1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS"

Transkriptio

1 VUOSIKERTOMUS 2013

2

3 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS KEULINK -YHTIÖIDEN HALLITUKSET JA TILINTARKASTAJAT KEULINK -YHTIÖIDEN OSAKKAAT KEHITTÄMISYHTIÖN TOIMINTA HENKILÖKUNTA YRITYSHANKINTA JA TYÖLLISYYDEN EDISTÄMINEN KASVUOHJELMA VÄYLÄNÄ YRITYSTEN KASVUUN KEULINK ALKAVIEN JA INVESTOIVIEN YRITYSTEN TUKENA KOULUTUKSELLA YRITYKSILLE OSAAVAA TYÖVOIMAA SELVITYKSILLÄ JA ENNAKOINNILLA VARAUDUTAAN TULEVAAN TAPAHTUMIA JA VERKOSTOYHTEISTYÖTÄ HANKKEILLA POTKUA SEUTUKUNNALLE YRITYKSEN KASVUTARINA KEULINK KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA KEULINK -YHTIÖIDEN TILINPÄÄTÖSTIEDOT KEURUUN SEUTUKUNNAN TILASTOJA

4 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS YRITTÄJYYS LUO ELINVOIMAISEN KEURUUN Seutukuntamme kasvun ja hyvinvoinnin strategia voidaan tiivistää seuraavasti : Mikro- ja pk-yritykset synnyttävät työpaikat ja kasvun. Yritykset uskovat tulevaisuuteen. Tästä on vahvana merkkinä investoinnit, jotka lähes kaksinkertaistuivat edellisestä vuodesta. Seutukunnan metallitoimiala on edelleen teollisuutemme keulakuva ja työllistää n. 60 % teollisista työpaikoista. Kuluvalle vuotta alueen metalliyritykset arvioivat työllistävänsä n. 30 uutta työntekijää (s. 28). Alueen yrittäjistä ovat monet ikääntyneet ja etsivät jatkajaa. Nyt jatkajayrittäjiksi haluavilla on valmis asiakaskunta ja vanhemman yrittäjän tuki yrittäjyyden alkutaipaleella. Yritysten kasvuohjelmaa toteutettiin kertomusvuonna kolmen eri koulutuksen kautta. Kasvuohjelma antaa mahdollisuuden hyödyntää Keski-Suomen parhaita yrityskehittäjiä kustannuksitta. Kaupan Keskus Keuruu on myötätuulessa eli Keuruun keskustan merkitys alueen ostovoimalla mitattuna kasvaa ja kauppa investoi. Tervan alue eli Keuruun Helmi, lähti kehittymään yhtiömme toimesta jo vuonna 1999, jolloin valmistuivat ensimmäiset luonnokset nykyisestä houkuttelevasta kaupankäynnin alueesta (s. 27). Puolustusvoimien rakennemuutos on edelleen työllistänyt Keuruun seutukunnan toimijoita merkittävästi. Kehitysjohtaja ja koordinaattori ovat olleet lisäresursseinamme 300 korvaavan työpaikan saavuttamiseksi. Hotelli Keurusselkää on pyörittänyt joulukuusta 2009 Lomaliito ry:n konkurssipesä. Hotelli on myynnissä, mutta ostajaa ei ole löytynyt useista tarjouksista huolimatta. TALOUDEN TARKASTELUA Kehittämisyhtiön tilikausi oli tappiollinen euroa. Liikevaihdon laskiessa yli 30 %, sopeutettiin henkilöstökulut liikevaihtoon. Taseen mukainen oma pääoma oli edelleen yli 1 miljoona euroa. 4

5 Kiinteistöyhtiön liikevaihto säilyi ennallaan. Tulos painui euroa tappiolle suunnitelman mukaisten poistojen jälkeen. Kolhontie 88:n markkinahintainen ja alueen kehitystä edistävä vuokrasopimus purettiin syksyllä 2013, joten kohteen vuokratuotot olivat vain murto-osa budjetoidusta. Taseen loppusumma oli 9,5 M ja pitkäaikaiset velat 7,7 M. MENESTYSTÄ Kehittämisyhtiön ja KeuLink Kiinteistöt Oy:n työnjakoa ja hyvää toimintamallia ryhdyttiin muokkaamaan keväällä Keuruun kaupunginhallitus teki omistajaohjauspäätöksen , jonka mukaan Keuruun kaupunki tekee ostotarjouksen tytäryhtiölleen Kehittämisyhtiö Keulink Oy:lle tämän omistamista, Keulink Kiinteistöt Oy:n osakkeista; yhteensä 2,49 % osakekannasta. Keulink Kiinteistöt Oy:n toimialaa laajennetaan siten, että se voi omistaa muitakin kuin yrityskiinteistöjä. Keuruun kaupunki voi rahoittaa Keulink Kiinteistöt Oy:tä oman pääoman ehtoisilla sijoituksilla, myöntämillään lainoilla tai takaamalla yhtiön ottamia lainoja. Kiinteistöyhtiöstä on nyt mahdollista luoda entistäkin vahvempi vetovoimaisuuden ja elinvoiman moottori paikkakunnalle. KeuLink Kiinteistöt Oy:n hallinnoimissa kohteissa toimii jo noin puolet Keuruun kaikista teollisista työpaikoista. Sekä kehittämisyhtiön että kiinteistöyhtiön pitkäjänteinen, aktiivinen ja ajantasainen toiminta näkyy helmikuussa 2014 julkaistussa Keski-Suomen Aikajanassa, jonka seutukuntavertailussa Keuruu on vuosina menestynyt parhaiten yritysten liikevaihdolla mitattuna (s. 30). ARVOT Kehittämisyhtiön ydinarvot ovat asiantuntijuus, luottamuksellisuus, joustavuus ja yhteistyökykyisyys. Näistä arvoista olemme olleet ylpeitä, niiden mukaan olemme halunneet navigoida ja niistä haluamme pitää kiinni tulevaisuudessakin elinvoimaisen Keuruun parhaaksi. 5

6 RAKENNEMUUTOS Keuruun seutukunnan toimijoiden tärkein ja haastavin tehtävä, työpaikan luominen, on jatkunut monella eri taholla. Keuruun kaupunki, Kehittämisyhtiö Keulink Oy, monet alueen yksityiset toimijat ja seutukuntamme yritykset ovat kaikki yhteistyössä työskennelleet aktiivisesti uusien työpaikkojen luomiseksi. Monia eri toimenpiteitä on käynnissä. Tuloksia toivomme näkevämme jo kuluvan vuoden aikana. Kehittämisyhtiössä on edelleen käynnissä Keski-Suomen liiton rahoittama Invest in Keuruu TYÖ -hanke, jonka uutena resurssina aloitti maaliskuun alkupuolella 2014 Seppo Tolvanen koordinaattorina. Seppo Tolvasen työpanos vahvistaa osaamistamme haasteellisessa tehtävässämme. YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Lämpimät kiitokset Keuruun seutukunnan aktiivisille yrittäjille ja Keulink ryhmän erinomaiselle henkilökunnalle. Yhdessä olemme saaneet paljon hyvää aikaan. Keuruu on meille kaikille yhteinen koti, jonka hyvinvointi ja elinvoima täytyy tulevissakin haasteissa turvata. Esa Lintula toimitusjohtaja Kehittämisyhtiö KeuLink Oy KeuLink Kiinteistöt Oy 6

7 2. KEULINK -YHTIÖIDEN HALLITUKSET JA TILINTARKASTAJAT KEHITTÄMISYHTIÖ KEULINK OY:N HALLITUS Hallinen Matti Hanho Maria Houhala Leo, pj. Nuoranne Hannu Paasu Tapani Saarimäki Kyösti KEULINK KIINTEISTÖT OY:N HALLITUS Ahonen Merja Hallinen Matti Kivitalo Jukka Montonen Tapio Saarinen Sari Tuominen Petri, pj TILINTARKASTAJAT Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n ja Keulink Kiinteistöt Oy:n tilintarkastajat: Jäspi Jarmo JHTT, HTM Keskinen Pertti KHT, JHT 7

8 3. KEULINK -YHTIÖIDEN OSAKKAAT KEHITTÄMISYHTIÖ KEULINK OY:N OSAKKAAT Keuruun kaupunki Multian kunta Alma Media Kustannus Oy AN-Metalli Autokorjaamo Liimatainen Ky Elekmerk Oy Finn-Nauha Oy HT Lasertekniikka Oy HT Vesileikkaus Oy Kalmakoski Ky Relicomp Oy Keuruun Konepaja Oy:n konkurssipesä Keuruun Sähkö Oy Koikkalainen Matti Keuruun Yrittäjät ry Keuruun Laatupaino KLP Oy Salonen Risto Veico Oy, Sileesuon Puu Oy Otavan Kirjapaino Oy Maanrakennus Järvinen Erkki Ky:n konkurssipesä Leipomo Melonsaari Ky Reka Kaapeli Oy Kestools Oy Lintula Tapani Tälli Oy Hanho Maria KEULINK KIINTEISTÖT OY:N OSAKKAAT Keuruun kaupunki Kehittämisyhtiö Keulink Oy 8

9 KEHITTÄMISYHTIÖ KEULINK OY STRATEGIAN MUKAISTEN TAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN STRATEGIA TAVOITE TOTEUTUMA Yrityksen perustaminen 60 yritystä 46 yritystä Omistajan vaihdokset 10 vaihdosta 4 vaihdosta Kasvu ja kehittäminen 30 yritystä 78 yritystä Sijoitusmyynti 10 työpaikkaa 3 työpaikkaa, toimenpiteitä menossa Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n ylläpitämissä Keuruun ja Multian yritysrekistereissä yhteensä 677 yritystä ja julkista toimipaikkaa KEULINK -YHTIÖIDEN LIIKEVAIHTO VUODESTA 1998 VUOTEEN Keulink -yhtiöiden liikevaihto vuodesta 1998 vuoteen

10 4. KEHITTÄMISYHTIÖN TOIMINTA 4.1 KEULINK -YHTIÖIDEN HENKILÖKUNTA Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n henkilöstön määrä oli kertomusvuonna keskimäärin 8 henkilöä: toimitusjohtaja, suunnittelija, kirjanpitäjä ja projektityöntekijät. Lintula Esa toimitusjohtaja Helin Iris kiinteistöpäällikkö Lampinen Tarja kirjanpitäjä (äitiysloman sijainen ) Pohjoisvirta Ritva suunnittelija Rajala Terhi kirjanpitäjä (äitiyslomalla alkaen) Ulvinen Sari toimistosihteeri (16.9. alkaen) Kontoniemi Nea Piippa Leila kehitysjohtaja (Invest in Keuruu TYÖ hanke alkaen) yrityspalvelupäällikkö (Seudulliset Yrityspalvelut hanke) Eskelinen Kirsi koordinaattori (Invest in Keuruu TYÖ hanke ) Kauppila Juha teknologiapäällikkö (Keuruu-Jämsä kehittämisverkosto ( ) Pakarinen Arja kirjanpitäjä (äitiysloman sijainen ) Rahikkala Kati projektipäällikkö (Young People for Young People hanke ( ) Tapola Anne toimistosihteeri ( ) 10

11 4.2 YRITYSHANKINTA JA TYÖLLISYYDEN EDISTÄMINEN Yrityshankinta sekä rekrytointitilaisuudet olivat edelleen perustoimenpiteitämme. Työpaikkoja etsittiin yrityshankinnan kautta sekä Invest in Keuruu TYÖ hankkeen kustannuksella laaditussa metalliselvityksessä, jonka tavoitteena oli löytää mahdollisuuksia metalliyritysten laajentumiseen ja uusien yritysten sijoittumiseen alueelle. Elintarviketoimialalle oli loppuvuonna käynnistymässä samankaltainen selvitys. Seutukunnan kesäasukkaille toteutettiin sijoittumismarkkinointikampanja sekä järjestettiin yrityshankintatapahtuma Ison Kirjan juhannuskonferenssin yhteydessä. Kohdeyritysmarkkinointia tehtiin koko kertomusvuoden ajan. Isoja rekryjä järjestettiin kaksi: 20.3., (86 työpaikkaa, n. 40 työllistäjää, osallistujia n. 80 henkilöä) ja (75 työpaikkaa, n. 40 työllistäjää, osallistujia n. 100). Rakennemuutoksessa olevien työntekijöiden työnhakua tuettiin monin keinoin: Vuonna 2012 rakennettuun työnhakijakantaan kerättiin n. 50 työnhakijan tiedot, työnhakijoita opastettiin työhakemuksen ja CV:n laadinnassa sekä tukipakettimahdollisuutta tuotiin esiin yrityskäynneillä ja tiedottamisessa. Alueen työttömyysaste oli joulukuun lopussa 14,6 %, joten työttömyys oli korkea, mutta kuitenkin alhaisin verrattuna Keski-Suomen muihin seutukuntiin. 11

12 4.3 KASVUOHJELMA VÄYLÄNÄ YRITYSTEN KASVUUN Vuonna 2012 luotiin Kasvuohjelma, johon liittyen Kehittämisyhtiö Keulink Oy suunnitteli yhdessä Yritysten Taitava Keski-Suomen kanssa Kasvupolku ohjelman. Ohjelman puitteissa toteutettiin kuluvana vuonna kolme kasvupolkua: Kasvupolku 1 (keväällä 2013), Kasvupolku 2 (14.6.) ja Kasvupolku 3 (syksyllä 2013). Yhteensä näihin kasvupolkuihin osallistui 23 eri yritystä. Näiden lisäksi järjestettiin I ja II kasvupolkuihin osallistuneille yrityksille tilanteen päivitystapaaminen. Kasvupolkuohjelmat antoivat yrityksille mahdollisuuksia hyödyntää kustannuksitta Keski- Suomen parhaita yrityskehittäjiä. Kaikki yritykset rakensivat koulutuksen aikana oman kasvukarttansa, johon paalutettiin kasvusuunnitelmat toteutettavine toimenpiteineen. Rekrytoinnin kasvupolun päätöstilaisuudessa arvioivat mukana olevat yritykset syntyvän ainakin 16 uutta työpaikkaa. Kasvupolkuohjelmaa jatketaan vuoden 2014 aikana. Kasvupolkuohjelma -koulutusta Pappilan Pidoissa syksyllä

13 4.4 KEULINK ALKAVIEN JA INVESTOIVIEN YRITYSTEN TUKENA Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n henkilökunta antoi seutukunnan yrityksille perustamiseen, toiminnan kehittämiseen ja rahoitukseen liittyvää neuvontaa. Henkilökuntamme konsultoi ja kontaktoi yrityksiä aktiivisesti. Pk-yritysten kasvuun ja kehittämiseen suunniteltu rahoitus (KAKE) oli aktiivisessa käytössä Keuruun seutukunnan yrityksissä. ELY-keskuksen yritysosaston yritystuet 2013 * Keuruu * Multia Maaseutuohjelman tuet / Vesuri ry 2013 * Keuruun seutukunnalla Perustetut yritykset v Keuruulle 40 yritystä Multialle 6 yritystä EU:n rahoituskauden päättyminen näkyi toiminnassamme siten, että yritystukien hakemisilla ja hakemusten täydentämisillä oli kiire, vaikkakin samaan aikaan varauduttiin uuteen ohjelmakauteen. Seudun yritykset hakivat Keski-Suomen ELY-keskuksen myöntämiä tukirahoituksia kone- ja laitehankintoihin sekä yritysten muuhun kehittämiseen. Syksystä lähtien Keuruun yrityksillä oli mahdollisuus laittaa myytävien ja ostettavien yritysten osalta tietoja Keski-Suomen Yrityspörssiin. Yrityspörssin tietoja ylläpitää ja yrityksiä opastaa Keuruun seutukunnalla kehittämisyhtiö. Vuoden 2013 aikana seutukunnalla perustettiin 46 yritystä (netto +15) ja näistä Multialle perustettiin 6 yritystä (netto +1). Arviomme mukaan Keuruun seutukunnalle syntyi vuoden 2013 aikana vajaa sata työpaikkaa. 13

14 4.5 KOULUTUKSELLA YRITYKSILLE OSAAVAA TYÖVOIMAA Kehittämisyhtiön henkilökunta informoi aktiivisesti alueen yrityksiä ja työntekijöitä tarjolla olevista koulutusmahdollisuuksista. Varsinkin oppisopimuskoulutus on kasvattanut jatkuvasti opiskelijoidensa määriä ja uutena koulutusmahdollisuutena alueen työntekijöille avautui syksyllä merkonomikoulutus, kun Jyväskylän aikuisopiston Keuruun toimipisteessä alkoi 14 opiskelijan työelämälähtöiseksi suunniteltu koulutus. Kasvupolku -opiskelua Keulinkin Jussi -salissa keväällä. Viime vuonna solmittiin Keuruun seutukunnalla 29 uutta oppisopimusta keuruulaisen opiskelijan kanssa. Vuoden 2014 vaihteessa oli seutukunnallamme meneillään yhteensä 57 oppisopimusta ja seutukuntamme yrityksissä oli yhteensä 48 oppisopimusopiskelijaa. Yrityksille suunnattuja kou lut uksia järjestettiin var sin kin Keski-Suomen ELY keskuksen ja Jyväskylän aikuisopiston kanssa. Esimerk keinä mainittakoon marraskuussa järjestetty omistajanvaihdosilta, myynnin ja markkinoinnin valmennukset ja yritystoiminnan aakkoset alkaville yrittäjille. Yrityselämätietoisuutta jaettiin opiskelijoille yhteistyössä alueen yläasteiden ja lukion kanssa, jotta nuoret osaavat suunnata opiskelemaan seutukunnallamme tulevaisuudessakin työtä tarjoaville aloille. Syksyllä pidettiin metalli- ja hoiva-alan sekä elinkeinoelämän infotunnit ja järjestettiin abien tutustumisvierailut. Seutumarkkinointia toteutettiin varsinkin kevään aikana nuorten ja lapsiperheiden kohderyhmälle esim. ComeBack Keuruu, keuruulaisen lapsen päivä ja Next Step messut, GO & Try koulutus- ja yritysmessut sekä Keuruun lukion 3-portaisen yrittäjyys- ja työelämäkasvatuksen kurssin kehitys ja pilotointi. Näissä toimissa hyödynnettiin Keuruun, Nurmeksen ja Kannonkosken YP4YP hanketta. 14

15 4.6 SELVITYKSILLÄ JA ENNAKOINNILLA VARAUDUTAAN TULEVAAN Kehittämisyhtiön tehtävänä on seutukunnallisen ennakointitiedon kokoaminen sekä tietojen ylläpito ja analysointi. Kehittämisyhtiö laati kertomusvuonna mm. Keuruun ja Multian suurimpien yritysten selvitykset, metallin toimialakatsauksen, matkailijaselvityksen ja suurimpien toimialasektorien katsaukset sekä Keski-Suomen ELY keskukselle alueelliset kehitysnäkymät -selvityksen. 4.7 TAPAHTUMIA JA VERKOSTOYHTEISTYÖTÄ Tiedotamme aktiivisesti toiminnastamme. Uutena tapahtumana järjestettiin Avoimet ovet päivä, jossa kävi runsaasti toiminnastamme kiinnostuneita. Kehittämisyhtiö Keulink Oy osallistui yhteistyökumppanina Hubik Oy:n Keuruun jäähallilla järjestämiin messuihin, joka kokosi n osallistujaa sekä Taitoa on, Onko tahtoa? Pirun Pienen Yrittäjän monet kasvot tapahtumaan, joka pidettiin ja keräsi n. 70 osallistujaa. Valtion erityistuet Keuruun seudulla -tilaisuus Kimarassa Maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelman seutukierroksen Keuruun seutukunnan tapaaminen järjestettiin 8. elokuuta ja tilaisuuden järjestäjävastuussa oli Kehittämisyhtiö Keulink Oy. Kehittämisyhtiö jatkoi Haapamäen kehittämisryhmän ja Kaupan keskus Keuruu suunnitteluryhmän kokousten järjestämistä. Syksyllä Haapamäen kehittämisryhmä kokoontui ja Kaupan keskus Keuruu suunnitteluryhmä kokoontui ja Kehittämisryhmien tehtävänä on edistää alueen elinkeinoelämää ja tuoda yhteiseen keskusteluun eri toimijoita. Bioenergia-alan yrityksille kehittämisapua tarjosi Energia- ja ympäristöklusterin kehittämishanke (ENY), jonka toiminta-alue oli Ylä-Pirkanmaa (Juupajoki, Mänttä-Vilppula, Ruovesi ja Virrat) sekä Keuruun seutukunta. Hankkeen tehtävinä oli auttaa verkostoitumisessa, 15

16 ympäristö- ja energiatuotteiden tuotekehityksessä, energiatehokkuuden tehostamistoimissa, kansainvälisten yhteyksien etsimisessä ja paikallisesti tuotetun energian käytön lisäämisessä. Keuruun seutukunnalta hankkeessa oli mukana 14 yritystä ja tiedotusverkostossa oli 32 yritystä. Kertomusvuonna ENY hankkeen laajin projekti oli selvitys Biokaasulaitoksen kannattavuudesta alueellamme. Selvityksen lopputulos oli, että laitos saataisiin Mänttään sijoitettuna kannattavaksi, mikäli alueen teollisuus on valmis toimittamaan raaka-aineet laitokselle. Yhteistyö toimintaryhmän eli Vesuri ry:n ja tilintarkastustoimisto DHS Oy Audit Partners:n kanssa jatkui kehittämisyhtiön tiloissa. Yhteistyötä myös Ylä- ja Kaakkois-Pirkanmaan elinkeinotoimijoiden kanssa jatkettiin edelleen. Keuruun ja Multian yrittäjien, yrittäjäjärjestön sekä Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n yhteistyö jatkui vilkkaana. Yrittäjäjärjestön kanssa yhteistyötä tehtiin mm. rakennemuutostoimenpiteissä, Keuruun keskustan ja Yliahon palvelualueen kehittämisessä, yritystoiminnan kehittämisryhmissä sekä ns. Yrittävä Keuruu liitteen verkostoyhteistyössä SuurKeuruu lehden kanssa HANKKEILLA POTKUA SEUTUKUNNALLE Käynnissä olleet hankkeet: Seudulliset yrityspalvelut -hanke (toiminta-aika: ) Invest in Keuruu TYÖ-hanke (toiminta-aika: ) *** ENY, Energia- ja ympäristöklusterin kehittämishanke (toiminta-aika: ) KAKE -projekti ( ) Ylä-Pirkanmaan, Keuruun, Jämsän ja Oriveden matkailuverkosto Käynnistymässä uusia kehittämishankkeita Rakennemuutoksen kompensointiin suunnittelimme monia uusia hankkeita yhdessä seutukaupunkiverkoston kanssa, joista mainittakoon vuoden 2014 alkupuolella käynnistyviksi suunnitellut, Pk -teollisuuden uudistaminen ja kilpailukyky pilotti ja Matkailun ja hyvinvoinnin kehittäminen seutukaupungeissa pilotti. Näiden lisäksi työn alla on Herkästi reagoiva ja pitkäjänteinen rakennemuutos seutukaupungissa hanke. Kyseiset hankkeet toteutetaan TEM:n rahoituksella. 16

17 5. YRITYKSEN KASVUTARINA Eipä tainnut Koneverkko-myymäläänsä Keuruun Haapamäellä pyörittävä Pekka Ylikauppila aavistaa jokunen kuukausi sitten, että tulee pian tekemään yhteistyötä kansainvälisen pörssiyrityksen kanssa. Kumppanuus lähti vireille Kasvupolku-sparrauspäivässä viime kesänä. Ohjelma kiinnosti, sillä tiedän, minkä verran yrityskonsultit maksavat. Siellä oli tukku asiantuntijoita paikalla, jotka paneutuivat hetken verran yritykseni asioihin. Minulla ei ole johtoryhmää, joten ajatukset kirkastuivat heti, kun oli joku, jonka kanssa peilata niitä, Pekka Ylikauppila kertoo. Juttutuokio tuotti konkreettista tulosta, sillä Koneverkko. com sai ison asiakkaan paikkakunnan ulkopuolelta. ASR Cargo Centerin johtoryhmän edustaja oli yksi työpajan sparraajista, kun kiersimme asiantuntijapisteillä pareittain. Sparraustilanne muuttuikin yhtäkkiä henkilökohtaiseksi myyntitilaisuudeksi. Kesällä 2013 Suomeen perustettu ASR Europe Oy on osa Hong Kongin pörssiin listattua ASR Holdings-konsernia. Yhtiö on maaliskuussa avaamassa uutta rahdinkäsittelyterminaalia Vantaalle ASR Cargo Centerin brändin alle. Terminaalin IT-työt ja ylläpitopalvelu tilattiin Koneverkolta. Yrittäjä Pekka Ylikauppila liikkeensä ovella. Joustava asennoituminen ja erilaiset tekniset ratkaisut mahdollistavat pienellekin yritykselle globaalit markkinat. 17

18 6. KEULINK KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Vuonna 1999 perustettu yhtiö rakennuttaa ja muokkaa monipuolisia tiloja olemassa olevien ja alueelle sijoittuvien yritysten käyttöön. Keulink Kiinteistöt Oy tukee toiminnallaan kehittämisyhtiön tavoitteita seutukunnan elinkeinoelämän edistäjänä. Yritys on kasvanut huomattavaksi seutukunnalliseksi kiinteistöjen omistajaksi, hallinnoijaksi ja rakennuttajaksi. Keulink Kiinteistöt Oy:n omistamiin tiloihin on sijoittunut muun muassa metallialan huippuosaajia. Omien viidentoista teollisuuskiinteistön lisäksi Keulink Kiinteistöt Oy hallinnoi kaupungin omistuksessa olevia viittä rakennusta, joissa on tuotannollista toimintaa. Lisäksi yhtiö toimii apuna muiden tahojen omistuksessa olevien tilojen vuokralaishankinnoissa ja tilojen muokkaamisessa vuokralaisten käyttöön. Keulink Kiinteistöt Oy tiedottaa vapaista ja vapautuvista tiloista kotisivuillaan. Keulink Kiinteistöt Oy:n ja Keuruun kaupungin omistamissa teollisuus- ja liikekiinteistöissä oli vuokralla 20 yritystä, joiden palveluksessa työskentelee yhteensä noin 315 henkilöä (sis. Reka Kaapeli Oy 77 työpaikkaa). Tämä on noin 18 % Keuruun yksityisen sektorin kaikista työpaikoista ja 48 % Keuruun teollisista työpaikoista. 18

19 Keulink Kiinteistöt Oy osti Kiinteistö Oy Kolhontie 88:n konkurssipesältä kaikki sen omistuksessa olleet kiinteistöt allekirjoitetulla kauppakirjalla. Kiinteistö vuokrattiin HT Laser Oy:lle ja tarkoituksena oli saneerata ja muokata halli yrityksen käyttöön. Rahoituksen kariuduttua valituksiin, vuokralainen totesi toiminnan sijoittamisen alueelle mahdottomaksi ja irtisanoi sopimuksen päättymään Keulink Kiinteistöt Oy on mukana Keuruun kirjaston yläpuolella sijaitsevan vanhan hirsirakennuksen, Keuruun Mummolan, uudelleenrakennuttamisessa. Rakennukseen tulee kuusi majoitushuonetta sekä kesäkahvilatoimintaa. Alkuvuoden aikana saatiin suunnitelmat ja laskenta-asiakirjat siihen vaiheeseen, että urakat kilpailutettiin ja urakoitsijat valittiin. Työt aloitettiin kesällä 2013 ja rakennus valmistuu alkuvuodesta VUOSI 2013 Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana on tehty korjaus- ja muutostöitä halleissa mm. Paanutie 8 (vuokralainen Palo- ja Vesitekniikka Pa-Ve Oy), Yliahontie 15:sta (vuokralainen TimCo Steel Oy), Kivijärventie 300:ssa (vuokralainen Veico Oy) ja Hiilitie 1:ssä (vuokralaisena Teiskonen konsernin yrityksiä). Suurehkon kiinteistömassan ylläpitotehtäviin on käytetty paljon aikaa. Erityisen paljon on panostettu Varissaaren kiinteistöjen hoitoon. Vanhan Keuruun alueelle suunnitteilla olevan huoneistohotellin vuokra- ja lunastussopimuksien laadinnassa avustettiin niin Keuruun Seurakuntaa kuin Rakennusliike M. Mäkinen Oy:tä. 19

20 OMAT KIINTEISTÖT Kerrosala Tilavuus m2 m3 Hallikuja 5, Haapamäki Hallitie 7, Haapamäki Heikkiläntie 52, Keuruu Hiilitie 1, Keuruu Hiilitie 2, Keuruu Kolhontie 83, 88 ja Miilutie 6, Keuruu Miilutie 8, Keuruu Paanutie 5, Keuruu Paanutie 8, Keuruu Punojantie 3, Haapamäki Sepäntie 2, Haapamäki Teollisuustie 8, Keuruu Yliahontie 9, Keuruu Yliahontie 15, Keuruu YHTEENSÄ HALLINNOITAVAT KAUPUNGIN KIINTEISTÖT Hallikuja 1, Haapamäki Kivijärventie 300, Keuruu Laserkuja 1, Keuruu Yliahontie 5, Keuruu Yliahontie 17, Keuruu YHTEENSÄ KIINTEISTÖYHTIÖT Kiinteistö Oy Keuruun Elinkeinotalo (omistus 33 %) OMISTETUT RAKENNUKSEN OSAT Lapinmäentie 7, Keuruu

21 Keulink Kiinteistöt Oy:n tiloissa toimivat yritykset - HT Ryhmä - Teiskonen Oy - HT Enerco Oy - Oy HT Engineering Ltd. - HT Laser Oy - Elekmerk Oy - Palo- ja Vesitekniikka PA-VE Oy - Keuruun Koneistus Oy - Veho Trucks Service Oy - Tälli Oy - Dokument Tarra Oy - Machinery Oy - Finlead Oy - Suomen Teletuote Oy - Timco Steel Oy - Waterlife Finland Oy - Keuruun Makeinen Keuruun kaupungin tiloissa toimivat yritykset - HT Ryhmä - HT Laser Oy - HT Vesileikkaus Oy - Merkkimiehet Oy - A-Katsastus Oy - Veico Oy - Keuruun Pelti ja Kouru - RH Paja - Haapamäen VPK KEULINK KIINTEISTÖT OY - AVAINLUKUJA Henkilöstö 2 Liikevaihto+muut tuotot 1,2 M Osakepääoma 0,8 M Oma pääoma 1 M Omavaraisuusaste 10 % Tase 9,5 M Keulink Kiinteistöt Oy:n ja Keuruun kaupungin teollisuustiloissa on vuokralla yli 20 yritystä. 21

22 7. KEULINK -YHTIÖIDEN TILINPÄÄTÖSTIEDOT KEHITTÄMISYHTIÖ KEULINK OY KEULINK OY TULOSLASKELMA LIIKEVAIHTO ja liiketoiminnan muut tuotot , ,30 Materiaalit ja palvelut , ,67 Henkilöstökulut , ,30 Poistot , ,56 Liiketoiminnan muut kulut , ,71 LIIKEVOITTO/TAPPIO , ,94 Rahoitustuotot ja kulut - 823,48 323,66 Verot 0,00 0,00 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,28 KEHITTÄMISYHTIÖ KEULINK OY Keulink -yhtiöiden liikevaihdon jakauma Elinkeinopalvelut kunnat 2012 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat oikeudet 682, ,16 1 % 19 % Toiminta-avustukset 6 % Projektituotot kunnat Koneet ja kalusto ,23 Muu myynti ,01 Vuokratuotot Osakkeet ja osuudet , ,79 % 64 % PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,96 yritykset Lyhytaikaiset saamiset ,27 0 % ,93 Rahat ja pankkisaamiset , ,84 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,77 VASTAAVAA , ,73 Projektituotot VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA 22 Sidottu oma pääoma Osakepääoma , ,13 Ylikurssirahasto , ,14

23 KEHITTÄMISYHTIÖ KEULINK OY TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat oikeudet 682, ,16 Koneet ja kalusto , ,01 Osakkeet ja osuudet , ,79 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,96 Lyhytaikaiset saamiset , ,93 Rahat ja pankkisaamiset , ,84 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,77 VASTAAVAA , ,73 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Sidottu oma pääoma Osakepääoma , ,13 Ylikurssirahasto , ,14 Vapaa oma pääoma Edellisten tilikausien voitto/tappio , ,99 Tilikauden voitto/tappio , ,28 Oma pääoma yhteensä , ,00 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikaiset , ,73 Vieras pääoma yhteensä , ,73 VASTATTAVAA , ,73 KEHITTÄMISYHTIÖ KEULINK OY -AVAINLUKUJA Henkilöstö keskimäärin 8 Liikevaihto+muut tuotot 0,6 M Osakepääoma 0,3 M Oma pääoma 1 M Omavaraisuusaste 92,5 % Tase 1,1 M Luottoluokitus AA+ Hankkeet Keulink Oy hallinnoi 3 Kumppanuushankkeet 4 23

24 KEULINK KIINTEISTÖT KIINTEISTÖT OY OY TULOSLASKELMA LIIKEVAIHTO ja liiketoiminnan muut tuotot , ,21 Henkilöstökulut , ,96 Poistot , ,48 Liiketoiminnan muut kulut , ,94 LIIKEVOITTO/TAPPIO , ,83 Rahoitustuotot ja kulut , ,97 Poistoeron lisäys ,90 0,00 TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO , ,14 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat oikeudet , ,26 Aineelliset hyödykkeet , ,22 Osakkeet ja osuudet , ,19 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,67 Lyhytaikaiset saamiset , ,52 Rahat ja pankkisaamiset , ,36 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,88 VASTAAVAA , ,55 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Sidottu oma pääoma Osakepääoma , ,25 Muut rahastot , ,00 Vapaa oma pääoma Edellisten tilikausien voitto/tappio , ,31 Tilikauden voitto/tappio , ,14 Oma pääoma yhteensä , ,80 Poistoero ja vapaaehtoiset varaukset ,90 0,00 VIERAS PÄÄOMA Pitkäaikainen , ,35 Lyhytaikaiset , ,40 Vieras pääoma yhteensä , ,75 VASTATTAVAA , ,55 24

25 8. KEURUUN SEUTUKUNNAN TILASTOJA KEURUUN SUURIMMAT TEOLLISUUSTYÖNANTAJAT Keuruun suurimmat teollisuustyönantajat työntekijämäärien mukaan (Lähde: Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n yrityskyksely) HT Laser Oy (59)+Elekmerk Oy (40)+Oy HT Engineering Ltd (3)+HT Enerco Oy (11)+Teiskonen Oy (8) 121 Otavan Kirjapaino Oy 90 Reka Kaapeli Oy 77 Vaissi Oy 70 Suomen Vesileikkaus Oy 63 Finn-Nauha Oy 24 Keuruun FinnSafety Oy (19)+Toolmekan Oy (1) 20 Tälli Oy 20 Palo- ja Vesitekniikka PA-VE Oy 17 Dokument Tarrat Oy 15 Linjalaser Oy 14 Finlead Oy 11 Keurak Oy 10 Keuruun Laatupaino KLP Oy Keuruun suurimmat teollisuustyönantajat henkilöstömäärän mukaan (Lähde: Kehittämisyhtiö Keulink Oy) 25

26 Keuruun suurimmat palveluyritykset työntekijämäärän mukaan KEURUUN SUURIMMAT PALVELUTYÖNANTAJAT (Lähde: Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n yrityskysely) Keski-Suomen seututerveyskeskus (Keuruun ja Multian terveysasemat) 160 Keski-Suomen shp, Juurikkaniemen sairaala Keuruun Sähkö Oy (41) + Keuruun Lämpövoima Oy (11) + Radiki Oy (7) Iso Kirja koulutus- ja konferenssikeskus (39) + Aikamedia Oy (13) 52 Itella Oyj / Posti Keskimaa OSK / S-Market Keuruu (20) + ABC Keuruu (10) + Sale Haapamäki (7) Keuruun Seurakunta Keuruun Megamarket Oy Töysän Linja Oy (23) + Matka-Töysä Oy (2) Palvelukoti Hilmari Oy Hotelli Keurusselkä K-Supermarket Järvituuli Sisä-Suomen Poliisilaitos, Keuruun poliisiasema Keuruun Osuuspankki Matka Mäkelä Oy Kirjavälitys Oy Rauta-Maatalous Marko Kuoppala Oy VR Track Oy Keuruun suurimmat palvelutyönantajat henkilöstömäärän mukaan (Lähde: Kehittämisyhtiö Keulink Oy) KEURUUN SUURIMMAT TYÖNANTAJAT Keuruun suurimmat työnantajat työntekijämäärien mukaan (Lähde: Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n yrityskysely) Keuruun kaupunki Puolustusvoimat 272 Keski-Suomen seututerveyskeskus (Keuruun terveysasema) 151 HT Laser Oy (59)+Elekmerk Oy (40)+Oy HT Engineering Ltd (3)+HT Enerco Oy 121 Otavan Kirjapaino Oy 90 Reka Kaapeli Oy 77 Vaissi Oy 70 Keski-Suomen shp, Juurikkaniemen sairaala 63 Suomen Vesileikkaus Oy Keuruun Sähkö Oy suurimmat (41) + Keuruun Lämpövoima työnantajat Oy (11) henkilöstömäärän + Radiki Oy (7) 59 mukaan (Lähde: Iso Kirja Kehittämisyhtiö koulutus- ja konferenssikeskus Keulink (39) + Aikamedia Oy) Oy (13) 52 Itella Oyj / Posti Keskimaa OSK / S-Market Keuruu (20) + ABC Keuruu (10) + Sale Haapamäki (7) Keuruun Seurakunta 33 Keuruun Megamarket Oy

27 Puisto Puisto Liiketilaa n m2 Vanhan rakennuksen raja Suurliike Pienimittakaavainen arkkitehtuuri Hoidettu puisto Liiketilaa Liiketilaa Liiketilaa m Multian suurimmat työnantajat henkilöstömäärän mukaan 1/2014 MULTIAN SUURIMMAT TYÖNANTAJAT (Lähde: Kehittämisyhtiö Keulink Oy) Multian suurimmat työnantajat henkilöstömäärän mukaan (Lähde: Kehittämisyhtiö Keulink Oy) 0 KEURUUN KAUPAN ALUETTA SUUNNITELTU JO VUONNA1999 Vaihtoehto 6 Keuruu 2004 Keuruun Helmi 6 KEURUUN KAUPUNKI PIKITIE Huolto P 32 24ap P 32ap m Liikekeskus 24ap P24ap 32ap P32ap 32ap 32ap HAAPAMÄENTIE MYYMÄLÄTILAT P P MARINA Toiminnat alueella: PIENVENESATAMA UIMARANTA MAJOITUS - Golf (3-6 reiän rata) Kalastajakylä - musiikki- / kulttuurifestivaalit - kesäteatteri - majoitustoiminnot - eläinpuisto - matkailun infokeskus KALASTUSPARATIISI - matkailun palvelukeskus -VETOUISTELUA -ONGINTAA - matkailun terveyden huolto -VIRVELÖINTIÄ - käsityötiedotus, -myynti -PROSHOP - kalastus, välineet yms. - marinatoiminnot - arboretum Verkko I Polttoaine POLTTOAINE- JAKELUASEMA P Alikulku festivaaliareenalle TEATTERI KESÄTEATTERI P P 160 autopaikkaa HOIDETTU PUISTO P P c Arkkitehtitoimisto Risto Oikarinen Oy Kauppakatu 31 B Jyväskylä , Arkkitehtitoimisto Risto Oikarinen Oy 27

TYÖPAIKKAVÄHENNYSVERTAILU PAIKKAKUNNITTAIN

TYÖPAIKKAVÄHENNYSVERTAILU PAIKKAKUNNITTAIN Tyossakaynti2009 muuttujina Sukupuoli, Työnantajasektori (tvm), Seutukunnat 2011 ja Vuosi TYÖPAIKKAVÄHENNYSVERTAILU PAIKKAKUNNITTAIN Molemmat sukupuolet Kokonaistyöpaikkamäärä v. 2009 Lopetetaan työpaikkaa

Lisätiedot

Tilastokooste 2014. Kehittämisyhtiö Keulink Oy

Tilastokooste 2014. Kehittämisyhtiö Keulink Oy Tilastokooste 2014 Kehittämisyhtiö Keulink Oy Sisältö: 1. Työpaikat 2. Osaava työvoima 3. Väkiluvun kehitys 4. Huoltosuhde 5. Yritysten määrän kehitys 6. Myönnetyt yritystuet 7. Teollisuuden kehitys 8.

Lisätiedot

Elinvoimainen keuruu - yhdessä ylivoimainen

Elinvoimainen keuruu - yhdessä ylivoimainen VUOSIKERTOMUS 2012 Sisällysluettelo 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS...4 2. KEULINK -YHTIÖIDEN HALLITUKSET JA TILINTARKASTAJAT...7 3. KEULINK -YHTIÖIDEN OSAKKAAT...8 4. KEHITTÄMISYHTIÖN TOIMINTA... 10 4.1

Lisätiedot

Kasvuyritysten vuosi 2011. Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy. Kehittämisyhtiö KeuLink Oy

Kasvuyritysten vuosi 2011. Länsi-Suomen Kasvukolmio Oy. Kehittämisyhtiö KeuLink Oy VUOSIKERTOMUS 2011 Sisällysluettelo 1. TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS...4 2. KEULINK -YHTIÖIDEN HALLITUKSET JA TILINTARKASTAJAT...7 3. KEULINK -YHTIÖIDEN OSAKKAAT...8 4. KEULINK OY:N KEHITTÄMISTOIMINTA... 10

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9. Julkaistu: 2003-11-12 08:00:20 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 12.11.2003, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1.

