Venäläiset turistit valitsevat Suomen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Venäläiset turistit valitsevat Suomen"

Transkriptio

1 KOHDERYHMÄMME VENÄLÄISET MATKAILIJAT Venäläiset turistit valitsevat Suomen VUOSI 2011 Vuoden aikana Suomessa vieraili 7,3 miljoonaa ulkomaalaista turistia. Kolme miljoonaa matkailijaa tuli Venäjältä. Edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna venäläisten matkailijoiden määrä nousi 27%. Vuoden 2011 aikana venäläiset turistit toivat Suomeen tuloja 858 miljoonan euron arvosta. He kuluttivat matkansa aikana huomattavasti enemmän rahaa, kuin turistit muista maista. Venäläisen turistin keskimääräinen kulutus oli 111 euroa päivässä (muiden ulkomaalaisten turistien keskimääräinen kulutus oli 60 euroa päivässä). VUOSI 2012 Vuonna 2012 jo pelkästään Uuden vuoden juhlapäivien aikana Suomen ja Venäjän välisen rajan ylitti yhteensä 480 tuhatta ihmistä (mikä on 13% enemmän, kuin edellisenä vuonna). Tästä määrästä oli 80% venäläisiä. Helsingin ja Pietarin väliä kulkevissa pikajunissa matkustavien määrä on noussut vielä enemmän. Tammikuusta kesäkuuhun 2012 junamatkustajien määrä oli 164 tuhatta, mikä on 20% enemmän kuin vastaavana kautena vuonna STOPinFinland Tutkimus- ja analysointikeskus TAK Oy:n arvion mukaan venäläisten turistien määrä nousee seuraavan 13 vuoden aikana 3-4 kertaiseksi. Vuoteen 2025 mennessä Suomeen matkustaa vuosittain jopa miljoonaa matkailijaa. Lähteet:

2 STOP IN FINLAND -lehti Ilmaisjakelulehti tavoittaa Suomeen matkaa suunnittelevat, matkalla olevat sekä maahan saapuneet venäläiset. Julkaisun koko: A4, 210x290 mm Sivumäärä: Paperi: Gallerie Bright, kansi 80 g/m 2, sisävihko g/m 2 Painomenetelmä: offset Sidonta: stiftattu Kieli: venäjä Painopaikka: Tekst Oy, Pietari. Levikki: kpl/nro, kpl/kaksoisnro JAKELU Tehokas jakelu vaikuttaa olennaisesti venäläisten ostospaikka-, majoitus- ja lomanviettovalintoihin. SUOMI 5 % Ilmoitusmyynti: Oy Nordic Media Group Ltd Osoite: Valtakatu 49 (Vapaudenaukio/ Technopolis), Lappeenranta Puhelin: (05) Fax: (05) Myyntipäällikkö: anne.ruokoniemi@nmg.fi www-sivut: Päätoimittaja: maria.danilova@stopinfin.ru Hotellit (Lappeenranta, Imatra, Kotka, Helsinki, Kouvola, Mikkeli ym.) Kauppakeskukset ja kaupat (Lappeenranta, Imatra, Kotka ym.) Matkailutoimistot PIETARI 45 % RAJA 50 % Matkatomistot (yli 30) Vakuutusyhtiöt Suomen Pääkonsulaatin viisumiosasto UniCredit Bankin konttorit Suomi-talo Viisumikeskukset Duty Free kaupat: Nuijamaa, Vaalimaa ja Imatra/Svetogorsk Lehti on jakelussa matkailualan messuilla Pietarissa (INWETEX, IN- TURFEST, Baltian Merifestivaali) sekä Moskovassa (MITT ja LEISURE), kiinteistöalan messuilla Pietarissa. Toimimme tiedottaja-sponsoreina muun muassa seuraavilla kansainvälisillä tapahtumilla Pietarissa: Euroopan päivät ja Suomalaisen elokuvan päivät. 3

3 LUKIJAKUNTA Aikakausilehden ainutlaatuinen lukijakunta: maksukykyiset venäläiset, kiinteistöjen omistajat ja usein omalla autolla Suomeen tai Suomen läpi matkustavat, ovat mielenkiintoinen lukijakunta kaikille Suomen markkinaryhmille. Meidän pysyviä yhteistyökumppaneitamme vuonna 2012: mm. hotelliketjut Cumulus, Rantasipi, Sokos; tavaratalot ja kaupat Sokos, Kekäle, Halonen, Carlson, Pukumies, Aleksi 13; kauppakeskukset Galleria, Opri (LPR) ja Pasaati (Kotka); hiihtokeskukset Ruka ja Pyhä. STOPinFinland Mainoksenne tehokkuuteen vaikuttaa positiivisesti suosiollinen artikkeliympäristö. SISÄLTÖ STOP in Finland lehden monipuolinen sisältö tarjoaa runsaasti ajankohtaista ja käytännön tietoa Suomesta. Lehden erikoissivut: PÄÄKIRJOITUS Yksityiskohtainen artikkeli Suomeen matkustamiseen liittyvästä aiheesta. VIISUMI JA VAKUUTUS TAVAROIDEN TUONTI- JA VIENTISÄÄNTÖJÄ «KYSYMYS-VASTAUS»-palsta. CITY Suomen kaupunki-info: ajankohtaista ja historiallista tietoa. TAPAHTUMAKALENTERI ympäri Suomea. TYYLI Muoti, design, arkkitehtuuri, teknologia. ARKISTO Suomen ja Venäjän yhteisestä historiasta. Kuuluisat ihmiset, tärkeät tapahtumat. MATKA-INFO Ohjeita autoilijoille, Suomen liikennesääntöjä. STOP in Finland TRAVEL CLUB KARTASTO Suomen kaupunkien tiekarttoja. Mahdollisia lisäaiheita: Urheilu, Usein kysyttyä, Liikenne, Talous, Extreme, Elämäntyyli ym.

4 ILMESTYMIS-, VARAUS- JA AINEISTOPÄIVÄT 2013 Nro 1 (123) tammi helmikuu 2 (124) maaliskuu 3 (125) huhtikuu 4 (126) toukokuu 5 (127) kesäkuu 6 (128) heinäkuu 7 (129) elo syyskuu 8 (130) lokakuu 9 (131) marraskuu 10 (132) joulukuu TEEMAT Lasten maailma (ostoskeskukset, huvitukset, koulutus) Know-How suomalaisittain (lääketiede, rakennus, liikenne) Suuntana Suomi (karavaanit, pysäköinti, tulli) Lomalle! (kartanot, juhlat, keittiö) Ohjeita ostoksiin (muoti, kahvilat, muotoilu) Merinen sävelmä (risteilyt, satamat, veneily) Urheilumaratooni (pyöräily, golf, kalastus) Innovaatioiden maa (ekologia, lentokentät, työmatkailu) Suomalainen käytäntö (elokuvat, näyttelyt, hiihto) Joulun tapahtumia (matkat, lahjat, sauna) DEADLINE mainosvaraukset DEADLINE aineistot ILMESTYY

5 ILMOITUSKOOT JA HINNAT 1/1 A4 1/2 A4 210х290 mm х143 mm х290 mm /2 A4 1/3 A4 1/4 A4 210х94 mm х290 mm х69,5 mm х131 mm 950 1/3 A4 1/4 A4 STOPinFinland 58х104 mm 120х50 mm, 590 1/8 A4 MAINOSARTIKKELI 1/1 A /2 A /3 A /4 A /16 A4 58х50 mm 350 ALV Kaikkiin hintoihin lisätään 23%. ALENNUKSET Mainostoimistokorvaus 15% (vain auktorisoidut mainostoimistot). Valmisaineistoalennus 5%. Määräalennus sopimuksen mukaan. Lisähinnat Takakansi +10%. Määräpaikkakorotus 5%. TEKNISET VAATIMUKSET:

6 TARJOUS VUOSISOPIMUKSESTA, 10 mainoskertaa A4 -sivu + mainosartikkeli 2A (yksittäin ostettuna/listahinta ) 1/2 A4 + mainosartikkeli A (yksittäin ostettuna/listahinta ) 1/3 A4 + mainosartikkeli 1/2 A (yksittäin ostettuna/listahinta ) 1/4 A4 + mainosartikkeli 1/2 A (yksittäin ostettuna/listahinta ) 1/8 A (yksittäin ostettuna/listahinta ) 1/16 A (yksittäin ostettuna/listahinta ) Lisäksi sopimukseen sisältyy: Lehdessä julkaistavien Suomen kaupunkien KARTTASIVUJEN MERKINTÄ; КÄÄNNÖSTYÖT. Useamman ilmoituksen sopimuksissa sisällön voi vaihtaa jokaiseen numeroon. Sponsorointi vain vuosisopimusasiakkaille sponsorointimahdollisuus STOP in Finland -lehden kilpailuissa ja kyselyissä. MUUT ERIKOISRATKAISUUT Esitejakelu lehden välissä muoviin pakattuna 210 eur/1000 kpl A5, A4 Esitteen postitus Travel Club katalogin mukana 495 eur/1000 kpl A5 Suoramarkkinointi/posti ja/tai sähköpostilähetykset Travel Club tietokannan osoiteisiin, yht. yli Internetkampanja venäläisissä hakukoneissa. 7

7 STOP IN FINLAND TRAVEL CLUB vuodesta 2002 TAVOITE yhdistää Suomeen kohdistuvasta matkailusta kiinnostuneet venäläiset ja tarjota parhaimmat tuotteet ja palvelut erikoishinnoin; suunnata venäläismatkailijat nimenomaan Suomeen kasvattaen matkailumäärää Venäjältä Suomeen; edistää suomalaisten yritysten palvelujen ja tuotteiden tunnettavuutta venäläisten matkailijoiden keskuudessa; kasvattaa CLUBiin liittyvien yhteistyöyritysten palveluiden ja tuotteiden myyntiä venäläisille. Jäseniä (kesä 2012), jokaisella on etukortti. Etukortti on voimassa 3 vuotta. Hinta on max. 25 eur. CLUBin jäsenyys osoittaa aitoa kiinnostusta Suomeen! ETUKORTIN HANKKIMINEN myytävänä yli 20 Pietarin matkatoimistossa; UniCreditBankin asiakkaat saavat kortin erikoisehdoin; tilauslomake -sivuilla; erilaiset PR-tapahtumat. YHTEISTYÖKUMPPANIT Hotellit Rantasipi, Cumulus, Sokos, kauppakeskukset Galleria, Opri, Pasaati, tavaratalot Halonen, Carlson, Esprit, Kekäle ym. ovat yrityksiä, joissa myönnetään Stop in Finland Travel Club kortilla 5-15% alennuksia! STOPinFinland YHTEISTYÖKUMPPANIT SAAVAT STOP in Finland -lehdessä: Rivi-ilmoitus jokaisessa numerossa; Merkintä kaupungin karttaan. -sivuilla: Aktiivinen linkki kotisivulle; Yksityiskohtainen yrityskuvaus osanottajien luettelossa. TERVETULOA STOP IN FINLAND TRAVEL CLUBIIN! Yritysten tuotteet ja palvelut saavat lisää kilpailuetuja muiden yritysten vastaviin tuotteisiin ja palveluihin verrattuna.

8 v alkaen uudistettu versio ON SUOMEN LOMA- JA LIIKEMATKAILUN JOHTAVA ÄÄNENKANNATTAJA TILASTO VUODEN 2012 ENSIMMÄISESTÄ VUOSIPUOLISKOSTA: Keskimäärin 2,47 sivua/käyntikerta 00:02:43 keskim. aika sivustossa näyttökertaa/kuukausi 1. Kaikkien kävijöiden käynnit Käynnit Kaikkien kävijöiden näyttökerrat Näyttökerrat Sivuston lukijaprofiili Maiden ja kaupunkien keskuudessa ylivoimaisesti suosituin Venäjällä - 87,45% ja Pietarissa 60,41% Lähteet: Live Internet, Google Analytics, Bitrix Analytics. SIVUSTON PÄÄVALIKKO Uutiset Tulli ja Raja Mainostajille Kilpailut Tapahtumakalenteri Suomi Pietarissa Majoitus/hotellivaraus Tietoa meistä Matkat Kiinteistönvälitys Tietoa Suomesta Kysymykset/vastaukset Kaupat/alennukset Kirjasto Kaupungit Keskustelu Lehden arkisto Lehtitilaus Haku WEB-kamera tullissa 9

