Revontulia nousevan auringon maassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Revontulia nousevan auringon maassa"

Transkriptio

1 Revontulia nousevan auringon maassa Avaruussää-projekti vieraili viime vuonna lännessä Puerto Ricossa ja sitä edellisenä pohjoisessa Norjan Huippuvuorilla. Tänä vuona ilmansuuntana oli itä, ja marraskuun loppupuolella ryhmä Järvenpään lukion, Helsingin suomalaisen yhteiskoulun ja Hämeenlinnan Kaurialan lukion opiskelijoita löysikin itsensä Japanin neljänneksi suurimasta kaupunkista Nagoyasta. Matkaoppaanamme paikalliseen kulttuuriin ja ilmakehän ilmiöihin toimi aiemmin Nagoyassa tutkimusta tehnyt Sodankylän Observatorion johtaja Esa Turunen. Ensi töikseen hän johdatti meidät majapaikallemme, joka tavanomaisen hotellin sijaan oli perinteinen ryokan. Vaikka futonilla (pelkällä patjalla) riisityynyn kanssa nukkuminen tuntui aluksi kauhistuttavalta ajatukselta, osoittautui huoli tyystin turhaksi. Viikon aikana majatalon pehmeisiin kokolattiamattoihin, perinteiseen japanilaiseen aamiaiseen ja ennen kaikkea kuumavesialtaaseen ehti tykästyä. Viikon ohjelmaan kuului luentoja ja muuta toimintaa Nagoyan yliopiston viihtyisällä kampusalueella. Vapaa-ajalla kohteina olivat muun muassa 400-vuotinen Nagoyan linna, valtava ostosalue Osu, sekä kaupungin tv-torni. Ohjelman puolesta vierailimme myös yliopistoalueella sijainneella lukiolla, jossa teimme paikallisten oppilaiden kanssa riisipalloja. Jos japanilaisen viihdeteollisuuden perusteella on saanut kuvan sikäläisestä lukiosta, voin vakuuttaa, että käsitys pitänee varsin hyvin paikkaansa. Myös paikallisen käsityksen siisteydestä saimme huomata omakohtaisesti. Onnistuimme nimittäin saamaan kirjallisen varoituksen siitä, että majatalon vessan lattialle oli jäänyt papereita. Ainakin siisteyden kohdalla kulttuurishokki

2 koittikin vasta kotiin palatessa. Kokonaisuutena maa jätti kuitenkin todella positiivisen vaikutelman, vaikka esimerkiksi kaupassa käynti melkoista arpapeliä olikin heikkojen japanintaitojemme takia. Opetuspuolella oli tarjolla tietoa etenkin revontulista sekä muista ilmakehän ilmiöistä. Yhden päivän vietimme savikeramiikastaan tunnetussa Shigarakissa tutka-asemalla vieraillen ja tietysti kävimme kokeilemassa saviastioiden tekoa. Ennakolta ryhmätyönä tehdyt julisteet esiteltiin muille, ja Avaruussääkurssin perinteitä noudattaen teimme Huippuvuorilla sijaitsevalla tutkalla kahden tunnin mittauksen, jonka arvo oli kuulemma euroa. Aurinkotuuli oli kuitenkin tyyntä, joten revontulien sijaan mittaustuloksista saattoi gravitaatioaaltoja. havaita vain ionosfäärin Vaikka kohdemaa ja projektin aihe olivatkin osittain tuttuja jo etukäteen, molemmissa oli myös paljon itselleni tuntematonta. Matkan aikana kummastakin löytyi uusia ja yllättäviä piirteitä, ja elämään jäi pieni toive, josko uuden kulttuurin ja mielenkiintoisen opiskeluaiheen voisi yhdistää jatkossakin. Lukiolaiset maailmalla Joukko lukiolaisia istuu kanssani lentokentällä. Kaikkia jännittää. Osaammeko puhua englantia tarpeeksi hyvin? Mitä host-perheet ajattelevat meistä? Millaista Italiassa edes on? Voiko vielä jäädä kotiin? Huolet osoittautuvat turhiksi. Ja Italiassa on upeaa.

3 Kuvaamataidon, musiikin ja englannin projekti Water Shape järjestettiin helmi- ja huhtikuun aikana. Helmikuussa joukko italialaisia nuoria vieraili luonamme kylmässä, lumisessa Suomessa. Avasimme ilomielin ovet kulttuuriimme ja koteihimme, enkä usko yhdenkään projektiin osallistuneen nuoren katuvan hetkeäkään. Huhtikuussa lähdimme vuorostamme Italiaan. Meidän otettiin vastaan kuin perheenjäsenet. Näimme upeita paikkoja. Lauloimme ja nauroimme. Tutkimme. Seikkailimme. Nämä kokemukset kulkevat mukanani koko elämän. Minä uskalsin. Se kannatti. Videolta voit fiilistellä matkaamme varo, ettei matkakuume iske! Kansainvälisyyttäni ette saa! Tiistai-iltana tihutti. Sää oli marraskuiseen tapaan synkkä. Niin olivat opiskelijakunnan päätöksetkin: opiskelijakunta päätti olla jatkossa tukematta kansainvälisiä projekteja. Hämärä laskeutui tiistaina yllättävän nopeasti. Hämärä on yleensä myös pätevä sana kuvaamaan opiskelijakunnan toimintaa. Tämän viikon tiistaina päätökset olivat pimeitä. Kansainväliset projektit ovat lukiomme pitkäaikainen ylpeys. Ne olivat minullekin yksi syy valita Järvenpään lukio Helsingin huippulukioiden, kuten Ressun tai SYK:n sijasta. Mielestäni on surullista, jos opiskelijakunta ei tunnusta projektien arvoa tukemalla niitä. Tässä kokouksessa, josta nyt kerron, kv-projektien tukemisen jaktamista esittävän asialistan kohdan esityksen oli valmistellut erillinen keväällä opiskelijakunnalle perustettu kv-tukityöryhmä. En ole omana aikanani opiskelijakunnassa nähnyt yhtä huolella

4 valmisteltua esitystä. Kiitokset tästä Joonas Valjukselle, joka oli tehnyt ison työn kootessaan työryhmän ilmeisen sekavan ajatuksenkulun. Esitys oli pääpiirteiltään erittäin kannatettava: Projektin täytyisi yrittää kerätä rahaa myös muilla keinoilla. Projektilaiset eivät saa itse äänestää tuen myöntämisestä. Myös yksittäiset opiskelijat voisivat anoa tukea. Muutosehdotuksilla esitys saatiin mielestäni täydelliseen muotoon poistamalla tarpeettomat rahan käyttöä ohjaavat rajoitteet sekä tuen luovuttamisella ennen projektimatkaa. On myönnettävä, että vastapuolen perusteet tuen myöntämisen päättämiselle olivat pääosin rationaalisella pohjalla. Kokouksessa vedottiin utilitarismiin. Myönnän, että tukirahoilla voitaisiin ehkä saada kaikille jotain, mutta mielestäni on oikeutettua puhua myös kokemusten laadusta. Olen ollut jo yhdellä projektimatkalla Liettuassa ja ensi viikolla Kiina-projekti vie minut samannimiseen maahan. Olen varma, että kummatkin ovat yksiä parhaista kokemuksistani elämässäni ja näitä kokemuksia tulen lämmöllä muistamaan vielä eläkepäivinäkin. Tahtoisin mahdollistaa samanlaisia (erityisesti lompakkoa) avartavia kokemuksia aivan jokaiselle. Tiistain kokouksessa opiskelijakunta myönsi kuusisataa euroa vanhojentanssien ilmapalloihin ja muihin hedonistisiin nautintoihin. Ihmettelen, jos mahdollista, vielä enemmän tapaa, jolla tähän päätökseen tultiin, kuin opiskelijakunnan rahankäytön kohteita. Sen sijaan, että kv-projektien tukemista ideoinut työryhmä olisi äänestänyt tuen puolesta, he kääntyivätkin omaa ideaansa vastaan. Osalla syynä persumaiseen takinkääntöön oli se, että työryhmä ei jaksanut kirjoittaa loppuun lähes valmista paperia, joka olisi luonut pätevät raamit kansainvälisten projektien tukemiseen. Tukien loppuminen päättyi siis laiskuuteen. Asiat hoidetaan hoitamalla asiat, kuten eräs Järki-guru tapasi sanoa. Kansainväliset projektit ovat huomattava osa lukiomme imagoa.

5 Ne ovat hyödyllisintä, mitä lukio kykenee työelämään antamaan. Ne tarjoavat elämän parasta aikaa. Näitä arvoja minä haluan tukea. Projektit ovat jotain, mistä minä en ole valmis luopumaan. Aion käyttää otto-oikeutta seuraavassa opiskelijakunnan kokouksessa projektien tuen palauttamiseksi. Ehkäpä silloin on pouta. Buchholz-projektin pauloissa Saksalaiset saapuivat Suomeen tammikuun ensimmäisenä lauantaina. Kyseisen päivän vihdoin koittaessa odotimme innolla pikkkubussia lukiomme parkkipaikalla. Lopulta se kaartoi pihaan Ketolaisen Pasin johdolla. Projektin molemmat osapuolet tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa. Buchholz-projekti (saksalaisten keskuudessa tunnettu Järvenpää-projekti) on ystävyyskaupunkien välinen viikon mittainen fysiikkaprojekti. Albert Einstein Gymnasium teki aloitteen yhteisen fysiikan projektin järjestämisestä muutama vuosi sitten, ja vuonna 2013 ensimmäinen projekti lähti käyntiin. Yhteistyön tavoitteena on saada kontakteja ja ystäviä eri puolelta Eurooppaa ja työskennellä samalla fysiikan parissa. Kommunikointi tapahtuu englanniksi. Projektiryhmät vierailevat toistensa luona viikon mittaisella visiitillä. Vierailun aikana tutustutaan paikallisiin nähtävyyksiin, kulttuuriin ja koulujärjestelmään. Opettajien organisoimat fysiikkaan keskittyvät vierailut, kuten Suomessa biovoimalassa ja meteorologisessa instituutissa käynnit, tehdään päiväsaikaan. Loppupäivän ohjelmasta vastaavat nuoret itse. Projektiin kuuluu myös fysiikan ryhmätyö, joka

6 aloitetaan Suomessa. Valmis tuotos paljastetaan suuremmalle yleisölle Buchholzissa, jonne suomalaiset oppilaat matkustavat toukokuun lopulla. Vuoden 2015 projektiryhmän lauantai-ilta vietettiin omaan vieraaseen tutustuen. Sunnuntaina oli vapaavalintaista isäntäperheen suunnittelemaa ohjelmaa. Osa projektilaisista oli laskettelemassa tai tutustumassa Helsinkiin, osa piipahti pikavisiitille Suomen silmäterään, Porvooseen. Projekti starttasi Pasin luokassa maanantaina kello Jakauduimme ryhmiin, ja aloimme suunnitella oman aihepiirimme esitystä. Porukka tunsi jo toisensa selvästi aika hyvin, sillä Pasin ohella saksalaiset opettajat Oliver Gries ja Andreas Brock joutuivat välillä toppuuttelemaan kovaäänistä joukkoamme. Koulupäivän päätteeksi suuntasimme rentoutumaan Jannekadun anniskelualueenakin tunnettuun Blackpooliin. Tällä kertaa aikeenamme oli kuitenkin pelata vain biljardia. Tiistai-aamuna nousimme pikkubussiimme Helsinkiin päin osoittaen. Meteorologinen instituutti, rintamasuunta Ensimmäinen pysäkki oli jossa kuuntelimme kaksi mielenkiintoista luentoa. Maittavan lounaan jälkeen siirryimme kiertelemään Helsingin nähtävyyksiä. Stockmann, Ravintola Tornin näköalat, Hard Rock Cafe ja Tuomiokirkko olivat kaikkien mielestä näkemisen arvoisia. Suomalaisten oma pikaruokaketju Hesburger ruokki ryhmämme alkuillasta, ja se valtasi saksalaisten sydämet. Ruoka oli kuulema parempaa kuin missään muualla. Edes pikaruokaketjujen kruunaamaton kuningas, Burger King, ei kuulemma vetänyt vertoja Heselle. Illan lopuksi päädyimme erilaisten sattumien kautta Vanhankylänniemeen, jossa meitä odotti jäähän porattu reikä ja lämmin sauna.

7 Mihin sitä on tullutkaan lupauduttua Jo kotoisaksi keskiviikkona paikaksi kehkeytynyt pikkubussimme kaarsi tarkkojen turvatoimien läpäisyn jälkeen Fortumiin, Järvenpään biovoimalaitokseen. Saksalaiset ystävämme kävivät myös sanomassa hyvää päivää kaupunginjohtajalle, Erkki Kukkoselle. Muistoksi vierailusta he saivat itselleen Sibeliuksen levyt. Illalla koitti kaikkien kauan odottama hetki: Saksa vs. Suomi -jääkiekkomittelö. Huhujen mukaan jään reunamille kerääntyi jopa katsojia todistamaan tätä vauhdikasta spektaakkelia. Ruhjeista ja huonoista häviäjistä huolimatta ilta oli ylivoimaisesti tähän mennessä onnistunein: ensimmäistä kertaa koko ryhmä toimi tiiminä yhdessä, ei maiden tai kaveriporukoiden rajoja myötäillen. Torstain koulupäivän jälkeen lähdimme kohti Kuusijärven avantoa. Saksalaiset saivat tällä vierailulla totisesti tutustua suomalaisuuteen ja stereotyyppiseen suomalaiseen mieheen. Saunasta pystyi bongaamaan useammankin Karhua jäähyllä nautiskelevia keski-ikäisiä miehiä. Saunassa seurassamme olleet suomalaiset kuitenkin yllättivät meidät positiivisesti puheliaisuudellaan ja avoimuudellaan saksalaisia kohtaan! Heistä useampikin vaihtoi kuulumisia saksalaisten vieraidemme kanssa.

8 Projektimme herätti kiinnostusta myös koulun ulkopuolisissa tahoissa, ja Järvenpää News- lehden toimittaja tuli tekemään perjantaina suuren artikkelin projektistamme lehteen. Jälkimainingeissa Päällimmäiset fiilikset viikosta ovat erinomaiset. Suuri kiitos kuuluu Järvenpään lukiolle, joka tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden osallistua kansainvälisiin projekteihin. Toivomme mahdollisimman monen kiinnostuneen lähtevän ensi vuonna mukaan projektiin, sillä tällaiset kokemukset ovat ainutlaatuisia. Saksalaisten juttujen perusteella vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Future engineers? Biss dann, auf Wiedersehen! Kuvat: Niklas Mäkeläinen, Pasi Ketolainen ja Joonas Paukkunen Bisnestä kellon ympäri Tekemisen meininki, kofeiinihöyryt ja vähäiset yöunet saivat uuden merkityksen yrittäjyyskurssin opiskelijoilla, jotka viettivät 24 tuntia koululla yhteen menoon. Järki oli seuraamassa miten syntyvät uudet menestystarinat ja miten

9 silmät lupsuvat yökoulun jäljiltä. Perjantai klo 11:00. Yrittäjäkurssilaiset saapuvat alkuinfoon Ullakko-käytävän Satumaahan. Makuupussit ja muu tarpeisto on varastoitu alakertaan. Paikalla ovat myös historian ja yhteiskuntaopin lehtorit Timo Joutsivuo ja Tommi Suvensaari sekä kurssilaisia mentoroivat Joonas Mustonen, Juho Mölsä, Niklas Tanttu ja Jani Äikäs. Osa heistä on käynyt saman kurssin aiemmin. Edessä on sitten 24 tuntia raatamista, kohottaa Mustonen heti tunnelmaa. Yrittäjien tehtävänä on kehittää menestyvä järvenpääläinen liikeyritys, jolla on potentiaalia ulkomaankaupassa. Luokaa uusi Metso, ja muistakaa kansainväliset markkinat, kiteyttää Mölsä. Kurssilaisten työaikaa ei ole erikseen määritelty, joten tarvittaessa koko yö voidaan käyttää työn tekoon. Dead line on lauantaina aamuyhdeksältä, jolloin tuotokset esitellään pressitilaisuudessa. Mukana on tuomaristo, joka valitsee voittajan. Raadissa on oikeita yrittäjiä. Bisnestason buffettia kurssilaisille ei tarjoilla, mutta alkuinfon jälkeen lähdetään pohtimaan omia vahvuuksia ja heikkouksia kouluruoan äärelle. Kurssilaiset toimivat neljässä ryhmässä, joita mentorit konsultoivat. Klo 11:30. Kurssilaisten ruokaillessa Timo Joutsivuo valottaa omaa taustaansa yritysmaailmassa. Joutsivuo toimii Spiritus Historiae -nimisessä yhtiössä, joka tuottaa historiallista tutkimusta. Nimi on latinaa ja tarkoittaa historian henkeä. Yli 100 historiallista julkaisua olemme tuottaneet, Joutsivuo kertoo yrityksen aikaansaannoksista.

