Lahjoitukset (elinkustannusindeksillä korjattuna) milj. EUR

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lahjoitukset 2003-2012 (elinkustannusindeksillä korjattuna) milj. EUR"

Transkriptio

1 Suomen Kulttuurirahasto - eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen tarkoitus on suomalaiskansallisen henkisen ja taloudellisen viljelyn vaaliminen ja kehittäminen.

2 Koululaiskeräys - ideologinen pohja Maisteri L. A. Puntilan artikkeli Suomen Kuvalehdessä (7/1937) herätti ajatuksen suomalaisen kulttuurirahaston perustamisesta. Puntila järjesti suurkeräyksen, jossa vedottiin vauraaseen keskiluokkaan ja elinkeinoelämään. Tämän jälkeen koululaiset kulkivat ovelta ovelle keräyslistojen kanssa. Kulttuurirahastosta haluttiin tehdä koko kansan rahasto. Suomen Kulttuurirahasto perustettiin

3 Historia Suurlahjoittajat - pääomaperusta Rahaston toiminnan pohjaa loivat merkittävästi myös suurlahjoittajat, joista ensimmäisiä olivat mm: pääjohtaja Mauri Honkajuuri asikkalalainen emäntä Helmi Nuuttila vuorineuvos Antti Antero vuorineuvos Heikki Huhtamäki neiti Maili Autio.

4 Nimikkorahastot - tahtojen kohtauspaikka Kulttuurirahasto muodostaa rahastojärjestelmän, jossa on yhteensä 788 rahastoa. Keskusrahastossa on säätiön yleisrahaston lisäksi 383 nimikkorahastoa, maakuntarahastoissa yleisrahastojen lisäksi 387 nimikkorahastoa. Nimikkorahastot perustuvat yksityishenkilöiden ja yhteisöjen tekemiin lahjoituksiin. Rahastoista jaetaan apurahoja niiden ohjesäännöissä määriteltyihin tarkoituksiin.

5 Talous Lahjoitukset (elinkustannusindeksillä korjattuna) Pääomalahjoitukset Toimintalahjoitukset milj. EUR

6 Talous Sijoitusomaisuus (elinkustannusindeksillä korjattu) Kotimaiset osakkeet Ulkomaiset osakkeet Huoneistot, kiinteistöt JVK, rahamarkkinat, muut sijoitukset milj. EUR.

7 Talous Sijoitustuotot (brutto, elinkustannusindeksillä korjattu) Osingot Vuokrat Korot Voitto-os. Muut Myyntivoitot milj. EUR

8 Vuotuiset apurahat ja kulttuuritoiminta inflaatiokorjattuna (milj. )

9 Talous Varsinaisen toiminnan kulut (milj. EUR) (elinkustannusindeksillä korjattu) 45 3,5 Hallinto- ja yleiskulut 40 3,2 3 Kulttuuritoiminta 35 3, Apurahat 25 6,2 4,3 3 0,4 3 0,8 7,5 3,6 3,2 3,4 4,2 5,2 3,4 3,2 1,1 2 7,7 2 9, ,3 3 0,

10 Maakuntarahastot Maakuntarahastot ja perustamisvuodet 1. Etelä-Karjalan rahasto Etelä-Pohjanmaan rahasto 1959; Etelä-Savon rahasto Hämeen rahasto Kainuun rahasto 1954; Keski-Pohjanmaan rahasto 1959; Keski-Suomen rahasto Kymenlaakson rahasto Lapin rahasto 1954; Pirkanmaan rahasto Pohjois-Karjalan rahasto Pohjois-Pohjanmaan rahasto 1954; Pohjois-Savon rahasto Päijät-Hämeen rahasto Satakunnan rahasto Uudenmaan rahasto Varsinais-Suomen rahasto 1964

11 Luottamuselimet Hallituksen jäsenet alkaen Puheenjohtaja Timo Viherkenttä, hallintoneuvos Varapuheenjohtaja Elina Ikonen, akatemiaprofessori Pertti Haaparanta, professori Helena Hiilivirta, intendentti Jari Järvelä, kirjailija Jussi Lehtonen, näyttelijä Johanna Mappes, akatemiaprofessori Riitta Pyykkö, vararehtori Ari Sihvola, professori Teija Tiilikainen, johtaja Maarit Toivanen-Koivisto, vuorineuvos Annika Waenerberg, professori

12 Kulttuuritoiminta Taidekoti Kirpilä - suomalaista taidetta, yleisöluentoja, konsertteja Taidekoti Kirpilä on lääkäri Juhani Kirpilän ( ) Kulttuurirahastolle lahjoittama koti, jossa on esillä hänen keräämänsä suomalaisen taiteen kokoelma. Kokoelmassa on 537 teosta vuosisadan vaihteen realistisista maalauksista 1960-luvun informalistisiin teoksiin.

13 Kulttuuritoiminta Kansainvälinen Mirjam Helin -laulukilpailu - ponnahduslauta nuorille laulajille Laulukilpailu on nimetty professori Mirjam Helinin ( ) mukaan ja rahoitetaan hänen 1981 tekemänsä lahjoituksen turvin Mirjam ja Hans Helinin rahastosta. Kilpailu järjestetään joka viides vuosi. Ensimmäinen kilpailu pidettiin 1984, seuraava kilpailu on Vuonna 2009 kilpailun voittivat Yulia Lezhneva ja Kihwan Sim.

14 Kulttuuritoiminta Soitinkokoelma -Stradivari, Guadagnini, Amati, Grancino, Testore Kokoelmaan kuuluu tällä hetkellä yli kolmekymmentä jousisoitinta. Arvosoittimiksi on luokiteltu yli euron arvoiset soittimet. Soittimia lainataan nuorille lahjakkaille muusikoille ja musiikinopiskelijoille. Laina-aika on viisi vuotta. Soitinkokoelman hoitokunta tekee ehdotuksen hankinnoista sekä lainansaajista.

15 Kuntien kirjahankinnat ja BKT-kasvu Kirjahankinnat 80 BKT-kasvu

16 Kirjatalkoot - kutsu kunnille yhteistyöhön Suomen Kulttuurirahaston historian suurin yksittäinen tukipäätös: 3,5 miljoonalla eurolla tukea kuntien kirjahankintoihin. Svenska litteratursällskapet (SLS) osallistui hankkeeseen n eurolla. Tavoitteena lisätä yleisten kirjastojen kirjahankintoja vähintään 15 % Hankkeeseen ilmoittautui mukaan 402 kuntaa (97 %).

17 Kirjatalkoot Vuonna kuntaa (67 %) oli nostanut omia kirjahankintojaan. Lisäys koko maassa 8,2 % (1,9 ME). Kampanjan aikana hankittu lähes kirjaa lisää.

18 Kulttuuritoiminta Nuorisohanke Myrsky - inspiroi, yhdistää, antaa malleja Suomen Kulttuurirahaston valtakunnallinen suurhanke Kulttuurirahaston panostus yhteensä lähes 5 milj. euroa. Suunnattu vuotiaille nuorille - erityisesti niille, joita on vaikea tavoittaa perinteisin keinoin. Tarjoaa nuorille välineitä persoonalliseen ja sosiaaliseen kasvuun. Juurruttaa Suomeen uudenlaisia toimintamalleja nuorista lähtöisin olevan toiminnan lisäämiseksi. Ammattitaiteilijoiden ohjauksessa toteutettiin yli 80 taidehanketta, joihin osallistui yli nuorta. Hanketta jatkaa Suomen lasten ja nuorten säätiö.

19 Huhtiniemen arkeologiset kaivaukset Sitkeän huhun mukaan Lappeenrannan Huhtiniemessä olisi kesällä 1944 salaa teloitettu satoja sotilaskarkureita. Alueelta oli myös löydetty ihmisten luita. Kulttuurirahasto käynnisti syksyllä 2006 arkeologiset kaivaukset, jotka osoittivat, että paikalla oli 1800luvulla sijainnut venäläinen sotilashautausmaa. Teloituksista ei löytynyt merkkejä. Kulttuurirahaston kaivausten ansiosta arvoitus voidaan katsoa lopullisesti selvitetyksi.

