Lapsensa menettäneiden äitien kokemuksia vertaistuesta Internetin keskustelupalstalla

Transkriptio

1 Lapsensa menettäneiden äitien kokemuksia vertaistuesta Internetin keskustelupalstalla Tampereen yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Hoitotieteen laitos Pro Gradu- tutkielma Huhtikuu 2008 Erja Paavilainen

2 TIIVISTELMÄ Tampereen yliopisto Hoitotieteen laitos PAAVILAINEN ERJA Lapsensa menettäneiden äitien kokemuksia vertaistuesta Internetin keskustelupalstalla Pro Gradu- tutkielma, 66 sivua, 5 liitesivua Ohjaajat: TtM, assistentti Anna Liisa Aho, THT, professori Marja-Terttu Tarkka Hoitotiede Huhtikuu 2008 Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata lapsensa menettäneiden äitien kokemuksia vertaistuesta Internetin keskustelupalstalla. Tutkimusaineisto koottiin neljän (N=4) lapsensa menettäneen äidin keskusteluista suljetulla, vain rekisteröidyille jäsenille tarkoitetulla keskustelupalstalla vuosina Tutkimuksen aineisto analysoitiin induktiivista sisällön analyysia käyttäen. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että lapsensa menettäneiden äitien kokema vertaistuki ilmeni keskustelupalstalla oman tarinan jakamisena, emotionaalisena tukemisena, tiedollisena tukemisena ja yhteisöllisyyteen tukemisena. Oman tarinan jakaminen oli lapsen kuolemaan liittyvien tapahtumisen kertomista ja jakamista. Emotionaalinen tukeminen liittyi suruun kuuluvien ahdistavien tunteiden ja tuntemusten jakamiseen sekä jaksamisen tukemiseen ja läsnäoloon surevan kanssa. Äidit antoivat toisilleen ja keskustelupalstan muille kirjoittajille myös kokemukseen perustuvaa tietoa sekä ohjasivat syvästä surusta kärsiviä vanhempia avun piiriin. Lapsensa menettänyt äiti sai vertaisyhteisöstä helposti vastakaikua omille kokemuksilleen ja surun tunteilleen. Keskustelupalstalla korostuikin kohtalotovereiden kesken vahva yhteisöllisyys, jota tuettiin uuden kirjoittajan lämpimänä vastaanottona, tukemalla äitejä vertaisyhteisön jäsenyyteen ja ylläpitämällä hyvää keskusteluilmapiiriä. Äidit kokivat vertaistuen olevan merkittävä apu surusta selviytymiselle. Vertaistuen merkitys ilmeni mahdollisuutena surra yhdessä ja mahdollisuutena kuulua saman kokeneiden vertaisyhteisöön. Äideillä oli keskustelupalstalla tilaisuus jakaa kokemuksiaan ja tunteitaan sekä saada myötätuntoa ja tukea jaksamiseen. Äideillä oli myös tunne kuulumisesta vertaisyhteisöön, joka hyväksyi heidät omana itsenään. Tiivis yhteisö saattoi myös sitoa liikaa ja johtaa äidin surun pitkittymiseen. Tieto äitien omaehtoisesta vertaistuesta Internetin keskustelupalstalla voisi terveydenhuollossa lisätä ymmärrystä lapsensa menettäneen äidin surun pitkäaikaisuudesta sekä auttaa terveydenhuollon henkilöstöä paremmin ohjaamaan surevia äitejä vertaistuen piiriin. Internetin vertaiskeskusteluista saatu tieto hyödyttää myös sururyhmien vetäjiä ottamaan paremmin huomioon äitien tarpeet ja tukemaan heidän jaksamistaan. Asiasanat: Vertaistuki, äidit, suru, Internet

3 ABSTRACT University of Tampere Department of Nursing Science PAAVILAINEN ERJA Experiences of mothers who have lost a child of peer support through an Internet discussion forum Master s thesis, 66 pages, 5 appendix pages Supervisors: Anna Liisa Aho, MNSc, Assistant, Marja-Terttu Tarkka, PhD, Professor Nursing Science April 2008 The purpose of this study is to describe the experiences of mothers who have lost a child of peer support in Internet discussion forum. The research data was collected from four (N=4) mothers who had lost a child through a closed Internet discussion forum intended for registered members only during the period The data for the study were analysed by inductive content analysis. The research findings showed that the experiences of peer support of mothers who had lost a child manifested themselves as sharing one s own story, emotional support, informational support and support through communality. Sharing one s own story took the form of recounting and sharing events pertaining to events. Emotional support was associated with sharing the oppressive feelings and sensations pertaining to grief and being present with the bereaved. The mothers also gave each other and other writers to the forum information based on experience and directed parents to where help was to be had. A mother who had lost a child easily got rapport for her own experiences and feelings of grief. Indeed, the discussion forum was characterised by a strong communality among those suffering the same fate and this was supported by a warm reception for a new writer, by supporting mothers to be members of the peer support community and maintaining a good discussion atmosphere. The mothers felt that the peer support was a significant help in coping with grief. The importance of peer support manifested itself as a chance to grieve together and a chance to belong to a peer community of those with the same experiences. The discussion forum enabled the mothers to share their experiences and feelings and to have sympathy and support for their coping. The mothers moreover had the feeling of belonging to a peer community which accepted them as themselves. The close community might also bind the mothers excessively and lead to grief being prolonged. Knowing about mothers own peer support in Internet discussion forums could increase the understanding in health care of the long duration of the grief of a mother who has lost a child and help the health care personnel to better direct grieving mothers into the sphere of peer support. Information obtained from the Internet peer support discussions also helps those leading grieving groups to better cater for the needs of mothers and to support their coping Key words: peer support, mothers, grief, Internet

4 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 1 2. TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT Suru Surun käsite Suru lapsen kuoleman jälkeen Surusta selviytyminen Selviytymisen käsite Surusta selviytyminen lapsen kuoleman jälkeen Vertaistuki Vertaistuen käsite Vertaistuki osana sosiaalista tukea Tutkimuksia vertaistuesta Tutkimuksia vertaistuesta Internetin keskustelupalstalla Yhteenvetoa tutkimuksen teoreettisista lähtökohdista TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Tutkimuksen metodiset lähtökohdat Tutkimukseen osallistujat Tutkimusaineiston keruu Aineiston analysointi TUTKIMUKSEN TULOKSET Äitien kokemuksia vertaistuesta Internetin keskustelupalstalla Oman tarinan jakaminen Emotionaalinen tukeminen Tiedollinen tukeminen Yhteisöllisyyteen tukeminen Vertaistuen merkitys selviytymisessä äitien kokemana Mahdollisuus surra yhdessä Mahdollisuus kuulua vertaisyhteisöön Tulosten yhteenveto POHDINTA Tutkimuksen luotettavuus Tutkimuksen eettisyys Tutkimuksen tulosten tarkastelua Jatkotutkimusaiheita 61 LÄHTEET LIITTEET

5 1 1. JOHDANTO Suomessa vuonna 2006 syntyi lasta. Samana vuonna imeväisikäisiä kuoli 167 ja alle kouluikäisiä lapsia 45 (Tilastokeskus 2006). Oman lapsen menettäminen on ihmiselämän varmasti järkyttävimpiä kokemuksia. Kuoleman kohdatessa vanhemmilta katoaa iloja toivo eikä heillä ole mahdollisuutta nähdä oman lapsen varttumista aikuiseksi. Ajan mittaan suru hellittää, vaikka kuoleman hetkellä luopuminen tuntuu tuskalliselta. Lapselle varattu kiintymys ja rakkaus tulevat osaksi surutyötä ja auttavat vanhempia toipumaan. Muistojen lämpö lohduttaa aikana, jona mikään muu ei tunnu auttavan. (Väisänen 1999.) Kuolemasta keskusteleminen ei nykyisessä yhteiskunnassa ole enää tabu, vaikka aihetta yritetäänkin edelleen välttää sen ahdistavuuden vuoksi. Ihmiselle on luontevaa hakea kuulijoita omalle tarinalleen ja saada vastakaikua tunteilleen kohtalotovereilta. Tarinoiden kertomisen merkitys toipumiselle on, että sama kertomus yhä uudelleen toistettuna on aina hieman erilainen. Tarinan avulla sureva voi luoda menetykselleen uusia merkityksiä, joiden kautta elämä jatkuu. Kertomus muuttaa ajan oloon muotoaan ja joissain vaiheessa sitä ei enää tarvita. Tarina on toiminut siirtymänä menetyksen ja toipumisen välissä. (Väisänen 1996.) Surutarinan kertominen vaatii ymmärtävän kuulijan ja keskustelukumppanin. Tukea lapsensa menettäneille vanhemmille tarjoavat terveydenhuollon ammattilaiset, kirkko ja erilaiset vapaaehtoisjärjestöt ja vertaistukijat, kuten esimerkiksi Kätkyt- ja lapsikuolemaperheiden yhdistys KÄPY ry. ( Yksilötuen lisäksi tukea saa sururyhmästä, jossa vertaistuen avulla voi käydä läpi lapsen tai muun läheisen kuoleman aiheuttamia tunteita ja ahdistusta. Nykyinen tietotekniikka on helpottanut vertaistuen käytön mahdollisuuksia. Yhä useammin pitkienkin välimatkojen päässä asuvat voivat tavata kohtalotovereitaan Internetin välityksellä. Internetissä onkin tarjolla lisääntyvässä määrin keskustelupalstoja myös lapsensa menettäneille vanhemmille. Internetin laajentuneen käytön myötä on kehitetty palveluita, jotka mahdollistavat useiden ihmisten lähettämien ja yhteen koottujen tekstien lukemisen sekä niihin vastaamisen Internetin välityksellä. Nämä palvelut voidaan karkeasti jakaa synkronisiin ja asynkronisiin palveluihin. Synkronisissa palveluissa, esimerkiksi Chat, kommunikaatio perustuu

6 2 reaaliaikaisuuteen ja kirjoittajan on vastattava nopeasti ruudulla päivittyvään jatkuvaan keskusteluun. Asynkronisissa palveluissa aika viestin kirjoittamiseen ja sen lähettämiseen on pidempi. Asynkronisessa palvelussa voidaan myös lukea vuosiakin vanhoja viestejä ja liittää oma viesti halutuille paikalle keskustelussa. Englanninkielisessä tutkimuksessa newsgroup ja discussion group ja suomenkielisessä tutkimuksessa keskusteluryhmä ovat eniten käytettyjä nimityksiä asynkronisille keskustelupalveluille. (Arpo 2003, Arpo 2005.) Keskustelupalstat voivat olla julkisia tai vain yhdelle käyttäjäryhmälle tarkoitettuja, suljettuja palstoja, jotka vaativat rekisteröitymisen viestien kirjoittamista ja lukemista varten. Keskustelupalstat ovat syntyneet yleisön tarpeesta saada vertaistukea ja käytännön tietoa. Palvelu on usein helposti saavutettavissa ja keskustelukumppanit ovat vain hiiren painalluksen päässä. Yhdenvertaisuus ryhmissä toteutuu usein anonymiteetin takaamisen ja auktoriteettiaseman puuttumisen vuoksi. (Madara 1997.) Keskustelu muoto on puhekielenomaista ja usein myös lyhytjännitteistä ja rönsyilevää. Uusia keskustelunaiheita syntyy nopeasti ja viestiketjun sisällä siirrytään teemasta toiseen. Puheenvuorot voivat sävyltään olla myös hyvin suorasukaisia. (Piispa 2002.) Keskusteluryhmille on lisäksi ominaista oma kirjoittamisen käytäntö, keskustelukulttuuri ja tapa ilmaista tunteita erikoisella merkkikielellä (Arpo 2005, Räisänen 2007). Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksella tehdään suruun liittyvää perhetutkimusta, jonka tarkoitus on kuvata eri elämänvaiheissa olevan perheen surua ja selviytymistä. Tässä laajempaan laitoksen surututkimushankkeeseen liittyvässä osatutkimuksessa kuvataan lapsensa menettäneiden äitien saamaa ja antamaa vertaistukea Internetin suljetulla keskustelupalstalla, sekä vertaistuen merkitystä surusta selviytymisessä. Tutkimuksesta saatava tieto lisää terveydenhuollon henkilöstön ymmärtämystä äitien suruprosessista ja äitien tarvitsemasta tuesta raskaan elämänvaiheen aikana. Tutkimus antaa myös tietoa vertaistukijoille sururyhmiin, mitä ja minkälaisista asioista lapsensa menettäneet vanhemmat haluavat hakea vertaiskeskustelua. Lisäksi tietoa saadaan tukipalstan merkityksestä äitien selviytymiselle ja tietoa vertaistukiyhdistykselle tai muulle palstan ylläpitäjälle äitien keskustelunaiheista ja tarpeista.

7 3 2. TUTKIMUKSEN TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT 2.1. Suru Surun käsite Surun käsitteellä on monta merkitystä ja rinnakkaisia ilmauksia, jotka tekevät surusta vaikeasti määriteltävän ilmiön. Surua voidaan ensisijaisesti pitää elämään kuuluvana normaalina tunteena, joka auttaa ihmistä selviytymään läheisen menetyksestä (Laakso 2000). Suru on menetystä koskeva tunteiden ja ajatusten kokonaisuus, jonka sureva kokee sisällään. Suru voidaan määritellä intensiiviseksi emotionaaliseksi kärsimykseksi, jonka aiheuttajana ovat menetys, onnettomuus, epäonni tai turhautuminen. (Poijula 2002, 18-30, Erjanti & Paunonen-Ilmonen 2004, ) Sureva joutuu kokemaan voimakkaita tunteita, fyysisiä oireita ja sosiaalisen elämän muutoksia, joita hän ei aikaisemmin ole joutunut kohtaamaan (Poijula 2002, 40-67). Suru (grief) voidaan sanakirjan mukaan käsittää menetyksen aiheuttamaksi kärsimyksen tai mielipahan kokemukseksi (Nykysuomen sanakirja 1959, 361, New English Dictionay and Thesaurus 1994). Surua voidaan Poijulan (2002, 18-30, 40-67) mukaan kuvata myös psyykkisen energian muodoksi, jonka on luonut voimakas halu säilyttää maailma sellaisena kuin se on aikaisemminkin ollut. Toisaalta surevan on menetyksen jälkeen sopeuduttava muuttuvaan todellisuuteen. Suru käsittää kokonaisuuden, johon kuuluvat tunteiden, ajattelun, mielikuvituksen, sosiaalisuuden ja ruumiillisuuden muutokset ja muodot. Yksilön persoonallisuudesta ja tilanteesta riippuu miten suruenergian aiheuttamat muutokset koetaan. Kuolemaan liittyvää pelkoa ja ymmärryksen puutetta on yritetty aikaisemmin tarkastella kuvaamalla traumaattisesta kriisistä selviytymisen vaiheita ja mielen puolustusmenetelmiä ahdistavassa tilanteessa. Kübler- Ross (1970, ) kuvasi kuolevien reaktioita väistämättömän kohtalon edessä ja havaitsi omaisten surureaktioiden noudattavan samoja vaiheita. Kuoleman kohtaamisessa edetään Kübler- Rossin mukaan vaihe vaiheelta asian kieltämisestä väistämättömän hyväksymiseen tai maailmasta vetäytymiseen. Kriisistä selviytymisen vaiheita ja surevan käyttämiä sopeutumismenetelmiä kuvaa samaan tapaan myös Cullberg (1991, ).

8 4 Erjannin (1999) mukaan suruun kuuluu luopumista ja erilaisten tunnekokemusten vaihtelua, elimellisiä reaktioita ja järkyttävän kokemuksen kertaamista. Luopumisen avulla suru vähitellen murtuu ja sureva ottaa käyttöönsä erilaisia selviytymiseen tähtääviä strategioita muuttuneessa elämäntilanteessa. Suru ei Parkesin (1998) ja Stroeben ym. (2007) mukaan etene suoraviivaisesti, vaan surutyöhön kuuluu luonnollisena osana surun kohtaamiseen ja sen välttelemiseen liittyviä vaiheita. Hyvä selviytyminen läheisen kuoleman jälkeen ei kuitenkaan Stroeben ym. (2007) mukaan edellytä surutyön läpikäymistä. Yksilöllisen kokemuksen lisäksi suru voidaan käsittää myös ilmaistuna suruna, suremisena (mourning). Suru ilmaistaan muille esimerkiksi itkemällä, kuolleesta puhumalla ja muistoa vaalimalla tai pukeutumisella. (Poijula 2002, ) Surua ilmaistaan myös vallitsevan kulttuurin ja aikakauden mukaisesti. Kulttuuri antaa ihmiselle hyväksytyn tavan lähestyä omaisen kuoleman jälkeen kohtaavia ongelmia sekä ohjaa tunteiden ja kokemusten jakamista lähiyhteisössä. Surun ilmaisemista voidaan hillitä korostamalla itsekontrollia ja hiljaista kärsimistä sekä voimakkaiden tunteiden, esimerkiksi vihan, osoittamista säätelemällä. (Erjanti & Paunonen- Ilmonen 2004, ) Surusta pakenemista korostaa myös nykyajan tehokkuuteen pyrkivä elämäntyyli, joka vierastaa suruun liittyvää pitkää toipumisvaihetta (Poijula 2002, 35-36). Tässä tutkimuksessa surulla tarkoitetaan lapsen kuoleman aiheuttamaa negatiivista tunnetilaa, johon kuuluu intensiivistä emotionaalista kärsimystä, fyysisiä oireita ja sosiaalisen tilanteen muutoksia Suru lapsen kuoleman jälkeen Suru ja sen aiheuttama voimakas stressi voivat vaurioittaa myös terveyttä. Surevien omaisten riski sairastua sydäntauteihin, psykosomaattisiin sairauksiin ja psykiatrisiin sairauksiin on lisääntynyt (Parkes 1998). Surevat käyttivät enemmän lääkkeitä, valittavat enemmän ahdistuneisuutta ja jännittyneisyyttä sekä joutuvat muita useammin turvautumaan sairaalahoitoon (Stroebe ym. 2007). Syvin suru lapsen kuoleman jälkeen kesti muutamista viikoista kuukausiin, jopa vuosia. Surun kokeminen oli yksilöllistä ja ilmeni fyysisinä ja psyykkisinä oireina ja tuntemuksina

9 5 sekä tavanomaisen sosiaalisen kanssakäymisen muutoksina. (Laakso 2000, Aho ym. 2006, Aho ym ) Väisäsen (1996) mukaan lapsen menettämisen liittyvään suruun kuuluu tuntemuksia, joita voi verrata psyykkisen trauman aiheuttamaan stressiin. Voimakkaat reaktiot ovat normaaleja ylivoimaiseksi käyneessä tilanteessa, mutta voivat pahentuessaan muuttua pitkäaikaisiksi ongelmiksi. Väisäsen (1996) tekemässä tutkimuksessa surevien äitien oireita olivat epätodelliset kuvitelmat, levottomuus, erilaiset somaattiset tuntemukset ja tyhjyyden tunne. Isien kokema suru oli myös syvää. Isät surivat yksin ja hiljaisuudessa sekä kärsivät fyysisistä vaivoista, joita he eivät tunnistaneet surun oireiksi. Li (2003) ja Agerbo (2005) havaitsivat, että lapsensa menettäneiden vanhempien kuolleisuus ja itsemurhariski oli suurempi kuin normaaliväestöllä, mutta Agerbon (2005) mukaan vanhemmuus suojasi naisia varhaiselta kuolemalta. Parisuhteessa puolisoiden tapa surra voi olla erilainen ja se voi perustua paitsi yksilöllisiin ominaisuuksiin myös yhteisössä hyväksyttäviin rooliodotuksiin. Isät halusivat lapsen kuoltua huolehtia puolisostaan, vaikka menetyksen aiheuttama suru saattoi olla syvä ja aiheuttaa jopa mielenterveydellisiä ongelmia ja itsetuhon ajatuksia (Laakso 2000, Aho ym. 2006). Isät myös herkästi pakenivat surua suuntautumalla nopeasti arkiseen toimintaan, harrastuksiin ja palaamalla työelämään tai osoittivat yhteisössään surua vähemmän näkyvästi (Vance ym. 2002, Aho ym. 2006). Mikäli vanhempien surureaktio oli kovin erilainen, niin perheen ilmapiiri oli altis konflikteille ja äidit kokivat jääneensä yksin surunsa kanssa (Laakso 2000, Vance ym. 2002, Glaser ym. 2007). Pitkään surun aiheuttamien psyykkisten ongelmien (ahdistuneisuus, masennus) kanssa painiskelevat äidit kokivat myös parisuhteensa huonoksi vielä kaksi ja puoli vuotta lapsen kuoleman jälkeen (Vance ym. 2002) Surusta selviytyminen Selviytymisen käsite Tavanomaiseen arkielämään kuuluu luonnollisena osana kuormitustekijöitä (stressors), jotka voivat olla joko stressiä aiheuttavia, neutraaleja tai jopa hyödyllisiä ja terveyttä edistäviä. Yksilön kyvyistä riippuu kuinka hyvin hän kykenee hallitsemaan ylivoimaiseksi käynyttä tilannetta. Kohtuullinen stressi voi olla terveyden ja hyvinvoinnin lähde, sen sijaan liian voimakas ja huonosti hallittu stressi saattaa johtaa elintoimintojen muutokseen tai

