Virheellinen kulkutie Uudessakylässä
|
|
- Niko Mikkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Raportti R2015-S1-06 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen. Turvallisuustutkinnassa ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta tai vahingonkorvausvelvollisuutta. Raportin käyttämistä muuhun tarkoitukseen kuin turvallisuuden parantamiseen on vältettävä.
2 YHTEENVETOTAULUKKO Aika: kello Paikka: Uusikylä, rataosuus Kouvola Lahti Liikenteenohjaus: Finrail Oy, Kouvolan ohjauspalvelut, Iitin kauko Riskitekijätyyppi: Väärä kulkutie, raiteella este Väärä kulkutie, raiteella ei estettä matkustajajuna raiteelle, jossa ei ole matkustajalaituria matkustajajuna väärälle raiteelle, joudutaan peräyttämään ennen kuin pääsee jatkamaan matkaa matkustajajuna väärälle raiteelle, aiheutuu merkittävää haittaa muulle liikenteelle tavarajuna väärälle raiteelle, joudutaan peräyttämään ennen kuin pääsee jatkamaan matkaa tavarajuna väärälle raiteelle, aiheutuu merkittävää haittaa muulle liikenteelle Junan tyyppi ja numero: Taajamajuna 310, 1x Sm4-juna Saapuva juna Lähtevä juna Junan nopeus: 138 km/h Henkilökuntaa: Matkustajia: Junassa: 2 alle 10 Henkilövahingot: Kuollut: 0 0 Vakavasti loukkaantunut: 0 0 Lievästi loukkaantunut: 0 0 Kalustovauriot: Ei Ratavauriot: Ei Muut vauriot: Ei Häiriöt raideliikenteelle: Ei häiriötä muulle junaliikenteelle 1 TAPAHTUMA 1.1 Tapahtumien kulku Taajamajuna 310 lähti kello 8.05 Kouvolasta raiteelta 10 kohti Riihimäkeä. Junan aikataulun mukainen pysähdysaika Uudessakylässä oli kello Liikenteenohjaaja muodosti junalle kulkutien käsinohjauksella hyvissä ajoin raidetta 602 pitkin Lahden suuntaan. Oikea kulkutie olisi ollut raiteen 603 kautta, sillä taajamajuna pysähtyy Uudenkylän asemalle matkustajien ottamista ja jättämistä varten. Raiteella 602 ei ole matkustajalaituria. Veturinkuljettaja huomasi lähestyessään Uuttakylää junan ohjautuvan opasteiden mukaan raiteelle 602 (läpiajettava raide), jossa ei ole matkustajalaituria. Kuljettaja pysäytti junan raiteelle 602, sen kuljettua vaihteen V626 yli. Kuljettaja otti välittömästi yhteyden liikenteenohjaajaan ja tiedusteli eikö junan olisi pitänyt mennä raiteelle 603. Liikenteenohjaaja huomasi virheellisen kulkutien ja antoi junalle luvan peräyttämiseen vaihteen V626 taakse. Konduktööri meni junan takapään ohjaamoon tähystäjäksi peräytyksen ajaksi. Veturinkuljettajan ja konduktöörin välinen yhteistyö toimi jouhevasti. Junan päästyä vaihteen V626 taakse teki liikenteenohjaaja uuden kulkutien junalle raiteelle 603. Juna lähti tapauksen vuoksi Uudestakylästä noin neljä minuuttia myöhässä aikataulusta. 2
3 Kuva 1. Uudenkylän liikennepaikka on rataosuudella Kouvola Lahti Kuva 2. Vaihde V626 kuvattuna junan tulosuunnasta. 3
4 Kuva 3. Ratapihakaavioon on merkitty vihreällä toteutunut kulkutie, vihreällä katkoviivalla oikea kulkutie ja punaisella viivalla virheellinen kulkutie. 1.2 Tapauksesta aiheutuneet vahingot ja liikennehäiriöt Juna 310 jäi neljä minuuttia aikataulustaan myöhään. Muulle junaliikenteelle ei aiheutunut häiriötä. 2 TUTKINTA 2.1 Paikkatutkinta Uudenkylän liikennepaikalla on kolme läpiajettavaa raidetta. Matkustajalaiturit ovat reunimmaisilla raiteilla 601 ja 603. Ennen vaihdetta V626 on loiva kaarre vasemmalle junan kulkusuunnassa. Tapahtumapaikan liikenteenohjauksesta vastaa Finrail Oy Kouvolan ohjauspalvelut. Liikenteenohjauksessa on kolme liikenteenohjaajaa, joista Ykkönen ohjaa Kouvolan liikennepaikan junaliikenteen lisäksi Iitin kauko -ohjausaluetta. Kuva 4. Kouvola Ykkönen liikenteenohjaajan työpiste, josta ohjataan Kouvolan liikennepaikan sekä Iitin kauko -ohjausaluetta. Uudenkylän liikennepaikka näkyy vasemmalla alhaalla olevassa näytössä. 4
5 2.2 Kalusto Taajamajuna H 310 oli matkalla Kouvolasta Riihimäelle. Junassa oli yksi Sm4 yksikkö. 2.3 Ratalaitteet Rataosuus Kouvola Lahti kuuluu päällysrakenneluokkaan D jossa on betonipölkyt, ja 60E1 kiskotus 2.4 Turvalaitteet Uudessakylässä on käytössä tietokoneasetinlaite Thales ESTW L90 5, jota kaukoohjataan Kouvolan liikenteenohjauksesta. Turvalaitteet toimivat suunnitellulla tavalla. 2.5 Viestintävälineet Liikenteenohjaajan ja veturinkuljettajan välisessä viestinnässä oli käytössä rautateiden RAILI -verkon puhelimet. 2.6 Olosuhteet Tapahtuma-aikaan Uudessakylässä satoi ja lämpötila oli +7,5 C. 2.7 Tapaukseen liittyvät organisaatiot ja henkilöt Tapahtumapaikan liikenteenohjauksesta vastaa Finrail Oy Kouvolan ohjauspalvelut. Uusikylä kuuluu Iitin kaukon -ohjausalueeseen. Liikenneohjaajalla oli 3,5 vuoden työkokemus liikenteenohjaustehtävistä. Junaa kuljetti VR-Yhtymä Oy:n Kouvolan vetopalvelujen henkilöstöön kuuluva veturinkuljettaja. Työkokemusta veturinkuljettajan tehtävistä hänellä oli yhdeksän vuotta. 2.8 Tallenteet Kulunrekisteröintilaitteet Kulunrekisterilaitteen tietojen mukaan taajamajuna 310: Pysähdyksen jälkeen juna lähti liikkeelle Kausalan liikennepaikalta kello Lähestyessään Uuttakylää kuljettaja kytki vetotilan pois kello ja aloitti jarrutuksen nopeudesta 138 km/h. Nopeus hidastui tasaisesti siten että juna pysähtyi kello mentyään Uudenkylän vaihteen V626 yli raiteelle 602. Kello juna lähti liikkeelle (taaksepäin) pysähtyen kello Peräytyksen aikana junan nopeus nousi noin 30 km/h. Juna peräytti noin 400 metrin matkan. 5
6 Kello juna lähti liikkeelle eteenpäin raiteelle 603. Kello juna pysähtyi Uudenkylän raiteen 603 matkustajalaiturin kohdalle hetkeksi jatkaen pian matkaansa. Kellonajat ovat kulunrekisteröintilaitteen aikoja Asetinlaite- ja turvalaitetallenteet Kulkutiesanoma Asetin ja turvalaitteiden lokitiedoista selviää seuraavaa: Taajamajuna 310 varasi raideosuuden 611 Uudessakylässä kello ja varasi raideosuuden 6022/602 sekä sinne ohjaavan vaihteen V626 kello Juna peräytti vapauttaen raideosuuden 602 kello Kello varautui raideosuus 603 vaihteiden 626, 628 ja 630. Juna vapautti raiteen 603 kello jatkaessaan matkaa Uudestakylästä. Kellonajat ovat asetinlaitteen aikoja Liikenteenohjauksen puhetallenteet Liikenteen ohjauksen puhetallenteiden mukaan: Muut tallenteet Kello 8.28 veturinkuljettaja otti yhteyden liikenteenohjaukseen ja kysyi pitikö junan ohjautua Uudessakylässä oikealle raiteelle. Kuljettaja kertoi junan tulleen vanhan aseman kohdalle. Kuljettaja ja liikenteenohjaaja sopivat junan peräyttämisestä. Hetken kuluttua liikenteenohjaaja kysyi, joko vaihde on vapaana, johon kuljettaja totesi sen olevan. Liikenteenohjaaja kertoi kääntävänsä vaihteen ja antoi luvan Uuteenkylään raiteelle 3 ja siitä eteenpäin sitten opasteiden mukaan. Tutkijoilla oli käytössään kauko-ohjausjärjestelmän Playback tallenteet 3 TAPAHTUMAN TARKASTELU Liikenteenohjaaja kertoi tehneensä junalle 310 kulkutien Kouvolasta Lahteen hyvissä ajoin ennen junan lähtöä. Hän kertoi, että Kouvolan ratapihaliikenteen ohjaaminen vaati keskittymistä junan 310 lähtöaikaan. 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4.1 Toteamukset 1. Taajamajuna 310 kulki aikataulussa Kouvolasta kohti Lahtea. 6
7 4.2 Syyt 2. Liikenteenohjaaja muodosti käsin kulkutien Kouvolasta Lahteen. Hän unohti tehdä kulkutien Uudenkylän liikennepaikalle raiteelle Veturinkuljettaja huomasi virheellisen kulkutien lähestyessään vaihdetta V626 ja pysäytti junan. Hän otti yhteyden liikenteenohjaajaan, joka antoi luvan peräyttää junaa. Tämän jälkeen liikenteenohjaaja muodosti kulkutien manuaalisesti raiteelle 603. Liikenteenohjaaja oli turvannut junalle kulkutien käsin koko Iitin kaukon alueen läpi Kouvolasta Lahteen. Hän unohti tehdä junalle 310 kulkutien Uudessakylässä raiteen 603 kautta. Juna on Uudenkylän liikennepaikkaan nähden pysähdysjuna. Helsingissä Jari Auvinen Petri Pelkonen 7
Virheellinen kulkutie Kuopiossa
Raportti R2015-S1-08 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Virheellinen kulkutie Hyvinkäällä
Raportti R2015-S1-02 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Raportti. Virheellinen kulkutie Laihialla R2015-S1-13
Raportti R2015-S1-13 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Virheellinen kulkutie Haarajoella
Raportti R2015-S1-11 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Virheellinen kulkutie Kouvolassa
Raportti R2015-S1-04 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Raportti. Virheellinen kulkutie Keravalla R2015-S1-03
Raportti R2015-S1-03 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Virheellinen kulkutie Ruukissa
Raportti R2015-S1-05 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Virheellinen kulkutie Riihimäellä
Raportti R2015-S1-09 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Virheellinen kulkutien Joutsenossa
Raportti R2015-S1-07 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Virheellinen kulkutie Tuomiojalla
Raportti R2015-S1-01 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Vaaratilanne junaliikenteessä Kouvolan ratapihalla 2.8.2013
Raportti alustavasta tutkinnasta R2013-E2 Vaaratilanne junaliikenteessä Kouvolan ratapihalla 2.8.2013 Vaaratilanne Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen kiskoilta Parikkalassa
Raportti alustavasta tutkinnasta R2014-E1 Tavarajunan kahden vaunun suistuminen kiskoilta Parikkalassa 10.1.2014 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien
Virheellinen kulkutie Joensuussa
Raportti R2015-S1-12 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Lähtevän tavarajunan ensimmäisen vaunun ensimmäisen telin suistuminen Siilinjärvellä
Raportti alustavasta tutkinnasta Lähtevän tavarajunan ensimmäisen vaunun ensimmäisen telin suistuminen Siilinjärvellä 17.9.2013 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden
Metrojunien törmääminen Helsingin Itäkeskuksessa Tutkintaselostuksen R julkistaminen TERVETULOA!
Metrojunien törmääminen Helsingin Itäkeskuksessa 27.7.2016 Tutkintaselostuksen R2016-04 julkistaminen TERVETULOA! Turvallisuustutkintalaki (525/2011) 1 luku Yleiset säännökset 1 Turvallisuustutkinnan tarkoitus
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen Riihimäen tavararatapihalla 28.1.2016
Tavarajunan kahden vaunun suistuminen Riihimäen tavararatapihalla 28.1.2016 Raportti alustavasta tutkinnasta: R2016-E1 ALKUSANAT Raportissa on kuvattu lyhyesti onnettomuuteen johtaneet tapahtumat sekä
turvallisuus Onnettomuustutkinnan näkökulmasta Matti Katajala Safety Advisor Oy
Liikenteenohjausjärjestelmän turvallisuus Onnettomuustutkinnan näkökulmasta Matti Katajala www.safetyadvisor.fi fi matti.katajala@safetyadvisor.fi +358 44 5301230 Liikenteenohjaus ja onnettomuustutkinta
Virheellinen kulkutie Vainikkalassa
Raportti R2015-S1-10 Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäiseminen sekä onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen torjuminen.
Kouvolan laskumäen käyttöohje
OHJE 1 (5) Korvaa/muuttaa Järjestelyopastimien käyttö laskumäessä Dnro 2338/741/2008 Kouvolan laskumäen käyttöohje 0400 109 E 111 LIVI/1685/06.04.01/2015 (soveltuvin osin) Kohdistuvuus Asiasanat Voimassa
Kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Vähässäkyrössä
Tutkintaselostus R2012-S1/11 Kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Vähässäkyrössä 8.5.2012 Vakava onnettomuus Onnettomuustutkintakeskus tutkii teematutkintana R2012-S1 kaikki vuonna 2012 tapahtuneet
Kertauskoekysymykset
Voimassa: 01.01.2013 alkaen Kertauskoekysymykset Kertauskokeessa tästä kysymyssarjasta kysytään: - 5 kysymystä opastimista - 5 kysymystä merkeistä - 10 kysymystä liikennöintimääräyksistä Teoriakokeen hyväksytyn
Radan merkkien ja merkintöjen selitykset. Liikenneviraston ohjeita 19/2016
Liikenneviraston ohjeita 19/2016 Radan merkkien ja merkintöjen selitykset Liikenneviraston ohjeita 19/2016 Liikennevirasto Helsinki 2016 Kannen kuva: Kalle Renfeldt Verkkojulkaisu pdf (www.liikennevirasto.fi)
Sisältö. LIIKENNEVIRASTO Ohje 2 (8) 17.3.2016 LIVI/1686/07.01.00/2016 1 MÄÄRITELMIÄ... 3 2 SOVELTAMISALA... 4
LIIKENNEVIRASTO Ohje 2 (8) Sisältö 1 MÄÄRITELMIÄ... 3 2 SOVELTAMISALA... 4 3 VIESTIN ANTAMINEN... 4 3.2 Viestinnässä käytettävät nimet ja tunnukset... 5 3.3 Lähtölupien antaminen/vastaanottaminen tekstiviesteinä...
