Kotipalvelujen näkökulma vanhuksen alkoholiongelmiin

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kotipalvelujen näkökulma vanhuksen alkoholiongelmiin"

Transkriptio

1 Kotipalvelujen näkökulma vanhuksen alkoholiongelmiin Christoffer Tigerstedt A-klinikkasäätiön päihdetiedotusseminaari Balderin sali Esityksen nimi / Tekijä 1

2 Juomiskulttuurissa meneillään kolme isompaa muutosta Naisten alkoholinkäyttö on lisääntynyt merkittävästi viisi vuosikymmentä. Kulttuurisesti muutos naisilla on isompi kuin miehillä. Alaikäisten alkoholinkäyttö on vähentynyt tuntuvasti jo yli 15 vuotta. Eläkeikäisten alkoholinkäyttö on lisääntynyt tasaisesti 1980-luvusta lähtien. Suurimmat muutokset naisilla Esityksen nimi / Tekijä 2

3 Keskeinen kuluttajaryhmä Keskimäärin eläkeikäisillä on aikaisempaa enemmän ostovoimaa, he ovat entistä terveempiä ja toimintakykyisempiä. Vuonna 2030 neljäsosa väestöstä on yli 65-vuotiaita. Myös keskeinen alkoholinkuluttajaryhmä Esityksen nimi / Tekijä 3

4 Eläkeikäisten alkoholinkäyttö (1) Ikäihmisten alkoholinkulutuksen kasvutrendi on omalakinen ilmiö. Sen enempää 1990-luvun alun taloudellinen lama kuin vuonna 2008 alkanut alkoholinkäytön hidas väheneminen ei ole pysäyttänyt tätä trendiä. Suku/ikäpolviefekti. Märän sukupolven (s. noin ) juomiskäyttäytyminen on vaikuttanut myöhempiin mutta ilmeisesti myös edeltäviin ikäluokkiin. Naisilla muutokset ovat olleet suurempia kuin miehillä: 1993: vuotiaisista naisista 38 % oli käyttänyt alkoholia viimeisen vuoden aikana. 2013: 60 %. 1993: vuotiaisista miehistä 69 % oli käyttänyt alkoholia viimeisen vuoden aikana. 2013: 77 % Esityksen nimi / Tekijä 4

5 Eläkeikäisten alkoholinkäyttö (2) Iäkkäiden ihmisten määrän kasvu + alkoholinkäytön lisääntyminen + omassa kodissa asumisen politiikka =>??? Kotihoidolle ja omaishoidolle asettuu suuria odotuksia. Erityisongelmia Runsaimmin juovat vuotiaat miehet. Näitä vanhemmat, jatkuvasti apua tarvitsevat ja runsaammin juovat henkilöt. Keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden ja alkoholin interaktiot. Suuria yksilöllisiä eroja, joista on vaikea tietää etukäteen. Uusi, arvaamaton ilmiö suomalaisessa juomiskulttuurissa Esityksen nimi / Tekijä 5

6 Eläkeikäisten alkoholinkäyttö (3) Tutkimus ikäihmisten alkoholinkäytöstä on alkanut vasta 2000-luvulla. Yleensä tutkimus käsittelee alkoholinkäytön vaikutuksia ikääntyvään henkilöön. Omassa tutkimuksessamme tarkastelimme, miten kotona asuvan ikääntyvän henkilön alkoholinkäyttö vaikuttaa häntä hoitaviin kotihoidon työntekijöiden työhön Esityksen nimi / Tekijä 6

7 Pieni tapaustutkimus (Riitta Koivula ym.) Aineisto: 10 kotihoidon työntekijän (KHT) haastattelua (sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, perus- ja lähihoitajia). Miten iäkkäiden asiakkaiden alkoholinkäyttö ilmenee KHT:n työtilanteissa? Mistä päihde-ehtoiset arkitilanteet asiakkaan kotona koostuvat? Miten KHT:t toimivat näissä tilanteissa? Miten he arvioivat selviytyvänsä näistä tilanteista? (Koivula ym., YP 5/ ja Koivula, Tiimi 1/2016) Lähtökohta 1: KHT:n työpaikka/kenttä on iäkkäiden koti, ts. iäkkäiden yksityisaluetta. Lähtökohta 2: KHT:n perustehtävä on tukea iäkkäiden toimintakykyä ja arjesta selviytymistä. Kenen säännöt pätevät, jos syntyy ongelmia? Esityksen nimi / Tekijä 7

8 Alkoholiongelmat ja elämänhallinnan tukeminen (1) Hoito- ja palvelusuunnitelmaan ei aina haluta kirjata alkoholiongelmaa: yleensä niitä ei kirjata, koska ne on leimaavia. Ei meillä ole oikeutta leimata ketään. Minä olen itse tosi varovainen, enkä minä halua leimata ketään. Se on vähän hankala kysymys. Suunnitelmassa sovitaan, että asiakas ei saa olla humalassa kotikäynnin aikana. KHT:t haluavat kuitenkin kunnioittaa myös runsaasti alkoholia käyttävien itsemääräämisoikeutta. Humaltuneita asiakkaita on vaihtelevasti päivittäin, pari päivää viikossa, viikoittain. Alkoholitapaukset vievät keskimääräistä enemmän työaikaa ja tarvitsevat enemmän erityyppistä apua Esityksen nimi / Tekijä 8

9 Alkoholiongelmat ja elämänhallinnan tukeminen (2) Lääkkeiden jakamisessa törmättiin ongelmiin. Humaltuneelle asiakkaalle työntekijä ei saa antaa lääkettä, jolloin sairauksien hoito ja seuranta vaikeutuvat. Myös talousasioissa KHT:t joutuivat välikäteen: hoitivat maksamattomia laskuja, ehdottivat edunvalvontaa (joka torjuttiin, koska sitten se viinankin läträäminen loppuu ) Esityksen nimi / Tekijä 9

10 Alkoholiongelmat ja ammattipätevyys KHT:n työ on hoiva- ja hoitotyön ja toisaalta päihdetyön yhdistämistä. Harvoilla on kuitenkin päihdetyön koulutusta. Tästä syntyi työntekijöille riittämättömyyden tunne. Asiakkaille ja heidän omaisilleen tarkoitettuja päihdeoppaita on olemassa, mutta ne eivät olleet työntekijöiden käytössä. KHT:n hoitoonohjausyritykset eivät useinkaan onnistuneet eikä asiakkaan itsemääräämisoikeutta haluttu nujertaa. Työntekijöiden arvion mukaan potentiaaliset päihdeasiakkaat myös arvostelivat päihderyhmien toimintaa (mieskeskeistä jorinaa, liian vanhoja osallistujia jne.) Esityksen nimi / Tekijä 10

11 Ammattien välinen yhteistyö (1) KHT:tä harmitti, että eri ammattien edustajat eivät kyenneet tekemään sujuvasti yhteistyötä. He arvostelivat sosiaali-, mielenterveys- ja päihdeammattilaisten toimintaa lyhytjänteisyydestä. Toivottiin lisää vuorovaikutusta kasvokkain asiakkaan ja muiden ammattiryhmien välillä. KHT:thän ovat ne, jotka näkevät asiakkaan tilanteen omin silmin. Kaatumistapauksissa alkoholin osuus saattoi olla ilmeinen, mutta sairaalassa tapaturmaa hoidettaessa ei puututtu lainkaan alkoholinkäyttöön. Ryyppyjaksoina lääkkeet jäivät usein ottamatta ja mielenterveysongelmat pahenivat Esityksen nimi / Tekijä 11

12 Ammattien välinen yhteistyö (2) Mielenterveystapauksissa ja perheväkivaltatilanteissa mttyöntekijöiden kanssa tehtiin yhteistyötä, mutta sekin näytti takkuilevan. Mielenterveystiimi on olemassa, mutta kotihoidon näkökulmasta heitä on hirvittävän vaikea saada [paikan päälle]. Ja sitten kun he käyvät, niin he saattavat ne muutamat kerrat käydä saattavat vähän kävelyllä käydä. Tuntuu, että se ei meitä auta. Koska KHT:t ovat jalkautuva ammattiryhmä, heillä on omasta mielestään usein parempi tuntuma mt-kysymyksiin, jopa lääkehoitoon, kuin mt-ammattilaisilla. Tätä KHT:t pitivät ongelmana Esityksen nimi / Tekijä 12

TAUSTAA KOULUTUSHANKKEELLE

TAUSTAA KOULUTUSHANKKEELLE IKÄÄNTYNEET ALKOHOLI JA LÄÄKKEET Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 2008 Seinäjoki Juha Pekola TAUSTAA KOULUTUSHANKKEELLE Stakesin selvitysten mukaan eläkeikäisten alkoholinkäyttö on yleistynyt vähitellen

Lisätiedot

Alkoholi ja ikääntyvät Suomessa. Salme Ahlström ja Pia Mäkelä

Alkoholi ja ikääntyvät Suomessa. Salme Ahlström ja Pia Mäkelä Alkoholi ja ikääntyvät Suomessa Salme Ahlström ja Pia Mäkelä Esityksen sisältö Johdanto Juomatapojen muutokset vuosina 1968-2008 Alkoholihaittojen trendejä vuosina 1998-2007 Alkoholikuolemat Päihdehuoltolaitoksissa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja,

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sote-uudistus ja muuta ajankohtaista Merja Tepponen, kehitysjohtaja, muutosagentti I&O kärkihanke, Etelä- Karjala 1 30.5.2017

Lisätiedot

Uudistuvat työnkuvat -hanke

Uudistuvat työnkuvat -hanke Uudistuvat työnkuvat -hanke Jyväskylän kaupunki / vanhus- ja vammaispalvelut Ulla Halonen, projektipäällikkö Tavoitteet: Hankkeen tarkoituksena on ollut kehittää sairaanhoitajien, lähihoitajien ja laitoshuoltajien

Lisätiedot

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa

Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Saako lasten seurassa juoda? Vanhempien alkoholinkäyttö ja siihen liittyvät asenteet Juomatapatutkimuksen valossa Kirsimarja Raitasalo THL, Alkoholi ja huumeet 11.11.2011 1 Taustaa Alkoholinkulutus on

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveystyömalli hanke (1.5.2007-30.10.2009) Tampereen kaupunki kotihoito. Päätösseminaari 9.9.2009

Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveystyömalli hanke (1.5.2007-30.10.2009) Tampereen kaupunki kotihoito. Päätösseminaari 9.9.2009 Ikääntyneiden päihde- ja mielenterveystyömalli hanke (1.5.2007-30.10.2009) Tampereen kaupunki kotihoito Päätösseminaari 9.9.2009 Ennuste: Vuonna 2015 Tampereella asuu yli 65 -vuotiaita 40 930 (vuonna 2007

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

Etäkotihoito palvelun suunnittelu - Lähtökohtia Espoon kotihoidon etäpalvelujen palvelumuotoilulle

Etäkotihoito palvelun suunnittelu - Lähtökohtia Espoon kotihoidon etäpalvelujen palvelumuotoilulle Etäkotihoito palvelun suunnittelu - Lähtökohtia Espoon kotihoidon etäpalvelujen palvelumuotoilulle Kysymys palvelumuotoilijoille 1. Miten tuotamme / voimmeko tuottaa Arvoa asiakkaalle etäpalvelujen avulla?

Lisätiedot

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE

VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE LIITE 3 1(7) VASTUUHOITAJAN TOIMINTAOHJE Kanta-Kauhavan kotihoito K u n t a y h t y m ä K a k s i n e u v o i n e n I k ä i h m i s t e n p a l v e l u t K o t i h o i t o K a n t a - K a u h a v a 3 /

Lisätiedot

Suomalaisten alkoholinkäyttötavat

Suomalaisten alkoholinkäyttötavat Suomalaisten alkoholinkäyttötavat 1968-2016 Janne Härkönen, Jenni Savonen, Esa Virtala & Pia Mäkelä 19.10.2017 Suomalaisten alkoholinkäyttötavat / Härkönen, Savonen, Virtala, Mäkelä 1 Juomatapatutkimuksen

Lisätiedot

Alkoholistako ongelma palvelutaloissa? Pelisäännöt avuksi. Eija Kaskiharju, YTT Ikäinstituutti Vanhustyön vastuunkantajat 15.5.

Alkoholistako ongelma palvelutaloissa? Pelisäännöt avuksi. Eija Kaskiharju, YTT Ikäinstituutti Vanhustyön vastuunkantajat 15.5. Alkoholistako ongelma palvelutaloissa? Pelisäännöt avuksi Eija Kaskiharju, YTT Ikäinstituutti Vanhustyön vastuunkantajat 15.5.2014 Päihdepelisäännöt palvelutaloihin 2009-2011 Toimintatutkimuksellinen kehittämishanke

Lisätiedot

Olavi Kaukonen Espoo 17.10.2014

Olavi Kaukonen Espoo 17.10.2014 Olavi Kaukonen Espoo 17.10.2014 Alkoholin kulutus (100 % alkoholilitroina) henkeä kohti (THL) Toteutetun alkoholipolitiikan merkitys Vuoden -68 alkoholilain lähtökohta perustui virheelliseen näkemykseen

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Hyvinvointia Maakuntaan VIII 21.1.2015. Alkoholinkäyttö puheeksi hyvinvoinnin edistämiseksi Heli Heimala

Hyvinvointia Maakuntaan VIII 21.1.2015. Alkoholinkäyttö puheeksi hyvinvoinnin edistämiseksi Heli Heimala Hyvinvointia Maakuntaan VIII 21.1.2015 Alkoholinkäyttö puheeksi hyvinvoinnin edistämiseksi Heli Heimala Taustaa Hyvinvointiaatteen peruskivi on uskomus, että kun ihmisen perustarpeet tyydytetään ja hänelle

Lisätiedot

Ikäihmisten päihdetyö Marika Liehu

Ikäihmisten päihdetyö Marika Liehu Terveelle, yli 65-vuotiaalle Riskirajat suositellaan enintään 7 annosta viikossa, joista 2 annosta päivässä. Sairaalle ja vahvoja lääkkeitä käyttäville suositus on vieläkin pienempi. Ikäihmisten päihdetyö

Lisätiedot

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI

KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI KOTIKATKO, ASUMISPALVELUT JA KOTIIN VIETY TUKI TIKKURILAN SOSIAALIASEMA OMAT OVET VERKOSTOKOKOUS 16.5.2011 Marjatta Parviainen 17.05.2011 Avopalvelujen koordinaattori Marjatta Parviainen 1 A. KOTIKATKO

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

Tsemppaaminen intohimona

Tsemppaaminen intohimona Vetrea Tsemppi Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Tsemppi on aktiivisen ja turvatun elämän mahdollistava

Lisätiedot

Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke

Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke Väli-Suomen Ikäkaste Äldre-kaste II kehittämishanke Päijät-Hämeen Pätevä-osahanke 14.2.2013 Kristiina Hyytiälä, projektipäällikkö Mari Peltomaa, projektisuunnittelija Pätevän tavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE

Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

RAVA -tiedon hyödyntäminen kunnallisessa organisaatiossa

RAVA -tiedon hyödyntäminen kunnallisessa organisaatiossa RAVA -tiedon hyödyntäminen kunnallisessa organisaatiossa KIRSI HYNNINEN, KOTIHOIDON ESIMIES VARKAUS-JOROINEN SOSIAALI - JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA -ALUE Tervehdys Joroisista Joroinen sijaitsee

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä) POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu

Lisätiedot

PALVELUT. Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Kuinka tulla asiakkaaksi?

PALVELUT. Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Kuinka tulla asiakkaaksi? PALVELUT Keitä olemme ja mitä tarjoamme Sinulle tai läheisellesi? Olemme pieni suomalainen perheyritys. Tarjoamme ammattitaitoista kotiterveydenhoitoa, - sairaanhoitoa, hoiva-, virkistys- ja kotipalveluja.

Lisätiedot

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja 1 SAP-SAS, mitä se on? SAP (Selvitys, Arviointi, Palveluohjaus)

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on?

Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Henkilökohtainen budjetointi Mitä se on? Vammaispalvelujen asiakasraati 18.9.2014 Oma tupa, oma lupa kotona asuvan ikääntyvän itsemääräämisoikeuden tukeminen palveluilla HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA

Lisätiedot

Mistä ikääntyneet saavat apua?

Mistä ikääntyneet saavat apua? Mistä ikääntyneet saavat apua? Jenni Blomgren, erikoistutkija Kelan tutkimusosasto Kansallinen ikääntymisen foorumi 2011 Kela 23.11.2011 Tutkimusosasto Esityksen rakenne Määritelmiä Ikääntyneiden hoiva

Lisätiedot

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Britta Sohlman, FT THL/Ikäihmisten palvelut Esityksen sisältö Käytetyn aineiston kuvaus

Lisätiedot

Mobiili kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän j j käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1101330 1.10.13 30.9.14

Mobiili kotihoito. Toiminnanohjausjärjestelmän j j käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1101330 1.10.13 30.9.14 Mobiili kotihoito Toiminnanohjausjärjestelmän j j käyttöön otto Rovaniemen kaupungissa 1101330 1.10.13 30.9.14 14 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Ikälaissa 13, 14, 19, 21 14 19 21 ikääntyneen henkilön tulee

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus

Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus Vanhuspalvelut Inarissa ennaltaehkäisevä työ ja kuntoutus t Vanhuspalveluiden rakennemuutos aluetyöpaja Rovaniemellä Inari kuntana Pinta-alaltaan lt Suomen suurin kunta 17 321 km² (= Salla, Kemijärvi,

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella

Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Katsaus päihdetilanteeseen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella Päihteet, tupakka ja rahapelit -seminaari Jyväskylä 12.9.2013 Irmeli Tamminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto aluekoordinaattori Irmeli

Lisätiedot

TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ

TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ TERVETULOA HENKILÖKOHTAISEN BUDJETOINNIN SEMINAARIIN JYVÄSKYLÄ 20.11.2013 HENKILÖKOHTAINEN BUDJETOINTI OMA TUPA, OMA LUPA -HANKKEESSA Henkilökohtainen budjetointi nousi esille vuosi sitten laaditun maakunnallisen

Lisätiedot

Sopimusvuoren kotikuntoutus

Sopimusvuoren kotikuntoutus Association & Foundation Sopimusvuoren kotikuntoutus Tietokoneavusteinen kotikuntoutus on ry:n ja Tampereen kaupungin yhteinen kehittämishanke 15.8.2010-31.12.2011. Osa hankkeen rahoituksesta tulee välittäjä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut. Sosiaalilautakunta 18.2.2016 1 liite 1 Toimintakertomus 2015 Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammais. Talousarviota ja toimintasuunnitelmaa

Lisätiedot

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)

2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä) KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Suomi Juo Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset 1968-2008. Erikoistutkija Pia Mäkelä Alkoholi ja huumeet yksikkö, THL

Suomi Juo Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset 1968-2008. Erikoistutkija Pia Mäkelä Alkoholi ja huumeet yksikkö, THL Suomi Juo Suomalaisten alkoholinkäyttö ja sen muutokset 1968-2008 Erikoistutkija Pia Mäkelä Alkoholi ja huumeet yksikkö, THL Suomi juo ; Pia Mäkelä, Heli Mustonen & Christoffer Tigerstedt (toim.) Perusteos

Lisätiedot

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä) PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

TIETOKONEAVUSTEISUUS MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ

TIETOKONEAVUSTEISUUS MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ TIETOKONEAVUSTEISUUS MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖSSÄ Katariina Ruuth, projektijohtaja ry, Tietokoneavusteinen Psykiatrinen Kotikuntoutus-projekti Tampere-talo 12.10.2011 Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus-

Lisätiedot

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso

Kuntoutus ja ennaltaehkäisy. TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso KOKONAISUUS A: Kotiin vietävien palvelujen sisältö ja kohdentuminen Kuntoutus ja ennaltaehkäisy TYÖPAJAPÄIVÄ 1: Kuntouttava arviointijakso Eija Janhunen TAVOITTEENA MAAKUNNALLINEN IDEAALIMALLI KUNTOUTTAVAN

Lisätiedot

Lähes kaikki iäkkäät käyttävät jotain lääkettä, joko resepti- ja/tai itsehoitolääkkeitä Lähes 40% yli 74 vuotiaista käyttää yli viittä

Lähes kaikki iäkkäät käyttävät jotain lääkettä, joko resepti- ja/tai itsehoitolääkkeitä Lähes 40% yli 74 vuotiaista käyttää yli viittä LT Marja Aira Helsinki 19.9.2013 Lähes kaikki iäkkäät käyttävät jotain lääkettä, joko resepti- ja/tai itsehoitolääkkeitä Lähes 40% yli 74 vuotiaista käyttää yli viittä reseptilääkettä Vuonna 2011 65 84-vuotiaista

Lisätiedot

Asukas Henkilötunnus. Yhteyshenkilöt

Asukas Henkilötunnus. Yhteyshenkilöt Asukas Nimi Henkilötunnus Osoite Puhelin Siviilisääty Ammatti Äidinkieli Omalääkäri Yhteyshenkilöt Nimi Nimi Osoite Osoite Puhelin (koti) Puhelin (koti) Yhteys Yhteys Tietojen luovutus Omainen tai henkilö,

Lisätiedot

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA

IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA IKÄIHMISTEN KESKITETTY PALVELUNEUVONTA Omenamäen palvelukeskus Tulliportinkatu 4 06100 Porvoo Puh 040 676 1414 www.porvoo.fi/ruori Ikäihmisten palveluohjaus yhdessä paikassa! Tervetuloa! TAUSTALLA VANHUSPALVELULAKI

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke

Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon paloturvallisuuteen liittyvät käytännöt kotipalveluissa, tuki- ja palveluasumisessa; STEP II hanke Palotutkimuksen päivät 2015, Espoo Tarja Ojala, DI, KM, tutkija Palotutkimuksen

Lisätiedot

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus

Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut. Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Ikääntyvien asuminen ja arjen palvelut Anna-Liisa Niemelä projektipäällikkö, FT Helsingin kaupungin terveyskeskus Terveyskeskuksen organisaatio Terveyslautakunta Toimitusjohtaja Terveysasemat 26 terveysasemaa

Lisätiedot

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus

Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi. Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Terveyserot Helsingissä ja toimenpiteitä niiden vähentämiseksi Pikkuparlamentti 22.11.2010 Riitta Simoila Kehittämisjohtaja Helsingin terveyskeskus Helsinkiläisten terveyseroista (1) Helsinkiläisten miesten

Lisätiedot

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille

Aktiivinen ikääntyminen ikäystävällisellä Kallion alueella suunnitelma vuosille 1. Kallion kuntien ikääntyvän väestön määrä ja ennusteita Taulukko 1. Ikääntyvän väestön määrä Kallion kunnissa 31.12.2012 ja 31.12.2013 (ennakkoväkiluku) sekä ennuste vuosille 2014-2016, 2020, 2025, 2030

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti

IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA. Kotka 29.9.2015 Anni Pentti IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAMINEN KOTIHOIDOSSA Kotka 29.9.2015 Anni Pentti Ikäihmisten kuntoutus = Geriatrinen kuntoutus Laaja-alaista, kokonaisvaltaista kuntoutusta Ymmärretään ihmisen normaali ikääntyminen

Lisätiedot

Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun

Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun Psykologinen tutkimus päihteiden vaikutuksesta opiskeluun Tekijät: Kristian Lehtiniittu, Linda Törnström, Julia Meritähti Esityspäivä: 5.2.2016 Psykologia kurssi 7 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 1.1

Lisätiedot

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry

Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Nuorisotyön seminaari Kanneljärven opisto 28.4.2014 Mika Piipponen Kouluttaja, EHYT ry Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Yhdistys aloitti toimintansa 1.1.2012, kun Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta Huumetta

Lisätiedot

MUUTOSINFO PALTAMO

MUUTOSINFO PALTAMO MUUTOSINFO PALTAMO 4.4.2017 Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL I&O kärkihanke, Kainuun muutosagentti eija.tolonen@kainuu.fi puh. 044 7101 669 Maakuntien muutosagentit Muutosagentin tehtävänä on mm.

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko Hallitus 64 11.03.2015 Omaishoidon tuen kriteerit 2015 251/05.12.00.01/2015 EKSTPHAL 64 Eksoten yhtenäiset omaishoidon tuen myöntämisperusteet ovat olleet käytössä vuoden 2010 alusta. Myöntämisperusteita

Lisätiedot

Tehoa teknologiasta uusiin palvelukonsepteihin Salon kaupunki Vanhuspalveluiden asiantuntija ma.

Tehoa teknologiasta uusiin palvelukonsepteihin Salon kaupunki Vanhuspalveluiden asiantuntija ma. Tehoa teknologiasta uusiin palvelukonsepteihin 1.6.2011 31.12.2013 Salon kaupunki Vanhuspalveluiden asiantuntija ma. Tuula Suominen Salon väestöennusteet 2010 2040 75 vuotta täyttäneiden osalta Teknologian

Lisätiedot

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki

OMAIS JA PERHEHOITO Sari Lähteenmäki OMAIS JA PERHEHOITO 8.9.2017 Sari Lähteenmäki Omaishoitosopimukset Omaishoidon sopimuksia yhteensä 1207 kpl alaikäiset 157 18 64 v. 180 65 74 v. 207 75 84 v. 399 +85 v. 264 Omaishoidettavista 72 % yli

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus

Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Pykälistä käytäntöön: ehkäisevän päihdetyönlaki ja toimintaohjelma tutuksi - tilaisuus Katsaus alkoholi-, tupakka-, huumausaine- ja rahapelitilanteeseen 29.4.2016 Kirsimarja Raitasalo 1 ALKOHOLI 29.4.2016

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa

TeHoSa-Lappeenranta Lappeenranta / Taipalsaari. TeHoSa-Savitaipale Savitaipale / Lemi. TeHoSa-Luumäki Luumäki / Ylämaa akohtaiset palvelut Kunt Kotiin annettavat palvelut Ikäihmisten kotona selviytymistä tuetaan järjestämällä erilaisia palveluja kotiin. Kotiin annettavia palveluita on kotihoito, kotihoidon tukipalvelut,

Lisätiedot

Ikäihmisten kärkihanke Rovaniemi Pasi Nurmela Seniortek Oy

Ikäihmisten kärkihanke Rovaniemi Pasi Nurmela Seniortek Oy Ikäihmisten kärkihanke Rovaniemi 11.8.2016 Pasi Nurmela Seniortek Oy Seniortek Oy riippumaton, yksityinen ja 100% Suomalainen yritys perustettu Rovaniemellä 2005 kehittää innovatiivisia ja toimittaa turvapalveluratkaisuja

Lisätiedot

Vanhusten palvelut Helsinki

Vanhusten palvelut Helsinki Vanhusten palvelut Helsinki Arja Peiponen, VTL, THM, emba Palvelualuejohtaja Helsingin kaupunki Sosiaali ja terveysvirasto Helsinki Väestömäärä n. 600 000 Yli 65 v n. 100 000 Yli 75 v. 42 000 Sosiaali

Lisätiedot

VUODEN 2015 ONGELMAT JA RATKAISUT LIITE: KOTIHOIDON SAP-TYÖSKENTELY (LUONNOS )

VUODEN 2015 ONGELMAT JA RATKAISUT LIITE: KOTIHOIDON SAP-TYÖSKENTELY (LUONNOS ) SASsiirrossa ja miten se ratkaistaan VUODEN 2015 ONGELMAT JA RATKAISUT LIITE: KOTIHOIDON SAP-TYÖSKENTELY (LUONNOS 8.12.2015) Etelän sosiaali- ja lähityön GeroMetro-kehittämisryhmä HELSINGIN SOSIAALI- JA

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta?

Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Mitä RAI-tietokanta kertoo omaishoidosta? Anja Noro, THT, Tutkimuspäällikkö Ikäihmisten palvelut yksikkö, THL RAI-seminaari 4.4.213 Paasitorni, Helsinki Esityksen rakenne Omaisapuun liittyviä kysymyksiä

Lisätiedot

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Lääkehoito vanhuspalveluissa Turku. Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lääkehoito vanhuspalveluissa 8.11.2017 Turku Ruut Virtanen Lääninlääkäri Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lounais-Suomen aluehallintovirasto 8.11.2017 1 Lääkehoidon toteuttaminen Toteutetaan erityyppisissä

Lisätiedot

Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus

Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus Vanhenemisen tutkimuksen johdantokurssi 8. 9. 2015 Moni-ilmeinen vanhenemisen tutkimus Vanhenemisen tutkimusta (elämäkerta- ja sukupolvitutkimusta) yhteiskuntapolitiikan oppiaineessa Helsingin yliopistossa

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSPALVELUJA KOSKEVA PALVELU- SETELIOPAS ASIAKKAILLE JA OMAISILLE Sivu 2 / 6 SISÄLLYSLUETTELO 1. MITÄ PALVELUSETELI TARKOITTAA?... 3 SUONENJOEN KAUPUNGILLA KÄYTÖSSÄ OLEVAT PALVELUSETELIT...

Lisätiedot

Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus

Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus Sirpa Tuomela-Jaskari päihdepalvelujen suunnittelija, YTM Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIA Puh. 83 277 Email: sirpa.tuomela-jaskari@seamk.fi

Lisätiedot

Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn. Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto

Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn. Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto Ammattiliiton näkökulmia ammatillisen ja vapaaehtoisen työn rajapintojen määrittelyyn Yhdessä enemmän yli rajojen 4.3.2010 Marjo Katajisto Missä JHL:n jäsen kohtaa vapaaehtoisen? Kotityöpalvelu Kiinteistönhoito

Lisätiedot

Tapaturmapotilaiden puhalluttaminen ensiavussa ei vain tapaturmien hoitoa

Tapaturmapotilaiden puhalluttaminen ensiavussa ei vain tapaturmien hoitoa Tapaturmapotilaiden puhalluttaminen ensiavussa ei vain tapaturmien hoitoa Aluekoordinaattori Anne Heikkilä Etelä- Kymenlaakso anne.heikkila@kotka.fi 13.9.2011 pro gradu tutkimus aiheesta Tutkimus suoritettiin

Lisätiedot

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT

LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE Lanula 27.8.2009, 111 Päivitetty 1.2.2015 LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT TAMPERE 2(6) Sisällysluettelo 1. LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELUN JA PERHETYÖN KRITEERIT: TAUSTA JA PERUSTEET...

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,

Lisätiedot

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet

Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden

Lisätiedot

Muutos, kasvu, kuntoutuminen

Muutos, kasvu, kuntoutuminen P Ä Ä K I R J O I T U S Asko Apukka ja Veijo Notkola Muutos, kasvu, kuntoutuminen Lähes kaikissa kokouksissa ja seminaareissa pidetyissä puheenvuoroissa kuntoutukselta odotetaan tuloksia ja vaikuttavuutta.

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä) KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu

Lisätiedot

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava

KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)

Lisätiedot

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1

Marika Silvenius 5.2.2013 Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 5.2.2013 1 Marika Silvenius Vanhustyön johtamisen kehittämisrakenne 1 Selvityksessä mukana olevat 21 Lapin kuntaa 1. Enontekiö 12. Ranua 2. Inari 13. Rovaniemi 3. Kemi 14. Salla 4. Kemijärvi 15. Savukoski, 5. Keminmaa

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä) SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012

NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE. Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 NUORISOPALVELUT HUOLELLA-HANKE Tiina-Liisa Vehkalahti 4.10.2012 Nuorisopalvelut - tuottaa palveluja lasten, nuorten, perheiden ja viranomaisten tarpeiden pohjalta - arvot oppiminen, osallisuus ja ennakointi

Lisätiedot

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Yleistä Alkoholin kokonaiskulutus oli noin 10,1 litraa asukasta kohden vuonna 2012. Yli 90 % suomalaisista

Lisätiedot

Lataa Kehittyvä kotihoito - Eija-Riitta Ikonen. Lataa

Lataa Kehittyvä kotihoito - Eija-Riitta Ikonen. Lataa Lataa Kehittyvä kotihoito - Eija-Riitta Ikonen Lataa Kirjailija: Eija-Riitta Ikonen ISBN: 9789513766054 Sivumäärä: 284 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 14.99 Mb Kehittyvä kotihoito -kirjassa esitellään kotihoidon

Lisätiedot

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu 21.9.2006 Tuomas Alasalmi konsernijohtaja Lähde: KEVA Lähde: KEVA 1 2 Elinajanodote vuosina 1980 ja 2000 Naiset Miehet 2000 1980 2000 1980 Ruotsi 77,4 72,8 Ranska

Lisätiedot