Hoitotyöntekijän kulttuurinen kompetenssi romanipotilaan hoitotyössä

Transkriptio

1 Armi Loikkanen, Päivi Ollikainen, Tiina Tiainen, Tanja Vilska Hoitotyöntekijän kulttuurinen kompetenssi romanipotilaan hoitotyössä Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Huhtikuu 2007

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Armi Loikkanen, Päivi Ollikainen, Tiina Tiainen, Tanja Vilska Nimeke Koulutusohjelma ja suuntautuminen Hoitotyön koulutusohjelma sairaanhoitaja, Savonlinna Hoitotyöntekijän kulttuurinen kompetenssi romanipotilaan hoitotyössä Tiivistelmä Kulttuurinen kompetenssi on jatkuva prosessi, jonka tavoitteena on saavuttaa kyky toimia tehokkaasti kulttuurisesti erilaisten ryhmien ja yhteisöjen kanssa. Vaikka romanit ovat kuuluneet Suomen väestöön jo 1500-luvulta lähtien, etnisten vähemmistöryhmien ja siirtolaisten asema osana yhteiskuntaa on kuitenkin vasta muotoutumassa. Näyttää siltä, että maahanmuuttajien myötä myös arvostus romanien kulttuurisia erityispiirteitä kohtaan on herännyt ja tarve kulttuurisen kompetenssin kehittämiseen hoitotyössä on noussut esiin. Opinnäytetyömme tavoitteena oli tuottaa kulttuurista tietoa romaneista hoitotyöntekijöille kulttuurinmukaisen hoitotyön Kartoitimme ensin käytännöntyön kehitystarpeita vuorovaikutustilanteissa romanipotilaan ja hoitohenkilökunnan välillä sisätautiosastolla. Näiden tarpeiden pohjalta haastattelimme romaneja selvittääksemme heidän näkemystään kulttuurinmukulttuurinmukaisesta hoitotyöstä. Kulttuurista kompetenssia on tarkasteltu Cambinha-Bacoten (1999) ja Suhin (2004) ioiden ptteorian pohjalta, ja niiden synteesinä olemme muodostaneet oman kulttuurisen kompetenssin mallin. Tutkimus on kvalitatiivinen. Menetelminä on käytetty aineiston keruussa Purnellin (1994) kulttuurisen kompetenssin mallin osa-alueita yhdistettynä kalanruotokaavioon sekä teemahaastattelua. Aineisto on analysoitu sisällön analyysin avulla. Aiempien tutkimusten ja teoriatiedon valossa suomalaisen hoitamisen kulttuurissa potilaan kohtaamista leimaa ongelma- ja organisaatiolähtöisyys. Myös organisaation fyysiset resurssit kulttuurinmukaisen hoitotyön toteuttamiseen ovat rajalliset. Tulostemme mukaan potilaslähtöisyyttä voitaisiin kuitenkin kehittää kiinnittämällä huomiota aitoon ja läsnäolevaan vuorovaikutukseen romanipotilaan kulttuurin ehdoilla. Kommunikaatiotaidot kulttuurisen tiedon hankinnassa ovat tärkeämpiä kuin yksityiskohtaiset teoriatiedot, koska yksilökohtaiset erot kulttuurin sisällä voivat olla suuria. Kuitenkin joustavalla ja empaattisella vuorovaikutuksella ja luomalla yhteiset tavoitteet voitaisiin hyödyntää sekä hoitoyhteisön että romaniyhteisön voimavarat potilaan terveyden edistämiseksi. Tutkimuksemme mukaan kehittämistarpeita kulttuurinmukaiseen hoitotyöhön tulisi kartoittaa säännöllisesti, koska hoitamisen kulttuurin tulisi elää muuttuvan yhteiskunnan mukana. Tarvitaan koulutusta ja projekteja käytännön hoitotyöhön kulttuuritietoisuuden, ratkaisukeskeisyyden ja etnorelativismin kehittämiseksi kulttuurisen herkkyyden avulla. Asiasanat (avainsanat) romanit -- kulttuuri, kulttuuriosaaminen, hoitosuhde, hoitotyö Sivumäärä Kieli URN 55 s. + liitteet 15 s. suomi URN:NBN:fi:mamk-opinn Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Lehtori Sirkka Erämaa Opinnäytetyön toimeksiantaja Savonlinnan keskussairaala

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Armi Loikkanen, Päivi Ollikainen, Tiina Tiainen, Tanja Vilska Degree programme and option Bachelor of Health Care Nursing, Savonlinna Name of the bachelor's thesis Cultural competence of nurses in nursing gypsies Abstract Cultural competence is a continuous process to achieve the ability to work effectively with culturally diverse groups and communities. The status of ethnical minority groups and immigrants is only just shaping up to be part of our society allthought the gypsies have belonged to Finnish population since the 14th century. It seems that along with the immigrants the appreciation of the special characteristics of gypsies has been awaken. That`s why the need for developing the cultural competence in nursing has risen. Our diploma work was aiming to yield cultural information about gypsies to nurses to support them in cultural nursing. First we investigated the development needs related to the interaction between the gypsy patients and the nurses on medical ward. On the grounds of those needs we has interviewed the gypsies to find out their experiences about cultural nursing. We have been studying cultural competence based on the theories of Cambinha-Bacote (1999) and Suh (2004). By making a synthesis of those theories we have made our own model of cultural competence. Our research is qualitative. The methods we have used in collecting data were the fields of cultural competence model by Purnell (1994) connected to the Ischikawa-diagram and themed-interview. The material has been analysed with content analysis. According to earlier research and theory in the Finnish nursing culture the encounters with the patients are problem-and organization oriented. Also the physical resources to carry out cultural based nursing are limited. With the help of our results it is possible to develop the patient based nursing by paying attention to genuine and presence interaction by the terms of the culture of gypsies. In seeking cultural knowledge the communication skills are more important than detailed theory, because the individual differences inside the culture can be remarkable. Flexible and empathic interaction together with the shared targets make it possible to utilize the resources of both nursing and gypsy community to promote the health of the patient. According to our research the development needs of cultural based nursing should be surveyed regularly, because the nursing culture should change with the society. Education and projects related to nursing practices are needed in order to develop the cultural consciousness, solution orientation and ethnorelativism with the cultural sensitivity. Subject headings, (keywords) gypsies culture, cultural competence, nursing relationship, nursing Pages Language URN 55 p p. appendices Finnish URN:NBN:fi:mamk-opinn Remarks, notes on appendices Tutor Lecturer Sirkka Erämaa Bachelor s thesis assigned by Central hospital of Savonlinna

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO KULTTUURINMUKAINEN HOITOTYÖ Keskeiset käsitteet Hoitamisen kulttuuri Kulttuurinmukaisen hoitotyön juuret Aikaisemmat tutkimukset KULTTUURINEN KOMPETENSSI Kulttuurisen kompetenssin edellytykset KUVA 1. Kulttuurisen kompetenssin malli Kulttuurinen tietoisuus ja tieto Kulttuurinen herkkyys Kulttuuriset taidot Monikulttuurinen hoitoympäristö Purnellin kulttuurisen kompetenssin malli ROMANIKULTTUURI Historia Romanikulttuurin erityispiirteet Kieli Pukeutuminen Puhtausrituaalit Romani hoitotyön asiakkaana Kuolema ja hautajaiset Aikaisemmat tutkimukset TUTKIMUSTEHTÄVÄT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen lähtökohdat Kulttuurinen kompetenssi hoitotyössä Tutkimusmenetelmän valinta Aineiston keruu Aineiston analyysi Eettisyys ja luotettavuus Romanikulttuurin erityispiirteet hoitotyössä... 37

5 6.3.1 Tutkimusmenetelmät Aineiston keruu Aineiston analyysi Eettisyys ja luotettavuus TUTKIMUSTULOKSET Hoitotyöntekijöiden kulttuurinen kompetenssi Kulttuuritietoisuus ja kulttuurinen tieto Kulttuurinen herkkyys Kulttuuriset taidot Hoitoympäristö Romanikulttuurin erityispiirteet hoitotyössä Kommunikaatio Perhe ja yhteisö Ravitsemus Kuolema Hengellisyys Terveyspalvelujen käyttö ja kokemukset hyvästä hoitotyöntekijästä49 8 JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTA Johtopäätökset Pohdinta Jatkotutkimusehdotukset LÄHTEET LIITTEET

6 1 JOHDANTO 1 Suomi on historiallisesti ollut rajamaana erilaisten ihmisten kohtaus- ja läpikulkupaikka. Nykykulttuurissamme erilaisuutta ei kuitenkaan välttämättä hyväksytä siinä mitassa kuin saattaisi odottaa; talonpoikaisen perinteen leima ilmenee yhä jonkinasteisen yhtenäiskulttuurin esiintymisenä ja erilaisuuden sietokyvyn suhteellisena kehittymättömyytenä. Vaikka maamme onkin moninainen paikka, jossa on monia todellisuuksia ja todellisuuden hahmottamisen tapoja, moninaisuus jää usein huomaamatta suomalaisuutta määriteltäessä. Erilaisuus ja kuuluminen eivät siis kosketa vain muita vaan koko suomalaista yhteiskuntaa: erilaisuus ja monikulttuurisuus luonnehtivat siis meitä kaikkia, mutta me kaikki olemme erilaisia eri tavoin. Lehtonen ja Löytty (2003) myös muistuttavat, ettei ole hedelmällistä tukeutua ajatukseen, jossa meillä tai muilla olisi jokin ennalta lukkoon lyöty olemus. Maailman jakaminen kahtia vastakohtaisuuksiin onkin itse asiassa yksi kulttuurisen fundamentalismin muoto. (Lehtonen ja Löytty 2003, 7-13.) Yksilön täytyy saada tulla kohdatuksi omana itsensä ja historiansa kokonaisuutena, ei vain etnisen ryhmänsä edustajana (Hanssen 2006, 81). Myönteiseen muutokseen pyrittäessä olisi lähdettävä yksilölähtöisyydestä; niin meidän kuin muidenkin ryhmien sisään mahtuu monia eroja. Seppälän (1998) mukaan yhteiskunta palveluineen tähtää monikulttuurisuuteen, joka mahdollistaa etnisten ryhmien oman kulttuurin säilyttämisen suomalaisen kulttuurin rinnalla. Suomi on Euroopan Unionin jäsenmaana sitoutunut avaamaan rajojaan ja sallimaan liiketoiminnan ja työvoiman entistä vapaamman liikkumisen. Etnisten vähemmistöryhmien ja siirtolaisten asema osana yhteiskuntaa on kuitenkin vasta muotoutumassa, vaikka esimerkiksi romanit ovat kuuluneet Suomen väestöön jo luvulta lähtien. (Seppälä 1998, 17.) Mielestämme näyttää siltä, että maahanmuuttajien myötä myös romanien kulttuurisia erityispiirteitä arvostetaan ja kiinnitetään niihin huomiota. Samalla kulttuuriset erot romanien ja valtaväestön välillä näyttävät kaventuneen erilaisuuden moninaisten muotojen tultua osaksi arkielämää. Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on kehittynyt suomalaisen kulttuurin ja arvomaailman pohjalta (Seppälä 1998, 17). Hoitotyötä arvioidaan yhä enemmän kustannustehokkuutensa perusteella, ja niinpä pienet vähemmistöryhmät eivät voi vaatia, että terveydenhuoltojärjestelmä muuntuu heidän kulttuurinsa mukaiseksi (Tuominen 1998, 19 20). Tämä asettaa hoitotyöntekijöiden ammattitaidolle uusia haasteita heidän toi-

7 2 miessaan sekä organisaationsa että asiakkaansa asiamiehinä. Myös pula koulutetusta työvoimasta on omalta osaltaan ollut luomassa tarvetta monikulttuurisen näkökulman kehittämiselle. Suomessa laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) sanoo, että potilaan äidinkieli, hänen yksilölliset tarpeensa ja kulttuurinsa on mahdollisuuksien mukaan otettava hänen hoidossaan ja kohtelussaan huomioon. Kulttuurinen kompetenssi on ammattikorkeakoulututkinnon osaamisvaatimus (Mikkelin ammattikorkeakoulu 2006). Tarve kulttuurisen tiedon tuomisesta hoitotyön kentälle on siis perustellusti olemassa. On välttämätöntä pyrkiä tuottamaan tietoa, joka parantaa kulttuurien välistä yhteistyötä ja lisää suvaitsevaisuutta (Mikkola 2001, 17). Idea opinnäytetyömme tekemiseen lähti kiinnostuksestamme kulttuurinmukaisen hoitotyön kehittämiseen. Huomasimme opintojemme aikana, että romanikulttuurin erityispiirteiden huomioimisessa hoitotyössä oli selkeitä puutteita eikä asiasta ollut tietoa helposti saatavilla. Sairaalan hallinnon ylihoitaja hyväksyi aiheemme alustavan idean keväällä 2005, koska hänenkin mielestään käytännön työssä oli selvästi tarve aiheemme käsittelemiseen. Luvussa kaksi sijoitamme opinnäytetyömme hoitotyön tutkimuksen kentältä valitsemallemme alueelle: käsittelemme kulttuurinmukaisen hoitotyön viitekehystä avaamalla keskeisiä käsitteitä, hoitamisen kulttuurisidonnaisuutta ja kulttuurin mukaisen hoitotyön lähtökohtia sekä kulttuurinmukaisen hoitotyön systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tuloksia. Luvussa kolme käsittelemme aineistonanalyysimme tulkinnan taustatiedoksi kokoamaamme tietoa kulttuurisesta kompetenssista hoitotyön välineenä. Esittelemme myös Purnellin (1998) kulttuurisen kompetenssin mallin, jota käytämme tiedonhankinnan lähtökohtana aineistonkeruussa. Luvussa neljä tuomme esille romanikulttuuria ja sen erityispiirteitä hoitotyössä. Opinnäytetyömme tavoitteena on tuottaa kulttuurista tietoa romaneista hoitotyöntekijöille kulttuurinmukaisen hoitotyön tueksi. Kartoitamme ensin käytännön työn kehitystarpeita vuorovaikutustilanteissa romanipotilaan ja hoitohenkilökunnan välillä. Näiden tarpeiden pohjalta haastattelemme romaneja selvittääksemme heidän näkemystään kulttuurinmukaisesta hoitotyöstä.

