ofta så att en ung människas utkomst inte är stabil, varvid det nya förfarandet kan försvåra utkomsten till och med i större grad än för andra klientgrupper som omfattas av förfarandet. Därtill måste klienten betala utmätningsavgiften, som kan höja det indrivna beloppet med upp till 10 procent. För många studerande kom utmätningen av skatteåterbäringen som en överraskning, trots att det i betalningsplanen mellan FPA och den studerande anges att uppgörande av en plan inte förhindrar utmätning av eventuella skatteåterbäringar. Det är alldeles klart att denna information inte varit tillräckligt tydlig, avgränsad och välformulerad. Det är orimligt att en förmån som ska återbetalas utmäts ur skatteåterbäringen för en studiestödstagare som uppgjort en återbetalningsplan och på basis av ovannämnda orsaker bör förfarandet slopas. Ministeriet har dock ingen behörighet att befatta sig med Folkpensionsanstaltens beslut eller verksamhet. Folkpensionsanstalten är en självständig offentligrättslig institution vars förvaltning och verksamhet övervakas av fullmäktige som utsetts av riksdagen. Jag anser att FPA:s fullmäktige bör åtgärda detta orimliga förfarande. Helsingfors den 15 december 2011 Kultur- och idrottsminister Paavo Arhinmäki 5

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 299/2013 vp Opintotuen takaisinperinnän kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Opintotuen tulovalvonnan takaisinperintä on huimassa kasvussa, opintotuen takaisinmaksajien määrä kasvoi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 337/2008 vp Ylimääräisen opintotuen myöhästyneestä takaisinmaksusta perittävän koron alentaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijat maksavat ylimääräisiä opintotukiaan takaisin vuosi

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 271/2009 vp Viivästyskorko liikaa maksetun opintotuen palauttamisen myöhästymisestä Eduskunnan puhemiehelle Opintotukijärjestelmässä on yhä käytössä järjestelmä, jota ei nykyisten korkojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 347/2013 vp Opintotuen takaisinperinnän kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijoiden valmistumiseen tavoiteajassa on viime aikoina kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Vuonna

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2011 vp Opiskelijoiden tuloraja opintotukilaissa Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijoilla on tällä hetkelläopintotuki, jossa on sekä tuloraja että vastikkeellisuus. Vastikkeellisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 685/2013 vp Opiskelijoiden veronpalautusten ulosmittaus Kelan toimesta Eduskunnan puhemiehelle Opintotuen vuosittainen tuloraja on 11 850 euroa kun opiskelija nostaa tukea yhdeksänä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 172/2009 vp Opintotuen takaisinperinnän kohtuullisuus Eduskunnan puhemiehelle Opintotukilain (65/1994) mukaisen opintotuen yhtenä myöntämisperusteena on taloudellisen tuen tarve, jota

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1106/2010 vp Nuorten asumistukijärjestelmien väärinkäyttö Eduskunnan puhemiehelle Vanhemmat käyttävät hyväkseen tukijärjestelmien porsaanreikiä sijoittamalla alaikäiset nuoret pois

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 128/2001 vp Opintotuen takaisinperinnän muuttaminen taannehtivaksi vuosilta 1999 ja 2000 Eduskunnan puhemiehelle Opintotuen takaisinperintää koskevat säädökset muuttuivat vuodenvaihteessa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1138/2002 vp Työssäoppimisajan palkan siirtäminen vuositulon periaatteen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Kaikkiin toisen asteen tutkintoihin kuuluu vähintään 20 opintoviikon laajuinen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 522/2007 vp Alle 18-vuotiaiden oikeus opintotukeen opiskeltaessa toisella paikkakunnalla Eduskunnan puhemiehelle Varsinkin Pohjois-Suomessa opiskelupaikat näyttävät keskittyvän pitkien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 649/2003 vp Ulosmitatun omaisuuden realisointiajankohta Eduskunnan puhemiehelle Yksityisen henkilön tai yrityksen joutuessa maksuvaikeuksiin velkoja hakee usein saatavalleen tuomion,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 143/2004 vp Työmarkkinatuen maksaminen pitkäaikaistyöttömälle sairauslomapäätöstä odotettaessa Eduskunnan puhemiehelle Pitkäaikaistyötön saattaa joutua odottamaan sairauslomaa hakiessaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 317/2012 vp Työeläkkeiden verotus Eduskunnan puhemiehelle Kaksi edellistä hallitusta on luvannut korjata eläkkeiden verotuksen samalle tasolle kuin palkansaajillakin. Toistaiseksi näin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1398/2010 vp Eläkkeensaajien asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeensaajien keskuudessa on koettu ongelmana se, että eläkkeensaajien muuttaessa omasta kodistaan vanhainkotiin tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1091/2005 vp Opintotuen asumislisä Eduskunnan puhemiehelle Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja valtion takaamasta opintolainasta. Opintorahaa ja opintolainaa saa kuka

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 879/2004 vp Opintorahaa koskevan lainsäädännön muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Opintotukea koskevan lain (21.1.1944/65) toisen luvun 11 :n (7.5.2004) toisen ja kolmannen kohdan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 596/2013 vp Lymfaterapian Kela-korvauksen uudelleenarviointi Eduskunnan puhemiehelle Lymfaterapia on fysioterapian erikoisala, jolla hoidetaan erilaisia turvotuksia. Elimistössä virtaavaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1333/2010 vp Näkövammaisten kirjaston Celian tulevaisuus Eduskunnan puhemiehelle Celia on näkövammaisten kirjasto, joka on tarkoitettu Suomessa kaikille lukemisesteisille kansalaisille.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 66/2009 vp Puolison tulojen vaikutus perheellisten opiskelijoiden asumistukeen Eduskunnan puhemiehelle Vuodenvaihteessa poistui puolison tulojen vaikutus opiskelijan asumistuen suuruuteen.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 990/2012 vp Ruotsinkieliset tv-ohjelmat Lapissa Eduskunnan puhemiehelle Lapissa on herättänyt laajaa hämmästystä se, että maakunnassa Yleisradion ruotsinkielinen kanava YLE Fem lähettää

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 954/2009 vp Eläkkeiden maksukäytännön muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen maksupäivä on joitain poikkeuksia lukuun ottamatta pääsääntöisesti kuukauden ensimmäinen pankkipäivä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 616/2008 vp Opiskelijan omien tulojen ajoittuminen suhteessa opintososiaalisiin etuuksiin Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijan omien tulojen vaikutus opintorahaan ja asumislisään tutkitaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 918/2008 vp Elatusmaksujen suorittamisen edistäminen Eduskunnan puhemiehelle Elatusturvalain mukaan kunta maksaa lapselle elatustukea, jos elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatusavun

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1100/2001 vp Veronpalautusten ulosmittauskäytännön muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulosottolain mukaan ulosoton kohteena olevan henkilön palkasta saadaan ulosmitata 1/3 tiettyjen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1026/2010 vp Matkailuautojen hiilidioksidipäästöihin perustuva todistus Eduskunnan puhemiehelle Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 552/2010 vp kohtuullista- Liikennerikkomusrangaistusten minen Eduskunnan puhemiehelle Tieliikennelaissa säädetään, että vuoden aikana kolme tai kahden vuoden aikana neljä sakkoa saaneelle

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 849/2005 vp Televisiokuvan näkyvyysongelmat Jämsän seudulla Eduskunnan puhemiehelle Jämsän seudulla oli tavoite, että televisionkatsojien vastaanotto-ongelmat helpottuvat, kun kanavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 472/2010 vp Reuman sairaalan hoitotoimenpiteiden seuranta Eduskunnan puhemiehelle Reumasäätiön sairaalan lopettamisen yhteydessä hallitus vakuutti, että reumapotilaat kyetään jatkossa

Lisätiedot