PILSSI. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PILSSI. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2016"

Transkriptio

1 PILSSI Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2016 Tässä numerossa: Ykskoivun saunaprojekti Junnujen kesä Lohisopalla 2016 Haastattelussa vuoden juniorivalmentaja Lipunlasku

2 Kommodorin sana Syyskokous Tulossa juhlavuosi Useampi vuosi on ilmojen suhteen mennyt saman kaavan mukaan, eli kesät ovat olleet koleita, sateisia ja syksyt vallan loistavia. Hienot syyssäät pidensivät veneilykautta ja se on näkynyt aktiivisuutena niin Päijänteen tukikohdissa kuin Myllysaaressakin. Lipunlaskussa Myllysaaressa oli paljon väkeä, hieno tunnelma ja mahtavat ruoat ja niistä iso kiitos Virpille ja Ilkalle. Naisten syysyö vierähti tuttuun tapaan hyvässä seurassa keilauksen ja ravintolaillan merkeissä. Kuulemani mukaan mukavaa oli ollut. Herrojen syysöissä Ykskoivussa oli varsin reipas tunnelma pikkutunneille saakka. Sunnuntaina lipun laskee perinteisesti henkilö(t), jotka ovat uineet edellisenä iltana, mutta nyt taisi käydä niin, ettei uimareita ollut ja kuivat miehet hoitivat homman. Kausi on veneilyn osalta ehtoopuolella ja tukikohdat ovat laitettu talviteloille tulevaa kevättä odottamaan. Edessä on vielä tärkeä tilaisuus eli syyskokous, johon hallitus toivoo runsasta osanottoa. Kokouk- sessa käsitellään sääntömääräiset asiat mm. valitaan hallituksen jäsenet ja lyödään lukkoon vuoden 2017 budjetti. Ensi vuosi on kaiken kaikkiaan varsin historiallinen. Suomi täyttää 100 vuotta ja LPS 110 vuotta. Seuramme juhlavuoden aloittaa juhlagaala (18.3) Upseerikerholla. Luvassa on runsaasti ohjelmaa, maittavaa ruokaa ja juomaa, joten laittakaa kalenteriinne päivämäärä saman tien ylös. Juhlavuoden muista tapahtumista tiedotamme myöhemmin. Mukavaa syksyä! Pekka Jaakkola Kommodori Toimiston yhteystiedot ja aukioloajat Toimintasihteeri Helena Sipilä Toimisto avoinna ma ti klo 10 16, ke klo 9 17, to pe suljettu Osoite: Lahden Urheilukeskus, Salpausselänkatu 8, Lahti Puhelin: Sähköposti: lps@lahdenpurjehdusseura.fi juniorit@lahdenpurjehdusseura.fi Pankkitili: Nordea IBAN: FI BIC: NDEAFIHH Lahden Purjehdusseura ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään keskiviikkona klo alkaen Upseerikerholla Hennalassa. Käsitellään syyskokoukselle seuran säännöissä määrätyt asiat, mm. - esitellään talousarvio vuodelle vahvistetaan jäsen- ym. maksujen suuruus vuodelle valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle - valitaan tilintarkastajat / toiminnantarkastajat - päätetään hallituksen esityksen perusteella seuraavan toimintakauden toimikunnat ja nimetään niihin jäsenet ja mahdolliset toimihenkilöt Tervetuloa vaikuttamaan seuran asioihin! Tukikohdat talviteloilla Hökkä - saunan käyttö ei ole mahdollista Ykskoivu - noudata varovaisuutta takan käytössä - Ethän käytä vesipumppuja! Myllysaari - kaikki tilat on suljettu talven ajaksi, kiinteistökulujen minimoimiseksi. LPS:n Kiinteistötoimikunta TALVILEPO Tietoja tulevista tapahtumista verkkosivuillamme Pilssi 2/ Pilssi 2/2016 3

3 Pesuhuoneprojekti Se sujui! Pesuhuoneprojekti Kahvinkeittäjä - kuvaaja Anja Syksyllä 2015 aloitettiin Ykskoivun saunarakennuksen pesuhuone- ja kuistilaajennus rungon pystytyksellä. Rakennustoimikunnan iskuryhmä veneili sunnuntaina toukokuun 15. päivä jatkamaan työtä. Talkooporukan yhteispelillä toimeen tartuttiin, se sujui ja vauhdikkaasti. Ammattitaitoinen osaaja ja vetäjä Hannu oli kullanarvoinen. Tavaraa oli hankittu ja kuljetettu saareen etukäteen ja sitä rahdattiin lisää Padasjoelta kolmella purjeveneellä ja moottoriveneellä, joka hinasi seuran täyteen lastattua busteria parikin eri kuormaa. Maanantaiaamuna klo 7.00 agrikaatti pärähti käyntiin ja sitä säestivät sirkkeli, moottorisaha ja vasaroiden pauke. Työ edistyi tosi rivakasti. Kahvi- ja ruokataukoon ei paljon aikaa tuhlaantunut ja klo työt lopetettiin, kun sauna oli silloin lämmitetty. Sama tahti jatkui seuraavat kolme päivää. Näki, että homma oli hanskassa ja se todella edistyi. Kahvinkeittäjällä oli kolme päivää aikaa haravoida polkuja ja neljäntenä pääsikin sitten jo välillä maalaushommiin. Osa materiaalista puuttui ja lattia jäi odottamaan mattomiehen vesieristys- ja pinnoitustyötä. Sisäseinät saivat suojakäsittelyn ja rakentamista päästiin porukalla jatkamaan vasta juhannusviikolla. Asennettiin ovi, ikkunat, pata, piippu ja Hannu rakensi penkit. Isäntä Matti oli kuljettanut tavaroita Padasjoelta ja haki niitä silloin vielä lisääkin. Rungon lattia ei syksyllä ollut ihan onnistunut osumaan vanhan kuistin lattian kanssa samaan tasoon, mutta se korjattiin ja onneksi, Pilssi 2/ Pilssi 2/2016 5

4 Pesuhuoneprojekti Pesuhuoneprojekti sillä samalla huomattiin että vanhan kuistin tukipilari oli hajoamassa ja nyt sekin kunnostettiin. Vesijohtotöihin ei tuolloin vielä ehditty, mutta käyttöön tila voitiin jo ottaa. Seitsemän pitkän talkoopäivän tulokseen olimme tyytyväisiä. Saunapallo, viemäröinti ja vesipumppukin saatiin loppukesästä paikoilleen. Olemme kaikki saaneet tänä kesänä nauttia upouudesta pesuhuoneesta ja laajennetusta kuistista, KIITOS Hannu, Jarmo, Pera, Matti ja Osmo sekä kaikki muut jotka kesän kuluessa projektiin osallistuivat! Pilssi 2/ Pilssi 2/2016 7

5 Junioritoiminta Junnujen kesä 2016 Junioritoiminta Purjehduskausi alkoi toukokuun alussa yhteisillä treeneillä ja vanhempainillalla. Mukana oli ilahduttavan paljon uusia junnuja jo heti alkukauteen! Ryhmät jaettiin tänä vuonna kolmeen taitotason mukaan: Vihreissä eli alkeisryhmässä purjehdukseen kävi tutustumassa lähes 30 uutta junioria koko kesän aikana! Siinä oli Minnillä, Onnilla ja Aikulla hulinaa kun ryhmä lähti vesille innokkaina oppimaan uutta! Sininen ryhmä koostui viime ja sitä edellisenä vuonna aloittaneista harrastajista. Ohjaajina toimivat Minerva, Mikke sekä Veeti. Vauhtia riitti kuulemma tässäkin ryhmässä ja taidot kehittyivät huimin harppauksin eteenpäin. Muutamat rohkeimmat siniset osallistuivat keskiviikkokisoihin. Kilparyhmä mustia valmensi tänä kesänä Ida Voutilainen ja ensimmäistä kesää Emil Makkula. Ryhmä oli pieni ja tiivis, joka mahdollisti henkilökohtaisen valmentamisen sekä palautteen antamisen. Harjoittelu oli tavoitteellista ja ryhmäläiset osallistuivat purjehduskilpailuihin niin Suomessa kun ulkomaillakin. LPS järjesti useita tapahtumia ja oli myös monessa mukana. Tästä parhaimmat palat esimerkkinä: Sail Lahti, tyttöjen purjehdusilta, SPLASH, Kylämarkkinat, kaveriviikko, Vesijärvi-viikko ja Naumin leiri-jatkot. Sail Lahti keräsi tänä vuonna yhden päivän aikana arviolta yli 400 lasta, nuorta ja vanhempaa Myllysaareen tutustumaan vesilajeihin ja Vesijärveen. Lapsien kesäloman aikana järjestimme kolme nelipäiväistä purjehduskoulua. Kesän ensimmäiset viikot olivat sään puolesta haastavia ja jopa myrskyisiä. Päivät sujuivat kuitenkin mukavasti, sillä oheistoiminta oli suunniteltu huolella etukäteen. Iloksemme purjehduskoulusta tarttui muutamia junnuja mukaan viikkoharjoituksiin! Perinteinen Naumin leiri järjestettiin heinäkuun alussa. Aurinkoa tilattiin, mutta vettä saatiin. Lapset telttailivat ja purjehtivat urheasti haastavasta säästä huolimatta. Oikeanlainen varustus, riittävät vaihtovaatteet, tehokkaat huoltojoukot ja kaverit pelastivat viikon. Lisää kuvia ja juttuja Naumista voi käydä lukemassa NaumiNew:sta Kiitos kesästä junnuille, ohjaajille, vanhemmille ja muille vapaaehtoisille! Terkuin, juniorivastaava Helena Kämäräinen Pilssi 2/ Pilssi 2/2016 9

6 Lohisopalla Lohisopalla Lohisoppa! Lohisopalla oli lapsien tekemä näytelmä nimeltään Perhe Älykääpä. Se kesti noin viisi minuuttia. Ruuaksi lohisopalla oli lohisoppaa, leipää ja jälkiruuaksi tietenkin lettuja! Kommodorin puhe ilahdutti kaikkien mieltä mukavasti. Päivällä oli saunomista aika aikaisin mikä oli tietenkin hyvä ettei tarvitse mennä kesken juhlien saunomaan. Illalla oli myös arpajaiset ja tanssit missä lapsetkin tanssivat iloisesti. Päivä oli kiva ja rauhallinen. Kuva: Miia Kallio kirjoitti Henni 10 v. Perhe Älykääpä matkalla. Kuvat: Soili Hirvonen Rantatouhuja. Kommodorit Pekka Jaakkola ja Juhani Kyläkallio sekä varakommodori Sami Kallio. Juha Lehtinen, Osmo Hynninen, Helena Sipilä ja muita osallistujia. Kuva: Tuija Hynninen Pilssi 2/ Pilssi 2/

7 Urheilutoiminta Haastattelussa vuoden valmentaja 2016 Vuoden Juniorivalmentaja palkinnon kaappasi tänä vuonna Ida Voutilainen. Ida on valmentanut tämän kauden kilparyhmä Mustan nuoria menestyksekkäästi ja täydentänyt ohjaajatiimiä vankalla kokemuksella ja järjestelmällisyydellä. Tässä toimituksen 10 tiukkaa kysymystä nuorelle fyssari-opiskelijalle: 1. Milloin ja miten päädyit purjehduksen pariin? - Muistaakseni vuonna 2003 istuin jollassa ensimmäistä kertaa Naumin leirillä ja sinne päätymisestä on varmaankin iskää kiittäminen. Siitä syntyi kipinä purjehdukseen ja kun soppaan lisättiin kova kilpailuvietti ja voitontahto, niin samalla tiellä on pysytty tähänkin asti. 2. Mikä purjehduksessa on parasta? - Purjehduksessa on monta parasta puolta, joista en millään osaa päättää voittajaa. Päällimmäisinä mieleen tulevat vauhti ja purjehduksen monimuotoisuus kilpailulajina sekä harrastamisen irrallisuus perusarjesta. Se fiilis merellä (tai järvellä), kun ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin sen hetken sääolosuhteita, on vapauttava. Varsinkin kun se perusarki tuppaa olemaan niin kiireistä, ettei hetkeä rentoutumiselle meinaa löytyä! 3. Harrastatko muita lajeja? - Tällä hetkellä harrastan kuntoilua punttisalilla ja satunnaisesti käyn höntsävoimistelemassa. Haaveena olisi aloittaa vanha harrastus eli telinevoimistelu uudestaan jossakin vaiheessa. 4. Minkälaisia ohjaajia/valmentajia sinulla on ollut? Minkälainen on hyvä valmentaja? - Ohjaajia ja valmentajia minulla on ollut laidasta laitaan niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hyvä ohjaaja on kannustava, mutta vaativa ja suunnitelmallinen ohjauksessaan. Hyvän valmentajan piirteisiin näiden lisäksi laskisin tavoitteellisuuden ja kyvyn ajatella askeleen pidemmälle tulevaisuuteen. Lisäksi valmentajalta vaaditaan hyvää lajiosaamista itseltään sekä koulutuksen kautta nousevaa ammattitaitoa, sillä hyvä urheilija ei aina ole automaattisesti hyvä valmentaja. 5. Mikä on paras purjehdus/kilpailu muistosi? - Apua, niitä on niin monia! Parhaat kilpailumuistot eivät aina ole liittyneet vain voittamiseen tai tulokselliseen pärjäämiseen, vaan oman kehittymisensä huomaamiseen käytännössä. Muista, kuin kilpailutilanteista ensimmäisenä mieleeni tulevat ensimmäiset purjehduskerrat F-18:lla Palmalla delfiinien ja lentokalojen seassa kirkkaan turkoosissa vedessä. 6. Parhaimmat saavutuksesi kilpailuissa? - Näitäkään en ihan vuoden tarkkuudella muista, mutta Suomen mestaruus on tullut voitettua sekä optarissa, että Laser 4.7 -luokassa, jälkimmäisessä parikin kertaa. Laser 4.7:lla pärjäsin myös kansainvälisissä kisoissa mm. voittaen naisten EuroCup-sarjan. Laser Radialista plakkarissa on naisten SM toinen sija sekä EM nuorten 5. sija. F-18 luokassa saavutuksia on yksittäisistä ranking-kisoista ja lisäksi karsiuduimme Henrin kanssa MM-kilpailuissa kulta-fleettiin vuonna Sinut palkittiin LPS:n vuoden juniorivalmentajana. Mitkä ovat omasta mielestäsi vahvuutesi? - Oma vahvuuteni valmentajana on mielestäni ohjauskokemukseni useamman lajin parista ja näin ollen valmennuksessa kokonaisuuteen keskittyminen. Lisäksi minulla on ollut monia hyviä valmentajia, joilta olen ottanut oppia! 8. Miltä kesä 2016 kilparyhmän osalta näytti valmentajan silmissä? - Kilparyhmässä näkyi jokaisen purjehtijan kohdalla suuria harppauksia eteenpäin. Tuli ahaa-elämyksiä, uusia kokemuksia ja rohkeutta yrittää epäonnistuttuaan. Aivan mahtavia tsemppaajia ja motivoituneita kisaajia, joiden kanssa oli ilo työskennellä keväästä syksyyn. 9. Tulevaisuuden suunnitelmat? - Valmistun fysioterapeutiksi joulukuussa 2016 ja aikeena olisi luoda uraa sillä saralla, Urheilutoiminta toivottavasti urheilijoiden parissa. Purjehdus jatkuu harrastuksena ja valmennuskuvioissa roikun mielelläni mukana ainakin osa-aikaisesti! 10. Haluatko lähettää terveisiä? - Terkkuja tietystikin omille valmennettavilleni sekä muille Myllysaaressa pyörineille! Ladatkaa akut täyteen talven aikana ja samalla innolla taas keväällä purjehtimaan! Iso kiitos Idalle kaudesta ja haastattelusta. Toivottavasti näemme ensi keväänä samoissa merkeissä ;) Kirjoittaja Helena Kämäräinen, Ida Voutilainen Ranking-kisojen voittoisa s/y Roxinan miehistö. Teemu Kallio, Mikko Nevalainen, Sami Snickeri, Sami Kallio, Santtu Tsutsunen ja Valtteri Simola. Kuvassa miehistö Päijännepurjehduksen palkintojen jaossa. LPS nimesi seuran Vuoden purjehtijaksi Teemu Kallion, reunimmaisena vasemmalla. Kuva: Soili Hirvonen Pilssi 2/ Pilssi 2/

8 In memoriam Infoa Tietoisku Veneilytoimikunta järjestää tietoiskun Yleisimmät tapaturmat veneilyssä ja niiden ansiapu torstaina klo Päijät-Hämeen Keskussairaalan Raimo -neuvottelutilassa, asiantuntijana ylilääkäri Jussi Haapala. Ilmoittautumiset Matti Jarolle mennessä tai tekstarilla Muistutus Veli Virtanen in memoriam Pitkäaikainen LPS:n kunniajäsen Veli Virtanen poistui joukostamme vuoden iässä. Veli Velsu Virtanen liittyi Lahden Purjehdusseuraan vuonna 1972 ja toimi aktiivisesti seuran eri toimikunnissa ja hallituksessa. Seuran kunniajäsenyys hänelle myönnettiin vuonna Veli oli erittäin sitoutunut kaikissa toimikunnissa, missä hän toimi. Hän antoi auliisti apuaan niin junioreille kuin kilpailijoille ollen jäsenenä kilpailutoimikunnassa sekä purjehduskilpailujen tuomaristossa. Lisäksi hän hoiti aktiivisesti tehtäviä mm. kiinteistötoimikunnassa ja seuran varainhankinnassa. Veli oli myös ensimmäisten joukossa, kun seura järjesti erilaisia talkoita. Virtanen oli innokas kilpapurjehtija ja osallistui lähes kaikkiin Päijännepurjehduksiin sekä useisiin Päijänteen regatoihin ja muihin kilpailuihin. Kilpapurjehduksessa (H-vene ja Inferno 29) Veli miehistöineen oli yleensä kärkiveneiden joukossa. Hänen aiempi harrastuksensa purjelennon parissa auttoi häntä lukemaan tuulia monia muita paremmin. Veli Virtanen työskenteli pitkään leipomo-alan yrittäjänä ja hän oli alalla arvostettu. Lahden Purjehdusseuran jäsenet muistavat Veli Virtasta lämmöllä. Tekstin kirjoitti Pasi Heikkilä, LPS:n entinen kommodori ja purjehtijaystävä Päivitäthän jäsentietosi ennen ensi vuotta! Muista aina ilmoittaa muuttuneet yhteystiedot toimistoon! Jos et ole aikaisemmin ilmoittanut sähköpostiosoitettasi, niin teethän sen nyt. Pyydän myös ilmoittamaan loppuvuodesta, mikäli sinulla & perheessäsi on tulossa muutoksia jäsen- tai muihin maksuihin. Näillä toimenpiteillä saamme säästöjä niin postituskustannuksissa kuin SPV:n laskuttamassa jäsenmaksussa, joka tulee jäsentilanteen mukaan. Hyvää loppuvuotta toivottaen, Helena Sipilä toimintasihteeri puh Lahden Purjehdusseura ry LPS Junnut LPS Kilpapurjehdus Pilssi 2/ Pilssi 2/

9 Lipunlasku Laske lippu LPS 110 vuotta Kutsu LPS 110 v. Roope Päivärinne, Helena Kämäräinen ja kommodori Pekka Jaakkola Juhlagaala lauantaina klo Upseerikerholla Perjantaina kokoontui noin 90 seuran jäsentä juhlistamaan kauden päätöstä ja nauttimaan ravintolan tarjoamasta herkullisesta illallisesta. Tilaisuudessa palkittiin: Vuoden purjehtija - Teemu Kallio Vuoden Kilpailujärjestäjä - Joonas Sovinen Vuoden Juniorivalmentaja/Ohjaaja - Ida Voutilainen LPS Jolla GP - Roope Päivärinne LPS Zoom8 GP - Matvei Chikalov Tikru - Viivi Paljärvi Onnea kaikille palkituille! Viivi Paljärvi ja Matvei Chikalov. Varaa ajankohta jo nyt kalenteriisi! Pilssi 2/ Pilssi 2/

10 Infoa Purjehduskoulut 2017 Purjehduskoulu järjestetään päiväleirinä, maanantaista torstaihin. Päivät alkavat klo 8:30 ja päättyvät 15:30. Tarjoamme lapsille lounaan Myllysaaren ravintolassa sekä välipalan. Kurssi järjestetään kun siihen on ilmoittautunut 5-12 lasta. Lisätietoa: lahdenpurjehdusseura.fi/ junioritoiminta Aikataulut kesä 2017 Kesäkuu Alkeiskurssi Jatkokurssi Heinäkuu Alkeiskurssi Jatkokurssi Elokuu Alkeiskurssi Jatkokurssi Kadonnut seuran tiedotusvastaava Etsimme joukkoomme tiedotustoimikunnan puheenjohtajaa! Vilauksenkin hänestä nähnyttä pyydetään ottamaan yhteyttä vaalitoimikunnan puheenjohtajaan Jari Saarolaan (jari.saarola(at)phnet.fi tai ) tai seuran toimistoon. Kiinnijääntiin johtaneesta vinkistä palkitaan illalliskortilla! Tiedotustoimikunnan tavoitteena on purjehduksen ja veneilyn tunnettavuuden ja houkuttelevuuden edistäminen Lahdessa ja Päijänteellä. Tehtävänä on seuran sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnitteleminen ja kehittäminen yhdessä toimiston kanssa. Tiedotuskanavien ja toimenpiteiden kehittäminen siten, että jäsenistö saa riittävästi informaatiota Etsitään Web-sivujen kehittäminen Yhteistyö muiden toimikuntien kanssa, Casseli Race ja Päijännepurjehduskilpailujen tapahtumatiedottamisesta vastaaminen Vesi&Veneily-lehden tuotanto (sisältösuunnittelu ja -tuotanto, kuvien kokoaminen, taiton ohjaaminen, painoaikataulun suunnittelu) Toimiston sparraaminen Toimikunnan puheenjohtajalta toivotaan: Purjehdusharrastuksen tuntemista Hyvää kirjoitustaitoa Eri medioiden tuntemista ja some-kanavien hallintaa Web-sivujärjestelmien ja päivittämisen osaamista Lehdentuotanto katsotaan eduksi Tahtoa, halua ja aikaa, innostusta viestintään ja markkinointiin jakaen tehtävät toimikunnan muiden jäsenten kanssa! Oltiin Ykskoivun Lohisopalla. Kuva: Miia Kallio Oltiin Hökän Muikuilla. Kuva: Tuija hynninen Pilssi 2/ Pilssi 2/

11 Herrojen syysyössä Toimiston aukioloajat ma ti klo 10 16, ke klo 9 17, to pe suljettu Pilssin taitto: Anja Kallio Kansien kuvat: Arttu Saari

Ravintola Koti, Lahden urheilu- ja messukeskus Salpausselänkatu 7, Lahti

Ravintola Koti, Lahden urheilu- ja messukeskus Salpausselänkatu 7, Lahti Ravintola Koti, Lahden urheilu- ja messukeskus Salpausselänkatu 7, Lahti Lahden Purjehdusseura ry Puhelin Sähköposti Lahden Urheilukeskus, Salpausselänkatu 8 044 0698 450 lps@lahden.purjehdusseura.fi 15110

Lisätiedot

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY Sääntömääräinen kevätkokous Upseerikerho, Hennala

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY Sääntömääräinen kevätkokous Upseerikerho, Hennala LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY Sääntömääräinen kevätkokous 4.4.2017 Upseerikerho, Hennala 1 LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY KEVÄTKOKOUS 2017 Aika 4.4.2017 klo: 19:00 Paikka Upseerikerho, Hennala Esityslista 1. Valitaan

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Junioripurjehdus 2013

Junioripurjehdus 2013 Junioripurjehdus 2013 Jyväskylän Veneseura Ry Junioripurjehdus 2013 Yleistä - Kaikki kouluttajat ja apukouluttajat talkootöissä. - Ennen kauden alkua SPV tehokurssi kouluttajille ja apukouluttajille -

Lisätiedot

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA

SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA 1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2014

Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2014 Lahden Purjehdusseura ry Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2014 Upseerikerho, Hennala Sisältö ESITYSLISTA... 2 ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2015... 3 TOIMINTAOHJELMA:... 3 KILPAILUOHJELMA:...

Lisätiedot

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015 UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2015 Kausi 2015 aloitettiin tammikuussa, kun vietimme jo perinteeksi muodostunutta junnutalvipäivää Hiihtoputkessa ja Uudenkaupungin uimahallissa seitsemättä kertaa. Ohjelma oli perinteinen,

Lisätiedot

Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2014

Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2014 PILSSI Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2014 Tässä numerossa: Syyskokouskutsu Mukana junnujen matkassa Tukikohtien kuulumisia Jäsenten kokemuksia Kommodorin sana Takana vilkas kesä Kulunut kesä muistetaan

Lisätiedot

Pilssi 2/2008 04.04.2008/TH. Mukavaa alkavaa veneilykautta LPS:n jäsenille!

Pilssi 2/2008 04.04.2008/TH. Mukavaa alkavaa veneilykautta LPS:n jäsenille! Pilssi 2/2008 04.04.2008/TH Mukavaa alkavaa veneilykautta LPS:n jäsenille! LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY Vesijärvenkatu 74 B, 15140 Lahti p. 03 7824 020 Toimisto avoinna huhtikuussa ma pe klo 11 15, kesän aukioloajat

Lisätiedot

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 1 LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 Toimihenkilöt ja kokoukset Seuran kommodorina toimi Pasi Heikkilä ja varakommodorina Pekka Jaakkola. Hallituksen muut jäsenet olivat: Soili Hirvonen,

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2012

ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2012 ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2012 TOIMINTAOHJELMA: la 1.1. klo 10.00 Uudenvuoden risteily Ykskoivuun (jäävaraus) tammi-helmikuu Talvigaala Upseerikerho maaliskuu veneilyilta huhtikuu Kevättalkoot

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Lahden Purjehdusseura ry Sääntömääräinen syyskokous 23.11.2015 Upseerikerho, Hennala Sisältö ESITYSLISTA... 2 ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2016... 3 TOIMINTAOHJELMA:... 3 KILPAILUOHJELMA:...

Lisätiedot

Tässä numerossa: Katsastusaikataulu. Liputusohjeita. Kesän jollakoulut. Kannen kuva: Petri Korteniemi

Tässä numerossa: Katsastusaikataulu. Liputusohjeita. Kesän jollakoulut. Kannen kuva: Petri Korteniemi Pilssi Tässä numerossa: Katsastusaikataulu Liputusohjeita Kesän jollakoulut Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2011 Kannen kuva: Petri Korteniemi Toimisto ja hallitus Toimiston yhteystiedot ja aukioloajat

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014

UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014 UPS JUNIOREIDEN KAUSI 2014 Kausi 2014 aloitettiin tammikuussa kun vietimme jo perinteeksi muodostunutta junnutalvipäivää Hiihtoputkessa ja Uudenkaupungin uimahallissa kuudetta kertaa. Ohjelmassa oli mm.

Lisätiedot

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina.

1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina. LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VARSINAINEN KEVÄTKOKOUS Aika 27.04.2015 klo 19.00 Paikka Kesäravintola Myllysaari, Lahti Esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa,

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

PILSSI. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2015. Syyskokous LPS etsii toimikuntien puheenjohtajia Päijänneviikko Vahine-purjehdus Toimisto muutti

PILSSI. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2015. Syyskokous LPS etsii toimikuntien puheenjohtajia Päijänneviikko Vahine-purjehdus Toimisto muutti PILSSI Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 2/2015 Tässä numerossa: Syyskokous LPS etsii toimikuntien puheenjohtajia Päijänneviikko Vahine-purjehdus Toimisto muutti Kommodorin sana Syyskokous Päättynyt veneilykausi

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu

Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu Kultainen kompassi cup Finaaliviikonloppu 14.-15.9.2019 Tampere Tavoitteet Kultainen kompassi -cup on alueiden välinen joukkuekilpailu 13 14-vuotiaille. Vuoden 2019 finaali suunnistetaan Tampereella sunnuntaina

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2011

ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2011 ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2011 TOIMINTAOHJELMA: la 1.1. klo 10.00 Uudenvuoden risteily Ykskoivuun (jäävaraus) la 22.1. klo 18.00 Kaamoksen kaatajaiset NMKY Lahti la 19.2. klo Lohisoppagaala

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

Pilssike. Jäsentiedote 06/2019

Pilssike. Jäsentiedote 06/2019 Pilssike Jäsentiedote 06/2019 Terveisiä toimintasihteeriltä Myllysaaripäivää vietettiin kauniissa säässä Puuveneilijämme Pancho Nikander ja Henri Hallaaho miehistöineen veivät purjeveneellään päivän aikana

Lisätiedot

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA

RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA RASKA:N LASTEN JA NUORTEN TOIMINTA Seurassa jäseniä 374: alle 10v. 54 10-15v. 53 15-20v. 32 Suunnistajan polku Rastikarhuissa SUUNNISTUSKOULU Nykyisellä kaavalla vuodesta 2009 2009 26 lasta, 2013 49 lasta

Lisätiedot

ÄNNÄ 3/2010. Näsijärven Purjehdusseura Näsijärvi Segelsällskap ry.

ÄNNÄ 3/2010. Näsijärven Purjehdusseura Näsijärvi Segelsällskap ry. ÄNNÄ 3/2010 Näsijärven Purjehdusseura Näsijärvi Segelsällskap ry. M - ITELLA OYJ Mikäli vastaanottajaa ei tavoiteta. pyydetään palauttamaan osoitteella: Jänissaarenkatu 14, 33410 Tampere NÄSIJÄRVEN PURJEHDUSSEURA

Lisätiedot

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä Leirilehti 11.06.2015 NUMERO 2 Leirin avajaiset Pelastusjohtaja Harri Setälä Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA TAKU 1 ILOISIA LEIRIKASVOJA AKU 2 Sää huomenna 14 RUOAKSI HUOMENNA: 7.30 aamupala: kaurapuuro,

Lisätiedot

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU Järjestäjä Rauman Purjehdusseura ry ( RPS ), Kuuskarintie 76 Aika 1. 3.8. 2014 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön

Lisätiedot

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO RY. Hallitus KUTSU Riihimäki 2.11.2017 Arvoisat kiltasisaret ja -veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 25.11.2017 klo 12.00 alkaen Riihimäen

Lisätiedot

Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.

Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13. Seuraseminaari 2014 Lapset ja nuoret 12.30-13.00 Teemavuoden satoa (Mika) Miltä teemavuosi on näyttänyt, tuonut tullessaan, mitä on tehty 13.00-13.20 Seuramme junioritoiminnan haasteet (Mikko) Parityö

Lisätiedot

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.

1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa. Espoon Merenkävijät ry KILPAILUKUTSU - EMK JATKOLUOKKAREGATTA 2018 Tapahtuma: Jatkoluokkaregatta 2018 Zoom8 SM Europe SM Laser Radial SM Laser 4.7 ranking Laser Standard ranking Järjestäjä: Espoon Merenkävijät

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ

VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ VAIKUTTAVAA VIESTINTÄÄ Parasta Lapsille ry @marjukkak @taru69myth 1. TAVOITE JA SISÄLLÖT KUNTOON MITÄ JA MIKSI? KENELLE MISSÄ, MILLOIN? tavoite vastaanottaja välineet MITEN? viestin sisältö ja formaatti,

Lisätiedot

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli

Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia tuli KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n VALMENNUSRYHMIEN TYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Valmennusryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Lahden Purjehdusseura ry Sääntömääräinen syyskokous 28.11.2012 Upseerikerho, Hennala Sisältö ESITYSLISTA... 2 ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2013... 3 Juniori- ja nuorisotoimikunnan toimintasuunnitelma

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2015 Talvikuva tukikohdan saunalta. (Kuva Veikko Leinonen) Sisältö: Saaristolaivurit 12.12.2014 Lahti Vuosikokouskutsu 2015 Hätäraketit Hätämerkinantovälineet

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Lahden Purjehdusseura ry Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2013 Upseerikerho, Hennala Sisältö ESITYSLISTA... 2 ALUSTAVA LPS:N TOIMINTA- ja KILPAILUOHJELMA 2014... 3 TOIMINTAOHJELMA:... 3 KILPAILUOHJELMA:...

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 Ringettekoulu F E D C B 2. Vastaaja isä 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Tikkurilan Taitoluisteluklubi 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana Ice Melody Ice Sympathy Ice melody Luistelukoulu/ Timantit Ice Sympathy Luistelukoulu

Lisätiedot

(yhdistys mukana toiminnassa)

(yhdistys mukana toiminnassa) Sivu 1 / 5 HUOMIOITAVIA PÄIVÄMÄÄRIÄ: (yhdistys mukana toiminnassa) 31.8. Ilmoittautuminen päättyy: Yhdistyksen 25V-juhla; päivään osallistuminen, openshow, manssitreffit 9.9. Yhdistyksen 25V-juhla ja manssitreffit

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

5. Esitetään kokoukselle v. 2013 toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä tilin- ja toiminnantarkastajien lausunnot.

5. Esitetään kokoukselle v. 2013 toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä tilin- ja toiminnantarkastajien lausunnot. LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VARSINAINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.04.2014 klo 19.00 Paikka Kesäravintola Myllysaari, Lahti Esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjantarkastajaa,

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018 Perjantai 1.6. 13.15-14.15 KEINUPUISTON KEVÄTJUHLA, Juhlitaan kesää ja aurinkoa yhdessä! Kevätjuhlassa jaetaan henkilökunnalle todistukset kuluneesta

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

Pilssi 1/2008. Hyvää alkanutta vuotta 2008 LPS:n jäsenille! 21.01.2008/TH. Ykskoivu 1.1.2008 (kuva: Matti Jaro)

Pilssi 1/2008. Hyvää alkanutta vuotta 2008 LPS:n jäsenille! 21.01.2008/TH. Ykskoivu 1.1.2008 (kuva: Matti Jaro) Pilssi 1/2008 21.01.2008/TH Ykskoivu 1.1.2008 (kuva: Matti Jaro) Hyvää alkanutta vuotta 2008 LPS:n jäsenille! LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY Vesijärvenkatu 74 B, 15140 Lahti p. 03-7824 020 Toimiston aukioloajat:

Lisätiedot

JOENSUUN PURSISEURA. Jäsentiedote 03/2014. Puuska

JOENSUUN PURSISEURA. Jäsentiedote 03/2014. Puuska JOENSUUN PURSISEURA Jäsentiedote 03/2014 Puuska Mikko Nenonen, Kommodori Kommodorin mietteitä Lämmin ja paljon aktiviteettia sisältänyt veneilykesä on saatu loppusuoralle. Joensuun pursiseurassa kesä meni

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Seuraseminaari 19.11.2011 Vahva ja aktiivinen lajiliitto seurojen tukena Seuroja 331 Luokkaliittoja 42 Jäseniä n. 60.000 Veneitä 23.692

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 22.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja paattyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siita palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2014 Kausi 2014 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2014. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE

LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE LOKAKUUN 2016 KUUKAUSITIEDOTE Valmennuksen terveiset Ensimmäiset kilpailut on kilpailtu ja kausi on siis virallisesti avattu. Vielä muistutus,että kaikki harjoitukset tärkeitä, myös oheiset. Nettisivuilta

Lisätiedot

Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo

Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo Keskiviikkokilpailu 2012 23.5., 30.5., 6.6., 13.6., 15.8., 22.8., 29.8., 5.9.2011 Jyväskylän Veneseura Ry Jyväskylä, Säynätsalo KILPAILUKUTSU JA PURJEHDUSOHJEET 1 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen

Lisätiedot

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla.

Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo alle 10-vuotiaille. Sunnuntaisin klo Kaustisen urheilutalolla juoksusuoralla. YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTA Kaudella 2018-2019 Viikkoharjoitukset: Yleisurheilukerho keskiviikkoisin klo 17-18 alle 10-vuotiaille Valmennusryhmät: Keskiviikkoisin klo 18-19.30 Vetelin urheilutalolla Sunnuntaisin

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2015 2016 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 2.4.2015 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

Tässä numerossa: Syyskokouskutsu Optimistijollien joukkue-sm

Tässä numerossa: Syyskokouskutsu Optimistijollien joukkue-sm Pilssi Tässä numerossa: Syyskokouskutsu Optimistijollien joukkue-sm Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2011 Kannen kuva: Seppo Piltti Toimisto ja hallitus Toimiston yhteystiedot ja aukioloajat Toimisto

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset

Genuine Hockey Spirit Since Haukkakyselyn tulokset Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukkakyselyn tulokset 2017-2018 ALUSTUS Kysely tehtiin haukkalaisille keväällä 2018 Vastauksia tuli yhteensä 53 Kyselyssä käsiteltiin Haukkojen seuran ilmapiiriä, viestintää

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden

Lisätiedot

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010

LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 1 LAHDEN PURJEHDUSSEURA RY:N VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 Toimihenkilöt ja kokoukset Seuran kommodorina toimi Pasi Heikkilä ja varakommodorina Pekka Jaakkola. Hallituksen muut jäsenet olivat: Soili Hirvonen,

Lisätiedot

Pilssi. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2012

Pilssi. Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2012 Pilssi Tässä numerossa: Vuoden kilpapurjehtijan, Salla Kavénin kausi Ryhdy katsastajaksi! Syyskokous kutsuu koolle marraskuussa Lahden Purjehdusseuran jäsenlehti 3/2012 Kannen kuva: Petri Korteniemi, kuvassa

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE

TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE TAMMIKUUN 2017 KUUKAUSITIEDOTE Lupaus laadusta SalPa taitoluistelu on Sinettiseura Valmennuksen terveiset Luistelijat muistakaa täyttää harjoituspäiväkirjaa, aina silmuista ylöspäin. Uuden vuoden jälkeen

Lisätiedot

Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta

Kiltauutiset 3/2014. Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kiltauutiset 3/2014 Kaartin Jääkärirykmentin Kilta Kaartin Jääkärirykmentin Kilta KUTSU Paikka: Perinnetalo, Santahamina Aika: 25.10.2014 klo 12:00 Esityslista Kaartin Jääkärirykmentin killan syyskokoukseen

Lisätiedot

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi

Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa. Kausi Tervetuloa aloittamaan kilpaurheilu Cetuksessa Kausi 2017-2018 Uintiurheilu Cetuksessa Cetuksessa kilpaurheillaan kaikissa uintiurheilulajeissa: uinnissa, taitouinnissa, vesipallossa ja uimahypyissä. Kilpaurheilullisesti

Lisätiedot

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa

Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Seuraposti 1/2015 Pelaajat kysyy päävalmentajat vastaa Nuorten ryhmä Power Team on valinnut pelaajien edustajina valmentajille osoitetut kysymykset. Ringettekoulu, vastuuohjaaja Riikka Päävalmentajana

Lisätiedot

TURUN PURSISEURAN JUNIORIOHJELMA

TURUN PURSISEURAN JUNIORIOHJELMA TURUN PURSISEURAN JUNIORIOHJELMA SISÄLLYS 1 YLEISTÄ... 4 1.1 Junioriohjelman tavoitteet... 4 1.2 Visio... 4 1.3 Junioritoiminnan arvot... 4 2 JUNIORIPURJEHTIJAN KEHITYSPOLKU... 6 2.1Optimistipurjehtijan

Lisätiedot

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Maanantai Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti TULI-SANOMAT Maanantai Taipalsaari 2.7.-8.7.2016 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Maanantain mietteitä Eilen päästiin viettämään leiriä aamulla lämpimästi (ja kosteasti ja nihkeästi) ja illalla hieman

Lisätiedot

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.

Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan. Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO

KUVAkollaasi RJK NUMERO 5. Leirilehden toimitus [1] Lieskahdus. Leiriterveisiä DISCO Leirilehti 14.06.2015 NUMERO 5 Leiriterveisiä KUVAkollaasi Leirilehden toimitus DISCO RJK Kiitos leiristä, ja turvallista kotimatkaa kaikille. Nähdään ensi vuonna! Lieskahdus [1] Leirimuistoja [2] Lieskahdus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 Seura- ja aluejärjestö Pohjois-Suomen Pyöräily ry Toimintasuunnitelma 2014 Pohjois-Suomen Pyöräily ry:n toiminta perustuu vahvoihin ja elinvoimaisiin Pohjois-Suomalaisiin seuroihin, sekä niiden aktiivisiin

Lisätiedot

277. Pelisääntökysely 26.3.2013

277. Pelisääntökysely 26.3.2013 277. Pelisääntökysely 26.3.2013 Kysely urheilevan lapsen vanhemmalle 1. Laji? Aikido Ammunta Autourheilu Hiihto ITF taekwondo Jääpallo Jousiammunta Karate Kaukalopallo Koripallo Lentopallo Lumilautailu

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village

Irlanti. Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Irlanti Sanna Numminen Sisustuslasi 2015 Glass Craft and Desing studio, Spiddal Craft Village Lähdin Irlantiin 2.3.2015 suorittamaan työssä oppimistani. Lähteminen pois suomesta jännitti jonkun verran

Lisätiedot

Viikkotiedote 13.3.2015 vko 11

Viikkotiedote 13.3.2015 vko 11 Sivu 1 Viikkotiedote 13.3.2015 vko 11 Koulussa oppilaspaikkoja Tulevalle 1. luokalle mahtuu vielä oppilaita. Asiasta saa tiedottaa ja kiinnostuneita voi neuvoa olemaan kouluun yhteydessä. Vuosittain uusia

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Turun Pursiseuran tavoitteena on olla aktiivinen toimija ja liikuttaja tarjoamalla mahdollisuuksia koko perheelle kuntoliikunnasta huippu-urheiluun. Seuratoiminnan runko muodostuu

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

KUTSU LAHDEN PURJEHDUSSEURAN TALVIGAALAAN

KUTSU LAHDEN PURJEHDUSSEURAN TALVIGAALAAN KUTSU LAHDEN PURJEHDUSSEURAN TALVIGAALAAN Aika: Perjantai 19.2.2010 klo 19.00 Paikka: Hennalan Upseerikerho, Lahti Ateria: Herkkuja noutopöydästä Juomat: alkudrinkki, viini Jälkiruoka: kahvi tai tee +

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi

Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi Kuopion Ratsastajat ry Oman seuran analyysi /7/7 Oman seuran analyysi Vastaajat Ikä 00, 0 % 80,0 % 60,0 %,6 % 0,0 %, % 0,0 % 0,0 % 7,9 % 7,9 %,6 %,6 % alle -7 8-9 0-9 0-6 6 + Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.86)

Lisätiedot

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2014

ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2014 ENONSELKÄ LAHDEN NAVIGAATIOSEURAN JÄSENLEHTI 1/2014 Kuva Veikko Leinonen Sisältö: Järvipelastus Vuosikokouskutsu 2014 Saaristolaivurit 13.12.2013 Lahti Lahden Navigaatioseuran myyntitarvikkeet Hätäraketit

Lisätiedot

LAHTI Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges mR

LAHTI Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges mR KILPAILUKUTSU LAHTI 25.- 26.5.2019 Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges 24 2.4mR 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Luokkien ranking säännöt

Lisätiedot