9 РЕКЛАМА НА ПОРТАЛЕ VERKKOMAINONTA Технические требования к рекламе (рус) Mainosmateriaalin tekniset vaatimukset (suomi) БАННЕР ВЕРХНИЙ СКВОЗНОЙ: охват всей аудитории JÄTTIBANNERI Koko sivuston lukijaprofiili БАННЕР МАЛЫЙ, НЕСКВОЗНОЙ: охват аудитории главной страницы или одного раздела PIENI BANNERI Etusivun tai sivuston yhden alavalikon lukijaprofiili РАЗДЕЛ ПОРТАЛА SIVUSTON ALAVALIKKO banner 187х78 px banner 970х90 px, max 35 Kb БАННЕР ПРАВЫЙ Сквозной 240x200 px, max 35 Kb SUURTAULU Koko sivuston lukijaprofiili TAPAHTUMAKALENTERI БАННЕР ПРАВЫЙ

10 Логотип/logo 100x100 px, max 30 Kb Текст/teksti 350 символов/merkkiä ТЕКСТОВЫЙ БАННЕР: ссылка на сайт рекламодателя, несквозной TEKSTIMAINONTA: aktiivinen linkki mainostajan www-sivustolle Etusivun tai sivuston yhden alavalikon lukijaprofiili БАННЕР КВАРДАТНЫЙ, НЕСКВОЗНОЙ (banner 180x180 px), охват аудитории главной страницы NELIÖMÄINEN BANNERI Etusivun lukijaprofiili БАННЕР МАЛЫЙ, НЕСКВОЗНОЙ: охват аудитории главной страницы PIENI BANNERI Etusivun lukijaprofiili ГЛАВНАЯ НОВОСТЬ: охват аудитории главной страницы и раздела «Новости» PÄÄUUTINEN Еtusivun ja Uutisten lukijaprofiili БАННЕР НИЖНИЙ, НЕСКВОЗНОЙ охват аудитории главной страницы или одного из разделов VAAKABANNERI ALHAALLA Etusivun tai sivuston yhden alavalikon lukijaprofiili banner 180х180 px banner 180х80 px banner 180х80 px banner 180х80 px Сквозной 240x400 px, max 35 Kb SUURTAULU Koko sivuston lukijaprofiili СПОНСОРСТВО КОНКУРСА: охват аудитории главной страницы и раздела «Конкурсы и акции» KILPAILUN SPONSOROINTI Etusivun ja Kilpailun lukijaprofiili banner 970х90 px, max 35 Kb

Ajankohtaista ja käytännön tietoa Suomesta. STOP in Finland. lehti jo vuodesta 2000. matkailijan etukortti. www.stopinfin.ru

Ajankohtaista ja käytännön tietoa Suomesta. STOP in Finland. lehti jo vuodesta 2000. matkailijan etukortti. www.stopinfin.ru Ajankohtaista ja käytännön tietoa Suomesta STOP in Finland 2012 lehti jo vuodesta 2000 matkailijan etukortti www.stopinfin.ru Kohderyhmämme venäläiset matkailijat Valitsemme Suomen! 5 faktaa menestyksellisyydestä

Lisätiedot

Ajankohtaista ja käytännön tietoa Suomesta. STOP in Finland. lehti jo vuodesta 2000. travel club. www.stopinfin.ru

Ajankohtaista ja käytännön tietoa Suomesta. STOP in Finland. lehti jo vuodesta 2000. travel club. www.stopinfin.ru Ajankohtaista ja käytännön tietoa Suomesta STOP in Finland 2014 lehti jo vuodesta 2000 travel club www.stopinfin.ru set STOPinFinland Miksi juuri Suomeen? Viisumikeskukset Shengen-viisumin saaminen on

Lisätiedot

Ajankohtaista ja käytännön tietoa SUOMESTA. STOP in Finland. lehti jo vuodesta travel club.

Ajankohtaista ja käytännön tietoa SUOMESTA. STOP in Finland. lehti jo vuodesta travel club. Ajankohtaista ja käytännön tietoa SUOMESTA STOP in Finland 2015 lehti jo vuodesta 2000 travel club www.stopinfin.ru MEIHIN LUOTETAAN Suomi: kestämme haasteet! Matkailijat haluavat yleensä kokea ulkomailla

Lisätiedot

All the truth about FINLAND

All the truth about FINLAND All the truth about FINLAND STOP in Finland - lehden Koko totuus Suomesta - näyttelypaikan tavoitteena on esitellä Suomen matkailumahdollisuuksia ja vahvistaa Suomen imagoa suosittuna matkailukohteena.

Lisätiedot

Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla

Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla Baltian merifestivaali 2012 31.5.-3.6.2012, Pietari, Lenexpo-messukeskus 1 Kutsumme teidät osallistumaan Baltian merifestivaalille ja otamme

Lisätiedot

Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla

Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla Näyttelypaikka «Koko totuus Suomesta» Baltian merifestivaalilla Baltian merifestivaali 2011 2-5. kesäkuuta 2011, Pietari, Lenexpo-messukeskus 1 Kutsumme teidät osallistumaan Baltian merifestivaalille ja

Lisätiedot

The Baltic Guide -julkaisut

The Baltic Guide -julkaisut The Baltic Guide julkaisut The Baltic Guide matkailulehti on ilmestynyt jo 23 vuotta. Tavoita ostovoimaiset Viron matkailijat suomen, englannin, venäjän ja vironkielisten julkaisujemme kautta. Lehtien

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Syksy 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-syyskuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 2 miljoonaa venäläistä, kun

Lisätiedot

Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia

Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia Venäläisten rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia elokuussa, alkuvuoden kasvu 17 prosenttia Elokuussa 2017 Suomessa kirjattiin venäläisille 89 700 yöpymistä, eli yöpymiset lisääntyivät 11

Lisätiedot

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA

LAMKON MEDIAT 2009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA LAMKON MEDIAT 009 LAMKON MEDIOILLA TAVOITAT JOPA 5000 AMK OPISKELIJAA KUVAUS Lamkooma-lehti on Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan julkaisema jäsenilleen suunnattu lehti. Lehti sisältää hyödyllistä

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Suomeen

Venäläisten matkailu Suomeen Venäläisten matkailu Suomeen Joulu 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-lokakuussa Suomeen saapui noin 2,5 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin matkustajia oli noin 2,7 miljoonaa

Lisätiedot

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: www.tak.fi. TAK Oy

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: www.tak.fi. TAK Oy Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläiset ostajina Suomessa Pasi Nurkka pasi.nurkka@tak.fi 040-5055 903 1 Kaupan tutkimuspäivä tki ä 26.1. Venäläisten matkat joihinkin maihin 4500 4000 3500 3000 1000

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu

TAK Rajatutkimus tuloksia Kouvolan seutu TAK Rajatutkimus 2014 tuloksia Kouvolan seutu 2 Suomessa / Ruotsissa vierailleet ulkomaalaiset matkailijat vuonna 2012 Venäjä Viro Ruotsi/Suomi Saksa Iso-Britannia Norja USA Japani Ranska Kiina Tanska

Lisätiedot

The Baltic Guide -julkaisut

The Baltic Guide -julkaisut The Baltic Guide julkaisut The Baltic Guide matkailulehti on ilmestynyt jo 25 vuotta. Tavoita ostovoimaiset Viron matkailijat suomen ja venäjänkielisten julkaisujemme kautta. Lehtien sisällöt poikkeavat

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2010

TAK Rajatutkimus 2010 TAK Rajatutkimus TAK Rajatutkimus Kouvola Innovation Oy, Cursor Oy, Lappeenrannan kaupunki, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Kymenlaakson liitto, Etelä-Karjalan liitto Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa - Poimintoja tuloksista - Verottomat ostokset, maahantulot ja yöpymiset - Rajahaastattelututkimus syyskuu 2015 elokuu 2016 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI TARJOA RATKAISUJA TALOYHTIÖN PÄÄTTÄJILLE: NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA 2 Tavoita taloyhtiön molemmat päättäjätahot Isännöintiliiton

Lisätiedot

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa

Matkailijamäärän kasvu 20 prosenttia tammi-toukokuussa Matkailijamäärän kasvu 2 prosenttia tammi-toukokuussa Tammi-toukokuussa (toukokuu estimoitu) Suomeen saapuu Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta 1,16 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin

Lisätiedot

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI

MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI MEDIA- KORTTI 2019 NÄY ISÄNNÖINTILIITON MEDIOISSA KOTITALO & ISÄNNÖINTI-LEHTI Tavoita taloyhtiön molemmat päättäjätahot Isännöintiliiton kautta tavoitat yleisön, joka tekee vuosittain yli 6 miljardin edestä

Lisätiedot

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018

TAMPEREEN VIIKKO. Mediatiedot 2018 TAMPEREEN VIIKKO Mediatiedot 2018 MEDIATIEDOT 2018 TOIMITUS toimitus@tampereenviikko.fi Tavoita laadukkaasti Päätoimittaja Kim Huovinlahti p. 040 001 0304 kim.huovinlahti@tampereenviikko.fi Tuottaja Salli

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja Kymenlaaksossa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy tuhatta matkaa 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015 ULKOMAALAISET MATKAILIJAT SUOMESSA ASUINMAITTAIN 3 000 2

Lisätiedot

Venäläiset kuluttajat Suomessa

Venäläiset kuluttajat Suomessa Venäläiset kuluttajat Suomessa Rajahaastattelututkimus Tammi-elokuu 2012 Rajahaastattelut on tehnyt Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 30000 Venäläisten tax-free-ostokset kuukausittain Suomessa 2011

Lisätiedot

Pientä positiivista virettä on ollut näkyvissä

Pientä positiivista virettä on ollut näkyvissä 2013 2014 2015 2016 VENÄLÄISTEN MATKAILU SUOMEEN KESÄ 2016 Pientä positiivista virettä on ollut näkyvissä Tammi-heinäkuussa Suomeen saapui Kaakkois-Suomen ja Niiralan raja-asemien kautta noin 1,5 miljoonaa

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET PRINTTIMEDIA definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalais-suomalainen talouslehti. Kaksikielinen jäsenlehti puhuttelee erityisesti molempien

Lisätiedot

Mediakortti - Kylkirauta

Mediakortti - Kylkirauta Mediakortti - Kylkirauta Painettu lehti ja sivusto 2019 Nikolai Ylirotu Esillä lehdessä mukana päätöksiä tehtäessä! Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen päättäjien ja asiantuntijoiden lehti. Puolustushallinnon

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2015

TAK Rajatutkimus 2015 Vuosiraportin liite: Ulkomaalaiset matkailijat Porvoon-Loviisan seudulla Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Yöpymiset ja matkat...

Lisätiedot

1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana.

1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana. MEDIAKORTTI 2019 1. Lehden tausta Tekninen Opettaja -lehti on Teknisten aineiden opettajat TAO r.y:n jäsenlehti, jolla on menossa jo 54.vuosikerta. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa vähintään 32-sivuisena.

Lisätiedot

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi

Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi Joululomasesonki lyhyt, mutta selvästi aiempaa vilkkaampi 28.12. ja 31.12.216 välisenä aikana venäläismatkailijoita saapui Suomeen 21 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuosi sitten. Vuoden

Lisätiedot

URAKOINTI UUTISET 2014

URAKOINTI UUTISET 2014 URAKOINTI UUTISET 2014 TÄYTTÄ ASIAA JA UUSIA NÄKEMYKSIÄ TRAKTORIURAKOITSIJOILLE Urakointi Uutiset, traktoriammattilaisten lehti on raivannut tietään jo kahdeksan vuoden ajan kasvattaen jatkuvasti suosiotaan

Lisätiedot

GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet,

GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet, GoTavastia! Mediakampanjoiden tulokset ja kevään toimenpiteet, 10.3.2016 GoTavastia! markkinointitoimet lokahelmikuu Uuden vuoden kampanjan toteutus ja seuranta digitaalisissa kanavissa Sisällöntuotanto

Lisätiedot

Matkatoimistokysely Venäjällä

Matkatoimistokysely Venäjällä Tutkimuksilla tuloksiin Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy Matkatoimistokysely Venäjällä marraskuu 2007 Laserkatu 6 :: FIN-53850 LAPPEENRANTA :: tel. +358 5 624 3190 :: fax +358 5 412 0949 :: info@takoy.fi

Lisätiedot

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla

Venäjän rajamailla. Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla Venäjän rajamailla Venäläisten vaikutus kauppaan, matkailuun ja investointeihin Suomessa ja Saimaan seudulla 1 2 Venäläisyhtiöiden tytäryhtiöt Suomessa yhtiöiden lkm henkilöstö Liikevaihto (milj. ) 2004

Lisätiedot

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA

SUOMEKSI TILASTOTIETOJA SUOMEKSI TILASTOTIETOJA Virolle 14,1 miljardin kruunun matkailutulot! Matkailu on merkittävä tulonlähde Virolle. Vuonna 2004 Viroon tuli matkailukruunuja 14,1 miljardin kruunun edestä, 15 prosenttia enemmän

Lisätiedot

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa

Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Venäläisten matkailu Kaakkois- Suomessa Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Venäläisten Suomen-matkailun kehitys VENÄLÄISTEN MATKAT SUOMEEN 1992-2017 6,0 5,0 4,0 Helsinki (lentokenttä ja satama) rekkakuskit

Lisätiedot

Toteutuneet toimenpiteet ja tulokset 2015. 23.2.2016 Kaakko 135 / Hyvän tuulen rannikko

Toteutuneet toimenpiteet ja tulokset 2015. 23.2.2016 Kaakko 135 / Hyvän tuulen rannikko Toteutuneet toimenpiteet ja tulokset 2015 1 Majoitustilastot 2015 tammi joulukuu Yöpymiset 2014/1-12 2015/1-12 muutos% Yhteensä 191 247 169 716-11,3 % Suomi 122 321 120 728-1,3 % Ulkomaat 68 926 48 988-28,9

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017

Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Ulkomaiset matkailijat Etelä-Karjalassa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2,8 MILJOONAA LOMAMATKAA (+ 43 %) 363

Lisätiedot

Terveysturismin markkinat. Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa

Terveysturismin markkinat. Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa Terveysturismin markkinat Tutkimus suomalaisten terveyspalveluiden kysynnästä Pietarissa ja venäläisten matkailijoiden keskuudessa Venäläisten matkailu Suomeen VENÄLÄISTEN MATKUSTUS SUOMEEN JATKOI KASVUAAN

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili

Markkinakatsaus. Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili Markkinakatsaus Venäläismatkailijat Suomessa trendit ja profiili 1.8.2015 KOOTTUA TILASTOTIETOA VENÄLÄISTEN MATKAILUSTA SUOMEEN VENÄLÄISMATKAILUN TRENDIT 3 Rekisteröidyt yöpymiset 4 Matkailijamäärä ja

Lisätiedot

Suomalainen Mosaiikki Mainosliitteen esittely

Suomalainen Mosaiikki Mainosliitteen esittely Yleishyödyllisen Mosaiikki ry:n uusi projekti Suomalainen Mosaiikki Mainosliitteen esittely Suomalainen Mosaiikki Suomalainen Mosaiikki (Finskaja Mozaika) mainoksia Suomesta niille Pietarin asukkaille,

Lisätiedot

Yritysnäkyvyydet 2015

Yritysnäkyvyydet 2015 Yritysnäkyvyydet 2015 2 Laaja näkyvyys 2 500 + alv 24 % PRINTTI Kaakon suomen-, venäjän- ja englanninkielisessä Matkailijan opas -esitteessä isolla ilmoituksella City-opaskartta/seutukartta Näkyvyys Kaakon

Lisätiedot

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun

Taxfree myynti kasvoi, kasvua odotettavissa myös vuodenvaihteen venäläismatkailuun 1 Rekisteröidyt yöpymiset vähenivät 19,9 prosenttia n seudulla Lokakuussa 2016 n seudulla yövyttiin 10 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 800 yötä ja ulkomaalaiset 2 200 yötä (venäläiset 922 yötä).

Lisätiedot

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla

1 Matkailutilasto joulukuu 2016 Kaakko 135. Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa Kotka-Haminan seudulla 1 Rekisteröidyt yöpymiset 20 prosentin kasvussa n seudulla Joulukuussa 2016 n seudulla yövyttiin 6 600 yötä, joista suomalaiset 5 000 ja ulkomaalaiset 1 600 yötä (venäläiset 749 yötä). Yhteensä yöpymiset

Lisätiedot

Majoitusliikekysely 2009

Majoitusliikekysely 2009 Lappeenranta ja Imatra Valtakatu 49 :: FIN 53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@takoy.fi :: www.takoy.fi Sisällysluettelo Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Hotellivierailijoiden matkustaminen...

Lisätiedot

Toimenpiteet 2013 6.11.2013 / AK

Toimenpiteet 2013 6.11.2013 / AK Toimenpiteet 2013 6.11.2013 / AK Esitteet 2013 Matkailijan opas, fi, ru, eng painosmäärät 35 000, 35 000, 10 000 kpl City Opas -kartta, fi, ru, eng painosmäärä 70 000 kpl Jakelu Suomen matkailutoimistot,

Lisätiedot

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi

Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Joululomasesonki hieman edellisvuotta heikompi Vuodenvaihteessa viikoilla 53 ja 1 Suomeen saapui Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta 136 000 venäläistä, kun vuotta aiemmin määrä oli noin 20 000 matkustajaa

Lisätiedot

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Venäläisten matkailu Suomeen toukokuu Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui toukokuussa noin 211 000 venäläistä, kun lasketaan mukaan rekkakuskit

Lisätiedot

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Su 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 347 yksittäistä vierailijaa (eli ja sivuja katsottiin 1215 kertaa 10 eri maasta! Ma 18.12. Suru-uutinen Ma

