Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Minun kotini. Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2014.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015! Minun kotini. Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2014."

Transkriptio

1 Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2014 Minun kotini sivu 3 Vuokrataulukko sivut 8-9 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2015!

2 KIINTEISTÖ OY KAJAANIN PIETARI Toimitusjohtajan puheenvuoro Vuoden 2014 jouluna yhtiö ei voi tarjota joulusaunaa, koska jouluaatto sattuu päivälle, jolloin on paljon normaaleja saunavuoroja. Mutta yhtiö tarjoaa joulukahvit kahvipaketin muodossa. Kahvipaketin saa lehdessä olevalla kupongilla, sen yhteydessä mainituista kauppapaikoista. Elokuussa Vesitorninmäellä alkanut kattoremontti on edennyt hyvin. Tornikuja 3 osalta työt on valmiina lukuun ottamatta iv-järjestelmän säätötöitä. Tornikuja 5 osalta ollaan töiden valmiusasteen osalta hyvällä tasolla. Tornitie 4 :n osalta katon purkutyöt ovat menossa. Koulukujan puolelle mennään sen jälkeen. Talvi näyttää tuleeko kattotöihin katkoja, riippuu siitä tuleeko kovia pakkasia. Työaikaa toki on vuoden 2016 kesäkuun loppuun. Kattoremonttiin liittyen Sotkamontie 11 osalta talojen räystäitä tullaan pidentämään. Seuraava peruskorjauskohde on Kankurintie 1 ja sen toteuttamisaika olisi syyskuu 2017 kesäkuu Tämän jälkeen yhtiö pitää taukoa laajojen peruskorjausten osalta. Teemme kiinteistöihin sen jälkeen vuosikorjauksia ja laajempia osakorjauksia omarahoituksen puitteissa. Uudet vuokrat tulevat voimaan Niiden perusteita on selvitetty toisaalla tässä lehdessä. Jätekustannusten nousu tulee olemaan isompi, mitä vuokranmääritystä tehtäessä on ennakoitu. Tämän takia asukkaiden tulisi tehdä jätteiden lajittelu mahdollisimman hyvin. Lisäksi tulisi käyttää hyödyksi Ekokympin lajittelupisteet, jonne voi viedä pahvin, paperin, metallin ja lasin sekä viemällä ongelmajätteet niiden vastaanottopisteeseen ja siten saamme vastinetta kierrätysmaksulle. Toivotan kaikille Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin asukkaille rauhallista Joulun aikaa ja hyvää tulevaa vuotta KIINTEISTÖ OY KAJAANIN PIETARI TOIMISTON AUKIOLOAJAT JOULUN JA UUDENVUODEN VAIHTEESSA Tiistaina ja keskiviikkona on toimisto avoinna välisen ajan. Toimistomme on suljettuna keskiviikkona , torstaina , perjantaina , torstaina ja tiistaina Linnankatu 18 A 6 Seuraava numero ilmestyy toukokuussa Lehteen tuleva materiaali tulee palauttaa viimeistään mennessä Kiinteistö Oy Kajaanin Pietariin. Toimitusjohtaja Martti Böhm Päätoimittaja: Martti Böhm Taitto: Kajaanin Offsetpaino Oy Painopaikka: Punamusta, 2014 Toimisto avoinna ma-pe klo klo Puh. (08) Mahdolliset toimiston poikkeavat aukioloajat ovat nähtävissä yhtiön nettisivuilla. Huollon päivystys Huollon päivystys arkisin klo sekä viikonloppuisin puh Päivystysnumerot Vuolijoki ja Otanmäki: puh ja Huolto Vikailmoitukset sekä muut huoltopäivystysasiat pyydetään ilmoittamaan normaalina työaikana suoraan oman alueen huoltomiehelle. Yhtiön hallitus Puheenjohtaja: Toivo Kyllönen. Hallituksen jäsenet: Tuomas Laatikainen, Pekka Ovaska, Eira Pesonen ja Mikko Palaste Hallituksen varajäsenet: Raili Salonen ja Mikko Luiro 2 Meidän Pietari 2/2014

3 Minun kotini Kymmenen vuotta Lohtajan Kankurintiellä asunut Timo Jokelainen sai viime heinäkuussa muuttaa takaisin peruskorjattuun rivitalokaksioonsa. Kankurintien rivitaloasunto on ollut Timo Jokelaisen koti kymmenen vuoden ajan. Remontin jälkeen koti tuntuu entistä ehommalta. Kankurintien koti koheni korjauksessa Timo Jokelaisen 13-vuotias koira Kassu on sekoitus karhukoiraa ja porokoiraa. Lohtajalla on varsinkin kesäisin hyvä polkuverkosto koiran lenkitykseen. Kyllä sitä on huomannut, että tänne sitä on kotiutunut. Tämä on sopivan pieni rivitalokohde, että naapureihin kyllä tutustuu. Aina voi naapurilta kysyä apua tai lainata vaikka sokeria, Jokelainen tunnustaa. Peruskorjauksen aikana Timo Jokelainen oli evakossa parinsadan metrin päässä väliaikaisessa asunnossa. Oli mukava palata takaisin. Ja varsinkin kun nyt tietää, että asunto on remontoitu, ettei sen takia tarvitse enää muuttaa. Perusteellisen korjauksen aikana rivitalokiinteistöihin vaihdettiin pinnat, komeroita, ikkunat ja ovet. Parveke sai lasituksen ja kylpyhuone ja sauna kasvojen kohotuksen. Asumismukavuutta lisäsi myös koneellinen ilmastointi. Kajaanin Pietari on tarjonnut asunnon Timo Jokelaisen jo 20 vuoden ajan. Ensimmäiset vuodet hän asui Teppanan Erätiellä ja Kuurnan Linnantaustiellä. Lohtajalta löytynyt rivitaloasunto napsahti heti. Ei sitä varmaan enää kerrostalossa mahtaisi osata asuakaan. Nämä Kankurintien asunnot ovat niin hyvin äänieristettyjä, jottei naapureista tiedä mitään. Jokelaisen 13-vuotias koira Kassu tuntee isäntänsä tavoin Lohtajan lähimaaston polut ja kävelytiet. Täällä on paljon koiria ja asukkaiden kanssa pääsee hyvin juttuun. Timo Jokelainen on töissä Otanmäessä Transtechin junavaunuteh- taalla. Venäjän viennin tyrehdyttyä ammattimiehet ovat joutuneet lomautetuksi. Muuttamista Otanmäkeen Jokelainen ei ole suunnitellut, vaikka entisessä kaivoskylällä onkin edullisia omistusasuntoja tarjolla. Olen kokenut jo omistusasumisen niin sanottuja riemuja enkä kyllä enää tällä iällä halua toista kertaa ruveta asunnon hankintaan. Kyllä minä olen vannoutunut vuokralla asuja. Jos joku kodinkone tai liesi menee rikki niin soitto vain huoltomiehelle ja homma hoituu. Siinä ei joudu heti omaa kuvetta kaivamaan. Teksti ja kuvat: Kimmo Rauatmaa Meidän Pietari 2/2014 3

4 Ilmanvaihdon parantaminen tulee lisäämään asukasmukavuutta. Lisäksi kattoremontti vähentää muita, pienempiä korjaustarpeita kiinteistöissä. Rakennuttajapäällikkö Risto Korhonen 4 Meidän Pietari 2/2014

5 Remonttikohde Kattomateriaaliksi tulee huopa. Kattoihin rakennetaan leveät räystäät. Turvallisuus päällimmäisenä vesikattoremonteissa Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari korjauttaa tulevan kahden vuoden aikana yhdeksän kerrostalonsa vesikatot. Mittava peruskorjaus aiheuttaa lievää haittaa asukkaille, sillä urakan yhteydessä uusitaan myös ilmanvaihto. Tornikujalla työt ovat olleet käynnissä syksystä lähtien. Asukkaille ilmoitetaan hyvissä ajoin tulevista töistä, vastaava mestari Tatu Laakkonen Wasa- Con Oy:stä lupaa. WasaCon vastaa töiden urakoinnista. Sekä rakentajien että asukkaiden turvallisuus on vesikattoremonteissa pääasia. Näkyvin osa töiden käynnistymisestä on katon huputus. Asukkaat suhtautuvat ymmärtäväisesti remontteihin Purkutyön aikana voi aiheutua asumismukavuuden heikentymistä, huomauttaa Kajaanin Pietarin rakennuttajapäällikkö Risto Korhonen. Lämmönsäätelyssä voi olla vaihtelua, kun yläpohjan eristeet puretaan. Varaudumme tähän lisälämmittimellä. Toinen asumismukavuuteen vaikuttava asia liittyy ilmanvaihtoon eli ilmanvaih- don uusimisen aikana korvausilman tulo heikentyy väliaikaisesti. Rakennusaikana huoneistoista huolehditaan edelleen poistoilmasta. Rakennuttajapäällikkö Risto Korhonen kertoo, että asukkaat ovat suhtautuneet remontteihin hyvin ymmärtäväisesti. Ilmanvaihdon parantaminen tulee lisäämään asukasmukavuutta. Lisäksi kattoremontti vähentää muita, pienempiä korjaustarpeita kiinteistöissä. Teksti ja kuvat: Kimmo Rauatmaa Vesikattoremontin yhteydessä joudutaan käymään myös huoneistojen sisällä. Vastaava mestari Tatu Laakkonen WasaCon Oy:stä kertoo, että asukkaille tiedotetaan käyntitarpeesta hyvissä ajoin. n Kajaanin Pietari on varannut kerrostalojen vesikattojen ja kattorakenteiden uusimiseen viisi miljoonaa euroa. Urakka on valmis kesäkuussa n Kattoremonttia tehdään Koulukujan taloissa 1, 3, 5 sekä Tornikujan taloissa 3 ja 5. Tornitie 4 ja Sotkamontie 11 talot 1-3 saavat myös hupun päälleen kattoremontin ajaksi. n Sotkamontie 11 osalta kattomuoto ei muutu, mutta talojen Sotkamontien puoleisen lappeen räystäs jatketaan pitemmäksi ja vesirännit ja syöksyt uusitaan. Meidän Pietari 2/2014 5

6 Piiraisen Viherpalvelu Oy huolehtii konelumitöistä Kajaanin Pietarin taloissa Lähes kaikkien Kajaanin Pietarin kiinteistöjen pihojen konelumitöistä vastaa kajaanilainen Piiraisen Viherpalvelu Oy. Lumitöiden lisäksi myös hiekotus hoituu koneellisesti. Olemme päivittäneet kaluston vastaamaan tarvetta, toimitusjohtaja Jouko Piirainen kertoo. Koneellista lumityövoimaa löytyy viiden pyöräkuormaajan, kolmen Bobcatin ja yhden traktorin verran. Käsilumi- ja hiekoitustöistä huolehtivat Kajaanin Pietarin huoltomiehet, Jouko Piirainen täsmentää. Syksyllä ensimmäisten lumien aikana yritetään muodostaa pohjat lumitöille. Muutaman sentin polanne kerros yritetään saada aikaan heti alussa, se säästää asfaltin pintaa, kaivonkansia ym. rakenteita. Sorapihoilla ei sora kulkeudu enää kauhan mukana nurmikoille. Lumityökoneiden kuljettajat toivovat riittävää välimatkaa lumityökoneeseen. Koneen kuljettaja ei välttämättä huomaa katvealueella liikkuvaa ihmistä tai ajoneuvoa. Lisäksi kone liikkuu ketterästi eri suuntiin. Erityisesti lasten vanhempien toivotaan opastavan lapsia. Parkkipaikat ovat tuoneet aina haasteensa lumitöihin Viikonloppuisin kun autoja on paljon parkkipaikoilla, niitä ei pystytä puhdistamaan. Myös silloin jos lunta tulee kerralla paljon, on tärkeämpää saada pääväylät auki, jolloin parkkipaikkoja puhdistellaan myöhemmin. Parkkipaikkoja puhdistetaan tarkemmin lumityöpäivänä iltapäivällä, jolloin autoja vähemmän paikalla tai seuraavana sateettomana päivänä, Jouko Piirainen tarkentaa. Autojen väliin muodostuneen polanteen pääsee poistamaan koneella vain jos useampi paikka on vapaana. Vinkkinä auton omistajille voi kertoa että auton päältä kannattaa lumet poistaa auton etu ja takapuolelle jolloin ne on koneellisesti helpompi poistaa eivätkä jää polkeutumaan autojen väliin ja kasvattamaan polannepattia. Tietenkin oman autopaikan saa pidettyä lapiolla melko helposti täysin kunnossa koko talven, kun poistaa irtolumen aina ennen sen polkeutumista Jouko Piirainen neuvoo. Koneen käynnin jälkeen ei kolattuja lumia saisi jättää kasoihin, koska se vaikeuttaa hiekotusta. Piiraisen Viherpalvelulle kuuluu myös koneellinen hiekoitus. Hiekoitusta tehdään tarvittaessa ja töissä pyritään ennakoimaan kokemusten sääennustusten avulla tulevia liukkaita. Talvella kunnolliset karkeapohjaiset talvikengät ovat hyvä liukkauden estäjä. Koneella ei pääse hiekoittamaan kaikkia kohtia pihassa. Siksi kaikilta pihoilta löytyy myös hiekoitushiekkalaatikko, josta voi ja on hyvin toivottavaa tarvittaessa ottaa hiekkaa ja hiekoittaa vaikkapa oma autopaikka, portaan edusta tai jos huomaa yleiselläkin alueella vaarallisen liukkaita paikkoja. Jos hiekka loppuu, huoltomiehelle vain ilmoitus niin lisää tulee, Jouko Piirainen huomauttaa. Kattolumia pudotellessa Viherpalvelussa kiinnitetään suurta huomiota työntekijöiden ja tietenkin asukkaiden turvallisuuteen töitä tehdessä. Myös rakenteiden kestävyys saattaa joskus olla koetuksella tai kattolumet joudutaan poistamaan esimerkiksi vesivuodon vuoksi. Kattolumien pudotuksia varsinkin runsaslumisina talvina ennakoidaan, koska ne vievät aikaa ja kaikille katoille ei yhtä aikaa ehditä, Jouko Piirainen sanoo. Piiraisen Viherpalvelun koneet huolehtivat lumitöistä kaikissa Kajaanin Pietarin kiinteistöissä paitsi osoitteissa Sotkamontie 11, Länsitie 7, Katajarinteentie 1,2,3 sekä Lastaajantie 5 ja 14. Runsaslumisina talvina myös katot täytyy puhdistaa sekä asukkaiden turvallisuuden että rakenteiden kestämisen takaamiseksi. 6 Meidän Pietari 2/2014

7 Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin vuokrat vuonna 2015 Tupakointi asunnossa tuo ison laskun Kajaanin Pietarin asunnoissa tupakointi on kielletty. Tästä huolimatta vielä löytyy sisällä sauhuttelijoita. Tupakankatku ei häviä asunnosta vuokralaisen muuttoauton mukana. Meillä on juuri kunnostettava asunto, jossa kaikki pinnat väliovia myöten täytyy vaihtaa tupakoinnin vuoksi, Kajaanin Pietarin kiinteistömestari Ari Karjalainen kertoo. Tupakka pinttyy asunnon pintamateriaaleihin eikä haju häviä pesulla. Kyseisen asunnon pintaremontti maksaa noin euroa. Tupakoitsija vastaa tupakan aiheuttamista korjauskuluista. Tämäkin korjaus olisi vältytty, jos asukas olisi käynyt ulkona tupakalla, Karjalainen sanoo. Kajaanin Pietarin asunnoissa tupakointi on sallittu pihaalueella. Kiinteistömestari Ari Karjalainen kehottaa kiinnittämään huomiota myös lemmikkien puuhiin asunnoissa. Lemmikkejä saa pitää, mutta niistä pitää huolehtia. Ikävän usein törmäämme tilanteeseen, jossa koira on järsinyt lattialistat ja matot tai kissa on tehnyt tarpeensa nurkkiin. Yhtiön asukastoimikunnat ovat kokouksissaan käsitelleet vuoden 2015 vuokrat. Yhtiön hallitus on pitämässään kokouksessa päättänyt uudet vuokrat ja ne tulevat voimaan alkaen. Vuokran pääomavuokraosuudet: toisessa pääomatasausryhmässä pääomavuokra pysyy ennallaan ja toisessa tasausryhmässä se alenee 0,07 /m 2 /kk. Pääomavuokran laskuun on toisessa tasausryhmässä vaikuttanut korkomenojen pieneneminen lainapääomien pienenemisen vuoksi. Hoitovuokraan vaikuttivat seuraavat asiat: Palkat ja sivukulut nousu 0,4 % Hallinto nousu 5 % Ostopalvelut nousu 5 % Lämmityskulutusmaksu nousu 5 % Vesi nousu 5 % Sähkö nousu 3 % Jätehuolto nousu 3 % Vakuutukset nousu 16 % Oman käytön ALV nousu 0,4 % Kiinteistövero nousu 0 % Korjaukset ovat kohdekohtaisia. Näillä perusteilla yhtiön 41 kohteessa vuokra nousee ja 39 kohteessa vuokra laskee ja 6 kohteessa vuokra säilyy ennallaan Länsitie 7 :n ja erityisryhmien asuntojen vuokrat nousevat vuokrasopimuksen vuokrantarkistusehdon mukaisesti. Normaali vuokra-asuntokohteiden neliövuokrat ja niihin tulevat muutokset näkyvät erillisestä taulukosta. Yhtiön kaikissa kohteissa, lukuun ottamatta Sotkamontie 11 kohdetta, muiden vuokrien ja käyttökorvausten hinnat ovat seuraavat alkaen: Yhtiön opiskelija-asuntokohteissa, Sotkamontie 11:n asunnoissa sekä Otanmäki/Vuolijoki asunnoissa vuokrat pysyvät ennallaan. Alla miten keskineliövuokraan yllä mainitut asiat vaikuttavat: Laskelma tulevasta vuokratasosta kuluittain Vuosi Vuodelle Vuosi vuokrataso korotus- vuokra vaikutus Hoitokulut Henkilöstökulut 0,832-0,082 0,750 Hallintopalvelut 0,210 0,000 0,210 Käyttö- ja huoltopalvelut 0,660 0,030 0,690 Lämmitys Perusmaksut 0,260 0,010 0,270 Kulutusmaksu 1,182 0,000 1,182 Vesi- ja jätevesi 0,623 0,000 0,623 Sähkö 0,391 0,013 0,404 Jätehuolto- ja puhtaanapito 0,378 0,000 0,378 Vahinkovakuutukset 0,125 0,075 0,200 Kiinteistövero 0,251 0,019 0,270 Korjaukset ja huolto 0,911 0,000 0,911 Kaapeli-TV maksu 0,113 0,007 0,120 Muut hoitokulut 0,031 0,000 0,031 Oman käytön ALV 0,138-0,038 0,100 Hoitovuokra ilman tuottojen oikaisua 6,105 0,034 6,139 Autopaikkatuotot -0,060 0,000-0,060 Saunamaksut ja pesutupamaksut -0,060 0,000-0,060 Korkotuotot -0,040 0,000-0,040 Säästöt lämpö-,vesi- ja sähkö -0,080 0,000-0,080 Hoitovuokra oikaistuna 5,865 0,034 5,899 Pääomakulut Tontivuokra 0,148 0,003 0,151 Korkokulut 1,030-0,060 0,970 Lyhennykset 3,080-0,050 3,030 Oman pääoman korko 0,400 0,100 0,500 Pääomavuokra 4,658-0,007 4,651 Kokonaisvuokra 10,523 0,027 10,550 Autotallivuokra 30 /kk Autohallipaikan vuokra 20 /kk Autolämpöpaikka 5 /kk Saunamaksu 6 /kk (1 vuoro/viikko) Pesulan konemaksu 2,07 / koneellinen Ovenavausmaksut Arkipäivisin ma pe klo välisenä aikana 10 Muina aikoina 25 Ovenavauksen edellytyksenä on, että ovenavausta pyytävä henkilö on talonkirjoilla siinä asunnossa, johon on pyytämässä ovenavausta. Huoneiston vakuusmaksut alkaen ovat seuraavat: Solut 330 Yksiöt 400 Kaksiot 600 Kolmiot 750 Neliöt 900 Meidän Pietari 2/2014 7

8 KOY KAJAANIN PIETARIN VUOKRAT euroina lask.p.o vuokra uusi p.o vuokra nyk.p.o vuokra muutos hoitov. uusi hoitov. Nyk. muutos Uusi enn. vuokrat Nyk. enn. vuokra muutos uusi kok. vuokra KOULUKUJA 5 1,68 4,86 4,93-0,07 5,87 5,44 0,43 10,73 0,36 TORNITIE 4 1,73 4,86 4,93-0,07 5,80 5,40 0,40 10,66 0,33 KOULUKUJA 1 2,65 4,86 4,93-0,07 6,11 5,46 0,65 10,97 0,58 KOULUKUJA 3 1,73 4,86 4,93-0,07 6,42 5,91 0,51 11,28 0,44 TORNIKUJA 3 1,79 4,86 4,93-0,07 5,80 5,49 0,31 10,66 0,24 TORNIKUJA 5 1,78 4,86 4,93-0,07 5,81 5,43 0,38 10,67 0,31 KIELONTIE ,34 4,86 4,93-0,07 5,13 4,88 0,25 0,50 0,50 0,00 10,49 0,18 LAAJANKANKAANKATU 3 1,99 4,86 4,93-0,07 6,32 6,25 0,07 11,18 0,00 LAAJANKANKAANKATU 5 0,84 4,86 4,93-0,07 6,33 6,29 0,04 11,19-0,03 LAAJANKANKAANKATU 6 4,55 4,86 4,93-0,07 6,36 6,34 0,02 11,22-0,05 LAAJANKANKAANKATU 1 3,41 4,86 4,93-0,07 5,49 5,49 0,00 10,35-0,07 LAAJANKANKAANKATU 4 1,72 4,86 4,93-0,07 5,75 5,71 0,04 10,61-0,03 HAUKANTIE 9 5,71 4,86 4,93-0,07 4,94 4,93 0,01 9,80-0,06 TILHITIE 1-3 6,54 4,86 4,93-0,07 5,91 5,83 0,08 10,77 0,01 RINNEKATU 27 0,59 3,09 3,09 0,00 6,41 6,19 0,22 9,50 0,22 PUOMITIE 2-6 2,58 4,86 4,93-0,07 5,34 5,29 0,05 10,20-0,02 OKSATIE ,51 3,09 3,09 0,00 6,59 6,61-0,02 0,25 0,25 9,93-0,02 OKSATIE 57 2,50 3,09 3,09 0,00 6,42 6,45-0,03 0,25 0,25 9,76-0,03 ERÄTIE 11 5,55 4,86 4,93-0,07 5,78 5,71 0,07 10,64 0,00 ERÄTIE 15 3,45 4,86 4,93-0,07 5,34 5,31 0,03 10,20-0,04 ORAVANTIE 5 1,89 4,86 4,93-0,07 6,11 6,02 0,09 10,97 0,02 ORAVANTIE 7 2,09 4,86 4,93-0,07 5,99 5,71 0,28 10,85 0,21 ORAVANTIE 9 1,26 4,86 4,93-0,07 6,49 6,43 0,06 11,35-0,01 VELHONTIE 8 6,67 4,86 4,93-0,07 5,46 5,53-0,07 10,32-0,14 VELHONTIE 10 5,97 4,86 4,93-0,07 4,90 4,71 0,19 9,76 0,12 MAAHISENTIE 1 12,56 4,86 4,93-0,07 4,01 3,94 0,07 1,10 1,10 0,00 9,97 0,00 KAIKUKATU 4 10,62 4,86 4,93-0,07 4,16 4,12 0,04 1,10 1,10 0,00 10,12-0,03 MENNINKÄISENTIE 4 10,43 4,86 4,93-0,07 5,31 5,30 0,01 10,17-0,06 MENNINKÄISENTIE 6 11,16 4,86 4,93-0,07 5,49 5,42 0,07 10,35 0,00 MENNINKÄISENTIE 2 9,03 4,86 4,93-0,07 5,47 5,37 0,10 10,33 0,03 LAAJANKANKAANKATU 7 9,85 4,86 4,93-0,07 4,77 4,80-0,03 0,50 0,50 0,00 10,13-0,10 MAAHISENTIE 3 15,03 4,86 4,93-0,07 3,86 3,91-0,05 1,10 1,10 0,00 9,82-0,12 KANKURINTIE 2 6,97 4,86 6,99-2,13 3,90 3,75 0,15 1,10 1,10 0,00 9,86-1,98 KANKURINTIE 1 3,39 3,09 3,09 0,00 4,43 4,40 0,03 1,10 1,10 0,00 8,62 0,03 MAAHISENTIE 5 8,12 4,86 4,93-0,07 4,92 4,83 0,09 1,10 1,10 0,00 10,88 0,02 MAAHISENTIE 7 8,22 4,86 4,93-0,07 5,20 5,09 0,11 1,10 1,10 0,00 11,16 0,04 KANKURINTIE 4 3,26 3,09 3,09 0,00 5,21 5,18 0,03 8,30 0,03 KANKURINTIE 3 3,51 3,09 3,09 0,00 4,31 4,30 0,01 1,10 1,10 0,00 8,50 0,01 PAKKAAJANKATU 23 3,57 3,09 3,09 0,00 6,32 6,13 0,19 0,50 0,50 0,00 9,91 0,19 RYSÄTIE 4 3,02 3,09 3,09 0,00 5,58 4,99 0,59 1,10 1,10 0,00 9,77 0,59 MERTAPOLKU 1 2,74 3,09 3,09 0,00 5,63 5,58 0,05 1,10 1,10 0,00 9,82 0,05 KANKURINTIE 5 3,52 3,09 3,09 0,00 6,11 6,16-0,05 9,20-0,05 muutos tasatut vuokrat muutos

9 MERTAPOLKU 2 3,82 3,09 3,09 0,00 4,61 4,58 0,03 1,10 1,10 0,00 8,80 0,03 REKITIE 8 4,02 3,09 3,09 0,00 4,55 4,42 0,13 1,10 1,10 0,00 8,74 0,13 MAAMIEHENTIE 1-3 3,67 3,09 3,09 0,00 5,41 5,42-0,01 1,18 1,18 0,00 9,68 0,04 9,53 0,04 MAAMIEHENTIE 5 3,27 3,09 3,09 0,00 5,08 5,00 0,08 1,18 1,18 0,00 9,35 0,04 9,53 0,04 REKITIE 3 3,60 3,09 3,09 0,00 5,04 5,09-0,05 1,10 1,10 0,00 9,23-0,05 REKITIE 5-7 3,76 3,09 3,09 0,00 5,02 5,01 0,01 1,10 1,10 0,00 9,21 0,01 RYSÄTIE 6 3,24 3,09 3,09 0,00 4,97 4,94 0,03 1,10 1,10 0,00 9,16 0,03 HAUKITIE 8 4,41 4,86 4,93-0,07 4,94 4,94 0,00 1,10 1,10 0,00 10,90-0,01 10,54-0,01 HAUKITIE 6 4,03 4,86 4,93-0,07 4,25 4,14 0,11 1,10 1,10 0,00 10,21-0,01 10,54-0,01 ASKELTIE 1 4,92 4,86 4,93-0,07 5,09 5,08 0,01 9,95-0,06 ASKELTIE 2 4,85 4,86 4,93-0,07 5,43 5,37 0,06 10,29-0,01 ASKELTIE 3 4,87 4,86 4,93-0,07 5,42 5,42 0,00 10,28-0,07 NUOTIOTIE 1 4,87 4,86 4,93-0,07 5,19 5,15 0,04 10,05-0,03 NUOTIOTIE 34 4,19 4,86 4,93-0,07 5,42 5,39 0,03 10,28-0,04 PELTOKUJA 42 3,96 4,86 4,93-0,07 5,22 5,68-0,46 0,50 0,50 0,00 10,58-0,09 10,43-0,09 PELTOKUJA 42 II-VAIHE 5,38 4,86 4,93-0,07 4,94 5,50-0,56 0,50 0,50 0,00 10,30-0,09 10,43-0,09 KORPIKUJA 21 4,39 4,86 4,93-0,07 5,91 5,90 0,01 10,77-0,06 SAMOOJANTIE 5 4,03 4,86 4,93-0,07 5,60 5,53 0,07 10,46 0,00 LINNANTAUSTIE 31 A-B 4,32 4,86 4,93-0,07 5,93 5,81 0,12 10,79 0,05 MAAHISENTIE 12 I-vaihe 4,12 4,86 4,93-0,07 5,14 5,19-0,05 1,10 1,10 0,00 11,10-0,09 11,03-0,09 MAAHISENTIE 12 II-vaihe 4,13 4,86 4,93-0,07 4,99 4,98 0,01 1,10 1,10 0,00 10,95-0,09 11,03-0,09 REKITIE 4 4,70 4,86 4,93-0,07 4,47 4,37 0,10 1,10 1,10 0,00 10,43 0,03 NAKERTAJANTIE 2 2,23 4,86 4,93-0,07 5,66 5,59 0,07 10,52 0,00 REKITIE 6 4,70 4,86 4,93-0,07 4,92 4,91 0,01 1,10 1,10 0,00 10,88-0,06 SAMOOJAANTIE 1 3,26 4,86 4,93-0,07 5,60 5,51 0,09 1,10 1,10 0,00 11,56 0,01 11,09 0,01 ENSITAIVAL 2 3,52 4,86 4,93-0,07 4,67 4,62 0,05 1,10 1,10 0,00 10,63 0,01 11,09 0,01 ENSITAIVAL 4 4,69 4,86 4,93-0,07 5,02 4,90 0,12 1,10 1,10 0,00 10,98 0,01 11,09 0,01 NAKERTAJANTIE 1 3,51 4,86 4,93-0,07 5,81 5,75 0,06 10,67-0,01 RASTITIE 2 2,95 4,86 4,93-0,07 4,57 4,46 0,11 1,10 1,10 0,00 10,53 0,04 SAMOOJANTIE 7 I-vaihe 3,31 4,86 4,93-0,07 5,74 5,52 0,22 10,60 0,12 10,94 0,12 SAMOOJANTIE 7 II-vaihe 5,19 4,86 4,93-0,07 6,52 6,36 0,16 11,38 0,12 10,94 0,12 LINNANTAUSTIE 29 5,50 4,86 4,93-0,07 6,17 6,12 0,05 11,03-0,02 LEHTIKANKAANTIE 5-9 3,77 4,86 4,93-0,07 5,73 5,75-0,02 10,59-0,09 RASINTIE 1 5,13 4,86 4,93-0,07 6,25 5,90 0,35 1,10 1,10 0,00 12,21 0,28 MARJATANPOLKU 18 5,20 4,86 4,93-0,07 5,82 5,80 0,02 10,68-0,05 OKSATIEN VANHUSTENTALOT 3,21 4,86 4,93-0,07 7,29 7,29 0,00 12,15-0,07 TATTITIE 2 5,90 4,86 4,93-0,07 5,26 5,26 0,00 0,50 0,50 0,00 10,62-0,07 ASEMAKATU 5 A,B JA C 7,60 7,60 7,60 0,00 5,29 5,31-0,02 12,89-0,02 TEHDASKATU 5 7,52 7,52 7,51 0,01 6,28 6,14 0,14 13,80 0,15 KOUKKUTIE 30 6,47 6,47 6,47 0,00 7,47 7,43 0,04 0,67 0,67 0,00 14,61 0,04 OKSATIE 66 1,67 1,67 1,63 0,04 11,27 10,57 0,70 12,94 0,74 ERÄTIE 18 6,93 4,86 4,93-0,07 5,53 5,50 0,03 10,39-0,04 ONNELANTIE 3 7,32 7,32 7,31 0,01 6,89 6,67 0,22 14,21 0,23

10 Tullaan tutuiksi Kokenut rakennusmestari Pietarin palvelukseen Risto Korhonen on työskennellyt Kajaanin Pietarissa jo reilun viiden vuoden ajan. Rakennuttajapäällikkönä hän seuraa eläkkeelle jäänyttä Hannu Mustosta. Risto Korhonen rakennuttajapäälliköksi Risto Korhonen aloitti Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin rakennuttajapäällikkönä elokuun alussa. Korhonen siirtyi tehtävään kiinteistömestarin tehtävistä. Suoritin uutta tehtävää varten rakennuttajan ammattipätevyyden. Aiempaan tehtävään verrattuna työ sisältää enemmän suunnittelua, valvontaa, ohjausta, kokouksien pitoa ja yhteydenpitoa kumppaneihin, Korhonen kuvaa. Risto Korhonen aloitti Kajaanin Pietarin palveluksessa reilu viisi vuotta sitten. Korhonen kertoo, että noin 60 prosenttia kiinteistöistä on peruskorjattu kymmenen vuoden aikana. Tavoitteena on käynnissä olevan vesikattoprojektin jälkeen keskittyä kiinteistöjen osakorjauksiin, Korhonen sanoo. Pitkän työuran Kainuussa tehnyt Ari Karjalainen (55) aloitti kesällä kiinteistömestarina Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarissa. Olen tehnyt töitä kaikissa Kainuun kunnissa Kuhmoa lukuun ottamatta, Karjalainen sanoo. Rakennusmestarina Karjalainen on työskennellyt neljännesvuosisadan. Työmaita löytyy niin Onnelan asuntomessualueelta kuin laajoilta perusparannuskohteista. Suurimpia kohteita ovat olleet Mehiläisen palvelukodin rakentaminen sekä Kainuun Ammattiopiston Oppi 4 rakennuksen perusparannuksen vetäminen. Neliöitä koulurakennuksessa oli yli Kajaanin Pietarissa kiinteistömestarin vastuulla on kolmisentuhatta asuntoa. Parhaimmillaan Karjalaista työllistää myös valvojan työ vesikattoremonteissa, joita tehdään kahden vuoden aikana. Kajaania on koeteltu työpaikkojen menetyksellä. Vuokralla asuminen on epävarmassa tilanteessa monelle paras ratkaisu. Vastaavasti opettajankoulutusyksikön siirto Ouluun vapautti asun- toja vapailta markkinoilta. Meidän tulee pitää huoli kilpailukyvystä pitämällä hyvää huolta asunnoistamme. Joutohetkiä ei töissä tule, mikä sopii hyvin Karjalaiselle. Päivät ovat erilaisia eli aamulla ei tiedä, mitä päivän aikana vastaan tulee. Vapaa-ajalla Karjalainen viihtyy luonnossa. Vaeltaminen on mieluisa harrastus metsästyksen ja marjastuksen ohella. Viimeksi patikoimme vaimon kanssa neljän päivän aikana Lapissa Saamenpolun. Hienoin reissu on ollut Kevolle. Niistä maisemista ei uskoisi, että Suomessa ollaan. Rakennusmestariuransa aikana Karjalainen on pitänyt yhden välivuoden. Sen hän vietti Rovaniemellä erä- ja luonto-opaskoulutuksessa. Oli mahtavaa olla viikko talvivaelluksella Käsivarren Lapissa ja yöpyä lumiluolissa. Työhuone vaihtui luontoon ja golf-kenttään Kajaanin Pietarin rakennuttajapäällikön toimesta elokuussa eläkkeelle jäänyt Hannu Mustonen näprää laskukoneen sijasta järjestelmäkameraa. Luonto on ollut minulle tärkeää. Metsästys on aiemmin vahvasti mukana. Valokuvaaminen on tullut uutena harrastuksena mukaan. Mustosen luontokuvakokoelmaan on kertynyt suurpetoja niin Kainuun karhunkuvauspaikoilta kuin Kenian safariltakin. Myös kotipihan luonnosta löytää uusia kohteita. Valokuvaaminen vaatii hyvää tekniikan hallintaa. Ihan kuin golfkin. Hannu Mustonen valmistui rakennusmestariksi 40 vuotta sitten. Työuransa viimeiset kymmenen vuotta hän huolehti Kajaanin Pietarissa rakennuttajapäällikön vaativasta työstä. Aiemmin olin tehnyt YH- Rakennuttajien ja YH-Suomen palveluksessa vastaavia töitä. Rakentamisen onnistumiseen vaikuttaa Hannu Mustosen kokemuksen pohjalta moni asia. Suunnittelu ja valvonta ovat tärkeitä. Tekijöiden ammattitaito ja ammattiylpeys takaavat laadun. Mustonen kehuu, että rakentajien ammattiylpeys on Kainuussa voimissaan. Hän on huolissaan siitä, miten eläköityvien ammat- tilaisten tilalle saadaan osaavaa, nuorta polvea. Ammattitaitoiselle rakentajalle on aina töitä, Mustonen muistuttaa. Kajaanista kotoisin oleva Hannu Mustonen muutti viisi vuotta sitten rakentamaansa taloon Paltamoon. Kiehimänjoen törmällä olevan talon lähipiirissä riittää lähiluontoa ihasteltavaksi ja kuvattavaksi. Viihdyin töissä hyvin, mutta ei minulla mitään vieroitusoireita ole ollut. Vuokrataloyhtiönä Kajaanin Pietari on varmasti Suomen kehittyneimpiä tekniikan osalta. Yhtiössä ei ole ollut jarru päällä kehityksessä. Liikuntaa Mustonen on ehtinyt harrastaa, kun joka aamu ei ole tarvinnut startata autoa kohti Kajaania. On ollut mukava satsata itseensä. Ennakoiva huolto niin rakennuksissa kuin työntekijöissäkin kannattaa. Mustonen toivoo kaikille asukkaille ja Pietarin henkilökunnalle lämmintä jouluja ja antoisia vuosia. 10 Meidän Pietari 2/2014

11 Haittapysäköinti vähentynyt pihoilla Pelastustielle tai pihaalueelle pysäköidyt autot ovat selvästi vähentyneet kesän ja syksyn aikana Kajaanin Pietarin pihoilla. Yksityinen pysäköintivalvontayritys Parkkipartio on valvonut pihojen pysäköintiä kesän alusta alkaen. Harri Okkonen Parkkipartiosta sanoo, että asukkaat ovat kiitettävästi ottaneet yhteyttä pysäköinninvalvojiin väärästä pysäköinnistä. Vasteaikamme on ollut varsin nopea, Okkonen sanoo. Harri Okkonen muistuttaa, että piha-alueelle saa pysäköi- dä auton lyhytaikaisesti muuton yhteydessä. Muuttoautoa ei saa seisottaa pihalla asunnon siivouksen aikana, vaan ainostaan tavaroiden kannon ajaksi, Okkonen tarkentaa. Vieraiden autot kuuluvat vieraspaikoille. Niissä on neljän tunnin aikaraja klo 8-22 välillä. Pysäköintiaika tulee osoittaa pysäköintikiekolla. Se on aiheuttanut jonkin verran kysymyksiä. Aikarajalla pyrimme takaamaan, että muidenkin asuntojen vieraille riitti pysäköintitilaa, Okkonen selventää. Lisätietoja pysäköinnin valvonnasta saa Parkkipartion numerosta: Grillin käyttöohjeet Grillin käytössä tulisi huomioida seuraavat asiat: n grillikatoksen avaimet tulee kuitata vastaanotetuksi sekä palauttaa käytön jälkeen avaimen yhteyshenkilölle. Avainta ei saa luovuttaa suoraan seuraavalle käyttäjälle. n käyttäjän tulee huolehtia, että katoksen ovi menee lukkoon käytön jälkeen n huolehdi, että valot sammutetaan tiloista poistuttaessa n grillinkäyttäjä on vastuussa tiloista käytön aikana, myös vieraistaan n tilat tulee pitää siistinä ja kaikki roskat tulee kerätä pois käytön jälkeen n tulitilassa ei saa polttaa muita kuin grillikatoksessa olevia puita n grillin käytössä on noudatettava järjestyssääntöjen hiljaisuusaikaa n puiden ollessa loppumaisillaan, ilmoita asiasta huoltomiehelle Olavi Westerinen sosiaali-isännöitsijä Sääntöjen vastaisesta pysäköinnistä Kajaanin Pietarin kiinteistöjen pihalla tulee 50 euron valvontamaksu. Kylpyhuonetta kannattaa katsoa sillä silmällä Kylpyhuoneessa voi muhia ikävä yllätys. Tukkeutunut lattiakaivo tai ratkennut matto tekevät kylpyhuoneelle hallaa, kun vesi pääsee rakenteisiin. Kajaanin Pietarin kiinteistömestari Ari Karjalainen muistuttaa, että lattiakaivot kannattaa puhdistaa aina siivouksen yhteydessä. Myös lattiakaivojen saumoja ja seinille nostoja tulee seurata. Ilmoitus huoltomiehelle heti vaurion havaittuaan säästää korja- uskustannuksissa tuhansia euroja ja ajassa viikkoja, Karjalainen sanoo. Jos lattiamaton alle pääsee pesimään kosteutta, kuivaus saattaa kestää 2-3 viikkoa. Huoltomiehet tekevät asuntoihin ennakkotarkistuksen aina ennen muuttoa. Asukkaan oma tarkkaavaisuus on kuitenkin korvaamatonta asumisen aikana. Joululahjakahvi! Tänä jouluna Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari lahjoittaa asukkailleen kahvipaketin (1/talous). Nouto alueittain tällä kupongilla saakka. Prisma Kajaani S-market Lehtikangas Kylmä, Laajankangas, Lehtikangas ja Variskangas S-Market Vuolijoki Otanmäki ja Vuolijoki Sale Kajaanin Lohtaja Huuhkajanvaara, Lohtaja, Pikku-Kettu, Puistola ja Purola Meidän Pietari 2/

12 Lukot uusiksi Pietarin asunnoissa Kajaanin Pietarin kiinteistöissä uusitaan lukotusjärjestelmät. Abloy Optimassa mekaaniseen asunnon avaimeen on yhdistetty elektroninen tunnisteosa. Järjestelmä optimoi turvallisuuden lisäksi helppouden ja kustannustehokkuuden. Asukas kulkee omaan asuntoonsa ja kellarin varastoon mekaanisella Abloy Sento -avaimella. Ulko-ovista ja yhteisten tilojen ovista kulku tapahtuu sen sijaan tunnisteella. Tällöin esimerkiksi saunaosastot, pyöräkellarit ja parkkihallit saadaan kulunvalvonnan piiriin, mutta asukkaille riittää yksi avain. Etenkin jos kantamuksia on paljon, liikkuminen helpottuu, koska riittää että tunnistetta käyttää lukijalla, Risto Haatainen G4S Kajaanin Lukkoasemalta kertoo. Kulkuoikeuksien määrittäminen huoneistokohtaisesti mahdollistaa pääsyn tarvittaessa esimerkiksi viereisen talon kerhohuoneeseen. Avaimen kadotessa yhteisten tilojen avaava tunniste saadaan poistettua käytöstä elektronisesti, ja uudelleensarjoitus tarvitsee tehdä ainoastaan asukkaan oveen. Käyttöjärjestelmä on yksinkertainen, mikä tekee avainten hallinnasta sujuvaa ja tehokasta. Samalla myös riskit pienenevät. Lisäturvaa omaan kotiin Asukkailla on mahdollisuus lisätä kodinsa turvaa Porrashuoneen oveen voidaan isännöitsijän luvalla asentaa varmuuslukko. Varmuuslukon avain on toimitettava huoltomiehelle tai Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin toimistoon. Varmuuslukkojen asentaminen Kajaanissa on varsin harvinaista. Avainturvallisuus huolettaa enemmän eli onko kaikki asunnon avaimet varmasti oikeilla henkilöillä, yksikön päällikkö Risto Haatainen G4S Lukkoasemalta sanoo. Kajaanin Pietarin asunnoissa on käynnissä lukkojärjestelmän vaihto. Se lisää turvallisuutta, koska helposti kopioitavat ns. classicavaimet poistuvat. Varmuuslukko vaikuttaa vakuutukseen Haatainen arvioi, että suomalainen varmuuslukko maksaa noin 200 euroa asennettuna paikoilleen. Varmuusketjut ovat edullisempia ja ne maksavat asennettuna muutaman kympin. Varmuusketjun asentamiseen ei tarvita isännöitsijän lupaa. Varmuuslukko parantaa vakuutusturvaa. Esimerkiksi Pohjolalla murtovahingon omavastuu pois- tuu, jos varmuuslukko on rajoittanut vahinkoa. Mikäli varmuuslukon asentaa, siitä kannattaa kertoa omalle vakuutusyhtiölle. Kajaanin Pietarin asunnoissa on mahdollista asentaa asukkaan omalla kustannuksella ovisilmä. Ovisilmän asennus vaatii isännöitsijän luvan. Ovisilmää ei kuitenkaan saa asentaa ulko-oviin vaan ainoastaan kerrostalossa olevien porrashuoneistojen oviin. Ovisilmää ei saa ottaa pois asunnosta pois muutettaessa, vaan se tulee jättää paikoilleen. Palovaroitin vaatii huoltoa Palovaroittimen hankinta ja toimintakunnosta huolehtiminen kuuluu asujalle. Palovaroittimia tulee olla vähintään yksi aina alkavaa 60 neliötä kohti. Eli 45 neliön kerrostalohuoneistoon riittää lain mukaan yksi palovaroitin. Palovaroitin ei kuitenkaan toimi, mikäli sen patterissa ei ole virtaa. Uusissa asunnoissa palovaroitin kytketään suoraan sähkövirtaan, mutta vanhemmissa asunnoissa ne toimivat paristoilla. Palovaroitin ei ole ikuinen. Hyvä nyrkkisääntö on, että perinteinen kattoon sijoitettu palovaroitin kestää noin kymmenen vuotta. Uudessa lukitusjärjestelmässä ulko-ovet ja yhteisten tilojen ovet aukeavat tunnisteella. Kotioveen tarvitaan vielä mekaaninen avain. Olemassa olevissa Abloy Optima -kerrostalokohteissa järjestelmää on hyödynnetty muun muassa pyykkituvan tai muiden yhteistilojen väärinkäytösten selvittämisessä ja kadonneiden avaimien minimoimisessa. Järjestelmän kautta lukitukseen Viitenumeroa on ehdottomasti käytettävä vuokranmaksussa! Korkolaskuissa sekä lämpö-, vesi- ja sähkölaskuissa on eri viitenumerot kuin vuokralaskussa. Siksi on erityisen tärkeää, että jokainen maksu maksetaan laskussa mainitulla viitenumerolla. Näin maksut ohjautuvat nopeasti oikeille laskuille. Huomioithan, että väärällä viitteellä maksetut suoritukset eivät kohdistu oikein ja maksu jää järjestelmään avoimeksi. Tästä voi aiheutua asiakkaalle tarpeettomia ylimääräisiä kuluja (esim. korkoa). Ovenavaus tilisiirrot ovat vielä toistaiseksi viitteettömiä. Ovenavausmaksun viestikentässä on ehdottomasti ilmoitettava osoite, jonka ovenavauksesta on kyse. Oletko tutustunut E-laskuun? E-laskuun ei tarvitse näpytellä tilija viitenumeroita. Siirtyessäsi vuokranmaksussa E-verkkolaskuun, saat vuokralaskun suoraan verkkopankkiisi. Siellä voit joko maksaa laskun itse joka kuukausi parilla klikkauksella tai antaa pankin hoitaa kuukausittaisen menon tililtäsi. E-laskuun siirtymisen voi hoitaa kätevästi verkkopankin kautta. Jollei sinulla ole käytössäsi verkkopankkia, kätevin tapa hoitaa vuokra on käyttää suoramaksua. Tuolloin teet sopimuksen pankkisi on mahdollista liittää täysin uusia ominaisuuksia, kuten saunavuorojen aikatauluttaminen ja rajaaminen, hissin ohjaaminen ja kulun rajoittaminen tietyistä ovista yöaikaan. Lisäksi asukkaat pitävät avaimistaan parempaa huolta, kun niiden käytöstä jää jälki. Viitenumero on tärkeä! kanssa, että se maksaa aina vuokran tililtäsi eräpäivänä. T. Vuokravalvojat Remember to use the reference number The reference number is different in each invoice (rent, interest, electricity, water and heating). By using the correct reference number you make sure that your payment is directed to the right open payment quickly. Please note that if you don t use correct reference number the payment stays open in our system and this may cause you unnecessary payments (for example interest). At the moment our door opening fees are paid without a reference number. Remember to mention your apartment address when you make the payment. Do you know E-Lasku? The easiest way to pay your rent is to use E-Lasku (electric invoice) via online bank. With E-Lasku you can pay your rent with few clicks or you can program your bank to make an automatic payment each month. You can subscribe E-Lasku from your online bank. If you don t have online bank access you can agree on a Direct payment (suoramaksu) with your bank. 12 Meidän Pietari 2/2014

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS 2013 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon Vuoden 2012

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS 2014 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon Vuoden 2013

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton tiistaina 30.9.2014. 215 TOAS PEKOLA 27 >ASUNTONI MINKÄLAISIA LAITTEITA KEITTIÖSSÄNI ON? Keittiössä on vakioliesi ja jää-/pakastinkaappi. Lieden yläpuolella on liesikupu, joka on yhdistetty talon koneelliseen ilmanvaihtojärjestelmään

Lisätiedot

RATKAISU TALoyHTIöIHIN. Avain vaivattomaan kulunhallintaan

RATKAISU TALoyHTIöIHIN. Avain vaivattomaan kulunhallintaan RATKAISU TALoyHTIöIHIN Avain vaivattomaan kulunhallintaan Abloy optima HeLppo HALLINNoIdA Kerros- ja rivitalot ovat elämän monimuotoisuuden näyttämöitä. elämä taloyhtiöissä on naapureiden kanssa vaihdettuja

Lisätiedot

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa?

Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? Mistä voi hakea vuokra-asuntoa? kunnalta kaupungilta Nuorisoasuntoliitolta (NAL) yksityisiltä vuokranantajilta esim. VVO ja SATO yksityisiltä henkilöiltä Mistä saat tietoa taloyhtiösi järjestyssäännöistä?

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS 2014 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon Vuoden 2013

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014.

>ASUNTONI >MUUTTO. MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. 215 TOAS PEKOLA 31 >MUUTTO MILLOIN VOIN ALOITTAA MUUTON? Voit aloittaa muuton perjantaina 30.5.2014. MISTÄ JA KUINKA SAAN AVAIMET? Asunnon avaimet voit noutaa perjantaista 30.5.2014 alkaen asuntotoimistostamme,

Lisätiedot

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari

VUOKRALAISPÄIV KUOPIOSSA 30.3.2011. Asukasdemokratia Sosiaali-is Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari VUOKRALAISPÄIV IVÄT KUOPIOSSA 30.3.2011 Asukasdemokratia Sosiaali-is isännöitsijä Olavi Westerinen Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari ASUKASTOIMINTA RASITE VAI RIKKAUS? Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset

ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset ASUMISPAKKI- koulutus Asukasdemokratia ja järjestysmääräykset 1 Asukasdemokratia Laki yhteishallinnosta vuokrataloissa 16.7.1990/649 eli Yhteishallintolaki : Laki antaa vuokralaisille oikeuden ottaa osaa

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN

VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN VUOKRASOPIMUKSEN IRTISANOMINEN Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Koy Pikipruukki,

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014!

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014! Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2013 Elämän kokoisia koteja sivu 3 Vuokrataulukko sivut 8-9 Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014! KIINTEISTÖ OY KAJAANIN PIETARI

Lisätiedot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot

Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Asukasdemokratia Lohjan Vuokraasunnot Oy:ssä (Lova) Lovan asukasdemokratiatyöryhmä 6.6.2014 Lovan hallitus 9.6.2014 Lohjan Vuokra-asunnot Oy:n ylimääräinen yhtiökokous 4.3.2015 Lovan varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.

Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry. Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS =TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS =TURHA KOROTUS 2015 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN YLEISTÄ Kauppa jateollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon Vuoden 2014 energiansäästöviikko onnistui

Lisätiedot

Meidän Pietari. Lehtikangas. Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2010. on Pirkon koti sivu 6

Meidän Pietari. Lehtikangas. Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2010. on Pirkon koti sivu 6 Meidän Pietari Pietarin tiedotuslehti 2/2010 Lehtikangas on Pirkon koti sivu 6 Peruskorjaukset nostavat kiinteistön arvoa ja vuokraa sivu 3 Pietari edelläkävijä maalämmössä sivu 5 Vuokrataulukko sivu 7

Lisätiedot

As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys

As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys As.oy Taavinmaja Tilinpäätökset ja graafinen esitys Taloyhtiön tuotot ja kulut 27 28 29 21 211 212 Hoitovastike /os/kk,42,42,46,55,58,58 Ullakkovastike 1 /m2/kk 1,84 1,84 1,977 2,364 2,364 2,364 Ullakkovastike

Lisätiedot

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd

18 Mallisivut putkiremontti paketissa_2016_a5_48s.indd 18 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 19 Putkiremontti voidaan nykyisin TOTEUTTAA useilla eri tavoilla. Yleisimmät näistä ovat perinteinen putkiremontti, sukitus ja pinnoitus tai edellisten yhdistelmä.

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä

Asukastoiminta. Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminta Osallistumista Vaikuttamista Viihtymistä Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi Osallistumista Olet asumisesi paras asiantuntija - voit vaikuttaa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2015. Koira merkkasi tulipalon rivitalossa. sivu 4. Vuokrataulukko. sivut 8-9

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2015. Koira merkkasi tulipalon rivitalossa. sivu 4. Vuokrataulukko. sivut 8-9 Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2015 Koira merkkasi tulipalon rivitalossa sivu 4 Vuokrataulukko sivut 8-9 Tullaan tutuiksi Avainten haltija Kun puhelin pirahtaa Kajaanin

Lisätiedot

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT Sisältö 1 YYTERI BEACH JÄRJESTYSSÄÄNNÖT... 3 1.1 JÄRJESTYSSÄÄNNÖT ASUMISTA VARTEN... 3 1.1.1 YLEISTÄ... 3 1.1.2 VELVOITTAVUUS... 3 1.1.3 YHTEISET ALUEET... 3 1.1.4 JÄTEHUOLTO... 3 1.1.5 PYSÄKÖINTI... 3

Lisätiedot

Vuoden asukasvaikuttajat

Vuoden asukasvaikuttajat Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2015 Vuoden asukasvaikuttajat sivut 12 13 Kodinhoidon muistilista sivut 8 9 KIINTEISTÖ OY KAJAANIN PIETARI MUUTOKSIA TOIMISTON AUKIOLOAJOISSA

Lisätiedot

Opas Kotkan Asuntoihin muuttavalle

Opas Kotkan Asuntoihin muuttavalle Opas Kotkan Asuntoihin muuttavalle Muuttaminen Vuokrasopimus tulee allekirjoittaa Kotkan Asunnot toimistolla (vuokravakuus ja mahdolliset liitteet tulee olla hoidettu ennen sopimuksen allekirjoitusta).

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin Kun etsit vuokra-asuntoa Asuntoja voi vuokrata esimerkiksi kaupungeilta, kunnilta, yksityisiltä ja markkinoilta. Useimmat asunnonhakulomakkeet ym. löytyvät

Lisätiedot

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan asumispalveluyksikköä 1 Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan Vuokralainen vastaa ja maksaa itse KIINTEISTÖYHTIÖN HALLINTO Hallinnollinen isännöinti KiinteistöOy hallinto Kirjanpito ja maksuliikenne

Lisätiedot

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto

Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen. vastuunjakotaulukko 2.12.2015. Lämmitys. Ilmanvaihto Kiinteistönomistajan ja asukkaan välinen 2.12.2015 vastuunjakotaulukko Tämä taulukko määrittelee asukkaan ja kiinteistön omistajan väliset vastuut asunnon hoidossa. Epäselvissä tilanteissä ota yhteyttä

Lisätiedot

Energiansäästötoimenpiteet

Energiansäästötoimenpiteet 15.11.2017 Energiansäästötoimenpiteet Lappeen Rakennuttaja Oy Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n ja Lappeenrannan kaupungin omistama yhtiö Tuottaa kaupunkikonsernin rakennuttamispalvelut Työntekijöitä 6

Lisätiedot

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry Onnistu ja menesty vuokranantajana ja asuntosijoittajana Tuorein tieto vuokramarkkinoista, lainsäädännöstä ja yleisistä käytännöistä Neuvontapalvelu, jossa

Lisätiedot

Kajaani, Teppana Kohdenumero h+k, 59,5 m² Kov Energialuokka F Mh ,00 Vh ,00

Kajaani, Teppana Kohdenumero h+k, 59,5 m² Kov Energialuokka F Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kajaani, Teppana Kohdenumero 600685 2h+k, 59,5 m² Kov. 1976 Energialuokka F Mh. 65 000,00 Vh. 65 000,00 Erätie 17. Teppanassa Erätien rinteessä läpitalon kaksio vapautumassa. Näppärän kokoinen

Lisätiedot

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Jätekeskus ja jäteasemat Polvijärven jäteasema Avoinna arkisin ti klo 9-13 ja to klo 14-18 Ahertajantie 2 83700 Polvijärvi Kontiosuon jätekeskus

Lisätiedot

TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS NÄIN VIETIMME ENERGIANSÄÄSTÖVIIKKOA Vihreyttä ja energiansäästöä Kajaanista YLEISTÄ Valtakunnallisen Energiasäästöviikon järjestää Motiva Vuoden 2008 energiansäästöviikko onnistui toimintasuunnitelman

Lisätiedot

As Oy Taavinmaja. Tilinpäätös- ja kulutustiedot Markus Liimatainen

As Oy Taavinmaja. Tilinpäätös- ja kulutustiedot Markus Liimatainen As Oy Taavinmaja Tilinpäätös- ja kulutustiedot Markus Liimatainen Taloyhtiön tuotot ja kulut 27 28 29 21 211 212 213 214 Hoitovastike /os/kk.42.42.46.55.58.58.58.58 Ullakkovastike 1 /m2/kk 1.84 1.84 1.977

Lisätiedot

ASUNTO-OY REVONTULENTIE 4 1 (5) Yhtiökokouksen 10.11.2016 hyväksymä versio HOITOMENOJEN TALOUSARVIO AJALLE 1.7.2016-30.6.2017 ================================================== KIINTEISTÖN TUOTOT Hoitovastikkeet

Lisätiedot

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010)

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Arvoisat yhteistyökumppanit, Ensi vuoden tariffit ovat nyt selvillä. Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS 2013 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon Vuoden 2012

Lisätiedot

Mitä koulun jälkeen?

Mitä koulun jälkeen? Tietoa asumisesta Mitä koulun jälkeen? Yhteishaku Lukio/ammattikoulu/opisto Muutto edessä? Valmistumisen jälkeen työelämän tai jatkoopintojen haasteet Ajankohtaiseksi tulee oman paikan hankinta Asumismuoto

Lisätiedot

TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS VUODEN 2012 ENERGIANSÄÄSTÖVIIKKO 41 ASUKASTOIMIKUNTIEN VÄLINEN KILPAILU PARAS ESITELMÄ ENERGIANSÄÄSTÖJEN TAVOTTELUSSA Kilpailusäännöt: Asukastoimikunnat

Lisätiedot

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013)

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö (2014) Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2014

Lisätiedot

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto

JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy Keski-Suomen Energiatoimisto JVA energiankulutus ja säästömahdollisuudet Syksy 2013 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 28.11.2013 Lauri Penttinen 2 Kulutuskäyrästöt talon iän mukaan

Lisätiedot

Ennen asunnonhakua: Kun kiinnostava asunto löytyy: Kartoita omia tuloja ja menojasi Selvitä mihin asumisen tukiin ja etuuksiin sinulla on mahdollinen oikeus (ole tarvittaessa yhteydessä oman kuntasi sosiaalitoimeen

Lisätiedot

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS

ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS ASUMISOIKEUDEN LUOPUMISILMOITUS Koulukatu 19 Skolhusgatan PL 2 PB, Vaasa 65101 Vasa faksi/fax (06) 325 3629, www.pikipruukki.com Pvm TÄYTÄ JA TULOSTA. Palauta allekirjoitettuna osoitteeseen: Oy Vaasan

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta.

15.1.2015. Myyntipaikkaan voi tulla tuntia ennen kauppahallin avautumista ja sieltä tulee poistua tunnin kuluessa kauppahallin sulkeutumisesta. 1 (5) Hakemukset kauppiasyhdistykselle (puheenjohtajan tai edustajan hyväksymä hakemus): alle 1 kalenterikuukausi (1-4 viikkoa) - etusijalla Hakaniemen kauppahallin vuokralaiset (kauppiasyhdistys päättää

Lisätiedot

Asukas. toiminta OSALLISTUMISTA VAIKUTTAMISTA VIIHTYMISTÄ

Asukas. toiminta OSALLISTUMISTA VAIKUTTAMISTA VIIHTYMISTÄ Asukas toiminta OSALLISTUMISTA VAIKUTTAMISTA VIIHTYMISTÄ Asukastoiminnan tärkeimpiä tehtäviä Asumisviihtyvyyden ja yhteisöllisyyden lisääminen asuinkiinteistössäsi OSALLISTUMISTA Olet asumisesi paras asiantuntija

Lisätiedot

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET

DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET DOMUS BOTHNICAN JUHLASALIN JA SAUNATILOJEN KÄYTTÖSÄÄNNÖT JA -OHJEET Yliopistonranta 5, 65200 Vaasa 1. Tiloja voi vuokrata ainoastaan luonnollinen henkilö (vuokralainen), joka tekee VYY Holding Oy:n (VYH)

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2016. Vuoden asukasvaikuttajat. sivut 10 13. Nuorille tukea asumiseen ja elämään.

Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2016. Vuoden asukasvaikuttajat. sivut 10 13. Nuorille tukea asumiseen ja elämään. Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 1/2016 Vuoden asukasvaikuttajat sivut 10 13 Nuorille tukea asumiseen ja elämään sivu 6 Kotivakuutus turvaa omaisuuden Kotivakuutus on tarpeen

Lisätiedot

Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero h,k,s, 58,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero h,k,s, 58,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Rivitalo Huittinen, Hein-Erkkilä Kohdenumero 607234 2h,k,s, 58,0 m² Kov. 1987 Energialuokka e-tod. Mh. 65 250,00 Vh. 79 500,00 Kyntäjänkatu 3. Rivitalokaksio päättyvän kadun varrella lähellä keskustaa.

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen 15 :ssä varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Isännöinti Kiinteistö Oy Onninpyhä c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www.holidayclub.fi/isannointi Varsinainen yhtiökokous

Lisätiedot

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa

11.3.2000 Monipuoliset vaikutusmahdollisuudet. 8.3.2003 Työnjako-, yhteistyö- ja vastuukysymykset huolloissa, korjauksissa ja rakentamisessa 8.00 Lähtö keskustorilta 8.45 Aamupala 9.15 Seminaarin avaus 9.25 Katsaus VTS:n asukastoimintaan 10.00 Uudet tavat viestiä ja pitää yhteyttä Timo Albert Hintsa, tutkija, VTT Verkkomedia 12.00 Musiikkia,

Lisätiedot

UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA

UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA UUDISTA LUKITUKSESI ABLOY -TUOTEPAKETEILLA Asukkaiden lukitusturvallisuuden kannalta on tärkeää, että: lukitus antaa riittävän suojan asukkaalle itselleen ja hänen omaisuudelleen täyttää nykyiset turvallisuusvaatimukset

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6

VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Paasikivenkatu 7 15110 Lahti Ly: 0993644-6 2. Vuokralainen Orimattilan kaupunki Ly: 0129920-0 3. Vuokrauskohde Osoitteessa Koulutie 19,

Lisätiedot

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja

Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Huoneistoremontit kohti toimivia käytäntöjä ja menettelytapoja Taloyhtiöiden hallitusforum 24.9.2011 Mikko Peltokorpi Matinkylän Huolto Oy toimitusjohtaja, kiinteistöneuvos Tarvitaan lisää tietoa Taloyhtiöllä

Lisätiedot

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011)

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö Vattenfallin kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2012

Lisätiedot

Ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista asukkaan tulee toimittaa vuokranantajalle yhden (1) kuukauden vuokraa vastaava vuokravakuus.

Ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista asukkaan tulee toimittaa vuokranantajalle yhden (1) kuukauden vuokraa vastaava vuokravakuus. Sisällys Joensuun Kodit... 2 Vuokrasopimus ja asuntoon muutto... 2 Vuokrasopimus ja vuokravakuuden toimittaminen... 2 Asuntotarkastus... 2 Avaimet... 2 Ovenavaus... 2 Saunavuoron ja autopaikkojen varaukset

Lisätiedot

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto

Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa. Keski-Suomen Energiatoimisto Energiaeksperttikoulutus osa 1 -Ekspertin tehtävä talossa Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi/energianeuvonta energianeuvonta@kesto.fi 1 Miksi energiaeksperttejä? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia

Lisätiedot

>ASUNTONI >MUUTTO ONKO ASUNNOSSANI PALOVAROITTIMIA? MISTÄ LÖYDÄN TIETOA ASUNNON KÄYTTÖÄ JA HUOLTOA VARTEN?

>ASUNTONI >MUUTTO ONKO ASUNNOSSANI PALOVAROITTIMIA? MISTÄ LÖYDÄN TIETOA ASUNNON KÄYTTÖÄ JA HUOLTOA VARTEN? 220 TOAS MESSUKYLÄ >ASUNTONI MINKÄLAISIA KEITTIÖN LAITTEITA ASUNNOSSANI ON? Keittiössä on vakioliesi, tiskiallas, jää-/viileä- tai jää-/pakastinkaappi sekä liesikupu, joka on yhdistetty talon ilmanvaihto-järjestelmään

Lisätiedot

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1(5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRANANTAJA Nimi: Nuorten kuntoutuspalvelut tosimielellä Oy Henkilötunnus / Y-tunnus: 1909446-5 Osoite: Torikatu 24 C 48, 80100 Joensuu Puhelin: Toimitusjohtaja

Lisätiedot

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9)

1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) 1 (4) ESIVUOKRASOPIMUS Sopimusosapuolet 1. Eurotum Oy (Y:1584946-1) tai Sirafire Oy (2540423-9) Kihlakangas 13, 96800 Rovaniemi (jäljempänä vuokranantaja ) 2. Lapin pelastuslaitos (Y: 0937073-7) (jäljempänä

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Talousarvio ja käyttövastikkeen määräytymislaskelma 2017

Talousarvio ja käyttövastikkeen määräytymislaskelma 2017 KÄYTTÖVASTIKE I JA KÄYTTÖKORVAUKSET Kohteen suoria hoitomenoja vastaava osuus tuotoista Käyttövastike I (=Hoitomenoja vastaava osuus käyttövastikkeesta) 54 393 4,66 Autopaikka,-tallivuokrat 1 320 0,11

Lisätiedot

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä

Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Osakkaan ilmoitusvelvollisuus kunnossapito- ja muutostöissä Asunto-osakeyhtiölain II osan 4. luvussa on säädetty osakkaan kunnossapitotöistä ja 5. luvussa osakkaan muutostöistä. Osakas on velvollinen ilmoittamaan

Lisätiedot

Asiakaslukko kotipalvelussa. Kysymyksiä ja vastauksia

Asiakaslukko kotipalvelussa. Kysymyksiä ja vastauksia Asiakaslukko kotipalvelussa Kysymyksiä ja vastauksia 2017 Enköpingin kunta, hoito- ja hoivahallinto Asiakaslukko kotipalvelussa Asiakaslukkopalveluun kuuluu, että asennamme valvontayksikön kotiisi. Tämä

Lisätiedot

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk Kohteen ilmoittaja Nimi: Toimisto Puh: 05-217 100 Merikotkan Pesä Ky Koulukatu 10 48100 Kotka Puh: 05 217 100 AIVAN KARHULAN KESKUSTASSA SUPERNÄPPÄRÄ, JUURI UUDET PINNAT SAANUT, VALOISA PIENKOTI! YRITYKSETKIN

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS 2018 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon (41) Vuoden

Lisätiedot

ASUMISOHJE VEHKAKUJA 2 ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN JYY-ASUNNOT

ASUMISOHJE VEHKAKUJA 2 ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN JYY-ASUNNOT ASUMISOHJE VEHKAKUJA 2 ASUNTO OY JYVÄSKYLÄN JYY-ASUNNOT www.kortepohja.fi/vehkakuja YHTEYSTIETOJA Laitosmiehet JYY-Palvelut Oy päivystysnumero 24 h 014 60 7500 (ovenavaukset, kiireelliset korjaukset) vikailmoitukset

Lisätiedot

ABLOY PULSE. Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä

ABLOY PULSE. Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä ABLOY PULSE Helppo ja toimintavarma digitaalinen lukitusjärjestelmä Ainutlaatuinen lukitusjärjestelmä ABLOY PULSE on edistyksellinen ja monipuolinen digitaalisen lukituksen ja kulunhallinnan järjestelmä,

Lisätiedot

Asuntolan järjestyssäännöt

Asuntolan järjestyssäännöt Asuntolan järjestyssäännöt Koulutuksen järjestäjä on päättänyt näistä järjestyssäännöistä 26.1.2016 ja ne ovat voimassa 1.2.2016 alkaen toistaiseksi. Järjestyssääntöjen valmisteluvaiheessa on kuultu sekä

Lisätiedot

Meidän Pietari. Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012! Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2011

Meidän Pietari. Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2012! Vuokrataulukko. Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2011 Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2011 Kiinteistön elinkaaressa asukas on tärkeä sivu 3 Vesimaksu kulutuksen mukaan sivu 6 Vuokrataulukko sivu 7 Rauhallista Joulua ja Onnellista

Lisätiedot

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET Asumisviihtyvyyden parantaminen Asukkaiden aktiivisuuden ja kiinnostuksen lisääminen omaan asumiseensa ja asuinympäristöönsä Yhteistyön, avoimuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Musiikki sai myös Hilla Härkösen, sekä Kaika Partasen tanssin pyörteisiin.

Musiikki sai myös Hilla Härkösen, sekä Kaika Partasen tanssin pyörteisiin. Meidän Pietari Kiinteistö Oy Kajaanin Pietarin tiedotuslehti 2/2005 Perinteinen syystapahtuma Perinteeksi muodostunutta syystapahtumaa vietettiin jälleen iloisissa merkeissä lohtajan torilla 24.9.2005.

Lisätiedot

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS

TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS 2017 TERVETULOA ENERGIASÄÄSTÖVIIKON 41 LEHDISTÖTILAISUUTEEN TURHA KULUTUS = TURHA KOROTUS YLEISTÄ Kauppa ja Teollisuusministeriön alainen Motiva järjestää valtakunnallisen energiansäästöviikon (41) Vuoden

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Vuokrasopimus Kannaksentie 4

Vuokrasopimus Kannaksentie 4 Parikkalan kunta Kunnanhallitus Keskushallinto Vuokrasopimus Kannaksentie 4 1. Vuokranantaja Parikkalan kunta Harjukuja 6, 59100 PARIKKALA 2. Vuokralainen Imatran kaupunki Imatran seudun ympäristötoimi

Lisätiedot

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010

NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 NYKYINEN ASUNTO-OSAKEYHTIÖLAKI VOIMAAN HEINÄKUUSSA 2010 Uudistunut Asunto-osakeyhtiölaki astui voimaan 1. heinäkuuta 2010. Valvontayrityksen näkökulmasta uusi laki selkeyttää alan pelisääntöjä, ja se luonnollisesti

Lisätiedot

Laatu Luodaan yksityiskohdilla

Laatu Luodaan yksityiskohdilla An ASSA ABLOY Group brand Laatu Luodaan yksityiskohdilla Abloy -ratkaisut kerrostaloon koti on enemmän kuin seinät ja katto Suomalaiselle koti on tärkeä osa identiteettiä. Se hankitaan vahvasti tunteella

Lisätiedot

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen

Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen TIEDOTE Asunto-Oy Säästökenno Ikkunoiden ja ovien uusiminen 2017-2018 HUOM. Huoneistoissa tulee tehdä valmisteluja sujuvan asennuksen varmistamiseksi. Katso asennukseen valmistautuminen. Remontin sisältö

Lisätiedot

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin

TaloauT omaat io. Jokaiseen kotiin ja budjettiin R TaloauT omaat io Jokaiseen kotiin ja budjettiin Zennio tekee kodistasi nykyaikaisen ja mukavan. Samalla säästät nyt ja tulevaisuudessa. Taloautomaatio jokaiseen kotiin ja budjettiin. Oma koti suunnitellaan

Lisätiedot

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS

ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1(5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. VUOKRANANTAJA Nimi Puhelin Sähköposti 2. VUOKRALAINEN Nimi Henkilötunnus Puhelin Sposti 3. VUOKRAUSKOHDE Huoneiden lukumäärä Pinta-ala noin Huoneisto vuokrataan asuinkäyttöön

Lisätiedot

Taitavaa talonpitoa jo yli 30 vuotta! Asunto Oy Helsingin Kotisaareen

Taitavaa talonpitoa jo yli 30 vuotta! Asunto Oy Helsingin Kotisaareen Asunto Oy Helsingin Kotisaareen 29.11.2013 Hyvät osakkaat! Tervetuloa As Oy Helsingin Kotisaareen! Tällä tiedotteella pyrimme vastaamaan mahdollisimman moniin yleisimpiin kysymyksiin. Pyydämme Teitä tutustumaan

Lisätiedot

Varkaus, Hertunranta Kohdenumero h,tupak,s, 80,7 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00

Varkaus, Hertunranta Kohdenumero h,tupak,s, 80,7 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Varkaus, Hertunranta Kohdenumero 601717 4h,tupak,s, 80,7 m² Kov. 2017 Energialuokka C 2013 Mh. 118 200,00 Vh. 289 200,00 Hertunranta 4. UUDESSA Asunto Oy Hertun Purjeessa ensimmäisen kerroksen

Lisätiedot

Muuttajan muistio Varman vuokra-asujalle

Muuttajan muistio Varman vuokra-asujalle Muuttajan muistio Varman vuokra-asujalle Muuttajan muistio Varman vuokra-asujalle Muutto on suuri elämänmuutos, johon liittyy sekä iloa uudesta kodista että luopumisen haikeutta. Se vie myös voimia, sillä

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta?

Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Miksi kannattaa tehdä ps. Hypo eläkesäästösopimus ennen vuoden vaihdetta? Suomen Hypoteekkiyhdistys & Suomen AsuntoHypoPankki Oy Matti Inha, toimitusjohtaja, rahoitusneuvos 1.11.2010 Ikäsi haarukassa n.

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi

Tervetuloa asumaan. Kotisiipi Tervetuloa asumaan Kotisiipi Päivärinteen palvelutalon Kotisiipi on turvallinen ryhmäkoti kuudelle ikäihmiselle. Toiminta-ajatus Kotisiipi on Päivärinteen palvelutalossa sijaitseva kuuden asukkaan ryhmäkoti.

Lisätiedot

ASUKASINFO 10.2.2010 - AS OY MELKONKATU 4 - Markko Kalevo, Tapani Eisanen, Seppo Siimeslehto Keskiviikkona 10.2.2010

ASUKASINFO 10.2.2010 - AS OY MELKONKATU 4 - Markko Kalevo, Tapani Eisanen, Seppo Siimeslehto Keskiviikkona 10.2.2010 ASUKASINFO 10.2.2010 - AS OY MELKONKATU 4 - Markko Kalevo, Tapani Eisanen, Seppo Siimeslehto Keskiviikkona 10.2.2010 Saumauksesta täyden palvelun korjausrakentajaksi Historia 1966 Yritys perustetaan Raitalinna

Lisätiedot

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1

Oma koti kaukolämpöön. Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Oma koti kaukolämpöön Opas vanhan ja uuden pientalon liittämisestä kaukolämpöverkkoon 1 Kaukolämpö on ympäristöystävällinen, taloudellinen ja turvallinen vaihtoehto omakotitalossa Raumalla 95 prosenttia

Lisätiedot

Kestävien arvojen koti

Kestävien arvojen koti Kestävien arvojen koti huolto ja siivous yhdellä soitolla yksilöllinen paikalla rakennettu korjaukset ja laajennukset verovähennyksillä Se tehdään kestämään sata vuotta Koralli Koti ei ole pelkkä talo,

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma

Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Asunto-osakeyhtiö korjaushanke - hallituksen näkökulma Eero Nippala lehtori ja tutkimusalueen päällikkö Tampereen ammattikorkeakoulu Asunto-osakeyhtiön hallitustyöskentelyä 1987-2015 Sisältö Rakennuskannan

Lisätiedot

Uusi asunto-osakeyhtiölaki

Uusi asunto-osakeyhtiölaki OULUN LÄÄNIN KIINTEISTÖYHDISTYS Hyvän asumisen puolesta Uusi asunto-osakeyhtiölaki Osakkeenomistajan remontit Pakkalan Sali 2. 9 2010 Pekka Luoto Uusien määräysten tavoitteita, miksi uudet määräykset ovat

Lisätiedot

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,41 Vh ,00

Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov Energialuokka F 2013 Mh ,41 Vh ,00 Kerrostalo Nurmijärvi, Klaukkala Kohdenumero 619561 1h,kk,kph,vh, 31,0 m² Kov. 1969 Energialuokka F 2013 Mh. 60 580,41 Vh. 63 000,00 Gunnarintie 4. Hyväpohjainen makuualkovilla ja ranskalaisella parvekkeella

Lisätiedot