Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 1(6) hyväksytty kevätkokouksessa MARJANIEMEN MELOJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 1(6) hyväksytty kevätkokouksessa 20.3.2011 MARJANIEMEN MELOJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2010"

Transkriptio

1 Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 1(6) MARJANIEMEN MELOJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2010 YLEISTÄ Melontakausi 2010 oli Suomen kesän säiden puolesta erinomaista melonta-aikaa. Tulokaskurssit olivat taas täynnä ja vajalta käytiin melomassa ahkerasti. Tonnareita oli melontakaudella yhteensä 18. Jäsenistön melontaedellytyksiä parannettiin hankkimalla kajakkeja mm. kaksi kaksikkoa sekä lisää uusia melontavarusteita. Koulutustarjonta oli runsasta ja monipuolista ja jäsenistö käytti hyväkseen koulutusmahdollisuutta. Uusia kokopäiväretkiä tehtiin kaksi sekä yksi ulkomaan vaativa retki Vienan Kuittijärvelle. Aiemmilta vuosilta tutut retket olivat edelleen ohjelmassa. Viikkomelonnat jatkuivat ja nuorisomelonnassa edettiin tehdyn ohjelman mukaan kesän ajan. Kaikissa talkoissa ja tapahtumissa oli tarjolla pikkupurtavaa ja juotavaa. Vajarakennukseen tehtiin mittava saneeraustyö. Melontakaudella oli käytössä jo uusitut pukuhuonetilat pukukaappeineen, uusi varastotila ja uusi teline melontaliiveille. Vapaata lattiatilaa tuli lisää, mikä toi vajalle väljyyttä. Vajan isot kaksoisovet uusittiin ja kyllästettiin. Lukitusta vaihdettiin myös ulkotiloissa vastaamaan vakuutussopimuksen vaatimuksia. Valvontaa tehostettiin automaattisen valaistuksen avulla sisällä ja ulkotiloissa. Lähes kaikki työ tehtiin jäsenistön talkootyönä. Talkoohenki on edelleen voimissaan Marjaniemen Melojien jäsenistön keskuudessa ja sen ansiosta seuran taloutta ei tarvitse kohentaa korottamalla jäsenmaksuja tai kehittämällä uusia tulolähteitä seuralle. Melontakausi päättyi marraskuun lopun koviin pakkasiin ja meren jäätymiseen. JÄSENISTÖ Vuoden 2010 lopussa MaMen jäsenmäärä oli 745, mikä merkitsee viiden hengen lisäystä edellisvuoteen. Jäsenistö jakautui seuraavasti: Aikuiset 23 vuotta täyttäneet: naisia 333, miehiä 390 Nuoret vuotta täyttäneet: tyttöjä 6, poikia 8 Juniorit alle 16 vuotta: tyttöjä 4, poikia 4

2 Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 2(6) HALLINTO Seuran syyskokouksessa Marjaniemen purjehtijoiden kerhotiloissa valittiin seuran puheenjohtajaksi toimintakaudelle 2010 Arkko Lilja. Erovuoroisten tilalle hallitukseen valittiin kaksivuotiskaudelle : Marja- Leena Antman, Kari Klemola, Lauri Mankki ja Monique Pillet Toista toimintavuottaan hallituksessa jatkoivat vuonna 2010 Heikki Nyman, Leena Orjatsalo, Milla Sundström ja Lasse Tähtinen. Hallitus valitsi seuran varapuheenjohtajaksi Marja-Leena Antmanin. Tilintarkastajina olivat Veikko Ailio ja Auli Nuojua ja varatilintarkastajana oli Mauri Harjapää. Jaostojen vetäjinä olivat: Nuorisojaosto: Arhi Leveelahti Retkijaosto: Arkko Lilja Kuntojaosto: Lauri Mankki Vajajaosto: Heikki Nyman, vajamestari - kiinteistö- ja talkoovastaava Pekka Hurme, kanoottien korjausvastaava Koulutusvastaava: Pasi Raatikainen Seuran muut toimihenkilöt olivat: Anu Antikainen, avaintenhallinta, perehdytys, kaupungin avustukset Jaana Kivistö, sihteeri Helena Kuusela, taloudenhoitaja Merja Pakkanen, jäsensihteeri Lasse Tähtinen, tiedottaja Olli Kansanen ja Arkko Lilja, Pääkaupunkimelonnan vetäjät Seuran kevätkokous pidettiin Marjaniemen purjehtijoiden kerhorakennuksessa. Siihen osallistui 15 jäsentä. Syyskokous pidettiin Vuosaaren Urheilutalolla ja paikalla oli 19 jäsentä. Seuran hallitus kokoontui vuoden aikana 9 kertaa. TALOUS Seuran taloudellinen tilanne oli hyvä. Vuoden 2009 syyskokouksen päätösten mukaisesti vuonna 2010 seniorien liittymismaksu oli 45 ja jäsenmaksu 40, juniorien liittymismaksu 15 ja jäsenmaksu 10. Melontakurssi maksoi senioreille 80 ja junioreille 20. Kanoottipaikka sisätiloissa maksoi 34 ja ulkotiloissa 20, ja avainpantti oli 17. Jäsenmaksut olivat edelleen merkittävin tulolähde. Jäsenten ja luottamushenkilöiden seuralle tekemä työ oli palkatonta, olipa sitten kyseessä hallinto, koulutustoiminta, tilaisuuksien järjestäminen tai vajan ja kaluston kunnostus. Helsingin kaupungin toiminta-avustus oli 456,88 euroa ja vuokra-avustus pajan

3 Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 3(6) vuokraan oli 958,38. Lisäksi Pääkaupunkimelontaa varten saatiin kaupungilta erillinen tapahtuma-avustus 500 euroa. MaMen vakuutusehdot arvioitiin uudelleen elokuussa vakuutusyhtiön edustajan kanssa ja vakuutussopimukset päivitettiin arvioinnin perusteella. KOULUTUS Koulutustoiminta oli poikkeuksellisen aktiivista ja koulutusjaosto toteutti lukuisia laadukkaita koulutuksia jäsenistölle. Eri koulutustilaisuuksia järjestettiin yhteensä 35 kappaletta ja niihin osallistui yhteensä 236 henkilöä. Jaosto vastasi vuoden aikana: jäsenille suunnatusta koulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta seuran sisäisestä kouluttajakoulutuksesta sekä koulutuksen yleisestä kehittämisestä seuran sisällä Koulutusjaosto järjesti: tulokaskoulutukset allasharjoitukset kouluttajakoulutukset BCUn taitotestien valmistava koulutus Kouluttajina käytettiin pääosin MaMe:n jäsenistöstä löytyviä kouluttajia, mutta myös muutamia ulkopuolisia henkilöitä, samoin kuin joillekin kursseille osallistui kurssilaisina seuran ulkopuolisia melojia. Erityistä painoa asetettiin kouluttajakoulutukseen, joka toteutettiin neliosaisena 20.3., 6.4., ja Kouluttajakoulutuksella tavoiteltiin kouluttajien lukumäärän lisäämistä, koulutustaitojen kehittämistä, koulutustapojen yhtenäistämistä sekä koulutussuunnitelmien kehittämistä. Kouluttajataitojaan pääsi kehittämään yhteensä 49 oppilasta. Tekniikkakoulua järjestettiin muutama kerta melontakaudella ja jatkettiin allasharjoituksina. Allasharjoittelua oli kaksi kertaa kevätkaudella Itäkeskuksen uimahallissa ja kaksi kertaa syyskaudella Pirkkolan uimahallissa. Tulokaskursseja järjestettiin kesäkuussa kolme ja jokaisella kurssilla oli 12 oppilasta. Kesän aikana järjestettiin useita vajaperehdytyksiä uusille jäsenille. Viikkomelontojen yhteydessä pyrittiin vaikuttamaan ohjaajien haluun antaa tekniikkakoulutusta, johtaa alkulämmittelyä ja venyttelyharjoittelua. Tämä toteutui kohtuullisesti, joissakin viikkomelonnoissa tehtiin johdettuna alkulämmittelyä ja venyttely.

4 Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 4(6) RETKIJAOSTO Retkimerkkejä jaettiin MaMe:n jäsenille seuraavasti: suurmestarimerkki kahdella timantilla (vähintään retkikilometriä) Pekka Hurmeelle suurmestarimerkki yhdellä timantilla (vähintään retkikilometriä) Satu Ojanperälle suurmestarimerkki (vähintään retkikilometriä) Jorma Hämäläiselle. Seuran melontaretkiä tehtiin yhteensä yhdeksän, joista useamman päivän retkiä olivat: 30. Virolahti-retki, Länsiretki, Itäretki ja Vienan suomalais-venäläinen Kuittijärvien retki. Lyhyemmät retket olivat: Retkikurssin retki, Kaunissaari- Tallholmen -retki ja Nostalgiaretki. Uusina kokopäiväretkinä olivat Vanhankaupunginlahden retki ja Eestiluodon retki. Kauniin kesän vuoksi retket olivat suosittuja ja onnistuneita. Nostalgiaretkellä annettiin myös ensiapukoulutusta. Kesän aikana tehtiin useita jäsenten omia epävirallisempia pienien ryhmien muutaman päivän tai viikon kestäviä retkiä. Vienan retkeä lukuun ottamatta MaMen retkille osallistujat olivat kaikki oman seuran jäseniä, vaikka ne oli ilmoitettu Meloja lehdessä kaikille avoimiksi retkiksi. Retkistä ei peritty osallistumismaksua, vaan kaikki retket olivat omakustanteisia. NUORISOMELONTA Kesällä 2010 kokeiltiin nuorisomelonnassa kurssimuotoista toteutusta. Lajitaitojen opetus suunniteltiin Suomen Kanoottiliiton melonnan alkeiskurssia koskevia suosituksia mukaillen. Opetus sisällytettiin nuoriso-iltojen ohjelmaan viikoittain. Eteneminen kesän aikana oli maltillista, eikä opetusta haluttu ottaa ohjelmaan liikaa yhdellä kertaa. Kurssimuotoinen toteutus oli onnistunut. Aktiivisesti toimintaan osallistuneiden lasten ja nuorten melontataidot kehittyivät selkeästi kesän aikana. Erityisesti pelastautumistaitojen harjoittelu vaikutti positiivisesti opetettavien suhtautumiseen veteen ja joidenkin kohdalla veden pelkoon. Koulutustavoitteeseen päästiin ja mukana olleet lapset tuntuivat viihtyvän hyvin. Uusien harrastajien tavoittamisessa ei täysin onnistuttu, sillä osallistuminen oli ajoittain vähäistä.

5 Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 5(6) KUNTOJAOSTO Kuntojaoston toiminta keskittyi viikkomelontoihin, joita järjestettiin yhteensä 12 kertaa. Viikkomelonnat alkoivat ja viimeinen viikkomelonta melottiin Kuntojaoston toiminnassa pyrittiin hajauttamaan viikkomelontojen vetovastuita ja se onnistuikin, sillä jokaiselle melonnalle saatiin eri vetäjä. Vetäjälista Internetin Google-dokumenttina vaikutti toimivalta. Viikkomelonnat toteutettiin peruskaavalla eli melontaa lähivesillä, mutta poikkeuksena oli melonta, jolloin tutustuttiin meripelastusseuran Matosaaren asemaan. Tapahtuma toteutettiin yhdessä koulutusjaoston kanssa. Kuntojaosto piti yhden kokouksen, joka oli VAJAJAOSTO Vajalla saatiin kevääksi 2010 valmiiksi asunnon muutostyöt pukuhuoneiksi ja varastokopiksi. Vajan merenpuoleiset pariovet uusittiin ja lukituksen parantaminen vastaamaan vakuutusehtoja tilattiin. Asennus jatkuu vuoden 2011 puolella. Vuokralla olevan Vuosaaren korjauspajan putkiremontti valmistui lokakuulla. Uusia kajakkeja hankittiin 3 kpl yksikköjä ja 2 kpl kaksikkoja. Kumivene moottoreineen luovutettiin Marjaniemen Purjehtijoille. Vastineeksi saatiin seitsemän vuoden ajaksi vuokravapaita käyttöpäiviä purjehtijoiden kerhorakennukseen sekä kumiveneen lainausoikeus muutaman kerran kesässä. TIEDOTUS Sisäisen tiedottamisen kanavia olivat seuran tiedote, Internet-sivut, Facebookprofiili sekä vajan ilmoitustaulu. Tiedote Marjaniemen vesiltä ilmestyi neljä kertaa seuran toiminnan ja vuodenaikojen rytmittämänä. Tiedotteen sisällön perustana olivat jäsenistön lähettämät kirjoitukset. Ulkopuolisille avoimista tapahtumista tiedotettiin Meloja-lehdessä ja seuran kotisivuilla. Sivusto muokkautui jatkuvasti seuran tarpeiden ja jäsenistön toivomusten mukaisesti. Kotisivuilta löytyi tietoa MaMesta ja sen tapahtumista sanoin ja kuvin. Sisällöstä ja päivittämisestä vastasi tiedottaja yhteistyössä jaostojen vetäjien kanssa. Pääkaupunkimelonnasta tiedotettiin lähettämällä kutsut useille lähiseuroille.

6 Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 6(6) YHTEISTOIMINTA Kaikille seuroille avoin, järjestyksessä 31., Pääkaupunkimelonta järjestettiin Matkaan lähti helteisen painostavassa säässä yhteensä 70 kajakkia, joista yksiköitä 56 ja kaksikoita 13. Avokanootteja oli tänä vuonna mukana yksi kaksikko. Melojia oli yhteensä 84 kaikkiaan 12 eri seurasta. Mamelaiset osallistuivat 14 hengen joukkueella järjestyksessä 26. Suomi Meloo - kanoottiviestiin, joka melottiin reittiä Hämeenlinna-Pori. Tuusmelojien perinteinen Tuusulanjärven melonta järjestettiin 26. kerran syyskuun alussa. Kuntojaosto kokosi tapahtumaan 8 mamelaisen joukkueen. Kari Klemola edusti MaMea Suomen Kanoottiliiton kevätkokouksessa ja Arkko Lilja syyskokouksessa Seura järjesti Itä-Helsingin alueen veneily- ja melontaseurojen tapaamisen kulttuurikeskus Stoassa. PALKITSEMINEN MaMen syyskokouksessa julkistettiin, että vuoden 2010 Retkipokaali myönnettiin Satu Ojanperälle ja seniorien kuntopokaali Veikko Töyrylälle. Seuran kunniajäseniksi kutsuttiin syyskokouksessa Pentti Antikainen, Satu Ojanperä, Marianne Paajanen ja Ursula Turpeinen MaMen pikkujoulussa Kontion majalla palkittiin vähintään tuhat kilometriä meloneet seniorijäsenet MaMen logolla koristetulla suklaaleivoksella. Perinteiseen tapaansa MaMe huomioi ansioituneiden jäsentensä merkkipäivät.

MARJANIEMEN MELOJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2011

MARJANIEMEN MELOJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2011 Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 1(6) MARJANIEMEN MELOJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2011 YLEISTÄ Melontakausi 2011 oli säiden puolesta erinomainen ja jäsenistö kävikin aktiivisesti melomassa. Tulokaskurssit

Lisätiedot

Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 1(6) päivitys 21.3.2010 HALLITUKSEN ESITYS MARJANIEMEN MELOJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUKSEKSI 2009

Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 1(6) päivitys 21.3.2010 HALLITUKSEN ESITYS MARJANIEMEN MELOJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUKSEKSI 2009 Marjaniemen Melojat ry TOIMINTAKERTOMUS 1(6) HALLITUKSEN ESITYS MARJANIEMEN MELOJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUKSEKSI 2009 YLEISTÄ Kausi 2009 toteutui suunnitellusti. Hikiviivasto kertoo melonta-aktiivisuuden

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois,

IITIN LATU RY. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa. 304. Jäsenmäärä on pysynyt vakaana. Uusia jäseniä on tullut ja vanhoja jäänyt pois, IITIN LATU RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2009-31.12.2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli yhdistyksen 22. toimintavuosi. Tänäkin vuonna liikuntaa harrastettiin monipuolisesti, ja perinteiset Muumihiihto- ja metsämörrikoulut

Lisätiedot

KANGASALAN MELOJAT RY

KANGASALAN MELOJAT RY KANGASALAN MELOJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 TOIMINTA-AJATUS Vuonna 1946 perustettu Kangasalan Melojat ry on melonnan yleisseura. Seuran tavoitteena on edistää melonnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 201 Paikallistoimikunta Paikallistoimikunnan kokouksia oli vuonna 201 kaksi: kevätkokous (11.2.) ja syyskokous (13.11.).

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2006

Toimintakertomus vuodelta 2006 Saimaan Säilät ry 1 Toimintakertomus vuodelta 2006 1 Seuran toiminta-ala Seuran toiminta-alaan kuuluvat miekkailu ja nykyaikainen 5-ottelu. Seuran perustamispäivämäärä on 23.10.1955 ja yhdistyksen rekisterinumero

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

MARJANIEMEN MELOJAT RY HALLITUKSEN ESITYS VUODEN 2005 TOIMINTAKERTOMUKSEKSI

MARJANIEMEN MELOJAT RY HALLITUKSEN ESITYS VUODEN 2005 TOIMINTAKERTOMUKSEKSI MARJANIEMEN MELOJAT RY HALLITUKSEN ESITYS VUODEN 2005 TOIMINTAKERTOMUKSEKSI SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. JÄSENISTÖ 3. HALLINTO 4. TALOUS 5. VAJATOIMIKUNTA 6. KOULUTUS 7. KOTIMAINEN YHTEISTOIMINTA 8.

Lisätiedot

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon

Lisätiedot

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan

Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan KOKOUSKUTSU JASENILLE Travellers' Club Finland ry:n saantomaarainen syyskokous (saantojen 10 1 mom.) pidetaan Helsingin Porssiklubilla osoitteessa Fabianinkatu 14 A, Helsinki 16.11.2011 klo18.30alkaen

Lisätiedot

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014

Soukan Kamerat ry. 2014 1. Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Soukan Kamerat ry. 2014 1 Soukan Kamerat r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sisältö Johtokunta... 2 Tilintarkastajat... 2 Jäsenistö... 2 Jäsenmaksut... 2 Talous... 3 Projektit... 3 Koulutus... 3 Näyttelytoiminta...

Lisätiedot

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen

Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Jäsentiedote 5/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info Syyskokous Lahdesjärven ABC 16.11.2011 klo 17.00 alkaen Kutsuttuina vieraina: Visual Computing Oy, Petri Jyrkkä ekokumppanit, Suvi Holm ROTOTEC,

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 (6) KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 KERHON TOIMIHENKILÖT 1.1 Hallitus Kari Kotirinta Jukka Saarinen Tapio Hautaluoma Pentti Kaukoranta Antti Salmi Antti Virtanen Kristiina Lanki puheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008

SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS 2008 SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT ry 1/1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli ry:n 17.toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden lopussa oli 107 + 2 kannattajajäsentä. 21.9. järjestettiin

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012

PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 8.11.2012 PORIN PYRINTÖ RY TOIMINTASUUNNITELMA s. 1/5 LUISTELUJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 Yleistä Hallinto Talous Luistelujaoston päälajit ovat pikaluistelu ja Short track eli kaukalopikaluistelu.

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS

OPPILASKUNTA 2012-2013 TOIMINTAKERTOMUS OPPILASKUNTA 2012-2013 1. KALEVANKANKAAN KOULUN OPPILASKUNNAN KOKOONPANO JA TEHTÄVÄ Oppilaskuntatoiminta on tärkeä osa Kalevankankaan kouluyhteisöä. Sen tavoitteena on kehittää oppilaiden valmiuksia toimia

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto

Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Syyskokous Suomalaisella Klubilla 17.11.2009 klo 18.00. Kutsuttuna vieraana:

Syyskokous Suomalaisella Klubilla 17.11.2009 klo 18.00. Kutsuttuna vieraana: Jäsentiedote 6/2010 Internet osoitteemme www.talvi.info Syyskokous Suomalaisella Klubilla 17.11.2009 klo 18.00 Kutsuttuna vieraana: Bauer Watertechnology Oy on erikoistunut kemikaalittomaan vedenkäsittelyyn.

Lisätiedot

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät

TiVoLin viestintä. Seuran www-sivujen päivitysvastaavat. rahastonhoitaja, toimialavastaavat. Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät TiVoLin viestintä Seuran www-sivujen päivitysvastaavat Seuratoiminnan työryhmä Projektien työryhmät Johtokunta: pj, sihteeri, rahastonhoitaja, toimialavastaavat Kiva-, Aili-, ja Lanu työryhmät Valmentajat,

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt

Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lohjan ryhmäpuutarhayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lohja. Yhdistys voi olla jäsenenä alueellisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

1 (3) RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 12.11.2009. Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009. Urheilutalo Raahelan näyttämö

1 (3) RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 12.11.2009. Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009. Urheilutalo Raahelan näyttämö RAAHEN JUDO RY PÖYTÄKIRJA 4/2009 1 (3) 12.11.2009 AIHE Hallituksen kokous, syyskokousasiat AIKA 12.11.2009 PAIKKA Urheilutalo Raahelan näyttämö KOKOUSVIRKAILIJAT Sami Pirinen puheenjohtaja Jarno Viitanen

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016

Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Toiminta- ja taloussuunnitelma vuosi 2016 Pyhtään Naisvoimistelijat ry 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. SEURAN TOIMINTATAVOITTEET... 3 3. TOIMINNAN KESKEISET HAASTEET...

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Syyskausi... 3 2 Kilpailutoiminta ja siihen liittyvät

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

SUOMEN KROMATOGRAFIASEURA RY

SUOMEN KROMATOGRAFIASEURA RY 1 (5) SUOMEN KROMATOGRAFIASEURA RY SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on, sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko valtakunnan alue. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä

Lisätiedot

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå 1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot