Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan"

Transkriptio

1 Ilmapuntari 5: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Puolue on eduskuntavaaleissa tärkeämpi kuin ehdokas. Enemmistö suomalaisista (6 %) ilmoittaa valinnan tapahtuvan ensisijaisesti oikean puolueen kautta. Edellisissä vaaleissa vastaava luku oli 68%. Reilu neljännes ( %) kuitenkin uskoo nyt valitsevansa parhaan ehdokkaan välittämättä puoluekannasta. KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 5 Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä puolueista ja äänestämisestä eduskuntavaaleissa. Tutkimuksessa kurkistettiin lähemmin äänestämiseen eduskuntavaaleissa. Vastaajilta tiedusteltiin, valitsisiko hän eduskuntavaaleissa ehdokkaan välittämättä hänen puoluekannasta vai valitsisiko ensin puolueen ja sen listoilta parhaan ehdokkaan. Sen jälkeen molemmille ryhmille esitettiin lista puolue- tai ehdokasvalinnan perusteista ja pyydettiin valitsemaan korkeintaan viisi todella tärkeintä asiaa. Puolueen julkituoma arvomaailma valintatekijöistä kaikkein tärkein Puoluevalinnan perustelujen kärki osoittaa, että puolueiden julkituomilla arvoilla (7 %) on suuri merkitys niiden keskuudessa, jotka valitsevat puolueen ennen ehdokasta. Pätevät ihmiset, jotka kykenevät tekemään valtakunnallisia päätöksiä nousi kakkoseksi ( %). Myös hyvä linja viimeaikaisissa asiakysymyksissa (46 %) on tärkeä. Paikalliset kiistakysymykset ( %), halu näpäyttää hallitusvastuussa olevia (7 %) tai pärjääminen vaalitenteissä (8 %) olivat häntäpäässä tärkeysjärjerstyksessä. Tuloksista voi yleisesti päätellä, että puolueen arvojen tulee vastata äänestäjän arvomaailmaa, asiakysymyksissä pitäisi kyetä vastaamaan kansalaisten odotuksiin ja pystyä vaalimaan sen sosiaaliryhmän etuja, johon äänestäjä kokee kuuluvansa. Puolueen toiminta edellisen neljän vuoden aikana ei saisi olla ristiriidassa kannattajan odotusten kanssa. Suhteellisen monen äänestäjän mielestä tärkeisiin puoluevalinnan perusteisiin kuuluu halu vaikuttaa tulevan hallituksen kokoonpanoon ( %). Tätä mieltä ovat erityisesti miehet, keski-ikäiset, ylemmät toimihenkilöt, työttömät sekä kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat. Tätä tekijää painottavat myös ne, jotka ovat varmoja, että eivät tule äänestämään eduskuntavaaleissa. Haussa uskottava, luotettava ja tärkeitä asioita ajava ehdokas Selvästi merkittävimmät tekijät ovat ehdokkaan uskottavuus ja luotettavuus (78 %), kyky ajaa ja puolustaa yhteiskunnan kehityksen kannalta tärkeitä asioita (78 %) sekä selkeä käsitys ehdokkaasta henkilönä ja ihmisenä (57 %). Uskottava ehdokas on yhdistelmä monia eri ominaisuuksia. Hänen tulisi edustaa samanlaista arvomaailmaa ja asioita kuin äänestäjä. Tämän lisäksi poliittisesta kokemuksesta, laajasta

2 2 verkostoitumisesta ja mediajulkisuudesta on hyötyä. Haitaksi ei ole sekään, että ehdokkaalla on etukäteen arvioituna mahdollisuuksia tulla valituksi. Osalle äänestäjistä ( %) vaalikoneen tarjoama tieto kuuluu tärkeimpien valintakriteerien joukkoon. Tämä luonnollisesti helpottaa äänestäjiä, jos ei ole etukäteistietoa ehdokkaan suhtautumisesta äänestäjien kannalta tärkeisiin asiakysymyksiin. Vaalikone saattaa olla ehdokasvalinnassa jopa ratkaisevin tekijä niiden kohdalla, jotka ovat nuorempaa osaa väestöstä, toimihenkilöitä ja ovat epätietoisia puoluekannastaan. Ehdokasvalintaa painottavia löytyy keskimäärää jonkin verran enemmän keski-ikäisten, alempien toimihenkilöiden, työntekijöiden ja yrittäjien parista. Tyypillisesti nämä ihmiset ovat sellaisia, jotka sijoittavat itsensä vasemmisto-oikeistoakselilla keskelle ja ovat epätietoisia puoluekannastaan. Kokoomuksen ja keskustan kannattajien keskuudessa on muita enemmän niitä, jotka sanovat valitsevansa ehdokkaan riippumatta puoluekannasta. SDP:n, perussuomalaisten ja vihreiden kannattajat ovat muita useammin taipuvaisia valitsemaan ensin puolueen ja etsimään sen listoilta parhaan ehdokkaan. Epätietoiset äänestäjät kiinnittävät huomiota puolueen linjaan asiakysymyksissä ja vaalilupauksiin Puoluekannan mukaiset erot ovat tuntuvia. Seuraavaan on koottu puolueittain ne valintatekijät, joita kannattajat pitävät keskimääräistä tärkeämpinä asioina ratkaisuja tehdessään. Kokoomuksen kannattajat pitävät keskimääräistä tärkeämpänä: - Puolueella on monia päteviä ihmisiä tekemään valtakunnallisia päätöksiä - On puolueen vakituinen, uskollinen kannattaja - Halu vaikuttaa maan tulevaan hallituskoostumukseen SDP:n kannattajat pitävät keskimääräistä tärkeämpänä: - Puolue ajaa sen ammatti- tai sosiaaliryhmän etuja, johon itse kuuluu - On puolueen vakituinen, uskollinen kannattaja - Puolueen toiminta neljän vuoden aikana Perussuomalaisten kannattajat pitävät keskimääräistä tärkeämpänä: - Puolueella on hyvä linja monissa viime aikoina esillä olleissa asiakysymyksissä - Halu vaikuttaa maan tulevaan hallituskoostumukseen - Halu näpäyttää hallitusvastuussa olevia Keskustan kannattajat pitävät keskimääräistä tärkeämpänä: - Puolueella on monia päteviä ihmisiä tekemään valtakunnallisia päätöksiä - Puolueella on hyvä linja monissa viime aikoina esillä olleissa asiakysymyksissä - Puolueella on hyvä puheenjohtaja Vasemmistoliiton kannattajat pitävät keskimääräistä tärkeämpänä: - Puolueen arvomaailma - Puolue ajaa sen ammatti- tai sosiaaliryhmän etuja, johon itse kuuluu - Puolueen lupaukset tulevalle neljälle seuraavalle vuodelle Vihreiden kannattajat pitävät keskimääräistä tärkeämpänä: - Puolueen arvomaailma - Puolueella on hyvä linja monissa viime aikoina esillä olleissa asiakysymyksissä - On puolueen vakituinen, uskollinen kannattaja

3 3 Puoluekannastaan epätietoiset pitävät keskimääräistä tärkeämpänä: - Puolueella on hyvä linja monissa viime aikoina esillä olleissa asiakysymyksissä - Puolueen lupaukset tulevalle neljälle seuraavalle vuodelle - Puolue ajaa sen ammatti- tai sosiaaliryhmän etuja, johon itse kuuluu Tutkimuksen toteutus: Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla Haastatteluja tehtiin yhteensä.022. Vastaajat edustavat maamme 8-75 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuunottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, Kuvio 9. JOS KÄY ENSI HUHTIKUUSSA ÄÄNESTÄMÄSSÄ EDUSKUNTAVAALEISSA, NIIN MITEN MENETTELEE (%). Valitsee parhaan ehdokkaan välittämättä hänen puoluekannastaan Valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Kuvio 9t. PUOLUE VAI EHDOKAS ENSIN: ÄÄNESTÄNEIDEN NÄKEMYKSET VUONNA VAALIN JÄLKEEN JA ÄÄNIOIKEUTETTUJEN ARVIOT ENNEN 5 VAALEJA (%). Valitsin/valitsen parhaan ehdokkaan välittämättä hänen puoluekannastaan 5 Valitsin/valitsen ensin puolueen ja etsin sen listoilta parhaan ehdokkaan

4 4

5 5 Kuvio 2. MITKÄ ASIAT OVAT TODELLA TÄRKEITÄ, KUN TEKEE RATKAISUN PUOLUEESTA, JOTA ÄÄNESTÄÄ (viisi tärkeintä; puolueen ennen ehdokasta valitsevista, %). Puolueen arvomaailma Monia päteviä ihmisiä tekemään valtakunnall. päätöksiä Hyvä linja monissa viime aik. esillä olleissa asiakysym. Ajaa sen ammatti- tai sos.ryhmän etuja, johon itse kuuluu Halu vaikuttaa maan tulevaan hallituskoostumukseen Puolueen toiminta neljän vuoden aikana On puolueen vakituinen, uskollinen kannattaja Puolueella on hyvä puheenjohtaja Puolueen lupaukset tulevalle neljälle seuraav. vuodelle Puolueen julkikuva yleensä Puolueen edustajien esiintyminen julkisuudessa Halu vaikuttaa pääministerin valintaan Puolueen edustajien esiintyminen vaalitenteissä Halu näpäyttää hallitusvastuussa olevia Jokin paikallinen kiistakysymys tai asia Jokin muu asia

6 6 Kuvio 2s. MITKÄ ASIAT OVAT TODELLA TÄRKEITÄ, KUN TEKEE RATKAISUN PUOLUEESTA, JOTA ÄÄNESTÄÄ (viisi tärkeintä; puolueen ennen ehdokasta valitsevista, %). Puolueen arvomaailma Monia päteviä ihmisiä tekemään valtakunnall. päätöksiä Hyvä linja monissa viime aik. esillä olleissa asiakysym. Ajaa sen ammatti- tai sos.ryhmän etuja, johon itse kuuluu Puolueen julkikuva yleensä Puolueen toiminta neljän vuoden aikana Puolueen lupaukset tulevalle neljälle seuraav. vuodelle Halu vaikuttaa maan tulevaan hallituskoostumukseen On puolueen vakituinen, uskollinen kannattaja Puolueella on hyvä puheenjohtaja Puolueen edustajien esiintyminen julkisuudessa Halu vaikuttaa pääministerin valintaan Puolueen edustajien esiintyminen vaalitenteissä Halu näpäyttää hallitusvastuussa olevia Jokin paikallinen kiistakysymys tai asia Jokin muu asia NAISET MIEHET

7 7 Kuvio 2-. TÄRKEÄT ASIAT KUN TEKEE RATKAISUN PUOLU- EESTA: PUOLUE AJAA SEN AMMATTI- TAI SOSI- AALIRYHMÄN ETUJA, JOHON ITSE KUULUU (puolueen ennen ehdokasta valitsevista, %). Kaikki Nainen Mies Alle 30 vuotta vuotta vuotta vuotta Yli 59 vuotta Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK Akava STTK Pääkaupunkiseutu Kaupunkimainen kunta Taajaan asuttu Maaseutumainen Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Alle Yli KOK SDP PS KESK VASL VIHR Muut yht Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka

8 8

9 9 Kuvio 2-0. TÄRKEÄT ASIAT KUN TEKEE RATKAISUN PUO- LUEESTA: HALU VAIKUTTAA MAAN TULEVAAN HALLITUSKOOSTUMUKSEEN (puolueen ennen ehdokasta valitsevista, %). Kaikki Nainen Mies 38 Alle 30 vuotta vuotta vuotta vuotta Yli 59 vuotta 22 Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK Akava STTK Pääkaupunkiseutu Kaupunkimainen kunta Taajaan asuttu Maaseutumainen Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Alle Yli KOK SDP PS KESK VASL VIHR Muut yht Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka

10 0

11 Kuvio 2-. TÄRKEÄT ASIAT KUN TEKEE RATKAISUN PUO- LUEESTA: PUOLUEELLA ON HYVÄ LINJA MONIS- SA VIIME AIKOINA ESILLÄ OLLEISSA ASIAKYSY- MYKSISSÄ (puolueen ennen ehdokasta valitsevista, %). Kaikki 46 Nainen Mies Alle 30 vuotta vuotta vuotta vuotta Yli 59 vuotta Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK Akava STTK Pääkaupunkiseutu Kaupunkimainen kunta Taajaan asuttu Maaseutumainen Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Alle Yli KOK SDP PS KESK VASL VIHR Muut yht Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka

12 2 Kuvio 0. MITKÄ ASIAT OVAT TODELLA TÄRKEITÄ, KUN TEKEE RATKAISUN EHDOKKAASTA, JOTA ÄÄNESTÄÄ (viisi tärkeintä; ehdokkaan ennen puoluetta valitsevista, %). Uskottavuus ja luotettavuus Ajaa ja puolustaa yhteisk. kehit. kannalta tärkeitä asioita Selkeä käsitys ehdokkaasta henkilönä ja ihmisenä Vaalikoneen tarjoama tulos Ehdokkaalla on vankka poliittinen kokemus Ehdokkaalla on mahdollisuus tulla valituksi Ehdokkaan ikä 3 Ehdokkaalla on laajat suhdeverkostot Esiintyminen perinteisissä medioissa (sanomal., tv) 0 Värikkäät, rohkeat kannanotot ja linjaukset 0 Vetovoimaisuus, karismaattisuus 8 Ehdokkaan sukupuoli On äänestänyt samaa henkilöä aiemminkin Aktiivisuus uusissa medioissa (some) Ystävien, tuttujen suositukset Ehdokkaan vaalimainonta Jokin muu asia

13 3 Kuvio 0s. MITKÄ ASIAT OVAT TODELLA TÄRKEITÄ, KUN TEKEE RATKAISUN EHDOKKAASTA, JOTA ÄÄNESTÄÄ (viisi tärkeintä; ehdokkaan ennen puoluetta valitsevista, %). Ajaa ja puolustaa yhteisk. kehit. kannalta tärkeitä asioita Uskottavuus ja luotettavuus Selkeä käsitys ehdokkaasta henkilönä ja ihmisenä Vaalikoneen tarjoama tulos Ehdokkaalla on vankka poliittinen kokemus Ehdokkaalla on mahdollisuus tulla valituksi Ehdokkaan ikä Esiintyminen perinteisissä medioissa (sanomal., tv) Ehdokkaalla on laajat suhdeverkostot Värikkäät, rohkeat kannanotot ja linjaukset Ehdokkaan sukupuoli Vetovoimaisuus, karismaattisuus Aktiivisuus uusissa medioissa (some) On äänestänyt samaa henkilöä aiemminkin Ehdokkaan vaalimainonta Ystävien, tuttujen suositukset Jokin muu asia NAISET MIEHET

14 Kuvio 0-3. TÄRKEÄT ASIAT KUN TEKEE RATKAISUN EHDOK- KAASTA: EHDOKKAALLA ON VANKKA POLIITTI- NEN KOKEMUS (ehdokkaan ennen puoluetta valitsevista, %). Kaikki Nainen Mies Alle 30 vuotta vuotta vuotta vuotta Yli 59 vuotta Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen 26 Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK Akava STTK Pääkaupunkiseutu Kaupunkimainen kunta Taajaan asuttu Maaseutumainen 8 28 Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Alle Yli KOK SDP PS KESK VASL VIHR Muut yht Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka

15 5 Kuvio 0-5. TÄRKEÄT ASIAT KUN TEKEE RATKAISUN EHDOK- KAASTA: SELKEÄ KÄSITYS EHDOKKAASTA HEN- KILÖNÄ JA IHMISENÄ (ehdokkaan ennen puoluetta valitsevista, %). Kaikki 57 Nainen Mies Alle 30 vuotta vuotta vuotta vuotta Yli 59 vuotta Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK Akava STTK Pääkaupunkiseutu Kaupunkimainen kunta Taajaan asuttu Maaseutumainen Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi Alle Yli KOK SDP PS KESK VASL VIHR Muut yht Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka

16 6 Kuvio 0-6. TÄRKEÄT ASIAT KUN TEKEE RATKAISUN EHDOK- KAASTA: EHDOKKAALLA ON MAHDOLLISUUS TUL- LA VALITUKSI (ehdokkaan ennen puoluetta valitsevista, %). Kaikki Nainen Mies Alle 30 vuotta vuotta vuotta vuotta Yli 59 vuotta Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen 3 Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK Akava STTK 3 Pääkaupunkiseutu Kaupunkimainen kunta Taajaan asuttu Maaseutumainen Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi 7 Alle Yli KOK SDP PS KESK VASL VIHR Muut yht Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka

17 7 Kuvio 0-. TÄRKEÄT ASIAT KUN TEKEE RATKAISUN EHDOK- KAASTA: VAALIKONEEN TARJOAMA TULOS (ehdokkaan ennen puoluetta valitsevista, %). Kaikki Nainen Mies Alle 30 vuotta vuotta vuotta vuotta Yli 59 vuotta Peruskoulutus Muu koulutus Akateeminen Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK Akava STTK 7 4 Pääkaupunkiseutu Kaupunkimainen kunta Taajaan asuttu Maaseutumainen Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi 8 30 Alle Yli KOK SDP PS KESK VASL VIHR Muut yht Työväenluokka Alempi keskiluokka Ylempi keskiluokka

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla

Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.

Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Pitkällä aikavälillä vuosittaisen sääntelyn määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Suuntaus on sama myös muissa kehittyvissä maissa.

Lisätiedot

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa

Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa Kansalaiset: Vaalien painopiste sisäpolitiikassa KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa Kansalaismielipide ja kunnat selvitettiin hyvän kansanedustajaehdokkaan ominaisuuksia. Kansalaisten tehtävänä

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014 RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Äänestystutkimus. Syksy 2006

Äänestystutkimus. Syksy 2006 Äänestystutkimus Syksy Lokakuu Tilaukset: SAK puh. + SAK Äänestystutkimus syksy ÄÄNESTYSTUTKIMUS TNS Gallup Oy on tutkinut SAK:n toimeksiannosta äänestysikäisen väestön äänestysaikeita ja suhtautumista

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi

Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä

Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä Kansalaisten kärki hallitukselle: Sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntatalous ja tuotantotapojen uudistaminen tärkeintä Kansalaisten tavoitteet asettuvat tasaisesti laskevaan järjestykseen. Odotukset hajaantuvat

Lisätiedot

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.

Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat. KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista

Lisätiedot

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen.

Nuorten ikäluokkien keskuudessa ilmenee keskimäärää enemmän luottamusta yksityisen hoidon hyvyyteen. Ikääntyneet uskovat julkiseen. Hyviä terveyspalveluita saa, kun sinne pääsee Missä kaikkialla saa nykyisin hyvää hoitoa? Tätä tiedusteltiin kansalaisilta monivalintakysymyksellä. Vastaajat arvioivat yksityisiä ja julkisia sairaaloita,

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011

Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011 Työelämä ja ammattiyhdistysliike Työelämä ja ammattiyhdistysliike Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten suhtautumista työelämää ja sopimustoimintaa koskeviin ehdotuksiin. Samassa yhteydessä

Lisätiedot

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa

Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa TNS Gallup Oy on selvittänyt SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten arvioita työssä jaksamisesta sekä suhtautumista

Lisätiedot

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019? Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010

TALOUSTUTKIMUS OY TYÖNTEKIJÖIDEN N=1010 TALOUSTUTKIMUS OY 8. 1.10.01 10 01 TYÖNTEKIJÖIDEN OIKEUS KOULUTUKSEEN N=1010 Tiedättekö, että raamisopimuksessa sovittiin työntekijöiden oikeudesta kolmeen koulutuspäivään vuodessa? (%) Kaikki 5 En Kyllä

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE

KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KANNATTAA SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUEIDEN VASTUULLE KANSALAISET: LÄHES JOKA TOINEN KAN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN SIIRTÄMISTÄ UUSIEN ITSEHALLINTOALUDEN TUULLE Maan hallitus on valmistelemassa korkeintaan itsehallintoalueen perustamista Suomeen, joiden

Lisätiedot

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta JULKAISTAVISSA 13.. KLO 01.00 JÄLKEEN KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta Kunnan lainanoton lisääminen sai vähiten kannatusta keinona tasapainottaa taloutta. Tämä käy

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1043 Europarlamenttivaalit 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta

Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta JULKAISTAVISSA.. KLO. JÄLKEEN Kansalaiset: Ylen ja Suomen tietotoimiston uutisointi luotettavinta Median keskinäisessä mittelössä uutisoinnin luotettavuudessa kärkeen asettuvat Ylen TV uutiset ( % arvioi

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS

Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten

Lisätiedot

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen

Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea

Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Julkaistavissa.. klo. jälkeen Kansalaismielipide: Puolet leikkaisi lapsilisiä ja kotihoidon tukea Puolet suomalaisista säilyttäisi lapsilisien ja kotihoidon tuen oikeudet ennallaan ja toinen puoli tiukentaisi

Lisätiedot

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1*

Kyllä 87 85* 88* 91* 92* 88 82* 86 89* 82* 93* 85* 91* Ei 10 11 9 7* 7* 10 13* 11 10 13* 4* 12* 8* Ei osaa sanoa 3 3* 2* 2 1* 2* 4* 3 2* 5* 2 4* 1* TALOUSTUTKIMUS OY 20120330 09:43:06 TYÖ 2713.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Onko tämänhetkinen ehdokasvalintanne presidentinvaalissa...

