Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download ""

Transkriptio

1 Työkriittiset näkökulmat on jätetty pois. Onko työ ylimääräistä ympäristöä tuhoavaa toimintaa? Tuottaako työ onnellisuutta itse vai siinä kohdatut työtoverit? Lukekaa työtä ei tarvita, vaan arvoa - kirjoitus. Jäin kaipaamaan myöhemmän 2000-luvun muutosteorisointeja. Luennoitsijan mainitsemat teorisoinnit ylsivät vain vuosituhannen vaihteeseen. Olisiko nyt paraikaa meneillään juuri muutos onnellisuuden käsityksissä?

2 Joku asia on silloin pielessä, jos kotona istumalla voi saada enemmän rahaa kuin työssä käymällä. Ovatko tuet liian hyviä vai palkat liian pieniä? Ihmiselle, joka on tehnyt monta kuukautta työkokeilua eli ilmaista työtä ja joka kerran on saanut hyvää palautetta työnantajalta ja haluaa tehdä palkkatyötä, sanotaan yleensä, ettei ole rahaa palkata. Onko tässä tapauksessa ihminen itse syrjäytynyt vai johtaako nykypolitiikka syrjäytymiseen?

3 Vastikkeeton rahanjako syrjäyttää. Tekemätöntä työtä riittää ja kaikki osaavat jotakin. Siis toimeentulojonosta kaikki työllistettävä. Miksi tätä ei tehdä esimerkiksi Jyväskylässä? Onko mietitty myös paikallisrahan käyttöä, jolla voisi maksaa myös veroja? Silloin ei tarvitsisi rahojen puutteen vuoksi olla ottamatta ihmisiä töihin eikä oltaisi maailmantalouden armoilla. Parempihan on se, että valtaan äänestetyt valtuustolaiset päättävät siitä, mitä palveluja on saatavilla ja millä eettisillä perusteilla ne on tuotettu kuin se, että rahanahneet yritykset tuottavat kulutustavaraa kaatopaikalle. Sveitsissä on laajasti käytetty paikallisraha ja se on vaikuttanut toimivan ainakin siellä.

4 Työmarkkinatuella elävän työttömän nettotulot ovat noin 500 e/kk. Pienet lisätulot eivät saisi leikata työmarkkinatukea. Suojaosuus voisi olla n. 500 e/kk. Verotus pitää huolen oikeudenmukaisuudesta. Oppilaitokset tulisi ottaa vahvemmin mukaan kuntakokeiluun Jyväskylässä.

5 Tosiasioiden tunnustaminen. Työttömyyden kova ydin olisi ehkä enemmänkin terveydenhuollon ja sosiaalihuollon mukaisen työtoiminnan piirissä. Työttömien ja opiskelijoiden tuet voisi vaihtaa päikseen. En pääse kuntoutukseen, kun ei ole selkeää ammattia eikä riittävästi sairautta. Selkä- ja niskavaivojen hoito menee taloudellisesti omaan piikkiin. Syönkö vai hoidanko itseäni?

6 Kannattaako maksaa työmarkkinatukea, toimeentulotukea ja terveysmenoja vai sillä rahalla työllistää kaikki työttömät? 60-luvulla Suomesta lähti puoli miljoonaa ihmistä Ruotsiin ja silloin kaikki päättäjät olivat huolissaan työvoimapulasta. Eli 50 vuotta sitten oli sama huoli kuin nytkin. Työvoimasta ei ole pulaa. 50 vuotta siitä on puhuttu eikä mikään ole muuttunut.

7 Perustulon hyväksyminen poistaisi nykyisen ongelman toimeentulotuen ohella saatavien pienten lisätulojen aiheuttavasta toimeentulotuen leikkurista. Kriittinen vastaus aiempaan kommenttiin oppilaitosten mukaan ottamisesta: Jos on osallistettava jotakuta, se pitäisi tehdä demokraattista yhdenmukaisuusperiaatetta rikkomatta. Kansalaisraadit, satunnaisotannat, kansanäänestykset, yleisötilaisuudet, jne. olisivat kaikki osallistamisen tapoja, jotka eivät syrjisi ketään. Ei ole pakko aina käyttää sidosryhmämenettelyjä.

8 Kuntakokeilu keskittyy ongelman korjaamiseen, mistä saataisiin yhtä paljon resursseja ennaltaehkäisyyn? Ensin tulee saada tulonjako, jotta kaikilla on ostovoimaa. Se virittää kaupan, yritysten kannattavuuden, työpaikkojen syntymisen ja verotulojen kasvun. Myös eläkeiän nostaminen tekee nuorisotyöttömyyttä.

9 Loistava Muurame kertoo pitkäaikaistyöttömille olevan ainoastaan yksi työllistymisen muoto. Työpaja, joka tekee Harvialle alihankintaa työttömän terveydentilaa huomioimatta. Kyllä Muuramen tilastot ovat kunnossa! Vapaaehtoistyötä ei pitäisi myöskään haitata vaikkapa sosiaaliturvan jakamisperusteilla. Vapaaehtoisesti tehty työ on juuri kaikkein pyyteettömintä ja mielekkäintä (muuten sitä ei tehtäisi) työtä sen laajennetussa merkityksessä. Se saattaa olla myös merkittävä menojen vähentäjä, koska ihmiset luontaisesti pyrkivät pääsemään mahdollisimman vähällä, jolloin turhaa vapaaehtoistyötä tuskin on paljon. Kannatan aiemmin mainittua perustuloa tämän näkökulman puolesta.

10 Jatkuva talouskasvun tavoittelu ja loppumaton tehokkuusajattelu puree lopulta omaan nilkkaansa ja ihmisillä ei ole varaa kuluttaa. Tästä seuraa se, että työttömyys vaan lisääntyy ja ostovoima vähenee entisestään. Yläasteikäiset työhön osaksi opintoja yrityksiin oppimaan työntekoa. Kun heillä on selvillä, mitä aikovat isona tehdä, voi jatkaa opiskeluja työn ohessa.

11 Joka ei HALUA tehdä työtä, vaikka siihen pystyisi, ei pitäisi myöskään saada yhteiskunnan tukia. Vapaamatkustajat kuriin! Kokemus vuodesta, kun minusta tuli pitkäaikaistyötön: Olin kotona 2 viikkoa. Muun ajan kursseilla ja työharjoittelussa. Näiden ohessa hain töitä. Silti minua kohdeltiin taloudellisesti ja yhteisössäni työttömänä, jotenkin laiskana tai kyvyttömänä. Palkkatyö on yksilöllekin oikeaa työtä!

12 Aktivointi myös leimaa ihmisiä. Ei kukaan yrittäjä työllistä ihmistä, jota on vuosia aktivoitu. Antaa aktivoitavasta passiivisen kuvan, vaikka näin ei olisi. Ns. ryskätöihin ei tahdo löytyä tekijöitä, vaikka töitä olisikin. Asennetta täytyisi pystyä muuttamaan siten, että kaikki työ olisi arvokasta ja tähdellistä.

13 Myös työnantajien asenteissa on korjaamista: haetaan nuoria työntekijöitä, mutta työkokemusta pitäisi olla vuosikymmeniä. Pitkäaikaistyöttömien ja mamujen hakemukset sivuutetaan, samoin työllistämishankkeiden hakijoiden.

14 Eräänlainen perustulo meillä on: lapsilisä. Sitä käyttöönotettaessa pelättiin, että kaikki tekisivät lapsia kaiken aikaa, mutta näinhän ei käynyt. Kriitikoille vastakysymys: Miten pystyttäisiin edes erottamaan ne ihmiset, jotka eivät tee mitään hyödyllistä? Ei ole logistisesti järkevää hoitaa vaikka kasvatusta yritysmäisesti. Entäpä taiteelliset arvot? Ei taiteentekijöitä pysty mitenkään tunnistamaan ja antamaan heille joitakin tukia. Omavaraistalous katoaisi myös elinkeinona, jos ihan kaikki työllistettäisiin. Ihmisten hoitaminen, lumitöiden tekeminen, sosiaalinen vuorovaikutus, osallistuminen päätöksentekoon, kaikki nämä pitää ottaa huomioon sosiaaliturvaa muutettaessa. Miten ihmeessä tämä tehdään, ellei vastikkeettomalla perustulolla?

15 Valitettavasti eri oppilaitosten opot ja etsivän nuorisotyön tekijät törmäävät enenevässä määrin nuoriin, jotka tekevät tietoisia päätöksiä elääkseen vain erilaisten tukien varassa. Heitä siis on, mutta onneksi vielä marginaalinen ryhmä. Toinen ryhmä ovat nuoret, jotka ovat täysin passiivisia työnhaussa. Molemmat ovat potentiaalisia pitkäaikaistyöttömiä.

16 Rasittavaa on istua kuuntelemassa, kun ei koskaan kerrota, miten sitä duunia on tehty esimerkiksi Töihin!-palvelussa. 450 asiakasta on autettu, mutta mitä asiakkaille siis on tehty? Minimipalkkatason on oltava n e/kk, jotta yksin vuokralla asuva selviää työssäkäynnistä ilman asumis- ja toimeentulotukea.

OIKEUDENMUKAISUUTTA KUSTANNUSTEHOKKAASTI. Osmo Soininvaara

OIKEUDENMUKAISUUTTA KUSTANNUSTEHOKKAASTI. Osmo Soininvaara OIKEUDENMUKAISUUTTA KUSTANNUSTEHOKKAASTI Osmo Soininvaara VATT-päivän seminaari 6.10.2009 Sosiaalipolitiikka ja taloudellinen tehokkuus Ekonomistit kontribuutio: small government Kansa on eri mieltä ja

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,00 Lainaa 2000 /asukas Ylijäämää 3 700 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN KUNTA Valtuusto

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,50 Lainaa 2100 /asukas Ylijäämää 3 800 000 Liikevaihto 15 000 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN

Lisätiedot

Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015

Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015 Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015 Miksi starttivalmennusta tarvitaan? Näkökulmia starttivalmennuksen näkyväksi tekemiseen? Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja,

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden organisaatio

Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden organisaatio Työllisyyspalveluiden johtaja Hallinto- ja tukipalvelut Työllisyysyksikkö Työllisyyspäällikkö Työraide Projektipäällikkö Työvalmennusyksikkö Työvalmennuspäällikkö Työvoimanpalvelukeskus

Lisätiedot

NUORISSA ON TULEVAISUUS!

NUORISSA ON TULEVAISUUS! NUORISSA ON TULEVAISUUS! TERVETULOA! 1 HUKASSA Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? - Pekka Myrskylä, EVA-analyysi Syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Syrjäytymisen ytimessä

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUKSET KUNTATALOUTEEN. Työpajojen alueellinen kehittämispäivä -seminaari Nastolassa 27.8.2013

TYÖLLISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUKSET KUNTATALOUTEEN. Työpajojen alueellinen kehittämispäivä -seminaari Nastolassa 27.8.2013 TYÖLLISTÄMISEN KUSTANNUSVAIKUTUKSET KUNTATALOUTEEN Työpajojen alueellinen kehittämispäivä -seminaari Nastolassa 27.8.2013 Nastolan kunnan työllistämispalvelut, Niina Juva Työttömyyden kesto Liiton ansiosidonnainen

Lisätiedot

Julkisten hankintojen sosiaalisten kriteerien hyödyntäminen erityisryhmien työllistämisessä, käytännön esimerkki

Julkisten hankintojen sosiaalisten kriteerien hyödyntäminen erityisryhmien työllistämisessä, käytännön esimerkki Julkisten hankintojen sosiaalisten kriteerien hyödyntäminen erityisryhmien työllistämisessä, käytännön esimerkki Yksikön päällikkö Marjatta Rummukainen / Honkalampisäätiö / Kaski Joensuu Juhta Oy Taustaa

Lisätiedot

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset Hätä Nuorista! Nuorten työpajapalveluiden turvaaminen Joensuunseudulla! Nuorten työpajatoiminta on tavoitteellista, arjen hallintaa

Lisätiedot

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006

Pentti Arajärvi. Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta. Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 Pentti Arajärvi Kansalaispalkka ja suomalaisen sosiaaliturvan perusta Kalevi Sorsa säätiö 15.12.2006 1 SUOMEN PERUSTUSLAKI 18 Oikeus työhön ja elinkeinovapaus Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

edellä kuntakokeilussa

edellä kuntakokeilussa edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Työttömyydestä työhön - keinoja kannustinloukkujen poistamiseen 1

Työttömyydestä työhön - keinoja kannustinloukkujen poistamiseen 1 Työttömyydestä työhön - keinoja kannustinloukkujen poistamiseen 1 Väestön ikärakenteen muutos merkitsee työikäisen väestönosan huomattavaa pienentymistä tulevina vuosina. Uhkana on pula työvoimasta. Merkittävin

Lisätiedot

Työkyvyttömyyseläkeläisen avoimille työmarkkinoille työllistymisen taloudelliset kannustimet ja vaikutukset

Työkyvyttömyyseläkeläisen avoimille työmarkkinoille työllistymisen taloudelliset kannustimet ja vaikutukset Työkyvyttömyyseläkeläisen avoimille työmarkkinoille työllistymisen taloudelliset kannustimet ja vaikutukset - Vähimmäistyökyvyttömyyseläkettä saavilla työttömyysloukku 730-1700 :n palkoilla. - Ansiotuloa

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Satu Kaattari-Manninen Case Ektakompus Oulun kaupunki, Tekijäpuu - palvelu Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä Kemissä 27.2.2013 Oulun yhteisötoiminta

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään. Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä. Aarne Kuusi, Edupoli 16.02.2011

Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään. Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä. Aarne Kuusi, Edupoli 16.02.2011 Valtakunnallinen työpankkikokeilu - väylä työelämään Kokeilujen tuloksia ja johtopäätöksiä Aarne Kuusi, Edupoli 16.02.2011 TYÖPANKIT Mukana neljä sosiaalista yritystä. Kolmella sosiaalinen omistajatausta

Lisätiedot

Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo

Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo Miten katkaista työttömyys reittinä köyhyyteen ja syrjäytymiseen? 12. marraskuuta 2014 Helsingin yliopisto Heikki Hiilamo Hyvinvoinnin kolme kehitysvaihetta Rikkaat Rikkaat Super-Rikkaat Rikkaat Keskiluokka

Lisätiedot

Aktivointia vai ei. Mitä maksaa työllisyyden hoidosta luopuminen

Aktivointia vai ei. Mitä maksaa työllisyyden hoidosta luopuminen Aktivointia vai ei Mitä maksaa työllisyyden hoidosta luopuminen Aktivointia vai ei Työllistäminen maksaa mitä maksaa kun jätetään työllistämättä, kuntouttamatta ja kouluttamatta? Ikävä totuus on, että

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana

EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS. 6.10.2015 Tanja Raappana EDURO-SÄÄTIÖN NUORTEN PALVELUT JA NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS 6.10.2015 Tanja Raappana Eduro-säätiö Toiminnan ohjaus Työ- ja toimintakyvynarvionninp alvelut Kuntoutuksen palvelut Osaamisen vahvistamisen

Lisätiedot

Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet. Harri Hietala VATES-säätiö

Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet. Harri Hietala VATES-säätiö Vammaisten työllistymisen ja työllistämisen taloudelliset kannustimet Harri Hietala VATES-säätiö Työkyvyttömyyseläkeläiset Työkyvyttömyyseläkeläisiä 260 000 1) Työuraan perustuvaa eläkettä saa reilut 200

Lisätiedot

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys

Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys Toimeentulotuen ja asumistuen yhteys Pasi Moisio Vähimmäisturvayksikkö Sosiaali- ja terveyspolitiikan ja -talouden osasto Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Työelämän ja sosiaaliturvan yhteensovitus

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 12.9.2012 Tampere 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Tampereen seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja ammattiopistossa

Lisätiedot

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09

Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09 MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla

Lisätiedot

Yleistä kuntouttamiseen liittyen

Yleistä kuntouttamiseen liittyen Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä

Lisätiedot

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN Sosiaali- ja terveyslautakunta 241 21.10.2009 KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN 1847/05/400/2007

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinto kuntoutujan työllistymisen tukena

Työ- ja elinkeinohallinto kuntoutujan työllistymisen tukena Työ- ja elinkeinohallinto kuntoutujan työllistymisen tukena Pori 4.5.2010 Regina Salkovic Palveluverkoston päällikkö PIRELY TE - toimiston johtaja, Sastamalan TE - toimisto Pirkanmaan ELY-keskus, Regina

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

DIGITALISAATIO JA AUTOMATISOITU SOSIAALITURVA

DIGITALISAATIO JA AUTOMATISOITU SOSIAALITURVA MIKÄ YLEISTURVA? Yleisturva on kolmiportainen sosiaaliturvamalli, jossa yhdistyy suurin osa nykysosiaaliturvan tukimuodoista ja pienituloisten verovähennyksistä. Se on automatisoitu ja lineaarisesti vähenevä

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014

Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Sosiaalinen kuntoutus Syyskuu 2014 Jaana Heinonen Työikäisten sosiaalipalvelupäällikkö Organisaatio Aikuisten sosiaalityö Johtava sosiaalityöntekijä Päivi Esala Velkaneuvonta Etuuskäsittely Aikuissosiaalityö

Lisätiedot

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito Karikoista kartalle Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari Kunnat ja työllisyyden hoito Taustaa kuntakokeiluun mukaan lähtemiselle Haasteet pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa Irralliset palveluprosessit

Lisätiedot

asukkaan teollisuusvaltainen kunta. Tilastokeskiarvot 1-6/2013:

asukkaan teollisuusvaltainen kunta. Tilastokeskiarvot 1-6/2013: TYÖLLISTÄMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT, NASTOLAN KUNTA Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari 1.10.2013 Niina Juva/Nastolan kunnan työllistämispalvelut 15 000 asukkaan teollisuusvaltainen

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin

Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Kanta-Hämeen lähitutormalli pieni tarina 200 tukea tarvitsevan nuoren ohjaamisesta elämässään eteenpäin Nuorten tuetut opinpolut -ohjelman esittely 9.12.2010 Verkatehdas, Hämeenlinna Esityksen sisältö

Lisätiedot

Novagon rekrytointipalvelu Go 4 Work! Työllistämistehtävä osana yrityskehitysyhtiön tuloksellista tekemistä

Novagon rekrytointipalvelu Go 4 Work! Työllistämistehtävä osana yrityskehitysyhtiön tuloksellista tekemistä Novagon rekrytointipalvelu Go 4 Work! Työllistämistehtävä osana yrityskehitysyhtiön tuloksellista tekemistä Rekrytointipalvelut Novagolla 1.8.2012-30.4.2015 Omistajakuntien aloitteesta Novagolla käynnistettiin

Lisätiedot

Työllisyyden Kuntakokeilu

Työllisyyden Kuntakokeilu Työllisyyden Kuntakokeilu Kuntakokeilu pähkinänkuoressa Työ-ja elinkeinoministeriön ja Kuntaliiton käynnistämä Jyväskylän, Jämsän ja Muuramen yhteishanke (yhteensä 26 hanketta) Toiminta-aika 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010

Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 1 Lähtökohta Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ja niiden kehittäminen Pitkäaikaistyöttömät Vammaiset

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa

työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työtön nuori ei vaadi unelmatyötä tutkimustietoa tilastojen takaa työttömien nuorten ääni Työttömien nuorten ääni -barometri* kurkistaa työttömyystilastojen taakse ja antaa työttömille nuorille äänen.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi 2011 Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi 2011 Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat

Lisätiedot

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki Eduskunta 25.10.2013

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki Eduskunta 25.10.2013 Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki Eduskunta 25.10.2013 Työttömyys yhteiskunnallisena ongelmana Työttömyys ilmiönä on pysyvä osa yhteiskuntaa, mutta yhteiskunnan yleinen suhtautuminen

Lisätiedot

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

TERVEYS JA SOSIAALITYÖ 7.11.2014 Kirsti Huvinen

TERVEYS JA SOSIAALITYÖ 7.11.2014 Kirsti Huvinen TERVEYS JA SOSIAALITYÖ 7.11.2014 Kirsti Huvinen KOKONAISEN ASIAKKAAN KOHTAAMINEN JA PIRSTALEINEN JÄRJESTELMÄ AIKUISSOSIAALITYÖN ASIAKKAAT TERVEYSPALVELUISSA Toimintaympäristö, johon puheenvuoromme sijoittuu

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ 2012 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ Töihin!-palvelu: yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAINUULAISET VÄLITÖMARKKINAT MURROKSESSA KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAIRA-HANKE Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Keski-Suomen talous- ja velkaneuvonta

Keski-Suomen talous- ja velkaneuvonta Keski-Suomen talous- ja velkaneuvonta Työllisyyden kannustinpäivä 16.1.2013 Talous- ja velkaneuvoja Seija Jauhiainen KESKI-SUOMEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA Jyväskylän kaupunki järjestänyt talous- ja velkaneuvontapalvelua

Lisätiedot

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 31.3.2015

TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 31.3.2015 TYÖLLISTÄMISRAPORTTI 1.1. 31.3.2015 Naantalin työllisyystilanne 31.3.2015 ELY -keskuksen julkaiseman 3/2015 kuukausikatsauksen mukaan Naantalin työvoima oli maaliskuun lopussa 9 092 henkilöä, joista työttömänä

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Yli Hyvä Juttu 21.11.2012 Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Valtaosa nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, vaikka tyytyväisyys vapaa-aikaan ja erityisesti taloudelliseen tilanteeseen vähenee. Nuoret ovat

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki SPY 12.5.2014

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki SPY 12.5.2014 Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki SPY 12.5.2014 Keitä ovat yhteiskunnan osattomat? Osaton on henkilö, joka on vastoin omaa valintaa ja tahtoa irtautunut yhteiskunnallisesta osallistumisesta

Lisätiedot

Itäsuomalainen huono-osaisuus ja pitkäaikaisasiakkuuden rekisteriaineisto

Itäsuomalainen huono-osaisuus ja pitkäaikaisasiakkuuden rekisteriaineisto Itäsuomalainen huono-osaisuus ja pitkäaikaisasiakkuuden rekisteriaineisto PIEKSÄMÄKI, HUONO-OSAISUUSTUTKIMUKSEN SEMINAARI 10.6.2015 TOPIAS PYYKKÖNEN JA ANNE SURAKKA Tutkimuksen lähtökohdat Puheissa ja

Lisätiedot

Päätavoitteet. edunvalvonta viranomaisyhteistyö oppilaitosyhteistyö täydentää ja kehittää vankien jälkihuoltoa ja yhdyskuntaseuraamustyötä

Päätavoitteet. edunvalvonta viranomaisyhteistyö oppilaitosyhteistyö täydentää ja kehittää vankien jälkihuoltoa ja yhdyskuntaseuraamustyötä Päätavoitteet Yhteiskunnan asenteisiin ja arvoihin vaikuttaminen. Rikollisuutta ylläpitävän syrjäytymiskehityksen katkaiseminen ja uusintarikollisuuden vähentäminen. Lainrikkojataustaisten elämänhallinnan

Lisätiedot

Työllistäminen nyt. Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori. Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi 25.11.2014

Työllistäminen nyt. Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori. Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi 25.11.2014 Työllistäminen nyt Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi 25.11.2014 Esityksen rakenne Työttömyyden rakenne ja vaille toisen asteen koulutusta olevat nuoret erityisen huolen

Lisätiedot

TUETTU TYÖLLISTYMINEN

TUETTU TYÖLLISTYMINEN TUETTU TYÖLLISTYMINEN Pori 8.2.2010 Suvi Pikkusaari Työhönvalmennuksen kehittämiskoordinaattori VATES-säätiö VATES-säätiö Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten yhdenvertaiseksi

Lisätiedot

Paula Kukkonen 19.4.2012

Paula Kukkonen 19.4.2012 Paula Kukkonen 19.4.2012 1 Työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen toimiala = työssä ja työpaikoilla tapahtuva valmennus, sosiaalinen työllistäminen ja lakisääteinen ammatillinen kuntoutus Toimialan

Lisätiedot

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-

Lisätiedot

Kokemuksia Tampereen kuntakokeilusta. 5.6.2015 Työllisyysfoorumi hotelli Rosendahl Palvelupäällikkö Mari Toivonen

Kokemuksia Tampereen kuntakokeilusta. 5.6.2015 Työllisyysfoorumi hotelli Rosendahl Palvelupäällikkö Mari Toivonen Kokemuksia Tampereen kuntakokeilusta 5.6.2015 Työllisyysfoorumi hotelli Rosendahl Palvelupäällikkö Mari Toivonen Päämäärää kohti kulkiessaan ihminen joutuu usein muuttamaan suuntaa. Paulo Coelho Tavoite

Lisätiedot

Yhteistyön välineistö ja toimintaympäristö

Yhteistyön välineistö ja toimintaympäristö Peruskoulu Yhteistyön välineistö ja toimintaympäristö Koulutustakuu 10-luokka Työpajojen ja oppilaitosten yhteistyö Lukio Nuorisotakuu Mitä seuraavaksi? Ammattioppilaitos Ammattistartti Monialainen yhteistyö,

Lisätiedot

PALTAMON MALLI: TYÖTÄ KAIKILLE? Sosiaalipoliittisen yhdistyksen ja HYVA:n järjestämäseminaari 9.2.2009 Helsingissä

PALTAMON MALLI: TYÖTÄ KAIKILLE? Sosiaalipoliittisen yhdistyksen ja HYVA:n järjestämäseminaari 9.2.2009 Helsingissä PALTAMON MALLI: TYÖTÄ KAIKILLE? Sosiaalipoliittisen yhdistyksen ja HYVA:n järjestämäseminaari 9.2.2009 Helsingissä Anne Huotari, selvitystyöntekijä Paltamon Työtä Kaikille valmisteluhankkeessa, ex-kansanedustaja

Lisätiedot

KAIRA-HANKE 2008-2010 (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen

KAIRA-HANKE 2008-2010 (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen KAIRA-HANKE 2008-2010 (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen HANKKEEN TOTEUTUS Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen 2013 Budjetti 645 040 Rahoitus

Lisätiedot

Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014

Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014 Näin sen teimme! Sirpa Paukkeri-Reyes,3.12.2014 Lataa kirja ilmaiseksi! Oikeita töitä Vammaisten ja osatyökykyisten työllistymisen toimivia käytäntöjä Ruotsista, Tanskasta, Virosta ja Suomesta Face2Face

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus > yhteensovitus 5 Koulutusajan tuet työttömälle

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Muutoksen vaikutukset aikuissosiaalityöhön. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Päivi Junnilainen

Kommenttipuheenvuoro: Muutoksen vaikutukset aikuissosiaalityöhön. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Päivi Junnilainen Kommenttipuheenvuoro: Muutoksen vaikutukset aikuissosiaalityöhön Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Päivi Junnilainen 9.1.2014 Kommentteja NAV-malliin Uudistuksen toimeenpanon haasteet

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Tavoitteena toimivampi sosiaaliturva Lisätään työn tarjontaa. Helpotetaan tukien yhdistämistä

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi

Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Uraohjaus työllistyvyyden parantamiseksi Koulutuksen ja työelämän yhteistyö 21.3.2013 Arto Saloranta 3/20/2013 Työllistyvyyden käsite Ohjaus ja työllistyvyys Työllistyvyys korkea asteella Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Oikeus työhön ja ihmisarvoon. Maakuntajohtaja Pertti Rajala

Oikeus työhön ja ihmisarvoon. Maakuntajohtaja Pertti Rajala Oikeus työhön ja ihmisarvoon Maakuntajohtaja Pertti Rajala Väestöllinen huoltosuhde 1940-2060 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 1940 1950 1960 1970 1980 1990 2000 2010 2020 2030 2040 2050 2060 0-14 vuotiaat

Lisätiedot

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015 infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät

Lisätiedot

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus. 10.4.2013 Toimisto Otsikko Green Care seminaari Kokkolan työvoiman palvelukeskus 1 Kokkolan työvoiman palvelukeskus (TYP) Työvoiman palvelukeskus on TE-toimiston, kaupungin sekä KELAN yhteinen palveluyksikkö Tavoitteena on moniammatillisesti

Lisätiedot

YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA

YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA YLLÄTETÄÄN KOTIKUNTA- KAMPANJAN TAUSTAA - Työttömyys on syrjäytymisen suurimpia riskitekijöitä ja tähän tematiikkaan puututtiin paikallisesti - Tavoitteena oli luoda jokaiseen hankekuntaan henki, että

Lisätiedot

Mitä toimeentulotuelle pitäisi tehdä?

Mitä toimeentulotuelle pitäisi tehdä? Kaisa Varonen Mitä toimeentulotuelle pitäisi tehdä? 2014-luvun tuloloukut *300 e suojaosuus toimeentulotuen suojaosuusudesta?? olisi tehtävä lakselmia -riittämätön, työn määrä on vähäinen, varsinkin korkeilla

Lisätiedot

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM Hallituksen työllisyystavoite Työllisyysaste 72 prosenttiin ja työttömyysaste 5 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Toimiin kuuluu

Lisätiedot

OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS. Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos

OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS. Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos OPINTOTUEN HISTORIA, NYKYPÄIVÄ JA TULEVAISUUS Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitos Esityksen sisältö Suomen opintotukijärjestelmän synty ja kehitys Olennaiset muutokset 1900-luvulta ja 2000-luvun

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Case: Ektakompuksen perustaminen

Case: Ektakompuksen perustaminen Case: Ektakompuksen perustaminen Satu Kaattari-Manninen Oulun kaupunki, Tekijäpuu - palvelu Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä Oulussa 17.10.2012 Oulun yhteisötoiminta Lähidemokratiaa, osallisuutta

Lisätiedot