10 6 sairastumiseen. (Antonovsky 1980, 70-97, Korkeila 2006.) Stressi voidaan määritellä yksilön ja ympäristön suhteeksi, jonka yksilö on arvioinut olevan kuormittava tai ylittävän hänen voimavaransa ja vaarantavan hänen hyvinvointinsa. Tilanteen uhkaavuutta arvioidessaan yksilö luo ensin käsityksen tilanteen merkityksestä itselle, punnitsee erilaisia selviytymiskeinoja ja arvioi myöhemmin tilannetta uudelleen joko sisäisistä tai ulkoisista lähteistä saadun tiedon avulla. Ratkaisuvaihtoehtojen valintaan vaikuttaa myös yksilön kyky käyttää voimavarojaan täysimääräisesti hyväkseen. (Lazarus & Folkman 1984, ) Selviytymisen (coping) käsitteen avulla on pyritty kuvaamaan ihmisen sopeutumista ja kestämistä elämän vastoinkäymisissä. Selviytyminen voidaan määritellä jatkuvasti muuttuviksi, kognitiivisiksi käyttäytymispyrkimyksiksi, joiden avulla on tarkoitus suoriutua kuormittavasta tai ylivoimaiseksi käyneestä tilanteesta. (Lazarus & Folkman 1984, ) Selviytymiskeinot voivat olla ongelmakeskeisiä, kuten tiedon etsimistä tai vaihtoehtoisten ratkaisumallien harkintaa tai tunnekeskeisiä keinoja, joiden tavoitteena on muuttaa ongelmaan suhtautumista (Lazarus & Folkman 1984, , Barbee 1990, Jakobs ym. 1994). Selviytyminen voidaan myös määritellä yksilön haluksi muuttaa ympäristö paremmin itselleen sopivaksi, sen sijaan yksilön sisäistä muutosta voidaan nimittää myös tilanteeseen sopeutumiseksi (Cobb 1976). Selviytymiseen vaikuttavat yksilölliset ominaisuudet, esimerkiksi uskomukset ja sitoutuminen itselle tärkeisiin asioihin. Kulttuuriin sidotut uskomukset vaikuttavat todellisuuden hahmottamiseen ja tapahtumien merkitysten ymmärtämiseen. Uskomusten piileviä vaikutuksia tilanteen arviointiin voi kuitenkin olla vaikeata havaita. Eksistentiaaliset uskomukset, kuten luottamus Jumalaan, valavat kuitenkin toivoa vaikeissa tilanteissa. Voimakas sitoutuminen taas saattaa lisätä arvioitua uhan tunnetta, mutta ohjaa korjaavien toimien ja avun piiriin. Epävarma ja yllättävä tapahtuma koetaan erittäin stressaavana, sen sijaan tieto tapahtumahetkestä johtaa selviytymiskeinojen käyttöön ja stressin vähenemiseen. Pitkään kestävään stressaavaan tilanteeseen syntyy ajan mittaan myös adaptoitumista. (Lazarus & Folkman 1984, ) Hyvään selviytymiseen ovat yhteydessä vielä optimistinen ajattelu, sosiaalinen aktiivisuus, omien rajojen tunnistaminen ja kyky rentoutua (Korkeila 2006). Antonovskyn (1980, , ) mukaan hyvin selviytyvä yksilö on rationaalinen, joustava ja kaukonäköinen sekä kokee kuormittavat tekijät enemmänkin haasteena kuin

11 7 musertavana tunteena. Selviytymiseen liittyy läheisesti myös koherenssin tunne, joka merkitsee sopusointua sisäisen ja ulkoisen maailman kanssa sekä luottamusta siihen, että elämään liittyvät tapahtumat ovat ennustettavia ja etenevät siten kuin on odotettukin. Vahvan koherenssin tunteen omaava ei ole sokean luottavainen, vaan kykenee realistisesti ottamaan huomioon myös tapahtumien kulkuun vaikuttavat vastavoimat. Selviytymisellä tässä tutkimuksessa tarkoitetaan niitä toimintoja, joihin äidit turvautuvat kun he joutuvat kohtaamaan lapsen menetykseen liittyvää surua ja tämän raskaan elämänvaiheen vaatimuksia. Selviytymiskeinot voivat olla ongelmakeskeisiä, kuten tiedon tai toimintamallien hakemista tai tunnekeskeisiä keinoja, joiden avulla pyritään lievittämään suruun liittyvää kärsimystä Surusta selviytyminen lapsen kuoleman jälkeen Tutkimusten mukaan lapsen kuoleman aiheuttama suru oli voimakkainta ensimmäisinä viikkoina ja väheni ajan myötä (Laakso 2000, Arnold ym. 2005, Glaser ym. 2007). Surun kestoa oli vaikeata arvioida, mutta vanhemmat selviytyivät lapsen menetyksestä kuitenkin noin 2-6 vuoden kuluessa (Vance ym. 2002, Glaser ym. 2007). Suurin osa vanhemmista uskoi, että suru päättyy jossakin vaiheessa. Surun päättymiseen olivat yhteydessä lapsen kuolema ennen yhden vuoden ikää ja lapsella olleet synnynnäiset viat. (Arnold ym ) Yli vuoden ikäisenä kuollutta lasta surtiin kuitenkin enemmän, samoin jos perheessä oli ennestään useampia lapsia (Laakso 2000). Surusta selviytymiseen olivat yhteydessä myös vanhempien yksilölliset ominaisuudet. Isien ja äitien selviytymistä auttoi oma sisäinen vahvuus (Arnold ym. 2005). Isien selviytymistä tuki sopiva luonne kuten avoimuus, sitkeys ja suorasanaisuus, positiivinen elämänasenne sekä uskonnollisuus (Aho 2004, Aho ym. 2006). Surun kokemiseen ja persoonalliseen kasvuun oli yhteydessä myös äidin ikä. Iäkkäämmät äidit tunsivat enemmän surua ja nuoremmat äidit taas enemmän persoonallista kasvua surutyön yhteydessä. (Laakso 2000.) Ulkoisena voimavarana surusta selviytymisessä oli läheisiltä ja ympäristöstä saatu sosiaalinen tuki (Laakso 2000, Arnold ym. 2005, Aho ym. 2006). Sosiaalisen tuen parhaita lähteitä olivat puoliso, oma perhe ja läheiset ystävät (Laakso 2000, Arnold ym. 2005, Glaser ym. 2007). Tukea saatiin myös samassa elämäntilanteessa olevilta (Laakso 2000, Aho ym. 2007).

12 8 Vanhemmat selvisivät lapsen menetyksestä eri tavalla. Äideille oli luontevaa muistella lasta ja puhua kuolemasta muiden ihmisten, varsinkin saman kokeneiden kanssa. Perheen muilla lapsilla, työllä ja harrastuksilla oli myös merkitystä surusta toipumisessa. ( Laakso 2000.) Isät käyttivät Ahon ym. (2006) mukaan surutyössään erilaisia sekä tiedostettuja että tiedostamattomia keinoja. Keskeisenä selviytymiskeinona oli pakeneminen. Miehet kärsivät erilaisista fyysistä ja psyykkisistä vaivoista, mutta eivät aina havainneet tuntemustensa johtuvan surusta. Isät pyrkivätkin selviytymään välttävien surutyön keinojen avulla, kuten tukahduttamalla tunteitaan, välttämällä muistoja tai suuntaamalla mielenkiintonsa työhön ja toimintaan. Isillä oli myös taipumusta vetäytyä suremaan, itkemään ja pohtimaan kokemuksiaan yksinäisyyteen. Sosiaalinen tuki merkitsi isille vastavuoroista tuen saamista ja antamista. Puolison tuen lisäksi muiden saman kokeneiden tukea isät pitivät tärkeänä. Vanhempien toipumista auttoi Väisäsen (1996) mukaan aika, joka lievitti suruun kuuluvaa kipua ja tuskaa. Surutyöhön tarvittu aika oli kuitenkin yksilöllinen, yhteydessä perhetilanteeseen ja yksilön aikaisempiin menetyksen kokemuksiin. Surua lievittivät lisäksi aktiivinen elämäntapa ja erilaiset luovat toiminnat kuten kirjoittaminen ja musiikin kuuntelu. Vanhemmat kokivat mahdollisuuden kertoa kokemuksistaan vaikuttaneen toipumiseen myönteisesti. Tarinan toistaminen loi omille kokemuksille uusia merkityksiä, jotka auttoivat surun läpikäymisessä. Lapsen menetystä helpotti myös uuden lapsen syntymä, joka ei kuitenkaan poistanut mielestä aikaisempia kokemuksia Vertaistuki Vertaistuen käsite Vertaistuen käsitettä voidaan lähestyä sanojen merkityksen kautta. Suomen kielen sanakirja (Nurmi ym. 1992, 730, ) ei tunne käsitettä vertaistuki, mutta käsitettä voidaan tarkastella sen osien avulla. Sanalla verta kuvataan vertaisuutta tai samanarvoisuutta ja sanalla vertainen jonkin veroista. Verrata verbin yhtenä merkityksenä on samanveroisena tai samankaltaisena pitäminen. Englanninkielisessä kirjallisuudessa vertaistuesta käytetään käsitettä peer- support. Käsitteessä peer merkitsee vertaista tai arvoasteikossa samanveroista (Hurme & Pesonen 1990, 711). Käsitteellä peer- group taas tarkoitetaan

13 9 samanikäisten, saman taustan, saman koulutuksen tai saman intressin omaavaa ihmisryhmää (New English Dictionary and Thesaurus 1994, 441). Tuki sanan kuvaannollisena merkityksenä on Suomen kielen sanakirjan (Nurmi ym. 1992, 730) mukaan henkilö tai henkilöryhmä, joka tukee, avustaa, kannattaa tai vahvistaa, esimeriksi Olla sairaan tukena. Englanninkielisessä kirjallisuudessa käsitteellä support ilmaistaan mm. tukemista, kannattamista, avustamista, voimien tai rohkaisun antamista sekä puolesta puhumista (Hurme & Pesonen 1990, 1005, New English Dictionary and Thesaurus 1994, 579). Vertaistukea varten on perutettu erilaisia oma-apuryhmiä, tukiryhmiä ja vertaisryhmiä. Ryhmät koostuvat henkilöistä, joilla on yhteinen ongelma tai jotka haluavat yhdessä yrittää löytää ratkaisun pulmalliseen elämäntilanteeseensa. (Nylund 1996.) Vertaistuki perustuu ajatukseen, että tietyssä elämäntilanteessa olevilla tai samoja asioita kokeneilla ihmisillä on käytännön asiantuntemusta, joka on ainutlaatuista eikä ole saavutettavissa muunlaisen perehtymisen kautta. Tuki perustuu vapaehtoisuuteen ja raja autettavan ja auttajan välillä on poistunut. Vertaisryhmässä kaikki jäsenet ovat aktiivisia osapuolia, tuki toteutuu ryhmästä itsestään käsin ja saa energiansa ryhmän jäsenistä löytyvistä voimista. Vertaistuki eroaakin muusta vapaaehtoisavusta juuri tämän vastavuoroisen avun antamisen suhteen. (Vuorinen 1995, Vuorinen 1997.) Saman kokeneiden tuki tarjoaa kriittisissä elämäntilanteissa kanavan ahdistavien tunteiden käsittelyyn kodin ulkopuolella ja voi näin parantaa tuen tarvitsijan suhteita omaisiin ja läheisiin (Ussher ym. 2006). Vertaistuen on todettu vähentävän myös terveyspalveluiden käyttöä (Tudiver ym. 1995) Vertaistuki osana sosiaalista tukea Sosiaalisella tuella tarkoitetaan ihmisten välistä vuorovaikutusta, jossa yksilö käyttää sosiaalista verkostoaan tyydyttääkseen sekä emotionaalisen että materiaalisen tuen tarpeitaan (Kumpusalo 1991, Langford ym. 1997, Friedman ym. 2003, Kavanaugh ym. 2004). Sosiaalinen tuki voidaan määritellä myös muiden ihmisten tarjoamaksi avuksi, joka sisältää yleensä hyödyllisiä tietoja tai aineellista apua. Tuella voi olla sekä negatiivisia että positiivisia vaikutuksia terveyteen ja hyvinvointiin. (Cohen & Syme 1985.) Sosiaalista tukea

14 10 tarvitaan kaikissa elämänvaiheissa antamaan välitöntä apua ja lieventämään stressin vaikutuksia (Kahn & Antonuzzi 1980). Housen (1981, 14-40) mukaan sosiaalinen tuki on vuorovaikutusta, joka sisältää useita osatekijöitä. Emotionaalisella tuella tarkoitetaan empatian, välittämisen, rakkauden ja luottamuksen osoittamista ja aineellisella tuella konkreettista apua tai puolesta tekemistä. Tiedollisen tuen tehtävänä on jakaa kokemusperäistä tietoa ja auttaa ongelmien ratkaisemisessa. Arvioiva tuki taas tarkoittaa palautetta tai vahvistusta, jonka avulla on mahdollista verrata itseään muihin. Sosiaalisen tuen merkitys on Housen (1981, 27) ja Lazaruksen ja Folkmanin (1984, ) mukaan subjektiivinen. Hyvää tarkoittavilla apuja tukitoimilla on merkitystä yksilölle vain silloin, kun tuen saaja kokee tuen itselleen tärkeäksi. Vertaistuki sisältää edellä mainittuja sosiaalisen tuen ominaisuuksia. Vertaisten antama emotionaalinen tuki on usein hoivaa, rohkaisua kuuntelua ja vakuuttelua. Tiedollinen tukeminen on tietojen ja neuvojen antamista sekä palveluiden äärelle ohjaamista. Arvioivan tuen avulla omaa tilannetta voi verrata kohtalotovereiden kokemuksiin ja saada uskoa omalle selviytymiselle. (Kahn & Antonuzzi 1980, House 1981, 13-40, Langford ym. 1997, Dennis 2003.) Vertaistuki lievittää Dennisin (2003) mukaan myös elämän eri muutosvaiheisiin liittyvää stressiä. Tuki vaikuttaa suoraan saajan elämäntilanteeseen vähentämällä yksinäisyyden tunnetta, kohottamalla mielialaa ja motivaatiota sekä vaikuttamalla terveyskäyttäytymiseen. Tuen puskurivaikutus ilmenee, kun omaksutaan parempia selviytymiskeinoja. Tuen välittävä vaikutus taas näkyy onnistumisen elämysten aikaansaamana toimintakyvyn paranemisena. Vertaistuella tässä tutkimuksessa tarkoitetaan lapsensa menettäneiden äitien toisilleen antamaa sosiaalista tukea. Vertaistuki perustuu ajatukseen, että samoja asioita kokeneilla ihmisillä on korvaamatonta käytännön asiantuntemusta, jota ei muulla tavalla voi hankkia. Äidit voivat näin ymmärtää muita lapsensa menettäneitä. Tuen avulla pyritään yhdessä ratkaisemaan tai lievittämään elämäntilanteeseen kuuluvaa kärsimystä ja ongelmia. Tuki perustuu vapaaehtoisuuteen ja vastavuoroisuuteen, raja auttajan ja autettavan välillä on hävinnyt.

15 Tutkimuksia vertaistuesta Vertaistukeen liittyvät tutkimukset voidaan Dennisin (2003) mukaan jaotella elämän muutosvaiheisiin (esim. äitiys ja suru) liittyviin tutkimuksiin, akuutteihin ja kroonisiin sairauksiin liittyviin tutkimuksiin ja terveyskäyttäytymistä edistäviin tutkimuksiin. Suruun liittyviä vertaistuen tutkimuksia on tehty vähän. Erityisesti lapsensa menettäneiden vanhempien vertaistuen tutkimuksia on hyvin vähän. Muutamissa surututkimuksissa tarkastellaan kuitenkin vertaistuen merkitystä surusta selviytymisessä. Hopmeyer ja Werk (1994) tutkivat itsemurhan tehneiden omaisten, syöpään kuolleiden omaisten ja leskeksi jääneiden ryhmissä saatua vertaistukea. Ryhmät olivat ammattilaisten tukemia, mutta vertaisten johtamia ja kooltaan 4-13 henkilöä. Ryhmien vetäjiin oltiin tyytyväisiä ja heitä pidettiin empaattisina ja asiansa osaavina. Ryhmien jäsenistä yli puolet (61 %) kertoi saaneensa tukea enemmän kuin oli itse sitä antanut ja hieman yli kolmannes (37 %) sai tukea yhtä paljon kuin oli antanut. Ryhmiin liityttiin, jotta voitaisiin jakaa kokemuksia vertaisten kanssa tai kuulla muiden kokemuksista. Leskeksi jääneiden ryhmässä korostettiin myös uusien ystävien saamista. Epämiellyttävintä oli, mikäli yksi jäsen hallitsi liikaa keskustelua. Liiallinen negatiivisuus, muista riippuvaisuus tai saman asian toistaminen koettiin myös ärsyttävänä. Naiset halusivat jakaa tunteita ja miehet ratkaista samanlaisia ongelmia, kuin itsellä oli. Laakso (2000) tarkasteli vertaistuen merkitystä tutkimuksessa, jossa tutkittiin äitien selviytymistä lapsen kuoleman jälkeen. Tutkimukseen osallistuneet äidit arvostivat saman kokeneiden kohtalotovereiden tukea, koska äidit ymmärsivät toisiaan ja saivat toinen toisiltaan hyviä neuvoja ja ohjeita. Äidit kertoivat saaneensa ryhmästä apua, mutta kokivat myös ahdistuneensa ryhmässä. Äitien mukaan muiden surusta selviytyneiden näkeminen loi uskoa myös omaan selviytymiseen. Ryhmään liittyvät kokemukset olivat yhteydessä äidin omaan surun vaiheeseen. Äidit, jotka odottivat uutta lasta, eivät enää kokeneet tarkoituksenmukaiseksi osallistua ryhmään. DiMarco ym. (2001) tutkivat synnytyksen yhteydessä lapsensa menettäneiden vanhempien tukiryhmästä saamaa tukea. Tukea saaneita ja tukea vaille jääneitä vanhempia verrattaessa tuen saamisella ei ollut yhteyttä surureaktion voimakkuuteen. Vanhempien surua helpotti kuitenkin mahdollisuus itkeä, tulla kuulluksi ja saada tukea kokemuksensa merkitykselle.

16 12 Kaikki ryhmään osallistuneet eivät kokeneet hyötyneensä tuesta. Erityisesti samassa elämäntilanteessa olevien surutarinoiden kuunteleminen koettiin raskaana. Pietilä (2002) tutki itsemurhan tehneiden omaisten kokemuksia vertaistuesta. Tutkimus tehtiin haastattelemalla sururyhmään osallistuneita omaisia, jotka olivat vainajan vanhempia tai aikuisia lapsia. Tutkittavat kertoivat kokeneensa tapahtuman johdosta yksinäisyyttä, koska ymmärtäväisiä kuulijoita lähiympäristössä oli vähän. Läheisen itsemurhaan liittyi myös tarvetta salata itsemurha. Puolet tutkittavista kertoi, että oman tarinan jakamisesta ja muiden tarinoiden kuuntelemisesta oli ollut apua surutyössä. Avoin keskustelu ryhmässä oli auttanut haastateltavia paremmin ymmärtämään itseään ja omia reaktioitaan sekä näkemään omat kokemukset uudella tavalla. Mahdollisuus avoimeen tunteiden purkamiseen koettiin myös tärkeänä. Haastateltavat ilmaisivat tyytyväisyytensä kuulumisestaan saman kokeneiden ryhmään, jossa ymmärrettiin heidän ajatuksiaan. Koettu avun saaminen aiheutti myös moraalista velvollisuutta auttaa muita. Aho ym. (2007) tarkastelivat lapsensa menettäneiden isien vertaistukea tutkimuksessa, jossa kuvattiin isien kokemaa sosiaalista tukea lapsen kuoleman jälkeen. Isien mielestä liittoutuminen saman kokeneiden kanssa oli ensiarvoisen tärkeätä ja vertaisilta saatu tuki koettiin yksinomaan positiivisena. Vertaisryhmä oli paikka, missä yhdessä sureminen ja samanlaisten kokemusten jakaminen oli mahdollista. Kokemusten jakaminen tapahtui tuntemuksista ja kokemuksista puhumalla sekä kuuntelemalla muita. Ryhmältä saatiin myös selviytymiskeinoja ja erilaisia lapsen kuolemaan liittyviä neuvoja ja tietoja. Isien surua lapsen kuoleman jälkeen tutkineen Ahon (2004) mukaan kokemusten vertailu isien ryhmässä auttoi havaitsemaan, että vertaiset kamppailevat samojen tuntemusten ja asioiden kanssa. Vertaisryhmässä koettiin yhteenkuuluvuuden tunnetta, joka ilmeni myös sanattomana yhteisymmärryksenä isien kesken. Vertaistukea isät kertovat saaneensa yhdistysten ja seurakuntien järjestämissä tukiryhmissä sekä lapsensa menettäneiden keskustelupalstalla Internetissä.

17 Tutkimuksia vertaistuesta Internetin keskustelupalstoilla Internetissä on useita sekä suljettuja että avoimia keskustelupalstoja, joiden tarkoitus on antaa vertaistukea samassa elämäntilanteessa oleville tai saman sairauden tai terveysongelman kanssa kamppaileville. Suruun ja kuolemaan liittyvän vertaistuen tutkiminen Internetin keskustelupalstalla on ollut varsin vähäistä. Capitulo (2004) tutki lapsensa menettäneiden äitien surukeskusteluun liittyvää kulttuuria Internetin kansainvälisellä (Pohjois-Amerikka, Eurooppa, Aasia ja Australia) keskustelupalstalla. Tutkimuksessa analysoitiin etnografisella menetelmällä äidin ja yhden isoäidin vuosina käymät keskustelut (N=447). Keskeinen kategoria oli jaettu metamorfoosi. Jäsenet olivat omaksuneet oman virtuuaalisen identiteetin enkelin äiti (mommy of an angel) ja ryhmän jäsenyys lunastettiin kertomalla oman lapsen kuolemaan liittyvä tarina. Muut äidit vastasivat tulijalle omilla kokemuksillaan. Ryhmässä emotionaalista tukea tarjottiin myötäelämällä, uskonnollisten merkitysten kautta ja lähettämällä muille ryhmän jäsenille lohtua ja läheisyyttä kuvaavia symboleja ja merkkejä, esimerkiksi halaamista kuvaavaa ((((Hugs))), tai tietokoneen näppäimistöllä luotuja kuvia ja hymiöitä. Ryhmäläiset vaalivat yhdessä myös kuolleiden lasten muistoa esimerkiksi valokuvien avulla ja jakoivat neuvoja perheenjäsenten surureaktioihin suhtautumisessa ja juhlapyhistä selviytymisessä. Muiden tunteita kunnioitettiin varottamalla alkaneesta uudesta raskaudesta esimerkiksi lisäämällä omaan nimimerkkiin kirjaimet PG (pregnancy), jotta viestin avaamista ja lukemista voisivat halukkaat välttää. Hollander (2001) tutki itsemurhan tehneen lapsen vanhemmille ja muille omaisille tarkoitetun Internetin keskustelupalstan keskusteluja (N= ) sekä haastatteli kahta keskusteluun osallistunutta. Lisäksi tutkija analysoi paikkakunnalla järjestetyn vanhempien (N=25) sururyhmän yhtä istuntoa. Tutkimuksen tuloksia tarkasteltiin sisällön analyysin avulla. Surevat vanhemmat ja muut omaiset kokivat oman lähiyhteisön suhtautuneen sureviin torjuvasti. Vainajan omaiset joutuivat arkielämässä esittämään hyvin selviytyvää ja salaamaan surunsa, koska itsemurhasta keskusteleminen ei ollut sosiaalisesti sopivaa. Itsemurhaan liittyvä leimautuminen ja ympäristön ymmärtämättömät asenteet saivat surevat liittymään ryhmään ja keskustelupalstalle. Surevat kokivat vertaistuen tarjoavan suojan omalle surutyölle ja pakopaikan ympäristön torjuvilta asenteilta. Saman kokeneet auttoivat surutyön läpikäymisessä. Keskustelupalstalle saattoi kirjoittaa haluamastaan asiasta tulematta

18 14 torjutuksi. Dialogin avulla tapahtui koostumista ja merkityksen löytämistä menetykselle. Osallistujat kokivat myös kasvaneensa nöyremmiksi ja hyväksymään elämän epämääräisyyttä. Bacon ym. (2000) tutkivat kokemuksia vertaistuesta internetin keskustelupalstalla, joka oli perustettu leskeksi jääneille naisille. Aineiston kerääminen suoritettiin strukturoidulla kyselylomakkeella, joka lähetettiin keskustelupalstalle kirjoittaneelle 24 naiselle. Kyselyyn vastasi 21 naista. Vastaajat olivat iältään vuotiaita ja lukiotasoisen koulutuksen suorittaneita. Vertaisryhmään liittymisen syynä oli halu tavata saman kokeneita ja saada emotionaalista tukea ihmisiltä, jotka kykenevät ymmärtämään heitä. Kirjoittajat ilmaisivat myös halunsa auttaa muita saman kokeneita. Vertaistuki merkitsi äideille yksinäisyyden tunteen vähentymistä ja apua surun kanssa selviytymiseen. Saman kokeneiden tuki ja mahdollisuus ilmaista asioitaan kirjallisesti kaikessa rauhassa koettiin myös tärkeänä. Keskustelupalstan käyttöä haittasi teknisen osaamisen vähäisyys, muutamat naiset vierastivat fyysisen kontaktin puutetta, kirjoitusten väärin ymmärtämistä ja ajan kulumista tietokoneen ääressä. Coulson ym. (2007) tutkivat Huntingtonin taudista kärsivien vertaistukea Internetin keskustelupalstalla. Keskustelupalstalle lähetetyistä viesteistä suurin osa sisälsi sairautta koskevaan tietoon ja keskustelupalstan yhteisöllisyyteen liittyviä ilmaisuja. Viidennes viesteistä kuvasi emotionaalista tukea, kuten empaattista ja vastavuoroista tunteiden jakamista sekä läheisyyden osoittamista ja rohkaisemista. Viesteissä ilmaistiin lisäksi arvostustukea, jonka avulla saatiin vahvistusta omille ajatuksille. Myös Laskerin ym. (2005) tutkimuksessa autoimmuunia maksakirroosia kärsivien henkilöiden vertaistuen ilmaukset keskustelupalstalla olivat samansuuntaisia. Lähetetyissä viesteissä oli eniten sairauden hoitoa koskevaa tiedollista tukea. Keskustelijat saivat myös emotionaalista tukea mm. sairauden aiheuttaman stigman vuoksi. Uudemmat kirjoittajat hakivat enemmän tietotukea, mutta pidempään keskustelupalstalle kirjoitelleet olivat aktiivisimpia. Meier ym. (2007) tutkivat vertaistukea syöpään liittyvillä keskustelupalstoilla. Keskustelijat antoivat toisilleen emotionaalista ja tiedollista tukea. Emotionaalista tukea osoitettiin tunteita jakamalla, empatiaa osoittamalla, rohkaisemalla, rukoilemalla ja antamalla arvostusta. Tiedollinen tukeminen käsitti sairauksiin ja niiden hoitoon liittyvän tiedon antamisen. Viestit

19 15 sisälsivät tarinoita omasta elämäntilanteesta ja sairaudesta ja keskustelijoiden arvioitiin antaneen enemmän tukea kuin itse saivat. Rimer ym. (2005) tutkivat syöpään liittyville keskustelupalstoille kirjoittavien henkilöiden taustatietoja ja syitä keskustelupalstalle liittymiseen. Useimmat kirjoittajat olivat yli 50- vuotiaita ja kesiasteen koulutuksen suorittaneita. Syynä keskustelupalstalle liittymiseen olivat tiedon ja tuen saaminen, saman kokeneiden kohtaaminen ja kokemusten vertaileminen. Kolmannes keskustelijoista halusi lisäksi olla avuksi muille Yhteenvetoa tutkimuksen teoreettisista lähtökohdista Lapsen menettämisen aiheuttama suru on voimakkaasti äidin elämään vaikuttava prosessi ja siihen liittyvä stressi voi vaurioittaa terveyttä (Väisänen 1996). Lapsen menettäminen saattaa lisätä myös vanhempien kuolleisuutta (Li 2003, Agerbo 2005). Syvin suru kestää muutamista kuukausista jopa vuosiin, mutta surun kokeminen on hyvin yksilöllistä (Laakso 2000, Arnold ym. 2005, Aho ym. 2006). Suru ei ole kuitenkaan sairaus, vaan elämän kulkuun liittyvä normaali asia, jota ei nuorena aikuisena yleensä tule vielä pohtineeksi varsinkin kun nykymaailma tehokkuuden nimissä suosii kuoleman piilottamista tai nopeaa surusta selviytymistä. Tutkimusten mukaan suru ja surutyö on kuitenkin tervehdyttävä prosessi, josta selviytymiseen ihminen tarvitsee muiden ihmisten tukea (Laakso 2000, Aho 2004, Arnold ym. 2005, Glaser ym. 2007). Saman kokeneiden antamalla vertaistuella on tärkeä osa surusta selviytymisessä. Tuen yksi keskeisimpiä piirteitä on kokemusten jakaminen kohtalotovereiden kanssa. (Hopmeyer & Werk 1994, DiMarco ym. 2001, Hollander 2001, Pietilä 2002, Capitulo 2004, Rimer ym. 2005, Aho ym ) Toisten kokemuksia kuuntelemalla sureva voi nähdä henkilökohtaisen tilanteensa uudessa valossa ja saada lohtua ja uskoa omaan selviytymiseen (Laakso 2000, DiMarco ym. 2001, Pietilä 2002, Aho 2004).

20 16 Raskasta elämäntilannetta helpottaa myös mahdollisuus purkaa ja jakaa ahdistaviksi koettuja tunteita (Bacon ym. 2000, DiMarco ym. 2001, Pietilä 2002, Lasker ym. 2005, Coulson ym. 2007, Aho ym. 2007, Meier ym. 2007). Vertaisilta menetyksen kokeneet saavat lisäksi käytännön neuvoja, ohjeita ja selviytymiskeinoja surun ja kuoleman kohtaamiseen (Laakso 2000, Lasker ym. 2005, Rimer ym. 2005, Aho ym. 2007, Coulson ym. 2007, Meier ym. 2007). Vertaistuen myönteisiin ominaisuuksiin kuuluu myös voimakas yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta korostava piirre (Hopmeyer & Werk 1994, Bacon ym. 2000, Hollander 2001, Pietilä 2002, Aho 2004). Yhteisöllisyys saman kokeneiden parissa on myötätuntoista ja lievittää yksinäisyyttä (Bacon ym. 2000, Pietilä 2002). Tuki on luonteeltaan vastavuoroista ja tukea saaneella on tarve olla avuksi myös muille saman kokeneille (Pietilä 2002, Rimer ym. 2005). Vertaistuen kielteisiin ominaisuuksiin kuuluu surutarinoiden jakamiseen liittyvä raskaus ja ahdistavuus (Laakso 2000, DiMarco ym. 2001). Fyysinen läsnäolo tuntuu epämiellyttävältä, mikäli ryhmän jäsen on liiallisen riippuvainen muista, dominoi tilannetta tai toistaa jatkuvasti samaa asiaa (Hopmeyer & Werk 1994). Internetin keskustelupalstalla fyysisen läheisyyden puuttuminen taas voidaan kokea tämän tukimuodon kielteisenä piirteenä (Bacon ym. 2000). Vertaistukea lapsen menetystä surevat äidit voivat saada erilaisten yhdistysten ja seurakuntien sururyhmistä. Tekniikan kehitys on luonut vertaistuen saamiselle nykyisin myös täysin uudenlaisia mahdollisuuksia. Internetin keskustelupalstalla vertaistukea voidaan antaa ja saada riippumatta maantieteellisistä etäisyyksistä tai vuorokaudenajoista.