Manner-Suomen kehittämisohjelman tunnettuus 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Manner-Suomen kehittämisohjelman tunnettuus 2015"

Transkriptio

1 Manner-Suomen kehittämisohjelman tunnettuus Pasi Saarnivaara Jenni Kivinen Eeva Heikkilä

2 SISÄLTÖ 1 YHTEENVETO Tutkimuksen tavoite ja tutkimusaineisto -tunnuksen tunteminen Tietoisuus rahoituksesta Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja - vaikutuksista -tunnuksen tunteminen Mielikuvat Leader-toiminnasta -tunnuksen tunteminen 1 EU:n maaseuturahoituksen tiedonsaanti

3 1 YHTEENVETO

4 YHTEENVETO -tunnuksen tunnettuus ja rahoitusmahdollisuudet Tunnuksen oli aiemmin nähnyt useampi kuin joka neljäs ( ) maataloustuottaja. Nuoremmat viljelijät, alle 0-vuotiaat, tunsivat merkin muita paremmin (). Maaseudun pk-yrittäjistä ja koko väestöstä tunsi merkin spontaanisti. Noin puolet koko kansasta ja pk-yrittäjistä osasi mainita ainakin jonkin tahon missä tunnusta käytetään. Maataloustuottajista tunnuksen käyttäjätahon tunnisti kaksi kolmesta. Tunnuksen käyttäjätahoina mainittiin yleisimmin Suomen maaseutuverkosto, maataloustuottajilla yleisin vastaus oli Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. Uusi tunnut tunnistettiin hieman huonommin kuin vuonna vanha tunnus. Kotieläintilat ja nuoret viljelijät ovat yleisimmin (0 ) saaneet rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta tai EU:n maaseuturahastosta. Maaseudun pk-yrittäjistä rahoitusta ilmoitti saaneensa. Maataloustuottajat tuntevat parhaiten EU:n maaseuturahoituksen mahdollisuudet mutta lähes puolella tukea ei-saaneista ei ollut sopivaa käyttötarkoitusta tuelle. Kolmannes ei tiennyt EU:n maaseuturahoituksen tukimahdollisuuksista. Maaseudun pk-yrittäjistä 0 ja koko väestöstä ei tunne EU:n maaseuturahoituksen tukimahdollisuuksia. Käyttötarkoitus puuttuu kolmannekselta. Prosentti maanviljelijöistä on hakenut tukea mutta ei ole saanut, valtaosalla heistä tuotantomuotona on erikoiskasvinviljely.

5 YHTEENVETO Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Selvä enemmistö katsoo, että Koko Suomi hyötyy, jos maaseutu on elinvoimainen. Koko väestöstä tällä kannalla on, pk-yrittäjistä ja maataloustuottajista. Noin puolet ( ) kansalaisista katsoo, että Maaseudun kehittäminen EU:n maaseuturahoituksella on tärkeää. Lähes yhtä monen mielestä myös EU:n maaseuturahoitus kehittää maaseudun yritysten toimintaedellytyksiä. Maaseudulla on ratkaisuja ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin :n mielestä, eri mieltä asiasta on joka seitsemäs. Pk-yrittäjät ovat hieman useammin ja maataloustuottajat selvästi useammin samaa mieltä ko. väittämien kanssa. Vajaa puolet koko väestöstä, maatalousyrittäjistä ( ) ja pk-yrittäjistä ( ) ajattelee, että EU:n maaseuturahoitus auttaa harjoittamaan maataloutta taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla. Lähes yhtä moni oli sitä mieltä että EU:n maaseuturahoitus vahvistaa paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueensa kehitykseen. Kolmannes väestöstä on sitä mieltä, että EU:n maaseuturahoitus on parantanut maaseudun tilannetta. Maataloustuottajista tällä kannalla on ja pk-yrittäjistä vain. Samaa mieltä olevien määrä pk-yrittäjien ja maataloustuottajien keskuudessa on selvästi vähentynyt vuodesta. Kaikkein myönteisimmin maaseutuohjelman vaikutuksiin suhtautuvat maataloustuottajat. Heiltä tuli kuitenkin eniten myös erimielisiä kantoja.

6 YHTEENVETO Mitä EU:n maaseutuvaroilla on mahdollista tukea? Kolme viidesosaa koko väestöstä ja pk-yrittäjistä osasi mainita jonkin käyttökohteen. Yleisimmin koko väestön keskuudessa mainittiin luomutuotanto, maatalouden toimet vesistöjen suojaamiseksi ja kylien kehittäminen. Pk-yrittäjät mainitsivat useimmiten vesiensuojelun, kylien kehittämisen sekä luomutuotannon. Neljä viidestä maataloustuottajasta osasi mainita tukikohteen, yleisimmin mainittiin kylien kehittäminen (0), maatalouden toimet vesistöjen suojaamiseksi sekä maaseudun yrittäjien koulutus ja paikallisten tietoliikenneyhteyksien parantaminen. Keskimäärin osattiin mainita - käyttökohdetta. Mainintoja tuli eniten nuorilta maaaloustuottajilta ja vähiten kaupunkilaisväestöltä. Mielipiteitä maatalouden ympäristötyöstä Lähes 0 kansalaisista on sitä mieltä, että Maatalouden ansioista maisemamme pysyvät avoimina. Kielteisesti suhtautuneita oli enemmän kuin vuonna (<). Kaksi kolmesta katsoo, että Suomalainen maaseutuympäristö on puhdas ja hyvin hoidettu. Vielä vuonna 0 näin ajatteli 0. Henkiöiden jotka eivät osaa ottaa kantaa asiaan määrä on lisääntynyt, kielteisesti ajattelevia on suunnilleen saman verran. Puolet väestöstä ajattelee, että Maatalouden ansiosta luontomme on kasvi- ja eläinlajistollisesti rikkaampaa. Myös tässä erpävarmojen määrä on lisääntynyt ja kielteisesti suhtautuvia on yhtä paljon kuin vuonna. on sitä mieltä, että Viljelijät ovat tehneet hyvää työtä vesien suojelemiseksi. Epätietoisia on entistä enemmän, mutta kielteisesti suhtautuneiden määrä on pienentynyt sekä nyt että vuonna.

7 YHTEENVETO -tunnuksen tunnettuus Viljelijöistä kaksi kolmannesta, pk-yrittäjistä viidennes ja koko kansasta joka kuudes ilmoitti nähneensä tunnuksen aiemmin (=spontaanisti tunteneet). Joka viides väestöstä ja viljelijöistä mainitsi tunnuksen liittyvän Leaderhankkeeseen/rahoitukseen/tukeen, pk-yrittäjistä joka neljäs. Viljelijät sen sijaan mainitsivat tunnuksen liittyvän ennen kaikkea maaseudun kehittämiseen tai maaseuturahoitukseen (). Mielikuvat Leader-toiminnasta Koko väestöstä eniten mainintoja sai johtaminen (). Hankkeen/rahoituksen/tuen sekä maaseudunkehittämisen/maaseuturahoituksen mainitsi joka kymmenes. Pk-yrittäjistä joka kuudes mainitsi johtamisen, joka seitsemäs hankkeen/tuen ja maaseudunkehittämisen joka kymmenes. Maataloustuottajilta eniten mainintoja sai hanke/rahoitus/tuki, kun joka viides mainitsi jonkun näistä. Toiseksi useimmiten maininnat liittyivät kylien kehittämiseen (1). Joka kymmenes mainitsi myös maaseudunkehittämisen/maaseuturahoituksen ja byrokratian.

8 YHTEENVETO -tunnuksen tunnettuus Viljelijöistä, pk-yrittäjistä ja koko väestöstä tunnisti tunnuksen. Koko väestöstä tunnus oli nähty yleisimmin netissä, mainoksessa, Maaseudun Tulevaisuudessa tai jossain muussa lehdessä. Viljelijät olivat nähneet tunnuksen useimmiten mainoksessa, TV-mainoksessa tai nettisivuilla. EU:n maaseuturahoituksen tiedonsaanti Valtaosa kaikissa ryhmissä toivoi saavansa tietoa maaseuturahoituksesta internetistä (0). Koko väestöstä viidennes toivoi tietoa myös lehdistä, mediasta ja esitteistä. PK-yrittäjistä joka neljäs toivoi tietoa lehdestä, joka viides mediasta ja esitteistä sekä myös joka kuudes ELY-keskuksesta tai infotilaisuuksista. Viljelijöiden tiedonsaantitoiveet olivat huomattavasti monipuolisemmat. Toiveina olivat edellämainittujen lisäksi sähköposti (), uutiskirje (1) ja kunta ().

9 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusaineisto Takaisin sisällysluetteloon

10 Tutkimuksen tavoite Tutkimuksella selvitetään EU:n maaseuturahoituksen sekä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tunnettuutta ja vaikuttavuutta. Tutkimus antaa vastauksen koko väestön, pk-yrittäjien sekä maataloustuottajien keskuudessa mm. seuraaviin kysymyksiin: Miten ko. yhteyksissä käytetyt logot tunnetaan? Kuinka hyvin EU:n maaseuturahoitus ja Manner-Suomen maaseutuohjelma ja sen tukimahdollisuudet tiedetään? Mihin ko. rahoitusta on mahdollista saada? Mitä mieltä ollaan kehittämisohjelmien vaikuttavuudesta? Mitä mieltä ollaan maatalouden ympäristötyöstä ja -vaikutuksista? Mistä maaseuturahoitukseen liittyvää tietoa haluttaisiin saada? Maatalouden ympäristötyön vaikuttavuutta koko väestön keskuudessa verrataan vuoden mittaukseen.

11 Tutkimuksen toteutus: kohderyhmät, näyte, tiedonkeruu Kohderyhmät vuotiaat suomalaiset, koko väestöä edustava pl. Ahvenanmaa. Pk-yritykset. Maataloustuottajat Tiedonkeräys web-kyselyinä Tiedonkeräysmenetelmä Kohderyhmien koko 1-. Koko väestö ja pk-yrittäjät: TNS-Gallup Forum webpaneeli. Maataloustuottajat: Gallup Elintarviketiedon maatilanimistö 1. Koko väestö: = vastaajaa. Pk-yrittäjät: vastaajaa, joista maaseudulla. Maataloustuottajat: vastaajaa Painotukset Virhemarginaali Koko väestö: Tutkimusaineisto on oikaistu vastaamaan 1 - -vuotiaiden väestörakennetta iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Maataloustuottajat: Tutkimusaineisto on oikaistu alueittain, tuotantosuunnan ja tilakoon mukaan edustamaan kunkin alueen maatiloja Koko väestöä edustavan tutkimuksen tilastollinen virhemarginaali on keskimäärin +1, prosenttiyksikköä.

12 Tutkimuksen toteutus /TNS-GallupForum GallupForum muodostuu noin suomalaisesta jäsenestä, jotka edustavat Suomen 1--vuotiasta väestöä. Vastaajat vastaavat tutkimuslomakkeisiin internetin kautta omalla tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla. GallupForumin jäsenet vastaavat tutkimuksiin keskimäärin kaksi kertaa kuukaudessa. TNS Gallup Oy on rekrytoinut vastaajat erillisillä rekrytointilomakkeilla muiden tutkimusten yhteydessä tai erillisellä rekrytointitutkimuksella.

13 Näytteen rakenne 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) SUKUPUOLI Nainen Mies IKÄ Alle 0 v 0- v 0- v 0- v 0+ v SUKUPUOLI Nainen Mies IKÄ Alle 0 v 0- v + v ALUELUOKITUS: SYKE maaseutu kaupunki KUNTARYHMITYS 0 0 SUKUPUOLI Nainen Mies IKÄ Alle 0 v 0- v + v PÄÄTUOTANTOSUUNTA Maidontuotanto Naudanlihantuotanto 1 1 KUNTARYHMITYS PKS Kaupunkimaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Maaseutumaiset kunnat NUTS Helsinki-Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi PKS Kaupunkimaiset kunnat Taajaan asutut kunnat Maaseutumaiset kunnat NUTS Helsinki-Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi TYÖNTEKIJÖIDEN MÄÄRÄ 1- henkilöä + henkilöä Sikatalous Muu kotieläintalous Viljanviljely Erikoiskasvinviljely Muu kasvinviljely + Muu TUKIALUE A-alue B-alue C1-alue C-alue CP-C-alue 0 0

14 -tunnuksen tunteminen Takaisin sisällysluetteloon

15 Maataloustuottajat tuntevat parhaiten ko. tunnuksen 1

16 Nuoremmat maataloustuottajat tuntevat tunnuksen parhaiten Oletko nähnyt alla olevan tunnuksen aiemmin? KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) 0 MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) 1 Kyllä En 1

17 Koko väestön keskuudessa tunnus tunnistetaan parhaiten Pohjois- ja Itä-Suomessa Oletko nähnyt alla olevan tunnuksen aiemmin? KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) 1 1 Kyllä En 1

18 Missä yhteydessä on tunnuksen nähnyt avoin kysymys KOKO VÄESTÖ Elintarvikepakkauksessa x En muista x 0 En ole kylläkään ihan varma, mutta liittyyköhän tunnus maaseudun yhteistyöhakkeisiin? En osaa sanoa x Esitteissä, joissa mainostetaan Euroopan maaseuturahastoa. EU:n maaseuturahaston hankkeissa x eu-toimintaryhmän sivuilla. Facebookissa Hankeviestinnässä Hesarin sivuilla.. Jokin maaseutu-leader? Joku liito metsä kenties joku maatalousyritys.. Jossain amerikkalaisen jalkapallon tai rygbyn mainoksessa Jossain maaseutulehdessä x Olisiko ollut Kuhmolainen? Jossain maaseutuun liittyvässä viestinnässä. Kuvassa on traktorinjäljet pellossa. Jossain maatalouteen liittyvässä asiassa. seminaarissa / kokouksessa / koulutuksessa x Leader tunnus Lehdessä x Logona kirjeessä Luomuun viittaava tjsp. Luultavasti työpaikkailmoituksen yhteydessä. Maaseudun Tulevaisuus lehdessä x maaseutu pojekti maaseututapahtuma maaseutuun liittyvä x Maaseutuun liittyvässä mielikuvamainonnassa. Maaseutuviraston Mainoksessa x Tapahtumajulisteissa x Muistan logon, mutten tarkkaa asiayhteyttä. Yhteys maatalouteen ja maataloustuotteisiin on. Netissä x poko ry, maaseudun hankejutuissa Ruoka x Sanomalehdessä x Sosiaalisessa mediasssa Sähkömainoksissa sähkötuotteiden ja laskutuksen yhteydessä Vattenfallin mainos x vesiyhtiö? Viljatuotteen 1

19 Missä yhteydessä on tunnuksen nähnyt avoin kysymys PK-yrittäjät Edellisessä työpaikassa Ehkä jotenkin elintarvikkeisiin liittyen. En ole varma. En muista x HKScanin sonnihuutokaupan ilmoituksessa jossain lehdessä x Liikunta lomakkeessa maakuntaliiton Maaseudun jokin kehittämisasia maaseutrahaston koulutuksissa maaseutu.fi Maatalouden yhteydessä ja muissakin tuettavissa projekteissa. no idea olisiko mela ruokatarvikkeissa Traktorinjäljet olen nähnyt grilliesiliinassa ja pptesityksen kalvoissa. Maataloustuottajat ely-keskuksen painotuotteissa En muista x1 Esitteessä x Hankerahoituksissa, maaseutuverkostossa hankkeiden yhteydessä Joissakin maatalouden julkaisuissa x joku maatalouden tukimainos x maatalouden seminaarin/koulutuksen yhteydessä x Jossain lomakkeessa... Jossakin maanviljelijöille tarkoitetussa tilaisuudessa. Leader Lehdessä x1 Maaseudun kehittämishankkeiden yhteydessä. Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun rahoitusasioissa Olisiko jonkin ministeriön tai organisaation logo? x Maaseudun tulevaisuus lehdessä x Maaseututiedotteissa / kirjeissä x Maaseutuasioiden yhteydessä x Mainoksessa x makera Mavin julkaisuissa ja sivuilla x Netissä x Pro Agria x Töissä, maaseuturahaston yhteydessä 1

20 Maataloustuottajat tunnistivat merkin Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman merkiksi parhaiten Minkä tunnus se mielestäsi on? Suomen maaseutuverkoston 1 1 Maaseutuviraston Euroopan maaseuturahaston 1 Suomen ladun 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 1 EU-rahoitteisen ympäristöjärjestön EU:n rakennerahastojen 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=)

21 Merkin tunnistaminen taustoittain Minkä tunnus se mielestäsi on? KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) Suomen maaseutuverkoston Maaseutuviraston EU:n rakennerahastojen Suomen ladun Euroopan maaseuturahaston Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman EU-rahoitteisen ympäristöjärjestön 1

22 Merkin tunnistaminen koko väestön keskuudessa Minkä tunnus se mielestäsi on? KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) Suomen maaseutuverkoston Maaseutuviraston EU:n rakennerahastojen Suomen ladun Euroopan maaseuturahaston Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman EU-rahoitteisen ympäristöjärjestön

23 Tietoisuus maaseuturahoituksesta Takaisin sisällysluetteloon

24 Mielikuvat EU:n maaseuturahoituksesta - Avoin kysymys

25 Maataloustuottajista lähes joka viides ilmoitti saaneensa rahoitusta Oletko saanut rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta tai EU:n maaseuturahastosta? 1 Olen saanut tukea 1 1 Maaseudun pk-yrittäjät: En ole saanut tukea 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=)

26 Kotieläintilat ja nuoret viljelijät ovat yleisimmin (0 ) saaneet rahoitusta Oletko saanut rahoitusta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta tai EU:n maaseuturahastosta? KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) Olen saanut tukea En ole saanut tukea

27 Kaksi kolmesta maataloustuottajasta on tietoinen EU:n maaseuturahoituksen mahdollisuuksista mutta sille ei ole ollut käyttötarkoitusta () tai hakeminen on liian työlästä () Oletko ollut tietoinen EU:n maaseuturahoituksesta ja sen tukimahdollisuuksista? - Kysytty heiltä jotka eivät ole saaneet tukea Olen hakenut tukea, mutten ole saanut Olen tiennyt sen mahdollisuuksista, mutta tuen hakeminen on liian työlästä Olen tiennyt sen mahdollisuuksista, mutta minulla ei ole ollut sopivaa käyttötarkoitusta tuelle En ole tiennyt sen olemassaolosta 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=)

28 Nuoret pk-yrittäjät tietämättömiä EU:n maaseuturahoituksen tukimahdollisuuksista Oletko ollut tietoinen EU:n maaseuturahoituksesta ja sen tukimahdollisuuksista? KOKO VÄESTÖ (n=1) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 01 0 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=0) + v (n=1) MAATAL.TUOTTAJAT (n=) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) Olen hakenut tukea, mutten ole saanut Olen tiennyt sen mahdollisuuksista, mutta tuen hakeminen on liian työlästä Olen tiennyt sen mahdollisuuksista, mutta minulla ei ole ollut sopivaa käyttötarkoitusta tuelle En ole tiennyt sen olemassaolosta 0 0 0

29 EU:n maaseuturahoituksen ja sen tukimahdollisuuksien tunteminen koko väestö Oletko ollut tietoinen EU:n maaseuturahoituksesta ja sen tukimahdollisuuksista? KOKO VÄESTÖ (n=1) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=) Mies (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=1) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=) Länsi-Suomi (n=) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) Olen hakenut tukea, mutten ole saanut Olen tiennyt sen mahdollisuuksista, mutta tuen hakeminen on liian työlästä Olen tiennyt sen mahdollisuuksista, mutta minulla ei ole ollut sopivaa käyttötarkoitusta tuelle En ole tiennyt sen olemassaolosta

30 Koko väestön mukaan maaseuturahoitusta voi saada luomutuotantoon ja vesistöjen suojeluun. Maataloustuottajien mielestä ennen kaikkea kylien kehittämiseen Mihin EU:n maaseuturahoitusta on mahdollista saada? Valitse mielestäsi oikeat vaihtoehdot. Luomutuotanto Maatalouden toimet vesistöjen suojaamiseksi esim. suojakaistan/kosteikon avulla Kylien kehittäminen Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen Maaseudun yrittäjien koulutus Eläinten hyvinvointiin panostaminen Yrityksen laajentaminen tai laitehankinta Paikallisten tietoliikenneyhteyksien parantaminen Yrityksen perustaminen Kaivoksen perustaminen Johonkin muuhun, mihin? En osaa sanoa KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) 1 0

31 Arviot EU:n maaseutuvarojen käyttökohteista taustoittain Mihin EU:n maaseuturahoitusta on mahdollista saada? Valitse mielestäsi oikeat vaihtoehdot. 0 0 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) Luomutuotanto Maatalouden toimet vesistöjen suojaamiseksi esim. suojakaistan/kosteikon avulla Kylien kehittäminen Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen Maaseudun yrittäjien koulutus Eläinten hyvinvointiin panostaminen Yrityksen laajentaminen tai laitehankinta Paikallisten tietoliikenneyhteyksien parantaminen Yrityksen perustaminen Kaivoksen perustaminen Johonkin muuhun, mihin? En osaa sanoa 1

32 Arviot EU:n maaseutuvarojen käyttökohteista taustoittain - koko väestö Mihin EU:n maaseuturahoitusta on mahdollista saada? Valitse mielestäsi oikeat vaihtoehdot. 0 0 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) Luomutuotanto Maatalouden toimet vesistöjen suojaamiseksi esim. suojakaistan/kosteikon avulla Kylien kehittäminen Luonnon monimuotoisuuden vaaliminen Maaseudun yrittäjien koulutus Eläinten hyvinvointiin panostaminen Yrityksen laajentaminen tai laitehankinta Paikallisten tietoliikenneyhteyksien parantaminen Yrityksen perustaminen Kaivoksen perustaminen Johonkin muuhun, mihin? En osaa sanoa 0

33 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Takaisin sisällysluetteloon

34 Eniten yksimielisiä oltiin siitä, että Koko Suomi hyötyy, jos maaseutu on elinvoimainen. Merkitys on kuitenkin laskenut vuodesta Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? 1 KOKO VÄESTÖ (n=) KOKO VÄESTÖ (n=) ka. Koko Suomi hyötyy elinvoimaisesta maaseudusta 1 1 1,, Maaseudun kehittäminen EU:n maaseuturahoituksella on tärkeää 1 1, EU:n maaseuturahoitus kehittää maaseudun yritysten toimintaedellytyksiä 1 1,,0 Maaseudulla on ratkaisuja ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin ,, EU:n maaseuturahoitus auttaa harjoittamaan maataloutta taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla 1 0,, EU:n maaseuturahoitus vahvistaa paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueensa kehitykseen 1,, EU:n maaseuturahoitus on parantanut maaseudun tilannetta 1,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

35 Pk-yrittäjät ovat hieman koko väestöä myönteisimpiä maaseutuohjelman tuomiin hyötyihin Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) PK-YRITTÄJÄT (n=) ka. Koko Suomi hyötyy elinvoimaisesta maaseudusta 1 1,1, Maaseudun kehittäminen EU:n maaseuturahoituksella on tärkeää 1, EU:n maaseuturahoitus kehittää maaseudun yritysten toimintaedellytyksiä 1 1 1,01, Maaseudulla on ratkaisuja ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin 1,00, EU:n maaseuturahoitus auttaa harjoittamaan maataloutta taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla 1,, EU:n maaseuturahoitus vahvistaa paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueensa kehitykseen 1,, EU:n maaseuturahoitus on parantanut maaseudun tilannetta 1,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

36 Kaikkein myönteisimmin maaseutuohjelman vaikutuksiin suhtautuvat maataloustuottajat. Heiltä tuli kuitenkin eniten myös erimielisiä kantoja Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) ka. Koko Suomi hyötyy elinvoimaisesta maaseudusta 1 1 1,, Maaseudulla on ratkaisuja ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin 1 1,, Maaseudun kehittäminen EU:n maaseuturahoituksella on tärkeää 1 1,1 EU:n maaseuturahoitus kehittää maaseudun yritysten toimintaedellytyksiä ,,0 EU:n maaseuturahoitus auttaa harjoittamaan maataloutta taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla 1 1 1,1, EU:n maaseuturahoitus vahvistaa paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueensa kehitykseen 1 1 1,, EU:n maaseuturahoitus on parantanut maaseudun tilannetta 1 1,0, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

37 Maaseudulla on ratkaisuja ilmastoja ympäristöhaasteisiin Takaisin sisällysluetteloon

38 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? Maaseudulla on ratkaisuja ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 1 1,, PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) 1 1 1,,00,,1,,01,00 MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) 0 1 1,,,0,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

39 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä - koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? Maaseudulla on ratkaisuja ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,,,,,,1,,01,,,,0,,0,0 Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

40 Koko Suomi hyötyy elivoimaisesta maaseudusta Takaisin sisällysluetteloon

41 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? Koko Suomi hyötyy elinvoimaisesta maaseudusta : Koko Suomi hyötyy, jos maaseutu on elinvoimainen. ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 1,, PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) ,,1 1,0,0,0,, MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) 1 1, 1, 1, 1,1,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 1

42 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? Koko Suomi hyötyy elinvoimaisesta maaseudusta : Koko Suomi hyötyy, jos maaseutu on elinvoimainen. ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,, 1,,,,,0,,0 1,,0,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

43 EU:n maaseuturahoitus auttaa harjoittamaan maataloutta taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisellä hyväksyttävällä tavalla Takaisin sisällysluetteloon

44 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? EU:n maaseuturahoitus auttaa harjoittamaan maataloutta taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 0,, PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) 1 1,,,,,0,1, MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) ,,1,,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

45 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä -koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? EU:n maaseuturahoitus auttaa harjoittamaan maataloutta taloudellisesti ja ekologisesti kestävällä sekä eettisesti hyväksyttävällä tavalla ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,,,0,,,,,,1,,1,,,,0 Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

46 EU:n maaseuturahoitus kehittää maaseudun yritysten toimintaedellytyksiä Takaisin sisällysluetteloon

47 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? EU:n maaseuturahoitus kehittää maaseudun yritysten toimintaedellytyksiä ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1,0, PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) ,,01,0,,0,0,01 MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) ,0,,,,,1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

48 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä - koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? EU:n maaseuturahoitus kehittää maaseudun yritysten toimintaedellytyksiä ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,0,,,,,,,0,,01,,,,0,0 Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

49 EU:n maaseuturahoitus vahvistaa paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueen kehitykseen Takaisin sisällysluetteloon

50 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? EU:n maaseuturahoitus vahvistaa paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueensa kehitykseen ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=),, PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) 1 1 1,,,,,,1,0 MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) ,,,,,,,1 Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 0

51 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä - koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? EU:n maaseuturahoitus vahvistaa paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia vaikuttaa oman alueensa kehitykseen ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,,,,,,,,,,,,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 1

52 EU:n maaseuturahoitus on parantanut maaseudun tilannetta Takaisin sisällysluetteloon

53 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? EU:n maaseuturahoitus on parantanut maaseudun tilannetta ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=),, PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1),,,,,0,, MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) 1,,0,,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

54 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä - koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? EU:n maaseuturahoitus on parantanut maaseudun tilannetta ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,,,,,,,,,,,,,0,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

55 Maaseudun kehittäminen EU:n maaseuturahoituksella on tärkeää Takaisin sisällysluetteloon

56 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? Maaseudun kehittäminen EU:n maaseuturahoituksella on tärkeää ka. 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1, 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) 1 1,,,,00,, 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) ,1,,1,1,,1 Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

57 Mielipiteitä maaseutuohjelman merkityksestä - koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maaseutuohjelmaan liittyvistä väittämistä? Maaseudun kehittäminen EU:n maaseuturahoituksella on tärkeää ka. 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,,,,0,0,,,,,0,00,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

58 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja - vaikutuksista Takaisin sisällysluetteloon

59 Maatalouden ympäristötyöstä yhä useampi on täysin tietämätön Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? 1 KOKO VÄESTÖ (n=) KOKO VÄESTÖ (n=) 0 ka. Maatalouden ansiosta maisemamme pysyvät avoimina 1 0 1,,1 0, Suomalainen maaseutuympäristö on puhdas ja hyvin hoidettu ,, 0 1, Maatalouden ansiosta luontomme on kasvi- ja eläinlajistollisesti rikkaampaa ,, 0 1 1, Viljelijät ovat tehneet hyvää työtä vesien suojelemiseksi 1,1, 0 1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

60 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja vaikutuksista pk-yrittäjät Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) PK-YRITTÄJÄT (n=) ka. Maatalouden ansiosta maisemamme pysyvät avoimina 1,0 1, Suomalainen maaseutuympäristö on puhdas ja hyvin hoidettu 1 1 1, 1 1, Maatalouden ansiosta luontomme on kasvi- ja eläinlajistollisesti rikkaampaa ,,1 Viljelijät ovat tehneet hyvää työtä vesien suojelemiseksi , , Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 0

61 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja vaikutuksista maataloustuottajat Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) ka. Maatalouden ansiosta maisemamme pysyvät avoimina 1 0,, Viljelijät ovat tehneet hyvää työtä vesien suojelemiseksi , 0 0, Suomalainen maaseutuympäristö on puhdas ja hyvin hoidettu ,, Maatalouden ansiosta luontomme on kasvi- ja eläinlajistollisesti rikkaampaa 1, 1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 1

62 Suomalainen maaseutuympäristö on puhdas ja hyvin hoidettu Takaisin sisällysluetteloon

63 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja - vaikutuksista Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? Suomalainen maaseutuympäristö on puhdas ja hyvin hoidettu ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) ,, PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) ,,,,0,00,,0 MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) ,,,, 1, 1, 1, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

64 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja vaikutuksista koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? Suomalainen maaseutuympäristö on puhdas ja hyvin hoidettu ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,,,01,,0,,,,,01,,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

65 Maatalouden ansiosta luontomme on kasvi- ja eläinlajistollisesti rikkaampaa Takaisin sisällysluetteloon

66 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja - vaikutuksista Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? Maatalouden ansiosta luontomme on kasvi- ja eläinlajistollisesti rikkaampaa ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) ,, PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) ,1,,,,,0, MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) ,,,1,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

67 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja vaikutuksista koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? Maatalouden ansiosta luontomme on kasvi- ja eläinlajistollisesti rikkaampaa ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,,,,,,,,,,,,0,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

68 Maatalouden ansiosta maisemamme pysyvät avoimina Takaisin sisällysluetteloon

69 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja - vaikutuksista Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? Maatalouden ansiosta maisemamme pysyvät avoimina ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 0 1,1, PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) 1 1,,0 1,,,00,0, MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) 1, 1 0, 1,0 1 0,, 1,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

70 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja vaikutuksista koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? Maatalouden ansiosta maisemamme pysyvät avoimina ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,1,,,0,0,,,,0,,0,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1) 0

71 Viljelijät ovat tehneet hyvää työtä vesien suojelemiseksi Takaisin sisällysluetteloon

72 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja - vaikutuksista Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? Viljelijät ovat tehneet hyvää työtä vesien suojelemiseksi ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=),,1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) ,,1,,,,, MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) ,,,,,,1,1 Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

73 Mielipiteet maatalouden ympäristötyöstä ja vaikutuksista koko väestö Mitä mieltä olet seuraavista maatalouden ympäristötyöhön liittyvistä väittämistä? Viljelijät ovat tehneet hyvää työtä vesien suojelemiseksi ka. KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) ,,1,,,,,1,0,0,,1,,,, Täysin samaa mieltä () Jokseenkin samaa mieltä () En osaa sanoa Jokseenkin eri mieltä () Täysin eri mieltä (1)

74 -tunnuksen tunteminen Takaisin sisällysluetteloon

75 Viljelijöistä kaksi kolmasosaa, pk-yrittäjistä viidennes ja koko kansasta joka seitsemäs ilmoitti nähneensä Leader-tunnuksen aiemmin Oletko nähnyt alla olevan tunnuksen aiemmin? Kyllä En 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=)

76 -tunnuksen tunteminen Oletko nähnyt alla olevan tunnuksen aiemmin? KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) MAATAL.TUOTTAJAT (n=0) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) 1 1 Kyllä En

77 Maaseudulla Leader-merkki tunnistetaan kaupunkilaisia useammin Oletko nähnyt alla olevan tunnuksen aiemmin? KOKO VÄESTÖ (n=) 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) Kyllä En

78 Mihin tunnus liittyy? - avoin kysymys

79 Mielikuvat Leader-toiminnasta Takaisin sisällysluetteloon

80 Mielikuvat Leader-toiminnasta - avoin kysymys 0

81 - tunnuksen tunteminen Takaisin sisällysluetteloon

82 Maataloustuottajista ja koko väestöstä on nähnyt tunnuksen Oletko nähnyt alla olevan tunnuksen? Kyllä En 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=)

83 - tunnuksen tunteminen Oletko nähnyt alla olevan tunnuksen? 1 KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) 1 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) 1 1 Kyllä En

84 - tunnuksen tunteminen - koko väestö Oletko nähnyt alla olevan tunnuksen? 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) Kyllä En

85 - Missä yhteydessä on nähnyt tunnuksen KOKO VÄESTÖ Autossa on meillä mikrokuituliinassa tuo Ehkä jonkun mainoksen/esitteen kulmassa Elma messuilla ja sain heijastimen. En muista x ehkä MTK:n tilaisuudessa pari viikkoa sitten En tiedä x Eu mainoksissa Facebook x hanke kaupunkilaisille kehittää maaseutua Jossain esitteessä. Keskustan mainoksessa (Julisteessa) kierrätys Koulussa koulutuksesa Lehdessä x Maaseudun tulevaisuus lehdessä x Maaseudun töistä ja tuotannosta kertovassa uutisoinnissa Mainoksessa x mavin mainoksessa mavin sivuilla Messuilla Metsämessut ja Elävä maaseutu messut Netissä x Ruokatapahtumassa Se oli sellainen eläinten hyvinvoinnista ja sen parantamisesta maatiloilla kertova FB sivusto ja muutenkin tuotantoeläimistä maanviljelijöiden ja tuotantoeläintilojen yhteydessä. Myös oli joku kampanja jossa puhuttiin maaseudunkehittämisestä yleisesti ja matkailusta Suomessa ja haettiin erityisesti lapsiperheitä asumaan maaseudulle sosiaalisessa mediassa. televisiossa x Tienvarsikylteissä ja lehdessä Äsken

86 - Missä yhteydessä on nähnyt tunnuksen PK-yrittäjät En muista x Jonkun mainoksen yhteydessä Maaseutu markkinoinnin maaseutu.fi Mainonnan Netissä jossakin Olisikohan ollut jossain tv mainoksessa Tv:ssä Tärkeilijöiden vuohotuksessa Maataloustuottajat elintarvikkeen kyljessä En muista x Jossain tiedotteessa Lentolehtinen maaseutu.fi yhteydessä, kun ideoidaan hankkeita maaseudulle Maaseutu.fi ja leader Maaseutualan lehdissä kun on kerrottu eri projekteista. Maatalousalan lehdissä ja niiden nettiversioissa. maatalousnäyttelyssä Mainoksessa x Mavi.fi sivulla. Nettisivulla x somessa ehkä tietokoneella TV mainos x Viime kesän Farmari näyttelyssä pidin päällä paitaa kun oin töissä MAVIn teltassa

87 EU:n maaseuturahoituksen tiedonsaanti Takaisin sisällysluetteloon

88 Tietoa halutaan ennen kaikkea internetistä, viljelijät kaipaavat tietoa kuitenkin monipuolisemmin kaikista lähteistä Jos haluaisit tutustua tarkemmin EU:n maaseuturahoitukseen, millä tavalla haluaisit saada siitä lisää tietoja? Internetistä Lehdestä Mediasta Esitteistä ELY-keskuksesta Infotilaisuuksista Kunnasta Sosiaalisesta mediasta Sähköpostitse Radiosta Uutiskirjeestä Leader-ryhmästä Muusta lähteestä, mistä? KOKO VÄESTÖ (n=) 1 PK-YRITTÄJÄT (n=) 1 MAATAL.TUOTTAJAT (n=)

89 EU:n maaseuturahoituksen tiedonsaanti taustoittain Jos haluaisit tutustua tarkemmin EU:n maaseuturahoitukseen, millä tavalla haluaisit saada siitä lisää tietoja? KOKO VÄESTÖ (n=) PK-YRITTÄJÄT (n=) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=) Alle 0 v (n=) 0- v (n=) + v (n=1) MAATAL.TUOTTAJAT (n=) PÄÄTUOTANTOSUUNTA: Kotieläintilat (n=) Kasvinviljelytilat (n=) Alle 0 v (n=1) 0- v (n=) + v (n=) Internetistä Lehdestä Mediasta Esitteistä ELY-keskuksesta Infotilaisuuksista Kunnasta Sosiaalisesta mediasta Sähköpostitse Radiosta Uutiskirjeestä Leader-ryhmästä Muusta lähteestä, mistä?

90 EU:n maaseuturahoituksen tiedonsaanti taustoittain - koko väestö Jos haluaisit tutustua tarkemmin EU:n maaseuturahoitukseen, millä tavalla haluaisit saada siitä lisää tietoja? 0 1 KOKO VÄESTÖ (n=) SUKUPUOLI: Nainen (n=0) Mies (n=1) Alle 0 v (n=) 0- v (n=1) 0- v (n=) 0- v (n=) 0+ v (n=1) ALUELUOKITUS: SYKE: maaseutu (n=) kaupunki (n=11) NUTS: Helsinki-Uusimaa (n=) Etelä-Suomi (n=0) Länsi-Suomi (n=0) Pohjois- ja Itä-Suomi (n=) Internetistä Lehdestä Mediasta Esitteistä ELY-keskuksesta Infotilaisuuksista Kunnasta Sosiaalisesta mediasta Sähköpostitse Radiosta Uutiskirjeestä Leader-ryhmästä Muusta lähteestä, mistä? 0

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan

Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja

Lisätiedot

Osuustoimintatutkimus 2017 KOKO VÄESTÖ Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri

Osuustoimintatutkimus 2017 KOKO VÄESTÖ Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri Osuustoimintatutkimus 2017 KOKO VÄESTÖ Yhteenveto 1 Yhteenveto tunnettuus ja suhtautuminen Osuustoiminnan tunnettuus on kasvanut reippaasti 10 vuodessa Osuustoimintaa erittäin huonosti tai ei lainkaan

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta - Yhteistyöllä menestystä Lapin hanketreffit Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja

Ajankohtaista maaseutuverkostosta - Yhteistyöllä menestystä Lapin hanketreffit Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja Ajankohtaista maaseutuverkostosta - Yhteistyöllä menestystä Lapin hanketreffit 4.-5.12.2013 Päivi Kujala Maaseutuverkostoyksikön johtaja 1) Yhteistyöllä menestystä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

Rinnakkaislääketutkimus 2009

Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä

Lisätiedot

Luottamus. Väestökysely 2019

Luottamus. Väestökysely 2019 Luottamus Väestökysely 2019 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Kanavalla 26.4.-2.5.2019. Kyseessä on Kantar TNS:n viikkovastaajapaneeli. Tiedonsiirrossa hyödynnetään internetiä.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+

Lisätiedot

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)

Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),

Lisätiedot

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018 Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,

Lisätiedot

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN

KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö

Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima 21.8.2018 Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Yli 70 % Suomen EU:lta saamasta rahamäärästä maaseudun ja maatalouden rahoituksen

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE

Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE Liikenne- ja viestintäministeriö TULEVAISUUDEN LIIKENNE TULEVAISUUDEN LIIKENNE KYSELYN TULOKSET Taloustutkimus Oy Pauliina Aho 24.8.2012 Tekninen johdanto 3 24.8.2012 1009 Liikenne- ja viestintäministeriö

Lisätiedot

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: JOHDANTO... MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... Sivu LIITEKUVAT... Kantar TNS Oy, Miestentie C, 0 ESPOO, Finland,

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja

Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja Seurakuntavaalit Jälkimittaus - Äänestyskampanja Virta Helsinki Peter.ohman@virtamedia.com virtamedia.com virtamediacommunity.blogspot.com twitter.com/virtamediacom Tutkimuksen perustiedot Tutkimuksen

Lisätiedot

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Onhan siinä Avainlippu-kampanja Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin Suomalaisen Työn Liiton tutkimus Nuoret, työ ja kuluttaminen 201 Tutkimusten toteutus Osana Onhan

Lisätiedot

Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm. rjestelmästä. Kesäkuu TNS Gallup Oy 2007 / AKE ajokorttiseuraamusjärjestelmä (proj.

Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm. rjestelmästä. Kesäkuu TNS Gallup Oy 2007 / AKE ajokorttiseuraamusjärjestelmä (proj. Tutkimus ajokorttiseuraamusjärjestelm rjestelmästä Kesäkuu 2007 1 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimuksessa selvitettiin ajokorttiseuraamusjärjestelmän tunnettuutta ajokortin haltijoiden keskuudessa

Lisätiedot

Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin

Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin MMM Saarnivaara, Pasi, Kallinen Anne, Pirttijärvi Reijo 29.6.2018 Kantar TNS Agri Oy Sisältö 1 Yhteenveto 3 2 Tutkimuksen tavoite ja toteutus 6 3 Myyntikanavat

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen

Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen Euroopan komission Suomen-edustusto Etelä-Pohjanmaan maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen 17..2012 1 17..2012 1005/ PPa, JPa 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty Euroopan komission Suomen-edustuston

Lisätiedot

Neuvo Maatilojen nykyaikaistaminen ja kilpailukyvyn parantaminen Merja Uusi-Laurila

Neuvo Maatilojen nykyaikaistaminen ja kilpailukyvyn parantaminen Merja Uusi-Laurila 28.9.2017 Neuvo 2020 -Maatilojen nykyaikaistaminen ja kilpailukyvyn parantaminen Merja Uusi-Laurila Esityksen sisältö Kilpailukykyneuvonta Maatilojen neuvontajärjestelmässä Neuvo 2020 Usein kysytyt kysymykset

Lisätiedot

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää

Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

Ruokakulttuuri 2015. Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta 2015. TNS 13.3.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto

Ruokakulttuuri 2015. Hyvää Suomesta -merkin kuluttajaseuranta 2015. TNS 13.3.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Ruokakulttuuri 0 kuluttajaseuranta 0 TNS..0 Suomen Gallup Elintarviketieto Tutkimusaineisto ja toteutus Vastaajamäärä N= 00/00 (yhteensä 000) Kohderyhmä Koko väestö --vuotiaat, pl. Ahvenanmaa Tiedonkeräys..-..0

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS 2012 Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla, internetpaneelissa, 8.-14.6.2012

Lisätiedot

Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu

Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu Kantar TNS:n Suomen Yrittäjien pyynnöstä tekemä mielipidetiedustelu tammikuu 20 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 20 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar

Lisätiedot

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä.

Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. SÄÄTIÖTUTKIMUS Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten tietämystä ja arvioita apurahoja jakavista säätiöistä. Tutkimusaineisto on koottu TNS Gallup Oy:n internetpaneelissa 0..-.. päivien

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 23.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 23.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina

Nuoret ja työntekijät luottavat vapaa-ajan asuntoihin sijoituksina Tiedote Kesämökki rannalla kotimaassa on joka toisen mielestä hyvä sijoituskohde, joka kolmannelle se on vapaa-ajan asunto matkailukeskuksessa ja joka neljännelle ulkomailla Niukka enemmistö ( %) suomalaisista

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla. Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Maaseutuverkoston tilannekatsaus 17.5.2013 Maikkulan kartano, Teemu Hauhia Maaseutuverkostotoiminnan painopisteet vuonna 2013 Yhteistyön ja verkostoitumisen

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014

Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 Ajankohtaista maaseutuverkostosta toukokuu 2014 VIESTII KOULUTTAA KERÄÄ JA LEVITTÄÄ HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ EDISTÄÄ KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄÄ YHTEISTYÖTÄ Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmien

Lisätiedot

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple

Tekijänoikeus Tekijänoikeusbarometri_ttu&ple Tekijänoikeus Suomalaiset pitävät tekijänoikeuksia tärkeänä asiana Vastaajia pyydettiin kertomaan, mitä mieltä he ovat tekijänoikeuksista. Haastatelluille esitettiin kolme kuvailevaa sanaparia: tärkeä

Lisätiedot

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA Tiedote KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA VALEHDELLA Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään on hyvä, että vaaleissa joku uskaltaa sanoa asiat suoraan, vaikka se loukkaisi monia ihmisiä.

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien

Lisätiedot

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi

Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA TIEDOTE ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT EN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA Enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että kuntaväen palkkoja ei pitäisi seuraavissa tuloneuvotteluissa

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Pitkällä aikavälillä vuosittaisen sääntelyn määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Suuntaus on sama myös muissa kehittyvissä maissa.

Lisätiedot

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä

Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Syytettyjen kohtelu: Tuomioistuimet helläkätisiä somessa kivitetään, media siinä välissä KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön Ilmapuntari-tutkimuksessa tiedusteltiin

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala

Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä. 27.3.2015 Jokke Eljala Tiivistelmä ostamisesta ja Suomalaisen Työn Liiton merkeistä 27.3.2015 Jokke Eljala Esityksen sisältö 1. Tutkimuksen tausta ja keskeisimmät löydökset 2. Mitä tuotteissa ja palveluissa arvostetaan ja ollaanko

Lisätiedot

Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri

Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto. Osuustoimintatutkimus Kantar TNS Agri Osuustoimintatutkimus 2017 VILJELIJÄT Yhteenveto Osuustoimintatutkimus 2017 - Kantar TNS Agri 1 Yhteenveto Suhtautuminen Suhtautuminen osuustoimintaan on myönteisempää kuin 10 vuotta sitten Viljelijät

Lisätiedot

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN

SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSEIHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN TIEDOTE SUOMALAISET LUOTTAVAT ENITEN ULKOMAAN LENTOLIIKENTEESEEN JA TAKSHIN VÄHITEN PAIKALLISJUNIIN Enemmistö suomalaisista luottaa siihen, että kaikki julkisen liikenteen muodot toimivat hyvin maassamme,

Lisätiedot

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus

Euroopan komission Suomen-edustusto. Pohjois-Savon maakuntatutkimus n maakuntatutkimus Taloustutkimus Oy Jari Pajunen.1.010 1. JOHDANTO Tämä tutkimus on tehty n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy:ssä. Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksella pyrittiin selvittämään,

Lisätiedot

Mitä kuluttaja tuumii luomusta?

Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Tervetuloa Mitä kuluttaja tuumii luomusta? Ohjelma klo 9.30 Luomubrunch klo 0.00 Luomun kuluttajabarometrin 203 tulokset, toiminnanjohtaja Marja-Riitta Kottila/Pro Luomu ry klo 0.30 Luomun rooli suomalaisessa

Lisätiedot

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry

Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä. Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Maaseutuviestintää ja verkostotyötä kokeilevassa hengessä Jenni Tiainen Sykettä-viestintähanke, JyväsRiihi ry Pari pointtia Sykettä-hankkeesta Viestitään maaseutuohjelmasta, lisätään viestintäosaamista

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat

Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat TUTKIMUSOSIO Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat Ajatus eläkeikärajojen poistamisesta ja eläkkeelle siirtymisen määräytymisestä täysin yksilöllisesti jakaa kansan kahtia, käy

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola

Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Ajankohtaista maaseutuverkostosta Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Leader-työ 2018, osaaminen Alueelliset hallituskoulutukset: Alueelliset (ELY-keskusalueittaiset) koulutukset järjestävät Leader-ryhmät

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle

Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Julkaistavissa,.. klo. Kansalaismielipide: Lähidemokratia on kuntien keskeisin tehtävä kuntien tehtäviä ei tule siirtää valtiolle Kuntien keskeisin tehtävä on väestön selvän enemmistön mielestä huolehtia

Lisätiedot

Uusi ohjelmakausi

Uusi ohjelmakausi Uusi ohjelmakausi 2014-2020 Maaseutufoorumi 21.2.2012 Rovaniemi Sivu 1 22.2.2012 Eurooppa 2020-strategia = talous- ja työllisyysstrategia, joka perustuu kolmeen toisiaan täydentävään prioriteettiin 1.

Lisätiedot

Maaseutuohjelman tulevaisuus

Maaseutuohjelman tulevaisuus Maaseutuohjelman tulevaisuus Hämeessä on hyvät eväät Ruokaketjun kehittämisseminaari 12.1.2018 Minna-Mari Kaila MMM MAASEUTUALUEET TUOVAT SUOMELLE TULOJA EU:STA 95 % SUOMESTA MAASEUTUA EU-osarahoitteista

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela : kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä Sakari Nurmela TNS 20 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastasi henkilöä 1. 1..20 välisenä aikana. Haastateltu joukko

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014 Taloussanomat ipad profiilitutkimus Helmikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimus on toteutettu InterQuestin SPOT Internet-tutkimuksella, jossa vastaajat kutsutaan kyselyyn satunnaisotannalla suoraan tutkittavalta

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

Resurssiviisas kansalainen

Resurssiviisas kansalainen Resurssiviisas kansalainen Tutkimuksen osaraportti: ruokaan ja ravintoon liittyvät tulokset 5.7.07 Kantar TNS Jaakko Hyry 00879 Resurssiviisas kansalainen 07 Sisältö Tutkimuksen toteutus, sisältö ja aineiston

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014

Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Maatalousalan De minimis -tuki Maatalousalan De minimis tuesta annettiin uusi asetus 18.12.2013 Komission asetus (EU) N:o 1408/2013, Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa

Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).

Lisätiedot

Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä. TNS Gallup 2006

Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä. TNS Gallup 2006 Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä TNS Gallup 2006 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimus toteutettiin kirjekyselynä lokakuussa 2006 TNS Gallup lähetti maakunnittain kiintiöitynä

Lisätiedot

Tuulivoima & lähiasukkaat

Tuulivoima & lähiasukkaat Tuulivoima & lähiasukkaat..0 Tutkimuksesta Tutkimuksella pyrittiin selvittämään asukkaiden mielipiteitä tuulivoimasta neljällä paikkakunnalla, jossa on moderneja tuulivoimaloita. Tutkimus toteutettiin

Lisätiedot

Maatilojen kehitysnäkymät 2022 Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin Suomen Gallup Elintarviketieto - Valmius lähiruokapalveluihin

Maatilojen kehitysnäkymät 2022 Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin Suomen Gallup Elintarviketieto - Valmius lähiruokapalveluihin Maatilojen kehitysnäkymät 2022 Valmius lähiruokapalveluihin ja suoramyyntiin 31.8.2016 Contents 1 Yhteenveto 3 2 Tutkimuksen tavoite ja tutkimusaineisto 6 3 Myyntikanavat 9 4 Elintarvikkeiden jatkojalostusta

Lisätiedot

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Hallitus ja irtisanominen 201 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Kantar TNS:n Gallup Kanavalla. Kyseessä on yhtiön viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen Medialiitto Valeuutistutkimus 2017 14.11. 2017 Tanja Herranen Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten mielipiteitä uutisoinnin luotettavuudesta Suomessa. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat

Lisätiedot

Maaseutuvirasto Maaseutuohjelman lanseerauskampanja 21.05.2015. Recommended Finland Oy 2015

Maaseutuvirasto Maaseutuohjelman lanseerauskampanja 21.05.2015. Recommended Finland Oy 2015 Maaseutuvirasto Maaseutuohjelman lanseerauskampanja 21.05.2015 Lähtökohdat. Strateginen viesti Moderni maaseutu on paljon muutakin kuin metsää, peltoa ja lehmiä. Se on kestävä perusta työnteolle, menestyvälle,

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Syyskuu 2019 ELY-keskus rahoittaa syksystä 2019 alkaen yleishyödyllisiä hankkeita seuraavin painotuksin: ELY-keskus osallistuu investointeihin

Lisätiedot

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2)

Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Bryssel 14. helmikuuta 2013 Parlametri Euroopan parlamentin Eurobarometri (EB/PE 78.2) EUROALUE JA MUU KUIN EUROALUE Tässä eriteltävät eroavuudet

Lisätiedot

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen

Vinkkejä hankeviestintään. Sykettä-hanke Jenni Tiainen Vinkkejä hankeviestintään Sykettä-hanke Jenni Tiainen Sivu 1 8.3.2016 Tiedottaminen Hankerahoituksen pelisääntöihin kuuluu, että hankkeista tiedotetaan avoimesti. Hankkeet ovat julkisia sen jälkeen, kun

Lisätiedot

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014

HS ipad profiilitutkimus. Tammikuu 2014 HS ipad profiilitutkimus Tammikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tulokset InterQuestin SPOT -profiilitutkimuksesta. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin HS ipad-sovelluksessa 10.1.-22.1.2014 välisenä aikana.

Lisätiedot

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta JULKAISTAVISSA.. KLO. JÄLKEEN Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta Median keskinäisessä mittelössä uutisoinnin luotettavuudessa kärkeen asettuvat Ylen TV uutiset ( % arvioi

Lisätiedot