Opintoasioiden osasto. Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opintoasioiden osasto. Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 2008"

Transkriptio

1 Opintoasioiden osasto Kysely. vuosikurssin opiskelijoille 28 Joulukuu 28

2 . Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli selvittää Kuopion yliopistoon sekä valitulle koulutusalalle hakemisen syitä, mistä lähteistä opiskelijat ovat saaneet tietoa Kuopion yliopistosta sekä opiskelijoiden arviota Kuopion yliopiston valintamateriaalista, www-sivuista, hyväksymiskirjeen sisällöstä ja opintoasioiden osaston palvelusta. Kysely toteutettiin sähköisesti Lotta-lomakkeella ja nettisivun osoite lähetettiin opiskelijoille tiedoksi hyväksymiskirjeessä. Kyselystä muistutettiin myös Johdatus yliopisto-opintoihin (JYO) -kurssin ensimmäisellä luennolla ja syyskuussa vielä muistutussähköpostilla. Vastausaikaa kyselyyn oli JYO -kurssin alusta (2.9.) 2.9. saakka. 2. Kyselyn tulokset 2. Taustatiedot Vastaajien määrä ja sukupuolijakauma Kyselyyn vastasi määräajassa 44 opiskelijaa. Lukuvuodelle valittiin kesävalinnassa 94 uutta opiskelijaa, mistä laskettuna vastausprosentiksi saadaan 36,9. Vastaajista oli naisia 33 (75,2 ) ja miehiä 5 (23,8 ). Sukupuolta ei ilmoittanut neljä vastaajaa (,9 ) Sukupuoli n=44 Mies Nainen Nainen 75, 2 Mies 23,8,9 Vastaajat tiedekunnittain Vastanneista farmaseuttisen tiedekunnan opiskelijoita oli 2 (23,2 vastanneista), informaatioteknologian ja kauppatieteiden tiedekunnan opiskelijoita 58 (3,2 ), luonnontieteiden ja ympäristötieteiden tiedekunnan opiskelijoita 75 (7, ), lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoita 83 (8,9 ) ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijoita 8 (26,8 ). Ei tietoa neljä (,9 ).

3 Vastaajat tiedekunnittain n=44 YTDK FA LÄ LYT ITKA 5 FA 23,2 ITKA 3,2 LYT 7 LÄ 8,9 YTDK 26,8,9 2.2 Opiskelupaikan mieluisuus Kysymyksessä kolme kysyttiin saiko opiskelija eniten haluamansa opiskelupaikan. 342 vastaajaa (77,7 ) oli sitä mieltä että sai eniten haluamansa opiskelupaikan, 95 vastaajaa (2,6 ) ei. Sain eniten haluamani opiskelupaikan n=44 8 Kyllä 6 4 Ei 2 Kyllä 77,7 Ei 2,6,7 Kysymys 4 koski opiskelijan aikomusta vaihtaa saamaansa opiskelupaikkaa. 38 opiskelijaa (72,3 ) vastasi ettei aio vaihtaa opiskelupaikkaa, 32 (7,3 ) vastasi kyllä, 85 opiskelijaa 9,3 ) ei osannut sanoa.

4 Aion vaihtaa opiskelupaikkaa n=44 8 Ei Kyllä En osaa sanoa Kyllä 7,3 Ei 72,3 En osaa sanoa 9,3 2.3 Tiedon saanti Kuopion yliopistosta Kysymyksessä 5 kartoitettiin erilaisia tietolähteitä, joista opiskelijat ovat saaneet tietoa Kuopion yliopistosta sekä minkä tietolähteen opiskelijat katsoivat tärkeimmäksi. Vastausten mukaan ylivoimaisesti tärkein tietolähde oli yliopiston www-sivut: 246 vastaajaa (55,9 ) nimesi sen tärkeimmäksi. Toiseksi tärkein tietolähde oli Kuopion yliopiston valintaopas, 57 vastaajaa (2,9 ) ja kolmanneksi tärkein valtakunnallinen yliopistojen valintaopas, 4 vastaajaa (9, ). Muut vastaukset jakautuivat eri tietolähteisiin. 6 5 Tärkein tietolähde n=44 KY wwwsivut Abipäivä Messut Lukiovierailu Esitteet 4 Lehtimainonta KY www-sivut 3 KY valintaopas 2 2,7,9 2,5 2,9, KY valintaopas Valtak. valintaopas 2,3,7,7 5 3,2 Valtakunnallinen valintaopas Opo Muu opettaja Valmennuskurssi Muu

5 Saadun tiedon riittävyys hakua varten Kysymyksessä 7 pyydettiin arvioimaan pidettiinkö Kuopion yliopistosta saatua tietoa riittävänä hakua vasten. 48 vastaajan mielestä tieto riitti, 8 opiskelijaa piti tiedon määrää riittämättömänä. Tiedon riittävyys n=44 Kyllä Ei Kyllä 95 Ei 4,,9 Kuopion yliopiston houkuttelevuus Kysymys 8 koski opiskelijoiden näkemystä siitä, miten houkuttelevana he pitävät Kuopion yliopistoa opiskelupaikkana. 86 vastaajaa (9,5 ) piti Kuopion yliopistoa erinomaisen houkuttelevana opiskelupaikkana, 297 vastaajaa (67,5 ) hyvänä, 52 vastaajaa (,8 ) tyydyttävänä. 8 7 Kuopion yliopiston houkuttelevuus n=44 Hyvä Erinomainen 2 Tyydyttävä Välttävä Huono Erinomainen 9,5 Hyvä 67,5 Tyydyttävä,8 Välttävä,5 Huono,2,5

