Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (ylempi AMK)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (ylempi AMK)"

Transkriptio

1 Metropolia Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneen opiskelijan osaamista kuvataan kansallisen viitekehyksen (NQF, National Qualifications Framework) ja Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arene ry:n suositusten mukaisesti. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen yleisenä tavoitteena on antaa opiskelijalle mahdollisuus syventää teorian soveltamista käytäntöön, analyyttisia taitoja, projektin johtamisen sekä tutkimus- ja kehitystyöhön osallistumisen taitoja sekä sosiaalisia taitoja. Opinnäytetyön tavoitteena on kehittää valmiuksia soveltaa tutkimustietoa ja hyödyntää soveltuvia tutkimus- ja kehittämistyön menetelmiä työelämän kehittämiseksi sekä valmiuksia itsenäiseen vaativaan asiantuntijatyöhön. Tutkinto parantaa opiskelijan valmiuksia toimia nykyisissä ja tulevissa asiantuntija- ja johtotehtävissä tai yrittäjänä ja edistää hänen urakehitystään. Tutkinto tuottaa työelämän kehittäjiä ja uudistajia, joilla on tarvittava tutkimus- ja kehittämisosaaminen. Opinnot rakentuvat Metropolian oppijan polun viitekehykseen, jossa keskeisiä ydinasioita ovat työelämälähtöinen osaaminen, kehittämis-, innovaatio- ja tutkimustoiminnan tutkiva oppiminen ja kehittäminen, kansainvälisyys, elinikäinen oppiminen ja monialaisuus. Opiskelijat edustavat työelämää ja heillä on vähintään kolmen vuoden työkokemus koulutuksen alkaessa. Opiskelijat hyödyntävät aiempaa asiantuntemustaan ja työelämäyhteyttään opintojen aikana sekä luovat asiantuntijaverkostoja opiskelijoiden, korkeakoulun omien ja ulkopuolisten kouluttajien sekä alumnien kautta. Opinnoissa opiskelijat kehittyvät itsearvioinnissa ja itsensä ja muiden johtamisessa sekä kansainvälisissä ja kansallisissa viestintä- ja vuorovaikutustaidoissa. Kansainvälisyys toteutuu esimerkiksi ulkomaalaisten vierailijaluentojen ja monialaisten kansainvälisten opintojen muodossa. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen tavoitteena on antaa opiskelijalle työelämän kehittämisen edellyttämät laajat ja syvälliset tiedot sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä tarvittavat teoreettiset tiedot vaativissa asiantuntija- ja johtamistehtävissä tai yrittäjänä toimimista varten. Opetuksessa painotetaan myös työelämässä vaadittavan hyvän viestintä- ja kielitaidon kehittymistä. Ammatilliset suuntautumiset: Sosiaali- ja terveysalan johtamisen ammatillisessa suuntautumisessa tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet sosiaali- ja terveysalan toiminnan johtamiseen, lähiesimiestyöhön sekä yrittäjyyteen. Opetuksessa yhteisinä teemoina ovat tutkimus-, kehittämis -ja innovaatiotoiminta ja sosiaali- ja terveysalan johtamisen yhteiset opinnot. Syventävien opintojen teemoina ovat yritystoiminta, henkilöstöjohtaminen sekä toiminnan johtaminen ja kehittäminen. Ensihoitopalveluiden johtamisen ammatillisessa suuntautumisessa tavoitteena on antaa opiskelijalle valmiudet johtaa ja kehittää ensihoidon palvelujärjestelmiä sekä toteuttaa ensihoidon palvelutason määrittelyä erilaisten sairastumis- ja onnettomuusriskien analysointien avulla. Lisäksi opiskelija saa valmiudet toimia erilaisissa ensihoidon asiantuntija- ja esimiestehtävissä sekä johtaa ensihoitopalvelun operatiivisia ja moniviranomaisyhteistyötilanteita. S1416S Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta: 40 op Sivu 1 / 28

2 Opiskelija on sisäistänyt TKI-toiminnan merkityksen osana organisaation kehittämistä ja osaa toteuttaa organisaation toiminnan kehittämishankkeen. Opiskelija osaa toimia organisaation kehittämistoiminnassa kehittämis- ja projektipäällikön tehtävissä. Opiskelija hallitsee tutkimuksellisen kehittämistyön ja projektitoiminnan prosessit ja menetelmät. Opiskelija hallitsee systemaattisen tiedonhankinnan osana näyttöön perustuvaa toimintaa sekä arvioida tutkimustiedon luotettavuutta ja käytettävyyttä käytännön TKI -toiminnassa. Opiskelija osaa soveltaa opinnäytetyössään tarkoituksenmukaisia tutkimuksen tai kehittämistyön menetelmiä. Opiskelija osaa kirjoittaa tutkimusten ja kehittämisprojektien raportit ja viestiä tieteellisen- ja hankekirjoittamisen periaatteiden mukaan. Hän osaa soveltaa opinnäytetyönsä tuloksia käytäntöön. S000CO35 Tutkimustyön lähtökohdat, prosessit ja menetelmät: 5 op Opiskelija hallitsee tutkimustyön lähtökohdat ja osaa valita tarkoituksenmukaisen tutkimusotteen. Opiskelija osaa - käyttää systemaattista tiedonhankintaa osana näyttöön perustuvaa toimintaa ja - arvioida tutkimustiedon luotettavuutta ja käyttöä käytännön TKI-toiminnassa. - osaa keskeiset tutkimustyön prosessit ja menetelmät - osaa soveltaa niitä opinnäytetyön prosessissa. - tutkimuksen filosofiset lähtökohdat, luotettavuus ja etiikka - tutkimustyön prosessit ja menetelmät - systemaattinen tiedonhaun prosessi AHOT (Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen) Jos opiskelija on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon tai tiedekorkeakoulun syventävät aineopinnot (60 op), opiskelijalle myönnetään ahot tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-opinnoista (10 op). Sivu 2 / 28

3 S000CO36 Projektitoiminta ja tutkimuksellinen kehittämistyö: 5 op Opiskelija osaa kartoittaa ja määritellä organisaation kehittämiskohteita sekä etsiä niihin ratkaisuja projektitoiminnan ja tutkimuksellisen kehittämistyön avulla. Hän nojaa kaikessa projektitoiminnassa ja kehittämistyössä aiempaan tutkimus- ja kokemustietoon. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa, johtaa, hallinnoida ja arvioida projektia. Opiskelija osaa soveltaa tarkoituksenmukaisesti keskeisiä projektitoiminnassa sekä kehittämistyössä käytettäviä menetelmiä. Hän tuntee keskeisiä kehittämisprosessin toimintamalleja ja osaa soveltaa kehittämisprosessin eri vaiheissa käytettäviä menetelmiä sekä projektityökaluja. Opiskelija osaa viestiä projektin ja tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksista sekä arvioida projektin ja kehittämistyön luotettavuutta, eettisyyttä ja tuloksellisuutta. Hän osaa soveltaa projektitoiminnan ja tutkimuksellisen kehittämistyön tuloksia osaksi työelämän käytäntöjä. - projektitoiminnan ja kehittämistyön lähtökohdat - projektin suunnittelu - projektinhallinta ja johtaminen - projektityökalut - projektin raportointi ja arviointi - tutkimuksellisen kehittämistyön prosessit - kehittämisprosessissa käytettävät menetelmät - kehittämistoiminnan eettisyys, luotettavuus ja tuloksellisuus - projektin ja tutkimuksellisen kehittämistyön viestintä ja tulosten juurruttaminen AHOT (Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen) Jos opiskelija on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon tai tiedekorkeakoulun syventävät aineopinnot (60 op), opiskelijalle myönnetään ahot tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-opinnoista (10 op). Projektitoiminnan ja tutkimuksellisen kehittämistyön osaaminen voidaan hyväksi lukea jos opiskelija on toiminut useissa projekteissa johtotehtävissä ja/tai hänellä on ylemmän korkeakoulututkinnon tasoisia tämän jakson sisältöä vastaavia opintoja. Sivu 3 / 28

4 S000CO37 Opinnäytetyö ja kypsyysnäyte: 30 op Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida tutkimuksellisen kehittämistyön yhteistyössä työelämän kanssa. Opiskelija osaa soveltaa tuloksellisesti oman alansa asiantuntijatietoa sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan menetelmiä työelämän kehittämistarpeisiin vastaamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi. Työssään opiskelija toimii aloitteellisesti ja osoittaa hyvää kehittämis- ja muutosjohtamiskykyä. Opiskelija pystyy toimimaan itsenäisesti alansa asiantuntijana sekä työelämän kehittäjänä ja uudistajana. Opiskelija laatii tutkimuksellisesta kehittämistyöstään kirjallisen opinnäytetyöraportin ja viestii kirjallisesti ja suullisesti osoittaen alansa asiantuntijaviestinnän taitoa. Kypsyysnäytteessä opiskelija osoittaa opinnäytetyönsä aihepiirin hyvää hallintaa ja taitoa viestiä asiantuntevasti sen tuloksista. Opinnäytetyöprosessin kaikki vaiheet tutkinto-ohjelman ohjeistuksen mukaan: työpajat, seminaarit, yksilöohjaus, ryhmäohjaus, kypsyysnäyte. Kypsyysnäyte voi olla lehdistötiedote, julkaisukelpoinen artikkeli, ns. Executive Summary tai muu tiedottava teksti. Opiskelija sopii kypsyysnäytteen muodon ja kohdeyleisön opinnäytetyön ohjaajan kanssa. AHOT (Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen) Opinnäytetyöstä voidaan myöntää AHOT aikaisemman soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon perusteella Metropolian tutkintosäännön mukaisin ehdoin. TKI-opinnot integroidaan opiskelijan opinnäytetyöprosessiin. Opinnäytetyön arviointikohteet ovat Työn merkitys työelämäkumppanille, ammattialalle ja/tai alueen kehittämiseen Tietolähteiden hyödyntäminen ja menetelmällinen osaaminen Tulokset ja johtopäätökset Työn toteutuminen prosessina ja tutkimuksellinen kehittämisote Työn viestivyys, kieli ja ulkoasu Opinnäytetyön arviointikriteereiden kuvaus, ks. opsin liite. Opinnäytetyön arviointikohteet ovat Työn merkitys työelämäkumppanille, ammattialalle ja/tai alueen kehittämiseen Tietolähteiden hyödyntäminen ja menetelmällinen osaaminen Tulokset ja johtopäätökset Työn toteutuminen prosessina ja tutkimuksellinen kehittämisote Työn viestivyys, kieli ja ulkoasu Opinnäytetyön arviointikriteereiden kuvaus, ks. opsin liite. Opinnäytetyön arviointikohteet ovat Työn merkitys työelämäkumppanille, ammattialalle ja/tai alueen kehittämiseen Tietolähteiden hyödyntäminen ja menetelmällinen osaaminen Tulokset ja johtopäätökset Sivu 4 / 28

5 Työn toteutuminen prosessina ja tutkimuksellinen kehittämisote Työn viestivyys, kieli ja ulkoasu Opinnäytetyön arviointikriteereiden kuvaus, ks. opsin liite. S1416S Sosiaali- ja terveysalan johtamisen yhteiset opinnot: 25 op Johtamisen yhteisissä syventävissä opinnoissa opiskelija luo perustan alansa johtamistyön ymmärtämiseen ja omaksuu vastuullisen roolin johtamisosaamisensa rakentajana ja kehittäjänä. Opiskelija osaa määritellä roolinsa strategian toteuttajana arjen johtamisessa. Opiskelija osaa näyttöön perustuvan kehittämisen ja omaksuu esimiehen vastuullisen roolin johtamisessa ja kehittämisessä. Opiskelija osaa analysoida esimiehen vastuuta, roolia ja tehtäviä koko työsuhteen elinkaaren aikana. Opiskelija tuntee keskeisen työlainsäädännön ja henkilöstöjohtamista ohjaavat lait ja sopimukset sekä osaa hyödyntää niitä esimiehenä. Opiskelija osaa yhdistää sosiaali- ja terveysalan talous- ja ohjausjärjestelmät palvelujen tuottamiseen ja arvioida yhteiskunnan ohjausjärjestelmien vaikutusta tuottavuuteen. Opiskelija osaa analysoida toiminnan tuloksellisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja toimia esimiestyössä taloudellisella tavalla. Opiskelija osaa hyödyntää digitalisaation tuomia mahdollisuuksia sosiaali- ja terveysalan esimiehenä ja yrittäjänä. S000CO38 Johtamisen perusta, teoriat ja strategia: 5 op Opiskelija tuntee johtamisen strategisen ja teoreettisen perustan, osaa hyödyntää sitä omassa johtajuuteen kasvussaan. Opiskelija tietää millainen on lähijohtajan rooli ja eettinen vastuu työyhteisön toiminnan ohjauksessa. Opiskelija osaa arvioida omaa aiempaa kehittymistään, osaamistaan ja suunnitella näiden pohjalta opintonsa henkilökohtaista urasuunnitelmaa tukevaksi. - johtamisen perusteet ja strategia johtamisessa - johtamisen teoriat - opiskelijan esittelyportfolio omasta kehittymisestä, ammatillisesta kasvusta ja osaamisesta sekä uramotivaatiosta - johtajaksi kasvun suunnitelmallinen kehittäminen HOPS:in avulla - itsensä johtaminen omassa ammatillisessa kehittymisessä Opintojaksoa ei voi hyväksilukea aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella. S000CO39 Talousjohtamisen perusteet sosiaali- ja terveysalalla: 5 op Opiskelija osaa keskeisen talouden käsitteistön ja osaa arvioida sosiaali- ja terveysalan talous- ja ohjausjärjestelmien yhteyttä palvelujen tuottamiseen. Hän osaa hyödyntää tilastotietoja talousjohtamisen apuvälineenä. Opiskelija kykene analysoimaan ja tulkitsemaan toiminnan tuloksellisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja toimii esimiestyössä taloudellisella tavalla. Sivu 5 / 28

6 - keskeinen talousjohtamisen käsitteistö - Suomen julkisen talouden viitekehys, ohjaus ja seuranta sekä näiden yhteys sosiaali- ja terveysalan palveluihin ja palvelutuotannon kehitykseen. - sosiaali- ja terveysalan tilastotiedot talousjohtamisen apuna - taloudellisuuden, tehokkuuden ja kustannusvaikuttavuuden ohjaus ja seuranta lähiesimiestyössä. AHOT Opintojakson voi hyväksilukea aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella, jos opiskelijalla on korkeakoulutasoisia talous- ja julkishallinnon opintoja ja/tai hän on työskennellyt taloudesta vastuullisena esimiehenä. Opetussuunnitelma S000CO40 Henkilöstöjohtamisen perusteet: 5 op Opiskelija osaa toimia henkilöstöjohtamisessa vision ja strategian mukaan ja osaa soveltaa ja arvioida niiden vaikutuksia henkilöstösuunnitteluun, henkilöstön kehittämiseen ja ohjaukseen. Opiskelija tuntee keskeiset henkilöstöjohtamisen prosessit ja osaa toimia niiden mukaan esimiestyössä. Opiskelija osaa henkilöstöjohtamisen ohjaavan lainsäädännön ja osaa soveltaa sitä henkilöstöjohtamisessa. Opiskelija osaa toimia esimiestyössä tuloksellisesti. - Strateginen henkilöstöjohtaminen - Henkilöstöjohtamisen prosessit - Henkilöstösuunnittelu - Keskeinen lainsäädäntö esimiestyössä AHOT Opintojakson voi hyväksilukea aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella, jos opiskelijalla on laajat henkilöstöjohtamisen opinnot ja/tai hän on työskennellyt pitkään vastuullisissa esimiestehtävissä. Sivu 6 / 28

7 S000CO41 Näyttöön perustuvan toiminnan johtaminen sosiaali- ja terveysalalla: 5 op Opiskelija osaa kriittisesti arvioida oman alan hoito-, tutkimus- ja palvelukäytäntöjä ja perustella niiden näyttöön perustuvaa kehittämistä. Opiskelija osaa tunnistaa ja ennakoida asiakkaan/potilaan terveys- ja palvelutarpeita, terveys- ja sosiaalialan kehittämiskohteita sekä asiakaslähtöisten palveluiden ja henkilöstön osaamisen muutostarpeita. Opiskelija osaa systemaattisesti hakea, hyödyntää sekä arvioida tiivistettyä tutkimustietoa ja kriittisesti pohtia sen merkitystä yhtenäisten käytäntöjen kehittämisessä ja päätöksenteossa sosiaali- ja terveysalalla. Opiskelija omaksuu näyttöön perustuvan toiminnan toimintansa lähtökohdaksi asiakkaan/potilaan tutkimuksiin, hoitoon ja palveluihin liittyvissä tilanteissa. Opiskelija omaksuu esimiehen vastuullisen roolin näyttöön perustuvan toiminnan johtamisessa. - näyttöön perustuvan terveydenhuollon malli - näyttöön perustuvan toiminnan käsitteet ja prosessit sosiaali- ja terveysalalla - systemaattinen tiedonhaku ja - käsittely näyttöön perustuvassa toiminnassa - keskeiset kansalliset ja kansainväliset tietolähteet ja suositukset - tiivistetyn tiedon kriittinen hyödyntäminen ammatillisessa päätöksenteossa - näyttöön perustuvan toiminnan johtaminen AHOT Vastaavat korkeakouluopinnot tai muuten hankittu sisällöllisesti vastaava vahva osaaminen (esimerkiksi muu asianmukainen koulutus ja kliinisten hoitosuositusten laatimistyöryhmässä työskentely). Sivu 7 / 28

8 S000CO42 Digitalisaatio sosiaali- ja terveysalalla: 5 op Opiskelija tuntee digitalisaation keskeiset trendit, teknologiat ja työkalut. Hän osaa hyödyntää digitalisaation tuomia mahdollisuuksia sosiaali- ja terveysalan keskeisimmissä prosesseissa ja projekteissa. Opiskelija osaa käyttää verkkomediaa ja eri sovelluksia organisaatioiden / yrityksen viestinnässä ja asiakassuhteen kehittämisessä. Hän tunnistaa digitalisaation mahdollistamat kehityskohteet ja osaa vastata niihin esimiehenä, asiantuntijana tai yrittäjänä. - digitalisaation keskeisimmät ilmiöt ja vaikutukset - keskeisimmät digitalisoituneet prosessit sosiaali- ja terveysalalla - digitalisaatio esimies -ja asiantuntijatyössä ja organisaation viestinnässä - digitalisaation tuomat mahdollisuudet tiedon hakemisessa, oppimisessa ja tiedolla johtamisessa - keskeisimmät työkalut esimies- ja asiantuntijatyössä AHOT Opintojakson voi hyväksi lukea jos opiskelija on toiminut keskeisessä roolissa digitalisoitumista koskevissa sote-alan palveluiden tuotanto- tai asiakasprojekteissa tai keskeisten prosessien digitalisoimisessa ja/ tai hänellä on ylemmän korkeakoulututkinnon tasoisia tämän jakson sisältöä vastaavia opintoja. Sivu 8 / 28

9 S1416S Sosiaali- ja terveysalan johtamisen valinnaiset syventävät opinnot: 20 op Sosiaali- ja terveysalan johtamisen ammatillisessa suuntautumisessa valitaan kaksi kymmenen opintopisteen kokonaisuutta. Bioanalytiikan tai radiografian syventäviä opintoja voivat valita vain kyseisen perustutkinnon suorittaneet. Ensihoitopalveluiden johtamisen ammatillisessa suuntautumisessa valitaan Ensihoidon hallinnollisen ja operatiivisen johtamisen syventävät opinnot 20 op. Näitä opintoja voivat valita myös sairaanhoitajataustaiset opiskelijat (sairaanhoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat). S1416S Yritystoiminta sosiaali- ja terveysalalla: 10 op Opiskelija osaa analysoida sosiaali- ja terveyspalvelujen yritystoimintaa, asiakastarpeita, toimintaympäristöä ja niiden kehittymissuuntia. Opiskelija osaa tehdä synteesin sosiaali- ja terveysalan yritystoiminnan erityispiirteistä. Hän osaa analysoida yrittäjän vastuuta yrityksen toiminnasta ja taloudesta. Hän osaa kehittää yrityksen tuotteita ja palveluita käyttäjälähtöisesti ja kustannustehokkaasti sekä markkinoida niitä asiakkaille. Opiskelijalla on valmiudet ryhtyä sosiaali- ja terveysalan yksityiseksi palveluntuottajaksi. S000CO43 Yrittäjyys sosiaali- ja terveyspalveluissa: 5 op Opiskelija osaa toimia sosiaali- ja terveyspalvelujen yritystoiminnassa ohjaavan lainsäädännön mukaan huomioiden henkilöstön pätevyysvaatimukset sekä toiminnan luvanvaraisuutta ja ilmoitusvelvollisuutta koskevat asiat. Hän osaa analysoida sosiaali- ja terveysalan asiakastarpeita, toimintaympäristöjä ja niiden kehityssuuntia. Opiskelijalla on valmiudet ryhtyä sosiaali- ja terveysalan yksityiseksi palveluntuottajaksi. - minustako yrittäjä -testi - yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut - keskeiset lait, asetukset ja laatusuositukset - luvat ja valvonta - asiakastarpeet ja toimintaympäristö - liiketoimintasuunnitelma sekä talouslaskelmat - yrityksen perustamistoiminta AHOT Opintojakson voi hyväksi lukea aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella, jos opiskelijalla on vähintään kahden tilikauden mittainen kokemus sosiaali- ja terveysalan yrittäjänä toimimisesta ja hän esittää osaamista osoittavia dokumentteja. Sivu 9 / 28

10 S000CO44 Yrityksen toiminnan ja talouden johtaminen: 5 op Opiskelija osaa eritellä sosiaali- ja terveysalan julkisen toiminnan ja yksityisen yritystoiminnan ja niiden talousjohtamisen erityispiirteet. Hän osaa analysoida yrityksen toimintaedellytykset ja vastuutaan yritystoiminnan kehittämisessä ja strategiasuuntautuneessa päivittäisjohtamisessa. Hän osaa tulkita yrityksen tilinpäätösinformaatiota sekä suunnitella ja seurata tilikauden aikana yrityksen toimintaa ja taloutta. Opiskelija osaa kehittää yrityksen tarjoamia sosiaali- ja/tai terveyspalveluita tai tuotteita käyttäjälähtöisesti ja kustannustehokkaasti. Hän osaa markkinoida yrityksen tuotteita/palveluita. Opiskelija ymmärtää julkisten hankintojen merkityksen sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityiselle tuottajalle, sekä tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen julkisia hankintoja koskevat säädökset, hankintaprosessin ja kilpailuttamisen ja osaa toimia hankintatilanteissa. - yrityksen strategiasuuntautunut päivittäisjohtaminen - talouden suunnittelu, seuranta ja kehittäminen - palvelumuotoilu, tuotteistaminen ja hinnoittelu - tarjouskilpailu julkisissa hankinnossa - hankintalainsäädäntö yrittäjän näkökulmasta - markkinointi AHOT Opintojakson voi hyväksilukea aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella, jos opiskelija on suorittanut vastaavan sisältöiset korkeakouluopinnot ja/tai hän on toiminut yrittäjänä ja osallistunut palvelujen kehittämiseen ja kilpailutukseen. Sivu 10 / 28

11 Opetussuunnitelma S1416S Henkilöstöjohtaminen sosiaali- ja terveysalalla: 10 op Opiskelija tuntee sosiaali- ja terveysalan moninaisuuden johtamisen erityispiirteet, nykykäytännöt ja kehittämishaasteet. Hänellä on työkaluja työyhteisönsä moninaisuuden johtamiseen sekä kyky soveltaa niitä käytäntöön. Opiskelija ymmärtää dialogisen ja laadukkaan lähiesimiestyön yhteyden korkean suoriutumisen kulttuuriin. Opiskelija ymmärtää osaamisen ja henkilöstövoimavarojen johtamisen yhteyden suorituksen johtamiseen ja osaa soveltaa siinä tarvittavia työkaluja lähijohtamisessa. S000CO45 Henkilöstövoimavarojen ja suorituksen johtaminen: 5 op Opiskelija tuntee sosiaali- ja terveysalan moninaisuuden johtamisen erityispiirteet, nykykäytännöt ja kehittämishaasteet. Hänellä on työkaluja työyhteisönsä moninaisuuden johtamiseen sekä kyky soveltaa niitä käytäntöön. Opiskelija ymmärtää dialogisen ja laadukkaan lähiesimiestyön yhteyden korkean suoriutumisen kulttuuriin. Opiskelija ymmärtää osaamisen ja henkilöstövoimavarojen johtamisen yhteyden suorituksen johtamiseen ja osaa soveltaa siinä tarvittavia työkaluja lähijohtamisessa. - dialoginen esimiestyö ja sen välineet - esimies-alaistaidot ja toiminta haastavissa esimies- ja alaistilanteissa - työsuhteen elinkaari (hankinta vähentäminen) - suoriutumisen arviointi, optimointi ja palkitseminen - työn vaativuuden ja osaamisen arviointi - työhyvinvointi ja sen mittarit AHOT Opintojakson voi hyväksilukea aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella, jos opiskelija on opiskellut suorituksen ja henkilöstövoimavarojen johtamista ja/tai hän on työskennellyt tästä toiminnasta vastuullisena esimiehenä. Jos hyväksilukemista haetaan työkokemuksen perusteella, se todistetaan osaamisen näytöllä tai työtodistuksella, josta näkyy opiskelijan osaaminen. Sivu 11 / 28

12 S000CO46 Moninaisuuden johtaminen sosiaali- ja terveysalalla: 5 op Opiskelija tunnistaa ja osaa analysoida sosiaali- ja terveysalan moninaisuuden johtamisen erityispiirteet, nykykäytännöt ja kehittämishaasteet. Hän osaa analysoida, mistä hänen työyhteisönsä moninaisuus muodostuu. Hänellä on työkaluja moninaisuuden johtamiseen sekä ymmärrystä soveltaa niitä käytäntöön esimiestyössä ja asiantuntijatehtävissä. - sosiaali- ja terveysalan moninaisuus - monialaisten työyhteisöjen johtaminen - monikulttuuristen työyhteisöjen vahvuudet ja haasteet - mukautuva ikäjohtaminen - etäjohtaminen ja e-johtamistyökalut AHOT Opintojakson voi hyväksilukea aiemmin hankitun osaamisen perusteella, mikäli opiskelija on työskennellyt esimiestehtävissä monialaisessa ja monikulttuurisessa työyhteisössä ja on soveltanut työhönsä ikäjohtamisen ja etäjohtamisen periaatteita tai on suorittanut vastaavan sisältöiset korkeakouluopinnot. Sivu 12 / 28

13 S1416S Toiminnan johtaminen ja kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla: 10 op Opiskelija osaa johtaa, kehittää ja arvioida sosiaali- ja terveysalan muuttuvia prosesseja ja palveluketjuja sekä luoda uusia vaikuttavia palveluja ja menetelmiä. Opiskelija tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen julkisia hankintoja koskevat säädökset, ja osaa toimia hankintaprosessissa ja kilpailuttamisessa. Hän osaa viestiä sosiaali- ja terveyspalveluista niiden tilaajille ja käyttäjille. S000CO47 Prosessit, laatu ja potilas - asiakasturvallisuus sosiaali- ja terveysalalla: 5 op Opiskelija osaa johtaa, kehittää ja arvioida sosiaali- ja terveysalan muuttuvia prosesseja ja palveluketjuja sekä luoda uusia vaikuttavia palveluja ja menetelmiä. - muutosjohtaminen ja organisaatioiden oppiminen - prosessijohtaminen - sosiaali- ja terveysalan prosessit ja palveluketjut - prosessien ja palveluketjujen mallintaminen, arviointi ja kehittäminen - hoidon priorisointi, hoitoprosessit, niiden muutokset ja kehittäminen, arviointi ja seuranta sekä kustannusvaikuttavuus - turvallisuuden ja laadun hallintajärjestelmät sosiaali- ja terveysalalla - lait ja standardit - laadun hallinnan, arvioinnin ja kehittämisen työkalut -ja menetelmät - tiedonhallinta ja tietojärjestelmien kehittäminen AHOT: Vastaavat korkeakouluopinnot tai muuten hankittu sisällöllisesti vastaava vahva osaaminen. Opintojakson arvioinnissa on käytössä Kliininen asiantuntijuus sosiaali-ja terveysalalla sekä Sosiaali- Sivu 13 / 28

14 ja S000CO48 Palvelujen kehittäminen sosiaali- ja terveysalalla: 5 op Opiskelija tuntee innovaatioiden ja palvelumuotoilun teoriat, menetelmät ja työkalut. Opiskelija tunnistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaiden palvelutarpeita, osaa kehittää ja luoda uusia asiakaslähtöisiä ja asiakkaiden valinnan vapautta tukevia palveluja. Opiskelija tuntee sosiaali- ja terveyspalvelujen julkisia hankintoja koskevat säädökset, hankintaprosessin ja kilpailuttamisen sekä palvelujen tilaajan että tuottajan näkökulmasta. Hän osaa viestiä sosiaali- ja terveyspalveluista. - innovaatioiden ja palvelumuotoilun teoriat, menetelmät ja työkalut - tuotteistaminen ja hinnoittelu - julkiset hankinnat, palvelujen kilpailutus - palvelujen markkinointi, viestintä AHOT Opintojakso voidaan hyväksilukea, jos opiskelija on suorittanut vastavansisältöiset korkeakouluopinnot ja/tai hänellä on työelämässä hankittu osaaminen palvelujen kehittämisestä sekä kilpailutuksesta. S1416S Ensihoidon hallinnollisen ja operatiivisen johtamisen syventävät opinnot: 20 op Ensihoidon hallinnollisen ja operatiivisen johtamisen syventävissä opinnoissa opiskelija syventyy ensihoidon ajankohtaisiin teemoihin, joita hän oppii analysoimaan ja soveltamaan ensihoidon hallinnollisessa ja operatiivisessa johtamisessa näyttöön perustuen. Opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija osaa arvioida ensihoidossa tarvittavat henkilöstöresurssit sekä toiminnan taloudellisuuden ja hyödyntää digitalisaatiota johtamisen apuvälineenä. Hänellä on aikaisempaa Sivu 14 / 28

15 vahvempi osaaminen työskennellä itsenäisesti vaihtelevissa ensihoidon toimintaympäristöissä ja nopeita päätöksiä edellyttävissä ensihoidon työtehtävissä. Opiskelija tuntee ensihoitoa koskevan lainsäädännön, hän osaa analysoida toimintansa tuloksellisuuteen vaikuttavia tekijöitä ja toimia esimiestehtävissä. S000CO92 Ensihoidon ajankohtaiset teemat: 5 op Opiskelija syventyy ensihoidon ajankohtaisiin teemoihin ja osaa niiden kautta soveltaa ja analysoida tutkittua tietoa näyttöön perustuen ensihoitotyössä. Opiskelija syventää tiedonhakutaitojaan, osaa kriittisesti arvioida tiedon soveltamista erilaisiin ensihoidon tilanteisiin ja hyödyntää tietoa ensihoidon johtamisessa. Opiskelija kehittyy digitaalisen viestinnän osaamisessa. Opiskelija osaa arvioida erilaisia ensihoidon tutkimushankkeita kansallisesti ja kansainvälisesti. - ensihoidon ajankohtaiset teemat ja kirjallisuus - ensihoidon tutkimushankkeet - ensihoidon tutkittu tieto ja näyttöön perustuva ensihoito AHOT Opintojakson voi hyväksilukea aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella, jos opiskelija on suorittanut korkeakouluasteiset vastaavan sisältöiset opinnot ja/tai hän on työskennellyt tehtävässä, josta on hankkinut sisältöä vastaavan vahvan osaamisen S000CO93 Ensihoidon operatiivinen johtaminen: 5 op Opiskelija syventää osaamistaan ensihoidon vaativissa johtotehtävissä. Hän osaa johtaa näyttöön perustuen ensihoidon päivittäisiä erityis- ja suuronnettomuustilanteita hyödyntäen moniviranomaisyhteistyötä. Opiskelija osaa suunnitella ja ennakoida ensihoidossa tarvittavia resursseja sekä hallitsee viestiliikenteen päivittäis- ja poikkeustilanteissa. Opiskelija ymmärtää eri Sivu 15 / 28

16 viranomaisten johtamisjärjestelmät ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminnan sekä näiden yhteistyön merkityksen suuronnettomuus- tai monipotilastilanteessa. - ensihoitopalvelun päivittäinen johtaminen sekä erityistilanteiden ja suuronnettomuuksien johtaminen - hätäkeskustyöskentely - tilannejohtaminen ensihoidossa - potilasluokittelu ja sektorijohtajien tehtävät - viestintä- ja viranomaisyhteistyö - lainsäädäntö ja tiedottaminen - normaaliolojen häiriötilanteet ja poikkeusolot Opetussuunnitelma S000CO94 Turvallisuusjohtaminen: 5 op Opiskelija syventää osaamistaan näyttöön perustuen ensihoidon turvallisuusjohtamisessa ja työsuojelutoiminnassa. Opiskelija osaa ensihoidon riskianalyysin osana työsuojelutoimintaa ja ymmärtää erilaiset henkilöstön työssä jaksamista vahvistavien keinojen merkitykset. Opiskelija osaa kehittää ja johtaa ensihoitopalvelua. - ensihoitopalvelun turvallisuusjohtaminen CRM:n (Crisis Resource Management) periaatteiden mukaisesti - työturvallisuuteen liittyvä lainsäädäntö - työsuojelu - ensihoitotyön riskianalyysi - debriefing ja defusing -toiminta - työnohjaus - päihdeongelmat työyhteisössä - työhyvinvointi Esitietovaatimukset Sairaanhoitaja AMK tai Ensihoitaja AMK perustutkinto Sivu 16 / 28

17 AHOT Opintojakson voi hyväksilukea aikaisemmin hankitun osaamisen perusteella, jos opiskelijalla on laajat turvallisuusjohtamisen opinnot ja/tai hän on työskennellyt pitkään vastuullisissa esimiestehtävissä ja/tai turvallisuusjohtamistehtävissä. Opetussuunnitelma S000CO95 Ensihoidon palvelutason määrittäminen ja varautuminen: 5 op Opiskelija osaa kehittää ensihoitopalveluiden strategiatyötä ja ymmärtää ennakoinnin tärkeyden. Hän osaa hyödyntää ensihoidon palvelutason määrittelyssä erilaisia tietojärjestelmiä ja ymmärtää ensihoidon varautumisen merkityksen osana ensihoitopalvelua. Opiskelija hallitsee keskeisen johtamis- ja asiakastyötä koskevan lainsäädännön, osaa soveltaa sitä vaativissa ensihoitopalvelun asiantuntija- ja työtehtävissä sekä ymmärtää kansallisen valmiussuunnittelun periaatteet. - kansalliset kehittämisohjelmat ja strategiset valinnat - sosiaali- ja terveysalan keskeinen lainsäädäntö yhteiskunnan muutoksen osana - palvelutasopäätös ja riskinarviointi - valtakunnallinen ja alueellinen asiantuntijayhteistyö - varautuminen ensihoidossa Esitietovaatimukset Sairaanhoitaja AMK tai Ensihoitaja AMK perustutkinto AHOT Vastaavat korkeakouluopinnot tai muuten hankittu sisällöllisesti vastaava vahva osaaminen Sivu 17 / 28

18 S1416S Bioanalytiikan syventävät opinnot: 20 op Opiskelija arvioi ja kehittää kliinistä laboratoriotoimintaa hyödyntämällä kansallisia ja kansainvälisiä laatusuosituksia, standardeja sekä näyttöön perustuvaa tietoa. Opiskelija kehittää preanalytiikkaa ja asiakasprosesseja valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella. Opiskelija toimii asiantuntijana valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja kehittää työyhteisön osaamista moniammatillisesti. Opiskelija ennakoi tulevaisuuden haasteita valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja soveltaa hankkimaansa tietoa laboratoriotoiminnan kehittämisessä moniammatillisissa tiimeissä. Opiskelija ennakoi uusien laboratoriomenetelmien kehitystä omalla asiantuntijuusalueellaan ja soveltaa tietoa moniammatillisissa tiimeissä. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida kliinisen laboratoriotyön menetelmien käyttöönottoa ja kehittämistä. S000CP02 Jatkuva laadun parantaminen kliinisessä laboratoriossa: 5 op Opiskelija arvioi ja kehittää kliinistä laboratoriotoimintaa hyödyntämällä kansallisia ja kansainvälisiä laatusuosituksia, standardeja sekä näyttöön perustuvaa tietoa. Kliinisen laboratoriotoiminnan kansalliset ja kansainväliset laatusuositukset, standardit sekä näyttöön perustuva tieto Toimintajärjestelmän vaatimukset ja laadunhallinnan malleja Lääketieteellisten laboratorioiden laatua ja pätevyyttä koskevat vaatimukset Kliinisen laboratoriotoiminnan laadunarvioinnin menetelmät Auditointi ja akkreditointi Toiminnan ja prosessien laadun kehittäminen Esitietovaatimukset Bioanalyytikko (AMK) tai muu soveltuva suomalainen korkeakoulututkinto (amk, yamk, kandidaatti tai maisteri) yhdistettynä aiemmin suoritettuun laboratoriohoitajan opistoasteiseen tutkintoon. Edellä mainittuja suomalaisia korkeakoulututkintoja vastaava ulkomainen korkeakoulututkinto yhdistettynä Suomessa voimassaolevaan ammatinharjoittamisoikeuteen tai direktiivitodistukseen. Bioanalytiikan syventävät opinnot toteutetaan yhteistyössä Metropolia ammattikorkeakoulun, Savonia ammattikorkeakoulun, Tampereen ammattikorkeakoulun, Yrkehögskolan Novian ja Oulun Sivu 18 / 28

19 ammattikorkeakoulun kanssa. Opiskelija osaa kuvata kliinistä laboratoriotoimintaa koskevia kansallisia ja kansainvälisiä laatusuosituksia, standardeja sekä näyttöön perustuvaa tietoa ja ymmärtää niiden merkityksen toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä. Opiskelija soveltaa kliinistä laboratoriotoimintaa koskevia kansallisia ja kansainvälisiä laatusuosituksia, standardeja sekä näyttöön perustuvaa tietoa toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä Opiskelija arvioi ja kehittää kliinistä laboratoriotoimintaa hyödyntämällä kansallisia ja kansainvälisiä laatusuosituksia, standardeja sekä näyttöön perustuvaa tietoa. Hylätty: Opiskelijan kyky käyttää standardeja ja näyttöön perustuvaa tietoa ja ymmärtää niiden merkitystä toiminnan arvioinnissa ja kehittämisessä on niukkaa. S000CP03 Kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuuden syventäminen: 10 op Opiskelija kehittää preanalytiikkaa ja asiakasprosesseja valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella. Opiskelija toimii asiantuntijana valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja kehittää työyhteisön osaamista moniammatillisesti. Opiskelija ennakoi tulevaisuuden haasteita valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja soveltaa hankkimaansa tietoa laboratoriotoiminnan kehittämisessä moniammatillisissa tiimeissä. Preanalytiikka ja asiakasprosessit sekä niiden kehittäminen valitulla asiantuntijuusalueella (5 op) Preanalytiikan ja asiakasprosessien arvioinnin ja kehittämisen menetelmät Laadukas ja kustannustehokas näytteenottotoiminta Oman kliinisen asiantuntijuuden näkyväksi tekeminen ja tuotteistaminen Valinnainen asiantuntijuusalue opiskelijan oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti (5 op) Valitun asiantuntijuusalueen ajankohtainen tutkimustieto ja näyttöön perustuva toiminta. Valitun asiantuntijuusalueen tiedon analysointi ja soveltaminen Oman kliinisen asiantuntijuuden näkyväksi tekeminen ja tuotteistaminen Esitietovaatimukset Bioanalyytikko (AMK) tai muu soveltuva suomalainen korkeakoulututkinto (amk, yamk, kandidaatti tai maisteri) yhdistettynä aiemmin suoritettuun laboratoriohoitajan opistoasteiseen tutkintoon. Edellä mainittuja suomalaisia korkeakoulututkintoja vastaava ulkomainen korkeakoulututkinto yhdistettynä Sivu 19 / 28

20 Suomessa voimassaolevaan ammatinharjoittamisoikeuteen tai direktiivitodistukseen. Bioanalytiikan syventävät opinnot toteutetaan yhteistyössä Metropolia ammattikorkeakoulun, Savonia ammattikorkeakoulun, Tampereen ammattikorkeakoulun, Yrkehögskolan Novian ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Opiskelija tunnistaa ja ymmärtää preanalytiikkaa ja asiakasprosesseja koskevat kehittämistarpeet valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella. Opiskelija osaa kuvata asiantuntijuutta valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja tunnistaa työyhteisön osaamisen kehittämistarpeita. Opiskelija tunnistaa tulevaisuuden haasteita valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja tekee ehdotuksia hankkimansa tiedon soveltamisesta laboratoriotoiminnan kehittämisessä moniammatillisissa tiimeissä. Opiskelija arvioi preanalytiikkaa ja asiakasprosesseja koskevat kehittämistarpeet, toimii asiantuntijana ja kehittää työyhteisön osaamista valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella. Opiskelija toimii asiantuntijana valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja tekee ehdotuksia työyhteisön osaamisen kehittämistä edistävistä toimintamalleista moniammatillisesti. Opiskelija osaa eritellä tulevaisuuden haasteita valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja soveltaa jossain määrin hankkimaansa tietoa laboratoriotoiminnan kehittämisessä moniammatillisissa tiimeissä. Opiskelija kehittää preanalytiikkaa ja asiakasprosesseja, toimii asiantuntijana ja kehittää työyhteisön osaamista valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella. Opiskelija osaa toimia erinomaisesti asiantuntijana valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja kehittää monipuolisesti työyhteisön osaamista moniammatillisesti. Opiskelija ennakoi tulevaisuuden haasteita valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja soveltaa hankkimaansa tietoa laboratoriotoiminnan kehittämisessä moniammatillisissa tiimeissä. Opetussuunnitelma Hylätty: Opiskelija tunnistaa ja ymmärtää preanalytiikkaa ja asiakasprosesseja koskevat kehittämistarpeet valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella heikosti. Opiskelija osaa kuvata asiantuntijuutta heikosti valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella, eikä tunnistaa työyhteisön osaamisen kehittämistarpeita. Opiskelija tunnistaa tulevaisuuden haasteita heikosti valitsemallaan kliinisen laboratoriotyön asiantuntijuusalueella ja tekee puutteellisia ehdotuksia hankkimansa tiedon soveltamisesta laboratoriotoiminnan kehittämisessä moniammatillisissa tiimeissä. S000CP04 Laboratoriomenetelmät kehittyvässä kliinisessä laboratoriossa: 5 op Opiskelija ennakoi uusien laboratoriomenetelmien kehitystä omalla asiantuntijuusalueellaan ja Sivu 20 / 28

21 soveltaa tietoa moniammatillisissa tiimeissä. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida kliinisen laboratoriotyön menetelmien käyttöönottoa ja kehittämistä. Uudet kliiniset laboratoriomenetelmät ja niiden hyödynnettävyys Laboratoriomenetelmien verifiointi ja validointi Automaatio Esitietovaatimukset Bioanalyytikko (AMK) tai muu soveltuva suomalainen korkeakoulututkinto (amk, yamk, kandidaatti tai maisteri) yhdistettynä aiemmin suoritettuun laboratoriohoitajan opistoasteiseen tutkintoon. Edellä mainittuja suomalaisia korkeakoulututkintoja vastaava ulkomainen korkeakoulututkinto yhdistettynä Suomessa voimassaolevaan ammatinharjoittamisoikeuteen tai direktiivitodistukseen. Bioanalytiikan syventävät opinnot toteutetaan yhteistyössä Metropolia ammattikorkeakoulun, Savonia ammattikorkeakoulun, Tampereen ammattikorkeakoulun, Yrkehögskolan Novian ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Opiskelija tunnistaa uusien laboratoriomenetelmien kehityssuunnat omalla asiantuntijuusalueellaan. Opiskelija osaa kuvata kliinisen laboratoriotyön menetelmien käyttöönottoa ja kehittämistä. Opiskelija seuraa uusien laboratoriomenetelmien kehitystä omalla asiantuntijuusalueellaan ja soveltaa tietoa moniammatillisissa tiimeissä. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa kliinisen laboratoriotyön menetelmien käyttöönottoa ja kehittämistä. Opiskelija ennakoi uusien laboratoriomenetelmien kehitystä omalla asiantuntijuusalueellaan ja soveltaa tietoa moniammatillisissa tiimeissä. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida kliinisen laboratoriotyön menetelmien käyttöönottoa ja kehittämistä. Hylätty: Opiskelija ei tunnista uusien laboratoriomenetelmien kehityssuuntia omalla asiantuntijuusalueellaan. Opiskelija ei osaa kuvata kliinisen laboratoriotyön menetelmien käyttöönottoa ja kehittämistä. Opetussuunnitelma S1416S Radiografian syventävät opinnot: 20 op Opiskelija osaa kriittisesti arvioida, kehittää ja johtaa nykyistä kliinisen radiografian turvallisuuskulttuuria terveyspolitiikan mukaisesti. Opiskelija osaa kehittää potilasannosten optimointiprosessia ja kuvanlaatua kliinisessä radiografiassa. Opiskelija osaa arvioida ja kehittää potilaskeskeistä ja turvallista kliinistä radiografiaa. Sivu 21 / 28

22 S000CO99 Laatujohtamisen ja turvallisuuskulttuurin kehittäminen: 5 op Opiskelija osaa kriittisesti arvioida, kehittää ja johtaa nykyistä kliinisen radiografian turvallisuuskulttuuria terveyspolitiikan mukaisesti. - Eettinen ja kustannus-vaikuttava kliininen radiografia - Laatujohtamisen mallit ja teoriat kliinisessä radiografiassa - Kliinisen radiografian turvallisuuskulttuurin periaatteet - Tavallisimmat kliinisen radiografian arviointimenetelmät Esitietovaatimukset Röntgenhoitaja (AMK) tai muu soveltuva suomalainen korkeakoulututkinto (amk, yamk, kandidaatti tai maisteri) yhdistettynä aiemmin suoritettuun röntgenhoitajan opistoasteiseen tutkintoon. Edellä mainittuja suomalaisia korkeakoulututkintoja vastaava ulkomainen korkeakoulututkinto yhdistettynä Suomessa voimassaolevaan ammatinharjoittamisoikeuteen tai direktiivitodistukseen. Radiografian syventävät opinnot toteutetaan yhteistyössä Metropolia ammattikorkeakoulun, Savonia ammattikorkeakoulun, Tampereen ammattikorkeakoulun, Yrkehögskolan Novian ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). Opetussuunnitelma Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). S000CP00 Kuvantamistutkimusten, hoitojen ja menettelytapojen kehittäminen kliinisessä radiografiassa: 10 op Opiskelija osaa kehittää potilasannosten optimointiprosessia ja kuvanlaatua kliinisessä radiografiassa. Sivu 22 / 28

23 - Tutkimusten kuvanlaadun ja hoitojen toteutuksen oikeutuksen ja optimoinnin indikaatioperustainen arviointi. - Kansainväliset, kansalliset ja organisaatiotasoiset hyvät käytännöt. - Kuvanlaatuun ja potilasannokseen vaikuttavien tekijöiden arviointi ja kehittäminen. - Annosoptimoinnin asiantuntijuuden kehittäminen. Esitietovaatimukset Röntgenhoitaja (AMK) tai muu soveltuva suomalainen korkeakoulututkinto (amk, yamk, kandidaatti tai maisteri) yhdistettynä aiemmin suoritettuun röntgenhoitajan opistoasteiseen tutkintoon. Edellä mainittuja suomalaisia korkeakoulututkintoja vastaava ulkomainen korkeakoulututkinto yhdistettynä Suomessa voimassaolevaan ammatinharjoittamisoikeuteen tai direktiivitodistukseen. - osa a 5 op: Tehtävä kliinisen radiografian toimintaympäristön vallitsevista käytännöistä - osa b 5 op: Käytäntöjen kehittäminen ja arviointi. Radiografian syventävät opinnot toteutetaan yhteistyössä Metropolia ammattikorkeakoulun, Savonia ammattikorkeakoulun, Tampereen ammattikorkeakoulun, Yrkehögskolan Novian ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). Opetussuunnitelma Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). S000CP01 Potilaan hoidon ja turvallisuuden kehittäminen: 5 op Opiskelija osaa arvioida ja kehittää potilaskeskeistä ja turvallista kliinistä radiografiaa. - Potilaskeskeisen ja asiakasorientoituneen palvelun arviointi ja kehittäminen - Terveydenhuollon tietojärjestelmien hallinta ja työnkulun kehittäminen - Näyttöön perustuva potilaskeskeinen ohjaus ja neuvonta Sivu 23 / 28

24 - Potilaiden ja terveysalan henkilöstön neuvonta ja ohjaus turvallisuuteen, niihin liittyviin riskeihin ja säteilysuojeluun liittyvissä asioissa - Kliinisten hoitotaitojen (esim. varjo- ja tehosteaineiden käyttö, lääkeaineet, kivun lievitys, akuuttihoito) arviointi ja kehittäminen Esitietovaatimukset Röntgenhoitaja (AMK) tai muu soveltuva suomalainen korkeakoulututkinto (amk, yamk, kandidaatti tai maisteri) yhdistettynä aiemmin suoritettuun röntgenhoitajan opistoasteiseen tutkintoon. Edellä mainittuja suomalaisia korkeakoulututkintoja vastaava ulkomainen korkeakoulututkinto yhdistettynä Suomessa voimassaolevaan ammatinharjoittamisoikeuteen tai direktiivitodistukseen. Radiografian syventävät opinnot toteutetaan yhteistyössä Metropolia ammattikorkeakoulun, Savonia ammattikorkeakoulun, Tampereen ammattikorkeakoulun, Yrkehögskolan Novian ja Oulun ammattikorkeakoulun kanssa. Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). Opetussuunnitelma Tutkinto-ohjelmien opintojaksojen arvioinnissa on käytössä yhteiset arviointikriteerit. Ks. opetussuunnitelman liite. Radiografian syventävissä opinnoissa arviointikriteerit laaditaan yhteisesti konsortiossa (ks. lisätiedot). S1416S Vapaasti valittavat opinnot: 5 op Vapaasti valittavat opinnot ovat valittavissa ylempien korkeakoulututkintojen opinnoista opiskelijan henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Vapaasti valittavat opinnot voi valita: - ko. kokonaisuudessa olevista opinnoista -oman opetussuunnitelman valinnaisista syventävistä opinnoista, joita ei valittu aiemmin - Kliininen asiantuntijuus sosiaali- ja terveysalalla opetussuunnitelman yhteisistä tai valittavista syventävistä opinnoista - Metropolia tai muiden ammattikorkeakoulujen ylempien ammatikorkeakoulututkintojen opetussuunnitelmista tai tiedekorkeakoulujen opetussuunnitelmista. - Lisäksi on tarjolla muita soveltuvia opintoja, joista on neuvoteltava tutoropettajan kanssa. Sivu 24 / 28

25 S000CP05 Ennakoiva osaamisen johtaminen: 5 op Opintojakson suorittanut opiskelija ymmärtää ennakointitiedon tärkeyden ja osaa hyödyntää sosiaalija terveysalan ennakointitietoa osaamisen johtamiseen ja palvelutuotannon kehittämiseen. Opiskelija ymmärtää jatkuvan muutoksen johtamisen vaikutukset ja tärkeyden organisaation toimintaan ja esimiestyöhön sekä kykenee analysoimaan kansallisen ja alueellisen toimintaympäristön muutoksia. Opiskelija hahmottaa ennakoivan osaamisen johtamisen merkityksen, HR integroijan roolin, uuden henkilöstöjohtamisen merkityksen innovaatioiden ja palvelutuotannon uudistajana. - Sisäisen ja ulkoisen toimintaympäristön muutoksen ennakointi ja vaikutus henkilöstön johtamiseen - Osaamisen kehittäminen - Muutoksen johtaminen AHOT: Opintojakso hyväksiluetaan aikaisemman osaamisen perusteella, jos opiskelija on suorittanut vastaavaan sisältöiset korkeakouluopinnot tai tehnyt todistettavasti työelämässä edellä kuvattua, strategista ennakointityötä. Opiskelijan täytyy AHOT-hakemuksen mukana toimittaa kyseinen työ arvioitavaksi S000CP07 Terveyden edistämisen ajankohtaiset teemat: 5 op Opiskelija osaa tehdä synteesin terveyden edistämisen ajankohtaisista teemoista ja kykenee toimimaan asiantuntijana ja ohjaamaan muita terveyden edistämisen alueella. - Terveyden edistämisen ajankohtaiset teemat - Asiantuntijuus terveyden edistämisessä Sivu 25 / 28

26 S000CP08 Seksuaaliterveyden edistämisen ajankohtaiset teemat: 5 op Opiskelija perehtyy seksuaaliterveyden ajankohtaisiin teemoihin ja syventää asiantuntijuuttaan seksuaaliterveyden alueella. Seksuaaliterveyden edistämisen ajankohtaiset teemat. S000CP09 Tapahtuma- ja ilmiöpohjainen projekti: 5 op Opiskelija tuottaa monialaisena yhteistyönä seminaarin tai muun tapahtumalähtöiseen markkinointiin Sivu 26 / 28

27 ja viestintään pohjautuvan tapahtuman. Tapahtuman suunnittelu ja toteuttaminen Tapahtuman viestintä ja markkinointi Ahotointi ei mahdollista. S000CP10 Terveysteknologian perusteet: 5 op Opiskelija osaa analysoida terveysteknologian eri osa-alueita, nykytilannetta ja tulevaisuutta. Opiskelija ennakoi terveysteknologian kehitystä omalla asiantuntijuusalueellaan ja soveltaa tietoa. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja arvioida terveysteknologian käyttöönottoa ja kehittämistä. - Lähtökohdat, nykytilanne ja tulevaisuus - Terveysteknologian eri ulottuvuudet (ehealth, mhealth, telelääketiede, laitteet, robotiikkasovellukset, oma -ja itsehoito) - terveysteknologia sosiaali- ja terveysalalla - Käyttäjän näkökulma teknologiaan - terveysteknologian soveltaminen AHOT Vastaavat korkeakouluopinnot tai muuten hankittu sisällöllisesti vastaava vahva osaaminen. Sivu 27 / 28

28 Opetussuunnitelma S000CP32 Simulaatio-ohjaajakoulutus: 10 op Opiskelija ymmärtää simulaation mahdollisuudet osaamisen hankkimisessa ja ylläpitämisessä. Opiskelija saa valmiudet suunnitella, toteuttaa ja arvioida simulaatiotilanne erilaisissa ohjaus-, johtamis- ja vuorovaikutustilanteissa sekä prosessien mallintamisessa. Opiskelija osaa käyttää simulaatiomenetelmää monipuolisesti, soveltaa menetelmää ja integroida simulaatiopedagogiikkaa omaan toimintaympäristöön. simulaatio-oppimisen tietoperusta oman simulaatioharjoituksen suunnittelu simulaation toteutus oppimiskeskustelu osaamisen arviointi simulaatio-oppimisen arviointi simulaatiopedagogiikan integroiminen omaan toimintaympäristöön Sivu 28 / 28

Kliininen asiantuntijuus sosiaali- ja terveysalalla (ylempi amk)

Kliininen asiantuntijuus sosiaali- ja terveysalalla (ylempi amk) Metropolia Ammattikorkeakoulu Kliininen asiantuntijuus sosiaali- ja terveysalalla (ylempi amk) Metropolia Ammattikorkeakoulusta ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneen opiskelijan osaamista kuvataan

Lisätiedot

Kliininen asiantuntijuus digitaalisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa (ylempi AMK)

Kliininen asiantuntijuus digitaalisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu Kliininen asiantuntijuus digitaalisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa (ylempi AMK) Metropolia on jatkuvasti uudistuva monialainen oppimisyhteisö, joka kouluttaa korkealaatuisen,

Lisätiedot

Kliininen asiantuntijuus sosiaali- ja terveysalalla (ylempi amk)

Kliininen asiantuntijuus sosiaali- ja terveysalalla (ylempi amk) Metropolia Ammattikorkeakoulu Kliininen asiantuntijuus sosiaali- ja terveysalalla (ylempi amk) Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen yleisenä tavoitteena on antaa opiskelijalle mahdollisuus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan palvelujen johtaminen (ylempi AMK)

Sosiaali- ja terveysalan palvelujen johtaminen (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan palvelujen johtaminen (ylempi AMK) Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavien opintojen yleisenä tavoitteena on antaa opiskelijalle mahdollisuus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (ylempi AMK)

Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan johtaminen (ylempi AMK) Metropolia ammattikorkeakoulun Terveys ja hoitaminen tulosalueelta ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneen osaamista kuvataan

Lisätiedot

Kliininen asiantuntija (ylempi AMK)

Kliininen asiantuntija (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu Kliininen asiantuntija (ylempi AMK) Metropolia ammattikorkeakoulun Terveys ja hoitaminen tulosalueelta ammattikorkeakoulututkintoon valmistuneen osaamista kuvataan kansallisen

Lisätiedot

MATKAILUALAN KOULUTUS

MATKAILUALAN KOULUTUS Master s Degree Programme in Tourism MATKAILUALAN KOULUTUS 90 op OPINTOSUUNNITELMA 2014 2016 Opintojen lähtökohdat Työelämän toimintaympäristön nopeat muutokset, toimintojen kansainvälistyminen sekä taloutemme

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3)

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus (YAKJAI15A3) code name 1 2 3 sum YAKJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 90 YAKJA15AYKJ01-1000 Toimintaympäristön muutos

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus code name 1 2 3 sum YAKJA16XPROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 45 YAKJA16XYKJ05-1000 Toimintaympäristön muutoksiin varautuminen

Lisätiedot

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS

OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS 1 YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO OSALLISUUDEN EDISTÄMINEN JA SOSIAALINEN KUNTOUTUS SOSIAALIALAN KOULUTUSOHJELMA 90 OP (SOSIAALIALA) SOSIONOMI (Ylempi AMK), SAIRAANHOITAJA (Ylempi AMK), TERVEYDENHOITAJA

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Hämeen ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus SIJOITTUMINEN TYÖELÄMÄÄN Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on suunniteltu henkilöstön osaamisen nostamiseen ja työelämän

Lisätiedot

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ

KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Hämeen Ammattikorkeakoulu KULTTUURI - JA TAIDETOIMINTA HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Sijoittuminen työelämään Koulutus on tarkoitettu henkilöille jotka toimivat kulttuuri- ja taidetoiminnan asiantuntija - ja

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA

Suoritettava tutkinto. Valmistuvan työtehtäviä. Opintojen toteutus OPETUSSUUNNITELMA OPETUSSUUNNITELMA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN KEHITTÄMISEN JA JOHTAMISEN KOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan keskus Suoritettava tutkinto Tutkintonimike Fysioterapeutti (ylempi AMK) Sairaanhoitaja (ylempi AMK)

Lisätiedot

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat

Lisätiedot

12.6.2014 AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA

12.6.2014 AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA [ASIAKIRJAN NIMI] [nro] 1(5) [Nimen täydenne] AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA AHOT tarkoittaa aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Tutkintoon johtavan

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen

OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen opinnoissa syvennät johtamisen eri osa-alueiden

Lisätiedot

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi

POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA. Lukuvuosi 1 POLIISI (AMK) -MUUNTOKOULUTUS (45 op) OPETUSSUUNNITELMA Lukuvuosi 2015 2016 Opetussuunnitelma on käsitelty koulutustoiminnan ohjausryhmässä 5.5.2015. Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op TAMK EDU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto tutkintoon johtavan

Lisätiedot

Vaatetusala (ylempi AMK)

Vaatetusala (ylempi AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulu Vaatetusala (ylempi AMK) Vaatetusalan ylempi ammattikorkeakoulututkinto vahvistaa opiskelijan osaamista vaatetusalan kansainvälisellä toimintakentällä asiantuntija- ja johtotehtävissä

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma.

SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO. Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma. SOSIAALI- JA TERVEYSALAN YLEMPI AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma 90 op Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET

SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET SOSIAALITYÖKOULUTUKSEN VALTAKUNNALLISET OSAAMISTAVOITTEET Jyväskylän kommentit Kevätseminaari 15-16.5.2017 Mikä yliopistomme koulutuksessa on kuvauksen mukaista? Sosiaalityön ops 2017-2020 hyväksytty huhtikuussa

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaaminen Suoritettava tutkinto Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna. Ikääntyvä

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, ikäosaamisen kehittäminen ja johtaminen Suomalaisen väestön ikääntyminen näkyy sekä eliniän pidentymisenä että ikääntyneiden väestöosuuden kasvuna.

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op

Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Turun Ammattikorkeakoulu Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutus 30op Ajankohta 12.09.2019-15.05.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Turun AMK, Joukahaisenkatu 3, Turku Hinta 1500 (alv 0%).

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa

Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE

ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE SeAMK Sosiaali- ja terveysala Sairaanhoitaja (AMK) tutkinto-ohjelma Päivätoteutus ja monimuotototeutus ARVIOINTIKRITEERIT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN LAATU JA TURVALLISUUS OPINTOKOKONAISUUDEN OPINNOILLE

Lisätiedot

Sosionomi (ylempi ammattikorkeakoulututkinto)

Sosionomi (ylempi ammattikorkeakoulututkinto) 1 DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU Sosionomi (ylempi ammattikorkeakoulututkinto) OPETUSSUUNNITELMA 90 op Päihteet ja syrjäytyminen (Päsy) Hyväksytty Diakin johtoryhmässä 3.11.2015 Hyväksytty Diakin hallituksessa

Lisätiedot

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration

Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration 1 of 5 8.6.2010 12:39 Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma Tutkinto: Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto Tutkintonimike: Tradenomi (ylempi AMK), Master of Business Administration Yrittäjyyden ja

Lisätiedot

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi

LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI. oppisopimustyyppinen koulutus. Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) www.luc.fi LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI oppisopimustyyppinen koulutus Ikääntyvien mielenterveys- ja päihdetyön osaaja (30 op) DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULU KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

YKLAS18 Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Kliininen asiantuntijuus

YKLAS18 Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Kliininen asiantuntijuus Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YKLAS18 Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK, Kliininen asiantuntijuus Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon tavoitteena on tuottaa sosiaali- ja terveysalan kehittämis-, johtamis-

Lisätiedot

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille

Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Tutkintojen, oppimäärien ja muiden osaamiskokonaisuuksien sijoittuminen vaativuustasoille Liite Kansallinen vaativuustaso / eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen taso Taso1 Tutkinnot, oppimäärät ja

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu I ja II / Kehittyvä osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan nimi ja ryhmätunnus Opintojakson

Lisätiedot

YRITTÄJYYDEN JA LIIKETOIMINTAOSAAMISEN KOULUTUS

YRITTÄJYYDEN JA LIIKETOIMINTAOSAAMISEN KOULUTUS Master s Degree Programme in Entrepreneurial and Business Competence YRITTÄJYYDEN JA LIIKETOIMINTAOSAAMISEN KOULUTUS 90 op OPS 2014 2016 Tradenomi (ylempi amk) Koulutuksesta valmistuu tradenomi (ylempi

Lisätiedot

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.05.2009 Timo Luopajärvi Korkeakoulututkintojen sijoittaminen kansalliseen viitekehykseen

Lisätiedot

Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa

Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa Hoitotyön opiskelijan osaamisperustainen oppiminen ammattitaitoa edistävässä harjoittelussa Työelämäyhteistyöpäivä 6.9.2012 Arja Oikarinen 1 Luennon sisältö: Ammattitaitoa edistävä harjoittelu Mitä on

Lisätiedot

AHOT ja HOPS ja tutortoiminta. Vapaasti valittavat ja syventäviin sisällytettävät -info

AHOT ja HOPS ja tutortoiminta. Vapaasti valittavat ja syventäviin sisällytettävät -info Lukujärjestys Syksy 2014 1.9.- 10.12.2014 Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja tutkinto-ohjelma Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja ammatillinen suuntautumisvaihtoehto A Ensihoitopalveluiden ammatillinen

Lisätiedot

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta TAMK, Sosionomikoulutus, 17ASO ENNAKKOTEHTÄVÄ 1 TAMMIKUU 2017 Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta Tämän ennakkotehtävän tavoitteena on tehdä näkyväksi

Lisätiedot

YRKK19I Insinööri (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto

YRKK19I Insinööri (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK19I Insinööri (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen ylempi amk- tutkinto on työelämälähtöinen tutkinto. Sen tavoitteena

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3)

Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Rakentamisen koulutus (YARKAI15A3) code name 1 2 sum YARKA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 80 YARKA15AYRK01-1000 Rakentamistalous 20 YRK0101 Strateginen johtaminen ja talous 5 5

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA

MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA MILLÄ RAVITSEMUSOSAAMISELLA RUOKASI VALMISTETAAN Enni Mertanen 31.3.2011 1 Suomalainen koulutusjärjestelmä Ruoanvalmistajilla pitäisi olla toisen asteen tutkinto Ruokapalvelujen esimiestehtävissä toimivilla

Lisätiedot

YKUTU18 Kulttuurituottaja (ylempi AMK)

YKUTU18 Kulttuurituottaja (ylempi AMK) Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YKUTU18 Kulttuurituottaja (ylempi AMK) TUTKINTO-OHJELMAN KUVAUS JA OSAAMISALUEET Kulttuurituottaja (ylempi AMK) -koulutuksesta valmistuu luovan talouden asiantuntijoita

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma pähkinänkuoressa Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen

Lisätiedot

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OPINNÄYTETYÖN TEKIJÄT TERO LUOKKANEN JA SINI OTTELIN OPINNÄYTETYÖN OHJAAJAT: LEHTORI, TUTKINTOVASTAAVA RAIJA RAJALA,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutuksen toteutuksen arviointi Hannele Laaksonen

Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutuksen toteutuksen arviointi Hannele Laaksonen Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen YAMK-koulutuksen toteutuksen arviointi Hannele Laaksonen TIIVISTELMÄ Sosiaali- ja terveysalan johtamisen YAMK-koulutus alkoi Tampereen ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto KEAT01. Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto Kuva: Reetta Helin KEAT01 Kaupan esimiehille suunnattu liiketoiminnan erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen

Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Turun Ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK-tutkinto, sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen Koulutusohjelma Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen koulutus Koulutustyyppi

Lisätiedot

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi

Tekijä: Pirkko Jokinen. Osaamisen arviointi Tekijä: Pirkko Jokinen Osaamisen arviointi Arviointi kohdistuu Osaamisen eli pätevyyden arviointiin = tutkinnon edellyttämät oppimistulokset (learning outcomes) Arvioidaan tiedot, taidot ja asenteet Opintojakson

Lisätiedot

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Aluksi Pääkaupunkiseudulla useita sosiaalialalle kouluttavia ammattikorkeakouluja Diak, Laurea,

Lisätiedot

b. Osaat arvioida käyttämiäsi tiedonlähteitä kriittisesti

b. Osaat arvioida käyttämiäsi tiedonlähteitä kriittisesti Green Care yrittäjävalmiuksia Tunnistat green care liiketoiminnan mahdollisuuksia ja erityispiirteitä. Osaat hyödyntää palvelumuotoilun keinoja green care palvelun tai tuotteen kehittämisessä. Tiedät keskeiset

Lisätiedot

sosiaali- ja terveysalalla Oppiminen ja HOPS YAMK:issa sekä ahot tutortoiminta sen tukena

sosiaali- ja terveysalalla Oppiminen ja HOPS YAMK:issa sekä ahot tutortoiminta sen tukena LUKUJÄRJESTYS SYKSY 2016 YAMK YAMK Kliininen asiantuntijuus tutkinto ohjelma Sosiaali terveysalan tutkinto ohjelma Ensihoitopalveluiden ammatillinen suuntautumisvaihtoehto Sosiaali terveysalan ammatillinen

Lisätiedot

YKEJO19 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Kehittäminen ja johtaminen, Ylempi AMK-tutkinto

YKEJO19 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Kehittäminen ja johtaminen, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YKEJO19 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Kehittäminen ja johtaminen, Ylempi AMK-tutkinto Koulutus muodostuu viidestä opintokokonaisuudesta: kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

YSOS18 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Sosiaaliala, Ylempi AMK-tutkinto

YSOS18 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Sosiaaliala, Ylempi AMK-tutkinto Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YSOS18 Sosiaali- ja terveysala ylempi AMK, Sosiaaliala, Ylempi AMK-tutkinto perustuu kolmelle pääteemalle: sosialialan sisällöllinen osaaminen, kehittäminen ja tutkiminen

Lisätiedot

Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3)

Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3) Hämeen Ammattikorkeakoulu Teknologiaosaamisen johtamisen koulutus (YATJAI15A3) code name 1 2 sum YATJA15APROFILOIVA-1000 PROFILOIVA 85 YATJA15AYTJ01-1000 Toimintaympäristön muutos 10 YTJ0101 Societal Change

Lisätiedot

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk

Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Maija Alahuhta, Merja Jylkkä, Nina Männistö, Oamk Haavahoidon erikoistumiskoulutuksen valtakunnalliseen verkostoon kuuluu Salla Seppänen (koordinointi), Päivi Virkki Savonia-amk, Ansa Iivanainen, Mamk,

Lisätiedot

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ.

6.10.2015. Esimiestyö on pääsääntöisesti vaativampaa kuin esimiehen johtaman tiimin/ryhmän toimihenkilöiden tekemä työ. Henkilöstöosasto 6.10.2015 ESIMIESTYÖN VAATIVUUSLUOKITUS Yleistä Esimiestyön vaativuuden arviointi perustuu vahvistettuun toimenkuvaukseen. Esimies toimii usein myös itse asiantuntijana, jolloin toimenkuvaukseen

Lisätiedot

KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014

KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 15.1.2014 joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi KIVUNHOIDON AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT

Lisätiedot

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis

KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT. Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis KOULUTUKSEN LAATU JA OPINTOJAKSOMALLIT Asiantuntija Mia Valanne, Opintokeskus Sivis MIKÄ ON OPINTOJAKSOMALLI? Kyse on järjestön koulutuksesta, jonka osaamistavoitteet, sisältö ja laajuus ovat samat toteuttajasta

Lisätiedot

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus

Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Syöpäpotilaan moniammatillinen hoitoketju - erikoistumiskoulutus Ajankohta 05.09.2019-25.09.2020 Päivämäärät ovat alustavia Missä Joukahaisenkatu 3, Turku. Hinta 1500 (alv 0%),

Lisätiedot

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,

Lisätiedot

Maisteri-info. kevät

Maisteri-info. kevät Maisteri-info kevät 2018 1.3.2018 Kevät 2018 Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa Maisterivaiheen hopsin tekeminen oodihops-työkalulla Huolehdi keskeneräiset opinnot valmiiksi -kandintyö, harjoittelu,

Lisätiedot

Muutokset lukujärjestyksessä ovat mahdollisia

Muutokset lukujärjestyksessä ovat mahdollisia LUKUJÄRJESTYS SYKSY 2017 YAMK Sosiaali ja terveysalan palvelujen tutkinto ohjelma Ensihoitopalveluiden ammatillinen suuntautumisvaihtoehto C Sosiaali ja terveysalan palvelujen ammatillinen suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja

Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu. Edistynyt osaaja 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Hyvinvointi, Toimintaterapia Ammattitaitoa edistävä ohjattu harjoittelu III / Ammattitaitoa edistävä syventävä harjoittelu Edistynyt osaaja Tavoite- ja arviointilomake Opiskelijan

Lisätiedot

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin

Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen. erikoisammattitutkinto. Kuva: Reetta Helin Kuva: Reetta Helin Parempaa esimiestyötä, parempia tuloksia! Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto KAUPAN ESIMIEHEN ERIKOISAMMATTITUTKINTO/ KAET05 Kenelle Kaupan esimiehen erikoisammattitutkintoon valmistava

Lisätiedot

ALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään

ALAN ASIANTUNTI- JATEHTÄVISSÄ TOIMIMINEN, KE- HITTÄMINEN JA ONGELMANRAT- KAISU - perustella asiantuntijatehtävissä. toimiessaan tekemiään ALKUVAIHEEN MINEN MISALUEET Tasot ALAN TEORIOIDEN, KÄSITTEIDEN, ME- NETELMIEN JA PE- RIAATTEIDEN MINEN 5 - käyttää keskeisiä teorioita, käsitteitä ja menetelmiä johdonmukaisesti erilaisissa - kirjoittaa

Lisätiedot

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen

Valmistuminen ja. maisteriopintoihin siirtyminen Valmistuminen ja maisteriopintoihin siirtyminen 3. vuosikurssi kevät 2019 Kevät 2019 Tarkista opinnot omasta opintorekisteristä! Tarvittaessa hops-keskustelu omaopettajan kanssa https://www.oulu.fi/sites/default/files/ects-

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA

OPETUSSUUNNITELMA Yhteisöpedagogi ylempi koulutus OPETUSSUUNNITELMA 2018 2024 HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Yhteisöpedagogi ylempi (AMK) 90 opintopistettä / 2 vuotta 2 Sisällys 1. KOULUTUSLUPAUS... 3 2. TUTKINNON OSAAMISTAVOITTEET...

Lisätiedot

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012

Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa. Teemu Rantanen 7.3.2012 Ylemmän AMK-tutkinnon suorittaneiden osaaminen FUAS-ammattikorkeakouluissa Teemu Rantanen 7.3.2012 Taustaa YAMK-tutkinto edelleen kohtuullisen uusi ja paikoin heikosti tunnettu > Tarvitaan myös tutkimustietoa

Lisätiedot

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto KEVÄT 2019 AMK-tutkintoon johtava koulutus Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto medianomi (AMK) musiikkipedagogi (AMK) tanssinopettaja (AMK) Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto

Lisätiedot

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus

Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa

Lisätiedot

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa

Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Master-tutkinnot Turun AMK:ssa Nimi ja pvm Suomen korkeakoulujärjestelmä perustuu duaalimalliin Yliopistot Tohtori Lisensiaatti Ylemmät korkeakoulututkinnot Maisteri 120 op Ammattikorkeakoulut Ylemmät

Lisätiedot

Tunnista ja tunnusta osaaminen. Kohtaus 31.1.2015

Tunnista ja tunnusta osaaminen. Kohtaus 31.1.2015 Tunnista ja tunnusta osaaminen Kohtaus Väittämiä Muualla kuin koulussa tai työelämässä hankittu osaaminen on turhaa On samantekevää, mitä jokainen meistä partiossa oppii Kouluissa ja oppilaitoksessa arvostetaan

Lisätiedot

Kuinkas sitten kävikään Oppimisen palautekokonaisuuden kehittämishanke Metropolia Ammattikorkeakoulussa

Kuinkas sitten kävikään Oppimisen palautekokonaisuuden kehittämishanke Metropolia Ammattikorkeakoulussa Teemaryhmä 13: Kuinkas sitten kävikään Oppimisen palautekokonaisuuden kehittämishanke Metropolia Ammattikorkeakoulussa Peda Forum päivät 17.8.2016 yliopettaja Jenni Koponen ja asiantuntija Tiina Kokko

Lisätiedot

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Osaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet. OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi

Lisätiedot

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto

Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma, Helsinki Pasila, ylempi AMK-tutkinto Opetussuunnitelma Koulutusohjelman rakenne, sisältö ja laajuus >> Opintojaksoluettelo >> Opintojen suoritusjärjestys

Lisätiedot

Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi

Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin samiedu.fi Johtaminen ja yritysjohtaminen osaamistarjotin 1.8.2019-31.12.2019 Tervetuloa opiskelemaan Ammattiopisto SAMIeduun! Tähän esitteeseen olemme koonneet johtamisen ja yritysjohtamisen opintokokonaisuuksia

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto

Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten

Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot. tunnistaa laajasti eriikäisten Kasvun tukeminen ja ohjaus Sivu 1(13) Arvioinnin kohde Arviointikriteerit 1. Työprosessin hallinta Suunnitelmallinen työskentely Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3 Perustelut, huomiot Tutkinnon suorittaja:

Lisätiedot

Ryhmien S0213S6 ja S0513S6 lukujärjestys SYKSY

Ryhmien S0213S6 ja S0513S6 lukujärjestys SYKSY Ryhmien ja lukujärjestys SYKSY 2013 7.6.2013 Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja koulutusohjelma Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja ammatillinen suuntautumisvaihtoehto A Ensihoitopalveluiden

Lisätiedot

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS

LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS LAPSI-, NUORISO- JA PERHESOSIAALITYÖN ERIKOISALAN KOULUTUS JA LASTENSUOJELUPALVELUIDEN KEHITTÄMINEN Lastensuojelun kehittämisverkosto 17.8.2016 Merja Anis UUDET SOSIAALITYÖN ERIKOISTUMISKOULUTUKSET ALKAMASSA

Lisätiedot

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op

Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op 0 Matkailu- ja ravitsemisalan (MARATA) erikoistumiskoulutus HUOMISEN MATKAILUKOHDE 30 op LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU Ammattikorkeakoulujen erikoistumiskoulutus 1 Erikoistumiskoulutus on uusi koulutusmuoto

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa

Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa TAITO2017 Osaamisen ydintä etsimässä. Taitokeskus, Tampere 25.- 26.4.2017 Piia Silvennoinen & Outi Ahonen

Lisätiedot

OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013

OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013 OPINTO-OPAS (YLEINEN OSA) 2011 2013 Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelma (90 op) Tradenomi (ylempi AMK) 2.3.2011 Liiketalous Kuopio 2 Koulutuksen lähtökohdat Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen

Lisätiedot

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate UEF EXECUTIVE MBA JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN KOULUTUSOHJELMA aducate.fi @weaducate facebook.com/weaducate UEF EMBA-opinnot SMART AT WORK Kenelle: Itä-Suomen yliopiston UEF EMBA -koulutusohjelma on tarkoitettu

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN

Lisätiedot

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala

Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset. Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan tulevaisuuden osaaminen - uudet osaamisvaatimukset Terveydenhoitajapäivät 31.1.2014, Jyväskylä Päivi Haarala Terveydenhoitajan osaaminen 31.1.2019 terveydenhoitajia koulutetaan tulevaisuuden

Lisätiedot

KOMPETENSSIT Itsearviointi. Liiketalouden koulutus

KOMPETENSSIT Itsearviointi. Liiketalouden koulutus Koulutus Opiskelija Opettajatuutori Liiketalouden koulutus OPPIMISEN TAIDOT Osaan arvioida ja kehittää osaamistani ja oppimistapojani. Osaan hankkia, käsitellä ja arvioida tietoa kriittisesti ja tehdä

Lisätiedot