Vaaratilanne junaliikenteessä Lielahdessa 10.9.1998
Tutkintaselostus C 14/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
LIIKENNÖINTI JA RATATYÖ RAUTATIEJÄRJESTELMÄSSÄ
1(19) MÄÄRÄYS Antopäivä Diaaritunniste 28.12.2009. RVI/1092/412/2009 Voimassaoloaika 31.12.2009 alkaen, toistaiseksi. Säädösperuste Rautatielaki (555/2006) 28 2 momentti. Kumoaa Rautatieviraston rautatiejärjestelmän
SUOMEN RAUTATIEJÄRJESTELMÄN LIIKENNÖINTIIN LIITTYVÄT MÄÄRÄYKSET VENÄLÄISELLE RAUTATIEHENKILÖKUNNALLE
1/16 Antopäivä 23.8.2010 Voimassaoloaika 1.10.2010 alkaen, toistaiseksi Säädösperuste Rautatielaki (555/2006) 28 2 momentti SUOMEN RAUTATIEJÄRJESTELMÄN LIIKENNÖINTIIN LIITTYVÄT MÄÄRÄYKSET VENÄLÄISELLE
Rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävien koulutusohjelmat
Määräys 1 (27) Antopäivä: 29.11.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Laki rautatiejärjestelmän liikenneturvallisuustehtävistä (1664/2009) 25 2 momentti. Euroopan parlamentin
Vaaratilanne junaliikenteessä Vilppulassa 26.4.1998
Tutkintaselostus C 7/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Kontiomäen asemalla 29.4.1996
Tutkintaselostus C 3/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Kontiomäen asemalla 29.4.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO 2 (8) 14.6.2012 Dnro 2830/100/2012 1 MÄÄRITELMÄT... 3
LIIKENNEVIRASTO 2 (8) Sisällysluettelo 1 MÄÄRITELMÄT... 3 2 AIKATAULUTYYPIT, AIKATAULUJEN RAKENNEOSAT JA YHTEISET SISÄLTÖTIEDOT KAIKILLE AIKATAULUTYYPEILLE... 3 2.1 Aikataulutyypit... 3 2.2 Aikataulujen
Määräys 1 (15) TRAFI/16561/03.04.02.00/2012
1 (15) Antopäivä: 5.12.2012 Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 75 Voimaantulopäivä: 1.1.2013 Voimassa: toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa 28.12.2009 annetun Rautatieviraston määräyksen liikennöinti
Ultrakevyen lentokoneen pakkolasku Pudasjärven lentopaikalla
Tutkintaselostus D4/2007L Ultrakevyen lentokoneen pakkolasku Pudasjärven lentopaikalla 3.2.2007 OH-U454 Ikarus C42B Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan
Liikenneviraston ohjeita 9/2016. Liikennöintiin liittyvät ohjeet venäläiselle rautatiehenkilökunnalle
Liikenneviraston ohjeita 9/2016 Liikennöintiin liittyvät ohjeet venäläiselle rautatiehenkilökunnalle Liikennöintiin liittyvät ohjeet venäläiselle rautatiehenkilöstölle Liikenneviraston ohjeita 9/2016
VIESTINTÄ RAUTATIEJÄRJESTELMÄSSÄ
1(6) MÄÄRÄYS Antopäivä Diaaritunniste 28.12.2009. RVI/1090/412/2009 Voimassaoloaika 31.12.2009 alkaen, toistaiseksi. Säädösperuste Rautatielaki (555/2006) 28 2 momentti. Kumoaa Rautatieviraston rautatiejärjestelmän
Tasoristeysonnettomuus Siilinjärvellä 22.2.2016
Tasoristeysonnettomuus Siilinjärvellä 22.2.2016 Raportti alustavasta tutkinnasta: R2016-E2 ALKUSANAT Raportissa on kuvattu lyhyesti onnettomuuteen johtaneet tapahtumat sekä välittömät ja välilliset syyt.
Ohje 2(5) 1 YLEISTÄ LIIKENTEENOHJAUKSEN TOIMINTA... 4
Ohje 2(5) 1 YLEISTÄ... 3 2 LIIKENTEENOHJAUKSEN TOIMINTA... 4 Liite: Liikenteenohjauksen muistilista avustustilannetta varten Ohje 3(5) 1 YLEISTÄ Avustamisella tarkoitetaan apua tarvitsevan yksikön siirtämistä
Vaaratilanne junaliikenteessä Hyvinkään ja Jokelan välillä
Tutkintaselostus C 6/1998R Vaaratilanne junaliikenteessä Hyvinkään ja Jokelan välillä 24.4.1998 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Robinson R-44 -helikopterin pakkolasku Valkealassa 3.9.2007
Tutkintaselostus D15/2007L Robinson R-44 -helikopterin pakkolasku Valkealassa 3.9.2007 ES-HRW ROBINSON R-44 Astro Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan
Saapuvan tavarajunan kolmen vaunun suistuminen Tampereella Viinikan ratapihalla 18.5.2014
Raportti alustavasta tutkinnasta R2014-E2 Saapuvan tavarajunan kolmen vaunun suistuminen Tampereella Viinikan ratapihalla 18.5.2014 Onnettomuus Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden
Junan ohjautuminen väärälle raiteelle Imatralla
Tutkintaselostus C 5/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Kertauskoekysymykset
Kertauskoekysymykset Kertauskokeessa tästä kysymyssarjasta kysytään: - 5 kysymystä opastimista - 5 kysymystä merkeistä - 10 kysymystä liikennöintimääräyksistä Teoriakokeen hyväksytyn suorittamisen edellytys
1 MÄÄRITELMIÄ... 3 2 JUNAPÄIVÄKIRJAMALLIT... 3
Ohjeet rautatieliikenteessä annettavien lupien dokumentoinnista 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 MÄÄRITELMIÄ... 3 2 JUNAPÄIVÄKIRJAMALLIT... 3 3 TAVALLISEN JUNAPÄIVÄKIRJAN SISÄLTÖ JA MERKINNÄT... 3 3.1 "Asemalla" -kenttä...
Käyttötoiminta ja liikenteenhallinta rautatiejärjestelmässä
1 (5) Antopäivä: 18.12.2015 Voimaantulopäivä: 1.1.2016 Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 75 :n kohta 1 Voimassa: toistaiseksi EU-asetus, jonka avoimia kohtia määräys koskee: Komission asetus (EU)
Vaaratilanne junaliikenteessä Vammalan liikennepaikalla 19.10.2012
Tutkintaselostus R2012-03 Vaaratilanne junaliikenteessä Vammalan liikennepaikalla 19.10.2012 Vaaratilanne Turvallisuustutkinnan tarkoituksena on yleisen turvallisuuden lisääminen, onnettomuuksien ja vaaratilanteiden
Lentoturvallisuutta vaarantanut tapaus Jyväskylän lentoaseman läheisyydessä 18.7.1997
Tutkintaselostus C 21/1997 L Lentoturvallisuutta vaarantanut tapaus Jyväskylän lentoaseman läheisyydessä 18.7.1997 OH-PKT, Piper PA-28-181 OH-JLK, Cessna TU206G Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen
MUSEOLIIKENNE MÄÄRÄYS 17.10.2008 RVI/295/411/2008. Voimassaoloaika 1.11.2008 alkaen, toistaiseksi. Säädösperuste Rautatielaki (555/2006) 28 2 momentti
1(18) MÄÄRÄYS Antopäivä Diaaritunniste 17.10.2008 RVI/295/411/2008 Voimassaoloaika 1.11.2008 alkaen, toistaiseksi. Säädösperuste Rautatielaki (555/2006) 28 2 momentti Kumoaa Rautatieviraston määräyksen
Vaaratilanne junaliikenteessä Kirkkonummen ja Masalan asemien välillä 21.3.1996
Tutkintaselostus C 2/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Kirkkonummen ja Masalan asemien välillä 21.3.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Vaaratilanne junaliikenteessä Viinijärvellä
Tutkintaselostus C 27/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Sotkamossa 26.6.2012
Tutkintaselostus R2012-S1/16 Kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Sotkamossa 26.6.2012 Vakava onnettomuus Onnettomuustutkintakeskus tutkii teematutkintana R2012-S1 kaikki vuonna 2012 tapahtuneet tasoristeysonnettomuudet.
BigData ja data-analyysit älykkään suunnittelun sekä päätöksenteon apuna Rata seminaari Tuomas Lonka
We Keep the World on Track BigData ja data-analyysit älykkään suunnittelun sekä päätöksenteon apuna Rata 2018 - seminaari Tuomas Lonka Taustaa Kuka, mistä ja miksi Tuomas Lonka - Yli 10 v Proxionilla,
Akselinlaskenta / ALHPkomentojen
Akselinlaskenta / ALHPkomentojen selvitys ALHP komentojen selvitys Toimeksiannon kuvaus: Selvitystyön tarkoituksena oli selvittää syyt suurelle määrällä ALHP komentoja ja kartoittaa korjaavat toimenpiteet
Käyttötoiminta ja liikenteenhallinta rautatiejärjestelmässä
1 (5) Antopäivä: 30.6.2015 Voimaantulopäivä: 1.7.2015 Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 75 :n kohta 1 Voimassa: toistaiseksi EU-asetus, jonka avoimia kohtia määräys koskee: Komission asetus (EU) 2015/995
Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (4) 14.6.2013 Dnro 3061/065/2013 1 SOVELTAMISALA... 3 2 RATAOSAN TIEDOT... 3
LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (4) 14.6.2013 Dnro 3061/065/2013 Sisällysluettelo 1 SOVELTAMISALA... 3 2 RATAOSAN TIEDOT... 3 3 LIIKENNÖINTI JA RATATYÖ RATAOSALLA... 3 4 MUUT LIIKENNÖINNISSÄ NOUDATETTAVAT SÄÄDÖKSET
Poikkeustapahtumien hallinta raideliikenteessä. Tekijä: Ilkka Nieminen Toimeksiantaja: Mipro Oy
Poikkeustapahtumien hallinta raideliikenteessä Tekijä: Ilkka Nieminen Toimeksiantaja: Mipro Oy Sisältö Toimeksiantajasta sananen Poikkeamatilanteiden hallintajärjestelmä Mitä, miksi, minkälainen Poikkeamatilanteen
Vaaratilanne junaliikenteessä Järvelässä
Tutkintaselostus C 18/1997 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Rataturvallisuudesta oppia katurakentamiseen. Jussi Takamaa
Rataturvallisuudesta oppia katurakentamiseen Jussi Takamaa Rautatieympäristö Junan nopeus max 220 km/h Jännite 25 000 volttia Juna liikkuu lähes äänettömästi Vaarallista? Rautatieympäristö Junaliikenne
LIITE 1/1(22) Liikenneviraston ohjeita 7/2014 RATO 6 Turvalaitteet. 1:9 vaihde (35 km/h) Vaihteessa ei varmuuslukitusta
LIITE 1/1(22) Liikenneviraston ohjeita 7/2014 RAITEET JA VAIHTEET 1:1000 Yleiskaaviossa esitettävät vaihdesymbolit 1:9 vaihde (35 km/h) Vaihteessa ei varmuuslukitusta 1:9 vaihde (35 km/h) Vaihteessa varmuuslukitus
Akselinlaskennan turvallisuuskriittiset toiminnot TUTKIMUSSELOSTUS JA TARKISTUSLISTA
2015 Akselinlaskennan turvallisuuskriittiset toiminnot TUTKIMUSSELOSTUS JA TARKISTUSLISTA Akselinlaskennan turvallisuuskriittiset toiminnot Tutkimusselostus ja tarkistuslista Liikennevirasto Helsinki
Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014
Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä Otto Lehtipuu 19.2.2014 Matkustajamäärät Lähteneet ja saapuneet asemittain Matkat 2013 Matkat 2012 Muutos % Kemi 169 251 168 820 0,3 % Kemijärvi 25 103 26
Jyväskylä Laukaa Äänekoski - radan mahdollinen henkilöliikenne Esiselvitys 2016
Jyväskylä Laukaa Äänekoski - radan mahdollinen henkilöliikenne Esiselvitys 2016 Kaupunginhallitus 9.5.2016 liite nro 3 (1/17) PIKERA hankkeen projekti 2016 31.3.2016 Jyväskylä Laukaa Äänekoski henkilöjuna
Käyttötoiminta ja liikenteen hallinta osajärjestelmä
1 (7) Antopäivä: 18.12.2013 Voimaantulopäivä: 01.01.2014 Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 74 ja 75 :n kohta 4 Voimassa: Toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Komission päätös 2012/757/EU
OHJE Dnro 654/741/2009 25.3.2009
OHJE Dnro 654/741/2009 2 (14) Sisältö Yleistä... 4 Välilehti 1: Rataosakohtaiset Linja- ja Ratapiharadioyhteydet... 4 Paikka /rataosa... 4 Liikenteenohjauksen kutsu/nimi... 5 Alue... 5 Ratapihakanava...
Pääopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne
Tutkintaselostus C 8/1999 R Pääopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla 23.6.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Vaaratilanne junaliikenteessä Oulussa 21.5.1998
Tutkintaselostus C 10/1998 R Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei käsitellä onnettomuudesta mahdollisesti johtuvaa vastuuta
Vaaratilanne junaliikenteessä Turengin asemalla
Tutkintaselostus C 22/1996 R Vaaratilanne junaliikenteessä Turengin asemalla 27.11.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
1 YLEISTÄ TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4
LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (5) Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 TURVALLISUUSPOIKKEAMISTA ILMOITTAMINEN... 3 2.1 Tarkempi selvitys turvallisuuspoikkeamasta... 4 3 POIKKEAMAN JÄLKEINEN TOIMINTA... 5 4 LIITTEET...
31.1.2011. 7.2.2011 alkaen toistaiseksi
Ohje 1 (7) 31.1.2011 Dnro 1538/043/2008 Liikenteen hallinta Vastaanottaja Liikenteenohjaus, käyttökeskus, tunnelipäivystäjä, alueisännöitsijä Säädösperusta Korvaa/muuttaa Pelastussuunnitelma Työohjeen
Tavarajunan törmääminen raiteella seisseisiin vaunuihin Oulun tavararatapihalla
Tavarajunan törmääminen raiteella seisseisiin vaunuihin Oulun tavararatapihalla 13.8.2016 Tutkinnan tunnus: R2016-06 ALKUSANAT Onnettomuustutkintakeskus päätti turvallisuustutkintalain (525/2011) 2 :n
Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso. Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.
Päärata junaliikenteen keskittymänä junaliikenteen palvelutaso Ari Vanhanen VR Group / Matkustajaliikenne Päärata-seminaari, Järvenpää 20.9.2013 Pääradan merkitys Suomen rataverkolla Päärata on Suomen
Henkilöjunan ja traktorikaivurin törmäysvaara Helsingin ratapihalla 31.5.2001
Tutkintaselostus C 6/2001 R Henkilöjunan ja traktorikaivurin törmäysvaara Helsingin ratapihalla 31.5.2001 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Lentoturvallisuutta vaarantanut tapaus 3.9.1997 Lappeenrannan lentoaseman läheisyydessä
Tutkintaselostus C 26/1997 L Lentoturvallisuutta vaarantanut tapaus 3.9.1997 Lappeenrannan lentoaseman läheisyydessä OH-HLT, Hughes 296C OH-CFQ, Cessna 172M OH-773, SZD-51-1 Kansainvälisen siviili-ilmailun
Sisältö. Ohje 2 (2) Dnro 2209/79/
Ohje 2 (2) Sisältö 1 Määritelmät... 3 2 Aikataulutyypit, aikataulujen rakenneosat ja yhteiset sisältövaatimukset kaikille aikataulutyypeille.. 3 2.1 Aikataulutyypit... 3 2.2 Aikataulujen rakenneosat...
Määräysluonnos 1 (9) Voimassa: Toistaiseksi
Määräysluonnos 1 (9) Antopäivä: 01.x.2013 Voimaantulopäivä: x.x.2013 Voimassa: Toistaiseksi Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 74 ja 75 :n kohta 4 Komission päätös Euroopan laajuisen tavanomaisen rautatiejärjestelmän
Kahden henkilön kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Petäjävedellä 31.8.2012
Tutkintaselostus R2012-S1/25 Kahden henkilön kuolemaan johtanut tasoristeysonnettomuus Petäjävedellä 31.8.2012 Vakava onnettomuus Onnettomuustutkintakeskus tutkii teematutkintana R2012-S1 kaikki vuonna
Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Lauritsalassa 7.11.1997
Tutkintaselostus C 37/1997 R Tavaravaunun suistuminen kiskoilta Lauritsalassa 7.11.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä
Rataverkon haltijuus. Suomen Satamaliitto 2.2.2012 Taisto Tontti
Rataverkon haltijuus Suomen Satamaliitto 2.2.2012 Taisto Tontti Rataverkon haltijuuden pääelementit Haltijuuden toteuttamisen vaihtoehdot Raiteiden kunnossapito Raidesopimukset Liikenteenohjaus Raiteen
Oulun Satama Oy
VERKKOSELOSTUS aikataulukaudelle 2019 1 (Linkki englanninkieliseen versioon) Sisältö 1 VOIMASSAOLO JA MUUTOKSISTA TIEDOTTAMINEN... 2 1.1 MUUTOKSISTA TIEDOTTAMINEN... 2 2 RATAVERKKO... 2 2.1 RATAVERKON
40. Ratahallintokeskus
40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona niin kotimaassa
Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen
Onnettomuuksista oppiminen ja turvallisuuden parantaminen Johtava tutkija Kai Valonen Onnettomuustutkintakeskus www.turvallisuustutkinta.fi Tutkitaan Suuronnettomuudet Ilmailu, raideliikenne ja vesiliikenne
RATATYÖILMOITUKSEN JA LIIKENTEEN RAJOITE ILMOITUKSEN LAADINTA
Ohje 1(10) Dnro 2042/1000/2010 RATATYÖILMOITUKSEN JA LIIKENTEEN RAJOITE ILMOITUKSEN LAADINTA on uudistanut Ratatyöilmoituksen (Rt-ilmoitus) ja eriyttänyt siitä Liikenteen rajoite -ilmoituksen (Lr-ilmoitus).
Ohje 2(6) 2.12.2013 Dnro 5542/1000/2013
Ohje 2(6) 1 YLEISTÄ... 3 2 VAINIKKALA... 3 2.1 Venäjältä saapuvat junat... 3 2.2 Venäjälle lähtevät junat... 3 2.2.1 Tavarajunat tai Venäjälle veturina palaava juna... 3 2.2.2 Matkustajajunat... 3 3 IMATRANKOSKI
HAAPAMÄEN MUSEOVARIKON RAITEISTON KUVAUS
RAITEISTON KUVAUS Voimassa alkaen toistaiseksi HAAPAMÄEN MUSEOVARIKON RAITEISTON KUVAUS Muutoshistoria: Muutos Päivämäärä Hyväksyjä Hyväksytty käyttöön 1.1.2013 Ratapäällikkö Päivitys Turvallisuusjohtaja
Radan merkit turvallisuuden osana
Rata 2018 Radan merkit turvallisuuden osana Tuomo Jacobsson 24.1.2018 Selkeys, näkyvyys ja johdonmukaisuus ovat avainsanoja liikennemerkkien ja nopeusrajoitusten kannalta. Liikennemerkkejä ei kuitenkaan
Raideopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla
Tutkintaselostus C 9/1999 R Raideopastimen seis-opasteen ohittamisesta aiheutunut vaaratilanne Keravalla 15.7.1999 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien
Vaaratilanne junaliikenteessä Leppävaarassa
Tutkintaselostus C 13/1997 R Vaaratilanne junaliikenteessä Leppävaarassa 4.4.1997 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi. Tässä ei
Junaliikenteen ennakkotietojärjestelmän (JETI) VEKilmoitusten
Ohje 1 (5) Liikenteen palvelut / Liikenne ja tieto Juha Kröger Säädösperusta Korvaa/muuttaa RTJJ Dnro 1351/1000/2014 Kohdistuvuus Voimassa Liikennöinti, liikennesuunnittelu 1.6.2017 Asiasanat Ratatyö,
Kenguru 2016 Mini-Ecolier (2. ja 3. luokka) Ratkaisut
sivu 1 / 11 TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS E B C D D A TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS E C D C E C TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS A B E E B A sivu 2 / 11 3 pistettä 1. Anni, Bert, Camilla, David ja Eemeli
Turun Satama Oy:n satama-alueen rataverkon verkkoselostus
Turun Satama Oy:n satama-alueen rataverkon verkkoselostus Turun Satama Oy 2.12.2016 1 (4) Sisällys 1 Yleistä... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Voimassaoloaika ja päivittäminen... 2 1.3 Julkaiseminen... 2 1.4
1 YLEISTÄ... 3 3 TYÖMAASUUNNITELMA... 8
RHK Turvallisuussuunnitelmien laadinta 2 SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 TURVALLISUUSSUUNNITELMA... 4 2.1 Yleistä... 4 2.2 Junaturvallisuusasiat turvallisuussuunnitelmassa... 6 2.3 Rakentamista koskeva turvallisuussuunnitelma...
Kuljetus TOT 8/00. Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Kuorma-autonkuljettaja
TOT-RAPORTTI 8/00 Kuorma-autonkuljettaja jäi liikkeelle lähteneen kuorma-autonsa alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kuorma-autonkuljettaja NN oli pysäyttänyt kuorma-autonsa lastausta varten
Veturien yhteentörmäys Kotkassa Mussalon ratapihalla
Tutkintaselostus C 1/1996 R Veturien yhteentörmäys Kotkassa Mussalon ratapihalla 5.3.1996 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseksi.
Oulun Satama Oy Korvaa voimaan tulleen Oulun Satama Oy:n rataverkon liikennöinnin ja ratatyön turvallisuusohjeen.
1 VERKKOSELOSTUS Korvaa 1.6.2016 voimaan tulleen :n rataverkon liikennöinnin ja ratatyön turvallisuusohjeen. Sisältö 1 VOIMASSAOLO JA MUUTOKSISTA TIEDOTTAMINEN... 2 1.1 MUUTOKSISTA TIEDOTTAMINEN... 2 2
Turun Satama Oy:n satama-alueen rataverkon verkkoselostus
Turun Satama Oy:n satama-alueen rataverkon verkkoselostus Turun Satama Oy 8.12.2017 1 (4) Sisällys 1 Yleistä... 2 1.1 Johdanto... 2 1.2 Voimassaoloaika ja päivittäminen... 2 1.3 Julkaiseminen... 2 1.4
Junaonnettomuus Tuusulan Jokelassa 21.4.1996
VALOKUVALIITE Junaonnettomuus Tuusulan Jokelassa 21.4.1996 Oulusta Helsinkiin matkannut henkilöpikajuna suistui raiteilta 35 minuuttia ennen Helsinkiin saapumista. Junassa oli 11 vaunua ja yhteensä 144
LIIKENNÖINTI. Määritelmiä:
13.7.2009 1 (16) LIIKENNÖINTI Määritelmiä: Kulkutiellä tarkoitetaan yksikölle turvattua reittiä. Kulkutiehen kuuluvat sillä olevat opastimet, vaihteet ja raideosuudet. Kulkutiehen liittyvät mahdolliset
HÄMEENLINNAN SEUTU RAAKAPUUKUORMAUSPAIKAN SIJAINTISELVITYS
HÄMEENLINNAN SEUTU RAAKAPUUKUORMAUSPAIKAN SIJAINTISELVITYS 19.10.2017 TARKASTELU Tarkoituksena oli selvittää Hämeenlinnan seudulta soveltuvia kohteita raakapuunkuormauspaikaksi noin 200 000 tonnin vuotuiselle
Vaihtotyöyksikön ja kuorma-auton yhteentörmäys tasoristeyksessä Sörnäisissä 15.12.2006
Tutkintaselostus C4/2006R Vaihtotyöyksikön ja kuorma-auton yhteentörmäys tasoristeyksessä Sörnäisissä 15.12.2006 Tämä tutkintaselostus on tehty turvallisuuden parantamiseksi ja uusien onnettomuuksien ennalta
Ohje 2 (5) Sisältö
Ohje 2 (5) Sisältö Määritelmät ja lyhenteet... 3 1 Yleistä... 3 2 Ilmoitettavat asiat... 3 3 Ennakkoilmoituksen sisältö... 4 4 Tärkeiksi luokitellut ilmoitukset... 4 5 Ennakkoilmoitusten voimassaoloaika...
Voimassa: Toistaiseksi
1 (9) Antopäivä: xx.xx.2013 Voimaantulopäivä: 01.01.2014 Säädösperusta: Rautatielaki (304/2011) 74 ja 75 :n kohta 4 Voimassa: Toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: Komission päätös 2012/757/EU
"MIELI, PÄIHTEET JA AJOKYKY"
"MIELI, PÄIHTEET JA AJOKYKY" Varsinais-Suomen tutkijalautakunnan terveisiä Mikä Mitä Miten Miksi VT Mika Peltola ORGANISAATIO Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenneonnettomuuksien tutkinnan neuvottelukunta