Lisätiedot

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa

Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Venäläisten matkailu Suomeen huhtikuu 6.5. Positiivinen kehitys jatkui edelleen huhtikuussa Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui huhtikuussa noin 211 000 venäläistä, kun lasketaan mukaan

Lisätiedot

Venäläiset matkailijoina Suomessa ja muuta venäläisten merkityksestä huhtikuu 2014

Venäläiset matkailijoina Suomessa ja muuta venäläisten merkityksestä huhtikuu 2014 Venäläiset matkailijoina Suomessa ja muuta venäläisten merkityksestä huhtikuu 2014 2 Venäläisten suosituimmat matkakohteet v. 2012 matkojen määrä Ukraina Suomi Kazakstan Abhasia Turkki Kiina Egypti Viro

Lisätiedot

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt Mediatiedot 2016 1. Julkaisija ja kustantaja Kustantaja: RPS-yhtiöt Osoite: Malmin kauppatie 18, 3. krs, 00700 Helsinki Puhelin: 044 070 0401 Sähköposti: toimitus@julkaisija.fi Päätoimittaja: Tiina Ruulio

Lisätiedot

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013

Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Sanoma News Kesäedut 10.6.-11.8.2013 Ilta-Sanomat, Taloussanomat & ITviikko ILTA-SANOMIEN KESÄEDUT 10.6. -11.8.2013 4+1 Osta neljä, saat viidennen ilmoituksen veloituksetta. IS Sunnuntai, TV-lehti, Teemalehdet,

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Matkailutilasto Kesäkuu 2016

Matkailutilasto Kesäkuu 2016 Matkailutilasto Kesäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 7,5 prosenttia Oulussa Kesäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 49 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 37 000 yötä ja ulkomaalaiset 12 000 yötä

Lisätiedot

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä

Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Venäläisten matkailu Suomeen kesä-heinäkuu 6.8. Ruplan heikkeneminen kesän alussa jarrutti positiivista kehitystä Kaakkois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen saapui kesäkuussa noin 233 000 ja heinäkuussa

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

Juoksufoorumi.fi - Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta -

Juoksufoorumi.fi - Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta - Juoksufoorumi.fi - Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta - Juoksufoorumi.fi on Suomen suurin juoksuaiheinen keskustelupalsta jonka tavoitteena on jakaa tietoa juoksuharjoittelusta, tapahtumista

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2010

TAK Rajatutkimus 2010 TAK Rajatutkimus ja Mediatutkimus TAK Rajatutkimus Kouvola Innovation Oy, Cursor Oy, Lappeenrannan kaupunki, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Kymenlaakson liitto, Etelä-Karjalan liitto Tutkimus- ja Analysointikeskus

Lisätiedot

gosaimaa yhteismarkkinointi

gosaimaa yhteismarkkinointi gosaimaa yhteismarkkinointi Yhteismarkkinointi Joukkueajattelu Paras matkailualue (joukkue) voittaa Resurssit Yhdessä enemmän kuin yksin Yhteinen suunta Yhteinen viesti kaikessa markkinoinnissa Syöttöpeliä

Lisätiedot

Pääministeri Juha Sipilän hallitus Sisäministeriö Valtiovarainministeriö Lappeenranta,

Pääministeri Juha Sipilän hallitus Sisäministeriö Valtiovarainministeriö Lappeenranta, 1 Pääministeri Juha Sipilän hallitus VETOOMUS Sisäministeriö Valtiovarainministeriö Lappeenranta, 17.11.2017 ASIA Rajaliikenteen sujuvuus Etelä-Karjalan kauppakamarin perustehtävänä on kauppakamarilain

Lisätiedot

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt

Mediatiedot Julkaisija ja kustantaja. Määräpaikat 2. kansi kansi Takakansi Kustantaja: RPS-yhtiöt Mediatiedot 2017 1. Julkaisija ja kustantaja Kustantaja: RPS-yhtiöt Osoite: Malmin kauppatie 18, 3. krs, 00700 Helsinki Puhelin: 044 070 0401 Sähköposti: toimitus@julkaisija.fi Päätoimittaja: Tiina Ruulio

Lisätiedot

Hallintakeskus Vertailu: Sivusto Käynnit. 56,80 % poistui välittömästi Sivun katselut

Hallintakeskus Vertailu: Sivusto Käynnit. 56,80 % poistui välittömästi Sivun katselut Hallintakeskus 1.1.211-31.12.211 5 5 25 25 3. tammikuuta 5. helmikuuta 1. maaliskuuta 12. huhtikuuta 15. toukokuuta 17. kesäkuuta 2. heinäkuuta 22. elokuuta 24. syyskuuta 27. lokakuuta 29. marraskuuta

Lisätiedot

Verkon kohderyhmäpaketit

Verkon kohderyhmäpaketit Verkon kohderyhmäpaketit alkaen 1.1.2012 4.1.2012 Kohderyhmäpaketit Sivustojen profiilitutkimus on tehty Iroresearchin toimesta syksyllä 2011. Kysely toteutettiin pop-up kyselynä ja jokaisen sivuston osalta

Lisätiedot

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135

1 Matkailutilasto huhtikuu 2016 Kaakko 135 1 Yöpymiset vähenivät 24,4 prosenttia Kotka-Haminan seudulla Huhtikuussa 2016 Kotka-Haminan seudulla yövyttiin 8 600 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 7 200 yötä ja ulkomaalaiset 1 400 yötä (venäläiset

Lisätiedot

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa.

Kanavan päämääränä on tarjota kuulijoille tunnelmallinen ja inspiroiva levähdyspaikka kauniin ja rentouttavan klassisen musiikin parissa. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

1,8 henkeä MEDIAKORTTI Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa heti oma mainostilasi!

1,8 henkeä MEDIAKORTTI Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa heti oma mainostilasi! MEDIAKORTTI 2017 Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet Metsälehti ja Metsälehti Makasiini ovat metsänomistajan luotettuja tiedonlähteitä. Metsälehti on asiantuntijalehti metsänomistajille ja metsästä

Lisätiedot

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille

Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille MEDIA- KORTTI Tehtävänä lappilaisen elämän tiedon välitys suomen kieltä puhumattomille Lähde mukaan viemään oma viestisi heille, jotka sitä etsivät ja tarvitsevat. Kauttamme tavoitat alueesta kiinnostuneet

Lisätiedot

Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014

Visit Finland matkailijatutkimus Väliraportti, syyskuu 2014 Visit Finland matkailijatutkimus Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 1 Johdanto... 2 Ulkomaalaiset Suomessa tammi-elokuussa...