8 2 KULTTUURINMUKAINEN HOITOTYÖ Keskeiset käsitteet Opinnäytetyömme teoreettisiin lähtökohtiin perehtyessämme törmäsimme käsitteiden kirjavaan ja rönsyilevään viidakkoon. Etsimme aluksi tietoa termillä monikulttuurisuus, mutta työn edetessä huomasimme, että monikulttuurisuuden määritelmä hajoaa kattamaan liian laajan alueen asioita. Ongelmana monikulttuurisen hoitotyön määrittelyssä on käsitteiden hajanaisuus ja täsmentymättömyys, jolloin samoilla termeillä on eri julkaisuissa eri merkityksiä (ETENE 2005, 17). Hoitotieteen puolella käsittelemäämme aihealuetta luonnehditaan monilla erilaisilla asiasanoilla, kuten transkulttuurinen, interkulttuurinen, kulttuurinen, kulttuurilähtöinen, kulttuurienvälinen ja kulttuurinmukainen. Käsitteet ovat päällekkäisiä ja pienien vivahde-erojen takia niitä on vaikea erotella toisistaan. Huomasimme myös, että samoista englanninkielisistä lähteistä on suomennettu samoja käsitteitä eri tavoin. Tässä opinnäytetyössä käytämme termiä kulttuurinmukainen hoitotyö, koska se kuvaa mielestämme parhaiten kulttuurin ja hoitotyön suhdetta toisiinsa työmme lähtökohtien kannalta. Koska tavoitteenamme on tuottaa tietoa nimenomaan romaneista hoitotyön asiakkaana, on termin käyttö luontevaa ja loogista. Kulttuuri on opittu tapa ajatella, tuntea ja reagoida. Kulttuuria ovat myös ajatusrakennelmat, asenteet, kieli ja käsitteet, joilla jäsennämme maailmaa ja ilmaisemme itseämme; kulttuuri on siis kehys, jonka läpi maailmaa tulkitaan. Ihmisyhteisöt ovat ainutkertaisia ja omaleimaisia kulttuurinsa vuoksi samoin kuin ihmisyksilöt persoonallisuutensa vuoksi, joten kulttuuri voidaan nähdä ihmisyhteisön persoonallisuutena. (Alitolppa-Niitamo 1993, ; Räty 2002, 42.) Bennett (1993, 52) muistuttaa myös, että kulttuuri ei ole pysyvä ja muuttumaton ilmiö vaan prosessi, jota ryhmä pitää yllä ja joka sulauttaa itseensä muuttuvan ympäristön tekijöitä. Yhteiskunnan kulttuuri pitää yleensä sisällään erilaisia alakulttuureita. Niitä voivat olla esimerkiksi eri etnisten ryhmien kulttuurit kuten romanit, eri sosiaali- tai ammattiryhmien kulttuurit kuten työläiskulttuuri, tai eri ikäryhmien kulttuurit, kuten nuorisokulttuuri. Etniseksi ryhmäksi määritellään joukko, jolla on sama kansallinen tai maantieteellinen alkuperä, sama rotu, uskonto tai kieli. Etnisen ryhmän kulttuurilla on

9 vaikutuksensa jäsentensä käyttäytymiseen, ajatteluun ja tunteisiin. (Alitolppa-Niitamo 1993, ) 4 Hoitotyö on kaikkea sitä työtä, jota ammatillisesti koulutettu henkilö tekee sosiaali- ja terveydenhuollossa potilaana tai asiakkaana olevan ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Hoitotyöllä tarkoitetaan vuorovaikutukseen perustuvaa toimintaa, jota eri hoitoalan ammattikoulutuksen saaneet henkilöt toteuttavat. (Kalkas & Sarvimäki 1996, ) Kulttuurinmukainen hoitotyö perustuu hoitajan ja potilaan väliseen vuorovaikutukseen; mikäli he tulevat eri kulttuureista, on suhde erityisen altis väärinkäsityksille. Potilaan kulttuurisidonnainen käsitys omasta tilastaan, hänen aikakäsityksensä, häveliäisyystapansa, käyttäytymissääntönsä sekä verbaalinen kommunikaatiotaitonsa ja tapansa vaikuttavat hoitosuhteeseen. Kulttuuritietoisuus, avoimuus ja tasa-arvoinen suhtautuminen ovat tällaisessa hoitosuhteessa välttämättömiä, vaikka eivät aina johdakaan toivottuun lopputulokseen. (Alitolppa-Niitamo 1993, ) Käytännön tasolla kulttuurinmukainen hoito tarkoittaa potilaan arvojen, uskomusten ja elämäntavan huomioon ottamista sekä niiden olemassaolon tukemista ja mahdollistamista. Tavoitteena on yksilön, perheen tai yhteisön hyvinvoinnin turvaaminen ja ylläpitäminen sekä tukeminen sairauden, vamman tai lähestyvän kuoleman kohdatessa. (Virkki 1999, 12.) Kulttuurinmukaisen hoitamisen lähtökohtana on, että hoitaja ymmärtää olevansa samalla tavalla sidoksissa omaan kulttuuriinsa kuin hänen potilaansakin. Hoitajan on työssään huomioitava sekä potilaan kulttuuritausta että hänen omien uskomustensa ja asenteidensa vaikutus hoitosuhteeseen. (Kovasin 1995, 93, 103.) Valtaväestöllä viitataan tilanteesta riippuen esimerkiksi etniseen tai kielelliseen enemmistöön. Sillä korvataan usein viittaukset suomalaisiin, koska suomalainen voidaan määritellä niin monella tavalla, esimerkiksi painottamalla kulttuuritaustaa, verenperimää tai kansalaisuutta. Jotkut puhuvat myös kantasuomalaisista tai pääväestöstä. (AHAA! 2006.) Meillä Suomessa on vahva yhtenäiskulttuurin perinne. Yhteiskunnan valtakulttuuria edustavat yksilöt eivät aina tiedosta edustavansa etnistä kulttuuria vaan pitävät omaa kulttuuriaan jonkinlaisena normina ja siitä poikkeavaa käytöstä epänormaalina. Täl-

10 laista dualistista näkemystä kutsutaan etnosentrisyydeksi. (Alitolppa-Niitamo 1993, 21.) 5 Etnosentrismin vastakohta on etnorelativismi, jolla tarkoitetaan pyrkimystä tulkita vieraan kulttuurin edustajan toimintaa hänen omista lähtökohdistaan käsin, vaikka toisen kulttuuristen lähtökohtien ymmärtäminen ja oman kulttuurisidonnaisen näkökulman tiedostaminen täydellisesti onkin mahdotonta. Tällöin kulttuurienvälisen ymmärryksen kehittäminen täytyy nähdä elinikäisenä oppimisprosessina. (SPR, valmentaja II.) Kykyä käsitellä toisen yksilön kokemaa kutsutaan sympatiaksi tai empatiaksi. Näiden termien eroa voidaan selventää etnosentrismin ja etnorelativismin käsitteiden avulla, jolloin etnosentrismin oman kulttuuritaustansa kautta tapahtuvaa eläytymistä tilanteeseen kutsutaan sympatiaksi, ja etnorelatiivista toisen asemaan asettumista empatiaksi. Individualistisuudella ja kollektiivisuudella tarkoitetaan yksilön ja hänen yhteisönsä välistä suhdetta, joka ilmenee ihmisten tavassa elää ja asua yhdessä. Yksilökeskeisyys eli individualistisuus on malli, jossa yksilöä pidetään pienimpänä elämänyksikkönä ja jossa on hyväksyttävää, että yksilön etu menee yhteisön edun edelle. Yhteisökeskeinen eli kollektiivisen kulttuurimallin mukaan yhteisö on pienin yksikkö, joka voi selviytyä elämässä. Yksilö tuntee olevansa riippuvainen ryhmästä ja on monesti omaksunut ryhmänsä normit niin täydellisesti, ettei tee eroa henkilökohtaisten tai yhteisönsä päämäärien välillä. Käyttäytymistä määräävät yksilön sosiaalinen rooli ja siihen liittyvät odotukset ja velvollisuudet. Länsimaat, varsinkin Pohjois-Eurooppa ja USA ovat vahvasti yksilökeskeisiä, kun taas Aasia, Afrikka ja Etelä-Amerikka ovat kollektiivisia. (Alitolppa-Niitamo 1993, ; Hanssen 2006, ) Kielitoimiston sanakirja (2006) määrittelee monikulttuurisuuden seuraavasti: useaan kulttuuriin liittyvä, perustuva tai kohdistuva; usean kulttuurin piirteitä sisältävä. Hall (2003) toteaakin, että vaikka termiä monikulttuurisuus käytetään nykyään yleisesti, ei sen leviäminen ole vakauttanut ja selventänyt sen merkitystä. Neliapila hankkeen koulutusmateriaali AHAA! määrittelee monikulttuurisuuden tarkoittamaan eri kulttuurisia ja kielellisiä taustoja edustavien ryhmien tasa-arvoista rinnakkaiseloa. Viime aikoina ovat yleistyneet myös käsitteet monimuotoisuus ja moniarvoisuus, jot-

11 6 ka viittaavat ihmisten erilaisuuden huomioimiseen laajemmin. Monikulttuurisuus- ja moniarvoisuusajattelun lähtökohta on, että vaikka ihmiset ovat erilaisia, he ovat yhdenvertaisia suhteessa toisiinsa. (AHAA! 2006.) Moniarvoisuudella tarkoitetaan vaihtelevia ja muuttuvia kulttuuri-identiteettejä omaavien ihmisten ja ryhmien välistä sopusointuista vuorovaikutusta ja halukkuutta elää yhdessä (Opetusministeriö 2006). 2.2 Hoitamisen kulttuuri Hoitamisen kulttuuria määrittävät ne rakenteet, joiden avulla havaitaan, arvioidaan ja tuotetaan terveyteen liittyviä käsityksiä. Kulttuuri määrittelee myös hoitamisen fyysisen ja sosiaalisen ympäristön sekä siihen liittyvät käyttäytymissäännöt. Kulttuuri ei kuitenkaan ole helposti havaittavissa. Hoitamisen käytänteiden ja käyttäytymismallien kulttuurisidonnaisuutta on vaikea tunnistaa, koska niitä pidetään itsestäänselvyyksinä; mallit ja olettamukset ovat näkymättömiä niille, jotka toimivat systeemissä mukana. (Ketola & Suominen 1995, ) Kulttuurien välistä vuorovaikutusta voidaan jäsentää ja tulkita vain yksilön omasta näkökulmasta lähtöisin. Kulttuurisen heräämisen lähtökohtana vierauden tarkastelemisessa tarvitaan halua, kykyä ja taitoa kohdata rakenteiden ja merkitysten erilaista ymmärrystä. (Abdelhamid 2004,1; Kovasin 1995, 92). Tarkastellessamme toisen kulttuurin edustajaa huomaamme helposti vain ulkonäön, tavat ja puheen, jotka erotessaan omistamme tulkitaan helposti vioiksi. Nämä viat vievät huomiomme vääriin asioihin ja vaikeuttavat aitoa kommunikaatiota. Ulkoisen erilaisuuden yli näkee totuttuaan erilaisuuteen ulkoisessa olemuksessa, mutta ajatusten ja arvomaailman erilaisuuden ymmärtämiseen ja hyväksymiseen tarvitaan tietoa kulttuurista niiden taustavoimana. Yksilö hyväksytään itsenään vasta, kun ymmärrämme erilaisuuden syyt emmekä keskity sen ulkoisiin merkkeihin. (Mikkola 2001, 17.) Hoitamiseen liittyvät arvot ja normit ovat erilaisia teknologisissa ja teknologiasta riippumattomissa yhteiskunnissa. Teknisten toimien lisääntyminen johtaa ihmisten välisen etäisyyden kasvuun ja asiakastyytyväisyyden laskuun. (Ketola & Suominen 1995, ) Abdelhamidin (2004) mukaan suomalainen hoitokulttuuri on ongelma- ja sairauskeskeistä, jolloin potilaan kokonaisvaltainen hoito on vaikeaa tai mahdotonta.

12 7 Ongelmakeskeisyys leimaa jo potilaaksi tulemisen prosessia. Prosessi toteutuu terveydenhuollon joustamattomien käytänteiden ja sairausdiagnoosin määrittelyn kautta. Potilaan oletetaan ottavan asiantuntijan määrittelemä diagnoosi ja hoito vastaan ilman kritiikkiä, jolloin lääketieteellinen asiantuntemus ohittaa potilaan oman elämänsä ja tilanteensa asiantuntijuuden. Suomalaisen valtakulttuurin edustajilta potilaan rooliin alistuminen sairastuessa on osa kulttuuria, ja siten toisen kulttuurin edustajan vaikeutta astua potilaan rooliin on vaikea ymmärtää. Roolista ei neuvotella vaan siihen odotetaan asetuttavan itsestään selvästi. (Abdelhamid 2004, ) Näyttää siis siltä, että käytännön hoitotyössä potilaan kohtaaminen muuttuu usein sairauden kohtaamiseksi. Kulttuuristen tekijöiden näkeminen poikkeavuuksina ja ongelmina voimavarojen sijaan perustuu ongelmalähtöiseen näkökulmaan, jossa voimavarana pidetään yksipuolisesti hoitajan asiantuntijuutta. Sairauskeskeinen orientaatio yhdistettynä hoitohenkilökunnan tietämisen asiantuntijuuteen johtaa helposti suorituskeskeisyyteen ja ongelmanpoistamisen käytäntöihin. Suomalaista hoitokulttuuria luonnehtii myös yksilökeskeisyys, jolloin merkittävin hoitosuhde muodostuu potilaan ja hoitajan välille. Perhettä pidetään potilaan taustana ja yksityisalueena, joka ei ole läsnä hoitamisessa. Yhteisö tunnistetaan, mutta sille ei anneta toimijan roolia; suomalaista valtakulttuuria edustava hoitaja on tottunut kohtaamaan potilaan kahden kesken ja kokee hoitamisen häiriintyvän, mikäli tilanteessa on muita. (Abdelhamid 2004, 80 90, ) Meriläinen (1994) esittää tutkimuksensa perusteella viisi kulttuurista syytä epäonnistuneelle hoidon kokemukselle. Hänen mukaansa nämä syyt ovat saaneet vahvistusta myös useissa muissa hoidon kulttuurisissa tutkimuksissa. Puutteellinen toisen hoitamisen ymmärtäminen johtaa epäonnistuneeseen hoitokokemukseen ja potilaan tyytymättömyyteen. Potilailla ja hoitohenkilöstöllä on erilaiset käsitykset hoitamisesta ja sen tavoitteista. Hoidettava luokitellaan hankalaksi ottamatta huomioon kulttuurisia eroavuuksia itseen nähden. Hoidettava tuomitaan oman ryhmän arvojen ja normien mukaan. Uskotaan toisen kielteisten ominaisuuksien olemassaoloon. Mielikuvat toisten hoitamisen huonoudesta omaan verrattuna tulevat todellisiksi. (Meriläinen 1994, 36.)

13 8 Bennettin kulttuuriseen herkkyyden malliin (1993, 21 66) rinnastettuna Meriläinen (1994, 36) tuo selvästi esiin kolmessa ensimmäisessä väitteessään etnosentrisyyden erilaisia ilmenemismuotoja hoitotyön käytännössä. Etnosentriseen maailmankuvaan perustuva hoitotyö johtaa siis suoraan kokemukseen huonosta hoidosta. Usko toisten kielteisten ominaisuuksien läsnäoloon ja mielikuvat toisten hoitamisen huonoudesta saavat taas selkeän viitekehyksen Suomisen (1995) artikkelissa naisryhmän kuningattarista ja prinsessoista. Suomisen mukaan kuningatarmaisesti käyttäytyvä henkilö ei ole useinkaan työyhteisön hallinnollinen johtaja, vaan työyhteisön jäsen, joka käyttäytymisellään vaikuttaa negatiivisesti ilmapiiriin ja hoitokulttuuriin. Kuningatar osoittaa toiselle, ettei työn jälki ole kelvollista, mutta asiaa ei hoideta kollegiaalisesti ja rakentavasti. Kuningatar pitää itseään kaikkivoipana ja etsii ylettömästi toisista virheitä voidakseen korostaa omaa osaamistaan. Suominen näkee kuningatarmaisen käytöksen nousevan vaikeudesta kohdata erilaisuutta. (Suominen 1995, ) Samalla kun kuningatarmaisessa käytöksessä tulee näkyvästi esiin etnosentrisen maailmankuvan yksiarvoisuus, kuvastaa se vaikeutta nähdä omaa itseään vain yhtenä kokonaisuuden osatekijänä. Kuningattarien esiintyminen hoitoyhteisössä kertoo paljon koko hoitoyhteisön tilasta ja ilmapiiristä. Osaston sosiaalinen rakenne on koko hoitotyöntekijöiden yhteisön luoma tila, joka antaa puitteet hoitotyön tekemiselle ja mahdollistaa joko hyvän tai huonon hoidon toteuttamisen. Työn organisointi, esimiehen johtamiskyky, työntekijöiden luonteenpiirteet, vanhojen työntekijöiden suhtautuminen uusiin, klikit ja työympäristön epäkohdat vaikuttavat hoitoyhteisön sosiaaliseen ilmapiiriin. Erilaisuutta ymmärtävä ja hyväksyvä ilmapiiri on tärkeä edellytys kollegiaaliselle ja hyvinvoivalle hoitoyhteisölle. (Suominen 1995, ) 2.3 Kulttuurinmukaisen hoitotyön juuret Madeleine Leiningeriä pidetään kulttuurisen hoitotieteen pioneerina. Hän on ensimmäinen hoitotieteilijä, joka muodosti synteesin hoitotieteellisestä ja antropologisesta tiedosta ja nimesi sen transkulttuuriseksi hoitotieteeksi. (Andrews & Boyle 1998, 4-5.) Leininger (1994) määrittelee transkulttuurisen hoitotyön perimmäiseksi tavoitteeksi saattaa ammatillisen hoitotyön tietopohjan ja käytännöt perustumaan kulttuuriselle tiedolle, käsitteille, suunnitelmille ja toiminnalle. Transkulttuurinen hoitotyö tarkoittaa

14 monikulttuurista hoitotyötä, mutta siihen liittyy olennaisesti myös kulttuurien välinen yhteys ja vertailtavuus. (Leininger 1994, 9-12.) 9 Leiningerin (1994) teorian peruslähtökohta on, että eri kulttuureihin kuuluvat ihmiset pystyvät kertomaan itse, millaista hoitoa he tarvitsevat ja haluavat. Koska ihmistä ei voi irrottaa taustastaan, ei myöskään terveyttä, sairautta ja hoitamista voida tarkastella kulttuurista irrallisena ilmiönä. Teorian keskeinen perusolettamus on, että hoitaminen on universaali ilmiö, jonka ilmenemismuodot, tarkoitus ja rakenteet vaihtelevat ajassa ja paikassa. Hoitamisen arvot, uskomukset ja käytännöt ovat peräisin kulttuurista ja ne vaihtelevat niin kulttuurien välillä kuin sen sisälläkin. (Leininger 1994, 8.) Kulttuurinmukaisen hoitotyön tutkimus käynnistyi siis Yhdysvalloissa, mutta alan tutkimusta tehdään tällä hetkellä ympäri maailmaa, myös pohjoismaissa. Tutkimuksen kohteena on ollut monikulttuurisuus koulutuksessa ja käytännön hoitotyössä, jossa sekä hoitajan että potilaan näkökulmaa ja kokemuksia on tutkittu. (Virkki 1999, 13.) Yleisesti monikulttuurisuus-käsitettä on alettu käyttää 1990-luvulla (Arvilommi 2005, 5). Suomessa kulttuurinmukaisen hoitotyön tutkimusta on tehty 70-luvun lopulta alkaen. Kansainvälisesti vertaillen tutkimusta tehdään Suomessa vähän, mutta kiinnostus monikulttuurisuutta kohtaan on lisääntymässä (Virkki 1999, 13). 2.4 Aikaisemmat tutkimukset Etsimme aikaisempaa tietoa Suomessa tehdystä monikulttuurisesta hoitotyön tutkimuksesta. Suoritimme systemaattisen tiedonhaun rajaamalla tutkimukset saatavilla oleviin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkimuksiin. Löysimme 11 työtä, ja koska niitä löytyi niukasti, otimme kaikki mukaan ilmestymisvuodesta riippumatta (liite 1). Vanhin työ on valmistunut 1994 ja uusin Luokittelimme alaluokkiin oman tutkimuksemme kannalta keskeiset tulokset, jotka toistuivat tutkimuksesta toiseen ja näin nousivat selkeästi esiin. Koulutuksen riittämättömyys nousi esiin seitsemän tutkimuksen tuloksissa (Abdelhamid 2004; Savander 2006; Koponen 2003; Kohonen 1996; Virkki 1999; Saarikorpi 1994; Silvennoinen 2000). Savanderin (2006) mukaan sairaanhoitajat pitävät vähäisinä peruskoulutuksesta ja täydennyskoulutuksesta saamiaan valmiuksia kulttuurin mukaiseen hoitotyöhön; monikulttuurisuus on käytännön työssä vielä uusi asia. Vaikka

15 asenne hoitaa kulttuurin mukaisesti onkin periaatteessa oikea, hoitotyö on vielä melko samanlaista kulttuuritaustasta riippumatta. (Savander 2006.) 10 Koulutusta tulisi siis lisätä ja kehittää hoitotyön koulutusohjelmissa. Hoitohenkilökunnalle ja opettajille pitäisi järjestää yhteistä monikulttuurisuuden koulutusta, jotta saataisiin yhdistettyä käytännön työn ja opetuksen näkökulmat. Kulttuurisen tiedon puute on usein esteenä kulttuuriselle hoitamiselle; kulttuurisen hoitotyön opiskelijoilla on Koposen (2003) tutkimuksen mukaan usein negatiivisia asenteita ja ennakkoluuloja, joihin ei välttämättä pystytä koulutuksella vaikuttamaan. Jos asenteisiin ei koulutuksessa pystytä vaikuttamaan, siirtyvät ne suoraan hoitotyön käytäntöön. (Koponen 2003, ) Koska kulttuurisen tiedon omaksuminen on ensimmäinen askel kulttuuristen taitojen oppimisprosessissa, tulisi siihen jo koulutuksen alkuvaiheessa kiinnittää erityistä huomiota (Abdelhamid 2004). Silvennoisen (2000) tutkimus terveydenhoitajien asiakkaiden tarpeenmäärityksestä osoittaa, että kulttuurinmukaisen hoitotyön koulutusta tulisi lisätä peruskoulutuksessa ja suunnata myös täydennyskoulutuksena hoitotyön tekijöille. Näin voitaisiin välttää kulttuurisia yhteentörmäyksiä ja suunnata voimavaroja kulttuurin vaikutuksen huomioimiseen ihmisen hyvinvoinnissa. Kulttuurisen tiedon puute vaikeuttaa erilaisen kulttuuritaustan omaavan asiakkaan kohtaamista ja aiheuttaa erityisesti vastavalmistuneilla ahdistuneisuutta. (Silvennoinen 2000.) Työkokemuksen ja opittujen taitojen merkitys kulttuurinmukaisessa hoidossa nousi esiin lähes kaikissa tutkimuksissa (Abdelhamid 2004; Savander 2006; Kohonen 1996; Virkki 1999; Saarikorpi 1994; Silvennoinen 2000; Idehen-Imarhiagbe 2006; Tanttu 1997). Sekä Silvennoisen (2000, 63) että Virkin (1999, 60) mukaan kulttuuriseen tietoisuuteen kasvetaan käytännön kokemuksen kautta. Hoitajan oma kokemus ulkomailla asumisesta, opiskelusta tai työskentelystä helpottaa monikulttuurisen potilaan kohtaamista; kulttuurisesti herkimpiä ovat itse ulkomaalaisena olemisen kokeneet. Virkki (1999, 60) esittää aineistonsa tukevan myös Leiningerin ajatusta, jonka mukaan kulttuurinen tietoisuus herää eri kulttuuria olevien potilaiden kanssa työskentelyn kautta saaduista kokemuksista, mutta edellyttää kehittyäkseen myös alan tietoperustan hallintaa. Kohosen (1996) tutkimus hoitotyöntekijöiden monikulttuurisen hoidon kokemuksista osoittaa, että hoitotyöntekijät tiedostavat asenteidensa vaikuttavan eri kulttuuria olevan potilaan lähestymiseen ja pitävät valmiuksiaan kulttuurinmukaiseen hoitotyöhön

16 11 riittämättöminä. Koulutuksen merkitys monikulttuurisuuden oppimisessa korostuu Virkin (1999, 60) mukaan ammatillisen koulutuksen jälkeisessä täydennyskoulutuksessa. Savander taas (2006, 12) toteaa monen monikulttuurisen työn tekijän hyötyvän itsenäisestä opiskelusta; myös kirjallisuuden lukeminen, matkustelu, vieraan kulttuurin edustajan kanssa keskustelu sekä TV:n katselu koettiin hyväksi tavaksi oppia. Vieraan kulttuurin voimavarojen havaitseminen ja käyttöönottaminen edellyttäisi siis laajempaa tietoa ja kokonaiskuvaa hoitajan roolista potilaan paranemisprosessin tukihenkilönä ja voimavarojen koordinaattorina. Vieraan kulttuurin voimavarojen näkemisen ja käyttöönottamisen puute nousee esiin tutkimuksissa (Abdelhamid 2004; Tanttu 1997; Kohonen 1996). Tanttu (1997) toteaakin, että monikulttuurisen työn ongelmaksi muodostuu kysymys siitä, tuetaanko yhteisökeskeisen kulttuurin perheyhteyden säilymistä vai yritetäänkö sosiaalistaa suomalaisen valtakulttuurin yksilökeskeisyyteen. Maahanmuuttajat joutuvat usein järjestämään esimerkiksi taloudelliset ja sosiaaliset suhteet uudella tavalla, joka on tutkimuksen mukaan johtanut myös roolimuutoksiin perheen sisällä. (Tanttu 1997, ) Kulttuurinmukainen hoito näkyy suomalaisessa käytännön työssä ihanteena muttei toteudu käytännössä (Savander 2006; Knuuttila 1996). Kirjallisuuskatsauksessamme käy selkeästi ilmi, että monikulttuurisuus on käytännön työssä vielä uusi ja kehittämistyötä vaativa asia. Kulttuurinmukainen hoitotyö tarvitsisi toteutuakseen hoitotyön ammatillisen peruskoulutuksen ja jatkokoulutuksen kehittämistä sekä käytännön kokemusta kulttuurien välisistä kohtaamisista. Moniarvoisuuden ihanne hoitotyössä ei tutkimusten mukaan toteudu, joten tarve kulttuurisen tietoisuuden herättelemiseen on perustellusti olemassa. Tutkimusten mukaan tapoja kulttuurisen tietoisuuden kehittymiseen näyttää olevan hyvin paljon. Käytännön työ ammatillisen kasvun edistäjänä tuli esiin kaikissa tutkimuksissa, mutta monikulttuurista lisätietoa saatiin vaihtelevasti erilaisista lähteistä. Erilaiset taustatiedot ja kokemukset sekä oppimistyylien erilaisuus vaikuttavat varmasti siihen, millainen tieto edistää kulttuurisen herkkyyden kasvuprosessia.

17 3 KULTTUURINEN KOMPETENSSI Kulttuurisen kompetenssin edellytykset Kulttuurinen kompetenssi on, kuten monikulttuurisuuskin, saanut monenlaisia merkityksiä hoitotieteen kentällä ja käytännön työssä. Yhdysvalloissa kulttuurinen kompetenssi on ollut hoitotieteen tutkimuksen kohteena yli 20 vuoden ajan, ja tutkimus on tuottanut monia teorioita ja malleja. Suhin (2004) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen perusteella kulttuurinen kompetenssi on jatkuva prosessi, jonka tavoitteena on saavuttaa kyky toimia tehokkaasti kulttuurisesti erilaisten ryhmien ja yhteisöjen kanssa. Tämä prosessi edellyttää hoitotyöntekijältä kulttuuritietoisuutta, tietoa erilaisista kulttuureista, herkkyyttä kunnioittaa kulttuurisia eroavaisuuksia, taitoa ottaa työssään huomioon potilaan kulttuuriset lähtökohdat sekä hoitoympäristön, joka mahdollistaa kulttuurisesti erilaisen potilaan kohtaamisen. Kulttuurinen kompetenssi näkyy käytännössä kolmena ominaisuutena: kykynä ratkaista kulttuurisia eroja hoitajan ja hoidettavan välillä, avoimuutena, joka ilmenee suvaitsevuutena ja erilaisuuden kunnioittamisena, sekä joustavuutena erilaisissa tilanteissa. (Suh 2004, ) Cambinha-Bacoten (1999) malli kulttuurisesta kompetenssista sisältää lähes samat osa-alueet kuin Suhin mallin edellytykset. Campinha-Bacote lisää näihin tietoon, tiedostamiseen, taitoon ja ympäristöön kulttuurisen halun, joka muodostaa motivaation käynnistää kulttuurisen kompetenssin prosessi. Campinha-Bacoten mallissa osaalueiden välillä vallitsee keskinäinen riippuvuussuhde, jolloin minkä tahansa osaalueen työstäminen parantaa kaikkien viiden keskinäistä tasapainoa. (Campinha- Bacote 1999, 204.) Käsitellessämme teoriatiedosta nousevia kulttuurisen kompetenssin edellytyksiä huomasimme, että niiden jakaminen selkeisiin luokkiin on vaikeaa. Lähtökohdat ovat, kuten Campinha-Bacote (1999) toteaa, päällekkäisiä ja niiden vaikutukset ulottuvat toisiinsa kiinteästi. Käytämme tässä työssä Suhin (2004) ja Campinha-Bacoten (1999) malleista luomaamme synteesiä (kuva 1), koska mielestämme kumpikaan malli yksin ei kuvaa meille opinnäytetyöprosessimme aikana muodostunutta käsitystä kulttuurisen kompetenssin tekijöiden välisistä suhteista kulttuurinmukaisessa hoitotyössä.

18 13 KUVA 1. Kulttuurisen kompetenssin malli (mukaillen Cambinha-Bacote; Suh) Kulttuurinen tietoisuus ja tieto Hoitotyön kannalta itsetietoisuus on tärkeä työväline erityisesti kulttuurinmukaista hoitotyötä toteutettaessa. Itsetietoisuus on tila, joka saavutetaan jatkuvassa itsetutkiskelu- ja havainnointiprosessissa. Tavoitteena on kehittää omaa ymmärrystä itsestä ja näin oppia erottamaan itsensä toisista. Itsetutkiskelun seurauksena kykenemme erottamaan oman minän ja muiden erilaisuudet ja samanlaisuudet sekä näkemään kulttuuristen tekijöiden merkityksen erojen taustalla. Kun hoitotyöntekijä on tietoinen itsestään, omista tunteistaan sekä tavoistaan ja kulttuuristaan, tulee hänestä kulttuurisesti herkkä. Tällöin on mahdollista pilkkoa ongelmatilanteissa käsiteltävä asia osiin ja nähdä tilanteeseen johtaneet syyt sekä tiedostaa, mikä on minun ja mikä sinun ongelmasi. Meriläinen (1994) toteaa osuvasti Jos olemme sokeita minälle ja sinälle - - potilas on meille julkisen minänsä, roolinsa ja niiden mukaan luomiemme stereotypioiden mukaisesti opettaja, sairaanhoitaja, mustalainen tai pappi. (Meriläinen 1994, )

19 14 Kulttuuritietoisuus saavutetaan opiskelemalla toisen kulttuurin kieltä, maailmankuvaa, ja sen eri elementtejä, kuten historiallisia, sosiaalisia ja ekonomisia tekijöitä. Kulttuuritietoisuuden kehittyessä hoitaja kasvaa arvostamaan ja ottamaan huomioon potilaansa kulttuurilliset arvot, uskomukset, elämäntavan ja ongelmien ratkaisustrategiat. (Suh 2004, 97.) Toisen kulttuuritaustan omaavien ihmisten oletetaan omaksuvan valtakulttuuri ja sopeutuvan sen olosuhteisiin. Terveyteen, sairauteen ja hoitamiseen liittyvät käsitykset, uskomukset ja arvot ovat peräisin ihmisen lähiyhteisöstä ja ne vaihtelevat sekä kulttuurien välillä että kulttuurin sisällä. Kokonaisvaltainen, kulttuurinmukainen ja yksilöllinen ammatillinen hoitotyö edellyttää siis vähintään perustietoja kulttuuristen tekijöiden merkityksestä ja vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin, terveyteen ja sairauteen sekä niiden kokemiseen. (Kovasin 1995, 92.) Kulttuurinen herkkyys Bennetin (1993) mukaan kulttuurinen herkkyys ei ole ihmisten luontainen ominaisuus, vaan kulttuurien väliset kohtaamiset ovat historiassa olleet lähinnä sotaisia. Kulttuurinen herkkyys on siis ominaisuus, johon täytyy kasvaa ja jota täytyy tietoisesti kehittää. Bennett määrittelee kulttuurisen herkkyyden persoonallisen kasvun kuutena vaiheena mallissaan. Malli esittelee kulttuurisen herkkyyden kehittyminen tiedostamisen lisääntymisprosessina, jossa on kuusi vaihetta. Mallissa edetään vaiheittain eroavaisuuksien kieltämisestä niitä vastaan puolustautumisen, minimoimisen, hyväksynnän ja sopeutumisen kautta eroavaisuuksien yhdentymiseen. (Bennett 1993, ) Hoitotyöntekijälle kulttuurisen herkkyyden ei pitäisi kuitenkaan olla vain persoonallinen piirre vaan ammatillisen työn väline, joka vaatii jatkuvaa ammatillista kasvua ja kehittymistä. Bennetin malli (1993) perustuu kolmelle perusolettamukselle. Ensimmäinen niistä on erilaisuuden fenomenologia, joka avaa monikulttuurisen kommunikaation merkitystä eri kulttuurien edustajien subjektiivisina kokemuksina. Toinen perusolettamus liittyy ajatukseen etnorelativismista prosessina, joka avartaa käsitystä käyttäytymisestä, arvoista ja identiteetistä kulttuurisidonnaisina prosesseina stabiilin etnosentrisyyden sijaan. Kolmannen olettamuksen mukaan monikulttuurista herkkyyttä tulee kehittää eettisten valintojen avulla, ja näin malli kuvaa sekä monikulttuurisen herkkyyden että

20 15 persoonallisuuden kasvua. Monikulttuurinen herkkyys on kasvuprosessi, jonka avulla kehitetään ammatillista toimintaa sekä tietoisuutta mahdollisten toimintamallien runsaudesta ja loppumattomista kehitysmahdollisuuksista. (Bennett 1993, ) Kulttuurisen herkkyyden malli jakaantuu kolmeen etnosentrisyyden vaiheeseen ja kolmeen etnorelativismin vaiheeseen (Bennett 1993, ): 1. Eroavaisuuksien kieltäminen on etnosentrisyyden puhtain muoto, jossa kulttuurista eroavaisuutta ei havaita eikä suostuta kohtaamaan asioita oman kulttuurisen kokemuspiirin ulkopuolelta. Maailmankuvaa jäsennetään stereotypioiden avulla. Erilaisuuden kieltäminen voi ilmetä sen hyväksymisenä niin kauan kun sitä ei tarvitse kohdata, mutta seurauksena on erilaisen luokittelu ihmisarvon ulkopuolelle. Esimerkkejä tällaisen ajattelumallin sovelluksista, kuten orjuus ja natsismi, löytyy paljon historiasta. 2. Oman kulttuurin puolustaminen ilmenee siten, että erilaisuus koetaan uhkana omalle kulttuurille. Oman kulttuurin yliarviointi johtaa muiden kulttuurien aliarviointiin ja mitätöintiin, ja se ilmenee epäluuloisuutena ja panetteluna. Kulttuurisesti erilaisia siedetään, jos heistä on jotain hyötyä. 3. Erilaisuuden vähättely ilmenee siten, että erilaisuus yritetään haudata kulttuurisiin yhteneväisyyksiin. Maailmankuvaa jäsennetään omien arvojen kautta ja erilaisuutta pyritään muokkaamaan omaan maailmankuvaan sopivaksi. Hyväksyntä perustuu siihen, että pinnallinen erilaisuus nähdään merkityksettömänä; esimerkkinä nainen miesvaltaisessa työympäristössä otetaan ryhmään mukaan usein hyvänä jätkänä. Usko omien arvojen universaalisuuteen ja ihmisten sisäiseen samankaltaisuuteen estää kulttuuristen erojen havaitsemisen; myötätunto perustuu sympatiaan. Raja etnosentrisyyden ja etnorelativismin välillä ylitetään kun dualistinen maailmankuva muuttuu kulttuurisesti neutraaliksi käsitykseksi asioiden välisistä suhteista (Bennett 1993, 21 66): 1. Etnorelativismin ensimmäisessä vaiheessa kulttuurierojen hyväksyntä perustuu siihen, että arvomaailma nähdään kulttuurisidonnaisena. Sen seurauksena on