KUVATAITEEN SANASTOA. Aito vai väärennös?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUVATAITEEN SANASTOA. Aito vai väärennös?"

Transkriptio

1 KUVATAITEEN SANASTOA Aito vai väärennös?

2 Kaikki taide perustuu tavalla tai toisella aiempaan taiteen traditioon. Mikään ei synny tyhjästä. Taideteoksia voi kopioida luvallisesti tai luvatta. Kaikki kopiointi, lainaaminen tai mallista katsominen ei ole luvatonta. Jos lainaaminen tehdään huijaustarkoituksessa, se on rikos. Seuraavassa esimerkkejä siitä, mitä on LUVATON LAINAAMINEN eli väärentäminen!

3 Plagiaatti Jäljitelmä, joka on huijaamistarkoituksessa tehty toisen taiteilijan työstä, on varkaus. Taiteilijan tyylin matkiminen voi myös olla sitä. Jos kopiointia ei ole merkitty, kyseessä on väärennös.

4 Maria Primatšenko: Rotta matkalla. Guassi, 1963 Kristiina Isola: Metsänväki-kuosi 2007

5 Suomalaisnainen huomasi yhdennäköisyyden Barcelonasta ostamansa kassin ja vuonna 2003 ilmestyneen Marimekko-kankaan välillä. Nainen sanoo ostaneensa kassin vuonna Suunnittelija Maija Louekarin mukaan on kuitenkin todennäköistä, että hänen kangastaan on kopioitu, ei toisin päin.

6 Taideteosten kopiointi on kautta taiteen historian ollut merkittävä taideopiskelun menetelmä. Jäljentäminen harjaannuttaa tekijää kuvan tekemisen eri osaalueilla. Magnus Enckell: Narkissos, Taide ihailee itseään. Plagiaatti ei ole rikos, jos sillä ei huijata ketään. Teoksen signeeraukseksi tulee tietenkin kopioijan nimi. Erikseen mainitaan myös lähtökohtana ollut työ.

7 Väärennös Työ, jonka alkuperästä annetaan tarkoituksellisesti väärää tietoa. Väärennöksen teko on petos, siis rikos. Tavoitteena taloudellinen hyöty myytäessä aitona, arvokkaampana teoksena.

8 ESIMERKIKSI Jäljennetään vanhan mestarin työstä uusi kopio ja vanhennetaan se likaamalla ja maalipintaa kuluttamalla. Sitten väärennös myydään aitona. Matkitaan nimekkään taiteilijan tyyliä tai aihetta, tehdään uusi työ ja myydään aitona, aiemmin löytämättömänä. Otetaan muu työ samalta ajalta ja vaihdetaan tekijän nimi.

9 Albert Edelfeltin nimellä signeerattu, aiemmin Alf Wallanderin teoksena myyty pastellityö. Tekniikka poikkeaa ratkaisevasti Edelfeltin tavasta.

10 Väärennettäväksi valitaan usein juuri sellaisia TUNNETUN taiteilijan töitä, joiden aihe on taiteilijan suosima ja joita on taidekaupassa muita runsaammin. Albert Edelfelt: Eukko pärekoreineen, 1882 Helene Schjerfbeck: Sisarukset, 1913

11 Pekka Halonen: Lumisia männyntaimia, 1899 Signeeraamaton talvimaalaus, jota yritettiin myydä Pekka Halosen työnä

12 Menetelmiä taideteoksen aitouden tutkimiseksi Tieto taidehistoriasta: ajankuva, taiteilijan tyyli, aiheet, sivellinjälki ja käsiala. Tekniikan ja materiaalien (mm. väriaineet) tuntemus. Oletetun tekoajan vastaiset asiat teoksessa: tyyli, tekniikka, materiaali, aiheet (mm. pukumuoti tai rakennukset, joita ei ollut). Mistä kuva tulee, jalanjäljet, teoshistoria. Infrapuna-, ultravioletti ja röntgenkuvaus.

13 SALLITTU LAINAAMINEN Kaikki kopiot eivät kuitenkaan ole väärennöksiä, eikä matkiminen välttämättä ole pelkkää jäljentämistä. Kautta aikojen taiteilijat ovat ottaneet vaikutteita toisiltaan. Viittaukset tunnettuihin taidehistoriallisiin teoksiin ovat tavallisia nykytaiteessakin. Taiteen piiristä valittujen lainojen, parafraasien, pastissien ja viittausten käyttö on yleistynyt myös viestinnässä kuvien ja etenkin mainosten maailmassa.

14 Edvard Munch, Huuto, 1893 Hugo Simberg, Halla, 1895

15 Akseli Gallen-Kallela: Kullervon sotaanlähtö, 1901 Simone Martini ( ): Guidoriccio da Fogliano, 1328

16 Repliikki lat. replicare =kiertää auki Taiteilijan itsensä tekemä toisinto omasta teoksestaan. Monet taiteilijat työstävät samaa aihetta, ideaa tai teemaa useissa eri töissään.

17 Helene Schjerfbeck: Tanssiaiskengät

18 Reproduktio Lat. re =uudelleen, producere =tuoda esiin Taideteoksista tehdyt julisteet, kortit, kirjankuvitukset, t-paidat, hiirimatot jne. Mekaanisesti monistettu (valokuva, paino) Tarkoitus on kertoa alkuperäisistä taidekuvista, ei harhauttaa katsojaa.

19

20 Parafraasi kreik. para =rinnakkais-, phrasis =ilmaisu Itsenäinen taideteos, jossa tekijä lainaa aihetta toiselta taiteilijalta, muuntaa sen ideaa tai siirtää sen omaan aikaansa ja ympäristöönsä. Yleinen ilmaisukeino postmodernistisessa taiteessa.

21 Diégo Velázquez, Venus peilin edessä,

22 Akseli Gallén-Kallela: Symposion (luonnos), 1894 Kaj Stenvall: TV:n orjat, 1982

23 Roy Lichtenstein, M-Maybe, 1965

24 Harro Koskinen, Sikaperhe, 1969 Sikamessias

25 Vladimirin Jumalanäiti 1125 Andrei Rublev: Vladimirin Jumalanäiti 1405

26 Marianna Flinckenberg-Gluschkoff, Vladimirin Jumalanäiti, 1965 Kaj Stenvall, Ma-Madonna, 1995

27 Akseli Gallén-Kallela: Sammon puolustus, 1896

28 Markku Laakso: Sammon puolustus, 1999

29 Don Rosa: Sammon salaisuus, 1999

30 Albert Edelfelt: Leikkiviä poikia rannalla, 1884

31 Ray:n mainos Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä

32 Michelangelo: Adamin luominen, 1508 (Sikstuksen kappelin fresko)

33 Koko aukeaman työpaikkailmoitus Helsingin Sanomissa

34 Ferdinand von Wright: Taistelevat metsot, 1886

35 Ö-ryhmä, Taistelevat metsot, 1981

36

37

38 Pastissi ransk. pastiche = tahna Teos, jossa taiteilija tarkoituksellisesti jäljittelee menneen aikakauden tai toisen taiteilijan tyyliä ilman suoranaista kopiointia.

39 Milon Venus n. 100 eaa. Kuutti Lavonen: Maa odottaa, 1995 Jackson Pollock: Syysrytmejä, 1950

40 Elvi Maarni: Ompelijatar, 1943 Helene Schjerfbeck: Virkkaava tyttö, 1904

41 James McNeill Whistler: Arrangement in Grey and Black (Whistler s Mother), 1871

42 Caroline Pipping: Timetravellers I, 1988

43 Michelangelo: Maan ja veden erottaminen, (Sikstuksen kappeli, yksityiskohta)

44 Kaj Stenvall: Se suuri saksalaisuus, 1991

45 Caspar David Friedrich ( )

46 Kaj Stenvall: Leikki sikseen, 1972

47 Alvar Gullichsen: Raba Hiff Dr Yes -installaatio, Fiktiivinen yritys Bonk Business Inc.

48 Sitaatti Taiteilijan tekemä osittainen laina tai toiste, viittaus johonkin toiseen työhön.

49 Sandro Botticelli: Kevät, n. 1478

50 René Magritte: Ready-Made Bouquet, 1956

51 Akseli Gallén-Kallela: Kullervon kirous, 1899 Robert Lukander: Miksi haukkua kun voi myös purra, 2002

52 Eero Järnefelt: Raatajat rahanalaiset (Kaski), 1893

53 Anne Siirtola: Raatajat rahanalaiset, 1991

54 TEHTÄVÄ: Reproduktio taideteoksesta = Juliste puolesta tai vastaan Valitse taidekuva, joka herättää sinussa ajatuksia ja on kiinnostava. Suunnittele ja toteuta taidekuvasta reproduktiona juliste / mainos, jolla edistät tai vastustat jotakin asiaa. Juliste voi olla taideteoksen PARAFRAASI eli muunnelma PASTISSI eli tyylillinen lainaus SITAATTI, jossa lainaat vain osan teoksesta toiseen kuvaan tai ympäristöön. Voit siteerata useampaakin taideteosta. Väline ja tekniikka: Digitaalisesti muokattu kuva, johon voit yhdistää maalausta, piirustusta tai muita perinteisiä tekniikoita. Voit muuttaa alkuperäisen taideteoksen sommitelmaa tarpeen mukaan. Arviointi: Kekseliäisyys, oivallus, tekninen toteutus, lainauksen ymmärtäminen.

55 Virikkeeksi Akseli Gallén-Kallela: Aino-taru 1891

56

57 Sirpa Alalääkkölä: Aino-triptyykki 1988

58

59

60

61

62 Tunnistatko lainat?

63 Tunnistatko lainat?

Piratismi ja taide Eeva Laakso 15.5. - 20.6.2010

Piratismi ja taide Eeva Laakso 15.5. - 20.6.2010 Piratismi ja taide Eeva Laakso 15.5. - 20.6.2010 Aluksi Eräs vanha piratismin muoto on kuvataiteen väärentäminen. Suurin osa väärennetystä kuvataiteesta on tauluja. Myös lasiesineitä, veistoksia, metallille

Lisätiedot

Ottaisin mieluummin ponin

Ottaisin mieluummin ponin Ottaisin mieluummin ponin ja muita totuuksia Suomen taiteen helmistä VIRPI SALMI atena Rakas lukija, Ensimmäinen painos, 2018 etukannen kuva: Akseli Gallen-Kallela, Poika ja varis (1884). Antell-kokoelma,

Lisätiedot

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan!

Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Tervetuloa oppimaan Cygnaeuksen galleriaan! Ennakkotehtävä Cygnaeuksen gallerian taiteilijoista Cygnaeuksen galleriassa voi tutustua moneen Suomen taiteen merkittävään

Lisätiedot

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

KUVATAIDE VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet KUVATAIDE VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan, taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja käyttämään

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:17 Asia Hakija Yhteenliitetyt valokuvat A Annettu 13.10.2009 Tiivistelmä Kysymys yhteenliittämällä tehtyjen kuvien tekijänoikeussuojasta. Valokuvien yhteenliittäjälle

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali

Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Sulkakansa-kokonaisuus 2012 6. luokat Opettajan oheismateriaali Kullervo ja Korppi Kuvataide: 2x45 minuuttia Kuvat osoitteesta: http://www.ateneum.fi/kalevalataidettakouluille/index.html Tarvikkeet: Kalevala

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

TUTUSTU POHDI KESKUSTELE

TUTUSTU POHDI KESKUSTELE TUTUSTU POHDI KESKUSTELE Suomen taiteen tarina LYHYTELOKUVAT Kouluaineisto, opettajan materiaali Ateneum on tuottanut kokoelmien klassikkoteoksista kolmetoista lyhytelokuvaa. Kukin elokuva esittelee yhden

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

Kulttuuriperintö ja metsätalous - kokemuksia ja käytäntöjä. Sami Oksa Ympäristöpäällikkö UPM Metsä

Kulttuuriperintö ja metsätalous - kokemuksia ja käytäntöjä. Sami Oksa Ympäristöpäällikkö UPM Metsä Kulttuuriperintö ja metsätalous - kokemuksia ja käytäntöjä Sami Oksa Ympäristöpäällikkö UPM Metsä UPM ja kulttuuriperintö UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiö perustettiin keväällä 2006. Säätiön omistuksessa ja

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2009:5 Asia Hakija Hautamuistomerkin kuvaaminen kirjaan A Annettu 3.3.2009 Tiivistelmä Tekijänoikeudella suojattujen hautamuistomerkkien ja niihin sisältyvien patsaiden valokuvaaminen

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun 1 / 13 2015 Etelä-Karjalan taidemuseo Sisällys 3 Johdanto tehtävät: 4 Museo ilmiönä 1 5 Museo ilmiönä 2 6 Henkilökohtainen taidekokemus 1 7 Henkilökohtainen taidekokemus

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi

Lisätiedot

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset

KDK:n ajankohtaiset kuulumiset KDK:n ajankohtaiset kuulumiset 17.5.2011 Valtakunnalliset museopäivät, Turku Tapani Sainio Kansalliskirjasto www.kdk2011.fi Kansallinen digitaalinen kirjasto parantaa kirjastojen, arkistojen ja museoiden

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Yhteinen johtajuus Hämeenlinnassa. VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI JYVÄSKYLÄ Marja-Liisa Akselin & Elina Fonsen

Yhteinen johtajuus Hämeenlinnassa. VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI JYVÄSKYLÄ Marja-Liisa Akselin & Elina Fonsen Yhteinen johtajuus Hämeenlinnassa VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI JYVÄSKYLÄ Marja-Liisa Akselin & Elina Fonsen 25.3.2015 VARHAISKASVATUKSEN STRATEGISET VALINNAT 2011-2015 Talous (Vastuullinen varainkäyttö)

Lisätiedot

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista

Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista Räjäytetään taidemarkkinat! Seminaaritehtävien avainlöydökset: esimerkkejä ja yhteenvetoa keskusteluista ? Miten saada tavalliset suomalaiset ostamaan arvokkaampia teoksia kuin nykyään? Kerro entistä paremmin

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat

Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat KUVATAIDETTA Taideteos kierrätystölkeistä, yksityiskohta lavasteesta 2016 Aleksis Kiven peruskoulussa 7. 9. luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli

Lisätiedot

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille,

Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, Ylivoimaisia digitaalilsia palveluita kuvataiteen sektorille Galleristeille, taiteilijoille, museoille, taidemessuille, taidevuokraamoille, huutokaupoille, taidekouluille, taidekilpailuille ARTEST on maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi

Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi Vinkkejä kulttuuriperintökasvatuksen tueksi ulpu mustonen, lastentarhanopettaja Lapsen minuus kasvaa ja kehittyy sidoksissa kulttuuriin. Kulttuuriperintöön tutustumalla lapsen kulttuuri-identiteetti ja

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA

LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖPAJATARJONTA työpajat 2013-2014 TYÖPAJAOPETUS Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Kuvataiteen työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti yli 14 vuotiaille, kaksi vuotta periodiopetuksessa

Lisätiedot

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet

Opintojaksot Perusopinnot 25 op Aineopinnot 35 op Opintojaksot 687600P Johdatus taidehistoriaan (5op) Laajuus Opetuskieli Ajoitus Osaamistavoitteet Opintojaksot Perusopinnot 25 op 687600P Johdatus taidehistoriaan 5 op 687601P Taidehistorian peruskurssi 13 op 687602P Kotimaan ekskursio 3 op 687603P Valinnaiset opinnot 4 op Aineopinnot 35 op 687604A

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

KUVATAIDETTA. 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

KUVATAIDETTA. 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat KUVATAIDETTA 9 val. ryhmätyö----pop Aleksis, 2009-10 Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat 1. KUVATAIDELUOKAT 7-9 LK. lyijykynä, tussi, muste ja hiilipiirustusta akvarelli, pastelli ja öljyvärimaalausta

Lisätiedot

Lapset kriisien kuvissa

Lapset kriisien kuvissa Lapset kriisien kuvissa Koulujen Aikakauslehtipäivä 2010 Millaisen kuvan media antaa kriiseissä elävien lasten elämästä? Hätkähdyttävätkö ja herättävätkö kuvat lapsista tunteita? Vai tuntuvatko ne missään?

Lisätiedot

Kalevala-projekti 2012-2013

Kalevala-projekti 2012-2013 Kalevala-projekti 2012-2013 Turun Normaalikoulu 4B Jarno Nieminen, Henna Laaksonen, Riikka Haavisto, Jutta Digert Kalevala-projekti toteutettiin syksyn 2012 aikana, osana Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen

Lisätiedot

Tekijänoikeus ja piratismi

Tekijänoikeus ja piratismi Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta. YK:n

Lisätiedot

Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja

Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä. Mari Lampenius Asianajaja Tekijänoikeuden vaikutuksesta E tiedon hyödyntämisessä Mari Lampenius Asianajaja 23.5.2011 Teoksen tekijänoikeus Tekijänoikeuslain mukaan sillä joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen on tekijänoikeus

Lisätiedot

Taidetta Turun taidemuseossa

Taidetta Turun taidemuseossa Taidetta Turun taidemuseossa Turun taidemuseon toimintaa ylläpitää Konstföreningen i Åbo - Turun Taideyhdistys ry. Vuonna 1891 toimintansa aloittanut Taideyhdistys on perustettu edistämään taiteen harrastusta,

Lisätiedot

Älä luule, ota selvää!

Älä luule, ota selvää! Älä luule, ota selvää! Tekijä Elämä ilman kulttuuria on tylsää 1 Yhdistä tekijä ja teos. laulaja kirjailija kuvittaja ohjaaja säveltäjä 2 Kirjoita omin sanoin kehykseen mikä teos on. 3 Täydennä ajatuskarttaan

Lisätiedot

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008 AS-84.3400 Automaatiotekniikan seminaarikurssi Kevät 2008 Kurssin tavoitteet Konferenssisimulaatio Harjoitella tieteellisen tekstin / raportin kirjoittamista Harjoitella tiedon etsimistä ja viittaamista

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen.

