PRESIDENTINVAALIT, PÄÄMINISTERIVAALIT JA KANSALAISTEN JOHTAJUUSODOTUKSET. Heikki Paloheimo RELLU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PRESIDENTINVAALIT, PÄÄMINISTERIVAALIT JA KANSALAISTEN JOHTAJUUSODOTUKSET. Heikki Paloheimo RELLU"

Transkriptio

1 PRESIDENTINVAALIT, PÄÄMINISTERIVAALIT JA KANSALAISTEN JOHTAJUUSODOTUKSET Heikki Paloheimo RELLU

2 Semipresidentialismista parlamentarismiin: ilmenemismuodot Presidentin valtaoikeuksia on rajoitettu seuraavissa asioissa 1. Hallituksen muodostaminen 2. Hallituksen ero 3. Eduskunnan hajottaminen ja uusien vaalien määrääminen 4. Hallituksen lakiesitysten antaminen 5. Veto-oikeus lakien vahvistamisessa 6. Asetuksenanto-oikeus 7. Virkamiesten nimittäminen 8. Ulkopolitiikan johtaminen 9. Yleinen toimivalta hallitusasioissa

3 Semipresidentialismista parlamentarismiin: kehitystä selittävät tekijät 1. Suomen suhteet Neuvostoliittoon 2. Suomen jäsenyys Euroopan unionissa 3. Hallitusten aseman vakautuminen Ideologisten erojen lieveneminen Puolueiden koalitioitumiskapasiteetin lisääntyminen Puolueiden koalitiojouston lisääntyminen Hallitusten elinkaaren piteneminen

4 Poliittisen johtajuuden henkilöityminen 1. Parlamentaarinen areena Hallituksen sisäinen päätöksenteko Hallituksen ja parlamentin suhde Esityslistan ruuhkautuminen Politiikan teknistyminen ja teknokratisoituminen Päätöksenteon kansainvälistyminen 2. Puolueareena Puoluejohtajien aseman vahvistuminen puolueen sisäisessä päätöksenteossa 3. Kansainvälinen areena Huippukokouspolitiikka

5 Poliittisen johtajuuden henkilöityminen 4. Julkisuusareena Hallituslaitosten johtajan aseman vahvistuminen tiedotusvälinejulkisuudessa Persoonallisuuden merkitys televisioviestinnässä 5. Vaaliareena Puolueiden välisten aatteellisten erojen pieneneminen Puoluejohtajan näkyvyyden ja vastuun lisääntyminen vaalikampanjassa Äänestyskäyttäytymisen henkilöityminen

6 Kuinka paljon puolueen puheenjohtajan sopivuus pääministeriksi vaikutti äänestäjien puoluevalintaan vuoden 2003 eduskuntavaaleissa? % Vaikutti ratkaisevasti 14 Vaikutti paljon 21 Ei osaa sanoa 3 Vaikutti jonkin verran 24 Ei vaikuttanut lainkaan 40 Yhteensä (n) 100 (1268) Aineisto: Vuoden 2003 vaalitutkimus [FSD1260]

7 Puolueiden kannatus (%) niiden keskuudessa, jotka sanoivat, että heidän puoluevalintaansa vaikutti ratkaisevasti tai (melko) paljon se, että puolueella on hyvä puheenjohtaja Vuosi Puolue Yhteensä KESK SDP KOK VAS VIHR KD RKP PS Muu % n (222) (391) (317) (444)

8 Kolmen suurimman puolueen osuus äänistä eduskuntavaaleissa ja gallupkannatus maaliskuussa 2006 Kolmen suuren osuus äänistä % ,5 67,8 66, ,3 64, * 2006* = Taloustutkimuksen kannatusmittaus, syyskuu 2006

9 Miten poliittisen johtajuuden henkilöityminen vaikuttaa tasavallan presidentin ja pääministerin väliseen vallanjakoon Suomessa? 1. Perustuslain parlamentarisoituminen lisää kollektiivisen päätöksenteon (hallitus ja eduskunta) merkitystä yksilöpäätöksenteon (presidentti) kustannuksella 2. Yleisödemokratiakehityksen vahvistuminen lisää henkilöjohtajuuden roolia kollektiivisen päätöksenteon kustannuksella Presidentin ja pääministerin henkilöjohtajuuden edellytyksiin vaikuttavat 1. Kansalaisten odotukset ja osallistuminen 2. Poliittisen eliitin odotukset ja toiminta

10 Vahvaa poliittista johtajuutta ja hallituslaitosten välistä vallanjakoa koskevia mielipiteitä Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen Presidentin valtaa maamme poliittisessa päätöksenteossa tulisi lisätä Perustuslakia tulisi uudistaa niin, että ulkopolitiikan johtaminen siirretään pääministerin ja hallituksen tehtäväksi Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Ei osaa Yhteensä % % % % % % (n) (941) (941) (941)

11 Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden asioiden kunnioituksen 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % Täysin eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Vaikea sanoa Jokseenkin samaan mieltä Täysin samaa mieltä 0 % Lähdeaineisto: EVA:n kansalliset asennetutkimukset Ja vuoden 2006 presidentinvaalitutkimus

12 Mielipiteet tasavallan presidentin ja hallituksen määräysvallan sopivuudesta Vuosi Tasavallan presidentti Liian paljon valtaa Sopivasti valtaa Liian vähän valtaa Yhteensä % (n) (2430) (2459) (2338) (2154) (2092) Hallitus Liian paljon valtaa Sopivasti valtaa Liian vähän valtaa Yhteensä % (n) (2410) (2441) (2317) (2135) (2076)

13 PS 80 Presidentin asemaa tulisi vahvistaa samaa mieltä olevien osuus % Peruskoulu 70 Työntekijä Alempi toimihe nkilö Opiskelija Hyvät tiedot VAS Ylempi toimihe nkilö Mies Nainen Opisto KESK RKP Yrittäjä SDP 65- Eläkeläinen Ylempi opisto Huonot tiedot Ammattikoulu Keskitason tied ot KOK KD 30 VIHR Korkeakoulu Maanviljelijä Maamme kaipaa vahvoja johtajia samaa mieltä olevien osuus %

14 Poliittisen järjestelmän tyypit poliittisen johtajuuden ja kansalaisten osallistumistapojen mukaan Vahva henkilöjohtajuus Aktiivisesti käytetty suora demokratia edustuksellisen demokratian rinnalla Kansanäänestysdemokratia Edustuksellinen demokratia Eliittidemokratia Ei vahvaa henkilöjohtajuutta Osallistuva demokratia Puoluevetoinen demokratia

15 Erilaisten osallistumiskulttuurien kannatus sukupuolen ja iän mukaan Yhteensä Kansanäänestysdemokratian Eliittidemokratian Osallistuvan demokratian Puoluevetoisen demokratian % % % % % (n) Kaikki (914) Sukupuoli Mies (438) Nainen (476) Ikä (91) (128) (256) (258) (181)

16 Erilaisten osallistumiskulttuurien kannatus koulutuksen mukaan Yhteensä Kansanäänestysdemokratian Eliittidemokratian Osallistuvan demokratian Puoluevetoisen demokratian Korkeintaan peruskoulu % % % % % (n) (180) Ammattikoulu (192) Opisto (287) Ylempi opisto (119) Korkeakoulu (130)

17 Erilaisten osallistumiskulttuurien kannatus puoluekannan mukaan Yhteensä Kansanäänestysdemokratian Eliittidemokratian Osallistuvan demokratian Puoluevetoisen demokratian % % % % % (n) KESK (155) SDP (177) KOK (160) VAS (28) VIHR (62) KD (17) RKP (20) PS (7) Ei puoluekantaa (285)

18 Erilaisten osallistumiskulttuurien kannatus politiikkaa koskevan tietotason mukaan Yhteensä Kansanäänestysdemokratian Eliittidemokratian Osallistuvan demokratian Puoluevetoisen demokratian % % % % % (n) Hyvät tiedot (298) Keskitasoiset tiedot (266) Huonot tiedot (350)

19 Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioittamisen: Samaa mieltä olevien prosenttiosuus iän ja sukupuolen mukaan Ikäryhmä Miehet Naiset Yhteensä Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

20 Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioittamisen: Samaa mieltä olevien prosenttiosuus koulutuksen mukaan Kansakoulu 88 Ammattikoulu 89 Opisto 83 Ylempi opisto 84 Korkeakoulu 65 Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

21 Tärkeät yhteiskunnalliset kysymykset pitäisi entistä useammin päättää kansanäänestyksellä % Täysin samaa mieltä 38 Jokseenkin samaa mieltä 25 Jokseenkin eri mieltä 22 Täysin eri mieltä 13 En osaa sanoa 2 Yhteensä 100 (n) (941) Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

22 Tärkeät yhteiskunnalliset kysymykset pitäisi entistä useammin päättää kansanäänestyksellä: Samaa mieltä olevien prosenttiosuus iän ja sukupuolen mukaan Ikäryhmä Miehet Naiset Yhteensä Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

23 Tärkeät yhteiskunnalliset kysymykset pitäisi entistä useammin päättää kansanäänestyksellä: Samaa mieltä olevien prosenttiosuus koulutuksen ja sukupuolen mukaan Miehet Naiset Kansakoulu Ammattikoulu Opisto Ylempi opisto Korkeakoulu Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

24 Erilaisten osallistumistyylien vahvaa henkilöjohtajuutta ja kansanäänestysten käyttöä koskevien mielipiteiden perusteella % Yleisödemokratian 28 Osallistuvan demokratian 35 Eliittidemokratian 13 Puoluevetoisen demokratian 23 Yhteensä 99 (n) Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

25 Erilaisten osallistumistyylien kannatus sukupuolen ja iän mukaan Yleisödemokratian Osallistuvan demokratian Eliittidemokratian Puoluevetoisen demokratian Yhteensä % (n) Miehet (438) (36) (64) (126) (121) (89) Naiset (476) (53) (64) (130) (137) (92) Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

26 Erilaisten osallistumistyylien kannatus koulutuksen mukaan Yleisödemokratian Osallistuvan demokratian Eliittidemokratian Puoluevetoisen demokratian Yhteensä % (n) Kansakoulu (180) Ammattikoulu (192) Opisto (287) Ylempi opisto (119) Korkeakoulu (130) Yhteensä (908) Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

27 Erilaisten osallistumistyylien kannatus kuntatyypin mukaan Yleisödemokratian Osallistuvan demokratian Eliittidemokratian Puoluevetoisen demokratian Yhteensä % (n) Pääkaupunkiseutu (172) Muu kaupunkimainen kunta (396) Taajaan asuttu kunta (160) Maaseutumainen kunta (186) Yhteensä (914) Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

28 Semipresidentiaalinen ja parlamentaarinen henkilöjohtajuus Vahva henkilöjohtajuus Ei vahvaa henkilöjohtajuutta Lisää valtaa presidentille Vahva semipresidentiaalinen henkilöjohtajuus Semipresidentialismi Ei lisää valtaa presidentille Vahva parlamentaarinen henkilöjohtajuus Parlamentarismi tai osallistuva demokratia

29 Semipresidentiaalisen ja parlamentaarisen henkilöjohtajuuden kannatus koulutustason mukaan Vahva semipresidentiaalinen henkilöjohtajuus Vahva parlamentaarinen henkilöjohtajuus Parlamentarismi tai osallistuva demokratia Semipresidentialismi Yhteensä % (n) Kansakoulu (175) Ammattikoulu (182) Opisto (279) Ylempi opisto (117) Korkeakoulu (126) Yhteensä (879) Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

30 Semipresidentiaalisen ja parlamentaarisen henkilöjohtajuuden kannatus politiikka koskevan tietotason mukaan Vahva semipresidentiaalinen henkilöjohtajuus Vahva parlamentaarinen henkilöjohtajuus Parlamentarismi tai osallistuva demokratia Semipresidentialismi Yhteensä % (n) Heikot tiedot politiikasta (334) Keskitason tiedot politiikasta (254) Hyvät tiedot politiikasta (296) Yhteensä (884)

31 Kumpi oli Teille loppujen lopuksi tärkeämpi presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen valinnassa, puolue vai ehdokas? Ikäryhmä Puolue Ehdokas Ei osaa Yhteensä tärkeämpi tärkeämpi sanoa % (n) (74) (109) (231) (254) (178) Yhteensä (846) Aineisto: PV 2006, tammikuu 2006

32 Ehdokkaan valintaperusteet vaalin ensimmäisellä kierroksella vuoden 2006 presidentinvaaleissa: vaikutti ratkaisevasti (%) Kyky hoitaa maan asioita 36 Kyky ulkopolitiikassa 29 Kanta hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseen 26 Kanta Natoon 21 Mahdollisuudet tulla valituksi 20 Luonteenpiirteet 20 Kanta Suomen ongelmista 21 Kanta EU:hun 18 Puoluetausta 17 Kanta maailman ongelmista 16 Ehdokkaan esiintyminen tv:ssä 8 Ehdokkaan sukupuoli 3 Lähde: TNS gallup 2006

33 Ehdokkaan valintaperusteet vaalin toisella kierroksella vuoden 2006 presidentinvaaleissa: vaikutti ratkaisevasti (%) Äänesti HALONEN NIINISTÖ Ehdokkaan edustamat arvot yleensä 27% 27% Ehdokkaan poliittinen arvomaailma 15% 25% Puoluetausta 14% 22% Kanta Suomen ongelmista 12% 23% Kanta hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseen 21% 14% Kanta työelämän asioihin 16% 19% Kanta Natoon 17% 7% Luonteenpiirteet 10% 16% Kanta maailman ongelmista 12% 9% Ehdokkaan sukupuoli 4% 6% Ehdokkaan esiintyminen tv:ssä 2% 7% Lähde: TNS gallup 2006

34 Poliittisen eliitin vaikutus pääministerin ja presidentin henkilöjohtajuuteen 1. Poliittinen eliitti nousee puolueista 2. Puolueet pyörittävät parlamentaarista järjestelmää 3. Edustuksellisen demokratian valta-asemat vallataan yleisödemokratian olosuhteissa 4. Perustuslakiuudistuksen seurauksena presidentti on menettänyt edellytyksensä hallita poliittista eliittiä semipresidentiaalisen kauden tapaan 5. Puoluejohtajat kilpailevat johtajuusasemista parlamentaarisella areenalla 6. Parlamentaarisen henkilöjohtajuuden perspektiivistä presidentin aktiivinen vallankäyttö näyttäytyy häiriötekijänä, jota on rajoitettava tai koteloitava 7. Siksi monet puolueet suhtautuvat myönteisesti presidentin vallan rajoittamiseen entisestään

35 Kirjallisuutta Foley, Michael (1993): The Rise of the British Presidency. Manchester: Manchester University Press. LeDuc, Lawrence, Richard Niemi and Pippa Norris (toim. 2002): Comparing Democracies 2. New challenges in the study of elections and voting. London: SAGE Publications. Manin, Bernard (1997): The Principles of Representative Government. Cambridge: Cambridge University Press. Paloheimo, Heikki (2003): The Rising Power of Prime Minister in Finland. Scandinavian Political Studies N:o 3, 2003, s Paloheimo, Heikki (toim. 2005): Vaalit ja demokratia Suomessa. Porvoo Helsinki: SOY. Paloheimo, Heikki (2005): Finland: Let the Force Be with the Leader. But ho Is the Leader? Teoksessa Thomas Poguntke and Paul ebb (toim.): The Presidentialization of Politics. Oxford University Press 2005, s Poguntke, Thomas and Paul ebb (toim. 2005): The Presidentialisation of Politics: A comparative study of modern democracies. Oxford: Oxford University Press. attenberg, Martin P. (1991): The Rise of Candidate-centered Politics: Presidential elections of the 1980s. Cambridge, Mass.: Harvard University Press.

POLITIIKAN PRESIDENTIALISOITUMINEN JA HALLITUSLAITOSTEN VÄLINEN VALLANJAKO

POLITIIKAN PRESIDENTIALISOITUMINEN JA HALLITUSLAITOSTEN VÄLINEN VALLANJAKO POLITIIKAN PRESIDENTIALISOITUMINEN JA HALLITUSLAITOSTEN VÄLINEN VALLANJAKO Politiikan presidentialisoituminen ja hallituslaitosten välinen vallanjako Presidentinvaalit 2006 luento 11.4.2006 Heikki Paloheimo

Lisätiedot

Minkälaista demokratiaa kansalaiset haluavat? Millaista demokratiaa

Minkälaista demokratiaa kansalaiset haluavat? Millaista demokratiaa Minkälaista a kansalaiset haluavat? Heikki Paloheimo Millaista a suomalaiset Demokratia ja demokratisoituminen haluavat Emeritusprofessori Tatu Vanhasen 80-vuotisjuhlaseminaari 27.4.2009 Heikki Paloheimo

Lisätiedot

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.

Lisätiedot

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa ( % uskoo sen vaikuttavan ratkaisevasti tai melko paljon) sekä aatteellinen linja ( %) ovat tärkeimmät

Lisätiedot

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Ilmapuntari 5: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Puolue on eduskuntavaaleissa tärkeämpi kuin ehdokas. Enemmistö suomalaisista (6 %) ilmoittaa valinnan tapahtuvan

Lisätiedot

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä

Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,

Lisätiedot

Kuntavaalit kunnallisen demokratian ilmapuntarina

Kuntavaalit kunnallisen demokratian ilmapuntarina Kuntavaalit kunnallisen demokratian ilmapuntarina Kunnallistieteen päivät 11.-12.11.2004 Heikki Paloheimo Politiikan tutkimuksen laitos 30014 Tampereen yliopisto heikki.paloheimo@uta.fi Edustuksellisen

Lisätiedot

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI

MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Presidentinvaalit 2018 Ehdokkaan valintaperusteet vanhan ja uuden vaalitavan aikana Tampereen yliopisto

Presidentinvaalit 2018 Ehdokkaan valintaperusteet vanhan ja uuden vaalitavan aikana Tampereen yliopisto Presidentinvaalit 2018 Ehdokkaan valintaperusteet vanhan ja uuden vaalitavan aikana Tampereen yliopisto 26.10.2017 Heikki Paloheimo heikki.paloheimo@uta.fi 1 Presidentin ja hallituksen välinen vallanjako

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01 TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Äänestäjille puolue tärkeämpi kuin ehdokas KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntaritutkimuksessa kurkistettiin äänestämiseen eduskuntavaaleissa.

Lisätiedot

Kolme viidestä äänestää varmasti puolue ehdokasta tärkeämpi

Kolme viidestä äänestää varmasti puolue ehdokasta tärkeämpi TUTKIMUSOSIO Kolme viidestä äänestää varmasti puolue ehdokasta tärkeämpi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa joulukuun Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä ensi huhtikuun

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja A, ESPOO, Finland, tel. int+-

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit

Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

FSD2131. Presidentinvaalit 2006 ja demokratiaindikaattorit. Koodikirja

FSD2131. Presidentinvaalit 2006 ja demokratiaindikaattorit. Koodikirja FSD2131 Presidentinvaalit 2006 ja demokratiaindikaattorit Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2006 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Presidentinvaalit

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS

KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen

Lisätiedot

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää

Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien

Lisätiedot

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet

Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Edustuksellisen demokratian uhat ja mahdollisuudet Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman avausseminaari 16.3.2004 Heikki Paloheimo Valtio-opin laitos 20014 Turun yliopisto heikki.paloheimo@utu.fi Äänestysaktiivisuus

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja

Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1040 Presidentinvaalit 2000, 1. kierros Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Hallitus ja irtisanominen 201 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Kantar TNS:n Gallup Kanavalla. Kyseessä on yhtiön viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Oletteko seuraavista presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä väittämistä samaa mieltä vai eri mieltä?

Oletteko seuraavista presidentin valtaoikeuksiin liittyvistä väittämistä samaa mieltä vai eri mieltä? TALOUSTUTKIMUS OY 20091217 09:07:49 TYÖ 2451.11 TAULUKKO 17017 ss VER % Telebus vko 50B-51A/2009 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4

1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: JOHDANTO... MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... Sivu LIITEKUVAT... Kantar TNS Oy, Miestentie C, 0 ESPOO, Finland,

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019

Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Kunnanvaltuutetut EU-vaaliehdokkaina 2019 Liitetiedot Kuntaliiton tiedotteeseen 14.5.2019 Lähde: https://tulospalvelu.vaalit.fi/epv-2019/fi/ehd_listat_kokomaa.htm, tiedot poimittu 26.4.2019 Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista

Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää

Lisätiedot

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Äänestystutkimus. Syksy 2006 Äänestystutkimus Syksy Lokakuu Tilaukset: SAK puh. + SAK Äänestystutkimus syksy ÄÄNESTYSTUTKIMUS TNS Gallup Oy on tutkinut SAK:n toimeksiannosta äänestysikäisen väestön äänestysaikeita ja suhtautumista

Lisätiedot

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin?

1) Vaalien henkilöityminen ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut ehdokkaaksi asettumiseen ja kampanjointiin? A3.2.2. Parlamentti, presidentti, hallitus 12.2.2015 (VARES) Diamond 1) Demokratian toteutumisen vaikeus Latinalaisessa Amerikassa 2) Suhteellisen vaalitavan vaikeus Etelä-Afrikassa ja Namibiassa Jyränki

Lisätiedot

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ

KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Tiedote KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Kolme neljästä katsoo, että lasten päivähoidon (%), nuorisotyön (%) ja liikunnan (%) järjestäminen kuuluvat kunnan vastuulle, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA Aatteellisilla tekijöillä (2 % vaikutti ratkaisevasti tai paljon), perinteillä sekä mielikuvilla puolueen harjoittamasta politiikasta

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2263 Eduskuntavaalit 2007: pienet vaalipiirit Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET

YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET YHTEISKUNTAOPPI 9. LUOKKA: POLITIIKKA JA PUOLUEET Tapio Manni Saarnilaakson koulu Espoo tapio.manni@gmail.com Euroopan Unionin Kotouttamisrahasto osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Politiikka on yhteisten

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1043 Europarlamenttivaalit 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA

Julkaistavissa klo HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA Julkaistavissa.. klo 00.0 HYVÄ VALTUUTETTU ON ITSENÄINEN JA AJAA KOKO KUNNAN ETUA Hyvän kunnanvaltuutetun tulee ennen muuta olla erottuvan itsenäinen ( % vastaajista on tätä mieltä), ajaa koko kunnan etua

Lisätiedot

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte?

1. Jos seuraavat henkilöt olisivat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestäisitte? TALOUSTUTKIMUS OY 20110728 08:06:08 TYÖ 2630.11 TAULUKKO 9015 np VER % Telebus vko 27A-30A/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017

KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017 KYSELYLOMAKE: FSD3192 SUOMALAISTEN DEMOKRATIAKÄSITYKSIÄ JA YHTEISKUN- NALLISIA MIELIPITEITÄ 2017 QUESTIONNAIRE: FSD3192 FINNISH VIEWS OF DEMOCRACY AND POLITICAL ISSUES 2017 Tämä kyselylomake on osa yllä

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1019 Kannatusmittaustutkimus 1994, osa 1 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen

Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2008 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 008 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: 7556 TNS Gallup, Itätuulenkuja 10, 0100 Espoo, puh. (09) 61 0 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu

Lisätiedot

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte?

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20111215 09:14:42 TYÖ 2650.15 TAULUKKO 9015 ss VER % Telebus vko 48B-50B½/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

VALTIO-OPPI 2015-2017

VALTIO-OPPI 2015-2017 VALTIO-OPPI 2015-2017 1 HUOM! Tutkintovaatimukset 2015-2017 otetaan käyttöön 1.9.2015 alkaen. Kesätentissä 8.8.2015 ovat vielä voimassa 2012-2015 vaatimukset. Vanhojen vaatimusten mukaisia esseitä voi

Lisätiedot

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut

Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2355 Kansalaiskeskustelu ydinvoimasta 2006 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy

Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME MIELIPITEET ALKON JA PÄIVITTÄISTAVARAKAUPAN YHTEISTYÖN LAAJENTAMISESTA

Lisätiedot

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys TALOUSTUTKIMUS OY 20140425 09:29:36 TYÖ 000012062.15 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 16Ake-17A/2014 +paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu

Lisätiedot

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte

Jos presidentinvaalien toisella kierroksella olisivat vastakkain, niin kumpaa heistä äänestäisitte TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 08:55:17 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 2-3/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 09:05:52 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA

ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA TIEDOTE ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT EN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA Enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että kuntaväen palkkoja ei pitäisi seuraavissa tuloneuvotteluissa

Lisätiedot

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen.

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen. Hyviä terveyspalveluita saa, kun sinne pääsee Missä kaikkialla saa nykyisin hyvää hoitoa? Tätä tiedusteltiin kansalaisilta monivalintakysymyksellä. Vastaajat arvioivat yksityisiä ja julkisia sairaaloita,

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte?

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20120104 09:02:34 TYÖ 2701.12 TAULUKKO 9015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Onko tämänhetkinen ehdokasvalintanne presidentinvaalissa...

Onko tämänhetkinen ehdokasvalintanne presidentinvaalissa... TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 08:54:07 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9020 ss VER % Telebus vko 2-3/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1* TALOUSTUTKIMUS OY 20120330 09:43:06 TYÖ 2713.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1020 Kannatusmittaustutkimus 1994, osa 2 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30*

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30* TALOUSTUTKIMUS OY 20101210 09:01:11 TYÖ 2549.11 TAULUKKO 21015 ss VER % Telebus vko 48B-49A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn asian yrit eläke koti 25

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Pitkällä aikavälillä vuosittaisen sääntelyn määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Suuntaus on sama myös muissa kehittyvissä maissa.

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa Kansalaismielipide ja kunnat selvitettiin hyvän kansanedustajaehdokkaan ominaisuuksia. Kansalaisten tehtävänä

Lisätiedot

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista

Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista Tietoja Manner-Suomen kuntien valtuuston ja hallituksen puheenjohtajista 1.6.2017 alkaneella valtuustokaudella sekä vertailutietoa edellisiltä valtuustokausilta Sirkka-Liisa Piipponen & Marianne Pekola-Sjöblom

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018 SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta

Lisätiedot

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää

Lisätiedot

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3 TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu Luottamuspuntari tammikuu 0 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 0 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar TNS Oy:n erikseen rekrytoitu viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen?

1. Suomeen on parhaillaan rakenteilla viides ydinvoimareaktori. Kannatatteko viidennen reaktorin lisäksi lisäydinvoiman rakentamista Suomeen? TALOUSTUTKIMUS OY 20090219 08:57:12 TYÖ 2408.12 TAULUKKO 7012 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Onko tämänhetkinen valintanne tammikuun vaaleja ajatellen...

Onko tämänhetkinen valintanne tammikuun vaaleja ajatellen... TALOUSTUTKIMUS OY 20120104 08:56:30 TYÖ 2701.11 TAULUKKO 9018 ss VER % Telebus vko 52A/2011-1A/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne

Aineistonrakenne Telebus vko 38A-38B/2008 (.000) n= % N= % Kaikki Taustatiedot. Elämäntilanne TALOUSTUTKIMUS OY 20080919 09:10:34 TYÖ 2338.21 TAULUKKO 2002 ss N-LUVUT Aineistonrakenne Painottamaton Painotettu (.000) n= % N= % Kaikki 1008 100 4156 100 Taustatiedot Sukupuoli Nainen 505 50 2095 50

Lisätiedot

Base unweighted Base weighted

Base unweighted Base weighted 16203 Telebus 15 2017 Taloustutkimus Oy All interviews Total Sukupuoli Nainen Mies 15-24 Base unweighted 500 250 250 62 Base weighted 4285 2150 2135 596 Na1. Luettelen seuraavaksi joitakin tähän aikaan

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2007

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2007 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 00 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: TNS Gallup, Itätuulenkuja 0, 000 Espoo, puh. (0) 00 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2006

Kauppojen aukioloaikatutkimus. Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 2006 Kauppojen aukioloaikatutkimus Päivittäistavarakauppa ry Syyskuu 00 Tutkija: Pauli Minkkinen Työnro: TNS Gallup, Itätuulenkuja 0, 000 Espoo, puh. (0) 00 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1048 Nuoret ja presidentinvaalit 2000 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20101222 13:18:38 TYÖ 2551.25 TAULUKKO 16015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus

Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus TUTKIMUSOSIO JULKAISTAVISSA..1 Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus Suomalaisten enemmistö odottaa kehityksen kulkevan maassamme vääjäämättömästi

Lisätiedot

Eduskuntavaaleissa halutaan vaikuttaa etenkin sairaiden ja vanhusten hoitoon sekä nuorten syrjäytymiseen

Eduskuntavaaleissa halutaan vaikuttaa etenkin sairaiden ja vanhusten hoitoon sekä nuorten syrjäytymiseen TUTKIMUSOSIO Eduskuntavaaleissa halutaan vaikuttaa etenkin sairaiden ja vanhusten hoitoon sekä nuorten syrjäytymiseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin

Lisätiedot

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011 Työelämä ja ammattiyhdistysliike Työelämä ja ammattiyhdistysliike Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten suhtautumista työelämää ja sopimustoimintaa koskeviin ehdotuksiin. Samassa yhteydessä

Lisätiedot