Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä."

Transkriptio

1 KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, Helsinki TOIMINTASUUNNITELMA Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua toimialueellaan tavoitteena jäsenistön ruumiillisen, henkisen ja sosiaalisen kunnon kehittäminen. ( Säännöt 2 ) Seuran strategiatyö: Vuoden 2016 aikana täydennetään seuran strategian sisältöä. Keskiössä kaupunginosatoiminta, jäsenmäärän kasvattaminen, talous, markkinointi/viestintä ja olosuhteet. Seuran 60 vuotisjuhlat: Seura täyttää kesäkuussa 2016 kuusikymmentä vuotta. Juhlavuonna järjestetään virallisen juhlan lisäksi erilaisia tapahtumia jäsenille ja sidosryhmille. Juhlavuodelle perustetaan oma työryhmä ja budjetti. Toiminta: Toiminnan painopistealueet pohjautuvat seurastrategiaan. Nykytoiminnan lisäksi tärkeitä kehittämisalueita ovat: viestinnän parantaminen, osaamisen kehittäminen, johtajuus, organisaatiomalli/tehtävät, hyvä hallinnointitapa, pelaajakehitys ja jäsenmäärän kasvattaminen. Vuoden 2016 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. Seura järjestää kaksi isompaa futistapahtumaa: Perinteinen Kevätturnaus 2016 ja Pingviini Cup tapahtuma elokuussa Ikämiehet 65 järjestävät oman ikäluokkansa SM kilpailut. Vuoden aikana vaaditaan kaikilta seurassa toimivilta ( valmentajat, jojot, huoltajat ) lain vaatima rikosrekisteriote.

2 Olosuhteet Vuoden 2016 aikana kehitetään edelleen seuran omia olosuhteita ( Kumpulan valmennuskeskus ) tavoitteellisesti sata %:seen omavaraisuuteen. Olosuhdekumppaneina toimivat ns Fair Pay kentät Oulunkylässä ja Käpylän juniorihalli. Kilpailutoiminta Aikuiset / A ja B juniorit Kilpailutoiminta Seuran miesten joukkueet pelaavat kaudella 2016 miesten kakkosta ja kolmosta. Edustuksen uudistettua valmennustyötä jatketaan, huomioiden joukkueen nuorten pelaajien valmentaminen sekä hyödyntäen seuran junioriputken omia kasvatteja. Edustusjoukkueen kilpailullinen tavoite kaudelle 2016 on sijat 1-3. Vuoden 2016 aikana tehdään selvitys edustusjoukkueen toiminnan siirtymisestä Kumpulan nurmikenttä Oy:n alaisuuteen. A -juonioreissa on kaudella yksi joukkue, jonka tähtäin on kesän A SM -sarja. ASM karsinta alkaa tammikuussa B-nuorissa, seuralla on kaksi joukkuetta, joista kilpajoukkueet pelaavat B sm karsintaa ja B:n ykköstä. Tavoitteet on päästä B SM sarjaan sekä säilyttää paikka B:n ykkösessä. B sm joukkue toimii myös edustuksen reservinä. BSM joukkueen tavoitteena on saada nuorten mestarien liigapaikka kaudelle Maalivahti-, yksilö- ja fyysisistä valmennusta kehitetään edelleen koko seurassa. United joukkueet Kaikki 7 united joukkuetta pelaavat oman ikäluokkansa korkeinta sarjaa (ELL / ELL-karsinta) tai oman ikäluokan miniliigoja. Kaudella 2016 ikäluokat ovat P2001-P2007 syntyneet. Vanhimpien ikäluokkien tavoitteet on menestyä Kai Pahlman turnauksessa ja Pajulahti cupeissa, mutta ennen kaikkea onnistua kasvattamaan pelaajia nuorten maajoukkueisiin. Nuorempien ikäluokkien tavoitteet ovat SHA-akatemiassa 3 parhaan joukkoon sijoittumisessa. Myös KV-turnauksista odotamme yhden kutsuturnauksen voittoa. United joukkueille laaditaan selkeä toimintamalli ja joukkueiden tavoitteellinen pelaajamäärä kussakin ikäluokassa.

3 City/AC Seuralla on haastejoukkueet kaikissa united ikäluokissa lukuun ottamatta 01 ikäluokkaa. Yhteistyön tiivistäminen jatkuu kaudella Tämä tarkoittaa pelaajien liikkumista eri tasojen välillä sekä tietojen vaihtamista valmentajien kesken. SHA. SPL yhteistyö Seuran jatkaa SHA :ssa. SHA kuuluu seuran strategisiin kumppaneihin. Neljän ikäluokan testaamiset, pelit, kehittymisen seurannat ja valmentajien sekä valmennuspäällikön kouluttamiset kuuluvat yhteistyön sisältöön. Olemme myös aktiivisesti kehittämässä SHA:n toimintaa yhdessä muiden seurojen kanssa. Niin ikään seurakehittämishanke SPL:n kanssa jatkuu Seura vaatii SHA;n kansainvälisen koulutus/kehittämishankkeen toteutumista vuonna Seurayhteistyö Seura jatkaa yhteistyöneuvotteluita ulkomaisesta ja kotimaisesta seurayhteistyöstä useamman tahon kanssa. Tavoitteena kiinteä, pitkäaikainen molempia osapuolia hyödyttävä yhteistyö yhden tai useamman seuran kanssa. Kansainvälinen toiminta Seuran joukkueet pelaavat yli 100 kansainvälistä peliä kaudella Tärkeä ja kasvava toiminta on KäPa:n pelaajien harjoitusleirit ammattilaisseuroissa. Maajoukkuetoiminta ja seuran pelaajien menestyminen maaotteluissa on tulevan kauden tärkeimpiä tavoitteita. Koulutus SHA koulutuksessa seuralla on 6 valmentajaa sekä valmennuspäällikkö. Tämän lisäksi koulutamme useita E/D valmentajia sekä muutaman C -valmentajan. Apro kurssille on ilmoittautunut Abdi Mohamed. Kehitämme omaa sisäistä koulutusjärjestelmää, joka on jo aloitettu 8-peli maailmassa. AC- City- KäPa Nappulaliiga valmentajien peruskoulutusta jatketaan omalla sekä Palloliiton kanssa.

4 KäPa Nappulaliiga Leirit Tapahtumat KäPan Nappulaliiga järjestää koululaisten lomaviikoilla leiritystä seuraavasti: Hiihtoloman, kesä- ja elokuun liikuntaleireillä tulee liikkumaan taas noin 300 lasta. Perinteisiin futiskouluihin kesä- ja elokuussa osallistuu n. 150 lasta. KäPan Nappulaliigan talviliigassa on kaudella joukkueita pääkaupunkiseudulta. Nappulaliigaa pelataan Käpylän Juniorihallilla viikonloppuaamuisin. Nappulaliigassa (www.nappulaliiga.net) harjoittelee ja pelaa ympäri vuoden lähes 300 pelaajaa ikäluokista syntyneet. Nappulaliiga on seuravetoinen ja tarkoituksena saada mahdollisimman hyvä startti pelaajille ja joukkueille vuotiaille perustetaan omat itsenäiset joukkueensa. Muu koulutus Seura panostaa edelleen työntekijöiden, valmentajien, huoltajien ja joukkueenjohtajien koulutukseen. Koulutuksen kautta pyritään sitouttamaan ko. henkilöt entistä tehokkaammin seuratyöhön. Valmentajakeskeisyydestä seuratyökeskeisyyteen. Talous Talouden hoidossa pyritään edelleen parantamaan seuran talouden kannattavuutta ja seurantaa sekä selkeyttämään sen toimintoja. Taloudellisen tilanteen tarkempi kartoitus tehdään johtokunnassa vuonna 2016 kolme kertaa vuodessa ja seurataan edelleen talousarvion toteutumista. Jäsenmaksujen perintä toteutetaan tammi ja helmikuussa Seuran tapahtumatoiminta on siirretty pääosin Kumpulan nurmikenttä Oy;n alle. Sponsorointitulot jaetaan käytön kautta ry:lle ja seuran omistamalle Kumpulan nurmikenttä Oy:lle. Tilikausi muutetaan vuoden 2016 aikana sääntöjen puitteissa nykyisestä kalenterivuodesta ( ) ajanjaksoon niin, että tilikausi 2016 on mitaltaan SPL yhteistyö Seura valittiin 10/2015 SPL:n alaiseen laatujärjestelmäjatkohankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää seurojen elinvoimaisuutta. Hanke kestää vuoteen Vastuuhenkilöinä toimivat: Ilkka Rantanen, Juha Valla ja Abdi Mohamed.

5 Kokoukset Seuran pitää vuosittain sääntöjen mukaan kaksi varsinaista kokousta helmikuussa ja syys-marraskuussa 2016 johtokunnan tarkemmin määrääminä päivinä. Tämän lisäksi kokoonnutaan vähintään kuusi kertaa vuodessa sekä tarpeen vaatiessa. Kokousaikataulu tarkennetaan joulukuun 2015 kokouksessa. MAISEMAT VAIHTUVAT VAIN KOIRAVALJAKON ENSIMMÄISEN KOIRAN SILMISSÄ - kersantti Preston, Kanadan kuninkaallinen ratsupoliisi Hgissä 16. Marraskuuta 2015 Ilkka Rantanen / toiminnanjohtaja / Käpylän pallo ry Petri Vanhala Petri Haapanen Otto Katz Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsen, sihteeri Liisa Haavanlammi Jarmo Vierikko Kim Kaijasilta Jäsen Jäsen Jäsen

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Vuoden 2017 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä.

Vuoden 2017 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. Seura jatkaa SPL:n kanssa aloittamaa seurakehittämistyötä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2017 31.12.2017 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Vuoden 2014 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2014 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2014 31.12.2014 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

TPV:n pelaajan polku. Click to add text

TPV:n pelaajan polku. Click to add text TPV:n pelaajan polku Click to add text Pelaajan polku Pelaajan polku TPV:ssä käsittää kolme osakokonaisuutta. Suuri osa pelaajista aloittaa TPV-uransa kaupunginosatoiminnasta, josta kilpailullisempaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015

PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015 PK-35 ry Toimintasuunnitelma 18.11.2015 Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 pyrkii olemaan toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat mahdolliset edellytykset

Lisätiedot

PK-35 ry Toimintasuunnitelma 25.11.2014

PK-35 ry Toimintasuunnitelma 25.11.2014 PK-35 ry Toimintasuunnitelma 25.11.2014 Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 haluaa olla toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat edellytykset kilpa- ja harrastejalkapallolle.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016

TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015-31.10.2016 Vuosikokouksessa 16.12.2015 1993-2015 2015 - SISÄLLYSLUETTELO 2 Organisaatiokaavio 2015-2016... 3 Painopistealueet 2015-2016... 3 Strategia 2015-2016 (pohjautuu

Lisätiedot

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017

PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017 PALLOLIITON HELSINGIN PIIRI TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Palloliiton strategiset painopistealueet vv. 2016-2020 1. Pelaajan laadukas arki pelaajien kehittäminen valmentajien kehittäminen 2. Elinvoimainen seura

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma

Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo. Toiminta- ja taloussuunnitelma Nummelan Palloseura ry NuPS Jalkapallo 2007 Nummelan Palloseura ry 28.11.2006 1 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1. ESIPUHE... 2 2. TOIMINTAMALLI... 3 2.1. TOIMINTA-ALUE JA SIDOSRYHMÄT...3 2.2. SEURAN SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015

Sibbo Vargarnan (P02) Toimintasuunnitelma 2015 1.Valmentajat : Ari Isomäki isomaki.ari@gmail.com Tiistaisin ja joskus sunnuntaisin Magnus Sundman Magnus.Sundman@hotmail.fi(vastuuvalmentaja) Tiistai ja joskus sunnuntaisin(huhtikuuhun asti) Aki Räsänen

Lisätiedot

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa

Tähtiainesta! Tähtiainesta! Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa Tähtiainesta! Wikipedia: Isännän ääni 2014 Komeettojen hallintotapa 1500 Jyväskylä (1500 Jyvaskyla) is a small Main belt asteroid. It was discovered by Y. Väisälä on October 16, 1938, and is named after

Lisätiedot

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet).

Lisenssimaksut aikuisilta 30 / pelaaja ja junioreilta 5 / pelaaja (vuonna 1996 tai myöhemmin syntyneet). TOIMINTASUUNNITELMA 1 Hallinto Vuoden toimintaa johtaa syksyn 2012 liittokokouksessa valittu kuusijäseninen hallitus sekä puheenjohtaja. Liiton keskeisen toiminnan jäsentämisen kautta hahmottuu erilaisia

Lisätiedot

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli

FC Honka. 2007 Ikäluokkamalli FC Honka 2007 Ikäluokkamalli Innopoli 29.10.2014 Organisaatiokaavio (2014-2015) Urheilullinen ja valmennuksellinen vastuu. Mukana säännöllisesti kaikkien ryhmien tapahtumissa. 07 ikäluokan johtoryhmä Ikäluokkavastaava

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämä on suunnitelma Maskin & KyIF:n välisen YJ-toiminnan perustamisesta (pohjana yhteinen keskustelutilaisuus 25.8.2016 sekä seurojen jalkapallojaostojen päätökset

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen.

2. Toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet sekä dopingaineiden käytön vastustaminen. SUOMEN PALLOLIITON KAAKKOIS-SUOMEN PIIRI RY:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi 1. Yhdistyksen nimi on Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri ry ja sen kotipaikka on Lappeenranta 2. Näissä säännöissä yhdistystä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 Imatran Tennis Ry http://www.imatrantennis.net. TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Vuosi 2010 tuo tullessaan tennisharrastajille merkittävän

Lisätiedot

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain

Haukiputaan Pallo. Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain Haukiputaan Pallo Harrastus- ja kilpailutoiminnan periaatteet ikäluokittain 1.1.2013 Seuran tavoitteet Mahdollistaa kilpa- ja harrastepelaaminen * Kilpatoiminnassa pelaaja sitoutuu osallistumaan joukkueen

Lisätiedot

Huuhkaja- ja Helmaripäivät

Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät 15.8.2016 Huuhkaja- ja Helmaripäivät Huuhkaja- ja Helmaripäivät on aikaisempien piirihaavi- ja piirijoukkueikäluokkiin (13-14-v pojat, 13-15-v tytöt) kohdistuva kokonaisvaltainen

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma

Viestintäsuunnitelma VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat

SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat SHA seurakäynnit toukokuu 2012 valmentajat ja vanhemmat Valmentajat ja vanhemmat 17.00-18.30 SHA yleisinfo (Kyösti) Potentiaalinen pelaaja syntyy tekemisen tuloksena (Hannele) Tutkimustuloksia ulkomailta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO LOKAKUU Vanhempainilta 1. Toimintasuunnitelma joukkueelle Budjetti Taitokisailmoittautumiset Hallitalkoot SYYSKUU Talviliigan maksujen eräpäivä Vuoden palkittavat Seuran taitokisat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta

Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Ohjeistus jäsenyyden hakemisesta Kaukalopalloseurat ja yksittäiset joukkueet Liiton alueet:, Oulu, Etelä- Suomi, Keski- Suomi, Itä- Suomi, Etelä- Karjala, Pohjois- Suomi Uusi liikuntalaki * Valtakunnallisuuden

Lisätiedot

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot.

Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. TIE HUIPULLE TIE HUIPULLE!!! Tässä esitteessä on tarkoitus kuvata Suomen Ringetteliiton huippu-urheilun toiminnan periaatteet, tavoitteet ja toimintamuodot. Maajoukkueajattelu Ringeten maajoukkuetoiminta

Lisätiedot

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA

Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA Turun Seudun Pool ry HALLITUSOHJELMA kausi 2015-2016 Julkaisija: Turun seudun pool ry Johdanto Biljardiliiga Turun seudulle avoin biljardiliigakausi aloitetaan taas syksyllä. Biljardiliigan järjestäjänä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1

ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1 ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 YLEISTÄ Tulevalla kaudella EVU jatkaa panostusta toiminnan laatuun. Valmennuspäällikön tehtävien tarkentaminen ja keskittyminen pääsääntöisesti

Lisätiedot

Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantakonsepti. Hannele Forsman Sami Hyypiä Akatemia

Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantakonsepti. Hannele Forsman Sami Hyypiä Akatemia Sami Hyypiä Akatemian kehittymisen seurantakonsepti Hannele Forsman Sami Hyypiä Akatemia Miksi kokonaisvaltaisen kehittymisen seuranta konsepti I? Yksilön kehittämisnäkökulma Faktaa Oman osaamisen tasosta

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014. Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri

Toimintasuunnitelma 2014. Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri Toimintasuunnitelma 2014 Suomen Palloliiton Pohjois-Suomen piiri Sisällysluettelo Piirin organisaatiokaavio 2014... 3 Suomalaisen jalkapallon strategiset valinnat... 4 Pelaajakehitys... 5 Pelaajakehityksen

Lisätiedot

Yhteistyöhanke. Yhteistyöhanke A- ja B-ikäisten jalkapallojunioreiden kilpatoiminnan kehittämiseksi. Rakuunat Juniorit KAIKKI PELAA

Yhteistyöhanke. Yhteistyöhanke A- ja B-ikäisten jalkapallojunioreiden kilpatoiminnan kehittämiseksi. Rakuunat Juniorit KAIKKI PELAA Yhteistyöhanke Yhteistyöhanke A- ja B-ikäisten jalkapallojunioreiden kilpatoiminnan kehittämiseksi PEPO www.pepofutis.net Rakuunat Juniorit www.rakuunajuniorit.fi Taustaa (1/2) Sekä PEPO:ssa että Rakuunat

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

TPV laatujärjestelmä ja seurajohtaminen

TPV laatujärjestelmä ja seurajohtaminen TPV laatujärjestelmä ja seurajohtaminen Ville Salonen Jouni Kaikuranta Isännän Ääni seuraseminaari, SPL Satakunta, Tampere ja Turku 29-30.1.2016 Pori Tampereen Pallo-Veikot Perustettu 1930 Jalkapallon

Lisätiedot

JOUKKUEIDEN ORGANISAATIO- JA TOIMINTAOHJE

JOUKKUEIDEN ORGANISAATIO- JA TOIMINTAOHJE JOUKKUEIDEN ORGANISAATIO- JA TOIMINTAOHJE Limingan Kiekon joukkueet toimihenkilöineen kuuluvat Limingan Kiekko Ry:n alaisuuteen. Yhdistyksen päättävä elin on seuran kevät- ja syyskokous. Näiden välissä

Lisätiedot

2.2.2015 SHA:N PELAAJAKEHITYSKONSEPTI. Esityksen sisältö:

2.2.2015 SHA:N PELAAJAKEHITYSKONSEPTI. Esityksen sisältö: 222015 SHA:N PELAAJAKEHITYSKONSEPTI 3112015 SPL SEMINAARI /KYÖSTI LAMPINEN, EUO VK JA SHA JOHTAJA Esityksen sisältö: 1 Sami Hyypiä Akatemian rooli 2 SHA pelaajakehityskonsepti valmentaja/valmennuspäälliköiden

Lisätiedot

Oulun Naisfutis ry Toimintakertomus 2016

Oulun Naisfutis ry Toimintakertomus 2016 Oulun Naisfutis ry Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Oulun Naisfutis ry (ONS) Sisällysluettelo Yleistä...2 Joukkueiden organisointi ja koulutus...2 Valmennustoiminta...2 Turnaus- ja sarjatoiminta...2

Lisätiedot

Jalkapallojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jalkapallojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jalkapallojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Tulevan toimintakauden visio Jalkapallon kiinnostavuuden lisääntyminen ja pelaamisen riemu kaikissa ikäluokissa sekä tytöillä että pojilla. Kokonaisvaltainen

Lisätiedot

EeNet kehittymisen seuranta ohjeet

EeNet kehittymisen seuranta ohjeet EeNet kehittymisen seuranta ohjeet Kehittymisen seurannassa syötetään, katsotaan ja vertaillaan testituloksia. Kehittymisen seurannan toiminnot ovat: 1. Syötä testitulokset 2. Testitulokset valmentajalle

Lisätiedot

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010

MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 MARJA-VANTAA TURNAUS 6.-7.2.2010 1. AJO-OHJEET Turnaus on Myyrmäen jalkapallohallissa. Osoite: Raappavuorentie 10, 01601 Vantaa. 2. PYSÄKÖINTI Urheilupuistossa on paljon parkki tilaa. Auton saa jättää

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013

SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...

Lisätiedot

Seuran järjestämät tilaisuudet ja maksuperusteet

Seuran järjestämät tilaisuudet ja maksuperusteet Seuran järjestämät tilaisuudet ja maksuperusteet Tuomas Hörkkö 28.10.2012 Agenda 10.2.2013 Johtokunnan esittäytyminen, Aarto Nevala Kehittämishankkeen tuloksia, Kai Tainio Lohjan pallon hallintomalli -

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Varsinaisen toiminnan osalta jatkamme perinteisiä ja uusia aloitettuja toimintoja. Liiton tiedottaminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti tulee

Lisätiedot

IF Sibbo-Vargarna r.f.

IF Sibbo-Vargarna r.f. IF Sibbo-Vargarna r.f. Valmennuksen tavoitteet eri ikäluokissa IKÄ TAVOITE SISÄLTÖ ± 7 4 v 4 5 v 5 PALLON HALLITSEMINEN: minä ja pallo pallokosketus pallon hallinta potkut PIENPELIT, TAITOPELIT: suunta

Lisätiedot

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja FC Honka Kauden 2016-17 perustamiskokous 8.10. Kisakallio, Lohja Kokouksen esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien (2) valinta 3. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2017 2018 Liiton alaisten ringettesarjojen kilpailutoiminnan kuvaus kaudella 2017-2018. Kilpailun järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin tarvittaessa. Naisten

Lisätiedot

Elämä on osa jalkapalloa ( M. Platini ))

Elämä on osa jalkapalloa ( M. Platini )) Elämä on osa jalkapalloa ( M. Platini )) Seuratoiminnan kehittäminen Olosuhteet ja toimintaympäristön muutos 1956-2013 Käpylän Pallo perustettiin vuonna 1956 edistämään sen lähialueiden liikuntaa ja urheilua.

Lisätiedot

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013

Seuraohjelma. oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013. Liittohallituspäätös 16.12.2013 Seuraohjelma oto seuravalmentajatuen hakuinfo ja hakukriteerit, joulukuu 2013 Liittohallituspäätös 16.12.2013 Tavoite: laajentaa oto seuravalmennuksen piiriin kuuluvien seurojen määrää max. 10 seuralla

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseuran vuosikokous 2008 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2008-31.8.2009 KUOPION UIMASEURA RY, uintityötä jo vuodesta 1904 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran toiminnan pääpaino on kilpailullisen

Lisätiedot

Seuran päämäärä ja tavoite

Seuran päämäärä ja tavoite Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 haluaa olla toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat edellytykset kilpa- ja harrastejalkapallolle. Seuran tavoitteena

Lisätiedot

PK-35 ry Toimintasuunnitelma

PK-35 ry Toimintasuunnitelma PK-35 ry Toimintasuunnitelma 12.11.2016 Seuran päämäärä ja tavoite PK-35 pyrkii olemaan toiminta-alueensa suurin, monipuolisin ja kehittyvin jalkapalloseura, joka tarjoaa parhaat mahdolliset edellytykset

Lisätiedot

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017 2017 JOULUKUU 2017, SIVU 13 TAMMIKUU 2017, SIVU 2 MARRASKUU 2017, SIVU 12 12 1 HELMIKUU 2017, SIVU 3 11 2 LOKAKUU 2017, SIVU 11 10 3 MAALISKUU 2017, SIVU 4 SYYSKUU 2017, SIVU 10 9 4 HUHTIKUU 2017, SIVU

Lisätiedot

Suomen Palloliitto. Miehet / pojat. Mika Laurikainen

Suomen Palloliitto. Miehet / pojat. Mika Laurikainen Suomen Palloliitto Pelaajakehitys 23.9.2011 2011 Miehet / pojat Mika Laurikainen Rakenne. Resurssit. Pelaajakehityksen rakenne Pelaajan urapolku SPL Valmennuslinja 1. Vaihe 2. Vaihe 3. Vaihe a. U15 U17

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

PU-62:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016

PU-62:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 PORRASSALMEN URHEILIJAT -62 SUUNNITELMA 1(6) PU-62:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 Tämä toimintasuunnitelma (TOSU) on hyväksytty yhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa 27.10.2015 Mikkelissä.

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013

ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 18.12.2012 ISTUMALENTOPALLON SARJAMÄÄRÄYKSET 2012-2013 1. SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET Istumalentopallon Suomen mestaruuskilpailuissa noudatetaan kansainvälisiä lentopallopelin sääntöjä, Suomen Lentopalloliiton

Lisätiedot

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:

SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuosi 2014 on seuran kahdestoista varsinainen toimintavuosi. Vuosille 2013 2015 tehtiin päätös palkata AC Kirkkonummi- ACK ry:lle oppisopimuksella kokopäiväisesti toimiva

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Nuortenkilpavalmennusryhmät2012

Nuortenkilpavalmennusryhmät2012 Nuortenkilpavalmennusryhmät2012 Valmennusohjelma 1 Nordcenterinkilpavalmennusryhmät Henkilökohtaiset valmennettavat Tommi Stude Kilparyhmä 1 Tommi Stude Kilparyhmä 2 Tommi Stude Kilparyhmä 3 Tommi Stude

Lisätiedot

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi

Nuorten maajoukkuetoiminta. www.basket.fi Nuorten maajoukkuetoiminta Tavoitteet Nuorten maajoukkueiden tavoitteena on: Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään yksi/ikäluokka viisi kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2

Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 Strategia 2015-2020 Pieksämäki Curling ry versio 2 1 Johdanto Tämä Pieksämäki Curling Ry:n strategia 2015-2020 ohjaa seuran toimintaa ja antaa suuntaviivat kehitykselle. Käytännössä strategia ohjaa vuosien

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi

Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015. www.pallokissat.fi Pallokissat, Kuopio 05 joukkue Vanhempain palaveri 25.11.2015 www.pallokissat.fi Mennyt kausi tiivistettynä 1. Kuluva kausi turnaukset: - junnupelemuut, talvi- ja kevätronaltiinat, 2xpiirisarja, tenavaliiga,

Lisätiedot

Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu

Tikkurilan Palloseuran. jäsen- ja toimintamaksu Tikkurilan Palloseuran jäsen- ja toimintamaksu Mitä jäsen- ja toimintamaksu sisältää Jäsen- ja toimintamaksuilla katetaan seuran kokonaismenoista pääosa, noin 2/3 kuluista. Loput 1/3 vuotuisista kuluista

Lisätiedot

Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ. Pasi Valtonen

Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ. Pasi Valtonen Vanhempainilta 7.11.2015 KP-75/TuPS P03 YJ Pasi Valtonen Asialista Tulevat Toimenpiteet / Alustava Toimihenkilöt 2016, Alustava Talous Toimintasuunnitelma Turnausmatka ja oman järjestäminen 2016 Toimihenkilövalinnat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen

EM 2017 projekti Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen Sbl:n junioritoimikunnan suunnitelma Suomen juniorimaajoukkueen valmennukseen ja menestykseen 2014-2018 Alustus Suomen Bridgeliiton junioritoimikunta on tehnyt jo vuosia töitä koululais- ja junioripelaajiemme

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO. lukumäärä a'-pisteet yhteensä A-valmentaja 30. lukumäärä a'-pisteet yhteensä I-luokan tuomari 10 ULVILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN PISTE- JA TOIMINTATAULUKKO LIIKUNTATOIMI Täyttäkää sinisellä merkityt kentät!.) VALMENTAJAT * Voivat olla seuran jäseniä tai ostopalveluna hankittuja valmentajia *

Lisätiedot

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA

LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA LIITON ALAINEN KILPAILUTOIMINTA KAUDELLA 2016 2017 Naisten SM sarja Ajalla 1.10.2016 25.2.2017 pelataan 8 joukkueen nelinkertainen sarja (28 ottelua/joukkue). Sarjassa sijalle 8 sijoittunut joukkue putoaa

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015!

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015! SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille. Tervetuloa

Lisätiedot

Miksi jotain piti ja pitää tehdä?

Miksi jotain piti ja pitää tehdä? Miksi jotain piti ja pitää tehdä? kilpailijamäärät laskeneet rajusti viimeisen 25 vuoden aikana (huom. nuorten SM Kitee, Kotka 2012) lajin kotimainen kilpailutoiminta menettänyt seksikkyytensä lähes kokonaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 HSRC 40 VUOTTA TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 (10) SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 2 Kilpailutoiminta... 3 Kilpailutoimikunta... 3 Kilpailukalenteri... 3 SM-liiga... 4 Edustuspelaajat...

Lisätiedot

Musan Salama strategia 2013-2015

Musan Salama strategia 2013-2015 Musan Salama strategia 2013-2015 Nykytila 2013 kevät 630 lisenssipelaajaa n. 180 tyttöä, 450 poikaa Porin suurin jalkapalloseura 19 joukkuetta, joista 13 juniorijoukkuetta Lisäksi Nappulaliiga ja Prinsessafutis

Lisätiedot