6. luento: Verkkopalvelun informaatioarkkitehtuurin suunnittelu osa 1

Transkriptio

1 6. luento: Verkkopalvelun informaatioarkkitehtuurin suunnittelu osa 1 Miksi informaatioarkkitehtuuria tarvitaan? Informaatioarkkitehtuuria tarvitaan, sillä verkkopalvelujen sisältöjen määrä on viime vuosien aikana lisääntynyt ja samalla sisällöllisesti pirstoutunut. Ongelmia ovat tuottaneet erityisesti verkkopalvelut, joissa verkkosivuilla sisältö on ollut lähinnä varastoituna ja lukija on joutunut etsimään sieltä haluamansa informaation (McGovern & Norton 2002). Ongelmana on ollut myös se, että useimmat verkkopalvelut on suunniteltu ja toteutettu sellaisille vähemmistöä edustaville käyttäjille, jotka tietävät todella tarkkaan millaista sisältöä he ovat etsimässä. Erityisesti informatiivisten palveluita käytettäessä on tyypillistä, että asiakkaalla ei ole tarkkaa käsitystä siitä mitä sisältöä hän on etsimässä, vaan hän ainoastaan tietää mistä aiheesta hän on sitä etsimässä. Pelkkä löytäminenkään ei vielä riitä, vaan asiakkaat myös haluavat käyttää etsimäänsä informaatiota erilaisiin tarpeisiinsa (esimerkiksi lukevat, katselevat, kuuntelevat ja yrittävät ymmärtää). (McGovern & Norton 2002.) Informaatioarkkitehtuurin suunnitteluun vaikuttaa se, että ihminen hahmottaa maailmaa luonnostaan luokittelemalla asioita, rakentamalla hierarkioita, omaksumalla ja muodostamalla käsitejärjestelmiä. Osa jäsennyksestä on yhtenevää toisten saman kulttuurin edustajien tai ammattialan edustajien kanssa, osa voi olla yksilöllistä jäsennystä. (Kauhanen-Simanainen 2003.) Informaatioarkkitehtuurilla asetetaan asioita myös tärkeysjärjestykseen, nostetaan näkyville ja häivytetään näkyvistä. Haasteelliseksi sen tekee mm. se, että ihmiset arvottavat asioita eritavoin. Asioilla on erilainen tärkeysjärjestys riippuen mm. arvomaailmasta, kulttuurista, yksilöllisistä arvostuksista, iästä, sukupuolesta, koulutuksesta, työstä, tilanteesta ja tavoitteista. (Kauhanen- Simanainen 2003.) Mitä informaatioarkkitehtuuri on? Informaatioarkkitehtuuri on tietosisältöjen rakenteellinen kokonaisuus, joka jäsentää sisällöt, niiden elementit ja keskinäiset suhteet sekä näiden haku- ja muut käyttömahdollisuudet tiedon käyttäjille, tuotteille ja ylläpitäjille tarkoituksenmukaisesti. Informaatioarkkitehtuuri määrittelee myös tietosisällön elementit ja niiden suhteet loogiseksi, tiedon omaksumisen, käytön ja ylläpidon kannalta oleelliseksi rakenteeksi. Toisin sanoen se on tapa, jolla tekstit, kuvat, värit, kartat, hakemistot, otsikot ja nimet sekä niiden linkit luodaan kokonaisuudeksi. (Kauhanen-Simanainen 2003.) Informaatioarkkitehtuurin tehtävänä on nivoa sisällöt ja tekniikka toimivaksi, käyttäjien hahmottamaksi ja ymmärtämäksi kokonaisuudeksi. Informaatioarkkitehtuuri on toimiessaan näkymätön, mutta toisaalta se konkretisoituu käyttöliittymien antamina näkyminä toimintoihin ja sisältöihin. (Kauhanen-Simanainen 2003.) 1

2 Onnistunut informaatioarkkitehtuuri auttaa käyttäjää ymmärtämään mitä osaa tietosisällöstä hän kulloinkin katselee, missä suhteessa tämä osio on muihin tietoihin, mitä kautta hän pääsee muihin tietoihin käsiksi ja milloin hän on matkalla oikeaan suuntaan (Foltz 1998). Hyvä informaatioarkkitehtuuri johtaa esteettiseen kokonaisuuteen, jossa on helppo liikkua ja jossa löytää nopeasti etsimänsä. Hyvä informaatioarkkitehtuuri tukee myös tiedon omaksuttavuutta. (vrt. Rosenfelt & Morville 1998.) Informaatioarkkitehtuuri ei ole sama kuin tekninen arkkitehtuuri, joskin niissä on liittymäkohtia. Informaatioarkkitehtuuria hyödynnetään, silloin kun ryhmitellään ja nimetään tietokokonaisuudet järjestetään tietorakenne järkevästi luodaan kestävä perusrakenne tietovarannolle ja sisällöille sekä verkkosivustolle luodaan navigointijärjestelmä luodaan tuloksekkaita hakujärjestelmiä ohjataan sivuston/verkkopalvelun/tietoympäristön kehittämisprosessia varaudutaan tulevaisuuteen (vrt. Kauhanen-Simanainen 2003) Informaatioarkkitehtuurin peruskomponentit Näkemys informaatioarkkitehtuurista ja sen osatekijöistä vaihtelee kirjoittajasta riippuen. Osa kirjoittajista painottaa rakennetta, osa taas esitystapaa (Design Matters, 2001). Komponentteja on kahdenlaisia (Rosenfelt & Morville 2002): sellaisia, joiden kanssa käyttäjät ovat suoraan vuorovaikutuksessa sellaisia, joiden olemassaolosta käyttäjät eivät välttämättä ole edes tietoisia McGovern ja Norton (2002) mainitsevat informaatioarkkitehtuurin neljä peruskomponenttia: luokittelu ja metadata (classification and metadata) haku (search) sisällön asettelu ja suunnittelu (content layout and design) navigointi l. liikkumisjärjestelmä (navigation) Rosenfeltin ja Morvillen (1998; 2002) mukaan informaatioarkkitehtuurin peruskomponentteja ovat informaation järjestäminen (organizations systems) nimeämiskäytännöt (labeling systems) navigointijärjestelmä (navigation systems) hakujärjestelmä (searching systems) Toinen tapa jäsentää informaatioarkkitehtuurin osatekijöitä (Rosenfelt & Morville 2002, 46 49): 1. Navigoinnin tukeminen (browsing aids) Sisällön jäsentäminen (organization systems): verkkopalvelun sisällön perusjäsennys (esim. taksonomiat, hierarkkia) 2

3 Perusnavigointi (site-wide navigation systems): verkkopalvelun perusnavigointi, jonka tarkoituksena on auttaa käyttäjää hahmottamaan sijaintinsa ja liikkumismahdollisuutensa verkkopalvelussa Paikallinen navigointi (local navigation systems): verkkopalvelun osa-alueen perusnavigointi Sivustokartta/sisällysluettelo (sitemaps/tables of contents): auttaa käyttäjää muodostamaan kokonaiskäsityksen verkkopalvelun sisällöstä Hakemisto (site indexes): aakkosellinen luettelo verkkopalvelun sisällöstä Täydentävä navigointijärjestelmä (site guides): nostaa esiin ja linkittää verkkopalvelun tietyt, spesifit asiasisällöt Navigointivelhot (site wizards): ohjaa käyttäjän askel askeleelta tiettyjen sisältöalueiden läpi Kontekstiin liittyvä linkitys (contextual linking systems): sisältöön liittyvän erikoissisällön linkittäminen esim. tekstiin upotetut linkit 2. Tiedonhaun tukeminen (search aids) Hakutoiminnon käyttöliittymä (search interface): hakulomakkeen suunnittelu, miten käyttäjää tuetaan hakulausekkeen syöttämisessä, haun kohdistamissa ja rajoittamisessa jne. Kyselykieli (query language): esim. millaisia operaattoreita hakulausekkeessa tulisi käyttää (Boolean operaattorit) Hakualgoritmit (retrieval algorithms): millä perusteella päätellään sisällön ja hakulausekkeen vastaavuus Hakualue (search zones): mitkä sisältöalueet kuuluvat haun piiriin esim. haku ainoastaan ko. verkkopalvelun sivuilta. Hakutulokset (search results): hakutulosten esittäminen käyttäjälle > montako hakutulosta näytetään, miten hakutulokset lajitellaan jne. 3. Sisältö ja tavoitteiden tukeminen (content and task) Otsikot (headings): sisältökokonaisuuden nimeäminen Upotetut linkit (embedded links): tekstiin upotetut linkit, jotka ilmaiseva, jotakin olennaista niiden takaa löytyvästä sisällöstä Sisältöelementti (chunks) : looginen sisällöllinen kokonaisuus esim. kirja, kirjan luku, tekstikappale (voivat liittyä toisiinsa esim. tekstikappale sisältyy lukuun, joka sisältyy kirjaan) Sisältöelementtien järjestetty ryhmä (lists): joukko sisältöelementtejä, jotka kuuluvat jollakin tavalla yhteen ja jotka on esitetty tietyssä järjestyksessä Prosessin tukeminen (sequential aids): kertoo käyttäjälle missä vaiheessa hän on jotakin asiointi- tai toimintaprosessia ja montako vaihetta vielä on jäljellä Vihjeet (identifiers): vihjeet, jotka auttavat käyttäjää hahmottamaan sijaintinsa informaatioavaruudessa (esim. logo, navigointipolku, ) 4. Näkymättömät komponentit Kontrolloidut sanastot (controlled vocabularies): määrittelee millaisia termejä verkkopalvelussa käytetään Tesaurukset: laajempi tai suppeampi asiasanasto, joka kuvaa myös käsitteiden välisiä suhteita esim. YSA (yleinen suomalainen asiasanasto) Säännöt (rule sets): erilaisia sääntöjä, joita hyödynnetään hakutoimintojen suunnittelussa ja toteutuksessa esim. hakutulosten painotukset 3

4 Informaation järjestäminen (organizations systems) The beginning of all understanding is classification. (Hayden White) Maailman ymmärtäminen on yhteydessä siihen miten jäsennämme ja luokittelemme informaatiota. Verkkopalvelun informaatiosisällön järjestämisen tavoitteena on tukea käyttäjiä heidän tavoitteensa saavuttamisessa ja auttaa heitä löytämään juuri se informaatio mitä he kulloinkin tarvitsevat. Ilman informaation järjestämistä verkkopalvelusta tulee helposti hyödytön. Verkkopalvelun informaation jäsentäminen on haasteellista (Rosenfelt & Morville 1998, 2002): Verkon joustavuus: Verkko tarjoaa perinteiseen tapaan verrattuna joustavan tavan tuoda esille informaatiota). Erilaisia sisältöelementtejä kuten myös verkkopalveluja voidaan helposti ja lähes rajattomasti yhdistää toisiinsa (hypertekstuaalisuus). Verkkosisältöjen luokittelemattomuus: Internetissä kuka tahansa voi julkaista sisältöjä, samalla katoaa vastuu informaation luokittelusta ja järjestämisestä Informaation määrän huikea kasvu Käsitteiden ja termien moniselitteisyys: Informaation järjestäminen pohjautuu viime kädessä kieleen. Asioita ja niiden muodostamia ryhmiä nimetään. Ongelmana on sanojen monimerkityksellisyys. Esim. saavutettavuus, tuima. Luokittelun epätäsmällisyys: Informaation järjestäminen perustuu luokitteluun. Luokittelusääntöjen luominen on vaikeata. Esim. tomaatti luokitellaan vihannekseksi, vaikka kasvitieteellisesti kysymyksessä on marja. Sisältöelementtien heterogeenisyys: Verkossa julkaistavat sisältöelementit ovat luonteeltaan heterogeenisiä: kokonaisia kirjoja, lukuja, tekstikappaleita, kuvia, aikakauslehtiä, artikkeleita, elokuvia, videoleikkeitä jne. Näkökulmien moninaisuus: Ihmisillä on hyvin toisistaan poikkeavia tapoja järjestää informaatio loogisesti. Samaten näkemykset verkkopalvelun informaatiosisällön jäsentämisestä vaihtelevat: käyttäjillä, organisaation johdolla, markkinointiosastolla, asiakaspalvelulla jne. on omat näkemyksensä jäsentää informaatio. Organisaation toimintapolitiikka: mitä asioita organisaatiosta halutaan tuoda esille Informaatioelementit järjestetään ja jäsennetään luokittelun avulla tarkoituksenmukaisesti. Informaation luokittelujärjestelmän suunnittelussa peruslähtökohtana tulee olla käyttäjä käyttäjän tapa jäsentää sisältö ja/tai palvelu käytettävä toteutuksessa käyttäjän kieltä ja termejä Luokittelun merkitys korostuu verkkosivuston rakenteessa liittyen sitä kautta navigointiin. Sisältö voi olla ensiluokkaista, mutta luokittelu väärä tuloksena lähes käyttökelvoton sivusto. Kun verkkopalvelun informaatiosisältöä järjestetään valitsemalla käyttöön soveltuva informaatiojärjestelmä (organization schemes) ja rakenne (organization structure). (Vrt. Rosenfelt & Morville 1998, 2002; McGovern & Norton 2002.) 4

5 Informaatiojärjestelmät (organization schemes) Täsmällisiä järjestelmiä ovat esim. aakkos- tai aikajärjestykseen tai maantieteelliseen luokitteluun perustuvat informaatiojärjestelmät. Monimerkitykselliset järjestelmät (ambiguous organization schemes) vaativat tarkkaa määrittelyä. Niiden suunnittelu on haastavaa ja edellyttää informaaion luokittelua ja yhdistämistä tarkoituksenmukaisella tavalla. Usein tarvitaan myös käyttäjiä testaamaan luokittelun toimivuus. Onnistuessaan tällaiset informaatiojärjestelmät tukevat assosiatiivista oppimista ja tukevat käyttäjää muodostamaan uudenlaisia konstruktioita informaatiosta. Toimivat hyvin erityisesti silloin kun käyttäjät eivät tiedä tarkkaan mitä ja millaista informaatiota ovat etsimässä. (Vrt. Rosenfelt & Morville 1998, 2002; McGovern & Norton 2002) Informaatio voidaan luokitella esimerkiksi seuraavien tekijöiden mukaan: Teemat ja aiheet: esim. verkkolehti Toiminto- ja asiointiprosessit: kuten verkkopankki, verkkokauppa Kohderyhmä: esim. verkkopalvelussa on eri osiot yksityisille, yrityksille ja sijoittajille Metafora: Metaforan toimivuus informaation jäsentämisen perusteena riippuu siitä kuinka universaali metafora on ja kuinka hyvin se vastaa todellisen maailman toimintaa. Esimerkiksi Laitilan Wirvoitusjuomatehdas. Hypridimalli on vaativa. Useinkaan se ei toimi. Käyttäjän on vaikea muodostaa käsitteellistä mallia verkkopalvelusta. Rakenne (organization structure) Luokittelujärjestelmälle tulee valita toimiva rakennemalli, joka tukee käyttäjää hahmottamaan kokonaisuuden. Rakenne määrittelee verkkopalvelun perusnavigoinnin. Perusmallit ovat hierarkkinen rakenne, hyperteksti ja tietokanta. Jokaisella rakennemallilla on vahvuutensa ja heikkoutensa. Toisiaan on perusteltua käyttää kaikkia eri malleja. (Vrt. Rosenfelt & Morville 1998, 2002; McGovern & Norton 2002) Hierarkkinen rakenne Informaation jako ylä- ja alakäsitteisiin sekä äiti-lapsi suhteet liittyvät ihmiselle luontaiseen tapaan jäsentää informaatiota. Hierarkkinen jäsennys soveltuu hyvin tietoon, joka voidaan luokitella ja jolla on luonnostaan olemassa riippuvuus ja seuraussuhteet (vrt. ontologia). Käyttäjän on usein helppo hahmottaa tällaisen sivuston informaatiokokonaisuus. Suunnittelussa on huomioitavaa Kolmitasoinen luokittelu on ideaalia (mielellään ei yli viittä tasoa) Yhdessä luokassa ei saa olla kovin paljon dokumentteja (tarvittaessa jaettava edelleen alaluokkiin) Luokittelun suunnittelussa mietittävä miten sivusto tulee todennäköisesti laajenemaan (ei saa pitäytyä siinä, mitä sillä hetkellä on olemassa) Päätasolle ei suositella enempää kuin kymmentä luokkaa (tosin ryhmittelyn avulla niiden määrää voidaan kasvattaa) (Vrt. McGovern & Norton 2002; Mielonen & Hintikka 1998; Rosenfelt & Morville 1998, 2002 ) Tietokanta 5

6 helpottaa erilaisten näkymien luomista samasta sisällöstä haasteena tietynlainen joustamattomuus (kaikesta sisällöstä oltava samat kentät) tietokannan rakenteen. metadatan ja sanastojen suunnittelu tärkeätä (Vrt. McGovern & Norton 2002; Mielonen & Hintikka 1998; Rosenfelt & Morville 1998, 2002 ) Hyperteksti Yksittäisiä informaatioelementtejä tai niiden joukkoja yhdistetään toisiinsa hyperlinkein. Syntyvä rakenne voi olla hierarkkinen, ei-hierarkkinen tai niiden yhdistelmä. Hyperteksti soveltuu merkityksellisten kokonaisuuksien rakentamiseen sisällöltään luontevasti ristiinlinkittyvään materiaaliin. Hyperteksti tarjoaa joustavan rakenteen, joka voi helposti olla monimutkainen ja käyttäjää hämmentävä. Hyperlinkkien muodostamat suhteet ovat luonteeltaan subjektiivisia eivätkä kaikille käyttäjille aina yhtä ilmeisiä. Nimeämiskäytännöt (labeling systems) Kun verkkopalvelun informaatiosisältö on jäsennetty ja navigointijärjestelmä, valittu voidaan ryhtyä suunnittelemaan verkkopalvelun nimeämiskäytäntöjä (labeling systems). Nimilappujen (labels) keskeisin tarkoitus on ilmentää käyttäjälle miten sivuston informaatio on jäsennetty ja miten sivustossa liikutaan. Puutteellisesti ja epäammattimaisesti toteutettu nimeämiskäytäntö saattaa heikentää käyttäjän luottamusta sivustoa kohtaan. Periaatteessa nimilaput voidaan jakaa kahteen pääryhmään: linkkiteksti ja ikonit. Ikonit linkkeinä (iconic labels): Käytetään useimmiten silloin, kun liikkumisvaihtoehtoja on vähän. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa (?) Nimeämiskäytännöt (labeling systems) voidaan jakaa esim. seuraavasti(vrt. Rosenfelt & Morville 1998, 2002; McGovern & Norton 2002) : Kontekstiin liittyvät linkit (contextual links): Sisältöön esim. tekstiin upotettu linkki yhdistää informaatioelementit toisiinsa (assossiatiivisuus). Helppo rakentaa, mutta soveltuvat usein huonosti navigointijärjestelmäksi (ainakin ainoaksi). Ongelmana: heterogeenisyys, subjektiivisuus, ei kuvaa selkeästi informaatioelementtien välisiä suhteita. Vihjeitä linkin takaa löytyvästä informaatiosta antaa ympäröivä konteksti. Vastuussa on siis sisällöntuottaja. Otsikkomaiset linkit (headings): Linkki teksti kuvaa sen takaa löytyvää informaatiota. Ilmaisee usein myös informaatioelementtien välisiä hierarkkisia tai kronologisia suhteita (rakenteellisuus). Toteutuksessa tulee huolehtia myös, että visuaaliset vihjeet (asettelu, fontit, kirjasinten koko, värit yms.) tukevat hierarkkisuutta tai kronologisuutta. Systemaattisuus. Navigointijärjestelmään liittyvät linkit (navigation system choices): Suurimmalle osalle verkon käyttäjiä tutut linkkitekstit, jotka kuvaavat verkkosivuilla yleisesti esiintyviä osioita kuten esim. etusivu, yhteystiedot, haku, opastus jne. Olennaista on johdonmukaisuus. Avaintermit linkkeinä (index terms): Avainsanat, metadata, taksonomiat, sanastot, tesaurukset yms. voivat toimia linkkiteksteinä. Mistä löytää kuvaavia "nimilappuja"? Eräs keino on tutkia, löytyisikö valmiina käyttökelpoisia nimilappuja 6

7 onko ns. työnimi käyttökelpoinen? mitä nimeämiskäytäntöä on käytetty vastaavilla verkkosivuilla? asiasanastot ja tesaurukset Mikäli sopivia ei löydy voi valmiina, on nimeämiskäytännöt suunniteltava itse. Tärkeimmät lähteet ovat tällöin sisältö ja käyttäjät. Esimerkiksi sisältöä kuvaavat nimet (sisällöstä itsestään nousevat) < sisällönanalyysi sisällöntuottaja substanssin tuntevan asiantuntijan käyttämät nimet käyttäjien käyttämät nimet < esim. korttimenetelmien käyttö On kuitenkin tapauksia, jolloin pääsäännöstä voidaan poiketa (ainakin osittain): jos sivuston tavoitteena on tuottaa yllätyksiä ja/tai elämyksiä jos sivuston tavoitteena on kertoa eksperttitason asioita noviiseille (usein opetuskäyttöön tarkoitetut sivustot) "Nimilappujen" suunnittelun pääsääntöjä on se, että kohderyhmään kuuluva lukija/käyttäjä ymmärtää mistä kulloinkin on kysymys. Nimeäminen onkin yksi haastavimmista tehtävistä informaatioarkkitehtuurin suunnittelussa. Suunnittelussa on huomioitava sisältö, käyttäjät ja konteksti tyylin ja esitystavan johdonmukaisuus syntaksin johdonmukaisuus (aktiivimuoto vs. passiivi; verbi vs. nomini; synonyymit; yleissana vs. erikoissanasto) terminologian yhdenmukaisuuteen samalla tasolla olevien navigointilinkkien nimet edustavat suurin piirtein tärkeysasteeltaan samantasoisia informaatioelementtejä suurin piirtein informaatiorakenteessa samantasoisia informaatioelementtejä Lisälukemista: Card sorting. EMMUS - European MultiMedia Usability Services -project. Multimedia and the User-Centred Design Process [online]. European Comission, 1999, päivitetty [viitattu ]. Saatavissa www-muodossa: <URL: >. Sinkkonen, I. Käsittämättömät käsitteet [online]. Helsinki: Adage, 2004, päivitetty [viitattu ]. Julkaistu myös Systeemityö vol. Nro 3. Saatavissa myös www-muodossa: Navigointi (navigations systems) Sisältö, jota ei voida löytää, ei voida myöskään lukea tai käyttää. Yksi informaatioarkkitehtuurin peruspilareista on liikkumisjärjestelmä l. navigointi. Navigoinnin perustehtävät ovat informaatioarkkitehtuurin esittäminen selkeästi ja johdonmukaisesti (kontekstin luominen) käyttäjän sijainnin osoittaminen rakenteessa 7

8 vaihtoehtoisten etenemisreittien osoittaminen käyttäjälle Navigointijärjestelmät voidaan jakaa ns. upotettuihin (embedded navigation system) navigointijärjestelmiin kuten globaali (global), paikallinen (local) ja kontekstuaalinen (contextual) järjestelmä täydentäviin (supplemental navigation systems) navigointijärjestelmiin kuten sivustokartta, sisällysluettelo, hakemistot, oppaat yms. edistyneet navigointijärjestelmät (advanced navigation approaches) kuten personointi, mukauttaminen, sosiaalinen navigointi, visualisointi (Vrt. Rosenfelt & Morville 1998, 2002; McGovern & Norton 2002) Upotetut navigointijärjestelmät (embedded navigation system) Verkkomaailmassa yleisimmät navigointijärjestelmät ovat globaali, lokaali ja kontekstuaalinen järjestelmät. (Vrt. Rosenfelt & Morville 1998, 2002; McGovern & Norton 2002) Globaali navigointijärjestelmä Koko sivuston laajuinen navigointijärjestelmä, jonka tarkoituksena on "edustaa" jokaista sivustoon kuuluvaa sivua. Osoittaa liikkumisväylät kaikille sivuston avainalueille ja avaintoimintoihin riippumatta käyttäjän sijainnista sivustohierarkkiassa. Sisältää usein linkin etusivulle, hakutoimintoihin Suunnittelu haastavaa: pyrittävä huomioimaan käyttäjän tarpeet, verkkopalvelun tuottajaorganisaation tavoitteet, sisältö sekä teknologian asettamat reunaehdot, kulttuuriset tekijät jne. Lokaali navigointijärjestelmä Sivuston alasivuston sisältö tai toiminnot ovat muusta sivustosta poikkeavia, joten vaativat oman navigointijärjestelmän. Kontekstuaalinen navigointijärjestelmä Navigointi ei liity niinkään rakenteeseen kuin assosiatiivisuuteen. Linkki johtaa sisältöön jollakin tavalla liittyvään informaatioon tarjoten lisätietoa tai täydentävää tietoa. Voi tukea käyttäjää omaksumaan ja oppimana jotakin uutta sisältöön liittyen. Johtaa helposti "informaation pirstoutumiseen" Global navigation Where Am I? Where Can I Go? Local navigation What's nearby? Where Can i Go? Contextual navigation What's related towhat's here? Where Can I Go? Kuva 1. Ns. upotetut navigointijärjestelmät (Rosenfelt & Morville 2002, 107). 8

9 Täydentävät navigointijärjestelmät (supplemental navigation systems) Täydentävät navigointijärjestelmät ( sisällysluettelo, hakemisto, sivustokartta, opastettu kierto, hakutoiminnot) nimensä mukaisesti täydentävät verkkosivuston perusnavigointijärjestelmää. (Vrt. Rosenfelt & Morville 1998, 2002; McGovern & Norton 2002) Sivustokartta tai sisällysluettelo Sivustokartan tarkoituksena on visualisoida käyttäjälle sivuston informaatiosisällön rakenne. Soveltuu erityisesti hierarkkisille sivustoille. Pienille, kaksi- tai kolmitasoisille sivustoilla ei välttämättä tarpeellinen. Rakenteen tulee heijastaa sivuston todellista rakennetta. Tulee tukea nopeaa, suoraa etenemistä haluttuun informaatiosisältöön. Ei saa sisältää liikaa (turhaa) informaatiota. Laajalla sivustolla tarvitsee tuekseen usein hakemiston (ja hakutoiminnon). Hakemistot Sisällön esittäminen aakkosjärjestyksessä avainsanojen tms. mukaan. Soveltuu erityisesti ei-hierarkkisille sivustoille. Toimii silloin kun käyttäjät tietävät tarkkaan mitä ovat etsimässä. Ongelmana on se, mikä on kulloinkin tarkoituksenmukainen indeksoitava informaatioelementti (sivu, tekstikappale, käsite) hyödyllistä on pohtia asiaa käyttäjän tarpeiden kannalta. Oppaat Useita eri muotoja: tutoriaalit, opastetut kierrokset, ns, mikroportaalit Arvokkaita uusille, noviisikäyttäjille Usein lineaarinen navigointi Voi sisältää myös näytönkaappauskuvia keskeisistä sivuista ja niitä selittäviä tekstejä Huomioitavaa toteutuksessa: Kierroksen tulee olla suhteellisen lyhyt. Tarpeen vaatiessa oppaalle on laadittava oma sisälysluettelo. Käyttäjän on voitava poistua missä vaiheessa kierrosta tahansa. Navigointilinkkien tulee sijaita aina samalla kohtaa sivua. Vastattava käyttäjän kysymyksiin. Edistyneet navigointijärjestelmät (advanced navigation approaches) Personointi (personalization): Käyttäjälle tarjotaan räätälöityjä sivuja perustuen käyttäjän käyttäytymisen, tarpeiden ja mieltymysten mallintamiseen.toisin sanoen pyritään päättelemään tai tekemään valistuneita arvauksia siitä, mitä käyttäjä tarvitsee. Mukauttaminen (customization): Käyttäjälle tarjotaan mahdollisuus kontrolloida sisältöjä, niiden esitystapoja ja liikkumisjärjestelmää. Käyttäjä kertoo mitä hän haluaa. Ongelmana on se, että käyttäjät eivät välttämättä halua kuluttaa aikaa mukuttamiseen. Toisaalta käyttäjät eivät myöskään tiedä mitä itse asiassa haluavat. Visualisointi (visualization): Navigoinnin tukemiseen on suunniteltu erilaisia dynaamisia ja visuaalisia järjestelmiä kuten esim. 9

10 Sosiaalinen navigointi (social navigation): Käyttäjä tukeutuu muiden käyttäjien jättämiin jälkiin punnitessaan etenemisvaihtoehtoja. Esimerkiksi 10 suostuinta artikkelia jne. Lähteet Design Matters. The difference between information design and information architecture [online], 2001, vol. 5, nro 2, [viitattu ]. Saatavilla pdf-muodossa: <URL: >. Folz, M Designing Navigable Information Spaces. Master s thesis. Cambridge (MA.): Massachusetts Institute of Technology. Kauhanen-Simanainen, A Informaatioarkkitehtuuri. Helsinki:Edita Prima Oy McGovern, G. & Norton, R Content critical - Gaining Competitive Advantages Through High-Quality Web Content. London: Prentice Hall. Mielonen, S. & Hintikka, K Web-palveluiden käytettävyys ja tuotanto [online]. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, Mediastudio, 1998 [viitattu ]. Saatavissa www-muodossa: <URL: >. Rosenfeld, L. & Morville, P Information Architecture. Cambridge: O Reilly & Associates Inc. Rosenfeld, L. & Morville, P Information Architecture for World Wide Web. 2 nd ed. Sebastopol: O Reilly Media Inc. 10