Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti:"

Transkriptio

1 KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien jalostuksen ohjaus. Yhdistys järjestää tätä toimintaa tukemaan taipumus- ja metsästyskokeita, MH-kuvauksia ja luonnetestejä sekä rodun erikoisnäyttelyitä. Yhdistys huolehtii lisäksi rodun ulkomuototuomareiden erikoiskoulutuksesta. Yhdistys järjestää myös koulutusta kasvattajille sekä mahdollisuuksien mukaan eri lajien lajikoulutuksia. Yhdistys pyrkii saamaan jäseniksi mahdollisimman paljon kultaistennoutajien omistajia ja lisäämään tietoutta rodusta erityisesti jo olemassa olevien alueyhdistysten ja mahdollisesti perustettavien uusien avulla. Vuonna 2015 yhdistys jatkaa panostamista kultaistennoutajien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin (sisältäen luonteen ja terveyden) tukenaan uusi perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma (PEVISA) sekä Jalostuksen tavoiteohjelma. Myös kasvattajatyön tukeminen säännöllisillä kasvattajapäivillä sekä tiedonkulkua lisäämällä ovat yhdistyksen painopistealueita. Vuonna 2015 panostetaan myös noutajakoirarotujen välisen yhteistyön kehittämiseen sekä pennun hankintaa harkitsevien tavoittamiseen. Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2015 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti: Toimikunnat ja eri lajien edustus Jalostustoimikunta Yhdistyksellä on noutajien metsästyskoe (nome)-, luonne- ja jalostustoimikunnat sekä näyttelyiden, metsästyskoirien jäljestämiskokeen, vesipelastuksen, agilityn, tottelevaisuuskokeiden ja palveluskoirakokeiden lajiyhteyshenkilöt sekä näyttely- ja kasvattajatyöryhmät. Yhdistyksellä on lisäksi edustaja noutajakoirarotujen nomeyhteistyötoimikunnassa. Hallitus perustaa lisäksi tarvittavan määrän työryhmiä. Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry toimii vuorovaikutteisessa yhteistyössä rodun kasvattajien kanssa sekä Suomen Kennelliiton että muiden maiden jalostustoimikuntien kanssa seuratakseen ja kehittääkseen kultaistennoutajien jalostukseen liittyviä asioita. Yhdistyksen syyskokous valitsee vuosittain jalostustoimikunnan puheenjohtajan (aiemmin terveystoimikunta). Valinnan jälkeen puheenjohtaja kokoaa ehdotuksen toimikunnan jäsenistä ja esittää sen hallitukselle hyväksyttäväksi. Yhdistyksen hallitus valitsee tarvittaessa yhdistykselle jalostusneuvojan. Jalostustoimikunnan roolia pyritään kehittämään pitkällä tähtäimellä aiemmin korostuneesta terveysasioiden huomioimisesta kohti kokonaisvaltaisempaa koiranjalostusta. Tämän toteuttamiseksi yhteistyötä lisätään yhdistyksen eri toimikuntien ja työryhmien välillä. Vuonna 2015 jalostustoimikunta: jatkaa kasvattajilta ja koiranomistajilta saatavan terveystiedon tallentamista seuraa PEVISA-ohjelman vaikutuksia rotuun

2 2 toteuttaa 2015 alusta voimaan tulevaan PEVISA-ohjelmaan liittyvää rotujärjestölle kuuluvaa seurantavelvollisuutta urosten jälkeläiskiintiön osalta päivittää yhdistyksen internetsivujen jalostussivustot osallistuu koulutuksiin ja jakaa niistä saatua tietoa eteenpäin kokoaa yhdistyksen lehteen artikkelit koirien tuonnin ja viennin sekä keinosiemennyksen käytön vaikutuksesta rodun geneettisen monimuotoisuuden ylläpitämisessä esittää, että PRA geenitestauksen ja selkätutkimusten tukemista jatketaan kartoittaa yhteistyömahdollisuuksia ulkomaisten rotujärjestöjen kanssa pyrkii yhteistyössä luonne- ja nome-toimikuntien kanssa poimimaan testi/koetuloksista asioita, jotka ovat merkityksellisimpiä ja aloittaa pohdinnan, miten asiat voisi huomioida jalostuksessa tutustuu SKL:n lanseeraamaan uuteen jalostustarkastukseen tukee Kasvattajatyöryhmää Nuorten koirien katselmuksen suunnittelussa. Luonnetoimikunta Luonnetoimikunnan puheenjohtajan valitsee syyskokous. Valinnan jälkeen puheenjohtaja kokoaa ehdotuksen toimikunnan jäsenistä ja esittää sen hallitukselle hyväksyttäväksi. Luonnetoimikunta järjestää 3 luonnekuvausta, joista yksi järjestetään yhteistyössä Novascotiannoutajat ry:n kanssa Mäntsälä Virrat Riihimäki (yhteistyössä Novascotiannoutajat ry:n kanssa) Lisäksi järjestetään Kennelliiton luonnetesti lokakuussa Kultaistennoutajien MH-kuvauksen ihanneprofiilin valmistelu jatkuu ja jatketaan myös MHkuvausten tulosten tulkinnan opastus. Lisäksi käynnistetään Kennelliiton luonnetestin kultaistennoutajien ihanneprofiilin valmistelu. Valmistellaan kyselyä kultaistennoutajien arkikäyttäytymisestä. Kysely tehdään nettikyselynä ja se suunnataan kultaistennoutajan omistajille. Luonteeseen ja käyttäytymiseen liittyviä artikkeleita julkaistaan Golden Ring -lehdessä. Pääpaino on luonneasioista tiedottamisessa ja yleisesti luonneasioissa opastamisessa kuten ohjeita luonneprofiilin tulkintaan ja tulosten hyödyntämiseen. Päivitetään internetsivuja tarpeen mukaan. Pohditaan yhdessä muiden toimikuntien ja työryhmien kanssa keinoja ja välineitä tavoittaa pennun hankintaa harkitsevat. Luonnetoimikunta pyrkii myös tukemaan uusien luonnetestaukseen liittyvien toimihenkilöiden (ja luonnetoimikunnan jäsenten) koulutusta sekä jatkokoulutusta/tiedon saamista luonne- ja käyttäytymisasioihin liittyen. Selvitetään Kennelliiton jalostustarkastuksen soveltuvuutta ja mahdollisia vaadittuja toimia, jos jalostustarkastuksia järjestettäisiin kultaisillenoutajille. Tuetaan Kasvattajatyöryhmää Nuorten koirien katselmuksen suunnittelussa. Tehdään yhteistyötä jalostus- ja nome-toimikuntien kanssa analysoitujen luonne- ja käyttäytymistulosten tulkinnasta, käytöstä ja hyödyntäminen jalostuksen ohjauksessa. Noutajien metsästyskoe (NOME)-toimikunta

3 NOME-toimikunnan puheenjohtajan valitsee syyskokous. Valinnan jälkeen puheenjohtaja kokoaa ehdotuksen toimikunnan jäsenistä ja esittää sen hallitukselle hyväksyttäväksi. 3 Toimikunnan tehtävä on suunnitella, kehittää ja organisoida rodunomaisiin lajeihin liittyvää toimintaa. Toiminnan tarkoituksena on saada uusia harrastajia lajien pariin sekä järjestää toimintaa ja kehitysmahdollisuuksia nykyisille harrastajille. Toimikunta pyrkii myös huolehtimaan siitä, että hankimme tietoa ja osaamista myös muista Euroopan maista toiminnan kehittämiseksi. Toimikunta järjestää ja/tai koordinoi vuonna 2015 ainakin seuraavat tapahtumat Kevätpäivä koulutusta uusille harrastajille Joukkue-WT, Lahti Golden Gundog Weekend (koulutusviikonloppu) 7.6. Golden Ringin WT-mestaruus, Merimasku Goldenmestaruus, Nastola Heinäkuu NOME-B koe, Santahamina, Helsinki Taipumuskoe, Virrat NOU/NOME-koulutusta kesäleirillä Virroilla NOME-A-koe Lisäksi lähetetään mahdollisuuksien mukaan edustusjoukkueet kultaistennoutajien Pohjoismaiden mestaruuskilpailuun Tanskaan ( ) sekä Pirkan dameihin ja Mäntän talvinomeen. Toimikunnan jäsenet osallistuvat koulutuksiin mahdollisuuksien mukaan ylläpitääkseen ja kehittääkseen osaamistaan. Toimikunta haluaa tukea alueyhdistyksiä nome-harrastamisessa auttamalla järjestämään koulutuksia yhteistyössä alueyhdistysten kanssa. Toimikunta huolehtii nome-aiheisia artikkeleita jokaiseen Golden Ring -lehteen. Toimikunta tukee Nuorten koirien katselmuksen suunnittelussa. Noutajakoirarotujen nome-yhteistyötoimikunta Hallitus valitsee edustajan ja varaedustajan noutajakoirarotujen nomeyhteistyötoimikuntaan joka toinen vuosi. Kaudella edustajana toimi Susanna Fontell ja varaedustajana Minja Vitikka. Hallitus valitsee uudet edustajat kaudelle loppuvuonna Agility Kesäleirillä Virroilla järjestetään eritasoisille koirakoille agility-koulutusta. Pyritään lähettämään 2-3 joukkuetta Agirotuun edustamaan kultaisianoutajia. Metsästyskoirien jäljestämiskoe (MEJÄ) Metsästäjien jäljestyskoulutusta järjestetään kesäleirillä ja sen lisäksi järjestetään mahdollisesti MEJÄ-viikonloppu. Avoimen luokan koe järjestetään touko-kesäkuussa ja mejämestaruus elokuussa. Mejällä on myös oma palsta lehden jokaisessa numerossa. Näyttelytoiminta Näyttelyt Järjestetään 3 erikoisnäyttelyä sekä epävirallinen Club Show. Kesäleirin yhteydessä järjestetään Match Show. Näyttelyt: 7.2. Pääerikoisnäyttely Kuopio (järjestäjänä KSK)

4 10.7. Erikoisnäyttely Oulun seutu (järjestäjänä GR) Erikoisnäyttely Lahti (järjestäjänä LSK) touko-kesäkuu epävirallinen Club Show Helsingin seutu Match Show kesäleirin yhteydessä 4 Koulutus Järjestetään ulkopuolisen kouluttajan pitämä handler-koulutus. Trimmauskoulutusta järjestetään alueyhdistysten taholta (ainakin Kuopio, Turku, Pori). Muu toiminta Laaditaan näyttelynjärjestämisohje erikoisnäyttelyiden ja epävirallisten näyttelyiden järjestämistä varten. Näyttelytyöryhmä osallistuu mahdolliseen nuorten koirien katselmuksen järjestämiseen ulkomuodon arvioitsijan osalta. Pyritään tukemaan Vuoden kaunein 2014 listan kultaistennoutajien osallistumista ulkomaisiin arvonäyttelyihin. Palveluskoirakokeet (PK) Järjestetään mahdollisuuksien mukaan hakukoulutuspäivä keväällä ja pelastuskoirapainotteinen omatoimipäivä syksyllä. Lisäksi järjestetään haku-, jälki- ja käyttäytymiskoekoulutusta (BH) kesäleirillä. Tottelevaisuuskokeet (TOKO) Tokotiimi jatkaa aktiivista toimintaansa. Vuoden aikana tullaan pitämään neljä erillistä koulutusta. Kahdessa koulutuksessa on mukana ulkopuolinen kouluttaja. Golden Ringin jäsenet voivat tulla kuuntelemaan koulutuksia ilmaiseksi. Toko-koulutusta järjestetään kesäleirillä heinäkuussa. Tokomestaruus järjestetään 8.8. Jyväskylän seudulla. Samassa yhteydessä on 9.8. tokotiimin uusien jäsenten näyttökoe. Pyritään saamaan joukkueet SM-tokoon ja SNJ:n mestaruustokoon. Vuonna 2013 käynnistetty tokotiimin kummitoiminta jatkuu edelleen. Kummitoiminnan tavoitteena on tukea GR:n jäsenten toko-harrastusta ja siinä etenemistä sekä levittää sitä tietotaitoa mitä tiimin jäsenet ovat saaneet myös muille Golden Ringin toko-harrastajille. Myös kasvattajilla on mahdollisuus ottaa yhteyttä tokotiimiin ja pyytää esim. kasvattajatapaamisiin toko-koulutusapua (ei perustottelevaisuutta). Toko yhteyshenkilö huolehtii toko-aiheisia artikkeleita jokaiseen GR:n lehden numeroon. Tokotiimillä on käytössään oma blogi, jossa mm. tiedotetaan tulevista koulutuksista, kerrotaan jäsenistä, uusien jäsenten valinnasta tiimiin ja kirjoitetaan artikkeleita liittyen tokotiimin toimintaan sekä koulutuksiin. Blogin osoite: Vesipelastus (VEPE) Järjestetään vepe-koe sekä vepe-mestaruus kesäleirin yhteydessä Virroilla. Lisäksi järjestetään vesipelastuskoulutusta eritasoisille koirakoille kesäleirin yhteydessä. Julkaistaan vepe-aiheisia artikkeleita yhdistyksen jokaisessa lehdessä. Muu toiminta Ulkomuototuomarikoulutus

5 Kasvattajatyöryhmä Ulkomuototuomarikoulutusta järjestetään kysynnän mukaan. Erikoiskoulutus maalishuhtikuussa 2015 ja arvostelukoe syyskuussa Vuoden 2015 aikana on tarkoitus myös jatkaa koulutusmateriaalin ylläpitoa ja täydennystä kuvin ja tekstein. Erikoiskoulutuksia pyritään pitämään yhdessä jonkun muun noutajarodun kanssa, jolloin rotujen opiskelijat voivat verrata sukulaisrotujen eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä esimerkkikoirien ja kouluttajien avulla. Lisäksi pyritään lisäämään ulkomuototuomarikokelaiden tietoutta noutajien rodunomaisista lajeista. Kasvattajatyöryhmä perustettiin vuonna 2013 ja sen toiminta lähti käyntiin vuoden 2014 alussa. Kasvattajatyöryhmän työ jatkuu alla olevan suunnitelman mukaisesti vuonna 2015: 5 Kasvattajapäivä Jyväskylässä , puhumassa mm. eläinlääkäri Tuire Tamminen. Aiheina mm. nartun astutus/siemennys, progesteroniarvot, herpes-rokottaminen, kustannukset; pentueen hoito, madottaminen, ripuli/giardia. Pyritään järjestämään yhteistyössä muiden toimikuntien/työryhmien kanssa Nuorten koirien katselmus syksyllä. Aloittelevan kasvattajan oppaan loppuun saattaminen Kasvattajien tiedottaminen ajankohtaisista aiheista. Kultaistennoutajien kasvattajien Facebook-keskusteluryhmän ylläpito Pyritään kehittämään yhteistyötapoja kasvattajien ja rotujärjestön välillä sekä kasvattajien kesken. Julkaisutoiminta Alueyhdistykset Tarvikemyynti Yhdistyksen lehti Golden Ring ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehden päätoimittajana toimii Henriikka Eloluoto ja taittajana Liisa Holm. Yhdistys ylläpitää myös internetsivuja. Vuonna 2015 pyritään julkaisemaan yhdistyksen englanninkieliset internetsivut. Nettisivujen ilmettä pyritään uusimaan vuoden 2015 aikana ja tekstien läpikäyntiä ja päivitystä jatketaan. Yhdistys on edustettuna myös Suomen Noutajakoirajärjestön ylläpitämällä keskustelupalstalla sekä yhteisöpalvelu Facebookissa. Useilla paikkakunnilla toiminnasta vastaavat alueelliset yhdistykset, joita rotujärjestö tukee antamalla koulutusta tarvittaessa ja jakamalla yhdistyksille taloudellista tukea toiminnan mahdollistamiseksi. Alueyhdistykset ovat tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Vuonna 2015 järjestetään alueyhdistysten ja alueyhteyshenkilöiden tapaaminen. Pyritään tiivistämään yhteistyötä alueyhdistysten kanssa ja välillä. Yhteistyötä voidaan tehdä myös eri edustustilaisuuksissa esim. messukeskuksessa sekä tukemalla eri lajien toimintaa alueyhdistyksissä auttamalla mm. koulutusten järjestämisessä. Yhdistyksen tarvikemyynti pyritään ulkoistamaan. Ulkoistuskumppanin kanssa sovitaan tietyistä tuotteista, jotka palvelevat jäsenten tarpeita. Tarpeen mukaan tuotevalikoimaa voidaan muuttaa.

6 Tarvikemyynti toimii pääasiallisesti postimyyntinä, mutta tuotteita myydään myös tietyissä yhdistyksen päätapahtumissa. 6 Edustus Yhdistys edustaa ja valvoo kultaistennoutajien etua Suomen Kennelliitossa, pitää yhteyttä rodun kotimaahan Englantiin, Pohjoismaihin ja mahdollisuuksien mukaan muihinkin kultaisianoutajia harrastaviin maihin. Yhdistys on Suomen Palveluskoiraliiton ja Agilityliiton jäsen. Leiritoiminta Yhdistyksen kesäleiri pidetään Virroilla Leirin toiminnasta vastaa leirivastaava Eija Tuominen. Leirillä järjestetään koulutusta mahdollisuuksien mukaan seuraavissa lajeissa: taipumuskoe (nou), noutajien metsästyskoe (nome), agility, tottelevaisuuskokeet (toko), rallytoko, koiratanssi, PK (palveluskoirakokeet), vesipelastus (vepe) ja metsästyskoirien jälkikoulutus (mejä). Leirin yhteydessä järjestetään MH-luonnekuvaus, taipumuskoe, vesipelastuskoe sekä match show.

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2013 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2016 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti:

Rotujärjestötehtäviä yhdistys hoitaa vuonna 2016 seuraavan toimintasuunnitelman mukaisesti: KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2016 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien jalostuksen ohjaus. Yhdistys järjestää

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2011 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY

KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR RY Toimintasuunnitelma vuodeksi 2012 Yleistä Kultaistennoutajien rotujärjestönä yhdistyksen tärkein tehtävä on kultaistennoutajien rodunjalostus. Yhdistys järjestää taipumus-

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) on yksi rotujärjestön Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n (GR) alueyhdistyksistä. PSK järjestää

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 6.1 Julkaisut 4 6.2 Sähköiset palvelut

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan

Lisätiedot

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista.

Valmistelee yhdistyksen kokoukset ja seuraa näissä tehtyjen päätösten toteutumista. SAKSANPAIMENKOIRALIITTO RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1. YLEISTÄ Varsinaisen toiminnan osalta jatkamme perinteisiä ja uusia aloitettuja toimintoja. Liiton tiedottaminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti tulee

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY

SUOMEN KETTUTERRIERIT RY SUOMEN KETTUTERRIERIT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 JULKAISUTOIMINTA Suomen Kettuterrierit ry julkaisee vuoden 2016 aikana, neljä Kettuterrierilehteä. Yhdistys pyrkii julkaisemaan vuosien 2012,

Lisätiedot

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016

Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 Suomen Australiankarjakoirat ry:n sääntömääräinen vuosikokous 6.3.2016 PAIKKA: Jämsä, Teboil Patalahti osoite: Patalahdentie 20, 42100 Jämsä (9-tien varressa) Klo 14 Valtakirjojen tarkistus ja paikalle

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.8.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 11.00 ja päättyy klo 11.45.

Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 11.00 ja päättyy klo 11.45. SUOMEN RANSKANBULLDOGIT RY VUOSIKOKOUSKUTSU 2015 Julkaistu: 27.2.2015 yhdistyksen internet-sivuilla Kokouspaikka: Hotelli Lepolampi, Kielo rakennus Sali A Kivilammentie 1 02820 Espoo Kokousaika: 15.3.2015

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin

Lisätiedot

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa?

Kasvattajapäivät 2014. Rodun tilanne tulevaisuudessa? Kasvattajapäivät 201 Rodun tilanne tulevaisuudessa? SPJ-FSK 17.5.201 Thommy Svevar 17.05.201 Thommy Svevar Suomen Pystykorvajärjestö Finska Spetsklubben r.y. Nykytilanne - analyysi Tilastot osoittavat,

Lisätiedot

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti.

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti. Jenkki Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti. Ilmoitushinnat, aineisto- ja ilmestymisaikataulu, aineiston lähettäminen Jenkki 2/2010 7 In Memoriam 8 Historian siipien havinaa 16

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013 1

TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR ry Yleistä Kultaisianoutajia rekisteröitiin vuoden 2013 aikana 1219 (1535 vuonna 2012). Kultainennoutaja oli Kennelliiton rekisteröinneissä viidenneksi

Lisätiedot

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014

JALOSTUSTOIMIKUNNAN VUOSIKERTOMUS 2014 Jalostusneuvonta. Terveystiedon sekä näyttelytulosten kerääminen ja jakaminen. Jalostustoimikunnalle ei ole tullut suoria jalostustiedusteluja (ns. urostiedusteluja) vuoden 2014 aikana yhtään. Konsultaatiota

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006.

KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.1.2001. Muutos 9.1.2005. Muutos 28.1.2006. KASVATTAJAKOLLEGION SÄÄNNÖT Voimaan 1.5.2015 1. KASVATTAJAKOLLEGION TARKOITUS Edistää kromforländerien jalostuksellista

Lisätiedot

Syyskokouksen pöytäkirja 2014

Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Syyskokouksen pöytäkirja 2014 Suomen Bassetkerho ry:n sääntömääräinen syyskokous 29.11.2014 klo 14.00 Tampere, Sokos hotel Ilves. Läsnä: Simopekka Mäkinen Sari Karlsson Jyrki Karlsson Antti Nuutero Jaana

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA PÄIVITETYSTÄ TOIMINTAOHJEESTA 1. Miksi ehdotuksesta tehdään päätös nyt, kun asiat jäivät rotupalaverissa kesken? Rotupalaverissa ehdittiin käsittelemään ehdotukseen liittyvä kohta

Lisätiedot

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE

ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE ROTUMESTARUUSKILPAILUIDEN JÄRJESTÄMISOHJE 1. Tarkoitus Tämän rotumestaruuskokeiden järjestämisohjeen on laatinut Suomen Belgianpaimenkoirayhdistys ry:n johtokunta. Ohjeiden tarkoituksena on varmistaa,

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.2011 oli yhteensä 3752 jäsentä (3624 vuonna 2010).

Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.2011 oli yhteensä 3752 jäsentä (3624 vuonna 2010). 1 KULTAINEN RENGAS - GOLDEN RING GR ry. Toimintakertomus 2011 Yleistä Kultaisianoutajia rekisteröitiin vuoden 2011 aikana 1490 (1409 vuonna 2010). Kultainennoutaja oli Kennelliiton rekisteröinneissä neljänneksi

Lisätiedot

POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE

POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Pohjanpystykorvan Rotujaoston ohjesäännön liite 1 POHJANPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Yleistä Jaoston puheenjohtajan tulee luottamustoimessaan johtaa jaoston toimintaa 16.8.2014 SPJ:n hallituksen

Lisätiedot

Golden Ringin 2017 Kesäleiri Ähtärissä

Golden Ringin 2017 Kesäleiri Ähtärissä Golden Ringin 2017 Kesäleiri Ähtärissä 9. - 13.7.2017 Tervetuloa perinteiselle Golden Ringin Kesäleirille! Tänä vuonna leiripaikkana on Golden Ringin leiriläisille uusi tuttavuus keskellä Suomea eli Tuomarniemen

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2016 Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä järjestämää toimintaa palkittavien

Lisätiedot

SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE

SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Suomenpystykorvan Rotujaoston ohjesäännön liite 1 SUOMENPYSTYKORVAJAOSTON PUHEENJOHTAJAN TOIMINTAOHJE Yleistä Jaoston puheenjohtajan tulee luottamustoimessaan johtaa jaoston toimintaa 16.8.2014 SPJ:n hallituksen

Lisätiedot

Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin

Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin Ehdotus muutoksista pyreneittenpaimenkoirien jalostussuosituksiin Jalostustussuositukset olivat käsiteltävinä kahden vuoden tauon jälkeen vuosikokouksessa 27.11.11. Yksimielisyyteen päästiin vain silmien

Lisätiedot

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokouksesta on ilmoitettu jäsenistölle Hundur-lehdessä 2/2015, eli yli 14 päivää ennen kokousta. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ISLANNINLAMMASKOIRAT ISLANDHUNDARNA RY 1/(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.9.2015 Paikka: Lomasaari Marttinen, Virrat 1. Kokouksen avaus Kirsi Honkala avasi kokouksen kello 13:09. 4. Kokouksen

Lisätiedot

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE

ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE ESITYS SUOMEN LAIKAJÄRJESTÖ RY:N HALLITUKSELLE Venäläis-eurooppalaisten laikojen jalostustoimikunta esittää Suomen Laikajärjestö ry:n hallitukselle rodun jalostuksen tavoiteohjelman kohta 4.3.2 (s. 22

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN

1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1 VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1.1 Valitseminen ja toimikaudet Vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi

Lisätiedot

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje

Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje Suomen Ajokoirajärjestön jalostusneuvojan toimintaohje 1. Velvoitteet Ottaessaan vastaan SAJ - FSK:n jalostusneuvojan tehtävät asianomainen sitoutuu noudattamaan rotujärjestön jalostustoimikunnan johtosääntöä

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

KARJALANKARHUKOIRAN ROTUJAOSTON OHJESÄÄNNÖN LIITTEET, hallitus

KARJALANKARHUKOIRAN ROTUJAOSTON OHJESÄÄNNÖN LIITTEET, hallitus Karjalankarhukoiran Rotujaoston ohjesäännön liite 1 JALOSTUS JA PENTUNEUVONTA Jalostus Jalostuksen ohjauksesta karjalankarhukoirilla vastaa jalostusryhmä. Jalostusryhmän jäsenillä täytyy olla riittävästi

Lisätiedot

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT

VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN TOIMENKUVAT 1 VASTUUHENKILÖIDEN VALITSEMINEN JA EROAMINEN 1.1 Valitseminen ja toimikaudet Vuosikokous valitsee yhdistyksen hallituksen ja puheenjohtajan. Hallituksen jäsenen toimikausi

Lisätiedot

MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 8.5.1997, Voimassa alkaen 1.1.1998. Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5.

MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 8.5.1997, Voimassa alkaen 1.1.1998. Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5. MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 8.5.1997, Voimassa alkaen 1.1.1998. Muutettu ohjeeksi valtuustossa 21.5.2009 B. KOETOIMINTA 1. KENNELLIITOLTA ANOTTAVAT KOKEET 1.1. KOTIMAISTEN

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

SUOMEN SALUKIKERHO ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013

SUOMEN SALUKIKERHO ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 SUOMEN SALUKIKERHO ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Suomen Salukikerho ry on salukien rotujärjestö. Rotujärjestötehtäviin kuuluu mm. salukien jalostustoiminnan hoitaminen ja edelleen kehittäminen sekä

Lisätiedot

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi

Lisätiedot

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun)

Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme. (Ovat myös jo maksaneet jäsenmaksun) 1 Yhteenveto pöytäkirjoista 10 14/2013 PÖYTÄKIRJA 10/2013 Aika: 18.-24.6.2013 Osallistujat: Jäsenhakemuksia Olemma saaneet uusia jäsenhakemuksia liitteen 1 mukaisesti. Esitän, että hyväksymme kaikki jäseniksemme.

Lisätiedot

Vuoden Tolleri säännöt

Vuoden Tolleri säännöt Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri

Lisätiedot

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa

Lisätiedot

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015

UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 UNKARINPAIMENKOIRAT RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 Kokousaika: 3.1.2015 klo 10.00 Kokouspaikka: Arkisto Läsnä: Christine Nyholm Puheenjohtaja Paula Halmetoja Miia Koivisto Arja Lankinen sihteeri Tiina

Lisätiedot

1. Lonkka- ja kyynärnivelien röntgenkuvien arvosteluperusteet ja niissä mahdollisesti tapahtuneet muutokset

1. Lonkka- ja kyynärnivelien röntgenkuvien arvosteluperusteet ja niissä mahdollisesti tapahtuneet muutokset Kennelliiton ja terveystoimikunnan tapaaminen 19.11.2012 Jäsenistö nosti esille Facebookin jalostusryhmässä huolensa mm. Kennelliiton röntgenpaneelin toiminnasta, Kennelliiton lausuntojen luotettavuudesta

Lisätiedot

Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet

Kennelliiton jalostusstrategian tavoitteet Jalostustussuositukset ovat tarkasteltavina kahden vuoden tauon jälkeen. Jalostuksellisesti aika on lyhyt, mutta paljon ehtii siinäkin ajassa tapahtua koirarintamalla. On siis hyvä käydä suositukset läpi

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut

OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut OSTYn vuoden 2014 terrierikilpailut Oheisiin kilpailuihin on ehdottomasti ilmoittauduttava kirjallisesti määräaikaan mennessä. Tämä koskee myös valiokoiria, myöskin vuoden kuluessa ilmoitetut tittelit

Lisätiedot

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla.

Kilpailussa huomioidaan korkeintaan kuusi (6) parasta tulosta pennuilla, aikuisilla ja veteraaneilla. Pistelaskusäännöt - NN-kilpailu 2017 Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa näyttelyissä käyneet ja pisteitä keränneet norfolkin- ja norwichinterrierit sekä niiden kasvattajat. Ainoastaan Suomen

Lisätiedot

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT

TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT TURUNMAAN KENNELYHDISTYKSEN TÄHTIKOIRA- JA VUODEN KOIRA KILPAILUN SÄÄNNÖT Turunmaan Kennelyhdistys Åbolands Kennelförening ry palkitsee vuosittain voitokkaimmat jäsentensä omistuksessa olevat koirat. Lisäksi

Lisätiedot

Kiertopalkintoja hakemaan

Kiertopalkintoja hakemaan Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 SUOMEN MOPSIKERHO RY:N SÄÄNNÖT Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan 30.1.2015 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Mopsikerho ry ja sen tarkoituksena on kaikin

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa alkaen, lisätty Rallytoko Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen, 1.1.2016 lisätty Rallytoko Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton

Lisätiedot

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja

Järjestäytymiskokous Pöytäkirja 1 / 2 Järjestäytymiskokous Pöytäkirja Aika: 5.1.2013 klo 12.00 Paikka: Unkarinpaimenkoirat ry.n arkisto, Ulvilantie 29, Helsinki Läsnä: Riitta Hohtela puheenjohtaja Minna Hanttu Miia Koivisto Outi Mäkinen

Lisätiedot

1.1. KOTIMAISTEN ROTUJEN VALTAKUNNALLISET OTTELUT JA NIIDEN VALINTAKOKEET

1.1. KOTIMAISTEN ROTUJEN VALTAKUNNALLISET OTTELUT JA NIIDEN VALINTAKOKEET MÄÄRÄAIKAISILMOITUKSET Hyväksytty Kennelliitossa 9.4.2015. Voimassa 9.4.2015 alkaen. A. KOETOIMINTA 1. KENNELLIITOLTA ANOTTAVAT KOKEET 1.1. KOTIMAISTEN ROTUJEN VALTAKUNNALLISET OTTELUT JA NIIDEN VALINTAKOKEET

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. PUMIT RY:N SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pumit ry. Yhdistys on valtakunnallinen ja sen virallinen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2. TARKOITUS

Lisätiedot

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003.

Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. YHDISTYKSEN STATUS Suomen Hollanninpaimenkoirat ry 1 Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut rotua harrastava yhdistys vuodesta 2003. JÄSENYYDET Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on ollut jäsenenä Suomen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa

Lisätiedot

Vuoden Tolleri säännöt

Vuoden Tolleri säännöt Vuoden Tolleri säännöt 1 Novascotiannoutajat ry. palkitsee vuosittain eri lajeissa menestyneet novascotiannoutajat jakamalla seuraavat tittelit: Vuoden AGI-tolleri Vuoden MEJÄ-tolleri Vuoden NOME-tolleri

Lisätiedot

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS

WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS WALESINTERRIERIKERHO RY VUOSIKOKOUS 23.3.2015 Walesinterrierikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 23.3.2015 2 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Hallitus Hallituksen puheenjohtajana on toiminut Markku Peittola, varapuheenjohtajana

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

VUODEN KOIRA -KILPAILU

VUODEN KOIRA -KILPAILU VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Jalostusohjesäännön päivitys/muokkaus ehdotukset ((tuplasuluissa punaisella)) poistettavat ja alleviivattuna vihreällä korjaukset

Jalostusohjesäännön päivitys/muokkaus ehdotukset ((tuplasuluissa punaisella)) poistettavat ja alleviivattuna vihreällä korjaukset Jalostusohjesäännön päivitys/muokkaus ehdotukset ((tuplasuluissa punaisella)) poistettavat ja alleviivattuna vihreällä korjaukset Suomen Tanskandoggi Ry:n jalostusohjesääntö Tanskandogin Jalostuksen Tavoiteohjelma

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Mallirunko on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMAN MALLIRUNKO HARVALUKUISILLE RODUILLE Ohje on tarkoitettu roduille, joissa on viimeisen viiden vuoden aikana rekisteröity alle 250 koiraa. Jalostuksen tavoiteohjelman suositeltava

Lisätiedot

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi. Suomen Pekingesikerho ry - Finska Pekingeserklubben rf VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 28.3.2009 klo 14.00 Paikka: Helsinki, Sepänkatu 15 Spring House Oy:n tiloissa Läsnä: Kati Kuula, Kirsti Lempinen, Ulla

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Jäsenet tarvitsemme talkootyövoimaa kokeiden ja tapahtumien järjestämiseen ja onnistumiseen!

Jäsenet tarvitsemme talkootyövoimaa kokeiden ja tapahtumien järjestämiseen ja onnistumiseen! Jäsenet tarvitsemme talkootyövoimaa kokeiden ja tapahtumien järjestämiseen ja onnistumiseen! Tarjoa apuasi suoraan koevastaavalle tai lajin kurssitoimihenkilölle! Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry Jäsenlehti

Lisätiedot

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.

Lisätiedot

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran

Lisätiedot

SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY

SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY 1 (5) SUOMEN LANCASHIRE HEELER YHDISTYS RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS AIKA 17.3.2013 klo 13.25 16.35 PAIKKA LÄSNÄ Työhuone Tuulensuu, Tuulensuuntie 10, 37800 Toijala Kati Hämäläinen Päivi Järvelä Anna

Lisätiedot

Vesikoirat ry:n toimintakertomus 2009

Vesikoirat ry:n toimintakertomus 2009 Kuva: Ville Suhonen Vesikoirat ry:n toimintakertomus 2009 2 Vesikoirat ry:n tarkoituksena on jakaa tietoja ja luoda harrastustoimintaa espanjan- ja portugalinvesikoiraharrastajille sekä ohjata rotujen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.) Vuoden koirat-pisteiden laskuohjeisiin on tullut pieniä muutoksia ja tarkennuksia, nämä uudet muutokset on tummennettu. Suurin muutos on kotimaan näyttelykoira-kilpailussa, jossa tästä lähtien kaikki karvanlaadun

Lisätiedot

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt

Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt Suomen Noutajakoirajärjestön säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Noutajakoirajärjestö r.y., ruotsiksi käännettynä Finlands Retrieverorganisation r.f. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010

Toimintakertomus 2010 Toimintakertomus 2010 Vuosi 2010 oli yhdistyksen 31. varsinainen toimintavuosi. Jäsenistö Vuonna 2010 yhdistyksessä oli yhteensä 298 jäsentä, joista varsinaisia jäseniä oli 270, perhejäseniä 28 ja kunniapuheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen

Lisätiedot

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS

Saksanpaimenkoiraliitto ry. Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO 3. TALOUS 4. JALOSTUS Saksanpaimenkoiraliitto ry Toimintasuunnitelmaesitys kaudelle 2013 1. YLEISTÄ 2. YLEISHALLINTO Liiton tehtävänä on toimintavuonna 2013 taata jäsenilleen ja jäsenyhdistyksilleen toiminnan kannalta tärkeät

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Uroksen jalostuskäyttö

Uroksen jalostuskäyttö Uroksen jalostuskäyttö Sisällysluettelo päivitetty 7.6.2014/J.Fors YLEISTÄ... 3 REKISTERÖINTIEHDOT... 3 SSSK RY:N JALOSTUSTOIMIKUNTA... 4 JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA (JTO)... 4 PEVISA... 5 YLEISTÄ... 5

Lisätiedot

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli

Keeshondien JTO Mitä jäi käteen? Johdanto. Sukusiitosprosentti Suomen Keeshond ry. Outi Hälli Johdanto Keeshondien JTO 27-211 211 Mitä jäi käteen? Suomen Keeshond ry Outi Hälli 23.1.211 Sukusiitosprosentti Yksittäisen pentueen kohdalla sukusiitosprosentti ei saisi nousta yli 6,2 Vuoden 27 alusta

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,

Lisätiedot