Älykäs kiinteistö seminaari Juha Antti Juutinen VR Group / Kiinteistöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Älykäs kiinteistö seminaari 27.5.2015. Juha Antti Juutinen VR Group / Kiinteistöt"

Transkriptio

1 Älykäs kiinteistö seminaari Juha Antti Juutinen VR Group / Kiinteistöt

2 Yhteisellä Matkalla jo yli 150 vuotta Ensimmäinen säännöllinen junayhteys Helsinki Hämeenlinna maaliskuussa 1862 Valtionrautatiet muokkasi Suomen taloutta, sosiaalista rakennetta ja kulttuuria Matkustajien ja tavaran määrä raiteilla kasvoi Höyry vaihtui dieseliin ja sitten sähköön Valtionrautatiet lakkautettiin 1995, VR perustettiin

3 Monipuolinen palveluyritys Vastuullisesti tuotetut matkustus-, logistiikka- ja infrapalvelut Pääasiassa Suomessa mutta myös Venäjällä ja Ruotsissa Suomen valtion omistama ammattilaista

4 VR Group lukuina Liikevaihto Henkilöstö 1 367,2 miljoonaa euroa ,3 miljoonaa 35,6 miljoonaa Tavaraa raiteilla junamatkaa linja-automatkaa 37,0 miljoonaa tonnia Tavaraa maanteillä 5,2 miljoonaa tonnia

5 Konsernin strategisilla teemoilla vastataan lähtökohtien asettamiin haasteisiin Veturien korkea keski-ikä aiheuttaa merkittävän investointitarpeen uuteen vetokalustoon Suuri investointitarve kalustoon Tarvittava investointitaso seuraavien 10 vuoden aikana noin M Nykytuloskunto johtaa nopeaan velkaantumiseen investointien myötä Kasvu mahdollistaa investoinnit Kilpailun kiristyminen ja avautuminen Track siirtynyt jo kilpailtuun ympäristöön Rautatielogistiikassa kilpailua tästä vuodesta lähtien oletetaan 10% markkinaosuuden menetys Matkustajaliikenteen kilpailun avautuminen strategiakaudella lähiliikenteen osalta Asiakaslähtöisyyttä on edelleen kehitettävä Suomen teollisuuden rakennemuutos Metsäteollisuuden tuotantolaitosten sulkemiset Perusteollisuustuotannon siirtyminen pois Euroopasta Taloudellinen taantuma nopeuttanut rakennemuutosta ja vähentänyt kuljetuksia Kilpailukykyä ja kustannustehokkuutta on parannettava Odotukset toimivampaan ja asiakaslähtöisempään rautatieliikenteeseen <Päivämäärä>, <Esityksen aihe>, <tekijä> 5 Täsmällisyyshaasteita lumisina talvina Kuluttajien suuremmat odotukset toimivuudelle ja palvelutasolle Häiriöherkkä rataverkko johtuen kasvaneista junamääristä, yksiraiteisuudesta ja rataverkon ikääntymisestä Operatiiviset perusasiat laitettava kuntoon 5

6 VR:n kiinteistöomaisuus Kiinteistöjen lukumäärä 203 Kiinteistöjen ala Rakennusten lukumäärä 660 ha 377 kpl Rakennusten kokonaisala m 2 Rakennusten vuokrattava-ala m 2 Tilanne syksy 2014 <Päivämäärä>, <Esityksen aihe>, <tekijä> 6 6

7 VR:n kiinteistöomaisuus Maantieteellinen jakauma Pohjanmaa Etelä-Karjala Pohjois-Karjala Pohjois-Savo Kainuu Keski-Suomi Kymenlaakso Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Satakunta Lappi Etelä-Savo Ahvenanmaa - Åland Varsinais-Suomi Uusimaa Päijät-Häme Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Pirkanmaa kpl Rakennuksia Kiinteistöjä <Päivämäärä>, <Esityksen aihe>, <tekijä> 7 7

8 VR:n kiinteistöomaisuus - Käyttötarkoituksittain kokonaisala vuokrattava ala 0 <Päivämäärä>, <Esityksen aihe>, <tekijä> 8 8

9 Käyttäjät Vuokralaiset Liiketoimintaryhmät Kuluttajat Kiinteistöjohtaminen Kiinteistöyksikkö Toimitila- ja Käyttäjäpalvelut - Vartiointi - Aulapalvelut - Jätehuolto - Postitus - Kopiointipalvelut - Ravintolatoiminta - Kokouspalvelut Managerointi Isännöitsijät Sähkökäytönjohto Energianhallinta Hoito- ja ylläpito Tekniset palvelut Huolto, Ulkoalueet Siivouspalvelut Sähköhuollot Kalusteet ja Muutot Erillisjärjestelmät Hissit Palo- ja sammutusjärj. ATK-verkko, Varmennettusähkö Yksityisraiteet Turvallisuusjärjestelmät Korjausrakentaminen Kuntoarviot ja -tutkimukset Energiakatselmukset (PTS) Korjaussuunnitelma Kunnossapitohankkeet Korjaushankkeet <Päivämäärä>, <Esityksen aihe>, <tekijä> 9 9

10 Korjausohjelman toteuttaminen <Päivämäärä>, <Esityksen aihe>, <tekijä> 10 10

11 DESIGO-järjestelmä on käytössä valtakunnallisesti <Päivämäärä>, <Esityksen aihe>, <tekijä> 11 11

12 Järjestelmäkaavio <Päivämäärä>, <Esityksen aihe>, <tekijä> 12 12

13 1 Peittokaavio ja pysyvyyskäyrä Ravintolan sähköenergian kulutus viikon ajalta. Näytteenottotarkkuus 60 min.

14 Odotukset Palvelutuottajille Sopimuksen mukainen toiminta Jatkuva kehittäminen Raportointi -> Trendit -> Analysointi Yhteistyökyky Energiatehokkuuden hallinta Vahva organisaatio Valtakunnallisuus <Päivämäärä>, <Esityksen aihe>, <tekijä> 14 14

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Lisätiedot

Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012

Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012 Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta Janne Vartia 11.12.2012 Alue TEOLLISUUTTA TAPAHTUMIA HYVINVOINTIA 2 Työllistävyys Suurin merkitys Satakunnassa Jalostuksen työllistävyys maakunnittain 2009

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;

Lisätiedot

Vanhusneuvostojen seminaari

Vanhusneuvostojen seminaari Vanhusneuvostojen seminaari 25.9.2015, Hämeenlinna Maakuntajohtaja Timo Reina Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Strategiaperusta Missio 2020 Hämeen liitto toimii siten, että ihmiset tahtovat

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntatilaisuus

Etelä-Savon maakuntatilaisuus Etelä-Savon maakuntatilaisuus 11.5.2016 Etelä-Savon maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Etelä-Savon maakuntatalous Etelä-Savon

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma

Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma Erkki Niemi RAKENNEMUUTOS 1988..2007 Nousuja, laskuja ja tasaisia taipaleita Yleinen kehitys Tuotanto Klusterit tuotantorakenne ja sen muutos Työllisyys Investoinnit Tuotannontekijät työ ja pääoma 1 Alueiden

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Sosiaali ja terveysvaliokunnan infotilaisuus 8.3.2017 Antti Väisänen, STM 1 8.3.2017 Maakuntien rahoitus 1 (1/2) Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan.

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut 31.10.2016 RATKAISTUT MAAKUNTAKAAVAT Lapin liitto Rovaniemen seudun maakuntakaava 14.4.2000 19.5.2000 26.6.2000-2.11.2001 - - (m19001) 1/5222/2000 Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaava KUMOTTU

Lisätiedot

Opettajan monta roolia. Vaikuta ja vaikutu 20.9.2011 Kaisa Vähähyyppä kaisa.vahahyyppa@oph.fi www.oph.fi

Opettajan monta roolia. Vaikuta ja vaikutu 20.9.2011 Kaisa Vähähyyppä kaisa.vahahyyppa@oph.fi www.oph.fi Opettajan monta roolia Vaikuta ja vaikutu 20.9.2011 Kaisa Vähähyyppä kaisa.vahahyyppa@oph.fi www.oph.fi Wise teachers create an environment that encourages students to teach themselves Leonard Roy Frank

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT 9.5.2011 Etelä-Savon maakuntaliitto Muuttovoittoinen Saimaan maakunta 2015 10.5.2011 Uusiutuva Etelä-Savo -maakuntastrategia, strategiset

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa

Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa Maakuntakohtaiset ulkomaankauppatilastot Toimiala Online -palvelussa Tulli Tilastointi Tilastojohtaja Timo Koskimäki Toimiala Online-seminaari 12.10.2011 Sisällys: Ulkomaankauppa maakunnittain tilasto

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , %

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , % Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos 2014-15, % Koko maa keskimäärin +1,2 % pienimmät: suurimmat: Kökar -8,1 Geta 10,6 Merijärvi -6,3 Kustavi 6,2 Kyyjärvi -6,3 Jomala 5,1

Lisätiedot

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2012 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet Tällä tutkimuksella profiloitiin perinnän kohteena olevat yritykset suhteessa Suomen

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

ETLAn alue-ennusteet. Olavi Rantala ETLA

ETLAn alue-ennusteet. Olavi Rantala ETLA ETLAn alue-ennusteet Olavi Rantala ETLA ETLAn alue-ennusteiden sisältö 19 maakuntaa, 15 ELY-keskusaluetta ja koko maa Maakuntatasolla noin 1500 muuttujaa Ennusteaikajänne 5 vuotta: vuoden 2011 ennusteet

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Pohjanmaan maakuntatilaisuus Pohjanmaan maakuntatilaisuus 6.4.2016 Pohjanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Pohjanmaan maakuntatalous Maakuntatilaisuus

Lisätiedot

Varsinais-Suomen maatalouden ajankohtaiskatsaus. Marraskuu 2015

Varsinais-Suomen maatalouden ajankohtaiskatsaus. Marraskuu 2015 Varsinais-Suomen maatalouden ajankohtaiskatsaus Marraskuu 215 Luottamuksellinen - ei julkisuuteen Sadonkorjuuvelvoitteen poisto Tarjolla oli huono ja vielä huonompi vaihtoehto Uudistuksen yhteydessä valvontasäädökset

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2013 tilinpäätösarviot Tiedotustilaisuus 12.2.2014 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntien ja kuntayhtymien tilinpäätösten keskeisiä eriä vuosilta 2012 ja 2013

Lisätiedot

Rikokset joulunaikana

Rikokset joulunaikana Ilmoitustyyppi: Rikos Tutkiva yksikkö: Poliisi Poliisin tietoon tulleet rikokset (poiminta rikosryhmittelyistä) joulun aikana (23.-27.12.) 23.-27.12.2002 23.-27.12.2003 23.-27.12.2004 23.-27.12.2005 23.-27.12.2006

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä

T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä Länsi-Uudenmaan vetovoimatutkimus 2011 KOKO Länsi-Uusimaa Tutkimusraportti 13.1.2012 MIKKO KESÄ KAISA MÄKI-KIHNIÄ JUUSO HEINISUO Innolink Research Oy T U T K I M U K S E S T A Y L E E N S Ä Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6. Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.2013 Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien sopeuttaminen

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi

Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi. Rovaniemi Maaseuturahaston toimenpiteet laajakaistan edistämiseksi Rovaniemi 7.6.2011 Laajakaistahankkeet EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat laajat hajaasutusalueiden laajakaistahankkeet - Pilottihankkeet Pertunmaa

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001 Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,

Lisätiedot

cupore Suomen kulttuuri- ja taideammatit tilastollisessa tarkastelussa 1995 2000 maakunnittain Samu Lagerström

cupore Suomen kulttuuri- ja taideammatit tilastollisessa tarkastelussa 1995 2000 maakunnittain Samu Lagerström cupore Julkaisuja 4 2004 Samu Lagerström Suomen kulttuuri- ja taideammatit tilastollisessa tarkastelussa 1995 2000 maakunnittain cupore KULTTUURIPOLIITTISEN TUTKIMUKSEN EDISTÄMISSÄÄTIÖ Samu Lagerström