20 Kulttuuritoiminta Oopperaan! Kansallisoopperan 100-vuotisjuhlien kunniaksi Kulttuurirahasto kutsui oopperaan noin 7000 seitsemäsluokkalaista valvojineen. Yli 400 hakemuksen joukosta mukaan arvottiin 177 koulua Utsjoelta Hankoon. Kulttuurirahasto maksoi pääsyliput ja matkakulut. Oppilaat valmistautuivat esitykseen Kansallisoopperan opettajille tarjoaman koulutuksen avulla. Oppilailta kerätyn palautteen mukaan 75 % oli valmis lähtemään uudelleen oopperaan.

21 Pienten sukukielten elvytys Tavoitteena turvata mm. inarinsaamen ja karjalan kielen tulevaisuus. Inarin kielipesä on 2000-luvulla kasvattanut kymmeniä lapsia. Kielipesiä levitetään yhteistyössä Venäjän viranomaisten kanssa Aunuksen Karjalaan ja muille suomalais-ugrilaisille alueille. Kulttuurirahaston rahoitus vuodesta 2006 noin 3 ME.

22 Kulttuuritoiminta Toimittajien täydennyskoulutus - Kulttuurijournalismin tukemiseksi Syksyllä 2013 järjestettävä, viiden kuukauden mittainen koulutus on kehitetty kulttuurijournalismin tukemiseksi. Koulutus on suunnattu yleistoimittajille, jotka haluavat erikoistua kulttuuriin, tai kulttuuritoimittajille, jotka haluavat työhönsä uusia näkökulmia. Koulutuksen tavoitteena on lisätä hyvien kulttuuriuutisten, -artikkeleiden ja kritiikkien määrää suomalaisissa tiedotusvälineissä. Hakuaika helmi-maaliskuussa 2013, apuraha noin 20 toimittajalle.

23 Maahanmuuttajien kielikoulutushanke - osaksi Suomea Suurhanke, joka julkistettiin vuosijuhlassa Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska kulturfondenin yhteistyössä valtion kanssa käynnistämä kokeilu, jonka tavoitteena on tehostaa maahanmuuttajien suomen tai ruotsin kielen opetusta. Mallia kokeillaan 16 kunnassa, ja kokeilu kestää kaksi vuotta. Kokonaiskustannukset ovat noin 10 miljoonaa euroa. Kokeilun jälkeen päätetään pysyvästä mallista, joka säädetään kotouttamislaissa.

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Historia eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Taiteilija Kalle Carlstedt on suunnitellut Rahaston tunnuksen, kalevalaisen tammen, joka vahvistettiin Rahaston käyttöön vuonna 1937. Tunnus uusittiin Rahaston 25-vuotisjuhlavuoden

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen tarkoitus

Lisätiedot

Koululaiskeräys. - ideologinen pohja

Koululaiskeräys. - ideologinen pohja SKR Suomen Kulttuurirahasto Lapin rahasto Asiamies Marjut Kuusisto Lapin Matkailuparlamentti Suomulla 30.9.2010 SKR Taiteilija Kalle Carlstedt on suunnitellut Rahaston tunnuksen, kalevalaisen tammen, joka

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Historia eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen tarkoitus

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Taiteilija Kalle Carlstedt on suunnitellut Rahaston tunnuksen, kalevalaisen tammen, joka vahvistettiin Rahaston käyttöön vuonna 1937. Tunnus uusittiin Rahaston 25-vuotisjuhlavuoden

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen tarkoitus

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen apurahainfo 23. tammikuuta Oulun yliopisto

Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen apurahainfo 23. tammikuuta Oulun yliopisto Suomen Kulttuurirahaston maakuntarahastojen apurahainfo 23. tammikuuta 2018 Oulun yliopisto Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen

Lisätiedot

SKR. Suomen Kulttuurirahasto. - eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen inen kulttuurin tukija

SKR. Suomen Kulttuurirahasto. - eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen inen kulttuurin tukija SKR Suomen Kulttuurirahasto - eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen inen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääs ääntömääräinen tarkoitus on suomalaiskansallisen

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN

MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN MAJAOJA-SÄÄTIÖ MAIJA IKONEN 24.1.2017 MAJAOJA-SÄÄTIÖSTÄ Säätiö perustettiin 14.12.2000 rakkaudesta kulttuuriin. Säätiön tarkoituksena on jakaa vuosittain apurahoja erilaisiin kulttuurikohteisiin. Etusijan

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

cupore Suomen kulttuuri- ja taideammatit tilastollisessa tarkastelussa 1995 2000 maakunnittain Samu Lagerström

cupore Suomen kulttuuri- ja taideammatit tilastollisessa tarkastelussa 1995 2000 maakunnittain Samu Lagerström cupore Julkaisuja 4 2004 Samu Lagerström Suomen kulttuuri- ja taideammatit tilastollisessa tarkastelussa 1995 2000 maakunnittain cupore KULTTUURIPOLIITTISEN TUTKIMUKSEN EDISTÄMISSÄÄTIÖ Samu Lagerström

Lisätiedot

Pankkibarometri 1/2008 26.3.2008

Pankkibarometri 1/2008 26.3.2008 Pankkibarometri 1/2008.3.2008 -barometri.3.2008 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset Alueelliset tiedot 6 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsitystä

Lisätiedot

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Sosiaali ja terveysvaliokunnan infotilaisuus 8.3.2017 Antti Väisänen, STM 1 8.3.2017 Maakuntien rahoitus 1 (1/2) Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan.

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

www.skr.fi www.saatiopalvelu.fi T&K menot (www.research.fi) 2006 yht. 5761 milj. euroa yritykset 4108 milj. julk. sektori 574 milj. korkeakoulusektori (ml. AMK:t) 1079 milj. T&K menot valtion talousarviossa

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi Rovaniemi 7.6.2011 Laajakaistahankkeet EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat laajat hajaasutusalueiden laajakaistahankkeet - Pilottihankkeet Pertunmaa

Lisätiedot

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi

Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi Taidetestaajat 2017-2020 Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi 24.11.2016 Anu-Maarit Moilanen, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto Veli-Markus Tapio, Suomen Kulttuurirahasto Taide lähtee kasista!

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Alueelliset innovaatiot ja kokeilut -varojen alueellinen jako 2016 Ennakoitu rakennemuutos, euroa Kasvusopimukset, euroa Yhteensä, euroa Uudenmaan liitto 317 000 1 466 000 1 783 000 Hämeen liitto 183 000

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut 31.10.2016 RATKAISTUT MAAKUNTAKAAVAT Lapin liitto Rovaniemen seudun maakuntakaava 14.4.2000 19.5.2000 26.6.2000-2.11.2001 - - (m19001) 1/5222/2000 Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaava KUMOTTU

Lisätiedot

Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta Yleisten kirjastojen neuvosto

Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta Yleisten kirjastojen neuvosto Lapin alueen kirjastostrategia ja Yleisten kirjastojen suunta 2016-2020 Yleisten kirjastojen neuvosto 7.4.2016 Satu Ihanamäki, Lapin aluehallintovirasto 7.4.2016 1 Lapin yleiset kirjastot Lähde: Lapin

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Pirkanmaan rahasto Luovien alojen rahoitusseminaari 24.1.2017 Silja Minkkinen-Poikolainen, asiamies Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton,

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.6.

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.6. Mainospaikat ja -hinnat 1.6.2014 alkaen ETUSIVU 1. Avaussivun hallinta Avaussivun hallinta Pikselikoko: 956x586 Tiedostokoko: max. 150 kt Tiedostomuoto: JPG, GIF, FLASH Näyttörajoite: 1 per viikko Hinta

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Valtakunnallinen hissiseminaari 9.5.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs

Lisätiedot

Sulasolin organisaatio

Sulasolin organisaatio Sulasol Mikä Sulasol? Vuonna 1922 perustettu Sulasol, Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto r.y. on maamme suurimpia harrastajamusiikkijärjestöjä. Sulasol tarjoaa jäsenilleen harrastustoimintaan liittyviä

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

PERA. Pelastustoimen ja Ensihoidon RiskinArvio (PERA) hankkeen nykytila. Työturvallisuusseminaari, Espoo 15.4.2015

PERA. Pelastustoimen ja Ensihoidon RiskinArvio (PERA) hankkeen nykytila. Työturvallisuusseminaari, Espoo 15.4.2015 PERA Pelastustoimen ja Ensihoidon RiskinArvio (PERA) hankkeen nykytila Työturvallisuusseminaari, Espoo 15.4.2015 Ohjelmistosuunnittelija Teemu Mykkänen Hankekoordinaattori Maija Puranen 21.4.2015 1 PERA

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP Käytännön vaatimustaso: TEO edellyttää samaa laatustandardia kaikkialla maassa kaikkina vuorokauden aikoina.

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.12.

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.12. Mainospaikat ja -hinnat 1.12.2015 alkaen ETUSIVU 1. Avaussivun hallinta Avaussivun hallinta Pikselikoko: 956x586 Tiedostokoko: max. 150 kt Tiedostomuoto: HTML5, JPG, GIF, FLASH Näyttörajoite: Frekvenssi

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntatilaisuus

Etelä-Savon maakuntatilaisuus Etelä-Savon maakuntatilaisuus 11.5.2016 Etelä-Savon maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Etelä-Savon maakuntatalous Etelä-Savon

Lisätiedot

Museokäynnit vuonna 2018

Museokäynnit vuonna 2018 Museokäynnit vuonna 2018 Museoiden suosio jatkuu Vuonna 2018 Suomen ammatillisesti hoidetuissa museoissa tilastoitiin yhteensä 7 127 513 museokäyntiä (n = 316), mikä on suurin piirtein saman verran kuin

Lisätiedot

PANKKIBAROMETRI II / 2009 30.6.2009

PANKKIBAROMETRI II / 2009 30.6.2009 II / 2009 PANKKIBAROMETRI II / 2009 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsitystä luotonannosta ja talletuksista.

Lisätiedot

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas,

OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, OHJELMA 9.00 Kahvit (SALI) 9.15 Tervetuloa, Lasse Heiskanen, lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä, EKLU ry Liikkuva koulu yhteinen asia, Eino Havas, johtaja, Likes-tutkimuskeskus Tutkittua tietoa liikkuvista

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto juho.ruskoaho@laakariliitto.fi Terveyskeskusten lääkäritilanne 2014 Kyselytutkimus

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti Trenditietoja 2008-2013 Häggman Erik 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Sivu 1 [KI R J O I T A Y R I T Y K S E N O S O I T E ] Sisältö

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6. Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.2013 Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien sopeuttaminen

Lisätiedot

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet Tällä tutkimuksella profiloitiin perinnän kohteena olevat yritykset suhteessa Suomen

Lisätiedot

2/10/2015 YLEISKATSAUS MIKSI NETTIPALVELUT OVAT OK? HISTORIAA SUOSITUKSIA JA PALKINTOJA

2/10/2015 YLEISKATSAUS MIKSI NETTIPALVELUT OVAT OK? HISTORIAA SUOSITUKSIA JA PALKINTOJA YLEISKATSAUS eterveys on täällä nyt Terveys/hyvinvointiteknologian hurja kasvu (Suomi on kärkimaita) Netin käyttö on arkipäivää, myös ikäihmisillä : Yli neljännes 75-89-vuotiaista suomalaisista käyttää

Lisätiedot

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi ESITTELYVIDEO Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi 10.11.2014 Mielenterveystalon esittely 2 MIELENTERVEYSTALO PÄHKINÄNKUORESSA LUOTETTAVAA JA AJANTASAISTA TIETOA OIRENAVIGAATTORI

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus 12.11.2014 Tilastot: Satakunnan ELY-keskus, Merja Mannelin 13.11.2014 140 HAASTEELLINEN tilanne: Suomen

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016

Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden. valmisteluihin. Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Katsaus Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden valmisteluihin Suomi 100 -sihteeristö Tammikuu 2016 Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä 2017. Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät UUSIMAA Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Monimuotoinen kokonaisuus 3 Toimenpidealueet Suomi maailmassa Yhteiset

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus

Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus 22.4.2016 Päijät-Hämeen maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi

Maatalous Keski-Suomessa. Juha Lappalainen MTK Keski-Suomi Maatalous Keski-Suomessa Juha Lappalainen MTK Keski- 1 AgriInfo Maatilojen rahavirta Tuottajaliitto KESKI-SUOMI, 2010 MAATILOJEN TULOT (brutto, ei sis. alv) yhteensä 273,17 milj. ( 7 %) * Osuus koko maan

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus

Sairaanhoitopiirin vuosi Kuntatilaisuus Sairaanhoitopiirin vuosi 2016 Kuntatilaisuus 15.11.2016 Vuodesta 2016 Jatkettu rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia Hoidettujen potilaiden määrä kasvanee n. 2,5 % edellisestä vuodesta Hoidon kysynnän

Lisätiedot

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009 Pankkibarometri 3/2009 Pankkibarometri 3/2009 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 9 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien näkemystä

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2010

Yliopistokoulutus 2010 Koulutus 2011 Yliopistokoulutus 2010 Yliopistoissa 169 400 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2010 169 400 opiskelijaa. Opiskelijamäärä

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus

Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 15.4.2016 Etelä-Pohjanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Älykäs kiinteistö seminaari 27.5.2015. Juha Antti Juutinen VR Group / Kiinteistöt

Älykäs kiinteistö seminaari 27.5.2015. Juha Antti Juutinen VR Group / Kiinteistöt Älykäs kiinteistö seminaari 27.5.2015 Juha Antti Juutinen VR Group / Kiinteistöt Yhteisellä Matkalla jo yli 150 vuotta Ensimmäinen säännöllinen junayhteys Helsinki Hämeenlinna maaliskuussa 1862 Valtionrautatiet

Lisätiedot

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta

Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Satakunta Lasten ja nuorten maakunta Pertti Rajala Maakuntajohtaja 17.9.2013 1. Tilaisuuden taustat Maakunnassamme tehdään sektoreittain paljon erinomaista työtä lasten ja nuorten hyväksi Uudenlaiset palvelumme

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2011

Yliopistokoulutus 2011 Koulutus 2012 Yliopistokoulutus 2011 Yliopistoopiskelijat Yliopistoissa 169 000 opiskelijaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan yliopistojen tutkintoon johtavassa koulutuksessa oli vuonna 2011 169 000

Lisätiedot

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen

Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Hissi esteetön Suomi 2017 Jälkiasennushissien rakentamisen määrän kaksinkertaistaminen Lahti 22.8.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Kehittämispäällikkö, arkkitehti Vesa Ijäs Osaamiskeskusohjelma 2007

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN Työelämän kehittämis- ja palvelutoiminta uudistuu -seminaari 3.11.2010 Hilton Helsinki Strand Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2012 OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Pohjanmaan maakuntatilaisuus Pohjanmaan maakuntatilaisuus 6.4.2016 Pohjanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Pohjanmaan maakuntatalous Maakuntatilaisuus

Lisätiedot

Yliopistokoulutus 2009

Yliopistokoulutus 2009 Koulutus 2010 Yliopistokoulutus 2009 Yliopistoissa suoritettiin 23 800 tutkintoa vuonna 2009 Tilastokeskuksen mukaan yliopistoissa suoritettiin vuonna 2009 yhteensä 23 800 tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Tiedotustilaisuus 12.2.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2012 ja 2013

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Rikokset joulunaikana

Rikokset joulunaikana Ilmoitustyyppi: Rikos Tutkiva yksikkö: Poliisi Poliisin tietoon tulleet rikokset (poiminta rikosryhmittelyistä) joulun aikana (23.-27.12.) 23.-27.12.2002 23.-27.12.2003 23.-27.12.2004 23.-27.12.2005 23.-27.12.2006

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi

LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan Rovaniemi LIIKKUVA KOULU TUTKIMUSTEN JA SEURANNAN VALOSSA Koulut Liikkumaan 23.2.2016 Rovaniemi Koulu liikuttaa ja istuttaa Liikkuva koulu -tutkimuksen tuloksia 2010 2015 Tuija Tammelin, Janne Kulmala, Harto Hakonen

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot