Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Lausuntopyyntö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Lausuntopyyntö"

Transkriptio

1 Yhteenveto SM (19) SMDno SM051:00/2015 Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausuntopyyntö Sisäministeriö pyysi lausuntoa ehdotuksesta hallituksen esitykseksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta. Ehdotus valmisteltiin työryhmässä, jossa olivat edustettuina jäsenet maa- ja metsätalousministeriöstä, opetus- ja kulttuuriministeriöstä, sisäministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä, valtioneuvoston kansliasta, valtiovarainministeriöstä sekä Poliisihallituksesta. Edunsaajaryhmiä työryhmässä edustivat jäsenet Hippos ry:stä, SOSTE sosiaali- ja terveys ry:stä sekä Veikkauksen edunvälittäjien verkostosta. Työryhmän pysyvinä asiantuntijoina toimivat edustajat opetus- ja kulttuuriministeriöstä, ulkoasiainministeriöstä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Fintoto Oy:stä, RAY:stä sekä Veikkaus Oy:stä. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n ja Poliisihallituksen jäsenet jättivät ehdotukseen eriävän mielipiteen, jotka olivat lausuntopyynnön liitteenä. Esitysluonnos lähetettiin lausunnolle Lausuntoaika oli hieman yli kolme viikkoa. Tavanomaisesta poikkeavasta valmisteluaikataulusta johtuen lausuntoaika oli normaalia lyhyempi. Lyhyempi lausuntoaika oli perusteltu ottaen huomioon, että ehdotus on valmisteltu laajassa poikkihallinnollisessa yhteistyössä, jossa pääosa lausuntopyyntöjakelussa mukana olevista tahoista on ollut mukana. Lisäksi luonnos pohjautui pitkälti maaliskuussa 2015 julkaistuun esiselvitykseen ja elokuussa 2015 laadittuun yhteisymmärryspöytäkirjaan, jonka valmistelussa ovat olleet mukana valtion, rahapeliyhteisöjen ja edunsaajaryhmien edustajat. Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti samanaikaisesti lausuntokierrokselle valmistelemansa asetusluonnokset koskien valtionavustuksia yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen sekä avustusasioiden neuvottelukuntaa. Esitysluonnos on ollut nähtävänä myös ministeriön internetsivuilla. Lausuntoa pyydettiin seuraavilta tahoilta (tähdellä * merkityt antoivat lausunnon): Valtioneuvoston kanslia* Ulkoasiainministeriö* Oikeusministeriö* Valtiovarainministeriö* Opetus- ja kulttuuriministeriö* Maa- ja metsätalousministeriö* Liikenne- ja viestintäministeriö* Työ- ja elinkeinoministeriö* Sosiaali- ja terveysministeriö* Etelä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto Kansaneläkelaitos Kilpailu- ja kuluttajavirasto* Lounais-Suomen aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto* Museovirasto* Pohjois-Suomen aluehallintovirasto* Poliisihallitus* Terveyden ja hyvinvoinnin laitos* Postiosoite: Käyntiosoitteet: Puhelin: Virkasähköpostiosoite: Sisäministeriö Erottajankatu 2 Vaihde kirjaamo@intermin.fi PL 26 Helsinki Valtioneuvosto Faksi:

2 Sisäministeriö Yhteenveto 2 (19) Beneway Oy Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry* Finland Festivals ry* Fintoto Oy* Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE* Kansallinen audiovisuaalinen instituutti Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry* Raha-automaattiyhdistys* Sanoma Media Finland Oy SBH-YHTIÖT Oy* SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry* Suomen Akatemia* Suomen Elokuvasäätiö Suomen Hippos ry* Suomen Kansallisooppera Suomen Kuntaliitto* Suomenlinnan hoitokunta Suomen museoliitto ry* Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry* Suomen Olympiakomitea* Suomen Ratsastajainliitto ry* Suomen Sinfoniaorkesterit ry* Suomen Teatterit ry* Taiteen edistämiskeskus* Tieteellisten seurain valtuuskunta* Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry* Veikkauksen edunvälittäjien verkosto* Veikkaus Oy* Yleistä lausunnoista Lausuntoja annettiin yhteensä 59 kappaletta, joista 35 lausuntopyynnön vastaanottajilta ja 24 muilta. Ulkoasiainministeriöllä, liikenne- ja viestintäministeriöllä ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolla ei ollut lausuttavaa. Fintoto Oy:n hallitus oli päätynyt ratkaisuun, jonka mukaan lausunnon antaa Fintoto Oy:n omistaja Suomen Hippos ry. Tämän vuoksi Fintoto Oy ei antanut esitysluonnoksesta omaa lausuntoa. Lausuntopyynnön vastaanottajien lisäksi lausuntonsa antoivat: Ammattiliitto Pro Automaattivuokraajat ry Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto Ensi- ja turvakotien liitto ry Epilepsialiitto ry Hengitysliitto ry Kuuloliitto ry Kuurojen Liitto ry Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry Nuorten ystävät ry Peluuri Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys ry Sininauhaliitto Sosiaalialan osaamiskeskus Verso -liikelaitos Sosiaalipedagogiikan säätiö Sovatek-säätiö, Kirkkopalvelut/Kehittämiskeskus Tyynelä ja Kuopion Seudun Mielenterveys-seura Hyvä Mieli ry/kuopion Kriisikeskus Suomen Mielenterveysseura Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry Suomen Punainen Risti STTK ry Tieto- ja tukipiste Tiltti Valtion liikuntaneuvosto Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Vates-säätiö

3 Sisäministeriö Yhteenveto 3 (19) Lausunnot ovat saatavilla osoitteessa (hankerekisterinumero SM051:00/2015). Valtaosa lausunnonantajista piti ehdotusta rahapeliyhteisöjen yhdistämisestä kannatettavana. Yhdistämiseen myönteisesti suhtautuneet myös yhtyivät esitysluonnoksessa esiintuotuihin yksinoikeusjärjestelmän ylläpitämisen edellytyksiä koskeviin rahapelipoliittisiin ja EU-oikeudellisiin arvioihin, joiden perusteella esitysluonnoksessa on päädytty yhdistämistä koskevaan perusratkaisuun. Erityisesti sosiaali- ja terveysalan järjestöt korostivat esityksen tavoitteena olevaa rahapelihaittojen ehkäisyn tärkeyttä ja linjausta suomalaisen rahapelipolitiikan keskeisenä pääperiaatteena. Lausunnonantajista ainoastaan yksi asettui vastustamaan esitysluonnoksessa esitettyä perusratkaisua ja esitti yksinoikeusjärjestelmän purkamista siten, että yksityisen arpajais- ja rahapelitoiminnan harjoittaminen tulisi sallituksi säädeltynä, valvottuna ja vastuullisena. Joissakin lausunnoissa esitettiin huoli rahapelihaittojen ehkäisyn ja vähentämisen aidosta toteutumisesta. Lausunnoissa esitettiin myös huomioita uuden rahapeliyhtiön hallituksen ja hallintoneuvoston sekä rahapeliasioiden neuvottelukunnan tehtävien ja kokoonpanon osalta. Rahapelituottojen edunsaajajärjestöt pitivät hyvänä esitysluonnoksen ratkaisua tuotonjaon perusteiden säilyttämisestä ennallaan. Monissa lausunnoissa kannatettiin nykyisten yleishyödyllisten käyttötarkoitusten säilyttämistä ja lakiin kirjaamista sekä todettiin tuotoista maksettavien avustusten keskeinen merkitys. Useassa lausunnossa suhtauduttiin kielteisesti Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen avustuskeskuksen kustannusten korvaamista koskevaan ehdotukseen. Lisäksi useassa sosiaali- ja terveysalan järjestön lausunnossa esitettiin huomioita Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) omaisuuden siirtämisestä korvauksetta uuteen yhtiöön. Lausunnoissa katsottiin ehdotuksen olevan ristiriidassa eri peliyhteisöjen ja niiden edunsaajaryhmien yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa. Lausunnoissa esitettiin joitakin huomioita sekä kannanottoja hankkeen valmistelusta ja lausuntokierroksesta. Oikeusministeriö (OM) ja kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta KANE (KANE) pitivät hyvänä, että vaikutuksiltaan merkittävä hallituksen esitys on valmisteltu yhdessä hankkeen kannalta keskeisten viranomaisten ja muiden sidosryhmien edustajien kanssa. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry (SOSTE) piti sisäministeriön valmistelua asiassa hyvänä. Samoin Veikkauksen edunvälittäjien verkosto esitti kiitoksensa erityisesti siitä, että ehdotus on valmisteltu laajassa poikkihallinnollisessa yhteistyössä, jossa edunsaajat ovat saaneet olla keskeisesti mukana. SOSTE huomautti, että esitysluonnos ei kaikilta osin vastaa selvityshankkeen mietinnössä eikä yhteisymmärryspöytäkirjassa sovittua. Myös Suomen Akatemian mukaan oli tärkeää, että hankkeessa seurattaisiin pöytäkirjan sisältöä ilman merkittäviä poikkeamia. Tämä ei näyttäisi ehdotuksen mukaan täysin toteutuvan. Samoin Suomen Mielenterveysseura huomautti, että yhteisesti sovittuja linjauksia tulee kunnioittaa. Ensi- ja turvakotien liitto ry piti tärkeimpänä asiana peliyhtiöiden yhdistämisessä ja siihen liittyvässä arpajaislain ja asetusten valmistelussa sitä, että siinä on kohdeltava kaikkia peliyhteisöjä ja edunsaajaryhmiä yhdenvertaisesti. Tehdyissä esityksissä tämä lähtökohta ei liiton näkemyksen mukaan riittävästi toteudu. OM:n ja KANEn mukaan noin kolmen viikon lausuntoaika on liian lyhyt näin laajalle hankkeelle eikä kiireellinen aikataulu sekä laaja esi- ja perusvalmistelu poista tarvetta kuulla perusteellisesti sidosryhmiä. OM totesi, että sillä ei ollut annetussa lausuntoajassa mahdollisuutta arvioida esitysluonnosta esimerkiksi kuluttajansuojasääntelyn näkökulmasta. Ammattiliitto Pro piti epäkohtana sitä, että ammattiliitoilta ei ole pyydetty lausuntoa esitykseen ja että henkilöstön asema on sivuutettu yhdistämishankkeen valmistelussa. Sen mukaan henkilöstön edustajat tulisi ottaa valmisteleviin työryhmiin välittömästi mukaan. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry (SPEK ry) huomautti myös siitä, että lausuntopyynnön vastaanottajissa ei ollut yhtään sisäministeriön hallinnonalan järjestöä.

4 Sisäministeriö Yhteenveto 4 (19) Ehdotuskohtaiset lausunnot Rahapelien toimeenpanomuotojen määritelmät ja muut arpajaislain määritelmät (arpajaislain 3, 3 a ja 4 ) Poliisihallitus katsoo, että rahapelien toimeenpanomuotojen määritelmät tulisi muotoilla uudelleen. Määritelmien tulee Poliisihallituksen mukaan vastata teknologista kehitystä ottaen samalla huomioon myös peleihin kytkeytyvät pelaajien suojeluun liittyvät näkökohdat. Poliisihallitus myös esittää lausunnossaan oman ehdotuksensa rahapelien toimeenpanomuotojen määritelmiksi. Määritelmien lähtökohtana olisi, että rahapelit ovat jaettavissa joko arvontaan perustuviin (esimerkiksi Lotto) tai ulkopuolisiin tapahtumiin perustuviin (esimerkiksi vedonlyönti) tuloksen tuottamistavan perusteella. Ehdotus sisältää myös muun ohella oman määritelmäluokan virtuaalipeleille. Ottelumanipulaation estämiseksi Poliisihallitus katsoo, että ehdotuksessa ei tulisi mainita yksilöityjä esimerkkejä siitä, millaisia kohteita vedonlyönnissä voidaan käyttää ja että yksityiskohtaisissa perusteluissa tulisi selkeästi todeta, että rahapelin kohteina ei tulisi käyttää manipuloinnille alttiita kohteita. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) katsoo, että rahapelihaittojen ehkäisyn näkökulmasta olisi selkeämpää, että virtuaalipelit muodostaisivat oman määritelmäluokkansa. Poliisihallitus kannattaa ehdotuksen mukaisesti bingopelin määritelmän nykyaikaistamista. Poliisihallitus kuitenkin katsoo, että määritelmän muuttamisen seurauksena tulisi pohtia, mitä vaikutuksia sillä on pelin toimeenpanopaikkaa koskeviin säännöksiin. Poliisihallitus toteaa, että erityisen pelisalin määritelmän ottamisella lakiin ei ole vaikutusta Poliisihallituksen markkinointilinjauksissa esitettyyn kantaan rahapelien ristiinmyynnistä, sillä rahapelien markkinointia koskevaan 14 b :ään ei esitetä muita kuin teknisiä muutoksia ja muilta osin markkinointia koskeva pykälä tulee vastaamaan voimassaolevaa lakia. Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) näkemyksen mukaan on tärkeää, että uudistettavalla lainsäädännöllä luodaan uudelle yhtiölle edellytykset toimia kilpailukykyisesti ja asiakaslähtöisesti muuttuvassa rahapeliliiketoiminnan toimintaympäristössä. Tavoitteena tulee olla, että uusi yhtiö voisi tulevaisuudessa maltillisesti kehittää ja kasvattaa liikevaihtoaan ja liikevoiton kasvuaan. Kehitys siten loisi osaltaan edellytykset yksinoikeusjärjestelmän asemaa vahvistavalle ja vakaalle rahapelitoiminnan kehitykselle. Tämän vuoksi ehdotettujen rahapelien määritelmien tulee antaa riittävät edellytykset uusien pelimuotojen kehittämiselle. Maa- ja metsätalousministeriö (MMM) katsoo, että kannatettavan ja riittävän kiinnostavan pelitoiminnan kannalta on tärkeää, että määritelmiä arvioidaan sekä rahapelialan nykytilannetta että tulevaa kehitystä silmälläpitäen. Toisaalta eri pelimuotojen määrittely edelleen laissa on tarpeen pelikehityksen ohjaamiseksi hyväksyttyjen rahapelipoliittisten tavoitteiden mukaisesti vaikka tarve eri peliyhteisökohtaisten pelimuotojen määrittelylle poistuukin. Valtioneuvoston kanslia (VNK) pitää oleellisena, että ehdotetut rahapelien toimeenpanomuotojen määritelmät mahdollistaa tulevan tuotekehityksen, eikä sitä tulisi muuttaa säädöksellä rajoittavampaan suuntaan eikä tulkita valvonnassa kanavointitavoitteen vastaisesti. Veikkaus Oy:n käsityksen mukaan muutetut määritelmät mahdollistavat uusien pelituotteiden kehittämisen. Veikkaus Oy olisi pitänyt hyvänä, jos määritelmäpykäliin olisi otettu Norjan mallin mukainen ns. kaatopykälä. Kaatopykälä olisi mahdollistanut myös muiden kuin määritelmien mukaisen rahapelin toimeenpanon edellyttäen, että sisäministeriö olisi lain nojalla vahvistanut kyseisen pelin pelisäännöt. Veikkaus Oy:n käsityksen mukaan tällainen määritelmäsäännös tulisi ottaa arpajaislakiin viimeistään arpajaislain uudistamisen toisessa vaiheessa.

5 Sisäministeriö Yhteenveto 5 (19) RAY toteaa lausunnossaan, että osaan rahapelien määritelmistä on lisätty nimenomainen maininta ns. virtuaalipelistä. Kyseinen maininta puuttuu kuitenkin esimerkiksi raha-automaatin ja erityisautomaatin määritelmästä. Tämän johdosta RAY esittää, että lakitekstiin lisättäisiin selvyyden vuoksi näiden pelien osalta maininta virtuaalisesta pelistä. RAY esittää lisäksi, että raha-automaatteja ja erityisautomaatteja koskevan pykälän perustelutekstiin lisättäisiin maininta siitä, että raha-automaatilla ja eritysautomaatilla tarjottavissa peleissä ns. peliteema on nykyiseen tapaan vapaa. Peliteemaa ei ole RAY:n mukaan jatkossa tarpeen rajoittaa myöskään pelien erotettavuuden näkökulmasta, koska vain yksi toimija voi toimeenpanna rahapelejä Manner-Suomessa. RAY pitää tärkeänä, että lakitekstiin lisätään selventävä maininta siitä, että rahaautomaattien ja erityisautomaattien sallittua enimmäismäärää koskevassa asetuksenantovaltuuspykälässä on tarkoituksena säätää vain fyysisten rahaautomaattien, fyysisten erityisautomaattien, fyysisten kasinopelien, fyysisten erityisten pelisalien ja fyysisen pelikasinon rajoitteista. RAY katsoo, että selventävä maininta asiasta on tarpeen, sillä erityinen pelisali voi ehdotetun 4 :n 2 d-kohdan määritelmän mukaan olla myös sähköinen pelisivusto ja koska nykyisenkin arpajaislain tulkinnan mukaan netissä voi olla myös automaatti- ja kasinopelejä, joiden määrää ei erikseen rajoiteta. Suomen Hippos ry (Hippos ry) katsoo, että rahapelien toimeenpanomuotojen uudistaminen on keskeistä arpajaislain uudistuksessa. Ehdotetut toimeenpanomuodot mahdollistavat Hippos ry:n mukaan jo maailmassa olemassa olevat uudenlaiset pelituotteet, joita jo tarjotaan kansainvälisten yhtiöiden toimesta suomalaisille kuluttajille. Hippos ry pitää tärkeänä, että totopelejä voidaan toimeenpanna sekä vaihtuvakertoimisena että kiinteäkertoimisena pelinä. Pelaamisen kanavoinnin ja uuden rahapeliyhtiön kilpailukyvyn turvaamiseksi on elintärkeää, että pelien tuotekehitys mahdollistuu rahapelien toimeenpanomuotoihin liittyvien määritelmien uudistamisella. Hippos ry katsoo olevan perusteltua, että erityisen pelisalin määritelmä laajennetaan koskemaan sähköistä pelisivustoa. Tämä vähentää Hippos ry:n mukaan rahapelien markkinointiin liittyviä tulkinnallisia kysymyksiä ja edesauttaa uuden yhtiön markkinointiviestinnällisiä toimenpiteitä. Hippos ry pyytää, että yhteisymmärryspöytäkirjassa ja sen liitteissä esiintuodut seikat hevosalan turvaamiseksi huomioidaan arpajaislakihankkeen valmistelussa ja siirryttäessä kohti yhden rahapeliyhtiön mallia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) katsoo, että ehdotetut muutokset rahapelien toimeenpanomuotojen määritelmiin lisäisivät todennäköisesti rahapelien saatavuutta nykyisestä merkittävällä tavalla, sillä täysin uudet pelityypit tulisivat mahdollisiksi, erityisesti sähköisesti välitettyinä. Erityisautomaattien myötä aiempaa suuremmilla panoksilla pelattavien ja erityisiä pelihaittariskejä omaavien pelien saatavuus lisääntyisi. THL toteaa, että sähköisesti välitettävien pelien osalta pelihaittojen riski on korkea niiden tietystä ajasta ja paikasta riippumattoman saatavuuden sekä sen vuoksi että näitä pelejä ei pelata julkisissa tiloissa tai julkisesti, jolloin sosiaalisen kontrollin haittoja ehkäisevä vaikutus on pienempi. Pelihaittojen vähentäminen, siis arpajaislain keskeisen tarkoituksen kannalta, tulee varmistaa, että uusien pelituotteiden haittariskien kokonaisvaltainen arviointi eri jakelukanavat, pelien toimeenpanotavat, haittavaikutukset ja markkinointi huomioiden, toteutuu mahdollisimman kattavasti ja vaikuttavasti. THL katsoo, että vaatimus sosiaali- ja terveysministeriön toteuttamasta pelituotteiden haittariskien arvioinnista ja arvion huomioimisesta pelisääntöjä koskevia asetuksia arvioitaessa on syytä lisätä lopulliseen hallituksen esitykseen. Lisäksi pelien haitallisuudesta tulee tarjota tuoteinformaatiota. THL katsoo, että laissa määritellyksi ehdotetun pelitilin osalta esitykseen on lisättävä maininta siitä, että pelitiliin tulee kytkeä pakollisia merkittäviä pelaamisen hallintaan liittyviä mekanismeja, kuten rajoituksia peliajalle ja -kulutukselle. Lisäksi THL katsoo, että asiakkaalla tulee olla oikeus sulkea pelitilinsä pysyvästi ja valita vain osa pelivalikoimasta pelattavakseen. Tutkimusnäytön valossa asiakkaiden tai pelitoimijoiden vapaaehtoisuuteen perustuvat pelaamisen hallinnan välineet eivät ole vaikuttavia. Rahapeliyhtiön käyttämien pelaamisen hallintaan tarjoamien ratkaisujen

6 Sisäministeriö Yhteenveto 6 (19) ja työkalujen tulee perustua viimeisimpään tietoon ja näyttöön niiden toimivuudesta haittojen ehkäisyssä. THL pitää erittäin kyseenalaisena, että erityisen pelihaitan vaaran sisältävien pelien markkinoinnin salliminen kaikille pelisivustolta pelaaville pelaajille edistäisi kanavointikykyä tai vähentäisi tarpeetonta markkinointia. THL katsoo tältä osin, että kysyntä on jo lähtökohtaisesti kanavoitu pelaajien jo pelatessa sivustoilla. THL toteaa tutkimustiedon osoittavan, että ongelmapelaajistamme vain erittäin harvat pelaavat ainoastaan ulkomaisten toimijoiden pelejä ja että pelihaittojen lisääntymisen mahdollisuus on siten todellinen. Peluuri katsoo, että rahapelien toimeenpanomuotojen laajentumisessa ei oteta tarjonnan muutokseen riittävästi kantaa pelihaittojen lisääntymisen näkökulmasta. Peluuri viittaa kokemukseensa RAY:n nettipokerin lanseeraukseen ja katsoo, että on olemassa vaara pelaamisen kanavoitumisesta ulkomaille tilanteessa, jossa tarjontaa ja kysyntää luodaan pelimuodoille, joita ei vielä ole olemassa. Peluuri muistuttaa, että pelitilillä voi olla myös haittoja lisäävä vaikutus, jos se käytännössä tuo helposti koko laajenevan pelien kirjon pelattavaksi pelitilin kautta. Peluuri katsoo, että uudistus tulee toteuttaa tavalla, joka mahdollistaa pelikohtaisen pelaamisen hallinnan sekä mahdollistaa pelaajan rajata pelitiliin kohdistuvaa markkinointia haluamissaan pelimuodoissa. Peluuri katsoo, että esityksessä ei oteta kantaa siihen, rajattaisiinko erityiseksi pelisaliksi rinnastettavien pelisivustojen määrää millään tavalla mikä Peluurin mukaan olisi ilman muuta tarpeen. Haittojen ehkäisyn näkökulmasta olisi tärkeää, että fyysisiä pelisaleja ja sähköisiä pelisaleja ei rinnastettaisi toisiinsa, vaan internetin pelitarjontaa säänneltäisiin tiukemmin. SBH-Yhtiöt oy (SBH) toteaa bingo- ja tavara-arpajaisalan ja kansalaisjärjestöjen varainhankinnan edustajina olevansa tyytyväisiä erityisesti bingopeliä koskevan uuden 3 a :n muotoiluun, jonka mukaan bingo on Suomessa edelleen yksiselitteisesti tavaravoittopeli. SBH katsoo, että tämän määritelmän itsestään selvä seuraus on, että missään bingopelissä ei voida jakaa rahavoittoja. Tämä tarkoittaa SBH:n mukaan sitä, että uuden rahapeliyhtiön pelivalikoimaan ei voi kuulua mitään peliä, jossa mainitaan bingo-nimike. Tämä voi muutoin aiheuttaa sekaantumisvaaran bingo- ja rahapelien välillä. Bingon toimintaympäristö muuttumisen vuoksi SBH katsoo olevan tärkeää uudistaa sääntöjä esitetyllä tavalla, jotta myös bingopeliin on mahdollista osallistua sähköisessä jakelukanavassa, jolloin bingon toimeenpano ja pelaaminen eivät edellytä kiinteää peliä varten hyväksyttyä toimipaikkaa. SBH katsoo, että rahapelien tavoin myös 3 a :n mukaisille arpajaisille on mahdollistettava välineneutraalisuus. Myös tavara-arpajaisten toimintaedellytyksiin on syytä kiinnittää huomiota. SBH esittää tavara-arpajaisten lupien myöntämistä jatkossa enintään kahdeksi vuodeksi nykyisen kuuden kuukauden sijaan. SBH pitää tärkeänä, että kansalaisjärjestöjen varainhankintaa koskevia arpajaislain kohtia tarkastellaan lähitulevaisuudessa tarkemmin, missä yhteydessä SBH haluaa tuoda sekä bingopelin että tavara-arpajaisten käytännön toimeenpanoon liittyviä parannusehdotuksia käsiteltäväksi. Automaattivuokraajat ry katsoo, että lain 56 :ssä tarkoitettujen tavarapalkintopelien suurimman sallitun voiton arvoa tulisi korottaa. Yhtiön hallitus ja hallintoneuvosto (arpajaislain 12 ) STM pitää erittäin tärkeänä, että uuden yhtiön tehtäväksi määritellään selkeästi pelihaittojen vähentäminen ja että tätä tehtävää valvomaan laissa säädetään hallintoneuvostosta. STM esittää, että esityksen perustelujen kirjaus hallintoneuvoston tehtävästä yhtiön toimintasuunnitelman vahvistamisesta ja pelitoiminnan kehitystä koskevan kertomuksen laatimisesta VNK:lle kirjattaisiin lakiin. STM katsoo, että edunsaajien mukanaolo yhtiön toimielimissä voi synnyttää eturistiriitatilanteen, sillä yhtiön tehtävänä on rahapelihaittojen vähentäminen ja tehokas haittojen ehkäisytyö voi alentaa rahapelituottoja. Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että tässä mallissa tehokas haittojen vähentämistyö vaikeutuu. STM katsoo, että edunsaajien rooli yhtiön hallintoelimissä ei voi olla niin vahva kuin ehdotuksessa on esitetty. Edunsaajat ovat pikemminkin yhtiön sidosryhmiä, joiden yhteistyötä hallintoneuvoston tulisi ehdotuksen mukaisestikin tukea. Asiassa on

7 Sisäministeriö Yhteenveto 7 (19) otettava huomioon myös EU-oikeuden näkökulma. Myös Poliisihallitus kiinnittää lausunnossaan huomiota edunsaajien rooliin yhtiön hallintoelimissä. Poliisihallitus katsoo, että yksinoikeusjärjestelmän oikeutusperusteiden kannalta tulee tarkkaan harkita, voiko edunsaajilla olla rooli yhtiön toimintasuunnitelmaa tehtäessä sekä pelaamisesta aiheutuvien taloudellisten, sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisemisen ja vähentämisen valvomisessa. Poliisihallitus toteaa, että rahapelien toimeenpanon perusteena ei ole eikä saa olla tulojen turvaaminen yleisen edun mukaisen toiminnan rahoittamiseksi. Poliisihallituksen näkemyksen mukaan hallintoneuvostossa tulee olla edustettuina tahot, joilla on hallintoneuvostolle ehdotettua tehtävää vastaavaa erityistä asiantuntemusta. RAY pitää tärkeänä, että hallituksen kokoonpanossa näkyy erityistehtävän luonne huomioiden yhteiskunnallinen ulottuvuus, kansalaisjärjestötoiminnan ymmärrys ja pelihaittojen tuntemus. RAY pitää tärkeänä, että uuden yhtiön johdon palkitsemisessa noudatetaan kohtuullisuutta ja otetaan huomioon yhtiön toimintaympäristö ja yksinoikeusasema. Sekä RAY että Ensi- ja turvakotien liitto ry pitävät tärkeänä, että uuden rahapeliyhtiön hallintoneuvosto nimitetään samassa yhteydessä kuin yhtiön hallituskin. Hippos ry pitää ehdotusta hallintoneuvostoa perusteltuna, koska yhtiön seuranta- ja valvontatehtävän lisäksi hallintoneuvostolla on rooli yhtiön ja sen sidosryhmien välisessä yhteistyössä. Hippos ry katsoo, että hallintoneuvoston kokoonpanoon pitäisi kuulua edunsaajien edustajat, kuten lain perusteluosiossa mainitaan. MMM pitää tärkeänä, että myös tuotonjakoministeriöillä olisi mahdollisuus osallistua hallintoneuvoston kokouksiin. THL katsoo, että arpajaislain tarkoituksen ja uuden peliyhtiön tehtävän toteutumisen kannalta on suotavaa, että yhtiöjärjestyksessä määritellään mahdollisimman täsmällisesti tavoista, joilla hallintoneuvosto tehtäväänsä toteuttaa. Hallintoneuvoston tulee vähintään koota puolueetonta tietoa siitä, kuinka rahapeliyhtiö on onnistunut mm. ehkäisemään ja vähentämään rahapelaamisesta aiheutuvia sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja. SOSTE pitää tärkeänä, että hallintoneuvosto on lakisääteinen elin. Sen puoliksi parlamentaarinen, puoliksi edunsaajista koostuva kokoonpano vastaa viime vuonna sovittua. Sille esitetty toimivalta huolehtia siitä, että yhtiö toimii erityistehtäväluonteensa mukaisesti, on oikea ja on otettava vakavasti. SOSTE toteaa, että hallintoneuvosto on syytä asettaa heti, kun yhtiö perustetaan. SOSTE pitää tarkoituksenmukaisena, että hallintoneuvoston kooksi määrättäisiin myöhemmässä vaiheessa 14 jäsentä, joista yksi olisi puheenjohtaja ja yksi varapuheenjohtaja. Puheenjohtajuuksien tulisi kiertää parlamentaarisen ja edunsaajaryhmien kesken. Edunsaajien seitsemästä jäsenestä kolmen tulisi edustaa nykyisiä RAY:n, kolmen Veikkaus Oy:n ja yhden Fintoto Oy:n edunsaajia. Tällöin kokoonpano heijastaisi yhteisöjen nykyistä kokoa ja tulevaa tuotonjakosuhdetta. SOSTE katsoo, että hallituksen koostaminen osaamisperustaisesti yhtiön erityistehtäväluonne huomioiden on oikea lähtökohta. Merkittävä osa erityistehtäväluonnetta on tuottojen ja pelaamisesta aiheutuvien haittojen tasapainottaminen yhteiskunnan kokonaisedun kannalta optimaalisesti. Hallituksessa olisikin SOSTEn mukaan oltava riittävä osaaminen pelihaittoihin liittyvistä kysymyksistä. Yksi osa erityistehtäväluonnetta on myös se, mihin tuotot viimekätisesti käytetään. Hallitus ei voi tehokkaasti huolehtia erityistehtäväyhtiön asioista ja johtaa sitä, jos siitä puuttuu ymmärrys kansalais- ja järjestötoiminnasta. Käytännössä eri edunsaajaryhmien tulisi epävirallisen rotaation voitava olla mukana keskusteluissa hallituksen kokoonpanoa pohdittaessa. Monopolin laajan hyväksyttävyyden näkökulmasta on SOSTEn mukaan välttämätöntä, että yhtiön ja edunsaajien kiinteä yhteys säilyy myös yhtiön arkitoiminnassa. Kuurojen Liitto ry yhtyy SOSTEn lausuntoon. Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry katsoo, että yhtiön hallinnossa on varmistettava yhtiön ja avustustoiminnan toimialan asiantuntijaosaamisen lisäksi kansalaisjärjestötoiminnan tuntemus. Suomen mielenterveysseura katsoo, että yhtiön

8 Sisäministeriö Yhteenveto 8 (19) hallituksessa ja hallintoneuvostossa on oltava riittävän kansalaisyhteiskunnan asiantuntemuksen lisäksi myös riittävä pelihaittojen asiantuntemus. EHYT ry katsoo, että hallitukseen tulee valita henkilö, jolla on kokemusta ja osaamista rahapelihaittojen ehkäisystä ja pelihaittoihin liittyvistä asioista. Vates-säätiö toteaa, että hallituksen kokoonpanossa on oltava edustettuina sosiaali- ja terveysalan järjestötoimijat, jotta ymmärrys kentän toimintaan tulee näkyväksi. Veikkauksen edunvälittäjien verkosto katsoo, että ehdotus hallituksen koostamisesta osaamisperusteisesti huomioiden yhtiön erityistehtävän luonne on hyvä lähtökohta ja yhtiön hallituksessa tulee olla ymmärrys kansalaisyhteiskunnasta ja edunsaajakentän toiminnasta. Verkosto pitää esitystä hallintoneuvostosta hyvänä ja rahapelijärjestelmän oikeutusta vahvistavana. Hallintoneuvosto tulee asettaa heti kun uusi yhtiö perustetaan. Verkosto toivoo, että yhtiön ja edunsaajien yhteistyö ei rajoitu vain hallintoneuvostoon, vaan toiminnallinen yhteistyö on tiivistä jatkossakin. Veikkauksen edunvälittäjien verkosto pitää hyvänä, että edunsaajat ovat mukana rahapelipoliittisessa keskustelussa neuvottelukunnan jäseninä. Taiteen edistämiskeskus yhtyy Veikkauksen edunvälittäjien verkoston lausuntoon. KANE pitää tärkeänä, että myös yhtiön hallinnossa on vahvan liiketoimintatuntemuksen lisäksi osaamista pelihaitoista ja kansalaisjärjestötoiminnasta. KANE kannattaa hallintoneuvostoa koskevaa ehdotusta perusteluineen ja edelleen muistuttaa, että edunsaajien osallisuus ja yhteistyö uuden rahapeliyhtiön kanssa vahvistavat järjestelmän legitimiteettiä. Lisäksi KANE toivoo, että yhtiön ja edunsaajien yhteistyö ei rajoitu vain hallintoneuvostoon, vaan toiminnallinen yhteistyö olisi tiivistä jatkossakin. KANE esittää, että yhtiön hallintoneuvosto asetetaan samalla kun yhtiö perustetaan. Näin se voisi heti ryhtyä toteuttamaan sille laissa ehdotettuja tehtäviä. Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry (Allianssi) sekä Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry (Valo) ja Suomen Olympiakomitea pitivät edunsaajien osallisuutta yhtiön hallintoneuvostossa rahapelijärjestelmän legitimiteettiä vahvistavan asiana. Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) katsoo, että hallintoneuvostoon tulee kuulua myös edunsaajien edustajia. Myös Suomen museoliitto pitää tärkeänä, että edunsaajien edustus yhtiön hallintoneuvostossa yksiselitteisesti turvataan vähintään lain perusteluissa. Sininauhaliitto pitää välttämättömänä, että uuden rahapeliyhtiön hallintoneuvoston jäsenistä riittävän monella on rahapelihaittojen asiantuntemus. Yhtiön hallituksessa tulee olla myös rahapelihaittojen asiantuntemusta. Yhtiön operatiivisen hallinnon rakentamisessa vastuullisuuden ja rahapelihaittojen vähentämisen tulee olla selkeästi painopisteenä. Myös Peluuri katsoo, että uuden yhtiön hallitukseen tulisi varmistaa sisältyväksi riittävä pelihaittojen erityisasiantuntemus. Ensi- ja turvakotien liitto ry korostaa sitä, että uuden peliyhtiön erityisluonne ja yksinoikeuden turvaaminen pystytään varmistamaan riittävästi vain siten, että uuden peliyhtiön hallituksessa on taloudellisen osaamisen lisäksi yhdenvertaisesti varmistettu yhteiskuntapoliittinen osaaminen, pelihaittojen tuntemus sekä kansalaisjärjestötoiminnan osaaminen. Sekä Toimihenkilökeskusjärjestö STTK että Ammattiliitto Pro katsoivat, että henkilöstön edustus henkilöstöryhmittäin tulee turvata uuden yhtiön hallituksessa ja hallintoneuvostossa. Rahapeliasioiden neuvottelukunta (arpajaislain 42 a ) RAY toteaa, että sisäministeriön vastuulle kuuluu rahapelitoiminnan operatiivisia asioita, muun muassa rahapelilainsäädännön valmistelu ja rahapelien pelisääntöjen antaminen. Koordinoivan ja yhteen sovittavan roolinsa vuoksi neuvottelukunta sopisi RAY:n näkemyksen mukaan sisäministeriön sijaan paremmin VNK:n yhteyteen. Myös Ensi- ja turvakotien liitto ry katsoo, että neuvottelukunnan luonteva paikka olisi VNK, jonka omistajaohjauksessa uusi peliyhtiö toimii.

9 Sisäministeriö Yhteenveto 9 (19) THL katsoo, että pelkän seuraamista koskevan tehtävän lisäksi neuvottelukunnalle tulee määritellä aktiivisempi rooli rahapelipolitiikan tavoitteiden toteutumisen ja kehittämistarpeiden arvioijana. MMM pitää neuvottelukuntaa tarpeellisena myös jatkossa yhden yksinoikeustoimijan mallissa rahapelipolitiikkaan liittyvien tavoitteiden, linjausten ja kehittämistarpeiden koordinoimiseksi. KANE pitää tärkeänä, että edunsaajat ovat mukana rahapelipoliittisessa keskustelussa neuvottelukunnan jäseninä. KANE samoin kuin SOSTE katsovat, että valtioneuvoston tasolla rahapeliasiain neuvottelukunnan tulisi säännöllisesti valmistella valtioneuvostolle näkemys rahapelipolitiikan kokonaisuudesta, jossa luodaan muun muassa kokonaisvaltainen tahtotila tuottojen ja haittojen tasapainottamisesta. Tämän periaatepäätöksen tulee heijastua KANEn ja SOSTEn mukaan yhtiön käytännön toimintaan. Poliisihallitus kannattaa ehdotusta, jonka mukaan neuvottelukunta perustettaisiin rahapelipolitiikasta ja arpajaislainsäädännöstä vastaavan sisäministeriön yhteyteen. Poliisihallituksen näkemyksen mukaan neuvottelukunnan kokoonpanossa tulee huomioida sen tehtävä eli rahapelipoliittisten tavoitteiden toteuttamisen seuraaminen. Rahapelitoiminnan tuotot eivät siten saa korostua toiminnassa. Neuvottelukunnan tulisi Poliisihallituksen näkemyksen mukaan olla eri osapuolten näkemyksiä tasapainottava elin, joka ottaisi erityisesti huomioon rahapelipoliittiset lähtökohdat: taloudellisten, sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisyn sekä väärinkäytösten torjunnan. Allianssi sekä Valo ja Suomen Olympiakomitea pitivät edunsaajien osallisuutta neuvottelukunnassa hyvänä ja rahapelijärjestelmän legitimiteettiä vahvistavan asiana. EHYT ry esittää, että valtioneuvosto tekisi rahapelipoliittinen periaatepäätöksen, jolla asetetaan tavoitteet rahapelien tarjonnalle, valvonnalle, rahapelihaittojen ehkäisylle, hoidolle, tutkimukselle sekä peliyhtiön tuotolle, eli pelaajien häviämisen määrälle. Rahapeliasioiden neuvottelukunnan tehtävä olisi seurata rahapelipoliittisten tavoitteiden toteutumista ja kehittämistarpeita. Sosiaalipedagogiikan säätiö katsoo, että neuvottelukuntaan tulisi valita myös pelihaittatyön asiantuntija. Peluuri katsoo, että haittojen ehkäisyn näkökulmasta edunsaajien edustus voisi toteutua pelihaittojen parissa työskentelevien järjestöjen kautta. Sosiaalialan osaamiskeskus Verso -liikelaitos (Verso) katsoo, että, neuvottelukunnan tehtäväksi kaavailtu rahapelipoliittisten tavoitteiden toteutumisen ja kehittämistarpeiden seuranta ei ilmaisuna riitä kattamaan sitä tehtäväkenttää, johon neuvottelukunnan tulisi tosiasiallisesti kiinnittää huomionsa. Neuvottelukunnan tavoitteet tulee Verson mukaan asettaa siten, että ne liittyvät välittömästi rahapelipolitiikan pääasialliseen tavoitteeseen eli rahapelihaittojen ehkäisyyn. Rahapelihaittojen ehkäisy tulisi Verson mukaan määritellä rahapelihaittojen vähentämiseen tähtääviksi toimenpiteiksi, jotka voivat kohdistua rahapelien kysyntään tai tarjontaan sekä yksittäisen pelaajan toimintaan. Verso katsoo, että toteutuneita tavoitteita ja niiden käytäntöön panoa tulee arvioida ja saatua tietoa tulee käyttää kehittämistarpeiden tunnistamiseen ja uusien tavoitteiden asettamiseen. Verso katsoo lisäksi, että eri intressien välinen yhteistyö on välttämätöntä tehokkaan rahapelihaittojen ehkäisytyön toteuttamiseksi ja kattavan kokonaiskuvan muodostamiseksi monimutkaisesta ilmiöstä. Yhteistyön toteutumista tulisi myös valvoa. Rahapelien toimeenpanon valvonta Poliisihallitus tuo lausunnossaan esille EU:n eri toimielimien kannanotot rahapelien toimeenpanon valvonnasta ja valvonnan merkityksestä valitun yksinoikeusjärjestelmään perustuvan rahapelipolitiikan johdonmukaisen toteuttamisen ja yksinoikeusjärjestelmän oikeutusperusteiden arvioinnin kannalta. Siirtyminen yhden yksinoikeustoimijan malliin ei mm. uusien rahapelien vuoksi vähennä valvonnan

10 Sisäministeriö Yhteenveto 10 (19) määrän tai resurssien tarvetta. Poliisihallituksen näkemyksen mukaan erityisesti sähköisesti välitettävissä peleissä sähköisten valvontajärjestelmien käyttö jatkossakin on ehdoton edellytys arpajaislain tavoitteiden toteutumisen turvaamiseksi. Arpajaishallinnon toimintokokonaisuuden uudelleenorganisointityö on käynnissä Poliisihallituksessa ja sen arvioidaan etenevän arpajaislakihankkeen aikataulussa. Poliisihallitus pitää esitettyä kuuden henkilötyövuoden lisäystä valvontaresursseihin vähimmäismääränä, jolla voidaan tehostaa arpajaislain mukaisten rahapelien toimeenpanon valvontaa, laittomaan rahapelitoimintaan sekä sen markkinointiin puuttumista edellytetyllä tavalla. Poliisihallitus esittää, että rahapelien toimeenpanon valvonnan organisatorista sijoittumista ja resursseja tarkastellaan vielä jatkossa keväällä 2015 Suomen rahapelijärjestelmän vaihtoehtoisista ratkaisumalleista valmistuneen selvityksen mukaisesti. Veikkauksen edunvälittäjien verkosto toteaa, että yksinoikeusjärjestelmän ylläpitäminen edellyttää hyvää ja tehokasta rahapelien valvontaa. Verkosto katsoo, että lisämäärärahat poliisihallituksen toimintaedellytyksiin ovat perusteltuja. Verkosto toteaa, että suuri ja kasvava valvontaa vaativa kohde on ulkomaisen laittoman rahapelitoiminnan markkinoinnin torjunta. Verkosto toivookin, että lisämäärärahoja kohdennetaan erityisesti tämän tehtävän toteuttamiseen. Taiteen edistämiskeskus yhtyy lausuntoon. Myös Allianssi sekä Valo ja Suomen Olympiakomitea esittävät samansuuntaisen näkemyksensä rahapelitoiminnan valvonnan osalta. KANE toteaa, että yksinoikeusjärjestelmän ylläpitäminen edellyttää jatkossakin tiukkaa rahapelien valtiollista valvontaa niin laillisesti toimeenpantujen kuin arpajaislain vastaisen rahapelitoiminnan osalta. KANE kannattaa esityksen tavoitetta vahvistaa Poliisihallituksen toimintaedellytyksiä valvontaan liittyen. Resurssilisäyksen riittävyyttä tulisi voida KANEn mukaan arvioida määräajoin, jotta se on ajantasainen rahapelimarkkinoiden kehitykseen nähden. Valtion liikuntaneuvosto katsoo, että kestävä rahapelijärjestelmä edellyttää riittävää, tehokasta ja rahapelimaailman muutoksen huomioivaa valvontaa. Arpajaislain vastaiseen pelitoimintaan tulee kyetä uskottavasti puuttumaan. Huomioiden rahapelimarkkinoiden kehitys ja ulkomaisten peliyhtiöiden pyrkiminen Suomen markkinoille liikuntaneuvosto kannattaa valvonnan resurssien säännöllistä tarkastamista myös tulevina vuosina. Rahapelihaittojen ehkäisy STM pitää esityksen keskeistä tavoitetta haittojen ehkäisystä oikeana lähtökohtana rahapelitoiminnan järjestämiselle mutta katsoo, että lakitekstistä pääsääntöisesti puuttuvat käytännön toimenpide-ehdotukset haittojen ehkäisystä. Valistuksen sijaan pelitoiminnan sääntelyllä on parhaimmat edellytykset haittojen määrän vähentämiselle ja lainsäädännön lisäksi STM painottaa omistajaohjauksen merkitystä yhtiön toiminnan ohjaamisessa. Tämän mukaisesti STM katsoo, että esityksen perusteluissa tulisi olla selkeä maininta omistajaohjauksen tehtävästä vastuullisuuskäytänteiden määrittelystä ja niiden toteutumisen seurannasta. Peliyhtiön sijaan omistajan tehtävänä on asettaa haittojen ehkäisyn tavoitteet ja osin määritellä toimenpiteet. STM katsoo, että yhtiöjärjestykseen tulisi Alkon tavoin kirjata yhtiön erityistehtävä haittojen ehkäisyä koskevassa tarkoituksessa ja että tämä olisi tärkeää kirjata hallituksen esitykseen. STM näkee riskin haittojen lisääntymisessä ja katsoo, että laissa tulisi olla kirjaus velvoitteesta kuluttajille tarjotuista pelinhallintatyökaluista. Nykyisten rahapeliyhteisöjen vastuullisuustyökaluista tulisi valita pelihaittoja tehokkaimmin ehkäisevät ratkaisut ja tällainen on RAY:n nettikaupan kulutusrajojen pakollinen asettaminen. STM katsoo, että rahapelihaittojen ehkäisyn näkökulmasta olisi selkeämpää, että virtuaalipelit muodostaisivat oman määritelmäluokkansa. THL katsoo, että ehdotus mahdollistaa merkittävällä tavalla pelitarjonnan kasvattamisen ja pelien markkinoinnin lisäämisen. Ehdotuksessa ei THL:n mukaan kuitenkaan riittävän täsmällisesti eritellä toimia, joilla tarjonnan ja markkinoinnin lisääntymiseen kytkeytyviä mahdollista pelihaittojen kasvua ehkäistään, tai kuinka uuden yhtiön toimintaa ohjaamalla pyrittäisiin systemaattisesti vähentämään pelihaittoja.

11 Sisäministeriö Yhteenveto 11 (19) Peluuri katsoo, että uudistukseen liittyy kaksi isoa uhkaa pelihaittojen lisääntymiselle, tarjonnan ja pelaamisen lisääntyminen korkean riskin peleissä sekä kokonaismarkkinoinnin lisääntyminen. Peluuri katsoo, että uudet pelituotteet vaikuttavat olevan luonteeltaan korkean pelihaittariskin pelejä, jolloin rahapelien haitta-arvioinnin merkitys korostuu. Haitta-arviointi tulisi suorittaa siten, että pelivalikoima ja pelaamisen volyymi keskittyy enemmän alhaisen haittariskin peleihin eikä kysyntää aktiivisesti kasvateta, vaan vastataan aidosti olemassa olevaan kysyntään. Peluuri epäilee, ollaanko tehokasta haittojen ehkäisyä aidosti valmiita toteuttamaan ottaen huomioon esityksessä lausuttu arvio tuottojen kasvamisesta. Peluuri muistuttaa, että valtiovallan ohjaussuhteen vahvistaminen ei automaattisesti lisää järjestelmän toimivuutta haittojen ehkäisyn näkökulmasta. Peluuri katsoo, että ohjauksen vahvistamisessa tulee varmistaa, että se toteutetaan tavalla, joka vahvistaa haittojen ehkäisyä, ei liiketaloudellista intressiä. Omistajaohjauksen siirtyminen VNK:aan ei lähtökohtaisesti ole omiaan tehostamaan haittojen ehkäisyä Tieto- ja tukipiste Tiltti (Tiltti) katsoo, että haitta-arviointia tekevään työryhmään tulisi ottaa mukaan myös haittoja kokevat ja kokeneet pelaajat. KANE katsoo, että yhden yhtiön mallissa haittojen ehkäisyä voidaan toteuttaa johdonmukaisemmin ja yhtenäisillä vastuukäytännöillä pystytään tehokkaammin puuttumaan riskipelaamiseen. KANE toteaa, että lakiluonnoksen perusteluissa kuvataan hyvin pelaamisen aiheuttamien haittojen luonne ja korostetaan oikein niiden torjumisen tärkeyttä. KANE katsoo olevan keskeistä, että tuleva yhtiö ottaa vakavasti ja yhteiskuntavastuullisesti kaikessa toiminnassaan huomioon haittojen ehkäisyn näkökulman. Haittojen ehkäisyyn on myös varattava riittävä ja erikseen määritettävä rahoitus. Poliisihallitus toteaa, että rahapelihaittojen vähentämistoimenpiteet voidaan jakaa karkeasti mm. saatavuuden ja tarjonnan rajoituksiin sekä rahapelien, pelitilanteiden ja riskipelaamisen sääntelyyn. Poliisihallituksen näkemyksen mukaan edellä mainitut rahapelihaittojen vähentämistoimenpiteet ovat sellaisia, joiden toteuttamiseksi rahapelejä koskevaa sääntelyä tulee tarkastella vielä lisää. Poliisihallitus katsoo, että rahapelihaittojen vähentämistoimenpiteisiin tulee kiinnittää lainsäädännössä ja hankkeen jokaisessa vaiheessa erityisesti huomiota ja erityisesti pelisääntöasetuksia annettaessa. Viranomaisohjauksen haittojen vähentämisessä tulisi olla valmius heti yhtiön aloittaessa toimintansa, koska markkinoille ehdotetaan todennäköisesti tuolloin tuotavaksi uusia nopearytmisiä rahapelejä. Ehdotuksessa mainittu rahapelien haittariskien arviointi tulisi käynnistää niin nopeasti kuin mahdollista. Veikkauksen edunvälittäjien verkosto katsoo, että yhden yhtiön mallissa haittojen ehkäisyä voidaan toteuttaa johdonmukaisemmin ja yhtenäisillä vastuukäytännöillä pystytään tehokkaammin puuttumaan riskipelaamiseen. Haittojen ehkäisyyn on myös varattava riittävä rahoitus. Taiteen edistämiskeskus yhtyy lausuntoon. SOSTE toteaa, että perusteluissa kuvataan hyvin pelaamisen aiheuttavien haittojen luonne ja korostetaan oikein niiden torjumisen tärkeyttä. Haittojen vähentäminen on yksi keskeisistä juridisista oikeuttamisperusteista, minkä lisäksi haittojen tehokas ehkäiseminen lisää yksinoikeusjärjestelmälle kansalaisten ja sitä kautta poliittisen järjestelmän tukea. SOSTE katsoo olevan keskeistä, että tuleva yhtiö ottaa vakavasti kaikessa toiminnassaan huomioon haittojen ehkäisyn näkökulman strategian laadinnasta arkityöhön asti. Sekä KANE että SOSTE katsovat, että valtioneuvoston tasolla rahapeliasiain neuvottelukunnan tulisi säännöllisesti valmistella valtioneuvostolle näkemys rahapelipolitiikan kokonaisuudesta, jossa luodaan kokonaisvaltainen tahtotila tuottojen ja haittojen tasapainottamisesta. Tämän periaatepäätöksen tulee KANEn ja SOSTEn mukaan heijastua yhtiön käytännön toimintaan. SOSTE katsoo, että yhtiön tulisi myös varata erikseen määritettävä summa käytettäväksi haittojen vastaiseen työhön sekä ongelmia kohdanneiden varhaisvaiheen tukeen. Kuurojen Liitto ry yhtyy SOSTEn lausuntoon.

12 Sisäministeriö Yhteenveto 12 (19) EHYT ry katsoo, että esitys ei nykyisellään ole rahapelihaittojen ehkäisyn ja vähentämisen kannalta riittävä, pikemminkin se on tältä osin epäuskottava. Esityksen lausumat pelihaittojen ehkäisyn ja vähentämisen tärkeydestä ja ensisijaisuudesta fuusiossa ovat vahvasti ristiriidassa näihin toimiin kohdennettavien resurssien kanssa. Nykyisessä esityksessä ei esitetä konkreettisia lisäyksiä rahapelihaittojen sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja ehkäisevään työhön. EHYT ry esittää, että arpajaislakiin lisätään kirjaus vuosittaisesta yhtiön pelikatteesta perittävästä 1 % rahapelimaksusta, jolla rahoitetaan pysyvästi rahapelihaittojen ehkäisy ja tutkimus sekä hoito. Tähän esitykseen yhtyi lausunnossaan myös Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPTverkosto). Myös Suomen Mielenterveysseura katsoo, yhtiön varoista tulisi osoittaa erikseen määriteltävä summa pelihaittojen ehkäisyyn ja ongelmia kohdanneiden varhaiseen tukeen. Peluuri katsoo, että arpajaislain 52 :n mukainen rahapelihaittojen ehkäisy rahapelihaittojen vähentämiseen tähtäävien kehittämistoimenpiteiden ohella olisi syytä ulottaa myös hoidon pysyvään rahoitukseen. Myös Sininauhaliitto pitää välttämättömänä, että rahapeliongelmaisille kohdennettu hoitojärjestelmä luodaan ja resursoidaan nyt tehtävän arpajaislakiuudistuksen yhteydessä ja katsoo, että 52 :ään tulee tehdä kirjaus, että rahapelituotoilla luodaan pysyvä peliongelmaisten hoitojärjestelmä. Myös Tiltti toteaa asiakkaidensa puoltavan mallia, joka kattaisi pelihaittojen ehkäisyn ja peliongelmien pysyvän hoidon rahoittamisen pelitoiminnan tuotoista. EHYT ry lisäksi edellyttää, että arpajaislain ja siihen liittyvän lainsäädännön muutoksista tehdään sosiaalisten ja terveysvaikutusten haittakustannusarviointi. Verso ehdottaa 52 :ää muutettavaksi siten, että uudella rahapeliyhtiöllä olisi velvollisuus korvata myös hoidon turvaamisesta aiheutuvat kustannukset. Sininauhaliitto korostaa, että laissa yhtiön tehtäväksi säädetyn toteuttamiseen tarvitaan saatavuuden rajaamista, taloudellisen hyödyn kasvusta luopumista ja malttia siihen, että rahapelitoiminnan kehittämisessä keskitytään riippuvuuteen altistavien pelien vähentämiseen. Tämä kaikki edellyttää erityisesti virtuaalisen pelaamisen yhteydessä toteutetun houkuttelun lopettamista, peleistä irti pääsemisen helpottamista ja ihmisen itsehallinnan tukemista. Sininauhaliitto pitää tärkeänä, että kaikkiin rahapeliautomaatteihin otetaan käyttöön pakollinen tunnistautuminen. Sosiaalipedagogiikan säätiö esittää, että tunnistautuneen pelaamisen astetta lisätään edelleen. Tiltti toteaa, että pakollinen tunnistautuminen saa kannatusta sen asiakkaiden keskuudessa. Pakollinen tunnistautuminen ja yhden pelitilin kautta pelaaminen toisi nykyistä paremmat mahdollisuudet rajata omaa pelaamistaan muutoinkin kuin vain rahat kotiin tai läheisen hallintaan jättämällä. Sekä Sosiaalipedagogiikan säätiö että EPT-verkosto korostavat, että kuluttajilla tulisi olla tuotetietoa rahapeleihin liittyvistä riskeistä. Tiltin asiakkaat kokevat, että rahapelejä tulisi olla saatavilla vain pelaamiseen rajatuissa ja varatuissa tiloissa eikä missä tahansa. Pelien erittäin laaja tarjonta ja helppo saatavuus arjen kaikissa ympäristöissä vaikeuttaa peliongelmista toipumista ja peleistä irti pysymistä. lisäksi pelaamiseen kannustavan markkinoinnin rinnalle tulisi tuoda pelihaitat esille tuovaa viestintää. Sovatek-säätiö, Kirkkopalvelut /Kehittämiskeskus Tyynelä ja Kuopion Seudun Mielenterveys-seura Hyvä Mieli ry/ Kuopion Kriisikeskus katsovat yhteisessä lausunnossaan, että yhden peliyhtiön malli tarjoaa mahdollisuuksia entistä tehokkaampaan pelihaittojen ehkäisyyn, mutta näkevät vaaran, että entistä vahvemman toimijan markkinointi vaikuttaa haittoja lisäävästi. Pelihaittojen ehkäisyn ja rajoittamisen resurssit tulisi uudistuksen yhteydessä vakinaistaa ja nostaa riittävälle tasolle. Rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisyä ja rajoittamista sekä näihin liittyvää kehittämistä voitaisiin tehostaa laatimalla pidemmän tähtäyksen rahapelipoliittinen ohjelma, jonka kautta resursoitaisiin peliongelmien ehkäisy ja hoito, sekä näiden kehittäminen ja seuranta. Erityisen tärkeää olisi linjata osaamisen kehittäminen alueellisesti ja vahvistaa ongelmapelaajien palveluiden saatavuutta uudistuvassa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä. Ohjelman avulla voitaisiin myös tukea kuntia, joiden vastuuta peliongelmien ehkäisyssä joulukuussa 2015 voimaan tullut laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä lisäsi. Yhteislausunnossa korostetaan lisäksi rahapelihaittojen ja uusien pelien haittojen systemaattisen ja riippumattoman asiantuntija-arvioinnin tärkeyttä.

13 Sisäministeriö Yhteenveto 13 (19) Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysturvayhdistys pitää erityisen tärkeänä sitä, että heikoimmassa asemassa olevien ihmisten ongelmapelaamista pystytään ehkäisemään ja vähentämään kansallisten, alueellisten ja paikallisten toimenpiteiden ja resursoinnin avulla Suomen Punainen Risti katsoo olevan keskeistä, että tuleva yhtiö ottaa toiminnassaan huomioon haittojen ehkäisyn näkökulman myös käytännössä. Tämä tarkoittaa, että sille tulee varata riittävät varat ja muut resurssit, jolla rahoitetaan haittojen tutkimusta, ehkäisyä ja hoidon turvaamista. Nykyisellään hallituksen esityksessä ei mainita miten pelihaittojen ehkäisyä aiotaan käytännössä rahoittaa tai muuten tukea. VNK korostaa STM:n vastuulla olevan, rahapeleistä aiheutuvien ongelmien seurannan ja tutkimuksen sekä niiden ehkäisyn ja hoidon kehittämisen tehokkuuden varmistamista sekä läpinäkyvyyttä. Tuotonjakoon liittyvät säännökset Tuoton käyttötarkoitukset (arpajaislain 17, 17 a, 17 b ja 17 c ) Lausunnoissa kannatettiin nykyisten yleishyödyllisten käyttötarkoitusten säilyttämistä ja lakiin kirjaamista. Useassa lausunnossa todettiin, että rahapeliyhteisöjen tuotoista maksettavilla avustuksilla on keskeinen merkitys eri hallinnonalan toimintojen ja kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytysten kannalta. KANE kannattaa yleishyödyllisyysvaatimuksen säilyttämistä ja samalla korostaa, että tuotot tulisi käyttää yleishyödyllisten yhteisöjen avustuksiin ko. edunsaajasektoreiden yhdenvertainen kohtelu huomioon ottaen. RAY esittää, että terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä koskevaan 17 b :n 1 momenttiin kirjattaisiin perusteluissa todettu avustusten myöntämisessä noudatettava keskeinen periaate, jonka mukaan terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitettu tuotto käytetään avustusten myöntämiseen sosiaali- ja terveysalan oikeuskelpoisille yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille. Epilepsialiitto esittää vastaavaa muutosta. SPEK ry puolestaan toteaa, että esitetyssä muodossaan tuotonjako voisi keskittyä vain yhdelle järjestöryhmälle. Terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen kuuluu myös valmistautuminen ihmishenkien suojelemiseen ja pelastamiseen suuronnettomuuksissa, joten myös pelastusjärjestöjen rahoitus on turvattava. Veikkauksen edunvälittäjien verkosto ja Allianssi toteavat, että tuoton käyttötarkoituksia ja tuotonjakoprosentteja koskevat säännökset ovat hyviä ja kannatettavia. Finland Festivals ry, Suomen Akatemia, Suomen Museoliitto, Suomen sinfoniaorkesterit ry ja Suomen Teatterit ry pitävät tärkeänä voimassa olevan veikkausvoittovaroja koskevan tuotonjakosuhteiden säilyttämistä ennallaan. Suomen Olympiakomitean ja Valon mukaan se, että lakiin kirjattavat käyttötarkoitukset ja prosenttiosuudet vastaavat voimassaolevaa lakia, on välttämätöntä uudistuksen johdonmukaisen etenemisen ja hyväksyttävyyden näkökulmasta. Taiteen edistämiskeskus katsoo, että rahapeliyhteisöjen rahapelitoiminnan yhdistämisessä on mukaisesti huolehdittava siitä, että rahapelihaittojen ennaltaehkäisytyön ja riskipelaamisen ehkäisemisen rinnalla nykyisten rahapelitoimijoiden voittovarojen käyttötarkoitusta ei muuteta, eikä uudistus heikennä nykyisten edunsaajien asemaa tai muuta nykyistä jakosuhdelakia. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto pitää tärkeänä, ettei uudistuksella vähennetä aluehallintovirasto edustamille tahoille suunnattavaa rahoitusta. SOSTE esittää, että veteraaneja koskeva 17 b :n 2 momentti poistettaisiin. Pohjois- Pohjanmaan sosiaali- ja terveysyhdistyksen mukaan veteraanien kuntoutukseen tarkoitetut varat tulisi jakaa täysimääräisenä järjestöille, kun niitä ei enää tarvita. Suomen Mielenterveysseura tukee SOSTEa. Samoin Kuurojen Liitto ry yhtyy SOSTEn lausuntoon. Epilepsialiiton mukaan on varmistettava, että terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen avustustoiminnan alueelta ei jatkossakaan hoideta julkiselle vallalle kuuluvia tehtäviä.

SUOMEN HIPPOS RY:N LAUSUNTO ARPAJAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTOSEHDOTUKSISTA. 3 Rahapelit ja niiden toimeenpanomuotojen määritelmät

SUOMEN HIPPOS RY:N LAUSUNTO ARPAJAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTOSEHDOTUKSISTA. 3 Rahapelit ja niiden toimeenpanomuotojen määritelmät LAUSUNTO 14.4.2016 Viite: SMDno-2015-1557 SUOMEN HIPPOS RY:N LAUSUNTO ARPAJAISLAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTOSEHDOTUKSISTA Suomen Hippos ry esittää lausuntonaan arpajaislakiin liittyviin

Lisätiedot

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta.

Liitteenä SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n lausunto yllä mainitusta asiasta. LAUSUNTO 31.3.2016 SISÄMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö SMDno-2015 1557 Asia: Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskeva hanke / hallituksen esitysluonnos laeiksi arpajaislain ja eräiden

Lisätiedot

Arpajaislain hallituksen esitystä ja STM:n asetusluonnoksia koskeva lausunto

Arpajaislain hallituksen esitystä ja STM:n asetusluonnoksia koskeva lausunto 1 Lausunto 1 (7) kirjaamo@intermin.fi lainsaadantoyksikko_poliisiosasto@intermin.fi kirjaamo@stm.fi Viite: SMDno-2015-1557 ja STM 3351/2015 Arpajaislain hallituksen esitystä ja STM:n asetusluonnoksia koskeva

Lisätiedot

Asia: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Asia: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta LAUSUNTO 18.11.2016 Hallintovaliokunta Viite: Asiantuntijakuuleminen hallintovaliokunnassa 18.11.2016 Asia: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Asiantuntijalausunto: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 1 (5) Hallintovaliokunta Eduskunta Viite: Hallintovaliokunnan asiantuntijakutsu 26.10.2016 Asiantuntijalausunto: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien

Lisätiedot

Vastine 1 (5) HE 132/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Vastine 1 (5) HE 132/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Vastine 1 (5) Hallitusneuvos Jouni Laiho 12.10.2016 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta HE 132/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

Lausunto ID (5) HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lausunto ID (5) HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausunto ID-1620623 1 (5) 10.11.2016 POL-2016-15979 Saaramia Varvio Arpajaishallintopäällikkö Eduskunta Hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Asiantuntijalausunto: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 1 (6) Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakutsu 23.9.2016 Asiantuntijalausunto: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Asiantuntijalausunto: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 1 (6) Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Viite: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakutsu 23.9.2016 Asiantuntijalausunto: HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n lausunto Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskevasta hankkeesta

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n lausunto Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskevasta hankkeesta 1 (8) Sisäministeriö Poliisiosasto Lainsäädäntöyksikkö Viite: Lausuntopyyntö SMDno-2015-1557 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n lausunto Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskevasta hankkeesta

Lisätiedot

Rahapelifuusio ja arpajaislain uudistaminen. Lapin maakunnallinen järjestöfoorumi erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Rahapelifuusio ja arpajaislain uudistaminen. Lapin maakunnallinen järjestöfoorumi erityisasiantuntija Ulla Kiuru Rahapelifuusio ja arpajaislain uudistaminen Lapin maakunnallinen järjestöfoorumi 10.6.2016 erityisasiantuntija Ulla Kiuru Miksi olemme muutoksen edessä? Uudistuksen tavoitteena maailman parhaimman rahapelijärjestelmän

Lisätiedot

Lausunto ID (6) HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lausunto ID (6) HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Lausunto ID-1612187 1 (6) 24.10.2016 POL-2016-14830 Saaramia Varvio Arpajaishallintopäällikkö Eduskunta Sivistysvaliokunta SiV@eduskunta.fi HE 132/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain

Lisätiedot

Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa

Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa Edunsaajien asema rahapeliuudistuksessa 13.3.2015 Rahapelijärjestelmän vahva perusta Suomessa rahapelipolitiikasta päättävät eduskunta ja valtioneuvosto Suomen rahapelijärjestelmästä ja sen eri toimijoista

Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies SM009:00/2017 Elina Rydman VALTIONEUVOSTON ASETUS RAHAPELIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNNASTA

Neuvotteleva virkamies SM009:00/2017 Elina Rydman VALTIONEUVOSTON ASETUS RAHAPELIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNNASTA SISÄMINISTERIÖ Muistio Neuvotteleva virkamies 25.9.2017 SM009:00/2017 Elina Rydman VALTIONEUVOSTON ASETUS RAHAPELIASIOIDEN NEUVOTTELUKUNNASTA 1 Johdanto Arpajaislaissa (1047/2001) säädetään rahapelien

Lisätiedot

Iholiiton kevätpäivät 19.3.2016 Tampere-talo Ilkka Repo toimitusjohtaja Allergia- ja astmaliitto ry

Iholiiton kevätpäivät 19.3.2016 Tampere-talo Ilkka Repo toimitusjohtaja Allergia- ja astmaliitto ry Iholiiton kevätpäivät 19.3.2016 Tampere-talo Ilkka Repo toimitusjohtaja Allergia- ja astmaliitto ry 7.4.2016 Ilkka Repo 1 Agenda 1. RAY kuulumisia rahamonopoliyhtiöiden fuusio 1. Lähtökohta 2. Ratkaisu

Lisätiedot

Veikkauksen kehittämistoimenpiteet

Veikkauksen kehittämistoimenpiteet Veikkauksen kehittämistoimenpiteet 5.9.2019 VEIKKAUKSEN KEHITTÄMISTOIMENPITEET VEIKKAUKSEN HALLITUKSEN 3.9.2019 TEKEMÄT PERIAATEPÄÄTÖKSET 1. Strategian selventäminen 2. Veikkauksen vastuullisuusohjelman

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskeva hanke. Asettaminen

Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskeva hanke. Asettaminen Asettamispäätös SM1537383 1 (5) 00.01.05.00 SMDno-2015-1557 14.10.2015 SM051:00/2015 Rahapeliyhteisöjen rahapelitoimintojen yhdistämistä koskeva hanke Asettaminen Sisäministeriö on tänään asettanut hankkeen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto

Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto Yleisten kirjastojen neuvosto (YKN) Lausunto 23.9.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite: OKM120:00/2014 Asia: Lausuntopyyntö opetus- ja kulttuuriministeriön valmistelemasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 19.8.2011 LUONNOS Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia muutettavaksi siten, että yksinoikeudella

Lisätiedot

RAY:n yhteiskuntavastuu 2004. 16.6.2005 RAY, Saija Hotti

RAY:n yhteiskuntavastuu 2004. 16.6.2005 RAY, Saija Hotti RAY:n yhteiskuntavastuu 2004 1 Miksi RAY julkaisee yhteiskuntavastuuraportin? Vastuullisuus on edellytys rahapelitoiminnan järjestämiselle yhteiskunnan antamalla yksinoikeudella Mukana jo toiminnan perusperiaatteissa

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimijoiden yhteistyöpäivä 17.11.2015 /ESavi Orientaatioksi..

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy THL Rundi 2013 12.9.2013 Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen lukuina Ongelmallinen rahapelaaminen Pelihaittojen ehkäisy Rahapelaaminen Suomessa Rahapelaaminen

Lisätiedot

Vastine 1 (12) HE 132/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Vastine 1 (12) HE 132/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Vastine 1 (12) Hallitusneuvos Jouni Laiho 23.11.2016 Eduskunta Hallintovaliokunta HE 132/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Hallintovaliokunta

Lisätiedot

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki

Pelihaittojen ehkäisy Helsinki Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, Helsinki Pelihaittojen ehkäisy Helsinki 23.5.2013 Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Elimäenkatu 27, 4.krs, 00510 Helsinki www.ehyt.fi www.pelitaito.fi Esityksen sisältö Rahapelaaminen Suomessa Suomalainen rahapelaaminen

Lisätiedot

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle VIITE: Kuulemistilaisuus ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT

JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT JUHTA asetus ja asettaminen JUHTA 28.2.2013 Sami Kivivasara, VM JulkICT Asetuksen uudistamisen taustaa Edellinen asetus oli annettu 2006 ja sitä on osittain uudistettu useaan kertaan. Tietohallintolaki

Lisätiedot

Katsaus rahapeliyhteisöjen fuusion toimeenpanoon

Katsaus rahapeliyhteisöjen fuusion toimeenpanoon Katsaus rahapeliyhteisöjen fuusion toimeenpanoon Politiikan kulmapöytä 30.9.2015 Ylijohtaja Raimo Ikonen 2.10.2015 Valmistelun taustaa: Kohti yhtä peliyhtiötä Kolmen hallituskauden aikainen valmistelu

Lisätiedot

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Elina Rydman

SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Elina Rydman 1(6) SISÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 11.12.2018 Elina Rydman Valtioneuvoston asetus Veikkaus Oy:n rahapelien toimeenpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen (1414/2016) 2 ja 4 :n

Lisätiedot

RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1

RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1 RAY:N TYÖJÄRJESTYS 1 RAY:N TYÖJÄRJESTYS SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1 RAY:N TOIMINTA JA SEN PERUSTA 4 1.1 RAY:n asema 4 1.2 RAY:n tehtävä 5 1.3 RAY:n päämäärät 5 1.4 RAY:n ydintoiminnat 5 1.4.1 Rahapelitoiminta

Lisätiedot

PELIONGELMIEN EHKÄISY ON PITKÄ JÄNTEISTÄ TYÖTÄ. Mediatilaisuus Olli Sarekoski, toimitusjohtaja Pekka Ilmivalta, vastuullisuusjohtaja

PELIONGELMIEN EHKÄISY ON PITKÄ JÄNTEISTÄ TYÖTÄ. Mediatilaisuus Olli Sarekoski, toimitusjohtaja Pekka Ilmivalta, vastuullisuusjohtaja PELIONGELMIEN EHKÄISY ON PITKÄ JÄNTEISTÄ TYÖTÄ Mediatilaisuus 19.12.2017 Olli Sarekoski, toimitusjohtaja Pekka Ilmivalta, vastuullisuusjohtaja Veikkaus Julkinen 13.12.2017 2 TAVOITTEENA TÄYSTUNNISTAUTUMINEN

Lisätiedot

RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016

RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016 RAY:N AVUSTUSTOIMINTA RAHAPELIYHTEISÖJEN YHDISTYMISEN JÄLKEEN RAY:N TILANNEKATSAUS KESÄKUU 2016 UUTEEN RAHAPELIYHTIÖÖN TÄHTÄÄVÄN LAINSÄÄDÄNNÖN VALMISTELU Sisäministeriö valmisteli viime hallituskaudella

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä kesäkuuta /2011 Laki. arpajaislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2011

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä kesäkuuta /2011 Laki. arpajaislain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä kesäkuuta 2011 575/2011 Laki arpajaislain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä toukokuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan arpajaislain

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

INTERNETIN VILLIT PELIKUVIOT Seminaari 11.12.2012. Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho

INTERNETIN VILLIT PELIKUVIOT Seminaari 11.12.2012. Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho INTERNETIN VILLIT PELIKUVIOT Seminaari 11.12.2012 Arpajaishallintopäällikkö Jouni Laiho Komission valvontamenettely komission virallinen ilmoitus Suomelle 10.4.2006, jonka mukaan Suomi on laiminlyönyt

Lisätiedot

Rahapelijärjestelmä uudistuu. Turvataan yhdessä tulevaisuus ja pidetään periaatteista kiinni

Rahapelijärjestelmä uudistuu. Turvataan yhdessä tulevaisuus ja pidetään periaatteista kiinni Rahapelijärjestelmä uudistuu Turvataan yhdessä tulevaisuus ja pidetään periaatteista kiinni Nykytila Olet tässä Rahapelijärjestelmän vahva perusta Suomessa rahapelipolitiikasta päättävät eduskunta ja valtioneuvosto

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA

EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Yhteinen ote alkoholi-, huume- ja rahapelihaittojen sekä tupakoinnin vähentämiseen EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA Alkoholin aiheuttamia kuolemia on yli 40 %

Lisätiedot

HE 51/2011 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväk-

HE 51/2011 vp. ja on tarkoitettu käsiteltäväk- HE 51/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia Esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioehdotukseen

Lisätiedot

Rahapelihaittojen ehkäisy Rundi, Rovaniemi Erikoissuunnittelija Antti Murto, THL

Rahapelihaittojen ehkäisy Rundi, Rovaniemi Erikoissuunnittelija Antti Murto, THL Rahapelihaittojen ehkäisy Rundi, Rovaniemi 12.3.2013 Esityksen kulku Suomen rahapelijärjestelmä ja tulokulmia rahapelikysymykseen Paljonko suomalaiset pelaavat rahapelejä Mitä pelejä pelataan ja missä

Lisätiedot

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi LAUSUNTO Helsinki 30.11.2015 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Viite: Lausuntopyyntö 2.11.2015 Dnr 53/040/2014 Asia: Lausuntopyyntö Nuorisolain uudistaminen -työryhmämuistion esityksestä uudeksi nuorisolaiksi

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI YLIMÄÄRÄISISTÄ URHEILIJAELÄKKEISTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI YLIMÄÄRÄISISTÄ URHEILIJAELÄKKEISTÄ ANNETUN LAIN MUUTTAMISEKSI Lausuntopyyntö OKM/24/040/2018 22.10.2018 Jakelussa mainituille Viite Asia Urheilijaeläkejärjestelmän uudistaminen Lausuntopyyntö LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI YLIMÄÄRÄISISTÄ URHEILIJAELÄKKEISTÄ

Lisätiedot

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Sähköinen arkistoinnin palvelukokonaisuus Lausunnonantajia: 1 Puollatko

Lisätiedot

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA

SUOMEN PYSYVÄ EDUSTUSTO EUROOPAN UNIONISSA Rahapelit ja EU Yksinoikeusjärjestelmän säilyttäminen Liikuntajärjestöjen järjestöpäivät 24.09.2008, Rantasipi Aulanko Harri Syväsalmi, Suomen EU-edustusto, Bryssel Rikkomuskannemenettelystä 1/6 Komission

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

Pelaajan pakollinen tunnistaminen rahapeliautomaatilla Eduskunnan hallintovaliokunta, lakimies, varatuomari Kai Massa

Pelaajan pakollinen tunnistaminen rahapeliautomaatilla Eduskunnan hallintovaliokunta, lakimies, varatuomari Kai Massa KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) HE 213/2018 vp Pelaajan pakollinen tunnistaminen rahapeliautomaatilla Eduskunnan hallintovaliokunta, 11.1.2019 lakimies,

Lisätiedot

Rahapelaamisen riskirajoilla. Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015

Rahapelaamisen riskirajoilla. Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015 Rahapelaamisen riskirajoilla Mirka Smolej, Salla Karjalainen, Tapio Jaakkola 5.11.2015 Rahapelaamisen riskirajoilla Arpa-projekti Arpa-projekti tukee aikuisten rahapelaamisen hallintaa Tietoa ja välineitä

Lisätiedot

HE 150/2004 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi totopelistä

HE 150/2004 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi totopelistä HE 150/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 2 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi totopelistä suoritettavan arpajaisveron laskentaperustetta ja verokantaa

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa?

Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Valtionavustukset järjestöille - huhuja vai faktaa? Tuomas Koskela johtaja, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) etunimi.sukunimi@stm.fi @tuomas_koskela Sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista

Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Kirjastolaki käyttöön Opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintovirastojen koulutus- ja keskustelutilaisuus uudesta kirjastolaista Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen

Lisätiedot

1 (12) Eduskunta Hallintovaliokunta

1 (12) Eduskunta Hallintovaliokunta 1 (12) Vastine SM014:00/2018 17.1.2019 Eduskunta Hallintovaliokunta Vastine asiantuntijalausuntoihin asiassa HE 213/2018 vp hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain sekä rahanpesun ja terrorismin

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Viestintäneuvos 27.10.2015 Kreetta Simola LUONNOS VALTIONEUVOSTON ASETUS VAHVAN SÄHKÖISEN TUNNISTUSPALVELUN TARJOAJI- EN LUOTTAMUSVERKOSTOSTA Taustaa Vuoden

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta LUONNOS 18.3.2016 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arpajaislakia.

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan Vantaan Liikuntayhdistys ry juhlaseminaari 21.10.2014 ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta? Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Kysymykset Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä

Hallituksen esitys. Finrail Oy. Lausunto Asia: LVM/2394/03/2017. Yleiset kommentit hallituksen esityksestä Finrail Oy Lausunto 07.02.2018 Asia: LVM/2394/03/2017 Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi Liikenneviraston liikenteenohjaus ja hallintapalveluiden muuttamisesta osakeyhtiöksi ja eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

PELIRAJAT ON-TOIMINNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA EDUSKUNNALLE LAIKSI ARPAJAISLAIN MUUTTAMISESTA

PELIRAJAT ON-TOIMINNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA EDUSKUNNALLE LAIKSI ARPAJAISLAIN MUUTTAMISESTA LAUSUNTO SISÄMINISTERIÖLLE 10.8.2018 SOSIAALIPEDAGOGIIKAN SÄÄTIÖN PELIRAJAT ON-TOIMINTA LAUSUNTOPYYNNÖN VIITE: SMDno-2018-1061 PELIRAJAT ON-TOIMINNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA EDUSKUNNALLE

Lisätiedot

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Lausuntopyyntö 15.05.2017 OM 8/41/2017 Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Johdanto Arviomuistiossa selvitetään julkisiin kuulutuksiin liittyvä nykyinen sääntelytilanne

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 105/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arpajaisverolakia muutettavaksi siten, että peliautomaattien

Lisätiedot

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12 Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa

Lisätiedot

Rahapelaamisen riskit varhainen tunnistaminen ja puheeksiottaminen. Aluefoorumi Kajaani Tapio Jaakkola

Rahapelaamisen riskit varhainen tunnistaminen ja puheeksiottaminen. Aluefoorumi Kajaani Tapio Jaakkola Rahapelaamisen riskit varhainen tunnistaminen ja puheeksiottaminen Aluefoorumi 7.10.2017 Kajaani Tapio Jaakkola Rahapelaaminen Se on tuurista kiinni. Millainen rahapelaaja olet? Tee testi Katsotaan, millainen

Lisätiedot

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö

LUONNOS HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta. Esityksen pääasiallinen sisältö 1 LUONNOS 23.4.2013 HE laiksi terveydenhuoltolain 61 ja 79 :n muuttamisesta Esityksen pääasiallinen sisältö Esityksessä ehdotetaan terveydenhuoltolakia muutettavaksi siten, erityisvastuualuejaossa tapahtuvat

Lisätiedot

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki

HE 136/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki HE 136/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtionavusta Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiölle ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki valtionavusta Urho

Lisätiedot

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset

1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset 1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA 27.6.2018 Neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen TÄYDENTÄVÄ AVUSTUSTENJAKO VEIKKAUS OY:N RAHAPELITUOTOISTA TER- VEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi arpajaislain muuttamisesta

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi arpajaislain muuttamisesta 1 (27) Yhteenveto SM1827786 00.00.01.00.00 12.09.2018 SMDno-2018-1061 SM014:00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi arpajaislain muuttamisesta Lausuntopyyntö Sisäministeriö pyysi lausuntoa

Lisätiedot

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön uusia rakenteita

Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön uusia rakenteita Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Uudenmaan maakunnan toimijoille 12.10.2017 Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön

Lisätiedot

Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö

Säädösvalmistelun kuulemisohjeet. Sisältö. Johdanto, Tavoitteet. Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö Luonnos KANEn lausunnoksi (kokous 26.11.2015) Laatija: Oikeusministeriö Vastauksen määräpäivä: 16.11.2015 (KANE hakenut ja saanut lisäaikaa) Säädösvalmistelun kuulemisohjeet Sisältö Johdanto, Tavoitteet...

Lisätiedot

Fintoto Oy 2. FRV Evo Oy 3. Raha-automaattiyhdistys 4. Veikkaus Oy 5. EHYT ry 6. SOSTE ry 7. THL 8. Peliklinikka

Fintoto Oy 2. FRV Evo Oy 3. Raha-automaattiyhdistys 4. Veikkaus Oy 5. EHYT ry 6. SOSTE ry 7. THL 8. Peliklinikka MUISTIO 1055409 v. 7 1(7) 12.10.2016 Sosiaali- ja terveysvaliokunta stv@eduskunta.fi Viite: Vastinepyyntö 7.10.2016. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN VASTINE SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE ANNETTUIHIN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2016 1 (5) 7 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esitysluonnoksesta laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta HEL 2016-009624

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Suomennos LA 127/2001 vp Gunnar Jansson /r ym. LAKIALOITE 127/2001 vp Arpajaislaki ja eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tausta Eduskunta hyväksyi 19 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018)

Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriölle. Viite: Lausuntopyyntönne (OKM/34/010/2018) Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: Lausuntopyyntönne 2.7.2018 (OKM/34/010/2018) Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2015 1 (5) 738 Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuluttajapalveluiden turvallisuusvalvonnan valtiollistamisesta ja keskittämisestä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Veikkaus Oy:n rahapelien toimeenpanosta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään arpajaislain (1047/2001) 13 c :n 2 momentin, 48 :n 3 momentin ja 67 :n 1 momentin nojalla,

Lisätiedot

Lausunto ID (10)

Lausunto ID (10) Lausunto ID-195667 1 (10) 09.01.2019 POL-2018-57323 Sari Laitakari Ryhmäpäällikkö / Poliisihallitus, arpajaishallinto Eduskunta Hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Asia: HE 213/2018 vp Hallituksen esitys

Lisätiedot

Laki. arpajaislain muuttamisesta

Laki. arpajaislain muuttamisesta Laki arpajaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan arpajaislain (1047/2001) 13, 13 a, 54, 55 ja 65 sekä 67 :n 2 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 13 laeissa 575/2011 ja 1156/2015,

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (1) 22 Asianro 3546/03.00/2014 Lausunnon antaminen kuntalain hallituksen esitysluonnoksesta Kuntalain kokonaisuudistuksen tavoitteena on uudistaa kuntalaki siten, että

Lisätiedot

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä

Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi. Alueellinen päihdepäivä Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Ehkäisevän päihdetyön laki ja toimintaohjelma tutuksi Alueellinen päihdepäivä 26.10.2016 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylä Irmeli Tamminen YTM, LSSAVI 27.10.2016 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen

Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät STEA Hilppa Tervonen Lapin sosiaali- ja terveysturvan päivät 7.-8.9.2017 STEA Hilppa Tervonen STEA STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka hallinnoi Veikkaus Oy:n

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Julkis ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Lausunto 04.05.2017 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien

Lisätiedot

SUOMALAISEN RAHAPELAAMISEN

SUOMALAISEN RAHAPELAAMISEN 2017 SUOMALAISEN RAHAPELAAMISEN TILANNEKATSAUS 2017 Johanna Järvinen-Tassopoulos (toim.) Kirjoittajat (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, sosiaali- ja terveysministeriö, sisäministeriö ja Poliisihallitus)

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa:

Vastauksena sosiaali- ja terveysministeriön esittämään lausuntopyyntöön tutkimuseettinen neuvottelukunta esittää seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriö Terveyspalveluosasto Terveyspalveluryhmä PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 19.12.2003 LAUSUNTO 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriölle ASIA Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 132/2016 vp)

Hallituksen esitys laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 132/2016 vp) Olli Mäenpää 17.11.2016 Hallintovaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi arpajaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 132/2016 vp) Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus ja

Lisätiedot

Asia/Ärende: Lausuntopyyntö sisäministeriöstä annetun asetuksen muuttamisesta Asianumero/Ärendenummer: VNK/292/03/2015

Asia/Ärende: Lausuntopyyntö sisäministeriöstä annetun asetuksen muuttamisesta Asianumero/Ärendenummer: VNK/292/03/2015 Lehtinen Ilari SM Lähettäjä: kirjaamo@vnk.fi Lähetetty: 12. maaliskuuta 2015 16:02 Vastaanottaja: SM_VP_HKY_Kirjaamo Aihe: VNK:n lausunto sisäministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen

Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen Opetus- ja kulttuuriministeriön konsernin uudistaminen Yhdessä enemmän innovatiivisuutta uudella konserniajattelulla 14.12.2011 Harri Skog Kansliapäällikkö Uudistuksen päämäärä ja tavoitteet Päämääränä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2015 1 (5) 5 Lausunto pormestarin ja alueellisten toimielinten suoria vaaleja koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2015-005013 T 03 00 00 Esitysehdotus esittää

Lisätiedot

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet

RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet RAY:n avustusstrategia ja rahoitusmahdollisuudet Museoista hyvinvointia ja terveyttä -ajankohtaisseminaari 28.3.2011 Sari Miettunen, tiimivastaava, RAY Lainsäädäntö Avustusten myöntämisestä on säädetty

Lisätiedot