Kelkkayrittäjien ja Levin Matkailun perustaman reittityöryhmn esitys kelkka- ja latureittien hoitotulojen lisäämiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kelkkayrittäjien ja Levin Matkailun perustaman reittityöryhmn esitys kelkka- ja latureittien hoitotulojen lisäämiseksi"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kelkkayrittäjien ja Levin Matkailun perustaman reittityöryhmn esitys kelkka- ja latureittien hoitotulojen lisäämiseksi 47/ /2015 Teknlk 67 Levin alueen kelkkayrittäjät ja Levin Matkailu ovat perustaneet reittityöryhmän pohtimaan uutta rahoitusmallia reitistön hoidolle, sillä latu- ja kelkkareittien lanauksesta nykyisin kerättävät hoitotulot eivät kata vuositasolla aiheutuneita kustannuksia täysimääräisinä. Kunta on myös edustettuna em. työryhmässä. Reittityöryhmän tavoitteena on laajentaa kustannusten kattamiseen osallistuvia tahoja ja tuoda maksut lähemmäs alkukäyttäjiä. Työryhmä on kokouksessaan päättänyt tehdä Kittilän kunnalle seuraavan esityksen reitistön hoitotulojen lisäämiseksi: "Kittilän kunta päivittää jatkossakin sekä latu- että kelkkareittikartat ja toimittaa ne korvauksetta edelleen Levin Matkailulle, joka jatkossa hoitaa karttojen painatuksen ja organisoi niiden myynnin alueella. Paperikarttojen hinta nostetaan samaksi kuin sähköisen karttapalvelun hinta 10 /kpl. Jatkossa myyjille ei makseta karttojen myynnistä provisiota vaan jokainen omalta osaltaan osallistuu näihin reittitalkoisiin. Kaikki karttojen myynnistä saatavat tulot kohdennetaan suoraan reittien kunnostuksesta aiheutuneiden kulujen kattamiseen. Ensilumenlatu laitetaan maksulliseksi samalla tavoin kuin muissakin matkailukeskuksissa on pääsääntöisesti tehty. Lisäksi esitetään, että kunta käynnistäisi toimenpiteet erillisen freeride - alueen suunnitteluksi kelkkailijoille. Kyseinen alue mahdollistaisi vapaan valvotun kelkkailun syvässä lumessa ja vähentäisi näin luvatonta kelkkailua reittien ulkopuolella. Tälle palvelulle on selvä kysyntä ja vastaavia alueita rakennettu mm. Ylläkselle. Kyseiseltä alueelta peritään erillistä käyttömaksua, joka kohdennetaan myös lyhentymättömänä kelkkareitten hoitoon. Tulevan talven aikana Levillä otetaan käyttöön maastohiihtäjille tarkoitetun vuositarran myynti, josta tulevat rahat ohjataan myös suoraan latureitistön hoitokulujen kattamiseen." Työryhmän esityksen mukaan Levin Matkailu vastaisi jatkossa karttojen painattamisen lisäksi latu- ja kelkkareittitarrojen suunnittelusta, painatuksesta ja myynnin organisoimisesta. Lisäksi Levin Matkailulle tulisi kokonaisvaltainen tiedottamisvastuu kaikista reitistöjen hoitoon liittyvistä asioista, mukaan lukien uusien tuotteiden markkinointi.

2 Levin Matkailun hallitus on käsitellyt tässä esityksessä mainitut asiat pitämässään kokouksessa ja on yksimielinen kyseisille uudistushankkeille. Esityksen ja päätöksen liitteenä päivätty reittityöryhmän kirjelmä / esitys kokonaisuudessaan. Reittien hoidon ja kustannusten nykytila: Kunta vastaa reitinpitäjänä kaikista alueensa virallisista moottorikelkka-, latu- ja kesäreiteistä ja niiden kunnossapidosta lukuunottamatta Oy Levi Ski Resort Ltd:n vastuulla olevia latu- ja kelkkareittien talviaikaista lanauksia ja niiden kustannuksia. Vuosittain kunnan reittihoitokustannukset ovat noin euroa, jotka katetaan käyttötalousmenoista. Lisäksi kunta on investoinut reitteihin vuosittain noin euroa. Oy Levi Ski Resort Ltd:n vuosittaiset reittein lanauskustannukset ovat olleet noin euroa, josta yhtiö on saanut takaisin kelkkayrittäjiltä ja majoittajilta perittävillä maksuilla keskimäärin noin euroa. Kuluneella talvikaudella ( ) yhtiö lanseerasi uuden sähköisen reittipalvelun, Levin latu- ja kelkkapalvelun. Palvelussa reitinkäyttäjän on mahdollista ladata sähköinen karttapalvelu, josta näkyy reittien ajankohtainen lanaustilanne yms. reitinkäyttäjää hyödyllistä tietoa. Palvelun hinta on 10 /kausi. Palvelusta mahdollisesti saatavat taloudelliset hyödyt mm. reittien lanauskustannusten kattamiseen selviävät tulevina talvikausina. Kunta on konserniohjauksena asettanut talousarvioonsa ja taloussuunnitelmansa 2016 ( ) Oy Levi Ski Resort Ltd:n yhdeksi tavoitteeksi mm.: "Reittien hoidossa tavoitteena on muiden toimijoiden kanssa kehittää toimintamalleja, joiden tuloksena saavutetaan tilanne, jossa saadut tulot vastaavat kustannuksia." Oy Levi Ski Resort Ltd, kunta ja Levin alueen kelkkayrittäjät ovat kokoontuneet reittien lanausmaksujen toteutumisen ja maksupohjan laajentamisen merkeissä useamman kerran kesästä 2015 lähtien. Loppuvuodesta 2015 maksupohjan laajentamisen suunnittelutyön vuorovaikutukseen otettiin mukaan myös kaikki reitistöistä hyödynsaavat yrittäjät. Kuluneelle talvikaudelle 2015 / 2016 reittien talvilanauksen maksupohja saatiin laajennettua varsinkin kelkkareittien lanauskustannusten jakamiseen. Esityksessä mainitun reittityöryhmän tehtävänä on ollut mm. kehitellä maksupohjan laajentamista edelleen ja myös latureitistön

3 lanauskustannusten osalta. Latu- ja kelkkakarttojen nykytilanne: Reittien pitäjänä kunta on vastannut virallisten paperisten latu- ja kelkkakarttojen laadinnasta, päivittämisestä ja myynnin organisoinnista. Latukarttojen nykyinen hinta on 5 /kpl (sis.alv) ja niiden välitysmyyntihinta on 3 /kpl. Kelkkakartan hinta on myös 5 /kpl mutta välitysmyyntihinta on 3,5 /kpl. Viime vuosina, keskimäärin joka toinen vuosi, kunta on painattanut paperisia latu- ja kelkkakarttoja yht kpl. Vuosittainen myyntimäärä on ollut keskimäärin 2.000kpl ja myynnistä saadut tulot (kartan painatus- ja päivityskustannukset huomioituna) keskimäärin euroa. Ensilumen ladun nykytila: Ensilumenlatu on noin 10km pitkä ja alkaa Levin latujen lähtöpisteestä B (Hissitie) ja jatkuu aina Golfklubin ohi Levin Ympärystien laitaan. Ensilumenladun lumetusjärjestelmä on pääosin rakennettu 1990-luvulla ja silloin sen rakentaminen on saanut mm.valtionapua. Jäljemmin lumetusjärjestelmää on täydennetty, uusittu ja tehostettu niin Oy Levi Ski Resort Ltd:n kuin kunnan varoin. Viimeisempänä kunnan varoin toteuttuna ns. Ylä-Levin alueen latumuutoksen vaatima lumetusjärjestelmän uusiminen noin 1km:n osuudelta. Ensilumenladun lumetustyöstä ja lanauksesta kustannuksineen vastaa Oy Levi Ski Resort Ltd. Huolimatta Oy Levi Ski Resort Ltd:n suorittamasta lumetuksesta ja lanauksesta, kuitenkin kunnalla ulkoilulain mukaisena reitinpitäjänä on kokonaisvastuu latuverkoston kunnossa- ja ylläpidosta ml. turvallisuusvastuu. Voimassa olevan ulkoilulain mukaan "kunta voi antaa määräyksiä ja ohjeita ulkoilureitin käyttämisestä". Esityksessä ensilumenladun maksullisuudesta on monta avointa kysymystä. Tärkeimpänä reitinpitäjän selvitettävistä asioista on mm., että miten juridisesti ulkoilulain mukaisesti perustetulla virallisella ulkoilureitillä voi periä käyttömaksua, voiko sitä periä muu kuin reitinpitäjä, miten maksullisen reitin käyttöä valvotaan ja kuka sitä voi valvoa jne. Muita avoimia asioita, jotka mahdollisen maksun perijän olisi selvitettävä, että - miten maksu peritään ja miten ladun käyttöä valvotaan

4 - hinnoittelu - aikaväli millä ladun käyttö on maksullista - mahdolliset kuntalaisedut kuten laskettelulipuissa - maksusta saatavat todelliset hyödyt, onko laskettu? Lisäksi on huomioitava, että ladun maksullisuudesta seuraa oikeutus myös käyttäjien vaatimuksille ladun rakentamisen (lumetus ja lanaus) ajoituksesta heti sääolosuhteiden niin salliessa ja ylipäänsä lumetuksen laatutasosta - huolimatta resursseista sekä rinnealueiden lumetusaikatauluista. Ensilumenladun avautumisen lähtökohtana on tähän mennessä ollut, että se olisi käytössä heti ensimmäisten pakkaskelien jälkeen lokakuun loppupuolelle. Mahdollisen maksullisuuspäätöksen kautta reitinpitäjän tulisi myös varmistaa, että em. ensilumenladun perinteinen valmistumisaikataulu toteutuu jatkossakin. Kelkkailun ns. freeride-alue: Toteutuakseen ns. vapaakelkkailun alue vaatii mm. maastoliikennelain mukaisen luvituksen. Alueen löytäminen ja soveltuminen haettuun tarkoitukseen vaatii mm. maanomistajan luvan, naapurikiinteistöjen sekä poronhoitoelinkeinon (paliskunnan) kuulemista. Prosessina alueen perustaminen ei ole nopeasti toteutuva hanke. Nopealla tarkastelulla kunnalla ei ole alueeksi soveltuvia maa-alueita Levin matkailukeskuksen läheisyydessä. Tekninen johtaja: Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää: Karttojen osalta, Paperisten latu- ja kelkkakarttojen painattaminen sekä myynnin organisointi annetaan Levin Matkailu Oy:n tehtäväksi seuraavin ehdoin: - Paperisten latu- ja kelkkakarttojen hinta nostetaan 10 euroon sis.alv (nykyisin 5 ) - Kunta huolehtii edelleen karttojen sisällöstä ja päivittämisestä sekä netissä olevista kunnan kartoista (selailuversiot). Kunta toimittaa vuosittain valmiin painokelpoisen aineiston Levin Matkailu Oy:lle. Kunnan toimittaman aineiston luovuttaminen kolmannelle osapuolelle ilman kunnan lupaa on kielletty. - Levin Matkailu Oy:n tulee ilmoittaa kuntaan heti painatusaineiston luovuttamisen jälkeen karttojen painatusmäärät, joiden perusteella kunta laskuttaa vuosittain talvikauden päätyttyä aineiston laatimis- ja

5 ylläpitokustannuksina 1 / kartta alv 0% (hinnassa huomioitu mahdollinen myymättä jäävä määrä) -Painatus- ja myyntioikeus voidaan irtisanoa molemmin puolin vuosittain kesäkuun loppuun mennessä. - Karttojen painattamisen jälkeen Levin Matkailu Oy:n tulee luovuttaa korvauksetta kunnalle ns. viranomaiskappaleina vähintään 30kpl kutakin karttaa sekä tarpeellinen määrä maastoon reitin varrelle opastusta täydentäviä suoria karttoja Kunta ottaa myös toimipisteisiinsä (vähintään kunnanvirastolle) karttoja myyntiin ja tulouttaa saamansa tulot lyhentämättömänä Levin Matkailu Oy:lle. Ensilumenladun maksullisuuden osalta, Ennen kuin kunta antaa lopullisen kantansa ensilumenladun käytön maksullisuudesta, kunta selvittää juridisen kannan ulkoilulain perusteella perustetun virallisen ulkoilureitin käytön maksun perimisja valvontaoikeudesta. Lisäksi Oy Levi Ski Resort Ltd:n on toimitettava kuntaan kattavampi selvitys tämän päätöksen esittelyosassa mainittuihin avoimiin kysymyksiin liittyen. Kelkkailun freeride-alueen osalta, Kelkkailijoiden freeride-alueeksi sopivaa aluetta selvitetään edelleen yhteistyössä reittityöryhmään kuuluvien kelkkayrittäjien, Levin Matkailu Oy:n sekä Oy Levi Ski Resortin kanssa. Päätös: Puheenjohtaja keskeytti kokouksen ja kuultiin reittityöryhmän jäseniä Mika Kuuselaa ja Veikko Siitosta. Veikko Siitonen ja Mika Kuusela jääväsivät itsensä ja poistuivat paikalta. Kokousta jatkettiin ja esitys hyväksyttiiin.

Otsikko Sivu 62 Tiedoksi saatettavat 3 63 Moottorikelkkareitin nro 14 Palliainen-Immeljärvi

Otsikko Sivu 62 Tiedoksi saatettavat 3 63 Moottorikelkkareitin nro 14 Palliainen-Immeljärvi KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 8/2016 1 Tekninen lautakunta Aika 06.09.2016 klo 10:00-14:10 Paikka Kokoonnutaan Sirkan koululle klo 10.00. Klo 12.30 kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu

Lisätiedot

Otsikko Sivu 258 Valmisteluasteen asiat Levin asemakaava-alueen kortteleiden 31 ja 34

Otsikko Sivu 258 Valmisteluasteen asiat Levin asemakaava-alueen kortteleiden 31 ja 34 KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 21/2016 1 Kunnanhallitus Aika Tiistai 13.09.2016 klo 15:00-16:28 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 258 Valmisteluasteen asiat 3 259

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN KELKKAREITTIEN YLLÄPITO

ROVANIEMEN KAUPUNGIN KELKKAREITTIEN YLLÄPITO ROVANIEMEN KAUPUNGIN KELKKAREITTIEN YLLÄPITO ROVANIEMEN KAUPUNGIN REITIT Virallisia ja toimitettuja kelkkareittejä n. 300 km ja kelkkauria n. 670 km, joiden kunnossapito jakaantuu seuraavasti: Säännöllisesti

Lisätiedot

Moottorikelkkareitin nro 14 Palliainen-Immeljärvi siirtäminen vähäisiltä osin Immeljärven eteläpään ja Ahvenjärven välissä n.

Moottorikelkkareitin nro 14 Palliainen-Immeljärvi siirtäminen vähäisiltä osin Immeljärven eteläpään ja Ahvenjärven välissä n. Tekninen lautakunta 34 19.05.2016 Kunnanhallitus 153 26.05.2016 Tekninen lautakunta 63 06.09.2016 Kunnanhallitus 260 13.09.2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 115 13.10.2016 Moottorikelkkareitin nro

Lisätiedot

Maastoliikenteen perusteita

Maastoliikenteen perusteita Maastoliikenteen perusteita Mitä on maastoliikenne? Maastoliikenne tarkoittaa moottoriajoneuvolla ajamista maastossa eli tavallisten teiden ulkopuolella. Lain mukaan maasto on maa-alue ja jääpeitteinen

Lisätiedot

Menestyksellisen matkailuyhteistyön. haasteet ja mahdollisuudet case Levi

Menestyksellisen matkailuyhteistyön. haasteet ja mahdollisuudet case Levi Menestyksellisen matkailuyhteistyön Halutuin. haasteet ja mahdollisuudet case Levi Jussi Töyrylä Toimitusjohtaja Levin Matkailu Oy Agenda Levi 2010-2011 Matkailualueen organisoituminen Organisoitumisen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija

Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija Lausunto lumitykin hankintaa koskevaan valtuustoaloitteeseen Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1221/00.02.10/2017 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja Willberg Tuija puh. 040

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 13.4.2012 klo 9.00-14.20 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja, pöytäkirjanpitäjä 30 34 Tuomi Vilho varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone

Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU Tekninen lautakunta Laatimispäivämäärä: 2.10.2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 9.10.2017 klo 17.00 Paikka Jämijärven kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 70 KOKOUKSEN

Lisätiedot

KH 38 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh

KH 38 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh Kaupunginhallitus 38 30.01.2017 Rauhan ja Ukonniemen alueen opastushanke 102/00.01.05.02/2017 KH 38 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Juha Willberg, puh. 040 501 1561 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3972/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3972/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (1) 102 Asianro 3972/10.00.02.01/2017 Kallioaineksen otto-oikeuksien luovuttaminen sekä alueen vuokraaminen kallioaineksen varastointi- ja toiminta-alueeksi kiinteistöstä

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15

RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010. TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT. Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-17.15 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 3 /2010 TEKNINEN LAUTAKUNTA s 12 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Tiistai 22.6.2010 kello 16.30-.15 Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone Varsinainen

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Luonnostaan kestävä, paikallisuudesta ylpeä, rohkea ja tekevä luontomatkailu-muonio

Luonnostaan kestävä, paikallisuudesta ylpeä, rohkea ja tekevä luontomatkailu-muonio Pallas-Yllästunturin kansallispuisto Suomen suosituin 550.000 kävijää / v Tunturi-Lapissa 14.500 asukasta, Muoniossa 2.350 1.400 yritystä / Muoniossa n. 380 Seudulla käy vuosittain 1,8 milj. vierailijaa

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 58 Asianro 1163/00.01.00/2014 Pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen uusiminen historia 22.10.2014 56: Pelastustoimen perussopimuksen ja kuntien maksuosuuden

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 1(7) VAASAN SAIRAANHOITOPIIRI 1.1.2012 PERUSSOPIMUS 1. LUKU KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ja sen kotipaikka on Vaasan kaupunki. 2 Tehtävät

Lisätiedot

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA Lilk 1998-12/542, 1997/92-542L, 1997-60/614P Merisataman Kylpylä Oy toimitti liikuntavirastoon 14.1.1998

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA KOILLIS-SAVON MOOTTORIKELKKAREITTIEN VIRALLISTAMINEN JA RAKENTAMINEN PROJEKTISUUNNITELMA

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA KOILLIS-SAVON MOOTTORIKELKKAREITTIEN VIRALLISTAMINEN JA RAKENTAMINEN PROJEKTISUUNNITELMA KUOPION, SIILINJÄRVEN JA KOILLIS-SAVON MOOTTORIKELKKAREITTIEN VIRALLISTAMINEN JA RAKENTAMINEN PROJEKTISUUNNITELMA 1 1. HANKKEEN TAVOITTEET JA TARKOITUS Hankkeen tavoitteena on virallistaa noin 205 km moottorikelkkareittiä

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Tekninen lautakunta 93 14.12.2016 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013

Lisätiedot

Moottorikelkkailureittien ohjaavuus ja muu maastoliikenne

Moottorikelkkailureittien ohjaavuus ja muu maastoliikenne Moottorikelkkailureittien ohjaavuus ja muu maastoliikenne REILA, Lappi-toimijoiden tapaaminen 13.10.2015 Lapin AMK 15.10.2015 Maastoliikennelaki (1710/95) 1 Lain tarkoitus on ehkäistä haittoja, joita luonnolle

Lisätiedot

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa 6.5.2015 1. YLEISTÄ SSuL:n hallinnossa, varojen hoidossa, kirjanpidossa ja tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan yhdistyslain,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2017 Sivistyslautakunta

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 9/2017 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 31.10.2017 klo 18.00-19.45 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Asiat. 84 Hellewi-järjestelmään siirtyminen kansalaisopistossa 85 Sivistystoimen talousarvioesitys vuodelle

Lisätiedot

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo Lumitykin hankintaa koskeva valtuustoaloite Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1221/00.02.10/2017 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo 05 616 2001 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginsihteeri Willberg

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS

TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS 1 Tarkastuslautakunta 2013 2016 PÖYTÄKIRJA 3/2014 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 25.4.2014 klo 9.00 13.05 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Myllykoski Satu puheenjohtaja Naakka

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2699/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2699/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 111 Asianro 2699/10.00.02.01/2017 Suunnitteluvaraus osasta kiinteistöä 297-407-2-0 (Koljolanniemi) kelluvaa rakentamista ja palveluja tarjoavalle hankkeelle /

Lisätiedot

REITTITOIMITUS MOOTTORIKELKKAILUREITIT. Harri Mäki 10.12.2015 REILA-seminaari

REITTITOIMITUS MOOTTORIKELKKAILUREITIT. Harri Mäki 10.12.2015 REILA-seminaari REITTITOIMITUS MOOTTORIKELKKAILUREITIT Harri Mäki 10.12.2015 REILA-seminaari 2 Sovellettavat säädökset Sovelletaan maastoliikennelakia (1710/1995). Lisäksi soveltuvin osin ulkoilulain (606/1973) säännöksiä

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta

Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta 1 MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Johdanto Kunta ja Maanomistajat sopivat asemakaavoitusta koskevasta kaavoitus- ja toteuttamiskustannusten jakamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisesti seuraavaa: 2.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 5.0.0 Sivu / 84/0.05.05/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 6 8..0 06 Suurpellon markkinointi Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Pekka Vikkula, puh. (09) 86 8709

Lisätiedot

271110.02.03.0012014 Kittilän kunnanhallitus Valtatie 15 99100 Kittilä

271110.02.03.0012014 Kittilän kunnanhallitus Valtatie 15 99100 Kittilä LAPIN LIITTO LAUSUNTO 18.12.2014 271110.02.03.0012014 Kittilän kunnanhallitus Valtatie 15 99100 Kittilä Viite: Lausuntopyyntö 21.11.2014 Lausunto Kittilän kunnan Levin kortteleiden kaavam u utosl uon n

Lisätiedot

Kaavoitus ja paikkatietopalvelujen taksat

Kaavoitus ja paikkatietopalvelujen taksat 1 LEPPÄVIRRAN KUNTA Tekninen lautakunta 13.1.2015 7 Kaavoitus ja paikkatietopalvelujen taksat 1. Yleistä Kaavoitus- ja maankäytön palvelut ovat asemakaavojen ja asemakaavamuutosten laatiminen, maanomistajan

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ

KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ KAJAANIN KAUPUNGIN TAKSA KIINTEISTÖTOIMITUS-MAKSUISTA SEKÄ KIINTEISTÖINSINÖÖRIN PÄÄTÖKSISTÄ Taksa, jonka mukaan kunnalle suoritetaan maksu kiinteistötoimitusmaksulain (558/95) 1 :ssä tarkoitetuista toimituksista,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7. Tekninen lautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 Tekninen lautakunta 11.9.2013 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 11.9.2013 klo 16.30 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Satu Hoffren Irja

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen

Veijo Kaskimäki Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 6/2012 Aika: Torstai 16.8.2012 klo. 19.00-20.50 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Veijo

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä kortteli 299 (ns. Hissitie osa 2)

Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä kortteli 299 (ns. Hissitie osa 2) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä kortteli 299 (ns. Hissitie osa 2) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.2.2015 Ilmakuva Leviltä (Maanmittauslaitos

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kuopion kaupunki 1 (6) SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen osapuolet Kuopion kaupunki Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet PL 227 70101 Kuopio Juankosken

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Tekninen lautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5. Tekninen lautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Tekninen lautakunta 25.5.2010 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 25.5.2010 klo 16.30 17.20 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

Nousiaisten kunnanvaltuuston esitys Moision kiinteistön myymisestä ja palvelutuotannon kilpailuttamisesta

Nousiaisten kunnanvaltuuston esitys Moision kiinteistön myymisestä ja palvelutuotannon kilpailuttamisesta Yhtymähallitus 137 21.06.2017 Yhtymähallitus 154 30.08.2017 Yhtymähallitus 208 15.11.2017 Nousiaisten kunnanvaltuuston esitys Moision kiinteistön myymisestä ja palvelutuotannon kilpailuttamisesta 48/00.04.02/2017

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion PERUSSOPIMUS I YLEISTÄ Tällä sopimuksella Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta ja Ylivieskan kaupunki sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain

Lisätiedot

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen.

Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus. Jokainen hanke käsitellään tapauskohtaisesti erikseen. Tekninen lautakunta 115 04.12.2013 Tekninen lautakunta 118 02.12.2014 Vesihuoltoavustukset vesiosuuskunnille, Etelä-Iitin vesihuolto-osuuskunnan avustushakemus 305/02.03.01/2013 Tekninen lautakunta 04.12.2013

Lisätiedot

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS Kaavoitus ja mittaus Kaupunginvaltuuston 13.12.2010 93 hyväksymässä

Lisätiedot

KOKOUSAIKA Klo 17.00

KOKOUSAIKA Klo 17.00 Pöytäkirja Nro 7/2019 1(9) KOKOUSAIKA 29.8.2019 Klo 17.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Rauno

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019

KITEEN KAUPUNKI Tekninen lautakunta KITEEN KAUPUNKI AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 1 AVUSTUSOHJEET YKSITYISTIEKUNNILLE 2019 2 1 YLEISTÄ ---------------------------------------------------------------------------------------------------- 3 1.1 KUNNOSSAPIDON AVUSTUSPERUSTEET ----------------------------------------------------------------------------3

Lisätiedot

Tavoite Tavoitetaso Mittari / arviointitapa ja tavoitteen toteutuminen. Valmis v kolmen kiinteistön osalta

Tavoite Tavoitetaso Mittari / arviointitapa ja tavoitteen toteutuminen. Valmis v kolmen kiinteistön osalta Tekninen lautakunta Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja Toiminnan kuvaus Teknisen lautakunnan päävastuualueelle kuuluvat seuraavat tulosalueet: hallinto, yhdyskuntasuunnittelun toteuttaminen, ympäristön hoito,

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Maisema ja virkistysarvokauppa. Tapio Nummi Suomen metsäkeskus

Maisema ja virkistysarvokauppa. Tapio Nummi Suomen metsäkeskus Maisema ja virkistysarvokauppa Tapio Nummi Suomen metsäkeskus Maisema- ja virkistysarvokauppa Käsitteet eivät ole vakiintuneet Tapio: Metsämaiseman vuokraus MTK: Virkistysarvokauppa Metla: Maisema- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 8773/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 414 19.12.2016 20 Asianro 8773/14.05.00/2016 Vesihuollon yhteistyöselvitys Kuopion ja Siilinjärven välillä Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.12.2016

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA Kokousaika Torstai 29. elokuuta 2013 kello 18.00 20.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Kosken Op:n auditorio ( Htp:n valokuituesittely 18.00 18.30 ) Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015

Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 Tekninen lautakunta 2 18.02.2015 Tekninen lautakunta 17 06.05.2015 Tekninen lautakunta 23 03.06.2015 Kunnanhallitus 134 08.06.2015 MURTOSEN VESIASEMAN VEDEN RAUDANPOISTOLAITTEISTON RAKENTAMINEN SEKÄ SANEERAUS

Lisätiedot

Kauppi-Niihaman yhteissuunnittelu Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry

Kauppi-Niihaman yhteissuunnittelu Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry Kauppi-Niihaman yhteissuunnittelu 2018 Pyöräilyseura Kaupin Kanuunat ry Aluksi: alueen käyttökaudet Ei-hiihtokausi: Kevät, kesä, syksy Hiihtokausi: Talvi (kun on lunta) On huomattava, että alueen käyttö

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Suopursunmutkan varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus. REILA, kuntakokoukset, syksy 2016

Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus. REILA, kuntakokoukset, syksy 2016 Turvalliset ja asiakaslähtöiset reittimerkinnät - ohjeistus REILA, kuntakokoukset, syksy 2016 Ohjeistuksen runko Alustava sisällys Opastekokonaisuuden muodostaa: Opastetaulut: reittien lähtöpisteissä sekä

Lisätiedot

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella

Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella Vaalan kunta Vaalantie 14 91700 Vaala c/o St1 Oy PL 100 00381 Helsinki : Kaavoitusaloite tuulivoimaosayleiskaavan laatimisen aloittamiseksi Vaalan Naulakankaan alueella on käynnistänyt hankkeen kuusi (6)

Lisätiedot

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta.

Urakkatarjousten jättöaika päättyi 22.03.2010. Esityslistan liitteenä 32 /1 Vesihuoltolinjan sijaintia osoittava kartta. Tekninen lautakunta 32 23.03.2010 Kunnanhallitus 114 26.04.2010 Kunnanhallitus 181 21.06.2010 Kunnanhallitus 225 20.09.2010 VESIHUOLTOLINJAN SIVUHAARAN RAKENTAMINEN PALOKISSA TELA 32 Valmistelija: Tekninen

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2 / 2013

KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA 2 / 2013 KOSKEN TL VAPAA-AJANLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2 / 2013 VAPAA-AJANLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistaina 11.6.2013 klo 18.00-20.07 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto Läsnä: läsnä poissa Puheenjohtaja: Timo Toivonen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 4/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 4/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tekninen lautakunta 4/2019 30 Kokousaika 17.4.2019 kello 18.00 19.10 Kokouspaikka Oripään kunnanvirasto Läsnä Auramaa Ville Kankare Tarmo Kiertonen Sanna, varapuheenjohtaja Koivusaari

Lisätiedot

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset

Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset Kunnanhallitus 110 06.06.2016 Pihtiputaan Lämpö ja Vesi Oy:lle myönnetyn pääomalainan lainan muuttaminen sekä yhtiön kunnalle maksamat muut korvaukset 406/220/2016 (367/220/2015) Kunnanhallitus 15.06.2015

Lisätiedot

Talouden tasapainotusohjelma

Talouden tasapainotusohjelma 6.5.2019 14 Kunnanvaltuusto Talouden tasapainotusohjelma Prizztech Oy:n jäsenyys Kuntalehti valtuutetuille Sopimus sanottava irti 30.6. mennessä, jolloin irtisanoutuminen astuu voimaan vuoden 2020 alussa.

Lisätiedot

Laajavuoren alueen master plan

Laajavuoren alueen master plan Laajavuoren alueen master plan Toimeksiannon prosessi Page 2 Lähtökohta Laajavuorella on paljon hyödyntämätöntä liiketoiminta- ja kehittämispotentiaalia, joiden mahdollisuudet voitaisiin hyödyntää eri

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 28.1.2014 2 TEKNISEN TOIMEN VUODEN 2014 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekn. ltk. 1 Lavian kunnanvaltuusto on kokouksessaan 19.12.2013 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2014, taloussuunnitelman

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan kaavoituksen palveluhinnasto. Voimassa alkaen Tekninen lautakunta

Kemiönsaaren kunnan kaavoituksen palveluhinnasto. Voimassa alkaen Tekninen lautakunta Kemiönsaaren kunnan kaavoituksen palveluhinnasto Voimassa 1.1.2019 alkaen Tekninen lautakunta 20.11.2018 Kaavoituksen palveluhinnasto Palveluhinnastoa alla noudatetaan koskien maanomistajan anomia ja pääasiassa

Lisätiedot

Otsikko Sivu 45 Kokouksen puheenjohtajan valinta 3 46 Sosiaali- ja terveystoimen kokonaisuus ja organisointi,

Otsikko Sivu 45 Kokouksen puheenjohtajan valinta 3 46 Sosiaali- ja terveystoimen kokonaisuus ja organisointi, KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 8/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika Keskiviikko 14.11.2018 klo 09:00-12:05 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN VIRANOMAISTEN TOIMITUSKIRJOISTA PERITTÄVÄT LUNASTUKSET JA ASIAKIRJAN LÄHETTÄMISESTÄ KANNETTAVAT MAKSUT JA PALVELUMAKSUT

RIIHIMÄEN KAUPUNGIN VIRANOMAISTEN TOIMITUSKIRJOISTA PERITTÄVÄT LUNASTUKSET JA ASIAKIRJAN LÄHETTÄMISESTÄ KANNETTAVAT MAKSUT JA PALVELUMAKSUT Riihimäen kaupunki TAKSAT RIIHIMÄEN KAUPUNGIN VIRANOMAISTEN TOIMITUSKIRJOISTA PERITTÄVÄT LUNASTUKSET JA ASIAKIRJAN LÄHETTÄMISESTÄ KANNETTAVAT MAKSUT JA PALVELUMAKSUT Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.11.2014

Lisätiedot

Halutuin.

Halutuin. Halutuin. www.levi.fi Alueellinen yhteistyö matkailussa Levillä Levin historiaa Ensimmäinen hiihtohissi vuonna 1964 Ensimmäinen hotelli vuonna 1981, Hotelli Levitunturi Kittilän lentokenttä vuonna 1982

Lisätiedot

MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Tekninen lautakunta 18.11.2014 145, liite 3 MAKSUT 2015 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kadulla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2015 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain

Lisätiedot

Vastikkeet taloyhtiössä

Vastikkeet taloyhtiössä Vastikkeet taloyhtiössä Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto OSAKKEENOMISTAJAN VASTIKKEENMAKSUVELVOLLISUUS Asunto-osakeyhtiön erityispiirre Asoy:ssä pääasiallinen tulolähde Keskeinen

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4.12.2012/11.12.2012 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS. Aika: Tiistai 11.12.2012 klo 18.00 HUOM! PÄIVÄ TIISTAI. Käsiteltävät asiat:

TEKNINEN LAUTAKUNTA 4.12.2012/11.12.2012 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS. Aika: Tiistai 11.12.2012 klo 18.00 HUOM! PÄIVÄ TIISTAI. Käsiteltävät asiat: SIIKAISTEN KUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU 4.12.2012/11.12.2012 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistai 11.12.2012 klo 18.00 HUOM! PÄIVÄ TIISTAI Paikka: Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT. Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014

TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT. Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014 TEKNISTEN PALVELUIDEN TILAUKSIEN MUUTOSPAKETIT Kaupunginvaltuuston talousseminaari 15.9.2014 TAUSTATEKIJÖITÄ Rakennemuutosohjelma edennyt hyvin Tekninen keskus parantanut tuottavuutta ja onnistunut hyvin

Lisätiedot

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi

HE 126/2012 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväksi. muutettavaksi siten, että lakiin lisättäisiin säännös, jonka perusteella Valtiokonttori perisi HE 126/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtiokonttorista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtiokonttorista annettua lakia ehdotetaan Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

Asialista/ Pöytäkirjanote. Osallistujat Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi... 2

Asialista/ Pöytäkirjanote. Osallistujat Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi... 2 Asialista/ Nro 1/2017 Kokousaika Kokouspaikka klo 15:00 Terästalo, Peräseinäjoki, Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Osallistujat... 1 3 Lausunto luonnoksesta esitykseksi yksityistielaiksi...

Lisätiedot

Ulkoilureittisuunnitelmat ja reittiturvallisuus

Ulkoilureittisuunnitelmat ja reittiturvallisuus Ulkoilureittisuunnitelmat ja reittiturvallisuus REILA-seminaari 12.5.2016 Lapin AMK, MTI 14.3.2017 Ulkoilulaki (606/1973) 1 Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeää saada johdetuksi ulkoilijain

Lisätiedot

Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22

Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22 Luonnos 20.3.2017 1/4 MAANVUOKRASOPIMUS SOPIJAPUOLET Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki PL 38201 Sastamala Vuokralainen Vapo Oy, 0174817-6 PL 22 40101 Jyväskylä Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi

Lisätiedot

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 7 ) TOHMAJÄRVI Jänisjoen ranta-asemakaava, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus

Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Maankäyttösopimus ja maanluovutuksen esisopimus Sopimus osapuolet: Joensuun kaupunki Y-tunnus 0- PL 8 80101 Joensuu ( Myöhemmin tässä sopimuksessa kaupunki) Perustettavan yhtiön tai perustettavien yhtiöiden

Lisätiedot

ESISELVITYKSET 2002-2007

ESISELVITYKSET 2002-2007 ESISELVITYKSET 2002-2007 Esiselvitys 1 (2002-2004) Lentomäki Suomutunturille - Tekninen suunnitelma 15.9.2003, (Pentti Värälä, Pro Ark Oy) - Rahoitus- ja markkinointisuunnitelma 15.1.2004 (PSI Consulting

Lisätiedot

Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen energiamaksun korottaminen Talousarvion toteutuminen tammi-lokakuu 2015 Muut asiat

Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen energiamaksun korottaminen Talousarvion toteutuminen tammi-lokakuu 2015 Muut asiat SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 24.11.2015 klo 18.00 19.30 Paikka Savukosken kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 27 28 29 30 Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen

Lisätiedot

LUT/TUTA 2011 CS20A0050 Toimitusketjun hallinta Case Rasa

LUT/TUTA 2011 CS20A0050 Toimitusketjun hallinta Case Rasa YRITYSKUVAUS RASA OY Rasa Oy on suomalainen teollisuusyritys, joka on perustettu 50-luvulla. Rasa Oy toimittaa rakentamiseen liittyviä ratkaisuja, ja sillä on toimipisteitä 12 maassa. Se pyrkii tarjoamaan

Lisätiedot

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 11

LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ YHTYMÄHALLITUS 11 LOUNAIS-HÄMEEN AMMATILLISEN PÖYTÄKIRJA No YHTYMÄHALLITUS 11 KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Ossi Stenholm Kati Fonsell -Laurila Eino Järvinen Jaana Kantee Juha Mäenpää Jukka Perälä

Lisätiedot

Päätös 1 (5) Kaivoslain (503/1965) 12 :n mukaista malminetsintää valtausalueella voidaan suorittaa valtausoikeuden nojalla.

Päätös 1 (5) Kaivoslain (503/1965) 12 :n mukaista malminetsintää valtausalueella voidaan suorittaa valtausoikeuden nojalla. Päätös 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 11.11.2011 9376 Agnico-Eagle Finland Oy Pokantie 541 99250 KIISTALA VALTAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Nimi Rouravaara 6-10 Hakija Agnico-Eagle Finland Oy KIISTALA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 156-RAK1404 SAUVON KUNTA SORAHARJUN RANTA-ASEMAKAAVA Koskee tiloja: 738-411-1-11, SORAHARJU 738-478-1-10, SORALAAKSO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.10.2014 / 27.1.2016 Nosto Consulting Oy Osallistumis-

Lisätiedot

Asemakaavoista ja asemakaavan muutoksista perittävät maksut (MRL 59 ) hinta

Asemakaavoista ja asemakaavan muutoksista perittävät maksut (MRL 59 ) hinta 1 Voimaantulo 1.1.2016 Asemakaavoista ja asemakaavan muutoksista perittävät maksut (MRL 59 ) I luokka II luokka III luokka IV luokka V luokka Kielteinen Peruutettu Vähäinen muutos (yhtä tonttia koskeva

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto

Savukosken kunnanvirasto SAVUKOSKEN KUNTA ASIALISTA Rakennus- ja tekninen lautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 8.5.2012 klo 18.00-19.25 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t 11 12 13 14 15 16 18 19 Savukosken kunnanvirasto Tiedoksi lautakunnalle

Lisätiedot

MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ

MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ MAKSUT 2019 MIKKELIN KAUPUNKI KAUPUNKIYMPÄRISTÖ Kaduilla ja yleisillä alueilla tehtäviin töihin liittyvä palveluhinnasto 1.1.2019 alkaen Maksut perustuvat kunnossapitolain 14 b pykälään. Lain mukaan kunta

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus teknisen lautakunnan päätöksestä 28.11.2014 111 (Kenttälän yksityistien selvityspyyntö hoitosopimuksesta)

Oikaisuvaatimus teknisen lautakunnan päätöksestä 28.11.2014 111 (Kenttälän yksityistien selvityspyyntö hoitosopimuksesta) Tekninen lautakunta 102 07.11.2014 Tekninen lautakunta 111 28.11.2014 Tekninen lautakunta 6 05.02.2015 Oikaisuvaatimus teknisen lautakunnan päätöksestä 28.11.2014 111 (Kenttälän yksityistien selvityspyyntö

Lisätiedot