Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset. Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla. Rehtori Tapio Varmola"

Transkriptio

1 Vaikuttavuutta alueella - onnistuneet auekehityscaset Osaaminen ja innovaatiotoiminta Etelä-Pohjanmaalla Rehtori Tapio Varmola

2 Taustaksi Millainen toiminta-alue on Etelä- Pohjanmaa?

3 Koulutustaso Etelä-Pohjanmaalla Perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittaneiden osuus 15v täyttäneistä EP 66,8 % ja koko maa 69,4 %. Vastaavasti korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus EP 23,5 % ja koko maa 29,3 %. Alemman korkeakoulututkinnon osalta ero on pienempi EP 8,4 % ja koko maa 9,9 %. Ylemmän korkeakoulututkinnon osalta ero on jo suurempi EP 4,4 % ja koko maa 8,4 %. Tutkijatason koulutuksen saaneiden osalta ero on jo selkeä EP 0,2 % ja koko maa 0,9 %. Kuitenkin väestön koulutustaso on vuosina noussut 18,1 %:sta 23,5 %:iin. Suuret erot koulutustasossa ikäryhmittäin

4 Tutkinnon suorittaneet on luokiteltu koulutusasteittain korkeimman/viimeksi suoritetun ammatillisen tutkinnon mukaan

5 Tutkinnon suorittaneet on luokiteltu koulutusasteittain korkeimman/viimeksi suoritetun ammatillisen tutkinnon mukaan

6 Tutkinnon suorittaneet on luokiteltu koulutusasteittain korkeimman/viimeksi suoritetun ammatillisen tutkinnon mukaan

7 Työllistymistilanne Työttömyystilanne EP:llä on maakunnista alhaisimpien joukossa ollen 12,1 % (12/2015). SeAMKista on kuluneiden 22 vuoden aikana valmistunut noin tutkintoa. Valmistuneista asuu Etelä-Pohjanmaan alueella keskimäärin 62 %. SeAMKista valmistuu nykyisin vuosittain n. 750 ja heistä n. 460 työllistyy alueelle. Muista ammattikorkeakouluista valmistuneita sijoittuu vuositasolla Etelä-Pohjanmaalle noin 240 henkilöä. Tällöin Etelä-Pohjanmaalle sijoittuu siis vuositasolla noin 700 AMKtutkinnon suorittanutta henkilöä joka vuosi.

8 Työllistymistilanne SeAMKista valmistuneista työllistyy alueelle nykyisin 5-6 % enemmän kuin 2000-luvun alussa. valmistuneista työttöminä, työvoimapoliittisessa koulutuksessa tai muuten työelämän ulkopuolella on ollut keskimäärin 4-7 %. 1-3 vuotta aiemmin valmistuneiden yrittäjiksi ryhtyneiden määrä on keskimäärin 5-6 %. Kymmenen vuotta valmistumisen jälkeen yrittäjien määrä oli kaksinkertaistunut.

9

10 Tutkimusmenot maakunnittain Erot maan sisällä ovat merkittävät Tutkimus- ja kehitysmenot olivat v EP 215 /asukas ja koko maa 1226 /asukas. Yhdeksän kärjessä ovat ne maakunnat joissa on yliopisto Elinkeinoelämän merkitys TKI-toiminnassa on erityisen tärkeä Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla Etelä-Pohjanmaan tilanne saattaa olla tosiasiassa hieman parempi: osa täällä tehdystä tutkimuksesta kirjautuu pääyliopistoihin

11

12 Väliyhteenveto Etelä-Pohjanmaan asema on parantunut luvulla: amk- ja kanditason koulutuksessa keskitasoa Etelä-Pohjanmaa ei ole maisteriyhteiskunta, myös tohtoreiden määrä voi yhä kasvaa TKI-toiminnan volyymia tulee edelleen lisätä Seinäjoen seutu on kehittynyt valtakunnallisesti tarkasteltuna hyvin (Timo Aron tutkimukset), mutta kansainvälistyminen on vaatimatonta

13 SeAMKin tehtävä alueella SeAMKilla on keskeinen tehtävä ja vastuu alueellisen kilpailukyvyn edistämisessä Alueen kansainvälistäjänä TKI- ja palvelutoimijana (5-7 M vuositasolla) Alueen elinkeinoelämän toimialojen kehittäjänä (painoalat yhtenäisiä maakunnan ja yliopistokeskuksen kanssa).

14 Painoalat määrinä SeAMK ja UCS Ruokaratkaisut / Agrobiotalous Älykkäät ja energiatehokkaat järjestelmät Osallistavat hyvinvointipalvelut Yrittäjyys ja kasvu Yhteensä TKI henkilöstö Tohtorit Hankerahoitus vuositasolla 3 M 2 M 2,4 M 1 M 8,4 M

15 Onnistuneet aluekehityscaset Case 1: AB Seinäjoki Case 2: Maakuntakorkeakoulutoiminta

16 Case 1: AB Seinäjoki Framin kampusalueella toimiva Agrobiotalouden innovaatioyhteisö Kootaan biotalouden tutkijat, opiskelijat ja yritykset fyysisesti samoihin tiloihin Rakennetaan tiivis yhteistyö luonnonvarakeskuksen (LUKE) kanssa Toimijoina taustalla Seinäjoen kaupunki, INTO Seinäjoki, UCS (yliopistokeskus) ja SeAMK SEAMK:n roolina on tarjota uuden tiedon tuottamiseen tarvittavat laboratoriotilat

17 Strateginen tavoite Rakentaa biotalouden toimijoille osaamisperusta ja toimintaympäristö, joiden avulla luodaan uutta ja kannattavaa liiketoimintaa Luoda fyysisesti ja toiminnallisesti näkyvä innovaatioyhteisö Framin kampukselle Kehittää uusia toimintakonsepteja, jotka tukevat ideoiden muuttumista innovaatioiksi ja siitä uudeksi liiketoiminnaksi Lisätä agrobiotalouden ja sen osaamisen näkyvyyttä sekä vahvistaa kansallisia ja kansainvälisiä verkostoja sekä verkottua alan yksityisten ja julkisten toimijoiden kanssa

18 Palvelut ja tilat toiminnan mahdollistamiseksi AB Seinäjoki Innovaatioiden tuottaminen Liiketoiminnan kehittäminen Tapahtumien toteuttaminen Tutkimus Innovaatiotoiminta Kehittäminen Startupit SpinOffit Liiketoiminnan kiihdyttäminen Konferenssit ja seminaarit Foorumit Ketterän kehittämisen sessiot

19 Case 2: Maakuntakorkeakoulutoiminta Tavoitteena tuoda korkeakoulun palveluja Seinäjoen ulkopuolelle maakuntaan Toiminta alkoi v Alajärvellä ja laajentunut viime vuosina Kauhavalle, Kauhajoelle, Kurikkaan, Alavudelle ja Ähtäriin. Toimijat sijaitsevat alueen elinkeinotoimen kanssa samoissa yrityspalvelutiloissa. Samoissa tiloissa avattu juuri myös tutkijahotellit.

20 Case 2: Maakuntakorkeakoulutoiminta Tutkintokoulutuksina aikuisille tradenomin, insinöörin ja sairaanhoitajan tutkintoja. Opiskelijoita ryhmissä nyt reilut 200. Valmistuneita tähän mennessä noin 50. Valmistuneiden sijoittuminen muualle kuin Seinäjoen alue: Järviseutu (Alajärvi) 3,5-kertainen määrä, Suupohja (Kauhajoki) kaksinkertainen määrä ja Kuusiokunnat 1,5-kertainen määrä. Keskeistä yhteistyö alueen toimijoiden ja yritysten kanssa. Teemoina yritysten kehittäminen, digitalisaation edistäminen ja verkostoituminen.

21 Lyhyt vertailu: EP vs. KS Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi asukasta asukasta Seinäjoella Jyväskylässä UCS 1000 Yliopisto SeAMK 5000 JAMK Sedu 4000 KoulutusKY Työntekijöitä yhteensä Työntekijöitä yhteensä

22 Lyhyt vertailu EP vs. KS Koulutustoimialan liikevaihto: Keski-Suomi noin 650 milj. Euroa Etelä-Pohjanmaa noin 360 milj. Euroa

Talouden seuraava aalto on biotalous

Talouden seuraava aalto on biotalous Agrobiotalouden innovaatioyhteisö 28.1.2016 Ari Sivula Projektipäällikkö Talouden seuraava aalto on biotalous 50 % enemmän ruokaa Väestön kasvun vuoksi 2030 maailmassa tarvitaan: 30 % enemmän vettä 45

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys Kuva: Anniina Korpi Osaamiskehitys Osaamiskehityksen keskeiset nostot Porin seudun korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus (36,4 %) väestöstä oli suurista ja keskisuurista kaupunkiseuduista alhaisin.

Lisätiedot

Menestyvä, kansainvälinen, yrittäjähenkinen korkeakoulu. KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! CIMOn korkeakoulukiertue syksyllä 2013 Seinäjoki 8.10.

Menestyvä, kansainvälinen, yrittäjähenkinen korkeakoulu. KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! CIMOn korkeakoulukiertue syksyllä 2013 Seinäjoki 8.10. Menestyvä, kansainvälinen, yrittäjähenkinen korkeakoulu KANSAINVÄLISYYS KANNATTAA! CIMOn korkeakoulukiertue syksyllä 2013 Seinäjoki 8.10.2013 SeAMK Missio Hyvinvoinnin edistäminen Etelä-Pohjanmaalla korkeatasoiseen

Lisätiedot

MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund

MAAKUNTAINFO. Etelä-Pohjanmaa. Merja Enlund MAAKUNTAINFO Etelä-Pohjanmaa Merja Enlund Sisällysluettelo Dia 3 ja 4: Yleistä Etelä-Pohjanmaan maakunnasta Dia 5 ja 6: Maakuntien tunnuslukuja. Dia 7-12: Etelä-Pohjanmaan tunnuslukuja Dia 13: Väestön

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010

Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Suomen korkeakoulutetut työttömät koulutusaloittain ja asteittain 2005 2010 Pekka Neittaanmäki ja Johanna Ärje Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos 13.07.2010 1. Johdanto Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 10.2.2009 Janne Vainikainen Helsingin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Turun yliopisto Tampereen yliopisto Oulun yliopisto Jyväskylän yliopisto Tampereen

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

Osaamisperusta murenee

Osaamisperusta murenee Osaamisperusta murenee Innovatiivisuutta ja kasvua Etelä-Pohjanmaalle 2. asteen koulutuksesta valmistuneet 2. asteen opiskelijat KOULUTUS, OSAAMINEN JA TKI-TOIMINTA ETELÄ-POHJANMAALLA Korkea-asteen tutkinnon

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Löydämme tiet huomiseen Opiskelua, tutkimusta ja työtä loistoporukassa Lappeenrannassa ja Imatralla 3100 opiskelijaa ja 300 asiantuntijaa muodostavat innovatiivisen ja avoimen korkeakouluyhteisön laadukas

Lisätiedot

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit

ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit ICT-yksiköstä valmistuneet insinöörit 1.1.2005 31.5.2006 Yhteenveto tutkimuksesta ICT-yksiöstä valmistuneet insinöörit työllistyneet erinomaisesti 85% prosenttia valmistuneista insinööreistä työllistynyt

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA 2011 2016 Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 5.8.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2016 1 JOHDANTO Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNITTAIN 5/2012 3/2017. Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNITTAIN 5/2012 3/2017. Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNITTAIN 5/2012 Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 29.6.2017 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2017 1 JOHDANTO Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU V I S I O 2 0 2 0 Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kansainvälinen kehittäjä 30.1.2014 Jouni Koski www.laurea.fi Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 Metropolialueen

Lisätiedot

Kh liite SOPIMUS MAAKUNTAKORKEAKOULUTOIMINNASTA ETELÄ-POHJANMAALLA

Kh liite SOPIMUS MAAKUNTAKORKEAKOULUTOIMINNASTA ETELÄ-POHJANMAALLA Kh 23.5.2016 119 liite SOPIMUS MAAKUNTAKORKEAKOULUTOIMINNASTA ETELÄ-POHJANMAALLA..2016 2(8) YHTEISTYÖSOPIMUS MAAKUNTAKORKEAKOULUTOIMINNASTA ETELÄ-POHJANMAALLA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Tämä yhteistyösopimus

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Satakunnan vanhusneuvosto

Satakunnan vanhusneuvosto Satakunnan vanhusneuvosto Tuula Rouhiainen-Valo 13.9.2016 Ammattikorkeakoulukoulutus /OKM sivuilta *Ammattikorkeakoulut (AMK), ovat luonteeltaan pääosin monialaisia ja alueellisia korkeakouluja, joiden

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulukonsortio

Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulukonsortio Etelä-Pohjanmaan Korkeakoulukonsortio Etelä-Pohjanmaan korkeakoulukonsortio tarjoaa alueellisen ja kansainvälisen yhteistyöfoorumin tutkimukselle, kehittämiselle ja liiketoiminnalle. Toiminta keskittyy

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Terveydenhoitajakoulutuksen. työpaja 20.5.2014. Hannu Sirén

Terveydenhoitajakoulutuksen. työpaja 20.5.2014. Hannu Sirén Terveydenhoitajakoulutuksen työpaja 20.5.2014 Hannu Sirén Dialogin käynnistäminen Toimilupakierroksen aikana kävi ilmi, että sosiaali-, terveys- ja kuntoutusalan koulutus jatkuu valtakunnallisesti jatkossakin

Lisätiedot

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014 Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA 5/2011 9/2016. Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA 5/2011 9/2016. Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA 5/2011 Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 24.11.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2016 1 JOHDANTO Tässä raportissa tarkastellaan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 3/2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 7 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Turun kaupungin toimenpiteet valmistavan teknologiateollisuuden sekä teknillisen

Lisätiedot

Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa

Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ry:n strategia vuosille 2016 2020 Hyväksytty Arenen kevätvuosikokouksessa 17.3.2016

Lisätiedot

PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA. Arenen mediatapaaminen Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä

PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA. Arenen mediatapaaminen Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä PERUSUUTISOINTI HYVÄÄ JÄRJESTELMÄARVIOINNEISSA TOIVOMISEN VARAA Arenen mediatapaaminen 28.09.2009 - Helsinki Varapuheenjohtaja Jorma Niemelä Ammattikorkeakoulututkinnot eivät vedä työmarkkinoilla (professori

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA

ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA ALUENÄKÖKULMA SATAKUNNAN ASEMAAN JA OSAAMISPERUSTAAN 2000-LUVULLA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 14.10.2014 Ei riitä, että osaa nousta hevosen selkään, on osattava myös pudota - Argentiinalainen

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006

ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 ITÄ-SUOMEN LIIKETOIMINTAOSAAMISEN VERKOSTO 19.4.2006 PROF. MARKKU VIRTANEN HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULU PIENYRITYSKESKUS 5.10.2005 Markku Virtanen LT-OSAAMISEN VERKOSTON MAKROHANKKEEN KUVAUS Makrohankkeen

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA 2010 2013

TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA 2010 2013 TYÖTTÖMYYS IT-ALALLA KOKO SUOMESSA JA MAAKUNNISSA Pekka Neittaanmäki Päivi Kinnunen 2.4.2014 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO INFORMAATIOTEKNOLOGIAN TIEDEKUNTA 2014 1 JOHDANTO Tässä raportissa tarkastellaan työttömien

Lisätiedot

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus Etelä-Pohjanmaan maakuntatilaisuus 15.4.2016 Etelä-Pohjanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3. PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.2019 Projektiryhmä Piia-Pauliina Mäntysaari, projektipäällikkö

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan

AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan AMMATTIKORKEAKOULUT SUOMESSA - osaavaa työvoimaa ja innovaatioita koko maahan Ammattikorkeakoulut Suomessa Perustietoa suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 25 AMMATTIKORKEAKOULUA Suomen korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

Savonia yritysten toimintaedellytysten parantajana. Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Mervi Vidgrén rehtori/toimitusjohtaja

Savonia yritysten toimintaedellytysten parantajana. Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Mervi Vidgrén rehtori/toimitusjohtaja Savonia yritysten toimintaedellytysten parantajana Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Mervi Vidgrén rehtori/toimitusjohtaja Ammattikorkeakoululain (2014) mukaiset tehtävät antaa työelämän ja sen kehittämisen

Lisätiedot

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto!

Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! Sinustako Master-tason osaaja? Opiskele ylempi AMK-tutkinto! 15 ylempään AMK-tutkintoon johtavaa koulutusta Insinööri (ylempi AMK) Kemiantekniikka Projektijohtaminen Tekniikka (sis. Marine Technology,

Lisätiedot

Vipusen uutiskirje. Tervetuloa Vipusen uutiskirjeen lukijaksi!

Vipusen uutiskirje. Tervetuloa Vipusen uutiskirjeen lukijaksi! 3.11.2015 Vipusen uutiskirje Tässä numerossa 1 Vipusen uutiskirje 2 Esittelyssä Sosioekonominen asema 3 Raportit 4 Katsaus tulevaan 4 Tärkeitä päivämääriä Huoltokatkot Tervetuloa Vipusen uutiskirjeen lukijaksi!

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus 4.4.2011 Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 4.4.2011 Matias Ansaharju www.tampere.fi/tilastot etunimi.sukunimi@tampere.fi Tampereen kaupunki Tietotuotanto

Lisätiedot

Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Seinäjoen ammattikorkeakoulu Päivitetty 16.2.2016 Seinäjoen ammattikorkeakoulu Seinäjoen ammattikorkeakoulu (SeAMK) on laaja-alainen ammattikorkeakoulu, joka aloitti toimintansa väliaikaisena vuonna 1992. Toiminta vakinaistettiin

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Kehittyvä Ääneseutu 2020

Kehittyvä Ääneseutu 2020 Kehittyvä Ääneseutu 2020 1 Ääneseutu 2020 Äänekoski on elinvoimainen, monipuolisen elinkeino- ja palvelutoiminnan sekä kasvava asumisen keskus. Äänekoski on Jyväskylän kaupunkiseudun palvelu- ja tuotannollisen

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

SEUTUKAUPUNKIMÄÄRITTELY PILOTIT

SEUTUKAUPUNKIMÄÄRITTELY PILOTIT SEUTUKAUPUNKIMÄÄRITTELY PILOTIT SEUTUKAUPUNGIT OVAT VAHVOJA PERUSKUNTIA JA MUODOSTAVAT YHDESSÄ MAAKUNTAKESKUSTEN KANSSA SUOMEN TULEVAN KUNTARAKENTEEN RUNGON SATAKUNTALIITTO TKI FOORUMI 10.4.2014 PERTTI

Lisätiedot

Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia

Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia Osaaminen kilpailukyvyksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Toimintaympäristö JAMKiin vaikuttavat tärkeimmät tekijät toimintaympäristössä ovat oppimisen muutos, digitalisaatio, yrittäjyys,

Lisätiedot

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle

PARAS. korkeakoulu opiskelijalle Sijoita SeAMKiin PARAS korkeakoulu opiskelijalle Seinäjoen ammattikorkeakoulu on monialainen ja yhteisöllinen ammattikorkeakoulu, jonka tavoitteena on olla paras korkeakoulu opiskelijalle (Visio 2020).

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi

Etunimi Sukunimi PORIN YLIOPISTOKESKUKSEN OPISKELIJAN ASIANTUNTIJAPROFIILI Vilma Wiro ASTe Akateeminen asiantuntijuus Satakunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen tueksi (ESR) 2 PORIN YLIOPISTOKESKUS Kolme yliopistoa: Tampereen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Esityksen aihe JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU Mirja Immonen, koulutuspäällikkö 1 PERUSTIETOJA 2010 Opiskelijamäärä 8490, tutkinto opiskelijoita 6789 Suoritetut tutkinnot v. 2010 yhteensä 1634 Amk tutkintoja

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Pääväri - sininen HAMK pähkinänkuoressa 8.8.2016 Organisaatio Korkeakoulujohtaminen Yhtiökokous Hallitus Rehtori, Toimitusjohtaja Omistajat Hallinto Vararehtori Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta 21.1.216 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Seutufoorumi 28.11.2017 KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014. Tilastoliite Etelä-Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite ETELÄ POHJANMAAN LIITTO Etelä Pohjanmaan hyvinvointikatsaus 2014 Tilastoliite Julkaisu B:68 ISBN 978 951 766 255 0 (nide) ISBN 978 951 766 256 7 (verkkojulkaisu)

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Tietoa akavalaisista Kainuussa

Tietoa akavalaisista Kainuussa Tietoa akavalaisista Kainuussa 7.5.05 Risto Kauppinen Tulevaisuusfoorumi Sotkamo Työttömät*, Kainuu 0 05, lkm. 0 05, Kainuu 0/ 05/ Perusaste 79-0 -5, Keskiaste 0 9 5,0 Alin korkea-aste 0 5 - -, Korkeasti

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2006 www.tek.fi Eero Siljander Diplomi-insinööri ja arkkitehtikunnan työllisyys on kasvanut ja työttömyys vähentynyt 0,2

Lisätiedot

Eteläpohojalaanen ennakoonti mitä se on? KJY:n henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 2010 Seinäjoki Maakuntajohtaja Asko Peltola

Eteläpohojalaanen ennakoonti mitä se on? KJY:n henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 2010 Seinäjoki Maakuntajohtaja Asko Peltola Eteläpohojalaanen ennakoonti mitä se on? KJY:n henkilöstöjohtamisen kehittämispäivät 2010 Seinäjoki 24.11.2010 Maakuntajohtaja Asko Peltola Mikä on E-P:n liitto? Etelä-Pohjanmaan liitto on 19 kunnan muodostama

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan maakuntakorkeakoulu

Etelä-Pohjanmaan maakuntakorkeakoulu Etelä-Pohjanmaan maakuntako Kauhava-kampus Koopetuksen koordinaattori Riikka Muurimäki 2 Mikä maakuntako? Maakuntakon tarkoituksena on tarjota lähellä juuri sitä koulutusta mitä tarvitaan, ns. yhden luukun

Lisätiedot

Sosiaalisena innovaationa

Sosiaalisena innovaationa FUAS-tulevaisuusseminaari 30 31.1.2014 Långvik Leena Treuthardt PUHEENVUORONI KÄSITTELEE FUASIA Sosiaalisena innovaationa 1 Innovaatio ja sosiaalinen innovaatio? Innovaatioista on tavallisesti puhuttu

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 7/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 26.8.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 5,5 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

4 Etelä-Pohjanmaa. 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 4 Etelä-Pohjanmaa 4.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 4.1 ETELÄ-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 5 kpl Maaseutumaiset: 13 kpl Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014

Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Päivän tarkoitus Aamupäivällä käynnistetään dialogi ammattikorkeakoulujen kesken toimilupakierroksen

Lisätiedot

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.

SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest. SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella

Lisätiedot

SeAMK PALVELUMME. yrityksille ja yhteisöille

SeAMK PALVELUMME. yrityksille ja yhteisöille SeAMK PALVELUMME yrityksille ja yhteisöille Täydennä osaamista Seinäjoen ammattikorkeakoulu tarjoaa koulutusta nuorille ja aikuisille, sekä suomeksi että englanniksi. Alueen yritykset lisäävät osaamistaan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 1 Seuturaportti, Etelä-Pohjanmaa 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4640 38 Etelä-Pohjanmaa, n=238 Järviseutu, n=40 33 34 Kuusiokunnat, n=46 3

Lisätiedot

Digitalisoituva teollisuus haastaa opetuksen

Digitalisoituva teollisuus haastaa opetuksen Digitalisoituva teollisuus haastaa opetuksen Siemens 160 vuotta Suomessa juhlaseminaari 10.12.2015 Finlandia-talo, Helsinki Hannu Reinilä Koulutuspäällikkö SeAMK SeAMK on keskisuuri ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen

Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen Elinvoimaa ja hyvinvointia pohjoiseen Korkeakouluverkko ja sen kehittäminen (Visio 2030) Monipuolinen koulutustarjonta Oamk tarjoaa AMK-tutkintoon ja ylempään AMK-tutkintoon (YAMK) johtavaa koulutusta,

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa TAMKin strategia kohti vuotta 2020 Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 12.2.2016 TAMKin strategia kohti vuotta 2020 1. TAMKin strategian tausta Tampereen ammattikorkeakoulu käynnisti

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Kainuun maakunta kuntayhtymä, koulutustoimiala Esa Toivonen Kajaani 13.10.2008 1 Pääkohdat Aluksi Kainuun koulutus ja sen ohjaus Opiskelijan

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo

Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Miehet, työelämä ä ja tasa-arvo Tasa-arvoaamiainen arvoaamiainen 19.3.2014 Erikoistutkija Tapio Bergholm (kiitokset Antti Saloniemi, Pekka Myrskylä, Noora Järnefelt, Lasse Tarkiainen, Tiina Pensola et

Lisätiedot

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ 1981 1982 1983 1984 1985 1986 1987 1988 1989 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 VÄESTÖN

Lisätiedot

Case bioenergian kehittäminen Keski-Suomessa

Case bioenergian kehittäminen Keski-Suomessa Case bioenergian kehittäminen Keski-Suomessa ALUEKEHITYS JA TKI JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIASSA Markku Paananen PERUSTIETOJA Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy perustettu v. 1994 Omistajat: Jyväskylän

Lisätiedot

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle

Sisältö. Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen. Aineisto. Lähtökohdat tutkimukselle Sisältö Yliopistoista valmistuneiden alueellinen sijoittuminen Heli Kurikka Tutkija 1. Taustaa 2. Yliopistojen ryhmittely 3. Valmistuneiden alueellisen sijoittumisen piirteitä eri yliopistoista eri aloilta

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa SeAMK Foorumi 9.2.2017 Harri Jokiranta Osallisuus ja elinvoimakunta Kokonaisreformi Uuden rakenne uudet osaamiset? Maakuntien yhteiset palvelukeskukset (Toimitila,

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 15:2016

TILASTOKATSAUS 15:2016 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 15:2016 1 25.8.2016 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 31.12.2015 Työttömyysaste oli Vantaalla 12,4 prosenttia vuoden 2015 lopussa. Työttömien määrä kasvoi kaikilla suuralueilla,

Lisätiedot

Laadullinen työllistymisen sisällyttäminen korkeakoulujen rahoitusmalleihin. Tapio Kosunen Ylijohtaja

Laadullinen työllistymisen sisällyttäminen korkeakoulujen rahoitusmalleihin. Tapio Kosunen Ylijohtaja Laadullinen työllistymisen sisällyttäminen korkeakoulujen rahoitusmalleihin Tapio Kosunen Ylijohtaja Laadullinen työllistyminen - palkkaustilastot Työryhmä tarkastellut tilastokeskuksen kokoamia palkkaustilastoja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 11,6 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2006 www.tek.fi Tutkimus/ES Työllisyyden kasvu jatkuu suhdannenousun vauhdittamana Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT)

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, SEINÄJOEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET

Lisätiedot

KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT

KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT KOULULAISET, OPISKELIJAT JA TUTKINNOT Peruskoulun oppilaat 2018 Lukio-opiskelijat ja ylioppilastutkinnot Peruskoulun päättäneiden ja ylioppilaiden välitön sijoittuminen jatko-opintoihin Valmistumisvuosi

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2014

Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2014 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 10 % viime vuodesta Etelä-Pohjanmaalla

Lisätiedot