SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (7) Vesa-Pekka Hirvioja / ph

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (7) Vesa-Pekka Hirvioja / ph"

Transkriptio

1 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (7) TOIMINTASUUNNITELMAESITYS KAUDELLE YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 2.1. WUSV projekti Liiton tehtävänä on toimintavuonna 2015 taata jäsenilleen ja jäsenyhdistyksilleen toiminnan kannalta tärkeät toiminnot, jotka tukevat laajasti kaikkia rodun piirissä toimivia. Tehtävänä on seurata ja vaalia rodun rakennetta sekä luonne- ja käyttöominaisuuksien säilymistä olemassa olevien SPL-kokeiden, näyttelyiden, SPL-arviointien ja FIN-/ D-jalostustarkastuksien muodossa. FIN-jalostustarkastuksen uudistaminen ja käyttöönotto on yksi vuoden pääteemoista. Lisäksi Saksanpaimenkoiraliiton tehtävänä on jatkaa ja vahvistaa kansallista yhteistyötä Kennelliiton, Palveluskoiraliiton, muiden rotujärjestöjen sekä viranomaisten kanssa. Samoin pidetään yllä olemassa olevaa pohjoismaista yhteistyötä sekä ollaan tiiviissä yhteistyössä WUSV:n ja sen alaisten rotujärjestöjen kanssa. WUSV MM kilpailujen isännyys tulee olemaan jäsenistömme ja organisaatiotaitomme yhteinen voimanponnistus, jonka onnistumisella tulee olemaan pitkäaikaiset myönteiset vaikutukset maamme koiraurheilun tunnettavuuteen sekä asemaan kansainvälisessä koirakentässä. Valmistelee hallituksen ja edustajain kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista. Vastaa yhteyksistä ja edustuksista niin koti- kuin ulkomaisissa järjestöissä sekä sidosryhmien kanssa. Tukee toimikuntia ja liiton jäsenyhdistyksiä liiton sisäisissä ja ulkopuolelle ulottuvissa hankkeissa. Koordinoi toimikuntien toimintaa, tarkastelee toimikuntien tehtävänkuvat ja kokoonpanot, ottaen huomioon resurssit ja päätöstenteon toimivuuden. Vastaa sisäisen ja ulkoisen tiedottamisen sisällöstä ja toimivuudesta yhdessä muiden toimikuntien kanssa. Toimiston tehokkuuden nostaminen jäsenistön ja toimintojen palvelijana työaikaa määräaikaisesti lisäämällä tai osa-aikaisen toiminnanjohtajan palkkaamisella määräajaksi. Kilpailupaikat ja olosuhteet niin kentällä kuin jälkialueilla ovat loppusilausta vailla. Pääkeskittyminen on kilpailun oheistoiminnoissa ja juhlallisuuksissa. Toimintavuonna 2015 panostetaan erityisesti kotimaan markkinointiin. Alkuvuodesta käynnistetään laajempi tiedotus sekä kotimaisissa tiedotusvälineissä että naapurimaiden koirajulkaisuissa. Nettisivut ja niiden toimivuus tulee olemaan merkittävässä asemassa eurooppalaisten harrastajien kiinnostuksen lisäämiseksi. Toteutetaan myyntiartikkelivalikoiman laajentaminen suunniteltuun laajuuteensa ja saatetaan loppuun yhteistyökumppaneiden hankinta. Lisäksi hankitaan vapaaehtoistyöntekijöitä ja jaetaan työt vastuuhenkilöiden toimesta. 3. TALOUS Liiton taloudenpidossa noudatetaan tarkkaa, mutta liiton toiminnat takaavaa linjaa. Yleinen taloudellinen tilanne näkyy myös harrastustoiminnassa, jonka vuoksi kulujen seurantaa tulee tehostaa tulopuolen epävarmaa kehitystä seuraten.

2 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 2 (7) Vuodesta 2015 on tulossa taloudellisesti haastava vuosi SPL:lle. Haasteita aiheuttavat erityisesti uuden kannattavan leiripaikan löytäminen suositulle SPL:n kesäleirille ja Suomessa järjestettävien WUSV kilpailujen onnistuminen taloudellisesti. Kilpailujen tarkka budjetti on laadittu yhdessä järjestelytoimikunnan kanssa. Varsinainen talouden toimintasuunnitelma esitetään budjetin muodossa. 4. JALOSTUS 4.1 Yleistä Toimikunta jatkaa työskentelyään nykyisessä kokoonpanossa ja tekee tiivistä yhteistyötä muiden toimikuntien kanssa. Toimikuntaa täydennetään tarvittaessa. 4.2 Luonne- ja käyttöominaisuudet 4.3 Rakenne ja ulkomuoto 4.4 Terveys 4.5 Kasvattajatoiminta SPL-arvioinnin kehittymistä seurataan tarkasti ja jatkokehitystä tehdään. Arvioijia koulutetaan tavoitteena maantieteellisesti riittävän kattava arvioijaverkosto. Käynnistetään SPL-jalostustarkastukset sekä niihin liittyvät koulutukset. Rakenne ja sen arviointi on tärkeässä roolissa käyttöönotettavassa FINjalostustarkastuksessa. Järjestetään koulutusta rakenteen arviointiin jalostustarkastuksessa. Saksanpaimenkoiran terveystilannetta seurataan niin Kennelliiton KoiraNetin (lähinnä lonkat, kyynärät, selkä, kuolinsyyt) kuin SPL:n terveystietokantaan kertyvän tiedon avulla. Kertyvää tietoa analysoidaan ja julkaistaan säännöllisesti. Artikkelien, julkaisujen ja muiden toimintojen avulla tehdään valistustoimintaa ajankohtaisista aiheista. Perinnöllistä monimuotoisuutta edistetään valistuksen avulla. Laaditaan erilaisia tilastoja niin terveyteen kuin luonteeseenkin liittyvistä asioista. Toimikunta aloittaa toimintakautensa kasvattajapäivillä 2014 valitulla kokoonpanolla vuoden alusta. Jalostusurospäivä järjestetään Kärkölässä SPL Kärkölän toimesta Kasvattajatoimikunta järjestää 2015 SPL-kasvattajakurssin alkava kurssi käsittää toimikaudella kaksi lähikoulutusjaksoa, kasvattajapäivät ja loput kaksi lähijaksoa järjestetään vuonna Kurssin järjestäminen vaatii toimikunnalta tiivistä yhteydenpitoa ja tapaamisia. Tilastoinnin, tiedottamisen, valistuksen ja tietokantojen tehtävät: tuottaa, kehittää ja parantaa kasvattajille suunnattua tilastotietoa, jota kasvattajat pystyvät hyödyntämään kehittää ja parantaa tiedottamista koskien jalostusta ja kasvattamista sekä parantaa eri tiedon jakamiseen käytettäviä kanavia tuo hallitukselle, kasvattajille ja saksanpaimenkoiraharrastajille asioita liittyen saksanpaimenkoiran nykytilaan. Kasvattajapäivät järjestetään Päiville varataan tilaisuus kutsua ulkomaalainen luennoitsija

3 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 3 (7) 4.6 Tiedostot Tavoitteena on SPL-tietokannan edelleen kehittäminen ja kertyneen tiedon analysointi. Tiedostojen käyttöä ja avointa tiedonvälitystä kehitetään yhteistyössä tietohallinnon kanssa. 4.7 Jalostuksen tavoiteohjelma 4.8 PEVISA Voimassaolevan JTO:n toteutumisen seurantaa ja arviointia jatketaan. Voimassa olevan PEVISAN toimivuutta seurataan. 5. KOULUTUS- JA KOETOIMINTA 5.1 Maalimiestoiminta Liiton koejärjestelmän tehtävänä on luoda koeohjesäännön mukaiset mahdollisuudet koetulosten tekemiselle sekä tietojen kirjaaminen jalostuksen avuksi. Koekalenteri julkaistaan liiton sivuilla netissä sekä lehdessä, koetulokset julkaistaan netissä. Alaosastot järjestävät SPL-kokeita liiton alaisuudessa sekä FH- ja kansallisten lajien kokeita SPKL:n alaisuudessa. Alaosastokokeiden tarpeeseen tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota, jotta myönnettyjen kokeiden määrä varsinkin keväällä vastaisi mahdollisimman hyvin kysyntää ja peruuntuneita kokeita olisi mahdollisimman vähän. Koulutus- ja koetoimikunta kokoontuu tarvittaessa. Koulutusviikonloppu Keväällä järjestetään koulutusviikonloppu maalimies- ja koulutusohjaajaoppilaille, kilpailumaalimiehille sekä ohjaajille Turussa. SPL-koulutusleiri Koulutuspäällikkö vastaa leirin koulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. SPL-seminaari Vuonna 2015 ei järjestetä erikseen SPL-seminaareja muutoin kuin WUSV kilpailumaalimieskoulutuksen yhteydessä järjestettävät seminaarit. Näistä seminaareista vastaa maalimiestoimikunta. Yleistä Jatketaan 2012 aloitettua toimintamallia avoimesta/ajantasaisesta tiedottamisesta SPLmaalimiespalstalla. Suoritetaan tarvittavia valmisteluja vuoden 2015 arvokisoja silmälläpitäen. Kehitetään edelleen maalimieskoulutusta vastaamaan ajanmukaista tarvetta. Pyritään SPLhengen ylläpitämiseen sekä parantamiseen. Maalimieskokoukset Järjestetään maalimiespäivillä ja koulutusleirillä. Maalimiestoimikunnan kokoukset Pidetään kokouksia tarpeen mukaan, tapaamisina sekä etäkokouksina.

4 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 4 (7) Maalimieskoulutus Rohkeuskokeiden ja jalostustarkastusten maalimiehet Maalimiestoimikunta varaa ko. tilaisuuksiin maalimiehet erillisen ohjeen mukaan. SPL-maalimiesten jatkokoulutus Järjestetään kevättalvella maalimiespäivät, joiden sisältö tarkennetaan maalimiespalstan kyselyn pohjalta. Maalimiesoppilaiden kevätleiri Maalimiesoppilaiden koulutusviikonloppu pidetään SPL-kevätleirillä. Leiri on pakollinen koulutusleirille osallistuville maalimiesoppilaille. Koulutusleiri Maalimieskoulutusta järjestetään 1-3 vuosikurssien maalimiesoppilaille. Maalimiestoimikunta vastaa suojelu- ja maalimieskouluttajien varaamisesta tilaisuuteen. MM-kilpailumaalimieskoulutus Järjestetään MM-kilpailumaalimiesten valintatilaisuus toukokuussa. Ko. tilaisuuden yhteydessä järjestetään ohjaajakoulutusta nimekkäiden SPL-kouluttajien johdolla. Tuetaan MM-kilpailumaalimiesten valmistautumista WUSV MM -kilpailuihin erillisenä projektina. Teoriapaketti Jatketaan syksyllä 2012 aloitettua maalimieskoulutuksen teoriapaketin kokoamista erillisenä projektina. 5.2 Koulutusohjaajatoiminta Koulutusohjaajatoimikunta toimii koulutus- ja koetoimikunnan alatoimikuntana ja se koostuu kolmesta jäsenestä, joista yksi on vetäjä Koulutusohjaajakoulutus Suunnitellaan ja toteutetaan koulutusohjaajakoulutus sekä nimetään siihen kouluttajat. Toiminnan vuosittainen arviointi ja kehitys tehdään tarpeen mukaan. Kevään SPL-koulutusviikonloppu koulutusohjaajakoulutus, kesäleirille tulevien tasotarkastus Spl-leiri Järjestetään koulutusohjaajaoppilaiden koulutus kesäleirillä 2015 koulutusohjaaja 1- ja 2-kurssit ohjaajakoulutusta oppilasryhmissä Koulutusohjaajaviikonloppu koulutusohjaajien jatkokoulutustilaisuus. Vuoden 2015 koulutusohjaajapäivien teemana on tottelevaisuus ja toteutus syksyllä. Koulutusohjaajat kasvattajan tukena -pentuprojekti Järjestetään yhteistyössä eri alaosastojen kanssa pentukurssi, aloitus samanaikaisesti eri alaosastoissa. Kouluttajina toimivat pätevöidyt pentukouluttajat. Ilmoitus toteutetaan yhteisilmoituksella. Koulutusleirit Spl-koulutusleiri Nimetään kouluttajat kansallisiin lajeihin, pelto- ja FH-jäljelle.

5 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 5 (7) 5.3 Koetuomaritoiminta Toimikunta panostaa 2011 aloitettuun kansallisten lajien harrastajille tarjottuun koulutukseen ja järjestää Kansallisten lajien leiri I ja II kansalliset lajit, kouluttajina koulutusohjaajat I-osa teema tottelevaisuus, ajankohta huhtikuu II-osa teema maastolajit, ajankohta toukokuu Toimikunnan kokoontumiset Keväällä pidetään koetuomareiden laajennettu kokous. Kokoukseen pyritään saamaan osallistumaan kaikki SPL-koetuomarit. Toimikunta kokoontuu, mikäli tarpeellista, fyysisesti mutta kokoukset pyritään kuitenkin hoitamaan s-postilla ja puhelimitse. Koesääntökysymykset SPL-keskustelusivuilla Koetuomaritoimikunta jatkaa SPL-keskustelusivuilla olevaa koesääntökysymykset -palstan avulla tapahtuvaa tiedon jakamista koesäännöistä. Yleinen koetoiminta Koetuomaritoimikunta kehittää SPL:n rodunomaisen kokeen koetoimintaa sekä toimittaa yhteistyössä SPL:n tietohallinnon kanssa koetilastot rodunomaisesta kokeesta. SPKL:n kanssa jatketaan vuorovaikutusta, jotta arvostelu olisi myös liittojen kesken mahdollisimman yhdenmukaista Koetuomareiden jatkokoulutus Arvostelun yhtenäistämistilaisuus Koetuomaritoimikunta järjestää arvostelun yhtenäistämiskoulutustilaisuuden SPLkoetuomareille keväällä laajennetun koetuomarikokouksen yhteydessä. Tilaisuuteen osallistuminen vähintään kerran kahden vuoden välein on edellytyksenä SPLtuomarioikeuksien säilymiselle. Vertaileva arvostelu Tämän lisäksi SPL-koetuomareille järjestetään SPL:n suojelumestaruuskilpailuissa mahdollisuus tehdä vertailevia arvosteluja. Jokainen vastaa itse omista kustannuksistaan. WUSV-tuomarikoulutus Mikäli WUSV järjestää tuomarikoulutusseminaarin, sinne voidaan lähettää edustaja Suomesta. SPL-tuomarikoulutus Tuomarikoulutusohje on päivitetty ja sen mukainen uusien koetuomareiden koulutus alkaa keväällä Kansalliset lajit Järjestetään FH-koulutuspäivät syksyllä Järjestetään viesti-tutustumispäivä keväällä Kasataan joukkue Toko SM kaikkien rotujen kilpailuun mennessä. Toimikunnasta lähtee joukkuejohtaja kisoihin mukaan. Avustetaan tarvittaessa SPL Tampere ry:tä, SPL Toko SM kilpailujen järjestelyissä

6 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 6 (7) 5.5. Mestaruuskilpailut Muiden lajien osalta jatketaan aktiivista mainostamista ja etsitään järjestäjiä SPLmestaruuskilpailuihin. SPL-suojelumestaruuskilpailut IPO/MM-karsinta järjestetään SPL Toko-mestaruuskilpailut järjestetään , järjestäjänä SPL Tampere. Seuraavat kilpailut asetetaan Saksanpaimenkoiraliitto ry. nimissä alaosastojen järjestettäviksi: SPL-mestaruuskilpailut FH-jälki SPL-mestaruuskilpailut kansalliset lajit SPL-vetomestaruuskilpailut SPL- agility-mestaruuskilpailut WUSV MM -kilpailut 2015 Liitto lähettää omiin MM-kilpailuihin Lahteen maksimissaan viiden koiran joukkueen, joka muodostuu asetetut kriteerit täyttävistä koirista. Lisäksi valitaan joukkueenjohtaja ja varajohtaja (maalimies). Joukkue valitaan SPL-mestaruuskilpailujen perusteella ja joukkueelle järjestetään valmennusleiri tai valmistautumistilaisuuksia ennen MM-kisoja. 6. NÄYTTELYTOIMINTA 6.1 Yleistä 6.2 Näyttelyt 6.3 Koulutus Toimikunta jatkaa nykyisellä kokoonpanolla. Tärkeimpinä toimina on SPL-jalostustarkastus, kehäsihteerikoulutus, handler-koulutus, näyttelynjärjestämiskoulutus ja näyttelyiden kehittäminen. Koulutukset vedetään yhteistyössä Rakenne ja Ulkomuototuomaritoimikunnan kanssa. SPL- jalostustarkastusuudistus toteutetaan jalostustoimikunnan kanssa Kotka SPL-näyttely Kurikka Erikoisnäyttely Lohja Päänäyttely SPL-näyttely Hyvinkää Erikoisnäyttely Seuraavat koulutukset pidetään: kehäsihteerikoulutus helmi-maaliskuussa näyttelyjärjestämiskoulutus maalis-huhtikuussa SPL-jalostustarkastuskoulutus tuomareille touko-kesäkuussa handler-koulutus 2-3kpl tuomareiden erikoiskoulutus 2015 aikana. 6.4 Kokoukset Toimikunta kokoontuu tarpeen mukaan; keväällä, kesällä ja syksyllä yhteensä 3 kertaa.

7 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 7 (7) 6.5 Rakenne ja ulkomuototuomaritoimikunta Erikoistuomareille ja SPL-tuomareille järjestetään koulutusta SPL-jalostustarkastukseen liittyen sekä päivitetään Pohjoismaista ja Saksasta saatavia tietoa, jota jaetaan yhteisissä kokouksissa. Ulkomuototuomareille järjestetään 2015 aikana myös erikoiskoulutusta. Itseopiskelua edistetään liiton tapahtumissa ja pyritään aktivoimaan tuomarivaihtoa Pohjoismaihin. SKL-FKK-tuomarikoulutusta sekä kollegioiden järjestämistä jatketaan. Koulutus pyritään järjestämään näyttelyiden yhteydessä ja näyttökokeet erillisinä tapahtumina. Toimikunta kokoontuu tarpeen mukaan 2-3 kertaa, joista yksi kokous on yhdessä näyttelytoimikunnan kanssa. 6.6 SKL-FKK-tuomarikurssi Tavoitteena on että kaikki SPL-tuomarit hankkisivat SKL-FKK-tuomaripätevyyden ja osallistuvat seuraavaan Kennelliiton järjestämään tuomarikoulutukseen. 7. TIEDOTUS 7.1. Yleistä 7.2 Lehti 7.3 Web-sivut Tiedotustoimikunnan päätehtävinä on ylläpitää, kehittää ja hallinnoida liiton tiedotusta. Toimikunta tiedottaa päätökset ja ajankohtaiset asiat liiton jäsenille ja eri toimihenkilöille. Se valmistelee ja tuo hallituksen käsiteltäväksi tiedotussektorin asiat. Tiedotustoimikunta toimii aktiivisesti yhteistyössä muiden toimikuntien ja liiton lehden kanssa. Se avustaa liiton toimihenkilöitä, toimikuntia ja alaosastoja viestinnässä. Se suunnittelee ja toteuttaa eri toimikuntien ideoimia hankkeita yhteistyössä muiden toimikuntien kanssa. Toimikunta vastaa liiton keskustelupalstasta yhdessä tietohallinnon ja Web-tiimin kanssa. Se vastaa Saksanpaimenkoira-lehden toteutuksesta yhdessä lehden taittajan ja päätoimittajan kanssa. Saksanpaimenkoira-lehti ilmestyy vuonna 2015 yhteensä 8 kertaa (52. vuosikerta). Ilmestymisaikataulu rakennetaan liiton päätapahtumien ympärille. Päänäyttely järjestetään kesäkuussa, leiri heinäkuussa ja suojelun SM-kisat elokuussa ja WUSW MM -kilpailut syyskuussa. Lehden sivumäärä on keskimäärin sivua ja se tehdään nelivärisenä. Lehti on liiton tärkeä kanava niin tiedottamisen kuin rotuun tutustuttamisen ja opastamisen sekä kouluttamisen osalta niin uusille jäsenille kuin vanhoille konkareille. Päätoimittajan/taittajan rooliin ja tehtäviin kuuluu vastata lehden ulkoasusta ja sisällöstä, mutta ei sisällön tuottamisesta ja jutuista. Päätoimittaja huolehtii yhteydenpidosta kielenhuoltoon ja mm. painotaloon. Vastaava päätoimittaja tarkastaa ja hyväksyy lehden. Lehden tekemiseen osallistuu yllämainittujen lisäksi useita vapaaehtoisia. Lehteen tapahtuvaa mainosmyyntiä on entisestään tehostettava. WEB-tiimi ylläpitää liiton internetsivuja, pitää ne ajan tasalla ja kehittää sivujen ulkoasua ja käytettävyyttä sekä hoitaa liiton keskustelupalstaa. Sivujen käytettävyyteen tulee edelleen panostaa ja selvitetään myös mahdollisia muita suurempia päivityksiä sivuille.

8 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 8 (7) 7.4 Sisäinen tiedotus 7.5 Messut 7.6 WUSV MM -tiedotus Lähetetään erikseen 1-2 tiedotetta alaosastoille ja toimikunnille, jossa on muistutuksia tärkeistä asioita mm. alaosastotietojen päivityksistä, tulevista tapahtumista ja koulutuksista. Viestinnän kanavina toimikunta käyttää sähköpostia, nettisivuja ja lehteä. Saksanpaimenkoiraliitto osallistuu rotuyhdistysosastollaan maaliskuussa ShowlinkPetstapahtumaan sekä joulukuussa KOIRA tapahtumaan Helsingin Messukeskuksessa. Mahdollisuuksien mukaan järjestetään myös erilaisia koulutusnäytöksiä. WUSV MM -tiedotus hoidetaan oman erillisen tiedotustoimikunnan kautta. 8. TIETOHALLINTO Tietohallinto vastaa Saksanpaimenkoiraliiton tietotekniikkaresursseista ja tietojärjestelmistä sekä niihin liittyvistä asioista. Tietohallinnon toiminnassa keskitytään kehittämään liiton toiminnassa tärkeimpien verkkopalvelujen toimintaa. Tietohallinnon tehtävät: Tietohallinto hallinnoi liiton käyttämää web-palvelinta Ylläpitää ja kehittää liiton sähköisiä palveluita, kuten koejärjestelmää, näyttelyohjelmistoa, terveystietokantaa, jalostustietokantaa ja SPLarviointitietokantaa. Kehittää yleistä SPL-jalostusnettiä, jossa kaikki koiran tärkeimmät tiedot löytyvät samasta paikasta. Kehittää järjestelmiä, joilla kaikki saksanpaimenkoirista kerätty tieto saadaan sähköiseen muotoon ja esille helposti selattavaksi. Toteuttaa eri toimikuntien tarvitsemia lomakkeita ja palveluita. Kehittää liitossa olevien dokumenttien arkistointia

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS Saksanpaimenkoiraliitto ry Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle 2014 1. YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS Liiton tehtävänä on toimintavuonna 2014 taata jäsenilleen ja jäsenyhdistyksilleen toiminnan kannalta

Lisätiedot

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS Saksanpaimenkoiraliitto ry Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle 2013 1. YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO Liiton tehtävänä on toimintavuonna 2013 taata jäsenilleen ja jäsenyhdistyksilleen toiminnan kannalta tärkeät

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (8) Vesa-Pekka Hirvioja / ph

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (8) Vesa-Pekka Hirvioja / ph SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (8) Vesa-Pekka Hirvioja / ph 13.10.2014 TOIMINTASUUNNITELMAESITYS KAUDELLE 2015 1. YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 2.1. WUSV 2015 -projekti Liiton tehtävänä on toimintavuonna 2015

Lisätiedot

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Varsinaisen toiminnan osalta jatkamme perinteisiä ja uusia aloitettuja toimintoja. Liiton tiedottaminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti tulee

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY SYYSEDUSTAJAINKOKOUS

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY SYYSEDUSTAJAINKOKOUS SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA SYYSEDUSTAJAINKOKOUS 29.10.2016 Aika La 29.10.2016 klo 10.00 Paikka Hotelli Gustavelund, Tuusula 1 Avaus 2 Kokouksen puheenjohtajan valinta 3 Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY SYYSEDUSTAJAINKOKOUS

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY SYYSEDUSTAJAINKOKOUS SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA SYYSEDUSTAJAINKOKOUS 24.10.2015 Aika La 24.10.2015 klo 18.00 Paikka Lautsia, Lautsiankuja 20, 14700 Hauho 1 Avaus 2 Kokouksen puheenjohtajan valinta 3 Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Mikko Nieminen Tita Poikonen Juha Puurunen

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Mikko Nieminen Tita Poikonen Juha Puurunen SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4-10 1(5) Hallituksen kokous 10.6.2010 Aika 4.6.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Mikko Nieminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 6.1 Julkaisut 4 6.2 Sähköiset palvelut

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (2)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (2) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3-2012 1 (2) Hallituksen kokous Aika 22.4.2012 klo 15.00 Paikka Hotelli Vaakuna, Hämeenlinna Läsnä: Hirvioja Vesa-Pekka pj./siht. Puurunen Juha Goman Seppo Kurkinen

Lisätiedot

5.2 Pohjoismainen kokous Kööpenhamina , esityslista (liite 4)

5.2 Pohjoismainen kokous Kööpenhamina , esityslista (liite 4) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 3-06 1 (5) Hallituksen kokous 6.6.2006 Aika 2.6.2006 kello 18.00 21.40 Paikka Hotelli Linnea, Riihimäki Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Kalevi Helminen Erkki Läike

Lisätiedot

Toimintakertomusesitys. LIITE 2 Päätös. Hyväksyttiin muutoksin. Puheenjohtaja kirjoittaa puhtaaksi.

Toimintakertomusesitys. LIITE 2 Päätös. Hyväksyttiin muutoksin. Puheenjohtaja kirjoittaa puhtaaksi. Sivu 1 / 5 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY Pöytäkirja 2-2012 Hallituksen kokous Aika 16.3.2012 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Vesa-Pekka Hirvioja Juha Puurunen Seppo Goman Laura Koistinen

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (2) V-P Hirvioja PÖYTÄKIRJA

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (2) V-P Hirvioja PÖYTÄKIRJA SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (2) V-P Hirvioja 19.10.2016 PÖYTÄKIRJA 6-2016 HALLITUKSEN KOKOUS Aika Perjantai 14.10.2016 klo 18.00 Paikka Holiday Inn Vantaa Airport -hotelli Läsnä: V-P Hirvioja pj Kirsi

Lisätiedot

SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY LIITE 3 TOIMINTASUUNNITELMAT, TALOUSARVIOT SEKÄ JÄSENMAKSUT 2014 HALLITUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2014 - Toimitetaan Snautseri-Pinseri-lehteä yhdessä Suomen Affenpinserit ry:n,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa )

TOIMINTASUUNNITELMA (Hyväksytty vuosikokouksessa ) TOIMINTASUUNNITELMA 2019 (Hyväksytty vuosikokouksessa 2.3.2019) SSSK ry Toimintasuunnitelma 2 (5) 1 Yleistä SSSKn sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja suursnautserirodun

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1(6)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1(6) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1(6) Hallituksen kokous 23.3.2009 Aika 20.3.2009 klo 18.00 Paikka Hotelli Laajavuori, Jyväskylä Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Marko Kurkinen Tytti

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7-13 1 (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7-13 1 (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7-13 1 (5) Hallituksen kokous Aika 04.10.2013 klo 18.00 Paikka: HolidayInn Tampere Läsnä: Vesa-Pekka Hirvioja pj/siht Juha Puurunen Laura Koistinen Seppo Goman Marko

Lisätiedot

Saksanpaimenkoiraliitto ry Pöytäkirja 1-11 1 (7) Hallituksen kokous 17.1.2011

Saksanpaimenkoiraliitto ry Pöytäkirja 1-11 1 (7) Hallituksen kokous 17.1.2011 Saksanpaimenkoiraliitto ry Pöytäkirja 1-11 1 (7) Hallituksen kokous 17.1.2011 Aika 15.1.2011 19.15-23.00 ja 16.1. 12.00-14.35 Paikka Hotelli Rantasipi, Forssa Läsnä Vesa-Pekka Hirvioja puheenjohtaja Seppo

Lisätiedot

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti:

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti: KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien jalostuksen ohjaus. Yhdistys järjestää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 5-10 1(5) Hallituksen kokous 23.8.2010 Aika 20.8.2010 klo 18.30 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Aulis Koistinen

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT ESITYSLISTA SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sääntömääräinen vuosikokous Aika Sunnuntai 2.11.2014 klo 13:00 Paikka Liikuntamylly, Myllypurontie 1, Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA,

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT ESITYSLISTA SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sääntömääräinen vuosikokous Aika sunnuntaina 28.10.2018 klo 12:00 Paikka Hotelli Korpilampi, Korpilammentie 5, 02970 Espoo 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN KOKOUKSELLE

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) on yksi rotujärjestön Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n (GR) alueyhdistyksistä. PSK järjestää

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (2) SB / VPH Pöytäkirja

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (2) SB / VPH Pöytäkirja SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (2) SB / VPH 18.10.2015 Pöytäkirja 6-2015 HALLITUKSEN KOKOUS Aika Lauantai 17.10.2015 klo 09,30 Paikka Holiday Inn hotelli, Vantaa Läsnä: Hirvioja Vesa-Pekka puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

Suomen Bokseriyhdistys - Finlands Boxerförening ry Toimintasuunnitelma 2018 Suomen Bokseriyhdistys ry Finlands Boxerförening rf

Suomen Bokseriyhdistys - Finlands Boxerförening ry Toimintasuunnitelma 2018 Suomen Bokseriyhdistys ry Finlands Boxerförening rf 1 Suomen Bokseriyhdistys ry Finlands Boxerförening rf Vuosikokous 4.3.2018 Toimintasuunnitelmat 2018 2 JÄSENTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Jäsensihteeri ylläpitää SBY:n jäsenrekisteriä ja ottaa vastaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2013 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY SUOMEN KETTUTERRIERIT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 JULKAISUTOIMINTA Suomen Kettuterrierit ry julkaisee vuoden 2016 aikana, neljä Kettuterrierilehteä. Yhdistys pyrkii julkaisemaan vuosien 2012,

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5) Hallituksen kokous 30.11.2004 Aika 26.11.2004 kello 18.10-22.30 Paikka Hotelli Salpaus, Vesijärvenkatu 1, Lahti Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Sami Baggström

Lisätiedot

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Suomen Bassetkerho ry:n sääntömääräinen syyskokous 29.11.2014 klo 14.00 Tampere, Sokos hotel Ilves. Läsnä: Simopekka Mäkinen Sari Karlsson Jyrki Karlsson Antti Nuutero Jaana

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 6-06 1 (5) Hallituksen kokous 8.12.2006 Aika 1.12.2006 kello 18.10 22.20 Paikka Läsnä Poissa Hotelli Salpaus, Lahti Erkki Aarnio puheenjohtaja Kalevi Helminen Auli

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (6) Marko Kurkinen 24.1.2016

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (6) Marko Kurkinen 24.1.2016 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (6) Marko Kurkinen 24.1.2016 PÖYTÄKIRJA 1-2016 HALLITUKSEN KOKOUS Aika Sunnuntai 24.1.2016 klo 9.00 Paikka Hotelli Nuuksio, Espoo Läsnä: Poissa: Hirvioja Vesa-Pekka, puheenjohtaja

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1-10 1(5) Hallituksen kokous 18.1.2010 Aika 16.1.2010 klo 14.30-17.30 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Auli Impola-Häyhä

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 Aika 26.11.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Seppo Goman kutsuttuna Vesa-Pekka

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (2)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (2) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 5-12 1 (2) Hallituksen kokous Aika 17.8.2012 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä: 1. Avaus Hirvioja V-P pj / sihteeri Puurunen Juha Kurkinen Marko

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2011 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 2-07 1 (5) Hallituksen kokous 25.3.2007 Aika 16.3.2007 kello 18.15 23.30 Paikka Hotelli Salpaus, Lahti Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola Martina Matikainen

Lisätiedot

Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus

Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus Pienpystykorvat ry Toimikuntien ja toimihenkilöiden Tapa toimia- ohjeistus 26.11.2017 1. Pienpystykorvat ry Pienpystykorvat ry on valtakunnallinen rotua harrastava yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

5.3. Jäsenrekisteri Todettiin,että uusi jäsenrekisteri on hankittu yleishallinnon toimesta Web-Mediasta.

5.3. Jäsenrekisteri Todettiin,että uusi jäsenrekisteri on hankittu yleishallinnon toimesta Web-Mediasta. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4-07 1(5) Hallituksen kokous 27.8.2007 Aika 24.8.2007 kello 18.10 22.25 Paikka Hotelli Salpaus, Lahti Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola Martina Matikainen

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

5.1 Toimintakertomukset 2005 (liitteet 5-11)

5.1 Toimintakertomukset 2005 (liitteet 5-11) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 2-06 1 (6) Hallituksen kokous 19.3.2006 Aika 17.3.2006 kello 18.00 23.40 Paikka Hotelli Linnea, Riihimäki Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Kalevi Helminen Erkki Läike

Lisätiedot

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1.1 Valitseminen ja toimikaudet Vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi

Lisätiedot

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013 PÖYTÄKIRJA 18/2013 Hallituksen sähköpostikokous Aika: 2.-4.11.2013 Osallistujat: Puheenjohtaja Soili Niskanen Eeva Mattila varajäsen Asia 1 Sopimuksen tekeminen Nettihotellin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

ESITYSLISTA. Sääntömääräinen syyskokous. Sunnuntaina klo Vinttikoirakeskuksen tilat, Helsinki. 1 Kokouksen avaus

ESITYSLISTA. Sääntömääräinen syyskokous. Sunnuntaina klo Vinttikoirakeskuksen tilat, Helsinki. 1 Kokouksen avaus ESITYSLISTA Sääntömääräinen syyskokous Sunnuntaina 18.11.2012 klo 16.00 Vinttikoirakeskuksen tilat, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014 Jalostusneuvonta. Terveystiedon sekä näyttelytulosten kerääminen ja jakaminen. Jalostustoimikunnalle ei ole tullut suoria jalostustiedusteluja (ns. urostiedusteluja) vuoden 2014 aikana yhtään. Konsultaatiota

Lisätiedot

5.3. Selkämeren ao:n lakkautus (liite 5) Todetaan Selkämeren alaosaston lakkautus.

5.3. Selkämeren ao:n lakkautus (liite 5) Todetaan Selkämeren alaosaston lakkautus. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4-08 1 (7) Hallituksen kokous 15.8.2008 Aika 15.8.2008 klo 18.00-21.55 Paikka Hotelli Salpaus, Lahti Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Auli Impola-Häyhä

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA 4-09 1 (2)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA 4-09 1 (2) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA 4-09 1 (2) Hallituksen kokous Aika 21.08.2009 klo 18.00 Paikka Tampere, Holiday Inn Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Tytti Luoto Juha Puurunen Auli

Lisätiedot

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen

HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen HKL:n johtamisjärjestelmän uudistaminen Suunnittelu & Valmistelu Toimeenpano Vakiinnuttaminen HKL johtoryhmä työpaja 13.5.2015 1 Uuden johtamisjärjestelmän suunnittelu ja valmistelu 1. Projektin tavoitteet,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA 2013 2014. 1. Yleistä 1. Yleistä Jyväskylän nuorisovaltuusto on vuonna 2009 perustettu 13 20 vuotiaiden jyväskyläläisten nuorten vaikuttamis- ja kuulemiskanava. Se pyrkii parantamaan nuorten kuulemista ja osallistumista päätöksentekoon

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA SYYSKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Suomen Bassetkerho ry Finlands Bassettklubb rf:n sääntömääräinen syyskokous keskiviikkona 7.11.2012 klo 19.00 Tuomarinkartanon Vinttikoirakeskus, Tuomarinkylänt. 1, 00690 HELSINKI.

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (6)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (6) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 2-08 1 (6) Hallituksen kokous 10.3.2008 Aika 7.3.2008 klo 18.30 21.40 Paikka Hotelli Cumulus, Jyväskylä Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Martina Matikainen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

5.4. Toimintakertomus 2017 Toimikuntien vetäjät toimittavat tarkastetut kertomukset toiminnanjohtajalle mennessä.

5.4. Toimintakertomus 2017 Toimikuntien vetäjät toimittavat tarkastetut kertomukset toiminnanjohtajalle mennessä. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 2-2018 1 (2) L Havana 9.3.2018 HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 9.3.2018 Paikka: Hotelli Holiday Inn, Vantaa Läsnä: Poissa: Laura Havana pj Sami Baggström Tuula

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat r.y. Jäsenkysely 2013

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat r.y. Jäsenkysely 2013 Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat r.y. Jäsenkysely 2013 Kaikkiaan vastauksia tuli 51 kpl. Vastaajista 30 kpl on harrastanut koirien kanssa 5 vuotta tai pidempään vastaajista 62% on vetänyt treenejä ryhmissä.

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2012 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1 VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1.1 Valitseminen ja toimikaudet Vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Suomen Bokseriyhdistys ry Finlands Boxerförening rf

Suomen Bokseriyhdistys ry Finlands Boxerförening rf Suomen Bokseriyhdistys ry Finlands Boxerförening rf Vuosikokous 5.3.2017 Toimintasuunnitelmat 2017 1 JÄSENTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Jäsensihteeri ylläpitää SBY:n jäsenrekisteriä ja ottaa vastaan

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (4) Pia Heinonen PÖYTÄKIRJA Puheenjohtaja avasi kokouksen klo ja totesi läsnäolijat.

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (4) Pia Heinonen PÖYTÄKIRJA Puheenjohtaja avasi kokouksen klo ja totesi läsnäolijat. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (4) Pia Heinonen 26.3.2015 PÖYTÄKIRJA 2-2015 HALLITUKSEN KOKOUS Aika Perjantai 13.3.2015 klo 19.00 Paikka Cumulus-hotelli, Lahti 1 Avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 19.09

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2016 31.12.2016 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa?

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa? Kasvattajapäivät 201 Rodun tilanne tulevaisuudessa? SPJ-FSK 17.5.201 Thommy Svevar 17.05.201 Thommy Svevar Suomen Pystykorvajärjestö Finska Spetsklubben r.y. Nykytilanne - analyysi Tilastot osoittavat,

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT

JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT A. SEURANÄKÖKULMA Joukkueenjohtaja 1. toimii seuran edustajana joukkueeseen päin ja joukkueen edustajana seuraan päin tiedottaa seuran asiat joukkueen jäsenille tiedottaa joukkueen

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à

f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à f Ä~~ àxüü xü à Üç cé~ttä áùùçç à VUODEN SILKKI pokaali Lahjoittanut Raija Tuomola Pokaalin saa itselleen vuodeksi parhaiten kalenterivuotena Suomessa menestynyt silkkiterrieri. VUODEN JUNNU pokaali Lahjoittanut

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, päivitetty

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, päivitetty Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, päivitetty 8.2.2018 Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y.

Toimintasuunnitelmat Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Toimintasuunnitelmat 2005-2006 Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Jyväskylän Hiihtoseura r.y. Emoseuran toimintasuunnitelma kaudelle 2005-2006 2 1. Yleistä Jyväskylän Hiihtoseura on perustettu Jyväskylään 21.10.1945

Lisätiedot

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1 Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit 7.9.2018 Motiva 1 Toimintamalli 1. ryhmien kokoaminen ja sitouttaminen 8. Viestintä ja vertaistuki 2. Green Deal sopimuksen solmiminen 7. Sopimuskauden aikainen

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n. Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n Antidoping- ja eettisen toiminnan ohjelma 2016-2018 1. Ohjelman arvoperusta Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta, VAU:n toiminnan tarkoituksena on monipuolisen

Lisätiedot

Lohjan Palvelus- ja Pelastuskoirayhdistys r.y. toimintaa vuodesta 1986

Lohjan Palvelus- ja Pelastuskoirayhdistys r.y. toimintaa vuodesta 1986 Lohjan Palvelus- ja Pelastuskoirayhdistys r.y. toimintaa vuodesta 1986 Pelastuskoiratoiminta Tarkoituksenamme on kouluttaa koirakoita viranomaisten avuksi, lähinnä etsintätehtäville. Kattojärjestönämme

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

TOIMIKUNTIEN OHJESÄÄNNÖT

TOIMIKUNTIEN OHJESÄÄNNÖT I Toimikuntien ohjesääntö yleinen osa TOIMIKUNTIEN OHJESÄÄNNÖT 1. Toimikunnat ovat asiantuntijaelimiä, joiden tehtävänä on avustaa liiton hallitusta omaa toimialaansa koskevien asioiden hoitamisessa. Päätökset

Lisätiedot