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen. KULTTUURIKURKISTUS Tähän esitteeseen on koottu tietoa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelujen lainattavista kulttuurisalkuista. Kulttuurikurkistus-salkkujen sisällöt antavat välineitä taide- ja kulttuurikasvatukseen

Lisätiedot

OLIPA KERRAN T-PAITA. Pieni opas tekstiilin uusiokäyttöön

OLIPA KERRAN T-PAITA. Pieni opas tekstiilin uusiokäyttöön OLIPA KERRAN T-PAITA Pieni opas tekstiilin uusiokäyttöön 1 Tästä kaikki alkaa: Lähtökohtaisesti kaikissa tämän oppaan töissä käytetään materiaalina vanhoja trikoo t-paitoja, mutta myös muut vastaavat materiaalit

Lisätiedot

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat

KUVATAIDETTA. Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka. Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat KUVATAIDETTA Kuvataiteen lopputyö (osa) 2018, sekatekniikka Aleksis Kiven peruskoulussa 7.-9.luokat OPISKELU JA OPETUSSUNNITELMA Kuvataideluokalla opiskelu antaa kuvataiteesta innostuneelle ja lahjakkaalle

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

Kuvien käyttö opetuksessa

Kuvien käyttö opetuksessa Kuvien käyttö opetuksessa Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: teoskynnys, CC, kuvaruutukaappaus, kartat, kuvauslupa Creative Commons, kuva, Google, YouTube, Flickr, jakaminen,

Lisätiedot

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen

PIENI RETKI KUVAAN. Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen PIENI RETKI KUVAAN Ohjeita kuvataiteen katsomiseen ja edelleen työstämiseen Sovella kohderyhmän ja iän mukaan. Perusasioita voidaan käsitellä jo ennen näyttelykäyntiä esim. teosluettelon kanssa. PERUSASIAT

Lisätiedot

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä.

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Mikä tekijänoikeus? 1/10 Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Tekijänoikeus ja piratismi toinen oppitunti Mikä tekijänoikeus? 1/10 Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN KOPIRAITTILAN KOULU PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden käyttö Kunhan

Lisätiedot

Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO

Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO Mitä tiedekustantajan pitäisi tietää sopimuksista ja oikeuksista? Suomen tiedekustantajien liitto 24.9.2010 Jukka-Pekka Timonen KOPIOSTO 1 Tekijänoikeus syntyy henkilölle siirtyy kustantajalle vain sopimuksella

Lisätiedot

Katja-Maaria Vilén ART

Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén ART Katja-Maaria Vilén Art Taide on ikkuna asioille jotka muuten eivät näkyisi. 2 3 Taiteilija Katja-Maaria Vilén Syntynyt Helsingissä 1984, asuu Vantaalla. Tervetuloa taidematkalle!

Lisätiedot

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015 Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa Laura Uimonen 16.11.2015 Tutkimuksen taustaa Rakennusalalta, kunnilta, suunnittelijoilta ja kulttuuri toimijoilta kysyttiin syksyllä 2015 näkemyksiä kuva

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:8

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:8 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1993:8 Asia Hakija Valokuva, taideteos A Annettu 14.4.1993 Tiivistelmä Taideteos oli keskeisenä aiheena Yliopistolehdessä julkaistussa valokuvassa. Valokuvan käyttäminen

Lisätiedot

SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA 2013: Vaikuttuneisuus taiteilijoista ja tyylisuunnista

SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA 2013: Vaikuttuneisuus taiteilijoista ja tyylisuunnista SUOMALAISTEN NÄKEMYKSET KULTTUURISTA : Vaikuttuneisuus taiteilijoista ja tyylisuunnista . JOHDANTO Tässä raportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jolla on selvitetty suomalaisten näkemyksiä

Lisätiedot

1 lk:n tavoitteiden lisäksi oppilas kehittyy kuvallisen viestinnän välineiden käytössä havainnoi todellisen ja kuvallisen maailman eroja.

1 lk:n tavoitteiden lisäksi oppilas kehittyy kuvallisen viestinnän välineiden käytössä havainnoi todellisen ja kuvallisen maailman eroja. KUVATAIDE Kuvataideopetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kuvallisen ajattelun ja esteettisen ja eettisen tietoisuuden kehittymistä sekä antaa valmiuksia omaan kuvalliseen ilmaisuun. Keskeistä on ymmärtää

Lisätiedot

Provenance < lat. provenire = tulla esiin esineen synty- tai alkuperä (Otavan iso tietosanakirja, Hki, 1963)

Provenance < lat. provenire = tulla esiin esineen synty- tai alkuperä (Otavan iso tietosanakirja, Hki, 1963) Ajankohtaisseminaari museoiden kokoelmahallinnasta Alustus 14.4.2008 yhdessä konservaattori Kirsti Harvan kanssa klo 15.15-16.00 järjestäjä: Museoliitto ja Suomen kansallismuseo paikka: Suomen kansallismuseo

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa 3. Etkot & Jatkot 4. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 5.

Lisätiedot

Aarnikotka pohjoisen kullan vartija

Aarnikotka pohjoisen kullan vartija Aarnikotka pohjoisen kullan vartija Logon alkuperä Aarnikotka määritellään yleisesti tarueläimeksi, joka on puoliksi kotka ja puoliksi leijona. Ikonisesta hahmosta tuli UPM:n symboli vuonna 1899 järjestetyn

Lisätiedot

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO

KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 8.- 9. LK 2h / VIIKKO LISÄKURSSI 8. LK 2h / VIIKKO 9. LK 2h tai 1h / VIIKKO KUVATAIDE VALINNAINEN 2 tuntia/viikko 8.lk peruskurssi 3 ja 4 Valokuvaus ja pimiötekniikka: Opit valokuvaamaan

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Taide, tutkimus, rii. Metodologia 2012

Taide, tutkimus, rii. Metodologia 2012 Taide, tutkimus, rii. Metodologia 2012 Miksi ja mitä taiteellinen tutkimus? Ei taiteen tutkimusta eikä taiteilijan tekemää tutkimusta = taiteilijan, tutkijan ja maallikon välisen eron krii.stä tutkimista

Lisätiedot

Avain lasten Ateneumiin

Avain lasten Ateneumiin Avain lasten Ateneumiin Aurora Ståhlberg 6 v. Opas vanhemmille ja opettajille Avain lasten Ateneumiin Opas vanhemmille ja opettajille Tämä opas on tehty lapsille ja heidän seurassaan kulkeville aikuisille.

Lisätiedot

Imatran seutua kuvattiin jo 1800-luvulla maalauksin ja piirroksin, joita tekivät mm. Severin Falkman, Albert Edelfelt ja Akseli Gallen-Kallela.

Imatran seutua kuvattiin jo 1800-luvulla maalauksin ja piirroksin, joita tekivät mm. Severin Falkman, Albert Edelfelt ja Akseli Gallen-Kallela. Imatran taidemuseon kokoelmapoliittinen ohjelma 1. Kokoelman historiaa ja taiteilijoita Imatran seutua kuvattiin jo 1800-luvulla maalauksin ja piirroksin, joita tekivät mm. Severin Falkman, Albert Edelfelt

Lisätiedot

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2012 2013 TEHTÄVÄT

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2012 2013 TEHTÄVÄT Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2012 2013 TEHTÄVÄT Määräykset ja ohjeet 2012:13 Opetushallitus

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut KORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Kopiointilupa helpottaa teosten käyttöä Kopioston kopiointilupa on hyödyllinen apu opetuksessa. Se mahdollistaa painettujen julkaisujen osittaisen

Lisätiedot

NaturEpic Stories of our nature

NaturEpic Stories of our nature NaturEpic Stories of our nature Maria Lehtman Valokuvataiteilija Dip. EMC Hiljainen lampi katselee taivasta - odottaa talven väistymistä. Hetkeksi pysähdyn minäkin ja annan verhon väistyä mielestäni Ehkä

Lisätiedot

KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA

KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA KORKEA- KOULUJEN KOPIOINTILUPA YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT Kopioston kopiointilupa on hyödyllinen apu opetuksessa. Se mahdollistaa painettujen julkaisujen osittaisen kopioimisen ja digitoimisen,

Lisätiedot

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa

Tekijänoikeudet liiketoiminnassa Tekijänoikeudet liiketoiminnassa IPR-seminaari 9.11.2016 Albert Mäkelä lainopillinen asiamies, Suomen Yrittäjät 1 Mitä tekijänoikeus suojaa? Tekijänoikeus suojaa kirjallista tai taiteellista teosta Teoksen

Lisätiedot

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA?

MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? MITÄ BLOGIIN, WIKIIN TAI KOTISIVUILLE SAA LAITTAA? Tekijänoikeudet ja tietosuoja verkossa Ella Kiesi 26.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla Vaikuttava lainsäädäntö Tekijänoikeuslaki 404/1961

Lisätiedot

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Puiston avajaiset 22.10.2012 Polku Punaiset kivipaadet kuva: Päivi Kiuru kuva: Päivi Kiuru TAPIO WIRKKALAN PUISTO Kun Robert Wilson piirsi puiston suunnitelman, se

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa Etkot & Jatkot 3. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 4. Seuraa

Lisätiedot

Väärennös kirjallisuuden peilinä

Väärennös kirjallisuuden peilinä Väärennös kirjallisuuden peilinä F T S A N N A N Y Q V I S T N U O R T E N A K A T E M I A K L U B I S U O M A L A I N E N T I E D E A K A T E M I A 2 2. H U H T I K U U T A 2 0 1 3 FT Sanna Nyqvist Yleisen

Lisätiedot

HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa. Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa

HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa. Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa Minna Kangasmaa Lace Square - pylväitä ja silmukoita betoni 450 x 450 x 450 cm 2009 Kaakkurin tori, Oulu Julkinen

Lisätiedot

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Määräykset ja ohjeet 2016:7 Opetushallitus

Lisätiedot

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi

JUHANI-07. Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi Tampereen ammattikorkeakoulu Taiteen koulutusohjelman opinnäytetyö Kuvataiteen suuntautumisvaihtoehto Kevät 2007 Juhani Tuomi OPINNÄYTETIIVISTELMÄ Osasto Kuvataide Tekijä Juhani Tuomi Työn nimi Lopputyön

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

Huutokauppalista

Huutokauppalista Huutokauppalista 24.9.2011 Nro Kuva Tuote Signeeraus Muuta 1 Nuutajärvi-pokaali, uniikkiteos 2011 Markku Salo Uniikkiteos Nuutajärvi-pokaalilla taiteilija Markku Salo haluaa kunnioittaa taiteilijaprofessori

Lisätiedot

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus

Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille - palvelu, Valtion taidemuseo 9.11.2011 Esityksen rakenne Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet

Lisätiedot

Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA

Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA Tekijänoikeus AUDIOVISUAALISEN TEOKSEN KÄYTTÖ TUTKIMUKSESSESSA TEKIJÄNOIKEUSLAIN MUKAISET OIKEUDET AV-TEOKSEEN Tekijänoikeuslain esimerkkiluettelossa ja poikkeussäännöksissä puhutaan elokuvateoksesta,

Lisätiedot

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä.

TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ. Kuvittele itsesi teoksen sisään noin 5 cm:n pituisena ja piirrä eteesi aukeava näkymä. Pystysuuntaiselle A3-arkille piirtämällä. PIIRUSTUS- JA SUUNNITTELUKOE ARKKITEHTUURIN JA MAISEMA-ARKKITEHTUURIN HAKUKOHTEET MAANANTAI 7.6.2010 KLO 10.00-12.00 1 TAIDETEOKSEN SISÄLLÄ Oheinen kuva esittää Richard Longin veistosta A Line in Scotland

Lisätiedot

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store

Lisätiedot

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS Tulevaisuutta tehdään täällä Tervetuloa Harald Herlin - oppimiskeskukseen! Oppimiskeskus on osa Aalto-yliopistoa, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Opi

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan.

Tekijänoikeusneuvosto on käsitellyt lausuntopyynnön ja esittää lausuntonaan seuraavan. TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 1997:9 Asia: Musiikin käyttäminen multimediassa Annettu: 26.3.1997 Multimediassa käytettyihin musiikkinäytteisiin ei voitu soveltaa tekijänoikeuslain 22 :n sitaattisäännöstä,

Lisätiedot

Tekijänoikeudet opetustoimessa

Tekijänoikeudet opetustoimessa Tekijänoikeudet opetustoimessa Leena Hiltunen Teos ja tekijän oikeus siihen 1.1.2006 alkaen uudistuksia vuoden 1961 tekijänoikeuslakiin (osa uudistuksista voimaan 1.1.2007); TekijäL 1 : Sillä, joka on

Lisätiedot

Opinto-oikeus Taidehistorian opiskeluoikeus on kaikilla läsnä olevaksi ilmoittautuneilla yliopiston opiskelijoilla.

Opinto-oikeus Taidehistorian opiskeluoikeus on kaikilla läsnä olevaksi ilmoittautuneilla yliopiston opiskelijoilla. Taidehistoria Osoite: Taidehistoria, PL 1000, 90014 Oulun yliopisto Puhelin: 029 448 3313 (opintotoimisto), 029 448 3334 (lehtori) Sähköposti: paivi.kynkaanniemi@oulu.fi (opintotoimisto), jorma.mikola@oulu.fi

Lisätiedot

Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin

Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin Kritiikki: Hurjaa vyörytystä Ahjossa - Muut taiteilijat uhkaavat jäädä Reima Hirvosen shamanistisen teosmyllerryksen jalkoihin Olli Sorjonen Kimmo Kirves Reima Hirvosen näyttelyssä on yli 60 yksittäistä

Lisätiedot

Aika/Datum Month and year Kesäkuu 2012

Aika/Datum Month and year Kesäkuu 2012 Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Faculty Laitos/Institution Department Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos Humanistinen tiedekunta Tekijä/Författare Author Veera Lahtinen

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:13

TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:13 TEKIJÄNOIKEUSNEUVOSTO LAUSUNTO 2011:13 Asia Hakija Sitaattioikeus kirjan kuvitukseen X Annettu 4.10.2011 Tiivistelmä Kirjassa julkaistuja teoksina suojattavia kolmea piirrosta ei saanut siteerata kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja!

Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! Ihminen ensin tukea, apua ja ratkaisuja! 41. Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 10.-11.4.2013 Aikuiskouluttaja Raine Manninen www.rainemanninen.fi Uskotko itsesi kehittämiseen, vai kuluuko aikasi itsesi

Lisätiedot

Huutokauppalista 24.9.2011

Huutokauppalista 24.9.2011 Huutokauppalista 24.9.2011 Nro Kuva Tuote Signeeraus Muuta 1 Nuutajärvi-pokaali, uniikkiteos 2011 Markku Salo Uniikkiteos Nuutajärvi-pokaalilla taiteilija Markku Salo haluaa kunnioittaa taiteilijaprofessori

Lisätiedot

Kooste kaikista kuvataiteen keskeisten käsitteiden avauksista eperusteet-palvelussa

Kooste kaikista kuvataiteen keskeisten käsitteiden avauksista eperusteet-palvelussa 1. Kulttuurinen moninaisuus Yksilöt ja ryhmät ovat kulttuurisesti monimuotoisia ja muuttuvia. Kulttuuri nähdään historiallisesti ja sosiaalisesti välittyvänä merkitysten järjestelmänä, joka ilmenee erilaisten

Lisätiedot

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

VANHA PANKKITALO. Aleksanterinkatu 36 B, Helsinki

VANHA PANKKITALO. Aleksanterinkatu 36 B, Helsinki VANHA PANKKITALO Aleksanterinkatu 36 B, Helsinki Vanha pankkitalo valmistui vuonna 1898 Suomen Yhdyspankin pääkonttoriksi. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti, professori Gustaf Nyström, joka oli akateemisen

Lisätiedot

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään

Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Tekijänoikeus tuo leivän tekijän pöytään Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.

Lisätiedot

- harjaantuu tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn ja itsearviointiin

- harjaantuu tavoitteelliseen prosessinomaiseen työskentelyyn ja itsearviointiin 1 7.17. Kuvataide Lukion kuvataideopetuksessa opiskelija oppii tulkitsemaan, arvostamaan ja arvottamaan omaa ja muiden kuvallista kulttuuria. Kuvataideopetuksen tarkoituksena on kehittää opiskelijan ymmärrystä

Lisätiedot

http://creativecommons.fi/

http://creativecommons.fi/ Creative commons http://creativecommons.fi/ Taustaa Richard M. Stallman: Free software From Copy Rights to Copy Left Tavoitteena ohjelmistojen vapaus (Avoin koodi) General Public License, GPL Tekijänoikeus

Lisätiedot

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun

Lisätiedot

Tämä ehdotus ei ole pelkästään ympäristöön sijoitettu taideteos, vaan taideteos, jossa on kyse liikkeestä - katsojan liikkumisesta.

Tämä ehdotus ei ole pelkästään ympäristöön sijoitettu taideteos, vaan taideteos, jossa on kyse liikkeestä - katsojan liikkumisesta. Quisnam vertitur? Liikenneympyrälle on tunnusomaista, että katsoja liikkuu - jolloin hän saa aikaan kineettisen hetken. Siksi liikenneympyrään sijoitetun taideteoksen tulee hyödyntää tätä ilmiötä - kohde,

Lisätiedot

Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen

Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen Kirjojen perehdytys Mikä on Elävä kirjasto? Miten Elävä kirjasto toimii? Keitä kirjat ovat? Mitä on olla elävä kirja? Kirjaesittelyiden tekeminen Elävä kirjasto on yhdenvertaisuus- ja monikulttuurisuustyön

Lisätiedot

MUSEOPALVELUJEN HINNOITTELU. Hinta. Museopalvelu (sis. alv 24 %) (voimassa alkaen)

MUSEOPALVELUJEN HINNOITTELU. Hinta. Museopalvelu (sis. alv 24 %) (voimassa alkaen) Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 13.12.2017 Liite 1 90 1 MUSEOPALVELUJEN HINNOITTELU (voimassa 1.1.2018 alkaen) - Hyvinvoinnin ja osallisuuden lautakunta 13.12.2017 xx Museopalvelu (sis. alv 24

Lisätiedot

Opettajan SoleOps -ohje

Opettajan SoleOps -ohje Opettajan SoleOps -ohje Opettaja käyttää järjestelmää opintojaksoselosteidensa selaamiseen ja muokkaamiseen, työaikasuunnitelmiensa selaamiseen ja tulostamiseen, opintojaksojensa ilmoittautumisten hyväksymiseen

Lisätiedot