6 Kuopion yliopistoon hakemiseen vaikuttavia syitä Kysymyksessä 9 kysyttiin syitä, jotka vaikuttivat opiskelijan hakemiseen Kuopion yliopistoon. Tärkeimpiä syitä Kuopioon hakemiseen olivat yliopistossa tarjolla oleva kiinnostava ala/pääaine/koulutusohjelma, 424 vastaajaa, paikkakunta 36 vastaajaa, yliopiston maine 92 vastaajaa. Helppo sisäänpääsy vaikutti Kuopion yliopistoon hakemiseen 4 vastaajalla. 94 vastaajalle Kuopion yliopistoon hakemisen syynä oli se että alaa tai ainetta pääaineena ei ole mahdollista opiskella muualla. Tällaisia pääaineita ovat mm. ergonomia, ravitsemustiede (laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyys ainoana Suomessa), sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto ja terveystaloustiede. Aiemmat opinnot Kuopion yliopistossa vaikuttivat hakemiseen 68 vastaajalla. Kuopion yliopistoon hakemisen syyt n =44 96,4 8 69, ,6 32, 2,4 5,5 Kiinnostava ala/pääaine/ko 96,4 Paikkakunta 69,6 Yliopiston maine 43,6 Helppo sisäänpääsy 32, Alaa/pääainetta ei muualla 2,4 Aiemmat opinnot KY:ssä 5,5 "Olen saanut erittäin positiivisen kuvan Kuopion yliopistosta sekä itse kaupungista. Uskon, että tulen viihtymään siellä hyvin." "Opiskelijaystävällinen yliopisto, kaikki tarvittava tulevaan koulutukseen tarvittava sopivasti lähekkäin kampuksella. Kaupungin oma imago ei tosin yllä yliopiston imagon tasolle...on täällä muutakin kuin kalakukkoa ja Puijo." "Olin opiskellut Kuopion yliopistossa jo useamman vuoden erästä toista pääainetta, kun päätin hakea lisäksi uuteen koulutusohjelmaan saamaan lisäoppia."

7 Koulutusalan valintaan vaikuttavat tekijät Kysymyksessä kysyttiin koulutusalan valintaan vaikuttavia tekijöitä. Kiinnostus alaan (422 vastaajaa), tuleva työ (346 vastaajaa) ja alan hyvä työllisyystilanne (265 vastaajaa) olivat tärkeimmät koulutusalan valintaan vaikuttavat asiat. Aiempi koulutus ja opinnot sekä työkokemus alalta ohjasivat myös koulutusalan valintaa. Koulutusalan valintaan vaikuttavia tekijöitä n =44 95,9 8 78,6 6 6,2 4 33,9 3,6 27,5 2 9, Kiinnostus alaan 95,9 Alan hyvä työllisyystilanne 6,2 Tuleva työ 78,6 Aiempi koulutus/opinnot alalla 33,9 Aiempi työkokemus 3,6 Suositukset kavereilta, vanhemmilta ym. 27,5 Helppo sisäänpääsy 9,

8 Koulun opinto-ohjaus Kysymyksessä pyydettiin vastaajia arvioimaan oliko oman koulun (lukion) opinto-ohjauksesta hyötyä opintoalan valinnassa. Vastaamaan pyydettiin vain sellaisia opiskelijoita, joilla lukion suorittamisesta oli enintään viisi vuotta. Vastaamatta jätti 2 opiskelijaa. Vastanneista kahdeksan mielestä koulun opintoohjauksesta oli erittäin paljon hyötyä, 7 vastaajan mielestä paljon, 72 mielestä jonkin verran, 5 mielestä ei kovin paljon ja 8 vastaajan mielestä ei lainkaan hyötyä opintoalan valinnassa. Koulun opinto-ohjauksen hyöty opintoalan valinnassa n= Jonkin verran Ei lainkaan Ei kovin paljon 5 Erittäin paljon Paljon Erittäin paljon,8 Paljon 3,9 Jonkin verran 6,4 Ei kovin paljon 23,9 Ei lainkaan 26,8 27,3 2.4 Kuopion yliopiston valintamateriaali Kysymyksessä 2 kartoitettiin mielipidettä Kuopion yliopiston valintamateriaalista (yliopiston valintaoppaasta, koulutusohjelma- ym. esitteistä) sekä hyväksymiskirjeen sisällöstä. Kuopion yliopiston valintaopas 49 vastaajaa piti yliopiston valintaopasta erinomaisena, 266 vastaajaa hyvänä, 32 vastaajaa tyydyttävänä. 85 opiskelijaa ei ollut tutustunut Kuopion yliopiston valintaoppaaseen.

9 7 6 Kuopion yliopiston valintaopas n=44 Hyvä Tyydyttävä Välttävä Huon o Tyydyttävä 7,3 Välttävä Huon o En ole tutustunut 9,3,4 En ole tutustunut Kuopion yliopiston esitteet Kuopion yliopiston esitteitä piti erinomaisina 26 vastaajaa, hyvinä 226 vastaajaa ja tyydyttävinä 44 vastaajaa. 3 opiskelijaa ei ollut nähnyt esitteitä tai ei ollut tutustunut niihin. 6 5 Esitteet n=44 Hyvä 4 3 En ole tutustunut 2 Tyydyttävä Erinomainen Erinomainen, Hyvä 6,4 Erinomainen Erinomainen 5,9 Hyvä 5,4 Tyydyttävä Välttävä,2 Huon,2 o En ole tutustunut 29,5,9 Välttävä Huon o

10 Hyväksymiskirjeen sisältö Lähes joka vuosi ykkösten kyselyn vapaassa palautteessa tulee useita mainintoja siitä, että hyväksymiskirje on sekava, ja näin myös tämän vuoden kyselyssä. Hyväksymiskirjeessä on palautteiden mukaan liikaa materiaalia, usealla eri paperilla listattuja määräaikana tehtäviä ja muistettavia asioita, ja joskus kirjeessä esitetyt asiat ovat olleet myös ristiriitaisia tai jotain olennaista on puuttunut kirjeestä. Toisaalta taas osa opiskelijoista on nimenomaan kehunut hyväksymiskirjeen monipuolisuutta, laajaa materiaalipakettia ja kattavia ohjeita. Kokonaisarvio hyväksymiskirjeestä on kuitenkin yli puolen mielestä hyvä, ja erinomainen kolmasosasta vastaajista. 6 Hyväksymiskirjeen sisältö n =44 Hyvä Erinomainen 2 Erinomainen 3,7 Hyvä 57, Tyydyttävä 7,5 Välttävä,4 Huono 3,4 Tyydyttävä Välttävä Huono Vapaassa palautteessa oli enimmäkseen keskitytty hyväksymiskirjeen epäkohtiin. "Hyväksymiskirjeen sisältö oli kaikkinensa hyvin sekava. Tilannetta voisi edes hieman selventää, jos jollekin erilliselle paperille voisi lyhyesti ranskalaisilla viivoilla laittaa päivämäärän mukaiseen järjestykseen, mitkä kaikki paperit on palautettava ja mitkä maksut maksettava ja mihin päivään mennessä. Ja tähän myös merkintä, mitkä maksut ovat pakollisia ja mitkä ei." Tämän kommentin ehdotus oli jo tänä vuonna toteutettu, eli hyväksymiskirjeessä oli yhdelle A4-paperille ("Uuden opiskelijan muistilista") kerätty tärkeät ennen opintojen alkua tai alkuvaiheessa hoidettavat asiat. "Hyväksymiskirje oli vähän sekava ja siinä oli vähän liikaa erilaisia papereita ja muistettavaa." "Hyväksymiskirjeestäni puuttui muutama olennainen lappu, mm. labratakkien tilaukseen liittyvä." "Valintakirjeessä ollut lukujärjestys ensimäisille viikoille oli kovain kovin epäselvä, itse olisin alkuun toivonut edes jonkinlaista selitystä lyhenteille jotka aivan alussa eivät avautuneet ollenkaan.erityistä plussaa positiivisesta imgosta ja lämpimästä vastaanotosta yliopiston opiskelijaksi." Positiivisia kommentteja hyväksymiskirjeestä: "Uudelle opiskelijalle lähetetyt ohjeet olivat erinomaiset." "Hyväksymiskirjeessä muistilappu oli hyvä, samalla mallilla voisi koota mm. ainejärjestöjen, ylioppilaskunnan, kursseille ilmoittautumisen ym. ym. samalle paperille. Kaikesta huolimatta opiskelu on lähtenyt hyvin käyntiin."

11 Hyväksymiskirje sisältää nykyisellään melko paljon materiaalia, koska itse hyväksymiskirjeen ja yliopistolle palautettavan opiskelupaikan vastaanottamisilmoituksen lisäksi kirjeessä on myös mm. ilmoittautumisohjeet ylioppilaskunnan jäsenmaksutietoineen, tervetulokirje sekä opintoasioiden osastolta että usein myös tiedekunnalta/laitokselta, tiedote opintoajoista ja sen kulumisesta, JYO-kurssin ohjelma, kahden ensimmäisen viikon lukujärjestys, Kielikeskuksen tiedote kieliopinnoista, ainejärjestön, KYY:n ja SYL:n tiedotteet, Kuopaksen tiedote, Kelan tiedote opintotuesta ym. Osa materiaalista on välttämätöntä lähettää jo hyväksymiskirjeen yhteydessä, mutta tietyn materiaalin osalta on ehkä paikallaan harkita, voisiko sen jakaa opiskelijalle vasta opintojen alettua Kuopiossa. Toisaalta uutta asiaa ja tietoa tulee opintojen alettua vielä lisää, joten hyväksymiskirjeen materiaali voidaan toisaalta lukea tarkemmin ennen opintojen alkua, kun opiskelijalla ei vielä ole muuta konkreettista materiaalia opiskeluun liittyen. 2.5 Kuopion yliopiston www-sivut Kysymyksessä 3. kysyttiin mielipidettä Kuopion yliopiston www-sivuista: sisällöstä, tiedon löydettävyydestä, sivujen kiinnostavuudesta ja ulkonäöstä. Kaksi vastaajaa ei ollut vielä vastausaikaan mennessä käynyt yliopiston www-sivuilla. Www-sivut olivat kyselyn mukaan ehdottomasti tärkein tietolähde tiedon saannissa Kuopion yliopistosta. Opiskelijat ovat harjaantuneita netin käyttäjiä ja tekevät myös vertailuja eri yliopistojen sivujen välillä. Kuopion yliopiston nettisivut saivat kokonaisuudessaan hyvän arvion. Kuopion yliopiston www-sivujen sisältöä piti erinomaisena 95 vastaajaa, hyvänä 294 vastaajaa, tyydyttävänä 32 vastaajaa, välttävänä 9 vastaajaa, huonona kaksi vastaajaa. 8 7 Www-sivujen sisältö n =44 Hyvä Erinomainen Erinomainen 2,6 Hyvä 66,8 Tyydyttävä 7,3 Välttävä 2, Huono,5 Ei ole käynyt sivuilla,5 Ei vast,4 Ei ole käynyt Tyydyttävä sivuilla Välttävä Huono Ei vast "Kesän aikana yliopiston sivuilla käydessäni huomasin, ettei osaa sivuistoista oltu päivitetty aikoihin. Mielestäni tämä antaa huonon kuvan ihmisille, jotka mahd. tutustuvat sivuihin miettiessään hakemista eri yliopistoihin." Tiedon löydettävyys Tiedon löydettävyyttä www-sivuilta piti erinomaisena 3 vastaajaa, hyvänä 9 vastaajaa, tyydyttävänä 62 vastaajaa, välttävänä 39 vastaajaa, huonona vastaajaa.

12 Tiedon löydettävyys www-sivuilta n =44 5 Hyvä 4 Tyydyttävä 3 2 Erinomainen Välttävä En ole käynyt Huono sivuilla Erinomainen 6,8 Hyvä 43,2 Tyydyttävä 36,8 Välttävä 8,9 Huono 2,3 En ole käynyt sivuilla,5,6 Tiedon löydettävyys koettiin heikoimmaksi osa-alueeksi; asiaa sivuilla on paljon ja tiedon haku on hankalaa. "Hakuvaiheessa Kuopion yliopiston www-sivut tuntuivat kovin sekavilta ja niiltä oli vaikeaa löytää haluamaansa tietoa." Tietoa kyllä löytyi sitten kun oppi sitä etsimään. Sivut ovat aika isot (yllätys) joten välillä on ollut hakemista joidenkin asioiden suhteen." "Yliopiston www-sivuilla on luonnollisesti paljon asiaa, mutta niiden löydettävyys on ainakin vielä aika huonoa, kun ei tunne sivuja eikä aina muista millä nimellä kutakin asiaa pitäisi etsiä." Toisaalta taas ainakin kaksi vastaajaa koki että haluttu tieto löytyi hyvin: Sivujen kiinnostavuus "Kuopion yliopiston nettisivut olivat Suomen eri yliopistojen nettisivuista ainoat, joista löysin helposti haluamani tiedon. Muista en ole löytänyt välttämättä kaipaamaani tietoa vieläkään. Erittäin selkeät, hyvät sivut. Kiitos!" "Hakemisesta ja sen yksityiskohdista löytyi netistä hyvin tietoa ja se oli selkeästi esitettyä". Www-sivujen kiinnostavuus on erinomainen 29 vastaajan mielestä, hyvä 263, tyydyttävä 7, välttävä 9 ja huono seitsemän vastaajan mielestä.

13 Www-sivujen kiinnostavuus n =44 7 Hyvä Tyydyttävä Sivujen ulkoasu 2 Erinomainen Erinomainen 6,6 Hyvä 59,8 Tyydyttävä 26,6 Välttävä 4,3 Huono,9 En ole käynyt sivuilla,5,4 En ole käynyt Välttävä Huono sivuilla Www-sivujen ulkoasu on erinomainen 29 vastaajan, hyvä 245 vastaajan ja tyydyttävä 3 vastaajan mielestä. 6 5 Www-sivujen ulkoasu n =44 Hyvä Tyydyttävä Erinomainen En ole käynyt Välttävä Huono sivuilla Erinomainen 6,6 Hyvä 55,7 Tyydyttävä 29,8 Välttävä 4,6 Huono,6 En ole käynyt sivuilla,5,4 Kommentteja ulkoasusta: "Nettisivut raikkaammaksi ja nuorekkaammaksi!" "Nettisivut ovat ulkoasultaan vähän tylsät."

14 "Www-sivuja voisi muokata selkeämmiksi ja ulkoasultaan houkuttelevammiksi. Esim. valikkojen selkiyttäminen, fonttikoon suurentaminen harkitusti sekä värien lisääminen sini-valkoiseen yleisilmeeseen." "Kotisivujen tulisi olla yksinkertaisempia ja yhteneviä (eli ei uutta ulkoasua joka linkin takaa)." 2.6 Opintoasioiden osaston palvelu Kysymyksessä 4 vastaajia pyydettiin arvioimaan millaista palvelua opiskelija on kokenut saavansa opintoasioiden osaston henkilökunnalta. Osa opiskelijoista oli asioinut opintoasioiden osastolla jo hakuvaiheessa tai kesän ja alkusyksyn aikana joko henkilökohtaisesti, puhelimitse tai sähköpostilla, mutta 25 vastaajaa ei vielä vastausajankohtaan mennessä ollut tarvinnut opintoasioiden osaston palveluja lainkaan. 69 vastaajaa piti osaston henkilökunnalta saamaansa palvelua erinomaisena, 24 vastaajaa hyvänä, 28 vastaajaa tyydyttävänä, kuusi vastaajaa välttävänä ja kaksi vastaajaa huonona. Opintoasioiden osaston palvelu n =44 5 Hyvää Erinomaista En ole käyttänyt palvelua Tyydyttävää Välttävää Huonoa Erinomaista 5,7 Hyvää 46,4 Tyydyttävää 6,4 Välttävää,4 Huonoa,5 En ole käyttänyt palvelua 28,4,4 2.7 Vapaamuotoinen palaute Lomakkeen lopussa pyydettiin vapaamuotoista palautetta, johon vastasi 57 opiskelijaa (3 vastanneista). Palautetta annettiin mm. seuraavista asioista: Hakuvaihe, pääsykoe, valinta "Plussaa siitä, että valintakokeiden tulokset tulivat nopeasti. :)" "Ennakkotiedusteluni opinto ohjaajalta sähköpostitse oli erittäin paneutuvaa ja ystävällistä." "Lääkikseen hakiessa oli hyvin vaikeaa löytää tietoa eri paikkakuntien lääkisten eroista esim. opetuksen suhteen. Monessa paikassa sanotaan, että kannattaa valita lääkis tarkkaan ja, että opiskelupaikkakunnilla on eroja, mutta mistään ei tahdo löytää tietoa mitä nämä erot ovat. Kuopio tuntuu profiloituneen hyväksi käytännön taitojen opetuksessa, mutta missään ei käytännössä selviä, miten opetus tässä suhteessa eroaa muista lääkiksistä. Hakutiedot ovat helposti saavutettavissa, mutta koulutuksen sisältö jää osin arvoitukseksi." "Melkein jätin paikan vastaanottamatta huiman suuren ylioppilaskunnan maksun takia. Se on peräti 3 suurempi kuin toiseksi suurin. Suomen ylivoimaisesti kallein yliopisto. :-( "

15 Hyväksymiskirje "Minä pitäisin tärkeänä, että myös opiskelijoille, jotka eivät ole päässeet suoraan sisään lähetettäisiin jotain tietoa. Esimerkiksi kohtelias kirje että valitettavasti et tänä vuonna läpäissyt pyrkimis järjestelyjä tai olet sillä ja sillä varasijalla... Vaikka sähköpostiste jollei muuten." Lisää palautetta hyväksymiskirjeestä: Opiskelun aloittaminen "Hyväksymiskirjeessä voisi olla mainintaa, että yliopistonsivuille kannattaa mennä tutustumaan mitä pikimmiten paikansaatuasi mahdollisten kurssien, joita ei ole kirjeessä mainittu, alkamisen tähden. Itselläni oli aikamoinen sekamelska, kun en ollut tajunnut että sivuilla mainittaisiin lukiokemian kertauskurssi, jota ei oltu mainittu hyväksymiskirjeessä!" "Hyväksymisilmoituksessa olisi voinut olla tarkemmin tietoa pistemääristä, eli esim. miten hyvin pääsykokeen osiot olivat menneet." "Hyväksymiskirjeen sisällössä olisi voinut vielä olla mukana se, että Tietotekniikan perusteet - kurssi ja oman pääaineen perusopinnot alkavat jo ennen lukuvuoden avajaisia. Sain itse sen käsityksen, että ennen avajaisia on pelkästään Johdatus yliopisto-opintoihin." "Hyväksymiskirjeen ohjelmassa ja todellisessa ohjelmassa Kuopiossa oli eroavaisuuksia. Olin pettynyt myös siitä, etten uutena opiskelija ollut tajunnut etsiä Kuopiossa netistä tietoa muuttuneista luentoluokista. Mielestäni olisi suotavaa, että aloittaville ei tehtäisi muutoksia luokkiin yms. niin he muutenkaan paikkoja tuntemattomina eivät pyörisi epäteitoisina pitkin kampusaluetta." Opiskelun aloittamiseen liittyy paljon uusia asioita, paikkoja ja ihmisiä, ja monenlaista apua tarvitaan. Kyselyn vastausten perusteella esim. tuutorit ovat opiskelun aloittamisessa tärkeitä ja myös JYO-kurssin ovat monet kokeneet tarpeelliseksi. Tuutortoiminnasta: "Erityiskiitokset upeasta tuutoritoiminnasta! Omat sosiaalipedagogiikan tuutorini...ovat olleet ja ovat edelleen suuri apu ja tuki opiskelujen aloittamisessa. Tuutorit ovat todella panostaneet tehtäväänsä ja heiltä uskaltaa kysyä kaikkea mahdollista mikä mieleen juolahtaa! Heidän ansiostaan myös yliopiston tilat ovat tulleet tutuksi ilman yksinäistä eksyneenä pyörimistä." "Ravitsemustieteen tutoreiden antama info ja opastus on ollut selkeää ja loistavaa! Muutenkin infoissa on tullut tarpeellista tietoa sopivassa paketissa." Johdatus yliopisto-opintoihin -opintojaksosta: Hops-asioista: "Kesällä en välttämättä saanut kaikkea tietoa opinnoista, mutta näin opintojen alettua paljon asioita on selvinnyt JOY- kurssilla. Se on muuten HYVÄ!!!" "Johdatus yliopisto-opiskeluun oli todella monipuolinen ja hyvä kokonaisuus. Olen aikaisemmin ollut eräässä amk:ssa, jossa mitään ei hoidettu ja infot olivat huonoja, joten vertailukohde löytyy. Ei ole tuntenut oloaan yksinäiseksi, vaikka on uudessa kaupungissa. Kaiken kaikkiaan hyvin järjestetty infot uusille oppilaille." "Johdatus yliopisto-opintoihin jaksolla olisi mielestäni tärkeintä tehdä oma hops edes alustavasti. Omalla tiedekunnalla pitäisi olla hopsien tekemiseen aikaa ekasta päivästä alkaen. Varsinkin niille joilla on jo aikaisempia opintoja opintojen suunnittelu on alusta asti tärkeää. Sosiaalityön ohjelmassa tähän ei oltu, vaikka se luultavasti tiedettiin aikaisempien vuosien kokemuksesta." "Esim. väyläopiskelijoiden HOPS- suunittelu tulisi ohjelmoida ennen opintojen alkua. Helpottaisi käynnistämään tehokkaan opiskelun." "Omiin opintoiihin olisi hyvä saada ohjausta myös opintojen alettua, ja tärkeän HOPS:n puitteissa. Syy jäädä Kuopion yliopistoon maisterivaiheeseen asti saattaa joilekin olla se saako

16 tarpeeksi apuja opintojen suunnitteluun ja onko kursseja mahdolista suorittaa joustavasti toiselta paikkakunnalta." Muuta "Olen ollu erittäin tyytyväinen Kuopion yliopiston vastaanottoon uutta opiskelijaa kohtaan. Tulin yliopistoon vähän epäilevällä mielellä, koska paikkakunta on outo ja täältä on melko monimutkaiset junayhteydet muualle Suomeen. Mutta vastaanotto yliopistolla ja esim. ravitsemustieteen laitoksella oli hyvin lämmin. Tänne oli hyvä tulla!" "Koska wossikka on välttämätön jo ensimmäisinä päivinä on tyhmää että jäsenmaksuaika (joka vasta mahdollistaa wossikan käytön aloittamisen) on 5.9 saakka." "Ainoa huono asia, koko yliopistossa on nämä sisäilma ongelmat. Astmaatikko ei täällä kauaa viitsi opiskella. On korkea motivaatio saada paperit äkkiä ulos, ettei sairastu pahemmin!" "Kampus on kaunis! En tosin käynyt ennen pääsykoetta, mutta punatiiliset seinät luentosaleissa ovat tosi paljon ihmisläheisemmät kuin moni muu mitä olen nähnyt. Ja järvimaisema on ihana :) Ja koin saaneeni tarvitsemani informaation, välillä jäi vaan miettimään, että koskakohan sitä tulee, esim atk-koulutuksien ilmoittautumisohjeita koskien, jotka, kun tulivat olivat tosi selkeät, mutta ennen kuin tulivat ehti ihmettelemään." "Minulla on sellainen tunne, että on kunnia-asia opiskella Kuopion yliopistossa!!"

Opintoasioiden osasto. Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 2005

Opintoasioiden osasto. Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 2005 Opintoasioiden osasto Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 25 Marraskuu 25 Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli selvittää mistä eri lähteistä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat ovat saaneet tietoa

Lisätiedot

Opintoasioiden osasto. Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 2006

Opintoasioiden osasto. Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 2006 Opintoasioiden osasto Kysely. vuosikurssin opiskelijoille 26 Marraskuu 26 Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli selvittää mitä kautta on saatu tietoa Kuopion yliopistosta, Kuopion yliopistoon hakemisen

Lisätiedot

Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille vuonna 2003

Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille vuonna 2003 Marjut Vaarala Kuopion yliopisto Opintoasioiden osasto 11.9.2003 Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille vuonna 2003 Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, mistä ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat saaneet

Lisätiedot

Opintoasioiden osasto. Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 2004

Opintoasioiden osasto. Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 2004 Opintoasioiden osasto Kysely 1. vuosikurssin opiskelijoille 24 Hanna Turkki Opintoasioiden osasto Syyskuu 24 Kyselyn tarkoitus Kyselyn tarkoituksena oli selvittää mistä ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset

Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan

Lisätiedot

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä

Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Raportti Tapahtumia kaikille! -oppaasta tehdystä kyselystä Kulttuuria kaikille -palvelu 4.1.2017 2 / 6 Johdanto Tapahtumia kaikille! Opas saavutettavan kulttuurifestivaalin järjestämiseen on Kulttuuria

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen

Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen. Sari Mettiäinen Virtuaaliammattikorkeakouluopintojen keskeyttäminen Sari Mettiäinen 6.5.009 Miksi tällainen kysely? Arviolta noin 9 % VirtuaaliAMK:n opintojaksoille vuonna 008 hyväksytyistä opiskelijoista jäi ilman opintosuoritusta

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014

Perusopetuskysely Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Perusopetuskysely 2016 Koko perusopetus 2016, vertailut vuosiin 2013 ja 2014 Taustatietoja Kysely toteutettiin toukokuun lopulla 2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan 7966:lle huoltajalle

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

Relaxion Oy:n asiakaskysely vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta

Relaxion Oy:n asiakaskysely vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta Relaxion Oy:n asiakaskysely 2019 - vastaukset ja kommentit - Kyselyn laati ja toteutti: Toimitusjohtaja Samu Kaukoranta Toteutus ja vastaajien profiili Relaxionissa oli vuoden 2018 aikana yhteensä 3615

Lisätiedot

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6

Perusopetuskysely Kartanon koulu luokat 1-6 Perusopetuskysely 2016 luokat 1-6 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.5. -4.6.2016 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4099 oppilaan noin 7500:lle huoltajalle Asteikon arvot :Täysin

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Iina Mustalampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä

Lisätiedot

Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni

Koponeuvosto. Palautteen hyödyntäminen Inari ja Joni Koponeuvosto Palautteen hyödyntäminen 16.2.2017 Inari ja Joni Esittäytyminen nimi, mitä tekee, ainejärjestö ja oppiaine Inari, TYYn hallituksen kopo, Fobia, psykologia Joni, TYYn kopoasiantuntija, P-klubi,

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille

Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille Tervetuloa LUT:hen! Ohjeet yhteishaussa hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja orientaatioviikko LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE 2012

YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE 2012 Yhdessä yritysten puolesta! YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE 2012 YHDEKSÄN KYSYMYSTÄ YSEILLE Yhdeksän kysymystä yseille internet kyselyssä kartoitettiin 6.3.-13.4.2012 välisenä aikana Pohjois- Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja, luottamuksellinen Linda Holma Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Kulttuuriala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2016 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Kulttuuriala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Tuomas Kallinki Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Sisällys SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin Sisältö 1. Johdanto...2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?...3 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen...4 4. Väittämien toteutuminen...5 5.

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Tero Björkman. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Tero Björkman. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti ICT-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Tero Björkman Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA

SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA SELVITYS PRO GRADUJEN KÄYTÖSTÄ TAIDEKIRJASTOSSA Tapani Takalo Lapin korkeakoulukirjasto, yliopisto, taide 17.11.2011 1. Johdanto Lapin yliopiston taidekirjastossa on selvitetty taidekirjaston kokoelmiin

Lisätiedot

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA?

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? Raportti syksyn 2012 kyselystä Nyyti ry Opiskelijoiden tukikeskus 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET... 4 2.1 Vastaajien taustatiedot... 4 2.2 Asuinpaikan muutos ja uusi

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO 2 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSFOORUMI

TYÖLLISYYSFOORUMI TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä

Lisätiedot

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl)

KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE. 1. Vastaajan sukupuoli (kpl) 2. Vastaajan ikä (kpl) KYSELY YHDYSKUNTATEKNIIKKA 2017-NÄYTTELYN KÄVIJÖILLE Tutkimuksen avulla selvitettiin Yhdyskuntatekniikka 2017 näyttelyn kävijärakennetta sekä kävijöiden tyytyväisyyttä ja mielipiteitä näyttelystä. Tutkimuksen

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT Palauteraportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Juho Niemelä. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Juho Niemelä Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 3 Palautteiden

Lisätiedot

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla

Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Lumen 1/2017 ARTIKKELI Välipalautejärjestelmän suunnittelu ja toteutus Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisalalla Päivi Honka, FM, tuntiopettaja, Teollisuuden ja luonnonvarojen osaamisala, Lapin ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät

Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Hnenogäsdpdinoinnin päätehtävät Asiakastyytyväisyyskysely henkilökohtaisille avustajille 2015 Toteutus Syys- lokakuussa 2015, vastausaikaa 2 viikkoa Webropol-kysely Toimitettiin Avustajaportti.fi palveluun

Lisätiedot

1 Siirry tämän osion viimeisen kysymyksen jälkeen kysymykseen Siirry tämän osion viimeisen kysymyksen jälkeen kysymykseen 17.

1 Siirry tämän osion viimeisen kysymyksen jälkeen kysymykseen Siirry tämän osion viimeisen kysymyksen jälkeen kysymykseen 17. Opintokysely 2013 Tämä on Inkubion vuoden 2013 opintokysely. si syksystä lähtien monet kursseistamme uudistuvat, joten nyt on mitä sopivin hetki puuttua kurssien epäkohtiin. Tällä kyselyllä pyritään keräämään

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen raportti Niina Lampi & Juha Salmi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely

OPINTOKYSELY 2014. Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely OPINTOKYSELY 2014 Tämä on Inkubion vuoden 2014 opintokysely Inkubio on saanut ensimmäiset uuden kandidaattiohjelman mukaiset opiskelijat fuksien myötä ja korkeakoulun päässä sorvataan paraikaa maisteriuudistusta.

Lisätiedot

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014

Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014 Uutiskirjeiden palautekyselyn rapotti 2014, Uutisia maailmalta sekä Kirjaston ja tietopalvelun uutisia L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O C E N T R A L F Ö R B U N D E T F Ö R B A R N

Lisätiedot

Päivähoidon palvelukykykysely syksyllä Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito Hanna Sulonen Ahonen Vs. suunnittelija 9.12.

Päivähoidon palvelukykykysely syksyllä Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito Hanna Sulonen Ahonen Vs. suunnittelija 9.12. Päivähoidon palvelukykykysely syksyllä 2008 Tampereen kaupunki Hyvinvointipalvelut Päivähoito Hanna Sulonen Ahonen Vs. suunnittelija 9.12.2008 Päivähoidon laadunhallinta Päivähoidon laadunarviointi perustuu

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset

Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Varhaiskasvatuksen Asiakaskyselyn 2013 tulokset Kyselyyn vastaajia 3217 henkilöä Englanninkieliseen kyselyyn vastaajia 22 henkilöä Vastaajia yhteensä 3239 henkilöä Generated on 22.03.2013 07:50 Taustatiedot

Lisätiedot

CADDIES asukaskyselyn tulokset

CADDIES asukaskyselyn tulokset CADDIES asukaskyselyn tulokset Kysely toteutettiin 27.4.-17.5.2009 Kyselyyn vastattiin Internet-pohjaisella lomakkeella osoitteessa http://kaupunginosat.net/asukaskysely tai paperilomakkeella Arabianrannan,

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Terttu Salonen

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Terttu Salonen JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Terttu Salonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta

Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta Nuorten käsityksiä palveluista ja niiden järjestämisestä, toimintatavoista ja tiedottamisesta SUUNNITELMATYÖN TILANNEKATSAUS 03.05.07/ Mari Mikkola Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden

Lisätiedot

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET

Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Pirre Hyötynen Otto Kanervo www.tek.fi/vastavalmistuneet TEKNIIKAN ALAN VASTAVALMISTUNEIDEN PALAUTEKYSELY TULOKSET 2.3.2015, 2014 VALMISTUNEET Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan yliopistojen yhteisesti

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

1 Taustatietoja (rasti ruutuun)

1 Taustatietoja (rasti ruutuun) KOUVOLAN KAUPUNGIN YHTEISPALVELUPISTEIDEN ASIAKASPALVELUKYSELY Yhtspalvelupisteet ovat paikallistiedon ja ylsasioinnin keskuksia, joista saa opastusta ja ylsneuvontaa Kouvolan kaupungin ja yhtstyökumppanden

Lisätiedot

Kysely huoltajille arviointikeskustelun järjestelyistä ja annista

Kysely huoltajille arviointikeskustelun järjestelyistä ja annista Kysely huoltajille arviointikeskustelun järjestelyistä ja annista 156 05:18 Keskimääräinen vastaamisaika Aktiivinen Tila 1. Lapseni luokka aste on 1. lk 44 2. lk 34 3. lk 28 4. lk 27 5. lk 23 2. Ennakko

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014

JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Valmennuskurssit: tasa-arvoon, valmentautumiseen ja onnistumiseen liittyviä havaintoja

Valmennuskurssit: tasa-arvoon, valmentautumiseen ja onnistumiseen liittyviä havaintoja Valmennuskurssit: tasa-arvoon, valmentautumiseen ja onnistumiseen liittyviä havaintoja Seminaari korkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämisestä 01.12.2016 Sakari Ahola, Rita Asplund, Pekka Vanhala

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ilona Palonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Contents

Lisätiedot

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015

Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 2015 Päivähoidon asiakastyytyväisyyskyselyn vastaukset 15 Kiitoksia vastanneille! Käymme työntekijöiden kanssa tulokset lävitse ja parannamme sitä kautta lapsen päiväkotielämän arkea. Asiakastyytyväisyyskyselyn

Lisätiedot

TLT-opintokysely 2011

TLT-opintokysely 2011 TLT-opintokysely Sähköinsinöörikilta toteutti keväällä opintokyselyn TLT-opiskelijoille. Kysely toteutettiin nettilomakkeena, ja siihen vastasi 7 TLT-opiskelijaa. Tämä on yhteenveto kyselyn tuloksista

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 Augustkodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2014 2 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN 2 AUGUSTKODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET 21 FYYSISET JA AINEELLISET OLOSUHTEET

Lisätiedot

Osallistuin luennoille, n=16

Osallistuin luennoille, n=16 Ohjelmointi, C# & Jypeli, kevät Antti-Jussi Lakanen, Tero Jäntti, Tomi Karppinen Kurssin loppupalautekysely, vastaajaa Osallistuin luennoille, n= En juuri lainkaan Noin puoleen Jokaiselle tai lähes jokaiselle

Lisätiedot

MIKÄ MOTIVOI MAATALOUSTIETEIDEN OPISKELIJOITA JATKAMAAN OPINTOJA JA MIKSI OSA HARKITSEE OPINTOJEN KESKEYTTÄMISTÄ?

MIKÄ MOTIVOI MAATALOUSTIETEIDEN OPISKELIJOITA JATKAMAAN OPINTOJA JA MIKSI OSA HARKITSEE OPINTOJEN KESKEYTTÄMISTÄ? MIKÄ MOTIVOI MAATALOUSTIETEIDEN OPISKELIJOITA JATKAMAAN OPINTOJA JA MIKSI OSA HARKITSEE OPINTOJEN KESKEYTTÄMISTÄ? Hanna-Riitta Kymäläinen Laura Kihlström Mervi Seppänen Helsingin yliopisto, maataloustieteiden

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja.

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Jenni Sanisalo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä...

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Jani Tervo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa

AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa AHOT- käytäntöjen jalkauttaminen ja jalkautuminen Savoniaammattikorkeakoulussa Anna-Leena Ruotsalainen AHOT:lla eli aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisella ja tunnustamisella tarkoitetaan opiskelijan

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Ilman opiskelupaikkaa? vietä välivuosi avoimen yliopiston opintojen parissa!

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE 1 ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston itsearviointiprosessi

Lisätiedot

Perusopetuskysely Koko perusopetus

Perusopetuskysely Koko perusopetus Perusopetuskysely 2018 Koko perusopetus 31.8.2016 Taustatietoja Kysely toteutettiin ajalla 25.4. 11.5.2018 Linkki kyselyyn lähetettiin Helmin kautta 4278 oppilaan noin 8400:lle huoltajalle Kyselyyn vastasi

Lisätiedot

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014 1 Kuopion vertaisohjaajien kouluttaja koulutusten palautteet Kouluttaja: Mirja Heikkilä Ajankohta 2014 2 Avita Kaveria hanke YHTEENVETO 1. Millä paikkakunnalla osallistuit Avita Kaveria peruskoulutukseen?

Lisätiedot

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi

TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi TIEY1 Opintojen ohjattu suunnittelu (2 op) eli LuK-vaiheen HOPS-ohjaus eli Opettajatuutorointi Pentti Hietala Tay/TKT 23.8.2016 Mitä? Jokaisella aloittavalla opiskelijalla on HOPSopettaja l. omaopettaja

Lisätiedot

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen

Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Tervetuloa opiskelemaan sosiaalityötä Tampereen yliopistossa Tervetulotilaisuus uusille opiskelijoille 3.9.2014 ma. professori Arja Jokinen Onnittelut valinnoistasi Ensinnäkin siitä, että olet valinnut

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 83,8 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa

Lisätiedot

OPINTO-OHJAUKSEN PALAUTE OSANA LAATUJÄRJESTELMÄÄ

OPINTO-OHJAUKSEN PALAUTE OSANA LAATUJÄRJESTELMÄÄ OPINTO-OHJAUKSEN PALAUTE OSANA LAATUJÄRJESTELMÄÄ Anne Mustonen Tampereen ammattikorkeakoulu OPINTO-OHJAUKSEN PALAUTE OSANA LAATUJÄRJESTELMÄÄ Tässä esityksessä kerrotaan TAMKin opintoohjauksen keskeisistä

Lisätiedot

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Vastuuhlö: Kaisu Lähteenmäki Toteutus: 2014

Kouluttaja: Mirja Heikkilä Vastuuhlö: Kaisu Lähteenmäki Toteutus: 2014 1 Lappeenrannan vertaisohjaajien kouluttaja koulutusten palautteet Kysely tehty 1/014 Kouluttaja: Mirja Heikkilä Vastuuhlö: Kaisu Lähteenmäki Toteutus: 014 Avita Kaveria hanke YHTEENVETO 1. Millä paikkakunnalla

Lisätiedot

HOPS ja opintojen suunnittelu

HOPS ja opintojen suunnittelu HOPS ja opintojen suunnittelu Hanna-Mari Kivinen, 8.12.2010 Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Fysiikan laitos Mikä ihmeen HOPS? HOPS eli Henkilökohtainen OPintoSuunnitelma HOPS kuuluu 1.8.2005

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopisto

Tampereen kesäyliopisto Tampereen kesäyliopisto Avoin kaikille 11 Yhteistyökorkeakoulua 10 000 opintopistettä 5000 opiskelijaa 30 oppiainetta 12 kieltä Miksi opiskella avoimia yliopisto-opintoja voit hyödyntää välivuoden pääset

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 2016 Degerby skola Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi 0 toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille huhtikuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä kysely

Lisätiedot

Yleisiä kommentteja kokeesta.

Yleisiä kommentteja kokeesta. Lukuvuoden fysiikan valtakunnallisen kokeen palaute.6. Palautteita yhteensä 454 oppilaan tuloksesta. Pistekeskiarvo 7,6 joka vastaa arvosanaa 6,5. Oppilaita per pistemäärä 5 5 5 5 4 6 8 4 6 8 4 6 8 4 6

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Sami Tanttu Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillisen koulutuksen mielikuvatutkimus 20..2007 Opetusministeriö Kohderyhmä: TYÖELÄMÄ Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä Ammatillinen koulutus kiinnostaa yhä useampaa nuorta. Ammatilliseen

Lisätiedot

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14)

Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/2014 (lv. 13-14) Lasten arviointikyselyn tuloksia APIP-toiminnasta 4/14 (lv. 13-14) Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä lasta, joista palautui 16. Vastausprosentti oli 4,7 %. Lasten kysely muodostui 12

Lisätiedot

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20

Lisätiedot

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019

Halikon vanhustenkotiyhdistys ry. August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 2019 August-kodin asukkaiden omaisten palvelutyytyväisyys 019 SISÄLTÖ 1 TYYTYVÄISYYSKYSELYN SUORITTAMINEN AUGUST-KODIN ASUKKAIDEN OMAISTEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET.1 Fyysiset ja aineelliset olosuhteet..

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Janne Parri Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS 10TUJohdantoU10T... 3 10TUPalautteiden tiivistelmäu10t... 4 10TU5. Mitä

Lisätiedot

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 1 NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017 Vastausprosentti 80,9 % I Työ, työnhaku ja työllistyminen Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten tilannettasi opintojen päättyessä?

Lisätiedot

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat

Opintojen ohjaus. Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat Opintojen ohjaus Elina Late, ohjausvastaava Orientoivat 29.8.2017 Opiskelu yliopistossa Yliopisto-opintoihin kuuluu olennaisena osana akateeminen vapaus ja toisaalta myös vastuu omista opinnoista ja niiden

Lisätiedot

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus

ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus ISOverstaan virtuaaliluokka hanke, arviointitutkimus Raportti kyselystä Kuopion klassillisen lukion oppituntitallenteita lukuvuonna 2007 2008 käyttäneille opiskelijoille (huhtikuu 2008) (Diat liitteenä

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat

146 27% % % % 100% 22% 75 25% 73 24% Kolmannen vuoden opiskelijat Tampereen yliopisto / Opintopalvelut 22.5.2012 Ulkomailla opiskelu ja harjoittelu,, &. Lopussa 2012 erilliskysymykset. Osallistuminen opiskeluun tai -harjoitteluun ulkomailla 180 11 2 146 27% 80 1 Olen

Lisätiedot

AHOT-toiminta TAMKissa

AHOT-toiminta TAMKissa AHOT-toiminta TAMKissa AHOT voi jonain päivänä olla kilpailuvaltti! Hanna Saraketo Koulutuspäällikkö, liiketoiminta ja palvelut yksikkö, liiketalouden ja matkailun koulutusohjelmat, Ikaalisten toimipiste

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 120 Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe 107 114 100 87 93 Oppilasmäärä 80 60 40 20 0 3 5 7 14 20 30 20 30 36 33 56 39 67 48 69 77 76 56 65 35 25 10 9,75 9,5 9,25 9 8,75 8,5 8,25 8 7,75 7,5 7,25 7

Lisätiedot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot

Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 2015 havainnot Iisalmen kaupungin elinvoimapalvelut asiakastyytyväisyyskyselyn 201 havainnot KYSELYN TAVOITE JA TOTEUTUS Tavoitteena oli selvittää Iisalmen kaupungin elinvoimapalveluiden vuoden 201 aikana asioineiden

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenkysely 2013

Yhdistyksen jäsenkysely 2013 Yhdistyksen jäsenkysely 13 Yhdistys järjesti jäsenkyselyn loka marraskuussa 13. Kysely toteutettiin Googlella ja linkki välitettiin Uutiskirjeen kautta. Kysely toteutettiin myös ruotsinkielisenä. Ensimmäisen

Lisätiedot