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2014 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus

Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus 22.4.2016 Päijät-Hämeen maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus

Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Lastensuojelutoimien kustannukset ja vaikuttavuus Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Turku 12.10.2010 Antti Väisänen Terveys- ja sosiaalitalous-yksikkö (CHESS) Esityksen sisältö Lastensuojelun palvelujen

Lisätiedot

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT

UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT UUSIUTUVA ETELÄ-SAVO MAAKUNTASTRATEGIA STRATEGISET AVAINMITTARIT Etelä-Savon maakuntaliitto 174 237 Muuttovoittoinen Saimaan maakunta 2015 Väkiluku 172 389 165 725 160 507 52 155 575-231 -277 Kokonaisnettomuutto

Lisätiedot

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 15.4.2016 Etelä-Pohjanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3)

Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) Tilastotietoja suuralue- ja maakuntajaolla (NUTS2 ja NUTS3) 18.12.2012 Maakunnat (NUTS3) 1.1.2012 Yhteensä 18 (+1) maakuntaa 01 Uusimaa 02 Varsinais-Suomi 04 Satakunta 05 Kanta-Häme 06 Pirkanmaa 07 Päijät-Häme

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE 2016-2040 Hämeen liitto 9.2.2016 Väestösuunnite 2016-2040 9.2.2016 Tilastokeskuksen 2012 ja 2015 trendiennusteiden lukujen keskiarvot vuonna 2040. Forssan seudulla keskiarvosta

Lisätiedot

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011

Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät. Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Hyvinvoinnin ja palvelumarkkinoiden kehitysnäkymät Ulla-Maija Laiho kehitysjohtaja, HYVÄ ohjelma, TEM Tampere 30.11.2011 Esityksen sisältö Palvelujen kehityskuva Tarpeet kasvavat Mistä tekijät Toimialan

Lisätiedot

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2 / 2010

Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2 / 2010 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2 / 2010 Valtakunnallinen maksuviivetutkimus Q2/2010 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet Tällä tutkimuksella profiloitiin perinnän kohteena olevat yritykset suhteessa

Lisätiedot

Esi- ja peruskouluopetus 2013

Esi- ja peruskouluopetus 2013 Koulutus 2013 Esi- ja peruskouluopetus 2013 Peruskouluissa 540 500 oppilasta vuonna 2013 Tilastokeskuksen mukaan peruskouluissa oli 540 500 oppilasta vuonna 2013. Peruskoulun oppilasmäärä kasvoi edellisestä

Lisätiedot

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012

Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Erva, mitä sen tulisi olla ja mitä se voisi olla? Jouko Isolauri 27.9.2012 Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusrakenne Keski-Suomessa 2 Lähteet: 1) Tilastokeskus, THL, Kuntien sosiaali- ja terveystoimen

Lisätiedot

Lehdistötiedote Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri 2012

Lehdistötiedote Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri 2012 Lehdistötiedote Päivittäistavarakaupan myymälärekisteri 2012 JULKAISUVAPAA 27.3.2013 klo 11.00 LISÄTIEDOT: Maajohtaja Sanna Kotakorpi Sähköposti: sanna.kotakorpi@nielsen.com Puhelin: 09-4300 3239, 050

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016 Helsinki 7 225 Vantaa 4 365 Espoo 4 239 Tampere 3 090 Oulu 1 867 Turku 1 687 Jyväskylä 1 392 Kuopio 882 Lahti 621 Järvenpää

Lisätiedot

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.12.

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.12. Mainospaikat ja -hinnat 1.12.2015 alkaen ETUSIVU 1. Avaussivun hallinta Avaussivun hallinta Pikselikoko: 956x586 Tiedostokoko: max. 150 kt Tiedostomuoto: HTML5, JPG, GIF, FLASH Näyttörajoite: Frekvenssi

Lisätiedot

Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Ritva Toivonen 10/2008

Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa. Ritva Toivonen 10/2008 Metsätalous kotitalouksien tulonmuodostuksessa Ritva Toivonen 10/2008 1 SISÄLTÖ Metsät ja metsien omistus Suomessa Yksityismetsänomistajakunta - muutoksessa Lähestymistapoja metsien merkitykseen tulonlähteenä

Lisätiedot

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002

METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 METSÄSEKTORIN MERKITYS MAAKUNNISSA JA SEUTUKUNNISSA VUONNA 2002 Lähteet: Tilastokeskus, Genimap Oy (L6022/05) Metsäsektorin merkitys maakunnissa ja seutukunnissa vuonna 2002 1 Toimiala- ja aluejako Metsäsektori:

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto juho.ruskoaho@laakariliitto.fi Terveyskeskusten lääkäritilanne 2014 Kyselytutkimus

Lisätiedot

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005?

Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Miten meni Suomen matkailussa vuonna 2005? Mitkä olivat vetovoimaisimmat alueet, paikkakunnat, suosituimmat kohteet, väkirikkaimmat tapahtumat? Entäpä flopit? Heikki Artman Art-Travel Oy Matkailun kehitys

Lisätiedot

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.6.

Verkkomainonta ETUSIVU. 1. Avaussivun hallinta. Avaussivun hallinta. Alma Mediapartners Oy avain.etuovi.com. Mainospaikat ja -hinnat 1.6. Mainospaikat ja -hinnat 1.6.2014 alkaen ETUSIVU 1. Avaussivun hallinta Avaussivun hallinta Pikselikoko: 956x586 Tiedostokoko: max. 150 kt Tiedostomuoto: JPG, GIF, FLASH Näyttörajoite: 1 per viikko Hinta

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2010 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluopiskelijat Ammattikorkeakouluissa 138 900 opiskelijaa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan jen tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeli

Lisätiedot

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009

Laajakaistaliittymien hintavertailu - kiinteät laajakaistaliittymät 04/2009 Tiedot päivitetty 1.4.2009 Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Ålands Telefonandelslag Aland.net Bredband Ahvenanmaa Brändö - 59 - - Mariehamns Telefon Ab Aland.net Bredband Ahvenanmaa Finström -

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010

Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Koulutus 2011 Ammattikorkeakoulukoulutus 2010 Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 21 900 tutkintoa vuonna 2010.

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011

Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Koulutus 2012 Ammattikorkeakoulukoulutus 2011 Ammattikorkeakoulututkinnot Ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22 900 tutkintoa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan ammattikorkeakouluissa suoritettiin 22

Lisätiedot

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut

Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Toimialapäällikön rahoitusnäkemykset Helsinki 21.03.2012 Toimialapäällikkö Anneli Harju-Autti Majoitusvuorokausien kehitys 1000 vrk 16000

Lisätiedot

JULKAISU 2013:1. Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat. Ulosottotoimen tilastoja vuodelta 2012. Valtakunnanvoudinvirasto Riksfogdeämbetet

JULKAISU 2013:1. Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat. Ulosottotoimen tilastoja vuodelta 2012. Valtakunnanvoudinvirasto Riksfogdeämbetet VALTAKUNNANVOUDINVIRASTO RIKSFOGDEÄMBETET JULKAISU 2013:1 Tilastot kertyvät... Tilastot kertovat Ulosottotoimen tilastoja vuodelta 2012 Valtakunnanvoudinvirasto Riksfogdeämbetet I SISÄLLYSLUETTELO SIVU

Lisätiedot

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP

TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP TULES-kirurgian päivystysjärjestelyt ad 2030? Kimmo Vihtonen SOY:n puheenjohtaja dosentti TAYS/PSHP Käytännön vaatimustaso: TEO edellyttää samaa laatustandardia kaikkialla maassa kaikkina vuorokauden aikoina.

Lisätiedot

Alueelliset innovaatiot ja kokeilut -varojen alueellinen jako 2016 Ennakoitu rakennemuutos, euroa Kasvusopimukset, euroa Yhteensä, euroa Uudenmaan liitto 317 000 1 466 000 1 783 000 Hämeen liitto 183 000

Lisätiedot