TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA"

Transkriptio

1 TEKOJA IHMISARVON PUOLESTA

2 KIRKON ULKOMAANAPU Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon järjestö, joka tekee kehitysyhteistyötä, humanitaarista avustustyötä ja vaikuttamistyötä. Tällä tavoin se toteuttaa kirkon kansainvälistä diakoniaa. Kirkon Ulkomaanapu on uskoperustainen järjestö, jonka toiminta perustuu Jeesuksen kultaiseen sääntöön ja rakkauden kaksoiskäskyyn. Järjestön arvoja ohjaa käsitys siitä, että jokainen ihminen on Jumalan kuva. Siksi työtä tehdään valikoimatta kaikkien ihmisten kanssa. Kirkon Ulkomaanapu on sitoutunut työskentelemään yhteistyössä ekumeenisten ja uskopohjaisten kumppanien kanssa ja on Actallianssin perustajajäsen. Seurakuntien tuki on työmme peruspilareita. Yhdessä seurakuntien kanssa Kirkon Ulkomaan apu ulottaa kirkkomme diakonian kaukaisen lähimmäisemme hyväksi. Suorat talousarvioavustukset mahdollistavat työn tekemisen ja rahoituksen hakemisen myös kansainvälisiltä rahoittajilta niissä vaadittua omarahoitusosuutta. Näin se on paljon euromääräänsäkin tärkeämpi. SEURAKUNTIEN TUOTOT 2018 KAIKKI TUOTOT 2018 M Talousarviotuki 4,1 Yhteisvastuukeräys 1,4 Kolehdit 1,0 Seurakuntien muu tuki 0,2 Kirkkohallituksen tuki 1,0 Yhteensä 7,7 M Yksityiset, yritykset ja yhteisöt 10,7 Seurakuntien tuki 7,7 Valtion tuki 9,5 Kansainvälinen tuki 11,0 Muut tuotot 0,4 Yhteensä 39,3

3 KIITOS AVUSTASI Tavoitteenamme on luoda toivoa, rakentaa rauhaa ja edistää oikeudenmukaisuutta. Toimimme hauraissa olosuhteissa, joissa ihmisarvoisen elämän edellytykset ovat uhattuina. Työskentelemme laadukkaan koulutuksen, kestävän toimeentulon ja rauhan puolesta. Nämä tavoitteet tukevat globaalin oikeudenmukaisuuden toteutumista ja Jumalan ihmisille antamaa tehtävää huolehtia luomakunnasta. Minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. (Joh. 15:16) TOIMINTAKULUT AVUSTUSMAISSA 2018 M Uganda 8,3 Etelä-Sudan 3,6 Globaalit hankkeet 3,6 Somalia 3,6 Keski-Afrikan tasavalta 2,7 Kenia 2,5 Jordania 2,1 Myanmar 1,7 Nepal 1,4 Kambodzha 1,3 Eritrea 0,7 Syyria 0,7 Muut maat 3,0 Yhteensä 35,1

4 VÄLÄHDYKSIÄ TYÖMME TULOKSISTA oppilasta sai opetusmateriaaleja Ugandassa ja koulutimme uutta opettajaa. Pätevistä opettajista on kehitysmaissa huutava pula. Toimeentulon puute aiheuttaa jopa nälänhätää hauraassa asemassa olevaa sai joko ammatillisen koulutuksen tai maanviljelykoulutuksen toimeentulonsa tueksi Etelä-Sudanissa. Keniassa olemme jälleen rakentaneet kouluja ja kouluttaneet opettajia, joka mahdollisti peruskouluikäisen lapsen pääsyn kouluun.

5 JORDANIA KESKI-AFRIKAN TASAVALTA SYYRIA ISRAEL JA PALESTIINALAISALUEET ERITREA NEPAL BANGLADESH MYANMAR KAMBODŽA rohingya-pakolaista sai hätäapua katastrofirahaston kautta Bangladeshin pakolaisleireillä. Valtaosa pakolaisista on lapsia ja naisia. ETELÄ-SUDAN UGANDA KENIA SOMALIA oppilasta ja opettajaa sai käyttöönsä opetusmateriaaleja Myanmarissa. Lisäksi olemme rakentaneet luokkatiloja ja palkanneet opettajia kouluihin.

6 Pastori Alfred Wojo on paennut perheensä kanssa sotaa ja levottomuuksia Etelä-Sudanista Ugandaan. Seurakuntien tuella Alfredin ja hänen vaimonsa Dorinen perheessä on tapahtunut paljon hyvää sen jälkeen, kun Yhteisvastuun työntekijät tapasivat heidät Bidibidin pakolaisasutusalueella vuonna Jumalalla kiitos, että hän lähetti KUA:n auttamaan meitä. Olemme hyötyneet tuesta ja olen todella kiitollinen, kertoo Alfred. Viisilapsisen perheen arki oli aiemmin raastavaa kamppailua perustarpeista. Kaikki energia kului siihen, että lapset saisivat yhden aterian päivässä. Alfred ja Dorine saivat KUA:n viljelykoulutuksen yhteydessä oman kasvimaan, työkaluja ja siemeniä viljelyyn. KUA:n starttirahalla he perustivat kaupan ja hankkivat ankkoja ja kanoja. Sato onnistui yli odotusten ja mahdollisti perheen elämän suunnan kohti parempaa. Osa sadon ja ankkojen myyntituloista Alfred ja Dorine tallettivat kylän säästöryhmään. Monipuolistunut ruokavalio on auttanut lapsia pysymään terveinä ja keskittymään opiskeluun KUA:n ylläpitämässä koulussa. Mieheni tuki on ollut korvaamaton, kuten myös KUA:n. Vuosi sitten meillä ei ollut mitään, mutta nyt tunnen taas olevani joku, kiittää Dorine.

7 TULE MUKAAN Työtä paremman maailman puolesta tehdään aina yhdessä. Toiminta alkaa seurakunnissa esimerkiksi vapaaehtoistehtävien katastrofikeräysten tai tapahtumien muodossa. Yhteyshenkilö Seurakunnissa on yksi tai useampi yhteyshenkilö, joka pitää toimintaamme esillä sekä välittää materiaaleja työntekijöiden ja vastuuhenkilöiden käytettäviksi. Yhteyshenkilö toteuttaa KUA:n kampanjoita yhdessä työntekijöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Yhteisvastuu on kirkon suurkeräys. Tuotosta 60 prosenttia ohjataan KUA:n katastrofirahaston kautta humanitaariseen apuun. Yhteisvastuu tukee haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä maailman katastrofialueilla. Suvivirsi on KUA:n kevään ja kesän keräys kehitysmaiden lasten ja nuorten koulutuksen hyväksi. Seurakunnat voivat tilata lauluvihkoja Suvivirsi-messuihin ja yhteislaulutilaisuuksiin osoitteesta: suvivirsi.fi. Nopean toiminnan joukot lähtevät liikkeelle, kun KUA käynnistää katastrofikeräyksen. KUA:n keräysliivejä ja lippaita voi tilata osoitteesta Kolehti tarjoaa jokaiselle jumalanpalvelukseen osallistuvalle mahdollisuuden osallistua tärkeään työhön. Kirkkohallituksen määräämien kolehtien lisäksi seurakunnat voivat tukea KUA:n toimintaa myös vapaaehtoisin kolehdein.

8 Herra, rukoilemme rauhaa maailmalle, myös sinne missä yhteisymmärrystä ja sovintoa inhimillisesti katsoen näyttää olevan mahdotonta saavuttaa. Auta meitä luottamaan siihen, että mikään ei ole Sinulle mahdotonta ja tee meistä auliita välikappaleita rauhallesi lähiympäristössämme ja maailmalla. Aamen. Haluamme palvella, ota yhteyttä Piispa Björn Vikström KUA, Eteläranta 8, (PL 210) Helsinki (asiakaspalvelu) Pysy mukana työmme tuloksista:

Yhteyshenkilön materiaalikirje toukokuu 2017

Yhteyshenkilön materiaalikirje toukokuu 2017 Yhteyshenkilön materiaalikirje toukokuu 2017 Tämä materiaalikirje tulee seurakuntaan vain nimetyille Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöille. Ota uudet materiaalit käyttöösi ja kartoita lisätarvetta eri

Lisätiedot

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA

TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA TOIVON TIEKARTTA SUOMEN LÄHETYSSEURAN STRATEGIA 2017-2022 Suomen Lähetysseura on perustettu vuonna 1859 ja se on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien lähetysjärjestö. Lähetysseuran

Lisätiedot

Yhteyshenkilön materiaalikirje MARRASKUU 2017

Yhteyshenkilön materiaalikirje MARRASKUU 2017 Yhteyshenkilön materiaalikirje MARRASKUU 2017 Seurakunnassa tapahtumarikas adventin aika lähestyy. Pidä yhteyshenkilönä kaukana olevan lähimmäisen auttamisen mahdollisuutta esillä tapahtumissa, juhlissa

Lisätiedot

Missio Tekoja ihmisarvon puolesta

Missio Tekoja ihmisarvon puolesta Kirkon Ulkomaanavun strategia 2013 2016 1 Kirkon Ulkomaanapu Missio Tekoja ihmisarvon puolesta Visio Muutamme maailmaa tukemalla kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. Uskomme paikallisyhteisöjen kykyyn

Lisätiedot

Lähestyvä adventin aika on lähimmäisen muistamisen aikaa. Seurakunnalla on. Yhteyshenkilön materiaalikirje MARRASKUU 2018

Lähestyvä adventin aika on lähimmäisen muistamisen aikaa. Seurakunnalla on. Yhteyshenkilön materiaalikirje MARRASKUU 2018 Yhteyshenkilön materiaalikirje MARRASKUU 2018 Lähestyvä adventin aika on lähimmäisen muistamisen aikaa. Seurakunnalla on tärkeä tehtävä tarjota ihmisille mahdollisuuksia osallistua myös kaukana olevan

Lisätiedot

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu

Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu Mitä pakolaisuus on? Annu Lehtinen Toiminnanjohtaja Suomen Pakolaisapu 1 Suomen Pakolaisapu Työtä uutta alkua varten Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti yhteiskunnassa

Lisätiedot

Katastrofin ainekset

Katastrofin ainekset Katastrofin ainekset KOULUTUKSEN Katastrofi Monessa maassa yhä useampi lapsi aloittaa koulunkäynnin. Koulua käymättömien lasten määrä laski vuosien 2000 ja 2011 välillä lähes puoleen, 102 miljoonasta 57

Lisätiedot

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada!

Helmikuu Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa. Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Helmikuu 2018 Yhteisvastuukeräys Munkkiniemen seurakunnassa Nälkä tilaisuus antaa ja saada! Yhteisvastuu 2018 torjuu nälkää ja köyhyyttä Suomessa nähdään nälkää. Vuosittain yli 10 000 ihmistä joutuu turvautumaan

Lisätiedot

Ääni ilman oikeutta?

Ääni ilman oikeutta? JÄRJESTÄJÄN OPAS Ääni ilman oikeutta? Ideoita kampanjointiin ja globaalin hyvinvoinnin tasaamiseen Meena Khan Naiset vailla ääntä Naiset ja lapset ovat usein suurimpia kärsijöitä konfliktitilanteissa.

Lisätiedot

***Maahanmuuttoviraston päätöksenteon jälkeen syntyneitä lapsia ei ole tilastossa. Mies Nainen Total 0-6

***Maahanmuuttoviraston päätöksenteon jälkeen syntyneitä lapsia ei ole tilastossa. Mies Nainen Total 0-6 Kiintiöpakolaiset 2017 Suomeen valitut Turkki 290 Syyria Turkki 240 Syyria Zimbabwe 120 Kongon demokraattinen tasavalta Hätätapaukset 100 Eri kansalaisuuksia Yhteensä 750*** ***Maahanmuuttoviraston päätöksenteon

Lisätiedot

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö

Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Meidän kirkko Osallisuuden yhteisö Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuoteen 2015 Kirkon strategia 2015 -työryhmän esitys kirkkohallitukselle KIRKON PERUSTEHTÄVÄ (MISSIO) Kirkon tehtävä on

Lisätiedot

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten

Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta. Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin palautetta ja jatkokehittelyä varten Kohtaava ystävyysseurakuntatoiminta Yhteisiä suuntaviivoja vuoteen 2020 Työversio Turun Kirkkopäivien ystävyysseurakuntaseminaariin 20.5.2017 palautetta ja jatkokehittelyä varten Palaute: tai ystävyysseurakuntatoiminta

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV. DIAKONIALLE VUOSI 2014 VUOSI 2015 VUOSI 2016 VUOSI 2017 VUOSI 2018 VUOSI 2019 %-osuus 001 Suomen Lähetysseura 1 331

Lisätiedot

Yhteyshenkilökirje joulukuu 2013

Yhteyshenkilökirje joulukuu 2013 Yhteyshenkilökirje joulukuu 2013 Adventin aika on alkanut! Seurakunnassa on meneillään toiminnan täyteinen aika. Tässä kirjeessä on sisältöä tähän hetkeen ja varustautumista ensi vuoteen. Yhteyshenkilöiden

Lisätiedot

Valoa pakolaisleirien asukkaille

Valoa pakolaisleirien asukkaille UUTISKIRJE Valoa pakolaisleirien asukkaille Brighter Lives for Refugees -kampanjan myötä IKEA Foundation lahjoittaa jokaisesta 3.2. 29.3.2014 myydystä led-lampusta yhden euron pakolaisleirien valaisemiseen.

Lisätiedot

Yhteyshenkilökirje lokakuu 2014

Yhteyshenkilökirje lokakuu 2014 Yhteyshenkilökirje lokakuu 2014 Hyvä yhteyshenkilö Kuluvan syksyn aikana olet jo saanut sähköpostiisi yhteyshenkilön tehtävääsi liittyen tietoa seurakuntavaalien Hyvän tekemisen torista sekä katastrofikeräyksen

Lisätiedot

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäiväkampanja Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäivä pähkinänkuoressa Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon. Rahaston turvin Punainen Risti auttaa Suomessa ja ulkomailla. Katastrofirahaston

Lisätiedot

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä 70/2017 185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo

Lisätiedot

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä

Reilu maailma työn alla. Laura Ventä Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa

Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa 1 Nepalissa kastittomat ovat edelleen yhteiskunnan alinta pohjasakkaa. Kastittomat lapset syntyvät ja kuolevat luullen, etteivät ole likaista rottaa arvokkaampia. Fidan kristilliset kumppanijärjestöt osoittavat

Lisätiedot

Yhteyshenkilökirje marraskuu 2015

Yhteyshenkilökirje marraskuu 2015 Yhteyshenkilökirje marraskuu 2015 Hei yhteyshenkilö, syksyn aikana olet saanut yhteyshenkilöviestejä sähköpostiisi. Tässä materiaalikirjeessä saat mallikappaleet uudesta Toisenlaisen Lahjan esitteestä

Lisätiedot

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018

Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lukutaitoa naisille Afrikassa - hankkeen kuulumisia syyskuussa 2018 Lämmin kiitos tuestanne naisten lukutaitotyölle Itä-Afrikassa. Tässä uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia kuulumisia ja vinkkejä työmme

Lisätiedot

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Tämä materiaalikirje tulee seurakuntaan vain nimetyille Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöille. Ota uudet materiaalit käyttöösi ja kartoita lisätarvetta eri

Lisätiedot

SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 10 / KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (9) Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski

SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 10 / KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA Sivu 1 (9) Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski SÄÄKSMÄEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o 10 / 2017 Sivu 1 (9) Kokousaika Torstai 5.10.2017 kello 17:00 19:07 Kokouspaikka Läsnä Valkeakosken seurakuntatalo, Valkeakoskenkatu 27, Valkeakoski Antola, Markku

Lisätiedot

Yhteyshenkilökirje helmikuu 2013

Yhteyshenkilökirje helmikuu 2013 Yhteyshenkilökirje helmikuu 2013 Hyvä yhteyshenkilö, hyvää alkanutta vuotta! Kiitos teille kaikille Toisenlaisen Lahjan eteenpäin viemisestä, sen lisäksi myös Suvivirsi tuotti iloisen tuloksen. Talvi alkaa

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta

Lisätiedot

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi?

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi? Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi? Veera Hämäläinen 7.11.213 2 Tunnettuudesta brändiin Jotta voi rakentaa brändiä, järjestö pitää tuntea. Paranna siis järjestösi tunnettuutta. Rakenna

Lisätiedot

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Kokousaika Tiistaina 31.1.2011 kello 15.00 Kokouspaikka Puistolinna, Himminpolku 13 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ

Lisätiedot

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59

Säynätsalon alueseurakunta Kolehtisuunnitelma Liite 59 VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2019 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä Tampereen, Oulun, Mikkelin, Kuopion, Lapuan, Helsingin

Lisätiedot

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu

VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu VUODEN 2019 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHDELLA tammikuu-toukokuu 1. Päivään sidotut kolehdit ti 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Alueseurakunnan nimikkotyö Keniassa, Marja Ochieng. su 6.1. Loppiainen

Lisätiedot

PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA. Tietoa testamenttilahjoituksesta

PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA. Tietoa testamenttilahjoituksesta PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA Tietoa testamenttilahjoituksesta Toiminnanjohtajan tervehdys 3 Toivo paremmasta on totta Jonakin päivänä, jossain päin maailmaa, äärimmäisessä köyhyydessä elävän perheen lapsi

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! 7.8.2018 Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa! Raamatussa seurakunta on yhteisö, jossa kaikki palvelevat toisiaan. Jokaisella on jotakin annettavaa. Sinulla on lahjoja; erilaista

Lisätiedot

Kylliäinen Kylli. Mertanen Terttu. Suomalainen Mikko jäsen. Muut osallistujat Pasma Marko johtoryhmän puheenjohtaja

Kylliäinen Kylli. Mertanen Terttu. Suomalainen Mikko jäsen. Muut osallistujat Pasma Marko johtoryhmän puheenjohtaja Pöytäkirja HÄMEENLINNA-VANAJAN 17.11.2015 SEURAKUNTA Nro 6/2015 DIAKONIATYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1/6 Kokousaika Tiistai 17.11.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Itäinen lähiökeskus, Kanervatie 1 Läsnä Appelroth Ulla

Lisätiedot

Yhteyshenkilökirje maaliskuu 2014

Yhteyshenkilökirje maaliskuu 2014 Yhteyshenkilökirje maaliskuu 2014 Hyvä yhteyshenkilö Olen nähnyt miten kampanja voi toimia! Ihan tavalliset ihmiset osallistuvat Yhteisvastuukeräykseen, Dora Arriola Vega, Luterilaisen Maailmanliiton guatemalalainen

Lisätiedot

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén. Kirkkohallitus Lähetys tänään Leipäsunnuntai 23.3.2014 Jukka Jämsén Kirkkohallitus 1 Matteus 24:3-14 3. Kun Jeesus sitten istui Öljymäellä eikä siellä ollut muita, opetuslapset tulivat hänen luokseen ja kyselivät: "Sano

Lisätiedot

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus

Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle. Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälisen työn koulutus kotimaan henkilöstölle Kirkon koulutuskeskus Kirkon kansainvälinen työ Kristillinen kirkko on jo syntyjään kansainvälinen, kaikille avoin yhteisö, jolla on maailmanlaaja

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen.

Korpilahden alueseurakunnan varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kehittämiseen. VUODEN 2016 KIRKKOKOLEHDIT JA HIIPPAKUNNALLISET KOLEHTIKOHTEET su 5.6. 3. sunnuntai helluntaista Kutsu Jumalan valtakuntaan Lähetystyöhön Suomen Lähetysseuran kautta teemalla Kirkko puhuu syrjäytettyjen

Lisätiedot

9.12.2011. www.kepa.fi

9.12.2011. www.kepa.fi 9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2000 2011 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 6880 7475 7434 7555 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 Aasia 515 524 574 512 773 885 1019 1088

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA

KOTISEURAKUNTA. - yhteinen tehtävämme. Kontiolahden seurakunnan strategia KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA KOTI - yhteinen tehtävämme Kontiolahden seurakunnan strategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys Jumalaan on kristityn elämän kestävä perusta Jo 500 vuotta jatkunut luterilainen reformaatio on muokannut kirkkoamme

Lisätiedot

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong. / Vaihto opiskelu Suomesta kohde ja lähtömaittain 000 00 (Lähde: CIMO) Suomesta 000 00 000 00 00 00 00 00 00 00 00 Kaikki yhteensä 0 0 0 Aasia Afganistan Arabiemiirikunnat Armenia Azerbaidžan Bangladesh

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 9 Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain 2005 2015 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 Aasia 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737 1727 1920

Lisätiedot

NAISTEN PANKIN TYÖN TULOKSIA 2018

NAISTEN PANKIN TYÖN TULOKSIA 2018 NAISTEN PANKIN TUNNUSUKUJA Suomalainen Naisten Pankki on parantanut naisten asemaa 16 maassa vuodesta 2007 alkaen. 12 vuoden aikana Naisten Pankin työstä on hyötynyt 60 000 ihmistä. Vuonna 2018 Naisten

Lisätiedot

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO) Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain 2008 2017 (Lähde: Vipunen ja CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8667 9388 10123 9931 10014 10189 10171 10139 10444 9551 Aasia 1256 1552 1790 1737 1727 1920 1783 1762

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015.

Kolumbian kirkko. Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) CO010 Kolumbian kirkko Sopimuskohderaportti 1/2015. 1 Kolumbian kirkko Kumppani: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko (IELCO) Hankkeen kuvaus: Kolumbian evankelis-luterilainen kirkko on vakiinnuttanut toimintansa, mutta tarvitsee edelleen tukea eri kirkollisilla

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO) 1 / 10 Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain 2004 2013 (Lähde: CIMO) Suomesta Kaikki yhteensä 8241 8487 8610 8232 8667 9388 10123 9931 10014 10189 Aasia 773 885 1019 1088 1256 1552 1790 1737

Lisätiedot

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden

Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Lundin hiippakunnan visio Armoon pohjaten maailmassa aikaansaaden Oppimaan innostaen ja toivon ympärille kokoontuen... kaste perustana kohtaamaan elämän ja maailman haasteet Armoon pohjaten, maailmassa

Lisätiedot

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o

viestintä2020! koulutus vuorovaikutus keskustelu some media sanomamme työyhteisö 2o2o SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ koulutus vuorovaikutus keskustelu some viestintä2020! media sanomamme työyhteisö 2o2o Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2020 Viestinnän kivijalka on kirkon

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Itä-Suomen ELY-alueella Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Kuopio 21.11.2014 Villiina Kazi Asiantuntija Maahanmuuton määrä kasvaa mutta myös tasaantuu

Lisätiedot

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa

Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.

Lisätiedot

Taulukko 1. Kehitysyhteistyön määrärahat ja maksatukset vuosina

Taulukko 1. Kehitysyhteistyön määrärahat ja maksatukset vuosina Taulukko 1. Kehitysyhteistyön määrärahat ja maksatukset vuosina 1989-2014 Vuosi **) Kahdenvälisen MEUR BKTL, (%) MEUR BKTL, (%) BKTL 1) MEUR bi ***) MEUR multi ***) MEUR osuus ***) yhteistyön osuus ***)

Lisätiedot

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

LIITTEET. Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.5.2014 COM(2014) 319 final ANNEXES 1 to 7 LIITTEET Ehdotukseen EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tiettyjen keskeisten lääkkeiden Euroopan unionin markkinoille kulkeutumisen

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Punaisen Ristin arvot ja periaatteet

Punaisen Ristin arvot ja periaatteet TÄMÄ ON PUNAINEN RISTI Punaisen Ristin arvot ja periaatteet Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2015 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2015 sivu 1 PUNAISEN RISTIN ARVOT JA PERIAATTEET TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 2 Itä-Afrikan kuivuus - Etiopia Itä-Afrikkaa on kohdannut pahin kuivuus 60 vuoteen; kuivuudesta kärsii Afrikan sarven alueella yli 12,4 milj. ihmistä.

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 15/

Kirkkohallituksen yleiskirje nro 15/ Kirkkohallituksen yleiskirje nro 15/2017 22.9.2017 VUODEN 2018 KIRKKOKOLEHDIT Kirkkohallitus on tänään kirkkolain 22 luvun 2 :n nojalla määrännyt, että vuoden 2018 aikana on Turun arkkihiippakunnan sekä

Lisätiedot

Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto

Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto Laura Riuttanen, Helsingin yliopisto 2 3 4 Hiilineutraaliustavoitteita: Suomi 2035 Helsinki 2035 Espoo 2030 Tampere 2030 Vantaa 2030 Oulu 2040 Turku 2029 Kuva: Hinku-kunnat, yli 50 kpl 5 Kirkon energia-

Lisätiedot

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi  Facebook: Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat

Lisätiedot

Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto

Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 Yhteenveto Suomen kehityspolitiikka ja -yhteistyö tuottavat tulosta Kehityspolitiikan tulosraportti 2018 esittelee Suomen kehityspolitiikan ja -yhteistyön vuosina 2018

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät)

Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa (punaisella alueneuvoston päätettävät) 91, liite 2 / Sivu 1 / 6 Kolehtikohteet Huhtasuon alueseurakunnassa 1.1. 31.5.2018 (punaisella alueneuvoston päätettävät) ma 1.1. la 6.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Loppiainen Jeesus, maailman

Lisätiedot

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018 70/2018 105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018 Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen

Lisätiedot

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI

KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI KESÄ-JOULUKUU 2015 KIRKKOKOLEHDIT KORPILAHTI su 7.6. su 14.6. la 20.6. su 21.6. su 28.6. su 5.7. su 12.7. su 19.7. 2. sunnuntai helluntaista Katoavat ja katoamattomat aarteet Kirkon Ulkomaanavulle nuorten

Lisätiedot

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi:

PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN. Yläkoulu / lukio. Maailman pakolaiset. Tehtävien lisätiedot opettajalle. Taustaksi: PAKOLAISIA ENEMMÄN KUIN KOSKAAN Yläkoulu / lukio Maailman pakolaiset Ottakaa selvää: Mitä tarkoittavat käsitteet pakolainen ja turvapaikanhakija? Keitä ovat kiintiöpakolaiset? Kuinka monta kiintiöpakolaista

Lisätiedot

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.

Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti vahvistettu AN kokouksessa Kolehti vahvistetaan AN kokouksessa 5.2. Päivään sidotut kolehdit 2015 Kolehti 1.1.-28.2.2015 vahvistettu AN kokouksessa 23.11.2014 Kolehti 1.3.-31.5.2015 vahvistetaan AN kokouksessa 5.2.2015 to 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Päihde-

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti harmittaa, että joku kiinnittää myönteistä huomiota hyvä tapa osoittaa, että

Lisätiedot

KATASTROFIN AINEKSET PELKÄSTÄÄN AFRIKASTA PUUTTUU MILJOONA OPETTAJAA. IDEOITA SEURAKUNTATYÖHÖN

KATASTROFIN AINEKSET PELKÄSTÄÄN AFRIKASTA PUUTTUU MILJOONA OPETTAJAA. IDEOITA SEURAKUNTATYÖHÖN KATASTROFIN AINEKSET PELKÄSTÄÄN AFRIKASTA PUUTTUU MILJOONA OPETTAJAA. IDEOITA SEURAKUNTATYÖHÖN SISÄLLYS Koulutuksen katastrofi...3 Mitkä Katastrofin ainekset?...4 Ota kampanjamateriaali käyttöösi...7 Hyvödynnä

Lisätiedot

Kirkkoneuvosto (12) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6. Ennen varsinaista kokousta, klo alkaen kahvit.

Kirkkoneuvosto (12) Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6. Ennen varsinaista kokousta, klo alkaen kahvit. Kirkkoneuvosto 18.11.2015 1 (12) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Keskiviikkona 18.11.2015 klo 17.30-20.20 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Ennen varsinaista kokousta, klo 17.15

Lisätiedot

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo

KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Kalajoen rovastikunta 18.5.2015 KIRKON TULEVAISUUDEN TIENVIITTOJA Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

VUOSI- KERTOMUS VUOSIKERTOMUS

VUOSI- KERTOMUS VUOSIKERTOMUS VUOSI- KERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 1 TOIMINTAMAAT KIRKON ULKOMAANAVUN TOIMINTAMAAT 2017 SISÄLLYSLUETTELO SUOMI Helsinki Washington DC KREIKKA Ateena Suomen kieli sanoo tervetuloa -kieliopashanke turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA

T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA T U K E M A A N M A A I L M A N RUOKAOHJELMAA Haluamme kertoa La La La (Brazil 2014) -videolla Maailman ruokaohjelmasta ja sen tärkeästä taistelusta nälkää vastaan. Shakira ja Activia tukevat yhdessä Maailman

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE

LIITE. asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 385 final ANNEX 3 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN INVESTOINTIPANKILLE Euroopan

Lisätiedot

Suomen Pipliaseura ry STRATEGIA 2016 SUOMEN PIPLIASEURA. Vahvistettu hallituksen kokouksessa

Suomen Pipliaseura ry STRATEGIA 2016 SUOMEN PIPLIASEURA. Vahvistettu hallituksen kokouksessa SUOMEN PIPLIASEURA STRATEGIA 2016 2018 Vahvistettu hallituksen kokouksessa 20.1.2016 ARVOT MISSIO Usko ja lähimmäisenrakkaus Työmme lähtökohtana on Raamattu. Jumala rakastaa kaikkea luomaansa ja Raamattu

Lisätiedot

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia

KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia. Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia KOTISEURAKUNTANI - kiinteistöstrategia Kontiolahden seurakunnan kiinteistöstrategia 2017-2020 ARVOMME Usko Yhteys armolliseen Jumalaan on kristityn elämän perusta. Messu hengellisen elämän keskiönä Vapaaehtoisten

Lisätiedot

JÄRJESTÄJÄN OPAS. TOIVOA ILMASSA Ideoita Tasauskampanjointiin

JÄRJESTÄJÄN OPAS. TOIVOA ILMASSA Ideoita Tasauskampanjointiin JÄRJESTÄJÄN OPAS TOIVOA ILMASSA Ideoita Tasauskampanjointiin TASAUS 2019 TOIVOA ILMASSA Ilmastonmuutos vaikuttaa eniten maailman köyhimpiin. Samalla he ovat vaikuttaneet vähiten sen syntyyn. Ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit

SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit 28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma

Lisätiedot

1. Päivään sidotut kolehdit

1. Päivään sidotut kolehdit 1. Päivään sidotut kolehdit su 1.1. Uudenvuodenpäivä Jeesuksen nimessä Säynätsalon alueseurakunnan diakoniatyölle, vähävaraisten avustamistyöhön. pe 6.1. Loppiainen Jeesus, maailman valo Lähetystyöhön

Lisätiedot

Kokousaika Maanantai kello Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 KOKOUKSEN AVAUS JOULUNAIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2017

Kokousaika Maanantai kello Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 KOKOUKSEN AVAUS JOULUNAIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2017 Kokousaika Maanantai 14.11.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 KOKOUKSEN AVAUS JOULUNAIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2017 MUUT ASIAT KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Kokousaika Maanantai

Lisätiedot

25,2. Tähtihetkiä. Avustustyöhön käytettiin. Vastasimme. miljoonaa euroa. humanitaariseen katastrofiin. Työskentelemme yli. maassa.

25,2. Tähtihetkiä. Avustustyöhön käytettiin. Vastasimme. miljoonaa euroa. humanitaariseen katastrofiin. Työskentelemme yli. maassa. Vuosikertomus 2013 Siirtotyöläisestä lampaiden kasvattajaksi Tähtihetkiä Haitilainen, yksitoista lasta synnyttänyt Roselène Riviene työskenteli ennen paperittomana siirtotyöläisenä Dominikaanisessa tasavallassa.

Lisätiedot

Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus. 1. Johdanto. 2. Toimintaympäristö. Linjauksen tarkoitus ja tavoitteet. Haasteet ja mahdollisuudet

Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus. 1. Johdanto. 2. Toimintaympäristö. Linjauksen tarkoitus ja tavoitteet. Haasteet ja mahdollisuudet Suomen Lähetysseuran rauhan ja sovinnon linjaus Rauhan ja sovinnon aikaansaamiseksi kirkon tehtävä on saada näkemään jokainen ihminen Jumalan kuvana. Rauhantyömme perusta on kirkon sanoma sovituksesta,

Lisätiedot

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015 60/2015 110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015 Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) myöntää

Lisätiedot

Kirkon diakoniarahasto

Kirkon diakoniarahasto Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523

Lisätiedot

Kirkon Ulkomaanapu GLOBAALI STRATEGIA VUODESTA 2017 ETEENPÄIN

Kirkon Ulkomaanapu GLOBAALI STRATEGIA VUODESTA 2017 ETEENPÄIN Kirkon Ulkomaanapu GLOBAALI STRATEGIA VUODESTA 2017 ETEENPÄIN Päivitetty toukokuussa 2018 1 1. MISSIO TEKOJA ihmisarvon puolesta. 2. VISIO KIRKON ULKOMAANAVUN visio on maailma, jossa kaikki yhteiskunnat

Lisätiedot

UIkoasiainministeriön rahoittamat kehitysyhteistyöhankkeet

UIkoasiainministeriön rahoittamat kehitysyhteistyöhankkeet UIkoasiainministeriön rahoittamat kehitysyhteistyöhankkeet Kirkon Ulkomaanavun ja Ulkoasiainministeriön kehityspoliittisen osaston välillä on kumppanuussopimus, jonka mukaisesti ministeriö rahoittaa Ulkomaanavun

Lisätiedot

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4).

68 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Seurakunnan toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. (KL 7:4). MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 6/2019 Aika ja paikka tiistaina 11.6.2019 klo 17.00 18,30 Pihlavan kirkon seurakuntasali Läsnä: Kuusiranta Helena, pj Frangén Aija-Mari

Lisätiedot

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä 2 4/14/2016 [Presentation name / Author] Koulutuksen kehitys Strategisten kompetenssien kuvaaminen Osaamisen hallinta 3 14.4.2016 [Presentation name

Lisätiedot

Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI

Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI Luterilaiset Afrikassa OPETTAEN AFRIKAN KRISTITTYJÄ USKON OPETTAJIKSI www.lutheransinafrica.com toukokuu 2017 Kevään toimintaa Tervehdys kaikille meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä! Helmi-, maalis-

Lisätiedot

Helsingin seurakuntien Kirkko turvapaikkana -valmiussuunnitelma ja toimintaohje

Helsingin seurakuntien Kirkko turvapaikkana -valmiussuunnitelma ja toimintaohje 1 Helsingin seurakuntien Kirkko turvapaikkana -valmiussuunnitelma ja toimintaohje Kirkko turvapaikkana Kirkko turvapaikkana tarkoittaa tilannetta, jossa yksittäinen ihminen tai perhe on saanut kielteisen

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot