APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA"

Transkriptio

1 APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 12012

2 USKON, ETTÄ PIAN PÄRJÄÄMME JO OMILLAMME Kati Decembre, 32, joutui kodittomaksi Haitin tuhoisassa maanjäristyksessä tammikuussa Punainen Risti auttoi Katia ja hänen perhettään rahallisesti, jotta he pääsevät uuden elämän alkuun. Ennen vuotta 2010 asuin vuokra-asunnossa, joka tuhoutui täysin maanjäristyksessä. Muutimme kahden poikani kanssa asumaan telttaleirille Port-au-Princeen. Asuimme leirillä kaksi vuotta, ja hartain toiveemme oli päästä leiriltä pois. Teltat eivät olleet turvallisia, ja pelkäsimme jatkuvasti jälkijäristyksiä ja niiden seurauksia. Tulevaisuus näytti synkältä, sillä minulla ei ollut lainkaan tuloja ja minulla oli pienet poikani elätettävänä. Nyt, kaksi vuotta maanjäristyksen jälkeen, olen muuttamassa poikieni kanssa oikeaan taloon asumaan. Punainen Risti on antanut minulle tukea, jolla olen voinut maksaa ensimmäisen vuokran. Lisäksi olen saanut Punaiselta Ristiltä rahaa peruselintarvikkeiden hankintaan. Punaisen Ristin tuen ansiosta voin keskittyä jälleen ansaitsemaan itse tuloja perheeni tarpeisiin. Maanjäristyksen jälkeen lainasin rahaa ja ostin sillä mausteita, joita myin telttani edustalla. Nyt suunnitelmissani on aloittaa kosmetiikkatuotteiden myyminen. Se oli ammattini jo ennen maanjäristystä. Pääsen pois leiriltä Punaisen Ristin antamien lahjoitusten ansiosta, ja kaksi rankkaa vuotta ovat nyt ohitse. Oman kodin saaminen on ratkaiseva askel perheeni toipumisessa maanjäristyksestä. Nyt kun pystyn taas työskentelemään, voin vuoden lopussa jo maksaa koko vuokrani itse. Uskon, että pian pärjäämme jo omillamme. KATI DECEMBRE avunsaaja, Haiti APUA! K ATASTROFIRAHASTO TIEDOT TA A KATASTROFIRAHASTON TIEDOTE ILMESTYY NELJÄ KERTAA VUODESSA. TOIMITUS: Hannu-Pekka Laiho, vastaava, Anna Vuorinen, toimitussihteeri KANSIKUVA: Julien Goldstein IFRC TAITTO: Point Panic OSOITTEENMUUTOKSET: lahjoitukset@punainenristi.fi / lahjoittajarekisteri Suomen Punainen Risti, Tehtaankatu 1 a, Helsinki PAINOPAIKKA: Kirjapaino Laine Direct Oy - 2 -

3 APUA MAAILMALLE Kiinassa Punainen Risti auttaa valmistautumaan myrskyihin ja tulviin Ilmastonmuutos näkyy Kiinan etelärannikolla rankkasateiden lisääntymisenä. Vuonna 2008 Sichuanin maakunnassa tapahtui tuhoisa maanjäristys, jossa kuoli lähes ihmistä ja miljoonat jäivät kodittomaksi. Viimeistään tämä katastrofi osoitti sen, miten tärkeää luonnononnettomuuksiin varautuminen Kiinassa on. Kiinan Punainen Risti tekee eri puolilla maata työtä katastrofivalmiuden parantamiseksi. Punainen Risti kokoaa kylien tai kaupunkien asukkaat ja viranomaiset miettimään yhdessä, miten alueella voitaisiin varautua luonnononnettomuuksiin. Suomen Punainen Risti rahoittaa katastrofivalmiuden parantamista Fujianin provinssissa Etelä-Kiinassa. - Fujian sijaitsee rannikolla, missä kärsitään hirmumyrskyistä. Voimakkaat taifuunit ja rankkasateet aiheuttavat maanvyöryjä ja tulvia, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Toni Jokinen. - Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Fujianin alueella. Ilmaston lämpeneminen lisää säiden ääri-ilmiöitä ja Fujianissa se tarkoittaa muun muassa myrskyjen yleistymistä entisestään, Jokinen sanoo. TULVAVALLEJA, ENSIAPUKOULUTUSTA JA JUOMAVETTÄ Kyläläiset ja viranomaiset ovat aloittaneet Punaisen Ristin avulla konkreettiset toimet katastrofien vaikutusten pienentämiseksi. Yhteistyössä on kunnostettu evakuointiteitä ja rakennettu tulvavalleja. Lisäksi Punainen Risti antaa ensiapukoulutusta ja järjestää katastrofiharjoituksia. - Punainen Risti on Fujianissa myös pyrkinyt parantamaan juomaveden laatua ja saatavuutta. Käymälöitä on kunnostettu ja kyliä on liitetty vesi johtoverkkoon. Myös sadevesiviemäröintiä on kohennettu, kertoo Toni Jokinen. Suomen Punainen Risti on tukenut Kiinan katastrofivalmiustyötä vuodesta Työ Fujianin maakunnassa jatkuu vuoteen 2014 saakka. Rob Few - 3 -

4 APUA MAAILMALLE Niklas Meltio Punainen Risti kouluttaa vapaaehtoisia terveysneuvojia, jotka kiertävät kertomassa tartuntataudeista ja niiltä suojautumisesta. SUOMEN PUNAINEN RISTI TEKEE YHÄ TERVEYSTYÖTÄ HAITISSA Nopea hätäapu on muuttunut pitkäjänteiseksi työksi haitilaisten elinolojen parantamiseksi. Port-au-Princen kaduilla on edelleen hajonneiden rakennusten kivimurskaa. Monet ovat kodittomina tai asuvat teltoissa tai väliaikaisissa rakennuksissa. Äkkiseltään näyttää siltä, että jälleenrakennus ei ole päässyt alkamaan. Asia ei silti ole ihan näin. - Täällä on saatu paljon aikaan. Katsoin hetki sitten videota, joka oli kuvattu heti maanjäristyksen jälkeen. Siitä huomasin eron ja näin, miten paljon paremmin täällä nykyään voidaan, kertoo Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Leena Railimo-Saares. Railimo-Saares on nähnyt Haitin toipumisen vaiheet tammikuussa 2010 tapahtuneen maanjäristyksen jälkeen. Railimo-Saares työskenteli sairaanhoitajana Suomen Punaisen Ristin liikkuvilla klinikoilla ja Suomen ja Saksan Punaisten Ristien kenttäsairaalassa Carrefourissa heti katastrofin jälkeen. Kuluneen vuoden aikana avustustyöntekijä on työskennellyt Haitissa useita kertoja. Tällä hetkellä Railimo-Saares työskentelee Saut-d Eaun kaupungissa Port-au-Princen pohjoispuolella. - Maanjäristys tuntui täälläkin jonkin verran, mutta seuraukset eivät olleet yhtä tuhoisat kuin Haitin pääkaupungissa. Katastrofi näkyy täällä enemmän muuttoliikkeenä, kun maanjäristysalueilla asuntonsa ja elinkeinonsa menettäneet ihmiset muuttavat tänne sukulaistensa ja tuttaviensa luokse, Railimo-Saares kertoo. PUHTAALLA VEDELLÄ VÄLTETÄÄN EPIDEMIAT Terveysohjelmassa, jossa Railimo-Saares työskentelee, paikallisista Punaisen Ristin vapaaehtoisista koulutetaan terveysneuvojia. He kiertävät kylissä kertomassa tartuntataudeista ja puhtaan veden merkityksestä terveydelle. - Lapsikuolleisuus on suurta terveysongelmien takia. Lisäksi täällä on malariaa, ripulitauteja ja koleraa. Heti katastrofin jälkeen syntynyt koleraepidemia lähti liikkeelle täältä. Viime aikoina isoilta epidemioilta on onneksi vältytty ja kolerapotilaat ovat vähentyneet, Railimo-Saares sanoo

5 APUA MAAILMALLE Niklas Meltio Terveysohjelmassa ongelmiin pureudutaan perusasioiden avulla. - Roskille rakennetaan erilliset paikat, jotta jätteet eivät likaa käyttövettä. Käymälät rakennetaan huolellisesti ja puhdas juomavesi säilytetään erillään, Railimo-Saares luettelee. - Monet hakevat puhtaan veden pitkien matkojen päästä ja se likaantuu matkalla. Punainen Risti yrittää saada paikallisia yhteistyökumppaneita, joiden kanssa voitaisiin rakentaa suojattuja kaivoja. ASUNNOTTOMUUS YHÄ ONGELMA Suurin ongelma Haitissa on katastrofin jälkeen ollut majoitus, sillä maanjäristys jätti yli miljoona haitilaista kodittomaksi. Tällä hetkellä yhä noin puoli miljoonaa haitilaista asuu väliaikaisilla leireillä. Leireillä asuvien tilannetta pahentaa se, että monet olivat erittäin köyhiä jo ennen maanjäristystä. Asuntotilanne on kuitenkin paranemaan päin. Kansainvälinen Punainen Risti on auttanut haitilaisia järjestämällä kodittomaksi jääneille uusia asuntoja ja antamalla rahallista apua vuokran maksamiseen. - Asuntotilanteen paraneminen näkyy jo Portau-Princen kaduilla, Railimo-Saares sanoo. Viimeisen vuoden aikana Punainen Risti on auttanut noin ihmistä saamaan uuden kodin. Suomen Punaisen Ristin työ Haitissa Kenttäsairaala, jossa hoidettiin vuoden aikana yli potilasta. Sairaala lähetettiin yhteistyössä Saksan Punaisen Ristin kanssa. Sitä rahoittivat Suomen Punainen Risti ja ulkoasiainministeriö. Liikkuva klinikka kevääseen 2011 saakka. Klinikalla hoidettiin potilasta päivässä. Klinikkaa rahoitti Suomen Punainen Risti ja Euroopan Unioni. Noin 150 tonnia avustustarvikkeita, muun muassa hätämajoitustarvikkeita sekä vedenpuhdistusyksiköitä. Haitissa on työskennellyt 145 suomalaista avustustyöntekijää. Heistä suurin osa on terveydenhuoltoalan ammattilaisia

6 Asuka Suzuki JAPANILAISET RAKENTAVAT ELÄMÄÄNSÄ UUDELLEEN Japanin Punaisen Ristin työntekijän Tomokazu Saton kotitalo tuhoutui maanjäristyksessä maaliskuussa 2011.

7 APUA MAAILMALLE Viime vuoden maaliskuussa Japania ravistellut maanjäristys jätti satoja tuhansia kodittomaksi. Japanin Punainen Risti jakaa edelleen uhreille materiaaliapua ja antaa henkistä tukea. Tomokazu Sato katselee ympärilleen raunioilla, jotka muistuttavat viime maaliskuussa Japania ravistelleesta maanjäristyksestä. Ennen maanjäristystä alueella oli Saton lapsuudenkoti, josta jäljellä on ainoastaan betoniset perustukset. Kun 9 magnitudin maanjäristys iski, Saton isoäiti oli yksin kotona. Isoäiti menehtyi katastrofin seurauksena. - En voi vieläkään uskoa tätä, tapahtumat tuntuvat niin epätodellisilta, Sato sanoo. Sato työskentelee Japanin Punaisessa Ristissä ja osallistui itsekin hätäapuoperaatioon välittömästi maanjäristyksen jälkeen. Sato auttoi Otsuchin kaupungissa, jossa myös maanjäristyksen synnyttämä tsunami teki tuhojaan. Maanjäristys oli tuhoisin Japanissa 150 vuoteen. Maanjäristys synnytti tsunamin ja vaurioitti Fuku shiman ydinvoimalaa aiheuttaen säteilyvaaran lähialueilla. Noin ihmistä kuoli ja on edelleen kateissa. Yli japanilaista menetti katastrofissa kotinsa. Japanin Punainen Risti antoi hätäapua välittömästi katastrofin jälkeen. Punaisen Ristin vapaaehtoiset antoivat ensiapua ja perustivat liikkuvia klinikoita sekä jakoivat ruokaa, puhdasta vettä ja muita avustustarvikkeita. Lisäksi Japanin Punainen Risti antoi henkistä tukea katastrofin uhreille. UUSIA KOULUBUSSEJA JA KORJATTUJA SAIRAALOITA Punaisen Ristin avustustyö on jatkunut kriittisen hätäavun jälkeen. Kuluneen vuoden aikana noin väliaikaisessa majoituksessa asuvaa perhettä on saanut Punaiselta Ristiltä uusia taloustarvikkeita. Monille perheille ei jäänyt katastrofin jälkeen mitään. Japanin Punainen Risti on myös auttanut tuhoutuneiden rakennusten korjaamisessa. Punainen Risti on lahjoitusvaroilla tukenut yhden sairaalan jälleenrakentamista ja kahden sairaalan korjaamista. Kouluihin on myös hankittu uusia koulu busseja ja uusia koulutarvikkeita. - Koulu on kaukana väliaikaisesta kodistani, mutta nyt pääsen kouluun ja ulos ystävieni kanssa, kertoo 13-vuotias Kaito Ohkawa. TUKEA STRESSAANTUNEILLE PERHEILLE Japanin Punainen Risti antaa edelleen henkistä tukea katastrofeista selvinneille. Jutteluapua annettaan muun muassa koululaisille, jotka usein jakavat vanhempiensa huolen ja stressin. Monien vanhemmat ovat joutuneet työttömäksi ja pelkäävät toimeentulonsa puolesta. - Isäni on saanut Japanin hallituksen avustuksella uuden työpaikan, mutta hän on ahdistunut siitä, milloin pääsemme muuttamaan uuteen oikeaan kotiin, kertoo Kaito, jonka koulussa Punainen Risti antaa nuorille henkistä tukea. Myös ydinvoimalan aiheuttama säteilyvaara on aiheuttanut ihmisissä pelkoa. Kaikki Fukushiman ydinvoimalan alueella asuvat eivät enää luota viranomaisten toimiin säteilyvaaran poistamiseksi. Lisäksi monet ovat huolissaan pitkäkestoisista terveysvaikutuksista. Näille ihmisille Punainen Risti on tarjonnut mahdollisuuden keskusteluun ja henkiseen tukeen. Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistykset auttoivat Japanin Punaista Ristiä yhteensä 520 miljoonalla eurolla. Suomalaiset lahjoittivat Japanin katastrofin uhreille 1,47 miljoonaa euroa. Japanin Punainen Risti kiittää kaikkia lahjoittajia tuesta

8 AJANKOHTAISTA Erilaisia tapoja auttaa Tom Van Cakenberghe Merkkipäivämuistamiset lahjoituksina Perintö inhimillisyyden puolesta Toivotko merkkipäivänäsi maailmalle parempaa tulevaisuutta? Lahjojen sijaan voit pyytää läheisiäsi muistamaan sinua lahjoituksella Punaiselle Ristille. Voit kohdistaa lahjoitukset joko katastrofirahastoon tai kotimaan toimintaan. Myös hääpari voi toivoa lahjojen sijaan lahjoituksia auttamistyöhön. Punainen Risti on kiitollinen kaikesta avusta. Ilmoita meille lähestyvästä merkkipäivästäsi hyvissä ajoin, niin toimitamme sinulle jälkikäteen listan lahjoittajista. Pyydä onnittelijoita merkitsemään lahjoitukset esim. Matti Meikäläinen 60 v. Myös muistolahjoitus läheisen kuoleman yh teydessä on kaunis tapa kunnioittaa edesmenneen muistoa. Jokainen voi elinaikanaan tehdä testamentin sen puolesta, että Punainen Risti toimii kotona ja maailmalla myös tulevaisuudessa. Testamentilla voi ilmaista viimeisen tahdon ja korostaa itselle tärkeitä arvoja. Testamenttilahjoitus sopii ihmiselle, joka tuntee Punaisen Ristin arvomaailman omakseen. Koko omaisuutta ei tarvitse testamentata, vaan itselle tärkeää asiaa voi muistaa myös osalla omaisuudesta. Suomen Punainen Risti ei maksa veroa saaduista testamenttilahjoituksista, vaan lahjoitus käytetään kokonaisuudessaan Punaisen Ristin toimintaan. Testamenttilahjoituksen voi kohdistaa joko katastrofirahastoon tai kotimaan toimintaan. Testamentin tekeminen itselle tärkeän kohteen hyväksi on arvokas tapa auttaa. LISÄTIETOA merkkipäivä-, muisto- ja testamenttilahjoituksista saat soittamalla Suomen Punaisen Ristin varainhankinnan suunnittelija Mia Ekström-Huttuselle, p , sivulta punainenristi.fi/lahjoitukset tai lähettämällä sähköpostia SUOMEN PUNAISEN RISTIN KANSAINVÄLINEN APU Kooste kansainvälisestä avusta on luettavissa osoitteessa

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäiväkampanja Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt Nälkäpäivä pähkinänkuoressa Nälkäpäivänä kerätään varoja katastrofirahastoon. Rahaston turvin Punainen Risti auttaa Suomessa ja ulkomailla. Katastrofirahaston

Lisätiedot

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen

Lisätiedot

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 12011 VUOSI SITTEN ILTAPÄIVÄLLÄ Haitin maanjäristyksen vuosipäivä nosti maan hetkeksi otsikoihin tammikuussa. Haitilaisten hätä on kuitenkin totta joka päivä. Aurinko

Lisätiedot

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät

Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Minória Manuel osoittaa pellolleen, jonka vesi valtasi Zambesi-joen tulviessa. Tulva tuhosi Minória Manuelin viljelmät Pellolla jalat uppoavat syvälle lämpimään mutaan. Siellä täällä näkyy vielä auringossa

Lisätiedot

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä 15.8.2014 Veli-Matti Ahtiainen projektipäällikkö Punainen Risti Lapin piiri Hyvinvointia ja turvallisuutta v-ma 2014 Punaisen

Lisätiedot

APUA! 12014. Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! 12014. Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 12014 Katastrofirahasto tiedottaa Jälleenrakennus alkaa katujen raivaamisesta Filippiineillä Haiyan-myrskyssä tuhoutuneiden talojen tilalle rakennetaan pikkuhiljaa uusia koteja. Lahjoitusten ansiosta

Lisätiedot

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan

KOTEJA HAITILLE. Suomen Lionien projekti 2011-13. Lions Clubs International MD 107 Finland. Yhteistyötä parhaimmillaan MD 107 Finland KOTEJA HAITILLE Suomen Lionien projekti 2011-13 Yhteistyötä parhaimmillaan Suomen Lions-liitto ry Apua Haitille ry Youth with a Mission New Vision Ministeries MD 107 Finland Miksi rakennutimme

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

PUURAKENTAMINEN KATASTROFIALUEILLA PUUPÄIVÄ 27.11.2014 PEKKA HAAVISTO

PUURAKENTAMINEN KATASTROFIALUEILLA PUUPÄIVÄ 27.11.2014 PEKKA HAAVISTO PUURAKENTAMINEN KATASTROFIALUEILLA PUUPÄIVÄ 27.11.2014 PEKKA HAAVISTO Jokainen katastrofi on erilainen Ihmisen aiheuttamia Sota, joukkomurha Nälänhätä Teollinen tai ydinonnettomuus Luonnonkatastrofeja

Lisätiedot

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011

Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 Koulut ja koulutus Dolo Odon pakolaisleirillä 2011 2 Itä-Afrikan kuivuus - Etiopia Itä-Afrikkaa on kohdannut pahin kuivuus 60 vuoteen; kuivuudesta kärsii Afrikan sarven alueella yli 12,4 milj. ihmistä.

Lisätiedot

President: HRH The Duchess of Cornwall. www.shelterbox.org

President: HRH The Duchess of Cornwall. www.shelterbox.org ShelterBox is a charity independent of Rotary International and the Rotary Foundation. ShelterBox is a registered Charity no. 1096479. Company no. 4612652. President: HRH The Duchess of Cornwall www.shelterbox.org

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Robertin tarina - opettajan materiaali

Robertin tarina - opettajan materiaali Robertin tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalin joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Katastrofin ainekset

Katastrofin ainekset Katastrofin ainekset KOULUTUKSEN Katastrofi Monessa maassa yhä useampi lapsi aloittaa koulunkäynnin. Koulua käymättömien lasten määrä laski vuosien 2000 ja 2011 välillä lähes puoleen, 102 miljoonasta 57

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä.

Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Vesivessan vetäminen kuluttaa paljon vettä. Jätevettä syntyy monista kodin toiminnoista, kuten wc, suihku ja ruuanlaitto. 1-2 Teollisuusmaissa ja kehitysmaiden varakkaammissa perheissä käytetään vesivessoja.

Lisätiedot

APUA! 32010. Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! 32010. Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 32010 Katastrofirahasto tiedottaa Haiti toipuu hiljalleen Haitissa rakennetaan nyt kiireesti asumuksia ennen hurrikaanikautta. Valtavan paljon on jo saatu aikaan, kiitos sinun. Suomen Punaisen Ristin

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -

Lisätiedot

APUA! 42011. Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! 42011. Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 42011 Katastrofirahasto tiedottaa Kuivuuden tuoma kurjuus näkyy kaikessa Kenialaiset ponnistelevat kuivuusongelmien voittamiseksi. Ilta on kuuma ja sysimusta. Voinko näin pimeää edes olla? Ei ole

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 22014 HUMANITAARINEN APU ON VIESTI INHIMILLISYYDESTÄ Lehtien otsikot ja uutisten aiheet ovat muutamassa kuukaudessa huolestuttavasti muuttuneet. Sota on aina ennenkin

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Punaisen Ristin kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan apu Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * *

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * * *** FRA * * *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Ihmisten oikeus asua itsenäisesti Suomen tapaustutkimus raportti Sisältö Sivu dlfra... EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Johdanto

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS PUNAINEN RISTI TOIMII Suomen Punaisen Ristin toiminnan rahoitus Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus 2012 Sivu 1 SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

Lisätiedot

APUA! 12013. Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! 12013. Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 12013 Katastrofirahasto tiedottaa Uusi koti löytyi Suomesta Kiitos uudesta elämästä kuuluu Punaisen Ristin vapaaehtoisille ja lahjoittajille, sanoo Balkanin taisteluita paennut Nedzad. Vietin 20

Lisätiedot

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan INTERVAC-lomapalvelu aina vuodesta 1953 lähtien u Voit vaihtaa asunnon toisen kanssa kotimaassa tai ulkomailla. Kun asut

Lisätiedot

APUA! 42010 KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA

APUA! 42010 KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA APUA! 42010 KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA PUNAISEN RISTIN POIKKEUKSELLINEN VUOSI Vuosi 2010 toi mukanaan valtavia katastrofeja, mutta myös ennennäkemätöntä auttamishalua. Päättymässä oleva vuosi on ollut

Lisätiedot

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE

TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI EBOLA RANKKASADE Sanasto ja lämmittely MAASTO- PALO HURRIKAANI MYRSKY MAAN- JÄRISTYS TULIVUOREN PURKAUS TULVA TAIFUUNI MAANVYÖRY LUMIVYÖRY METSÄPALO KUIVUUS TSUNAMI TULIPALO EVAKUOIDA UKKOSMYRSKY PAKKANEN HIRMUMYRSKY TUULI

Lisätiedot

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009

Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vierailu Malesian Langkawin saaren löytöeläinkodissa joulukuussa 2009 Vieraillessani Langkawin saarella viime vuonna kävin tutustumassa paikalliseen löytöeläinkotiin ja siihen miten kyseisellä saarella

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 42012 KYLMÄ TALVI UHKAA SYYRIALAISIA Pakolaiset joutuvat asumaan ulkona teltoissa tai ahtaissa asunnoissa. On se aika vuodesta, kun illat pimenevät ja talvivaatteet otetaan

Lisätiedot

Heräteinfo henkiseen tukeen

Heräteinfo henkiseen tukeen Heräteinfo henkiseen tukeen Henkisen ensiavun perusteita Kotimaan valmius Heräteinfo henkiseen tukeen Tavoitteena on antaa perustietoa tekijöistä, jotka aiheuttavat stressiä onnettomuus- ja erityistilanteissa.

Lisätiedot

Lapsille. Lapsille. Siemennesteen pakastaminen. Hyvä tietää ennen näytteenottoa

Lapsille. Lapsille. Siemennesteen pakastaminen. Hyvä tietää ennen näytteenottoa Lapsille Lapsille Siemennesteen pakastaminen Hyvä tietää ennen näytteenottoa Nämä tiedot on suunnattu kaikille, joille tarjotaan mahdollisuutta siemennesteen pakastamiseen. Sisällysluettelo Miksi siemennestettäni

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Nuorille. Siittiöiden pakastaminen. siittiöiden talteenotosta pakastamisesta.

Nuorille. Siittiöiden pakastaminen. siittiöiden talteenotosta pakastamisesta. Nuorille Siittiöiden pakastaminen Tietoa siittiöiden talteenotosta pakastamisesta. ja Nämä tiedot on suunnattu ensisijaisesti nuorille, joille tarjotaan mahdollisuutta siittiöiden pakastamiseen, mutta

Lisätiedot

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 42013 APUA PERILLE SAAKKA Miten ihminen selviää kun kodista jää jäljelle pelkkä lautakasa? Millaista on kursia kasaan kodin kattoa maahan ruhjoutuneista aaltopellinpalasista

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut.

Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut. Galleri 5/Text 1 Tidens melodi (Portfoliotehtävä) Etsi tekstistä, alleviivaa ja kirjoita vihkoosi! Taivuta alleviivatut. 1. matkalla kotiin 2. kaikkialla 3. sulkea kännykkä 4. laittaa se äänettömälle 5.

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Fidan projektikylän etuudet

Fidan projektikylän etuudet Säännöt Pelin tavoitteena on, että ainakin yksi kylän lapsista saa käydä koulun loppuun. Peli aloitetaan seisten. Kyläläinen, joka kuolee tai joutuu poistumaan koulusta tai kylästä, istuu alas. Jos vähintään

Lisätiedot

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä

Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Siirry asemalle: Ilmakehä Vettä suodattuu maakerrosten läpi pohjavedeksi. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Kasvin soluhengityksessä vapautuu vesihöyryä. Sadevettä valuu pintavaluntana vesistöön. Pysy asemalla: Pohjois-Eurooppa Joki

Lisätiedot

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta Vapaa-ajan toiminnat 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja toimintaan, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin tehdä kaikkea. riittävästi aikaa toimintaan ja

Lisätiedot

Kirkon diakoniarahasto

Kirkon diakoniarahasto Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523

Lisätiedot

Minkälaisia tunteita ja asenteita ilmastonmuutos meissä herättää? Sari Laine

Minkälaisia tunteita ja asenteita ilmastonmuutos meissä herättää? Sari Laine Minkälaisia tunteita ja asenteita ilmastonmuutos meissä herättää? 8.10.2019 Sari Laine Twitter: @LaineSari 2019 10 300 kgco2e 2030 2 500 kgco2e Tässä ollaan. Tähän pitäisi päästä. 1,5 C polku? Nykyisillä

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA

APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA APUA! KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 22012 PUNAINEN RISTI AUTTAA HILJAISISSA KATASTROFEISSA Punainen Risti työskentelee jatkuvasti konfliktialueilla sekä maissa, joissa luonnonolot ovat pitkään aiheuttaneet

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

APUA! Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 32011 Katastrofirahasto tiedottaa Vapaaehtoisuus on aina ajankohtaista Mukana voi olla pienenkin hetken silloin tällöin kaikki auttaminen on arvokasta. Tein päätöksen lähteä Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi

Lisätiedot

Pienet kalat suojelevat kuumetaudilta Kambodzhassa

Pienet kalat suojelevat kuumetaudilta Kambodzhassa Sadekauden aikana Ses Sarunin perhe kerää sadevettä suuriin ruukkuihin. Ruukkuihin laitetaan kaloja, jotta vesi pysyy puhtaana. Pienet kalat suojelevat kuumetaudilta Kambodzhassa Suurissa harmaissa saviastioissa

Lisätiedot

Pentti Malaska--seminaari Teknologia ihmisen maailmassa 2040 Ydinvoima teknologiana --riskit ja tulevaisuus Pentin päivänä 21.3.

Pentti Malaska--seminaari Teknologia ihmisen maailmassa 2040 Ydinvoima teknologiana --riskit ja tulevaisuus Pentin päivänä 21.3. Pentti Malaska--seminaari Teknologia ihmisen maailmassa 2040 Ydinvoima teknologiana --riskit ja tulevaisuus Pentin päivänä 21.3.2015 Professori Markku Wilenius Tulevaisuuden tutkimuskeskus/ Turun yliopisto

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. riittävästi aikaa leikkiä ja

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen.

ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla ja asettuneet Eurooppaan 1300-luvulta alkaen. Koulutusaineiston pohdintatehtäviä ROMANIT EUROOPASSA Ihmisoikeudet, liikkuvuus ja lapset 1. OSA: ROMANIT - Vähemmistönä Euroopassa ROMANIT - vanha vähemmistö Romanit ovat lähteneet Intiasta 800-luvulla

Lisätiedot

MAAILMALLE. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston tiedotuslehti

MAAILMALLE. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston tiedotuslehti MAAILMALLE Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston tiedotuslehti 2 2015 maailmalle Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston tiedotuslehti 2015 VARAUTUNUT YHTEISÖ TOIPUU NOPEASTI Vanuatulla oltiin valmiina,

Lisätiedot

KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 1/2010. Maanjäristyksen romahduttamaa Haitia uhkaa seuraavaksi sadekausi. s. 4 5

KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 1/2010. Maanjäristyksen romahduttamaa Haitia uhkaa seuraavaksi sadekausi. s. 4 5 KATASTROFIRAHASTO TIEDOTTAA 1/2010 Maanjäristyksen romahduttamaa Haitia uhkaa seuraavaksi sadekausi. s. 4 5 Ari Räsänen Taina Evaisse sai hyvää hoitoa kenttäsairaalassa, mutta joutui äitinsä kanssa palaamaan

Lisätiedot

kielipassi Moduuli 1

kielipassi Moduuli 1 kielipassi Moduuli 1 minä ja lähipiiri MINÄ / IHMINEN / MODUULI 1 / A1.3 Osaan kertoa perustiedot itsestäni kirjallisesti ja suullisesti. Osaan vastata henkilötietokysymyksiin. Osaan täyttää henkilötietolomakkeen.

Lisätiedot

APUA! 22013. Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! 22013. Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 22013 Katastrofirahasto tiedottaa Turvallisuutta Amparasta Kainuuseen Punaisen Ristin vapaaehtoiset lisäävät hyvinvointia ympäristössään joka puolella maailmaa. Suomen Punainen Risti toteutti suuren

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Toukokuun kuukausitapaaminen Aika: 14.5.2013 Paikka: Vaasan ABC Läsnä: 28 iloista senioripoliisia. Todella aurinkoisen kevätsään vallitessa nuo 28 senioria kokoontuivat yhteiseen kuukausitapaamiseen. Tällä

Lisätiedot

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti

Punainen Risti Malissa. Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Kaisa Kannuksela Kansainvälisen avun suunnittelija Suomen Punainen Risti Juridinen tulkinta Malin tilanteesta Malin hallituksen ja YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä ulkomaisten sotilasjoukkojen voimankäytölle

Lisätiedot

PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA. Tietoa testamenttilahjoituksesta

PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA. Tietoa testamenttilahjoituksesta PERINNÖKSI PAREMPI MAAILMA Tietoa testamenttilahjoituksesta Toiminnanjohtajan tervehdys 3 Toivo paremmasta on totta Jonakin päivänä, jossain päin maailmaa, äärimmäisessä köyhyydessä elävän perheen lapsi

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

APUA! 32013. Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! 32013. Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 32013 Katastrofirahasto tiedottaa 150 vuotta heikompien puolella Jokainen voi omasta tahdostaan ja toiminnastaan riippumatta joutua tilanteeseen, jossa ei pärjää yksin. On pakko kääntyä vieraan puoleen

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset

Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset Itsenäisen työskentelyn tehtävät: vastaukset 1. Missä Burundi on? Tutustu Google-karttapalveluun seuraavilta sivulta: www.google.fi/maps (voit vaihtaa näkymän satelliittitilaan) Etsi koulunne kartalta.

Lisätiedot

Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie.

Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie. Vuokko ja Seppo Vänskä 11-17 Kubo-cho Nishinomiya-shi 662-0927 JAPAN puh. (0) 798-34-2119 seppo.vanska@sekl.fi vuokko.vanska@uusitie.com Lähettikirje 3/2006 07.05.2006 Hyvät ystävät ja esirukoilijat! Toukokuun

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006

Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 Hyvät ystävät! Hukkuuko Helsinki? -tilaisuudessa Malmilla 10.1.2006 keskusteltiin ilmastonmuutoksesta. Tutkija Kimmo Ruosteenoja, ympäristöjohtaja Pekka Kansanen ja kansanedustaja Tarja Cronberg alustivat.

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010

ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, 2009 ja 2010 LOPPURAPORTTI 1(12) 2011 ETELÄ-KARJALAN ILMASTONMUUTOS-KYSELYT VUOISINA 2007, ja Imatralla ja Lappeenrannassa suoritettiin ilmastonmuutos-kysely kolmannen kerran syksyllä. Kysely kohdistettiin kuntalaisille.

Lisätiedot

APUA! 22011. Katastrofirahasto tiedottaa

APUA! 22011. Katastrofirahasto tiedottaa APUA! 22011 Katastrofirahasto tiedottaa Japanin toipuminen kestää kauan Japanin katastrofi ei saa jättää varjoonsa muun maailman hätää, Tadateru Konoé vetoaa. Valtava 9 Richterin maanjäristys vavisutti

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Mopeian alue Mosambikissa on altis luonnonkatastrofeille

Mopeian alue Mosambikissa on altis luonnonkatastrofeille Lukio > Maantieto > Mosambik David Chancellor Minória Manuel seisoo pellolla, joka muutamaa viikkoa aiemmin oli tulvaveden vallassa. Vesi on laskenut, mutta pellolla on edelleen paikoin polviinkin asti

Lisätiedot

Lasten hoito ja kuntoutus -työryhmä. 10.2. 2015 Pia Marttala hanketyöntekijä psykologi VARJO-hanke (2012-2017)

Lasten hoito ja kuntoutus -työryhmä. 10.2. 2015 Pia Marttala hanketyöntekijä psykologi VARJO-hanke (2012-2017) Lasten hoito ja kuntoutus -työryhmä 10.2. 2015 Pia Marttala hanketyöntekijä psykologi VARJO-hanke (2012-2017) LAPSI Vainossa lapsi voi olla vainoamisen kohde, mutta hän voi olla myös vainon väline. Isä

Lisätiedot