2. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN
|
|
- Niilo Haavisto
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1. YLEISTÄ Suomen Motoristit ry (SMOTO) on vuonna 2014 toiminut näkyvästi ja aktiivisesti valtakunnallisena motoristien etujärjestönä sekä osallistunut moottoripyöräilyyn liittyviin tapahtumiin. SMOTOlle on työn tuloksena ja ansioista vakiintunut asiantuntijan rooli moottoripyöriä koskevissa asioissa ja SMOTOlta pyydetään säännöllisesti lausuntoja moottoripyöräilijöitä koskevista asioista. SMOTOn asema kotimaassa on pitkäjänteisen työn ansiosta merkittävä. Yhteyksien pitäminen kotimaan virkamiehiin ja päättäjiin, vaikuttaminen laki- ja asetusmuutoksiin sekä valmisteilla olevat EU-säädökset ovat olleet merkittävimpiä tehtäväalueita. EU-tasolla SMOTO on ollut aktiivisesti mukana Federation of European Motorcyclists Associationsin (FEMA) toiminnassa yhtenä sen jäsenjärjestönä, jossa SMOTOn rooli on merkittävä. SMOTO tekee myös paljon muuta työtä kotimaisen motoristin eteen. Teemme yhteistyötä muiden valtakunnallisten toimijoiden ja jäsenkerhojen kanssa. Yhteyksien pitäminen kotimaan virkamiehiin ja päättäjiin, vaikuttaminen laki- ja asetusmuutoksiin sekä valmisteilla olevat EU-säädökset ovat olleet merkittävimpiä tehtäväalueita. 2. YHTEISKUNNALLINEN VAIKUTTAMINEN SMOTO on osallistunut valtakunnallisesti ja Euroopan tasolla motoristeja koskevien lakiesitysten, asetusten, direktiivien ja niistä aiheutuvien lakimuutosten sisällön muotoilemiseen jo valmisteluvaiheessa. SMOTO on toiminut motoristeja koskevissa asioissa lausunnonantajana. SMOTOn edustajat ovat hoitaneet tutkimusta, tiedotusta ja yhteistyötä EU:n, valtiovallan, yhteistyöjärjestöjen ja jäsenistön kesken. SMOTOn viralliset lausunnot, esitykset ja vierailut vuonna Neuvottelu Liikenneturvassa toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvaisen ja kouluttaja Toni Vuoriston kanssa Lausunto Liikenne- ja viestintäministeriölle; Lainsäädäntöhankkeeseen LVM069:00/2011; Ajoneuvonorminannon siirto Liikenteen turvallisuusvirasto Trafille Neuvottelu Liikenneturvan toimitusjohtajan Anna-Liisa Tarvaisen ja kouluttaja Toni Vuoriston kanssa Neuvottelu Eduskunnassa MP-Arkadian vieraana Lausunto Liikenne- ja viestintäministeriölle; Lainsäädäntöhankkeeseen LVM/348/03/2013; Liikenneopettajalupa ja kuljettajantutkintotoiminnan järjestämisestä annetussa laissa säädetty kuljettajantutkinnon ajokokeen vastaanottajalta vaadittava peruskoulutus 1(9)
2 Lausunto Trafille 9461/ /2012; Ajoneuvojen merkki- ja varoitusvalaisimien, työ- ja apuvalaisimien, hälytysajoneuvojen äänimerkinantolaitteiden sekä eräiden ajoneuvojen heijastimien ja heijastavien merkintöjen tekniset vaatimukset ja asennus ajoneuvoon Neuvottelu Liikenneturvassa Neuvottelu Uudenmaan ELY- keskuksen kanssa EU-komissio antoi heinäkuussa 2012 esityksen liikennekelpoisuuspaketista, mikä sisälsi esityksen mm. moottoripyörien määräaikaiskatsastusten harmonisoinnista Euroopassa. Katsastusasia saatiin toistaiseksi päätökseen, Suomessa ei katsastuspakkoa moottoripyörille. EU- Parlamentin nyt tekemä päätös on direktiivi, joka jättää EU:n jäsenmaille omaa harkintavaltaa. Direktiivin mukaan EU alueella on tarkastelujakso vuosina , jona aikana kukin jäsenvaltio seuraa moottoripyörien liikenneonnettomuuksia ja niiden syitä. SMOTO seuraa aktiivisesti asian kehittymistä, onnettomuustilastoja ja ottaa kantaa asiaan tarkastelujakson aikana. On otettu mahdollisuuksien mukaan osaa eri toimijoiden järjestämiin alaan liittyviin tilaisuuksiin. 3. JÄSENISTÖ Kauden 2014 lopussa jäsenkerhoja oli 95 kpl ja niissä jäseninä (-468) henkilöä. Toimintakauden aikana jäsenyyttä haki ja jäseneksi hyväksyttiin yksi kerho: MC Emergency ry Eronneita kerhoja toimikauden aikana oli neljä (3 jäsenkerhoa + 1 kannatusjäsenkerho). Kannatusjäsenkerhoja oli vuoden lopussa 4 ja niissä jäseniä 282. Henkilöjäseniä oli vuoden 2014 lopussa 455 (+119) kappaletta, henkilökannatusjäseniä oli 117 (-175) kappaletta ja yrityskannatusjäseniä 9 (+/- 0) kappaletta, joista yhdellä kaksi jäsenyyttä. 4. TOIMINTA Nuorisotoiminta Nuorten vuotiaiden motoristien ajotaitokilpailu Young Rider of the Year, YROY 2014 järjestettiin Vantaan vauhtipuistossa heinäkuuta 2014 yhteistyössä Moottoripyöräkerho 69 ry:n kanssa. Tapahtuman järjestämisessä oli tänä vuonna muutama mutka matkassa, mutta itse karsinta ja loppukilpailu sujuivat erittäin hienossa kelissä, taitavien nuorien kuljettajien sekä vielä 2(9)
3 taitavampien kouluttajien ja tuomarien toimesta mallikkaasti. Kisa aloitettiin alkukesästä täyttämällä netissä esikarsintalomake, jonka täyttäneistä karsittiin kilpailijoiden joukosta 20 nuorta, jotka kutsuttiin karsintakisaan. Karsintakisasta valittiin kymmenen parasta kisaajaa loppukarsintaan. Kisa oli tiukka ja loppumetreille asti ei ollut yhtään varmaa voittajaa. Pisteiden laskun jälkeen selvisi, että Valtteri Kortesuo on voittaja, toiseksi tuli Jalmari Kortesuo ja kolmanneksi tuli Tino Hietala. Kilpailu järjestettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Muina yhteistyökumppaneina olivat Hanx-Suomi Oy, Biketeam Oy ja Oy Suomen Michelin Ab. Vuoden 2015 YROY kisan valmistelut käynnistyivät syksyn aikana. Jäsenhankinta- ja huolto Jäsenhankinta ja -huolto kuuluvat osana normaalia toimintaa jokaiselle SMOTOn hallituksen jäsenelle ja toimihenkilölle. Kaikki messut ja tapahtumat, jossa SMOTO on näkyvillä, ovat jäsenhankintaa ja -huoltoa. SMOTOn hallituksen jäsenet ovat käyneet kerhojen eri tilaisuuksissa kertomassa SMOTOn toiminnasta ja tavoitteista. SMOTO jalkautuu kentälle tapahtumia on pidetty seuraavasti: Pieksämäki Jyrki Karuaho, Leena Ryynänen Savonlinna Jyrki Karuaho, Juha Liesilinna Paimio Jyrki Karuaho, Juha Liesilinna Helsinki Jani Immonen Lisäksi on käyty eri hallitusten jäsenten toimesta lukuisissa eri kerhojen tapahtumissa. Vuoden 2014 alussa käynnistettiin Motoristin auttavat kaverit toiminta. Verkostossa mukana olevat ovat lupautuneet auttamaan toisia motoristeja jos tulee ongelmia tai kysyttävää tien päällä. Vuoden aikana verkostoon saatiin 20 vapaaehtoista auttajaa, ympäri Suomea. Verotus ja ajoneuvotekniikka Toimintavuonna verotuksen ja ajoneuvotekniikan edunvalvontakysymykset keskittyivät moottoripyörien määräaikaiskatsastukseen. ITS-työryhmä (Intelligent Transport System) Perustettiin ITS-työryhmä, jonka tehtävänä on selvittää näkemyksiä älyliikenteen (ITS, Intelligent Transport Systems) ja moottoripyöräturvallisuuden tiimoilta. Koulutus Osallistuttiin Liikenneturvan järjestämään MPEAK- kouluttajakurssiin, joista valmistui jäsenkerhoihin lisää kouluttajia Ennakoivan Ajon Koulutukseen. SMOTO järjesti kesäkuussa jäsenilleen moottoripyöräkouluttajakurssin. Koulutuksen käytännön järjestelyistä ja ajoharjoituksista vastasi SMOK ry. 3(9)
4 Liikenneturvayhteistyö SMOTO kävi keskustelemassa Liikenneturvan kanssa EAK- koulutuksen kehittämisestä ja Liikenneturvan kanssa pidettiin kokoukset ja Kokouksissa käsiteltiin ja suunniteltiin viestintäyhteistyötä ja yhteistä näkymistä eri tilaisuuksissa. Verenluovutuskampanja Verta pakkiin hallitusti SMOTOn verenluovutushaastekampanja järjestettiin ajalla Vuoden 2014 verenluovutuskampanjan voitti Kraftwolf MC Helsingistä kahdeksannen kerran Rektum MC:n Nurmijärveltä tullessa jälleen toiseksi ja kolmannen sijan uusi ensi kertaa Bay City Bikers (BCB) Lahdesta. Leikkimielisessä kilpailussa jäsenkerhojen vuotiaiden jäsenten määrä suhteutettiin kerhon kampanja aikana ilmoittamiin verenluovutuksiin. H.R. Nevanlinna-mitali Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun hallitus myönsi pronssisen H. R. Nevanlinna -mitalin Suomen Motoristit ry:lle kiitollisuuden merkkinä Veripalvelun periaatteiden ja toiminnan hyväksi annetusta panoksesta. Mitali ojennettiin SMOTOn edustajalle Simo Ruuskalle Hymyilevän Motoristin Kevätpäivässä Kouvolassa. Simo Ruuska on tehnyt merkittävän työn Verta pakkiin hallitusti kampanjassa. MoTukka-kriisiapu-/tukihenkilötoiminta Vuosi 2014 oli MoTukka kriisiapu-/tukihenkilötoiminnan yhdestoista toimintavuosi. Motukka kriisiapu-/tukihenkilötoiminta on perustunut psykologisen jälkihoidon periaatteisiin. Sen tarkoituksena on ollut auttaa moottoripyöräilyä harrastavia henkilöitä, jotka ovat joutuneet läheltä piti -tilanteisiin ja onnettomuuksiin. Avun piiriin ovat kuuluneet myös moottoripyöräilijöiden omaiset ja läheiset. Kriisiapu-/tukihenkilöryhmässä on toiminut neljä ammattilaista ja kaksi tukihenkilöä. Ryhmän yhteystiedot ovat olleet SMOTO ry:n www-sivuilla ja moottoripyöräilijöille jaetussa esitteessä. Ryhmän uutena kriisityöntekijänä aloitti Jyrki Koivujuuri vuoden 2014 alussa. Kriisiapu-/tukihenkilötoiminta on tapahtunut pääsääntöisesti puhelimitse, joskin sähköposti- ja henkilökohtaiset yhteydenotot ovat lisääntyneet. Tilanteet, joihin apua on haettu, ovat olleet tieltä suistumisia, kolareita, vähältä piti -tilanteita, vakavia sairastumisia, henkilökohtaisia kriisitilanteita jne. Autettavina ovat olleet sekä trauman kokeneet henkilöt että heidän omaisensa. 4(9)
5 Lukumääräisesti yhteydenottoja on ollut vuonna 2014 vähemmän kuin muina vuosina, joskin henkilökohtaiset kriisit vaativat sekä useampia tapaamisia että pitemmän seurantajakson. Tiedottaminen on tapahtunut Helsingin mp-näyttelyssä, Kuopion mpnäyttelyssä, Oulun mp-tapahtumassa, eri moottoripyörätapahtumissa sekä eri lehtien välityksellä. Toiminta on rahoitettu muistomitalien ja -taulujen myynnillä sekä Suomen Motoristit ry:n avustuksella. Kriisiapu-/tukihenkilötoiminnan koordinaattorina on toiminut Marja Suominen, psyk.erikoissairaanhoitaja, joka on vastannut myös raportoinnista Suomen Motoristit ry hallitukselle. FEMA- ja pohjoismainen yhteistyö SMOTOn edustajat osallistuivat kolmeen FEMAn kokoukseen. FEMAn toiminta kiteytyi vuonna 2014 FEMAn sääntömuutoksen sekä hallinnollisten ja taloudellisen asioiden uudelleen organisointiin. ITS- projekti, ajokorttiuudistus ja sen epäonnistuminen, sekä henkilökohtaisten suojavarusteiden standardoinnin uudistus olivat toimintavuoden aikana aktiivisesti työn alla. Pohjoismainen yhteistyö eteni useamman vuoden tauon jälkeen, kun NMR (Nordisk Motorcykel Råd) piti kokouksen lokakuussa Arlandassa samaan aikaan FIM:n Nordicin neuvoston kokouksen kanssa. Kokouksessa esiteltiin NMR:n toimintaa laajasti FIM:n neuvostolle. Kokouksen suurimpia tavoitteita oli saada kaikkien pohjoismaiden yhteistyö käyntiin FIM:n kanssa, jossa onnistuttiin hyvin. Kokouksessa luotiin hyvät suhteet Suomen Moottoriliittoon, jonka kanssa jatketaan yhteistyön rakentamista. Jatkossa NMR kokoontuu samaan aikaan FIM:n neuvoston kanssa, jotta hyvin alkanut yhteistyö saa jatkoa. Kokous on seuraavan kerran 2015 Tanskassa. Vakuutukset: Kuluneen vuoden aikana on selvitelty vakuutuksista lähinnä motoristin näkökulmasta tärkeimpiä vakuutuslajeja. Leena Ryynänen yhdessä hallituksen puheenjohtajan Jouni Heikolan ja SMOTOn entisen pj:n Jari Jarru Oksasen kanssa on ollut yhteydessä OP- Pohjolan ajoneuvovakuutuksista vastaaviin ryhmäpäälliköihin ja aloittanut keskustelun mahdollisuudesta kehittää vakuutustuotteita siten, että tuotteissa huomioitaisiin omistajia joilla on useita moottoripyöriä, eri moottoripyörälajien harrastajia sekä kehittämään ajoneuvo- ja liikennevakuutuksen rakennetta yleensä enemmän motoristiystävällisiksi. Vuoden aikana pidetty kaksi palaveria ja (9)
6 Ajokorttimuutokset: Kuluneen vuoden aikana on jäsenistöltä tullut kommentteja ja yhteydenottoja koskien moottoripyörän ajokorttimuutoksiin, jotka ovat tulleet voimaan vuonna Selvitystyö on aloitettu, jotta 4. ajokorttidirektiivi uudistus palvelisi ajokorttien ajajia ja opetusluvalla opettaminen olisi mahdollista paremmin tarpeita vastaavaksi. Jäsenedut: Vuoden aikana on tullut runsaasti yhteydenottoja eri alojen palveluntarjoajilta. Pyritty keskittymään motoristille tärkeisiin etuihin. Muu toiminta ja projektit Osallistuimme Helsingin MP14- messuille helmikuussa. Arpamyynti ja toiminnan esittely olivat tärkeimmät tehtävät messuosastolla. Osastollamme oli myös SPR. Arpoja myytiin myös kesän kuluessa erilaisissa kokoontumisajoissa ja muissa motoristitapahtumissa. Arpajaisten tuotto ohjataan SMOTOn toiminnan tukemiseen. Arpamyynnin pääpalkinto luovutettiin voittajalle Kotas-rallissa Jyväskylässä. Huomaa motoristi liikenteessä päivä järjestettiin Päivän tarkoitus oli herätellä muita tienkäyttäjiä huomaamaan moottoripyöräkauden alku sekä ottamaan huomioon motoristit liikenteessä. SMOTO ja aktiiviset jäsenkerhot järjestivät erilaisia teemaan liittyviä tapahtumia Lahdessa, Hämeenlinnassa, Raisiossa, Porissa ja Nurmijärvellä. Päivä näkyi julkisuudessa sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä järjestettiin Kouvolassa Järjestävänä kerhona toimi Road Runners Kouvola ry. SMOTO oli mukana myös Länsi-Suomen MP-messuilla, Keski-Suomen MPnäyttelyssä, Kuopion MP-näyttelyssä, Helsinki Bike Showssa, Hämeenlinnan Bike Showssa, Jänkhällä Jytisee -tapahtumassa sekä Hanxin Surinaa Sussuille, Pärinää Pojille tapahtumassa. Marraskuussa järjestettiin perinteinen motoristiristeily. Hidasajokilpailun finaali järjestettiin Yyteri Meetingissä elokuussa. Keväisten huomiopäivätapahtumien yhteydessä järjestettiin hidasajokilpailun karsintakisoja Hämeenlinnassa. Jänkhällä Jytisee -tapahtumassa järjestettiin ohjelmana tarkkuusjarrutuskilpailu. Yhteistyösopimus ennakkolippu.comin kanssa SMOTO-paitojen myymiseksi nettikaupassa päättyi vähäisen menekin myötä. 6(9)
7 5. TIEDOTTAMINEN Tiedotus piti aktiivisesti esillä SMOTOn tavoitteita ja toimintaa, tiedotti sekä piti jäsenistön tietoisena toiminnasta, vaikutti julkiseen mielipiteeseen ja toi esille moottoripyöräilyn edunvalvontanäkökulmaa sekä paransi moottoripyöräilyn imagoa. Tiedotus loi mahdollisuuksia kehittää tiedotusyhteistyötä ja kaupallista tiedotusyhteistyötä eri sidosryhmien ja tahojen kanssa tiedottamisessa käytettiin seuraavia kanavia ja tapoja: SMOTOn web-sivusto Sivustolla uutisoitiin materiaalia, joka on suunnattu jäsenille ja ei jäsenenä oleville, artikkeleita jotka koskettavat SMOTOn toimintaa ja kertovat järjestön toiminnasta, nopeasti levitettäviä uutisia, ilman SMOTOn lisäkommentteja sekä tapahtumakalenteria jäsenistölle, kampanjat, mainokset, linkit ym. Uutena juttutyyppinä otettiin mukaan ns. kerhoesittely. Artikkeleiden julkaisutapaa muutettiin. Esim. kaikissa artikkeleissa oli oheiskuva ja linkit aihetta käsittelevään sivustoon. Sivuston rakennetta muokattiin vuoden aikana vastamaan paremmin uudistuneita tarpeita. Esim. sivustolle lisättiin kaksi mainos banneripaikkaa. Banneripaikat olivat maksullisia. Syksyllä 2014 sivustolla oli kävijöille suunnattu kysely. Kyselyssä kartoitettiin sivustolla vierailleiden mielipidettä sivustosta ja sen rakenteesta. Vastauksia tuli muutama sata. Kyselyssä ei ilmennyt mitään suurta yhtenäistä poikkeamaa, joka olisi johtanut valitun ulkoasun muuttamiseen. SMOTOn graafinen ilme uudistettiin ja samalla web-sivusto uusittiin. Sivuston rakenne esim. valikot pysyivät uudistuksessa samana. SMOTOn Facebook-sivusto Facebookkia käytettiin SMOTOn uutisten ja kampanjoiden esilletuomiseen. SMOTO sähköiset jäsentiedotteet Sähköpostilla lähetettiin lyhyet jäsenasiat, koulutukset, tapahtumat jne. Sähköinen jäsentiedote ilmestyi 10 kertaa vuonna SMOTO paperinen jäsentiedote Paperinen jäsentiedote on tiivistelmä sähköisestä jäsentiedotteesta. Paperinen jäsentiedote ilmestyi 2 kertaa vuonna Lisäksi julkaistiin yksi lehdistötiedote: oli kolme europarlamenttiehdokasta SMOTOn paneelikeskustelussa. 7(9)
8 6. HALLINTO Jäsenkokoukset Kevätkokous pidettiin Porvoossa , paikalla oli edustettuna 24 jäsenkerhoa, ja 3 henkilöjäsentä. Vuosikokouksen yhteydessä järjestettiin kerhokonferenssi, jossa alustajina olivat Poliisista Staffan Söderström, vanhempi konstaapeli, aiheena: Liikenteenvalvonta nyt ja sen haasteet sekä Liikenneturvasta Toni Vuoristo, Koulutusohjaaja ja Mika Hatakka, PsT, aiheenaan avoin keskustelu moottoripyöräturvallisuudesta ja sen ongelmakohdista motoristin näkökulmasta. Hallituksen kutsumana pidettiin ylimääräinen kokous Loimaalla. Kokouksessa valittiin hallituksen puheenjohtaja ja hyväksyttiin yhdistyksen sääntöuudistus. Kokouksessa oli edustettuna 16 jäsenkerhoa ja 4 henkilöjäsentä. Syyskokous pidettiin Forssassa. Kokouksessa oli edustettuna 19 jäsenkerhoa ja 5 henkilöjäsentä. Syyskokouksen yhteydessä pidettiin SMOTOn 25-v juhlat juhlaillallisen ja muun ohjelman merkeissä. Juhlassa palkittiin SMO- TON toiminnassa ansioituneet henkilö SMOTOn kultaisella ansiomerkillä: Juha Liesilinna, Liisa Leino, Marja Suominen, Santtu Ahonen, Simo Ruuska, Sirpa Heiskanen ja Teemu Lindfors sekä hopeisella Jari Oksanen. Kukin heistä on merkittävällä tavalla vaikuttanut moottoripyöräilyn positiiviseen imagoon ja edunvalvontaan. Sääntöuudistus SMOTOn sääntömuutos hyväksyttiin yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa Sääntömuutos rekisteröitiin PRH: ssa ja otettiin käyttöön Edunvalvontarahasto Syyskokouksessa perustettiin MP-edunvalvontarahasto ja hyväksyttiin rahaston säännöt. Rahaston tarkoituksena on kerätä varoja ja palkita SMOTOn jäsenkerhoja merkittävästä moottoripyöräilyn hyväksi tehdystä edunvalvontatyöstä. Rahaston alkupääoman muodostamiseksi rahastoon sijoitettiin Keijo Kekku Lumpeen 60 vuotislahjasta lahjoituksena saatu 2300 sekä Suomen Motoristit ry:n sijoittama vastaava summa. Hallitus Hallitus kokoontui toimintakauden 2014 aikana 10 kertaa, piti skype- ja kokouksia 5 kertaa. Tammikuun kokouksen yhteydessä pidettiin Lempäälässä viikonloppuseminaari, jossa pohdittiin edunvalvonnan, nuorisotoiminnan ja tiedottamisen kehittämisen, jäsenhankinnan ja toiminnan suuntaviivoja laajemmin. Hallitus kokoontui SMOTO 2020-luvulle seminaariin Pälkäneelle syyskuussa, jossa luotiin SMOTO visio, strategia ja roadmap vuosille (9)
9 Hallituksen kokoonpano Hallituksen puheenjohtaja ( saakka) Petri Suuronen (MMAF) Hallituksen puheenjohtaja ( alkaen) Jouni Heikola (Ducati Club Finland ry) Muun hallituksen muodostivat: Marja Kuosmanen (henkilöjäsen), hallituksen jäsen Pekka Lankinen asti (Hämeenlinnan moottoripyöräilijät) Jani Immonen (MMAF), hallituksen jäsen Jyrki Karuaho (MC Kokoomus), hallituksen jäsen Arto Alanen asti(motorg), hallituksen jäsen Juha Liesilinna (MMAF), hallituksen jäsen Leena Ryynänen (Ladies Bike Club- WIMA Finland), hallituksen jäsen Keijo Salakari (Konepyöräklubi), hallituksen jäsen Toiminnantarkastajina toimivat Juhani Vähäsalo, HTM sekä Raimo Ryhtä (Forssan Matkamotoristit ry) sekä varatoiminnantarkastajina Asko Peltola (Mc Club Härmä ry) ja Juhani Vilander (Turun Moottoripyöräilijät ry). Työntekijät SMOTOlla ei ollut palkattuja työntekijöitä vuonna 2014 Talous SMOTOn talous on vakaa. Toimintavuonna, toiminnan kehittämisrahastoon siirrettiin varoja euroa. SMOTOn tilinpäätös osoittaa tilikauden ylijäämäksi , helmikuuta 2015 Suomen Motoristit ry Marja Kuosmanen puheenjohtaja 9(9)
1. SUOMEN MOTORISTIT RY:N TOIMINNAN TARKOITUS 2. TOIMINNAN PAINOALUEET JA YLEISTAVOITTEET VUONNA 2015 3. JÄSENISTÖ TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 (5)
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 (5) 1. SUOMEN MOTORISTIT RY:N TOIMINNAN TARKOITUS Edunvalvonnan tavoitteena on, että moottoripyöräilyä ei tule rajoittaa enempää kuin liikenneturvallisuuden tai ympäristön kannalta
SUOMEN MOTORISTIT RY:N KEVÄTKOKOUS LA 26.3.2011 SAVONLINNASSA
KOKOUSKUTSU 23.2.2011 SUOMEN MOTORISTIT RY:N KEVÄTKOKOUS LA 26.3.2011 SAVONLINNASSA PAIKKA JA AIKA Savonlinnan Seurahuone, la 26.3.2011 klo 12.00 (Kauppatori 4-6, 57130 Savonlinna) Ilmoittautuminen ja
1. SUOMEN MOTORISTIT RY:N TOIMINNAN TARKOITUS 2. TOIMINNAN PAINOALUEET JA YLEISTAVOITTEET VUONNA 2014 3. JÄSENISTÖ TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (5)
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (5) 1. SUOMEN MOTORISTIT RY:N TOIMINNAN TARKOITUS Suomen Motoristit ry:n perustehtävä ja toiminnan tarkoitus käy ilmi yhdistyksen säännöistä, joissa todetaan: 2. Yhdistyksen
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1(6)
Suomen Motoristit ry:n toiminnan tarkoitus TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1(6) Edunvalvonnan tavoitteena on, että moottoripyöräilyä ei tule rajoittaa enempää kuin liikenneturvallisuuden tai ympäristön kannalta
Huomaa Motoristi Liikenteessä 2017
1 (5) JÄSENTIEDOTE 4/2017 21.42017 Huomaa Motoristi Liikenteessä 2017 St.Martin s Mc Club, RAMP ja SMOTO järjestävät 22.4. tapahtumapäivän yhteistyökumppaneidensa kanssa Raision ABC:n pihalla jossa on
Suomen Motoristit ry:n kevätkokous Savonlinnassa 26.3.2011
Esityslista Suomen Motoristit ry:n kevätkokous Savonlinnassa 26.3.2011 Esityslista Aika 26.3.2011 klo 12.00 Paikka Savonlinnan Seurahuone, Kauppatori 4 6, 57130 Savonlinna 1. Kokouksen avaus Asia: Hallituksen
Suomen Motoristit ry:n syyskokous Jyväskylässä 15.10.2011
Pöytäkirja 1(2) SuomenMotoristitry:nsyyskokousJyväskylässä15.10.2011 Aika 15.10.2011klo12.00 Paikka SokosHotelAlexandra,Hannikaisenkatu35,40100Jyväskylä 1. Kokouksenavaus Asia: Hallituksenvarapuheenjohtajaavaakokouksen.
MOTORISTIRISTEILY 2014 HELSINGISTÄ TALLINNAAN
MOTORISTIRISTEILY 2014 HELSINGISTÄ TALLINNAAN Tallink on ilmoittanut seuraavaa: Silja Europan tilalle Helsinki-Tallinna reitille siirtyy 7.8.2014 alkaen yhtiön uusin laiva Baltic Queen. Aika: LÄHTÖ LAUANTAINA
suomalaisen motoristin puolella Graafinen ohjeisto smo SUOMEN MOTORISTIT RY
Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto - Sisältö Logo Slogan Värit Fontit Käyntikortti Kirjelomake Kirjekuori Ilmoituspohja Roll-up Messuosasto Jakotarra Valomainos Näyteikkunateipit Lippu Paita Liikelahja
SMOTO mukana Kuopion messuilla ja tapahtumissa Alastarolla ja Levillä
1 (13) JÄSENTIEDOTE 4/2019 28.4.2019 Tässä tiedotteessa SMOTO mukana Kuopion MP-messuilla sekä Ducati Day ja H-DCF International Rally tapahtumissa Tuoreimmat SMOTO uutiset SMOTOn kevätkokous ja kerhokonferenssi
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina
SMOTOn syyskokous ja 30-vuotisjuhla Riihimäellä #VerestäHyviäMuistoja- kokoontumisajo Tuoreimmat SMOTO uutiset Jäsenedut 2019
1 (10) JÄSENTIEDOTE 8/2019 15.9.2019 Tässä tiedotteessa SMOTOn syyskokous ja 30-vuotisjuhla Riihimäellä #VerestäHyviäMuistoja- kokoontumisajo 19.9.2019 Tuoreimmat SMOTO uutiset Jäsenedut 2019 2 (10) SMOTOn
Lisää osoitteessa: https://www.otakantaa.fi/fi- FI/Selaa_hankkeita/Tieliikennelain_kokonaisuudistus_liikennesaannot#.U5mAYt0I0sY.
FEMAN KEVÄTKOKOUS Suomen Motoristit Ry:n edustajat Juha Liesilinna ja Jani Immonen olivat 31.5.2014 The Federation of European Motorcyclists' Associations:in kevätkokouksessa Reykjavikissa. FEMA pitää
suomalaisen motoristin puolella Graafinen ohjeisto smo SUOMEN MOTORISTIT RY
Graafinen ohjeisto Graafinen ohjeisto - Sisältö Logo Slogan Värit Fontit 3 4 5 6 Käyntikortti Kirjelomake Kirjekuori Ilmoituspohja 7 8 9 10 Roll-up Messuosasto Jakotarra 11 12 13 Valomainos Näyteikkunateipit
Verta pakkiin hallitusti 2015
SMOTOn kampanja 2015: Verenluovutus ja verenluovuttajarekrytointi, sekä jäsenhankinta Kantasolurekisteriin Verta pakkiin hallitusti 2015 Verta pakkiin hallitusti on jo 18. haastekampanja SMOTOn jäsenkerhoille
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Suomen Motoristit ry:n syyskokous Hartolassa
Pöytäkirja 1(3) Suomen Motoristit ry:n syyskokous 12.11. Hartolassa Aika 12.11.2016 klo 11.00 Paikka Linna Hotelli, Kaikulantie 86, Hartola 1. Kokouksen avaus Asia: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen.
Turun Seudun Pool ry. Tilinpäätös
Turun Seudun Pool ry Tilinpäätös 1.6.2015 31.5.2016 Sisällys Sisällysluettelo...2 Toimintakertomus...3 Vuosikertomus...5 Taseet...7 Tilinpäätöksen allekirjoitukset...8 Toimintakertomus 2015-2016 YLEISTÄ
HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2015
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2015 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
Hymyilevän Motoristin KevätPäivä 2017 Special Mäntsälässä
1 (7) JÄSENTIEDOTE 5/2017 17.5.2017 Hymyilevän Motoristin KevätPäivä 2017 Special Mäntsälässä SMOTOn jäsenkerho, Moosehead Bikers MCC, järjestää HMKP 2017 Specialin Mäntsälässä sunnuntaina 21.5.2017. SMOTOlla
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.
Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena
Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
Verta pakkiin hallitusti 2014
SMOTOn kampanja 2014: verenluovutus, verenluovuttajarekrytointi ja jäsenhankinta Kantasolurekisteriin (ent. luuydinluovuttajarekisteri) Verta pakkiin hallitusti 2014 Verta pakkiin hallitusti on jo 17.
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU
1/6 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014
Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä
SMOTON UUDET SÄÄNNÖT MOTORISTIT MERELLÄ
SMOTON UUDET SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus on rekisteröinyt Suomen Motoristit ry:lle uudet säännöt 31.10.2014. SMOTOn säännöt on luettavissa osoitteessa http://www.smoto.fi/?page_id=368 MOTORISTIT
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
SMOTO antaa jäsenkerhoilleen mahdollisuuden esittäytyä MP17 messuilla SMOTOn omalla osastolla. Yhteydenotot aiheesta Jani Immoseen
1 (7) JÄSENTIEDOTE 9/2016 27.12.2016 Kerhot voivat esittäytyä MP17 messuilla SMOTO antaa jäsenkerhoilleen mahdollisuuden esittäytyä MP17 messuilla SMOTOn omalla osastolla. Yhteydenotot aiheesta Jani Immoseen
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
Toimintakertomus. vuodelta 2015
Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 MISSIO Edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää tervettä kilpailua ja naisyrittäjien
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014
TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,
Toimintakertomus
TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT
1 SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Motoristit ry Sen kotipaikka on Savonlinna Yhdistyksen kieli Suomi 2 Toiminnan tarkoitus Tämä yhdistys, jota näissä
Moottoripyörien määräaikaiskatsastukselle ei ole perusteita. Santtu Ahonen Teemu S. Lindfors Juha Tervonen
Moottoripyörien määräaikaiskatsastukselle ei ole perusteita Santtu Ahonen Teemu S. Lindfors Juha Tervonen 1 Suomen Motoristit r.y. (c) 2009 Liikenneturvallisuus Moottoripyöräonnettomuuksista on saatavilla
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto
1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli
Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä
Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136
1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna
TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015
TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea
1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.
Suomen Motoristit ry Kuusimäenkatu 21 33560 TAMPERE 1 (6) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Suomen Motoristit ry Kotipaikka: Forssa Osoite: Kuusimäenkatu 21 33560 Tampere Rekisterinumero: 151.543 Merkitty rekisteriin:
Kuudes Motoparlamentti järjestetään kello tervetuloa seuraamaan netti-tv:ssä!!
1 (5) JÄSENTIEDOTE 8/2016 1.11.2016 SMOTO esittää Kuudes Motoparlamentti järjestetään 9.11. kello 13.00 tervetuloa seuraamaan netti-tv:ssä!! Vuoden 2016 Motoparlamentin pääteemoina ovat: - moottoripyörät
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
Verta pakkiin hallitusti
SMOTOn kampanja 2013: verenluovutus, verenluovuttajarekrytointi ja jäsenhankinta Luuytimenluovuttajarekisteriin Verta pakkiin hallitusti Kampanjassa mukana nyt myös Luuytimenluovuttajarekisteri Verta pakkiin
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016
KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja
Heinäveden Moottorikelkkailijat ry. - yhdistyksen säännöt -
Heinäveden Moottorikelkkailijat ry - yhdistyksen säännöt - 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Heinäveden Moottorikelkkailijat ry ja sen kotipaikka on Heinävesi. Yhdistyksen virallinen
TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt
TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018
Sääntöuudistus Jyväskylä liittokokous 2018 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on eläkeläisten ja eläketurvaa tarvitsevien henkisten ja aineellisten etujen valvominen sekä heidän sosiaalisen turvallisuutensa
Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry
1 Selkämeren kansallispuiston Ystävät ry Kevätkokous 24.3.2015 klo 17-18.30 Ravintola Merimestan kokoustilassa Porin Reposaarella Läsnä Raimo Hakila Arto Holma Päivi Kuusisto Hannu Rantala Ilmo Suikkanen
Keravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016
Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
Toimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS
Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.20-31.12.20 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
TURUN KEMISTIKERHO RY
TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008
Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena
JÄSENTIEDOTE 2/
1 (12) JÄSENTIEDOTE 2/2017 14.3.2017 SMOTOn kevätkokoukseen tulija tai sinne saapumista vielä harkitseva: Bike World juhlistaa SMOTO:n kanssa sovittua jäsenetu -sopimusta tarjoamalla muutamia varastoon
Toimintakertomus Alajärven Yrittäjät Ry
Toimintakertomus 2017 Alajärven Yrittäjät Ry Yleistä Alajärven Yrittäjät on kaupungissa toimivien yritysten ja yrittäjien etujärjestö, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
2016 TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä
FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY (7) Hallitus
FINNSECURITY RY JÄSENKYSELY 2015 1 (7) YRITYSSUOJELUYHDISTYS RY:N JÄSENKYSELY 2017 Hyvä jäsen, Yhdistyksen hallitus on päättänyt toteuttaa jäsenkyselyn toiminnan kehittämiseksi, jäsenten tarpeita ja toiveita
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4
VESIHUOLTOJAOSTO ESITTÄYTYY
VESIHUOLTOJAOSTO ESITTÄYTYY Hanna Yli-Tolppa, Mäntsälän Vesi Suomen Vesiyhdistys ry:n jaostot: -Historia - Jätevesi - Kalatalous - Kehitysmaa -Pohjavesi - Vedenlaatu - VESIHUOLTO -Vesistö perustettu 3.12.2008.
Verta pakkiin hallitusti 2016
SMOTOn verikampanja 2016: Verenluovutus ja verenluovuttajarekrytointi, sekä jäsenhankinta Kantasolurekisteriin Verta pakkiin hallitusti 2016 Verta pakkiin hallitusti on jo 19. haastekampanja SMOTOn jäsenkerhoille
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat. Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.
Tieliikenteen ajankohtaiset KV ja EU -asiat Kari Hakuli Sidosryhmätilaisuus 24.11.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Esityksen aiheet: Sääntelyn foorumit Ajoneuvoasiat Massat ja mitat Päästöt
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Toimintakertomus vuodelta 2011
Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ry Toimintakertomus vuodelta 2011 YLEISTÄ PANA ry:n tarkoitus on saattaa yhteen nörttikulttuurista kiinnostuneita ja sitä harrastavia ihmisiä ja järjestää
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA
TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas
Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt
Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt 1 Nimi ja perustamispäivä Virallinen nimi: Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Perustamispäivä
Lisätietoja, esityslista ja kutsut ym. lähetetään vielä lähempänä kokouksen ajankohtaa.
1 (6) JÄSENTIEDOTE 8/2017 1.9.2017 Tämä kannattaa jo nyt laittaa kalenteriin: SMOTOn syyskokous on lauantaina 28.10.2017. Ilmoittautuminen alkaa klo 12.00 ja itse kokous klo 13.00. Paikka: Best Western
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys
SÄÄNNÖT Satakissa ry Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Satakissa ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä yhdistys ja sen kotipaikka on Porin kaupunki ja toimialueena koko Suomi. Yhdistyksen
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
Sateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin
Verestä hyviä muistoja
1 (5) Verestä hyviä muistoja 4.3.2019 Motoristit hengenpelastajina - tavoitteena 3000 hengenpelastusta eli SMOTO on tehnyt jo pitkään yhteistyötä SPR:n Veripalvelun kanssa. Nyt tuhansien ihmisten hengen
Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004
1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi
Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 7.6.2017 klo 9:00 Paikka: Otaniemi, Maarintie 8, kokoushuone 1596 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi
1. Säätiön nimi Säätiön nimi on Lotta Svärd Säätiö - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
SÄÄNNÖT 1 LOTTA SVÄRD SÄÄTIÖ - LOTTA SVÄRD STIFTELSEN SÄÄNNÖT 1. Säätiön nimi Säätiön nimi on - Lotta Svärd Stiftelsen ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2. Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena