Sähköinen hyvinvointikertomus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sähköinen hyvinvointikertomus"

Transkriptio

1 Sivu 1/7 Sähköinen hyvinvointikertomus Etusivu Tietoa ja ohjeita Valmiit asiakirjat Yhteystiedot Ylä-Savon SOTE Näytä Kauhajoki: Vuosittainen raportti vuosilta ja suunnitelma vuodelle 2015 Hyväksytty OSA I PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi, yhteenveto ja johtopäätökset Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Rakenteiden, talouden ja elinvoiman indikaattorit ovat pitkälti sellaisia, joissa muutoksen ja pitkäaikaisen trendin näkee vasta pidemmän ajan kuluessa. Esim. huoltosuhteen ja koulutustason (olennaiset) muutokset näkyvät vasta valtuustokausien välillä. Indikaattoripakettien tilastoluvut ovat vuosilta Vuoteen2013 verrattuna on muuttoliikkeeseen vaikuttavia tekijöitä tapahtunut jonkun verran: Ammattikorkeakoulun siirtyminen Seinäjoelle on vähentänyt opiskelijoiden määrää - toisaalta juuri alkanut sairaanhoitajakoulutus (aikuiskoulutus) kompensoinee joiltakin osin. Työttömyys on edelleen alueen korkeimpia, vaikka Kauhajoen työpaikkaomavaraisuus onkin hieman yli 100 %. Tämä tarkoittaa sitä, että muualta käydään Kauhajoella töissä. Olisiko tuota työssäkäyvää väkeä mahdollista houkutella muuttamaan Kauhajoelle? Entä miten kaupunki omilla toimillaan voisi vaikuttaa asiaan. Työlliset ja työttömät % väestöstä: Kauhajoella kummatkin indikaattorit olivat hyvin vertailukuntien keskiarvossa. Työttömyys oli v keskimäärin 10,98 %. Koko maahan nähden työttömyys oli hiukan suurempi, mutta linjassa esim. maakunnna lukujen kanssa. Työllisten ja työttömien taso on pysynyt vakaana. Sairaanhoitajakoulutus on suora vastaus alueen työvoimatarpeeseen, millä on huomattava vaikutus alueen elinvoimaisuuden ja työllisyyden kannalta. Mm. maakuntakorkeakoulu on omassa strategiassaan painottanut juuri kyseisen kaltaista - yrityselämän tarpeista lähtevän- räätälöidyn koulutuksen merkitystä alueen elinvoimaisuuden lisääjänä. Kauhajoen koulutustaso tulee paranemaan pitkällä aikajänteellä. Mm. lukion oppilasmäärä on kasvava ja maakuntakorkeakoulun suomat opiskelumahdollisuudet mahdollistavat aikuisväestölle ylemmän loppututkinnon suorittamisen omalla paikkakunnalla. Kauhajoen kaupunki voi omalla päätöksenteollaan tukea tätä pyrkimystä mahdollistamalla monipuolisen opetuksen ja täydennyskoulutuksen järjestämisen. Kauhajoen mittavat investoinnit jatkuvat edelleen. Velkaantuneisuus on noussut ja nousee valtuustokauden aikana edelleen. Velkaisuuden hoitaminen tulee olemaan tulevaisuudessa haastellista. Kuntien veroprosentit ovat yleisesti nousseet niin Kauhajoellakin vuodeksi nostettiin sekä tulo- että kiinteistöveroja. Jatkossa kunnat joutuvat kompensoimaan valtionosuusrahoituksen laskun entistä voimallisemmin nostamalla verotulokertymää: korotuksin. Suunnitelmat pääomatuloveron ohjaamisesta osittain kunnille, ovat oikeansuuntaiset. Veroprosentti kertoo enemmän hyvinvoinnin reunaehdoista kuin verotulo/asukas. Kaikki ikäryhmät Merkittävimmät haasteet kunnan hyvinvoinnissa ovat pienituloisuus, työttömyys, korkea sairastavuus (tuki- ja liikuntaelinsairaudet korostuvat) sekä mielenterveysongelmat. Myös ikärakenteen muutos, asukasluvun pienentyminen sekä kuntatalouden vaikeudet asettavat palveluiden tuottamiselle haasteita. Väestömäärä on ollut laskeva vuodesta 1992 lähtien, väestömäärän vähennys keskimäärin on ollut 74 henkilöä/vuosi, vuosina keskimäärin 76 asukasta/vuosi. Väestöennusteen mukaan väkimäärä jatkaa laskua maltillisesti. Ikärakenne muuttuu ja huoltosuhde muuttuu epäedullisemmaksi vuotiaiden osuus väestöstä on laskenut kolme vuosikymmentä n. 1%/5 vuotta, ja ennusteiden mukaan tulee laskemaan vähän tulevina vuosikymmeninä vuotiaiden osuus on pienentynyt n. 1%/10 vuotta. Väestöennusteen mukaan ikäryhmä pienenee n. 1400:lla seuraavan 20 vuoden aikana. Yli 65-vuotiaiden osuus asukkaista on kasvanut voimakkaasti. Tulevaisuudessa ikääntyvän väestön kasvu näkyy erityisesti yli 75-vuotaiden määrässä, jonka ennustetaan tuplaantuvan nykyisestä vuoteen 2035 mennessä, ts. kasvua olisi n Huoltosuhde kuitenkin verrokkikuntia edullisempi. Lapsiperheitä Kauhajoella on samassa suhteessa kuin verrokkikunnissa ja taso on pysytellyt vakaana. Yksinhuoltajaperheiden suhteellinen osuus perheistä on verrokkikuntia hieman suurempi. Asukkaiden koulutus- ja tulotaso on verrattain matala, pienituloisia on huomattavan paljon ja toimeentulotukea saavia on verrokkikuntia enemmän. Myös työkyvyttömyyseläkettä saavia on selvästi enemmän kuin verrokeissa. Työttömien osuus työvoimasta on verrokkikuntia suurempi, pitkäaikaistyöttömien määrä on kuitenkin pienempi (vuosi?). Huolestuttavaa on nuoristotyöttömien suuri määrä ja sen lisääntyminen. Eniten työpaikkoja teollisuudessa (määrä pienentynyt vuosia), terveys- ja sosiaalipalveluissa (määrä kasvanut viidessä vuodessa 20%), kaupan alalla (suunta nouseva) sekä maataloudessa (määrä pienentynyt). Palveluiden osuus työpaikoista on yli 60%, suunta kasvava. Kuntalaisten sairastavuus on verrokkikuntia suurempi, mielenterveysindeksi huomattavasti verrokkikuntia korkeampi. Päihteiden liiallinen käyttö on ongelma koko maassa. Kauhajoella korostuu varsinkin alaikäisten nuorten päihteiden käyttö. Myös verenkiertoelinten sairauksia sairastetaan Kauhajoella paljon. Elintapatiedoissa ammattioppilaitosten oppilaat korostuvat

2 Sivu 2/7 Tuloveroprosentti ja lainakanta korkeat: vuonna 2014 veroprosentti 22 ja vuonna 2013 talousarviolainat /asukas. Väestömäärän ja ikärakenteen muutokset on otettu huomioon yleiskaavoituksessa sekä kouluverkon ja varhaiskasvatuksen palveluverkon uudistuksissa. Kasvavaan iäkkäiden määrään on pyritty valmistautumaan osoittamalla kerros- ja rivitalo- ja palveluasumiselle alueita palvelujen läheltä. Vaikka lasten määrä vähenee, on kunnassa panostettu päiväkotien ja koulujen rakentamiseen. Kouluverkkoa on kuitenkin asteittain supistettu. Taloutta on pyritty saamaan tasapainoon monilla säästötoimilla, mm. vähentämällä ja lomauttamalla henkilökuntaa sekä tinkimällä kiinteistöjen, liikuntapaikkojen ja ulkoalueiden hoidosta. Turvallisuutta on parannettu rakentamalla Aronkylään kevyenliikenteen alikulkukäytävä. Alikulkutunneli parantaa koululaisten ja päiväkodilla asioivien liikenneturvallisuutta huomattavasti. Aninkujalla rakennettiin korotettu suojatie parantamaan koululaisten turvallisuutta koulumatkoilla. Keskustan alueella päällystettiin katuja ja tehtiin Puistotien ylityksen turvallisuuden lisäämiseksi suojatie ja keskisaareke. Osallisuutta ja osallistumista on toteutettu Kansalaisten mielipiteitä on kuultu ja tietoa on jaettu mm. kaavoitus- ja kehittämishankkeissa, keinoina mm. tiedotuskirjeet, kyselyt, tiedotus- ja keskustelutilaisuudet sekä lehtiartikkelit Valtuuston kokoukset videoidaan, ja tallenteet on nähtävillä Internetissä Kaupungin Internet-sivut ovat aktiivisessa käytössä, päivitetään kiitettävästi. Kuntatyöntekijöille perustettiin sisäinen tiedotusverkko eli Intranet. Kauhajoella järjestettiin entiseen malliin perinteisiä tapahtumia (messut, markkinat, liikuntatapahtumat, kulttuuriviikot jne). Lapset, varhaisnuoret ja lapsiperheet Kouluterveyskyselyn tulokset parantuneet ja tilanne viiden vuoden takaiseen merkittävästi parantunut Varhaisnuoret kokevat mm. vanhemmuuden parantuneen Lasten ylipaino on lähtenyt laskemaan, mutta edelleen ylipaino sekä humalajuominen huolestuttavaa, verrokkialueilla parempi tilanne Koulun fyysisissä työoloissa merkittävä muutos parempaan, tilanne samalla tasolla verrokkien kanssa Koulukiusaaminen vähentynyt, tilanne verrokkeihin nähden paras, kuitenkin fyysistä uhkaa koettu enemmän kuin verrokeissa Erikoissairaanhoidon nuorisopsykiatrian (13-17 vuotiaat) avohoitokäynnit edelleen korkealla tasolla ja korkeimmat verrokkeihin nähden Lastensuojelun niin avohuollollisten toimenpiteiden piirissä kuin huostaan otettuina vuotiaista lapsista verrokkeja suurempi osuus. Koko maan vertailussa huostaan otettuja lapsia on maan keskiarvoa vähemmän, mutta avohuollon tukitoimien piirissä maan keskiarvoa enemmän. Huostassa olevien määrä lähtenyt laskuun v Lasten pienituloisuusaste hieman kohentunut, mutta edelleen merkittävästi heikompi kuin verrokeissa, mistä seuraa myös lapsiperheiden toimeentulotuen verrokkeja suurempi tarve Tehtyjä toimenpitetä: Kolmiportaisen tuen malli on yhtenäistetty varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa Avoimia varhaiskasvatuspalveluja lisätty niin kaupungin kuin kolmannen sektorin toimesta Neuvolan perhetyö on vakinaistettu ja lapsiperheiden kotipalvelu on aloitettu palvelusetelillä Kolmannen sektorin toiminnan laajentuminen koskettamaan lapsiperheiden arkea Kasvatuskumppanuustaitojen vahvistaminen varhaiskasvatuksessa koulutuksella Neuropsykiatrista osaamista vahvistettu kouluttamalla työntekijöitä Nepsy-valmentajiksi Vauvaperhetyötä on tehostettu vahvistamalla omaa osaamista ja yhteistyötä Jatkuvaa arjessa tapahtuvaa ohjaamista ja tiedon jakamista jokaisella sektorilla jokaisella tasolla asiakastyytyväisyyskyselyt toteutetaan vuosittain varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa Nuoret ja nuoret aikuiset Kouluterveyskyselyn mukaan niiden yläkoulua, lukiota ja ammattikoulua käyvien osuus, joilla ei yhtään läheistä ystävää, vähentynyt ja tilanne merkittävästi parempi kuin verrokeissa huolestuttavaa on edelleen ylipainoisten nuorten osuuden kasvu ja kehityssuunta huolestuttavaa on tupakoinnin ja huumekokeilujen merkittävä lisääntyminen, vaikka arvot ovatkin vielä verrokkeja pienemmät koulutuksen ulkopuolelle jääneiden osuus ja kehityssuunta sekä tilanne verrokkeihin huolestuttava nuorisotyöttömien osuus ja kehityssuunta huolestuttavaa, mistä johtunee myös muita verrokkialueita suuremmat toimeentulotuen tarpeet nuorisotyöttömyys oli joulukuussa ,70 %, oli se joulukuussa % ja kuluvan vuoden elokuussa jo 20 % vaikka mielenterveydellisistä syistä sairaalahoitoa saaneiden osuus on laskenut, on se edelleen merkittävästi muita korkeamalla tasolla Vuoden 2013 alussa tuli voimaan nuorten yhteiskuntatakuu, jossa alle 25-vuotiaalle työttömälle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle taataan kolmen kuukauden kuluessa töitä, koulutusta tai muita työllistymistä auttavia tukitoimia. Nuorille suunnattuja toimenpiteitä ja nuorten työpajoja rahoitetaan hankerahoituksella. Alle 29- vuotiaille nuorille suunnatun kotoapupajan toimintaa on laajennettu tammikuussa siten, että pajan kotihoidon asiakkaille tarjoamia palveluja on nyt saatavilla laajemmalla alueella. Etsivän nuorisotyön toimintaa järjestetään kaikkien LLKY:n kuntien alueella ja tämän lisäksi Kauhajoen kaupungilla on kaksi omaa etsivää nuorisityöntekijää. Etsivä nuorisotyö on erityisnuorisotyötä, jonka tavoitteena on olla läsnä nuorten keskuudessa ja tarjota mahdollisuus turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin. Etsivä nuorisotyö etsii nuoren kanssa ratkaisuja nuoren pulmiin ja kysymyksiin ja auttaa nuorta saavuttamaan tarvitsemansa palvelut. Etsivän työn ensisijaisena tehtävänä on auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai jotka tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut. Etsivä nuorisotyö tarjoaa nuorelle varhaista tukea, jos nuori sitä itse haluaa. Koulutuksen ulkopuolelle jääneiden (17-24 vuotiaiden) osuudesta ei ole saatavissa ajantasaista tietoa, koska tilanne elää koko ajan. Työpaja Focus 2- projektin puitteissa on tarjottu nuorille työvalmennusta. Tämän lisäksi Työpaja Focus 2 projektissa on kevään aikana toiminut Nuorten Paalu Paikka ryhmä, jossa on tarjottu yksilö- ja ryhmävalmennusta kuntouttavan työtoiminnan aikana. Tämän lisäksi tammi-huhtikuun 2014 aikana projektit ovat toteuttaneet yritys- ja oppilaitos vierailuja ja erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia.

3 Sivu 3/7 Työikäiset Työikäisten niin henkisen hyvinvoinnin kuin terveyden ja toimintakyvyn tilanne ei ole hyvä Toimeentulovaikeudet ja päihteistä aiheutuvat palvelujen tarpeet ovat myös merkittäviä Työttömien osuus työvoimasta on pysynyt pitkään 10 %:n molemmin puolin. Syyskuussa 2014 se oli 10,5 %. Yli vuoden työttömänä olleiden osuus oli 12,2 %. Pitkäaikaistyöttömien (yli 500 pv) ja vaikeasti työllistyvien (rakennetyöttömyys) osuus on noususuunnassa. Pitkäaikaistyöttömyys oli kuitenkin v pienempää kuin verrokeissa. Työttömyyden seurauksena toimeentulotuen tarve on pysynyt korkealla tasolla, Kelan ns. sakkolistan kustannukset ovat nousseet merkittävästi. Toimeentulotuen saajista yhden hengen kotitalouksien määrä on suurin (71 %). Yli puolet toimeentulotukea hakeneista on yksin asuvia miehiä. Mielenterveyden ja muiden sairauksien takia työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus on verrokkeja suurempaa, samoin kuin päihteiden vuoksi sairaalahoidossa olleiden määrä/ 1000 asukasta. Positiivista kuitenkin on näiden indikaattoreiden laskusuunta. Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärikäynneissä vuotiailla / 1000 vastaavanikäistä on aleneva suunta, mikä voisi olla seurausta mm. terveyshyötymallista. Pitkäaikaistyöttömien määrän noustessa on vastaavasti tarjottu enemmän aktivointitoimenpiteitä. Mielenterveys ja päihdekuntoutujien palveluiden kehittäminen on ollut yhtenä painopistealueena. Kauhajoki on viime vuosina siirtynyt ns. suurkäyttäjästä keskikäyttäjäksi ja taustalla on perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimen kehitystyö. Huomioitavaa on, että aikuispsykiatrian osastopaikkaluku on vähentynyt 31:lla v 2009 jälkeen. Kotikuntoutusta ja mielen ensiapua on kehitetty ja integroitu toisiinsa. Kotikuntoutustoiminta alkoi v. 2012, mutta täysipainoisesti 2013 alkupuolella. psykiatriset hoitopäivät vuosi Kauhajoki Ikäihmiset ikäihmisten avohuollon palveluiden piirissä on merkittävästi suurempi osuus kuin verrokeissa, mutta pitkäaikaisessa laitoshoidossa vastaavasti pienempi osuus, ympärivuorokautisen asumispalvelun tarve tai tarjonta kuitenkin suurempaa kuin verrokeissa, tilanteessa ei muutosta entiseen omaishoidon tuen piirissä olevia on yli suositusten pitkäaikaista laitoshoitoa on korvattu tehostetulla palveluasumisella, mikä parantaa elämänlaatua. Tehostettua palveluasumista on yli suositusten ikäihmisten perhehoitoa ei vielä kaikissa verrokkikunnissa ole positiivista on, että ikäihmisten hoitopäivät psykiatrisessa laitoshoidossa ovat vähentyneet ja tilanne samankaltainen tai parempi kuin verrokeissa suositus on, että kotona asuu 92 % yli 75 vuotta täyttäneistä. Tätä ei olla vielä saavutettu. Tarve erityisesti kuntouttaville toimenpiteille olemassa Llky:n palveluverkkouunnitelman mukainen osastojen erikoistuminen on toteutunut. Hoivaosaston paikkaluku on pudotettu 25 paikkaan. Kauhajokistenkin käyttämät Lehtiharjun osastot 2 ja 3 lakkautettiin vuoden 2014 aikana ja muodostettiin yksi 14-paikkainen tehostetun palveluasumisen yksikkö. Leikkausten jälkeiset potilaat on tarkoitus hoitaa Teuvalla kuntouttavalla osastolla. Asiakastyytyväisyyskyselyt toteutetaan joka toinen vuosi osastoilla ja kotihoidossa (syksy 2014), mutta asiakaspalautelaatikot ovat jatkuvassa käytössä. Yhteistoiminta-alueella on otettu käyttöön kotihoidon, muistineuvolatoiminnan ja päivätoiminnan sekä omaishoidon että palveluasumisen ja intervallihoidon yhteneväiset kriteerit. Palvelutarvearvioinneissa on noudatettu tulleen vanhuspalvelulain säännöksiä. Uutena palveluna on aloitettu vanhuspalvelulain edellyttämä ikääntyneiden ja heidän omaistensa ja läheistensä henkilökohtainen, yleisellä tasolla tapahtuva neuvonta ja ohjaus liittyen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin ja Kelan tukiin. Seniorineuvonta toteutui vuoden 2014 alusta päivätoiminnan ojhjaajien vetämänä tavoitteena auttaa ja tukea ikääntyviä edistämään omaa terveyttään, hyvinvointiaan, toimintakykyään ja tukea siten kotona asumista ja omatoimisuutta. Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman laadinta on aloitettu. Yhteenveto ja johtopäätökset Hyvinvointitietojen tarkastelun perusteella keskeisimpiä muutoksia ovat kouluterveyskyselyn tulokset ovat parantuneet yleisesti (8.-9.lk) avoimien ja matalan kynnyksen palveluilla on ollut vaikutusta mm. varhaisnuorten vanhemmuuden kokemukseen myönteisesti lastensuojelun avohuollon tukitoimiin panostaminen on saanut huostaanottojen tarpeen vähenemään huumausainerikokset lisääntyneet selvästi erikoissairaanhoidon nuorisopsykiatrian käynnit lisääntyneet voimakkaasti ja määrä erittäin korkea suhteessa verrokkeihin nuorten huumekokeilut, tupakointi ja ylipainoisuus lisääntyneet koulujen fyysiset työolot ovat kohentuneet merkittävästi valmistuneen yläkoulun myötä yläkoulun, lukion ja ammattioppilaitosten oppilaiden yksinäisyys vähentynyt, yksinäisyys vähäistä verrokkikuntiin nähden lainakanta noussut voimakkaasti

4 Sivu 4/7 Hyvinvoinnin keskeisimmät kehittämistarpeet ovat ennaltaehkäisyä tuottavimpien kohteiden ja palvelujen toimivuuden kartoitus ongelma-alueilla nuorten koulutus- ja työllistämistoimenpiteiden vahvistaminen työttömyyden torjuminen, aktiivitoimenpiteet työllistämiseen sekä yritystoiminnan edistämiseen tähtäävät toimet tärkeitä ikääntyneiden asumisen ja palvelujen edelleen kehittäminen, jotta tehostetun palveluasumisen määrää saadaan pienemmäksi päihteiden käytön vähentäminen nuorison ja työikäisten keskuudessa terveellisten elintapojen edistämisessä ammattioppilaitosten opiskelijat tärkein kohderyhmä mielenterveyspalvelujen tarvetta tulee saada vähentymään ja mielenterveysongelmia enneltaehkäistyä tuki- ja liikuntaelinsairauksien ennaltaehkäiseminen kevyenliikenteen verkoston laajentaminen edelleen hyvinvoinnin seuranta ja arviointi OSA II TULEVAN VUODEN SUUNNITTELU 2. Kuntastrategian painotukset ja linjaukset Kaupungin palvelutoiminnan tehokkuus ja vaikuttavuus - kuntatalouden tasapaino Elinkeinojen kehittyminen ja kaupungin vetovoimaisuus Konserniyhtiöiden ja kuntayhtymien toimintojen ohjaus Terveyden ja hyvinvoinnin, missä vuoden 2014 strategiset painopisteet ovat: kaikkien hallintokuntien sitoutuminen valtuuston hyväksymän hyvinvointisuunnitelman tavoitteisiin ja toimenpiteisiin hyvinvoinnin näkyväksi tekeminen, vuosittaisen hyvinvointikertomuksen laatiminen osallistuminen hyvinvoinnin edistämisen suunnitteluun maakunnallisesti Alueellisen yhteistyön tiivistäminen Kauhajoen kaupungin arvot ovat asiakaslähtöisyys turvallisuus kestävä kehitys yhdessä menestyminen taloudellinen innovatiivisuus Arvojen on katsottu edellyttävän muun muassa terveyden edistämisen huomioimista päätöksenteossa ja toiminnassa, turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin suunnitelmien toteuttamista sekä aktiivista turvallisuuden ja terveyden kehittymisen seurantaa. 3. Hyvinvoinnin edistämistä tukevat ohjelmat ja suunnitelmat Talousarvio vuodelle 2013 ja taloussuunnitelma vuosille Linkkiasiakirjaan Toimintakertomus 2012 Henkilöstötilinpäätös Turvallisuussuunnitelma (keskeneräinen) Kauhajoen kaupungin liikunnan kehittämissuunnitelma Linkkiasiakirjaan Kauhajoen kaupungin kulttuurin kehittämisohjelma Linkki asikairjaan Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seurantaraportti 2012 Linkki asiakirjaan Lastensuojelun avohuollon ja perhetyön kehittämisyksikköhankkeen loppuraportti Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän mielenterveys- ja päihdestrategia Linkki asiakirjaan Suupohjan alueen ehkäisevän päihdetyön strategia koulu- ja nuorisotyöhön vuosille Linkki asiakirjaan Hyvinvointia kaikille - oppilas- ja opiskelijahuollon suunnitelma esikoulusta lukiokoulutukseen Linkki asiakirjaan Perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimintaohjelma Linkki asiakirjaan Neuvolan, koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon sekä ehkäisevän suun terveydenhuollon toimintaohjelma vuosille yhteistyössä sosiaalitoimen ja sivistystoimen kanssa Terveyden Suupohjan kunnissa -seminaari Linkki asiakirjaan Palvelurakenneselvitys Terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisy perusterveydenhuollossa - alustava kartoitus polikliinisen toiminnan näkökulmasta Linkkiasiakirjaan Nopean IVA:n käyttö päätöksenteon valmistelussa... Linkki asiakirjaan 4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna

5 Sivu 5/7 1) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen, terveyserojen kaventaminen Terveyttä edistävän liikunnan ja omaehtoisen liikunnan a) Liikuntatoimen ja liikunnan kehittämissuunnitelman painottuminen terveyttä edistävään toimintaan, arkiliikuntaa suosivan ympäristön kehittäminen erityisryhmät huomioiden/liikuntapalvelut ja tekninen toimi b) Liikuntapalveluiden ja terveydenhuollon yhteistyön tehostaminen mm. liikuntaneuvontaa vahvistamalla, Neuvokas perhemenetelmä/liikuntapalvelut/llky/koulut c) Vertaisohjaajien etsiminen ja kouluttaminen/liikuntapalvelut d) Kampanjointi työpaikkaliikunnan lisäämiseksi/liikuntapalvelut/työterveyshuolto a) Nykyiset liikuntatoimen ja teknisen toimen henkilöstöresurssit, liikuntatilat, kevyen liikenteen väylät ja kunnossapito, järjestöjen avustukset b) Liikuntatoimen, Llky:n ja koulujen henkilöstö c) Liikuntapalvelut/3. sektori d) Liikuntapalveluiden ja työterveyshuollon henkilöstö, PLU, yhteistyö median kanssa a-b)) Lasten ja nuorten terveyttä ja toimitakykyä mittaavat mittarit kouluterveyskyselyssä osoittavat hyvinvoinnin lisääntymistä lähtötasosta v. 2011, kaikkien ikäryhmien ikävakioitu tuki- ja liikuntaelinsairausindeksiarvo laskee (lähtötaso v ,9) c) Vertaisohjaajien lukumäärä d) Seminaarien ja kampanjoiden määrät Terveellisen ravitsemuksen ja ravintotottumusten a) Neuvokas perhe -menetelmä äitiys- ja lastenneuvolassa sekä 1.,3. ja 5. luokan oppilaiden tarkistuksissa on käytössä/neuvola b) Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen sisältyy ruokakasvatus, jolla tuetaan lasten terveyttä edistäviä elintapoja ja perheiden kasvatustehtävää/varhaikasvatuksen henkilöstö c) Menetelmän käyttöönotto ikäihmisten vajaaravitsemuksen tunnistamiseen/llky d) Elämäntaparyhmät terveyspalveluissa/llky e)terveellisen ja edullisen ruoanlaiton kurssit eri väestöryhmille/kansalaisopisto, nuorten kuntouttava työtoiminta f) Shp:n ravitsemusterapeutin palvelujen hyödyntäminen/eri toimintojen vastaavat a) Menetelmään a-b) Neuvolan, koulutetut kouluterveydenhuollon ja terveydenhoitajat opiskelijaterveydenhuollon painotilastot, b) Henkilöstön koulutus Kouluterveyskysely;8. ja 9. luokan oppilaista ylipainoisia < 21,1 % c-d) Llky:n henkilökunta (lähtötaso v. 2011) e) Kansalaisopisto, 3.sektori f) Shp:ssä ravitsemusterapeutti c) Käytössä kyllä/ei d) Kelan ikävakioitu sairastavuusindeksi <115,5 (lähtötaso v. 2011), Kelan terveyspuntarin vakioitu kansantauti-indeksi < 120,9 (lähtötaso v. 2011) f) Tilaisuuksien määrä Omatoimisuuden tukeminen ja vastuunottaminen itsestä a) Koti- ja koulukasvatuksen painottuminen vastuullisuuteen b) Kuntouttava työote ikäihmisten ja kehitysvammaisten palveluissa c) Pitkäaikaissairaiden potilaiden hoitoa koskevan Terveyshyötymallin jatkuminen a) Vanhemmat ja koulun henkilökunta b) Ikäihmisten palveluiden henkilökunta, nyt 6 sh, tavoite 8 sairaanhoitajaa eli 1 sh joka tiimiin, kehitysvammahuollon henkilökunta c) Llky:n henkilökunta a) Kehityksen arviointi b) Kotona asuu väh. 92 % 75 vuotta täyttäneistä, laitoshoidon ja tehostetun palveluasumisen tarve ei kasva nykyisestä. Palvelurakennesuosituksissa ollaan v. 2017, kevahuollossa kehityksen arviointi c) Hoito- ja palvelusuunnitelmien määrä 2) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Syrjäytymisen ehkäiseminen Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja vanhemmuuden tukeminen a) Varhainen tukeminen ja matalan kynnyksen palvelut/neuvola, varhaiskasvatus, koulu b)poikkihallinnollisen johtoryhmän perustaminen ja perhekeskuksen suunnittelu/kunnat ja Llky a-d) Neuvolan, varhaiskasvatuksen, a-d) Lasten ja varhaisnuorten koulun,nuorisotoimen ja sosiaali- ja sekä henkistä hyvinvointia että terveyttä terveydenhuollon henkilökunta ja toimitakykyä mittaavat mittarit ja koulutus, koulupsykologi (0,5), kouluterveyskyselyssä osoittavat nepsy-koulutetut hyvinvoinnin lisääntymistä lähtötasosta v. 2011, lasten- ja nuortenpsykiatrian palvelujen tarve vähenee

6 Sivu 6/7 c) Neuvokas perhe -menetelmän käyttö äitiys- ja lstenneuvolassa/neuvola vauvaperhetyö/perheneuvola d) Vanhemmuuden haasteisssa auttavan tiedon jakaminen /neuvola, varhaiskasvatus ja koulut Työttömien hyvinvoinnin a)aikuisten ja nuorten työpajatoiminnan lisääminen ja kehittäminen/palvelukeskus Trilla b) Etsivä nuorisotyö/llky, nuorisotoimi, koulu c) Nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen/te-toimisto/llky (pk Trilla)/kunnat/yritykset d) Työttömien terveystarkastukset/llky a) Palvelukeskus Trilla b-c) Etsivän nuorisotyön työntekijät yht. 3 kpl, valtionapu d) nyt 1 sairaanhoitaja Llky:ssä a-b) Nuorisotyöttömyys < % (lähtötaso v alku), pitkäaikaistyöttömien määrä,sakkolista, aktivointiaste > 48,1 % (lähtötilanne km. 1-5/2013) b-c) Koulutuksen ulkopuolelle jääneet vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä < 10,4 % (lähtötilanne v. 2011) a-d)aktivointitoimenpiteiden piirissä 100 % aktivointiehdon täyttäneistä Osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen a) Asiakaslähtöisyyden huomioiminen kaikessa toiminnassa/kunta/llky b) Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunnalle tiedostusta liikunta- ja kulttuuriryhmistä / Kansalaisopisto, kulttuuri- ja liikuntatoimi a-b)vastuutahojen henkilöstö c) Päivätoiminnan ohjaajat a) Asiakas- ja kuntalaiskyselyt ja -palautteet b) Toteutunut kyllä/ei c) Osallistujien määrä c) Ikäihmisten ja mtkuntoutujien päivätoiminta laajenee/llky 3) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Mielenterveyden ja päihteiden käytön vähentäminen Mielenterveysongelmia Mielenterveysongelmien taustatekijöiden aiheuttavien tekijöiden tunnistamiseen ja niiden ehkäisemiseen tunnistaminen tähtäävän hankkeen valmistelu/llky/kunnat/shp Hankerahoitus/Llky/Kunnat/Shp/oppilaitosyhteistyöMielenterveysongelmien ennaltaehkäisyn ja palveluiden kohdentamisessa auttava raportti (valmistunut kyllä/ei) Laitoshoidon kotikuntoutus purkaminen ja tuetun kotiasumisen tukeminen a) Päihdetyöntekijät b) Terveystiedon opettajat c) Shp:n ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori Kotikäyntien määrä? Ryhmätoiminnassa käyntien määrä? Kotiutetuista asuu tuetussa asumisessa 100%? Ennaltaehkäisevä päihdetyö on suunnitelmallista a) Ennaltaehkäisevän päihdetyön vastuuhenkilö toimii/kunta/llky c) Työryhmien yhdistäminen ja suunnitelmien päivittäminen/kunnat/llky a) Päihdetyöntekijät/Llky c) Eri yhteistyötahot a-b) Päihteiden vuoksi sairaalahoidossa olleiden työikäisten osuus laskee (Lähtötaso 6,7/1000 as) c) Toteutunut kyllä/ei Päihteettömyyden a) Oppilaiden valistustilaisuus/llky/koulut b) Terveystieto-oppi luokan ja lukion oppilaille/koulu c) Shp:n palvelujen hyödyntäminen/eri toimintojen vastaavat a) Päihdetyöntekijät b) Terveystiedon opettajat c) Shp:n ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori a-b) Kouluterveyskysely: 8. ja 9.luokan oppilaista tosi humalassa < 31 % ja ammatillisen oppilaitoksen opiskelijoista < 43,3 % (lähtötasot v. 2011) c) Toteutunut kyllä/ei

7 Sivu 7/7 4) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen näkökulma huomioon kaikessa suunnittelussa Hyvinvoinnin ja terveyden a) Poikkihallinnollisen edistämisen hyvinvointityöryhmän johtamisjärjestelmän työn vakiintuminen/vuosikellon kehittäminen ja juurruttaminen käyttöönotto b) Olemassa olevien teemaryhmien hyödyntäminen c) Kaupungin ja sote-alueen tavoitteiden yhteensovittaminen d) Kaupunkilaisten ja järjestöjen osallisuuden vahvistaminen valtuustokausittaisen kertomuksen suunnittelussa e) Hyvinvointitiedon hyödyntäminen kunnan talouden ja toiminnan suunnittelussa/johtoryhmä a) Johtoryhmän ja hyvinvointityöryhmän jäsenet ja koulutus b) Lasten ja nuorten poikkihallinnollinen johtoryhmä, vanhusneuvosto, vammaisneuvosto, Ehkäisevä päihdetyöryhmä c) Hyvinvointityöryhmän jäsenet ja Llky:n johtavat viranhaltijat d) Hyvinvointityöryhmän jäsenet a-c) Toiminta toteutuu vuosikellon mukaan kyllä/ei d-e) Toteutunut kyllä/e Vaikutusten ennakkoarviointimenetelmä käyttöön ainakin suuremmissa hyvinvointiin liittyvissä päätöksissä a) Päätös käyttöönotosta/ kaupunginhallitus b) Koulutuksen järjestäminen menetelmän käyttöön a-b) Esimiesten ja valtuutettujen kouluttaminen menetelmän käyttöön a-b) Tehtyjen ennakkoarviointien määrä OSA III VALTUUSTOKÄSITTELY 5. Hyväksyminen osaksi kunnan toiminta- ja taloussuunnitelmaa Hyväksytty valtuustossa osaksi kunnan toiminnan ja talouden suunnittelua

4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna

4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna 4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna 1) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen, terveyserojen kaventaminen Terveyttä

Lisätiedot

Kauhajoki: Vuosittainen raportti vuosilta 2013 2014 ja suunnitelma vuodelle 2015

Kauhajoki: Vuosittainen raportti vuosilta 2013 2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 Kauhajoki: Vuosittainen raportti vuosilta 2013 2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi, yhteenveto

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI

HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI HYVINVOINTIJOHTAMISEN SEMINAARI 6.6.2014 LSHP VALMISTELUN VAIHEET Ohjausryhmän nimeäminen kunnan johtoryhmä Verrokkikuntien valinta kriteerit (mm. maaseutukunta, asukasluku, väestö- ja elinkeinorakenne,

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus

PERHEKESKUS JA HYTE. Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus PERHEKESKUS JA HYTE Hyvinvointia yhdessä Hytekoordinaattori Marja-Liisa Honkanen Varkaus 10.10.2018 Kunta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kuntien perustehtävä

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi

- OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi - OSA I VÄESTÖN HYVINVOINNIN KEHITYS VALTUUSTOKAUDELLA 2009-2012 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Väestörakenteeltaan Vihti on lapsiperhevaltainen kunta. Ikääntyneen väestön osuus

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Lasten ja Nuorten ohjelma

Lasten ja Nuorten ohjelma Lasten ja Nuorten ohjelma RVS LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN RYHMIEN VÄLISEN SOPIMUKSEN OHJELMALLE ASETTAMAT TAVOITTEET Panostetaan lapsiperheiden koti- ja perhepalveluihin. Tavoitteena on saada lasten

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 Lapsiperheet, % perheistä Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 0 15 vuotiaat, % väestöstä Nokia : 20.6 Kaarina : 20.1 Raisio : 16.9 Naantali : 16.9 Turku : 13.6 16 24

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta

Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Tampereen strategian lähtökohdat hyvinvointipalvelujen näkökulmasta Johtoryhmien strategiastartti 25.4.2017 johtaja Taru Kuosmanen 1 Kokemukset nykyisestä strategiasta ja odotukset tulevalle Nykyinen strategia

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.

Lisätiedot

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen.

2009 Lastensuojelun asiakkaana olevien alle 18-vuotiaiden osuus ikäluokasta, tavoitteena osuuden pieneneminen. Sosiaali- ja terveystoimen strategisen palvelusopimuksen mittarit YDINPROSESSI: LASTEN JA NUORTEN KASVUN TUKEMINEN SPS: Tuetaan lasten ja nuorten normaalia kasvua ja kehitystä Lastensuojelun asiakkaana

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa: Nykytilan ja palvelutarpeiden kuvausta

Pohjois-Pohjanmaa: Nykytilan ja palvelutarpeiden kuvausta Liite 3. Pohjois-Pohjanmaa: Nykytilan ja palvelutarpeiden kuvausta PoPSTer-hankkeen loppuraportti, liite 27.6.2017 Väkiluvut 31.12.2016 0 50 000 100 000 150 000 200 000 250 000 994 1 131 1 579 2 105 2

Lisätiedot

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja

Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja Hankasalmi, Konnevesi, Äänekoski elinvoimapaja 4.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio

Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä. Eila Metsävainio Keminmaa kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Eila Metsävainio Sisältö Kunnan nykytila, väestörakenne Suunnitelmakausi 2010-2012 Terveyden edistämisen haasteita Keminmaan kunnan visio Ihmisten hyvinvoinnin,

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomi LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 1.4.2016 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomus 2017-2020:n perustana käytettävät kansalliset ja alueelliset suunnitelmat,

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS - 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016

Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016 Liite 1/kh 30.9.2013 347 Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009 2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013 2016 Kertomuksen vastuutaho ja laatijat:

Lisätiedot

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi SALO TERVE KUNTA Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Taustaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöllä on Salon seudulla pitkät perinteet. Terveyskasvatuksen yhdyshenkilö ja terveyskasvatuksen työryhmät

Lisätiedot

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta

Lisätiedot

TEUVAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS

TEUVAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS TEUVAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS Raportti vuosilta 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015 Kvalt 19.1.2015 9 OSA I VUOSIEN 2013-2014 ARVIOINTI JA RAPORTOINTI 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden

Lisätiedot

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja

Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja Keuruu, Multia ja Petäjävesi elinvoimapaja 26.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut

Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus ja kirjastopalvelut Terveyspalvelut Perusterveydenhuollon avohoidon lääkärin

Lisätiedot

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset

Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset 1 HYVINVOINTIA KUVAAVAT MITTARIT (26.3.2008/uo) Taustatekijät Väestörakenne ja ennuste Ikä- ja sukupuolirakenne: eri ikäryhmät % väestöstä: 0-6, 7-14, 15-24, 25-64, 65-74 ja yli 75 miehet ja naiset Perhetyyppi:

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki. Hyvinvointikertomus. luonnos 2017 kh kv

Savonlinnan kaupunki. Hyvinvointikertomus. luonnos 2017 kh kv Savonlinnan kaupunki Hyvinvointikertomus luonnos 2017 kh 24.4.2017 kv Sisällys 1 Hyvinvointikertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat, luottamushenkilöt, työryhmät):... 2 2 OSA I Päättyvän valtuustokauden

Lisätiedot

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti

Terveyden edistämisen. TULE parlamentti Terveyden edistämisen politiikkaohjelma l TULE parlamentti 4.12.2008 Miksi tarvitaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä? Terveys on arvo sinänsä Työllisyysaste on saatava nousuun terveyttä, työ- ja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT

ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT 23.5.2011 ASUKKAIDEN HYVINVOINTIOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTAMITTARIT Lasten ja nuorten ohjelma Turusta parempi kasvukaupunki Turku tukee lasten ja nuorten kasvua ja vanhempien kasvatustehtävää ennalta

Lisätiedot

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 Hyvinvointisuunnitelma 2017-2021 (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 HYVINVOINTIKERTOMUKSEN TULOSTEN JA YHTEENVEDON PERUSTEELLA LAADITAAN PAINOPISTEALUEET HYVINVOINTISUUNNITELMA EHDOTUS PAINOPISTELUALUEISTA

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä

Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Tervola kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä Terveyden edistämisen työryhmä 23.2.2010 Tervolan kunnan toiminta-ajatus Hyvinvoinnin lisääminen tervolalaisen kulttuuriperinteen pohjalta maaseutuelämän myönteisiä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT FINAL 14.3.2016 = liikunta-indikaattoreita MaMu = maahanmuutto - = mielenterveys = mukana nykyisessä Pirkanmaan

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty

Palvelut. Minna Joensuu/ Espoon kaupunki. minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty Palvelut Minna Joensuu/ n kaupunki minna.joensuu[at]espoo.fi Päivitetty 5.3.2018 Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja -etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Toisen asteen ja korkea-asteen koulutus

Lisätiedot

Taustaa. Valtuustokausi

Taustaa. Valtuustokausi Hyväksytty kunnanvaltuustossa XX.XX.7 Taustaa Kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

Kemijärven hyvinvointisuunnitelma ja hyvinvointikertomus vuosille

Kemijärven hyvinvointisuunnitelma ja hyvinvointikertomus vuosille Kemijärven hyvinvointisuunnitelma ja hyvinvointikertomus vuosille 2014-2016 Suunnitelman vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat, luottamushenkilöt, työryhmät): Hyvinvointi- ja turvallisuusneuvottelukunta

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 1. Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation suosittelemat indikaattorit kunnille Väestön taustatietoja kuvaavat indikaattorit Kokonaisväestömäärä

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö

Palvelut. Helsingin seudun keskeiset tunnusluvut / Espoon kaupungin kaupunkikehitysyksikkö Palvelut Terveyspalvelut Sosiaalipalvelut ja etuudet Varhaiskasvatus ja perusopetus Nuorten ja aikuisten toisen asteen koulutus ja muu aikuiskoulutus Kulttuuri, liikunta ja vapaa-ajanpalvelut Terveyspalvelut

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Enontekiö 1.3.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde Tuula

Lisätiedot

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari 28.9.2017 Vuokatti Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakunnan ja kunnan yhteisenä tehtävänä Saara Pikkarainen, erikoissuunnittelija, TtM Kainuun sote

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

Hyvinvointia yhdessä ja Marja-Liisa Honkanen

Hyvinvointia yhdessä ja Marja-Liisa Honkanen Hyvinvointia yhdessä 25.1.2018 ja 21.2 2018 Marja-Liisa Honkanen Strategian rinnalla hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin lisäämiseen tarvitaan kaikkien panosta Yhdessä on enemmän kuin jokainen taho erikseen

Lisätiedot

Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista

Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista Tuokiokuvia Pohjois-Karjalan hyvinvointiprofiilista Järjestöasiain neuvottelukunnan kokous 8.11.2013 klo 9.00 11.00 Timo Renfors va. maakuntasuunnittelija 050 544 3802 timo.renfors@kansanterveys.info Indikaattoritiedon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin

Lisätiedot

8.1 Lapset ja lapsiperheet Lapsiperheiden toimeentulo

8.1 Lapset ja lapsiperheet Lapsiperheiden toimeentulo Johdanto Länsi- ja Keski-Uudenmaan kuntien välinen vertailu Länsi- ja Keski-Uusimaa elinympäristönä Keski-Uusimaa Karviainen Kirkkonummi 7 LOST ja Luvussa tarkastellaan lähemmin Hangon ja n kuntia tilastojen

Lisätiedot

Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto

Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto Strategisten tilastoindikaattoreiden kehitystrendi- ja vertailutietoaineisto Tausta ja tarkoitus Tähän aineistoon on koottu strategisten tilastoindikaattoreiden trendi- ja vertailutietoja Uudenmaan alueiden

Lisätiedot

Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus. Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus

Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus. Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus 5.2.2019 Maakunnan hyte-tehtävä Maakuntien tehtävänä on seurata väestönsä hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat, luottamushenkilöt, työryhmät):

Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat, luottamushenkilöt, työryhmät): Dokumentin sisältö Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat, luottamushenkilöt, työryhmät): OSA I PÄÄTTYVÄN VALTUUSTOKAUDEN ARVIOINTI 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannustin kunnalle ja maakunnalle Terve-Kunta -seminaari 28.9.2017 Sarita Friman-Korpela, STM 1 7.3.2017 - 2 28.9.2017 - Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta

Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Opiskelu- ja työterveyshuollon ulkopuolelle jääneiden ennaltaehkäisevät terveyspalvelut raportti Lapin kuntien tilanteesta Työkokous hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisesta 13.4.2016 Lapin aluehallintovirasto

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

KITTILÄ KUNTALAISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ. Eija Takalokastari th, terveyden edistämisen yhdyshenkilö Kittilä 2.6.2010

KITTILÄ KUNTALAISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ. Eija Takalokastari th, terveyden edistämisen yhdyshenkilö Kittilä 2.6.2010 KITTILÄ KUNTALAISTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Eija Takalokastari th, terveyden edistämisen yhdyshenkilö Kittilä 2.6.2010 TYÖLLISYYS VUONNA 2008 Kittilässä nuorisotyöttömiä oli 4.7 % 15-24-vuotiaasta työvoimasta.

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET

TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET TERVEYS JA TOIMINTAKYKY TA 2015 TAVOITTEET JA TOIMENPITEET Valiokuntaesittely Jouko Koskela 27.1.2015 TERVEYS JA TOIMINTAKYKY Palvelujen tehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan edistäminen, terveyden,

Lisätiedot

Keskeisimmät muutokset paketin Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima hyvinvointitiedossa

Keskeisimmät muutokset paketin Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima hyvinvointitiedossa LIITE: Pakettikohtainen arviointi Paketti 1: Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Keskeisimmät muutokset paketin Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima hyvinvointitiedossa Liperin kunnan asukasluku on

Lisätiedot

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Dnro:504/00.01.01/2015 Hyvinvointi-indikaattorit 2003-2013 Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman 2012-2013 tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Vertailuun on valittu hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

TAIVALKOSKEN KUNTA LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

TAIVALKOSKEN KUNTA LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS TAIVALKOSKEN KUNTA LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 2020 Sisällys Sisällys. 2 HYVINVOINTIKERTOMUS.. 3 OSA I PÄÄTTYVÄN VALTUUSTOKAUDEN ARVIOINTI 3 Indikaattorit 4 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden

Lisätiedot

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Uusi Päijät-Häme / maakuntavalmistelu Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Turvallisuusverkosto 19.4.2018 Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Taustaa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämis (hyte)

Lisätiedot