arja suorsa-rannanmäki opettajan opas colour keys the piano a bc

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "arja suorsa-rannanmäki opettajan opas colour keys the piano a bc"

Transkriptio

1 arja suorsa-rannanmäki opettajan opas colour keys the piano a bc

2 10 matkalla musiikkimaahan Olipa kerran Musiikkimaahan lähdetään pienen tarinan saattamana. Lisää juoneen omiasi ja anna mielikuvituksen lentää! Hyvää matkaa! 10 olipa kerran pikku-do Pikkuruisen avaruusraketin ovi oli avattu selkosen selälleen. Oven kynnyksellä seisoi tyytyväinen Pikku-do. Pikku-do oli laittanut rakettinsa sangen viihtyisäksi matkaa varten. Oli pehmeät nojatuolit, pöytä notkui ihania matkaeväitä ja matkakirjasto odotti lukijoitaan. Pikku-do oli hankkinut uudet, upeat musiikkilaitteet ja monta, monta jännittävää elokuvaa pitkän seikkailun varalle. Kaikki oli siis valmista. Pikku-do odotteli innoissaan ystäviään, jotka tuolta jo saapuivatkin kimpsuineen ja kampsuineen. Kun kaikki olivat asettuneet mukavasti paikoilleen, Pikku-do tarkisti vielä, että hänen aivan erityinen matkalaukkunsa oli varmasti mukana. Sitten Pikku-do antoi lähtökuulutuksen: Tervetuloa Musicairin lennolle numero 1 Musiikkimaahan. Toivotan kaikille hyvää matkaa! 2

3 11 auringon valtakunta Kierrettyään hyvän aikaa avaruudessa Pikku-do näki suuren keltaisen auringon hymyilevän ystävällisesti. Auringon ympärillä kierteli kauniita, erivärisiä planeettoja. Niinpä Pikku-do suuntasi rakettinsa kohti Auringon valtakuntaa, jota kutsutaan Aurinkokunnaksi. Nyt piti vain löytää se sinivihreä Maa-planeetta. Pikku-do nimittäin tiesi, että Musiikkimaa sijaitsee juuri siellä! 12 maapallo Hei, tuollahan se on! huudahtivat kaikki yhteen ääneen. Missähän se Musiikkimaa sitten onkaan? Kauanko vielä kestää, ennen kuin saavumme perille? 3

4 13 musiikkimaata näkyvissä! Laskeudumme hetken kuluttua Musiikkimaan lentokentälle. Olkaa hyvät ja kiinnittäkää turvavyönne! Ja ketkähän mahtoivatkaan olla vastaanottamassa Pikku-do:ta ja hänen ystäviään? 14 musiikkimaan asukkaat Musiikkimaan asukkaat ovat: Dino, Norsu, Karhu, Isä, Äiti, Lintu, Pilvet, Tähdet ja Aurinko. Mikäli ilmenee, etteivät termit Isä ja Äiti ole toimivia oppilaan kannalta, opettajan on hyvä pohtia muita nimivaihtoehtoja. Voidaan puhua vaikkapa mummista ja ukista, tädistä ja sedästä, rouvasta ja herrasta jne. 4

5 15 värinauha sekä musiikkimaan asukkaat koskettimistolla. Koskettimiston taakse asetetaan värinauha oktaavialojen hahmottamista varten. Kukin väri vastaa tiettyä oktaavialaa. Värinauha osoittaa eriväristen asukkaiden asuinpaikat koskettimistolla. Kullakin Musiikkimaan asukkaalla on oma värinsä sen mukaan, millä oktaavialalla ne asuvat. Asukkaiden värit ja oktaavialat vastaavat toisiaan seuraavasti: Dino Norsu Karhu Isä Äiti Lintu Pilvet Tähdet Aurinko lila harmaa vihreä punainen sininen keltainen vaal.sininen hopea (vaal.harmaa) kulta (oranssinkelt.) sub.kontra kontra suuri pieni 1-viivainen 2-viivainen 3-viivainen 4-viivainen 5-viivainen Esimerkiksi lintu voi laulaa ja soittaa kaikilla keltaisen alueen koskettimilla, niin valkoisilla kuin mustillakin. Tutki lapsen kanssa yhdessä erivärisiä oktaavialoja: kuka asuu vihreällä alueella, kuka vaaleansinisellä? Minkä värisiä tähdet ovat? Missä ne tuikkivat? Missä Dino asuu? Minkä värinen sen koti on? Kuka asuu punaisella alueella? Jne Tutustutaan sorminumeroihin. 5

6 ta 16 rytmitehtävät Tehtävät taputetaan, sanotaan rytminimillä eli tititoidaan ja soitetaan. Sivulle 24 asti harjoitukset soitetaan kädet erikseen. Rytmitehtävät soitetaan non legatossa. Katso sivu 60 ohjeineen. 16 ta Neljäsosanuotti ¼-nuottia kutsutaan nimellä ta. Se antaa perussykkeen kaikille tehtäville. Rytmitavujen kirjoittamisessa käytetään ns. piippukirjoitusta. Näiden merkkien piirtäminen on lapsille helppoa. ta-nuottien syke haetaan ensin ilman nuottikuvaa taputtaen tai kävelemällä taputuksen tahdissa. Myöhemmin opettaja antaa lähtömerkin sanomalla rytmikkäästi val-mis, jolloin yksi tavu vastaa ta-nuottia. Taputetaan ta-nuotteja kämmenet toisiaan vasten ja sanotaan samalla ta, ta jne. eli tititoidaan kunnes syke on löytynyt. Pianonsoittajan on hyvä harjoitella rytmejä myös taputtamalla kämmenillä syliin käsien koordinoinnin harjoituttamista varten. Näin valmistetaan itse soittamista. Jatketaan taputtamista nuottikuvaan katsoen ja pyritään sykkeen säilyttämiseen tehtävän aikana. Otetaan sanat mukaan: Di-no, Nor-su, Kar-hu, I-sä jne. Edelleen yksi tavu vastaa ta-nuottia. ta-nuottien opettelussa voidaan käyttää lasten kaksitavuisia nimiä, opettajan nimeä, kavereitten nimiä jne. Sana-assosiaatiot ovat käteviä kaikkien rytmien opettelussa. Jotta lapsen katse pysyisi nuoteissa ja rytmin syke ei häiriintyisi, opettajan on hyvä näyttää seuraavana vuorossa olevat nuotit eli ennakoida tuleva tilanne ja johdatella lapsi siihen joustavasti. Tavoitteena on, että oppilaat löytävät kehossaan selkeän pulssin tunteen ja tutustuvat ta-merkkiin. Käden asento Alusta alkaen lasta johdatellaan rentoon ja joustavaan käsivarren ja ranteen käyttöön. Luonteva käden asento löytyy helposti pudottamalla kädet syliin kämmenselkä alaspäin: sormet ovat pehmeästi kaarellaan ja ranteet sekä kyynärvarret lepäävät painollaan. Kämmeniä voi verrata 6

7 vaikkapa pehmoiseen linnunpesään tai kutsua soittopesäksi. Sitten pesä käännetään toisinpäin ja ihaillaan sen muotoa; rystysetkin ovat luontevasti näkyvissä. Soitetaan soittopesillä syliin ta-nuotteja ja annetaan käsivarsien ja ranteiden joustaa luontevasti. Istuma-asento Myös istuma-asentoa voidaan etsiä pienen leikin avulla tuolilla istuen: Kissa nukkuu selkä pyöreänä. Vähitellen se heräilee ja suoristaa selkänsä luontevan ryhdikkääksi. Pääkin kohoaa ylväästi niin, että se voi kannatella vaikka kruunua tai taikurin hattua! Hyvä ja vakaa istuma-asento edellyttää, että lapsella on vankka tuki jalkojen alla. Useimmiten pikkupianistit tarvitsevat jakkaran jalkojensa alle. Nyt tehtävä soitetaan. Niin sanottuja vääriä ääniä ei ole. Pyritään vain löytämään oikea väri eli se oktaaviala, jolta kukin asukas soittaa omat tanuottinsa. Harjoitus voidaan toteuttaa aluksi myös koko kämmenellä. Kun oktaavialat ovat löytyneet ja syke alkaa pysyä, voidaan tehtävää harjoitella seuraavasti: vk (vasen käsi) soittaa keskisormella alimmat rekisterit Dinosta Isään ja ok (oikea käsi) keskisormella rekisterit Äidistä ylöspäin. Keskisormella soittaminen auttaa käden tasapainon löytämistä. Alkuvaiheessa voi toki käyttää muitakin sormia; oleellista on, että lapsi oppii löytämään ta-nuotit merkityiltä oktaavialoilta ja pääsee kokemaan rytmin virtaavan sykkeen soittaessaan. 7

