Vaihtoraportti. esa.jouhten at tkk.fi Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta / Koneenrakennustekniikan laitos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaihtoraportti. esa.jouhten at tkk.fi Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta / Koneenrakennustekniikan laitos"

Transkriptio

1 Vaihtoraportti esa.jouhten at tkk.fi Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin tiedekunta / Koneenrakennustekniikan laitos Vaihtoyliopisto: Michigan Technological University / Houghton, MI, USA Kevät 2009 ( ) Kahdenvälinen vaihtokohde, opetuskieli englanti Vaihtokohteeni Yhdysvallat oli ainakin ensimmäistä kertaa vaihtoon lähteneelle hyvä paikka. Kulttuuri on lähellä eurooppalaista, mutta kaikki pienet yksityiskohdat ovat kuitenkin erilaisia. Lisäksi englanninkielinen opetus helpottaa sopeutumista. Vaihtokohteeni Michigan Technological University eli lyhyemmin MTU sijaitsee Houghton:ssa aivan Yhdysvaltojen pohjoisosissa Lake Superior:n rannalla. Lähimmät suuret kaupungit ovat Chicago, Minneapolis ja Detroit. Houghton ja aivan sen vieressä sijaitseva Hancock ovat entisiä kuparin louhintaan erikoistuneita kaivoskaupunkeja. Alue tunnetaankin nimellä Copper County. Kaivostoiminta on sittemmin lopetettu ja nykyisin Houghton:n ja Hancock:n yhteenlaskettu asukasluku on noin Valitsin Michigan Tech:n vaihtokohteeksi pääasiassa, koska halusin lähteä vaihtoon Pohjois Amerikkaan ja kahdenvälisessä vaihtokohteessa ei tarvinnut maksaa lukukausimaksuja. Ainakin siihen aikaan kuin itse hain vaihtoon TKK:n kahdenväliset vaihtokohteet Yhdysvalloissa ja Kanadassa olivat kaikki kutakuinkin samalla alueella joten valinta oli myös osittain sattuman varainen. Michiganin pohjoispuolen eli Upper Peninsulan väestöstä suuri osa on muuttanut alueelle aikoinaan Pohjois Euroopasta ja monet paikallisista ovat sukujuuriltaan suomalaisia. Ilmastoltaan Upper Peninsula on hyvinkin samankaltainen kuin Suomi. Lämpötilat vaihtelivat talvella 5 ja 20 asteen välillä ja keväällä lämpötilat nousivat parhaimmillaan +20 asteeseen. Erona suomalaiseen ilmastoon on huomattavasti suuremmat sademäärät. Suurten järvien aiheuttama Lake effect snow lisää huomattavasti talven lumikertymää joka nousee parhaimmillaan jopa kuuteen metriin. Tämä kannattaa huomioida ainakin siinä, että hyvät talvikengät täytyy olla reissussa mukana. Runsas lumisade takaa toisaalta myös hyvät mahdollisuudet lasketteluun ja muuhun talviurheiluun. Maantieteellisesti vaihtokohteen sijainti oli sikäli huono, että matkustaminen vaihdon aikana yhtään kauemmaksi on aika vaikeaa. Oikeastaan ainoa kätevä julkinen yhteys on lentäminen, joka on kuitenkin huomattavan kallista. Lähimpiin suurkaupunkeihin (Chicago, Minneapolis) kertyy matkaa bussilla toistakymmentä tuntia, vaikka etäisyydet kilometreissä eivät olekaan aivan mahdottomia. Helpointa lienee hankkia auton omistavia kavereita paikan päältä, niin reissailukin

2 onnistuu. Kevään aikana on myös kuuluisa kevätloma eli Spring Break, jonka aikana on hyvä mahdollisuus lähteä käymään myös jossain kauempana. Järjestelyt Hakuprosessi Hakuprosessi TKK:n yhteistyökouluun oli kohtalaisen yksinkertainen. Käytännössä tarvitsi vain toimittaa tarvittavat hakupaperit ja todistukset Yhdysvaltojen opintojen koordinaattorille, joka huolehti hakemuksen postittamisen. Ajoissa kannattaa ottaa selvää tarvitaanko omassa hakukohteessa virallinen todistus kielitaidosta. Hakupapereiden mukana tulee toimittaa myös opintosuunnitelma vaihtoajalle, jonka laatiminen ainakin itselläni oli hieman hankalaa, koska tietoja kurssien esitietovaatimuksista tai edes kurssien järjestämisestä ollut aina tarjolla. Kurssien valintaan ei kannata käyttää liikaa aikaa, sillä omia kurssivalintoja ainakin MTU:ssa pystyi muuttamaan vapaasti vielä myöhemmin. Kursseja on mahdollista muuttaa vielä tarvittaessa opiskelun alettuakin ja paikalliset opinto ohjaajat avustavat myös esimerkiksi tilanteessa, jossa kurssin opiskelijamäärä on jo täynnä. Tieto opiskelupaikan saamisesta tuli itselleni aika hyvissä ajoin verrattuna siihen, mitä olin lukenut ja kuullut muilta vaihdossa olleilta. Sain tiedon hyväksymisestä sähköpostitse jo toukokuussa, mutta varsinainen hyväksymiskirje ja tunnukset koulun järjestelmiin tulivat vasta syyskuun aikana. Aikaa asioiden järjestämiseen oli kuitenkin aivan riittävästi. Rahoitus Vaihto opiskeluni rahoitus koostui TKK:n stipendistä, Kelan opintotuesta ja osittain omista säästöistä. Omia säästöjä kului kutakuinkin saman verran kuin Suomessa opiskellessani. Michigan Techissä oli mahdollista myös työskennellä koululla ohella lisätulojen ansaitsemiseksi. Ylimääräisiä kuluja vaihdon aikana kertyi lähinnä vapaa aikaan liittyvistä reissailuista, jotka riippuvat tietysti jokaisesta itsestään. Lisäksi kannattaa huomioida, että Suomesta poiketen kurssikirjojen ostaminen on lähes pakollista. Kurssit seuraavat yleensä hyvin tarkasti kirjallisuutta ja tentit on laadittu myös kurssikirjan perusteella. Kirjoja ei myöskään ole mahdollista lainata kirjastosta. Kirjat ovat aika suolaisen hintaisia, koulun kirjakaupassa noin $ uutena, käytettynä kirjoja saa hieman halvemmalla. Oma suositukseni on, että kirjat tilaa netistä (esim. Amazon.com) käytettynä, jolloin säästää helposti noin 50 % kustannuksista. Koulun lähistöllä olevat kirjakaupat ostavat käytettyjä kirjoja lukukausien lopuilla ja ainakin itse sain kirjoista vieläpä ihan kohtalaisesti rahaa takaisin. Tällä tavoin kirjoihin kului itseltäni lopulta vain noin $100. Käytännön järjestelyt Suomessa Vaihtopaikan varmistuttua kannattaa hyvissä ajoin alkaa hoitaa käytännön asioita. Tärkeimpiä huolehdittavia asioita ovat asunnon hakeminen, lentolippujen varaaminen, viisumin hankkiminen, tarvittavan vakuutuksen ostaminen, kurssien valinta ja eräiden maksujen suorittaminen vaihtoyliopistolle. Lentolippujen hinnassa voi säästää aika paljonkin, kun alkaa hyvissä ajoin metsästää sopivia tarjouksia. Michigan Tech:ä lähin lentokenttä sijaitsee Hancock:ssa, jonne lentäminen onnistuu vain Minneapolis:n kautta. Paikalle voi myös matkustaa bussilla, mutta bussimatka esimerkiksi Chicagosta kestää jo lähemmäs 20 tuntia. Koulun keskustelufoorumeilta voi kyllä yrittää metsästää kimppakyytiä eri kaupungeista, joita on koulun alkamisen tienoilla kohtalaisen hyvin tarjolla. Itse

3 lensin paikalle reittiä Helsinki Lontoo New York Minneapolis Hancock. Edestakaisille lennoille tuli hintaa noin 1000 euroa. Koulun nettisivuilla on myös hyvät ohjeet miten pääset perille. Koulu järjestää myös kyydin lentokentältä kampukselle, kunhan vain ilmoitat, millä lennolla saavut. Viisumin hankkiminen on hankalampi prosessi kuin voisi olettaa. Hyvät ohjeet hakupapereiden täyttöön löytyvät suurlähetystön sivuilta ja lisätietoja voi kysellä myös sähköpostitse tai puhelimella. Varsinainen viisumihaastattelu hoituu ongelmitta, kunhan kaikki paperit ovat kunnossa haastatteluun mentäessä. Viisumia hakiessa pyydetään todistamaan tarvittava varallisuus sen mukaan kuinka paljon koulu on ilmoittanut hakijan tarvitsevan opiskeluajalle. Omalla kohdalla tämä määrä oli $15000/lukukausi ja todisteeksi kelpasi esimerkiksi tiliote nettipankista printattuna. Viisumia varten joutui suorittamaan myös kaksi maksua, joiden yhteissaldo oli muistaakseni noin $300. Muistaakseni viisumi saapui noin reilun viikon jälkeen viisumihaastattelusta. Yhdysvaltoihin lähtevä on velvollinen hankkimaan riittävän kattavan vakuutuksen tapaturmien varalle. Käytännössä vakuutuksen ottamista valvoo yliopisto, joka myös tarjoaa mahdollisuuden ostaa vakuutus suoraan koululta. Michigan Techin nettisivuilta löytyy tieto myös siitä millainen vakuutuksen tulee olla, jos sen ostaa jostain muualta. Itsellä oma matkavakuutukseni oli riittävän kattava, mutta jouduin maksamaan noin 200 euron lisämaksun, koska matkan pituus oli yli 3kk. Selvisin kuitenkin muistaakseni jonkin verran halvemmalla kuin, jos olisin ostanut vakuutuksen yliopistolta. Michigan Techillä on aika hyvät nettisivut, joiden kautta löytyy sekä tietoa koulun käytännöistä että asioista, jotka tulee hoitaa kuntoon ennen matkaa. Kun varsinainen hyväksymiskirje saapui, sain myös tunnukset koulun tietojärjestelmiin ja pääsin selaamaan ja valitsemaan kursseja. Netin kautta maksetaan myös kaikki koululle menevät maksut muun muassa tietokoneluokkien käyttöoikeudesta. Maksuja oli yhteensä noin $450. Käytännön asiat vaihtokohteessa Asuminen Tarjolla oli käytännössä kolme erilaista vaihtoehtoa järjestää asuminen vaihto opiskelun aikana. Michigan Tech tarjoaa opiskelijoille paikkoja asuntoloissa sekä asuntoja, joissa kuitenkin asuu yleensä myös muita opiskelijoita. Tämän lisäksi asunto on totta kai mahdollista vuokrata myös yksityiseltä sektorilta. Koulun asuntoja ja asuntolapaikkoja haetaan netin kautta kaavakkeella. Itse päädyin asumaan koulun tarjoamaan asuntoon. Asunto oli todella hieno, vasta remontoitu ja pinta alaltaan noin 350m 2. Talossa oli kuuden makuuhuoneen lisäksi keittiö, olohuone, ruokailuhuone sekä isot yhteistilat kellarissa. Makuuhuoneet olivat 2 hengen huoneita, joista osa oli varustettu omalla kylpyhuoneella. Lukukauden aikana meitä asui kämpässä enimmillään 10 henkeä. Vuokraa maksoin $350 kuukaudessa. Etuna verrattuna yksityisten vuokraamiin asuntoihin, vuokra sisälsi kaikki asumiskulut (sähkö, vesi, netti, kaapeli tv). Erityisesti talvella lämmitykseen menevät kulut on hyvä huomioida omaa asuntoa etsiessä. Itse ainakin pidin siitä, että kämpässä oli reippaanlaisesti väkeä, sillä se oli todella hyvä tapa myös tutustua uusiin ihmisiin. Talo oli sen verran iso, että kymmenen henkeä mahtui vielä hyvin elämään ja oleskelemaan tarvittaessa myös

4 omissa oloissaan. Koulun kämppiä kannattaa kysellä suoraan sähköpostitse Michigan Tech Housing:sta, vaikka ne nettisivujen mukaan olisivatkin jo täynnä. Koulun asuntoloista voisin mainita sen verran, että ne ovat varmasti helpoin tapa järjestää asuminen ja myös hyvä tapa tutustua ihmisiin. Asuntoloiden toimintaan kuuluu paljon erilaista järjestettyä aktiviteettia lukuvuoden mittaan. Asuntoloihin hakemista harkitsevan kannattaa kuitenkin huomioida pari seikkaa. Asuntolan vuokraan sisältyvät myös päivittäiset ruokailut koulun tiloissa, minkä takia vuokra on noin $600/kk. Huoneet ovat 2 hengen huoneita, joihin juuri ja juuri mahtuu kaksi työpöytä kerrossänky yhdistelmää. Lisäksi asuntoloissa asuu ainakin omaan opiskelutilanteeseen nähden (III vuosikurssi / 23v) kohtalaisen nuorta porukkaa (18 21v). Näistä syistä ainakin itse päädyin välttämään asuntoloissa asumista. Yliopiston palvelut Asioiden tiedustelu ja yleiset järjestelyt ennen vaihtoon lähtöä ja paikan päällä sujuivat erittäin hyvin MTU:n kansainvälisen opintotoimiston kanssa. Opintoihin liittyen tarjolla oli myös henkilökohtaista opintojen ohjausta ja erilaisia opiskelupiirejä, joita en kylläkään itse päätynyt kertaakaan hyödyntämään. Terveydenhuoltopalveluita en onneksi joutunut kokeilemaan, mutta aivan koulun läheisyydestä löytyi peruspalveluita tarjonnut terveyskeskus ja jokusen kilometrin päästä myös sairaala. Hintataso Ruuan hintataso Yhdysvalloissa oli aika lähellä Suomen hintatasoa. Muutenkin hinnat olivat samaa tasoa, ehkäpä hieman halvemmat, kuin Suomessa. Joitain tavaroita, kuten vaatteita, sai halvemmalla kuin Suomesta. Dollarin kurssi vaikuttaa aika paljon ja sen ollessa heikko selviää Yhdysvalloissa jonkin verran halvemmalla kuin Suomessa. Opinnot Omiin opintoihini Michigan Tech:ssä sisällytin 5 kurssia: Operations Management, Sales and Sales Management, Industrial Organization, Principles of Economics ja Materials Recycling. Kurssit olivat kaikki 3 krediitin eli paikallisen opintopisteen kurssia, joista kertyi siis yhteensä 15 sikäläistä opintopistettä. Tarkkaa tietoa siitä, miten opintopisteet Suomessa korvataan, en saanut ennen lähtöäni, enkä ole saanut vieläkään. Kyseinen opintopistemäärä oli kuitenkin niin sanottu full load eli normaalitahdilla opiskelevan opiskelijan lukukaudessa keskimäärin tarvitsema määrä. Minimissään lukukauden aikana oli suoritettava 12 krediittiä ja maksimissaan oli mahdollista suorittaa 18. Yhdysvaltalainen opintopiste on määritelty niin että 15 cr sisältää 15 tuntia luentoja/harjoituksia viikossa, joiden lisäksi opiskelijan oletetaan opiskelevan 2 tuntia jokaista luentotuntia kohden. Toisin sanoen 15 cr tarkoittaa teoriassa siis 45 tuntia opiskelua viikkoa kohden. Kurssien taso oli vaihteleva. Osa kursseista oli hyvinkin mielenkiintoisia, kun taas osa tuntui aivan liian helpoilta. Myös opettajien taso vaihteli aika paljon, mutta suurin osa ainakin omille kursseilleni osuneista oli oikein päteviä. Kurssien työtavat erosivat aikalailla siitä mihin olin tottunut Suomessa. Lähes jokaisessa kurssissa oli tentti jaettu jopa 3 4 välikokeeseen ja lisäksi kurssiarvosanaan sisältyi pienempiä

5 kokeita/kuulusteluita sekä harjoitustöitä. Näin ollen lähes joka viikolle osui jokin deadline tai koe, mutta toisaalta nämä olivat usein todella helppoja. Vapaa aika Maksullisen koulujärjestelmän etuna voinee pitää sitä, että koulun tarjoamat vapaa ajan palvelut olivat monipuoliset ja pääosin ilmaiset. Koululta löytyi muun muassa iso liikuntakeskus, jäähalli, tenniskeskus, ulkokenttiä, hiihtolatuja, pari kuntosalia sekä ampumarata. Koulu omisti myös noin 5 minuutin automatkan päässä laskettelukeskuksen, jonka käyttö oli opiskelijoille ilmaista. Keskus ei mikään aivan huikea ollut, mutta ainakin itse olin tyytyväinen siitä, että lumilauta oli tarttunut matkalle mukaan. Urheilumahdollisuuksista löytyy koulun sivuilta vielä paljon lisää aiheesta kiinnostuneille. Muuta Vaihtoon lähtemistä suosittelisin ehdottomasti kaikille, sillä ainakin itsellä ajasta muodostui varmasti tähänastisen elämän mieleenpainuvimpia. Itse lähtisin Michigan Tech:iin myös uudestaan siellä kokemani perusteella. Pienessä, hieman etäällä kaikesta sijaitsevassa kaupungissa oli sekä hyvät että huonot puolensa, mutta kaiken kaikkiaan olin omaan valintaani tyytyväinen.

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero

Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014

MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 MATKARAPORTTI University of Surrey Syyslukukausi 1.10.2013-31.1.2014 Joonas Remes SäTe 5 23.3.2014 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. LÄHTÖVALMISTELUT... 4 2.1. Hakeminen... 4 2.2. Muut valmistelut...

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Opintoasiain päällikön päätös 1 (1) Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun kansainvälisen opiskelijavaihdon periaatteet Aalto-yliopisto tukee perustutkinto-opiskelijoiden kansainvälistä opiskelijavaihtoa

Lisätiedot

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut

Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla. Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Opinnot haltuun: Vaihto-opiskelu ulkomailla Minna Pekkanen Kansainväliset opiskelijapalvelut Kuka voi lähteä vaihtoon? Vaihtoon voi lähteä kaikista kauppatieteiden kandidaatin ohjelman erikoistumisalueista

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

VAIHTO-INFO. Minna Nousiainen, International Coordinator Kasvatustieteiden tiedekunta

VAIHTO-INFO. Minna Nousiainen, International Coordinator Kasvatustieteiden tiedekunta VAIHTO-INFO Minna Nousiainen, International Coordinator minna.nousiainen@ulapland.fi Kasvatustieteiden tiedekunta MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi:

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu Vaihto-opinnot ulkomailla Mirka Jalonen, kv-suunnittelija, Insinööritieteiden korkeakoulu Miksi vaihtoon? Globaalit työmarkkinat Kansanvälisestä kokemuksesta hyötyä työelämässä; tuo vaihtokokemuksesi esille

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?

Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille

Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Erityislinjan opiskelijoiden huoltajille Ranuan kr. kansanopiston erityislinja on tarkoitettu kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville. Toiminta käynnistyi vuonna 2003 kehitysvammaisten

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Vaihtoraportti. University of Wisconsin-Madison, Yhdysvallat 8/2015-1/2016

Aalto-yliopisto. Vaihtoraportti. University of Wisconsin-Madison, Yhdysvallat 8/2015-1/2016 Aalto-yliopisto Vaihtoraportti University of Wisconsin-Madison, Yhdysvallat 8/2015-1/2016 Rami El Geneidy 12.3.2016 Perustiedot Tässä käyn läpi vaihtoraporttiin edellytettäviä perustietoja minusta ja kohteesta.

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta.

Opintotuki voidaan myöntää aikaisintaan hakemuksen saapumiskuukauden alusta. Kela Hakemus Opintotuki Ammattikorkeakoulut ja yliopistot OT 2 Voit tehdä tämän hakemuksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit arvioida tuen määrän /laskurit

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille

Maailma haltuun. Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Maailma haltuun Tutkinto-opiskelijaksi ulkomaille Koko tutkinnon suorittaminen ulkomailla Tutkintoon johtavaa opiskelua, jonka kesto riippuu suoritettavasta tutkinnosta 2. asteen ammatilliset opinnot Alempi

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus vaihtokohteesta Vaihtoraportti Koulutusohjelma Aallossa: Energia- ja LVI-tekniikka Pääaine: Energiatekniikka Vaihtoyliopisto: Czech Technical University in Prague Vaihdon ajankohta: 10.9.2014 16.1.2015 (syyslukukausi

Lisätiedot

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa MATKARAPORTTI Henry Huusko Lukuvuosi 2015-16 Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa 1. JOHDANTO Valitsin vaihtokohteekseni Baumanin teknillisen yliopiston Moskovassa ja vietin

Lisätiedot

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä

Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Yleistä Vaihtoraportti Lissabon, Portugali Syyslukukausi 2015 Kemian tekniikan koulutusohjelma/life Science Technologies Vaihtoyliopisto: Instituto Superior Técnico Vaihto-ohjelma: Erasmus Vaihtoaika: 9/2015-2/2016

Lisätiedot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot

Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Vaihtoraportti Massey University Auckland / Wellington, Uusi-Seelanti 07/2006 06/2007 Antti Maunula Informaatioverkostot Sisällysluettelo 1 Yleiskuvaus...2 2 Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa...4 3 Opinnot...5

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

Laki. opintotukilain muuttamisesta

Laki. opintotukilain muuttamisesta Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3

Lisätiedot

Vaihtoraportti NTU Singapore

Vaihtoraportti NTU Singapore Vaihtoraportti NTU Singapore Mikko Poranen, Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan Korkeakoulu mikko.poranen@aalto.fi Lukuvuosi 2015/2016 Minun kriteerini vaihtokohteelle oli päästä jonnekin lämpimään, suurempaan

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

ERASMUS-VAIHTORAPORTTI

ERASMUS-VAIHTORAPORTTI ERASMUS-VAIHTORAPORTTI RWTH Aachen 9/2010-8/2011 Konetekniikka/Tuotantotalous JOHDANTO Olin vuoden verran Erasmus-vaihdossa Saksassa, syyskuusta 2010 elokuuhun 2011. Vaihtokohteeni oli RWTH Aachen yliopisto,

Lisätiedot

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS

PL 4600, Oulun yliopisto p HOPS PL 4600, 90014 Oulun yliopisto p. 029 448 2920 http://www.oulu.fi/kauppakorkeakoulu/ HOPS henkilökohtainen opintosuunnitelma Pelkkää KTM-tutkintoa suorittamaan siirtyvät opiskelijat Nimi: Opiskelijanumero:

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Kohde: Wienin teknillinen yliopisto. Ajankohta: Vaihto-ohjelma: Erasmus. Opetuskieli: englanti.

Vaihtoraportti. Kohde: Wienin teknillinen yliopisto. Ajankohta: Vaihto-ohjelma: Erasmus. Opetuskieli: englanti. Vaihtoraportti Kohde: Wienin teknillinen yliopisto Ajankohta: 2010-2011 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti Tuotantotekniikka Yhteydenotot: juha.markkanen@aalto.fi Palaute opiskelijapalveluille

Lisätiedot

Kansainvälisyyttä Schildtin lukiossa lv

Kansainvälisyyttä Schildtin lukiossa lv Kansainvälisyyttä Schildtin lukiossa lv 2016-2017 Opiskelijavaihdot ystävyyskoulujen kanssa 1. Johannes Kepler Gymnasium, Garbsen, Deutschland Vastavuoroinen opiskelijavaihto: saksalaiset tulossa vieraiksemme

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi

Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi 1 Veli-Matti Taskila asiantuntija Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry. etunimi.sukunimi@samok.fi AMMATTIKORKEAKOULUOPINTOJEN HARJOITTELU OPISKELIJAN SILMIN "Harjoittelun tavoitteena

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA 1 (6) HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA Tohtoriopintojen opetussuunnitelma löytyy tiedekunnan jatko-opinto-oppaasta: www.utu.fi/fi/yksikot/edu/tutkimus/tohtorikoulutus/opinnot/opinto-opas/sivut/home.aspx

Lisätiedot

Vaihto Etelä-Koreassa KAIST-yliopistossa syksy 2012 - kevät 2013

Vaihto Etelä-Koreassa KAIST-yliopistossa syksy 2012 - kevät 2013 Vaihto Etelä-Koreassa KAIST-yliopistossa syksy 2012 - kevät 2013 Tommi Jokela tommi.jokela@gmail.com EIS saa julkaista raporttini sivuillaan yhteystiedoillani. Sisältö 1. Vaihtokohteen valitseminen, hakeminen

Lisätiedot

Suuntana Kaukokohteet

Suuntana Kaukokohteet JAANA SEVERIDT 19.11.2015 Suuntana Kaukokohteet Kv viikko 2015 Miksi kansainvälistyä? Lähde: World Economic Forum, Why studying abroad could help you get hired Miksi kansainvälistyä? Laajenettu kansainvälinen

Lisätiedot

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET

UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET UKK - USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET - KAUPPATIETEET OPISKELIJAKSI HAKEMINEN Kuinka pitkään saan opiskella? Opinto-oikeusaika on perusopintokokonaisuudessa kolme lukukautta, aineopintokokonaisuudessa neljä lukukautta

Lisätiedot

Vaihtoraportti National Chengchi University

Vaihtoraportti National Chengchi University Vaihtoraportti National Chengchi University Taipei, Taiwan Geomatiikka Vaihtoajankohta: 1.9.-31.12.2013 Taiwan, Taipei Taiwaniin vaihtoon hakeminen oli monen asian onnellinen sattuma. Selailin Aalto-yliopiston

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Kemian tekniikka Instituto Tecnológico y de Estudios Superiores de Monterrey Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Opetus englanniksi ja espanjaksi

Kemian tekniikka Instituto Tecnológico y de Estudios Superiores de Monterrey Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Opetus englanniksi ja espanjaksi Kemian tekniikka Instituto Tecnológico y de Estudios Superiores de Monterrey Syksy 2015 Kahdenvälinen vaihtokohde Opetus englanniksi ja espanjaksi Raportin saa julkaista verkossa Tecnológico de Monterrey,

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

VAIHTORAPORTTI. Yliopisto (SPBGPU) on kaupungin toiseksi suurin yliopisto. Teknillisten yliopistojen sarjassa SPBGPU lukeutuu maan parhaimmistoon.

VAIHTORAPORTTI. Yliopisto (SPBGPU) on kaupungin toiseksi suurin yliopisto. Teknillisten yliopistojen sarjassa SPBGPU lukeutuu maan parhaimmistoon. VAIHTORAPORTTI Yleistiedot Sähköposti: antti.tanner (at) tkk.fi Koulutusohjelma: Teknillinen fysiikka ja matematiikka Vaihtokohde: Pietarin valtiollinen teknillinen yliopisto: Vaihdon aika: lukuvuosi 2008

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi Tervetuloa asumaan Kotisiipi Päivärinteen palvelutalon Kotisiipi on turvallinen ryhmäkoti kuudelle ikäihmiselle. Toiminta-ajatus Kotisiipi on Päivärinteen palvelutalossa sijaitseva kuuden asukkaan ryhmäkoti.

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2016 Vastausprosentti: 74,8 % Oppilaitos ja opiskelijahuolto Sivu 1 / 8 Oppilaitos ja opiskelijahuolto

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki 10.9.2012 Lukiolaki 1998/629 Lukiokoulutuksen järjestäminen (3 luku) Koulutuksen järjestäjät 3 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Asukastyytyväisyyskysely

Asukastyytyväisyyskysely Asukastyytyväisyyskysely toukokuu 2016 305 vastaajaa vuokra-asukkaiden vastausprosentti 31% Halusimme selvittää Mikä on asumisessa tärkeää? Miten hyvin se nykyisessä asumisessa toteutuu? Tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 Asumisoikeuden myöntämisestä Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin sekä tämän asumisoikeuden käyttämisestä on voimassa olevien huoneenvuokralainsäädännön

Lisätiedot

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011 1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015

Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit. Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 Opiskelun ja opetuksen tuen ja hallinnon aliprosessit Pekka Linna KOOTuki-ryhmä, 13.3.2015 1. Koulutus- ja opetussuunnittelu, aliprosessit 1. Korkeakoulun koulutusvastuiden strateginen suunnittelu 2. Koulutuksen

Lisätiedot

Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente

Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente Kemian tekniikan korkeakoulu Erasmus vaihto University of Twente 1.9.2015 31.1.2016 YLEISKUVA KOHTEESTA Vietin vaihtoni Alankomaiden itäisessä kaupungissa Enschedessä, jonka laitamalla kohdeyliopistoni

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana. Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa

Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana. Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa Päivi Peltoniemi ja Paula Santapakka Raudaskylän Kristillinen Opisto 2013 Aikuisten perusopetus Raudaskylän

Lisätiedot

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn PÄÄTTÖTYÖOPAS SISÄLLYSLUETTELO Mikä on päättötyö... 1 Päättötyö ja päättötodistus... 2 Milloin päättötyön voi suorittaa... 3 Miten päättötyö suoritetaan... 4 Portfolio... 5 Näitä asioita voisit portfoliossasi

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita

KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa. Kokemuksia ja käytännön ohjeita KesäJeesi -toiminta Koulutuskeskus Sedun tiloissa Kokemuksia ja käytännön ohjeita 2 SISÄLTÖ 1 KesäJeesi -toiminnan taustaa... 3 2 Toiminta KesäJeesi -pajoilla - mitä, miksi ja miten... 4 3 Uraohjaus osana

Lisätiedot

Avoimen opiskelijan opas

Avoimen opiskelijan opas Avoimen opiskelijan opas päivitetty 13.11.2013 LIIKETALOUDEN YKSIKÖN ESITTELY Koulutusohjelmat Liiketalouden yksikössä voi opiskella viidessä eri ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutusohjelmassa

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016 Ilmoittautuneita: 2000 / 78 2001 / 83 2002 / 87 2003 / 72 2004 /

Lisätiedot

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA

TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA TOHTORIOPISKELU VAIHDOSSA/ULKOMAILLA Laura Lalu (laura.lalu@uta.fi) Kansainvälisten asioiden koordinaattori Tampereen yliopisto/päätalo A120 27.1.2016 ULKOMAILLA OPISKELUN HYÖDYT Henkilökohtainen akateeminen

Lisätiedot

Janne Kemppainen Winter Semester 2014/15 12. huhtikuuta 2015 janne.kemppainen@aalto.fi Saa julkaista internetissä sähköpostiosoitteellani

Janne Kemppainen Winter Semester 2014/15 12. huhtikuuta 2015 janne.kemppainen@aalto.fi Saa julkaista internetissä sähköpostiosoitteellani Janne Kemppainen Winter Semester 2014/15 12. huhtikuuta 2015 janne.kemppainen@aalto.fi Saa julkaista internetissä sähköpostiosoitteellani Vaihtoraportti UNIVERSITÄT STUTTGART Yleistä Olin puoli vuotta

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op

Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Aikuisopetuksen tehtäviin suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot 60 op Minna Daniel 15.6.2016 1 Opinnot Joka vuosi aloittaa 85 aikuisopetukseen suuntautuvaa opiskelijaa, joista puolet tutkintoopiskelijoita

Lisätiedot

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016. Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN 2016 Opiskelu avoimen yliopiston väylällä Opiskelu avoimen yliopiston väylällä on pääosin päiväsaikaan tapahtuvaa opiskelua, joitain opintojaksoja saattaa olla

Lisätiedot

The Hague University of Applied Sciences. Matkaraportti

The Hague University of Applied Sciences. Matkaraportti The Hague University of Applied Sciences Matkaraportti Laura Aarnio Sisällys 1. JOHDANTO... 1 1.1 Hakeminen... 1 1.2 Matkavalmistelut... 2 2. ASUMINEN... 3 3. KOULU JA OPISKELU... 4 3.1 Perehdytys... 4

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET. 1 Opintotukilautakunnan asettaminen

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 LUKU YLEISET SÄÄNNÖKSET. 1 Opintotukilautakunnan asettaminen KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU OPINTOTUKILAUTAKUNNAN OHJESÄÄNTÖ Hyväksytty Kajaanin ammattikorkeakoulun hallituksen kokouksessa 13.8.2009. Opintotukilautakunnan ohjesääntö on laadittu opintotukilaissa (21.1.1994/65

Lisätiedot

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti

RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti RAPORTTI 25.2.2011 SUORITETUISTA KÄYTETTÄVYYSTESTEISTÄ Luuppi-projekti Saila Oldén 1. JOHDANTO Tässä raportissa kuvataan perjantaina 25.2.2011 Luuppi-projektin tiimoilta suoritettujen käytettävyystestien

Lisätiedot

Studia Generalia Murikassa 12.11.2015

Studia Generalia Murikassa 12.11.2015 Studia Generalia Murikassa 12.11.2015 Työelämän kansanopisto Nuoret turvapaikan hakijat kansanopistossa Sivistystyön Vapaus ja Vastuu Pirkanmaa Studia Generalia Murikka 12.11.2015 1 Vapaa sivistystyö Suomessa

Lisätiedot

Vaihtojärjestelyt. Terveydenhuolto ja hintataso

Vaihtojärjestelyt. Terveydenhuolto ja hintataso Vaihtokohde: Baselin yliopisto (Universität Basel), Sveitsi Ajankohta: huhti - syys-/lokakuu 2012 Vaihto-ohjelma: itse hankittu paikka Raportin saa julkaista www-sivuilla Vaihtokohde Kulttuurillisesti

Lisätiedot