Lisätiedot

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä Kohdemaa: Venäjä 1 Näkyvyys venäjänkielisessä Tampere blogissa Fontanka.fi sivustolla Kohderyhmä: Venäjänkieliset Fontanka uutissivuston lukijat (pääasiallisesti Pietarin alueella), joita kiinnostavat

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2016 PRINTTIMEDIA definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalais-suomalainen talouslehti. Kaksikielinen jäsenlehti puhuttelee erityisesti

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital

MEDIAKORTTI 2016 ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER. 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital ÅBO UNDERRÄTTELSER ÅU:FI PARGAS KUNGÖRELSER 2 3 Åbo Underrättelser (ÅU) 4 ÅU Digital Paikallinen ilmoituspaketti (ÅU/PK) Lisäjakeluja toispaikkakuntalaisille vapaa-ajan asunnon omistajille Lisäjakelut

Lisätiedot

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2017

MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2017 MAINOSTAJAN MAHDOLLISUUDET 2017 PRINTTIMEDIA mainostajan mahdollisuudet 2017 printtimedia definitiv Saksalais-Suomalaisen Kauppakamarin jäsenlehti definitiv on ainoa saksalaissuomalainen talouslehti. Kaksikielinen

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017

Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Ulkomaiset matkailijat Kymenlaaksossa 2017 Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy 2 ULKOMAILLA ASUVAT MATKAILIJAT SUOMESSA 2017 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 12 miljoonaa ensikertalais ta (+ 6 %) 363

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN!

HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! MEDIAKORTTI 2019 ILMOITTAMINEN KANNATTAA! AINA! HÄMEEN KAUPPAKAMARI LEHDESSÄ ILMOITUS HUOMATAAN! Hämeen kauppakamari -lehti tarjoaa lukijoilleen tuoretta tietoa, asiantuntija-arvioita ja monipuolisia näkemyksiä

Lisätiedot

SoLoMo Innovaatio Camp 19.3.2013 Kenelle palveluja kehitetään? Kohderyhmien palvelupolkuja

SoLoMo Innovaatio Camp 19.3.2013 Kenelle palveluja kehitetään? Kohderyhmien palvelupolkuja SoLoMo Innovaatio Camp 19.3.2013 Kenelle palveluja kehitetään? Kohderyhmien palvelupolkuja Kristian Sievers HAAGA-HELIA Hotelli-, ravintola- ja matkailualan koulutusyksikkö kristian.sievers@haaga-helia.fi

Lisätiedot

Hevosurheilu. Uudistunut upea tabloidkokoinen. Kasvava intohimomedia! Lukijoista 48% naisia ja 52% miehiä.

Hevosurheilu. Uudistunut upea tabloidkokoinen. Kasvava intohimomedia! Lukijoista 48% naisia ja 52% miehiä. Uudistunut upea tabloidkokoinen Mediatiedot 2016 printti & verkko Kasvava intohimomedia! Lukijoista 48% naisia ja 52% miehiä. Ravien ja ratsastuksen erikoislehti kahdesti viikossa. Vauras, kuluttava ja

Lisätiedot

Mediatalo Toimelias Oy Teemu Hakolahti

Mediatalo Toimelias Oy Teemu Hakolahti + Mediatalo Toimelias Oy Teemu Hakolahti + Mistä kaikki lähti liikkeelle? Saimaan ammattikorkeakoulun EAKR-hanke (Matkailun sosiaalisen median hanke MATSO) vuosina 2010-2011 hankkeessa oli tavoitteena

Lisätiedot

UKONNIEMI. menestyksesi kasvualusta Imatralla

UKONNIEMI. menestyksesi kasvualusta Imatralla UKONNIEMI menestyksesi kasvualusta Imatralla UKONNIEMI paikka sinun yrityksellesi Imatran Ukonniemen alue houkuttelee niin matkailuyrittäjiä kuin matkailijoitakin. Hyväksytty yleiskaava ja valmis kunnallistekniikka

Lisätiedot

Taloudelliset vaikutukset Viisumivapaan venäläismatkailun taloudelliset vaikutukset

Taloudelliset vaikutukset Viisumivapaan venäläismatkailun taloudelliset vaikutukset Viisumivapaan venäläismatkailun taloudelliset vaikutukset Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO... 1 Yhteenveto... 1 Venäläisten matkailun

Lisätiedot

Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset. Radio Satellite Finland Oy. Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus tammikuu 2013

Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset. Radio Satellite Finland Oy. Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus tammikuu 2013 Radio Sputnikin kuuntelijatutkimus Suomessa vierailleet venäläiset Radio Satellite Finland Oy Tutkimuksen tavoite Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa Suomessa vierailevien venäläisten Radio Sputnikin

Lisätiedot

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA OULUN MATKAILUTILASTOT VUOSI 2018 REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA Vuonna 2018 Oulussa kirjattiin 655 tuhatta yöpymistä, joista suomalaisille 548 tuhatta ja

Lisätiedot

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto.

MEDIAKORTTI 2011. Mediatiedot. Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Mediatiedot Paranormaaliblogi.net on Suomen suosituin paranormaaliin uutisointiin keskittyvä sivusto. Olemme uutisoineet paranormaaleista ja muista oudoista ilmiöistä jo vuodesta 2007 lähtien. Tarjoamme

Lisätiedot

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy

KEHITYSTRENDIT. Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy SATAKUNNAN MATKAILUN TUOREIMMAT KEHITYSTRENDIT 22.9.21 21 Suomen Matkailuasiantuntijat Oy Travel Industry Experts Finland Ltd. Heikki Artman Art-Travel Oy lähdeaineistona Tilastokeskuksen majoitustilastot

Lisätiedot

1,8 henkeä MEDIAKORTTI Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa heti oma mainostilasi!

