Katri Lehtonen Piharakenteluleikki. 52 sivua + 2 liitettä Lehtori Anita Alhstrand

Transkriptio

1 Katri Lehtonen Piharakenteluleikki Psykomotorinen näkökulma päiväkodin pihatoimintaan Metropolia Ammattikorkeakoulu Erikoistumisopinnot Psykomotoriikka toimintakyvyn tukena Kehittämistyö Päivämäärä

2 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä Aika Katri Lehtonen Piharakenteluleikki 52 sivua + 2 liitettä Tutkinto Koulutusohjelma Erikoistumisopinnot Suuntautumisvaihtoehto Psykomotoriikka toimintakyvyn tukena Ohjaaja(t) Lehtori Marja Kannelsuo Lehtori Anita Alhstrand Kehittämistyön tarkoituksena oli päiväkoti Toivon pihatoiminnan monipuolistaminen, sillä mielekkään tekemisen puutteen on todettu lisäävän levottomuutta. Pihatoimintaa monipuolistettiin lapsille annetun rakennusmateriaalin avulla. Materiaali koostui rakennustyömaan jätelavalta saaduista rakentamiseen tarvittavista rakennuselementeistä, käytetyistä auton renkaista ja muovisista laatikoista. Tästä johtuen kehittämistyön kustannukset olivat erittäin kohtuulliset. Toiminnassa havainnoitiin lasten psykomotorisia kokemuksia. Kasvattajien ohjausta tulkittiin kyselystä saatujen vastausten sekä pihahavaintojen kautta. Lasten rakenteluun osallistuminen oli vapaaehtoista ja siitä kehitettiin pihalle yksi toimintamuoto muun toiminnan oheen. Lasten rakentelusta löytyi lähes poikkeuksetta leikki. Piharakenteluleikissä lapset toimivat paljon yhdessä ja joutuivat sopimaan asioita rakentelun lomassa. Lasten kuvittelu- ja roolileikkien määrä lisääntyi pihalla. Monimuotoinen siirrettävä materiaali antoi lapsille mahdollisuuden määrittää esineiden tarkoitus leikeissään. Lapset käyttivät paljon mielikuvitusta ja luovuutta rakentelussa. Uudenlaisen materiaalin kanssa lapset harjoittivat runsaasti tasapainoaan ja lasten yläkehon käyttö lisääntyi, sillä erilaisia nostoja ja kantamista esiintyi paljon rakentelussa. Lasten kinat vähenivät jonkin verran ja riskien hallinta parani rakentelussa. Kasvattajien ohjaustavassa korostui hieman turvallisuuden näkökulma. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja erilaiset lait painottavat vahvasti tätä näkökulmaa. Kasvattajien pihavalvonta muuttui aktiivisemmaksi, sillä lasten rakennellessa uudenlaisen materiaalin kanssa kasvattajat seurasivat ja valvoivat rakentelua intensiivisemmin ja olivat lasten saatavilla. Ohjaustavasta löytyi sekä kasvattaja- että lapsilähtöisyyttä. Piharakenteluleikkiä voi suositella kaikkien päiväkotien ja leikkipuistojen pihoille, sillä rakentelemisessa käytettyjä materiaaleja oli helppo hankkia. Avainsanat päiväkodin piha, leikki, liikunta, psykomotoriikka, ohjaus

3 Sisällys 1 Johdanto 1 2 Kehittämistyön tarkoitus ja tavoitteet 2 3 Psykomotoriikka 2 4 Päiväkodin piha ympäristönä Ympäristökäsitteen kolme ulottuvuutta Päiväkodin piha-alue Päiväkodin piha liikkumisen ja leikin mahdollistavana ympäristönä 6 5 Liikkuminen - liikunta Liikunnan vaikutus lapsen psykomotoriseen kehitykseen Minän, minäkäsityksen ja itsetunnon muokkautuminen Havaintokyvyn kehitys Kognitiivinen kehitys Sosiaalinen kehitys Motorinen kehitys Liikuntarakentelupaikka 15 6 Leikki Leikin olemus Leikin kehitys 18 7 Ohjaajan menettelytavat 20 8 Piharakenteluleikki Päiväkoti Toivon piha-alue Arkimateriaalia haalimaan ja tietoa henkilökunnalle Piharakenteluleikin toteutus Lasten psykomotoriset kokemukset Kasvattajien kokemuksia - kyselyn tulokset Kasvattajan ohjaamistapa pihalla Lapsen rooli pihalla Kasvattajien kokemukset piharakenteluleikin haasteellisuudesta ja sen jatkosta 39

4 9 Pohdinta 42 Lähteet Liitteet Liite 1. Kirje vanhemmille Liite 2. Kysely päiväkodin kasvattajille piharakenteluleikistä

5 1 1 Johdanto Jo useamman vuosikymmenen ajan on oltu huolissaan lasten ulkoliikunnan ja leikkien, sekä luonnossa liikkumisen vähäisyydestä. Tämä heikentää lapsen kykyä aistia ympäristöään. Leikkivästä ja liikkuvasta lapsesta on tullut yhä enemmän istuva lapsi. Aikaa vietetään yhä enemmän erilaisten mediapäätteiden ääressä, mistä johtuen lapsilla on vaarana vieraantua omasta kehostaan, sillä omalla toiminnalla hankittavat erilaiset tunto- ja tasapainokokemukset jäävät vähäisiksi. (Zimmer 2001: 17 18; Karvonen Siren- Tiusanen Vuorinen 2003: 14; Koljonen 2005:78; Koljonen 2011: 251.) Lisäksi lasten luonnolliset lähiympäristöt ovat kaventuneet, sillä vanhemmat pelkäävät niiden riskejä. Tästä johtuen päiväkodin pihatoiminnalla nähdään olevan suuri merkitys lasten ulkoliikunnan ja leikin monipuolistajana. (Lapsuus pihalla 2: 7-8; Zimmer 2001: 17.) Valitettavan usein päiväkotien pihat ovat kehnosti suunniteltu lasten kaipaaman toiminnan - liikunnan ja leikin, näkökulmasta. Mielekkään tekemisen puute aiheuttaa lapsissa keskittymättömyyttä ja levottomuutta (Kalliala - Tahkokallio 2004: 19). Tämän havaitsin itsekin valvoessani lasten pihaulkoilua kevään 2013 aikana. Varsinkin 5-6 vuoden ikäiset pojat kahinoivat useaan otteeseen ulkoilun aikana. Nähtyäni erikoitumisopintojen luennoilla videon liikuntapaikkarakentelusta totesin, että siinä on idea kehittämistyöhöni. Päiväkotimme pihatoimintaa aletaan monipuolistaa piharakentelun avulla. Lisäksi olen havainnut aiemmin, että päiväkodin kasvattajilla tuntuisi olevan intoa kehittää päiväkodin toimintaympäristöä. Sisätiloissa on tehty jo pieniä tekoja liikuntaa lisäävästi. Ympäröivä luontokin on myös hyvin hyödynnetty lasten liikunnan ja kokemusten monipuolistajana, sillä päiväkodistamme tehdään paljon retkiä lähimetsään (ks. Päiväkoti Toivon varhaiskasvatussuunnitelma 2009: 13; Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteet 2005: 23). Kehittämistyössäni havainnoin lasten piharakentelua psykomotoristen kokemusten kautta. Lisäksi halusin tuoda näkyville kasvattajien ohjaamistapaa. Tässä työssä teoriaperusta muodostuu päiväkodin pihaympäristöstä, lapsen liikkumisesta ja leikistä sekä ohjaamisesta. Psykomotoriikasta on pieni taustoittava alustus luvussa 3, muuten näkö-

6 2 kulma nivoutuu muun teoriaperustan sisälle. Tuloksien johtopäätökset tuodaan esille suoraan piharakenteluleikki kappaleessa(7.) Työssä on mukana paljon valokuvia, sillä ne antavat kuvan siitä mitä piharakenteluleikki voi olla. 2 Kehittämistyön tarkoitus ja tavoitteet Tämän kehittämistyön tarkoitus on päiväkoti Toivon pihatoiminnan monipuolistaminen lapsille annetulla rakentelumateriaalilla. Tavoitteena on tarkastella lasten rakentelua psykomotoristen kokemusten kautta sekä kuvata kasvattajien ohjaamistapaa pihalla. 3 Psykomotoriikka Psykomotoriikka on poikkitieteellinen ala, jonka juuret ovat ja 1960-lukujen Keski-Euroopassa. Se on saanut vaikutteita lääke-, kasvatus- ja liikuntatieteestä, sekä sosiologiasta, psykologiasta ja erityispedagogiikasta. Saksalaisen psykomotoriikan suuntauksen perustaja on E. J. Kiphard. Hän kehitti kuntoutuksen ja kasvatuksen käyttöön psykomotorisen harjoitteluhoidon käyttäytymis- ja oppimishäiriöisille lapsille. (Koljonen 2005:74.) Psykomotoriikan ihmiskuva on humanistinen, jossa korostuu ihmisen itsenäisyys ja autonomia. Itsenäisyydestään huolimatta ihminen on aina vuorovaikutuksessa sosiaaliseen yhteisöön kuten perheeseen ja ystäviin. Ihminen nähdään aktiivisena ja toimivana, ympäristöään tutkivana ja siitä tietoa hankkivana, sekä luovuuttaan kehittävänä yksilönä. Tämä itsensä toteuttaminen mahdollistuu, kun perustarpeet turvallisuus ja rakkaus on tyydytetty ja yksilö saa tukea ympäristöltään. Näkökulmassa korostuu ihmisen kokonaisvaltaisuus. Keho ja mieli, tunne ja järki ovat osallisina kaikessa toiminnassa. (Zimmer 2011: ) Psykomotorisen lähestymistavan tarkoituksena on ihmisen koko persoonallisuuden tukemien liikuntakokemusten avulla. Psykomotorinen tukemisen tavoite on edistää yksilön omatoimisuutta ryhmässä tapahtuvan toiminnan avulla.( Zimmer 2011: ) Keskeistä on, että kaikilla on mahdollisuus liikunnan iloon ja elämyksiin. ( Koljonen

7 3 2005: 75.) Psykomotoristen kokemusten tavoitteena ei ole tietty liike tai taito, keskeisenä nähdään liikkuva, toimiva ja luova lapsi.( Zimmer 2001: 150.) Suomalainen psykomotoriikkaan on saatu eniten vaikutteita saksalaisesta suuntauksesta. Ensimmäinen kosketus saatiin 1970-luvulla Kiphardin luennoidessa Suomessa. Tunnetummaksi lähestymistapa alkoi tulla 1990-luvulla, kun tunnetut eurooppalaisen psykomotoriikan teorian ja käytännön kehittelijät Zimmer, Ficher, Passolt ja Miedzinski kävivät täällä kouluttamassa. Psykomotoriikkaa on tehnyt Suomessa tunnetuksi Suomen Psykomotoriikkayhdistys. Se järjestää omia koulutuksia ja tekee koulutusyhteistyötä koulujen, päiväkotien ja järjestöjen kanssa. Metropolia ammattikorkeakoulussa aloitettiin vuonna 2008 psykomotoriikka toimintakyvyn opinnot, joiden avulla saadaan psykomotorinen lähestymistapa yhä useamman ammattiryhmän tietoisuuteen ja käyttöön. ( Koljonen 2011: ) Psykomotorinen lähestymistapa avautuu lisää kehittämistyön muussa teoriaperustassa. 4 Päiväkodin piha ympäristönä Päiväkodin piha on siihen tarkoitukseen tietoisesti suunniteltu ympäristö, jota voidaan tarkastella erilaisten ympäristökäsitteiden ja toiminnallisuuden kautta. Tässä luvussa paneudutaan näihin käsityksiin. Kuva 1. Lasten rakentamat portaat

8 4 4.1 Ympäristökäsitteen kolme ulottuvuutta Raittila on analysoinut ympäristökäsitettä väitöskirjassaan Lasten ja kaupunkiympäristön vuorovaikutuksesta useiden muiden tutkimusten avulla. Kaikkiin ympäristöihin sisältyy samanaikaisesti kolme erilaista ympäristöä. Tutuin ja helpoimmin käsitettävä ympäristö on fyysinen ympäristö. Se on ihmisen ulkopuolella, käsin kosketeltava, aistittava ja mitattavissa oleva materiaalinen ympäristö. Päiväkodin pihalla fyysisyyttä edustavat esimerkiksi erilaiset pihan pintamateriaalit, pihakäytävät, leikkitelineet ja istutukset. Kun ihminen havainnoi, tulkitsee ja nimeää ympäristöään, liittäen siihen samalla inhimillisiä merkityksiä, kuten tunteita, muistoja, tietoja, toiveita ja pelkoja, syntyy yksilöllisesti tulkittu ympäristö.( Raittila 2010: 60.) Henkilökohtaisesti tulkitusta ympäristöstä ei voi esittää sellaisia objektiivisia faktoja, joita fyysisestä ympäristöstä voi esittää mittaustulosten myötä. Pihaa ympäröivä 120 cm korkea aita voi tuntua aikuisesta pieneltä, mutta lapsen mielestä suurelta. Sama fyysinen ympäristö tuottaa siten ihmisen tiedoista, kokemuksesta ja tulkinnasta johtuen erilaisen merkityssisällön. Jokaisen tietyssä ympäristössä elävän ihmisen näkemys elämisympäristöstä on tärkeä. Tämä on tärkeä ymmärtää kun luodaan oppimisympäristöjä lapsille varhaiskasvatuksessa. ( Raittila 2010: 60.) Kuva 2. Portaat portaissa. Kolmas ympäristö tarkoittaa yhteiskunnallisesti ja kulttuurisesti määriteltyä tilaa, johon sisältyy kulttuurilliset merkitykset, poliittiset päätökset, säännöt ja arvot. Päiväkodin kohdalla esimerkiksi talouspolitiikka, yhdyskuntasuunnittelu, sosiaali- ja perhepolitiikka vaikuttavat siihen, millaiseksi päiväkoti ja sen piha rakentuu ja millainen fyysinen ilme niillä voi olla. Päiväkodin aitaan liittyvän esimerkkiin palaten, kolmas ympäristö voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että turvallisuussäädösten mukaan aidan korkeus on määritelty hyvinkin tarkasti. Toinen esimerkki aitaan liittyen näkyy siinä, että eri aikakausina rakennettujen päiväkotien aitojen mallit ovat erilaisia. Kiinteiden pihaleikkivälineiden malleissa näkyy myös eri aikakausien ulkonäkö- ja suunnittelupainotukset. (Raittila 2010: ) Päiväkodin pihan kolmatta ympäristöä tarkastellaan lisää seuraavassa alaluvussa.

9 5 4.2 Päiväkodin piha-alue Päiväkotien pihojen mitoitus tapahtuu kaavoituksen yhteydessä. Käytössä oleva päiväkotien suunnitteluohje edellyttää, että piha-alueen koko on noin 20 m2 lasta kohden. Jos päiväkodin tontti liittyy välittömästi puistoon tai viheralueeseen, voidaan maastoalue ja liikuntaleikeille tarkoitettu leikkialue varata tältä puistoalueelta ja siten piha-alue voidaan jättää pienemmäksi. Aina on kuitenkin osoitettava pieni lähileikkialue rakennuksen välittömässä läheisyydessä; vähintään 5 m2/hoitopaikka.(valtakunnallinen selvitys lasten liikuntaolosuhteista 2009: 12; Lapsuus pihalla 2004: 12.) Kuva 3. Materiaalit pihalla. Päiväkotitonttia valittaessa tulee kiinnittää huomiota tontin pinta-alan riittävyyden lisäksi siihen, että tontti saa tarpeeksi auringonvaloa, se on kuiva ja riittävästi tuulelta suojattu, se ei sijaitse pohjoisrinteellä tai kylmässä laakson syvänteessä, siellä ei esiinny meluhaittoja eikä ilman epäpuhtauksia ja liikuntaesteisten lasten pääsy sekä liikkuminen tontilla on otettu huomioon. (Saarsalmi 2008: ) Pihan tulee olla riittävästi valaistu, joskin siellä tulee olla myös varjopaikkoja liiallisen auringon paisteen varalle. Pihan pintamateriaali ei saa pölytä ja istutetun kasvillisuuden tulee olla myrkytöntä. Piha-alueen tulee olla aidattu ja porttien lasten hankalasti avattavissa. Leikkivälineiden tulee olla sovittujen standardien mukaiset. (Ohjeita päivähoitotilojen suunnitteluun 2013: 3,5; Saarsalmi, 2008: 69 72; Valtakunnallinen selvitys päiväkotien liikuntaolosuhteista 2009:12 ) Päiväkotien piha suunnitellaan ja toteutetaan edellä mainituin edellytyksin arkkitehdin toimesta ja siihen otetaan mahdollisesti mukaan päivähoidon henkilökuntaa. Voidaan todeta, että päiväkodin piha usein jää vähäisemmälle huomiolle kuin talo. Näin ei saisi olla, kun ottaa huomioon ulkotilan merkityksen erityisesti Suomessa, jossa perinteisesti on arvostettu ulkoilua ja liikuntaa ja jossa lapset hyvin suuren osan päiväkodissa oloajastaan viettävät pihalla. (Lapsuus pihalla 2004:17.) Zimmer (2001)toteaa, että pihat ovat hyvin usein varustettu saman kaavan mukaan hiekkalaatikolla, kiipeilytelineellä, liukumäellä (Zimmer 2001:170). Nuoren Suomen

10 6 2009:18.) Kuva 4. Rakenteluaarteita. tekemässä kyselyssä kolmen kärkeen kiinteissä pihavälineissä sijoittuivat hiekkalaatikko, keinu ja kiipeilyteline. Lisäksi pihoilta yleisesti löytyy jonkinlainen pallopelialue ja liikkumisen soveltuvia luonnonelementtejä, kuten kumpareita, metsä/puusaarekkeita. (Valtakunnallinen selvitys päiväkotien liikuntaolosuhteista Palosaaren ja Saarsalmen tutkimuksessa(2006) sekä päiväkotien henkilökunta että vanhemmat arvioivat pihojen virikkeellisyyden lasten tarpeisiin nähden huonoiksi. Kaivattiin lisää vihreyttä ja luonnonmateriaaleja, jota voi käyttää rakenteluun.( Palosaari Saarsalmi 2006: 37.) Päiväkotipihoja koskevissa yleisissä suunnitteluohjeissa keskiöön nousee leikkialueille ja niiden välineille asetetut erilaiset turvallisuusvaatimukset (Valtakunnallinen selvitys päiväkotien liikuntaolosuhteista 2009:12.) Turvallisuudesta tinkimättä on alettu painottaa enemmän riskien hallintaa. Nykyinen uusittu EU-turvasuositus mainitsee riskien kuuluvan leikkipaikkoihin ja siellä pienille riskeille altistuminen on tarpeellista, koska tämä tyydyttää ihmisen perustarvetta ja antaa lapsille mahdollisuuden kohdata ja oppia riskeistä seuraamuksineen innostavassa, haastavassa ja valvotussa ympäristössä. Pyritään siihen, että tarjotaan lapsille riittävästi haasteita, kuitenkin suojellen heitä vakavilta loukkaantumisilta. (Lapsuus pihalla 2: ) Lapsuus pihalla 2 -työryhmä esitti raportissaan 2010, että uudistettaessa Helsingin päiväkotien suunnitteluohjetta siinä tulee olla luvut riskien hallinnasta ja ulkoleikkialueiden suunnittelijoita tutustutetaan riskienhallinnan periaatteisiin (Lapsuus pihalla 2: 12 13). 4.3 Päiväkodin piha liikkumisen ja leikin mahdollistavana ympäristönä Pihan tulee olla riittävän haasteellinen liikkumaan ja leikkimään motivoiva, sillä Lapset ulkoilevat piha-alueella 2,5-4 tuntia päivittäin ja se on lapsen keskeisin päivittäisen liikunnan mahdollistaja. ( Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005: 23; Valtakunnallinen selvitys lasten liikuntaolosuhteista 2009: 28.) Lapsilla tulee olla mahdollisuus käyttää vapaasti erilaisia välineitä myös omaehtoisen liikkumisen ja leikin aikana. ( Varhais-

11 7 kasvatussuunnitelman perusteet 2005: 23.) Valitettavan usein päiväkodin pihalla päällimmäisiä vaatimuksia ovat turvallisuus ja valvottavuus sekä leikkivälineiden hienous. Toissijaiseksi jää mahdollisuus seikkailu-, rakentelu ja mielikuvitusleikkeihin. (Lapsuus pihalla 2004: 7.) Zimmer (2001) toteaa, että pihavarustuksesta puuttuvat siirrettävät ja muunnettavat välineet, jolloin lapsilta uupuu mahdollisuus määritellä esineiden tarkoitus leikeissään. (Zimmer 2001:170). Kalliala ja Tahkokallio (2004) lisäävät edelliseen sen, että pihoilta puuttuu majanrakennustarvikkeita tai kotileikkivälineistöä, joita sinne voisi haalia vähitellen. (Kalliala - Tahkokallio 2004: 19.) On hyvä muistaa, että samanlaisia tai vastaavia välineitä tulee leikissä olla riittävästi, jotta turhilta ristiriidoilta leikissä vältytään (Helenius - Mäntynen 2001: 148 ). Rikas muunneltava leikkiympäristö sitouttaa lasta. Kun leikkiympäristön rakentamiseen, ylläpitämiseen ja uudistamiseen paneudutaan, elämä lasten kanssa tulee helpommaksi ja mielekkäämmäksi. Kun ympäristö kutsuu leikkiin, lapset löytävät paikkansa. (Kalliala - Tahkokallio 2004: 19.) Liikkumisen näkökulmasta pihalla lapsen tulee saada mahdollisuus monipuolisesti harjaannuttaa motorisa perustaitojaan (Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset 2005:27). Pihan tulee olla riittävän suuri, lasten omaehtoiseen liikuntaan tarkoitettuja välineitä tulee olla riittävästi ja pihalla tulee olla erilaisia luonnon elementtejä esimerkiksi tasapainoilun harjoittamiseen. Lisäksi turvallisuuteen liittyvien säädösten ja niiden pohjalta muodostuvien asenteiden tulisi mahdollistaa lasten reipas fyysinen aktiivisuus pihalla. Valitettavan usealla pihalla nämä seikat ovat puutteelliset ja päiväkodin pihaalueita ei voida pitää liikunnallisesti kovinkaan monipuolisina. (Valtakunnallinen selvitys lasten liikuntaolosuhteista 2009: 24, 29.) Piha muodostaa yhden osa-alueen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen oppimisympäristöä, jossa lapsella tulee olla mahdollisuus turvallisesti myönteisessä ilmapiirissä toimimiseen, kokeilemiseen, vuorovaikutuksen ja itsensä ilmaisemiseen. (Varhaiskasvatus suunnitelman perusteet 2005: 17 18; Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010: ) Vaikka oppimisympäristö nähdään yhtenä kasvatuksen ja opetuksen lähtökohtana se tärkeydestään huolimatta jää hyvin suppealle huomiolle kunnallisissa ja päiväkotikohtaisissa varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmissa, sillä valtakunnalliset suunnitelmat eivät pysty erittelemään kasvatusympäristöä laajasti. Suunnitelmia

12 8 toteuttavat päiväkodin aikuiset, joilla on käsitys siitä millainen toiminta on mahdollista ja sallittua päiväkodinpiha-nimisessä oppimisympäristössä. ( Raittila 2010: 62.) Heillä on myös mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisia irrallisia materiaaleja ja tavaroita pihalle hankitaan. Raittila (2010) toteaa, että lasten kokemuksia päiväkodin fyysisestä oppimisympäristöstä on tutkittu vähän. Oppimisympäristöjä muokatessa tulisi lasten näkemykset ja mielipiteet ottaa enemmän huomioon, jotta niistä tulisi lasten näkemysten mukaan kiinnostavia. (Raittila 2010: ) Kuva 5. Materiaalia ja rakennelmaa 5 Liikkuminen - liikunta Ihminen on olennaisesti riippuvainen liikkumisesta, se on elämään kuuluva ilmiö. Liikunnallinen kehitys alkaa jo kohdussa. Liikkuminen ei tarkoita liikuntaa ainoastaan urheilullisessa mielessä, sillä käsite sisältää monenlaisia asioita, kuten käveleminen ja syöminen. Jopa tunteetkin käynnistävät sisäisiä liikkeitä ja kehon ollessa täysin paikoillaan, se on kuitenkin liikkeessä sydämen lyönneissä, verenkierossa tai hengittämisessä. ( Zimmer 2001: 14.) Lapsilla on sisäsyntyinen tarve liikkua pienestä pitäen. Lapselle liikkuminen on edellytys normaalille fyysiselle kasvulle ja kehitykselle sekä hyvinvoinnille. Kuormittaessaan kehoaan lapsen lihasvoima ja luusto kehittyvät ja vahvistuvat. Jotta lapsen hengitys- ja verenkiertoelimistö pääsee kehittymään, tarvitsee lapsen liikkua useita kertoja päivässä hengästymiseen saakka. ( Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset 2005: 10.) Tätä suomalaisessa päivähoidossa ei ole tarpeeksi huomioitu (Kokljuschkin 2001:7). Tässä luvussa kerrotaan liikkumisen vaikutuksesta lapsen psykomotoriseen kehitykseen ja kuvataan psykomotorinen liikuntarakentelupaikka.

13 9 5.1 Liikunnan vaikutus lapsen psykomotoriseen kehitykseen Lapsen kehittymien on kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa yhdistyvät motorinen, kehollinen ja psyykkinen ulottuvuus eli jokainen ihminen voidaan nähdä näiden kolmen osa-alueen psykomotorisena kokonaisuutena. ( Zimmer 2001: 21; Zimmer 2011:19.) Lapsen kehitystä pyritään edistämään liikkumisella ja tavoitteena on saavuttaa hänen koko persoona, psykomotorinen ykseys (Zimmer 2001:148). Kokonaisvaltaisuus korostuu erityisesti lapsen toiminnassa. Lapsi ottaa aistihavainnot vastaan koko kehollaan. Hän ilmaisee tunteensa, fyysiset jännitteet ja erilaiset liikuntakokemukset joko liikkeellä, huonovointisuudella tai fyysisenä irtonaisuutena ja rentoutena. (Zimmer 2001: 21.) Seuraavaksi tarkastellaan liikunnallisten kokemusten monipuolisia yhteyksiä ja vaikutusta lapsen minäkäsityksen ja itsetunnon rakentumiseen, havaintokyvyn-, älylliseen -, sosiaalisen ja motorisen kehitykseen Minän, minäkäsityksen ja itsetunnon muokkautuminen Ihmisen persoonallisuuden ydin on hänen minänsä, johon vaikuttavat hänen kokemuksensa, havaintonsa ja tekonsa. Minä kulkee aina ihmisen mukana ja sen tiedostaminen vaihtelee eri tilanteissa. Minä jakautuu subjektiiviseen ja objektiiviseen minään. Subjektiivinen lähiminä on jotakin minussa ja koko käyttäytymisessäni ja sitä on vaikea arvioida. Objektiivista etäminää voi arvioida itsensä ulkopuolelta, esimerkiksi muistellen omaa toimintaa tietyssä tilanteessa. Minällä tarkoitetaan ihmisen todellisia, joskus tiedostamattomia ja torjuttujakin ominaisuuksia. ( Aho 1997: ) Pienellä vauvalla ei ole vielä tietoisuutta minästään. Minän rakentumisen pohja luodaan lapsen ensimmäisten elinvuosien fyysisissä kokemuksissa. Oman kehon hahmottaminen luo perustan kehonkuvan syntymiselle. Lapsi luo kuvan omasta minästään kehonsa ja eri aistijärjestelmien kautta saamiensa kokemusten avulla. Lapsi muokkaa käsitystään ruumiinrakenteestaan, kehonsa ääriviivoista, äänestään ja sijainnistaan tilassa. Lapsen kehokokemukset ovat aina minän kokemuksia, sillä keho toimii ympäristön ja minän yhdyssiteenä. Hyvän kehonkuvan syntyminen on yksi keskeinen tekijä myönteisen minäkuvan kehittymiselle. (Zimmer 2001: 22 23; Zimmer 2011: 56.) Kun lapsi huomaa voivansa tietoisesti vaikuttaa ympäristöön esimerkiksi hoitajaansa oman toi-

14 10 mintansa kautta, on hänen itsensä tiedostaminen muuttunut fyysisestä psyykkiseksi. ( Aho 1997: 25.) Minäkäsitys on ihmisen kokonaisnäkemys itsestään, ominaisuuksistaan, kyvyistään ja niiden arvioinnista ja arvostuksesta, kehittyy sen mukaan minkälaisia kokemuksia, havaintoja ja palautteita yksilö on saanut vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. ( Zimmer 2011: 46 47; Aho 1997: 18. ) Pienillä lapsilla minäkäsityksen kehittyminen on voimakkaasti sidoksissa fyysis-motoriseen kehitykseen (Aho 1997: 33; Zimmer 2001:24). Lapsi saa kokemuksen omasta osaamisestaan tai osaamattomuudestaan liikunnallisessa toiminnassa, kuten esineiden käsittelyssä tai liikunnallisten tehtävien suorittamisessa. Hän yhdistää toimintansa tuloksen omaan osaamiseensa ja luo siten käsityksen omista kyvyistään, joihin vaikuttaa myös lapsen arvostus omaa suoritusta Kuva 6. Minun pieni majani. kohtaan sekä suorituksen vertaaminen toisten lasten suorituksiin. (Zimmer 2001: ) Kun lapsi pystyy arvioimaan itseään, vertailemaan itseään muihin ja kokemaan menestymisiä tai epäonnistumisia tunnetasolla, hänen minäkäsityksensä ja itsetuntonsa kehitys on alkanut.( Aho 1997: 25.) Minäkäsityksen ja itsetunnon kehittymisen ajankohta lapsen kehityksessä nähdään eri tutkijoiden mukaan eri tavoin. Jotkut painottavat varhaisia kokemuksia, toiset taas 6-13 ikävuosia, jolloin lapsen havainto-, arviointi ja päättelykyvyt ovat kehittyneet riittävästi. Nähdäänpä asia kumminpäin vaan, merkityksellistä on perustan luomisessa vauvan ja vanhemman hyväksyvä ja rakastava tunnesuhde. ( Aho 1997: 25.) Psykomotoriikassa painottuvat lapsen varhaiset fyysismotoriset kokemukset ja sosiaalinen vuorovaikutus minäkäsityksen muokkautumisessa. Myönteinen ja realistinen minäkäsitys luo puolestaan edellytyksiä terveen itsetunnon kehittymiselle. Itsetunto kuvaa sitä kuinka paljon hyviä ominaisuuksia ihminen itsessään näkee. Se on ihmisen yksilöllinen tunne, eikä se riipu siitä arvostavatko muut häntä. Se määrittää ihmisen suhtautumista itseensä ja kertoo tiedostaako hän itsensä, tunteeko hän itsensä ja arvostaako itseään. Itsetunnon tärkein prosessi on itsensä arvostaminen eli minkälaiseksi yksilö kokee arvonsa ja merkityksensä. Ihmisellä todetaan

15 11 olevan hyvä itsetunto kun hän tiedostaa olemassa olonsa, havaiten samalla vahvuutensa ja heikkoutensa, jotka myös sitten hyväksyy. Käsitys on aina enemmän positiivinen eli ihminen arvostaa itseään ja on tyytyväinen itseensä. ( Aho 1997: 20.) Lapsen itselleen antamalla negatiivisella palautteella on taipumus yleistyä käsittämään koko persoonaa; minusta ei ole mihinkään. (Zimmer 2001:25; Sinkkonen 2008:173.) Tällöin lapsi esimerkiksi siirtää fyysisten suoritusten negatiiviset kokemukset muille alueille. Hän saattaa alkaa vetäytymään pois myös ryhmän muusta toiminnasta.( Zimmer 2001: ) Vastaavasti lapsen luoma positiivinen käsitys itsestään yleistyy samalla tavalla. Olen hyvä juoksemaan, joten olen myös hyvä lukemaan tai minulla on kavereita kun osaan juosta niin hyvin. (ks. Aho 1997: ) Kasvattaja ja hänen keinonsa on merkittävässä asemassa lapsen minäkäsityksen muokkautumisessa Havaintokyvyn kehitys Lapsi hankkii tietoa ympäristöstään havaintosuoritustensa avulla. Jokainen uusi tilanne on ensin havaittava eri aistien avulla, sitten havainto välittyy keskushermostoon ja tämän seurauksena syntyy mielekäs motorinen toiminta tai reaktio. Havainnoimisella siis käsitetään erilaisten aistiärsykkeiden vastaanottamista eri aistien kautta ja näiden ärsykkeiden käsittelyä. Kun lapsi osaa yhdistellä oikein aistikokemuksiaan, hän luo hyvän pohjan kaikelle oppimiselle. Vaikka suurimmalla osalla ihmisiä on jo syntyessään tarvittava havainnointikyky, kaipaa se kuitenkin harjaannuttamista, jotta voidaan sopeuttaa taitoja uusiin tilanteisiin ja haasteisiin. Havaintokyvyn kehityksen perustan luo aistikokemukset, jotka saadaan lähiaistiärsykkeistä eli taktiillisista (tunto) ja vestibulaarisista (tasapaino) kokemuksista. Tuntoaisti jakautuu kosketus-, värinä-, lämpö-, kylmä- ja kipuaistiin sekä asento- ja liikeaistiin. Nämä ovat havaintokehityksen ensimmäiset aistit, joiden kautta saamme tietoa omasta kehostamme ja sen suhteesta maan vetovoimaan. Näiden jälkeen kehittyvät kaukoaistien kuulon ja näön- erittely. ( Zimmer 2001: 54 55; Sandström 2013:4.) Eri aistien kautta tuleva tieto sytyttää aivot, hermoradat ja mielen.( Airas - Brummer 2003:163.) Tarkoin harkitussa mielihyvää tuottavissa liikuntakokemuksissa ja leikeissä, lapsi harjoittelee kokonaisvaltaisesti eri aistijärjestelmiään, olematta siitä edes tietoinen. (Zimmer 2001:56.) Pienet lapset seuraavat toisia ihmisiä ja tapahtumia mielellään sivusta.

16 12 Leikkiä seuraavaa lasta ei saa häiritä, sillä se on lapselle havainto- ja oppimiskokemus. (Jakkula 2008:39.) Kuva 7. Kaksi tyttöä rakentaa autoa ja kaksi seuraa sivusta mitä on tekeillä Kognitiivinen kehitys Hyvä havaintomotoristen taitojen hallinta luo pohjan kognitiiviselle kehitykselle (Sandström 2013:2). Lapsen kognitiivinen kehitys alkaa hänen aisti- ja kehokokemustensa ja välittömien tekojensa kautta. Tutkimalla ja kokeilemalla erilaisia materiaaleja, lapsi oppii ymmärtämään ympäristönsä lainalaisuuksia ja niiden ominaispiirteitä. Ajatteleminen tapahtuu aluksi lapsen aktiivisessa toiminnassa, hänen käsitellessään käytännössä ympäristönsä esineitä. Lapsen käytännön tason tilanteiden hallinta johtaa lopulta niiden hallintaan myös teoriassa. Uusien asioiden oppiminen edellyttää siis lapsen omaa toimintaa ja toiminnan kautta tapahtuvaa oivaltamista; tiedot eivät siirry lapseen pelkästään kielen avulla. (Zimmer 2001: 33 34; Siren-Tiusanen 2003: 89.) Runsaat ja monipuoliset fysikaalisten ilmiöiden, kuten painovoiman, tasapainon ja vauhdin kokemukset, ovat sidoksissa lapsen omaan tekemiseen. Näitä materiaalisia kokemuksia lapsi hankkii perusliikuntamuotojen, kuten keinumisen, liukumisen, kiipeämisen tasapainoilemisen avulla. Muunnellessaan liikunta- ja leikkitilanteita, lapset oppivat huomaamaan näiden fysikaalisten ilmiöiden syitä ja seurauksia. (Zimmer 2001:34.)

17 Sosiaalinen kehitys Lapsen sosiaalisen kehityksen perusta luodaan jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa ja yhteiselämässä muiden kanssa. (Hakkarainen 2008:15; Zimmer 2001:31.) Sosiaalinen vuorovaikutus muuttuu laadullisesti lapsuuden aikana välittömästä emotionaalisesta kontaktista yhteiseksi toiminnaksi ja puhevuorovaikutukseksi (Hakkarainen 2008:15). Kuva 8. Mitähän tytöt ovat sopimassa? Leikki-iässä opitut käyttäytymismallit säilyvät läpi elämän ja niiden avulla lapsi kasvaa sosiaaliseen ympäristöönsä. Liikuntaleikeissä ja liikunnallisessa ryhmätoiminnassa lapset oppivat toinen toisiltaan, auttavat toisiaan, huomioivat toisiaan, sopeutuvat toistensa kykyihin, oppivat sääntöjä, luovat kontakteja toisiinsa ja tekevät yhteistyötä. On hyvä muistaa, että jotkut liikuntaleikit sisältävät paljon kilpailuhenkeä, joissa toisten huomioon ottaminen ja suvaitsevaisuus eivät toteudu niin, että lapsen sosiaaliset taidot kohenisivat. Kasvattaja voi leikkien valinnalla vaikuttaa positiivisesti ryhmän lasten sisäisiin sosiaalisiin suhteisiin. ( Zimmer 2001:31.) Psykomotoriikka painottaa ryhmässä tapahtuvaa toimimista. Se vaatii lapselta paljon turhautumisen sietoa ja valmiutta hyväksyä aikuisen huomion jakautumista useille lapsille. Lapsilla on usein vaikeuksia päivittäisissä sosiaalisissa tilanteissa ja ryhmä edistää siinä käytettyjen taitojen, kuten arjessa tarvittavien sääntöjen ja toisen huomioonottamisen siirtovaikutusta lapsen arkeen. (Zimmer 2011:143.) Kuva 9. Tytöt rakentavat, suunnittelevat ja testaavat. Kuva 10. Tytöt sopivat asioita rakentelun lomassa

18 14 Kuva 11. Tytöt tasapainoilevat radallaan Motorinen kehitys Lapsen motorista kehitystä kuvataan dynaamisten systeemin teorian kautta. Se kuvaa motorisen kehityksen prosessinomaisuutta, johon vaikuttaa biologiset ja ympäristötekijät. Teorian mukaan motorinen kehitys muotoutuu jatkuvasti uudelleen, jolloin uuteen kehitykseen sisältyy jotakin aiemmasta kehityksestä ja uusi kehitys luo pohjaa taas uudelle kehitykselle. Motorinen kehitys noudattaa määrättyä hierarkiaa, jolloin aiemmin opitut taidot ovat edellytys uusille taidoille. Esimerkiksi kävelyn oppiminen edellyttää ryömimisen, konttaamisen ja pystyasennon hallintaa. Teoria pyrkii kuvaamaan, että liikkumiskyvyt (esimerkiksi tarttumaote, kävely tai puheen oppiminen) tukevat lapsen psyykkistä kehitystä. Motoristen taitojen oppiminen edellyttää lapsen omaa tutkimista, löytämistä ja keksimistä. ( Karvonen ym. 2003: 36 37,41; ks. Zimmer 2001: ) Liikkeen syntyyn tarvitaan hermostollisten käskyjen kulkua elimistössä hermoverkkoja pitkin lihaksiin. Hermoston kulkuyhteydet kehittyvät sitä paremmiksi mitä enemmän ja monipuolisemmin sitä käytetään. Koska hermoverkot ovat hyvin muovautuvia varhaislapsuudessa, tulee kasvattajan huolehtia monipuolisen hermoverkon kehittymisestä. Lapsen perusliikuntataitojen opetteleminen; kävely, juoksu, hyppääminen, pallon heitto- ja kiinniotto, potkut ja lyöminen, takaa hermoverkkojen kehittymisen.( Asanti & Sääkslahti, ) Näitä motorisia perustaitoja lapsi tarvitsee jokapäiväisessä elämisessä ja siinä selviytymisessä. Motoriset perustaitojen kehittymisessä lapsi oppii ensin taidosta alkeismallin. Tässä vaiheessa lapsi kiinnittää kaiken huomionsa kehon liikuttamiseen. Runsaalla ja monipuolisella liikkumisella alkeismalli alkaa muuntua ja lapsi

19 15 saavuttaa perusmallin vaiheen. Tällöin lapsen ei enää tarvitse miettiä liikkumistaan, vaan hän voi esimerkiksi seurata muuntuvia maaston muotoja ja sopeuttaa liikkumisensa siihen. Jotta taidot saavuttavat automatisoituneen vaiheen, tarvitsee lapsi runsaasti liikuntaa ja toistoja erilaissa ympäristöissä päivittäin. Tällä ihanne liikkeen tasolla lapsi voi siirtää huomion ympäristön havainnoimiseen. Hyvien motoristen perustaitojen on todettu vähentävän lasten tapaturmia. ( Varhaiskasvatuksen liikunnan suositukset 2005:13 14,26.) 5.2 Liikuntarakentelupaikka Liikuntarakentelupaikka idea on lähtöisin Saksasta. Professorit Gerd Landau ja Klaus Miedsinski kehittivät 1990 luvulla menetelmän, jossa rakenteluvälineistön avulla lapsilla on mahdollisuus kehitellä leikki-ideoitaan. Samalla heidän motoriset valmiudet saavat harjoitusta ja tukea. Rakenteluvälineistöjä on nykyisin ympäri Saksaa lastentarhoissa ja kouluissa. Niiden käyttöön liittyvää tutkimusta ja kehittelyä tehdään psykomotorisen liikuntakasvatukseen erikoistuneen professori Klaus Ficherin johdolla Kölnin yliopistossa. Vakuutusyhtiöt ovat olleet rahoittamassa välineistöjä, sillä tutkimusten mukaan rakenteluleikkeihin osallistuneiden lasten tapaturmaalttius on vähentynyt. ( Lapsuus pihalla 2: ) Kuva 12. Saksalainen liikuntapaikkarakenteluun kehitetty materiaali. < Liikuntarakentelupaikan välineistö muodostuu pääosin valmiiksi siihen kehitellystä laatikko- ja lautasarjasta. (ks. kuva 12 ). Siihen voidaan yhdistää erilaisia rakennuselementtejä ja esineitä; vanerilevyjä, autonrenkaita, lautoja, putkia jne. Liikuntarakentelupaikka muuntuu käyttäjiensä mukaan joka kerta erilaiseksi. Se pyrkii antamaan lapsille rakenteluleikin mahdollisuuden suuremmilla esineillä ja isomman mittakaavan liikkeillä. Niin syntyy liikuntaympäristöjä, jotka haastavat lapsia liikkumaan ja mahdollistavat samalla lasten monipuolisien leikin. Välineistön avulla innostetaan lapsia yhdessä rakenteluun, jossa he voivat auttaa ja tulla autetuksi. (Lapsuus pihalla 2: ) Liikuntapaikkarakenteluvälineistöä käyttää tarkkaan rajattu lapsiryhmä, jota valvoo lasten liikuntataidot tunteva aikuinen. Hän tarkkaillee, että välineet eivät ylitä liikaa

20 16 lasten kykyjä, jolloin ei synny kohtuuttomia vaaratilanteita. On muistettava, että liikuntaturvallisuutta voi oppia vain oman aktiivisen toiminnan ja riskitilanteiden hallinnan kautta. Aikuisen tehtävä on pysyä liikuntapaikkarakentelussa taka-alalla. Heidän tulee olla käytettävissä ja tunnistaa avun tarve. Suorien ohjeiden ja liikuntatehtävien antamista tulee välttää. Ohjaamisen tulee tapahtua epäsuorasti materiaalien valinnan kautta. ( Lapsuus pihalla 2: ) Lapsuus pihalla 2 hankkeessa tarkasteltiin lasten liikkumisen ja leikin mahdollisuutta sekä turvallisuutta ulkoleikkialuilla. Hankkeeseen liittyi yhtenä osana kuinka päiväkodille varta vasten kierrätysmateriaalista edullisesti suunniteltu ja valmistettu välineistö lasten ulkoliikuntaa varten. Kehitetty materiaali soveltui hyvin lasten käyttöön ja työryhmä esitti, että jatkossa kootaan edullinen liikuntarakenteluvälineistön starttipaketti ohjeineen päiväkotien tilattavaksi. ( Lapsuus pihalla 2: 3-4,32; Haaja 2010:2.) 6 Leikki Leikki on aktiivista toimintaa, ja sen ajatellaan olevan ominaista nimenomaan lapsille. Leikkiä voi yksin, erikseen, vertaisryhmässä tai aikuisen kanssa. Tässä luvussa tarkastellaan leikin olemusta ja kehitystä. 6.1 Leikin olemus Lastentarha-aatteen alulle panija Fröbel ( ) tunnisti jo 1800-luvulla leikin merkityksen ja arvon se on lapsen inhimillisen toiminnan korkein muoto ja lapsen elämän ydintä. Leikki ei ole mitätöntä ajankulua vaan jatkuvaa oppimista. Sen avulla lapsi oppii luomaan suhteet itseensä ja muihin. Leikkitäyteinen lapsuus on avuksi syvälliselle ja laajalle koko elämän kestävälle oppimistaitojen kehittymiselle. (Kyrönlampi- Kylmänen, 2010:88; Bruce 2004:13; ks. Zimmer 2001:69.) Vaikka leikkiä on tutkittu paljon, jää käsitteen määrittely usein epätarkaksi ja vaille yleistä hyväksyntää, sillä leikin kriteerit ja painotukset vaihtelevat tutkijan mukaan. Toistuvasti kuitenkin mainitaan määritelmien yhteydessä sen olevan vapaaehtoista,