8 18 ti-ti Kahdeksasosanuotit ta-nuotin jälkeen mukaan tulevat ti-ti-nuotit. Yksi ti-nuotti vastaa yhtä 1/8-nuottia. ti-tinuotit yhdistetään ta-nuotteihin. Nekin opetellaan käyttämällä tititointia ja nimiassosiaatioita (esim. tui-ki tui-ki täh-ti = ti-ti ti-ti ta ta). Juna symbolisoi 140 km tunnissa kiitäviä ti-ti-nuotteja, auto taas 70 km tunnissa köröttäviä ta-nuotteja. ti - ti Tavallisen taputtamisen sijaan ti-ti- ja ta-nuotteja kannattaa taputtaa seuraavalla tavalla: nopeammat ja keveämmät ti-ti-nuotit taputetaan etu- ja keskisormella toisen käden kämmentä vasten, jolloin nopeiden nuottien taputtaminen käy ketterämmin kuin koko kämmentä käyttäen. ta-nuotit taputetaan tavalliseen tapaan. Näin harjoitellen rytmisäkeitten sisällä olevat vaihdot lyhyemmistä nuoteista pitempiin tulevat lapselle fyysisen kokemuksen kautta hyvin konkreettisiksi. Tehtävä taputetaan samalla tititoiden. ok:n ja vk:n stemmat voi jakaa oppilaitten kesken siten, että toiset taputtavat ja tititoivat linnun nuotteja ja toiset isän nuotteja. Harjoitus kannattaa soittaa sylissä : linnun tehtävä oikealla kädellä ja sitten isän tehtävä vasemmalla kädellä. Lopuksi soitetaan pianolla kädet erikseen ti-ti-nuotit kepeällä liikkeellä ja ta-nuotit joustaen. Soittotehtävänkin voi jakaa: toinen oppilas soittaa linnun stemman ja toinen isän stemman. 19 höpötys Hih-hih-hii! Hah-hah-Haa (Arja Suorsa-Rannanmäki) 19 nallen tassut Nalle tallustaa (Arja Suorsa-Rannanmäki) 8

9 (tau) 20 tau Neljäsosatauko Lapset toimivat mieluummin aktiivisesti kuin ovat paikallaan mitään tekemättä. Tauon aikana on hyvä tehdä jotain, joka samalla ilmentää hiljaisuutta. Kynttilän voi hiljaa puhaltaa sammuksiin ja auringon eteen menneen pilven pois auringon tieltä. Tauon aikana voi puhaltaa tai kuiskata hiljaa tau. Tititoidaan ja soitetaan. 21 ta-a Puolinuotti Puolinuottia taputettaessa kädet jäävät lyönnin jälkeen yhteen ja käsien annetaan joustaa niin, että lapsen on mahdollista tuntea ta-a-nuotin sisällään pitämät kaksi sykettä. Sanotaan ensimmäistä tavua painottaen ta-a. Puolinuotin kestoa havainnollistetaan laivan hitaalla liikkeellä ja nuotin sykettä kahdella aallolla. Tititoinnin jälkeen kappale soitetaan: ta-nuotit joustavasti ja ta-a-nuotit syvemmällä joustolla täyteen kestoonsa. ta-a oppilaan ja opettajan sivut Kirjassa on vapaita sivuja, joille oppilas voi kirjoittaa rytmejä ja pieniä sävelmiä. Opettajan on hyvä kannustaa lasta soittamaan omat nuottikirjoituksensa. Tarvittaessa opettaja opastaa lasta tehtävien kirjoittamisessa. Opettaja voi käyttää sivuja esimerkiksi selkiyttämään jotain opetettavaa asiaa. Sivut tarjoavat opettajalle myös tilaa kirjoittaa muita kuin aapisessa olevia lasten- ja kansanlauluja. Etenkin oman maan laulut ovat suositeltavaa lisäohjelmistoa. Mikään ei estä opettajaa laatimasta uusia kappaleita. 9

10 24 soitetaan kädet yhdessä Tästä lähtien kädet soittavat yhdessä, ensin unisonossa, sitten vuorotellen ja lopulta erilaisia stemmoja yhtä aikaa. Tästä eteenpäin käytetään myös kappaleiden lopussa olevaa kaksoispalkkia. Sitä voi kutsua esimerkiksi musiikkitalon päätyseinäksi. Käsien koordinaation vuoksi käsien yhteissoittotehtäviä on hyvä harjoitella ennen pianolla soittamista taputtaen rytmiä molemmilla käsillä syliin. Tätä harjoittelua voidaan kutsua esimerkiksi taika- tai leikkipianolla soittamiseksi. 25 eriväriset soittoparit Soitetaan eri värisillä oktaavialojen yhdistelmillä, jotta koskettimisto tulisi tutuksi koko laajuudeltaan. Oppilas voi kirjoittaa kuhunkin tyhjään soittoparitehtävään tuttuja rytmimerkkejä siten, että soittopareille tulee samanlaiset rytmit. Sitten omat rytmikappaleet soitetaan. Huom! Jatka tästä eteenpäin sitten, kun lapsi tuntee perusrytmit eli tunnistaa nuoteista rytmimerkit, osaa piirtää ja taputtaa ne. 26 kertauskaverit Kertausmerkki Tutustutaan kertausmerkkiin. Kuvassa uteliaat silmäparit seuraavat lähestyviä ta-nuotteja. Voidaan puhua vaikkapa kertauskavereista, jotka haluavat kuulla kappaleen uudelleen. Silmäpareja voidaan verrata kertausmerkin pisteisiin. Lapselle selvitetään kertausmerkin tehtävä: kun kappaleen lopussa on kertausmerkki, tehtävä soitetaan uudelleen. 10

11 solo tutti 28 soolo ja tutti Tähän asti kappaleet on soitettu joko kädet erikseen tai yhteen. Nyt tutustutaan soolo- ja tuttijaksoihin tehtävän sisällä. Samalla harjoitetaan käsien välistä koordinaatiota ja tarkastellaan kappaleen muotorakennetta. Jatkossa seuraavat kappaleet on sovitettu sisältämään sekä soolo- että tuttijaksoja. Muotorakenteen havainnollistamisesta lisää sivun 61 ohjeissa. 29 kepeä tanssi. elefantti ja dino. Soita kappaleet tanssillisesti! Opettajan on hyvä säestää ensimmäinen tehtävä kepeän valssin tapaan. Toinen kappale alkaa ta-nuotin koholla. Paino tulee ta-a-nuotille. On tärkeää, että opettaja tukee selkeästi soitollaan tehtävien kolmijakoista rytmin sykettä. forte piano 34 forte ja piano Tutustutaan forteen ja pianoon, crescendoon ja diminuendoon. On hyvin tarkoituksenmukaista, että lapsi saa taputtaessaan, laulaessaan ja soittaessaan eläytyä koko olemuksellaan dynamiikkaan ja sen vaihteluihin. Jotta dynaamiset vaihtelut tulisivat lapselle konkreettisiksi, niitä harjoitellaan omaa ääntä käyttäen esimerkiksi seuraavalla tavalla: taputetaan voimakkaasti ja aktiivisin liikkein ta-nuotteja ja sanotaan suurella äänellä for-te! Vastaavasti taputetaan ta-nuotteja salaperäisesti ja vähemmän aktiivisin liikkein ja sanotaan hiljaa pia-no. Käytä dynaamisia vaihteluita myös jatkossa ja merkitse ne nuotteihin! 11