1,8 henkeä MEDIAKORTTI Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet. Pyydä tarjous ja varaa heti oma mainostilasi! MEDIAKORTTI 2017 Metsänomistajan luotetut tiedonlähteet Metsälehti on Suomen johtava metsäalan aikauslehti ja verkkopalvelu. Se on toiminut suomalaisen metsän puolestapuhujana jo yli 80 vuoden ajan. Metsälehti

Lisätiedot

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013

Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy. Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEO & Inlike Oy Venäläisten matkailijoiden tyytyväisyys Inari- Saariselkä -alueeseen 2013 Tutkimuksesta yleensä Tämä on Lapin elämysteollisuuden osaamiskeskus LEOn

Lisätiedot

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan.

Tärkein visiomme on johdattaa kaikenikäiset sekä taustaltaan erilaiset ihmiset taidemusiikin kiehtovaan maailmaan. Viva Classica on helmikuussa 2010 avattu klassisen musiikin ystäville suunnattu verkkopalvelu ja radiokanava, jota voi kuunnella valtakunnallisesti internetissä osoitteessa www.vivaclassica.fi sekä matkapuhelimella

Lisätiedot

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT

HÄMEEN KAUPPAKAMARI -LEHTI TAVOITTAA PÄÄTTÄJÄT JA VAIKUTTAJAT MEDIAKORTTI 2018 MEDIAKORTTI 2019 TEEMA Suomea uhkaa pitkäaikainen työntekijäpula Vaikka Suomea piinaa sitkeä taantuma ja noin yhdeksän prosentin työttömyys, niin seuraavat parikymmentä vuotta kärsimme

Lisätiedot

Kongressijäerjestäjäkysely 2013

Kongressijäerjestäjäkysely 2013 Kongressijäerjestäjäkysely 23 kuviot Finland Convention Bureau Taloustutkimus Oy, 8.3.2 Christel Nummela T-65, FCB, Delegaattitutkimus 23, Kuviot, CN 2..22 2 Sisällysluettelo dia Kongressivieraiden määrän

Lisätiedot

SUORAA ASIAA LÄHIMAINONNASTA

SUORAA ASIAA LÄHIMAINONNASTA MEDIATIEDOT 2018 SUORAA ASIAA LÄHIMAINONNASTA Kun kohderyhmänäsi ovat alueellisesti kohdennetut kotitaloudet, on LetterboxMedioiden lähilehtiperhe helppokäyttöinen, joustava, optimaalisesti mitoitettu

Lisätiedot

Matkailutilasto Huhtikuu 2016

Matkailutilasto Huhtikuu 2016 Matkailutilasto Huhtikuu 2016 SISÄLLYSLUETTELO Yhteenveto... 1 Tiivistelmä... 2 Matkailun avainluvut Oulussa... 3 Yöpymiset kansallisuuksittain... 5 Yöpymiset vertailuseuduilla... 6 Tietoa tilastoista...

Lisätiedot

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti

Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Tavoita maksukykyiset ja kiinnostuneet asiakkaat kustannustehokkaasti Paikallisuus LaplandNews on lappilainen online media, mikä tuottaa paikallista uutis- ja asiasisältöä kansainvälisesti. Tehtävämme

Lisätiedot

TAK Rajatutkimus 2015

TAK Rajatutkimus 2015 Valtakatu 51 :: FIN-53100 LAPPEENRANTA :: GSM +358 45 137 5099 :: info@tak.fi :: www.tak.fi SISÄLLYSLUETTELO Johdanto ja tiivistelmä... 3 Matkojen määrä, viipymä ja kohteet... 6 Matkan tarkoitus ja matkustustiheys...

Lisätiedot

Matkailutilasto Elokuu 2016

Matkailutilasto Elokuu 2016 Matkailutilasto Elokuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset laskivat 4,7 prosenttia Oulussa Elokuussa 2016 Oulussa yövyttiin 57 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 44 000 yötä ja ulkomaalaiset 13 000 yötä (venäläiset

Lisätiedot

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa

ja työmatkalaisten tekemiä. Yöpymisen keskihinta toukokuussa 2016 oli 64,4 euroa 1 Yöpymiset laskivat 20,9 prosenttia n seudulla Toukokuussa 2016 n seudulla yövyttiin 14 tuhatta yötä, joista suomalaiset yöpyivät 12 tuhatta yötä ja ulkomaalaiset 2 000 yötä (venäläiset 709 yötä). Yhteensä

Lisätiedot

Pohjanmaan matkailuesite 2016 MEDIATIEDOT

Pohjanmaan matkailuesite 2016 MEDIATIEDOT Pohjanmaan matkailuesite 2016 MEDIATIEDOT Pohjanmaan matkailuesite 2016 ESITTELEMME VAASAN SEUTUA ENTISTÄ KUTSUVAMPANA MATKAILUKOHTEENA. VARMISTA NÄKYVYYTESI VUODEN 2016 MATKAILUESITTEESSÄMME JA SÄHKÖISESSÄ

Lisätiedot

Lähes 60.000 kävijää viikossa!

Lähes 60.000 kävijää viikossa! Suora yhteys Suomen golfiin GOLFPISTE.COM on toiminut suomalaisten golfareiden tietolähteenä ja kohtauspaikkana jo vuodesta 1997. Vankka toimituksellinen sisältö yhdistettynä monipuolisiin hyöty- ja viihdepalveluihin

Lisätiedot

Optometria MEDIAKORT TI 2013

Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria MEDIAKORT TI 2013 Optometria on 5 kertaa vuodessa ilmestyvä optiikan ja optometrian ammattilehti. Lehteä julkaisee Suomen Optinen Toimiala ry. Lisätietoja www.optometria.fi. ILMESTYMISAIKATAULU

Lisätiedot

Matkailutilasto Heinäkuu 2016

Matkailutilasto Heinäkuu 2016 Matkailutilasto Heinäkuu 2016 1 YHTEENVETO Yöpymiset vähenivät 4,9 prosenttia Oulussa Heinäkuussa 2016 Oulussa yövyttiin 80 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 61 000 yötä ja ulkomaalaiset 19 000 yötä

Lisätiedot