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO

VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO VUOSIKATSAUS 2014 SISÄLLYSLUETTELO KuntaPro Oy vuonna 2014... 2 Keskeiset tuotanto- ja talousluvut... 3 KuntaPro Oy:n hallinto... 3 Johdon palkitseminen... 3 Henkilöstö... 3 Tuloslaskelma 2014... 4 Tase

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2010 30.6.2011 Q1 tulos, voitto ennen veroja laski 10,5 %

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2010 30.6.2011 Q1 tulos, voitto ennen veroja laski 10,5 % Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2010 30.6.2011 Q1 tulos, voitto ennen veroja laski 10,5 % SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta:

Lisätiedot

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg

Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010. Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi Oyj:n yhtiökokous 23.3.2010 Toimitusjohtajan katsaus Merja Sohlberg Turvatiimi lyhyesti Turvatiimi Oyj on johtava kotimainen turvallisuusalan ammattilainen. Yhtiö tarjoaa turvallisuusalan palvelutuotteita

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015

Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 Julkaistu: 2015-09-10 14:10:49 CEST Yhtiötiedote Tilinpäätöstiedote 1.7.2014-30.6.2015 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.7.2014 30.6.2015 (tilintarkastamaton) Keskeiset tilinpäätös tunnusluvut (t ): Liikevaihto 2 329

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA PALKKAHALLINNON PALVELUJA. POWEST OMISTAA SELLAISIA YHTIÖITÄ, JOIDEN LIIKETOIMINNAT PALVELEVAT SEN OSAKKAIDEN VOIMANTUOTANTOA JA ENERGIAN HANKINTAA. LISÄKSI POWEST TARJOAA POHJOLAN VOIMALLE TALOUS- JA PALKKAHALLINNON PALVELUJA.

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2012 30.6.2013 Q1 tulos niukasti tappiollinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Janne Heusalan kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla

1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2010 puolivuotiskatsaus (tilintarkastettu yleisluontoisesti) SAV-Rahoitus konsernin kannattavuus on pysynyt erinomaisella tasolla Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

Liikevaihto 4 179 5 607-25,47 % Liikevoitto 278 170 63,53 % Voitto ennen veroja 413 156 164,74 % Tilikauden tulos 305 162 88,27 %

Liikevaihto 4 179 5 607-25,47 % Liikevoitto 278 170 63,53 % Voitto ennen veroja 413 156 164,74 % Tilikauden tulos 305 162 88,27 % SAV Rahoitus Oyj OSAVUOSIKATSAUS TIEDOTE 1.7. 31.12.2008 osavuosikatsaus (tilintarkastamaton).n osakekohtainen tulos kasvoi 100 % Välitilinpäätös lyhyesti: Voitto ennen veroja oli 413 tuhatta euroa (ed.

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton]

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 [tilintarkastamaton] Uusia aluevaltauksia Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 18.6% edellisvuodesta ja olivat EUR 4.7m (EUR 3.9m Q1/20). Ensimmäisen

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita.

SALON RAUTA OY. Yritys valmistaa metallisia portaita ja portteja sekä ruostumattomasta teräksestä mm. postilaatikoita. SALON RAUTA OY Salon Rauta Oy:n perustivat 1.9.1998 Antti ja Timo Salo. Antti Salo toimii yrityksessä toimitusjohtajana sekä talousjohtajana ja Timo Salo hallituksen puheenjohtajana sekä myyntijohtajana.

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy

Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa. Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Yrittäjän oppikoulu Osa 1 (25.9.2015) Tuloslaskelman ja taseen lukutaito sekä taloushallinnon terminologiaa Niilo Rantala, Yläneen Tilikeskus Oy Oppitunnin sisältö Tuloslaskelma Mikä on tuloslaskelma?

Lisätiedot

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti

Transkokko Oy - 17124311. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-16 10:52 Teppo Testi TRANSKOKKO OY POSTIOSOITE: TESTITIE 17,99999 TESTILÄ, SUOMI Y-TUNNUS. 1712431-1 D&B D-U-N-S NR. 46-111-2222 PUHELIN 99-123456 TILINPÄÄTÖS 201212 A Luottokelpoinen

Lisätiedot

TULOSLASKELMAN RAKENNE

TULOSLASKELMAN RAKENNE TULOSLASKELMAN RAKENNE Liiketoiminnan tuotot Toiminnan kulut Liikevoitto VÄHENNETÄÄN Liikevaihdon ansaintaan liittyvät kulut Rahoituserät Satunnaiset erät Tilinpäätösjärjestelyt Tilikauden voitto Verot

Lisätiedot

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89

Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 150578-666A 10 10 000 00 020252-666T 110 5 000 20 6606408-2 30 600 00 241280-111C 60 8 989 89 6606441-0 Oy Tyvi-testiaineisto 2008-2011 Ab Yki Yhteyshenkilö Yrityksen katuosoite 12 B 00100 HELSINKI 01032010 28022011 123 Tilitoimistot Toimipaikan osoite Kauppakatu 1 FI2312345600123454 NDEAFIHH Ville

Lisätiedot

Yrityskartoituksen kooste (syksy 2014 ja 03.2015) n = 1096

Yrityskartoituksen kooste (syksy 2014 ja 03.2015) n = 1096 Yrityskartoituksen kooste (syksy 2014 ja 03.2015) n = 1096 Miksi ennakoida? Tietoista ja tavoitteellista tulevaisuuden ennakointia Ilmiön esiintyminen ja ilmiöstä tietämisen määrä Pari paikallista tapausta

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Y-Tunnus 2124310-8 Toimitusjohtaja Matti Kokkinen

Y-Tunnus 2124310-8 Toimitusjohtaja Matti Kokkinen Länsimetro Oy Y-Tunnus 2124310-8 Toimitusjohtaja Matti Kokkinen Hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko Hallituksen varapuheenjohtaja Tuula Saxholm Jyrki Kasvi Kimmo Oila Pekka Sirviö Reijo Tuori Pekka Vaara

Lisätiedot

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5)

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE 12.3.04 klo 15.30 1(5) TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA 1.1.-31.12.2003 Konsernin liikevaihto oli 56,1 milj., jossa kasvua edelliseen vuoteen 7,1 milj. (14,4 %).

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle

PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PMA:n peruskaavat tuloslaskelmalle ja taseelle PIENYRITYKSEN KULULAJIKOHTAINEN TULOSLASKELMA 1. LIIKEVAIHTO 2. Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 3. Valmistus omaan käyttöön 4. Liiketoiminnan

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

Total Kiinteistöpalvelut Oy

Total Kiinteistöpalvelut Oy Total Kiinteistöpalvelut Oy Toimintakertomus ja tilinpäätös 1.1. 31.12.2011 Yleistä Total Kiinteistöpalvelut Oy:n omistaa 100 %:sti Jyväskylän kaupunki ja yhtiö kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin. Yhtiö

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012. QPR Software Plc QPR Software Oyj Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja 22.3.2012 Vuosi 2011 Yhtiö käynnisti Kokonaisarkkitehtuuripalvelut-liiketoiminnan vuoden alussa. Yhtiö lanseerasi uuden tuotteen, QPR ProcessAnalyzerin

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla.

TIEDOTE 14.11.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihto ja kannattavuus pysyvät viime vuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2011 Konserni Operatiivinen tulos parantunut lähes 4 milj. euroa Hallituksen puheenjohtajaksi Panu Ala-Nikkola Konserniin

Lisätiedot

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003}

Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003} Teleste Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2003 Kokonaismarkkinoiden supistumisesta johtuen liikevaihto laski, mutta liiketulos säästötoimenpiteiden ansiosta 1 miljoonaa

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1

Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät. 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 Opetusapteekkiharjoittelun taloustehtävät 12.11.2013 Esittäjän nimi 1 ESIMERKKI APTEEKIN TULOSLASKELMASTA APTEEKIN TULOSLASKELMA Liikevaihto 3 512 895 Kelan ostokertapalkkiot 34 563 Muut tuotot 27 156

Lisätiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot

Emoyhtiön. tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot Emoyhtiön tuloslaskelma, tase, rahavirtalaskelma ja liitetiedot 2011 COMPONENTA OYJ Panuntie 4, 00610 Helsinki /// Puh. 010 403 00, Fax 010 403 2721 /// www.componenta.com Kotipaikka Helsinki /// Y-tunnus

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit...

Sisältö. Tuloslaskelma... 1. Tase... 2. Tilinpäätöksen liitetiedot... 3. Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7. Kirjanpitokirjat ja tositelajit... Tilinpäätös 2009 Sisältö Tuloslaskelma... 1 Tase... 2 Tilinpäätöksen liitetiedot... 3 Tilinpäätöksen allekirjoitukset... 7 Kirjanpitokirjat ja tositelajit... 8 Tilintarkastuskertomus... 9 TULOSLASKELMA

Lisätiedot

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7)

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.08.2003 KLO 08.30 1(7) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA 01.01.-30.06.2003 Toimistokalusteiden kysyntä on jatkunut heikkona. Liikevaihto laski 19,2 % ja oli 49,0 milj. euroa.

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

ao oo TILII{PAATOS ST$Rurllfr-l-\-@ TTLTKAUSL 1.4.2009-31.3.2010

ao oo TILII{PAATOS ST$Rurllfr-l-\-@ TTLTKAUSL 1.4.2009-31.3.2010 ao oo TILII{PAATOS oo ST$Rurllfr-l-\-@ TTLTKAUSL 1.4.2009-31.3.2010 Sivu: Tulostethr: I 16.07.10 Jakso: 01.04.2009-31.03.2010 Tuloslaskelma xjl-x"xjfi)ffi XJL.XJL;fiXX LIIKEVAIHTO Valmiiden ja keskenetäisten

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan Oyj Pörssitiedote 28.4.2014, klo 11:00 Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013 HKScan on noudattanut 1.1.2014 alkaen uusia IFRS 10 (Konsernitilinpäätös) ja IFRS 11 (Yhteisjärjestelyt) - standardeja.

Lisätiedot

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS 27.3.2009 Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola Turvatiimi lyhyesti Liikevaihto 27,6 meuroa, henkilöstöä 750, toimintaa yli 20 paikkakunnalla Atine Group Oy:n tytäryhtiö (n

Lisätiedot

1.7. 31.12.2012 1.7. 31.12.2011*) -4,80 % 1,16 %

1.7. 31.12.2012 1.7. 31.12.2011*) -4,80 % 1,16 % SAV Rahoitus Oyj 1.7. 31.12.2012 puolivuotiskatsaus Puolivuotiskatsaus lyhyesti: SAV-Rahoitus konsernin muodostaa emoyhtiönä SAV-Rahoitus Oyj ja tytäryhtiönä Savlex Oy Konsernin tulos ennen veroja oli

Lisätiedot

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001

Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/2002 1-3/2001 2001 KEMIRAKONSERNI Luvut ovat tilintarkastamattomia. Täytetty 2.4.2001 kl 9.30 JV TULOSLASKELMA Milj.e 13/2002 13/2001 2001 Liikevaihto 656,3 651,4 2 454,4 Osuus osakkuusyritysten tuloksista 0,4 2,6 0,4 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Total Kiinteistöpalvelut Oy

Total Kiinteistöpalvelut Oy Total Kiinteistöpalvelut Oy Toimintakertomus ja tilinpäätös 1.1. 31.12.2010 Yleistä Total Kiinteistöpalvelut Oy:stä Total Kiinteistöpalvelut Oy on 100 prosenttisesti Jyväskylän kaupungin omistama yhtiö

Lisätiedot

Total Kiinteistöpalvelut Oy

Total Kiinteistöpalvelut Oy Total Kiinteistöpalvelut Oy Toimintakertomus 1.1.2008-31.12.2008 Yleistä Total Kiinteistöpalvelut Oy:stä Total Kiinteistöpalvelut Oy on 100 prosenttisesti Jyväskylän kaupungin omistama yhtiö ja osa Jyväskylän

Lisätiedot

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti

Testiyritys SQL-Suomalainen Oy - 00000006. Pvm Rating Limiitti Standard 2014-05-13 12:40 Erja Fasta TESTIYRITYS SQL-SUOMALAINEN OY (L) POSTIOSOITE: SQLKATU 60 60, 99999 KORVATUNTURI, SUOMI Y-TUNNUS. 0000000-6 D&B D-U-N-S NR. 65-200-7816 TILINPÄÄTÖS 201310 AA Hyvä

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008

TASEKIRJA 31.12.2008. FarmiPeli Oy TILINPÄÄTÖS Y-tunnus 2148374-2 27.9.2007 31.12.2008 TASEKIRJA 31.12.2008 Sisällys sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot 4-5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista 5 Tositelajit ja säilyttämistapa 5 Tilinpäätöksen allekirjoitus 6 Tilikartta 7 Tasekirja

Lisätiedot

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015 1 / 11 TASEKIRJA Kiinteistö Oy Finnoonportti Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase...

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1 / 2014 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2014 / YTEK OY YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI. Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi TALGRAF

KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI. Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi TALGRAF KONSERNI ( 0410 KUM TOT. ) Konserniraportti, 13.8.2009 KONSERNIN ULKOINEN MYYNTI Ympyrä 1= kuluva tilikausi; Ympyrä 2 = edellinen tilikausi KONSERNI TULOS - HUHTIKUU 2010 Oy Yritys 1 Ab Oy Yritys 2 Ab

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihdon ennakoidaan laskevan edellisvuoden tasolta. Kannattavuuden ennakoidaan heikentyvän.

Medialiiketoiminnan liikevaihdon ennakoidaan laskevan edellisvuoden tasolta. Kannattavuuden ennakoidaan heikentyvän. TIEDOTE 20.5.2013 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2013 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 16,5 milj. euroa (vuonna 2012 vastaavalla jaksolla 18,3 milj.

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta

Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Ajankohtaista konetyöaloilla Taustainformaatiota konetyöaloilta Lehdistötilaisuus 16.10.2014 Joensuu Koneyrittäjien liitto Liittokokous 17.-18.10.2015 1 PUUNKORJUU 2 Taustaa Puunkorjuupalveluiden kysyntä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013

Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 Ennätykset uusiksi 11. heinäkuuta 2013 Osavuosikatsaus 1.4. 30.6.2013 [tilintarkastamaton] Ennätykset uusiksi Toisen vuosineljänneksen liikevaihto+korkotuotot nousivat 30%

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2015

YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2015 1 YLIVIESKAN KONSERNIYHTEISÖJEN SEURANTARAPORTTI 1.1.-30.6.2015 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VUODELLE 2015 / YTEK YTEK Oy:n toiminnan painopistealueet on määritelty hyväksytyssä strategiassa ja strategiamatriisissa.

Lisätiedot

Toimialajärjestely: Soprano ostaa Tieturi-konsernin

Toimialajärjestely: Soprano ostaa Tieturi-konsernin 1 / 5 14.1.2013 9:20 Julkaistu: 2013-01-14 08:00:04 CET Soprano Oyj Yritysosto ja ostotarjous Toimialajärjestely: Soprano ostaa Tieturi-konsernin Soprano Oyj pörssitiedote 14.1.2013 klo 09.00 Toimialajärjestely:

Lisätiedot