10 Historia on tulevaisuutta. Timo Joutsivuolle se tuo leivän pöytään. Kaikki kuvat: Henry Hedborg. Myös muutama muu lukion opettaja uskaltaa yrittää. Esimerkiksi lehtorit Sami Tamminen ja Joona Svala pyörittävät koulutus- ja konsultointiyritystä nimeltä Maailma kouluun. Miten sivutoiminen bisnes sujuu leipätyön ohessa? Ainakin aiemmin firmaan kului kaikki vapaa-aika. Kyllä se on välillä aika raskasta, Joutsivuo toteaa. Suomalaisen lukion ongelmana pidetään etäisyyttä työelämään. Valmentaako lukio yrittäjyyteen? Meillähän onkin täällä nykyään talous- ja yrittäjyyslinja. Järkevää olisi integroida työelämäsisältöjä entistä enemmän lukion koulumaailmaan. Lisäksi tietysti kaikki projektit ovat keinoja luoda kontakteja maailman toimijoihin. Järvenpään lukiossahan on panostettu yhteiskuntaoppiin. Onko Joutsivuo havainnut yrittäjä-ainesta opiskelijoissaan? Tärkeää on sisäinen yrittäjyys, jota täällä kyllä esiintyy.

11 Käytännön kyvyt tulevat ilmi esimerkiksi ryhmätöissä. Miten tämänkertaisessa yrittäjäkurssissa selvitään? Jossain vaiheessa löytyy varmaan sopiva tekemisen euforia. Ehkä myös paniikin ja kauhunsekaiset tunteet auttavat kiireessä. Klo 12:30. Ruokatunnilta palataan ajoissa luokkaan, sillä täsmällisyys on hyve myös yritysmaailmassa. Lounaalla suoritetun itsetutkiskelun tueksi saadaan taustatietoa yrittäjä Jukka Linnonmaan esitelmästä. Jukka Linnonmaa pyörittää bisnestä monessa mittakaavassa. Linnonmaa toimii paitsi paperitehtaan toimitusjohtajana Ruotsissa, myös kajakkialan perheyrityksessä. Kurssilaiset kuulevat Linnonmaalta sivutoimisen elämysyrittäjyyden lyhyen oppimäärän. Jos perustaa yrityksen, touhussa pitää olla jokin järki, Linnonmaa tiivistää olennaisen. Hyväkään idea ei yksinään riitä, vaan myös markkinointityötä kannattaa tehdä.

12 Markkinoinnissa tärkeäintä on sisältö ei nettisivujen ulkoasulla koreileminen. Klo 13:14. Opiskelijat ottavat Ullakolta läppärit mukaansa ja lähtevät tehtävänannon pohjalta kehittämään omia konseptejaan. Seuraavien tuntien haasteena on laatia liiketoimintasuunnitelma ja SWOT-analyysi. Siinä pohditaan oman yrityksen mahdollisuuksia, vahvuuksia, heikkouksia ja uhkia. Tehtävään sisältyy myös hyödykkeen, markkinoiden ja kilpailustrategian pohdintaa sekä esitysmateriaalin tuottaminen pressitilaisuutta varten. Tehtävänä luoda uusi menestysyritys. Miten Linnonmaa kannustaisi nuoria yrittämään? Harvassa duunissa saa olla oma pomonsa yrittäjä on sitä joka päivä. Oman firman pyörittäminen kysyy sydäntä, sanoo Linnonmaa. Puoliteho ei toimi, vaan vaaditaan intohimoa hommaan. Ja onhan mukavaa mennä illalla nukkumaan, kun on tehnyt jotain kivaa.

13 Linnonmaa ansaitsee elantonsa Ruotsista, missä ruotsin kieli nousee arvoon arvaamattomaan. Hän kannustaakin nuoriakin opiskelemaan kieliä. Sitä tarvitaan, jos aikoo yrittää yhtään kotimaan rajojen ulkopuolella. Klo 13:30. Satumaahan jäävät työskentelemään Joonas Lindberg, Saija Huoponen, Susanna Lehtonen, Jenni Kola ja Jyry Ranta. Heitä neuvoo Niklas Tanttu. Liikeideaa ei ole vielä syntynyt. Tyhjästä on paha nyhjästä, ryhmä kommentoi. Linnonmaan antamia vinkkejä aiotaan kuitenkin kuunnella, joten eiköhän ideoita pian saada aikaan. Emilia Kautto, Mikko Salminen, Lotta Poikkimäki, Annina Pohjantähti ja Joona Kaapeli sekä mentori Jani Äikäs työskentelevät kieliluokka Gröna Lundissa. Tunnelma ei ole vielä huvipuiston tasoa, mutta työn maku maittaa. Syntymässä on urheiluharrastuksiin liittyvää liiketoimintaa. Kakkoskerroksen luonnontiedekäytävällä Solu-luokassa ahertavat Sami Salminen, Oskari Soinola, Ida Siili, Elsa Okkonen ja Nenna Nikula. Joonas Mustosen ohjaama ryhmä osui näppärästi biologian ja maantieteen luokkaan: pohdinnassa kävi Tuusulanjärven puhdistamiseen keskittyvä firma. Työn alle valikoitui kuitenkin paikallinen matkailuyritys. Tommi Suvensaaren historianluokassa työskentelevät Sofia Fabritius, Veronica Harjunen, Oskari Hailio ja Jani Lehtinen. Ryhmäläisillä on taustaa lukion talouden ja yrittäjyyden suuntautumisvaihtoehdolta. Onko siitä apua? Eniten ehkä innostuksen ja motivaation tasolla, yrittäjät tuumaavat. Mentorinsa Juho Mölsän avulla ryhmä on visioimassa jotakin palvelualan yritystä. Mutta minkälaista, se on vielä epäselvää. Klo 14:08. Onko tässä taas kyseessä jokin vitsi? hokee biologian ja maantieteen lehtori Emma Lager koulun käytävillä. Biologien työhuoneeseen on nimittäin ilmestynyt vuode, mikä herättää suurta ihmetystä.

