Saksanpaimenkoiraliitto ry Pöytäkirja (7) Hallituksen kokous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saksanpaimenkoiraliitto ry Pöytäkirja 1-11 1 (7) Hallituksen kokous 17.1.2011"

Transkriptio

1 Saksanpaimenkoiraliitto ry Pöytäkirja (7) Hallituksen kokous Aika ja Paikka Hotelli Rantasipi, Forssa Läsnä Vesa-Pekka Hirvioja puheenjohtaja Seppo Goman Aulis Koistinen Laura Koistinen Marko Kurkinen Juha Puurunen Tiina Laine sihteeri Poissa 1 Avaus Mikko Nieminen Puheenjohtaja avasi kokouksen. 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Todettiin. 3 Työjärjestys (liite 1) Hyväksyttiin lisäyksin. 4 Pöytäkirja 7-10 (liite 2) Hyväksyttiin muutoksitta. 5 Yleishallinto 5.1 Hallituksen järjestäytyminen varapuheenjohtajan valinta Valittiin yksimielisesti varapuheenjohtajaksi Juha Puurunen sihteerin valinta Valittiin yksimielisesti Tiina Laine sihteeriksi Kevätedustajainkokous paikka Päätettiin pitää kevätedustajain kokous Forssassa Hotelli Rantasipissä aika Todettiin kevätedustajain kokouksen ajankohdan olevan klo 18.00, valtakirjojen tarkistus alkaa klo Toimintakertomukset 2010 Päätettiin että toimintakertomukset tulee toimittaa mennessä Liiton toimistoon. Toimisto pyytää toimintakertomukset.

2 Tilinpäätös Todettiin valmistuvan aikataulun mukaisesti. Päätettiin että toimisto sopii tilintarkastuspäivän. Päätettiin että yleiseen kokouksen tilinpäätös laitetaan muodossa jossa on tuloslaskelma, budjetti 2010 ja toteuma 2010 ja budjetti Päätettiin että kysytään Pertti Jokista pj kokouksen puheenjohtajaksi, Vesa-Pekka Hirvioja kysyy. Päätettiin laittaa kevätkokouksen materiaali nettiin heti sen valmistuttua. 5.3 Hallituksen kokoukset 2011 Päätettiin pitää seuraava kokous Holiday Inn, Tampere, toimisto hoitaa varauksen. Muut kokoukset sovitaan seuraavassa kokouksessa. Pj laatii esityksen vuoden kokouksista Syysedustajistonkokous pvm ja paikka Päätettiin pitää syysedustajistonkokous klo Tampereen Normaalikoululla. Toimisto on varannut paikan. 5.5 Tapahtumakalenteri 2011 päivitys (liite 3) Käytiin läpi tapahtumakalenteri. Marko Kurkinen tekee tarvittavat muutokset nettiin ja lehteen. 5.6 Toimikuntien kokoonpanot ja toimenkuvat Todettiin toimikuntien kokoonpanon olevat seuraava: Yleishallinto; Vesa-Pekka Hirvioja (vetäjä), Erkki Läike, Juha Puurunen Tietohallinto; Mikko Nieminen (vetäjä), Marko Kurkinen Talous; Juha Puurunen (vetäjä), toimisto Jalostus; Aulis Koistinen(vetäjä), Keijo Kodis, Matti Saarivuori Koulutus; Laura Koistinen (vetäjä), Vesa-Pekka Hirvioja(maalimiehet) vaihtuu huhtikuussa, Marika Ikonen(koulutusohjaajat), Sanna-Riina Vuorenmaa (Kansalliset lajit), Esa Koivulahti (tuomarit). Näyttely; Seppo Goman (vetäjä), Jari Kurki, Anu Salmi, sihteeri Saija Järvinen Tiedotus; Marko Kurkinen (vetäjä), Mikko Nieminen, sisäinen tiedotus toimisto, ulkoinen tiedotus pj Koulutusohjaajatmk: Marika Ikonen (vetäjä), Merja Hoffren, Päivi Ollikka Maalimiestmk; Vesa-Pekka Hirvioja (vetäjä), Risto Haapala, Nalle Stenman Koetuomaritmk; Jari Kokkonen (vetäjä), Tita Poikonen, Reijo Kojo Ulkomuototuomaritmk; Tom Kankkonen 5.7 Matkustussääntö päivitys Päätettiin pitää Liiton matkustus sääntö ennallaan. Noudatetaan kaikissa liiton ja alaosastojen tilaisuuksissa. Koskee kaikkia liiton toimihenkilöitä ja kouluttajia ja tuomareita pl. toimistonhoitaja (työsuhteinen) SPL Lohja sääntömuutos (liite 4) Hyväksyttiin SPL Lohjan sääntömuutos, pois lukien kohdan 12 poistaminen. 5.9 SPL Raahe sääntömuutos (liite 5) Hyväksyttiin SPL-Raahen sääntömuutos SPL Kainuu ry purkaminen Todettiin, SPL-Kainuu ry:n purkautuneen SPL Riihimäki purkaminen Todettiin, ko. ilmoitus. Liiton toimisto on pyytänyt viimeisen kokouksen pöytäkirjaa.

3 5.12. Keijo Kodiksen vastinepyynnön toimittaminen Päätettiin että yleishallinto hoitaa kokouksen 7/2010 päätöksen mukaisesti. 6 Tietohallinto 6.1 Tietokanta Käsitellään kohdassa jalostus. 7 Talous 7.1. Taloudellinen tilanne (liite 6) Todettiin Tilinkäyttöoikeudet Poistetaan tilinkäyttöoikeudet Erkki Läikkeeltä tililtä Päätettiin antaa tilinkäyttöoikeudet puheenjohtaja Vesa-Pekka Hirviojalle ja toimistonhoitaja Tiina Laineelle tilille ja leiritilille Luottokorttien käyttöoikeudet ja haltija Päätettiin että luottokorttien käyttöoikeudet ovat puheenjohtajalla Vesa-Pekka Hirviojalla, Tiina Laineella ja MM- joukkueen johtajalla Pekka Kuitusella. 7.4 Yhteistyösopimus Royal Canin Finland Päätettiin että Juha Puurusella on oikeus tehdä sopimus Royal Caninin kanssa esitetyllä tavalla pois lukien kohta 8, jossa lehden ilmoitus hinnat sovitaan erikseen WEB- palvelu toimittajan vaihto Päätettiin että Marko Kurkinen hoitaa ja valitsee sopivan palvelun tarjoajan. 8 Jalostus Projekti luovutusiästä lähtien Todettiin projektin käynnistyneen. Aulis Koistinen esitteli projektisuunnitelman. Projektisuunnitelma ja talousarvio tuodaan seuraavaan kokoukseen. Päätökset tehdään Liiton sähköisellä palstalla. 8.2 Lausunto pitkäkarvaisuudesta Päätettiin lausunto seuraavasti: 1. Kasvattaja ilmoittaa karvan laadun rekisteröidessään pentuja, mikäli pentueeseen syntynyt pitkäkarvaisia pentuja ilmiasunsa mukaan. 2. Karvan laatu todetaan virallisissa kennelliiton alaisissa näyttelyissä ja SPLnäyttelyissä virallisissa luokissa. 3. SPL ry tai SPL alaosastot voivat järjestää tilaisuuksia, joissa saksanpaimenkoiran arvosteluoikeuden omaava tuomari toteaa ja antaa lausunnon karvan muunnoksesta. 4. Omistajan kirjallisella anomuksella, josta on rotujärjestön puolto siirrosta muunnoksesta toiseen. 8.3 Tietokannan hankinta Käynnistettiin suunnittelu tietokannan hankinnasta. Ensin tulee määritellä mitä tietoja halutaan ja mitä tietoja viedään tietokantaan. Päätettiin että toimikunnat toimittaa jalostustmk vetäjälle heidän mielestään jalostuksellisesti tärkeät tallennettavat tiedot otsikkotasolla tammikuun loppuun mennessä.

4 8.4 Kasvattajien yhteystiedot kennelliitolta Pyyntö lähetetty, mutta vastausta ei saatu. Päätettiin, että Marko Kurkinen ja Aulis Koistinen tutkivat mahdollisuuksia yhteystietojen selvittämiseksi koiranetistä. 8.5 Viranomaisyhteistyö Todettiin yhteistyön viranomaisten kanssa ominaisuusarviointien kohdalla käynnistyneen. 8.6 Toimikunnan muistio 5/2010 (liite 7) Todettiin pöytäkirja. 8.7 Jenny Lindvall poikkeuslupa-anomus (liite 8) Päätettiin olla puoltamatta poikkeuslupa-anomusta. Perusteluna poikkeuslupa-anomus on tullut jälkikäteen. Aulis Koistinen hoitaa ilmoituksen anojalle ja Kennelliitolle. 8.8 Kasvattajapäivät pitopaikan tarjouksen hyväksyminen (liite (9) Hyväksyttiin Kiljavan opiston tarjous. Päätettiin varata 50 hengen ennakkovaraus majoituksista. Toimikunta tekee talousarvion hyvissä ajoin ennen tapahtuman markkinointia. 8.9 Luovutusiästä lähtien osallistuneiden kouluttajien matkakorvausten hyväksyminen Todettiin menevän jalostustoimikunnan budjetista Pentulistan uudistaminen Jalostustoimikunta tuo seuraavaan kokoukseen esityksen uudesta pentulistan mallista Artikkeli pyyntö Sunnuntai suomalainen Liite (10) Päätettiin että jalostustoimikunta tekee artikkelin lehteen. Ennen julkaisua puheenjohtaja tarkistaa jutun Kennelliiton lausuntopyyntö rotumääritelmän käännöksestä (liite 11) Todettiin, että jalostustoimikunta käy läpi version ja tekee tarvittaessa lausunnon. Ilmoitetaan kennelliitolle että vastaus tulee hallituksen kokouksen jälkeen. Toimisto ilmoittaa kennelliitolle toimitusaikataulusta Ominaisuusarviointimaksut Päätettiin, että ominaisuusarviointien osallistumismaksu 20 /aikuinen koira ja 10 /pentu liiton tilille ja liitto maksaa arvioitsijoiden matkakulut Liiton matkustussäännön mukaan. Järjestäjä huolehtii näytteiden otosta ja siihen liittyvistä kuluista. 9 Koulutus-ja koetoimikunta 9.1. Toimikunnan muistio 1/2011 (liite 12) Todettiin muistio FH-mestaruuskilpailut Todettiin, että toistaiseksi ei ole löytynyt järjestäjää. Jatketaan etsimistä Kevätleiri Forssa Todettiin järjestelyjen olevan aikataulussa Koulutusleiri 2011 Todettiin järjestelyjen olevan aikataulussa.

5 9.5 SPL Suojelu SM tuomarit Päätettiin tuomareiden olevan A-osa Juha Puurunen, B-osa Wolfgang Rook, C-osa Klaus Schreiber. B-osan aputuomarina toimii Vesa-Pekka Hirvioja. 9.6 Kansallistenlajien SM järjestäjä v Päätettiin antaa SPL-Keski-Suomi ry:n järjestäväksi SPL kansallisten lajien mestaruuskilpailut Koulutusohjaajakoulutuksen kehittäminen Hyväksyttiin toimikunnan ehdotus, että koulutusohjaajaoppilaan tulee omistaa tai ohjata saksanpaimenkoiraa koulutukseen hakeutuessaan. Päätettiin lakkauttaa aluekouluttajatoiminta tarpeettomana toimikunnan ehdotuksesta Koulutusseminaari Hyväksyttiin toimikunnan esitys. Toimikunta järjestää Kansallisten lajien koulutusseminaarin Säkylässä. Kouluttajina toimivat koulutusohjaajat Mestaruuskilpailuohjeen muutos 2012 Hyväksyttiin toimikunnan esitys mestaruuskilpailuohjeen muutoksesta; osallistumisen edellytyksenä suojelussa koulutustunnus SchH-3, VPG-3, tai IPO-3, c-osuus vähintään 80 p ja tulos edellisen vuoden mestaruuskilpailujen jälkeen. Edellisen vuoden mestarilla on automaattisesti oikeus osallistua. Toimikunta tiedottaa asiasta Tuomareiden ja koemaalimiesten koulutus ajankohta Todettiin, että Diegel perui tulonsa Päätettiin että koetuomaritmk ja maalimiestmk valmistelevat uuden ehdotuksen ajankohdasta. 10 Näyttelyt Näyttelyanomus SPL Kurikka (liite 13) Seppo Goman jääväsi itsensä tämän asian käsittelyn ajaksi.. Äänestyksen jälkeen( 3-2) päätettiin myöntää näyttely SPL-Kurikka ry:lle ajalle Pitkäkarvaisten osallistuminen SPL näyttelyihin Vuoden 2011 erikoisnäyttelyissä pitkäkarvaisten luokat järjestetään Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti. Erikoisnäyttely on SKL:n rotujärjestölle myöntämä vain yhdelle rodulle tarkoitettu näyttely. Vuoden 2011 SPL- näyttelyissä alaosastolla on mahdollisuus päättää järjestävätkö pitkäkarvaisten luokat. SPL näyttely on Saksanpaimenkoiraliiton myöntämä näyttely, jonka tuloksia ei kirjata SKL tietoihin. Pentunäyttelyt ovat aina SPL näyttelyitä, vaikka niitä järjestetään erikoisnäyttelyiden yhteydessä ne ovat erillisiä tapahtumia. Nykyiset luokkajaot ja säännöt koskevat kaikkia Saksanpaimenkoiraliiton myöntämiä näyttelyitä ja niihin osallistuvia koiria Näyttelyanomukset sähköisiksi Marko Kurkinen suunnittelee ja totuttaa sähköisen näyttelyanomuksen.

6 10.4 Päänäyttely 2010, tilinpäätös (liite 14) Todettiin hieman tappiollinen tulos Budjetti Tarkentuu seuraavaan kokoukseen SPL-Etelä-Uusimaa ry pentunäyttely (liite 15) Päätettiin, että näyttely myönnetään ehdolla, että alaosasto toimittaa virallisen näyttelyanomuksen liitteineen Saksanpaimenkoiraliiton toimistoon Kehäohjelma Päätettiin uudistaa kehäohjelma. Näyttelytmk ja tietohallinto tekevät esityksen uudesta ohjelmasta SPL Etelä-Uusimaa ry näyttely Lohja Todettiin, että näyttelystä ei ole tullut virallista näyttelyanomusta. Tuomarina on Günther Müller. Toimisto hoitaa Freigaben ja virallisen kutsun Päänäyttelyn 2010 jalostustarkastus Päätettiin selvittää seuraavaan kokoukseen mennessä pystyvätkö Christoph Ludwig tai Uwe Sprenger ottamaan vastaan jalostustarkastuksen Häntärahat, pienentäminen Näyttelytoimikunta esitti häntärahojen laskemista, normaali näyttely 5 ja päänäyttelyssä 6. Päätettiin olla hyväksymättä esitystä, koska budjetti v jo hyväksytty. Näyttelytoimikunta tuo uuden esityksen syksyllä Tiedotus Lehti ilmestymisaikataulu 2011 Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Lehti AINEISTOPÄIVÄ ILMESTYMISVIIKKO NRO NRO NRO NRO NRO NRO NRO NRO Kirje tiedottamisesta alaosastoille (liite 16) Todettiin. Tiedotus hoitaa jakelun Kirje toimikunnille tiedottamisesta (liite 17) Todettiin. Tiedotus hoitaa jakelun. 12 Jäsenasiat Jäsentilanne (liite 18) Vuoden 2010 lopussa todettiin jäsenmäärän kasvaneen hieman verrattuna 2009.

7 12.2. Uudet jäsenet (liite 19) Todettiin Eronneet (liite 20) Todettiin. 13 Saapuneet kirjeet 13.1 SKL- Aussien JTO (liite 21) Todettiin. 14 Muut asiat 13.2 SKL Mustaterrierien JTO (liite 22) Todettiin. Todettiin, että Strategiapäivät olivat erittäin antoisat. Tehtiin toimikuntien ja liiton SWOTanalyysit ja todettiin niiden olevan analyysivaiheessa. Toimikunnat tekevät johtopäätökset omista analyyseistään ja liiton osalta johtopäätökset ja toimenpide-esityksen tekee yleishallinto. 15 Seuraava kokous klo Tampereella Holiday Inn. 16 Päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen Vesa-Pekka Hirvioja puheenjohtaja Tiina Laine sihteeri

8 LIITE 1 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA (2) Hallituksen kokous Aika Paikka Hotelli Rantasipi, Forssa 1 Avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Työjärjestys 4 Pöytäkirja Yleishallinto 5.1 Hallituksen järjestäytyminen - varapuheenjohtajan valinta - sihteerin valinta 5.2. Kevätedustajainkokous 20 - paikka - aika - Toimintakertomukset Tilinpäätös 5.3 Hallituksen kokoukset Syysedustajistonkokous pvm ja paikka 5.5 Tapahtumakalenteri 2011 päivitys 5.6 Toimikuntien kokoonpanot 5.7 Matkustussääntö päivitys 5.8.SPL Lohja sääntömuutos 5.9 SPL Raahe sääntömuutos 5.10 SPL Kainuu ry purkaminen 5.11 SPL Riihimäki purkaminen 5.12 Keijo Kodiksen vastinepyynnön toimittaminen 6 Tietohallinto 6.1 Tietokanta 7 Talous 7.1. Taloudellinen tilanne 7.2. Tilinkäyttöoikeudet 7.3 Luottokorttien käyttöoikeudet ja haltija 7.4 Yhteistyösopimus Royal Canin Finland 7.5. WEB-palvelu toimittajan vaihto

9 8 Jalostus Projekti luovutusiästä lähtien 8.2 Lausunto pitkäkarvaisuudesta 8.3 Tietokannan hankinta 8.4 Kasvattajien yhteystiedot kennelliitolta 8.5 Viranomaisyhteistyö 8.6 Toimikunnan muistio 5/ Jenny Lindvall poikkeuslupa-anomus 8.8. kasvattajapäivät pitopaikan tarjouksen hyväksyminen 8.9. Luovutusiästä lähtien osallistuneiden kouluttajine matkakorvausten hyväksyminen 8.10 Pentulistan uudistaminen 8.11 Artikkelipyyntö Sunnuntai suomalainen 8.12 Kennelliiton lausuntopyyntö rotumääritelmän käännöksestä 8.13 Ominaisuusarviointimaksut 9 Koulutus-ja koetoimikunta 10 Näyttelyt 11 Tiedotus 9.1. Toimikunnan muistio 1/ FH-mestaruuskilpailut 9.3. Kevätleiri Forssa 9.4. Koulutusleiri SPL Suojelu SM tuomarit 9.6 Kansallistenlajien SM järjestäjä v Koulutusohjaajakoulutuksen kehittäminen 9.8. Koulutusseminaari 9.9. Mestaruuskilpailuohjeen muutos Tuomareiden ja koemaalimiesten koulutus ajankohta Näyttelyanomus SPL Kurikka Pitkäkarvaisten osallistuminen SPL näyttelyihin 10.3 Näyttelyanomukset sähköisiksi 10.4 Päänäyttely 2010, tilinpäätös 10.5 Budjetti Pentunäyttely SPL-Etelä-Uusimaa Kehäohjelma SPL-Etelä-Uusimaa näyttely Lohja Päänäyttely 2010 jalostustarkastus Häntärahat, pienentäminen Lehti ilmestymisaikataulu Kirje tiedottamisesta alaosastoille 11.3 Kirje toimikunnille tiedottamisesta 12 Jäsenasiat Jäsentilanne Uudet jäsenet Eronneet

10 13 Saapuneet kirjeet 13.1 SKL- Ausiien JTO 13.2 SKL Mustaterrierien JTO 14 Muut asiat 15 Seuraava kokous 16 Päättäminen

11 LIITE Alkuperäinen viesti----- Lähettäjä: Paula Rekiranta Lähetetty: 13. tammikuuta :32 Vastaanottaja: Aihe: Saksanpaimenkoiran rotumääritelmä Hyvä rotujärjestö, Kennelliiton rotumääritelmätyöryhmä käsitteli kokouksessaan FCI:ltä saapuneen uuden saksanpaimenkoiran rotumääritelmän. FCI on tehnyt ko. rotumääritelmään muutoksia FCI:n kielillä olevat alkuperäiset rotumääritelmät löytyvät FCI:n nettisivuilta kohdasta Standards and Nomenclature. Liitteenä esitys uudeksi käännökseksi. Pyydämme teitä ystävällisesti antamaan lausuntonne käännökseen kahden kuukauden kuluessa. Mikäli emme saa lausuntoanne tämän ajan kuluessa, katsomme, että tekemämme käännös on hyväksytty. Terveisin! Paula Rekiranta Suomen Kennelliitto-Finska Kennelklubben ry. Kamreerintie 8, Espoo p , fax

12 LIITE 18 JÄSENMÄÄRÄ 2010 Pääjäsen Perhejäsen Vanha jäsen Ainaisjäsen Yht Yht Yht Marras-Joulukuu Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7 1(5) Hallituksen kokous 29.11.2010 Aika 26.11.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Seppo Goman kutsuttuna Vesa-Pekka

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 9/04 1 (5) Hallituksen kokous 30.11.2004 Aika 26.11.2004 kello 18.10-22.30 Paikka Hotelli Salpaus, Vesijärvenkatu 1, Lahti Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Sami Baggström

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 5-10 1(5) Hallituksen kokous 23.8.2010 Aika 20.8.2010 klo 18.30 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Aulis Koistinen

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Mikko Nieminen Tita Poikonen Juha Puurunen

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Mikko Nieminen Tita Poikonen Juha Puurunen SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4-10 1(5) Hallituksen kokous 10.6.2010 Aika 4.6.2010 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola-Häyhä Mikko Nieminen

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1-10 1(5) Hallituksen kokous 18.1.2010 Aika 16.1.2010 klo 14.30-17.30 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Auli Impola-Häyhä

Lisätiedot

5.3. Selkämeren ao:n lakkautus (liite 5) Todetaan Selkämeren alaosaston lakkautus.

5.3. Selkämeren ao:n lakkautus (liite 5) Todetaan Selkämeren alaosaston lakkautus. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4-08 1 (7) Hallituksen kokous 15.8.2008 Aika 15.8.2008 klo 18.00-21.55 Paikka Hotelli Salpaus, Lahti Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Auli Impola-Häyhä

Lisätiedot

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Varsinaisen toiminnan osalta jatkamme perinteisiä ja uusia aloitettuja toimintoja. Liiton tiedottaminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti tulee

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA 4-09 1 (2)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA 4-09 1 (2) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY ESITYSLISTA 4-09 1 (2) Hallituksen kokous Aika 21.08.2009 klo 18.00 Paikka Tampere, Holiday Inn Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Tytti Luoto Juha Puurunen Auli

Lisätiedot

Toimintakertomusesitys. LIITE 2 Päätös. Hyväksyttiin muutoksin. Puheenjohtaja kirjoittaa puhtaaksi.

Toimintakertomusesitys. LIITE 2 Päätös. Hyväksyttiin muutoksin. Puheenjohtaja kirjoittaa puhtaaksi. Sivu 1 / 5 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY Pöytäkirja 2-2012 Hallituksen kokous Aika 16.3.2012 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Vesa-Pekka Hirvioja Juha Puurunen Seppo Goman Laura Koistinen

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 6-06 1 (5) Hallituksen kokous 8.12.2006 Aika 1.12.2006 kello 18.10 22.20 Paikka Läsnä Poissa Hotelli Salpaus, Lahti Erkki Aarnio puheenjohtaja Kalevi Helminen Auli

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1(6)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1(6) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1(6) Hallituksen kokous 23.3.2009 Aika 20.3.2009 klo 18.00 Paikka Hotelli Laajavuori, Jyväskylä Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Marko Kurkinen Tytti

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

5.1 Toimintakertomukset 2005 (liitteet 5-11)

5.1 Toimintakertomukset 2005 (liitteet 5-11) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 2-06 1 (6) Hallituksen kokous 19.3.2006 Aika 17.3.2006 kello 18.00 23.40 Paikka Hotelli Linnea, Riihimäki Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Kalevi Helminen Erkki Läike

Lisätiedot

5.2 Pohjoismainen kokous Kööpenhamina , esityslista (liite 4)

5.2 Pohjoismainen kokous Kööpenhamina , esityslista (liite 4) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 3-06 1 (5) Hallituksen kokous 6.6.2006 Aika 2.6.2006 kello 18.00 21.40 Paikka Hotelli Linnea, Riihimäki Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Kalevi Helminen Erkki Läike

Lisätiedot

5.3. Jäsenrekisteri Todettiin,että uusi jäsenrekisteri on hankittu yleishallinnon toimesta Web-Mediasta.

5.3. Jäsenrekisteri Todettiin,että uusi jäsenrekisteri on hankittu yleishallinnon toimesta Web-Mediasta. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 4-07 1(5) Hallituksen kokous 27.8.2007 Aika 24.8.2007 kello 18.10 22.25 Paikka Hotelli Salpaus, Lahti Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Auli Impola Martina Matikainen

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (2) Pia Heinonen 8.3.2016

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (2) Pia Heinonen 8.3.2016 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (2) Pia Heinonen 8.3.2016 ESITYSLISTA 2-2016 HALLITUKSEN KOKOUS Aika Perjantai 11.3.2016 klo 18.00 Paikka Hotelli Holiday Inn Airport, Vantaa 1 Avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 1/04 1 (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 1/04 1 (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 1/04 1 (5) Hallituksen kokous 20.1.2004 Aika 16.1.2004 kello 18.00 00.30 Paikka Hotelli Vaakuna, Possentie, Hämeenlinna Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Sami Baggström

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 1/06 1 (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 1/06 1 (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY. PÖYTÄKIRJA 1/06 1 (5) Hallituksen kokous 26.1.2006 Aika 20.1.2006 kello 18.00 22.30 Paikka Hotelli Orivesi, Orivesi Läsnä Erkki Aarnio puheenjohtaja Kalevi Helminen Auli Impola

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO

LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO 1 LÄNSI-PORIN Pöytäkirja 1/2015 SEURAKUNTANEUVOSTO AIKA: Ti 20.1.2015 klo 18:00 Paikka: Länsi-Porin kirkko Jäsenet: Esa Anttila, poissa Katri Hirvola Petri Huru, poissa Aulis Juntunen Marja Kaanaa Simo

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015-2016

HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015-2016 SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY HALLITUKSEN KOKOUS 7/2015-2016 Aika: Lauantai 12.12.2015 klo 9-14 Paikka: Savutuvanapaja, Opinsaunankiuas, Jyväskylä pe 11.12.2015 20. Tappisarvikisan avajaiset

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 9:16 ja totesi läsnäolijat. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 9:16 ja totesi läsnäolijat. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Saksanpaimenkoiraliitto ry 1 (6) Pia Heinonen 28.1.2014 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 / 2014 HALLITUKSEN KOKOUS Aika 26.1.2014 klo 09.00 Paikka: Holiday Inn Airport,Vantaa 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 12.18. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 3/15 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 27.6.2015 klo 12:18 15:17 PAIKKA LÄSNÄ POISSA Viitasaari, Viitasaaren ABC Jukka Tuikka,

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015. Gammelin Pertti. Pakisjärvi Maija-Liisa jäsen LISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm 07.04.2015 3/2015 PÖYTÄKIRJA Sivu Pvm 07.04.2015 1 Aika Tiistaina 07.04.2015 klo 16.00 16.58 Jäsenet Pelkonen Mikko puheenjohtaja Kitkiöjoki Erkki kn varapuheenjohtaja Gammelin

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT ESITYSLISTA SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sääntömääräinen vuosikokous Aika sunnuntaina 28.10.2018 klo 12:00 Paikka Hotelli Korpilampi, Korpilammentie 5, 02970 Espoo 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN KOKOUKSELLE

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi

Lisätiedot

Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV).

Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV). SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4-2001 AIKA: PAIKKA: Ke 29.8.2001 klo 18.00 alkaen SIL ry, Malmi LÄSNÄ: Ilkka Keinänen puheenjohtaja Timo

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (2)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (2) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3-2012 1 (2) Hallituksen kokous Aika 22.4.2012 klo 15.00 Paikka Hotelli Vaakuna, Hämeenlinna Läsnä: Hirvioja Vesa-Pekka pj./siht. Puurunen Juha Goman Seppo Kurkinen

Lisätiedot

Hallituksen kokous

Hallituksen kokous SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 2-11 1 (6) Hallituksen kokous 14.3.2011 Aika 11.3.2011 klo 18.40-23.49 Paikka Hotelli Holiday Inn, Tampere Läsnä Vesa-Pekka Hirvoja puheenjohtaja Seppo Goman Aulis

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT

2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA, SIHTEERI, KAKSI PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJAA SEKÄ ÄÄNTENLASKIJAT ESITYSLISTA SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY Sääntömääräinen vuosikokous Aika Sunnuntai 2.11.2014 klo 13:00 Paikka Liikuntamylly, Myllypurontie 1, Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA,

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (6)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA (6) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 2-08 1 (6) Hallituksen kokous 10.3.2008 Aika 7.3.2008 klo 18.30 21.40 Paikka Hotelli Cumulus, Jyväskylä Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen Martina Matikainen

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (6) Marko Kurkinen 24.1.2016

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (6) Marko Kurkinen 24.1.2016 SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY 1 (6) Marko Kurkinen 24.1.2016 PÖYTÄKIRJA 1-2016 HALLITUKSEN KOKOUS Aika Sunnuntai 24.1.2016 klo 9.00 Paikka Hotelli Nuuksio, Espoo Läsnä: Poissa: Hirvioja Vesa-Pekka, puheenjohtaja

Lisätiedot

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen

2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 02/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 10.2.2009 kello 17.10 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu

Lisätiedot

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX Xxxxxxxxxxxx ry. on saanut järjestettäväkseen Etelä-Hämeen Kennelpiirin huippulaadukkaan tottelevaisuusseminaarin, joka on tarkoitettu kaikille tottelevaisuudesta kiinnostuneille

Lisätiedot

TUOMARIT/SKL. SKL:n näyttelysääntöjä täydentävät ohjeet: Koiramäärä. suositus 70 ja max 85/tuomari/päivä EI YLITYKSIÄ

TUOMARIT/SKL. SKL:n näyttelysääntöjä täydentävät ohjeet: Koiramäärä. suositus 70 ja max 85/tuomari/päivä EI YLITYKSIÄ TUOMARIT/SKL SKL:n näyttelysääntöjä täydentävät ohjeet: Koiramäärä suositus 70 ja max 85/tuomari/päivä EI YLITYKSIÄ yhden tai kahden rodun erikoisnäyttely poikkeus, lupa SKL:lta jos koiramäärä alle 30,

Lisätiedot

Tervetuloa vuosikokoukseen!

Tervetuloa vuosikokoukseen! SK POHJANMAA - POHJANMAAN LASTUSALAN LIITTO ry Tervetuloa vuosikokoukseen! Pohjanmaan Pelastusalan liitto ry:n vuosikokous pidetään la 21.5.2016 Nurmon Paloasemalla, Paanatie 1, 60550 Nurmo Tilaisuuteen

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus. Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 26.1.2007 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 21.1.2007 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Kari Meriläinen, Sari Söderman, Jari Kaivolahti.

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O:

A S I A L U E T T E L O: IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 (10) A S I A L U E T T E L O: 135. Kokouksen avaus 136. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 137. Pöytäkirjantarkastajien valinta 138. Ääntenlaskijoiden valinta

Lisätiedot

Ylimääräinen hallituksen kokous 2 / 2015

Ylimääräinen hallituksen kokous 2 / 2015 Ylimääräinen hallituksen kokous 2 / 2015 Pöytäkirja ika: torstai 22.1.2015, klo 20.00 Paikka: Skype puhelinkokous Kokoukset 2015 1/15 2/15 Romppanen Juha, pj - x Salminen Kaisu, vpj x - Haliseva Markku

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Suomalais-brittiläisten yhdistysten keskusjärjestö ry Federation of Finnish-British Societies Johtokunnan kokous 17.5.2012 Skype-kokous Annalantie 1 33880 Lempäälä Läsnä: Lempäälässä Tarja Teitto-Tuckett,

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014

Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Suomen Laikajärjestö VUOSIKOKOUS 2014 Finska Laikaklubben ry PÖYTÄKIRJA AIKA 1.3.2014 klo 15.00-16.57 PAIKKA Sievi, Urjanlinna 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja Harri Mäkinen avasi vuosikokouksen Tervehdykset

Lisätiedot

17.8.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 10/2015

17.8.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 10/2015 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 10/2015 Aika: Maanantai 17.8.2015 Kello 16:53-20:31 Paikka: Visamäki, Hämeenlinna Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja Lauri Säilä, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2. KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 Kirkkoneuvosto 2.2.2010 2 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 1/2010 KOKOUSAIKA tiistaina 2. päivänä helmikuuta 2010 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Sari Heiskanen Markku Huttunen Tuula Kauppinen,

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2016 Kirkkoneuvosto 41-51

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2016 Kirkkoneuvosto 41-51 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2016 Kirkkoneuvosto 41-51 Aika tiistaina 27.4.2016 kello 16.00 17.00 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Kytölä

Lisätiedot

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun)

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun) 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 10 14/2013 PÖYTÄKIRJA 10/2013 Aika: 18.-24.6.2013 Osallistujat: Jäsenhakemuksia Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme.

Lisätiedot

Aika: sunnuntai 15.11.2015, klo 10.00 Paikka: Jyväskylä, Hotelli Scandic, Vapaudenkatu 37

Aika: sunnuntai 15.11.2015, klo 10.00 Paikka: Jyväskylä, Hotelli Scandic, Vapaudenkatu 37 Hallituksen kokous 14/2015 Pöytäkirja Aika: sunnuntai 15.11.2015, klo 10.00 Paikka: Jyväskylä, Hotelli Scandic, Vapaudenkatu 37 Kokoukset 2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 13/2015 14/2015 Romppanen

Lisätiedot

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2

Merkittiin tiedoksi lausunnot SUMU ry:lle ja Kennelliitolle. Liitteet 1 ja 2 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 15-17/2013 Hallituksen kokous Aika: 7.9.2013 klo 11.00- Paikka Arkisto Läsnä: Puheenjohtaja Poissa: Jonna Laitinen Eeva Mattila varajäsen 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi

Lisätiedot

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Kokousaika: 3.1.2015 klo 10.00 Kokouspaikka: Arkisto Läsnä: Christine Nyholm Puheenjohtaja Paula Halmetoja Miia Koivisto Arja Lankinen sihteeri Tiina

Lisätiedot

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL 330 53101 LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015 Aika Torstai 12.11.2015 klo 18.00-19.28 Paikka Lappeenrannan Urheilutalon kokoushuone 1. Kokouksen avaus Saimaan Latu ry:n puheenjohtaja

Lisätiedot

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri

Sandholm Aino-Liisa edustajiston varapuheenjohtaja (-20.47) Kauppinen Susanna pääsihteeri PÖYTÄKIRJA 24 (1/5) HALLITUS PÖYTÄKIRJA Aika: 14.11.2011 kello 18.00 Paikka: Opiskelijakunnan neuvotteluhuone Läsnä: Valtonen Mikko puheenjohtaja Lempiäinen Mika varapuheenjohtaja Hannonen Maiju jäsen

Lisätiedot

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013

Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 18-20/2013 PÖYTÄKIRJA 18/2013 Hallituksen sähköpostikokous Aika: 2.-4.11.2013 Osallistujat: Puheenjohtaja Soili Niskanen Eeva Mattila varajäsen Asia 1 Sopimuksen tekeminen Nettihotellin

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja

Läsnä jäsenet Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina varapj., kokouksen puheenjohtaja ANJALANKOSKEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA/ Nro 10/2011 Sivu 1 (6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika tiistaina klo 17.00 20.10 Paikka Anjalan seurakuntatalo Läsnä et Huovila Juhani kirkkoherra, pj. Lehtomäki Elina

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura KOKOUSAIKA: Keskiviikko 16.03.2016 klo 17:30 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila Osallistujat: Henttinen Martti Hyttinen Ilkka Koivumäki Anu Koivunen Leena, varapj, Lahti Mariitta Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 JOHTOSÄÄNTÖ sivu 1(6) KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa 20.4.2013 I JOHTOSÄÄNNÖN SOVELTAMISALA 1 Johtosäännössä määrätään siitä luottamusjohdon toiminnasta, joka ei sisälly sääntöihin,

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

6. Tilinpäätöksen hyväksyntä ja vastuuvapauden myöntäminen

6. Tilinpäätöksen hyväksyntä ja vastuuvapauden myöntäminen Mahjong Finland ry 12.1.2018 Vuosikokous 1. Kokouksen avaus Klo 13:14 Avataan kokous Läsnä: Konsta Lensu Petteri Huuskonen Anne-Mari Haapsamo Mimmi Lehtonen Henri Vataja 2. Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen

Lisätiedot

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Noutajakoirajärjestö r.y., ruotsiksi käännettynä Finlands Retrieverorganisation r.f. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto

Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SYYSKOKOUS 4.9.2011 PAIKKA: ISOKATU 47, OULUN KUMPPANUUSKESKUS 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.05. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Varsinainen liittokokous alkaa

Varsinainen liittokokous alkaa KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 11.6.2016 Paikka Porin Yliopistokeskus, Pohjoisranta 11, 28101 Pori Lounas klo 12.00-13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri

LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara IPCC Asko Merilä. Thorleif Johansson. Maarit Kuikka GS sihteeri SUOMEN LIONS-LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 3/2012-2013 MK 17.10.2012 1 (6) HALLITUS AIKA Tiistai 16.10.2012 klo 10 PAIKKA Lions-talo, Kirkonkyläntie 10, Helsinki LÄSNÄ Seppo Söderholm CC puheenjohtaja Heimo Potinkara

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 22.4.2015 klo 18 Tyrnävän kirkossa, käynti sakastin ovesta. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017

Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Hallituksen järjestäytymiskokous 1 / 2017 Aika klo 17.30-20.15 Paikka Neste Pälkäne Aapiskukko, Valtatie 12 (Tervapirtintie 7), 36600, PÄLKÄNE Läsnä Jaakola Pekka Jylhäsalo Ari, puheenjohtaja Heikkilä

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen.

Puheenjohtaja Jukka Tuikka avasi kokouksen klo 13:18 ja toivotti kokousväen tervetulleeksi vuoden ensimmäiseen hallituksen kokoukseen. Suomen Laikajärjestö - Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 VIMPELI PÖYTÄKIRJA 1/16 HALLITUKSEN KOKOUS AIKA 29.1.2016 klo 13:18 17:10 PAIKKA LÄSNÄ POIS Kuopio, Hotelli Iso-Valkeinen Pekka Kuismin,

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Pertti Saarenketo avasi kokouksen klo 19:19. Kokous keskeytettiin klo 21:13. Kokousta jatkettiin 24.1. klo 9:23.

1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Pertti Saarenketo avasi kokouksen klo 19:19. Kokous keskeytettiin klo 21:13. Kokousta jatkettiin 24.1. klo 9:23. SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON KOKOUS 2/2015, 23.1.2015 KUOPIO KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2015 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Pertti Saarenketo avasi kokouksen klo 19:19. Kokous keskeytettiin klo 21:13. Kokousta jatkettiin

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7-13 1 (5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7-13 1 (5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7-13 1 (5) Hallituksen kokous Aika 04.10.2013 klo 18.00 Paikka: HolidayInn Tampere Läsnä: Vesa-Pekka Hirvioja pj/siht Juha Puurunen Laura Koistinen Seppo Goman Marko

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2009 PÖYTÄKIRJA. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Pekkola. Kokouksen sihteeriksi valittiin Jan Ameri

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2009 PÖYTÄKIRJA. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Pekkola. Kokouksen sihteeriksi valittiin Jan Ameri F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 Kaunisharju 17 K, 01230 VANTAA FINLAND www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2009 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 29.9.2009 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Aika: , klo Paikka: Skype -puhelinkokous

Aika: , klo Paikka: Skype -puhelinkokous Hallituksen kokous 7/2016 Pöytäkirja Aika: 2.5.2016, klo 20.00 Paikka: Skype -puhelinkokous Kokoukset 2015 1/2016 2/2016 3/2016 4/2016 5/2016 6/2016 7/2016 Romppanen Juha, pj x x - x x x x Mertala Pekka,

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 2/2009 27.5.2009

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 2/2009 27.5.2009 MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) KOKOUSTIEDOT Aika 27.5.2009 klo 17-19.52 Paikka Seurakuntakoti OSALLISTUJAT läsnä poissa Stoor Timo jäsen, pj x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Alaoja Raimo jäsen x

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7/07 1(5)

SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7/07 1(5) SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY PÖYTÄKIRJA 7/07 1(5) Hallituksen kokous 3.12.2007 Aika 30.11.2007 kello 18.00 22.05 Paikka Hotelli Salpaus, Lahti Läsnä Erkki Läike puheenjohtaja Tita Holopainen kutsuttuna Auli

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo

Kaarinan kaupunki Pöytäkirja. Nuorisovaltuuston kokous 1 (5) Nuorisovaltuusto. Aika Päivä klo 1 (5) n kokous Aika Päivä klo 16.40 18.13 Paikka Kaarina-talo, Lautakunnankatu 1 Läsnä Jäsenet Henriksson Julia, pj Hakala Rasmus Halen Tua, vpj Hautalampi Heini, sihteeri Kesäniemi Maija Koskinen Eino

Lisätiedot