12 crescendo diminuendo 35 crescendo ja diminuendo Myös crescendoon ja diminuendoon tutustutaan oman äänen kautta. Helpoimmin se käy tititoimalla ja yhtä aikaa taputtamalla esim. ti-ti ti-ti ta ta, jolloin ääni voimistuu koko ajan, ja samanlaisella rytmisäkeellä vastaten, jolloin ääni vastaavasti hiljenee. Sivun ensimmäinen tehtävä on hauska harjoitella seuraavasti: kappaleen rytmiä ja dynamiikkaa käyttäen sanotaan cres-cen-do ja di-mi-nu-en-do (ta ta ta ta ti-ti ti-ti ta-a). Näin lapsi saa kokea dynaamiset vaihtelut fyysisesti omassa kehossaan. Crescendoa ja diminuendoa voi kokeilla myös laulamalla esimerkiksi laulua Satu meni saunaan. Ensimmäistä säettä (sa-tu me-ni sau-naan) laulettaessa tehdään crescendo ja jälkimmäisessä (pa-ni lau-kun nau-laan) diminuendo. Lisäksi elämystä voi vahvistaa ottamalla kehon liikkeet mukaan harjoitukseen. Pidetään kämmenet vastakkain hartioiden korkeudella, käsivarret kehoa vasten. Aletaan laulaa hiljaa ensimmäistä säettä, jolloin käsivarret avautuvat portaattomasti crescendon aikana. Säkeen lopussa forten aikana käsivarret ovat auki kohtisuoraan sivuille. Toisen säkeen aikana kädet palaavat diminuendon myötä lähtöasentoon. Liikettä voi verrata vaikkapa harmonikan palkeitten edestakaiseen avaamiseen ja sulkemiseen. Nyt on hyvä soittamalla kerrata joitakin aikaisempia rytmiosaston tehtäviä dynamiikan harjoittamiseksi. Valitaan dynamiikka ja kirjoitetaan merkit nuotteihin. Sitten pienet rytmikappaleet taputetaan, tititoidaan ja soitetaan elävästi dynamiikkaa merkkien mukaan vaihdellen. Taputuksen, tititoinnin ja soiton aikana lapsi voi toteuttaa tehtävän dynamiikkaa myös omaa ääntään käyttäen. Muista dynamiikka myös jatkossa! 12

13 colour lift värihissillä ylös ja alas erivärisiin kerroksiin! Värihissin tarkoituksena on rohkaista lasta soittamaan koskettimiston koko laajuudella. Samalla harjoitellaan käsien siirtoa eri oktaavialoille sekä toistensa yli. Kuva hissistä tulee usein vastaan seuraavilla sivuilla. Se kehottaa siirtämään kappaleita myös muille kuin nuoteissa merkityille oktaavialoille. 38 hissi nousee! Soita kappale ensin ok:lla tai vk:lla (huomioi oikea- tai vasenkätisyys). Vaihda sitten kättä ja soita tehtävä uudelleen. Lopuksi soita karhun ja isän nuotit vk:lla ja äidin ja linnun nuotit ok:lla. 39 hissi laskee! Soita kappale ensin oikealla tai vasemmalla kädellä. Vaihda kättä ja soita tehtävä uudelleen. Lopuksi soita linnun ja äidin nuotit ok:lla ja isän ja karhun nuotit vk:lla. 13

14 40 41 kädet soittavat toistensa yli Sivulla 40 vk liikkuu ok:n yli ja soittaa punaiset ja keltaiset nuotit. ok pysyy omalla oktaavialallaan ja soittaa siniset nuotit. Sivulla 41 ok liikkuu vk:n yli ja soittaa keltaiset ja hopeanväriset nuotit. vk pysyy omalla oktaavialallaan ja soittaa vaaleansiniset nuotit. Anna oppilaan värittää rytmipartituurin alussa olevat oktaavialoja havainnollistavat viivat haluamillaan symboliväreillä. ta-nuotit kirjoitetaan vastaavilla väreillä. 46 musiikkimaassa lauletaan Musiikkimaalaiset laulavat yhdessä do-laulua. Norsu töräyttelee kärsällään komeita, matalia ääniä, karhu laulaa pehmeästi murahdellen. Isä laulaa matalammalta kuin äiti, lintu livertää kirkkaalla korkealla äänellä. Kuinka pilvi humisee? Entä tähdet? Mitä kuuluu tuikkivalta tähtitaivaalta? Kuka tietää millainen on auringon laulu? do:ta tervehditään do-käsimerkillä. käsimerkeistä Menetelmässä käytetään kutakin säveltä vastaavaa käsimerkkiä. Niitä käyttäen sävelten väliset suhteet tulevat konkreettisiksi. Käsimerkkejä käyttäen sävelmät solmisoidaan eli lauletaan solmisaationimillä. Ensimmäiseksi tutustutaan do-käsimerkkiin. do 14

15 47 nuottien koti ja do-avain Nuotit tarvitsevat oman kodin. Nuoteille aletaan rakentaa kerros kerrokselta omaa kotitaloa eli nuottiviivastoa. Kotiin pääsee do-avaimella. Tästä lähtien soitetaan pieniä kappaleita. Piippukirjoituksesta siirrytään käyttämään tavallisia nuotteja. œ œ 15

16 do c-do 48 do do:lla tarkoitetaan duurisävellajin toonikaa eli pohjasäveltä, c-duurissa c-do, d-duurissa d-do, e-duurissa e-do etc. Huom! do:n fiksaantumista c:ksi tulee ehdottomasti välttää! Siksi jo alussa käytetään kahta eri do:ta: c-do:ta ja d-do:ta, sillä tässä menetelmässä käytetään nimenomaan relatiivista solmisaatiota, johon käsite liikkuva do viittaa. Vältä väärinkäsityksen syntymistä alusta alkaen! c-do koskettimistolla Ennen nuottikuvaan siirtymistä do:hon tutustutaan ensin koskettimistolla. Sivulla havainnollistetaan do:n konkreettista sijaintia koskettimistolla. do-hahmolla on jalassaan flex-merkkiset hyppykengät, joilla se tarvittaessa hyppää uuteen kohteeseen koskettimistolla eli koskettimelle, joka edustaa käytettävän duurisävellajin toonikaa (c-duurissa kosketin c, d-duurissa kosketin d etc.). Ensin tutustutaan c-do:hon koskettimistolla. Etsitään pianosta kaikki c-koskettimet. 16

17 49 yhden viivan väriviivasto do-avaimen merkitys Aloitusasemat Aluksi käytetään yhden viivan väriviivastoa. do-avain osoittaa do:n asuinpaikan viivastolla. do asuu viivan alla tai viivalla riippuen siitä, käytetäänkö c-do:ta vai d-do:ta: c-do asuu viivan alla ja d-do asuu viivalla. Aluksi sävelmät ovat c- tai d-duurissa. Aloitusasemina käytetään linnun ja isän oktaavialueita (keltainen ja punainen oktaavialue). Viivaston alussa on lyhyt pätkä perinteistä viivastoa. Viivat on väritetty väriviivaston oktaavialojen mukaan. Myös g- ja f-avaimet ovat näkyvillä, jotta perinteinen nuottikuva painuisi oppilaan mieleen jo ennen kuin sitä aletaan varsinaisesti käyttää. Viivastolle kirjoitettujen nuottien lisäksi kappaleissa tarvittavien nuottien paikat on osoitettu koskettimistolla pienillä palloilla: do-kappaleissa c-do c-koskettimen kohdalle ja d-do d-koskettimen kohdalle. Samaan tapaan do-re-kappaleissa do on osoitettu c-duurissa c-koskettimen kohdalle ja re d-koskettimen kohdalle ja d-duurissa vastaavasti d-do d-koskettimen kohdalle ja re e-koskettimen kohdalle. do-re-sävelmistä lähtien kappaleissa tarvittavia ääniä vastaavat solmisaationimet näkyvät koskettimiston takana olevalla väriliuskalla. Fyysiselle väriliuskalle solmisaationimiä ei tule kirjoittaa. Solmisaationimiä voidaan kutsua laulunimiksi. Absoluuttisia nimiä voidaan aluksi kutsua koskettimien nimiksi. Koskettimien nimet on kirjoitettu koskettimiston alapuolelle. Koskettimien nimet tulevat tutuiksi myös transponoitaessa. Transponointia havainnollistetaan sivulta 64 alkaen. c-do viivastolla do-avain osoittaa c-do:n paikan viivan alle. Asian muistiinpainamista voi harjoittaa pienellä lorulla. Käytetään rytmiä ti-ti ti-ti ta ta ja kysytään: mis-sä a-suu c-do? Käytetään rytmiä ti-ti ta ta z ja vastataan: vii-van al-la. Lapsi voi kirjoittaa tienviittaan c-kirjaimella alkavia sanoja. &? œ œ 17

18 50 city maraton. london city. Laulut solmisoidaan käsimerkkiä käyttäen. Samalla käsi myös iskuttaa sykettä ranteesta lähtevällä liikkeellä. Kättä vaihdetaan stemman mukaan. Ennen soittoa stemmojen rytmit taputetaan syliin. Maratonin juoksijoita, tyttöä ja poikaa monta. (Arja Suorsa-Rannanmäki) Lontooseen, sinne matkaa teen! (Arja Suorsa-Rannanmäki) movable do 51 do vaeltaa koskettimistolla Movable do Kuvassa do vaeltaa koskettimistolla matkalaukkuineen. Kuva havainnollistaa do:n liikkuvuutta (movable do) ja johdattelee transponointiin. Kun lapsi on oppinut kappaleen ulkoa, hän voi soittaa sen korvakuulolta alkaen miltä tahansa koskettimelta. Katso lisää transponoinnista sivun 64 ohjeista. 18

19 do d-do 52 d-do koskettimistolla do on hypännyt flex-tossuillaan d-koskettimistolle. Etsitään pianosta kaikki d-koskettimet. 53 d-do viivastolla do-avaimen sakaroiden välissä olevalla viivalla on d-do:n paikka. Muistiloru: mis-sä a-suu d-do (ti-ti ti-ti ta ta)? Vastataan: viival-la (ta ta ta z)! Lapsi voi kirjoittaa tienviittaan d-kirjaimella alkavia sanoja. &? œ œ 19

20 54 dalmatialainen haukkuu! danielin ja danielan juoksukilpailu Ennen soittoa kappale lauletaan sanoilla, stemmojen rytmit taputetaan syliin ja sävelmä solmisoidaan. Tässä haukkuu Dalmatialainen! (Arja Suorsa-Rannanmäki) Juostaan kilpaa, juostaan kilpaa, huh, huh! (Arja Suorsa-Rannanmäki) do-kappaleet Kappaleiden stemmat taputetaan ja samalla tititoidaan. Sitten linnun ja isän stemmat ok:lle ja vk:lle taputetaan syliin. Lauletaan do-säveliä käsimerkkiä käyttäen. Samalla käsi myös iskuttaa sykettä ranteesta lähtevällä liikkeellä. Sitten kappale soitetaan: ti-ti-nuotit kepeästi, ta-nuotit joustavasti ja ta-a-nuotit syvemmällä joustolla täyteen kestoonsa. Soiton lisäksi kappaleita on hyvä laulaa sekä laulun sanoilla että solmisoiden myös soiton aikana. Sanat antavat sisältöä ja ovat etenkin alkuvaiheessa keskeisiä, kun soitettava ohjelmisto koostuu vain muutaman sävelen tehtävistä. Solmisoiminen soiton aikana harjaannuttaa kuuntelun ja sormien yhteistoimintaa. Jos soitettaessa tititoidaan, sekin kannattaa tehdä laulaen DO-RE re-käsimerkki Sävelaskelrappuset re c-do Tutustutaan re-säveleen. Opetellaan re-käsimerkki. Sävelten välistä suhdetta havainnollistetaan sävelaskelrappusin. Esitellään do-re-sävelten paikat koskettimistolla ja viivastolla c-do:ta käyttäen. Opettaja laulaa malliksi käsimerkkejä käyttäen do- ja re-säveliä, ja lapset seuraavat perässä. Opettaja laulattaa säveliä näyttäen niitä ensin rappusilta ja sitten viivastolta. Relatiivista solmisaatiota käyttäen sävelkorvaa harjoitutetaan laulamalla sävelmiä eri sävelkorkeuk- c-do silta. Uudelta sävelkorkeudelta aloitettaessa do:ta täytyy ensin virittää ennen sävelmän laulamista. Opettaja laulaa do:ta malliksi ja kokeilee jokaisen 20

21 oppilaan kanssa erikseen, löytyykö opettajalle ja oppilaalle yhteinen do. Opettaja mukautuu lapselle helppoon säveltasoon. Sitten do:ta kokeillaan kaikki yhdessä. Varsinkin alkuvaiheessa lapsen on vaikea kuulla omaa ääntään silloin, kun muut laulavat mukana. Yksin laulaen sävelpuhtaus löytyy joskus paremmin. On tärkeää löytää jokaiselle oppilaalle oma ja sopiva sävelkorkeus. Käsimerkeillä opettaja voi havainnollistaa harjoituksia siten, että hän käyttää käsimerkkejä pitäen kättään sananmukaisesti alhaalla silloin kun lauletaan matalalta, ylhäällä korkealta laulettaessa ja vastaavasti keskivartalon kohdalla, jos halutaan laulaa keskialueella. Lapset matkivat perässä. Tärkeintä on, että sävelmiä lauletaan elävästi eri nyanssein ja eri korkeuksilta kuitenkin niin, että korkeustaso on lapselle mahdollinen. do-re-sävelikön voi soittaa kädet erikseen tai yhteen. On hyvä antaa oppilaan etsiä ja soittaa eri oktaavialojen c-koskettimilta alkavia do-re-sävelikköjä. do-re-kappaleet soitetaan sormituksilla: ok sormet 2-3 ja vk sormet 3-2. Opettaja voi tarvittaessa valita jonkin muun sormituksen. d-do d-do d-do:ta käyttäen toimitaan kuten edellä. Sävelikön voi soittaa kädet erikseen tai yhteen. On hyvä antaa oppilaan etsiä ja soittaa eri oktaavialojen d-koskettimilta alkavia do-re-sävelikköjä. 58 äiti keittää kahvia nalle poimii marjoja Äiti keittää kahvia. (Arja Suorsa-Rannanmäki) Nalle poimii marjoja. (Jorma Ollaranta) 59 oppilaan sivu Vie Musiikkimaan asukkaat kotiin! Käytä värikyniä. 21

22 non legato 60 non legato. kissa ja pallo Non legato (ei sitoen) on alkuvaiheessa pianonsoiton keskeisin kosketustapa. Kuvan Non legato -kissa hypähtelee tassuillaan samalla tavalla notkeasti kuin non legatossa soittavat sormetkin. Non-legato soittoa voi verrata myös pallon pompotteluun. Tällainen soittotapa mahdollistaa käden pysymisen notkeana ja edistää samalla sormien eriytymistä. Liian aikaisin aloitettu legato-soitto saattaa jäykistää kättä. Opettaja soittaa malliksi jonkin kappaleen non legatossa. Usein lapsen oppimista vahvistaa se, kun opettaja antaa oppilaan käden levätä opettajan käden varassa ja näin tuntea oikean soittoliikkeen, jota lapsi voi matkia. Muista vapaa ranne ja käsivarsi. Artikulaatiosta: Samoja kappaleita voi soittaa monin eri artikuloinnein, ja siksi artikulaatiomerkintöjä ei ole kirjoitettu valmiiksi nuotteihin. Opettaja valitsee artikulaation harkintansa mukaan kullekin oppilaalle ja kappaleen luonteeseen sopivaksi ja kirjoittaa merkinnät nuottiin. On suositeltavaa kirjoittaa merkinnät vasta, kun oppilas hallitsee uuden kosketustavan käytännössä. Näin lapsi saa edetä oman konkreettisen kokemuksensa kautta abstraktin merkinnän sisäistämiseen. 22

23 61 mehiläinen ja nalle Mehiläinen ahertaa. Nalle-karhu tallustaa. Surinaa, murinaa. Nalle tahtoo hunajaa. (Jorma Ollaranta) Samanlainen vai erilainen? Vai melkein samanlainen? Muotorakenne: Muotorakenteiden tarkastelu saattaa joskus jäädä rytmien ja melodioitten varjoon pienten lasten opetuksessa. Sävelmien kuuntelemisen, taputtamisen, laulamisen ja soittamisen lisäksi kappaleen muotoa ja säkeiden vastaavuutta ja eroavuutta voidaan vertailla, visualisoida ja konkretisoida piirtämällä tai rakentamalla. Lasten ja opettajan keksimillä ja piirtämillä (taulu on oiva opetusväline) kuvilla voidaan kappaleen rakennetta avata lapselle helposti ja yksinkertaisesti: esimerkiksi Aurinko-laulussa (s. 63) on 4 säettä, joista kolme on samanlaisia ja yksi (toiseksi viimeinen säe) erilainen. Sovitaan samanlaisten säkeitten symbolihahmoksi esimerkiksi kissa ja erilaisen säkeen symboliksi koira. Näin saadaan Aurinko-laulun yksinkertainen muotorakenne: kissa-kissa-koira-kissa. Kun piirrokset ovat valmiina taululla, sävelmä lauletaan kuvia lukemalla. Joissakin sävelmissä esiintyy lähes vaan ei täsmälleen samanlaisia säkeitä. Säkeen kertautuessa sitä on voitu muokata jonkin verran vaikkapa rytmisesti kuten Molla-Maija-kappaleessa (katso s. 75). Tuossa sävelmässä on kuusi säettä: ensin kaksi keskenään samanlaista ja taas kaksi (3. ja 4. säe) keskenään samanlaista säettä. Viides säe on melkein samanlainen ensimmäisen ja toisen säkeen kanssa. Siinä on kuitenkin pieni rytminen muutos. Viimeinen säe on identtinen ensimmäisen ja toisen säkeen kanssa. Tutkitaan kappaleen muotorakennetta vaikkapa seuraavin kuvin: piirretään Molla-Maija kuvaamaan ensimmäistä säettä. Piirretään vielä toinen Molla- Maija symbolisoimaan toista säettä, joka on samanlainen kuin ensimmäinenkin säe. Kolmatta ja neljättä keskenään samanlaista säettä voisi kuvata kaksi poikaa. Viides säe on melkein samanlainen kuin ensimmäistä ja toista säettä symbolisoiva Molla-Maija: pientä eroa kuvaamaan Molla-Maijalle voisi piirtää vaikka rusetin päähän! Nopeasti ja kätevästi muotorakenteiden havainnollistaminen käy duplolegojen avulla: asetetaan jonoon kutakin säettä symbolisoiva lego ja kappaleen rakenne aukenee hetkessä. 23

24 legato Opasta lasta käyttämään dynaamisia vaihteluita ja merkitse valittu dynamiikka nuotteihin. Kun kappale sujuu, on aika käyttää värihissiä. 62 legato-kissa kävelee Non legato on oppilaalle jo tuttu soittotapa. Äänet soivat toisistaan erillään, ja sormet hypähtelevät koskettimilla ja nappaavat kunkin äänen vuorollaan. Nyt opettaja soittaa malliksi jonkin sävelmän legatossa. Oppilas kuuntelee tarkasti, eikä vielä katso, miten opettaja soittaa. Silmien kiinnipitäminen voi vielä herkistää kuuntelua. Miltä soitto kuulostaa? Soivatko äänet erikseen vai kuulostavatko ne siltä kuin ne olisivat kiinni toisissaan, sidottu yhteen? Yhtälailla legaton kuuntelua voi harjoitella laulamisen avulla. Laulaminen auttaa myös non legaton ja legaton selvittämisessä. Legatoa voi verrata kävelemiseen. Kävellessä jälkimmäinen jalka nousee vasta kun edellinen on jo astunut maahan. Tätä kannattaa kokeilla oppilaan kanssa ihan käytännössä. Soitettaessa legatossa sormia käytetään aivan kuin ne kävelisivät: toinen sormi nousee vasta, kun seuraava soittaa. Opetellaan legato-soittoa do-re-sävelin sekä legato-kaari ja sen merkitys. œ œ 63 aurinko Aurinko, aurinko, korkealla taivahalla loistaa jo. (Sinikka Larjavaara) Kokeillaan legatoa ta-nuoteista koostuvissa säkeissä. Jos oppilas pystyy soittamaan legatossa käsien jännittymättä, soitetaan ta-nuoteista muodostetut säkeet legatossa. Opettaja kirjoittaa legato-kaaren nuottiin. ti-ti:t soitetaan non legatossa. Mikäli oppilaalla ei ole vielä valmiuksia legato-soittoon, soitetaan kappale tuttuun tapaan non legatossa. Legatoa voi alkaa vähitellen viljellä jatkossa muissa kappaleissa opettajan harkinnan mukaan. Tutkitaan kappaleen muotorakennetta. Katso vinkkejä sivun 61 ohjeista. Käytä dynamiikkaa. 24

25 transposition do re mi fa so 64 transponointi do matkustaa Kuvan koskettimistolla do matkalaukkuineen matkustaa eri kohteisiin eli eri koskettimille. Transponointi alkaa ja do:na eli duurisävellajin toonikana (pohjasävelenä) voi toimia mikä tahansa sävel.liikkuvaa do:ta käyttäen kappaleet voidaan soittaa kaikissa sävellajeissa. Liikkuva do matkustaa ja aloittaa kappaleen erinimisiltä koskettimilta. Koskettimien nimiä kannattaa assosioida eri nimiin, jolloin do voi mennä esimerkiksi leikkimään koulukaverinsa Christianin luo, joka asuu c-rapussa (engl. Canada, Cecilia jne.). Sitten do matkustaa esimerkiksi d- koskettimelle Dalmatialaisen luo, Dorikselle kylään, Delfiiniä katsomaan (engl. Denmark, Dublin, David jne.). Toisin sanoen soitetaan d-duurissa. e:lle mentäessä matkustetaan esimerkiksi Evijärvelle, Englantiin, Eevan luo (engl. England, Edward, Emily, jne.). do hyppää f-koskettimelle tapaamaan Fannya (engl. France, Finland jne.). do:n kaveri Gabriel asuu kerrostalon g-rapussa (engl. Greece, Gibraltar jne.) A-rapussa asuvat Aino ja Aapo, joiden kanssa do matkustaa Afrikkaan (engl. America, Asia jne.). Kesälomalla do matkustaa Haitille (engl. Holland, Hawaii jne.). Koskettimien nimet on kirjoitettu koskettimien alapuolelle. Toisinaan nimet on jätetty pois, jotta lapset voivat täydentää sivuja kirjoittamalla nimet itse paikoilleen. Huom! Kuten nuottikuvassa, myöskään koskettimistolla do:n ei pidä antaa fiksaantua c:ksi. Kuten jo aiemmin todettiin, menetelmässä käytetään liikkuvaa do:ta. don matkalippu eli 25

26 transponointinauha Transponointinauhan käyttö Transponointia visuaalisesti havainnollistamaan voidaan käyttää matkalippua eli värinauhan päällä liikuteltavaa, kaikissa sävellajeissa toimivaa, läpinäkyvää transponointinauhaa. Transponointinauhaan on kirjoitettu solmisaationimet. Asettamalla duurinauhan do-kohdan tietyn koskettimen taakse saadaan kyseisen duurisävellajin solmisaationimet näkyviin oikeiden koskettimien kohdille. Näin voidaan kuuntelemisen lisäksi selkiyttää lapselle koskettimiston visuaalista olemusta eri sävelajien kohdalla, kun nauha näyttää kaikki sävellajissa tarvittavat koskettimet. Matkalippu auttaa lasta soittamaan ilman suurempaa kynnystä myös ns. vaikeissa sävellajeissa. Tämä taas on omiaan edistämään instrumentin hallintaa sekä auditiivisesti että visuaalisesti mutta myös kinesteettisesti, kun käsi totuttautuu soittamaan käyttäen useita erilaisia koskettimien kombinaatioita. Soitetaan do-re-kappaleita alkaen miltä tahansa koskettimelta. Kahden sävelen kappaleita kannatta soittaa vaihdellen esimerkiksi mustilla kaksosilla, valkoisilla koskettimilla ja myös valko-musta-pareilla ja toisinpäin. Näin klaviatuuri tulee tutuksi ja eri sävellajeissa soittaminen luontevaksi. Huom! Transponoidaan vain ulkoa opittuja kappaleita, jottei varsinainen nuotinluvun oppiminen häiriintyisi. Transponointi tapahtuu siis koskettimistolla ilman nuotteja. Nuoteista soitetaan siinä sävellajissa, johon kappale on kirjoitettu. Lapsi voi transponoida kappaleen sitten, kun hän hallitsee sen sujuvasti ulkoa. do re mi fa so 26

Nuottigrafiikka. Tupla viivat, joista jälkimmäinen on paksumpi tarkoittaa sävellyksen loppua. Tahtiosoitus

Nuottigrafiikka. Tupla viivat, joista jälkimmäinen on paksumpi tarkoittaa sävellyksen loppua. Tahtiosoitus Rytmit 1 Nuottigrafiikka - Nuottiviivastossa on viisi poikittaissuuntaista viivaa. - Pystysuorat viivat ovat tahtiviivoja. - Tila kahden tahtiviivan välissä on yksi tahti. Tupla tahtiviivoilla merkitään

Lisätiedot

Alkusanat. c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c

Alkusanat. c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c d e f g a h c Alkusanat Musiikin Perusteita Pianoa Soittaen Tämä kirja on tarkoitettu johdannoksi musiikin opiskeluun ja soveltuu Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen kirjasarjan rinnakkaismateriaaliksi opiskeltaessa musiikin

Lisätiedot

Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta

Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset tietokoneavusteisesta musiikinperusteiden opettamisesta Tekniikka musiikkioppilaitoksen opetuksen apuvälineenä -seminaari Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa pe-la 12.-13.2.2010 Aija Lehtonen: Itä-Helsingin musiikkiopiston mupe-opettajien ensimmäiset kokemukset

Lisätiedot

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mitä marsilainen sanoi musiikkikaupassa flyygelille? Lopeta tuo idioottimainen hymyily!

Opittavia asioita. Mitä marsilainen sanoi musiikkikaupassa flyygelille? Lopeta tuo idioottimainen hymyily! 1. Pörinää! Opittavia asioita Laulan reippaasti hyvässä lauluasennossa. Soitan soittimia. Kuuntelen keskittyneesti. Keksin sanoja, ääniä, rytmejä, liikkeitä ja sooloja. Opin rytminuotit taa ja ti-ti sekä

Lisätiedot

MUSIIKKITYÖPAJOISSA HARJOITELLAAN KEHON JA KORVAN YHTEISPELIÄ

MUSIIKKITYÖPAJOISSA HARJOITELLAAN KEHON JA KORVAN YHTEISPELIÄ MUSIIKKITYÖPAJOISSA HARJOITELLAAN KEHON JA KORVAN YHTEISPELIÄ Musiikkityöpajoissa harjoitellaan soittamaan itse rakennetuilla soittimilla ja käyttämään myös omaa kehoa soittamiseen. Lisäksi lauletaan Topeliuksen

Lisätiedot

9.2.6 Musiikki. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet

9.2.6 Musiikki. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet 9.2.6 Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisia ilmaisuvälineitä

Lisätiedot

Kolmannen luokan opetettavat asiat

Kolmannen luokan opetettavat asiat METODIOS Pörinää Kolmannen luokan opetettavat asiat LULMINEN hyvä asento hengitys- ja äänentuottoelimistöön tutustuminen eläytyvä, ilmeikäs laulaminen ja esiintyminen kaanon korvakuulolaulut SOITTMINEN

Lisätiedot

Etusivu 1. Näkymä ja aktivointi 2. Tee partituuripohja 3. Tee nuotteja 4. Sanat, sointumerkit... 5. Pikkukappale. Tee nuotteja

Etusivu 1. Näkymä ja aktivointi 2. Tee partituuripohja 3. Tee nuotteja 4. Sanat, sointumerkit... 5. Pikkukappale. Tee nuotteja Etusivu 1. Näkymä ja aktivointi 2. Tee partituuripohja 3. Tee nuotteja 4. Sanat, sointumerkit... 5. Pikkukappale Tee nuotteja Keypadin käyttö hiirellä Nuotinkirjoitusohjelmassa on viisisivuinen paletti

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Piano. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Piano Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö.

Opittavia asioita. Mikä on rumpalin ammattitauti? Rytmihäiriö. 1. Rytinää! Opittavia asioita Tiedän, millainen on hyvä lauluasento Opin säätelemään ääneni voimakkuutta. Tiedän, mitä tarkoittavat π, P, F a ƒ. Opettelen beat-komppea kehorytmeinä. Tutustun lyömäsoittimiin

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Tuuba. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Tuuba Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi TUUBANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään

Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Tehtäviä ja vinkkejä koulun tutustumispäivään Koulun tutustumispäivä Vinkkejä opettajalle Varaa oppilaille lyijykynät, kumit ja puuvärit (keltainen, sininen, punainen, ruskea). Kouluun ja omaan uuteen

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä.

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä käyttämällä (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja kielen ääniä. Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan rytmissä omaa ääntä... (RV1) Juhlitaan kaikkia tunnettuja

Lisätiedot

Neljännen luokan opetettavat asiat

Neljännen luokan opetettavat asiat Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio

Lisätiedot

I Perusteita. Kuvien ja merkkien selitykset... 2. Aika arvot... 3. Lämmittelyharjoituksia... 4. Rytmiharjoituksia... 7. Duettoja...

I Perusteita. Kuvien ja merkkien selitykset... 2. Aika arvot... 3. Lämmittelyharjoituksia... 4. Rytmiharjoituksia... 7. Duettoja... I Perusteita Kuvien ja merkkien selitykset... 2 Aika arvot... 3 Lämmittelyharjoituksia... 4 Rytmiharjoituksia... 7 Duettoja... 11 Rumpukappaleet... 13 Simppeli... 13 Kolmijalka... 14 Antius... 15 Afro...

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Lajitekniikka: venyttely

Lajitekniikka: venyttely Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.

Lisätiedot

Kanteleen vapaa säestys

Kanteleen vapaa säestys Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kanteleen vapaa säestys Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2013 Työryhmä: Anna-Karin Korhonen Päivi Ollikainen Satu Sopanen, Kanteleensoiton opettajat

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Laulu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Laulu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi LAULUN TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Kitara. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Kitara Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi KITARANSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet

Musiikki. 1-2. luokat 3-4. luokat. Tavoitteet Musiikki Musiikin opetuksen tehtävänä on auttaa oppilasta löytämään musiikin alueelta kiinnostuksen kohteensa sekä rohkaista oppilasta musiikilliseen toimintaan, antaa hänelle musiikillisen ilmaisun välineitä

Lisätiedot

LANKAKERÄ NEULOMINEN

LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta

Lisätiedot

Huuliharppu. Jotta saat oikean huuliharpun etkä lelua, hanki se musiikkikaupasta, joko paikallisesta tai verkkokaupasta.

Huuliharppu. Jotta saat oikean huuliharpun etkä lelua, hanki se musiikkikaupasta, joko paikallisesta tai verkkokaupasta. Huuliharppu Tämän oppaan tarkoitus on antaa sinulle jonkinlainen käsitys diatonisen huuliharpunsoiton alkeista. Huuliharppu on halpa soitin, mutta ei kuitenkaan mikään lelu niin kuin usein luullaan. Sillä

Lisätiedot

VENYTTELYOHJE B-juniorit

VENYTTELYOHJE B-juniorit VENYTTELYOHJE B-juniorit Venyttelyn perusteet: Toisin kuin yleensä uskotaan, lihasta voidaan venyttää myös ennen tai jälkeen raskaan suorituksen. Venyttelyn ja lihaksen venyttämisen kesto riippuu siitä,

Lisätiedot

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa

Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa Asteikot/tasosuoritusten tekninen osuus Keski-Karjalan musiikkiopistossa BASSO: Pt 1: duurit ja luonnolliset sekä harmoniset mollit 3b-3# Pt 2: duurit sekä luonnolliset, harmoniset sekä jazzmollit (sama

Lisätiedot

Vanha Kalevala-sdvelmd. Uudet nuotit D-C-H. Alla breve -tahtiosoitus. Kaksipa poikaa Kurikasta. Tdti Monika. Tunnetko Liisukan. Tiritomba.

Vanha Kalevala-sdvelmd. Uudet nuotit D-C-H. Alla breve -tahtiosoitus. Kaksipa poikaa Kurikasta. Tdti Monika. Tunnetko Liisukan. Tiritomba. Kirian kiiytiistii 3 Pillipiiparit 26 Soittoasento ja harmonikan osat 7 Duuriasteikko 27 Ensimmii nen yhteissoitto 8 Kertausmerkki ja maalit 28 Sorminumerot Rekisterit 8 9 Asikkalan puiset rattaat 5/4-tahtiosoitus

Lisätiedot

Eye Pal Solo. Käyttöohje

Eye Pal Solo. Käyttöohje Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016

LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille. Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 LUKUKORTIT Lukukorteista on moneksi Toiminnallista matematiikkaa 1.-6. luokille Riikka Lyytikäinen Liikkuva koulu Helsinki 2016 Lukujonot Tarvikkeet: siniset ja vihreät lukukortit Toteutus: yksin, pareittain,

Lisätiedot

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA Pysy lomalla ja matkoillakin teräskunnossa, tekemällä 5 tehokasta ja nopeaa treeniohjelmaa Seuraavassa 2 bonustreeniohjelmaa artikkelista Treenaa kotona Muscle&Fitness Hers-lehden

Lisätiedot

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin

75289 Laskuvarjo. Ideoita LASKUVARJO leikkeihin 75289 Laskuvarjo Ideoita LASKUVARJO leikkeihin LASKUVARJO leikit, tuotenumero 75289 Leikkivarjon käyttö: - hauskaa, jännittävää, erilaista ja motivoivaa toimintaa Leikin valmisteluissa ja opettelemisessa

Lisätiedot

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat

KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

Suukappaleharjoitus Vol.1

Suukappaleharjoitus Vol.1 q = 80 (rubato) Suukappaleharjoitus Vol. b mf (piano + suukappale) b (kielitä) b - - - - - - - - - - - - - - b b 5 (glissando) b w w w q = 0-05 Trumpet in Bb PLAY LEGATO PLAY WITH TONGE b mf n b n n b

Lisätiedot

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa

Vaikutus: etureisi Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa Venyttelyohje: Jalat 1. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja Ota nilkasta kiinni vastakkaisella kädellä ja vedä kantapäätä kohti pakaraa. Paina lantiota eteen. 2. Vaikutus: etureisi, lonkan koukistaja

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen).

Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan erilaisia ääniä tai musiikkityylejä (tallenteen tai karaoken kuuntelemisen jälkeen). Musiikkipäiväkirjani: Lauletaan (S1) Lauletaan ja imitoidaan

Lisätiedot

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi videon liitemateriaali (Saat ilmaisen kopion videosta: www.taichi18.com) Voit vapaasti jakaa ohjekirjan niiden kanssa, jotka tarvitsevat sitä,

Lisätiedot

Esipuhe. Huulari. Oikeudet

Esipuhe. Huulari. Oikeudet 1 Esipuhe Tämä nuottivihko liittyy tekemääni 4- ja 10 -reikäisien diatonisten huuliharppujen alkeisoppaaseen. Voit ladata oppaan osoitteesta: http://yellingrosa.com/huuliharppu.htm. Oppaassa on nopea katsaus

Lisätiedot

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput

KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput 92 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT pallotemput yleistä pallotaitavuutta ja -silmää kehittäviä vaikeutuvat temput motivoivat mahdollista harjoitella erilaisilla

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3

Lisätiedot

II Komppeja. Pumba... 5 Valssi... 6 Humppa... 7 Beat (hi hat)... 8 Beat (symbaali)... 9

II Komppeja. Pumba... 5 Valssi... 6 Humppa... 7 Beat (hi hat)... 8 Beat (symbaali)... 9 II Komppeja RUMPUNUOTTIEN MERKITSEMISTAVAT... 2 OPETUSKALVOT HELPOISTA KOMPEISTA... 3 Pumba... 5 Valssi... 6 Humppa... 7 Beat (hi hat)... 8 Beat (symbaali)... 9 RUMPUKOMPIN HARJOITTELEMINEN... 10 RUMPUKOMPIT...

Lisätiedot

( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D Joon-Gun ( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D On nimetty isänmaallisen Ahn Joong-Gun:in mukaan. Hän salamurhasi Hiro-Bumi Iton, ensimmäisen

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 1. Esikouluryhmä ryhmäytymässä Tavoitteet ryhmäytyminen liikennesääntöjen harjoittelua jokamiehenoikeudet tutuksi elekielen ja geometristen kuvioiden harjoittelua Kohderyhmä Esikouluryhmä, 16 lasta

Lisätiedot

Monta polkua hahmotustaitoihin

Monta polkua hahmotustaitoihin Monta polkua hahmotustaitoihin Miten hahmotustaitojen opetus voi tavoittaa soittajan kokemusperäisen ja toiminnallisen hahmotuksen? Esimerkkeja ja opettajan työkaluja Musiikin perusteiden teemavuosiseminaari

Lisätiedot

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon

Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon Matikkaa KA1-kurssilaisille, osa 3: suoran piirtäminen koordinaatistoon KA1-kurssi on ehkä mahdollista läpäistä, vaikkei osaisikaan piirtää suoraa yhtälön perusteella. Mutta muut kansiksen kurssit, no

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...

Lisätiedot

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE

AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE AINEOPETUSSUUNNITELMA KANTELE Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2010) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT, NIIDEN TAVOITTEET JA SISÄLLÖT... 3 (OPS 6)... 3 TASOSUORITUSTEN

Lisätiedot

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma

Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Perusopetuksen (vuosiluokat 1-4) musiikin opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland Johdanto Musiikilla on yhteiskunnassa merkittävä asema. Se on korvaamaton osa

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

AINEOPETUSSUUNNITELMA. PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA MUSIIKIN PERUSTEET PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

3. Koordinaatioharjoittelu:

3. Koordinaatioharjoittelu: 55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.

Lisätiedot

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA

NIVELLIIKKUVUUSHARJOITTEITA Frisbee vinottain vettä vasten = vastus pienempi kuin edellä. (Kuva 171) Frisbee pystysuoraan vettä vasten = kevyin vastus. (Kuva 172) Frisbeeharjoituksia Useimpia seuraavista frisbee-harjoituksista voi

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA

iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA iloa yhdessä liikkuen KUMINAUHALLA VOIMAA LIHASVOIMAHARJOITUSTEN LIIKEPANKKI HARTIASEUDUN LIIKKEET VETO LEUKAAN Kohota kyynärpäät ylös ja venytä kuminauhaa leuan alle. HARTIASEUDUN LIIKKEET HARTIOIDEN

Lisätiedot

Vakka-Suomen musiikkiopisto

Vakka-Suomen musiikkiopisto Vakka-Suomen musiikkiopisto MUSIIKIN PERUSTEIDEN AINEOPETUSSUUNNITELMA Hyväksytty Vakka-Suomen musiikkiopiston johtokunnassa 15.9.2015. Voimassa 1.10.2015 alkaen. 1 INTRO Tämä aineopetussuunnitelma koskee

Lisätiedot

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015 1 PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet Vantaan musiikkiopisto 2015 PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET 2 Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason

Lisätiedot

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7

Lisätiedot

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka)

Kenguru 2015 Cadet (8. ja 9. luokka) sivu 1 / 9 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta saat miinuspisteitä

Lisätiedot

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO

PIANO. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANO Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet VMO PIANONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten liiton perustason ja musiikkiopistotason tasosuoritusten

Lisätiedot

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö

8-99- vuotiaille taikuri + yleisö 8-99- vuotiaille taikuri + yleisö Pelin tavoite: Tulla taikuriksi FI Sisältö: 61 korttia (48 kortin pakka + 6 tuplatausta korttia + 1 lyhyt kortti + 6 temppukorttia 4 perhettä (punainen, sininen, vihreä,

Lisätiedot

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA D -IKÄISTEN HARJOITTELUA VERYTTELYT niveljumppa Erityisen tärkeitä kaikki käsien heilautukset, olkapäiden rentouden kehittämiseen paljon aikaa. Matkitaan rennosti iskulyönnin käsien vientiä ylös ja liikettä

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

Jaana Laasonen Riikka Rahivaara-Tarkka OPETTAJAN OPAS

Jaana Laasonen Riikka Rahivaara-Tarkka OPETTAJAN OPAS Jaana Laasonen Riikka Rahivaara-Tarkka OPETTAJAN OPAS www.fennicagehrman.fi/colourflute.html Ulkoasu, kuvitus ja taitto Lauri Toivio 2009/2014 Tekijät ja Fennica Gehrman 2. painos ISMN 979-0-55009-566-3

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Huilu. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Huilu Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi HUILUNSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys. Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Kietaisuristi 2 - trikoisella kantoliinalla (voit käyttää peiliä apunasi harjoitellessasi sidontaa) 1.

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2

KÄYTTÖOPAS. ver. 1.2 KÄYTTÖOPAS ver. 1.2 VAROITUS Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle kolme (3) vuotiaille lapsille. VAROITUS Emme kanna mitään vastuuta mahdollisista onnettomuuksista tai vahingoista, jotka johtuvat laiminlyönnistä

Lisätiedot

Laulu- ja lorujumppia:

Laulu- ja lorujumppia: Laulu- ja lorujumppia: Vedetään nuottaa Vedetään nuottaa, saadaan kaloja (istutaan vastakkain käsistä kiinni pitäen) Kissalle kiisket, koiralle kuoreet (vedetään vuoroin eteen ja taakse) Isot kalat syödään

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto-

FITLANDIA-TREENIOPAS. - Juoksijan lihaskunto- FITLANDIA-TREENIOPAS - Juoksijan lihaskunto- ASIANTUNTIJA Sanna Malinen Sanna Malinen on 27-vuotias viittä vaille valmis lääkäri. Sanna on harrastanut liikuntaa pikkutytöstä lähtien, ja urheilulajeista

Lisätiedot

Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen 2

Musiikkia Laulaen ja Kirjoittaen 2 Musiikkia Laulaen a Kiroittaen Kalevi Hampinen lkusanat (kira ) Musiikkia Laulaen a Kiroittaen 1, a kirasara sisältää Suomen Musiikkioppilaitosten Liiton musiikin perusteet mukaisen oppisisällön. Kirat

Lisätiedot

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto

PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto AINEOPETUSSUUNNITELMA PIANON VAPAA SÄESTYS (pop/jazz-piano) PIRKAN OPISTO Musiikin taiteen perusopetus / Pirkan musiikkiopisto Tämä aineopetussuunnitelma koskee Pirkan opistossa annettavan musiikin taiteen

Lisätiedot

TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE!

TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! Pysy kunnossa Tapiolan Voimistelijoiden ryhmäliikunnan joulutauon aikana. Helpot ja tehokkaat kotijumppaohjeet, ovat tauon aikana motivoimassa sinua liikkumaan. Kotijumppa

Lisätiedot

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm.

3. Kehittävä venyttely: Kehittävällä venyttelyllä kehitetään lihasten liikkuvuutta, joilla on suoria vaikutuksia mm. Liikkuvuuden kehittäminen Venyttelyn merkitys koripalloilijalle voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: Valmistava venyttely: suoritetaan ennen harjoitusta tai peliä! Valmistavassa venyttelyssä avataan

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä).

Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava kissa, puun lehti, puu myrskyssä). Musiikkipäiväkirjani: Tanssitaan ja liikutaan (DM1) Liikutaan kuten (karhu, nukahtava

Lisätiedot

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa. Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille AKTIVOI KESKIVARTALO Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille VALMENTAJALLE Lentopallo vaatii pelaajalta monipuolista kehonhallintaa ja vakautta.

Lisätiedot

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport

Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 19:29 Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet 2. taso koostuu lattiatasossa tehtävistä perusharjoitteista. Kaikki harjoitteet tehdään oman kehon painoa

Lisätiedot

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE

112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-PÄIVÄ VINKIT JA OHJEET LASTENTARHANOPETTAJILLE 112-päivä on valtakunnallinen tempaus, jonka tavoitteena on kiinnittää suomalaisten huomio arjen turvallisuuteen ja sen parantamiseen. 112-päivää vietetään

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Sello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi

SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry. Sello. Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005. www.musicedu.fi SML - Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry Sello Tasosuoritusten sisällöt ja arvioinnin perusteet 2005 www.musicedu.fi SELLONSOITON TASOSUORITUSTEN SISÄLLÖT JA ARVIOINNIN PERUSTEET Suomen musiikkioppilaitosten

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy

Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin

Lisätiedot

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi

SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla

Lisätiedot

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet

Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa. Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotaso Musiikin perusteet Yhteinen osa Yleiset lähtökohdat ja tavoitteet Musiikkiopistotasolla oppiminen rakentuu perustasolla saavutettujen tietojen ja taitojen varaan. Musiikkiopistotason

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2012 Benjamin sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 20:38 Taso 4: Kuntosaliharjoitteet Taso 4: Kuntosaliharjoitteet 4. taso koostuu harjoitteista, jotka tehdään kuntosaliharjoitteluna ja toiminnallisena harjoitteluna. Kuntosaliharjoittelussa

Lisätiedot

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23 Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja

Lisätiedot

Sandokai Aikido Jo-katat

Sandokai Aikido Jo-katat Sandokai Aikido Jo-katat Kirjoittaja: Virpi Jylhä Tässä ovat nuotit Jo-katoihin 6, 8, 13, 22 ja 31. Muista kuitenkin, että katoja voi tehdä myös eri tavoilla ja on tärkeää opetella ne siten, kuin oma opettaja

Lisätiedot