Onko tämänhetkinen ehdokasvalintanne presidentinvaalissa... TALOUSTUTKIMUS OY 20120119 08:54:07 TYÖ 2703.13 TAULUKKO 9020 ss VER % Telebus vko 2-3/2012 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:09:07 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9017 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa

VASL SDP KESK KOK Vihreä RKP KD Perus muu ei Liitto suoma osaa TALOUSTUTKIMUS OY 20101222 13:18:38 TYÖ 2551.25 TAULUKKO 16015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Mitkä puolueet maan hallitukseen?

Mitkä puolueet maan hallitukseen? Mitkä puolueet maan hallitukseen? Enemmistö haluaa keskustan ja :n maan seuraavaan hallitukseen Näkemyksiä maamme puolueista kartoitettiin tutkimuksessa kysymyksenasettelulla, jossa vastaajien tuli nimetä

Lisätiedot

PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA 2010: TUTKIMUSTIIVISTELMÄ

PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA 2010: TUTKIMUSTIIVISTELMÄ PUOLUEBAROMETRI MARRASKUUSSA : TUTKIMUSTIIVISTELMÄ JOHDANTO Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jonka tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten käsityksiä hallituksen toiminnasta, puolueista

Lisätiedot

MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%).

MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%). Kuvio. MITEN TÄRKEÄNÄ PITÄÄ ERI ASIOIHIN VAIKUTTAMISTA MAALISKUUN EDUSKUNTAVAALEISSA (%). ERITTÄIN TÄRKEÄ MELKO TÄRKEÄ EI OSAA SANOA EI JUURI- KAAN TÄRK. EI LAINK. TÄRKEÄ 0 25 50 5 0 Suomen Gallup Oy 0

Lisätiedot

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228

18-79 vuotiaat Painottamaton n= 2399 149 1134 601 212 337 327 1029 136 Painotettu (.000) N= 3976 250 1874 987 349 563 531 1695 228 TALOUSTUTKIMUS OY 20100518 09:08:37 TYÖ 2519.14 TAULUKKO 9016 ss VER % Telebus vko 17A-19A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192

Kaikki painottamaton n= 1000 17 251 98 136 53 16 13 136 227 45 Kaikki painotettu (.000) N= 4244 61 1031 412 603 245 67 81 573 946 192 TALOUSTUTKIMUS OY 20131009 08:22:28 TYÖ 000010241.12 TAULUKKO 41016 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, tammikuu 2011 (3. 27.1.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä...

ainen/ seutu Mitä mieltä olette ulkomaalaistaustaisten henkilöiden määrästä Suomessa? Onko heitä... TALOUSTUTKIMUS OY 20130801 08:20:10 TYÖ 000010231.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys

ainen/ seutu Haluaisin, että Suomen eurossa pysymisestä ja sen ehdoista järjestetään kansanäänestys TALOUSTUTKIMUS OY 20140425 09:29:36 TYÖ 000012062.15 TAULUKKO 41015 ss VER % Telebus vko 16Ake-17A/2014 +paneeli Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu

Lisätiedot

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3

ainen/ seutu Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole tärkeää. 5 3* 7* 4 4 5 5 4 5 3-3* 6* Ei osaa sanoa 2 2 2 2 1 1* 3 5* 1* - 2 3* 3 TALOUSTUTKIMUS OY 20140417 09:27:54 TYÖ 000012060.11 TAULUKKO 41015 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54*

ainen/ seutu En hyväksy lasten ruumiillista kurittamista missään tilanteessa 56 67* 45* 53 48* 62* 58 53 61* 61 54 55 54* TALOUSTUTKIMUS OY 20130605 08:27:30 TYÖ 000010223.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne?

ainen/ seutu Minkä seuraavista aiotte valita seuraavaksi matkapuhelimeksenne? TALOUSTUTKIMUS OY 20130704 09:23:54 TYÖ 000010227.12 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Vaalipiiritutkimus 2014

Vaalipiiritutkimus 2014 Vaalipiiritutkimus 2014 Uusimaa Varsinais-Suomi Vaikuttaa HALUKKUUTEEN äänestää eduskuntavaaleissa sellaista puoluetta, joka ajaa seuraavia asioita tosissaan: Ankarammat rangaistukset

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30*

Vauraimpien kehitysmaiden kuten Kiinan ja Brasilian on heti rajoitettava päästöjensä kasvua. 35 32* 37* 28* 35 32 38* 38* 31* 41* 42* 38* 30* TALOUSTUTKIMUS OY 20101210 09:01:11 TYÖ 2549.11 TAULUKKO 21015 ss VER % Telebus vko 48B-49A/2010 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn asian yrit eläke koti 25

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 23.3-15.4.2015 Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, huhtikuu 2015 (23.3.-15.4.2015) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä hyvästä hallinnosta. Akavan Erityisalat TNS Gallup

Kansalaisten käsityksiä hyvästä hallinnosta. Akavan Erityisalat TNS Gallup Kansalaisten käsityksiä hyvästä hallinnosta Akavan Erityisalat TNS Gallup 1 Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin suomalaisten näkemyksiä julkisesta

Lisätiedot

ainen/ seutu Mitä sosiaalisen median yhteisöpalveluita käytätte?

ainen/ seutu Mitä sosiaalisen median yhteisöpalveluita käytätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20141211 09:17:24 TYÖ 000012171.11 TAULUKKO 41015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2015. Mielipiteet ydinvoimasta maaliskuu 2015

Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 2015. Mielipiteet ydinvoimasta maaliskuu 2015 Mielipiteet ydinvoimasta 2015 Sisältö sivu 1. Aineiston rakenne 3 2. Tutkimustulokset Yleissuhtautuminen ydinvoimaan energianlähteenä 5 Ydinvoiman hyväksyminen ilmastomuutoksen torjuntakeinona 11 3. Liitteet

Lisätiedot

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä

Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä Kansalaiset: Suomessa on liikaa sääntelyä ja määräyksiä Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään, jonka mukaan Suomessa aivan liian monia asioita säädellään liian pikkutarkasti. Vain vajaa kuudesosa

Lisätiedot

ainen/ seutu Uskoo 7 6* 9* 9* 8 6 7 7 5* 2* 9 11* 7 Ei usko 92 93* 91* 91 92 93 92 93 95* 98* 91 89* 92 Ei osaa sanoa 0 1 0 - - 0 1* 0 - - - - 1

ainen/ seutu Uskoo 7 6* 9* 9* 8 6 7 7 5* 2* 9 11* 7 Ei usko 92 93* 91* 91 92 93 92 93 95* 98* 91 89* 92 Ei osaa sanoa 0 1 0 - - 0 1* 0 - - - - 1 TALOUSTUTKIMUS OY 20130927 09:25:43 TYÖ 000010239.13 TAULUKKO 41019 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela

Suomalaiset ja alkoholi: kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä. Sakari Nurmela : kansalaisten alkoholiin liittämiä käsityksiä Sakari Nurmela TNS 20 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastasi henkilöä 1. 1..20 välisenä aikana. Haastateltu joukko

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 17.2. 12.3.2009. Marraskuun 2008 alusta lähtien kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, 17.2..12.3.2009 Toteutus YLE Uutiset Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 2. 26.11.2009. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, MARRAS 2009 (2. 26.11.2009) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on tehnyt Taloustutkimus Oy YLE Uutisten

Lisätiedot

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010

GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista. Taloustutkimus Oy. Kesäkuu 2010 GREENPEACE Tutkimus ydinvoimasta ja eduskuntavaaleista Taloustutkimus Oy Kesäkuu 2010 Risto Nikunlaakso 2.6.2010 TUTKIMUKSEN TEKNINEN TOTEUTUS TELEBUS VIIKKO 21A - 22A / 2010 Tämän tutkimuksen on tehnyt

Lisätiedot

Lähiruokaa, kiitos! Tutkimus suomalaisten ruoka- ja maatalousasenteista

Lähiruokaa, kiitos! Tutkimus suomalaisten ruoka- ja maatalousasenteista Lähiruokaa, kiitos! mutta Tutkimus suomalaisten ruoka- ja maatalousasenteista Sisältö YHTEENVETO..................... Vahva tuki kotimaiselle ruoalle............ Kuvio......................... Kuvio..........................

Lisätiedot

Lähiruokaa, kiitos! Tutkimus suomalaisten ruoka- ja maatalousasenteista

Lähiruokaa, kiitos! Tutkimus suomalaisten ruoka- ja maatalousasenteista Lähiruokaa, kiitos! mutta Tutkimus suomalaisten ruoka- ja maatalousasenteista Sisältö YHTEENVETO..................... Vahva tuki kotimaiselle ruoalle............ Kuvio......................... Kuvio..........................

Lisätiedot

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi

Fonecta. Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 2013. Nettisivuston profiilitutkimus Fonecta.fi Fonecta Sivustolla kävijöiden profiilikuvaus Elokuu 03 Fonecta.fi-sivustolla kävijä Olen 5-vuotias nainen. Asun kaksin puolisoni kanssa Etelä- Suomessa pienemmällä paikkakunnalla. Käyn Fonectan sivustolla

Lisätiedot

Henkilöauton käyttöä on vähennetty

Henkilöauton käyttöä on vähennetty TALOUSTUTKIMUS OY 20080516 08:15:12 TYÖ 9187.00 TAULUKKO 20020 ca VER % Omnibus toukokuu I 2008 Kaikki Sukupuoli Ikäryhmä Talous on Talouden bruttotulot Ilmastonmuutos nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-64

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten?

IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? IHAILLUIMMAT SUOMALAISET 2010 Ketä elossa olevaa, tunnettua suomalaista naista ja miestä suomalaiset ihailevat eniten? TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 10 A, 02100 ESPOO, Finland, tel. int+358- (0)9-613 500,

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

FSD2024. Eduskuntavaalien 2003 seuranta. Koodikirja

FSD2024. Eduskuntavaalien 2003 seuranta. Koodikirja FSD2024 Eduskuntavaalien 2003 seuranta Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 2005 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Eduskuntavaalien 2003 seuranta [koodikirja].

Lisätiedot

MITÄ KOTONA TEHTYJÄ ALKOHOLIJUOMIA ON NAUTTINUT VIIMEKSI KULUNEEN VUODEN AI- KANA (%).

MITÄ KOTONA TEHTYJÄ ALKOHOLIJUOMIA ON NAUTTINUT VIIMEKSI KULUNEEN VUODEN AI- KANA (%). Alkoholipoliittiset mielipiteet Kuvio kt. MITÄ KOTONA TEHTYJÄ ALKOHOLIJUOMIA ON NAUTTINUT VIIMEKSI KULUNEEN VUODEN AI- KANA (%). Sahtia tai kiljua Kotiviiniä Pontikkaa Suomen Gallup Oy by PGraphics Alkoholipoliittiset

Lisätiedot

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta riippumatta ja mistä lähteistä

Lisätiedot

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ

KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ KUNTALAISTEN ILONAIHEET: ASUMINEN, VAPAA-AIKA JA YMPÄRISTÖ Kuntalaisten ilonaiheet ovat hyvät asumisen olosuhteet (5 %), hyvät liikunta-, urheilu- ja kuntoilumahdollisuudet (1 %), hyvin toimivat kulttuuripalvelut

Lisätiedot

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu

YLE Uutisarvostukset 2010. Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Erja Ruohomaa YLE Strateginen suunnittelu Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmä Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Ylen asemaa suomalaisena uutistoimijana: mikä on suomalaisten ykkösuutistoimija mediasta

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= 905 412 493 94 101 226 281 203 308 129 71 243 154 Kaikki painotettu N= 904 421 483 90 96 217 283 218 309 122 68 256 149

Kaikki painottamaton n= 905 412 493 94 101 226 281 203 308 129 71 243 154 Kaikki painotettu N= 904 421 483 90 96 217 283 218 309 122 68 256 149 TALOUSTUTKIMUS OY 20100326 13:12:52 TYÖ 3762.00 TAULUKKO 21011 ss VER % Suomalaisten mielipiteet Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti/asema maahanmuuttopolitiikasta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ työn

Lisätiedot

Kotimaista arvostetaan, ympäristötekoja kaivataan

Kotimaista arvostetaan, ympäristötekoja kaivataan Kotimaista arvostetaan, ympäristötekoja kaivataan Tutkimus suomalaisten ruoka- ja maatalousasenteista Sisältö Saatteeksi...................... Yhteenveto...................... Turvallista kotimaista ruokaa..........

Lisätiedot

Säästävätkö suomalaiset henkensä uhalla? Tutkimus suomalaisautoilijoiden toiminnasta liittyen autohuoltoon

Säästävätkö suomalaiset henkensä uhalla? Tutkimus suomalaisautoilijoiden toiminnasta liittyen autohuoltoon Säästävätkö suomalaiset henkensä uhalla? Tutkimus suomalaisautoilijoiden toiminnasta liittyen autohuoltoon Tutkimuksen lähtökohdat ja toteutus Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys selvitti, säästävätkö

Lisätiedot

KUINKA MIELELLÄÄN NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN ERILAISIA OMINAI- SUUKSIA TAI PIIRTEITÄ: KOKO MAA (tekstejä osin lyhennetty, %).

KUINKA MIELELLÄÄN NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN ERILAISIA OMINAI- SUUKSIA TAI PIIRTEITÄ: KOKO MAA (tekstejä osin lyhennetty, %). Kuvio km. KUINKA MIELEL NÄKISI OMASSA VALTUUTETUSSAAN ERILAISIA OMINAI- SUUKSIA TAI PIIRTEITÄ: O MAA (tekstejä osin lyhennetty, %). ERITTÄIN MELKO EI OSAA SANOA EI KOVINK. EI LAIN- KAAN MIE- LEL Kunnallisalan

Lisätiedot

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä?

1. Hallitus aikoo tehdä muutoksia yleiseen eläkejärjestelmään. Minkälaisen muutoksen hallitus aikoo eläkejärjestelmään tehdä? TALOUSTUTKIMUS OY 20090303 08:56:10 TYÖ 2410.11 TAULUKKO 7012 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko 18 ja 19 / 2014 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kemikaaliturvallisuus -tutkimus vko ja 9 / 4 Taloustutkimus Oy / Anne Kosonen 9.5.4 JOHDANTO T7,T7 Tukes / Kemikaaliturvallisuus vko ja 9 Taloustutkimus Oy on

Lisätiedot

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä

Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3

Lisätiedot

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012

Ilta-Sanomat.fi Pelikone. Kävijäprofiili TNS Atlas tammi-kesäkuu 2012 Kävijäprofiili Toteutus Tulokset TNS Gallup Oy:n TNS Atlas tutkimuksesta. TNS Atlas tutkimuksen tiedonkeruu toteutetaan seuraavasti: Menetelmänä internetkysely TNS Gallup Forumissa Kohderyhmänä 5- vuotias

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Kansalaisten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä omaehtoisesta varautumisesta ja hyvinvointipalveluiden rahoituksesta Scandic Simonkenttä 21.1.2015

Lisätiedot

Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto. syksy 2004

Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto. syksy 2004 Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto syksy Työmarkkinapoliittinen mielipideilmasto syksy TNS Gallup Oy on tutkinut Suomen työmarkkinapoliittista mielipideilmastoa kolmen palkansaajien keskusjärjestön,

Lisätiedot

Kansalaisten käsitykset elinluovutuksesta 2015

Kansalaisten käsitykset elinluovutuksesta 2015 Kansalaisten käsitykset elinluovutuksesta 20 Yksikönjohtaja Sakari Nurmela Työnro: 220002 TNS Gallup Oy, Miestentie 9 C, 0200 Espoo Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön.

Lisätiedot

Ääri-ilmiöt ihmisten kokemuksissa. Sakari Nurmela Risto Sinkko. MPKK ÄÄRIKÄYTTÄYTYMINEN - miten kohdataan, miten johdetaan?

Ääri-ilmiöt ihmisten kokemuksissa. Sakari Nurmela Risto Sinkko. MPKK ÄÄRIKÄYTTÄYTYMINEN - miten kohdataan, miten johdetaan? RIGHT M Ääri-ilmiöt ihmisten kokemuksissa Sakari Nurmela Risto Sinkko TNS 013 RIGHT M Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Gallup Forumissa Kyseessä on TNS Gallup Oy:n vastaajapaneeli Panelistit

Lisätiedot

56 Ulkoilun useus Koko vuosi Tammi maaliskuu Kesä elokuu Syys joulukuu ja ajankäyttö Year around January March June-August September December viikossa Weekly frequency and time use Ka / Mean Koko väestö

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 2015, vahvistettu tulos

Eduskuntavaalit 2015, vahvistettu tulos Vaalit Eduskuntavaalit, vahvistettu tulos Keskusta vaalien voittaja eduskuntavaaleissa Korjattu 30.4. klo 10:45. Kuvio 2 julkistuksessa korjattu. Keskusta nousi vaalien voittajaksi Sosialidemokraattien,

Lisätiedot

Mielipiteet ydinvoimasta

Mielipiteet ydinvoimasta Mielipiteet ydinvoimasta Maaliskuu 12 Pauli Minkkinen 22262 TUTKIMUKSEN TILAAJA Energiateollisuus ry. TUTKIMUSMENETELMÄ: Puhelinhaastattelu HAASTATTELUAJANKOHTA: 28.2.-12.3.12 HAASTATTELUJEN MÄÄRÄ: 02

Lisätiedot

Muutosvaalit 2011. Suomen vaalitutkimuskonsortio www.vaalitutkimus.fi

Muutosvaalit 2011. Suomen vaalitutkimuskonsortio www.vaalitutkimus.fi Muutosvaalit 2011 Kansallinen vaalitutkimus vuoden 2011 eduskuntavaaleista 18 kirjoittajaa neljästä eri yliopistosta, vaalitutkimuskonsortio Oikeusministeriö rahoitti päätutkimusaineiston ja hankkeen koordinoinnin

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä. TNS Gallup 2006

Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä. TNS Gallup 2006 Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä TNS Gallup 2006 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimus toteutettiin kirjekyselynä lokakuussa 2006 TNS Gallup lähetti maakunnittain kiintiöitynä

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Antti Mykkänen, asiamies, VTM KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö Tutkimus kuntapäättäjien some-käyttäytymisestä: Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Kolme

Lisätiedot

CSES2, 2003 Questionnaire FINLAND (lang: Finnish)

CSES2, 2003 Questionnaire FINLAND (lang: Finnish) CSES2, 2003 Questionnaire FINLAND (lang: Finnish) EDUSKUNTAVAALITUTKIMUS 2003 VALMIS LOMAKE 13.3.2003 V1. Maassamme käytiin hiljattain eduskuntavaalit. Kuinka usein vaalikampanjan aikana keskustelitte

Lisätiedot

Sisällys: Suhtautuminen etujärjestöihin... 5 SAK:n työtä arvostetaan eniten... 5 Voimakkain edunvalvoja... 10 Vahva ja vastuuntuntoinen toimija...

Sisällys: Suhtautuminen etujärjestöihin... 5 SAK:n työtä arvostetaan eniten... 5 Voimakkain edunvalvoja... 10 Vahva ja vastuuntuntoinen toimija... Työmarkkinailmasto kevät Sisällys: Suhtautuminen etujärjestöihin... :n työtä arvostetaan eniten... Voimakkain edunvalvoja... Vahva ja vastuuntuntoinen toimija... Julkisia palveluja koskevat mielipiteet...

Lisätiedot

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003. Media

Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003. Media Fincabmedia Taksimainonnan huomioarvotutkimus 5.9.2003 Yhteenveto Pääsy mediaan, eli mahdollisuus nähdä taksimainontaa riippuu selkeästi vastaajien asuinpaikasta, iästä sekä ammattiryhmästä Suurin mahdollisuus

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1020 Kannatusmittaustutkimus 1994, osa 2 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen

Lisätiedot

Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 2015

Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 2015 Suomalaisten työuraan liittyvät mielipiteet keväällä 01 Keva ja Tela Lisätietoja: Keva, työelämäpalvelujen johtaja Pauli Forma, puh. 00 0, pauli.forma(at)keva.fi Työeläkevakuuttajat TELA ry, toimitusjohtaja

Lisätiedot