Piiri noudattaa Zonta Internationalin teemaa Empowering Women through Service and Advocacy.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Piiri noudattaa Zonta Internationalin teemaa Empowering Women through Service and Advocacy."

Transkriptio

1 ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 RY:N toimintasuunnitelma toimikaudelle Yleistä Zonta International on kansainvälinen palvelujärjestö, jonka tavoitteena on naisten ja tyttöjen laillisen, poliittisen, taloudellisen, koulutuksellisen, terveydellisen ja ammatillisen aseman parantaminen kaikkialla maailmassa. Piirin 20 tavoitteet pohjautuvat Zonta International missioon, visioon, päämääriin, arvoihin ja strategioihin sekä Nizzan yleiskokouksen hyväksymiin kaksivuotiskauden tavoitteisiin. 2. Piirin toiminnan teema Piiri noudattaa Zonta Internationalin teemaa Empowering Women through Service and Advocacy. Teeman mukaisessa työskentelyssä toteutuvat yhdessä tekemisen voima, avoimuus, rehellisyys, ennakkoluulottomuus, toistemme kunnioittaminen ja yhteinen vastuunkanto sopimistamme asioista sekä tekemistämme päätöksistä. Naisten aseman parantamiseen vaikutetaan ennakkoluulottomasti, kuitenkin muistaen, että olemme poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö. Piirin alueiden yhteistyötä ja osaamisen vaihtoa edistetään järjestämällä aluerajat ylittäviä tapahtumia. 3. Piirin Tavoitteet Zonta International Piiri 20 edistää aktiivisesti naisten ja tyttöjen oikeuksia. Vaikuttamistyötä tehdään myös samanmielisten organisaatioiden kanssa erityisesti naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Piiri kannustaa toimikuntia, alueita ja kerhoja koordinoimaan palvelutoimintaa ja vaikuttamista tulosten tehostamiseksi. Kaikissa toimissa pidämme näkyvillä järjestömme missiota, kestävää kehitystä ja pitkän aikavälin vaikutuksia. Piiri keskittyy palvelutoiminnassa ja vaikuttamisessa Satavuotisjuhlan näkyvyyden lisäämiseen kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.

2 Piiri vahvistaa pitkänaikavälin resurssejaan hankkimalla uusia jäseniä, pitämällä huolta nykyisistä jäsenistä ja sitouttamalla jäsenet yhteisiin päämääriin. 4. Päätavoitteet täsmennettyinä 4.1 Nizzan yleiskokouksen vahvistamien kansainvälisten palveluohjelmien toimeenpano Kerhot ryhtyvät missiomme ja strategiamme mukaisiin toimiin, joiden tulokset ovat mitattavia Nizzan yleiskokouksessa tehtyjen päätösten mukaisesti. Palvelutoiminnan painoalueita ovat tyttöjen ja naisten koulutus, tyttöihin ja naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen ja stipenditoiminta. Piiri kannustaa kerhoja ja niiden jäseniä omalta osaltaan kantamaan vastuuta Nizzan yleiskokouksessa päätettyjen tavoitteiden saavuttamisesta kerho- ja yksilötason lahjoituksilla. Kaikki Piirin ja kerhojen palvelutavoitteet ja mahdollinen Keltaisen Ruusun kampanja tukevat kestävää, pitkän aikavälin naisten ja tyttöjen yhtäläisten oikeuksien saavuttamista. 4.2 Zonta International Piiri 20 ry omalta osaltaan huolehtii, että olemme johtava naisten oikeuksien edistäjä. Kaikki vaikuttamistoimet sekä Piirin että kerhojen tasolla ovat missiomme ja strategisten tavoitteittemme mukaisia. Toimille asetetaan mitattavat, konkreettiset tavoitteet ja niiden saavuttamista seurataan toimikauden aikana. Vaikuttamistyössä olemme aktiivisia kumppaneita samanmielisten organisaatioiden kanssa. Pidämme huolta, että Yhdistyneiden Kansakuntien ja Euroopan Neuvoston ihmisoikeuksiin liittyvien sopimusten toteutumista käsitellään Piirin tapahtumissa. Piirin tapahtumissa. Piiri välittää ajankohtaisia kannanottoja päätöksentekijöille ja muille sidosryhmillemme tyttöjen ja naisten aseman parantamiseksi. Miehet kutsutaan kumppaneiksi sukupuolten yhdenvartaisuusponnisteluihin HeFor She periaatteella. Vaikuttamistyössä hyödynnetään Zonta Internationalin tarjoamia tiedonsaanti- ja koulutusmahdollisuuksia. 4.3 Zonta International rakentaa kestävällä perustalla olevaa jäsenyyttä Jäsenten tietoisuutta Zonta Internationalista kansainvälisenä järjestönä vahvistetaan. Aluejohtajat ja vara-aluejohtajat huolehtivat keskinäisen työjaon mukaisesti ajankohtaisten tietojen välittämisestä strategian mukaisten hankkeiden suunnitelmista, toteuttamisesta ja

3 tuloksista. Kerhojen puheenjohtajat kannustavat jäseniä osallistumaan aktiivisesti piirikokouksiin ja kevätseminaareihin. Nykyisten jäsenten virkailijaosaamista vahvistetaan koulutuksella ja perehdyttämisellä tehtävien siirtymisvaiheessa. Uusia Zonta-kerhoja perustetaan vähintään yksi Piiriin ja entisiä stipendiaattejamme kutsutaan jäseniksi. Piirihallinto kannustaa kerhoja rekrytoimaan strategisten tavoitteittemme mukaisesti sitoutuneita ja lahjoittamiseen valmiita uusia jäseniä. Uusien jäsenten perehdyttämisestä huolehditaan kerhoissa systemaattisesti. Kaikille alueille perustetaan opiskelijoille Z-Clubeja ja Golden Z- Clubeja, jotta saamme pitkällä aikavälillä nuorempia jäseniä mukaan tyttöjen ja naisten oikeuksien edistämiseen. 4.4 Hyvän hallinnon noudattaminen Piirin aluejakoa tarkastellaan tarvittaessa aluejohtajien työmäärän tasaamiseksi ja kerhojen saaman tuen varmistamiseksi. Hallinnon yksinkertaistamiseen etsitään aikataulullisia, työnjaollisia ja teknisiä ratkaisuja. Tavoitteiden toteutumista seurantaan kerho-, alue- ja piiritasolla puolivuosittain. Toimissa ilmenevistä poikkeamista keskustellaan kullakin vastuutasolla ja korjaaviin toimenpiteisiin ryhdytään välittömästi. Viestinnässä hyödynnetään mahdollisimman paljon Zonta Internationalin tuottamaa materiaalia. Piirin virkailijoiden osaamista vahvistetaan samansuuntaisen viestinnän varmistamiseksi. Viestintää jäsennetään myös sopimalla työnjaosta kerhon virkailijoiden kesken. Piirikokousten ja suurten jäsentapahtumien järjestäjät huolehtivat turvallisuussuunnitelmien laatimisesta. Riskien hallinnassa huolehditaan sekä aineellisten resurssien hyvästä hoidosta että inhimillisten osaamisvoimavarojen ylläpitämisestä ja uudistamisesta. LIITTEET Nizzan yleiskokouksessa päätetyt toiminnan tavoitteet kaudelle , liite 2.1 Piirinstrategia, liite 2.2 Piirin jäsenet Zonta Internationalin kansainvälisissä toimikunnissa, liite 2.3 Piirihallitus, toimikuntien puheenjohtajat ja muut virkailijat, liite 2.4 Tärkeät palvelu- ja vaikuttamistoiminnan päivämäärät, liite 2.5

4 Liite 2.1: ZONTA INTERNATIONAL Toimintakausi Tavoitteet Käännös suomeksi: Eija Salo, PID, Zonta Internationalin kaksivuotiskauden tavoitteet ovat toimintamme keskeiset kohteet kauden aikana. PIIrIen ja kerhojen tulee suunnitella omat kaksivuotiskauden tavoitteensa soveltaen näitä tavoitteita paikallisiin olosuhteisiin. PALVELU VAIKUTTAMISTYÖ JÄSENISTÖ RESURSSIT SATAVUOTISJUHLA Kaksivuotistavoitteet: Tavoite 1: Zontan palveluohjelmat heijastavat ja tehostavat missiomme sanomaa Tavoite 2: Zonta International on johtava naisten oikeuksia ajava toimija Tavoite 3: Zonta International rakentaa ja tukee toimeliasta globaalia jäsenistöä Tavoite 4: Zonta International ylläpitää sellaisia resursseja, jotka tukevat sen mission ja vision toteuttamista Tavoite 5: Zontan satavuotisjuhlat saavat näkyvyyttä kautta koko maailman. KOHDEALUE: PALVELU Tavoite 1: Zontan palveluohjelmat heijastavat ja tehostavat missiomme sanomaa. a) Yleiskokouksen hyväksymät kansainväliset palveluprojektit ja Zonta International Strategies to End Violence Against Women (ZISVAW) projektit keskittyvät missiomme mukaiseen toimintaan ja kestävään kehitykseen.. Kansainväliset palvelu- ja ZISVAW-projektit sisältävät selkeät tavoitteet, jotka liittyvät Zontan missioon ja kestävään kehitykseen. Kansainväliset palvelu- ja ZISVAW-projektit saavuttavat niille määritellyt tavoitteet. b) Kestävä kehitys varmistetaan toimimalla yhteistyössä paikallishallinnon, kansallisten hallitusten ja kansalaisjärjestöjen (NGOs) kanssa. Kaikissa kansainvälisissä palvelu- ja ZISVAW-projekteissa määritellään yhteistyön osuus paikallishallinnon, kansallisten hallitusten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. c) Paikalliset (Piiri/kerhot) projektit noudattavat missiotamme ja visiotamme. Kaikkien kerhojen paikalliset projektit keskittyvät sata prosenttisesti naisia ja tyttöjä koskeviin kysymyksiin. Yhteistyöprojekteihin ryhdytään vain saman mielisten organisaatioiden kanssa. d) Zonta International nimeää ja ehdottaa yhtä uutta Zonta-johtoista pääprojektia, josta voisi tulla pitkäkestoinen jatkuva projekti. Uusi pääprojekti esitellään vuoden 2018 yleiskokouksessa.

5 KOHDEALUE: VAIKUTTAMISTYÖ Tavoite 2: Zonta International on johtava naisten oikeuksien ajaja. a) Kaikki vaikuttamistyöhön liittyvä toiminta noudattaa strategiasuunnitelmaa ja sillä on mitattavissa oleva vaikutus. Yhteistyöhön saman mielisten järjestöjen kanssa ryhdytään silloin kun se on perusteltua. Zonta Internationalin hallitus, piirit ja kerhot raportoivat vaikuttamistoimistaan Zontan strategisen suunnitelman mukaisesti. To End Violence Against Women-kampanjaa (Zonta Says NO to Violence Against Women/Zonta sanoo Ei naisiin kohdistuvalle väkivallalle) kehitetään edelleen, jotta saataisiin niin paikalliset ja kansalliset kuin hallitus- ja yhteisötahot sitoutumaan asiaan. Zonta Internationalin hallitus, piirit ja kerhot ilmoittavat toimistaan naisten voimaannuttamisperiaatteiden tukemiseksi. b) Zonta International hyödyntää neuvoa antavan ja osallistuvan jäsenen asemaansa YK:ssa ja Euroopan neuvostossa varmistaakseen kaikille naisille tasa-arvoisen ja väkivallasta vapaan elämän. Zonta International antaa edelleen lausuntoja naisten asemaa käsittelevälle komissiolle (The Commission on the Status of Women/CSW) ja muille YK:n toimijoille tarpeen vaatiessa ja ryhtyy toimiin jäsenvaltioiden ja YK:n alajärjestöjen kanssa. Zonta on Kestävän kehityksen Tavoite No 5:n puolestapuhuja sukupuolisen tasa-arvon ja naisten ja tyttöjen voimaannuttamisen aikaansaamiseksi. Zonta käyttää hyväkseen YK:n ja Euroopan Neuvoston toimikuntia tuodakseen esille Zontan näkemyksen asiaan liittyvissä keskusteluissa ja päätöksissä ja raportoi näistä Zonta Internationalin hallitukselle, piireille ja kerhoille. c) Zonta International kannustaa Zonta-kerhoja yhteistyöhön yli piirirajojen, jotta vaikuttamistyötä voitaisiin tehdä myös kansallisella tasolla. Zonta Internationalin verkkosivuilla on työkaluja vaikuttamistyön tukemiseksi kansallisella tasolla. Esimerkkejä onnistuneista vaikuttamistoimenpiteistä kerrotaan Zonta Internationalin verkkosivuilla Zonta kerhojen kannustamiseksi lisätoimiin. d) Miehet kutsutaan mukaan yhteistyöhön sukupuolten välisen tasa-arvon aikaansaamiseksi-. Zonta International hyväksyy HeForShe-kampanjan ja kannustaa Zonta-kerhoja kutsumaan oman vaikutusalueensa miehiä liittymään mukaan kampanjaan- KOHDEALUE: JÄSENISTÖ Tavoite 3: Zonta International rakentaa ja tukee toimeliasta globaalia jäsenistöä a) Zonta International haluaa seuraavan sukupolven jatkavan vaikuttamistyötä sukupuolisen tasa-arvon aikaansaamiseksi. Zonta International kehittää ja toimeenpanee suunnitelman, jonka avulla Golden Z kerhojen jäsenet ja entiset stipendien saajat voivat siirtyä Zontan täysjäseniksi yhteistyössä piirien ja kerhojen kanssa.

6 Jäsenistöä koskevat strategiat ja tiedotusmateriaalit omien alojensa ammattilaisten houkuttelemiseksi järjestöön(!) kehitetään ja laaditaan ottamalla huomioon Zonta-maailman eri osien erityispiirteet. b) Kerhot rekrytoivat ja pitävät sitoutuneita ja taitavia jäseniä. Zonta International toimii yhteistyössä eri maanosien kanssa kehittääkseen jäsenistöä koskevat strategiat ja materiaalit siten, että ne houkuttelevat omien alojensa ammattilaisia järjestöön. Piirit osoittavat vähintään viiden prosentin (5 %) jäsenmäärän nettolisäystä verrattuna edelliseen kaksivuotiskauteen. Piirien tavoite on lisätä kerhojensa nettomäärää ainakin yhdellä kerholla kaksivuotiskauden aikana. KOHDEALUE 4: RESURSSIT Tavoite 4: Zonta International ylläpitää tarpeellisia resursseja tukeakseen missionsa ja visionsa toteuttamista. a) Johdon koulutusta ja Zonta Internationalin jäsenistön tietämystä täydennetään. Zonta International toimittaa koulutusohjelmia governoreiden, aluejohtajien ja kerhojen puheenjohtajien käyttöön. Zonta International toimittaa tarpeellista koulutusmateriaalia jäsenille vahvistaakseen Zonta-tietoutta ja missiomme ja visiomme tuntemusta. Jotta jäsenet saataisiin mukaan Zontan johtajakoulutukseen, toteutetaan tietohallinnan oppimisjärjestelmä on-line b) Viestinnän ja tietojen hallinnan alustoja parannetaan. Verkkosivustoa ja muita IT-alustoja kehitetään edelleen uusin toiminnoin kerhojen ja piirien työn tukemiseksi ja helpottamiseksi sekä reagoidaksemme jäsenten tarpeisiin ja kiinnostuksen kohteisiin. c) Zonta International Foundationilla on vakaat resurssit ja tulolähteitä laajennetaan. Lahjoitukset Zonta International Foundationille yltävät sovittuihin varainkeruutavoitteisiin, tai ylittävät ne. Zonta International Foundationin ensilahjoittajien määrä kasvaa.. Vähintään yhdestä yrityslahjoituksesta tehdään sopimus yhden koulutusohjelman tukemiseksi. KOHDEALLUE: SATAVUOTISSYNTYMÄPÄIVÄ Tavoite 5: Zontan satavuotisjuhlallisuudet saavat näkyvyyttä kautta koko maailman. a) Zonta International toimittaa satavuotisjuhlallisuuksien strategian ja suunnitelmat governoreille. Governorit saavat satavuotispäivää koskevat suunnitelmat vuoteen 2020 vuoden 2017 ensimmäiseen neljännekseen(?) mennessä. b) Piirit asettavat määräaikaisen Zonta Internationalin satavuotisjuhlatoimikunnan koordinoimaan tapahtumia. Piirit asettavat määräaikaisen ad hoc-toimikunnan ja suunnittelevat tapahtumia yhteistyössä Zonta Internationalin satavuotisjuhlatoimikunnan kanssa.

7 EHDOTETUT VARAINHANKINTATAVOITTEET Kaikki Zonta Internationalin Palvelu- ja ZISVAW-projektit noudattavat missiomme periaatetta voimaannuttaa naisia koko maailmassa palvelu- ja vaikuttamistyön avulla. Jos haluamme projektimme olevan pitkäkestoisia, on otettava huomioon sekä palvelu- että vaikuttamisnäkökohdat. Vaikuttamistyön avulla voimme varmistaa naisille paremman maailman tulevaisuudessa. Kaudelle ehdotamme vähemmän projekteja, joten lahjoituksillamme on suurempi vaikutus siellä mihin niitä käytetään. Vähemmän projekteja helpottaa myös kerhojen viestintää. Ehdotamme, että kahta kauden projektia jatketaan ja kaksi uutta projektia aloitetaan. Koulutusohjelmat jatkuvat kuten aikaisemminkin. Maailman taloudellisen tilan johdosta varainhankintaehdotuksiin on tehty vain marginaalisia lisäyksiä. Esitetyt ohjelmat edustavat erilaisia tapoja voimaannuttaa naisia parantamalla naisten terveyttä ja koulutusta sekä jatkuvaa työtä naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Näille kaikille on kuitenkin yksi yhteinen nimittäjä: ne pyrkivät kaikki varmistamaan itsemääräämisoikeuden ja omavaraisuuden. Jokaiselle naiselle on annettava valinnanmahdollisuus. Investointi naisten voimaannuttamiseen vie meidät sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja taloudelliseen kasvuun. Pyydämme tukeanne seuraaviin projekteihin ja ohjelmiin: Projekti Yhteistyökumppani Nimike Ehdotettu määrä USD ISP UNFPA Liberian fistula-ohjelma ISP US Fund for UNICEF Let Us Learn Madagaskar ZISVAW UNFPA Tyttöjen itsetunnon vahvistaminen Nigerissä ZISVAW UN Women Tulevaisuus jonka haluamme Nepal Koulutusohjelmat Amelia Earhart Jane M Klausman YWPA Rose Fund Rose Fund Yhteensä US$ Lyhenteet: ISP International Service Programme ZISVAW Zonta International Strategies to End Violence Against Women Amelia Earhart Amelia Earhart Fellowship Fund JMK Jane M Klausman Women in Business Scholarship Fund YWPA Young Women in Public Affairs Award Fund

8 UNFPA UN Population Fund/YK:n väestörahasto US Fund for UNICEF UN Children s Fund/YK:n lastenrahasto USAn rahasto UN Women - United Nations Entity for Gender Equality and the Empowerment of Women - YK:n yleiskokouksen vuonna 2010 perustama naistenrahasto, johon yhdistettiin neljä eri naisten asemaa käsittelevää YK:n alajärjestöä. Suomessa UN Women Finland jatkaa UNIFEM Finland-järjestön työtä.

9 Liite 2.2: ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20:n STRATEGIA Piirihallitus / Hyväksytty Joensuun piirikokouksessa Zonta Internationalin missio Zonta International on johtava, eri alojen ammattilaisten muodostama maailmanlaajuinen järjestö, joka voimaannuttaa naisia kaikkialla maailmassa palvelu- ja vaikuttamistyön avulla. Zonta Internationalin visio Zonta International näkee tulevaisuuden maailman sellaisena missä naisten oikeudet tunnustetaan ihmisoikeuksiksi ja missä jokainen nainen voi saavuttaa kaiken mihin pystyy. Sellaisessa maailmassa naisilla on käytössään tasavertaisesti miesten kanssa kaikki tarjolla olevat voimavarat ja heillä on edustus päätöksenteossa tasavertaisesti miesten kanssa. Sellaisessa maailmassa kukaan nainen ei elä väkivallan pelossa. Zonta International Piiri 20:n strategia Zonta International Piiri 20 toimii Zonta Internationalin kansainvälisen strategian mukaisesti. Zonta International Piiri 20 on vahva vaikuttaja ja aloitteellinen, aktiivinen ja vastuullinen toimija tyttöjen ja naisten tasa-arvoisen aseman ja hyvän elämän edistämisessä paikallisesti ja maailmanlaajuisesti. Strategiset palvelutavoitteet 1. Piirin palveluhankkeet toteuttavat Zonta Internationalin missiota ja keskittyvät kestävään vaikuttavuuteen, ongelmien perussyihin ja niiden ennaltaehkäisyyn. 2. Piirin palveluhankkeet toteutetaan yhteistyössä samanmielisten luotettavien ja vastuullisten kansalaisjärjestöjen kanssa. 3. Piirin alueella toteutettavat palveluprojektit keskittyvät valikoituihin tärkeimpinä nähtyihin ajankohtaisiin projekteihin. 4. Piirin omiin rahastoihin tehtävien lahjoitusten lisäksi Piiri edellyttää, että kerhot lahjoittavat säännöllisesti vähintään kolmanneksen palvelutoimintansa tuotoista Zonta International Foundationin rahoittamiin palvelu- ja stipendiohjelmiin. Zonta District 20

10 Zonta International 5. Piirin alueelta Zonta International Foundationin palvelu- ja stipendiohjelmiin tehtävien lahjoitusten määrä kasvaa vuosittain tehostamalla varojenkeruuta suurelta yleisöltä ja avustamalla palvelu- ja stipendiohjelmia henkilökohtaisilla lahjoituksilla. 6. Zonta Internationalin stipendiohjelmat tunnetaan ja niihin osallistutaan Piirin alueella. Strategiset vaikuttamistavoitteet 1. Piirin vaikuttamistoimet toteuttavat Zonta Internationalin missiota ja keskittyvät kestävään vaikuttavuuteen, ongelmien perussyihin ja niiden ennaltaehkäisyyn. 2. Piiri keskittyy sellaisiin pitkäjänteisiin vaikuttamistoimiin, jotka edistävät suvaitsevaisuutta, tyttöjen ja naisten oikeuksia, henkistä ja fyysistä terveyttä ja hyvinvointia sekä ehkäisevät syrjäytymistä. 3. Piiri tekee yhdessä muiden samanhenkisten järjestöjen kanssa lakialoitteita, jotka edistävät tyttöjen ja naisten oikeuksien toteutumista ja seuraa tyttöjen ja naisten kannalta merkittävän lainsäädännön toimeenpanoa mm. hyödyntämällä tutkimustietoa. 4. Piiri välittää jäsenistölleen, paikallisille päätöksentekijöille ja suurelle yleisölle tietoa tyttöjen ja naisten asemasta sellaisissa maissa, joissa tyttöjen ja naisten oikeuksia poljetaan sodan, köyhyyden tai muun syyn johdosta. Strategiset resurssi- ja voimavaratavoitteet 1. Piirin kerhot rekrytoivat sellaisia uusia jäseniä, jotka ovat sitoutuneita Zonta Internationalin missioon, visioon, tavoitteisiin, sääntöihin ja ohjeisiin. 2. Piirin tavoitteena on lisätä jäsenmäärää Piirin alueella jäseneen vuoteen 2020 mennessä ja perustaa Z Clubeja sekä Golden Z Clubeja edistämään Zonta Internationalin tavoitteita. 3. Piirikokouksia ja kevätseminaareja kehitetään edistämään kerhojen palveluja vaikuttamistyötä Zonta Internationalin päämäärien mukaisesti. 4. Piiri tukee jäsenistön verkostoitumista ja johtajuustaitojen kehittämistä tarjoamalla koulutusta ja mentorointia sekä esittämällä aktiivisia, vastuullisia jäseniä Zonta Internationalin kansainvälisiin tehtäviin. 5. Piirin viestinnän välineet ovat ajanmukaiset ja viestintää kohdistetaan jäsenille, yhteistyökumppaneille, vaikuttajille ja erityisesti suurelle yleisölle. Zonta District 20 Zonta International

11 Liite2. 3: Piirin jäsenet Zonta International kansainvälisissä toimikunnissa toimikaudella : Zonta International Advocacy Committee, Salla Tuominen, Zonta Club of Helsinki I Zonta International Membership Committee, Helinä Karell, Zonta Club of Helsinki II Zonta International Service Committee, Anja Hurme Zonta Club of Espoo Kauniainen Zonta International Amelia Earhart Fellowship Committee, Terhi Törmänen, Zonta Club of Oulu I Zonta International Foundation Development Committee, Carita Rönnqvist, Zonta Club of Jakobstad.

12 Liite 2.4: Piirihallitus, toimikuntien puheenjohtajat ja muut virkailijat toimikaudella Governor Lt. Governor Rahastonhoitaja Vararahastonhoitaja Area 1 Director Area 1 Vice Director Area 2 Director Area 2 Vice Director Area 3 Director Area 3 Vice Director Area 4 Director Area 4 Vice Director Area 5 Director Area 5 Vice Director Area 6 Director Area 6 Vice Director Piirisihteeri Varapiirisihteeri Parlamentaarikko Centurion Foundation Ambassador Toiminnantarkastajat Tuija Kirveskari-Tähtinen, Helsinki IV Lea Helle, Varkaus Saija Tirkkonen, Lohja Kaisa Kässi, Helsinki II Anne Kauppila, Espoo-Kauniainen Mari Holopainen, Vantaa II Barbro Lundberg, Kristina Eeva-Liisa Aula, Kemi-Tornio Leena Ronkainen, Joensuu Leea Kolhmainen, Nurmes Päivi Pelttari, Huittinen Raili Kaarina Mäkinen, Jyväskylä II Ulla Weijo, Lahti Merja Kumpula, Tuusula-Kerava-Järvenpää Helle Aunap, Viljandi Katrin Lember, Tartu Lea Adolfsson, Lohja Anne Halme. Nurmijärvi Solveig Mickels, Porvoo Eija Salo, Helsinki II Anna Lauttamus-Kauppila, Helsinki IV Anne Hela-Ellonen, Helsinki II Leena Saviranta, Helsinki III Varatoiminnantarkastajat Tuija Mikkola, Kuopio II

13 Hilkka Lindqvist, Tampere I Vaalitoimikunta Lisa Andström toimikunta Sääntö- ja päätöslauselmatoimikunta Varainhoitotoimikunta Jäsenyystoimikunta Naisten oikeuksien ja YK-toimikunta Palvelutoimikunta Historiatoimikunta Aila Rajamäki, Tampere II Raisa Valve, Lahti Seija Petrow, Helsinki III Saija Tirkkonen, Lohja Lea Helle, Varkaus Kristiina Sihvonen, Kouvola Vuokko Skyttä, Vantaa II Eeva Larjomaa, Helsinki II Z- Club -toimikunta Marjaana Moring, Lohja Stipenditoimikunta Verkostoitumistoimikunta Anja Kuosa, Helsinki IV Irma Ertman, Helsinki II IT Erja Lindholm, e-club of Finland 1 Webmaster Luetaan yhdessä yhdyshenkilö Suomi Areena 2017 Irja Laamanen, Helsinki IV Ulla Salonen, Vantaa II Merja Kumpula Tuusula-Kerava Järvenpää Mari Holopainen Vantaa II Pirkko Grönroos Raaseborg-Raasepori Varojen keruu -toimikunta Oulun kevätseminaari -toimikunta Pärnun piirikokoustoimikunta Porvoon piirikokoustoimikunta pj. Tarja Hopeakangas pj. Terhi Törmänen pj. Viivika Orula pj. Solveig Mickels Espoo-Kauniainen, Tapiola kevätseminaari avoin Narvan Som toimikunta NJKL UNWOMEN Suomen 1325-verkosto Vala ry pj. Tiina Rebane Tuija Kirveskari-Tähtinen Tuija Kirveskari-Tähtinen Tuija Kirveskari-Tähtinen Tuija Kirveskari-Tähtinen

14 Liite2. 5:Tärkeät päivämäärät toimikaudella Heinäkuu rd Zonta International Convention Nice, France Porin Suomi Areena klo Naisen ura onko sitä? Yrjönkatu 22. Elokuu Zontat esiintyvät Kansainvälisessä Hamina Tattoossa klo Zonta, emerita Professori Helena Ranta puhuu tyttöjen ja naisten asemasta haavoittuvissa maissa, Hamina Tattoo, Tanelinkulma Piirihallitus, Kerhojen esitykset piirikokouksen päätettäväksi, Piirikokouskutsu Syyskuu Kansainvälinen lukutaidon päivä 12.9 Piirihallitus kokous, Piirin viestinnän ajankohtaiset haasteet, Adobe Connector klo Kansainvälinen rauhan päivä Lokakuu Kansainvälinen tyttöjenpäivä Piirikokous Pärnu; Teemana Naiset ja tähdet, piirihallituksen kokous, jäsenyystoimikunta ja Z-Club toimikunta esittelevät työtään YK:n päivä Marraskuu Zonta syntymäpäivä Kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisypäivä aktivismin päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi Joulukuu Ihmisoikeuksien päivä Kerhojen toimintaraportit syyskauden toiminnasta, erityisesti 16 aktivismin päivän ponnisteluista ja vaikuttamistoimista aluejohtajille.

15 Tammikuu Amelia Earhart päivä Piirihallitus, Naisten oikeuksien ja YK-toimikunta ja Historiatoimikunta esittelevät työtään, aluejohtajien väliraportit, Adobe Connector klo 9-11 Helmikuu Eurooppa seminaari, Wien Piirihallitus, Palvelutoimikunta esittää Piirin kerhojen yhteisen palvelukohteen suunnitelmat, edellisen kauden Mentorointitoimikunta esittää työnsä tulokset ja johtopäätökset jatkosta, kevätseminaarin kutsu, Adobe Connector klo Maaliskuu Zonta Rose Day, Kansainvälinen naistenpäivä UN, CSW61, New York Huhtikuu Oulun kevätseminaari Naisen raha kantaa maailmaa Piirihallitus, Verkostoitoitumistoimikunta ja Varojen keruu toimikunta esittävät työnsä suunnitelmat ja välitulokset Toukokuu Kerhojen toimintaraportit aluejohtajille Kesäkuu Piirihallitus, tilikauden tulosten arviointi ja johtopäätökset seuraavalle vuodelle, Satavuotisjuhlatoimikunta esittää työsuunnitelmansa, keskustelu Johtamistoimikunnasta Heinäkuu 3. viikko Porin Suomi Elokuu Piirihallitus, Piirikokouskutsu Porvooseen Syyskuu Kansainvälinen lukutaidon päivä Kansainvälinen rauhan päivä Lokakuu Porvoon piirikokous, piirihallitus Kansainvälinen tyttöjenpäivä YK:n päivä

16 Marraskuu Zonta syntymäpäivä Kansainvälinen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisypäivä aktivismin päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi Joulukuu Ihmisoikeuksien päivä Kerhojen toimintaraportit syyskauden toiminnasta, erityisesti 16 aktivismin päivän ponnisteluista ja vaikuttamistoimista aluejohtajille. Tammikuu Amelia Earhart päivä Helmikuu piirihallitus, kevätseminaarin kutsu, johtamistoimikunnan työsuunnitelma Maaliskuu Zonta Rose Day, Kansainvälinen naistenpäivä Huhtikuu 3, viikko Espoo- Kauniainen, Tapiola, kevätseminaari, Toukokuu Kerhojen toimintaraportit aluejohtajille. Toukokuu 3. viikko, Väistyvä ja virkaan astuva piirihallitus vaihtavat kokemuksia ja materiaaleja. Kesäkuu Menestystä alkavalle piirihallitukselle, toimikuntien puheenjohtajille ja muille virkailijoille.

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL ZONTA INTERNATIONAL FOUNDATION ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 Keitä olemme? ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on 1919 perustettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö. Sen 30 000 jäsentä kuuluvat 1200 kerhoon 63 maassa. Jäsenet antavat vapaaehtoisesti aikaansa,

Lisätiedot

Liite 2.1 Zonta International Piiri 20 ry Toimintakertomus

Liite 2.1 Zonta International Piiri 20 ry Toimintakertomus Liite 2.1 Zonta International Piiri 20 ry Toimintakertomus 1.6.2016-31.5.2017 1. SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä. 2. Piirin toiminnan teema. 3. Piirin tavoitteet. 4. Päätavoitteet täsmennettyinä. 4.1 Nizzan

Lisätiedot

ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20

ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 ZONTA INTERNATIONAL Zonta International on maailmanlaajuinen palvelujärjestö, joka edistää sukupuolten tasa-arvoa ja ehkäisee naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa. Zontat antavat aikaansa, taitojaan

Lisätiedot

Palvelen - Sanoja ja tekoja. Worksop Rauman kevätseminaari

Palvelen - Sanoja ja tekoja. Worksop Rauman kevätseminaari Palvelen - Sanoja ja tekoja Worksop Rauman kevätseminaari 16.4.2016 2 Mitä on Zonta-toiminta? Empowering Women Through Service and Advocacy Zonta International on johtava, eri alojen ammattilaisten muodostama

Lisätiedot

Menestyvä kerho huolehtii jäsenhankinnasta ja nykyisten jäsenten aktiivisuudesta strategiamme mukaisesti!

Menestyvä kerho huolehtii jäsenhankinnasta ja nykyisten jäsenten aktiivisuudesta strategiamme mukaisesti! Menestyvä kerho huolehtii jäsenhankinnasta ja nykyisten jäsenten aktiivisuudesta strategiamme mukaisesti! Resurssi- ja voimavaratavoitteet mielessä Ryhmätyön tulokset 15.4.2016 Rauman kevätseminaarissa

Lisätiedot

PÄÄTÖS: Anja Rouhiainen, Zonta kerho Helsinki IV valittiin yksimielisesti puheenjohtajaksi kohtien 9 ja 10 ajaksi.

PÄÄTÖS: Anja Rouhiainen, Zonta kerho Helsinki IV valittiin yksimielisesti puheenjohtajaksi kohtien 9 ja 10 ajaksi. ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 ry/ 46. VARSINAINEN PIIRIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika Lauantai 7.10.2017 klo 11:00-12:23, 13:14-14:45 ja 15.15-17:15 Paikka Porvoon Taidetehdas, Läntinen Aleksanterinkatu 1, Porvoo

Lisätiedot

Zonta International Piiri 20

Zonta International Piiri 20 Zonta International Piiri 20 TASEKIRJA 31.5.2012 Zonta International Piiri 20 ry TASEKIRJA 1.6.2011-31.5.2012 Zonta International Piiri 20 ry Tykkimäentie 30 05200 Rajamäki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus:

Lisätiedot

ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAKSIVUOTISKAUDELLE 1.6.2014-31.5.2016

ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAKSIVUOTISKAUDELLE 1.6.2014-31.5.2016 ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA KAKSIVUOTISKAUDELLE 1.6.2014-31.5.2016 1. Yleistä Zonta International ("ZI") on kansainvälinen palvelujärjestö, jonka tavoitteena on naisten ja tyttöjen

Lisätiedot

Liite Empowering Women Through Service and Advocacy. Toimintakertomus Zonta International Piiri 20 ry

Liite Empowering Women Through Service and Advocacy. Toimintakertomus Zonta International Piiri 20 ry Liite 7 26.10.2018 Empowering Women Through Service and Advocacy Toimintakertomus 1.6.2017-31.5.2018 Zonta International Piiri 20 ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 2. Piirin toiminnan teema 3. Yleistä Piirin

Lisätiedot

Liite Empowering Women Through Service and Advocacy. Toimintakertomus Zonta International Piiri 20 ry

Liite Empowering Women Through Service and Advocacy. Toimintakertomus Zonta International Piiri 20 ry Liite 2.1 27.8.2018 Empowering Women Through Service and Advocacy Toimintakertomus 1.6.2017-31.5.2018 Zonta International Piiri 20 ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä 2. Piirin toiminnan teema 3. Yleistä Piirin

Lisätiedot

Zonta International Piiri 20 ry:n menettelytapaohjeet Hyväksytty piirikokouksessa

Zonta International Piiri 20 ry:n menettelytapaohjeet Hyväksytty piirikokouksessa 1 Zonta International Piiri 20 ry:n menettelytapaohjeet Hyväksytty piirikokouksessa 25.4.2015 1.Yleistä 1.1. Zonta International Piiri 20 ry (jäljempänä piiri) on Suomessa rekisteröity yhdistys, joka noudattaa

Lisätiedot

ZI Convention in Nice

ZI Convention in Nice ZI Convention in Nice Käytännön ohjeistusta ja tehtyjen ehdotusten esittely 16.4.2016 Piirin kevätseminaari Rauma Governor Salla Tuominen ja District Bylaws & Resolutions Committeen puheenjohtaja Hannele

Lisätiedot

Kansainväliset palveluprojektit ja lahjoittaminen Foundation Ambassador Sirkka Sainio Palvelutoimikunta Vuokko Skyttä ja Mirja Tiri

Kansainväliset palveluprojektit ja lahjoittaminen Foundation Ambassador Sirkka Sainio Palvelutoimikunta Vuokko Skyttä ja Mirja Tiri Kansainväliset palveluprojektit ja lahjoittaminen 2018-2020 Foundation Ambassador Sirkka Sainio Palvelutoimikunta Vuokko Skyttä ja Mirja Tiri Zonta International envisions a world in which women's rights

Lisätiedot

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012 Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008- Sauli Rouhinen Ympäristöministeriö / kestävän kehityksen sihteeristö Smolna 24.4.2008 1 Kestävä kehitys mahdollisuuksien luomisena Kestävä kehitys

Lisätiedot

Mitä on kestävä kehitys

Mitä on kestävä kehitys Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

On merkityksellistä olla Zonta!

On merkityksellistä olla Zonta! On merkityksellistä olla Zonta! päivitys 31.3.2014 Membership Committee Jäsenyystoimikunta 2012-2014 pj. Salla Tuominen Lt. Governor, Helsinki I Toimikunnan jäsenet; Anne Ahkola-Lehtinen Salo, Sirkka Sainio

Lisätiedot

Luetaan yhdessä kampanja 2007-2010

Luetaan yhdessä kampanja 2007-2010 Kuinka suomenkielen opetus vapaaehtoistyönä maahanmuuttajille toimii? Luetaan yhdessä kampanja 2007-2010 Raija Kalimo Maahanmuuttajuus Espoossa kiinni kielen koukeroihin seminaari 9.10.2010 Tavoite Edistää

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat Lions tietoa uusille jäsenille Klubi ja klubin virat KLUBIN TARKOITUS Luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. Edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa.

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT Hyväksytty 26.8.2017, Kansallinen Neuvosto 1 PIIRIN NIMI... 2 2 PIIRIKOKOUS... 2 3 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN EHDOLLE ASETTAMINEN... 2 4 PIIRIHALLITUKSEN JÄSENTEN VAALIT...

Lisätiedot

Istanbulin sopimukseen liittyvien toimenpiteiden valmistelu kerhoissa. Rauman kevätseminaarin ryhmätyöt

Istanbulin sopimukseen liittyvien toimenpiteiden valmistelu kerhoissa. Rauman kevätseminaarin ryhmätyöt Istanbulin sopimukseen liittyvien toimenpiteiden valmistelu kerhoissa Rauman kevätseminaarin ryhmätyöt Istanbulin sopimukseen liittyvien toimenpiteiden valmistelu kerhoissa A Miten kerhossani on pidetty

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet:

TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Yrityksessä toimiminen 15 osp Tavoitteet: arvioi oman alan tarjontaa ja uusien asiakkaiden löytymistä tuotteistamisen lähtökohdista. täsmentää

Lisätiedot

Conviction, commitment, courage Vakaumus, sitoutuminen, rohkeus Övertygelse, engagemang, mod Veendumus, pühendumus, julgus

Conviction, commitment, courage Vakaumus, sitoutuminen, rohkeus Övertygelse, engagemang, mod Veendumus, pühendumus, julgus ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2014-31.5.2015 Conviction, commitment, courage Vakaumus, sitoutuminen, rohkeus Övertygelse, engagemang, mod Veendumus, pühendumus, julgus SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014

Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 PÖYTÄKIRJA 1 (5) Julkisen alan tiedottajat ry:n vuosikokous 2014 Aika klo 16.05 17.15 Paikka Läsnä Helsingin seudun liikenne (HSL), Opastinsilta 6 A, 2. krs, kokoushuone ReittiOpas, Helsinki Janina Himberg,

Lisätiedot

ASIALISTA 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Marja Tuhti avasi kokouksen klo 10.20

ASIALISTA 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Marja Tuhti avasi kokouksen klo 10.20 INNER WHEEL PIIRI 142 20.3.2013 KEVÄTPIIRIKOKOUS AIKA la 16.3.2013 klo 10.20-11.55 PAIKKA Vallmogård, Kauniainen ASIALISTA 1. Kokouksen avaus Piirin puheenjohtaja Marja Tuhti avasi kokouksen klo 10.20

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 17.03.2015 Sivu 1 / 1 37 Sääntömuutos kohtiin: 6 Hallitus, 7 Tapahtumat ja tiedotus Selostus NYKYISET SÄÄNNÖT: 6 Hallitus Nuorisovaltuuston hallitukseen kuuluvat nuorisovaltuuston puheenjohtajisto

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME

Lisätiedot

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Järjestöneuvos, Kuurojen maailmanliiton kunniapuheenjohtaja Liisa Kauppinen Kansainvälinen vammaisseminaari ihmisoikeuksista 12.3.2008 Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla Naistenpäivä vuonna

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2013 COM(2013) 239 final 2013/0127 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS maasta toiseen ulottuvien vesistöjen ja kansainvälisten järvien suojelusta ja käytöstä tehdyn yleissopimuksen

Lisätiedot

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO

ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU 27.4.2012 KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO ULKOMAISEN HENKILÖSTÖN TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ SEURANTARAPORTTI LUOVUTETTU JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO SISÄLLYS Johdanto...1 1 Toimenpide-ehdotusten toteutuminen ja kv-henkilöstöpalveluiden kehittyminen...2

Lisätiedot

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014

Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja. Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Satakunnan taidetoimikunta -asiantuntija ja vaikuttaja Päivi Setälä Satakunnan taidetoimikunta 12.12.2014 Taidetoimikunnan tehtävät Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä,

Lisätiedot

Suomen Changemakerin säännöt

Suomen Changemakerin säännöt Suomen Changemakerin säännöt Hyväksytty jäsenkokouksessa 6.10.2012 1 Tavoitteet ja yleiset toimintaperiaatteet A) Tavoite Suomen Changemaker on nuorten vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on globaali

Lisätiedot

Kestävä kehitys megatrendien maailmassa

Kestävä kehitys megatrendien maailmassa Kestävä kehitys megatrendien maailmassa Alue-ennakoinnin seminaari Tampereella 11.3.2016 Eeva Hellström Miten megatrendit haastavat käsityksemme kestävän kehityksen haasteista ja ratkaisuista? Kestävyyskriisi

Lisätiedot

DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ

DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ 5.9.2014 Kristina Kaihari Perusopetuksen ops-uudistuksen keskiössä oppilaiden osallisuutta vahvistava toimintakulttuuri TAVOITTEET Luoda

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua?

Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Kansainvälisyys korkeakoulun arjessa totta vai tarua? Korkeakoulujen kansainvälisten asioiden kevätpäivät, Lahti 22.5.2012 Round Table -keskustelu Marjo Piironen ja Liisa Timonen Marjo Piironen ja Liisa

Lisätiedot

Keltainen Ruusu-kampanja ajalla 4/ /2019 ZAU Luonnontieteellis-matemaattisia kerhoja tytöille Piirin palvelutoimikunta 31.7.

Keltainen Ruusu-kampanja ajalla 4/ /2019 ZAU Luonnontieteellis-matemaattisia kerhoja tytöille Piirin palvelutoimikunta 31.7. LIITE 11. Keltainen Ruusu-kampanja ajalla 4/2018-12/2019 ZAU Luonnontieteellis-matemaattisia kerhoja tytöille Piirin palvelutoimikunta 31.7.2017 Päätösesitys Piirin Palvelutoimikunta esittää Piirihallitukselle

Lisätiedot

INNER WHEEL SUOMI FINLAND KANSALLISEN NEUVOSTON KOKOUS

INNER WHEEL SUOMI FINLAND KANSALLISEN NEUVOSTON KOKOUS Yhdessä ainutlaatuisia INNER WHEEL SUOMI FINLAND KANSALLISEN NEUVOSTON KOKOUS pöytäkirja Aika: 23.1.2016 Paikka: Finlaysonin palatsi Kuninkaankatu 1 Tampere Läsnä: Marja Kyrölä KN:n presidentti Kaija Keijola

Lisätiedot

Juhlaillallinen pe klo

Juhlaillallinen pe klo ZONTA 100 VUOTTA, JUHLASEMINAARI, JUHLAILLALLINEN JA PIIRIKOKOUS 8.-9.11.2019 Juhlaseminaari pe 8.11.2019 klo 13.00 17.00 Lapsiavioliitot ja Naisen asema ilmastonmuutoksessa Helsingin kaupunginteatterin

Lisätiedot

SOSTE valtakunnallisena ja alueellisena toimijana. Sari Siikasalmi, viestintäjohtaja

SOSTE valtakunnallisena ja alueellisena toimijana. Sari Siikasalmi, viestintäjohtaja SOSTE valtakunnallisena ja alueellisena toimijana Sari Siikasalmi, viestintäjohtaja SOSTE kohti uutta hyvinvointia Kolme alan vahvaa toimijaa, STKL, Tekry ja YTY oivalsivat, että ilman yhtä, rohkeaa kansalaisjärjestöjen

Lisätiedot

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Verkkokoulutus 2.6.2016 Mari Ahonen-Walker, TPY Esityksen rakenne 1. Valtakunnallisen vaikuttamistyön näkökulmat & ajankohtaiset painopisteet 2. Vaikuttamistyön hyvät

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä

Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Yleisten kirjastojen neuvoston kokous ajankohtaista opetus-ja kulttuuriministeriöstä Lahti 12.4.2019 Leena Aaltonen 29.4.2019 1 Ajankohtaista - kevät 2019 Lasten ja nuorten lukemista ja lukutaitoa edistävä

Lisätiedot

Viestinnällä vaikuttavuutta. Sosiaali- ja terveysministeriön viestinnän linjaukset 2011 2016

Viestinnällä vaikuttavuutta. Sosiaali- ja terveysministeriön viestinnän linjaukset 2011 2016 Viestinnällä vaikuttavuutta Sosiaali- ja terveysministeriön viestinnän linjaukset 2011 2016 STM hyödyntää viestinnän uusia mahdollisuuksia Tutkimusten mukaan sidosryhmät pitävät sosiaali- ja terveysministeriötä

Lisätiedot

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016 Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry Toimintasuunnitelma 2016 Varsinainen toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää sulkapallon harrastus- ja kilpailutoimintaa Pohjanmaan alueella. Tarkoituksensa toteuttamiseksi

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry S ä ä n n ö t Merkitty yhdistysrekisteriin 9.12.2005 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014

Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 LIITTOUMAKORKEAKOULUT JA LAINSÄÄDÄNTÖ Liittoumakorkeakouluseminaari, Laurea 1.2.2012 Kommentit,Timo Luopajärvi Visio suomalaisesta ammattikorkeakoulutuksesta 2014 Suomessa on kansainvälisesti kilpailukykyinen

Lisätiedot

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa. LUONNOS LAMK-alumni ry:n sääntöehdotukset perustamiskokoukseen: Yhdistyksen nimi LAMK alumni ry Yhdistys on suomenkielinen. Yhdistyksen kotipaikka: Lahti Yhdistyksen tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen

Lisätiedot

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala.

2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Pirkko Kellokumpu-Lehtinen ja sihteeriksi Kaija Vasala. PÖYTÄKIRJA Suomen Onkologiayhdistys Ry Sääntömääräinen syyskokous Aika: perjantai 28.8.2015, klo 16.00 Paikka: Tampere-talo, Tampere 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 16.13 2. Kokouksen

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TASA-ARVO- ja YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Hyväksytty hallituksessa 30.05.2013 43 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 TASA-ARVOSUUNNITELMAN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3 TASA-ARVOKYSELYN

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012

Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä. TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Tampere-talo 8. 9.5.2012 Järjestämissuunnitelma hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työvälineenä TERVESOS 2012 Tampere 9.5.2012 Terveydenhuoltolaki Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön

Lisätiedot

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014

TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT

Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf SÄÄNNÖT Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry Nylands miljövårdsdistrik rf Nämä sääännöt on hyväksytty piirin syyskokouksessa 28.10.2006 ja rekisteröity yhdistysreksiteriin 28.12.2006. SÄÄNNÖT Yhdistys ja sen tarkoitus

Lisätiedot

-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8

-kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Esitteitä 2001:8 Terveys 2015 -kansanterveysohjelma Valtioneuvosto hyväksyi toukokuussa 2001 periaatepäätöksen Terveys 2015 -kansanterveysohjelmasta, joka linjaa Suomen

Lisätiedot

Conviction, commitment, courage Vakaumus, sitoutuminen, rohkeus Övertygelse, engagemang, mod Veendumus, pühendumus, julgus

Conviction, commitment, courage Vakaumus, sitoutuminen, rohkeus Övertygelse, engagemang, mod Veendumus, pühendumus, julgus ZONTA INTERNATIONAL PIIRI 20 RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2015-31.5.2016 Conviction, commitment, courage Vakaumus, sitoutuminen, rohkeus Övertygelse, engagemang, mod Veendumus, pühendumus, julgus SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu 1 SYYSKOKOUS 2012 Aika ke 24.10.2012 klo 18.00 18.25 Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Läsnä Päivi Putkuri, Harri Lemmetyinen, Marja Luopa, Jaana Oravainen,

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda hyvät edellytykset oppilaiden kasvulle, kehitykselle ja

Lisätiedot

Koordinaattorin puheenvuoro

Koordinaattorin puheenvuoro Koordinaattorin puheenvuoro Ikääntyneen hyvä arkiavustusohjelman keskustelutilaisuus 9.12.2011 Pirkko Karjalainen toiminnanjohtaja Tästä lähdettiin Hanketta valmisteltiin Ray:n aloitteesta kevään 2011

Lisätiedot

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015

Yhdessä erilainen. Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Yhdessä erilainen Jyväskylän museoiden pedagoginen strategia ja toimintasuunnitelma 2009-2015 Pedastrategiaa koostavat museolehtorit Raija Manninen, Suomen Käsityön museo Tuula Vuolio-Vallenius, Keski-Suomen

Lisätiedot

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä ja

Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä ja Global Action Team Maailmanlaajuinen toimintaryhmä 21.1. ja 4.2.2019 https://www.youtube.com/watch?v=0c9oq9jktho GAT TEAM FINLAND MD 107 Finland Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme

Lisätiedot

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut Taloyhtiö 2016 -tapahtuma 6.4.2016 Simo Vihemäki lakimies, OTM, luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja Kiinteistöliitto Uusimaa 2 Hallituksen puheenjohtaja (AOYL

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategia 2016 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategia 2016 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategia 2016 2020 2 Strategia 2016-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Zonta Internationalin rahoittamat projektit 2016-2018

Zonta Internationalin rahoittamat projektit 2016-2018 Esitys Nizzan conventionille Zonta Internationalin rahoittamat projektit 2016-2018 Rauman kevätseminaari 16.4.2016 Sinikka Sahi Piirin palvelutoimikunta Projektit toteutetaan Liberiassa (UNFPA) Madagaskarissa(UNICEF)

Lisätiedot

Inner Wheel piiri 142 ry

Inner Wheel piiri 142 ry Inner Wheel piiri 142 ry PÖYTÄKIRJA AALIKOKOUS Aika: lauantaina 19.3.2016 klo 10 Paikka: Yliopiston Kaisa- kirjasto, Kaisa-Sali (7062) Fabianinkatu 30, 7. krs 00100 Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017. 1. Johdanto AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 10.3.2015 TOIMINTASUUNNNITELMA 2015 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri. 1 ELÄKELIITTO RY:N PIIRIEN MALLISÄÄNTÖ Yhdistysrekisterin ennakkotarkastus 26.4.2012 Hyväksytty XVII liittokokouksessa 6.6.2012.piirin säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri

Lisätiedot

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle

Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Parempi työelämä uudelle sukupolvelle strategia 2013 2016 1 Kannen kuva: Samuli Siirala ISBN 978-952-5628-61-6 2 Visio: Parempi työelämä uudelle sukupolvelle Akavan opiskelijat ovat olemassa jotta uusi

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233

Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) Elimäenkatu 25-27 8.1.2016 00510 Helsinki Hallituksen kokous 20.1.2016 puh. (09) 584 233 Kepa ry ESITYSLISTA 1 (5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2016 Aika 20.1.2016 klo 15.00 Paikka Kokouksen osanottajat Kepa, kokoushuone Dialogi Elimäenkatu 25-27, 6. krs. 00510 Helsinki Puheenjohtaja Majanen Pertti

Lisätiedot

Puutarhaliiton hallitus. Tehtävät, vastuut ja rooli

Puutarhaliiton hallitus. Tehtävät, vastuut ja rooli Puutarhaliiton hallitus Tehtävät, vastuut ja rooli Pelisäännöt Yhdistyslaki Kirjanpitolaki ja asetus Puutarhaliiton säännöt (30.3.1990) Puutarhakulttuurirahaston säännöt (2.4.1993) Puutarhaliiton vaaliohjesääntö

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen.

- toimii jäsenyhdistystensä ja liiton yhdyssiteenä. - toimii liiton hyväksymiä arvoja noudattaen. Senioripiiri Säännöt 1 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 2 Tarkoitus 3 Toiminta 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on kansallinen senioripiiri ry. Yhdistys kuuluu piirijärjestönä Kansallinen senioriliitto

Lisätiedot

Effective and passionate Zonta members for the District Board and officers

Effective and passionate Zonta members for the District Board and officers Effective and passionate Zonta members for the 2020-2022 District Board and officers Zonta International District 20 Nominating Committee is pleased to present the following slate of candidates for the

Lisätiedot

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen Vammaisten palveluista hallitusohjelmassa Jatketaan vammaispoliittisen ohjelman (VAMPO) toimeenpanoa. Erityisenä

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 1(5) VAALIOHJEET LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14 varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Palvelen sanoja ja tekoja Workshopin yhteenveto. 16.4.2016 Rauman kevätseminaari

Palvelen sanoja ja tekoja Workshopin yhteenveto. 16.4.2016 Rauman kevätseminaari Palvelen sanoja ja tekoja Workshopin yhteenveto 16.4.2016 Rauman kevätseminaari Workshopin aiheet 1. Miten minä palvelen zontana? 2. Kerhojen palveluprojektien kehittäminen Palveluprojektin tarkistuslistan

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa Kilpailutoimikunnan puheenjohtajaan: Mauri Saastamoinen 050 57 47 557 / competition@bridgefinland.com SBL:n hallitus on

Lisätiedot

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179

HANKETAPAAMINEN. Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 HANKETAPAAMINEN Suomussalmi 24.4.2012 KAIRA-hanke Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen/s10179 2 Näytön aika Virta-Kainuu Na-He ry Kotvanen Kuhmon työsilta Suomut ry Kaito Kaira Osallisuus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

HAAPAJÄRVEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA HAAPAJÄRVEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 1. Johdanto Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a : mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013

SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 SBL:N KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2013 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 5.12.2012 Hallitus hyväksyy kalenterin kokouksessaan.

Lisätiedot

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014

Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 Tämä on suomen Bridgeliitto ry:n kilpailukalenteri vuodelle 2014 SBL:n hallitus on hyväksynyt SM-kilpailut ajalle 1.1.-31.7.2014 sitovasti. Loput vuoden 2014 SM kilpailut hallitus vahvistaa sitovasti maaliskuun

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016

Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Mikkelin kaupungin keskeiset asukasluvut, työttömyysprosentit, avoimet työpaikat sekä työmarkkinatuen vertailu 11 kaupunkiin Hallintopalvelut 2016 Seuraamme kaupungin väestön määrän kehitystä kuukausittain.

Lisätiedot

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan

Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Barentsin ja arktisen alueen tulevaisuus Lapin eduskuntavaaliehdokkaiden (2011) mukaan Arvioijastatistiikat Name Evals Answering Answered Lapin eduskuntavaaliehdokkaat 98 58 45 Yhteensä 102 58 45 Vastausprosentti

Lisätiedot

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula + 1 SUOMEN PUNAINEN RISTI Keskustoimisto HALLITUS PÖYTÄKIRJA 4/2016 Kokousaika: perjantai 20.5.2016 klo 10.04 12.32 Kokouspaikka: Hotelli Haaga, Helsinki Läsnä: Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 4 11.5.2016 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 4 11.5.2016 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 19.35 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalon 3.krs kokoushuone, Rauhankatu 14 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen

Lisätiedot

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Sisäinen viestintä viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010 Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Ohjelma tänään klo 13.15 Kahvi & avaus klo 13.30 Johdatus sisäiseen viestintään klo 14.15

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Hallituksen esitys kevätkokoukselle 14.4.2016 Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry Säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Naisjärjestöjen Keskusliitto Kvinnoorganisationernas

Lisätiedot

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011

Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 HYVÄ hanke - missä mennään? Auli Korhonen, neuvotteleva virkamies, TEM Hyvinvointialan toimialatietopäivä, Joensuu 2.2.2011 Hyvinvointialan työ- ja elinkeinopoliittinen kehittäminen - HYVÄ 2010 PÄÄTAVOITE

Lisätiedot

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI

pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ KAUNIAINEN HELSINKI pre-pets 2016 MÄNTSÄLÄ 10.2.2016 KAUNIAINEN 16.2.2016 HELSINKI 18.2.2016 Rotaryklubin vuosikello 2016 TITLE 2 ROTARYKLUBIN VUOSIKELLO Vitjojen vaihto kesäkuu Kesätauko max 3 peräkk. kokousta RI:n klubilasku

Lisätiedot

YK:n Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen alkaa. Taina Kaivola Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

YK:n Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen alkaa. Taina Kaivola Käyttäytymistieteellinen tiedekunta YK:n Kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen alkaa Taina Kaivola Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Yk:n kestävää kehitystä edistävän koulutuksen vuosikymmen 2005 2014 VISIO: Maailma, jossa

Lisätiedot