14 Vuoden kepponen ei kuitenkaan ole kyseessä, vaan punkan on itselleen sijannut Suvensaari tulevaa yötä varten. Nähtäväksi jää, heittäytyykö kukaan väsynyt opettaja perjantai-iltapäivän päiväunille ennen kuin Suvensaari iltamyöhään pääsee nukkumaan. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Sen toteaa Emma Lager. Klo 14:20. Järjen toimittaja orientoituu ja asioi kahviautomaatilla. Iltapäivän oppitunnit ja sitä myöten viikon koulutyö alkavat samaan aikaan tulla päätökseensä, ja kotiin rientävä historian ja latinan kielen opettaja Suvi Randén tiedustelee, onko missään ryhmässä hoksattu ottaa latinan kieltä myyntivaltiksi. Ei ole, ainakaan vielä. Klo 15:00. Kurssilaiset kokoontuvat lukion ala-aulaan pientä taukoleikkiä varten. Ohjelmassa on portaiden juoksua, hyppelyä ja performansseja. Tämä huutaminen on kyllä kivaa, toteaa Juho Mölsä ohjatessaan opiskelijatovereita. Vallankahvasta nauttii myös Joonas Mustonen.

15 Päällysmies Mustonen työn touhussa. Klo 15:15. Yrittäjät palaavat työskentelemään. Opettajakaksikko passitetaan ostamaan evästä kaupasta Pajalantien toiselta puolen. Samaan aikaan viimeinenkin bussia odottanut opiskelija poistuu lukiolta viikonlopun viettoon. Jännitys nousee, sillä koulu on käytännössä autio.

16 Askeleet vapauteen. Klo 15:36. Opiskelijoiden energiatankkaus on turvattu, kun opettajat saapuvat ruokakassien kanssa. Tilanne on harvinainen: normaalistihan opiskelija kiikuttaa omenan opettajalle, mutta nyt asetelma on päinvastainen.

17 Omenoitta jääneet opettajat kantavat eväät opiskelijoille. Klo 15:40. Ullakolla työskentelevä ryhmä on kehitellyt voittoisan strategian. Murskaamme kilpailijat! tytöt hihkuvat. Muissa ryhmissä esiintyy sen sijaan jo nälän ja väsymyksen merkkejä. Fiilis on nälkäinen, kuuluu yleinen kommentti. Onneksi mentorit vääntävät pian voileipätarjoilun välipalatarvetta paikkaamaan. Klo 17:30. Team spirit kohoaa jälleen, kun ohjelmassa on murhamysteerin ratkominen. Lukion käytäville ei ole kuitenkaan järjestetty ruumista, vaan bisnesmiehet ja -naiset saavat käytellä ryhmissä hoksottimiaan vihjeet apunaan. Salapoliisitehtävän selvittävät nopeiten ryhmät Ullakolla ja Suvensaaren luokassa.

18 Kuka on syyllinen? Klo 17:45. Vellikello soi, kun opettajat saavat illallisen valmiiksi. Ruokalistalla ollut lasagne ja salaatti saa hyvän vastaanoton nälkäisten visionäärien keskuudessa. Bisnesten pyörittäminen on kovaa hommaa, sillä eineslasagnea kuluu nälkäisiin suihin ainakin 5 vuokaa ja opettajainhuoneen uuni käy kuumana. Oman lisämausteensa ateriaan tuo ruokailu opettajainhuoneen sohvilla tai vaihtoehtoisesti tyhjällä Areenalla, mikä on normaalien ruokatuntien hälinään verrattuna eksoottinen kokemus.

19 Tältä näyttää bisnestason ateria. Klo 19:00. Ruoan jälkeen yrittäjäkurssilaiset ovat palanneet työn pariin. Jukka Linnonmaa palaa vilkaisemaan, miten ryhmät ovat edistyneet.matkailuyritysryhmä saa Linnonmaalta neuvoja järvenpääläisyyden hyödyntämiseksi. Kyllä hän asiansa osaa, ryhmä kommentoi saamaansa konsultaatiota. Hienoa kuulla ammattiyrittäjän ajatuksia. Myös itse työ on ryhmällä jo hyvässä vaiheessa. Klo 19:31. Usealla ryhmällä on hyvässä vauhdissa työ, sanoo kahvikupin ääreltä yhytetty Joutsivuo. Kunhan eivät luulisi olevansa jo valmiita. Kiire tulee varmasti, kokemus on sen osoittanut.

20 Minä juon nyt kahvia. Joutsivuo on kuin Harri Holkeri. Myös Jukka Linnonmaa on havainnut innostuksen. Ryhmät ovat innolla tehneet työtä. Enemmän konkretiaa pitäisi kuitenkin saada aikaiseksi; mitä myydään ja kenelle. Toistaiseksi kehitteillä olevat yritykset pyörivät vielä paljolti ajatusten varassa.entä onko kurssilaisissa ainesta oikeiksi yrittäjiksi? On, ilman muuta, Linnonmaa toteaa. Kymmenen vuoden kuluttua usealla heistä voi hyvinkin olla oma firma. Klo 20:00. On aika pienelle happihyppelylle ja eväsvarastojen täydennykselle. Täydellä kokoonpanolla riennetään Pajalan KSupermarkettiin evästä ostamaan. Edessä on mitä työntäyteisin yö, sillä usean ryhmän ostoslistalla on makeisia ja kofeiniinpitoisia juomia.

21 Yötyö vaatii yötyön eväät. Klo 21:03. Järjen toimittaja lähtee kotiin nukkumaan, mutta yritysten rakentelu jatkuu lukiolla vielä myöhään yöhön. Lauantai , klo 7:10. Opettajat keittävät aamupuuroa, kun Järjen toimittaja palaa lukiolle. Vaikka kaikki ovat saaneet jotenkuten nukuttua, on ilmeisimmin läsnäolijoista pirtein. Järjen toimittaja mitä Ryhmillä on aikaa vielä vajaat pari tuntia, sillä pressitilaisuus alkaa yhdeksältä. Viimehetken kiire alkaa olla käsillä. Klo 7:20. Matkailuyritysryhmä on selvinnyt yöstä, mutta yksi sukka on kadoksissa. Firmalla menee toisaalta hyvin, jos tappiot rajoittuvat vain yhteen vaatekappaleeseen näinä taloudellisesti vaikeina aikoina. Myös palvelukonseptiryhmä on saanut projektinsa hyvään vaiheeseen. Kaikki voitava on tehty, huokaistaan. Edessä on

22 enää presentaation rakentaminen. Ullakolla on meneillään jo pressitilaisuuden harjoittelu, ja extremematkailuryhmäkin heräilee pikku hiljaa Montenegrosta, ruotsinluokasta. Täällä on ikävän kova lattia, mutta tämähän onkin ruotsinluokka. Extreme-elämyksen ääriolosuhteissa. kokee jo yöpymällä ruotsinluokan Klo 8:50. Pressitilaisuuden alkuun on enää kymmenen minuuttia. Viimehetken jännitystä ei ole ilmassa, vaan juhlavaatteissa edustavat yrittäjät kertovat olevansa ainoastaan uupuneita. Väsymystä onkin pitkän ahertamisen jälkeen ilmassa, kun Joonas Mustonen hakee pressitilaisuuteen lisävirtaa hengittelemällä kahvipaketin tuoksuja. Yön unilelu pysyy mukana loppuun asti.

23 Kofeiinihöyryt pitävät hereillä vaan viestiikö tämä ilme jo kahvin yliannostuksesta?

24 Klo 9:00. On aika esitellä tulokset. Arvovaltaisessa tuomaristossa istuvat yrittäjä Jukka Linnonmaan lisäksi Järvenpään Yrittäjät ry:n tiedottaja ja graafisen alan yrittäjä Heli Tiensuu, logistiikka-alan toimija Hannu Kolmonen sekä lukion edustajana opinto-ohjaaja ja aikuislinjan apulaisrehtori Päivi Järvinen. Lisäksi esityksiä kuuntelevat myös kurssin opettajat, mentorit sekä muut kurssilaiset ja koulun toimittaja. Pressitilaisuuden aloittaa Valhallassa työskennellyt extremematkoja markkinoiva ryhmä. Luomistyön tuotoksena syntyi Extreme Holidays, joka tarjoaa reipashenkistä matkailua vaativampaankin makuun. Tuomaristo kehuu idean omaperäisyyttä. Kohderyhmä on haastava, joten persoonallisuutta tarvitaan. Toiseksi esiintyy Ullakolla ahertanut ryhmä, joka loi yrityksen nimeltä Refresh. Iskulauseensa loistava lähiö mukaisesti yritys ehostaa harmaantuneiden betonilähiöiden julkisivuja. Idea sai ryhmässä syntynsä kadulla tehdyistä havainnoista. Ihanaa, että nuorten ihmisten mielestä paikat pitää pitää kunnossa, hehkuttaa Päivi Järvinen. Tuomaristo kehuu ryhmän esitystä ja visualisointia. Ideana tämä on hirveän iso kakku, ei mitään nappikauppaa. Palvelua kehitellyt ryhmä aikaansai Fetchers -nimisen firman. Idea monipuolisuus kerää plussapisteitä. Fetchers sai kiitosta myös seikkaperäisestä presentaatiosta kaavioineen kaikkineen. Tervemenoa vain Aalto-yliopistoon, toivottaa Linnonmaa nuorille yrittäjille. Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, kuullaan matkailuyrityksen kehittäneen ryhmän visio. Vanhankylänniemen potentiaali matkailualueena hyödynnetään terveyskeskukseen perustettavalla

25 Locus-nimisellä majatalolla ja matkailualueella. Idea perustuu siihen, että terveyskeskus siirtyy aikanaan kaupunkiin kaavailtuun uuteen Terveystaloon, jolloin vanhan terveyskeskuksen tilat voidaan remontoida ja ottaa uuteen käyttöön. Idea on tuomariston mielestä varsin realistinen ja saa paljon hyväksyviä kommentteja. Klo 10:46. Pressitilaisuus tulee päätökseensä, ja kaikkien kurssilaisten luomukset on nähty ja koettu. Tuomaristo vetäytyy pohtimaan voittajaa. Mitkä ovat opettajien mielipiteet kurssilaisten aikaansaannoksista? Kaivattua konkretiaa saatiin yöllä aikaiseksi. Kaikki ovat nähneet paljon vaivaa ja tulokset ovatkin sen mukaisia, lausuvat opettajat yhdestä suusta. Klo 11:00. Aloituksesta on kulunut juurikin 24 tuntia, kun tuomaristo nimeää voittoisan liikeyrityksen.

26 Tuomarit Heli Tiensuu (vas.), Jukka Linnonmaa, Hannu Kolmonen ja Päivi Järvinen. Kaikissa ryhmissä on mietitty hyvin organisaatio, rahoitus ja vastuu, tuomaristo kertoo. Pisimmälle viedyksi projektiksi nousi tuomariston mielestä Locus-majatalo.Voittajat saavat suklaata ja lämmintä kättä, joten viikonloppu voi alkaa hyvillä mielin. Myös koko muu porukka on tyytyväinen kurssiin. Ja onhan ainutlaatuinen kokemus viettää lukiolla 24 tuntia putkeen, vaikka lukiolaisen koulupäivät monesti venyvätkin.

Bisnestä kellon ympäri

Bisnestä kellon ympäri Bisnestä kellon ympäri Tekemisen meininki, kofeiinihöyryt ja vähäiset yöunet saivat uuden merkityksen yrittäjyyskurssin opiskelijoilla, jotka viettivät 24 tuntia koululla yhteen menoon. Järki oli seuraamassa

Lisätiedot

Jouluyö, tuskayö. Kuva: Jasmine Leppä

Jouluyö, tuskayö. Kuva: Jasmine Leppä Jouluyö, tuskayö Kuva: Jasmine Leppä Heti lokakuun loppuessa pimenevässä illassa alkaa kuulua kulkusten kilinää ja muita joulun ääniä. Aaveet ja zombit tungetaan laatikoihin odottamaan seuraavaa vuotta,

Lisätiedot

Kevään pääsiäishoroskoopit

Kevään pääsiäishoroskoopit Kevään pääsiäishoroskoopit Vesimies 20.1-19.2 Pidä varasi! Seuraat erään tunnetun henkilön jalanjäljissä, mutta kaikki eivät arvosta julkisuuttasi. Puiset ristit saattavat myös aiheuttaa puistatusta, mutta

Lisätiedot

Ronja Suokivi opk:n uudeksi puheenjohtajaksi

Ronja Suokivi opk:n uudeksi puheenjohtajaksi Ronja Suokivi opk:n uudeksi puheenjohtajaksi Opiskelijakunnan toiminnan tulisi muuttua rennommaksi opiskelijakunnan uuden puheenjohtajan Ronja Suokiven mielestä. Toista vuottaan lukiossa opiskelevalle

Lisätiedot

leipomalla herkkuja opettajainhuoneeseen ja myymällä keksejä. Kuningas Kustaa II Aadolf rakennutti 1600-luvulla mahtavan

leipomalla herkkuja opettajainhuoneeseen ja myymällä keksejä. Kuningas Kustaa II Aadolf rakennutti 1600-luvulla mahtavan Historian havinaa kruunun maassa kolmen Suomen ja Ruotsin yhteinen historia on pitkä. Nykyisen Suomen alue oli osa Ruotsin valtakuntaa monta sataa vuotta, kunnes se vuonna 1809 liitettiin Venäjään. Järvenpään

Lisätiedot

Bisnestä kellon ympäri

Bisnestä kellon ympäri Bisnestä kellon ympäri Tekemisen meininki, kofeiinihöyryt ja vähäiset yöunet saivat uuden merkityksen yrittäjyyskurssin opiskelijoilla, jotka viettivät 24 tuntia koululla yhteen menoon. Järki oli seuraamassa

Lisätiedot

Tämä vuosi oli jätte bra

Tämä vuosi oli jätte bra Tämä vuosi oli jätte bra Mitä me tekisimmekään ilman sinua! huudahti host-äiti etupenkiltä ja hymyili minulle. Muukin perhe myhäili autossa myöntymisen merkiksi. Tajusin pian tuon iloisen hetken jälkeen,

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia

Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior Latvia Entreprenurship Benchmarking Nordplus Junior 31.1.-6.2.2016 Latvia M13a ja 14a ryhmät, opettajat Arja Mäkinen ja Merja Räihä suuntasivat junalla kohti Tikkurilaa sunnuntaina. Lensimme ensin Riikaan ja

Lisätiedot

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA

KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA KITISENRANNAN POJAT SAIVAT ELOKUVAOPPIA IRLANNISSA Lähdimme vappuaamuna 1.5.jännittävälle elokuvamatkalle Irlantiin Kitisenrannan koulun pihalta. Mukana olivat Taneli Juntunen (9b), Joonas Tuovinen (9b),

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla. Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon

Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon Tehdasvierailu Adrian tehtaalle Slovenia Novo Mestoon 22.10.2018. Hotelli / lentomatkalaisten matkakertomus 20.- 27.10.2018. Adria Clubin jo historian kolmas tehdasvierailu Oivan vetämänä alkoi lauantaina

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Järvenpään lukion projektiryhmä vierailulla ystävyyskaupungissa Buchholzissa

Järvenpään lukion projektiryhmä vierailulla ystävyyskaupungissa Buchholzissa Järvenpään lukion projektiryhmä vierailulla ystävyyskaupungissa Buchholzissa Kaksitoista Järvenpään lukion opiskelijaa vieraili keväällä Järvenpään ystävyyskaupungissa Buchholzissa fysiikan opintoprojektin

Lisätiedot

leipomalla herkkuja opettajainhuoneeseen ja myymällä keksejä.

leipomalla herkkuja opettajainhuoneeseen ja myymällä keksejä. Historian havinaa kruunun maassa kolmen Suomen ja Ruotsin yhteinen historia on pitkä. Nykyisen Suomen alue oli osa Ruotsin valtakuntaa monta sataa vuotta, kunnes se vuonna 1809 liitettiin Venäjään. Järvenpään

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012

ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 ESTIEM Nordic Regional Coordination Meeting Lappeenranta 4.- 8.10.2012 Torstaina 4.10. saapuivat osallistujat ympäri Suomea ja Norjan Trondheimista. Illalla kokoonnuimme Kaplaakin kiltahuoneelle, jonne

Lisätiedot

leipomalla herkkuja opettajainhuoneeseen ja myymällä keksejä. Kuningas Kustaa II Aadolf rakennutti 1600-luvulla mahtavan

leipomalla herkkuja opettajainhuoneeseen ja myymällä keksejä. Kuningas Kustaa II Aadolf rakennutti 1600-luvulla mahtavan Historian havinaa kruunun maassa kolmen Suomen ja Ruotsin yhteinen historia on pitkä. Nykyisen Suomen alue oli osa Ruotsin valtakuntaa monta sataa vuotta, kunnes se vuonna 1809 liitettiin Venäjään. Järvenpään

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden

Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden Järki koeajoi lukion tuoliuutuuden Lukion pakollisen oppimäärän suorittaakseen opiskelijan on istuttava reilusti yli 2 000 tuntia koulun penkillä. Kun lukuun lisätään koeviikot, ylioppilaskokeet ja mahdollinen

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset

PIRKKA STREET BASKET KEVÄT PALAUTTEET. Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Lisäksi avoimet vastaukset PIRKKA STREET BASKET KEVÄT 2019 - PALAUTTEET Kysely seuroille kiertueen jälkeen 14/19 vastausta Vaihtoehdot: Kyllä Ei Jotain siltä väliltä Lisäksi avoimet vastaukset Vastaukset on analysoinut Veera Sääski

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT TULEVAISUUDEN TYÖELÄMÄ 65 % nykynuorista tulee työskentelemään ammateissa, joita ei ole vielä olemassa. (Lähde: World

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014

Eväitä hankkeesta tiedottamiselle. Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014 Eväitä hankkeesta tiedottamiselle Kenelle, mitä, miksi ja miten? Aino Kivelä / CIMO 6.10.2014 Miksi tiedottaa median kautta? Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti laajan yleisön tietoisuuteen

Lisätiedot

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset

Attitude 2012. Pirkanmaan tulokset Attitude 2012 Pirkanmaan tulokset Kyselyn taustaa Kohderyhmänä toisen asteen toisen vuosikurssin opiskelijat Vastaajia yhteensä 379 12 lukiosta ja ammatillisesta oppilaitoksesta Tampereen kaupunkiseudulta

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011

Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Arviointikysely vanhemmille, kevät 2011 Kiitokset vanhemmille, jotka jaksoitte vastata kyselyymme! Peräti 72 % perheistä palautti lomakkeen. Opetusvälineitä kehuttiin ja myös tiloja pidettiin asianmukaisina,

Lisätiedot

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus

KEHITTÄVÄT KESÄPÄIVÄT: Nakitus 24. 25.8.2010 Koska ruoka on tärkeä osa inhimillistä elämää, aloitettiin KEKE-tapahtuma perinteiseen tapaan ruokailemalla kunnolla. Ruokailun jälkeen olikin vuorossa tiukka työskentelyrupeama, joka kesti

Lisätiedot

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon!

Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Hanna palkintomatkalla Brysselissä - Juvenes Translatores EU-käännöskilpailun voitto Lyseoon! Jo vuodesta 2007 lähtien Euroopan Unionin Komissio on järjestänyt EU-maiden 17-vuotiaille lukiolaisille käännöskilpailun,

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero.

Pääkirjoitus: Oppilaskunnan kuulumiset: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. VILU Kevät 2016 Pääkirjoitus: Tässä ihana lukijamme uusin ViLu-numero. Penkkarit ja vanhojen tanssit menivät vilauksessa ja loma tulee vastaan, vaikka kuinka yrittäisit sitä vältellä. Luntakin on satanut,

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

Erasmus+-kansainvälisyysprojekti What do you think what do we think? Overcome borders, develop European community!

Erasmus+-kansainvälisyysprojekti What do you think what do we think? Overcome borders, develop European community! Erasmus+-kansainvälisyysprojekti What do you think what do we think? Overcome borders, develop European community! Osallistuminen Eurooppa-viikkoon 4.-8.3.2019 Kansainvälisyysprojektin yleiskuvaus Erasmus+

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014

BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 BEST LEIRIKOULU EVER! 2014 1.päivä Maanantaiaamuna (22.9) koko luokka kokoontui yhdeksältä kellotornille. Jännitys oli ilmassa, lähdemme tänään leirikouluun Saksaan! Tatu oli jakanut meidät edellispäivänä

Lisätiedot

Cross-Border Citizen Scientists (CBCS)

Cross-Border Citizen Scientists (CBCS) Businessteeman yrittäjyyspaja 2013 CrossBorder Citizen Scientists (CBCS) TERVETULOA! Elena Ruskovaara LUT 1 Yrityspajan ohjelmaa ja teemoja Suunnitellaan pienryhmissä kuvitteellinen rajan pinnassa toimiva

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Ulkomaan jakson raportti

Ulkomaan jakson raportti Ulkomaan jakson raportti Kauneudenhoitoala Zolero www.zolero.co.uk Bishop Street 146C Londonderry Pohjois-Irlanti 5 viikkoa Työpaikalla minulle aluksi esiteltiin kauneushoitolaa, jonka yhteydessä oli myös

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Buchholz-projektin pauloissa

Buchholz-projektin pauloissa Buchholz-projektin pauloissa Saksalaiset saapuivat Suomeen tammikuun ensimmäisenä lauantaina. Kyseisen päivän vihdoin koittaessa odotimme innolla pikkkubussia lukiomme parkkipaikalla. Lopulta se kaartoi

Lisätiedot

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen

Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy Emmi Salo & Mervi Laaksonen Historiaa Tyttöjen tila sai alkunsa Tyttöprojekti Helmestä vuonna 2003, jossa koottiin tyttötyötä tekeviä tahoja yhteen ja

Lisätiedot

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010

Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Sukuseuran matka Pietariin 13 16.5.2010 Ohessa olemme pyrkineet heijastamaan joitakin tapahtumia ja tunnelmia sukuseuran matkasta. Lyhyellä matkakertomuksellamme tahdomme jakaa hauskan ja antoisan matkamme

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT

SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT SUOMI100-MESSUJEN VALMISTELUTUNNIT 1. ENSIMMÄINEN TUNTI: tiistai 19.9. klo 11.00 11.45 Kaikille 9.luokkalaisille yhtä aikaa luokassa X! n. klo 11.00, n. 15 20 min LÄMMITTELY/VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN MINDMAP

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus

Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Lapsi ja perhe tilanteensa kuvaajana yhteiskehittämisen osuus Yhteistoiminnalla kohti vammaisen lapsen ja perheen hyvää elämää -innopaja 9.4.2013 Riihimäki Työskentelyn ohjeistus Alun puheenvuoroissa esiteltiin

Lisätiedot

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä

Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 8.11.2012 Lahti 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lahden alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Lahdessa opiskelevat nuoret. Vastaajat opiskelevat ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014

Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Luontoa ja kulttuuria kurssi Hailuotoon pyörällä elokuussa 2014 Reissuun lähdimme koleassa syyssäässä. Sade3a oli luva3u koko matkalle, mu3a kertaakaan ei satanut. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli torilla,

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011

MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 MATKAKERTOMUS TAMPEREEN TEATTERIMATKALTA 25. 27.11.2011 Sateisena marraskuisena perjantai-iltapäivänä kokoonnuimme Oulun rautatieasemalle Tampereen teatterimatkalle lähtöön. Asemalla jaettiin kirje, mikä

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 25.6.2018 Aloitimme neljännen työviikkomme matkustamalla Suomenniemeen, jossa kävimme piristämässä asiakkaita Metsätähden toimintakeskuksella. Aloitimme ohjelman tuttuun tapaan yhteislauluilla,

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot