APUA! Katastrofirahasto tiedottaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "APUA! 32012. Katastrofirahasto tiedottaa"

Transkriptio

1 APUA! Katastrofirahasto tiedottaa

2 Ihmiset pelkäävät, ettei kukaan auta Sahelin alueella tarvitaan hätäapua, mutta myös pidempiaikainen ratkaisu nälänhädän poistamiseksi. Olen ollut Malin Punaisen Ristin vapaaehtoinen 12 vuotta, enkä koskaan ole nähnyt näin pahaa katastrofia kuin mitä nälänhätä nyt on. Asun itse Kayesin kaupungissa ja olen käynyt pienissä kylissä syrjäseuduilla. Siellä ihmisten aitat ovat täysin tyhjiä ruuasta. Esimerkiksi Feguin kylässä viime vuosi oli täysi katastrofi. Kesäkuussa satoi rankasti ja kylä kärsi tulvista. Osa ihmisistä menetti kotinsa ja karjansa, ja kuukauteen kaikki työnteko oli mahdotonta. Siemenet, jotka oli istutettu ennen sateita, pyyhkiytyivät pois. Kun elonkorjuun aika koitti, mitään ei ollut jäljellä. Nyt ruokaa ei ole. Kun tapaan ihmisiä, he kertovat olevansa huolissaan siitä, että kukaan ei tule auttamaan. He ajattelevat, että osa ihmisistä selviytyy ja osa ei, eikä sille voi mitään. Olen ylpeä siitä, että olen Punaisen Ristin vapaaehtoinen ja voin auttaa hei- tä. Kun kierrän kylissä, vien mukanani syötävää. Istumme yhdessä, syömme ja keskustelemme. Joskus avunsaajat liikuttuvat saamastaan avusta. Ne ovat todella koskettavia hetkiä. Vaikka ruokaa tarvitaan, pelkkä ruokajakelu ei riitä. Meidän täytyy kehittää pidempiaikaisia ratkaisuja ruokatilanteen parantamiseksi, sillä emme voi olla riippuvaisia avusta. Uskon, että esimerkiksi nykyaikaisiin viljelytekniikoihin ja koulutukseen sijoittaminen auttaisi. Myös uusien kasvilajien viljely voisi olla yksi ratkaisu. Nyt se on kuitenkin mahdotonta, sillä ihmisillä ei ole mitä sijoittaa. Hätäapua ja rahaa tarvitaan kipeästi, jotta ihmiset pärjäävät seuraavaan satoon saakka. N faly Traore Punaisen Ristin vapaaehtoinen, Mali APUA! K atastrofirahasto tiedot ta a Katastrofirahaston tiedote ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Toimitus: Hannu-Pekka Laiho, vastaava, Anna Vuorinen, toimitussihteeri Kansikuva: Mollie Godinez IFRC Taitto: Limukka / Leena Aalto Osoitteenmuutokset: / lahjoittajarekisteri Suomen Punainen Risti, Tehtaankatu 1 a, Helsinki Painopaikka: Kirjapaino Laine Direct Oy - 2 -

3 APUA TARVITAAN Malissa kärsitään nälästä ja konfliktista Väestön omat voimat eivät riitä selviytymiseen, hätäavun tarve on akuutti. Kadiatou Konnarelle jokainen päivä on taistelua, jotta hänen seitsemän lastaan saisivat syödäkseen. Hän on leski, eikä hänellä ole omaa maata, missä kasvattaa ruokaa. Konnare asuu Sakabalassa, maalaiskylässä Malissa Sahelin alueella. Alueella kärsitään vakavasta nälkäkriisistä. Autan muita hirssijauhon valmistamisessa ja olen saanut yli jäänyttä hirssiä omaan käyttöön. Yleensä tähteet käytetään eläimien ruokkimiseen, mutta edellinen sato oli niin huono, että syömme kaiken, mitä voimme, Konnare sanoo. Ruuan hinnan nousu maailmanmarkkinoilla näkyy Konnaren paikallisella torilla. Köyhimmillä perheillä ei ole varaa ostaa ruokaa. He, joilla on lampaita tai vuohia, myyvät ne halpaan hintaan saadakseen rahaa. Samanaikaisesti he tietävät, että kotieläinten myyminen johtaa vaikeuksiin myöhemmin. Kaikki keinot käyttöön Perheet, joilla ei ole karjaa myytäväksi, keksivät muita selviytymiskeinoja. Osa etsii ruokaa luonnosta tai vähentää päivittäin syötävien aterioiden määrää. Monet tukeutuvat perheenjäseniinsä ja ystäviinsä tai lähettävät osan perheestään kaupunkeihin töitä etsimään. Ystäväni ja naapurini auttavat minua. Olen myös saanut lisäansioita pesemällä muiden pyykkejä, mutta nyt kenelläkään ei ole rahaa maksaa siitä. Olen yrittänyt poimia hedelmiä, mutta en ole löytänyt riittävästi lasteni tarpeisiin, Konnare luettelee. Kuten Konnaren lapset, yli 18 miljoonaa lasta menee nukkumaan nälkäisenä. Aliravitsemus on kasvava ongelma, se lisää sairauksia ja on ajanut tuhannet ihmiset hengenvaaraan. Kaikkein eniten nälästä kärsivät vanhukset sekä lapset, joiden kasvu häiriintyy puutteellisen ravinnon takia. Konflikti pahentaa tilannetta Malissa ruokakriisin uhreja auttavat Malin Punainen Risti ja kansainvälinen Punainen Risti. Malissa Punainen Risti on järjestänyt ruokajakelua, jakanut siemeniä viljelyyn ja hankkinut polttoainetta vesijärjestelmän ylläpitämiseksi. Tarvetta humanitaariselle avulle lisää Malin pohjoisosassa käytävät taistelut. Malin sisäisen konfliktin takia noin ihmistä on joutunut pakenemaan. Punainen Risti auttaa sekä maan sisäisiä pakolaisia että naapurimaihin, kuten Nigeriin ja Burkina Fasoon paenneita. Kansainvälinen Punainen Risti on järjestänyt pakolaisille väliaikaismajoitusta ja lääkkeitä. Suomen Punainen Risti on ulkoministeriön tuella rahoittanut avustusoperaatiota Malissa ja Nigerissä yhteensä 1,6 miljoonalla eurolla vuonna Avun on vienyt perille kansainvälinen Punainen Risti. Lisäksi Suomen Punainen Risti on lahjoittajien tuella auttanut Sahelin alueella Senegalissa, Burkina Fasossa ja Tsadissa. Sahelilla työskentelee suomalainen avustustyöntekijä. Kuva Sarah Oughton Kadiatou Konnare asuu seitsemän lapsensa kanssa ruokapulasta kärsivässä Malissa.

4 APUA MAAILMALLE Kuva ICRC Pakistanilaismies on saanut ruokatarvikkeita Punaiselta Ristiltä tulvien jälkeen syksyllä Nälkäpäivänä lievitetään hätää Nälkäpäivänä ei tarvitse miettiä, olisiko jotain, mitä minä voisin tehdä. Kaikki saavat auttaa. Kun maanjäristys hajottaa kokonaisia asuinalueita tai tulva tuhoaa elinkeinon, joutuu ihminen ulkopuolisten avun varaan. Äkilliset luonnonkatastrofit aiheuttavat väistämättä erilaista hätää, kuten kodittomuutta, nälkää tai taloudellista turvattomuutta. Silloin on vaikea selvitä yksin. Hätä voi syntyä myös hiljaisten katastrofien seurauksena. Esimerkiksi kuivuus aiheuttaa pitkäaikaisia ongelmia, kun vähäisten sateiden takia sadot näivettyvät ja ruuan saatavuus vaikeutuu. Aliravitsemus lisää tauteja ja sairastelu johtaa työkyvyttömyyteen. Ongelmat moninkertaistuvat ja lisäävät avun tarvetta. Pienillä teoilla iso muutos Jotta vaikeuksien kierre ei pääse alkamaan, Punainen Risti antaa hätäapua heti katastrofien satuttua. Sen lisäksi Punaisen Risti jää auttamaan katastrofien jälkeen sekä auttaa alueilla, joilla ongelmat ovat pitkäkestoisia. Punaisen Ristin avun vievät perille paikalliset vapaaehtoiset. Koska työ tehdään aina paikallisten kanssa yhteistyössä, työllä saadaan aikaan pysyviä muutoksia. Kun työ suunnitellaan hyvin, Nälkäpäivänä lahjoitetut eurot auttavat pitkään. Ei hätää, jos sinä autat Nälkäpäivänä ei tarvitse miettiä, olisiko jotain, mitä minä voisin tehdä. Nälkäpäivänä kaikilla on mahdollisuus auttaa. Lahjoittajana tai lähtemällä kerääjäksi olet käynnistämässä avun ketjua, ja teet korvaamattoman tärkeää työtä. Ilman vapaaehtoisten ja lahjoittajien tukea Punainen Risti ei voisi toimia

5 APUA MAAILMALLE Mihin apu menee? Viime vuoden Nälkäpäivänä kerätyillä rahoilla on autettu kymmenissä eri maissa. Esimerkiksi: Nepalissa naisten ja vähemmistöjen asemaa on parannettu tukemalla elinkeinon harjoittamista. Malawissa on rakennettu kastelujärjestelmiä. Nigerissä ja Malissa on rahoitettu terveydenhoitoa ja annettu ruoka-apua. Mosambikissa on järjestetty rokotuskampanjoita ja hankittu malariaverkkoja. Filippiineillä on autettu trooppisten hirmumyrskyjen uhreja syksyllä Pohjois-Koreassa on tuettu tulvien jälkeistä jälleenrakennusta. Kolumbiassa on kunnostettu kouluja ja terveyskeskuksia sekä hoidettu miinojen uhreja. Rahoilla autetaan myös Suomessa Operaatio Nälkäpäivässä kerätään varoja Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Katastrofirahastoon tallennetut varat ovat sitomattomia, joita ei ennalta ole kohdistettu tiettyyn kohteeseen. Siksi niitä voidaan käyttää tarpeen mukaan siellä, missä on hätä. Myös Suomessa voi tulla hätä. Valtaosa avustusvaroista suuntautuu ulkomaille, mutta lahjoituksilla autetaan myös täällä kotimaassa. Katastrofirahaston varoilla voidaan hankkia esimerkiksi ruokaa, väliaikaismajoitus ja lääkkeitä silloin, jos tulipalo tuhoaa kaiken. Apu voi olla myös henkistä tukea onnettomuuksien uhreille tai heidän läheisilleen. Punainen Risti on mukana Vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa, minkä mukana vapaaehtoisemme osallistuvat esimerkiksi kadonneiden etsintöihin. Tätä rahoitetaan myös katastrofirahastoon lahjoitetuilla varoilla. Nälkäpäivä Tule mukaan! Operaatio Nälkäpäivä haastaa mukaan juuri sinut! Tule keräämään ja pyydä kaverisikin mukaan! Lisää tietoa ja keräyspaikat löytyvät osoitteessa: Tilinumero: IBAN: FI SWIFT/BIC: NDEAFIHH - 5 -

6 Punainen Risti parantaa terveyttä ja tuo turvaa Pohjois- Koreassa Kuva Viivi Berghem Erityisesti äitien ja lasten terveyteen panostetaan Punaisen Ristin klinikalla.

7 APUA MAAILMALLE Punainen Risti ylläpitää Dokjen kylässä klinikkaa, jossa hoidetaan muun muassa äitejä ja lapsia. Punainen Risti on yksi harvoista humanitaarisista järjestöistä, joiden sallitaan toimia suljetussa maassa. Järjestö on täydentänyt terveydenhuoltoa Pohjois-Koreassa jo yli vuosikymmenen ajan. Pölyinen hiekkatie johtaa pieneen valkoiseksi rapattuun taloon, jonka oven yläpuolelle on maalattu punaisilla kirjaimilla ri-klinikka. Olemme Dokjen kylän terveysaseman portailla Pyonhwonin piirikunnassa Pohjois-Koreassa. Klinikkaa johtaa Tohtori Kim Rin Goon. Hänen apunaan työskentelee kolme lääkäriä, kaksi sairaanhoitajaa sekä kätilö. Asukkaita terveysaseman alueella on nelisentuhatta, joista alle viisivuotiaita lapsia on reilu kolmesataa. Klinikalla käy päivittäin parikymmentä potilasta, kotikäyntejä tehdään joka päivä Suomen Punainen Risti tukee klinikoiden toimintaa. Terveysasema on palvellut Dokjen kylän asukkaita jo 40 vuoden ajan ja Punaisen Ristin tuki on ollut välttämätöntä hyvän hoidon turvaamiseksi. Erityisen tärkeänä tohtori Kim Rin Goon pitää Punaisen Ristin lääkejakelua. Lapsipotilaille antibiootit, vitamiinit, sinkki ja rauta ovat jatkuvassa käytössä. Näiden lisäksi lääkärit ja hoitajat hyödyntävät klinikan yrttipuutarhan antimia. Dokjen kylä on peltojen keskellä ja suurin osa asukkaista saa elantonsa maanviljelystä. Elämä on rankkaa. Kaikki työ tehdään käsin. Koneita ei ole, ja eläimetkin ovat harvassa. Hoitoa voi saada melkein vuoden jokaisena päivänä. Klinikka sulkee ovensa vain kolmena päivänä vuodessa, jolloin myös paikallisten kolhoositilojen työntekijät ovat vapaalla. Turvallinen äitiys ja lasten hyvinvointi etusijalla Turvalliseen äitiyteen, vastasyntyneiden ja lasten terveyteen panostetaan erityisesti. Alle viisivuotiaat lapset sekä raskaana olevat naiset kuuluvat haavoittuvimpien joukkoon. Dokjen kylän ri-klinikalla hoidetaan noin 3-4 synnytystä kuukaudessa. Äidit käyvät säännöllisillä kontrollikäynneillä raskausaikanaan, ja vastasyntyneiden kehitystä seurataan tiiviisti. Yleisimmät sairaudet kylässä ovat ripulitaudit ja hengityselinsairaudet. Myös anemia on yleinen etenkin raskaana olevien naisten keskuudessa. Suomen Punaisen Ristin tukeman terveystyön yksi tavoite on terveysvalistuksen takaaminen, sillä yleisimmät terveysongelmat, kuten ripulitaudit, on ehkäistävissä yksinkertaisin keinoin, kuten hygienia- ja sanitaatio-oloja parantamalla. Klinikan käytävän seinille on ripustettu käsin maalattuja tauluja, jotka ohjeistavat ihmisiä terveellisiin elämäntapoihin. Dokjen kylän ri-klinikan alueella on kaksi terveysvapaaehtoista, jotka antavat terveysvalistusta ja pitävät ensiapupisteitä. Tarvittaessa he ohjeistavat ihmisiä kääntymään ri-klinikan palveluiden puoleen. Vuonna 2012 tavoitteena on parantaa kylälääkäreiden ja vapaaehtoisten yhteistyötä entisestään; tällä hetkellä lääkärit ja vapaaehtoiset tapaavat pari kertaa kuukaudessa. Suomen Punainen Risti tukee vuonna 2012 Pohjois-Korean Punaisen Ristin yhteisöperustaista terveystyötä eurolla. Työ rahoitetaan ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroista sekä Punaisen Ristin katastrofirahastosta

8 AJANKOHTAISTA Joko sinä olet kuukausilahjoittaja? Punainen Risti tarvitsee auttamisvalmiuden ylläpitämiseksi säännöllisiä lahjoituksia. Lahjoitusten ansiosta avustustarvikkeet ja -työntekijät ovat valmiina heti, kun jotain sattuu Suomessa tai maailmalla. Säännöllisten lahjoitusten avulla myös pitkäjänteisessä kehitysyhteistyössä saadaan merkittäviä tuloksia aikaan. Kuukausilahjoittaminen on helppo tapa auttaa. Täyttämällä valtakirjan ja ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi olet joka kuukausi mukana auttamisen ketjussa. Kuukausittain lahjoitettavan summan voit itse päättää. Suositeltava minimisumma on 6 euroa. Voit halutessasi ryhtyä myös kotimaan toiminnan kuukausilahjoittajaksi. Kuukausilahjoittajaksi voit liittyä verkossa osoitteessa: Lisätietoa lahjoittamisesta: p Kuva Devaka Seneviratne, IFRC Liity hyvään jengiin! Punaisen Ristin jäsenenä saat enemmän tietoa meistä ja samalla autat. Jäsenet ja vapaaehtoiset ovat Punaisen Ristin selkäranka ja sydän. Liittymällä jäseneksi autat Punaista Ristiä muun muassa avustus- ja vapaaehtoistyön sekä ensiapukurssien järjestämisessä. Pienelläkin summalla saadaan paljon aikaan. Erilaisia jäsenyysmuotoja ovat vuosijäsenyys, nuorisojäsenyys (alle 29-vuotiaille), ainaisjäsenyys sekä perhejäsenyys. Jäsenyys on voimassa vuoden loppuun asti, ainaisjäsenyys ikuisesti. Jäsenenä voit vaikuttaa osallistumalla paikallisosastosi toimintaan. Jäsenetuina saat neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Avun maailma -lehden sekä alennusta muun muassa ensiapukoulutuksista. Voit antaa jäsenyyden myös lahjaksi. Jäseneksi voi liittyä osoitteessa Virtuaalilippaalla oma keräys nettiin Punainen Risti ottaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa käyttöön virtuaalisen keräyslippaan. Yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat perustaa lippaan verkkosivuilleen tai työpaikan intranetiin. Siihen voi lahjoittaa, ja lahjoittajat ja muut sivun käyttäjät voivat reaaliajassa seurata, kuinka paljon he ovat keränneet. Virtuaalisen lippaan nettiosoitetta voi jakaa kavereiden kesken Facebookissa. Virtuaalisen lippaan voi perustaa osoitteessa: Suomen Punaisen Ristin kansainvälinen apu Kooste kansainvälisestä avusta on luettavissa osoitteessa

APUA! Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 32011 Katastrofirahasto tiedottaa Vapaaehtoisuus on aina ajankohtaista Mukana voi olla pienenkin hetken silloin tällöin kaikki auttaminen on arvokasta. Tein päätöksen lähteä Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA Haluamme kertoa La La La (Brazil 2014) -videolla Maailman ruokaohjelmasta ja sen tärkeästä taistelusta nälkää vastaan. Shakira ja Activia tukevat yhdessä Maailman

Lisätiedot

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 22014 HUMANITAARINEN APU ON VIESTI INHIMILLISYYDESTÄ Lehtien otsikot ja uutisten aiheet ovat muutamassa kuukaudessa huolestuttavasti muuttuneet. Sota on aina ennenkin

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

APUA! 42011. Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! 42011. Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 42011 Katastrofirahasto tiedottaa Kuivuuden tuoma kurjuus näkyy kaikessa Kenialaiset ponnistelevat kuivuusongelmien voittamiseksi. Ilta on kuuma ja sysimusta. Voinko näin pimeää edes olla? Ei ole

Lisätiedot

Ojenna kätesi yhdessä työkavereidesi, harrastusryhmäsi tai ystäviesi kanssa.

Ojenna kätesi yhdessä työkavereidesi, harrastusryhmäsi tai ystäviesi kanssa. Ojenna kätesi yhdessä työkavereidesi, harrastusryhmäsi tai ystäviesi kanssa. Verensiirron tarvitsee Suomessa noin 50 000 ihmistä vuosittain. Se tarkoittaa yhtä uutta potilasta joka kymmenes minuutti. Luovutettua

Lisätiedot

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito 2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito Punaisen Ristin varautuminen Uhat, riskit ja haavoittuvaisuus Perusteet varautumiselle Punaisessa Ristissä Ohjaavat asiakirjat ja sopimukset Tehtävät

Lisätiedot

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla.

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. PUNAISEN RISTIN HAASTEET Kristiina Kumpula pääsihteeri Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. SUOMEN PUNAINEN RISTI Julkisoikeudellinen yhdistys: Laki Suomen

Lisätiedot

Project SIerra, A Family and a Future

Project SIerra, A Family and a Future Project SIerra, A Family and a Future Soroptimist International ja Hope and Homes for Children -järjestöjen nelivuotinen yhteistyöprojekti 2007 2011. Sierra Leone perustietoja Pinta-ala: 71 740 km² Asukasluku:

Lisätiedot

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Valmiudessa Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Iloa auttamisesta vapaaehtoisten koulutusristeily Pekka Mattila 16.10.2015 OHJELMAMME TÄNÄÄN 15:00 Tervetuloa! 15:10 Esittäytymistä 15:40

Lisätiedot

Life&Future. Hyvää alkanutta vuotta 2010 sinulle ja läheisillesi toivottaen LIFE AND FUTURE RY. Irmeli Kojonen

Life&Future. Hyvää alkanutta vuotta 2010 sinulle ja läheisillesi toivottaen LIFE AND FUTURE RY. Irmeli Kojonen RUOKAKRIISI KOETTELEE KOVIMMIN KÖYHIMPIÄ 10.1.2010 Globaali ruokakriisi on todellisuutta. Myös Etelä-Intiassa pitkäaikainen ruokapula, joka johtuu pitkien kuivien kausien ja niitä seuranneiden entistä

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot

Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä.

Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä. Hampaasi ovat tärkeät. Tarvitset niitä joka päivä. Hampaasi ovat tärkeät Tarvitset hampaitasi joka päivä kun syöt, naurat ja puhut. Ehjät hampaat ja terve suu ovat tärkeitä hyvän elämän edellytyksiä. Mene

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä

Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Autettavasta auttajaksi Punaisessa Ristissä Turvapaikanhakijan kotoutuminen ja hyvinvointi vapaaehtoinen rinnalla kulkijana Milla Mäkilä Stressiä aiheuttavia tekijöitä vastaanottokeskuksessa Epätietoisuus

Lisätiedot

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien

Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen

Lisätiedot

Ääni ilman oikeutta?

Ääni ilman oikeutta? JÄRJESTÄJÄN OPAS Ääni ilman oikeutta? Ideoita kampanjointiin ja globaalin hyvinvoinnin tasaamiseen Meena Khan Naiset vailla ääntä Naiset ja lapset ovat usein suurimpia kärsijöitä konfliktitilanteissa.

Lisätiedot

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA

Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA Punaisen Ristin ohjelmaa alakouluille 2016 ILOA AUTTAMISESTA 2 Iloa auttamisesta! Uskomme, että lapset haluavat auttaa, oli kyse sitten ensiavusta, vanhuksen ilahduttamisesta tai keräyksestä. Laura Kotila

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

TE4 Terveystiedon abikurssi. Terveydenhuolto ja Suomi

TE4 Terveystiedon abikurssi. Terveydenhuolto ja Suomi TE4 Terveystiedon abikurssi Terveydenhuolto ja Suomi TERVEYSPALVELUJÄRJESTELMÄN RAKENNE SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Kansanterveyslaki SAIRAANHOITOPIIRIT KUNNALLISET TERVEYS- PALVELUT YLIOPISTOLLISET

Lisätiedot

Haluatko parempaa tuottoa rahoillesi?

Haluatko parempaa tuottoa rahoillesi? Sijoitusvakuutus Haluatko parempaa tuottoa rahoillesi? Mandatum Lifen Sijoitusvakuutus sopii hyvin sekä omasta että läheisten taloudellisesta turvasta huolehtimiseen, kertyneiden varojen pitkäaikaiseen

Lisätiedot

Punainen Risti viranomaisten tukena

Punainen Risti viranomaisten tukena Punainen Risti viranomaisten tukena Punaisen Ristin valmiustoiminnalla varaudutaan ennalta suunnitellusti oikea-aikaiseen ja tehokkaaseen toimintaan onnettomuuksien ja erityistilanteiden ennaltaehkäisemiseksi,

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen ilman sitä maapallolla olisi 33 C kylmempää. Ihminen voimistaa kasvihuoneilmiötä ja siten lämmittää ilmakehää esimerkiksi

Lisätiedot

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET Kuntalaisaloite asumispalveluiden järjestämiseksi tamperelaisille kehitysvammaisille - Tarja Viitapohja ym. (Dno TRE: 4108/05.01.05/2016)

Lisätiedot

Miten perustamme Naapuruuspiirin?

Miten perustamme Naapuruuspiirin? Miten perustamme Naapuruuspiirin? Naapuruuspiiri-idea Pyritään luomaan Verkosto, jossa olisi eri toimijoita asuinalueilta esim. asukasyhdistykset, koulut, seurakunnat, sosiaali- ja terveystoimi, yksityiset

Lisätiedot

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi?

2. Oletteko osallistuneet hoito- ja palvelusuunnitelman tekoon? a. kyllä b. ei, miksi? ASIAKASPALAUTE Tämän asiakaspalaute keskustelun tarkoituksena on asiakkaan saamien palveluiden kehittäminen. Kysymyksiin vastataan keskustelemalla asiakkaan (ja omaisen) kanssa. Kotihoidon työntekijä osallistuu

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA 2016 VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KESKEISET TULOKSET 1(2) Varainhankinta kuuluu nyt aiempaa useammin (73 %! 84 %) osana jonkun toimenkuvaan.

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

Maailmanlaajuinen kansainvälinen rahasto maanpäällisen paratiisin perustamiseksi perustamisyhdistyksen säännöt

Maailmanlaajuinen kansainvälinen rahasto maanpäällisen paratiisin perustamiseksi perustamisyhdistyksen säännöt Maailmanlaajuinen kansainvälinen rahasto maanpäällisen paratiisin perustamiseksi perustamisyhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Yhdistys Maailmanlaajuinen kansainvälinen rahasto maanpäällisen paratiisin

Lisätiedot

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Taulukkoraportti Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Tässä taulukkoraportissa verrataan kaupan esimiesten ja myymälätyöntekijöiden työn voimavaroja, vaatimuksia ja hyvinvointia. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä

Täyttä elämää eläkkeellä Täyttä elämää eläkkeellä Saija Ohtonen-Jones 5.2.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö auttaa katastrofien ja onnettomuuksien

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

Soluista elämää. Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle

Soluista elämää. Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle Soluista elämää Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle Perehdy huolella tietopakettiin ennen liittymistäsi Kantasolurekisteriin. Rekisteriin liitytään osoitteessa www.soluistaelämää.fi kantasolujen

Lisätiedot

Ruut: Rakkauskertomus

Ruut: Rakkauskertomus Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

ZA4883. Flash Eurobarometer 247 (Family life and the needs of an ageing population) Country Specific Questionnaire Finland

ZA4883. Flash Eurobarometer 247 (Family life and the needs of an ageing population) Country Specific Questionnaire Finland ZA4883 Flash Eurobarometer 247 (Family life and the needs of an ageing population) Country Specific Questionnaire Finland 2008 EUROBAROMETER ON FAMILIES, AND ADAPTING TO THE NEEDS OF AN AGEING POPULATION

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 2003/2146(INI) 4. marraskuuta 2003 LAUSUNTO naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle

Lisätiedot

Sädehoitoon tulevalle

Sädehoitoon tulevalle Sädehoitoon tulevalle Satakunnan sairaanhoitopiiri Sädehoitoyksikkö Päivitys 10//2015 Päivittäjä MM, mi Tämä opas on selkokielinen. Saat siitä tietoa helposti ja nopeasti. Ohjeen laatinut: Satakunnan sairaanhoitopiiri,

Lisätiedot

Bingo maailman kaupasta

Bingo maailman kaupasta Bingo maailman kaupasta Teemat: Globaali taloudellinen velka, ekologinen velka, maailmankauppa, reilu kauppa Kesto: 30 min? Osallistujia: 6 + Ikäsuositus: 13 + Tarvikkeet: Pelipohjat pareille tai pienille

Lisätiedot

Kansalais- ja vapaaehtoistyö

Kansalais- ja vapaaehtoistyö Kansalais- ja vapaaehtoistyö Yhdistysverkosto ry 2016 Juha Saurama 2015 Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta Ihmiset eivät enää osallistu entisessä määrin perinteiseen kansalaisja vapaaehtoistoimintaan Ihmiset

Lisätiedot

Kouluttajaohje: Henkisen tuen heräteinfo - Henkisen ensiavun perusteita

Kouluttajaohje: Henkisen tuen heräteinfo - Henkisen ensiavun perusteita Kouluttajaohje: Henkisen tuen heräteinfo - Henkisen ensiavun perusteita Kesto: 3 tuntia (3*45 min) Ryhmä: noin 15 henkeä Tavoitteena on antaa perustietoa tekijöistä, jotka aiheuttavat stressiä onnettomuus-

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

KÄSIKIRJA LAPSEN KUMMILLE

KÄSIKIRJA LAPSEN KUMMILLE KÄSIKIRJA LAPSEN KUMMILLE SISÄLTÖ TERVETULOA SOS-KUMMIKSI 4 Tervetuloa SOS-kummiksi 5 Miten tukesi käytetään? Kuva: Magnus Jønck/Diegos Kuva: Dominic Sansoni KUMMIUDESTA 6 Kummina oleminen 7 Kummilapsi

Lisätiedot

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi?

NUORTEN TALO. Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALO Miten Nuorten talo syntyi? NUORTEN TALON HISTORIA 2009: YLILYÖNTI AVASI OVENSA OSANA ETSIVÄÄ TYÖTÄ Etsivä työ avasi tammikuussa matalan kynnyksen kohtaamispaikka Ylilyönnin osana perustyötä.

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi.

Minä varoitan teitä nyt. Tarinastani on tulossa synkempi. Viima Viima Teräs ei ole mikään paha poika, mutta ei hän kilttikään ole. Hänen viimeinen mahdollisuutensa on koulu, joka muistuttaa vähän akvaariota ja paljon vankilaa. Heti aluksi Mahdollisuuksien talossa

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE

KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Vaasan kaupunki Vähänkyrön terveysasema Vähänkyröntie 11, 66500 Vähäkyrö puh. 06 325 8500 KOTONA TÄYTETTÄVÄ OMAHOITOLOMAKE AJOKORTTITARKASTUKSEEN TULEVALLE Sinulle on varattu seuraavat ajat ajokorttitodistukseen

Lisätiedot

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta.

Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Päivätyökeräys 2016 2017 Turvallista matkaa? Kampanja pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien puolesta. Tällä hetkellä Maailmassa on yli 60 miljoonaa ihmistä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa hakeakseen

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

2. Milloin psykiatrinen hoitotahto on pätevä? 3. Milloin psykiatrisesta hoitotahdosta voi poiketa?

2. Milloin psykiatrinen hoitotahto on pätevä? 3. Milloin psykiatrisesta hoitotahdosta voi poiketa? Psykiatrinen hoitotahto 30.8.2016 Saatteeksi Psykiatrinen hoitotahto on kehitetty vahvistamaan henkilön itsemääräämisoikeutta tilanteissa, joissa hän ei itse kykene osallistumaan hoitoaan koskevaan päätöksentekoon.

Lisätiedot

Asianajajille tehty kyselytutkimus sovintoneuvotteluista ja sovittelusta

Asianajajille tehty kyselytutkimus sovintoneuvotteluista ja sovittelusta Asianajajille tehty kyselytutkimus sovintoneuvotteluista ja sovittelusta Asianajajapäivä 13.1.2017 Antti Pulkkinen 1. Olen Vastaajien määrä: 201 2. Minkä ikäinen olet? 29 39-vuotiaita yht. 43 40 49-vuotiaita

Lisätiedot

Omaistuki Solnassa. Kuka on omaishoitaja?

Omaistuki Solnassa. Kuka on omaishoitaja? Omainen Solnassa Omaistuki Solnassa Omaistuki on suunnattu niille, jotka auttavat ja tukevat läheistään, joka ei pitkäaikaisen sairauden tai toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi selviä arjestaan omin avuin.

Lisätiedot

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI

JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI 1 JÄSENYHDISTYSTEN TOIMIHENKILÖKORTTI Yhdistyksen nimi: Yhdistyksen osoite: Sähköpostiosoite: www.sivut Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.vuosi Maksaneet jäsenet: hlöä Maksamattomat jäsenet: hlöä Jäsenten lapset:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 49 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto toivomusponnesta joustavien ikärajojen ja lähetteettömien palvelujen jatkamisesta nuorten päihdepalveluissa ja -hoidossa

Lisätiedot

Soluista elämää. Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle

Soluista elämää. Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle Soluista elämää Tietopaketti Kantasolurekisteriin liittyjälle Perehdy huolella tietopakettiin ennen liittymistäsi Kantasolurekisteriin. Rekisteriin liitytään osoitteessa www.soluistaelämää.fi kantasolujen

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖT TERVE! S. 100-108 (Mitä mielenterveys on?) Mieti parisi kanssa, miten määrittelisit mielenterveyden. Mielenterveys Raja mielen terveyden ja sairauden välillä on liukuva, sopimusvarainen

Lisätiedot

Lataa strategiset työkalut

Lataa strategiset työkalut Lataa strategiset työkalut Joiden avulla saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Mitä sinä tekisit, jos pystyisit rakentamaan jopa 4.000,00 kuukaudessa tuottavan tulovirran? Entä miten pitkään olet valmis

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA

ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA YK:n Polaari-vuosi ILMASTONMUUTOS ARKTISILLA ALUEILLA Ilmastonmuutos on vakavin ihmiskuntaa koskaan kohdannut ympärist ristöuhka. Ilmastonmuutos vaikuttaa erityisen voimakkaasti arktisilla alueilla. Vaikutus

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä elämäntapaa

Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä elämäntapaa Miltei 50 prosenttia mongoleista saa elantonsa paimentolaisuudesta. Paimentolaiset ovat riippuvaisia eläimistä: karjasta saadaan sekä ruokaa että tuloja. Ilmastonmuutos uhkaa paimentolaisten perinteistä

Lisätiedot

Hiihtoloma on Turussa käynnistynyt onneksi lumisin merkein. Nuorisojaosto toivottaa melojanuorille perheineen aktiivista lomaviikkoa.

Hiihtoloma on Turussa käynnistynyt onneksi lumisin merkein. Nuorisojaosto toivottaa melojanuorille perheineen aktiivista lomaviikkoa. Saaristomeren Melojat ry. TIEDOTE helmikuu 2016 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Hyvää hiihtolomaa! Kesätyöpaikat haussa hae 29.2. mennessä! Mia Dietrich-Isomaa osa-aikaiseksi nuorisovalmentajaksi Harjoitusmaksut

Lisätiedot

Tietoja toiminnasta 2016

Tietoja toiminnasta 2016 Tietoja toiminnasta 2016 Yhdistys tukee 400 orpolapsen koulunkäyntiä Hararessa Lapsista kasvaa oman maansa kehittäjiä Zimbabwe Entinen Etelä Rhodesia Väestö 13 milj. BKT/capita n. 600 $ Työttömyys 80-90

Lisätiedot

Miksi oli tärkeää perustaa globaali klinikka?

Miksi oli tärkeää perustaa globaali klinikka? Miksi oli tärkeää perustaa globaali klinikka? Pekka Tuomola Ylilääkäri : Sininauhasäätiö Lääketieteellinen johtaja: Barona Hoiva Pekka.tuomola@sininauha.fi 27.5.2015 Pekka Tuomola 1 Paperittomat siirtolaiset

Lisätiedot

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin?

10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? 10 yleistä kysymystä leivästä Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? Onko leipä terveellistä? Kyllä Leipä sisältää paljon hyvää kuitua, hiilihydraattia,

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland

ZA5209. Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland ZA5209 Flash Eurobarometer 269 (Intergenerational Solidarity) Country Specific Questionnaire Finland FLASH 269 Haluaisin kysyä muutaman kysymyksen, jotka liittyvät yhteiskuntamme muodostavien eri sukupolvien

Lisätiedot

Nimikkosopimushankkeen raportti 1-6.2013

Nimikkosopimushankkeen raportti 1-6.2013 Nimikkosopimushankkeen raportti 1-6.2013 Maa/alue Hanke Nepal Sahas vuoristoyhteisöjen kehittämishanke Hankenumero 22676 Kumppani Raportoija SAHAS Nepal SAHAS Nepal. Heikki Takko, Ruokaturvan neuvonantaja

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA

RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Versio 12.0 Käytetään kaikkien akuuttiin aivohalvaukseen 1.1.2012 tai sen jälkeen sairastuneiden rekisteröintiin. RIKS-STROKE - 3 KUUKAUDEN SEURANTA Nämä tiedot täyttää aivohalvausosaston hoitohenkilöstö

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki

VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI. Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN HYVÄKSI Turvallinen kunta seminaari 18.4.2013 Hamina Yrjö Heimonen Hyvinkään kaupunki IKÄÄNTYNEIDEN TURVALLISUUS Hyvinkään kaupungin turvallisuussuunnitelman 2013-2016 ja

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat!

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Hyvät omaishoitajien parissa toimivat! Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoasioista sekä liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta. Palautetta tiedotteesta

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY

ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY ONGELMIA TYÖPERUSTEISTEN OLESKELULUPIEN KANSSA ALI GIRAY S Ulkomaalaislaki: 36 (13.9.2013/668) > Voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Turvakotipalvelut Työkokous lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn liittyen 25.2.2016 Turvakotilaki Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalveluiden tuottajalle

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Miksi innostua suomalaisesta sosiaalisesta innovaatiosta nimeltä Naisten Pankki?

Miksi innostua suomalaisesta sosiaalisesta innovaatiosta nimeltä Naisten Pankki? NAISTEN PANKKI Miksi innostua suomalaisesta sosiaalisesta innovaatiosta nimeltä Naisten Pankki? 23.9.2016 Haasta itsesi huipulle Merja Talkio-Vilanen Naisten Pankki Tampere Leipomosta Naisten Pankkiin

Lisätiedot

Kenialaisten ja suomalaisten isien kokemuksia vaimoilleen tarjotun tuen merkityksestä. Helinä Mesiäislehto-Soukka, TtT, kätilö, lehtori SeAMK

Kenialaisten ja suomalaisten isien kokemuksia vaimoilleen tarjotun tuen merkityksestä. Helinä Mesiäislehto-Soukka, TtT, kätilö, lehtori SeAMK Kenialaisten ja suomalaisten isien kokemuksia vaimoilleen tarjotun tuen merkityksestä Helinä Mesiäislehto-Soukka, TtT, kätilö, lehtori SeAMK Tutkimuksen tausta Terve Afrikka verkoston kautta syntynyt

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

0% 10% 20% 30% 40% 50% 1% 2% 23% 25% 24% 21% 26% 24%

0% 10% 20% 30% 40% 50% 1% 2% 23% 25% 24% 21% 26% 24% Lehdistötiedote 18.4.2012 Kuvio 1. Puolet sijoittajista ilmoittaa kokevansa stressiä säästöjensä ajattelemisesta Minkä verran säästöjesi sijoittamiseen liittyvät ajatukset aiheuttavat sinulle stressiä?

Lisätiedot

PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI. Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa PAPERITTOMAT

PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI. Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa PAPERITTOMAT JA PUNAINEN RISTI Tukea, auttamista ja toimintaa osastoissa Paperittomien määrä kasvaa Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi 2015 Kielteisten turvapaikkapäätösten jälkeen tarjotaan vapaaehtoisen paluun mahdollisuutta

Lisätiedot

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki 19.9.20139 Jukka Mattila, Timo Keistinen, Anne Nordblad, Riitta-Maija Jouttimäki, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Kriittiset kohdat valinnanvapauden toteuttamisessa

Kriittiset kohdat valinnanvapauden toteuttamisessa Kriittiset kohdat valinnanvapauden toteuttamisessa Markku Pekurinen haastaa tutkijat Science slam tyyliin Pia Maria Jonsson, Timo T. Seppälä, Anne Whellams, Liina-Kaisa Tynkkynen, Timo Sinervo, Ilmo Keskimäki

Lisätiedot

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu

Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Humanpolis Rokua. Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu Palveluiden järjestämisen vaihtoehdot Oulu 21.9.2006 Tuomas Alasalmi konsernijohtaja Lähde: KEVA Lähde: KEVA 1 2 Elinajanodote vuosina 1980 ja 2000 Naiset Miehet 2000 1980 2000 1980 Ruotsi 77,4 72,8 Ranska

Lisätiedot

Kuinka usein käytät seuraavia aineita

Kuinka usein käytät seuraavia aineita Huumeiden käytön kartoitus ja hoitomotivaatio - DUDITE Asiakastunniste: Kuinka usein käytät seuraavia aineita (ks.dudit-huumeluettelo [1]) En koskaan Kokeillut Kerran 2-4 kertaa yhden tai kuussa tai kuussa

Lisätiedot

4 ensimmäistä sähköpostiasi

4 ensimmäistä sähköpostiasi 4 ensimmäistä sähköpostiasi 1 Ohjeet Nyt rakennetaan neljä viestiä, jotka voit lähettää sähköpostilistallesi. Jos et vielä osaa rakentaa sähköpostilistaa, lue tämä kirjoitus: http://www.valmentaja-akatemia.fi/sahkopostilista/

Lisätiedot

ZA4535. Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law. Country Specific Questionnaire Finland

ZA4535. Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law. Country Specific Questionnaire Finland ZA4535 Flash Eurobarometer 188 Consular Protection and Family Law Country Specific Questionnaire Finland Flash 188 : Family law & Consular protection D(7599) DG JAI 2006, Draft Questionnaire v2.1 INTRO.

Lisätiedot

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu

Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus. Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu Näkökulmia omaishoitajuuteen omaishoidon moninaisuus Kaksin et ole yksin seminaari, Kivitippu 18.10.2011 Omaishoito osana perheen elämää Elämä muuttuu? omaishoito voi tulla elämään erilaisissa elämänvaiheissa

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI

NUORISOBAROMETRI ARJEN JÄLJILLÄ 22% 38% pojista selviytyy huonosti tai melko huonosti #NUORISOBAROMETRI NUORISOBAROMETRI 2015 ARJEN JÄLJILLÄ Nuorten arjenhallinnan ulottuvuudet muodostavat tiiviin kokonaisuuden. Uni, ystävät, harrastukset, ruokailutottumukset, talous ja kulutus ovat kiinteä osa nuorten arkea.

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot