Kohti koko kansan tietoyhteiskuntaa
|
|
- Miina Nurminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kohti koko kansan tietoyhteiskuntaa Suomalainen tietoyhteiskunta on ottanut tiikerinloikan, mutta digitaalisten palvelujen kehittäminen on ollut erittäin hidasta. Katrina Harjuhahto-Madetoja Suomi tunnettiin 1990-luvun lopulla maailmanlaajuisesti tietoyhteiskuntakehityksen kärkimaana. Tähän vaikutti keskeisesti Nokia-klusterin menestys, mutta kansainvälisissä indikaattoreissa myös runsasta sähkönkulutusta pidettiin edistyneen tietoyhteiskunnan merkkinä. Ensimmäinen kansallinen tietoyhteiskuntastrategia Suomi tietoyhteiskunnaksi kansalliset linjaukset laadittiin vuonna 1995 (VM), ja seuraava strategia Elämänlaatu, osaaminen ja kilpailukyky (Sitra) ilmestyi vuonna Hallinnonalojen tulevaisuuskatsaukset ja useat eri toimijat painottivat kevään 2003 hallitusohjelmavalmistelussa tietoyhteiskuntakehityksen vauhdittamista. Samaan aikaan oltiin ottamassa käyttöön poikkihallinnollista ohjelmajohtamismallia, ja tulevien politiikkaohjelmien sisällöksi oli useita kilpailevia ehdotuksia. Tammikuussa 2003 pidetyssä ministeriöiden johdon tapaamisessa päätettiin lähteä esittämään yhdeksi politiikkaohjelmaksi tietoyhteiskuntaohjelmaa. Kokonaisvalmistelusta vastasi liikenne- ja viestintäministeriö, ja vastuuministeriöksi kaavailtiin valtiovarainministeriötä, sisäasiainministeriötä tai liikenne- ja viestintäministeriötä. Tämä taustatyö johti osaltaan siihen, että Vanhasen I hallituksen ohjelmaan sisältyi yhtenä politiikkaohjelmana tietoyhteiskuntaohjelma. Tietoyhteiskuntaan pääministerin johdolla Vanhasen I hallituksen aikana otettiin käyttöön uusi poliittisen johtamisen malli: suoraan ministerien alaisuudessa toimivat poikkihallinnolliset politiikkaohjelmat, joille nimettiin ohjelmajohtaja ja ministeriryhmä. 1
2 Tavoitteena oli edistää hallinnonalarajat ylittävää poikkihallinnollista yhteistyötä. Politiikkaohjelmia oli kaikkiaan neljä: työllisyyden, yrittäjyyden, kansalaisvaikuttamisen ja tietoyhteiskunnan, joista viimeinen suoraan pääministerin vastuulla. Ohjelmajohtajaksi valittiin artikkelin kirjoittaja, silloinen Talentum Oyj:n tietohallintojohtaja, jolla oli vahva alan kokemus, muttei kokemusta valtionhallinnosta. Hallitusohjelmassa politiikkaohjelmat ja niiden tavoitteet oli kirjattu hyvin tiiviisti. Tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteena oli lisätä kilpailukykyä, tuottavuutta, sosiaalista ja alueellista tasa-arvoa sekä kansalaisten hyvinvointia ja elämänlaatua hyödyntämällä tieto- ja viestintätekniikkaa koko yhteiskunnassa. Vanhasen I hallitus noudatti politiikkaohjelmien osalta strategisen johtamisen mallia: tiiviit hallitusohjelmakirjaukset, niiden pohjalta laadittu ajassa elävä toimintaohjelma osana hallituksen strategia-asiakirjaa sekä toimintaohjelman päivittäminen vuosittain toimintaympäristön muutosten pohjalta. Tämähän on malli, jota moni olisi toivonut Kataisen I hallituksen noudattavan, ja jonka nimiin Sipilän I hallitus kärkihankkeineen nyt vannoo. Rahoituskuilu yllätti Liikenne- ja viestintäministeriön silloinen kansliapäällikkö Juhani Korpela oli nimetty uuden ohjelmajohtajan mentoriksi ohjelman käynnistysvaiheessa. Käytännössä tämä tarkoitti yhtä tapaamista ennen virkaan astumista. Tapaamisessa Korpela kertoi, että ohjelman toteuttamiseen varataan rahoitusta noin 200 miljoonaa euroa. Karu totuus paljastui työn käynnistyessä heinäkuussa Rahaa oli varattu vain muutaman henkilön palkkaamiseksi ohjelman toimistoon sekä noin euroa sen toteutukseen vuositasolla. Vastaavasta syystä kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman ohjelmajohtajaksi valittu henkilö ei ottanut virkaa vastaan, ja sama kävi hetken myös tietoyhteiskuntaohjelman ohjelmajohtajan mielessä. Haasteet on kuitenkin tehty voitettaviksi, ja tietoyhteiskuntakehitystä saattoi edistää myös julkisuuden, median ja esiintymisten kautta sekä ole- 2
3 massa olevaa rahoitusta hyödyntäen. Työllisyysohjelman vastuuministeri Tarja Filatov totesikin myöhemmin HAUSin seminaarissa: Ohjelmajohtaminen on puhumalla johtamista, mikä on vaikein johtamisen laji. Varsinainen ohjelma konkreettisine toimenpiteineen koottiin ohjelmajohtajan koordinoimana. Tekemiseen osallistui useita virkamiehiä ja ulkoisten sidosryhmien edustajia. Samat henkilöt olivat aktiivisesti mukana myös ohjelman toimeenpanossa. Ohjelmaa varten oli tehty keväällä 2003 valmistelutyötä eri ministeriöissä, mutta jostain syystä tätä materiaalia ei koskaan toimitettu ohjelman toimiston käyttöön. Ohjelman laaja-alaisuus verrattuna käytettävissä oleviin resursseihin asetti omat haasteensa, joten syyskuussa 2004 ohjelman ministeriryhmä kävi priorisointikeskustelun ja nosti yleisprioriteeteiksi horisontaalisen ja vertikaalisen yhteistyön, palvelutuotannon kehittämisen, koulutuksen ja tietoyhteiskuntaosaamisen, tietoliikenneyhteydet sekä lainsäädännön ja toimintaympäristön. Painopistealueita olivat kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiuksien ja laajakaistaverkon ohella rakenteelliset uudistukset ja tietojärjestelmien yhteensopivuus. Voidaankin puhua ohjelman aikana tapahtuneesta paradigman muutoksesta: organisaatiokohtaisesta kehittämisestä siirryttiin ensin alueellisiin (esim. JUPA) ja sitten kansallisen tason ratkaisuihin (Kanta, VETUMA, JulkICT). Kaikkia tämä ei toki miellyttänyt, ja kulissien takana esiintyi myös selkään puukotusta. Elokuussa 2003 asetettiin tietoyhteiskuntaneuvosto. Neuvosto sijoittui hallitusohjelmassa liikenne- ja viestintäpolitiikan alle, mutta se päätettiin yhdistää osaksi ohjelmakokonaisuutta. Samalla lakkautettiin valtiovarainministeriön esittelystä asetettu tietoyhteiskunta-asiain neuvottelukunta. Pääministerivetoiseen neuvostoon nimettiin ministeriryhmän jäsenten lisäksi laaja edustus yhteiskunnan eri sektoreilta. Neuvostolle perustettiin seitsemän jaostoa. Tietoyhteiskuntaneuvoston jaostot saattoivat yhteen toimijoita yli sektorirajojen. Eräs jaoston jäsen piti toimintamallia ylivertaisena verrattuna siihen, että vastaavat toimeksiannot olisi teetetty yksittäisillä konsulteilla. Jaostot mahdollistivat yhteiskehittämisen sekä osaamisen levittämisen. Toki välillä kuului kommentteja siitäkin, että kaikki joudutaan tekemään 3
4 talkootyönä. Näistä talkoista ei yksikään organisaatio kuitenkaan kieltäytynyt. Rahoitusta jaettiin varsinkin ohjelman alkuvaiheessa ja JUPA-hankkeessa pienille projekteille, vaikka perusteltua olisi ollut koota rahoitusta yhteen. Ohjelman edetessä tilanne parani ja keskitetysti rahoitettiin muun muassa kuntasektorin ja valtionhallinnon yhteinen VETUMApalvelu sekä Kanta-hankkeen käynnistysvaihe. Ohjelmalle kohdistettiin hallituskauden aikana lisämäärärahoja kaikkiaan 47,3 miljoonaa euroa. Ohjelman keskeisimpiä saavutuksia olivat - ohi alkuperäisen hallitusohjelman - valtion tietohallinnon uudelleenorganisointi (ValtIT, KuntaIT, JulkICT kokonaisuus), sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen sähköisen arkistopalvelun kehittämishanke (lainsäädäntö, Kanta ja eresepti), tietotekniikan standardoinnin kansallinen järjestäminen sekä eurooppalaisen Living Labs verkoston käynnistäminen osana Suomen EUpuheenjohtajakautta. Kuriositeettina mainittakoon, että valtionvarainministeriöstä lähestyttiin ohjelmajohtajaa kirjallisesti syksyllä 2003 ja todettiin, ettei valtion tietohallinnossa ole mitään uudistettavaa. Avoimen valtionhallinnon strategiaprosessin alku Tietoyhteiskuntaohjelmassa syntyi positiivinen yhteiskehittämisen henki. Jotta tämä jatkuisi seuraavalla hallituskaudella, päätettiin vuoden 2005 lopulla käynnistää kolmannen kansallisen tietoyhteiskuntastrategian laadinta. Tähän kansalliseen projektiin osallistui suoraan noin 400 henkilöä yhteiskunnan eri sektoreilta. Kyseessä oli ensimmäinen valtionhallinnon strategiaprosessi, joka toteutettiin näin avoimessa muodossa. Sittemmin tapa on yleistynyt, ja yhtenä syynä tähän on mainittu ohjelman aikaiset hyvät kokemukset. Sisällölliset linjaukset heijastuivat puolestaan esimerkiksi Kiinan kansallisessa tietoyhteiskuntastrategiassa, tehtiinhän ohjelman aikana laajaa kansainvälistä yhteistyötä valtio-, EU- ja YK-tasolla. Virkamiehille ohjelma antoi mandaatin edistää tietoyhteiskuntakehitystä ja -hankkeita omalla hallinnonalallaan sekä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Erityisen arvokkaaksi ohjelman toteuttamisen kannalta 4
5 osoittautui pitkän linjan virkamiesten tuki ohjelman toimistolle sekä sitoutuminen ohjelmaan ja sen tavoitteisiin. He toivat työhön valtionhallinnon kokemusta ja näkemystä. Myös yhteistyö Kelan, kuntasektorin ja Kuntaliiton kanssa oli aktiivista ja tuotti konkreettisia tuloksia. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon, että kunnat olivat valmiita käyttämään yleistä valtionosuutta KuntaIT:n toiminnan rahoittamiseen. Elinkeinoelämän, valtionhallinnon ja kansanedustajien muodostama tietoyhteiskuntaryhmä mahdollisti puolestaan epävirallisen vuoropuhelun ja tiedonvälityksen. Aktiivisia tietoyhteiskuntakansanedustajia olivat muun muassa Jouni Backman, Jyrki Kasvi, Jyrki Katainen ja Markku Laukkanen. Rikos on vanhentunut, joten nyt voi julkisesti tunnustaa, ettei kaikessa päätöksenteossa menty täysin pykälien mukaan, jos kansakunnan etu sitä vaati. Ohjelman päättyessä suomalaiset olivat maailman innokkaimpia julkishallinnon sähköisten palvelujen käyttäjiä (Accenture 2006) ja laajakaistaliittymien määrä oli noussut ohjelman aikana :sta 1,5 miljoonaan liittymään. Tietotekniikan liitto valitsi ohjelmajohtajan vuoden 2006 tietotekniikkavaikuttajaksi merkittävästä työstä tietoyhteiskunnan edellytysten kehittämiseksi. Arjen tietoyhteiskuntaa ja ministeriövetoisuutta Vanhasen II hallituksen aikana palattiin tietyssä mielessä vanhaan järjestykseen. Tietoyhteiskunta-asiat hajaantuivat useaan eri ministeriöön. Jälkikäteen moni toimija on pitänyt tätä virheenä ja katsonut, että kokonaisuuden johtaminen olisi pitänyt keskittää joko valtioneuvoston kansliaan tai valtiovarainministeriöön. Ohjelmajohtajalle soitettiin Säätytalon hallitusneuvotteluista keväällä 2007 ja kysyttiin, pitäisikö ohjelmaa jatkaa. Siinä vaiheessa luottamus ohjelman aikana synnytettyihin uusiin toimijoihin oli kuitenkin vahva eikä erilliselle ohjelmalle tuntunut olevan tarvetta. Ministeriö- ja siilorajat tulivat kuitenkin valitettavasti Vanhasen II hallituskaudella uudestaan esiin. Tietoyhteiskunta-asiat sijoittuivat Vanhasen II hallituksen ohjelmassa liikenne- ja viestintäpolitiikan alle. Valtioneuvosto teki periaa- 5
6 tepäätöksen kansallisen tietoyhteiskuntastrategian Uudistuva, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen Suomi pohjalta tietoyhteiskuntakehityksen tavoitteiksi vuosille Samassa yhteydessä valtioneuvosto asetti ministerijohtoisen arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan. Neuvottelukunnan vastuuministerinä toimi liikenne- ja viestintäministeri Suvi Lindén. Liikenne- ja viestintäministeriössä laadittiin hallitusohjelmakirjausten pohjalta arjen tietoyhteiskunnan toimintaohjelma vuosille Ohjelmaa kuvattiin kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tiekartaksi, ja se painotti julkishallinnon hankkeita. Ohjelman ensisijaisena tavoitteena oli lisätä kansalaisten hyvinvointia ja talouden tuottavuutta tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntämällä. Samalla tavoitteena oli vahvistaa Suomen asemaa tietoyhteiskunnan kärkimaana. Huomattakoon, että arjen tietoyhteiskunnan toimintaohjelma ei ollut politiikkaohjelma toisin kuin tietoyhteiskuntaohjelma oli. Eräs asiantuntija kuvasi eroa siten, että arjen tietoyhteiskunnalta puuttui johtajuus ja toiminnalla ei ollut kasvoja. Toimijat tekivät parhaansa, mutta ohjelmalla ei ollut samaa mandaattia kuin pääministerin alaisella politiikkaohjelmalla. Liikenne- ja viestintäministeriö oli tietoyhteiskuntaohjelman loppuvaiheessa alkanut nostaa voimakkaasti esille ubiikkiyhteiskunnan käsitettä. Tämä ubiikkiajattelu toimi vahvana pohjana arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan työlle. Neuvottelukunta käynnisti useita työryhmiä sovittujen teemojen ympärille. Tietoyhteiskuntaneuvoston jaostoihin verrattuna nämä työryhmät keskittyivät erään jäsenen mukaan pääasiassa raporttien toimittamiseen ja tuottamiseen. Apulaisosastopäällikkö Kristiina Pietikäisen vetämä tunnistamisen kehittämisryhmä sai aikaan konkreettisia tuloksia: syntyi laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista ( /617). Myös ministeri Lindén oli sitoutunut tietoyhteiskuntakehitykseen ja vei läpi Vanhasen I hallituskaudella poliittisesti kaadetun uudistuksen kotitalousvähennyksen ulottamisesta tietoyhteiskuntapalveluihin. Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunnan kokouksiin kutsuttiin kaikki Vanhasen II hallituksen ministerit, mikä mahdollisti tietojen vaihdon 6
7 ja levittämisen sekä kansainvälisiin esimerkkeihin tutustumisen. Tämä jatkoi tietoyhteiskuntaohjelman ministeriryhmän aikaista yhteistyön perinnettä, jota ei tietoyhteiskunta-asioissa enää esiintynyt Kataisen ja Stubbin I hallitusten aikana. Valtioneuvoston periaatepäätöksestä huolimatta neuvottelukunta käynnisti myös uuden tietoyhteiskuntastrategian valmistelun. Tämä hanke kuivui onneksi kokoon, sillä ulottuihan edellisellä hallituskaudella laajapohjaisena yhteistyönä laadittu strategia vuoteen Tietoyhteiskuntastrategian toimeenpanon varmistamiseksi ohjelman toimisto oli valmistellut vuodenvaihteessa strategian jalkauttamissuunnitelman, johon liittyi laaja sidosryhmäkierros. Tämä työ kantoi hedelmää seuraavalla hallituskaudella ja useat organisaatiot lähtivät toteuttamaan suunnitelmaan sisältyviä toimenpiteitä. Osa organisaatioista raportoi epävirallisesti toimenpiteiden edistymisestä työnsä päättäneelle ohjelmajohtajalle, koska ei ollut muutakaan tahoa, jolle raportoida. Tietoyhteiskuntaohjelma sai negatiivista julkisuutta vuoden 2008 alussa, kun Valtiontalouden tarkastusviraston JUPA-hanketta koskeva raportti tuli julki. Valitettavasti tällä ja muille arviointiraporteilla oli pitkäkestoisia vaikutuksia valtionhallinnon sisällä. Moni virkamies on arvioinut, että tämä johti sisäänpäin kääntymiseen ja teknologiavetoisuuteen. Kun ei tee mitään, niin ei tee virheitäkään ajattelu levisi ja hidasti merkittävästi tietoyhteiskuntakehitystä, mikä heijastui myös ValtIT:n ja KuntaIT:n toimintaan. Kaikki vähänkään ICT-alaa tuntevat kuitenkin tietävät, että kaikki projektit ja hankkeet eivät suju kuin Strömsössä. Viro-uskon ja teknologialähtöisen kehittämisen aika Kataisen I hallituksen ohjelmassa tietoyhteiskuntakehitys jäi taka-alalle. Tietoyhteiskuntaohjelmaa ja arjen tietoyhteiskunnan toimintaohjelmaa ei seurannut kansallista ohjelmaa. Käytännön työssä painotettiin julkista sektoria ja sen sisäistä kehittämistä, elinkeinoelämän merkitys kehittämistyössä väheni (esim. mobiilivarmenne). Julkinen sektori alkoi itse enenevässä määrin kehittää teknologiaa ja palveluja. Tietoyhteiskunta-asiat jäivät myös kansainvälisen taloustilanteen jalkoihin eikä niiden edistäminen ollut poliittisella agendalla keskiössä. Jul- 7
8 kisessa keskustelussa alettiin ihannoida Viroa pikkuveljenä, joka on tehnyt kaiken oikein ja ottanut tiikerinloikan tietoyhteiskuntakehityksessä. Samassa keskustelussa sivuutettiin Suomen ja Viron julkisen sektorin merkittävät eroavaisuudet sekä erillinen EU-rahoitus, jonka turvin Viro pystyi toteuttamaan muutokset nopeasti ja keskitetysti. Vastaava puhtaalta pöydältä aloittaminen ei ollut Suomessa mahdollista. Meillä integroitavia tietojärjestelmiä oli satoja tai jopa tuhansia eivätkä niiden tietorakenteet olleet yhteensopivia. Paljon odotuksia laitettiin työ- ja elinkeinoministeriön asettamaan, digitaalisen talouden tulevaisuutta pohtineeseen ICT 2015 työryhmään. Erään osallistujan arvion mukaan työryhmän työssä korostuivat perinteisen teollisuuden intressit suhteessa kansantalouden, pk-sektorin ja innovaatiopolitiikan intresseihin. ICT työryhmä ehdotti raportissaan 21 polkua kitkattomaan Suomeen kansallisesti yhtenäistä IT-palveluarkkitehtuuria, alan tutkimusvoimien yhdistämistä, laajan rahoitusohjelman käynnistämistä ja pitkäjänteisen kymmenen vuoden kehitysohjelman aloittamista. Osa raportin toimenpide-esityksistä on edennyt, osa on edelleen valmisteluvaiheessa. Kataisen I hallituskautta leimasi myös teknologiausko, mikä vieraannutti monet perinteiset tietoyhteiskuntavaikuttajat julkisesta keskustelusta ja kehittämistyöstä. Teknologian ja ICT:n sijaan olisi jo tuolloin kannattanut puhua digitalisaatiosta, jossa tieto ja tietorakenteet ovat keskiössä ja teknologialla on rooli mahdollistajana unohtamatta ihmisläheistä näkökulmaa. Teknologiauskoa edusti ajatus, että Viron mallin mukainen kansallinen palveluväylä ratkaisee kaikki ongelmat, jolloin prosessien, toimintamallien ja arkea palvelevien (sähköisten) palvelujen kehittäminen jäi lapsipuolen asemaan. Vuonna 2003 valtiovarainministeriön työryhmä oli hahmotellut kunnianhimoisen julkisen hallinnon xml-strategian. Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti arvioi vuonna 2014, että mikäli kyseinen strategia olisi aikanaan viety käytäntöön, ICT 2015 työryhmän esille nostama kansallinen palveluväylä olisi käytännössä todellisuutta emmekä katsoisi Viroon edelläkävijänä. Hallitusohjelmaan hirttäytyminen näkyi koko hallituskauden: vaikka toimintaympäristö muuttui, jatkettiin sitkeästi alkuperäisen ohjelman 8
9 linjoilla. Stubbin I hallituksen ohjelma muutti tilannetta ja digitalisaatio nähtiin potentiaalisena kansantalouden kasvualustana. Lyhyt hallituskausi ei kuitenkaan käytännössä johtanut varsinaisiin uusiin linjauksiin tai avauksiin. Poliittisissa puheenvuoroissa ICT nähtiin jopa kulueränä, josta voidaan karsia, vaikka se pitäisi nähdä investointina tulevaisuuteen siinä missä rakennus- ja tieinvestoinnitkin. Teknologiavetoinen kehittäminen näkyy myös 22 maan Digibarometri vertailussa, jossa Suomi sijoittuu toiselle sijalle Tanskan ollessa ykkönen. Viron sijoitus on yhdeksäs. Barometrin mukaan Suomella on maailman parhaat edellytykset hyötyä syvenevästä digitalisoitumisesta. Erinomaisista edellytyksistä huolimatta Suomessa ei ole kuitenkaan vertailun mukaan onnistuttu luomaan uusia digitaalisia liiketoimintamalleja ja palveluita. Oppeja ja oivalluksia Vuodesta 2003 kansalaisten tietoyhteiskuntavalmiudet ja teknologinen kehitys ovat ottaneet tiikerinloikan. Nyt vuonna 2016 suurin osa suomalaisista on arjen tietoyhteiskunnan asiantuntijoita, mutta digitaalisten palvelujen kehittäminen on silti erittäin hidasta. Tähän meillä ei ole kansakuntana varaa. Vuoden 2014 digibarometrin (22 maata) mukaan Suomen yrityksillä oli parhaat edellytykset hyödyntää digitaalitekniikkaa toiminnassaan, mutta käyttäjinä yritykset olivat vasta sijalla 17. Suomen julkisella sektorilla ja kansalaisilla oli puolestaan toiseksi parhaat edellytykset käyttää digitaalitekniikkaa, mutta käyttäjinä kansalaiset olivat sijalla seitsemän ja julkinen sektori sijalla kahdeksan. Tarvitsemmekin edelleen kansallista tahtotilaa ja kansallisia ratkaisuja sekä rohkeutta kokeilla ja uudistaa. Vallalla ollut virheiden välttämisen kulttuuri heijastuukin Sipilä I:n hallitusohjelmassa, johon on erikseen kirjattu: epäonnistuakin saa, virheistä opitaan. Tietoyhteiskuntaohjelman aikana luotiin yhdessä Tilastokeskuksen kanssa kansalliset indikaattorit, joita seurattiin vuosittain. Ne myös ohjasivat valmistelua ja poliittista päätöksentekoa. Tämä toiminta hiipui ohjelman päätyttyä. Digitalisoituneessa yhteiskunnassamme tiedolla 9
10 johtamisen tulisi olla keskiössä, puhutaan sitten digitalisaatiosta tai soteuudistuksesta. Viime kädessä tietoyhteiskuntakehityksen ja digitalisaation etenemisen ratkaisevat ihmiset: henkilövalinnoilla on väliä. Tietoyhteiskuntaohjelman keskeisillä toimijoilla oli intohimoa ja positiivista asennetta tehtiin töitä sitoutuneesti isänmaan asialla. Myös poliittinen sitoutuminen jatkui koko hallituskauden ajan: ohjelman ministeriryhmä kokoontui 29 kertaa ja niissä kokouksissa todella keskusteltiin sekä tehtiin linjauksia ja päätöksiä. Kansallisen tietoyhteiskuntastrategian missio Hyvä elämä tietoyhteiskunnassa on edelleen voimissaan ja kiteyttää sen, mistä tässä kaikessa on kysymys. Meistä ihmisistä ja meidän elämästämme, tiedosta ja tietämyksestä sekä liiketoimintaa luovista, tuottavuutta lisäävistä ja arkea helpottavista käytännöistä ja innovaatioista. Tämän tavoitteen edistämisessä digitalisaatio on oiva apuväline. Tiiviisti: Ensimmäinen kansallinen tietoyhteiskuntastrategia Suomi tietoyhteiskunnaksi kansalliset linjaukset laadittiin vuonna 1995 (VM), ja seuraava strategia Elämänlaatu, osaaminen ja kilpailukyky (Sitra) ilmestyi vuonna Vanhasen I hallituksessa luotiin suoraan ministerien alaisuudessa toimivat poikkihallinnolliset politiikkaohjelmat, joille nimettiin ohjelmajohtaja ja ministeriryhmä. Vuoden 2005 lopulla käynnistettiin kolmannen kansallisen tietoyhteiskuntastrategian laadinta. Kyseessä oli ensimmäinen valtionhallinnon strategiaprosessi, joka toteutettiin näin avoimessa muodossa. Tietoyhteiskuntahjelman päättyessä suomalaiset olivat maailman innokkaimpia julkishallinnon sähköisten palvelujen käyttäjiä ja laajakaistaliittymien määrä oli noussut ohjelman aikana :sta liittymään. Vanhasen II hallituksen aikana tietoyhteiskunta-asiat hajaantuivat useaan eri ministeriöön. Jälkikäteen moni toimija on pitänyt tätä virheenä. 10
11 Tietoyhteiskuntaohjelma sai negatiivista julkisuutta, kun Valtiontalouden tarkastusviraston JUPA-hanketta koskeva raportti tuli julki. Moni virkamies on arvioinut, että tämä johti sisäänpäin kääntymiseen ja teknologiavetoisuuteen. Kataisen I hallituksen ohjelmassa tietoyhteiskuntakehitys jäi takaalalle. Tietoyhteiskuntaohjelmaa ja arjen tietoyhteiskunnan toimintaohjelmaa ei seurannut kansallista ohjelmaa. Käytännön työssä painotettiin julkista sektoria ja sen sisäistä kehittämistä, elinkeinoelämän merkitys kehittämistyössä väheni. Julkinen sektori alkoi itse enenevässä määrin kehittää teknologiaa ja palveluja. Tietoyhteiskunta-asiat jäivät myös kansainvälisen taloustilanteen jalkoihin eikä niiden edistäminen ollut poliittisella agendalla keskiössä. Teknologiavetoinen kehittäminen näkyy myös 22 maan Digibarometri vertailussa, jossa Suomi sijoittuu toiselle sijalle Tanskan ollessa ykkönen. Barometrin mukaan Suomella on maailman parhaat edellytykset hyötyä syvenevästä digitalisoitumisesta, mutta silti ei ole luotu uusia digitaalisia liiketoimintamalleja ja palveluita. Tämän artikkelin lähteenä on käytetty julkaisuja ja artikkeleita, keskeisten toimijoiden haastatteluja sekä kirjoittajan omakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä. Digibarometrin on toteuttanut Etlatieto Oy. Tilaajina ovat DIGILE, liikenne- ja viestintäministeriö, Tekes, Teknologiateollisuus ry ja Verkkoteollisuus ry. 11
12 Artikkelissa on käytetty seuraavia lyhenteitä: JUPA Sisäasiainministeriön koordinoima Julkiset palvelut verkkoon -hanke Kanta Kelan hallinnoima Kansallinen Terveysarkisto, joka koostuu sähköisestä reseptistä (eresepti), Lääketietokannasta, Omakannasta ja Potilastiedon arkistosta. Kantaan liitetään jatkossa myös sosiaalihuolto. VETUMA Kansalaisen tunnistus- ja maksamispalvelu, jonka avulla kansalainen voi tunnistautua ja maksaa sähköisesti kaikissa julkishallinnon asiointipalveluissa, joihin Vetuma-palvelu on liitetty ValtIT Vuonna 2005 käynnistetty, valtiovarainministeriöön sijoitettu valtion IT:n johtamis- ja koordinointiyksikkö KuntaIT Vuonna 2006 käynnistetty, ensin sisäasiainministeriöön ja sittemmin valtiovarainministeriöön sijoitettu kuntien tietohallintoyhteistyötä koordinoiva IT-yksikkö JulkICT Valtiovarainministeriöön sijoitettu julkisen hallinnon ICT:n johtamis- ja koordinointiyksikkö HAUS Valtion omistama koulutus- ja valmennusorganisaatio HAUS Kehittämiskeskus Oy VM Valtiovarainministeriö 12
KOHTI KOKO KANSAN TIETO- YHTEISKUNTAA
KATRINA HARJUHAHTO-MADETOJA KOHTI KOKO KANSAN TIETO- YHTEISKUNTAA Suomalainen tietoyhteiskunta on ottanut tiikerinloikan, mutta digitaalisten palvelujen kehittäminen on ollut erittäin hidasta. Suomi tunnettiin
ÄLYÄ VERKOSSA WEB INTELLIGENCE Kansallisia julkisia kehityshankkeita: kohti älykkäitä verkkopalveluita. Valtioneuvoston tietoyhteiskuntaohjelma
ÄLYÄ VERKOSSA WEB INTELLIGENCE Kansallisia julkisia kehityshankkeita: kohti älykkäitä verkkopalveluita Valtioneuvoston tietoyhteiskuntaohjelma 3.9.2004 Katrina Harjuhahto-Madetoja ohjelmajohtaja, tietoyhteiskuntaohjelma
HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA. -tavoitteet - sisältö - toteutus
HALLITUKSEN TIETOYHTEISKUNTA- OHJELMA -tavoitteet - sisältö - toteutus Avausseminaari 25.11.2003 Katrina Harjuhahto-Madetoja ohjelmajohtaja SUOMI TIETOYHTEISKUNTANA MILLAINEN ON TIETOYHTEISKUNTA? tieto
PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU
KILPAILUOHJE 10.1.2006 PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU Koko kansan tietoyhteiskunta ja pääministerin parhaat käytännöt - palkinto Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteena on koko kansan
Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous
Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous 20.12.2012 Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti pääministeri Kataisen hallitus uudistaa kansallisen kestävän
KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli Heikki Lunnas
KuntaIT Mikä muuttuu kunnan tietotekniikassa? Terveydenhuollon Atk-päivät Mikkeli 29.5.2006 Heikki Lunnas KuntaTIMEn keihäänkärjet 1. Julkisen hallinnon tietohallinnon ohjausmekanismien kehittäminen 2.
JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.
05.02.2004 TIETOYHTEISKUNTANEUVOSTON JULKISHALLINNON SÄHKÖINEN ASIOINTI JAOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
PÖYTÄKIRJA VNK010:01 /2003 05.02.2004 TIETOYHTEISKUNTANEUVOSTON JULKISHALLINNON SÄHKÖINEN ASIOINTI JAOSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika 30.01.2004, klo. 14.00-15.50 Paikka Valtioneuvoston linna, kokoushuone
Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011
1 Tietoyhteiskuntapolitiikan painopisteet STM:n hallinnonalalla 2007-2011 Arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta 6.9.2007 Peruspalveluministeri Paula Risikko 2 PERUSLÄHTÖKOHDAT SEKTORIMINISTERIÖILLÄ PERUSVASTUU
JUHTA Kansallinen palveluarkkitehtuuri. JulkICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas
JUHTA Kansallinen palveluarkkitehtuuri JulkICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas 19.9.2013 Kansallinen tilanne Taloudellinen tilanne synkkä Nokia-klusterin vaikeudet Uutta kasvua saatava PK-sektorilta,
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM
Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma
KANSALLINEN TIETOYHTEISKUNTASTRATEGIA TAVOITTEENA LUOVA, IHMISLÄHEINEN JA KILPAILU- KYKYINEN SUOMI
KANSALLINEN TIETOYHTEISKUNTASTRATEGIA TAVOITTEENA LUOVA, IHMISLÄHEINEN JA KILPAILU- KYKYINEN SUOMI Projektisuunnitelma 22.3.2006 (LUONNOS) 2(11) Sisällysluettelo: 1 Strategiaprosessin tausta 3 2 Strategianprosessin
Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. Valtio Expo 2009 Helsinki Ylijohtaja Silja Hiironniemi
Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma Valtio Expo 2009 Helsinki 7.5.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,
Kansallinen palveluarkkitehtuuri ja maksaminen. Julkisen hallinnon ICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas 19.5.2014. Miksi?
Kansallinen palveluarkkitehtuuri ja maksaminen ICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas 19.5.2014 Miksi? Taloudellinen tilanne synkkä Osaaminen on Suomen vahvuus, sitä on hyödynnettävä kaikin tavoin
JHS-järjestelmä. Tommi Karttaavi
JHS-järjestelmä Tommi Karttaavi 25.4.2007 JHS-järjestelmä JHS-suosituksia (julkisen hallinnon suositus) on laadittu vuodesta 1992 lähtien, jolloin JHS-järjestelmä korvasi VHS-järjestelmän Voimassa olevia
Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat
14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA
Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus
Kuntien kustannusten karsinta tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä Tilannekatsaus Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaosto 5.11.2015 Silja Hiironniemi Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys
Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio,
Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner Toimintatapojen uudistamisen kärkihankkeet: digitalisaatio, normit ja kokeilut 1.9.2015 STRATEGINEN PAINOPISTEALUE:
Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma. neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT
Sähköisen asioinnin kehittäminen julkisessa hallinnossa SADe- ohjelma neuvotteleva virkamies Marjukka Ala-Harja VM/ValtIT Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,
tukena julkisen hallinnon tietohallinnon ohjaamisessa ja julkisen hallinnon
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Julkisen hallinnon ICT-toiminto 14.1.2013 luonnos VALTIONEUVOSTON ASETUS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEU- VOTTELUKUNNASTA 1 Taustaa Julkisen hallinnon tietohallinnon
TIETOYHTEISKUNTAOHJELMAN TAVOITTEET
TIETOYHTEISKUNTAOHJELMAN TAVOITTEET HALLITUSOHJELMA: Tietoyhteiskuntaohjelman tarkoituksena lisätä: kilpailukykyä tuottavuutta sosiaalista tasa-arvoa alueellista tasa-arvoa kansalaisten hyvinvointia elämänlaatua
Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen
Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon
Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu
Julkisen hallinnon asiakas digitalisoituvassa yhteiskunnassa Digitalisaatiolinjausten valmistelu VM/JulkICT JUHTA 10.05.2016 JulkICT-osasto Tausta: Vanhat strategiat ja hallitusohjelma Linjaukset julkisen
JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET
JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET Valtionhallinnon johdonfoorumin aamukahvit 13.5.2016 Juha Sarkio, Katju Holkeri, Ari Holopainen Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto PARANNETAAN JOHTAMISTA JA TOIMEENPANOA TAVOITE:
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka
Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.
Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi
Digitaaliset palvelut kaikille Saavutettavuusdirektiivi verkkopalvelut ja sisällöt kaikille sopiviksi Maria Nikkilä ja Markus Rahkola, VM, 3.5.2017 ValtioExpo @VM_MariaNikkila Digitalisaatio ja julkinen
Miksi Avointa Dataa? 11/15/13 Heikki Sundquist
Miksi Avointa Dataa? Heikki Sundquist Painovapauslaki 1766 (Chydenius) Vuoden 1766 painovapausasetus, joka säädettiin perustuslakina, takasi laajemman painovapauden kuin missään muualla. Lisäksi lähes
Uudistuva, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen Suomi Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia 2007-2015 Wanha Satama, 26. syyskuuta 2006, Klo. 10.00-11.
Uudistuva, ihmisläheinen ja kilpailukykyinen Suomi Kansallinen tietoyhteiskuntastrategia 2007-2015 Wanha Satama, 26. syyskuuta 2006, Klo. 10.00-11.30 Tilaisuuden ohjelma 10.00 Tilaisuuden avaus Pääministeri
Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES)
Ydinenergia-alan tutkimusstrategia (YES) 27.5.2014 Fortum Keilaniemi Jorma Aurela Sisältö YES-työn taustaa Strategiatyöryhmän esittely Strategiatyön esittely YES-työn taustaa TEM asetti tammikuussa 2013
Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta
Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 23.3.2017 Digikuntakokeilun tukiryhmä Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Digitalisaatio ja julkinen hallinto strateginen
Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus
Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.
Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)
Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena
Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä. ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari
Mitä tapahtuu JulkICT-kentällä ICT-johtaja Anna-Maija Karjalainen ICT-muutostukiseminaari 8.10.2014 Neljä kansallista strategiaa Asiakkuusstrategia Yhteistyössä palvelu pelaa Julkisen hallinnon ICT:n hyödyntämisstrategia
JHS-järjestelmä ja standardit. Pekka Niemi JHS-projektipäällikkö Valtiovarainministeriö, KuntaIT-yksikkö
JHS-järjestelmä ja standardit Pekka Niemi JHS-projektipäällikkö Valtiovarainministeriö, KuntaIT-yksikkö 9.6.2010 1 JHS-järjestelmän historiaa Valtioneuvosto päätti valtionhallinnon sisäisistä standardeista
Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012. Minna Karvonen 11.12.2012
Digitaalisen maailman mahdollisuudet OKM:n kirjastopäivät 2012 Minna Karvonen 11.12.2012 Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: kansallista perustaa Hallitusohjelman kirjaukset: kirjastojen kehittäminen
TIETOYHTEISKUNTANEUVOSTON JULKISHALLINNON SÄHKÖINEN ASIOINTI JAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2004
08.03.2004 TIETOYHTEISKUNTANEUVOSTON JULKISHALLINNON SÄHKÖINEN ASIOINTI JAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2004 Yleistä Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelmassa todetaan, että valtionhallinto edistää tietoyhteiskuntakehitystä
Kansallinen palveluarkkitehtuuri digitalisoituvan yhteiskunnan selkärankana
Kansallinen palveluarkkitehtuuri digitalisoituvan yhteiskunnan selkärankana Julkisen hallinnon ICT-toiminto Yksikön päällikkö Riku Jylhänkangas 20.5.2014 Taloudellinen tilanne synkkä Miksi? Osaaminen on
JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT
JUHTA asetus ja asettaminen JUHTA 28.2.2013 Sami Kivivasara, VM JulkICT Asetuksen uudistamisen taustaa Edellinen asetus oli annettu 2006 ja sitä on osittain uudistettu useaan kertaan. Tietohallintolaki
Kohti tulevaisuuden hyvää ja vaikuttavaa hallintoa
Kohti tulevaisuuden hyvää ja vaikuttavaa hallintoa Projektijohtaja, alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 9.3.2017 Helsinki VM / Keskushallintouudistus Hallituksen linjaukset keskushallinnon uudistuksesta Pääministeri
Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö
Tietojärjestelmät muutoksessa: Alueiden ja kuntien sote - kokonaisarkkitehtuurityö Kuntamarkkinat 11.9.2014 Juha Rannanheimo Ratkaisupäällikkö, sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisut + Kuntaliiton toimeksiannosta
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016
Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot 5/2018 Valtioneuvoston cleantech-strategian toimeenpano 210/54/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö, 4.10.2017. Työ- ja elinkeinoministeriö, 9.10.2017. Ympäristöministeriö,
Sote-tieto hyötykäyttöön strategia keskeiset linjaukset (STM)
Kuva: Pixabay Sote-tieto hyötykäyttöön strategia 2020 - keskeiset linjaukset (STM) 1. Kansalainen: Pystyn itse 2. Ammattilainen: Kyvykkäät käyttäjät ja fiksut järjestelmät 3. Palvelujärjestelmä: Niukkenevat
Avoin DATA Avoin tieto Seminaari Mikkelissä. Juha Ropponen
Avoin DATA Avoin tieto Seminaari 22.4.2013 Mikkelissä Juha Ropponen Eurooppa 2020 visio ja sen kolme toisiaan vahvistavaa prioriteettia: Älykäs kasvu: Kestävä kasvu: Osallistava kasvu: osaamiseen ja innovointiin
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Lainsäädäntöneuvos Sami Kivivasara 21.2.2013 VALTIONEUVOSTON ASETUS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEU- VOTTELUKUNNASTA 1 Taustaa Julkisen hallinnon tietohallinnon
Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen
Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon
Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta
Annika Lindblom, pääsihteeri Kestävän kehityksen toimikunta Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen päivitys KIITOS OSALLISTUMISESTA! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Yhteiskuntasitoumuksen päivitys:
Julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittaminen. Tilannekatsaus 10.3.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi
Julkisen hallinnon sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittaminen Tilannekatsaus 10.3.2009 Ylijohtaja Silja Hiironniemi Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti julkisen hallinnon toimintaa, palvelurakenteita,
TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT
TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin
Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä. Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri
Näkemyksiä yhteistyön edistämisestä Eija Peltonen, johtava hoitaja, TtT, PSSHP Kysteri 6.6.2019 Esityksen sisältö Tausta näkemyksilleni Tiedolla johtamisen ja raportoinnin kehittäminen maakunnan valmistelutyö
TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012. TEM ja työelämän laatu. Antti Närhinen
TYÖHYVINVOINTI VERKOSTO 30.3.2012 TEM ja työelämän laatu Antti Närhinen Antti Närhinen 30.3.2012 1 Esitykseni TEM ja työelämän laatu eli TYLA kavereiden kesken Mitä tarkoittamme? Miten palvelemme? Hallitusohjelma
Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin!
Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke vauhtiin! 14.11.2016 Yhteinen tiedon hallinta -hanke vauhtiin! -seminaari Digitalisoidaan julkiset palvelut / Yhteinen tiedon hallinta (YTI) -hanke 1990-luku 2000 Tekniikka
Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita
Sääntelyn keventäminen - hallitusohjelman kärkihankkeita Susanna Metsälampi 29.10.2015 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Kärkihankkeet esityksessä Norminpurku http://www.lvm.fi/web/hanke/nor minpurku
Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi
Kansallinen paikkatietostrategia 2010-2015 Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Pekka Sarkola Poscon Oy 9.2.2012 Visio 2015 Paikkatietoinfrastruktuuri on parantanut palvelun ja päätöksenteon laatua
Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla
Digi pienissä kunnissa ja maaseudulla Kehittyvät julkishallinnon palvelut ja niiden käytettävyys Jari Ylikoski, Tietoyhteiskunta 12.9.2019 Toimintaympäristön muutoksesta (ylätasolla) Julkishallinnon toimintaympäristö
Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous
Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus Patinen kokous 13.6.2013 Paikkatietostrategian päivityksen pohjatyöt Avoin sähköinen kysely helmi-maaliskuu, 58 vastausta Toimintaympäristön muutosanalyysi
Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 628/00.04.01/2019 87 Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys vuosille 2019-2020 Sosiaali- ja terveysjohtaja Juha Sandberg
VnP: Palvelut ja tiedot käytössä. Luonnos v O-P Rissanen
VnP: Palvelut ja tiedot käytössä Luonnos v 0.45 10.9.2013 O-P Rissanen Periaatepäätöksen tavoitteet Yhdistää tehdyt esitykset ja päätökset yhdeksi kokonaisuudeksi sekä kuvata ja tarvittaessa linjata niitä
JUHTA Riikka Pellikka
JUHTA 4.4.2017 Riikka Pellikka Suomidigin missio: Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla. Tilanne kevät 2016 o Digitalisoinnin periaatteet
Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö
Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) JULKINEN
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00224 JulkICT Kallela Jari(VM), Rissanen Olli- Pekka(VM) 20.04.2017 JULKINEN Asia Eurooppalaiset yhteentoimivuusperiaatteet täytäntöönpanostrategia Kokous U/E/UTP-tunnus
LISÄÄ PALVELUJA, TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA ROOLI MUUTTUU. Kimmo Manni
LISÄÄ PALVELUJA, TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA ROOLI MUUTTUU Kimmo Manni SUOMEN ERILLISVERKOT OY:N PERINTEISET TOIMINNOT - Viranomaisradioverkko VIRVEn operaattori - Yksittäisten turvallisuusviranomaisten erillisjärjestelmien
Avauspuheenvuoro. Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.
Avauspuheenvuoro Erityisavustaja Tuomas Vanhanen, Digi-hankkeilla asiakaslähtöiseen ja hallittuun kokonaisuuteen? tilaisuus, EK 28.9.2016 Miten Suomi sijoittuu kansainvälisissä vertailuissa? Päivitetty
Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen Marjut Siintola
Digitalisaatiota koskevien investointien ohjausmallin kehittäminen 5.6.2018 Marjut Siintola 1 Tausta Hallitus päätti puolivälin tarkistuksessa hyväksytyn hallituksen toimintasuunnitelman vuosille 2017-2019
Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS)
Avoimen tiedon ohjelma 2013-2015 (LUONNOS) Julkisen tiedon hyödyntämistä edistetään avaamalla julkisin varoin tuotettuja tietovarantoja kansalaisten ja yritysten käyttöön. Näin avataan markkinoita uusille
VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA. Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen:
VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen: 1. Uuden liikennepolitiikan tarve ja mahdollisuudet Liikennepolitiikka
Pysyvästi säilytettäväksi määrätyn sähköisen aineiston säilytys- ja tietopalvelu, OKM/7/591/2015 Liitteet:
Suvi Ritvos Lähettäjä: noreply@eduuni.fi Lähetetty: 25. elokuuta 2015 13:29 Aihe: Pysyvästi säilytettäväksi määrätyn sähköisen aineiston säilytys- ja tietopalvelu, Liitteet: Kansilehti.PDF; Pysyvästi säilytettäväksi
Kansliapäällikön puheenvuoro
Edessä oli pitkä urakka, mutta päätös oli tehty, ja sehän on aina hyvä juttu. Kansliapäällikön puheenvuoro Haastava tulevaisuus mistä yhteinen suunta? Valtiovarainministeriön ja Tampereen johtamiskorkeakoulun
VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja
VALTIOVARAINMINISTERIÖ talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja Valtiovarainministeriö vastaa valtioneuvoston osana» vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta,»
Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen
Suomi teknologiapohjaisten hyvinvointipalvelujen globaalina edelläkävijänä? 9.12.2009 Mikko Kosonen Lähtökohtana hyvinvoinnin ja talouden tasapainoinen kehittäminen Edistyksellinen teollisuus- ja innovaatiopolitiikka
Maakuntauudistuksen ICT valmistelun ajankohtaiset
Maakuntauudistuksen ICT valmistelun ajankohtaiset 15.5.2017 Soteprojektiryhmä Tomi Hytönen Minna Saario 1 11.5.2017 ICT valmistelun alueita Valmisteltu ICTpalvelukeskuksen asetusluonnos (ML 119 ) Tehtävät
Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon. Toiminnanjohtajien aamiainen
Tilannekatsaus Sipilän hallituksen ohjelman toimeenpanoon Toiminnanjohtajien aamiainen 18.11.2015 Sakari Piippo / Valtioneuvoston kanslia Hallituskriisi ja sote-uudistus Hallituskriisi marraskuussa 2015
Älykkäitä tekoja Suomelle
Älykkäitä tekoja Suomelle Teknologiateollisuuden tavoitteet hallituskaudelle 2019-2023 TekojaSuomelle.fi Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51 % Suomen viennistä 310 000 ihmistä työskentelee
Tietohallintojohtaja Tauno Heikkilä Valtiovarainministeriö KANSALLINEN TIETOYHTEISKUNTASTRATEGIA
Tietohallintojohtaja Tauno Heikkilä Valtiovarainministeriö KANSALLINEN TIETOYHTEISKUNTASTRATEGIA Keskeiset kuvat luennosta terveydenhuollon XXI atk-päivillä 30.5.1995 * SUOMI TIETOYHTEISKUNNAKCI - KANSALLISET
Kansallinen paikkatietostrategia Toimeenpanon tilanne. Pekka Sarkola Poscon Oy
Kansallinen paikkatietostrategia 2010-2015 Toimeenpanon tilanne Pekka Sarkola Poscon Oy 26.8.2011 Ministeriöiden haastattelut Haastatellaan paikkatietojen tuottamisen ja hyödyntämisen kannalta oleelliset
Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori
Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori Oppimisprosessi Kansallisesti sosiaali- ja terveys- ja opetus- ja kulttuuriministeriöstä johdettu Alueellisiin tarpeisiin räätälöity Lasten ja nuorten hyvinvoinnin
Digitalisoituvan yhteiskunnan edellytykset Tavoite 2025 JUHTA-työpaja
Digitalisoituvan yhteiskunnan edellytykset Tavoite 2025 JUHTA-työpaja JUHTA 21.03.2018 13.03.2018 Petteri Ohvo Tunnistetut käynnissä olevat tulevaisuus-työt Tavoite 2025 Juhta Kuntatoimijat Hallinnonalat
Sähköisen asioinnin velvoittavuus esimerkkinä Tanska - ja mitä Suomi aikoo tehdä Juhta Marjukka Ala-Harja VM/JulkICT
Sähköisen asioinnin velvoittavuus esimerkkinä Tanska - ja mitä Suomi aikoo tehdä 26.10.2016 Juhta Marjukka Ala-Harja VM/JulkICT Tanska julkishallinnon digitalisaation organisointi Vahva poliittinen mandaatti
Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi. Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen
Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - reformi Tilannekatsaus 17.2.2016 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Tehtävien ja velvoitteiden karsimisella laaja poliittinen
Vaihtoehtoja uudeksi kestävän kehityksen toimikunnan toimintamalliksi
Vaihtoehtoja uudeksi kestävän kehityksen toimikunnan toimintamalliksi 13.12.2012 Gaia Consulting Oy Sanna Ahvenharju, Mikko Halonen, Erkka Ryynänen, Alina Pathan Sisältö Taustoja mallien kehitykselle -
VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen
VetoVoimaa meille kans! Rahoitusta tuottavien palvelujen organisointiin ja johtamiseen Maarit Lahtonen, asiantuntija Työelämän innovaatiot ja kehittäminen DM 629213 11-2011 VetoVoimaa! tekesläisen silmin
Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut
Apteekkisopimus Päihdelääketieteen torstaikoulutus 4.10.2018 Maritta Korhonen, Kela Kanta-palvelut 1 Kanta-palvelut Kaikille kansalaisille Apteekeille (~810) Julkiselle terveydenhuollolle ( > 1000 palveluyksikköä)
Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-
Tutkimuksen painopistealueet sisäasiainministeriön hallinnonalalla Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tiina Ranta-Lassila, sisäasiainministeriö Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Tausta
Suomalaista tietoyhteiskuntaa rakentamassa
Suomalaista tietoyhteiskuntaa rakentamassa Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelma 2003 2007 Loppuraportti Huhtikuu 2007 Julkaisija: Valtioneuvoston kanslia, tietoyhteiskuntaohjelma Painotyö: Valtioneuvoston
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke. Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9.
Kuntien kustannusten karsiminen tehtäviä ja velvoitteita vähentämällä - kärkihanke Ylijohtaja Silja Hiironniemi Kuntamarkkinat 10.9.2015 Kuntien tehtävien ja velvoitteiden kehitys elokuun 2013 jälkeen
SUOMEN MINERAALISTRATEGIAN PÄÄTÖSSEMINAARI
SUOMEN MINERAALISTRATEGIAN PÄÄTÖSSEMINAARI TEOLLISUUSNEUVOS ALPO KUPARINEN 8.10..2010. SUOMEN MINERAALISTRATEGIAN LAADINNAN LÄHTÖKOHDAT Taustalla globaali kehitys; raaka-aineiden kysynnän kasvu, hintojen
Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli
Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Information and Communication Technology Teknologia Kommunikaatio Infrastruktuuri Informaatio Integraatio
Kohti Suomi strategiaa. Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti
Kohti Suomi 2030 -strategiaa Pääjohtaja, OTT/Tuomas Pöysti 15.9.2010 Suomen pirulliset haasteet Valtiontalouden tasapainottaminen ja kestävyys vaatii pidemmän ohjelman Kilpailukyvystä ja osaamisesta huolen
Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä
Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2017-00515 JulkICT Korhonen Juhani 02.10.2017 Asia Tallinnan EU-ministerikokouksen julkilausuma sähköisen hallinnon kehittämisestä Kokous Epävirallinen sähköisen hallinnon
Sähköisen asioinnin ensisijaisuus
Sähköisen asioinnin ensisijaisuus Hallituksen strategiaistunto 29.1. 2018 Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Sähköisen asioinnin ensisijaisuuden tavoitetila 2022 Tavoitetilassa 2022 Viranomaiset
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja
Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen - Mitä tulisi tehdä ja mitä teemme yhdessä, mikä on TIETOKEKOn ja JUHTAn roolit? Seminaari 09.06.2015 Sirpa Alitalo & Markku
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Julkisen hallinnon ICT-toiminto VM129:00/2015 Neuvotteleva virkamies Heikki Talkkari
VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Julkisen hallinnon ICT-toiminto 2.12.2015 VM129:00/2015 Neuvotteleva virkamies Heikki Talkkari Luonnos JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEU-VOTTELUKUNNASTA ANNETUN
Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous
Sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnan alueellista kehittämistä ohjaava viitearkkitehtuuri Kuntajohtajakokous 12.6.2015 Pasi Oksanen 1 Tavoite ja lähtökohdat Tavoitteena aikaansaada Varsinais-Suomen
Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO
Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Tulosohjaus-hanke Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Pilotin esitys 16.10. Tulosohjauksen kehittämisen
Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto
Kuntaliitto InnoSI Impact partnerina 30.10.2015 Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja Suomen Kuntaliitto Kuntaliiton rooli InnoSIprojektissa Suomen Kuntaliitto toimii kansallisena kumppanina edistäen
Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia
Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän
Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014
Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Viime aikoina tapahtunutta Hallitus linjasi loppukeväästä Teollisuuspolitiikasta sekä kasvun kärjistä Kasvun
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue
VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi
Suomidigi prosessien uudistamisen tukena
Riikka Pellikka Asiantuntija JulkICT-osasto Valtiovarainministeriö Riikka.pellikka@vm.fi @riikkapellikka @suomidigi Suomidigi prosessien uudistamisen tukena Hallitusohjelman tavoite: Uudistamme julkiset
Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke VM julkisen hallinnon ICT-toiminto
Digitalisoidaan julkiset palvelut - hallituksen kärkihanke 14.10.2015 VM julkisen hallinnon ICT-toiminto KÄRKIHANKE: DIGITALISOIDAAN JULKISET PALVELUT 2 1. Valmistellaan digitalisoinnin periaatteet 2.